Sadetta,pimeää ja nuotio puuhat arkena.

Vielä ei ollut pimeys laskeutunut, hyvä näpertää tikkuja puukolla varovasti.

Mitä täällä tuumitaan kun syksy on käynnissä? Tuntuu että on uhmaikä vahvimmilaan ja ulkona ollaan kuitenkin kokoajan. Eräipana on saanut osansa tänäkin vuonna siitä mitä on olla metsästämässä, marjastamassa tai sienessä. Välillä ollut äidin mukana eri tapahtumissa myös. Mutta nyt kun syksy on todellakin ”päällä” ja sää vaihtele jatkuvasti on se välillä haaste, tietenkin. Ei ole koskaan varmaa sataako taivaalta kenties pieniä vihreitä miehiä tai keijupölyä? Asiaa kaunistelematta on totta että ei aina nappaisi lähteä pimeään ja vesisateeseen retkelle tai jotain muuta puuhailemaan. Joskus koirien lenkitys aamu viideltä sateessa ja pimeässä ei tuntuisi mukavimmalta vaihtoehdolta, vaan peiton vetäminen korville & ”adios”. Ulkoillessa, loppujen lopuksi kuitenkin melkein joka kerta on ollut ilo huomata että kannatti lähteä. Aamuisin virkistyy tahtomattaankin ja iltaisin aivot virittyvät jälleen kun saa happea!

Mikä helpottaa lähtöä pimeään ja kaatosateeseen on varmasti myös se, että siihen on vain tottunut. Myös oman lapsen vilkkaus on syy miksi on pakko olla ulkona. Siellä on tilaa purkaa energiaa ja kuralätäköissä saa pomppia. Esimerkisi lapsen osallistaminen takapihan siivoamiseen talviteloille tai riistan talviruokinnan aloittamisessa, on aktiviteettia jolla saa paremman rauhan iltoihin. Oma asenne toki ratkaiseen ja mitä on valmis tekemään, astumaan pois mukavuusalueelta tai kokeilemaan uutta? (Mutta) Myös vaatetus on iso olennainen kysymys, jos ei omista vaikka itse kumisaappaita, eipä se ole helppoa lähteä vesisateeseen. Meillä on panostettu ulkoiluvaatteisiin, tässä korostan että kaikkea ei todellakaan ole ostettu uutena. mutta tarve on pakkotanut hankkimaan vaatteet joka säälle.

Mitä siellä kuraisessa, pimeässä märässä säässä voi sitten tehdä? Keskellä arkista viikkoa, kun töiden jälkeen on yleensä hämärtyvää (ainakin päivätyöläisillä) tuntuu että aika loppuu päivästä valon vuoksi Värit ovat alkaneet katoamaan, pikku hyönteisiä ei pörrää enään, sienet ja marjat ovat jo kohta ei syötävässä kunnossa. Bingo voisi olla kurabingoa.

Mutta! Ainakin meillä toimii illan hämärtyessä otsalamput (oma on Nitecore Hc60-Nl1834 & Pezl Actik Core, ipanan Pezl tikkid eli lasten oma malli joka silmille turvallisempi) tulen tekeminen, ruokailu/välipala ulkona, muiden lasten kanssa mahdolliset heijastin bongaus leikit pihassa (ennalta suunniteltu heijastin rata toimii myös rasti tehtävänä, joissa kysymyksiä isommille), tähtien tunnistaminen. Sisällä ollaan myös nikkaroitu hyvällä sotkun määrällä lintulautoja syksyllä.

Esimerkisi olimme vesisade iltaruoka retkellä laavulla juuri. Todella hämärä päivä, itselläkin hyvin vetämätön olo ja ajattelin että työpäivän jälkeen haetaan Eräipana päiväkodista ja katsotaan elokuvaa möllötellen (ei se väärin ole). toisaalta.. koko päivä sisällä tarkoittasi itselle myös unetonta yötä ja mitäpä jos päiväkodissa ei olisi oltu ulkona ja lapsi käy ylikierroksilla. Päätettiin miehen kanssa että napataan Eräipana päiväkodista suoraan matkaan laavulle kokkailemaan. Sade yltyi ja mietin että onko tässä mitään järkeä. Pakattiin tulentekovälineet, EA-pakkaus, helpot ruuat nuotiolle, Eräipanalle vaihtovaatetta, puukot ja otsalamput. Päälle kuori vaatteet, joista tieto että nämä vielä kestää sateen. Perinteinen sadeasu on aina hyvä, mutta itse ”kuumakallena” sen kanssa olo on yhtä tuskaa. Yleensä vain tosi myrskyllä käytössä tai jos istuu veneessä / on stabiilimpaa olemista kaatosateessa. Reppuna meillä oli 40l Karrimor SF Thor käytössä ja sinne mahtuu loistavasti kaikki! Myös hyvä sadesuoja löytyy ja helppo aukaisu, siten että koko reppua aukeaa U-mallisen vetoketjun ansiosta (helppo päästä käsiksi nopeasti tavaroihin).

