Omille reiteille maastoon. Miten aloittaa helposti ja kohdata pelkoja & tunteita?

Nyt etenkin kuluneena kesänä on tullut kysymyksiä miten lähteä omatoimi retkille,maastoon jossa ei ole polkuja. Mahdollinen lasten mukana oleminen on myös mietityttänyt. Kysytty käynkö minä esimerkiksi Eräipanan kanssa ihan uusissa metsissä hänen mukana ollessa (kyllä). Retkeily nosti päätään entistä enemmän niin hyvässä kuin pahassa koronan myötä. Pahassa tarkoitan mahdollista välinpitämättömyyttä mihin on törmännyt. etenkin kun isommat massat lähtevät liikkelle luontoon. Mutta asian hyvä kääntöpuoli on ehdottomasti kiinnostus miten luonnossa liikkua tai miten sitä voi hyödyntää. Retkeily kun ei ole rakettitiedettä tai vaadi kalliita varusteita heti ensi kättelyssä. Ajatus siitä miten voisi esimerkiksi auttaa lintuja pesinnässä tai tehdä hyönteishotelleja itse on hienoa. Villivihanneksien käyttö on yleistynyt ja kiinnostus riistaa & kalaa kohtaan. Valokuvaamista, luonto leikkejä ja perinnetaitoja on listailtu yhdessä esiin ja mitä retkelle tarvitaan? Mitä olisi hyvä olla EA-laukussa? Eli hyviä teemoja on noussut paljon ja uskon että tämä ei ole ihan ohi menevä ilmiö,vaikka korona onkin jo (toistaiseksi) hiipunut. Esteettömyys on ollut itselleni se yksi iso seikka mikä on myös puhututtanut. Toimintakyvyn rajallisuus tulisi huomioida paremmin kun puhutaan virallisista kohteista (sekä näkökulmasta liikuttaessa lasten kanssa jotka eivät itse vielä kävele). Pienikin kosketus luontoon auttaa mieltä & kehoa sekä madaltaa kynnystä moniin keskusteluihin & oppimiseen.Esteettömyyttä on myös henkinen puoli, kokeeko olonsa turvalliseksi. Siitä tässä kirjoitankin osaksi.

Mutta,miten lähteä turvallisesti kartan kanssa maastoon?

Kartta ja sen tulkinta. se on olennaisin osa kun lähtee pohtimaan missä ollaan. Normaalisti itsellä on jokin ajatus mistä mihin kuljetaan, yleensä on jokin kiinnostava syy lähteä reissuun (esimerkiksi lampi,vesiputous,luola tai suo). Luonnossa jossa ei ole valmiita polkuja on oma jännityksensä, mitä kaikkea hienoa voi löytää!

Yleensä kun ajattelen aluetta minne lähteä tutustun maaston merkkeihin etukäteen hyvin. Kun aloittelee omatoimista kulkemista maastossa on hyvä valita alue vaikkapa näin: Alue joka on rajattu esimerkiksi teillä tai rajautuu vesistöön tai jyrkänteeseen jolloin on helpompi päästä jyvälle sijainnista. Isotkin alueet metsää rajautuvat helposti pikku teihin ja sähkölinjat ovat oivallisia maamerkkejä (esim tiedän jos alitan sähkölinjan niin olen ajautumassa pois reitiltä tai että jos seuraan linjaa niin päädyn tielle. Niitä on hyvä katsoa siis etukäteen. Erilaiset kartta sovellukset ovat hyviä,kunhan kentät toimivat (paitsi jos hankkii esiladatun version mm.karttaselain itsellä käytössä). Eli kannattaa lähteä aluksi alueille joissa verkot toimivat, vaikkapa koti kulmien lähelle treenaamaan miten kartan merkit ja todellisuus kohtaavat. Monesti teen ”metsä haahuilu” retkiä ilman karttaa tutuilla alueilla siten,että tiedän jossain tulevan aina tien vastaan jossain kohtaa. Monille varmasti tuttua juttua jo.

Alla kuvissa rajattuja alue esimerkkejä. Kuvat joissa kompassin sisällä huutomerkki ovat maastokartta ohjelmasta ja toiset karttaselaimesta. Samalla näkee eri ohjelmien hienoista eroa. Alakulmassa numero johon viittaan.

Kuva1. Kolmionmallinen alue joka rajautuu yhteen isompaan (punainen) tiehen ja kahteen pienempään mustalla näkyvään tiehen.

Kuva 2.Voimalinja (mustat vierekkäiset ohuet viivat), hyvä maamerkki. Jos pysyn punaisen isomman tien ja sähkölinjan välissä en päädy kauas.

Kuva 3.Pienempien teiden ja polkujen väliin jää alue haahuiluun, myös sähkölinja halkaisee alueen. Sen avulla voi rajata aluettaan vielä pienemmäksi.

Kuva 4. Tässä jälleen tiet rajaavat isompaa maanpalaa hyvin ja laavu löytyy alueelta. Samoin pari pientä lammea ja yksi isompi kallio.

Kuva 5. Jos haluaisin luolalle niin esimerkiksi sähkölinja toimii maamerkkinä sekä polut & tiet ja korkeuskäyrät kallion ympärillä + kosteikot. Tässä kohteessa olen käynyt juurikin myös ”haahuilemassa” näillä tiedoilla.

