Nuotiolla herkkujen kokkailuja, kohteena Jäminkipohjan laavu!

Kummitädin kanssa dinosaurusjahdissa

Lokakuun lopulla pohdimme, että olisi kiva hurauttaa johonkin uuteen kohteeseen missä ei olla käyty. Kuitenkin sopivan ajomatkan päähän tampereesta, alle 2h suuntaansa. Kun pikkuisen tutki karttasovelluksia löytyi Jäminkipohjasta laavu, kivan oloisella paikalla kartan maaston muotojen mukaan. Mitään kummempaa tietoa ei googlailuilla löytynyt, joten kuullostaa hieman seikkailulta!

Ilma olisi muuttumassa säätietojen mukaan; aurinkoa, ei liian viileä kuitenkaan. Eräipanan paljon eräilevä kummitäti innostui myös ajatuksesta ja pomppasi matkaan mukaan! Ajateltiin että, on syytä ottaa omat puut mukaan ja nyt jotain speciaalia herkkua ruuaksi! Jotain kohtuullisen helppoa ja nopeaa Pizza, se toimii yleensä aina, ei liian haastavan hidasta lapsen näkökulmasta. Kuitenkin varmuudenvuoksi mukaan paketti nuudeleita, neljävuotiaan makunystyröiden mielipide voi vaihtua sekunissa ja syödä pitää kuitenkin (vältellään nälkä kiukkuja). Jälkiruokana pettymystä ei tuota sokeriöveri Snickersmutakakku.

Tarkkailkaamme mutakakun koostumusta; mutainen on ja makea!
Ja pizza..juuri ne oman maun mukaiset täytteet pääsee tulille!

Kotona laitettiin yhdessä raaka-aineet minigrip pusseihein ja purkkeihin. Eräipanasta kasvisten pilkkominen on loistavaa puuhaa, samoin kuin pizza taikinan teko. Eli pienet esivalmistelut kotona, pääsee helpolla ulkona. Loppuun sujautetaan reseptit 🙂

Auto starttasi pikku vesisateessa kohti Ruovettä, tarkemminottaen Jäminkipohjaa joka on Tampereen Teiskon suunnalta tultuna ennen Ruovettä. Eräipana jaksoi hyvin laulaa omia hevi laulujaan auton takapenkillä ja suunnitella suklaapatukan upottamista kakkuun. Kuitenkin, uni vei voiton ja tuhina kuului kohta. Pikku päiväunet eivät ole pahitteeksi hänelle, jaksaapa olla vauhdissa ja paremmalla tuulella myöskin. Eräipanalla ei automatkalla ole ulkovaatteita päällä, joten mukavempi matkustaa & ulkona ei tule vilu niin herkästi kun ei hikoile autossa.

Saavuttuamme oletettavasti oikeaan paikkaan joutui miettimään, voiko autoa jättää tänne. Paikka oli päättyvän tien varressa ja tie päättyi talon pihaan josta lähti pellolle tie. Jätimme auton tien varteen, siten että siitä pääsi turvallisesti kaikki ohi. Eräipanakin heräsi ja vähän venyteltiin ja puskapissasi ennen kun alettiin laittamaan ulkovaatteita. Kerros pukeutuen oli helpoin olla, sekä nopeasti laittaa lisää tai vähentää. Lähdettyämme kävelemään oli sade tauonnut, mutta kohta ropisi hieman vettä ja nopsaan sadetakki & hattu ylle. Pelolla meni hyvä traktori ”polku” ja siitä kävelimme kohti oletettavaa laavua. Kun ura loppui, siirryimme pellon reunaan kävelemään ja pian metsään meni aivan pellon kulmasta vähän kuljetun polun jälki. Järvi näkyi kokoan, olimmehan pikku niemessä kokoajan. Eräipana huomasi pian korkean pikku rakennuksen, PuuCeehän se oli ja oikealla puolella, rannan tuntumassa näkyi laavun katto. Olipa helppo matka!

Tärkeitä tutkimuksia erilaisten heinäkasvien parissa. On kastikoita, koiranheinää, juolaheinää..

Siinä ihmeteltiin että ompahan kauniilla paikalla laavu! Vesi tihku loppui ja saatiin sadetakki & hattu pois Nimin luki laavussa ”Tervasalmi”Puita ei ollut, eikä liiteriä. Omat puut olivat siis hyvä olla tai kaasukeitin / trangia / risukeitin. Istuttiin laavulle ja hetki vain ihailtiin maisemaa, Eräipanan kaivaessa maasta mitä upeinta katapulttia..eli vanhaa lahoa puun pätkää. Purettiin reput ja alettiin valmistelemaan ruokia. Kummitätii toi osan eväs tarpeista ja meillä oli kyllä melkoiset herkut nyt kasassa! Palasteltiin puita pienemmiksi puukolla & yhdellä halolla, hieman tervasta ja tuohta. Kohta oli hyvä nuotio ruuan laittoon valmiina! Eräipana viihdytti hyvin itseään kasaamalla maasta löytyneitä tikkuja ansoiksi ja kohta kummitäti oli osana katapultti leikkiä (kävyt toimivat loistavasti pommeina ja kummitäti olikin melkoinen koppari!).

Järveltä katsottuna laavu maastoutuu melko hyvin

Pizzat pääsivät ensimmäisenä paistoon, ohut pohja voidellulle pannulle + päälle täytteet, sitten folio päälle kanneksi ja melko korkealle paistumaan kun tuli oli vielä kohtalaisen iso. Pizzaa sai seurailla jottei sattuisi palamista. Eräipana näki äidin pizzan vamiina, totesi hän että en muuten syö pizzaa! Ei edes maistanut. No..onneksi oli nuudelit matkassa, ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta että ruoka retkellä ei kelpaa. Retkillä me joustamme, jotta saadaan pidettyä retkeily lapsesta kivana. Ei muuta kun nuudelit marinolkeittimen päälle kiehumaan. Mukana oli kuitenkin lisukkeita kuten tomaattia & kinkkua jota sai pizzaan, eli ei ihan nuudelin voimalla menty..Nuotion hiillos oli jo niin pieni että pizza pannua sai pidettyä hiilloksen päällä suoraan

Täällä luonnonsuojelualueen keskellä oli kyllä hyvin rauhallista, ei mitään muuta kuin luonnon ääniä! Ja välillä tuon pienen retkeilijän iloisia hihkaisuja kun sai keppiään vuoltua.

Kun nuudelit olivat kypsyneet ja Eräipanalla ruoka lautasella, sai keittimelle laitettua helposti mutakakku aineet (nuudelikattilan nopea huuhtelu, mutta ei järveen vesiä vaan imeytys maahan / PuuCee jos nuudelia seassa)

Samalla kun mussuti pizzaa sai sekoitella mutakakkua möhnää hiljalleen, näytti ihanan tahmaiselta! Sopivan hetken koittaessa mutakakku omalle pannulleen ja matalalle kypsymään ritilälle hiilloksen päälle. Odotellessa tutkittiin järven rantaa ja Eräipana veisteli taistelu tikkua keskittyneesti. Samalla treenattiin turvallista puukon käsittelyä.

Mutakakusta tuli niin valtavan super ihanan äklöä, että jos ei sillä lähde makean himo niin ei millään. Kakusta jäi reippaasti vielä isillekkin kotiin viemisiä.

Näin leveästi on toki hyvä marssia doinosaurusten mailla

Mahat täynnä ja energia suonissa virraten lähdettiin dinosaurusten jahti retkelle. Kierrettiin eteenpäin vievää polkua kohti niemen nokkaa. Matkalla oli huikeita dinosauruksen luolia ja muna joka oli jumissa kaatuneen männyn juurakossa. Lähellä nimen nokkaa oli vesi laskenut huomattavan paljon. Ihanaa mutaa jossa näin aikuisenakin oli hauska kävellä ja löllytellä mutaa jalkojen alla. Mudassa näkyi hienosti myös kauriiden kavioiden pikkuisia jälkiä, eli siis tietysti dinosaurusten. Sää oli kerrassaan upean aurinkoinen ja huomaamattaan kuitenkin aurinko alkoi laskea. Leikkiessä ja mukaan heittäytyessä aikaa sujahtaa siivillä!