Päiväkodilla odotti kiukkuinen lapsi! Pahempi ärrimurri iski kun tultiin kesken leikin hakemaan. Ruokakin oli ollut kuulemma matokeittoa ja kakkaa. Vaatteiden pukeminen on kerrassaan kamalaa vapauden riistoa ja kurahousut saisi syöttää T-Rexille. Tällä asenteella oli mukava lähteä matkaan ja sade vaan jatkuu.

Ai minä murjotan? kiukuttelen?

Kohteena oli Kangasalan vehoniemen laavu koska; siellä oli takuulla puita, iso laavu, yleensä rauhallinen (tosin kuka lähtee hämärässä vesisateesa nuotiolle?), PuuCee, sopiva lyhyehkö kävelymatka joka hiekkatietä = paljon hyviä vesilätäköitä. Laavu muutoin esteetön, paitsi PuuCee/Puuliiteri. Myös potkupyörä oli mukana, ajateltiin että varmaan ilahtuu kun pääsisi potkuttelemaan, oma rinkkakin oli mukaan pakattu.

Kuitenkin, kun auto oli saatu sopivaan kohtaan ilmoitti Eräipana että ei varmasti ota potkupyörää saatika tyhmää ja rumaa rinkkaa. Vesisateessa jatkettiin sitten hiekkatietä eteenpäin ja asiaa helpotti kun piti kädestä kiinni. Kohta kuitenkin alkoi harmitus laantua eräipanalla ja kuralätäköt sekä hiekkakasat & isot kivet alkoivat kiinnostamaan. Loppumatka sujui hyppien, pomppien ja kiipeillen kivillä. Onneksi oli repussa sadesuoja ja aikuisillakin kengät joista vesi ei mene läpi. Sade muuttui kaatosateesta hieman pienemmiksi pisaroiksi, ihan hyvä niin koska kohta oltiin perillä.

Isin kädessä on hyvä taittaa matkaa

Laavulla haettiin heti kuivia puita liiteristä ja tuohta, sitten vaan pilkkomaan ihan pientä silppua siittä. Kun tulta sytyttää sateessa (tai märkiä puita) on syytä tehdä pohjatyö kunnolla jotta tuli pysyy ja syttyy hyvin. Ihan pieni silppu on välillä hyvä laittaa kosteassa säässä takin sisään kuivumaan, samalla kun pilkkoo muita puita. Oleellista on että puiden koko ”kasvaa” pikkuhiljaa tulessa. Eli ensin kuivat pikku silput & tuohet, tikut ja kiehiset. Sitten sormenpaksuista puuta ja siitä sitten suunta suurempaan. Kaikkiin kokoluokkiin itse teen sateella kiehisiä pintaan ja se on toiminut hyvin (ellei ole ihan tolkutun kaatosade).

Eräipana auttoi tekemällä omalla pikku puukolla (Marttiini Condor Junior, hyvä kahvan pinnoite & sormisuoja, pyöristetty kärki) silppua ja harjoitteli isin kanssa kiehisien tekoa. sitten kaivettiin hänelle oma plasmasytytin jolla sai sitten käristellä puun palojaan (Eräsytytin/ plasmasytytin.fi). Plasmasytytin on kaukana leikkikalusta joten tätä en suosittele lapsen käyttöön ilman todella tarkkaa valvontaa! Samalla äiti sai tulen syttymään. Sateen suojassa laavun alla sytytettiin tuohen pala ja pikkusilppu. Nopeasti ne tulipaikkaan ja kainalossa pieniä puun paloja. Pikkusilppua ja tikkuja saa olla todella paljon. Puut syttyivät ihme kyllä ensi yrityksellä ja saatin lisäiltyä ripeästi isompia puita. Tulen ylläpidossa ja elvytyksessä auttaa ilman saaminen. Siinä hyvänä apuna on vaikkapa istuinalunen ja sillä tulen ”leuhuttelu”. Tästä ipana kovasti pitääkin kun saa olla mukana tuli puuhissa!

Ja tuli vangitsee loisteellaan. Näin onnistuu tulen hapen saanti hyvin.