Kuva 6. Hyvin rajautunut alue teiden perusteella. Täällä myös tutkittu suota ja sen kerran muistaa koska mikään ei mennyt putkeen. Siksi oli tyytyväinen että tiesi olevansa teiden sisäpuolella.

Kuva 7. X merkit kohteina. Rajautuvat teihin sekä järviin,helppoja maamerkkejä.

Suunnistamis taito on hyvä omata ja siihen liittyen karttamerkit. Eri järjestöt pitävät suunnistuskouluja ja niihin on helppo päästä mukaan. Mutta,kannattaa tässäkin muistaa jälleen sosiaaliset verkostot: Tunnetko jonkun joka osaa suunnistaa? kannattaa huhuilla eri retkeily ryhmissä (jälleen facebook tai instagramkin) ottaisiko joku mukaan vaikka iltarasteille! Itse olen ottanut mukaan yksitellen ihmisiä iltarasteille aikataulujen puitteissa. Suunnistaminen on jopa koukuttavaa,löytämisen iloa! Myös Eräipana on kokenut riemua kun on löydetty rasti, välillä niitä tulee vahingossa metsissä vastaan ja silloinkin hän hyppii ilosta ”Ääiti löysin sen!”.

Pelot,se on yksi lempi aiheeni oli kyseessä retkeily tai arjen elämä.Myös oma päätyöni sosiaalipuolella on usein eri pelkojen läpikäyntiä. Miten ihminen kokee pelon ja miten sen käsittelee, pelko vaikuttaa käytökseen todella paljon.Turvallisuus henkisesti ja fyysisesti on äärimmäisen olennaista. Jos sinua pelottaa ja koet todellista epävarmuutta on retkestä kyllä ilo poissa. Pelkoja on monenlaisia henkisellä tasolla. Pakko kirjoittaa nyt jotenkin lyhyesti asiasta (Lähteenä Psykologi Johanna Mäenalustan kurssi materiaalia). Normaali elämässä yleensä elämme mukavuusalueella,kaikki on hallinnassa,tuttua ja turvallista. Siitä siirrymme oppimisen ja kasvun alueelle. Oppimisen ja kasvun alueella tulee mahdollisuudet;haasteiden kohtaaminen/ uuden oppiminen/ tavoitteet/ merkityksellisyys/ unelmat/ itsetunto/ seikkailu/ ilo. Tämä on ainakin itselle hyvää aluetta työskennellä kun tunnistaa milloin tälle alueelle on siirrytty. Tästä siirrytään janalla vaaran alueelle. Vaaran alueella tulee sisään rakennettuja vaistoja käyttöön: lamaantuminen,luovuttaminen,pakeneminen,selviytyminen. Tässä tulee helposti suora pelko jolloin tunne (pelko) kertoo että on uhattuna. Pelon tunne suojelee ja ohjaa välttämään vaaraa. Pelon tunteen huomatessa se on sinun tulkinta tilanteesta,ei välttämättä objektiivinen uhka (olemme kaikki yksilöitä). Kun janalla edetään tulee paniikki seuraavana aiheuttaen kauhun. Tunteita meillä on laaja skaala,ne tulevat ja menevät. Tunteet ohjaavat meitä toimimaan ja viestivät meille jostakin tärkeästä. Tunteet ohjaavat poispäin tai kohti jotakin. Silloin on tärkeää tunnistaa tunne,kuunnella mikä aiheuttaa tunteen? Silloin voi aina pysähtyä miettimään mikä tunteen aiheuttaa. Pelko voi olla huolta vaikkapa mukana olevasta lapsesta, eläimen kohtaamisesta, eksymisestä. Kaikki ne ovat realistisia pelkoja ja psyykkisellä tasolla ne kuormittavat todella paljon. Siksi valmistautuminen ja itsensä tunteminen, miten reagoi eri tilanteissa on hyvä opetella. Itse olen tietoisesti eksyttänyt itseäni ja kokeillut miltä tuntuu kun ei tiedä missä on. Kokemuksella on aina jokin merkitys jatkoa ajatellen ja ne toimivat myös peilinä tulevaisuuden toiminnalle (kokeilenko uudelleen/ se ei ollutkaan niin kamalaa/ pystyn mihin tahansa kun yritän vs.se oli kamalaa ja toivottavasti en koe tätä uudelleen) Jos kokee epävarmuutta,mutta silti halua lähteä poluttomiin paikkohin, voi pyytää aina jonkun kaveriksi. Nykyään kun esimerkiksi on facebookissa vaikka millaista retkeily seura ryhmää (jälleen). Myös eri järjestöiltä voi saada neuvoja tai vaikkapa meiltä eri retkeily blogien kirjoittajilta.

Turvallisuuteen liittyen kannattaa ehdottomasti kertoa jollekulle suunnitelmastaan minne on matkalla. Mielestäni on aina hyvä varautua kaikkeen mihin voi varautua,kuin että jää sitten pyörittelemään peukaloitaan. Etenkin lapsen kanssa kun lähtee niin mieluummin suosin ensimmäisiä kertoja turvallisuus syistä alueille joissa voi juuri ”metsähaahuilla”. Kun kartan lukutaito ja järkevä itsevarmuus kehittyy voi helpommin lähteä uusissakin maakunnissa liikkeelle. Lapsen kanssa lapsen huoltaja tietää parhaiten lapsensa (ja oman) jaksamisen jos kävelee jo itsenäisesti (tai jos on kannettavana), tai milloin tulee nälkäkiukku. Vara eväs on aina paikallaan ja vettä sekä se aina peräänkuuluttamani EA-pakkaus. Nyt syksyn mittaan tulee mahtavia ilmoja liikkua erilaisissa luonto ympäristöissä ja nauttia syksyn hyvistä puolista ❤

Änäkäinen,Saarijärvenkierto teltassa yöpyen.