Palasimme samaa polkua takaisin laavulle ja siistimme paikat hyvään kuntoon..tai oikeastaan parempaan, muiden roskia ja juoma tölkkejä lähti mukaan. Tätä on ollut hyvä opettaa myös Eräipanalle, muidenkin roskat voi ja pitää ottaa mukaan mahdollisuuksien mukaisesti.

Autolla peräkontissa riisuttiin jälleen kuraistakin kuraisemmat vaatteet pois ja puhdas eräipana autoon! Upea sumu laskeutui ja maalaismaisemat olivat todella rauhaisat. Nyt ajoimme hieman eri reittiä takaisin, koukaten Muroleen-Kapeen kautta. Jälleen totesimme että olipahan hyvä lähteä! Vaikka emme olleet varmoja mikä paikka on, niin katsomalla selviää 🙂

Pizza:

pohjaan (noin neljä isoa pizzaa, riippuu myös paistopannun koosta)

2 dlVettä
25 gHiivaa
5 dlJauhoja vehnä/ruis
1 RklÖljyä
Täytteet:
Esim. Tomaattimurskaa, sipulia,kinkkua, pestoa, tomaattia, mozzarellaa ja juustoraastetta
Pohjan voi tehdä valmiiksi vaikkapa edellisenä iltana kotona. Me teimme smana aamuna, ja minigrip pussiin mukaan. Toimi ihan hyvin näin, myös rasia / kelmu toimivat. Tulipaikalla taikinasta sai helposti paineltua lättysen, sopivan ohuen muovi lautasen päällä josta pohja voidellulle pannulle (meillä Adabau). Täytteet päälle ja tulesta riippuen korkeus. Tuli on yllättävä välillä joten mieluummin esin korkeammalla jos liekit. Folio kansi buustaa hyvin kypsymistä, kannattaa siis seurat pizzan paistumista.

Snickers mutakakku:

125 gvoita, 125 g tummaa suklaata, 2 rkl vahvaa kahvia, 1 dl sokeria, ¾ dlvehnäjauhoja tai gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta, 2 kananmunaa, 2 (à 50 g)Snickers-patukkaa, ripaus sormisuolaa, alumiinifoliovuoka kypsentämiseen

Paloittele tumma suklaa ja voi kattilaan. Kuumenna, kunnes voi sulaa. Nosta kattila tulelta/ keittimeltä, voin lämpö sulattaa myös suklaapalat. Sekoita joukkoon kahvi. Lisää sokeri, vehnäjauhot ja kananmunat. Sekoita tasaiseksi. (kaikki raaka-aineet mukana, minigrip pusseissa. Kananmunat rikottuina valmiiksi pikku pullossa, helppo käsitellä näin).

 Kaada taikina nuotion kestävälle paistinpannulle (halkaisija 15 cm) tai alumiinifolioiseen paistovuokaan. Paloittele Snickers-patukat ja painele suklaapatukkapalat taikinan joukkoon. Ripottele päälle hiutalesuolaa. Peitä pannu alumiinifoliolla kypsennyksen ajaksi. Kypsennä hyvällä hiilloksella paistoritilän päällä 10–15 minuuttia, kunnes kakkutaikina on pinnalta kypsynyt kiinteäksi. Sisältä kakku saa jäädä taikinaiseksi.

Mukavaa marraskuun alkua kaikille!

 

Syksyn yöt ulkosalla ja mitä huomioida pienten kanssa.

Mihinkäs se kesä meni? Nopsaan meni vaikka oltiinkin käsi paketissa ja parantelu toipilaana. Hieman muutti kesä suunnitelmiamme,mutta ei voi mitään. Onneksi nyt syksyksi käsi ehtii toipua ja metsästys kausi on päässyt jotenkin vauhtiin!

Mutta mites se telttailu ja laavuilu näin syksyn tullen? Sataa, on kosteutta, säät viilenee, yöt pimenee,arki on koittanut päiväkoteineen.

Meillä on onneksemme metsää lähettyvillä,se helpottaa välimatkoja ajatellen paljon. Omien lähimaastojen hyödyntäminen kannattaa ja takapihakin on loistava! Jokamiehenoikeuksilla saa hyvin vapaasti sen teltan pystyttää metsään, mikä nyt sitten mukavimmalta paikalta tuntuu. Kunhan nyt ei kenenkään pihaan parkkeeraa tavaroidensa kera ja jos aikoo olla pitkään niin asiasta tulee kysyä maanomistajalta. Myös luonnonsuojelualueet tulee huomioida. Kansallispuistoissa on merkattuja paikkoja helposti joita käyttää.

Mutta mitä päälle lapselle kun säät vaihtuu minuutin välein? Käytännössä homma ei ole rakettitiedettä, etenkin jos kyseessä on jo näin iso kuin 4v. Mutta hieman suunnittelua ja oman lapsen tuntemusta saa varata. Ihan pienen kanssa sitten enemmän matkaan mukaan lämpöä ja läheisyyttä sekä retkikohteen valintaa kannattaa miettiä. Tietysti jokaisen harrastuneisuus ja asennekkin ratkaisee miten lähteä vaikka harjoittelemaan ulkona yöpymisiä vielä vauva iässä olevan kanssa syksyllä. Meillä Eräipanan ensimmäiset syys yöt vielä vauva iässä alkoi takapihalta. Niinsanottu varustelu ja sään viileys piti huomioida kesää paremmin, miten vaipanvaihto, ruokailut ja pepun pyyhintä tehdään nopeasti maastossa, onko mikä paras alustana ja millaiset vaatteet saa pian päälle takaisin. Pärjäänkö yksin vai otetaanko toinen aikuinen tai nuori apukäsiksi matkaan mukaan?

Kosteus on aina toki haaste, koska se kylmentää aikuistakin hyvin. Lapsen makuupussin tai rataspussin tulisi olla hengittävä ja kosteutta sietävää jotta vesi ei kondensoidu, kerry pintaan ja humahda sisuksiin. Kerrospukeutuminen niin ihan pienelle kuin jo tällaiselle isollekkin on mielestäni toimivaa. Pienien kanssa se nopeus on vain valttia juurikin vaippa hommissa. Meillä oli aluksi vauva iässä haalari välikerrastona, mutta melko pian todettiin että se hidastaa ja siirryttiin kaksiosaiseen jolloin ei esim sukkahousuja tarvinnut kokonaan riisua. Myös miten Eräipana kulki matkassa vaikutti. Kun on tiiviisti kantorepussa ihan vanhemman iholla vaikutti sekin lapsen lämpöön ja myös omaan. Meillä Eräipana on kova kuumakalle ja hikoilija kuten äitinsäkin. Kun Eräipana oli Manducassa edessä kyydissä ja hänellä päällä haalari,niin aukaisin usein lapsen haalarin vetoketjua jotta kuumuus helpottaisi. Silloin myös oman takin vetoketju oli auki yleensä lapsen kohdalla. Kunnon kaulahuivi itsellä ja lapsella kypärämyssy & pipo niin yläosa pysyi lämpöisenä. Lapsen kantamiseen tarkoitettua takkia ei ollut koskaan käytössä. Lämmin kantorepun suoja oli olemassa mutta kuivilla pakkasilla käytössä. Sain onneksi silloin kosteille säille kyllä kosteutta pitävän tuulisuojan, silloin oli pakko puolestaan pienentää lapsen vaatekertaa.

Nyt Eräipanan ollessa 4v on homma helpompaa vaatetukselta, vaikka vauhtia ja itsenäisyyttä touhuissa on (joka luo vaatteen ominaisuuksille haastetta). Nyt on todettu että samaa materiaalia olevat retkeilyhousut kuin aikuisillakin toimii parhaiten. Kostealla säällä kuorihousut (sateessa kurahousut + pitkätkalsarit /ohuet colleget) ja kuivemmalla retkeilyhousut /takki. Myös vaatteiden oikea pesu j akäsittely esim. vedenhylkimistä edistävillä tuotteilla kannattaa tai vahaaminen. Kannattaa katsoa käytettyinä, uutena melko suolaisen hintaisia! Kunnon kerrospukeutuminen saapuu jälleen kohta kun syksy etenee. Meillä ohut merinovilla on toiminut parhaiten näin alkusyksystä. Myöhemmin talvella oletettavasti siirrytään paksumpaan versioon joka on haalarin alla vaikka pulkkamäessä hyvä.

