Valoa päivään Vehoniemen laavulta!

 

7Kaunis ilma perjantaiana  13..3.2020sai aikaan sen että suoraan töistä lähdettiin liikkeelle, lähellä on laavu jossa ei olla käyty?! No nytpä mennään! Kohteena on siis Vehonimen laavu, Kangasalan puolella ja vieressä,voisi sanoa on  Vehoniemen automuseo & näkötorni sekä saarikylien retkiluistelu paikka. Tämä laavu on vain jotenkin päässyt lipsumaan ohi.

89876579_10157832526268267_5720238213059051520_o

 

Katselin kohteen ajoreitin ja näytti ihan tie menevän perille, puomi tosin olisi edessä, mutta siitä kävely matka olisi hyvin lyhyt ja tietä sekin noi 800m. Sain tietää myöhemmin että talvisin ei ole kunnossapitoa tiellä, tosin nyt ei ole lunta. Mutta muutoin jos olisi lunta niin pulkka tai lapsenkantorinkka/ muu lapsenkanto väline mukaan niille, jotka eivät itse vielä jaksa kävellä. Myös hiihtolatu kulkee tästä ohi 🙂

 

Nyt oli tarkoitus vain mennä katsomaan mikä paikka oikein olisi fasiliteeteiltaan, napattiin koirat samalla kätevästi lenkille. Otettiin tutusti suunta lahdentielle ja kohti ihanaa kaivannon kanavaa jossa kohta jälleen pääsee kuoreita lippomaan! Siitä kohta tie kääntyykin kohti Vehoniemen näkötornia ja automuseota, vanhalle pälkäneen tielle. Eräipana huomasi heti mihin tultiin, korkeiden paikkojen rakastajana näkötornit vetää häntä aina puoleensa…ja toki ne autot siinä vieressä. Luvattiin että palatessa voidaan käydä näkötornissa ihailemassa upeita Roineen sekä Pielisen maisemia. Tie jatkoi kulkua harjanteella ja kohta loiva oikea suunta alas, saavuttiin vehoniemen kylään. Kohta vasemmalla näkyikin puinen kyltti; Vehoniemen laavu (vastapäätä tie nimeltä Vehoniemenkylätie). Myös google maps tunnisti ”vehoniemen laavu” kohteen.  Auton sai hyvin parkkiin tukkimatta tietä ja tästä lähtisi myös polkuja kohti vehonimen harjua ja maastokarttojen mukaan muitakin polkuja kulkee maastossa runsaasti.

Yksi hyvin kiinnostava asia tarvinee käydä katsomassa laavun lähellä. Nimittäin suuri suppa, punamultalukko on laavusta noin 800m päässä ja kaiken lisäksi oletettavasti pohjoismaiden suurin!

Mutta yhteen päivään sopii hyvin supan tutkailu ja yhdistäen sen Vehoniemen laavuun, on lapsiperheen päivä paketissa. Toki jos laavulta suuntaa kohti suppaa on huomioitavaa kulku polulla ja nousut! Vaikka suppaa karttojen mukaan lähestyisi suunnasta kuin suunnasta on aina ylämäkeä, mutta supalle pääsee Varalantietä lähimmäksi autolla.

Toinen kiinnostava asia oman mittapuun mukaan lähellä on Kirvunlinna, linnavuori Pälkäneen puolella. Sinne pitänee kyllä tehdä jo ihan erikseen reissu.

Takaisin laavulle! Kuljimme kävellen sutkakkaasti ohi puomin joka ilmeisimmin suljettaisiin yöksi, ainakin kyltin mukaan. Tie oli pääosin sulaa ja mukavia lätäköitä tuli hypittäväksi tuon tuosta. Pieniä polkuja lähti metsään välillä tien varrelta. Kavioiden jäljistä päätellen myös hevoset ulkoilevat koirien lisäksi täällä.

 

1

25

Tien vasemmalla puolella, meno matkalla  oli isoja soramonttuja ja jotakin jännittäviä nappuloita tolpissa. Kaupungin hiekkakuoppia. Eräipana koki selkeästi olevansa villi ja vapaa kun juoksi tietä innolla ja harmitteli kun ei kyseisiin nappuloihin ylettynyt. Myös hiekkakasojen alla oleva suuri lätäkkö kiinnosti ja pakko sinne oli koittaa saada heitettyä pari kiveä. Vieläkään ei tullut ketään vastaan, vain taakse jäävä havupuupainotteinen metsä piti ääntä. Autojenkaan ääntä ei kuulunut, ihana hiljaisuus (vai liekö osana korona joka rajoittanut kulkemista, tiedä häntä.)