Ruokana oli risottoa jossa paistettua tomaattia lisänä. Riisi oli eiliseltä päivälliseltä ja jauhelliha paistui nopeasti tulella. Nämä yhteen, paljon öljyä kattilassa ja tomaattia pilkottuna sekaan sekä herne-maissi-paprika sekoitusta (joka kotona otettu pienempään erään purkissa), mausteet sekaan! Kurkkua oli mukana omassa purkissaan, se kun on parasta Eräipanan mielestä. Jälkiruokana oli kahvia ja erityis yllärinä kindermuna Eräipanalle. Erityis jälkiruoka reippaalle sadesään ulkoilijalle! Omassa juomapullossa oli mukana myös puolukkatuoremehua, joka kuuluu myös suosikkeihin.

Tuli tuo kummasti tunnelmaa kun illat pimenevät.

Ilta oli jo pimeä ja otsalampulle kyllä tarvetta. Mutta mikäs siinä ollessa sateella, suojassa ja hörppiä kahvia. Meillä Eräipana saa kahvia myös, tosin ainakin puolet on siitä maitoa. On kiva olla niinkuin muutkin. Siinä istuskellessa käytiin läpi jo hyvillä mielin päivän tapahtumia, mitä oli askarreltu päiväkodisssa, kuka leikki ja kenen kanssa, mitä mahtaa mummolle kuulua, oliko kummisetä missäpäin, saako tyttöjä pussailla päiväkodissa, miksi joku kiroilee, oliko pimeässä nyt jännittävää (jos on niin miksi). Käytiin läpi ihmisten ja eläinten aisteja ja miten niillä pimeässä pärjää, todettiin että pimeys herkistää ihmisen aisteja muun muassa kuuloa.

Otsalampun iloa! Kunhan ei näytellä silmiin, myöskään omiin silmiin1

Kello lähestyi seitsemää, pakattiin tavarat ja katsottiin ettei jäänyt mitään laavulle. Meillä arkisin mennään 20.00 yöunille. Sadesuoja repun päälle ja matka kohti autoa otsalamppun valossa alkoi. Eräipana on aina tohkeissaan, kun saa kulkea erityisesti äidin lamppu päässään ja tutkia ympäristöä sen kanssa. Eikä tarvitse edes lähteä vaikkapa olohuonetta pidemmälle! Nyt oli virtaa Eräipanassa ja etenkin kun näki jo melko lähellä autoa, ison metsäkoneen työssään! siinä jos jossain oli kunnon valot ja miten se katkoikaan puut siisteiksi pinoiksi karsien ne samalla. Näitä ihaillaan välillä YouTubessa tai Instagramissa 😀

Palatessa autolle, oli puolestaan äidin käsi hyvä

Autossa riisuttiin takakontissa kuravaatteet ja sitten menoksi! Loppujen lopuksi oli kiva, märkä, pimeä reissu. hyvää ulkoilua kaiken kaikkiaan ja omakin mieli oli huomattavasti virkeämpi. Eräipanan kiukku oli jäänyt jo menomatkalla hiekkatien mutkaan ja hyvä niin! Kotona lämmin suihku, voileipä ja lämmin maito, sitten pieni mies nukahtikin ennen kuin oli ehtinyt pöö sanomaan. Ulkoilu on täällä todettu parhaaksi unilääkkeeksi kaikille ja unet silloin myös Eräipanalla tasaisia. Itse olen opetellut nyt pakosta nukkumaan sisällä, lähellä tehdään uutta asuinaluetta, joka vaikuttanut ison tien liikenteen ääniin. Metsää on kaadettu tien ja kodin välistä runsaasti ja peltorit päässä ei oikein osaa nukkua, vielä. Tässä koittaa nyt löytää markkinoilta kaiken äänen eristäviä korvatulppia ja kokeilla sitä kuppikuulokkeiden kanssa nukahtamista. Sisällä nukkuminen on itselleni haaste ja ulkona nukkuessa unenlaatu on parempi, sekä aamulla olo pirteämpi. Ehkä tähän löytyy ratkaisu, miten saada melu pois pihalta!

Nyt toivotetaan hyvää viikon jatkoa kaikille, ulkoillaan sen verran kukin tyylillämme mikä hyvältä tuntuu ja kaikkea voi ainakin kokeilla!

Syksyn yöt ulkosalla ja mitä huomioida pienten kanssa.

Mihinkäs se kesä meni? Nopsaan meni vaikka oltiinkin käsi paketissa ja parantelu toipilaana. Hieman muutti kesä suunnitelmiamme,mutta ei voi mitään. Onneksi nyt syksyksi käsi ehtii toipua ja metsästys kausi on päässyt jotenkin vauhtiin!

Mutta mites se telttailu ja laavuilu näin syksyn tullen? Sataa, on kosteutta, säät viilenee, yöt pimenee,arki on koittanut päiväkoteineen.