Kun pystyttää telttaa näin sateiden aikana on tärkeää että muistaa pingottaa päälliosa kunnolla! Jos sen hoitaa huonosti tulee pian sateet sisään asumukseen. Tarppi teltan yläpuolelle on myös hyvä lisuke tai tilanantaja tarvittaessa. Seinien koskettelua kannattaa välttää jotta pintajännitys pysyy! Pohjan viileys alkaa jo pikkuhiljaa tuntumaan kun ollaan maan tasolla yötä.Siksi eristävyyden kanssa saa jo miettiä mitä makuupussin ja pohjan väliin laittaa. Meillä on käytössä ympärivuoden Eräipanalla ilmatäytteinen alunen ja sen lisänä paksu solumuovi. Telttapaikan valinnoissakin on syytä aina muistaa että kylmyys viihtyy kuopissa. Teltassa plussaa on toki ettei tuuli tule sisään helposti ja vaatteiden vaihto on mukavempaa, koska onhan teltassa lämpöisempää.

Laavuissa on nykyään meidän Eräipanan helpompi jo nukkua ja erityisen hienoa hänestä on kun sieltä näkee ympärilleen! Tuulen suojana tarvittaessa on tarppi ollut mukana. Laavussa vaatteiden vaihto käy onneksi melko rivakasti kun on kyseessä pieni ihminen ja Eräipana on oppinut myös pussissa riisumisen ja pukemisen (unille mentäessä vaatteet pois ja kerrasto päälle. Sukkien kanssa ei taistella enään, kun ei suostu niitä pitämään). Nyt oli myös jo toinen makuupussi oman pikku pussin päällä, sitä sai sitten kuitenkin aukaistua jos tulee kuuma. Pipoa saa jo salaa ujuttaa Eräipanan päähän kun hän on nukahtanut, ohut trikoopipo tai ohut merino pipo on jo hyvä yön viileydessä. Nyt meinaakin jo ”neuloosi” iskeä ja miettii millaisen pipon kutoisi. Mutta vielä ei ole makuupussiin laitettu uudelleen lämmitettäviä kädenlämmittimiä lisukkeeksi.

Kenkinä meillä on ollut nyt syksyllä sään mukaan joko kevyet kumpparit tai kalvolliset kengät. Enään ei viiletetä paljasjalkakengissä joihin ihastui. Tasainen pohja liukkaalla aiheutti kolhuja metsäsässä joten syvä uralliset kengät ovat olleet maastossa käytössä nyt. Jos matkat eivät ole kävellessä pitkiä on välillä jaksanut ottaa vaihtokengät mukaan, yleensä ne kevyet kumisaappaat. Hedelmäpusseja on aina mukana, kengät jos kastuvat jossain välissä. sitten vain kuivat sukat jalkaan,muovipussi päälle ja kengät takaisin.

Ruokaa kannattaa miettiä myös siten mikä on helppoa valmistaa jos sataa. Avotuli harvemmin silloin toimii, ellei ole sattumoisin katoksellinen paikka. Avotulihan on muuten ihana syksyllä kun pimenee ja tuli tuo lämpöä. Myös kosteiden vaatteiden kuivaaminen on siinä näppärää. lapsia usein tuli kiehtoo ja saa pysähtymään joskus hetkeksi. Meillä olen pienestä asti Eräipanaa opettanut tulen käsittelyyn ja kokkailun avuksi. Kaasu on toki näppärä siinä missä monipolttoainekkin. Niiden kanssa ei vain teltassa sovi kokkailla, kaasu onnettomuudet ovat kuitenkin mahdollisia. Teltan absidissa ollaan pakkotilanteissa laitettu ruokaa kaasulla,todella varoen ja hyvällä tuuletuksella (tätä en siis suosittele). Siksipä tarppi (kuten huonolaatuisessa alakuvassa) on ollut kätevä lisä retkillä, sen alla voi kokkailla huolettomammin. Tarpin saa pikku treenillä nopeasti kasattua katokseksi vaikkapa loue tyyliin tai ihan mielikuvitusta käyttäen. Laavussa puolestaan ruuan lämmitys kaasulla onnistuu helposti. Lämmin ruoka pitääkin vilua poissa hyvin ja esimerkiksi lämminkuppi välipalat ovat käteviä. Ruokatermos on myös yksi hyvä keino vaikka päiväretkillä tai ruuan tekeytymiseen. Meillä esimerkiksi nuudelit ovat ”se juttu” Eräipanalle ja monesti nuudelit saavatkin tekeytyä ruokatermoksessa kun aamulla lähdetään jatkamaan matkaa. Eli kuumennettu vesi (samalla kun vaikka aamukahvit keitetty) nuudelit kuumaan veteen termokseen). Silloin voi vain avata termoksen ja ruoka on valmiina. Pikkuisen kanssa maidon/ ruuan lämmitys onnistui nopeiten kaasulla. Itse en voinut imettää Eräipanaa, joten tästä syystä maitojen lämmittely retkillä tuli tutuksi ja maitojauheet.

Pimeys on myös syytä huomioida jo ihan turvallisuus syistäkin. Pimeässä kompurointi ei ole kovin mukavaa ja siinä satuttaa helposti maastossa itsensä tai sylissä kulkevan. Pimeässä asiat muuttavat muotoaan ja tuttukin metsä /polku voi näyttää oudolta. Lapsista monesti se oma tasku- tai otsalamppu on maailman hienointa! Kunhan ei soikaise muita. Lapsille onkin suunniteltu omia silmäystävällisempiä lamppuja. Näin syksylläkin kun päiväretkillä tulee pimeys iltaisin kuten alakuvassa ehkä näkyy 🙂

Mitähän vielä tulisi mieleen lapsen vaatetuksesta tai ulkona syys nukkumisesta? Jos teille tulee jotakin mieleen niin laittakaahan viestiä. yhteyden saa muutenkin joko tänne tai sähköpostiin eraipana@hotmail.com myös instagramissa voi laittaa viestiä sekä facebookissa 🙂

Omille reiteille maastoon. Miten aloittaa helposti ja kohdata pelkoja & tunteita?

Nyt etenkin kuluneena kesänä on tullut kysymyksiä miten lähteä omatoimi retkille,maastoon jossa ei ole polkuja. Mahdollinen lasten mukana oleminen on myös mietityttänyt. Kysytty käynkö minä esimerkiksi Eräipanan kanssa ihan uusissa metsissä hänen mukana ollessa (kyllä). Retkeily nosti päätään entistä enemmän niin hyvässä kuin pahassa koronan myötä. Pahassa tarkoitan mahdollista välinpitämättömyyttä mihin on törmännyt. etenkin kun isommat massat lähtevät liikkelle luontoon. Mutta asian hyvä kääntöpuoli on ehdottomasti kiinnostus miten luonnossa liikkua tai miten sitä voi hyödyntää. Retkeily kun ei ole rakettitiedettä tai vaadi kalliita varusteita heti ensi kättelyssä. Ajatus siitä miten voisi esimerkiksi auttaa lintuja pesinnässä tai tehdä hyönteishotelleja itse on hienoa. Villivihanneksien käyttö on yleistynyt ja kiinnostus riistaa & kalaa kohtaan. Valokuvaamista, luonto leikkejä ja perinnetaitoja on listailtu yhdessä esiin ja mitä retkelle tarvitaan? Mitä olisi hyvä olla EA-laukussa? Eli hyviä teemoja on noussut paljon ja uskon että tämä ei ole ihan ohi menevä ilmiö,vaikka korona onkin jo (toistaiseksi) hiipunut. Esteettömyys on ollut itselleni se yksi iso seikka mikä on myös puhututtanut. Toimintakyvyn rajallisuus tulisi huomioida paremmin kun puhutaan virallisista kohteista (sekä näkökulmasta liikuttaessa lasten kanssa jotka eivät itse vielä kävele). Pienikin kosketus luontoon auttaa mieltä & kehoa sekä madaltaa kynnystä moniin keskusteluihin & oppimiseen.Esteettömyyttä on myös henkinen puoli, kokeeko olonsa turvalliseksi. Siitä tässä kirjoitankin osaksi.