Laitetaanpa itse Eräipana näppäimistön ääreen kertomaan miltä tuntui omin jaloin kulkea kierros karhunpolun maisemissa.

Äitin käsi oli nyt ihan rikki. Lääkäri sille sanoi eilen Lieksassa että nyt ei rouva sitten rasita sitä lainkaan,ei edes rinkkaa selkään. Vaarana oli tulehduksen pahentuminen metallilevyn ympärillä sisäisesti ja mahdolline vernmyrkytys. Näinkin kun äiti itkeä tihrusti salaa tukikohdan saunan lauteilla, kyllä se hakkasi päätä myös mäntyyn asiasta ja manaili keskenään jotain.Vanhemmat joutuvat laittamaan koko suunnitelmat nyt matkalta uusiksi koska tämä ikävä juttu tapahtu reissun toisena päivänä ja viikko oli tarkoitus Pohjois-Karjalassa samoilla.

Äiti ja isi keskustelivat kynttilän valossa yöllä ja joivat kahvia karttoja tutkien. Jotain helppoa ja sovellettavaa piti keksiä. Onneksi vanhemmilla on kokemusta retkien suunnittelusta ja muovaamisesta paljon. Eniten harmitti kun kahden yön retki Ystävyydenpuiston Elimyssaloon piti perua,se oli äidille erityisesti kova pala.

Seuraavana päivänä pakattiin tavarat ja äiti ja isi kertoi suunnitelmasta jolla pääsee todella helpolla!

Suunnitelmaan kuului Änäkäisen virkistysmetsä josta on vain muutama kilometri itärajalle ja Karhunpolku kulkee siitä näppärästi lävitse myös. Vanhat panssariesteet ja juoksuhaudat,korsut ja luolat ovat täällä myös. Niihin olemme tutustuneet jo aiemmin täällä liikkuessamme, joten alue on tuttua. Tuo Kivivaarantiehän on se niinsanottu Rukajärventie ja Salpalinjan kulku paikka. Maasto on juuri sopivan tasaista sekä helppokulkuista,ajatellen minua Eräipanaa ja äitiä jonka verenkierto ei saa nyt lähteä vilkastumaan runsaasti. Alueelle on helppo päästä autolla, on myös matkailuautoille/vaunuille omat paikat. Tulipaikoille pääsee esteettömästi ja kotakin olisi käytössä sekä mahdollisuus laavuun. Alueella on viisi tulipaikkaa joista pari hormillista (kodan luona), siitä pääsee myös helpoiten uimaan. Alueella saa myös kalastaa kun ostaa luvan ja veneen saa vuokrata Annukan kahvilan kautta. Alueen puuhuolto on hyvä ja kohde siisti kaiken kaikkiaan! Nyt taktiikka olisi seuraava helppoudessaan: veisimme autolla yöpymispaikalle valmiiksi tavarat,kokoaisimme sinne teltan valmiiksi odottamaan. Sitten ajaisimme järven toiseen päähän jossa parkkipaikka,auto sinne. Kävelisimme puolet reitistä joka olisi siis teltalle (Saarijärven laavun kohta). Siinä olisimme yön ja aamulla kävelisimme toisen puolikkaan reittiä autolle. Sitten hyppy autoon ja 5-10 minuutin ajolla noutamaan teltta ja tavarat. Eli nyt on simppeli suunnitelma jota näppärä käyttää tällaisessa tilanteessa!

Niin,autolla pääsee laavulle tuomaan tavarat helposti. Kauniilla paikalla järven rannalla koko kohde!

Äiti ja isi ottivat ison Jääkäri XL rinkan johon mahtui melkein kaikki tarvittava. Pienempään Haglöfs OxO 65l rinkkaan loput. Mukana oli: teltta,makuupussit,aluset,EA-pakkaus,ruokaa (jota oli taas liikaa),tulenteko välineet, ruuan valmistukseen vain tarpeelliset paistinpannu & kattila, yö vaatteet = merinokerrastot, villasukat varmuudeksi,puukko,silmälasit (jos puolisokean äitin piilarit vaikka tippuisi),kosteuspyyhkeitä,hyttysmyrkky,pikku paketti,3x lautasta,mukia,luhaa. Narua on aina ja varakiiloja telttaan pari. Nyt aika kevyt varustus koska retki on lyhyt,vain yksi yö ja maasto tuttu rakenteiltaan sekä reitiltään entuudestaan,mutta aina voi toki tulla ylläreitä. Niin ja kamera äidillä on mukana, täällä tallustelee runsaasti karhuja ja juuri täällä niitä & ahma oli tavattu äsken. Kalastuslupia saa tännä https://verkkokauppa.eraluvat.fi/fi/ ja annukan kahvilasta https://www.facebook.com/kahvilaannukka/ sekä sivulla tietoa https://way.fi/annukan_kahvila joka on lähellä, Annukan kahvilasta saa myös soutuveneen avaimen kun sellaisen haluaa vuokrata!