Meillä on onneksemme metsää lähettyvillä,se helpottaa välimatkoja ajatellen paljon. Omien lähimaastojen hyödyntäminen kannattaa ja takapihakin on loistava! Jokamiehenoikeuksilla saa hyvin vapaasti sen teltan pystyttää metsään, mikä nyt sitten mukavimmalta paikalta tuntuu. Kunhan nyt ei kenenkään pihaan parkkeeraa tavaroidensa kera ja jos aikoo olla pitkään niin asiasta tulee kysyä maanomistajalta. Myös luonnonsuojelualueet tulee huomioida. Kansallispuistoissa on merkattuja paikkoja helposti joita käyttää.

Mutta mitä päälle lapselle kun säät vaihtuu minuutin välein? Käytännössä homma ei ole rakettitiedettä, etenkin jos kyseessä on jo näin iso kuin 4v. Mutta hieman suunnittelua ja oman lapsen tuntemusta saa varata. Ihan pienen kanssa sitten enemmän matkaan mukaan lämpöä ja läheisyyttä sekä retkikohteen valintaa kannattaa miettiä. Tietysti jokaisen harrastuneisuus ja asennekkin ratkaisee miten lähteä vaikka harjoittelemaan ulkona yöpymisiä vielä vauva iässä olevan kanssa syksyllä. Meillä Eräipanan ensimmäiset syys yöt vielä vauva iässä alkoi takapihalta. Niinsanottu varustelu ja sään viileys piti huomioida kesää paremmin, miten vaipanvaihto, ruokailut ja pepun pyyhintä tehdään nopeasti maastossa, onko mikä paras alustana ja millaiset vaatteet saa pian päälle takaisin. Pärjäänkö yksin vai otetaanko toinen aikuinen tai nuori apukäsiksi matkaan mukaan?

Kosteus on aina toki haaste, koska se kylmentää aikuistakin hyvin. Lapsen makuupussin tai rataspussin tulisi olla hengittävä ja kosteutta sietävää jotta vesi ei kondensoidu, kerry pintaan ja humahda sisuksiin. Kerrospukeutuminen niin ihan pienelle kuin jo tällaiselle isollekkin on mielestäni toimivaa. Pienien kanssa se nopeus on vain valttia juurikin vaippa hommissa. Meillä oli aluksi vauva iässä haalari välikerrastona, mutta melko pian todettiin että se hidastaa ja siirryttiin kaksiosaiseen jolloin ei esim sukkahousuja tarvinnut kokonaan riisua. Myös miten Eräipana kulki matkassa vaikutti. Kun on tiiviisti kantorepussa ihan vanhemman iholla vaikutti sekin lapsen lämpöön ja myös omaan. Meillä Eräipana on kova kuumakalle ja hikoilija kuten äitinsäkin. Kun Eräipana oli Manducassa edessä kyydissä ja hänellä päällä haalari,niin aukaisin usein lapsen haalarin vetoketjua jotta kuumuus helpottaisi. Silloin myös oman takin vetoketju oli auki yleensä lapsen kohdalla. Kunnon kaulahuivi itsellä ja lapsella kypärämyssy & pipo niin yläosa pysyi lämpöisenä. Lapsen kantamiseen tarkoitettua takkia ei ollut koskaan käytössä. Lämmin kantorepun suoja oli olemassa mutta kuivilla pakkasilla käytössä. Sain onneksi silloin kosteille säille kyllä kosteutta pitävän tuulisuojan, silloin oli pakko puolestaan pienentää lapsen vaatekertaa.

Nyt Eräipanan ollessa 4v on homma helpompaa vaatetukselta, vaikka vauhtia ja itsenäisyyttä touhuissa on (joka luo vaatteen ominaisuuksille haastetta). Nyt on todettu että samaa materiaalia olevat retkeilyhousut kuin aikuisillakin toimii parhaiten. Kostealla säällä kuorihousut (sateessa kurahousut + pitkätkalsarit /ohuet colleget) ja kuivemmalla retkeilyhousut /takki. Myös vaatteiden oikea pesu j akäsittely esim. vedenhylkimistä edistävillä tuotteilla kannattaa tai vahaaminen. Kannattaa katsoa käytettyinä, uutena melko suolaisen hintaisia! Kunnon kerrospukeutuminen saapuu jälleen kohta kun syksy etenee. Meillä ohut merinovilla on toiminut parhaiten näin alkusyksystä. Myöhemmin talvella oletettavasti siirrytään paksumpaan versioon joka on haalarin alla vaikka pulkkamäessä hyvä.

