Ahkio perään ja Ala-Kaulamoiselle. Helppo suppilovahverokeitto & lumipallo motivaattori!

Mitä jännää sitä sitten keksisikään?

Olipa kerran synkkä ja myrskyinen… tai otetaanpa alusta.. Olipa kerran maaliskuun puolessa välissä vuonna 2021 mukava päivä! Lunta oli vielä maassa, mini pakkanen -1c ja vapaapäivä. Tässähän on ainekset lähteä perheen kanssa päivän retkelle, ja ottaa mukaan kaupan päälle vielä eräopas ystävämme. Välillä ne hulluimmat ideat syntyvät silloin kun lähtee vapaalla ajalla liikkeelle, porukalla jossa on paljon luonnossa aikaa viettäviä ihmisiä. Mutta nyt ehkä ei mitään sellaista suunniteltu 😉

Päätettiin lähteä käymään Tampereen Kintulammin uusimmalla tulipaikalla, Ala-Kaulamoisella. Matkaan pakattiin tällä kertaa monenlaista evästä. Aikuisille suppilovahverokeitto ainekset, Eräipana ei ole vielä innostunut kyseisestä herkusta valitettavasti. sienten kerääjänä kyllä on kovinkin innokas 🙂 Makkaraa, tämä on Eräipanan kesto suosikkilistalla ja samoin eilinen kanapastan jämä, joka lämmitettäisiin paikan päällä. Jälkiruoka on simppeliä, nokipannukahvia ja suklaata. Reissuun lähtee aina mukaan ”varmuuden vuoksi” ruokaa ja nyt sille oli käyttöä. Esimerkiksi pähkinöitä, suolakeksiä, hedelmä patukka, banaania etc.

Ilma oli melko lämmin joten kastuminen piti huomioida, vaihto tumput ja sukat mukaan ainakin ja hedelmäpusseja aina kastumisen varalta. Jos kävisi niin että sukka kastuisi, laitettaisiin mahdollinen kuiva sukka jalkaa ja pussi päälle, siitä sitten kenkään. Mutta jos ei ole vaihto sukkaa, on jalka laitettu pussiin ja matka jatkunut. Talvella ja viileinä ilmoina on tärkeä muistaa vaihto sukat tästäkin syystä. Kesällä lits läts ulkoilu kenkä ei ole sekään mukava, mutta paleltumisen vaara on silloin pienempi. Paljon on Eräipanan jalkaa pussitettu, ja myös omaani.

Vahaaminen auttaa vaatteiden kosteuden ja tuulen pitävyydessä kivasti.

Vahattu haalari ja tumput auttavat kosteuden hylkimisessä hyvin. Nyt oli ahkio mukana, joten sinnekkin mukaan lampaantalja. Jos olisi kylmä ilma, olisi paikallaan olevalla lapsella lämpöisempää päällä.

Matkan alku oli säältään todella epävakaata, satoi räntää, satoi vettä, sitten paistoi aurinko ja sama kierros uudestaan. Mutta sään ei annettu haitata. Pikku tie jopka lähti kohti P2 aluetta oli hyvässä kunnossa, mutta ahdas. On hyvä katsoa muissa on levennyksiä tai tien haaroja, mahdollista vastaan tulevaa autoa ajatellen. Tien pientareet olivat nyt hyvin auton imevät, ja märkä pöpperöinen lumi saa auton helposti jumiin (ainakin meidän ei neliveto farmarin). Oltiin jo melkein perillä, kunnes sitten tulkin isompi este vastaan. Joku oli hurauttanut ojan puolelle ja iso hinausauto oli paikalla ja kääntymässä oikeinpäin autoa nähden. Tässä meni siis hyvä tovi että hinausauto sai auton ojasta. Siinä sitten peruuteltiin itse alta pois noin kilometri, hyvää harjoitusta aina peruuttamisen kanssa. Tien risteys antoi mahdollisuuden meille väistää niin hinausautoa kuin ojasta tullutta.

Sieltä hinausauto kaivaa jotakuta takaisin tielle

Perillä parkkipaikalla oltiin hieman nälkäisiä jo. Eräipanalle lykättiin banaani käteen, ahkioon kyytiin ja mars polulle! Paljakka mahtui juuri sopivasti kulkemaan polulla. Äiti kulki edellä ja tähysteli, näkyisikö lintuja. Kovin rauhallista oli kaiken kaikkiaan, ei tullut kuin muutama ihminen alku metreillä vastaan. Paljakka kulki hyvin ja isin kunto koheni selkeästi 😉 Kyytiläinen selosti innolla kaikkea mahdollista perää pitävälle ystävällemme ja hihkui ”vauhtiaaa!” . Seura tekee hyvää ja Eräipana sai malttia olemiseensa kun oli muuta juttuseuraa. Ystävämme puolestaan auttoi tiukossa kohdissa ahkion kanssa, siten että vältyttiin vaikkapa pitkoksilta ojan ylityksessä tippuminen.

Matka taittui mutkitellen kauniissa metsässä jossa kasvaa mahtavia vanhoja kuusia, oli kirkasta mänty metsää ja siirtolohkareita hienon kuuran peitossa kimaltamassa. Nyt kelpasi puolestaa kävellä aurinkoisessa säässä. Merkinnät uudella tulipaikalle olivat hyvin selkeät, okran värisiä maalattuja kolmioita puissa. Myös näin talvella polku on helppo havaita.