Mummo miettii aina että ”miten te siellä uskallatte kulkea kun on paljon Suomen kansalliseläin karhuja (Ursus arctos). Karhulla onkin loistava haju-ja kuuloaisti.Mutta normaali karhu kiertää ihmisen aina ja lähtee pois Mutta suurpeto kun on ja villieläin niin hyvä muistaa myös se, erityisesti pentujen kanssa. Kuten suurpeto sivustolla todetaankin ”vaaratonta karhua ei ole”. Jos sattuisi tulemaan kuonotusten karhun kanssa toimia tulisi seuraavasti: peräänny rauhallisesti tulo suuntaasi hiljaa puhuen, älä tuijota silmiin. Karhu on sinua nopeampi ja osaa uida sekä kiivetä puuhun. Jos karhu kuitenkin hyökkää,mene mahallesi maahan ja suojaa käsillä niskaa ja ole liikkumatta! Hyvää,asiallista tietoa suurpedoista ja muunmuassa tapaamisista ja käyttäytymisestä löytyy: http://www.suurpedot.fi/ Eräipana suosittelee.

Eli sitten hurautettiin Änäkäiselle, Kivivaaran tielle! Tieltä 524 (Nurmijärventie) käännytään tielle 5241 (kivivaarantie) Siinä onkin opasteet. Tie on aluksi asfaltoitu mutt amuuttuu hiekkatieksi. Tien aivan alussa Kivivaarantien risteyksessä on opaste kyltti & tykki sekä uusi hieno laavu johon pääsee vaikka autolla viereen. Kivivaarantien varressa matkalla Änäkäiselle on myös kota oikealla puolella joka on vapaassa käytössä ja näkyy tielle sekä tähänkin pääsee siis autolla melkein sisälle 😉

Ajeltin Valamantietä pitkin ja tie kaartoi oikealle ylämäkeen. Pian huomattiin että tuttu laavu oli nenän edessä. Juoksin äkkiä autosta pois ja kirmasin rantaan! Nyt paikalla ei ollut yhtäkään ihmistä tauolla kalahommista, tässä kun on perkaupöydätkin. Äitiä ja isiä autoin kohta kasaamaan teltan ja purkamaan isoimmat kamat rinkoista sisään telttaan. Oltiin unohdettu päiväreppu kotiin joten nyt se Haglöfs toimitti repun virkaa. Tavarat saatiin nopeasti paikalleen ja ilma oli ihana! Ei liian kuuma ja pieni tuulenvire. Eli nyt vain autolla Saarijärven parkkipaikalle josta lähdetään kierrolle.

Saarijärven laavulla oli tilaa hyvin teltalle j0hon ei itikat iskisi kuten laavussa nukuttaessa!

Paikalla oli pari matkailuautoa ja yksi teltta. Pari kalastajaa oli juuri lopettamassa hommat ja olivat saalistakin saaneet, aikoivat paistella tässä kodan edustalla tulilla. Me jatkoimme nyt Saarijärven kierrolle joka kuljettiin myötäpäivään. Opasteet täällä ovat hyvin selvät ja minä bongailin merkkejä puista. Sitten meni sotajuttuihin! Isi kertoi minulle tarkkaan sodan vaiheista,hevosista,kiviesteistä,panssarivaunuista,aseista,polttopulloista,lotista… Ja äiti kipitti hieman edellä nenä maata viistäen milloin missäkin pusikossa. Mustikoita oli muuten todella runsaasti ja sen näki myös kasvoilta,komea sininen ilmestys!

Polku on helppoa kuljettavaa,vain mielestäni loivaa nousua tällä puolella järveä (toinen puoli tasaista suo maastoa) tuumii Eräipana. Jaksoin juosta lähes koko matkan,en tiedä miksi mutta mieli teki juosta. Äiti ja isi välillä käskivät pysähtymään ja pidettiin rauhallisia mustikka ja vesi taukoja. Toki silloin kun juttelin isin kanssa sota juttuja niin tahti oli verkkaisempaa. Yleensä kuljen poluilla äidin ja isin välissä,koska kyy on sellainen mihin ei saisi astua,tai jos suurpeto tulisi vastaan. Eksyminen olisi oikeastaan vaikeaa,kun tietää että on kiertämässä järveä ympäri. Puhelimen kuuluvuudet eivät täällä oikein toimi aina, joten vanhemmilla karttaselaimen ( https://www.karttaselain.fi/ ) esiladatut kartat aina matkassa mukana ja akkua puhelimissa. Äidillä on myös Maastokartat,Omariista ja MapiGIS sovellukset karttoina. Toki tännekkin kun lähdettiin niin laitettiin mummolle viestiä että ollaan muuten kiertämässä Saarijärven kiertoa.

Matka taittui auringossa laavua kohti,komeita kelottuneita aihkimäntyjä oli paljon ja rinteen päällä kulkeva polku tarjosi upeita erämaa maisemia näin pienellekkin. Kohta polku kaartoi oikealle ja laavu häämötti rannassa. Piti päästä äkkiä PuuCeelle! Onneksi se oli todella siistissä kunnossa ja joku oli sinne jättänyt paketin vauvojen kosteuspyyhkeitäkin!