8

Onneksi oli pukeuduttu lämpimästi, todella kylmä kaakkoistuuli puhalsi auringon paisteen ohessa. Eräipanalla oli merino kerrasto, villahaalari ja hyvin tuulta eristävä haalari vahvikkeilla jotka ottaakin kunnolla osumaa. Käteen lämpöiset rukkaset (ja toiset reppuun kastumisen varalta) ja lämmin mutta hikoavassa päässä parhaaksi todettu merino pipo, niin ja perinteinen kauluri! Kengiksi otettiin lämpöiset Sorelit joiden kumiosa pitää vesileikeissäkin osansa.

Matka laavulle taittui ilman sen kummempia mutkia ja laavu oli helppo saavuttaa. Maisemat laavulla oli hyvinkin hiekkaiset. Näkymät olivat suoraan hiekkamonttuun ja kallioon, sekä sen takana siintävään männikköön (josta pääsisi supalle 😉 ). Laavu oli todella iso ja itse tulipaikka melko etäällä laavusta. Nukkumiseen soveltuu kuitenkin vain noin kahdelle aikuiselle. Puuliteri oli olemassa ja siellä oli puitakin vielä. Ulkohuussi oli paikalla ja sekin siisti sekä wc-papeeria löytyi, nyt kun sitäkin ihmiset ovat hamstranneet.

4

2

22

18

Kohteessa oli jotain kivaa, niin erilainen kuin yleensä. Ei perinteistä järvenranta tai suo maisemaa. Ajatukset vei jotenkin kesäiltaan, kesäilta hiekkakuopalla jossa olisi hiljaista ja tuli räiskyisi tuossa betoni rinkulassa. Erilainen kuvaa hyvin paikkaa. Lapsille kuitenkin on tekemistä kun tässä on todellakin tilaa juosta ja helppo pitää silmällä. Perinteisiä leikkejä kuten tervapataa, väriä, kapteeni käskee tai kukapelkää mustekalaa (uusi nimi oman lapsuuden leikille…). Täällä voisin kuvitella pitäväni itse vaikka lapsille erilaisia tutkimusretkiä ja havainnointia hiekka ja kivi ympäristöstä. Kivien muotojen ja pintojen tutkiminen on sangen kiintoisaa puuhaan ja etenkin kun otaa vielä luupit matkaan. Tilaa on ainakin ruokailuun kunnolla!

3

Eräipanan oli iha pakko päästä täälläkin korkealle, oman vuoren huiputus! Sopiva hiekkakasa kutsui ja antaa palaa! Veikkaamme isin kanssa että tuo lapsi heiluttelee vielä jonkin vuoren huipulla isona.

Onneksi oli mukana pillimehua koska kyllähän juostessa hiki tulee! Toki reppuun oli sujautettu myös aina EA-pakkaus, puukko, otsalamput ja vettä & ruisnappuloita. Autossakin on aina jokin ruoka hätävära jemma.

6

Poikettiimpa siten luvatusti siellä näkötornilla ja nähtiin maisemien lisänä pyrstötiaisia iso parvi harmaalepässä istumassa. Hurjan suloinen lintu, valkoinen pää saa sen näyttämään hyvin sympaattiselta! Sääli ettei oma kamera ihan tarkenna lintuihin asti kauniisti tuolta etäisyydeltä. Aurinko laski hissukseen ja mukava uuteen paikkaan tutustuminen suoritettu! Uusien kohteiden haaliminen on kiinnostavaa, välillä on tullut toki pettymyksiä, välillä tiputtu kartalta ja välillä löytynyt jotakin aivan mahtavaa, joskus ei kohdetta ole edes ollutkaan.

10

11

Omien polkujen kulkeminen on kuitenkin välillä hyvin tervettä itselleni yksin, ottaa kartta kouraan ja marssia uuteen metsään! Tämä puolestaan antaa varmuutta liikkua maastossa ja avaa uusia ovia sitä kautta.