Polku kiemurtelee mukavassa mäntymetsässä välillä ja merkinnät näkyvät hienosti.

Tulipaikka on kauniin pienen järven rannalla ja puitteet ovat hyvät. Puuliiterissä oli kuivia valmiita klapeja runsaasti tällä hetkellä. Muutoin lähin puuliiteri on Ylä-Kaulamoisen tulipaikalla. Myös saha ja kirves olivat täydessä terässä. Eräipana kipitti innolla ympäriinsä ja virtaa kyllä riitti, hän kun oli istunut hyvässä kyydissä tuon 3,36km (oman kelloni mukaan P2 paikalta). Nyt paikalla ei ollut ketään. Rauhassa tehtiin vähän kiehisiä ja edelleen aurinko pilkisteli mukavasti. Eräipana oli löytänyt taisteluvälineitä maasta; pitkän kepin ja käpyjä. iso kivi puolestaan suorastaan kutsui leikkimään ninjaa. Tosin ninja sai olla erityisen varovainen liukkaalla kivellä. Välillä Eräipana tuli tökkimään nuotiota miekallaan, siinä sai taas varoa housujaan ja takkejaan. Kylmä ei ainakaan tulisi tällä nopeudella. Itselläni päällä oli koko kävelymatkan yläosassa vain Sa Int poolo, liikkuessa lämpenee aina, eikä halua vilua sitten pysähdyttäessä.

Ruokaa. Puiden käyttö järkevästi, vain tarvittava määrä, tämä on seikka johon tulee kiinnittää huomiota aina. aloitettiin Eräipanan pastan lämmityksellä kattilassa nuotiolla ja tätä koordinoi isi. Myös makkarat pääsivät tulille. Sillävälin äiti kaivoi salaisen aseen, kaasukeittimen repusta. Siinä tuli nopeasti keitto, jonka valmistaminen onnistui helpommin samanaikasesti. Simppeli resepti löytyy lopusta. Pasta ruokailussa piti auttaa hieman kun Eräipana ei halunnut tumppujaan pois, mutta olipa meitä kolme ihmistä niin miksipä ei. Ruokaa oli juuri sopivasti ja suppiskeitto..hmm äidin HUPS liikkeen takia hieman liian suolaista.

Hieman voi tökkiä nuotion alkua ”miekalla”
Pikku juustomakkaroita kylkeen
Ruokailu kuvat ovat aina viimeisenpäälle onnistuneita 😉

Nyt Eräipana oli melkoisissa ruoka energioissa ja ei malttanut pysyä nanosekuntiakaan paikallaan. Onneksi oli tilaa hyppiä ja pomppia, odottaa jälkiruokaa joka sitten buustasi entisestää ylivireyttä. Mutta, ompahan ainakin iloinen pakkaus! Hetkeksi Eräipana istahti seuraan juomaan kahvia ja puhumaan tärkeitä retkeily asioitaan. Hurjan hyvin on lapseen tarttunut yllättäviäkin asioita, aina ei tule ajatelleeksi mitä kaikkea lapsi sisäistääkään! Muunmuassa, kuinka hän selitti ystävällemme eri tulivuorien tyypeistä tai lintujen pesinnästä. Hurjassa vauhdissa oli myös tumput kastuneet ja niitä sai kuivatella nuotiolla ja takin sisässä, josko kuivuisivat. Välillä on pussitettu myös käsiäkin. Onneksi vaihto tumput oli matkassa mukana ja jopa kelpasi yleensä tumppu vastaiselle vaatetus uhmaajalle.

Muutama retkeijä kulki ohitsemme, reitti kun jatkui eteenpäin Ylä-Kaulamoiselle, osa taas tuli jäätäpitkin muualta ja joku kävi vain katsomassa miltä tämä paikka näytti. Mukava vaihtaa turvallisen välimatkan päästä ajatuksia. Tulipaikan siisteys oli todella hienoa, toivotaan että myös pysyy siistinä ja rakenteet kunnossa. Alueen kehitys on ollut hyvin suunniteltua tämä laajennus mukaan lukien .Saa nähdä, onko Tampereen Teiskon suunta vielä laajentumassa, muiden laajennusten ohessa. Asioita kuitenkin viedään eteenpäin. Nyt luontomatkailun kultakautena on hyvä työskennellä vastuullisen retkeilyn ja saavutettavuuden puolesta. Luonto tarjoaa paljon, ei vain pelkkää kävelyä ja makkaran paistoa. Kokemukset voivat olla hyvin erilaisia ja luonnon monipuolinen hyödyntäminen tulisi olla mahdollista kaikille. Jokainen ulkoilija on yksilö,omine piirteineen. Tästä asiasta voisi kirjoitella vaikka kuinka paljon 😀

Aikaa tällaisella päivän retkellä sai kulumaan hyvin vain olemalla, ottamalla ihan rauhallisesti. Se että jättää puhelimen pois käsistään ja laittaa äänettömälle tekee todella hyvää. Keskittymisen fokusoiminen olemiseen ei ole aina helppoa hektisessä maailmassa. Heittäytyminen lapsen leikkiin, ilman että kiristelee hampaita aikataulujen kanssa tai ”pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tuota”. Pois oppiminen stressistä, tai asioista jotka tuottavat painetta, aiheuttaa välillä haastetta itselleni.