Isi alkoi sahaamaan rankoja puuliiteristä ja minä siinä auttelin näppäränä poikana. Pilkottiin puut paikalla olleella kirveellä ja isi vielä pienensi niitä puukolla. kiehisiä olen koittanut harjoitella tekemään ja melkien olen mestari siinä. Äiti laittoi tulet tuomiini puihin nuotiolla, nyt ei ollut onneksi metsäpalovaroitustakaan. Kohta meillä oli lounas tulossa ja kieltämättä lämmin ruoka olisi jo paikallaan! Vieläkään ei karhuja näkynyt, tosin minun komeat kutsuhuudot saattoivat karkoittaa ne. Äiti ja isi välillä kehoittivat että oleppas hiljempaa.. Välillä on kovin haasteellista pysyä paikoillaan sellaista nanosekuntia ja kiva kokeilla miten vanhemmat suhtautuvat jos teen jotain mistä on monta kertaa puhutte ettei niin toimita. Puhuvat jostain uhmaiästä. Se uhmaikä saattaa välillä kuulemma tehdä retkeilystäkin monimutkaisempaa, mutta kovasti he jaksavat kanssani retkeillä ja selittää maltilla asioita jotka jotenkin unohtuvat kaiken kiinnostava keskellä. Sitten aina he kehuvat kun osaan yhtäkkiä vaikka nimetä jonkin linnun,kasvin tai luonnon muodostelman, muistini on terävä!

Ruuan jälkeen tutkittiin lähi maastoa polkujen ulkopuolella. Siellä oli kaikkea kiinnostavaa lapsen näkökulmasta! Paljon kaatuneita puita missä kiivetä sekä kallioita, niin ja joku karhun kakkakin! Sitten kuljettiin Karhunpolkua hieman ja se päätyi hiekkatielle jossa oli mielestäni maailman upeimpia dinosauruksen hampaita! En olisi malttanut lähteä takaisin teltalle millään.

Laavulla harjoiteltiin hieman puukon käyttöä ja kohta oli kuulemma jo iltapala lättyjen aika,äidillä oli valmiit jauhot mukana niin se oli nopeaa! Tosi vikkelästi aika kuluu täällä metsässä. Sain autella lättyjen paistossa ja se on mielestäni ihanaa. Olin vähän villillä tuulella ja äiti laittoi minut rakentamaan kaatuneen lahon puun osista tornia hirsimökki tavalla. Koitin keskittyä asiaan mutta järvi veti puoleensa myös. Isin kanssa sitten heiteltiin leipiä hetki kunnes päädyin lättyjen luokse taas tutkimaan tilannetta.

Kummasti alkoi väsyttämään ja vanhemmat totesi että paras pestä hampaat ja hipsiä yöpuulle. Äiti ja isi olivat puhdistelleet veden puhdistimella vettä lisä ja minusta se maistui vähän suolta, mutta ei se haittaa! Astiatkin pestiin ja vanhemmat ovatkin kertoneet että miten imeytetään ns.tiskivedet maastoon, ei siis jätetä veteen ruuan tähteitä! Meillä ollut tiskiaineina PlanetPurea, Ole Hyvää ja Sonettia. Kompostoituvat PuuCeehen. Täällä muutenkin esim kalan perkeet on hyvä hävittää maastosta jottei ne houkuttele eläimiä.

Nyt kun hampaat kiilsi sai mennä telttaan,kengät absidiin ja vaatteet pois! Mukava ohut merinovilla kerrasto päälle vaikka protestoin hieman asiaa. Mielestäni liian kuuma, mutta äiti sanoi että illalla ja yöllä on viileää. Suostuin pitkin hampain kerrastoon, mutta makuupussi jätettin molemmilta sivuiltaan auki.Olinkin nyt ainoa jolla oli ilmatäytteinen patja käytössä, extra mukavuutta. Juttelin ja juttelin ja juttelin..ei sittenkään uni meinannut tulla, pissahätäkin tuli pariin kertaan. Viimein kuitenkin hiljaisuus ja vanhempien puhumattomuus sai minut nukahtamaan.

Myöhemmin sain kuulla että vanhemmat olivat istuneet laavulla vielä juttelemassa ja syömässä jotain herkkuja nuotion ääressä. Kaippa nekin haluavat sitä jotakin aikuisten aikaa ja siinähän minä olin teltassa ihan silmien alla kuitenkin.

Aamulla sitten syötiin tuhti aamupuuro ja isillä oli jokin valmis puuro missä oli hedelmiä. Minusta tavallinen puuro on parempaa,erityisesti tuoreilla mustikoilla! Teltta jätettiin pystyyn ja kaikki tavara sinne mitä ei tarvitsisi kävellessä reittiä loppuun kodalle, josta Saarijärvenkierto alkoi ja autokin siellä odotti. Matka olisi vajaa 2km ja lähinnä tasaista suo maastoa ja upeita pitkoksia! Mukaan otettiin EA-pakkaus,vettä,pähkinöitä & rusinoita ja isille kiikarit!

Polku lähti kiertämään järveä ensin metsässä ja pian oltiin järven rantaa myöden kulkemassa. Joku oli tehnyt oman tulipaikan joka ei olisi virallinen,sitä ihmeteltiin. Samassa paikassa oli myös rangoista tehty laavun runko johon saisi vain pressun päälle heittämällä majapaikan. Tästä sitten matka jatkui kohti suo osuutta! Se olisi parasta! Lakkoja pullahteli ihan pitkoksienkin vieressä ja niitä poimittiin aikas paljon matkaan mukaan. Itse en vielä kovin niistä pidä mutta poimiminen on kivaa, samalla näkyi sisiliskoja,rupisammakon poikasia, sinisiipiä,hämähäkkejä,kihokkeja… Siten poikettiin tutkimassa pikku suo saarekkeet, niihin pääsyssä oli minusta paljon jännitystä ja pikkuisia ahvenia vilisi vedessä paljon,aivan jalkojen alla! Isolumpeen-Pohjanlumpeen kukkia kasvoi järvessä runsaasti ja huomattiin myös tutkimus purkki puussa. Yleensä niissä on paikan koordinaatit tiesi äiti kertoa.