Mutta,miten lähteä turvallisesti kartan kanssa maastoon?

Kartta ja sen tulkinta. se on olennaisin osa kun lähtee pohtimaan missä ollaan. Normaalisti itsellä on jokin ajatus mistä mihin kuljetaan, yleensä on jokin kiinnostava syy lähteä reissuun (esimerkiksi lampi,vesiputous,luola tai suo). Luonnossa jossa ei ole valmiita polkuja on oma jännityksensä, mitä kaikkea hienoa voi löytää!

Yleensä kun ajattelen aluetta minne lähteä tutustun maaston merkkeihin etukäteen hyvin. Kun aloittelee omatoimista kulkemista maastossa on hyvä valita alue vaikkapa näin: Alue joka on rajattu esimerkiksi teillä tai rajautuu vesistöön tai jyrkänteeseen jolloin on helpompi päästä jyvälle sijainnista. Isotkin alueet metsää rajautuvat helposti pikku teihin ja sähkölinjat ovat oivallisia maamerkkejä (esim tiedän jos alitan sähkölinjan niin olen ajautumassa pois reitiltä tai että jos seuraan linjaa niin päädyn tielle. Niitä on hyvä katsoa siis etukäteen. Erilaiset kartta sovellukset ovat hyviä,kunhan kentät toimivat (paitsi jos hankkii esiladatun version mm.karttaselain itsellä käytössä). Eli kannattaa lähteä aluksi alueille joissa verkot toimivat, vaikkapa koti kulmien lähelle treenaamaan miten kartan merkit ja todellisuus kohtaavat. Monesti teen ”metsä haahuilu” retkiä ilman karttaa tutuilla alueilla siten,että tiedän jossain tulevan aina tien vastaan jossain kohtaa. Monille varmasti tuttua juttua jo.

Alla kuvissa rajattuja alue esimerkkejä. Kuvat joissa kompassin sisällä huutomerkki ovat maastokartta ohjelmasta ja toiset karttaselaimesta. Samalla näkee eri ohjelmien hienoista eroa. Alakulmassa numero johon viittaan.

Kuva1. Kolmionmallinen alue joka rajautuu yhteen isompaan (punainen) tiehen ja kahteen pienempään mustalla näkyvään tiehen.

Kuva 2.Voimalinja (mustat vierekkäiset ohuet viivat), hyvä maamerkki. Jos pysyn punaisen isomman tien ja sähkölinjan välissä en päädy kauas.

Kuva 3.Pienempien teiden ja polkujen väliin jää alue haahuiluun, myös sähkölinja halkaisee alueen. Sen avulla voi rajata aluettaan vielä pienemmäksi.

Kuva 4. Tässä jälleen tiet rajaavat isompaa maanpalaa hyvin ja laavu löytyy alueelta. Samoin pari pientä lammea ja yksi isompi kallio.

Kuva 5. Jos haluaisin luolalle niin esimerkiksi sähkölinja toimii maamerkkinä sekä polut & tiet ja korkeuskäyrät kallion ympärillä + kosteikot. Tässä kohteessa olen käynyt juurikin myös ”haahuilemassa” näillä tiedoilla.

Kuva 6. Hyvin rajautunut alue teiden perusteella. Täällä myös tutkittu suota ja sen kerran muistaa koska mikään ei mennyt putkeen. Siksi oli tyytyväinen että tiesi olevansa teiden sisäpuolella.

Kuva 7. X merkit kohteina. Rajautuvat teihin sekä järviin,helppoja maamerkkejä.

Suunnistamis taito on hyvä omata ja siihen liittyen karttamerkit. Eri järjestöt pitävät suunnistuskouluja ja niihin on helppo päästä mukaan. Mutta,kannattaa tässäkin muistaa jälleen sosiaaliset verkostot: Tunnetko jonkun joka osaa suunnistaa? kannattaa huhuilla eri retkeily ryhmissä (jälleen facebook tai instagramkin) ottaisiko joku mukaan vaikka iltarasteille! Itse olen ottanut mukaan yksitellen ihmisiä iltarasteille aikataulujen puitteissa. Suunnistaminen on jopa koukuttavaa,löytämisen iloa! Myös Eräipana on kokenut riemua kun on löydetty rasti, välillä niitä tulee vahingossa metsissä vastaan ja silloinkin hän hyppii ilosta ”Ääiti löysin sen!”.

Pelot,se on yksi lempi aiheeni oli kyseessä retkeily tai arjen elämä.Myös oma päätyöni sosiaalipuolella on usein eri pelkojen läpikäyntiä. Miten ihminen kokee pelon ja miten sen käsittelee, pelko vaikuttaa käytökseen todella paljon.Turvallisuus henkisesti ja fyysisesti on äärimmäisen olennaista. Jos sinua pelottaa ja koet todellista epävarmuutta on retkestä kyllä ilo poissa. Pelkoja on monenlaisia henkisellä tasolla. Pakko kirjoittaa nyt jotenkin lyhyesti asiasta (Lähteenä Psykologi Johanna Mäenalustan kurssi materiaalia). Normaali elämässä yleensä elämme mukavuusalueella,kaikki on hallinnassa,tuttua ja turvallista. Siitä siirrymme oppimisen ja kasvun alueelle. Oppimisen ja kasvun alueella tulee mahdollisuudet;haasteiden kohtaaminen/ uuden oppiminen/ tavoitteet/ merkityksellisyys/ unelmat/ itsetunto/ seikkailu/ ilo. Tämä on ainakin itselle hyvää aluetta työskennellä kun tunnistaa milloin tälle alueelle on siirrytty. Tästä siirrytään janalla vaaran alueelle. Vaaran alueella tulee sisään rakennettuja vaistoja käyttöön: lamaantuminen,luovuttaminen,pakeneminen,selviytyminen. Tässä tulee helposti suora pelko jolloin tunne (pelko) kertoo että on uhattuna. Pelon tunne suojelee ja ohjaa välttämään vaaraa. Pelon tunteen huomatessa se on sinun tulkinta tilanteesta,ei välttämättä objektiivinen uhka (olemme kaikki yksilöitä). Kun janalla edetään tulee paniikki seuraavana aiheuttaen kauhun. Tunteita meillä on laaja skaala,ne tulevat ja menevät. Tunteet ohjaavat meitä toimimaan ja viestivät meille jostakin tärkeästä. Tunteet ohjaavat poispäin tai kohti jotakin. Silloin on tärkeää tunnistaa tunne,kuunnella mikä aiheuttaa tunteen? Silloin voi aina pysähtyä miettimään mikä tunteen aiheuttaa. Pelko voi olla huolta vaikkapa mukana olevasta lapsesta, eläimen kohtaamisesta, eksymisestä. Kaikki ne ovat realistisia pelkoja ja psyykkisellä tasolla ne kuormittavat todella paljon. Siksi valmistautuminen ja itsensä tunteminen, miten reagoi eri tilanteissa on hyvä opetella. Itse olen tietoisesti eksyttänyt itseäni ja kokeillut miltä tuntuu kun ei tiedä missä on. Kokemuksella on aina jokin merkitys jatkoa ajatellen ja ne toimivat myös peilinä tulevaisuuden toiminnalle (kokeilenko uudelleen/ se ei ollutkaan niin kamalaa/ pystyn mihin tahansa kun yritän vs.se oli kamalaa ja toivottavasti en koe tätä uudelleen) Jos kokee epävarmuutta,mutta silti halua lähteä poluttomiin paikkohin, voi pyytää aina jonkun kaveriksi. Nykyään kun esimerkiksi on facebookissa vaikka millaista retkeily seura ryhmää (jälleen). Myös eri järjestöiltä voi saada neuvoja tai vaikkapa meiltä eri retkeily blogien kirjoittajilta.