Paluumatkalla alkoi ilta pikkuhiljaa hämärtyä. Eräipanalla oli vauhti päällä, kiitos herkkujen. Matka hänellä taittui omin jaloin sangen näppärästi. Äiti veti etunenässä ahkiota ja tavaroita siellä. Perässäni kulki ystävämme, joka viritti lumipalloja kannoille ja puiden oksiin polun varrella. Eräipana ja isi tulivat hieman hitaammin perässä ja mahtavia merirosvojen aarteita oli siten hienoa koittaa bongata! Näin yksinkertainen motivointi toimii meillä. Tarinakin näistä aarre palloista oli syntynyt matkan varrella. Samalla kuunneltiin muutamia ilta-ajan lintuja ja puhuttiin alkavasta pikkulintujen äänten tunnistus ahdistuksesta. Pikkulintujen ääni maailma on todella laaja ja vaatii säännöllistä muistuttelua. Erityisesti keväällä iskee ahdistus kun linnut aloittavat laulannansa oikein kunnolla. Osa linnuista kun on vain erotettavissa äänestä ja niiden näkeminen hyvin haasteellista. Eräipana yritti liikkua kuin ninja, joten hänkin oli yllättävän hiljaa. Vaikka kohtuullisen hyvin on uponnut ”metsä on eläinten koti” ajatus, niin kyllä välillä niitä ilon karjaisuja kuuluu.

Lumipallon bongausta. Lumipallot olivatkin oikeasti merirosvojen kätkemiä timantteja!

Tallaisen jo neljä vuotiaan kanssa retkeily on monin tavoin kiinnostavaa. Vaikka omia haasteitaan luo lapsen oma kävely matkan jaksaminen, aina kun ei ole lunta jota voi hyödyntää ahkion kanssa, on tässä hienoutensa. Nyt tarvitsee suunnitella reittien pituuksia erilailla ja mitä vaihtoehtoja otetaan käyttöön, kajakki retkeily on yksi vaihtoehto kesää ajatellen. Mutta ei vielä sinne, nautitaan lumesta ja alkaneesta keväästä vielä hetki 🙂

Näin tehtiin meidän kuivatuista suppilovahveroista keitto:

Ainekset menee pieneen tilaan
kuullotus vaiheen sipulin tuoksut
Likoontumis vesi on sangen jännän näköistä.Eräipanasta selvästi noitien taikajuomaa!
Ja siitä tuli hyvää 😛 Ellei OHO suolaa lasketa. Kannattaa siis varoa ettei mikään ipana liiku selän takana kun lisää suolaa…
Hieman liian suolaista, mutta ei pahaa 😀

Kapeen luontopolun laavut! Hiljaisuutta ja kuivattua kananmunaa!

Onnea on hyvät laavut ja ulkoilu maastot!

On onni että Pirkanmaallakin on paljon mukavia kohteita jotka ovat hieman tuntemattomampia. Tämäkin kohde ei ole kovin tunnettu ja kuitenkin vain n.60km Tampereen keskustasta. Matkojen pituudet ovat tosin suhteellisia, mitä pitää lyhyenä ja myös onko autoa käytössä.

Marraskuun lopussa lähdettiin viettämään perhe aikaa ja se on todella arvokasta. Arki on muuten hyvin aikataulutettua, äidin päätyö sekä erä- ja luonto-oppaan työt + lisäopinnot vaativat suunnittelua. Aika joka arkisin on pyhitetty perheelle, on päiväkodin jälkeen aina Eräipana nukkumaan menoon. Sitten alkaa suunnittelut, projektit, markkinointi ja kirjoitustyöt jotka liittyvät erä puoleen. Tästä syystä harrastuksetkin ovat sellaisia mitä voi tehdä yhdessä, kuten retkeily. Välillä se on liitettynä erä- ja luonto-oppaan työhöni.

Äti, mikä tämä jäkälä on? Männynrunkojäkälää ainakin löytyy ja paisukarvejäkäläsuvun edustajia

Nyt suunnattiin katsomaan oliko Tampereella Kapeen luontopolun laavut missä kunnossa ja millaset reittimerkinnät olivat. Polku on todella huonosti tunnettu ja tästä syystä se ei ole niin selkeä kuin moni muu kohde. Kapeen kyläyhdistys on pääasiallinen ylläpitäjä ja heidän toimestaan nämä hienot laavut onkin rakennettu talkoo voimin vuonna 1999.

Reitti on niinsanotusti yksisuuntainen, eli ei ympyrä reitti. Tosin saa siitä ympyränkin jos vaikka kulkee hiekkatietä takaisin toiselle pysäköinti kohdalle.

Jos haluaa Kapeeseen suunnata niin osoite on Pohjankapeentie 134. Siitä käännytään hiekkatielle jonka varresta lähtee polku metsään. Autolle on pieni levennys tien reunassa. Eteenpäin ajettaessa pikkutietä löytyy isompi levennys ja kyltti Piikkistenvuori.

Me lähdimme nyt Piikkistenvuoren pisteeltä. Kartassa jonka otin karttaselain sovelluksesta on Piikistenvuori alempi,eteläinen pallo. vasen,itäinen pallo toinen levennys. Laavu on ylin,pohjoisin pallo ja taustalla kuva laavusta. Punainen isompi tie on Pohjankapeentie, Tampeensuunnasta tultaessa saavutaan kartassa idästä, vasemmalta.