Loppu etapilla jossa on pitkä pitkos osuus,halusin ottaa juoma tauon ja rusinoita & pähkinöitä. Istuttiin pitkoksilla ja katseltiin järvelle ja toiselle puolelle suota, tuntui että meitä tarkkailtaisi metsästä kauempaa. Aurinko helotti kirkkaalta taivaalta,pieni tuuli kävi ja suo tuoksui taivaalliselta! Äiti tarkisti metsäpalovaroitukset ja nyt ne olivat täälläkin voimassa, aamulla vielä ei ollut. Tauko teki hyvää ja nyt oli minussa taas hurja virta! Päästyämme kodalle oli siellä kalastajia jälleen lähdössä vesille. Parkkipaikalle oli tullut yksi matkailu autokin lisää, taitaa olla oma-aikaa ihmisillä. Ajellessa takaisin Kivivaaran tielle huomattiin myös muilla tulipaikoilla ihmisiä leiriytymässä ja samoin muilla parkkipaikoilla. Ajoimme Saarijärven laavulle jossa nyt äiti ja isi pakkasivat reippaasti tavarat minun ohjeistuksella. Huomaa että vanhemmat tuntevat varusteteet hyvin koska pakkaaminen oli nopeaa. Äiti sanookin aina että harjoitella kannattaa pakkaamista,jotta se sujuu helpommin kun retkeilee pienten kanssa..kumma lause 😉 Äiti ja isi yleensä myös laittavat minulle pikku apulais hommia pakatessa.

Pikkuinen retki oli mielestäni todella kiva! Tykkään nukkua teltassa, vaikka laavu on mukavampi. Nyt oli teltta vaihtoehtona itikoiden vuoksi, telttaan ne eivät tulisi heti pureksimaan. Tälläisen kolmevuotiaan kanssa Saarijärven kierto onnistuu myös tällä taktiikalla. Reitti on hyvä myös ihan päiväretkenä kun tauottaa matkan lapsen mukaan. Maaston muodot ovat mukavat,koska on kaunista harjannetta ja myös suota!

Tätä Änäkäisen aluetta Eräipana voi suositella kyllä ihan rehdisti koko sydämestään. Täällä on yleensä rauhallista, selkeät polut, hyvät puitteet retkeilyyn helposti (saavutettavuus esim.autolla tulipaikoille,esteettömyyttä) ja oma ekopistekkin!

Seuraavaksi äiti kirjoittelee muusta mitä täällä Pohjois-Karjalassa puuhattiin ja nähtiin. Sekä mitä vinkkejä voi antaa,kun lähtee omille poluille tutkimaan maastoa uudessa paikassa. Mukavaa ja rauhaisaa viikon jatkoa kaikille ❤

Laipanmaa, rauhallinen helmi Pirkanmaalla!

Täälä sitä mentiin! Ilmeestäni retken jälkeen voinee päätellä mitä pidin!

No Eräipana täällä moi!

Olimme käymässä Laipanmaalla tovi sitten, (kuulin ensin että vaipanmaalla ja sain nauru hepulin!). Paikka oli minulle uusi, mutta äidille ja isille tuttu. Vanhemmat olivat ajatelleet että kun on nätti ilma niin näytetään minulle uusi paikka joka ei ole kovin kaukana. Laipanmaa on Kangasalan ja Pälkäneen maastoissa jotka ovat jopa erämaa tunnelmaisia. Tarkoitus oli ottaa rennosti ja kiertää luontopolku siellä, pituus polulla olisi noin 3km ja sen varrella on alueen luonnosta kertovia tauluja.

Ajettiin Tampereelta Rajalan kämpän parkkipaikalle josta luontopolku lähtisi. Ajomatka kulki Kangasalta Sahalahden ja Pälkäneen läpi, maisemat olivat kerrassaan upeita matkalla,vettä vihreyttä paljon! Ajoaika oli 45min ja osoite oli Teivaantie 751 745, 36430 Kangasala.

Tie oli hyvässä kunnossa ja opasteet selkeitä parkkipaikalle. Tilaakin oli autolle tänään hyvin. Täällä on hyvä muistaa että puhelimen kuuluvuudet eivät välttämättä toimi, eli esimerkiksi karttaohjelmat eivät aina toimi täysin (ellei ole offline karttoja esim. karttaselaimesta tai maastokartoista). Niitä äiti välillä käyttää ja näyttää, myös mapit GIS on sillä puhelimessa yhtenä vaihtoehtona ja kello kädessä jolla voi suunnistella jouhevasti. Mutta ilman mitään härpäkkeitä pärjää hyvin reitillä, on sen verran hyvin merkattu maastoon sinisillä reitti merkinnöillä. kannattaa toki tutustua ensin reittiin vaikka kotona tietokoneella.