Kun pystyttää telttaa näin sateiden aikana on tärkeää että muistaa pingottaa päälliosa kunnolla! Jos sen hoitaa huonosti tulee pian sateet sisään asumukseen. Tarppi teltan yläpuolelle on myös hyvä lisuke tai tilanantaja tarvittaessa. Seinien koskettelua kannattaa välttää jotta pintajännitys pysyy! Pohjan viileys alkaa jo pikkuhiljaa tuntumaan kun ollaan maan tasolla yötä.Siksi eristävyyden kanssa saa jo miettiä mitä makuupussin ja pohjan väliin laittaa. Meillä on käytössä ympärivuoden Eräipanalla ilmatäytteinen alunen ja sen lisänä paksu solumuovi. Telttapaikan valinnoissakin on syytä aina muistaa että kylmyys viihtyy kuopissa. Teltassa plussaa on toki ettei tuuli tule sisään helposti ja vaatteiden vaihto on mukavempaa, koska onhan teltassa lämpöisempää.

Laavuissa on nykyään meidän Eräipanan helpompi jo nukkua ja erityisen hienoa hänestä on kun sieltä näkee ympärilleen! Tuulen suojana tarvittaessa on tarppi ollut mukana. Laavussa vaatteiden vaihto käy onneksi melko rivakasti kun on kyseessä pieni ihminen ja Eräipana on oppinut myös pussissa riisumisen ja pukemisen (unille mentäessä vaatteet pois ja kerrasto päälle. Sukkien kanssa ei taistella enään, kun ei suostu niitä pitämään). Nyt oli myös jo toinen makuupussi oman pikku pussin päällä, sitä sai sitten kuitenkin aukaistua jos tulee kuuma. Pipoa saa jo salaa ujuttaa Eräipanan päähän kun hän on nukahtanut, ohut trikoopipo tai ohut merino pipo on jo hyvä yön viileydessä. Nyt meinaakin jo ”neuloosi” iskeä ja miettii millaisen pipon kutoisi. Mutta vielä ei ole makuupussiin laitettu uudelleen lämmitettäviä kädenlämmittimiä lisukkeeksi.

Kenkinä meillä on ollut nyt syksyllä sään mukaan joko kevyet kumpparit tai kalvolliset kengät. Enään ei viiletetä paljasjalkakengissä joihin ihastui. Tasainen pohja liukkaalla aiheutti kolhuja metsäsässä joten syvä uralliset kengät ovat olleet maastossa käytössä nyt. Jos matkat eivät ole kävellessä pitkiä on välillä jaksanut ottaa vaihtokengät mukaan, yleensä ne kevyet kumisaappaat. Hedelmäpusseja on aina mukana, kengät jos kastuvat jossain välissä. sitten vain kuivat sukat jalkaan,muovipussi päälle ja kengät takaisin.

Ruokaa kannattaa miettiä myös siten mikä on helppoa valmistaa jos sataa. Avotuli harvemmin silloin toimii, ellei ole sattumoisin katoksellinen paikka. Avotulihan on muuten ihana syksyllä kun pimenee ja tuli tuo lämpöä. Myös kosteiden vaatteiden kuivaaminen on siinä näppärää. lapsia usein tuli kiehtoo ja saa pysähtymään joskus hetkeksi. Meillä olen pienestä asti Eräipanaa opettanut tulen käsittelyyn ja kokkailun avuksi. Kaasu on toki näppärä siinä missä monipolttoainekkin. Niiden kanssa ei vain teltassa sovi kokkailla, kaasu onnettomuudet ovat kuitenkin mahdollisia. Teltan absidissa ollaan pakkotilanteissa laitettu ruokaa kaasulla,todella varoen ja hyvällä tuuletuksella (tätä en siis suosittele). Siksipä tarppi (kuten huonolaatuisessa alakuvassa) on ollut kätevä lisä retkillä, sen alla voi kokkailla huolettomammin. Tarpin saa pikku treenillä nopeasti kasattua katokseksi vaikkapa loue tyyliin tai ihan mielikuvitusta käyttäen. Laavussa puolestaan ruuan lämmitys kaasulla onnistuu helposti. Lämmin ruoka pitääkin vilua poissa hyvin ja esimerkiksi lämminkuppi välipalat ovat käteviä. Ruokatermos on myös yksi hyvä keino vaikka päiväretkillä tai ruuan tekeytymiseen. Meillä esimerkiksi nuudelit ovat ”se juttu” Eräipanalle ja monesti nuudelit saavatkin tekeytyä ruokatermoksessa kun aamulla lähdetään jatkamaan matkaa. Eli kuumennettu vesi (samalla kun vaikka aamukahvit keitetty) nuudelit kuumaan veteen termokseen). Silloin voi vain avata termoksen ja ruoka on valmiina. Pikkuisen kanssa maidon/ ruuan lämmitys onnistui nopeiten kaasulla. Itse en voinut imettää Eräipanaa, joten tästä syystä maitojen lämmittely retkillä tuli tutuksi ja maitojauheet.