Karttaselain on näppärä sovellus erityisesti jos käyttää lisäosia. Pääsee esiladattuihin karttoihin ja näkee mm.valtion metsästysalueet tai laavut.

Aluksi polku kulkee pientä ylämäkeä, sukeltaa sitten kanervikkoon, kivikkoon ja siitä havumetsään. Pienille jaloille kiivettävää hieman ja paljon juostavaa! Reitistä näkee että on todella vähän kuljettua, itse polku on melko heikosti näkyvissä välillä, mutta keltaiset narut pitävät polulla. Muutenkin huoli eksymisestä on pieni, teiden sisällä kun ollaan. Ihana hiljaisuus vallitsee ja Eräipanasta pitäisi pysähdellä tutkimaan kokoajan kiviä ja puussa kasvavia sammaleita. Eli hieman sai patistaa häntä kulkemaan eteenpäin. Laavut ovat kallion alapuolella ja hyvin hiljainen Pohjankapeentie melkein näkyy. Tielle on laavuita todella lyhyt matka.

Ruuan valmistus aloiteltiin heti, kauhea nälkä tulee ulkoillessa helposti, etenkin kun juoksee karkuun jälleen dinosauruksia, mönkii maassa, kiipeilee puiden runkojen yli ja väijyy kivien takana! Eräipana sai veistellä omalla puukollaan tuttuun tapaan ja auttaa puiden noudosta vajasta. Ruokana oli simppeliä makkaraa, lihapullia Eräipana toiveesta, vihanneksia ja kuivattua kanamunaa, joka muuntui nopeasti munakaaksi. Kuivattuun kanamunaan lisätään tilkka vettä minigrip pussiinsa, pyöritellään sormien välissä ja kaadetaan kuumalle rasvatulle pannulle. Ei siis vaadi pitkää tekeytymis aikaa joka on nälkäisen onni. Munakas on todella näppärä retkiruoka, koska siihen on helppo lisätä vaikka tonnikalaa tai tomaattia + mausteita. Eräipana on onneksi munakkaan ystävä. Jälkiruoka on aina toki tärkeä ja nyt se oli banaania & suklaata. Banaanin kuoreen viilto, suklaata sisään tulen päälle lämpiämään.

Vaikka pysähtyessä saattaa tulla vilu,niin Eräipana ei kaivannut lämmintä päälleen. Isi kyllä kaivoi repusta pieneen mahtuvan lisä paidan päälleen ja minä itse hikoilin ohuella SA-paidalla ja vuorettomalla takilla. Säidenkesto kyky meillä on kaikilla erilainen ja kokeilemalla selviää miten normaalisti oma keho toimii. Poikkeustilanteet ja sään yllätys ilmiöt toki aina ovat asia erikseen. Siksi EA-laukussa on syytä olla lämpöpeite kesälläkin mukana, esim. tajuttomuuden/ sairaskohtauksen/ eksymisen / kastumisen vuoksi. Eräipanalla vuoreton haalari, villahaalari ja alla ohut merino kerrasto. Jalassa laskettelu sukat pitkillä varsilla ja vaelluskengät. Päässä merinovillainen kevyempi pipo ja sormissa vuorelliset tumput. Vaihtovaatteena yleensä ainakin villasukat ja villatumput + oma kevytuntuvatakki joka sopii Eräipanalle jos vilu iskee (peittää koko pojan hyvin). Metsässä liikkuessa eräipanalla on yleensä heijastinliivi, näin hän pysyy paremmin silmien havaittavissa kun juoksee yleensä edellä.

Ulkoillessa tyyli on vapaa 🙂 Joten vaatetus sen mukaisesti

Laavulla oli kiva tutkailla, katseltiin luupeilla sammaleita, kiviä (jotka osottautuivat Afrikantähdiksi tietenkin) ja kuka oli syönyt mitäkin käpyjä. Parasta oli kuitenkin ”hups, kaaduin leikki”, ihan omaa iloaan Eräipana juoksi ja oli kaatuili tarkoituksella pehmeille sammaleille.

Aika kuluu nopeasti ja oli pakko pakkailla tavarat kasaan. Pakkaamista helpottaa aina kun joka asialle on omat pussinssa, likaiset astiat, pannut, ruuat, roskat, vaihtoivaatteet, tulentekovälineet… Näin purkaminenkin on helpompaa. Myös kotona on helppoa lähteä nopeasti jos on valmiina ns.pakolliset asiat aina (EA-laukku, tulipussi, minigripattu wc-paperi..)

Oikeaoppinen veistely tekniikka vaatii harjoitusta.

Palatessa olikin jo hämärämpää, samaa polkua käveltiin autolle ja matka tuntui jaloissa lyhyemmältä. Eräipana halusi oll seikkailu jaoston johtaja ja kulki edellä vaellussauvansa kanssa. Sillä oli hyvä myös osoitella missä lymysi mahdolliset dinosaurukset ja ketut. Tuttu linnun ääni oli ainoa ääni mitä kuului. Hyvin on Eräipana oppinut oman ”kärkilintunsa” äänen. Palokärki oli Eräipanan ensimmäinen lintu minkä oppi ja kärkilintu on melko hieno nimi myös 🙂 Palokärjen ääni on myös helppo erottaa lento äänineen.