Ja nyt, koska korona peruutti kotimaan matkailumessuihin valmistautumisen, sai aikaa kirjoitteluun! Yritetään säästyä kaikki tuolta virukselta ja metsään uskaltanee mennä ❤

Vihreä laskiaissunnuntai Kaitajärven kodalla

52

REPPU JA REISSUMIES

Eilen22.2.2020  satoi vettä ihan kaatamalla ja sekin muuttui isoksi ja märäksi räntäsateeksi illasta. Silloin kyllä kaipasi jälleen pohjoiseen, lumen ääreen. Nyt vaihtoehtona vain kurahaalaria päälle ja potkupyörällä maastoon krossailemaan…

MUTTA! Nyt laskiaissunnuntain sekä aurinkoisen sään kunniaksi lähdettiin Eräipanalle uuteen kohteeseen, Lempäälään Kaitajärven kodalle. Päästetään vaihteeksi Eräipana näppäinten ääreeen koska nyt oli jännitävää!

21

Aamupäivällä äiti ja isi pomppi edelleen ilosta koska ulkona ei satanut taivaalta mitään märkää. Syötiin lämminruoka kotona ja vanhemmat pakkailivat repun laskiais varustein. Nyt kuulemma oli äidin ”naismuistiin” ensimmäinen täysin lumeton laskiaissunnuntai. Aika surullista kyllä, pitäisihän päästä mäkeen laskemaan ja karjumaan pitkiä pellavia!

Mukaan pakattiin juuri leivottuja korvapuusteja, pikakahvia, vettä, mehua, maitoa, hilloa ja hauskinta ikinä spray kermavaahtoa! EA pakkaus, vaihto tumput mukaan, puuko ja nyt niitä vanhojakin tulenteko välineitä, tulimäntä ja magnesiumtikku. Itse pakkasin omaan pikku Corkeriini muutaman pehmolelun, tulihan niidenkin oppia erätaitoja ja nauttia auringosta.

54

JOS MINNE LIE, POLKUNI VIE

Tänään pääsin itselleni uuteen paikkaan tutustumaan, vähän jännitti koska äiti kertoi siellä olevan erikoisen kodan. Tampereelta paikalle ajeli sellaisen 30min. Isoa moottoritietä Lempäälään, Sääksjärvelle ja siitä Kannistontielle josta Rajajärventielle. Se  ohittaa monia Birgitanpolun kylttejä ja kääntyy nimettömälle hiekkatielle. Osoitteeksi laitettiin google mapsiin ”Kaitajärven kota Lempäälä”. Tie oli hiekkatietä ja äiti ajeli hiljaa montuissa ja kurassa, kohtuulisessa kunnossa oleva tie. Äiti tuumi että jos olisi kovinkin madallettu auto niin voisi pohja välillä riipiä maata. Nyt toki vaikuitti asiaan ettei lunta ollut maassa.

Kun saatiin auto pysäköityä, huomasin heti järven ja vauhdilla sinne! Piti käydä vähän sörkkimässä jäätä kepillä toki! Polku lähtikin selvästi kiertämään vasemmalle ja tulipaikka näkyi vastarannalla. Joku oli tehnyt ihan polun alkupäähän jonkinlaisen oman tulipaikan ja se oli aika sottainen näky. Roskatietoisena paheksuin kaikkia mahdollisia ylimääräisyyksiä, takaisin tullessa ne pääsisi meidän kyytiin.

58

Aurinko paistoi ihanasti ja sain tutkia kaikessa rauhassa järven rantaa säännöllisin väliajoin. Pidin pikku kilpailua isin kanssa kumpi saa männynkävyn jäällä liukumaan pidemmälle, ei harmittanut vaikka isi joskus jollain taikahaballa voittikin. Välillä huomasin polulla valtavia vesilätäköitä, oikeastaan siinä oli tulvinut vesi polulle. Jotenkin kummasti minut vain napattiin kainaloon ja pompittiin yli niistä. Eikä edes krokotiiliä näkynyt, vaikka yritin tihrustella yhdeltä pikku sillalta. Matka oli mielestäni kiinnostava tulipaikkaa kohden, mukavaa järvenranta polkua sai kävellä ja jostain pöllähti pikku koirakin vastaan katsomaan ketäs täällä. Muutamia ihmisiä koirineen tuli vielä vastaan ja kerroin heille että meilläkin on kotona Mörkö ja Peto. Polulla oli helppoa kulkea kun vain vähän väisteli puun juuria. Kivoja kiven koloja löytyi joista koitin onkia haukia, mutta nyt ei jostain syystä napannut.