Reitti luontopolulle lähtee kiertämään vastapäivään suositellusti,eli kävellään ensin ylämäkeen hiekkatietä pois päin parkkipaikalta ja kaarretaan metsään vasemmalle. Siitä alkaa reitin merkinnät hyvin näkyvästi! Merkit ovat joko tolpissa, nauhana tai kivissä, mutta ne erottaa hyvin maastossa.

(Me tosin tehtiin homma myötäpäivään ja silloin merkinnät saattavat tuntua haasteellisemmilta. Esimerkiksi kun lähtee laavulta.)

No niin,se niistä. Lähdimme siis ei suositeltuun kiertosuuntaan ja lämpö hiveli hipiää! Hurjan paljon heinäsirkkoja siritteli ympärillä ja polku tuntui hyvältä jalkojen alla! Lastenvaunujen kanssa tänne ei pääsisi kulkemaan. Polku kulki valoisassa metsässä pitkän pätkän kunnes nousi kuusikkoon johon paisteli valo hienosti. Välillä tuli aukeaa esiin ja polku mutkitteli talousmetsässä hyvin = hurjan hyvä juoksurata ja leikki; ota isi saalis kiinni. Välillä pysähdyin katselemaan ötököitä ja näinpä kuolleen metsäpäästäisenkin jota muurahaiset olivat kovasti tutkimassa lisäkseni.

Aurinkoinen polun alku! Hyvä kulkea aikuisten välissä käärmeiden varalta,joita nyt ei nähty.

Polku oli hieman juurakkoista ja kallioista välillä, piti joskus ottaa äitiä tai isiä kädestä varmuudeksi, vaikka hurja vuorikiipeilijä olenkin! Polku tuli Ruokojärven rantaan ja siinä tutkittiin raakoja lakkoja ja soistuvan maan tuoksuja. Pikku pitkokset ja sillat olivat todella kivoja mielestäni!

Kohta näkyikin jo laavu! Näin myötäpäivään kierrettäessä laavu oli inasen lähempänä parkkipaikkaa (1.25km). Se oli kuulemma yksi syy miksi kierrettin reitti näin päin, lounas aika nimittäin! Vanhemmat tekivät tuli harjoituksia, tosin äidin käsi on vielä leikkauksen jälkeen siinä kunnossa ettei ilman tukea sillä mitään tehdä (eli hieman haastellista on kaikki vielä..). Äiti teki tulia magnesium tikulla ja tuohella,siinäkin auttelin innolla! Plasmasytytin oli myös mukana ja sillä tulen teko yksikätisenäkin onnistuisi helposti tuoheen. Tulen teossa kiinnostavinta oli ehdottomasti luuppi, sehän on kuin suurennuslasi! Luupilla kun otti hyvän pisteen auringon valolla ja pikku palan taulaa,niin sekunissa alkoi savuamaan! Aivan mahtavaa hihkuin ja isi kädestä pitäen opetti sitä tekniikkaa.

Laavu oli siistissä kunnossa ja oli puitakin puuliiterissä ja PuuCee oli myös siisti! Ruokaa odotellessa keksin hyvin myös omaa toimintaa kuten kivien kasaamista linnaksi ja löytämällä samalla timantteja joita oli hyvä esitellä äidille ja isille. Myös oman ”kivikirveen” väsäsin nopeasti. Itseni viihdyttäminen ei ole vaikeaa luonnossa,tekemistä ja tutkittavaa on joka puolella! Ruuan laitossa saa auttaa usein, nyt varsinkin kun äiti on yksikätinen. Nyt oli ruokana grillijuustoa, paistettuja perunoita ja lohta, sekä kurkkua. Eiliset perunat ja lohet oli helppo ottaa mukaan koska matkakin oli lyhyt niitä kantaa. Runsaasti vain voita pannulle! Äiti söi myös horsman lehtiä ”salaattina”,jota minä en vielä popsi, isillehän se on ihan mies ruokaa (terveysvaikutuksia esimerkiksi eturauhasvaivojen ennaltaehkäisyyn ja siinä on proteiinejakin rutkasti). Jälkiruokana oli perinteiseti kahvi / mehua ja keksejä ja vesimelonia oli matkassa mukana myös.

Ruuan jälkeen oli nuotion sammutus ja liikkeelle lähdön aika. Isin puhelimessa ei ollut enään kenttää ja maastokartat enään ei näkyvissä. Äidin sovelluksessa joka oli laajempi niin sijainti näkyi. Tämä on aina minustakin kiinnostavaa kun katsotaan missä ollaan kartasta ja on äiti koittanut suunistamistakin opettaa.

Matka jatkui kevyttä ylämäkeä meillä ja päädyimme hiekkatielle. Tässä kohtaa jos ei tietäisi mihin lähteä olisi näin ”väärinpäin” kierrettynä ehkä vaikea hahmottaa, lähteekö oikealle vaiko vasemmalle. Suunta oli oikealle tietä pitkin jota käveltiin kääntöpaikalle josta sujahdettiin metsään. Tästä syystä vastapäivään on helpompi kiertää jos ensimmäistä kertaa luontopolulla.