Pieni lumisade saapui ja kallion päältä katseltiin maisemaa järvelle, samalla Eräipana keskittyneesti piirsi lumeen kolmijalkaisia avaruusolentoja. Hienoa taidetta! Myös pieniä luonnon omia taideteoksia näkyi, kun katseli muunmuassa eri torvijäkäliä. Oman kellon toimivuutta on hyvä kokeilla välillä, auton sijainti oli merkattuna kelloon ja takaisin suunnistaminen onnistuisi senkin avulla hyvin. Itsellä käytössä Garmin Instict, se on toiminut hyvin mm. Venäjän rajan tuntumassa Itä-Suomen erämaissa, jossa puhelimen kenttiä ei ole. Nyt kuitenkin ei tarvinnut harhailla autolle kellon avulla. Päästyämme levennykselle, oli kaikilla edelleen mahat täynnä ja olisi ehkä itse voinut kävellä vielä tovin (vähän turhan tuhdit eväät jälleen). Sitten vain haalari pois peräkontissa, kuraa riitti jostain syystä hyvin ja automatka on muutenkin mukavampi taittaa kevyissä asusteissa.

Kaiken kaikkiaan mukava päiväretki ja rauhallinen kohde! Tarvitsee vielä kiertää laavulle toiselta pysäköinti ”pallerolta” jokin päivä!

Mukavaa talven jatkoa kaikille, ehkä se lumi saapuu vielä tänne Etelä-Suomeenkin!

Mukavaa talven jatkoa kaikille! Nautitaan siitä mitä on ja mitä jaksaa tehdä, kukin tavllaan ❤

Tampereen Maisansalon poluilla,kaunista luontoa lisukkeena terassi jäätelö ja uimaranta! Kevytretkeilyä helteellä.

Lapsuus, niin se kaikki mikä liittyyy myös vahvasti luontokokemuksiin. Muistan miten välillä käytiin läheisellä maisansalon luontopolulla/ lenkkipolulla. Se kulki osittain kodin lähellä jossa asuimme hetken ja siellä oli huikea, iso kiipeily kallio. Sinne kalliolle välillä tuli mentyä ilman lupaa, tämän nyt isompana onkin äidille myöntänyt 😉

Tampereelta 32km päässä on Maisansalo,ulkomailla Teiskossa niin kuin laulussakin kerrotaan. Siellä on tämä lenkkipolku upeissa Näsijärven maisemissa, Maisa Juhlaravintola & Country Bistro + kesäterassi vene satamineen ( http://www.restaurantmaisa.fi/ ) ja SFC -Pirkanmaa karavaanari alue jolla ihana uimaranta (https://www.sfcpirkanmaa.fi/2017/01/24/maisansalo/. ) Bussi nro 90M tai 90Mx kulkee ravintolan eteen, joten saavutettavissa myös bussilla (https://joukkoliikenne.tampere.fi/aikataulut-ja-reitit.html). Nämä kolme ”kohdetta” ovat toisistaan hieman erillään (Ravintolalta on noin 800m polun alkuun ja ravintolalta uimarannalle kävellen noin 1km)

Kuvassa polku katkoviivana joka kuljettiin.Sininen pallo olemme me polun alku päässä/loppupäässä,miten päin nyt kiertääkään 🙂

Koska oma käsi on edelleen valitettavasti paketoituna niin jälleen se Eräipanan mummo astuu kuvioihin. Mummon kanssa kevytretkeily on todella hyvä asia ja samalla voi todeta miten asiat sopii lapselle kuin jo iäkkäämmälle.

Mummo nappasi meidät kyytiin ja hihkui että nyt mennään lapsuus maisemiin katsomaan onko lenkkipolku enään olemassa ja jätskille sekä uimaan! No mikäpä siinä, hyppy kyytiin ja evästä matkaan. Kuumalla säällä hyvä olla vettä, suolaista ja motivaatioherkkuja. Motivaatioherkut tarkoittavat esim. Eräipanan herkku cashewpähkinää tai muumikeksiä jolla lapsi siirtyy meillä hyvin tarvittaessa paikasta toiseen tauolle.

Ajo kesti Koljonseläntie 7 osoitteeseen puolisen tuntia,ei ruuhkia tai liikennettä. Siinä on asuin alueen parkkipaikka, johon sai jätettyä auton ja polun aloituspiste oli ihan vieressä. Näyttipä kaikki muuttuneen omista lapsuusajoista! Tuntuu että aika on tehnyt tehtäväänsä ja paikka jotenkin rapistut, leikkipaikalla eri ruohokasveja ja polun alkupää epäselvästi havaittava. Alku on pikku silta joka alkaa Jyväkorventien vierestä.

Polku kulki aluksi kevyttä alamäkeä, päätettiin kohta kääntyä ylämäkeen ja kiertää ympyrä polku myötäpäivään. Lasten rattaiden kanssa haastellinen kulku. Eräipana juoksi lujaa edellä ja oli innoissaan uusista maisemista! Välillä hän katosi puun tai kiven taakse, hurjasti sieltä pelästyttäen meitä. Juomaan piti Eräipanaa välillä pysäyttää. Alku oli sekametsä painotteista ja välillä lehtomaista. Sitten saavuttiin kohta ranta maisemiin! Tästä näkymästä jopa 3v osasi olla iloinen! Kaunista Näsijärveä ja kalliota. Polku on valaistu, mutta en tiedä onko talvisin täällä latua niinkuin silloin yli 20v sitten 🙂 Eräipana olikin sekunissa juoksemassa kalliolla ja matkalla rantaan tutkimaan vettä tai kallio kiipeily rutikuivan jäkälän rapistessa oli ilmeinen riemu. Harvoin Eräipana tuumaa että jäädään tänne asumaan! Itse katseli että mihin tässä kiinnittäisi riippumaton ja ihailisi järveä..sitten kun ottaisi vaikka oman hetken itselleen tai miehen kanssa.