Turvallisuuteen liittyen kannattaa ehdottomasti kertoa jollekulle suunnitelmastaan minne on matkalla. Mielestäni on aina hyvä varautua kaikkeen mihin voi varautua,kuin että jää sitten pyörittelemään peukaloitaan. Etenkin lapsen kanssa kun lähtee niin mieluummin suosin ensimmäisiä kertoja turvallisuus syistä alueille joissa voi juuri ”metsähaahuilla”. Kun kartan lukutaito ja järkevä itsevarmuus kehittyy voi helpommin lähteä uusissakin maakunnissa liikkeelle. Lapsen kanssa lapsen huoltaja tietää parhaiten lapsensa (ja oman) jaksamisen jos kävelee jo itsenäisesti (tai jos on kannettavana), tai milloin tulee nälkäkiukku. Vara eväs on aina paikallaan ja vettä sekä se aina peräänkuuluttamani EA-pakkaus. Nyt syksyn mittaan tulee mahtavia ilmoja liikkua erilaisissa luonto ympäristöissä ja nauttia syksyn hyvistä puolista ❤

Änäkäinen,Saarijärvenkierto teltassa yöpyen.

Laitetaanpa itse Eräipana näppäimistön ääreen kertomaan miltä tuntui omin jaloin kulkea kierros karhunpolun maisemissa.

Äitin käsi oli nyt ihan rikki. Lääkäri sille sanoi eilen Lieksassa että nyt ei rouva sitten rasita sitä lainkaan,ei edes rinkkaa selkään. Vaarana oli tulehduksen pahentuminen metallilevyn ympärillä sisäisesti ja mahdolline vernmyrkytys. Näinkin kun äiti itkeä tihrusti salaa tukikohdan saunan lauteilla, kyllä se hakkasi päätä myös mäntyyn asiasta ja manaili keskenään jotain.Vanhemmat joutuvat laittamaan koko suunnitelmat nyt matkalta uusiksi koska tämä ikävä juttu tapahtu reissun toisena päivänä ja viikko oli tarkoitus Pohjois-Karjalassa samoilla.

Äiti ja isi keskustelivat kynttilän valossa yöllä ja joivat kahvia karttoja tutkien. Jotain helppoa ja sovellettavaa piti keksiä. Onneksi vanhemmilla on kokemusta retkien suunnittelusta ja muovaamisesta paljon. Eniten harmitti kun kahden yön retki Ystävyydenpuiston Elimyssaloon piti perua,se oli äidille erityisesti kova pala.

Seuraavana päivänä pakattiin tavarat ja äiti ja isi kertoi suunnitelmasta jolla pääsee todella helpolla!

Suunnitelmaan kuului Änäkäisen virkistysmetsä josta on vain muutama kilometri itärajalle ja Karhunpolku kulkee siitä näppärästi lävitse myös. Vanhat panssariesteet ja juoksuhaudat,korsut ja luolat ovat täällä myös. Niihin olemme tutustuneet jo aiemmin täällä liikkuessamme, joten alue on tuttua. Tuo Kivivaarantiehän on se niinsanottu Rukajärventie ja Salpalinjan kulku paikka. Maasto on juuri sopivan tasaista sekä helppokulkuista,ajatellen minua Eräipanaa ja äitiä jonka verenkierto ei saa nyt lähteä vilkastumaan runsaasti. Alueelle on helppo päästä autolla, on myös matkailuautoille/vaunuille omat paikat. Tulipaikoille pääsee esteettömästi ja kotakin olisi käytössä sekä mahdollisuus laavuun. Alueella on viisi tulipaikkaa joista pari hormillista (kodan luona), siitä pääsee myös helpoiten uimaan. Alueella saa myös kalastaa kun ostaa luvan ja veneen saa vuokrata Annukan kahvilan kautta. Alueen puuhuolto on hyvä ja kohde siisti kaiken kaikkiaan! Nyt taktiikka olisi seuraava helppoudessaan: veisimme autolla yöpymispaikalle valmiiksi tavarat,kokoaisimme sinne teltan valmiiksi odottamaan. Sitten ajaisimme järven toiseen päähän jossa parkkipaikka,auto sinne. Kävelisimme puolet reitistä joka olisi siis teltalle (Saarijärven laavun kohta). Siinä olisimme yön ja aamulla kävelisimme toisen puolikkaan reittiä autolle. Sitten hyppy autoon ja 5-10 minuutin ajolla noutamaan teltta ja tavarat. Eli nyt on simppeli suunnitelma jota näppärä käyttää tällaisessa tilanteessa!

Niin,autolla pääsee laavulle tuomaan tavarat helposti. Kauniilla paikalla järven rannalla koko kohde!

Äiti ja isi ottivat ison Jääkäri XL rinkan johon mahtui melkein kaikki tarvittava. Pienempään Haglöfs OxO 65l rinkkaan loput. Mukana oli: teltta,makuupussit,aluset,EA-pakkaus,ruokaa (jota oli taas liikaa),tulenteko välineet, ruuan valmistukseen vain tarpeelliset paistinpannu & kattila, yö vaatteet = merinokerrastot, villasukat varmuudeksi,puukko,silmälasit (jos puolisokean äitin piilarit vaikka tippuisi),kosteuspyyhkeitä,hyttysmyrkky,pikku paketti,3x lautasta,mukia,luhaa. Narua on aina ja varakiiloja telttaan pari. Nyt aika kevyt varustus koska retki on lyhyt,vain yksi yö ja maasto tuttu rakenteiltaan sekä reitiltään entuudestaan,mutta aina voi toki tulla ylläreitä. Niin ja kamera äidillä on mukana, täällä tallustelee runsaasti karhuja ja juuri täällä niitä & ahma oli tavattu äsken. Kalastuslupia saa tännä https://verkkokauppa.eraluvat.fi/fi/ ja annukan kahvilasta https://www.facebook.com/kahvilaannukka/ sekä sivulla tietoa https://way.fi/annukan_kahvila joka on lähellä, Annukan kahvilasta saa myös soutuveneen avaimen kun sellaisen haluaa vuokrata!

Mummo miettii aina että ”miten te siellä uskallatte kulkea kun on paljon Suomen kansalliseläin karhuja (Ursus arctos). Karhulla onkin loistava haju-ja kuuloaisti.Mutta normaali karhu kiertää ihmisen aina ja lähtee pois Mutta suurpeto kun on ja villieläin niin hyvä muistaa myös se, erityisesti pentujen kanssa. Kuten suurpeto sivustolla todetaankin ”vaaratonta karhua ei ole”. Jos sattuisi tulemaan kuonotusten karhun kanssa toimia tulisi seuraavasti: peräänny rauhallisesti tulo suuntaasi hiljaa puhuen, älä tuijota silmiin. Karhu on sinua nopeampi ja osaa uida sekä kiivetä puuhun. Jos karhu kuitenkin hyökkää,mene mahallesi maahan ja suojaa käsillä niskaa ja ole liikkumatta! Hyvää,asiallista tietoa suurpedoista ja muunmuassa tapaamisista ja käyttäytymisestä löytyy: http://www.suurpedot.fi/ Eräipana suosittelee.

Eli sitten hurautettiin Änäkäiselle, Kivivaaran tielle! Tieltä 524 (Nurmijärventie) käännytään tielle 5241 (kivivaarantie) Siinä onkin opasteet. Tie on aluksi asfaltoitu mutt amuuttuu hiekkatieksi. Tien aivan alussa Kivivaarantien risteyksessä on opaste kyltti & tykki sekä uusi hieno laavu johon pääsee vaikka autolla viereen. Kivivaarantien varressa matkalla Änäkäiselle on myös kota oikealla puolella joka on vapaassa käytössä ja näkyy tielle sekä tähänkin pääsee siis autolla melkein sisälle 😉

Ajeltin Valamantietä pitkin ja tie kaartoi oikealle ylämäkeen. Pian huomattiin että tuttu laavu oli nenän edessä. Juoksin äkkiä autosta pois ja kirmasin rantaan! Nyt paikalla ei ollut yhtäkään ihmistä tauolla kalahommista, tässä kun on perkaupöydätkin. Äitiä ja isiä autoin kohta kasaamaan teltan ja purkamaan isoimmat kamat rinkoista sisään telttaan. Oltiin unohdettu päiväreppu kotiin joten nyt se Haglöfs toimitti repun virkaa. Tavarat saatiin nopeasti paikalleen ja ilma oli ihana! Ei liian kuuma ja pieni tuulenvire. Eli nyt vain autolla Saarijärven parkkipaikalle josta lähdetään kierrolle.