33

Saavutettiin nuotiopaikka, siellä olikin lapsiperhe makkaran paistelu puuhissa ja olisin kyllä mielelläni jäänyt siihen jo. Paikalla oli tyhjä puuliiteri, mutta ilmoitus ylempää löytyvästä toisesta puuliiteristä. Minua kiinnosti erityisesti notkahtanut laituri, siellä olisi varmasti niitä haukia ja kiinnostavia kiiskejä. Äiti ja isi kuitenkin käskytti liikkumaan eteenpäin hieman, toiselle tulipaikalle ja kodalle. Tulipaikka näkyikin rinteen yläpuolella. Hieman mieleni pahoitin, mutta jatkoin äidin ja isin perässä, niillä on kuitenkin minun pullani!

37

Kota se olikin jännä! Aluksi katselin sitä hieman kauempaa, siellähän saattoi vaikka olla jokin kiukkuinen rölli!  Äiti kuitenkin meni kodan lähelle ja totesi että ei siellä ole ketään. Kodan alle meni luukku, joka oli auki… ennen kuin äiti ehti sanoa ”ei” niin olin jo sujahtanut luukusta kodan alle. Tulin kuitenkin heti pois koska siellä oli pölyistä hiekkaa paljon ja äiti käski…

49Kodan yläpuolella oli se toinen puuliiteri ja PuuCeekin. Puita ei ollut, pari rankaa kuitenkin. Otettiin siis sahaus hommia, äiti auttoi  minua kiltisti ja isi puolestaan autteli vähän minua pikku pöllien pilkkomisessa valtavalla lekalla. Olipa voimakas olo tänään! Sitten kannoin puut nuotiopaikalle ihan ite!

6

7

23

46

Isillä ja äitillä on välillä kummallisia tapoja, niinkuin kisa kumpi saa tulen kytemään nopeammin jollain erilaisella tavalla kuin tulitikuilla. Nyt isi käytti tulimäntää jossa kitka pienessä putkessa suuren nopeuden vuoksi sytyttää esim. taulan. Tekniikkana on iskeä terävällä nopealla liikkeellä männän päähän. Äiti on tuota kovasti harjoitellut mutta todennut että ei ole oma juttu. Äitillä oli hyppysissä vanha karkku ja kvartsia sekä taulaa. Auttelin salaa ja siksipä se isi nipin napin voitti. Hän sai kyllä melko nopsaan kipinän kytemään taulan palaan ja siirsi sen pikku tikulla tuohirullaan jonka sisässä oli katajaniiniä. Äiti oli jo väsännyt puista pienempiä sissipuukollaan ja tehnyt niihin kiehisiä lisukkeeksi. Nopeasti tuli syttyikin nuotioon, kuivia puita ja eikä edes satanut. Vedet laitettiin kiehumaan ja sillä välin isi ja äiti opetti magnesiumtikun käyttöä, se vasta hauskaa olikin! Pikkuiset ympäriinsä räiskyvät kipinät on hienoja! Vanhemmat näytti miten taula saatiin kytemään hyvin. Magnesiumia oli hyvä vähän rapsuttaa penkin päällä olevaan taulan palaan ja asettaa tikku taulanpalan päälle, raapaista voimakkaasti kipinä siihen ja taula jo kyti. Yksin reenailin asiaa ja kohta, ihan kohta osaan!