Mummo tutki mustikoiden kypsymis tilaa ja ainakin joissain kohdin näytti hyvältä! Eräipana ihmetteli järvellä kiiitäviä veneitä ja kerroin että ne ovat matkalla Maisansalon ravintolalle, sinne mihin mentäsiin jäätelölle! Matka kulki hyvin polulla ja järvenranta maisema jatkui ja jatkui.. Yhdessä niemen nokassa oli ”yllättäen” luvaton tulipaikka. Olkootkin vaikka mitkä maisemat niin hurja veto kyllä! Mummokin pyöritteli päätään. Istuttiin useammalla tauolla, kuumuus ja maisemat hyvä syy istua ja ihmetellä. Luonnossa oli vaikka mitä kiinnostavaa ja 3v oli peppu pystyssä koko ajan tutkimassa milloin mitäkin hyönteistä tai kiveä tai miten mänty oli vaurioitunut jossain kohtaa kauan sitten,saaden kummallisen viirun kylkeensä. Siinä testataan äidin luonnon tuntemusta hyvin! Miksi? Mikä? Miten? milloin? Mitä sitten? Kysely vaihe kun on päällä. Oikeastaan se on hyvä, saa työstää omaa päätään! Välillä sai itsekin laittaa silmät kiinni ja vetää aurinkoista ilmaa keuhkoihin, kuunnellen kesää! Koitetaan myös välillä saada Eräipanaa pysähtymään ja laittamaan silmät kiinni ja kertoa mitä haistaa? Äänien jaottelu on vielä haasteellista, mutta haju ja tuntoaistin harjoitteet toimii hyvin!

Polku loppupäästään oli kuusimetsä painotteista ennen kun palasi lähtöpisteelleen. Reitillä oli nousuja jonkin verran ja ylhäällä maastokartta sovelluksen kuva missä näkyy korkeuskäyriäkin. Pituus oli noin 3km piti mitata matka mutta, hieman myöhässä laitoin ”trippi mittarin” päälle ja polulta poikettiin useissa kohdin. Mutta ei paljoa tuo 3km heitä varmasti. Tulipa siinä se oma kiipeily kalliokin vastaan, voi kuinka se oli pienentynyt..tai minä kasvanut!

Suunnattiin autolle ja hurautettiin noin 700m. Maisa Juhlaravintola Country Bistro:n parkkipaikalle. Eräipana juoksi jo lujaa kohti ravintolan terassia kun olin matkalla katsomaan veneiden parkkipaikkaa, siellä se oli paikallaan ja aika täynnä, eikä ihme. Sijainti ravintolalla on huikea! Info tapahtumista ja toiminnasta oli ilmoitustaululla parkkipaikalla ja verkossa ajantasaiset tiedot. Omassa päässä oli heti miljoona ideaa mitä tänne saisi matkailun suhteen! Mutta nyt keskityttiin jäätelöön, vaikka pyöritteli vaikka mitä retki juttuja ja kotieläin pihoja mielessään. Eräipanan iloiksi oli leikkipaikka myös paikalla ja yksi frisbeegolf maali. Ruokalista näytti hyvältä ja iloisia ihmisiä oli paikalla nauttimassa kesästä. Busseja kulki melko hyvin tähän, ne kun näkyivät terassille asti. Palvelu oli myös hyvää ja lapsille näytti olevan syöttötuoleja terassillakin sekä käsidesi huomioitu portilla. Kiinnostusta itsessäni herätti myös savusauna, jota ainakin paketti sauna hetkinä ruokineen mainostetaan.

Siitä jouheva siirtyminen SFC-Pirkanmaa karavaanarien alueelle (Kuterintie 34, 34260 Terälahti). Noin kilometri kävellen ja autolla pari. Eli hurautettiin viidessä minuutissa parkkiin. Karavaanari alueella on yleensä oma pikku kauppa,mutta nyt se oli suljettuna koronan vuoksi. Parkkipaikalta oli selkeät opasteet rantaan. Koirille oli oma ranta ja koiratarhaus juoksenteluun, karavaanareilla on myös omat saunat ja grillikota alueella.

Uimaranta oli tyystin muuttunut omasta lapsuudesta. Suuret laiturit olivat kadonneet ja tilalla oli hiekkaranta ja vesitrampoliini. Ranta on mielestäni hyvä myös Eräipanan kaliperisille ihmisille. Uima aluetta on rajtatu poijuilla pienemmille, siinä syveneminen ei tapahdu niin jyrkästi. Ranta syvenee ei rajatulla alueella melko nopeasti, mutta sitten tulee ainakin yhdessä kohtaa matalempaa. Vesi turvallisuus pitää aina huomioida kuitenkin erityisestiu uimataidottomien lasten kanssa. Itse on koittanut harjoitella mm.vedestä pelastamista niin paljon kun voi ja elvyttämistä. Vedestä ihmisen pelastaminen on erittäin haasteellista ja siinä joutuu itsekin helposti vaaraan. Rannalla on asiaan kuuluvasti pelastusrengas ja heittoköysikin.