Saarijärven laavulla oli tilaa hyvin teltalle j0hon ei itikat iskisi kuten laavussa nukuttaessa!

Paikalla oli pari matkailuautoa ja yksi teltta. Pari kalastajaa oli juuri lopettamassa hommat ja olivat saalistakin saaneet, aikoivat paistella tässä kodan edustalla tulilla. Me jatkoimme nyt Saarijärven kierrolle joka kuljettiin myötäpäivään. Opasteet täällä ovat hyvin selvät ja minä bongailin merkkejä puista. Sitten meni sotajuttuihin! Isi kertoi minulle tarkkaan sodan vaiheista,hevosista,kiviesteistä,panssarivaunuista,aseista,polttopulloista,lotista… Ja äiti kipitti hieman edellä nenä maata viistäen milloin missäkin pusikossa. Mustikoita oli muuten todella runsaasti ja sen näki myös kasvoilta,komea sininen ilmestys!

Polku on helppoa kuljettavaa,vain mielestäni loivaa nousua tällä puolella järveä (toinen puoli tasaista suo maastoa) tuumii Eräipana. Jaksoin juosta lähes koko matkan,en tiedä miksi mutta mieli teki juosta. Äiti ja isi välillä käskivät pysähtymään ja pidettiin rauhallisia mustikka ja vesi taukoja. Toki silloin kun juttelin isin kanssa sota juttuja niin tahti oli verkkaisempaa. Yleensä kuljen poluilla äidin ja isin välissä,koska kyy on sellainen mihin ei saisi astua,tai jos suurpeto tulisi vastaan. Eksyminen olisi oikeastaan vaikeaa,kun tietää että on kiertämässä järveä ympäri. Puhelimen kuuluvuudet eivät täällä oikein toimi aina, joten vanhemmilla karttaselaimen ( https://www.karttaselain.fi/ ) esiladatut kartat aina matkassa mukana ja akkua puhelimissa. Äidillä on myös Maastokartat,Omariista ja MapiGIS sovellukset karttoina. Toki tännekkin kun lähdettiin niin laitettiin mummolle viestiä että ollaan muuten kiertämässä Saarijärven kiertoa.

Matka taittui auringossa laavua kohti,komeita kelottuneita aihkimäntyjä oli paljon ja rinteen päällä kulkeva polku tarjosi upeita erämaa maisemia näin pienellekkin. Kohta polku kaartoi oikealle ja laavu häämötti rannassa. Piti päästä äkkiä PuuCeelle! Onneksi se oli todella siistissä kunnossa ja joku oli sinne jättänyt paketin vauvojen kosteuspyyhkeitäkin!

Isi alkoi sahaamaan rankoja puuliiteristä ja minä siinä auttelin näppäränä poikana. Pilkottiin puut paikalla olleella kirveellä ja isi vielä pienensi niitä puukolla. kiehisiä olen koittanut harjoitella tekemään ja melkien olen mestari siinä. Äiti laittoi tulet tuomiini puihin nuotiolla, nyt ei ollut onneksi metsäpalovaroitustakaan. Kohta meillä oli lounas tulossa ja kieltämättä lämmin ruoka olisi jo paikallaan! Vieläkään ei karhuja näkynyt, tosin minun komeat kutsuhuudot saattoivat karkoittaa ne. Äiti ja isi välillä kehoittivat että oleppas hiljempaa.. Välillä on kovin haasteellista pysyä paikoillaan sellaista nanosekuntia ja kiva kokeilla miten vanhemmat suhtautuvat jos teen jotain mistä on monta kertaa puhutte ettei niin toimita. Puhuvat jostain uhmaiästä. Se uhmaikä saattaa välillä kuulemma tehdä retkeilystäkin monimutkaisempaa, mutta kovasti he jaksavat kanssani retkeillä ja selittää maltilla asioita jotka jotenkin unohtuvat kaiken kiinnostava keskellä. Sitten aina he kehuvat kun osaan yhtäkkiä vaikka nimetä jonkin linnun,kasvin tai luonnon muodostelman, muistini on terävä!

Ruuan jälkeen tutkittiin lähi maastoa polkujen ulkopuolella. Siellä oli kaikkea kiinnostavaa lapsen näkökulmasta! Paljon kaatuneita puita missä kiivetä sekä kallioita, niin ja joku karhun kakkakin! Sitten kuljettiin Karhunpolkua hieman ja se päätyi hiekkatielle jossa oli mielestäni maailman upeimpia dinosauruksen hampaita! En olisi malttanut lähteä takaisin teltalle millään.

Laavulla harjoiteltiin hieman puukon käyttöä ja kohta oli kuulemma jo iltapala lättyjen aika,äidillä oli valmiit jauhot mukana niin se oli nopeaa! Tosi vikkelästi aika kuluu täällä metsässä. Sain autella lättyjen paistossa ja se on mielestäni ihanaa. Olin vähän villillä tuulella ja äiti laittoi minut rakentamaan kaatuneen lahon puun osista tornia hirsimökki tavalla. Koitin keskittyä asiaan mutta järvi veti puoleensa myös. Isin kanssa sitten heiteltiin leipiä hetki kunnes päädyin lättyjen luokse taas tutkimaan tilannetta.

Kummasti alkoi väsyttämään ja vanhemmat totesi että paras pestä hampaat ja hipsiä yöpuulle. Äiti ja isi olivat puhdistelleet veden puhdistimella vettä lisä ja minusta se maistui vähän suolta, mutta ei se haittaa! Astiatkin pestiin ja vanhemmat ovatkin kertoneet että miten imeytetään ns.tiskivedet maastoon, ei siis jätetä veteen ruuan tähteitä! Meillä ollut tiskiaineina PlanetPurea, Ole Hyvää ja Sonettia. Kompostoituvat PuuCeehen. Täällä muutenkin esim kalan perkeet on hyvä hävittää maastosta jottei ne houkuttele eläimiä.

Nyt kun hampaat kiilsi sai mennä telttaan,kengät absidiin ja vaatteet pois! Mukava ohut merinovilla kerrasto päälle vaikka protestoin hieman asiaa. Mielestäni liian kuuma, mutta äiti sanoi että illalla ja yöllä on viileää. Suostuin pitkin hampain kerrastoon, mutta makuupussi jätettin molemmilta sivuiltaan auki.Olinkin nyt ainoa jolla oli ilmatäytteinen patja käytössä, extra mukavuutta. Juttelin ja juttelin ja juttelin..ei sittenkään uni meinannut tulla, pissahätäkin tuli pariin kertaan. Viimein kuitenkin hiljaisuus ja vanhempien puhumattomuus sai minut nukahtamaan.

Myöhemmin sain kuulla että vanhemmat olivat istuneet laavulla vielä juttelemassa ja syömässä jotain herkkuja nuotion ääressä. Kaippa nekin haluavat sitä jotakin aikuisten aikaa ja siinähän minä olin teltassa ihan silmien alla kuitenkin.

Aamulla sitten syötiin tuhti aamupuuro ja isillä oli jokin valmis puuro missä oli hedelmiä. Minusta tavallinen puuro on parempaa,erityisesti tuoreilla mustikoilla! Teltta jätettiin pystyyn ja kaikki tavara sinne mitä ei tarvitsisi kävellessä reittiä loppuun kodalle, josta Saarijärvenkierto alkoi ja autokin siellä odotti. Matka olisi vajaa 2km ja lähinnä tasaista suo maastoa ja upeita pitkoksia! Mukaan otettiin EA-pakkaus,vettä,pähkinöitä & rusinoita ja isille kiikarit!