25

Vesi kiehui auringon paistellessa ja mieleni tekikin jo kaffetta. Kyllä minulla on omassa kuksassa pikku kahvi. Pikakahvi, oikein cappicino ja maitoa sekaan ja vielä kermavaahtoa tuosta jännästä spray putelista! Äiti laittoi minulle kohvapuustin väliin hilloa ja kermavaahtoa, kohta koko kasvot olikin kermavaahdossa, mutta eipä se haittaa. Äiti ja iskä nautti varmasti yhtä paljon kuin minä! Ei ollut kiire mihinkään, äiti ja isi keskittyi minuun ja yhdessä olemiseen. Vaikka äidillä olikin kamera mukana niin aikaa ei sen kanssa liikaa käytetty. Äiti osaa rajata kuitenkin itseään vaikka kuinka tykkääkin valokuvaamisesta ja somettamisesta. Aikaa ja aitoa läsnäoloa on oltava. Jos näitä retkiä tekisi vain ja ainoastaan että voi somettaa, ei kuulostaisi äidiltä. Puhelinvapaat / some vapaat päivät tekee hyvää myös! Vanhemmilla on aito kiinnostus luontoon, ihmisiin, kulttuuriin ja näiden yhdistelmiin, sosiaalipuolen ihmisiä kun ovat ammateiltaan.

Äiti ja isi mietti, josko tultaisiin tänne yöksi yhdessä jokin päivä jos olisi lomaa. Kodassa oli kiuas lämmittimenä ja siellä olisi helppo nukkua minunkin koska sinne ei käy tuulikaan. Äitiä kuulemma hieman jotenkin jännittää, tosin itsensä puolesta. Se kun tykkää nukkua avomajoitteissa tai pelkässä pussissa, seinät vähän ahdistaa. Toivottavasti vanhempien asiat menisi siten että päästäisi vielä näin ”talvella” yöksi tänne!

12

Kun pullat oli syöty ja minun mehutkin, vielä olisi hyvää aikaa edelleen olla matkassa. Käytiin harjanteen takana ja siellä oli kiva pikku puro johon ihastuin! Siinä olisi varmasti taimenet nousemassa! Kuljeskeltiin puron vartta ylös ja alas, vaahtoa oli mahtavasti koska pikkuisia ”vesiputouksia” oli purossa, pikkaisen harmitti ettei ollut ämpäriä mukana. Ei myöskään näkynyt taimenia, niitä olisi kyllä kiva lähteä kalastelemaan! Onneksi oli muuten ne vaihto tumput mukana, koska pariin otteeseen se vesi kuitenkin kummasti tarttui tumppuihin.

19

17

41Kun palattiin nuotiopaikalle saapui sinne joku retkeilijä ja lämmiteltiin vähän sormia isin kanssa nuotiolla siinä. Minusta oli kiva vähän jututtaa retkeilijää, oliko hänellä evästä? Oliko lapsia tai koiraa? Mikä on paras pulkkamäki? Tovin vanhemmat siinä hänen kanssaan jutteli reiteistä ja vihreästä talvesta. Paluumatkalla toisella tulipaikalla oli myös retkeilijä jolle moikkailtiin myös. Kävin siinä samalla laiturilla nyt ihmettelemässä kuinka syvä järvi onkaan jo laiturin alusta, täällä olisi nyt niitä mustia pikku ahvenia varmaan. Mutta keppiin ei tullut yhden yhtäkään, edelleen hämmentää. Äiti ja isi kyllä ehdotti että helpottaisi asiaa jos olisi siima,koukkku ja mato.

45

22Palatessa polkua pitkin aurinko paistoi edelleen ja matka kulki joutuisasti. Autolle päästyämme kurvasi siihen parkkiin joku muukin perhe ja siinä samassa iski räntäsade. Kyllä harmitti juuri paikalle tulleiden puolesta, olisi heillekkin toivonut aurinkoa. Istuin istuimeeni ja äiti laittoi toiveestani Miinan ja Manun äänikirjan (jonka kuulemma osaavat jo ulkoa) iskä auttoi sivujen kääntelyssä ja minulla oli kivaa!

 

38

 

Kotona sain kertoa Mörkölle ja Pedolle hurjia tarinoita metsän dinosauruksista ja gepardeista joita nähtiin. Nyt sitten kun äiti tätä tekstiä kanssani kirjoittelee, olen melko nuhainen ja jännittää meneekö pöpö pahemmaksi. Sopii toivoa ettei pahenisi, olisi aamusella nimittäin lähtö  GoExpo messuille!

 

Siellä on varmasti kyllä paljon nähtävää ja toivottavasti testattavaa. Hevosiakin olisi paikalla ja sehän sopii tällaiselle heppamiehelle kuin minä 🙂

24

Mukavaa viikonloppua kaikille!