Eräipana nautti koko elementillään vedestä mummon kanssa. Itse sai touhuta rannalla sitten kasaten hiekkakasoja ja nauttien rauhaisasta ilmapiiristä! Käsi muistutteli olemassa olostaan kipuillen väilillä. Hieman kyllä harmittaa edelleen nämä ”tekevälle sattuu onnettomuudet”. Välillä Eräipana ja mummo tulivat tauolle, vettä, vesimelonia & ruisnappuloita sekä aurinkorasvaa! Hattu päässä oli ehdoton edellytys rantailuun. Äiti on tiukkis usein. Uinti treenit onnistui hienosti, mummo kun on vanha vesipeto uimamaisteri ja osaa opettaa lasta minun onneksi uimaan. Ihanaa oli kuulla niityllä myös heinäsirkkojen soittelua helteen siivittämänä! Hopeasinisiipikin vilahti uteliaana useaan otteeseen vierellä rannalla. Päätön pikku nukke puolestaan kiinnosti kovastio eräipanaa ja pohdittiin oliko kenties hauki tai särki vienyt pään mukanaan 😉

Kokonainen päivä meni tähän retkeen. Ilta oli jo pitkällä kun palattiin kotiin. Ihana päivä, kevytretki jossa valmiiden puitteiden ja palveluiden hyödyntämistä. Välillä on mahtavaa liikkua ilman isoa rinkkaa tai kompassin kanssa kulkua mikä on enemmän arjessa meillä mukana. Tänne blogiin koitankin kasata näitä monenlaisia kohteita ja tietysti kokemuksia ja omia mielipiteitä luonnossa liikkumisesta ja ns. eräilystä sekä ajoittain vaikkapa siitä metsästyksestä kun reissuilla lapsi mukana. Itse toivoo että erilaiset ihmiset,eri lähtökohdista löytäisivät tapansa olla luonnossa, ilman mitään kummempia paineita tai hifistelyjä ❤ Pidetään huolta luonnosta ja nautitaan siitä.

Kaupunkiluontoa uittotunnelilla, kulttuurilla,kahvilla ja uimarannalla hipaistuna!

Eräipana täällä hei!

Kaunis kesäpäivä olisi edessä ja olisi mukavaa tehdä jotakin jännittävää. yleensä äiti ja isi vie johonkin metsä puuhiin, tutkimusmatkalle, bongaamaan tipuja, päiväretkelle tai yöksi laavuun. Tänään oli kuitenkin jotain erilaista luvassa.

Mummoa nimittäin kiinnosti kovin kotikaupunkimme uittotunneli joka yhdistää Näsijärven ja pyhäjärven. Vaikka mummokin on ikänsä Tampereella asunut, niin tämä oli uusi juttu hänelle. Äiti puolestaan on kiikuttanut välillä kajakkia järvestä toiseen tämän kautta, vettä kun tunnelissa ei ole. Kahvilakin löytyy tunnelin Näsijärven puoleisesta päästä heti, Pyhäjärven puolella löytyy Kurpitsatalo melko läheltä. Matkaa tuli kaikenkaikkiaan käveltäväksi 3km.

Maisemat ovat upeat näillä kulmilla, pyynikin ainutlaatuinen harju ja sen munkkikahvila ovat myös lähellä. Ne ovatkin monelle tutumpia kuin läheinen Pispalan alue ja tuo tunneli jonne kävellessä näkee kaunista kaupunkiluontoa.

Äiti ajatteli että voitaisiin samalla kun käytäisiin tunnelin kahvilassa tutkailla kaunista rantaa jossa kulkee myös PyhäNäsi pyöräilyreitti. Lisää reitistä löytyy tästä: https://pyhanasi.fi/

Auto jätettiin Tahmelan (Tahmelankatu 25) uimarannan parkkipaikalle, siinä olisi sopiva 4h pysäköinti kiekolla. Uimaranta on todella siisti ja hyvät pukuhuoneet sekä WC:t löytyvät maksutta. Rannalla on myös leikkipaikka & pöydät syömiseen. Iso kenttä leikkeihin löytyy myös ja vieressä on viljelypalstoja. Viljelypalstat ovatkin todella suosittuja ja sellaisen saaminen on täällä kuulemma haasteellista. Maisemat hivelevät silmiä ja ranta kutsui luttaamaan! rannalla on myös nurmitilaa paljon sekä puita joiden alla olisi kiva viettää aikaa varjossa.

Äiti oli ottanut meille osan eväistä ja mummo toisen osan. Äiti laittoi kotona makkarkeittoa ruokatermokseen, pari banaania, mehua ja keksiä. Mummo oli ottanut aikuisille salaattia ja minulle vielä lemppari kitkat suklaata ja mehua. Vettä piti olla runsaasti mukana, mummolla olikin hyvää kuplavettä jota sain juoda myös. Aiemmin en oikein tykännyt kuplista mutta tänä kesänä olen alkanut niistä pitämään. Myös kalalokki 303 saapui paikallle huomattuaan meidät, onneksi ei ihan pöydälle hyppinyt tai kakkinut niskaan närkästyneenä.