Polku lähti kiertämään järveä ensin metsässä ja pian oltiin järven rantaa myöden kulkemassa. Joku oli tehnyt oman tulipaikan joka ei olisi virallinen,sitä ihmeteltiin. Samassa paikassa oli myös rangoista tehty laavun runko johon saisi vain pressun päälle heittämällä majapaikan. Tästä sitten matka jatkui kohti suo osuutta! Se olisi parasta! Lakkoja pullahteli ihan pitkoksienkin vieressä ja niitä poimittiin aikas paljon matkaan mukaan. Itse en vielä kovin niistä pidä mutta poimiminen on kivaa, samalla näkyi sisiliskoja,rupisammakon poikasia, sinisiipiä,hämähäkkejä,kihokkeja… Siten poikettiin tutkimassa pikku suo saarekkeet, niihin pääsyssä oli minusta paljon jännitystä ja pikkuisia ahvenia vilisi vedessä paljon,aivan jalkojen alla! Isolumpeen-Pohjanlumpeen kukkia kasvoi järvessä runsaasti ja huomattiin myös tutkimus purkki puussa. Yleensä niissä on paikan koordinaatit tiesi äiti kertoa.

Loppu etapilla jossa on pitkä pitkos osuus,halusin ottaa juoma tauon ja rusinoita & pähkinöitä. Istuttiin pitkoksilla ja katseltiin järvelle ja toiselle puolelle suota, tuntui että meitä tarkkailtaisi metsästä kauempaa. Aurinko helotti kirkkaalta taivaalta,pieni tuuli kävi ja suo tuoksui taivaalliselta! Äiti tarkisti metsäpalovaroitukset ja nyt ne olivat täälläkin voimassa, aamulla vielä ei ollut. Tauko teki hyvää ja nyt oli minussa taas hurja virta! Päästyämme kodalle oli siellä kalastajia jälleen lähdössä vesille. Parkkipaikalle oli tullut yksi matkailu autokin lisää, taitaa olla oma-aikaa ihmisillä. Ajellessa takaisin Kivivaaran tielle huomattiin myös muilla tulipaikoilla ihmisiä leiriytymässä ja samoin muilla parkkipaikoilla. Ajoimme Saarijärven laavulle jossa nyt äiti ja isi pakkasivat reippaasti tavarat minun ohjeistuksella. Huomaa että vanhemmat tuntevat varusteteet hyvin koska pakkaaminen oli nopeaa. Äiti sanookin aina että harjoitella kannattaa pakkaamista,jotta se sujuu helpommin kun retkeilee pienten kanssa..kumma lause 😉 Äiti ja isi yleensä myös laittavat minulle pikku apulais hommia pakatessa.

Pikkuinen retki oli mielestäni todella kiva! Tykkään nukkua teltassa, vaikka laavu on mukavampi. Nyt oli teltta vaihtoehtona itikoiden vuoksi, telttaan ne eivät tulisi heti pureksimaan. Tälläisen kolmevuotiaan kanssa Saarijärven kierto onnistuu myös tällä taktiikalla. Reitti on hyvä myös ihan päiväretkenä kun tauottaa matkan lapsen mukaan. Maaston muodot ovat mukavat,koska on kaunista harjannetta ja myös suota!

Tätä Änäkäisen aluetta Eräipana voi suositella kyllä ihan rehdisti koko sydämestään. Täällä on yleensä rauhallista, selkeät polut, hyvät puitteet retkeilyyn helposti (saavutettavuus esim.autolla tulipaikoille,esteettömyyttä) ja oma ekopistekkin!

Seuraavaksi äiti kirjoittelee muusta mitä täällä Pohjois-Karjalassa puuhattiin ja nähtiin. Sekä mitä vinkkejä voi antaa,kun lähtee omille poluille tutkimaan maastoa uudessa paikassa. Mukavaa ja rauhaisaa viikon jatkoa kaikille ❤

Laipanmaa, rauhallinen helmi Pirkanmaalla!

Täälä sitä mentiin! Ilmeestäni retken jälkeen voinee päätellä mitä pidin!

No Eräipana täällä moi!

Olimme käymässä Laipanmaalla tovi sitten, (kuulin ensin että vaipanmaalla ja sain nauru hepulin!). Paikka oli minulle uusi, mutta äidille ja isille tuttu. Vanhemmat olivat ajatelleet että kun on nätti ilma niin näytetään minulle uusi paikka joka ei ole kovin kaukana. Laipanmaa on Kangasalan ja Pälkäneen maastoissa jotka ovat jopa erämaa tunnelmaisia. Tarkoitus oli ottaa rennosti ja kiertää luontopolku siellä, pituus polulla olisi noin 3km ja sen varrella on alueen luonnosta kertovia tauluja.

Ajettiin Tampereelta Rajalan kämpän parkkipaikalle josta luontopolku lähtisi. Ajomatka kulki Kangasalta Sahalahden ja Pälkäneen läpi, maisemat olivat kerrassaan upeita matkalla,vettä vihreyttä paljon! Ajoaika oli 45min ja osoite oli Teivaantie 751 745, 36430 Kangasala.

Tie oli hyvässä kunnossa ja opasteet selkeitä parkkipaikalle. Tilaakin oli autolle tänään hyvin. Täällä on hyvä muistaa että puhelimen kuuluvuudet eivät välttämättä toimi, eli esimerkiksi karttaohjelmat eivät aina toimi täysin (ellei ole offline karttoja esim. karttaselaimesta tai maastokartoista). Niitä äiti välillä käyttää ja näyttää, myös mapit GIS on sillä puhelimessa yhtenä vaihtoehtona ja kello kädessä jolla voi suunnistella jouhevasti. Mutta ilman mitään härpäkkeitä pärjää hyvin reitillä, on sen verran hyvin merkattu maastoon sinisillä reitti merkinnöillä. kannattaa toki tutustua ensin reittiin vaikka kotona tietokoneella.

Reitti luontopolulle lähtee kiertämään vastapäivään suositellusti,eli kävellään ensin ylämäkeen hiekkatietä pois päin parkkipaikalta ja kaarretaan metsään vasemmalle. Siitä alkaa reitin merkinnät hyvin näkyvästi! Merkit ovat joko tolpissa, nauhana tai kivissä, mutta ne erottaa hyvin maastossa.

(Me tosin tehtiin homma myötäpäivään ja silloin merkinnät saattavat tuntua haasteellisemmilta. Esimerkiksi kun lähtee laavulta.)

No niin,se niistä. Lähdimme siis ei suositeltuun kiertosuuntaan ja lämpö hiveli hipiää! Hurjan paljon heinäsirkkoja siritteli ympärillä ja polku tuntui hyvältä jalkojen alla! Lastenvaunujen kanssa tänne ei pääsisi kulkemaan. Polku kulki valoisassa metsässä pitkän pätkän kunnes nousi kuusikkoon johon paisteli valo hienosti. Välillä tuli aukeaa esiin ja polku mutkitteli talousmetsässä hyvin = hurjan hyvä juoksurata ja leikki; ota isi saalis kiinni. Välillä pysähdyin katselemaan ötököitä ja näinpä kuolleen metsäpäästäisenkin jota muurahaiset olivat kovasti tutkimassa lisäkseni.

Aurinkoinen polun alku! Hyvä kulkea aikuisten välissä käärmeiden varalta,joita nyt ei nähty.

Polku oli hieman juurakkoista ja kallioista välillä, piti joskus ottaa äitiä tai isiä kädestä varmuudeksi, vaikka hurja vuorikiipeilijä olenkin! Polku tuli Ruokojärven rantaan ja siinä tutkittiin raakoja lakkoja ja soistuvan maan tuoksuja. Pikku pitkokset ja sillat olivat todella kivoja mielestäni!

Kohta näkyikin jo laavu! Näin myötäpäivään kierrettäessä laavu oli inasen lähempänä parkkipaikkaa (1.25km). Se oli kuulemma yksi syy miksi kierrettin reitti näin päin, lounas aika nimittäin! Vanhemmat tekivät tuli harjoituksia, tosin äidin käsi on vielä leikkauksen jälkeen siinä kunnossa ettei ilman tukea sillä mitään tehdä (eli hieman haastellista on kaikki vielä..). Äiti teki tulia magnesium tikulla ja tuohella,siinäkin auttelin innolla! Plasmasytytin oli myös mukana ja sillä tulen teko yksikätisenäkin onnistuisi helposti tuoheen. Tulen teossa kiinnostavinta oli ehdottomasti luuppi, sehän on kuin suurennuslasi! Luupilla kun otti hyvän pisteen auringon valolla ja pikku palan taulaa,niin sekunissa alkoi savuamaan! Aivan mahtavaa hihkuin ja isi kädestä pitäen opetti sitä tekniikkaa.