Metsässä oli polku selvä ja kivat kyltit luonnosta jatkuivat heti! Mielestäni kiinnostava peikko kallio kertoi että täällä oli mäyriäkin. Hämärämpi metsä osuus jatkui ja polku oli edelleen hyvää kulkea tälläisen pienen Eräipanan! Kevyitä nousuja tuli ja sanikkaisia kasvoi sekä mustikoita puski maasta. Piakkoin tultiin jälleen hiekkatielle, tässä huomattiin vasemmalla sininen viitta ja suuntasimme tietä pitkin sinne. Polku lähti nyt oikealle metsään, kuusi maisemiin. Polkua talsiessa lauleskelin ja kohta alkoi hieman väsyttämään kävely. Isi oli kiva ja otti harteille etten ihan väsyisi ja kyllästyisi. Saavuimme polkujen risteykseen jossa oli opaste taulu. Äidillä oli alueen retkikartta mukana ja katselimme näiden täsmäävyyksiä ja lukaisimme kyltit. Me jatkoimme oikealle tähän suuntaan kierrettäessä. Polku saapui heinikkoiselle ja avaralle vanhalle hakkuualueelle. Tässä olikin jo puhtia taas kävellä ja runsaasti eri perhosia lepatteli ympärillä ja heinäsirkat olivat aktiivisella tuulella. Äidin kanssa tutkailtiin rauhassa sirkkoja ja kun ei ollut kiire niin napostelin ”muutaman” rusinan samalla. Oli lämmintä ja aurinkoista jotenn lippis ja säännöllinen juomine oli todella tärkeää.

Polulla oli kiva kaatunut iso koivu, siinä leikin myös hetken voimamiestä ja yritin siirtää koivua polulta. Jätin sen kuitenkin paikalleen niin muutkin voivat kokeilla sen painoa. Mielestäni puun pinta tuoksui myös hyvältä ja se oli ihanan lämpöisen & rosoisen tuntuinen käsissä. paljon jälleen pikku hyönteisiä oli havaittavissa,äiti nappasi niistä muistoksi kuvia minulle, ajattelin perustaa ötökkä gallerian!

Polun varrelle osui jäänteet vanhasta savupirtistä ja mäkiuunista. Todella kiinnostavaa historiaa josta oli omat taulunsakin paikalla. Äiti ja isi pähkivät että ei siitä loppujen lopuksi niin kovin pitkää aikaa ole kun hevoset toimivat peltotöissä ja pyykättiin pyykkilaudalla kesät-talvet.

Tässä ajattelin ottaa lisää hörppyä vesipullosta ja vielä oli pieni matka kuulemma käveltävänä. Tottapa tuo oli, matka tielle oli melko lyhyt ja siinäkin ehti vielä ihmetellä kuinka kuusien latvat hipoivat taivasta tai miten eri kastikkaheinät huojuivat kevyessä tuulessa tai miten eri sammalet kasvoivat vihreän eri sävyissä ympärillä. Äiti välillä pyysi pysähtymään ja saattoi pyytää laittamaan silmät kiinni ja osoittaa kuusta, testasi olinko havainnoinut maastoa. Toki olen tähän leikkiin vielä ehkä liian pieni… mutta sitä voi soveltaa toki. Tai sitten äidillä voi olla vaikkapa eri värisiä lappuja taskussa ja kun pysähdytään hän pyytää nostamaan pikku pussista yhden lapun. sitten minun pitää löytää lapun värinen asia luonnosta. Välillä ne laput ovat eri muotoja tai jopa kasveja!

Polku tuli tielle josta näkyikin jo parkkipaikka alamäessä. Eli jos reitti kuljettaisiin suositellusti oikein niin polku alkaisi tästä.

Äiti nappasi harteille ja oli myös iloinen siitä kuinka reippaasti, ihan huomaamattani kävelin tuon noin 3km. Äiti kun unohti laittaa kellon ”matkamittarin” laavulla takaisin päälle niin tarkka matka jäi mittaamatta. Uskon kyllä että 3km on todella tarkka ja meillä varmasti tulisi pikku lisä metrejä koska polulta piti välillä ottaa etäisyyttä tutkimaan milloin mitäkin. Tänään minulla ei ollut edes yhtä hernettä nenässä ja se varmasti ilahdutti vanhempia! Välillä tulee joku ärrimurri,kuulemma aivan normaalia. Silloin toivonkin että vanhemmat ovat rauhallisia kun minua kiukuttaa, se ainakin minulla toimii parhaiten (vaikka kyllä ne varmasti laskevat sataan monesti). Tarkoitus on saada kivoja yhteisiä retkiä ja hetkiä joista kaikki nauttii. Toki joskus tulee yllätyksiä matkaan ja niihin ei aina voi varautua. Äiti käy aina kuulemma päässään läpi mitä voi sattua ja miten silloin toimia, myös sitä henkistä treeniä (jos minä Eräipana vaikka kiukuttelisin, niin mitkä ovat parhaimpia kikkoja kiukusta pois kääntämiseen. Jokaine huoltaja kun on lapsensa expertti ja neuvoja voi kysyä muilta, mikä teillä toimii tai onko ideoita).

Todella kiva reitti näin lapsen näkökulmasta ja ainakin tänään erittäin rauhallinen, ainoita ääniä olivat vain luonnon omat äänet. Äiti ja isi pitivät myös luontopolusta ja sen vaihtelevasta maastosta. Kunhan muistaa varoa liukkaita kiviä tai juuria joihin kompastua.

Käykää tutustumassa lisää Laipanmaan reitteihin osoitteessa https://www.laipanmaa.fi/

Nyt me jatkamme Itä-Suomen reissun odotuksissa ja toivotamme hyvää viikonloppua ihan jokaiselle, töihin ja vapaille ❤