Pimeys on myös syytä huomioida jo ihan turvallisuus syistäkin. Pimeässä kompurointi ei ole kovin mukavaa ja siinä satuttaa helposti maastossa itsensä tai sylissä kulkevan. Pimeässä asiat muuttavat muotoaan ja tuttukin metsä /polku voi näyttää oudolta. Lapsista monesti se oma tasku- tai otsalamppu on maailman hienointa! Kunhan ei soikaise muita. Lapsille onkin suunniteltu omia silmäystävällisempiä lamppuja. Näin syksylläkin kun päiväretkillä tulee pimeys iltaisin kuten alakuvassa ehkä näkyy 🙂

Mitähän vielä tulisi mieleen lapsen vaatetuksesta tai ulkona syys nukkumisesta? Jos teille tulee jotakin mieleen niin laittakaahan viestiä. yhteyden saa muutenkin joko tänne tai sähköpostiin eraipana@hotmail.com myös instagramissa voi laittaa viestiä sekä facebookissa 🙂

Laipanmaa, rauhallinen helmi Pirkanmaalla!

Täälä sitä mentiin! Ilmeestäni retken jälkeen voinee päätellä mitä pidin!

No Eräipana täällä moi!

Olimme käymässä Laipanmaalla tovi sitten, (kuulin ensin että vaipanmaalla ja sain nauru hepulin!). Paikka oli minulle uusi, mutta äidille ja isille tuttu. Vanhemmat olivat ajatelleet että kun on nätti ilma niin näytetään minulle uusi paikka joka ei ole kovin kaukana. Laipanmaa on Kangasalan ja Pälkäneen maastoissa jotka ovat jopa erämaa tunnelmaisia. Tarkoitus oli ottaa rennosti ja kiertää luontopolku siellä, pituus polulla olisi noin 3km ja sen varrella on alueen luonnosta kertovia tauluja.

Ajettiin Tampereelta Rajalan kämpän parkkipaikalle josta luontopolku lähtisi. Ajomatka kulki Kangasalta Sahalahden ja Pälkäneen läpi, maisemat olivat kerrassaan upeita matkalla,vettä vihreyttä paljon! Ajoaika oli 45min ja osoite oli Teivaantie 751 745, 36430 Kangasala.

Tie oli hyvässä kunnossa ja opasteet selkeitä parkkipaikalle. Tilaakin oli autolle tänään hyvin. Täällä on hyvä muistaa että puhelimen kuuluvuudet eivät välttämättä toimi, eli esimerkiksi karttaohjelmat eivät aina toimi täysin (ellei ole offline karttoja esim. karttaselaimesta tai maastokartoista). Niitä äiti välillä käyttää ja näyttää, myös mapit GIS on sillä puhelimessa yhtenä vaihtoehtona ja kello kädessä jolla voi suunnistella jouhevasti. Mutta ilman mitään härpäkkeitä pärjää hyvin reitillä, on sen verran hyvin merkattu maastoon sinisillä reitti merkinnöillä. kannattaa toki tutustua ensin reittiin vaikka kotona tietokoneella.

Reitti luontopolulle lähtee kiertämään vastapäivään suositellusti,eli kävellään ensin ylämäkeen hiekkatietä pois päin parkkipaikalta ja kaarretaan metsään vasemmalle. Siitä alkaa reitin merkinnät hyvin näkyvästi! Merkit ovat joko tolpissa, nauhana tai kivissä, mutta ne erottaa hyvin maastossa.

(Me tosin tehtiin homma myötäpäivään ja silloin merkinnät saattavat tuntua haasteellisemmilta. Esimerkiksi kun lähtee laavulta.)

No niin,se niistä. Lähdimme siis ei suositeltuun kiertosuuntaan ja lämpö hiveli hipiää! Hurjan paljon heinäsirkkoja siritteli ympärillä ja polku tuntui hyvältä jalkojen alla! Lastenvaunujen kanssa tänne ei pääsisi kulkemaan. Polku kulki valoisassa metsässä pitkän pätkän kunnes nousi kuusikkoon johon paisteli valo hienosti. Välillä tuli aukeaa esiin ja polku mutkitteli talousmetsässä hyvin = hurjan hyvä juoksurata ja leikki; ota isi saalis kiinni. Välillä pysähdyin katselemaan ötököitä ja näinpä kuolleen metsäpäästäisenkin jota muurahaiset olivat kovasti tutkimassa lisäkseni.

Aurinkoinen polun alku! Hyvä kulkea aikuisten välissä käärmeiden varalta,joita nyt ei nähty.