Laavu oli siistissä kunnossa ja oli puitakin puuliiterissä ja PuuCee oli myös siisti! Ruokaa odotellessa keksin hyvin myös omaa toimintaa kuten kivien kasaamista linnaksi ja löytämällä samalla timantteja joita oli hyvä esitellä äidille ja isille. Myös oman ”kivikirveen” väsäsin nopeasti. Itseni viihdyttäminen ei ole vaikeaa luonnossa,tekemistä ja tutkittavaa on joka puolella! Ruuan laitossa saa auttaa usein, nyt varsinkin kun äiti on yksikätinen. Nyt oli ruokana grillijuustoa, paistettuja perunoita ja lohta, sekä kurkkua. Eiliset perunat ja lohet oli helppo ottaa mukaan koska matkakin oli lyhyt niitä kantaa. Runsaasti vain voita pannulle! Äiti söi myös horsman lehtiä ”salaattina”,jota minä en vielä popsi, isillehän se on ihan mies ruokaa (terveysvaikutuksia esimerkiksi eturauhasvaivojen ennaltaehkäisyyn ja siinä on proteiinejakin rutkasti). Jälkiruokana oli perinteiseti kahvi / mehua ja keksejä ja vesimelonia oli matkassa mukana myös.

Ruuan jälkeen oli nuotion sammutus ja liikkeelle lähdön aika. Isin puhelimessa ei ollut enään kenttää ja maastokartat enään ei näkyvissä. Äidin sovelluksessa joka oli laajempi niin sijainti näkyi. Tämä on aina minustakin kiinnostavaa kun katsotaan missä ollaan kartasta ja on äiti koittanut suunistamistakin opettaa.

Matka jatkui kevyttä ylämäkeä meillä ja päädyimme hiekkatielle. Tässä kohtaa jos ei tietäisi mihin lähteä olisi näin ”väärinpäin” kierrettynä ehkä vaikea hahmottaa, lähteekö oikealle vaiko vasemmalle. Suunta oli oikealle tietä pitkin jota käveltiin kääntöpaikalle josta sujahdettiin metsään. Tästä syystä vastapäivään on helpompi kiertää jos ensimmäistä kertaa luontopolulla.

Metsässä oli polku selvä ja kivat kyltit luonnosta jatkuivat heti! Mielestäni kiinnostava peikko kallio kertoi että täällä oli mäyriäkin. Hämärämpi metsä osuus jatkui ja polku oli edelleen hyvää kulkea tälläisen pienen Eräipanan! Kevyitä nousuja tuli ja sanikkaisia kasvoi sekä mustikoita puski maasta. Piakkoin tultiin jälleen hiekkatielle, tässä huomattiin vasemmalla sininen viitta ja suuntasimme tietä pitkin sinne. Polku lähti nyt oikealle metsään, kuusi maisemiin. Polkua talsiessa lauleskelin ja kohta alkoi hieman väsyttämään kävely. Isi oli kiva ja otti harteille etten ihan väsyisi ja kyllästyisi. Saavuimme polkujen risteykseen jossa oli opaste taulu. Äidillä oli alueen retkikartta mukana ja katselimme näiden täsmäävyyksiä ja lukaisimme kyltit. Me jatkoimme oikealle tähän suuntaan kierrettäessä. Polku saapui heinikkoiselle ja avaralle vanhalle hakkuualueelle. Tässä olikin jo puhtia taas kävellä ja runsaasti eri perhosia lepatteli ympärillä ja heinäsirkat olivat aktiivisella tuulella. Äidin kanssa tutkailtiin rauhassa sirkkoja ja kun ei ollut kiire niin napostelin ”muutaman” rusinan samalla. Oli lämmintä ja aurinkoista jotenn lippis ja säännöllinen juomine oli todella tärkeää.

Polulla oli kiva kaatunut iso koivu, siinä leikin myös hetken voimamiestä ja yritin siirtää koivua polulta. Jätin sen kuitenkin paikalleen niin muutkin voivat kokeilla sen painoa. Mielestäni puun pinta tuoksui myös hyvältä ja se oli ihanan lämpöisen & rosoisen tuntuinen käsissä. paljon jälleen pikku hyönteisiä oli havaittavissa,äiti nappasi niistä muistoksi kuvia minulle, ajattelin perustaa ötökkä gallerian!

Polun varrelle osui jäänteet vanhasta savupirtistä ja mäkiuunista. Todella kiinnostavaa historiaa josta oli omat taulunsakin paikalla. Äiti ja isi pähkivät että ei siitä loppujen lopuksi niin kovin pitkää aikaa ole kun hevoset toimivat peltotöissä ja pyykättiin pyykkilaudalla kesät-talvet.

Tässä ajattelin ottaa lisää hörppyä vesipullosta ja vielä oli pieni matka kuulemma käveltävänä. Tottapa tuo oli, matka tielle oli melko lyhyt ja siinäkin ehti vielä ihmetellä kuinka kuusien latvat hipoivat taivasta tai miten eri kastikkaheinät huojuivat kevyessä tuulessa tai miten eri sammalet kasvoivat vihreän eri sävyissä ympärillä. Äiti välillä pyysi pysähtymään ja saattoi pyytää laittamaan silmät kiinni ja osoittaa kuusta, testasi olinko havainnoinut maastoa. Toki olen tähän leikkiin vielä ehkä liian pieni… mutta sitä voi soveltaa toki. Tai sitten äidillä voi olla vaikkapa eri värisiä lappuja taskussa ja kun pysähdytään hän pyytää nostamaan pikku pussista yhden lapun. sitten minun pitää löytää lapun värinen asia luonnosta. Välillä ne laput ovat eri muotoja tai jopa kasveja!

Polku tuli tielle josta näkyikin jo parkkipaikka alamäessä. Eli jos reitti kuljettaisiin suositellusti oikein niin polku alkaisi tästä.

Äiti nappasi harteille ja oli myös iloinen siitä kuinka reippaasti, ihan huomaamattani kävelin tuon noin 3km. Äiti kun unohti laittaa kellon ”matkamittarin” laavulla takaisin päälle niin tarkka matka jäi mittaamatta. Uskon kyllä että 3km on todella tarkka ja meillä varmasti tulisi pikku lisä metrejä koska polulta piti välillä ottaa etäisyyttä tutkimaan milloin mitäkin. Tänään minulla ei ollut edes yhtä hernettä nenässä ja se varmasti ilahdutti vanhempia! Välillä tulee joku ärrimurri,kuulemma aivan normaalia. Silloin toivonkin että vanhemmat ovat rauhallisia kun minua kiukuttaa, se ainakin minulla toimii parhaiten (vaikka kyllä ne varmasti laskevat sataan monesti). Tarkoitus on saada kivoja yhteisiä retkiä ja hetkiä joista kaikki nauttii. Toki joskus tulee yllätyksiä matkaan ja niihin ei aina voi varautua. Äiti käy aina kuulemma päässään läpi mitä voi sattua ja miten silloin toimia, myös sitä henkistä treeniä (jos minä Eräipana vaikka kiukuttelisin, niin mitkä ovat parhaimpia kikkoja kiukusta pois kääntämiseen. Jokaine huoltaja kun on lapsensa expertti ja neuvoja voi kysyä muilta, mikä teillä toimii tai onko ideoita).

Todella kiva reitti näin lapsen näkökulmasta ja ainakin tänään erittäin rauhallinen, ainoita ääniä olivat vain luonnon omat äänet. Äiti ja isi pitivät myös luontopolusta ja sen vaihtelevasta maastosta. Kunhan muistaa varoa liukkaita kiviä tai juuria joihin kompastua.

Käykää tutustumassa lisää Laipanmaan reitteihin osoitteessa https://www.laipanmaa.fi/

Nyt me jatkamme Itä-Suomen reissun odotuksissa ja toivotamme hyvää viikonloppua ihan jokaiselle, töihin ja vapaille ❤