Jatkettiin kävelyä verkkaisesti kävely/ pyörätietä, tai minä siis juoksin ja aikuiset mateli perässä. Välillä kyllä pysähdyin ihmettelemään milloin mitäkin; maassa lojuvaa roskaa tai soutuveneitä venepaikoillaan. Väillä sai varoa pyöräilijöitä. Äiti on koittanut opettaa että pitää kulkea sivussa ja pysähtyä kun sanotaan seis! Mutta tämäpä välillä unohtuu minulta ja äidin kunto kasvaa!

Hiekkatie kulki vehreässä rannassa ja leikkipaikkoja ja yksi maton pesupaikkakin ohitettiin. Luonto oli todella vihreää ja oli saanut monia ulkoilijoita nauttimaan auringosta. Vasemmalla näkyi harjua ja sen asutusta, kohta ohitettiinkin Kurpitsatalo ja sen ympärillä oli myös viljelypalstaa jossa innokkaita city viljelijöitä oli kuokkineen. Pysähdyinkin äidin mielestä nolosti huutamaan asiaa eräälle kuokka ihmiselle että ”onko siellä matoja?! Vosin onkia niillä ahvenia! onko sinulla jossain enemmän maataloa?” Kurpitsatalolla olisi myös kahvilakin sekä soutuvene/ kanootti vuokraa & viljelyksiin tutustumista ym ym.

Tästä saatte lisää infoa kurpisatalosta: https://kurpitsatalo.net/

Matka jatkui ja hiekkatie kaarsi loivaan ylämäkeen ja muuttui ihan pikku toviksi asfaltiksi (Vierenmäenkatu). Sitten jälleen sujahdus hiekkatielle (Hyhkyn rantapolku) ja alamäkeen rantaa kohden vasemmalle. Pyhäjärvi oli koko ajan näkyvillä ja isoja vanhoja puita oli varjostamassa rantaa. Siisti nurmialue osui eteen ja pidettiin juomatauko, olimme kävelleet noin 850 metriä tähän mennessä. Järvellä polski kanadanhanhia, pari telkkää, isokoskelo ja sinisorsia, kalalokkeja kaarteli ilmassa ja pikkulintuja, kuten talitintti sirkutteli puissa & pensaissa. Ötökoistä upein oli niittysusikki hämähäkki ja niittysylkikuoriainen. Ihanan rauhallista aluetta ja autoteiden äänetkään eivät kuuluneet. minulla oli paljon kysymyksiä ilmassa: miksi tie kulkee tässä, kenen vene tuo on, miksi kanadanhanhen päässä on valkoista, onko uittotunnelilla alligaattoreita, saako jäätelöä?

Näihin kysymyksiin kaikkiin en saanut suoraa vastausta, äiti väittää että ei myös tunne kaikkia vastaantuliojoita. Lähestyimme itse uittotunnelia ja pyörätien merkkejä sekä hiekkatietä seuraten löysi hyvin paikalle. Täällä on myös veneiden laskupaikka joten saa varoa mahdollista liikennettä. Jatkoimme kyltin mukaisesti oikealle uittotunneliin. Tunnelin vieressä on myös info taulu tunnelista ja sen historiasta, minua se ei liiemmin kiinnostanut. mutta äitiä ja mummoa se kyllä kiinnosti. Pian sujahdinkin viileään pitkään tunneliin joka oli mielestäni aivan mahtava! Koitin juosta seinää pitkin kuten spiderman, mutta ei ihan vielä onnistunut. Saavutin melko nopeasti tunnelin suuta, äiti joutui juokseman jälleen kiinni, koska pelkäsi että juoksen uittotunnelin kahvilan parkkipaikalle.

Kahvilasta lisää tästä: http://www.kahvilaepila.com/uittotunneli_kahvila.html

Uittotunnelin päällä kulkeekin Paasikiventie josta pääsee tähän kahvilalle myös ja uittotunnelin venesatmaan. Ihana aurinkoinen näsijärvi kimalteli edessä ja kivikkoinen ranta kutsui heittelemään ensin muutaman kiven. Rantaan sai myös veneen kiinni ja alueella on myös vesijettien harjoitusrata. Jäätelö kuitenkin veti puoleensa ja astelimme kahvilalle. Kahvila oli todella siisti ja siinä oli katettu terassi sekä ulkopuolella pöytiä myös sekä bajamajat. Istuttiin herkuttelemassa ilman kiirettä ja ihailtiin myös kahvilla olevaa koiraa. Ihmisiä oli jonkin verran liikkeellä ja pari lasta kaivoi pikku hiekkalaatikkoa joka oli pihassa.

Takaisin kävellessä (juostessa) olikin energinen olo koska oli saanut jäätelöä! Tunnelin jälkeen sain katsella veneiden laskupaikassa Pyhäjärven puolella laiturilta veteen. Vähän kyllä harmittaa että jotkin ihmiset ovat törkymöykkyjä ja ovat heitelleet veteenkin roskia.

Kun päästiin takaisin parkkipaikalle, oli vielä aikaa leikkiä tällä Tahmelan uimarannan leikkipaikalla! Mielestäni kiva vaihtoehto jos tulee Tampereelle ja haluaa ulkoilla helposti rannan tuntumassa ja kahvitella kulttuurimaisemissa!

Vauhdikasta viikonlopun jatkoa kaikille ja hellettähän on luvassa, taitaa ranta kutsua Eräipanaa ainakin!