Polku oli hieman juurakkoista ja kallioista välillä, piti joskus ottaa äitiä tai isiä kädestä varmuudeksi, vaikka hurja vuorikiipeilijä olenkin! Polku tuli Ruokojärven rantaan ja siinä tutkittiin raakoja lakkoja ja soistuvan maan tuoksuja. Pikku pitkokset ja sillat olivat todella kivoja mielestäni!

Kohta näkyikin jo laavu! Näin myötäpäivään kierrettäessä laavu oli inasen lähempänä parkkipaikkaa (1.25km). Se oli kuulemma yksi syy miksi kierrettin reitti näin päin, lounas aika nimittäin! Vanhemmat tekivät tuli harjoituksia, tosin äidin käsi on vielä leikkauksen jälkeen siinä kunnossa ettei ilman tukea sillä mitään tehdä (eli hieman haastellista on kaikki vielä..). Äiti teki tulia magnesium tikulla ja tuohella,siinäkin auttelin innolla! Plasmasytytin oli myös mukana ja sillä tulen teko yksikätisenäkin onnistuisi helposti tuoheen. Tulen teossa kiinnostavinta oli ehdottomasti luuppi, sehän on kuin suurennuslasi! Luupilla kun otti hyvän pisteen auringon valolla ja pikku palan taulaa,niin sekunissa alkoi savuamaan! Aivan mahtavaa hihkuin ja isi kädestä pitäen opetti sitä tekniikkaa.

Laavu oli siistissä kunnossa ja oli puitakin puuliiterissä ja PuuCee oli myös siisti! Ruokaa odotellessa keksin hyvin myös omaa toimintaa kuten kivien kasaamista linnaksi ja löytämällä samalla timantteja joita oli hyvä esitellä äidille ja isille. Myös oman ”kivikirveen” väsäsin nopeasti. Itseni viihdyttäminen ei ole vaikeaa luonnossa,tekemistä ja tutkittavaa on joka puolella! Ruuan laitossa saa auttaa usein, nyt varsinkin kun äiti on yksikätinen. Nyt oli ruokana grillijuustoa, paistettuja perunoita ja lohta, sekä kurkkua. Eiliset perunat ja lohet oli helppo ottaa mukaan koska matkakin oli lyhyt niitä kantaa. Runsaasti vain voita pannulle! Äiti söi myös horsman lehtiä ”salaattina”,jota minä en vielä popsi, isillehän se on ihan mies ruokaa (terveysvaikutuksia esimerkiksi eturauhasvaivojen ennaltaehkäisyyn ja siinä on proteiinejakin rutkasti). Jälkiruokana oli perinteiseti kahvi / mehua ja keksejä ja vesimelonia oli matkassa mukana myös.

Ruuan jälkeen oli nuotion sammutus ja liikkeelle lähdön aika. Isin puhelimessa ei ollut enään kenttää ja maastokartat enään ei näkyvissä. Äidin sovelluksessa joka oli laajempi niin sijainti näkyi. Tämä on aina minustakin kiinnostavaa kun katsotaan missä ollaan kartasta ja on äiti koittanut suunistamistakin opettaa.

Matka jatkui kevyttä ylämäkeä meillä ja päädyimme hiekkatielle. Tässä kohtaa jos ei tietäisi mihin lähteä olisi näin ”väärinpäin” kierrettynä ehkä vaikea hahmottaa, lähteekö oikealle vaiko vasemmalle. Suunta oli oikealle tietä pitkin jota käveltiin kääntöpaikalle josta sujahdettiin metsään. Tästä syystä vastapäivään on helpompi kiertää jos ensimmäistä kertaa luontopolulla.

Metsässä oli polku selvä ja kivat kyltit luonnosta jatkuivat heti! Mielestäni kiinnostava peikko kallio kertoi että täällä oli mäyriäkin. Hämärämpi metsä osuus jatkui ja polku oli edelleen hyvää kulkea tälläisen pienen Eräipanan! Kevyitä nousuja tuli ja sanikkaisia kasvoi sekä mustikoita puski maasta. Piakkoin tultiin jälleen hiekkatielle, tässä huomattiin vasemmalla sininen viitta ja suuntasimme tietä pitkin sinne. Polku lähti nyt oikealle metsään, kuusi maisemiin. Polkua talsiessa lauleskelin ja kohta alkoi hieman väsyttämään kävely. Isi oli kiva ja otti harteille etten ihan väsyisi ja kyllästyisi. Saavuimme polkujen risteykseen jossa oli opaste taulu. Äidillä oli alueen retkikartta mukana ja katselimme näiden täsmäävyyksiä ja lukaisimme kyltit. Me jatkoimme oikealle tähän suuntaan kierrettäessä. Polku saapui heinikkoiselle ja avaralle vanhalle hakkuualueelle. Tässä olikin jo puhtia taas kävellä ja runsaasti eri perhosia lepatteli ympärillä ja heinäsirkat olivat aktiivisella tuulella. Äidin kanssa tutkailtiin rauhassa sirkkoja ja kun ei ollut kiire niin napostelin ”muutaman” rusinan samalla. Oli lämmintä ja aurinkoista jotenn lippis ja säännöllinen juomine oli todella tärkeää.

Polulla oli kiva kaatunut iso koivu, siinä leikin myös hetken voimamiestä ja yritin siirtää koivua polulta. Jätin sen kuitenkin paikalleen niin muutkin voivat kokeilla sen painoa. Mielestäni puun pinta tuoksui myös hyvältä ja se oli ihanan lämpöisen & rosoisen tuntuinen käsissä. paljon jälleen pikku hyönteisiä oli havaittavissa,äiti nappasi niistä muistoksi kuvia minulle, ajattelin perustaa ötökkä gallerian!

Polun varrelle osui jäänteet vanhasta savupirtistä ja mäkiuunista. Todella kiinnostavaa historiaa josta oli omat taulunsakin paikalla. Äiti ja isi pähkivät että ei siitä loppujen lopuksi niin kovin pitkää aikaa ole kun hevoset toimivat peltotöissä ja pyykättiin pyykkilaudalla kesät-talvet.

Tässä ajattelin ottaa lisää hörppyä vesipullosta ja vielä oli pieni matka kuulemma käveltävänä. Tottapa tuo oli, matka tielle oli melko lyhyt ja siinäkin ehti vielä ihmetellä kuinka kuusien latvat hipoivat taivasta tai miten eri kastikkaheinät huojuivat kevyessä tuulessa tai miten eri sammalet kasvoivat vihreän eri sävyissä ympärillä. Äiti välillä pyysi pysähtymään ja saattoi pyytää laittamaan silmät kiinni ja osoittaa kuusta, testasi olinko havainnoinut maastoa. Toki olen tähän leikkiin vielä ehkä liian pieni… mutta sitä voi soveltaa toki. Tai sitten äidillä voi olla vaikkapa eri värisiä lappuja taskussa ja kun pysähdytään hän pyytää nostamaan pikku pussista yhden lapun. sitten minun pitää löytää lapun värinen asia luonnosta. Välillä ne laput ovat eri muotoja tai jopa kasveja!

Polku tuli tielle josta näkyikin jo parkkipaikka alamäessä. Eli jos reitti kuljettaisiin suositellusti oikein niin polku alkaisi tästä.

Äiti nappasi harteille ja oli myös iloinen siitä kuinka reippaasti, ihan huomaamattani kävelin tuon noin 3km. Äiti kun unohti laittaa kellon ”matkamittarin” laavulla takaisin päälle niin tarkka matka jäi mittaamatta. Uskon kyllä että 3km on todella tarkka ja meillä varmasti tulisi pikku lisä metrejä koska polulta piti välillä ottaa etäisyyttä tutkimaan milloin mitäkin. Tänään minulla ei ollut edes yhtä hernettä nenässä ja se varmasti ilahdutti vanhempia! Välillä tulee joku ärrimurri,kuulemma aivan normaalia. Silloin toivonkin että vanhemmat ovat rauhallisia kun minua kiukuttaa, se ainakin minulla toimii parhaiten (vaikka kyllä ne varmasti laskevat sataan monesti). Tarkoitus on saada kivoja yhteisiä retkiä ja hetkiä joista kaikki nauttii. Toki joskus tulee yllätyksiä matkaan ja niihin ei aina voi varautua. Äiti käy aina kuulemma päässään läpi mitä voi sattua ja miten silloin toimia, myös sitä henkistä treeniä (jos minä Eräipana vaikka kiukuttelisin, niin mitkä ovat parhaimpia kikkoja kiukusta pois kääntämiseen. Jokaine huoltaja kun on lapsensa expertti ja neuvoja voi kysyä muilta, mikä teillä toimii tai onko ideoita).

Todella kiva reitti näin lapsen näkökulmasta ja ainakin tänään erittäin rauhallinen, ainoita ääniä olivat vain luonnon omat äänet. Äiti ja isi pitivät myös luontopolusta ja sen vaihtelevasta maastosta. Kunhan muistaa varoa liukkaita kiviä tai juuria joihin kompastua.

Käykää tutustumassa lisää Laipanmaan reitteihin osoitteessa https://www.laipanmaa.fi/

Nyt me jatkamme Itä-Suomen reissun odotuksissa ja toivotamme hyvää viikonloppua ihan jokaiselle, töihin ja vapaille ❤