Kuttuniskan lenkki Kurussa. 3km joenvartta koskia ihaillen, laavulla kokkaillen.

Huhtikuinen lauantai 10.4.2021 ja säätiedote luvannut niin sanotun perus suomalaista kevättä. Ei voinut olla varma, sataako, vaiko paistaako tai jos sataa niin mitä taivaalta tulee. Olimme kuitenkin päätetty lähteä retkelle paikkaan, jossa itse olen käynyt kävellen viime vuoden puolella. Joskus nuorempana melomassa täällä tuli käytyä ns.edellisessä elämässä.

Kuru, joka kuuluu Ylöjärveen on todella hyvää retkeily seutua. Tämän kertainen kohde olisi Kuttuniskan lenkki, jolla pituutta noin 3km. Sen jaksaisi Eräipanakin hyvin kävellä, lapsen tahdilla. Laavu olisi myös tämän ympyrä reitin varrella.

Pukeutuminen oli nyt sellaista, että napattiin vähän vaihto vaatetta mukaan, kuten kurahanskat ja kevyempi pipo sekä sukat. Housuiksi valikoitui ohuella vuorella varustetut housut jotka käsitelty vahalla. Alle tavalliset college housut. Yläosaan puuvilla T-paita, fleece takki ja päälle kalvotakki. Päähän ohuehko kaksi kerroksinen pipo koska ulkona tuuli kuitenkin. Tavalliset kevyemmät vuorelliset toppahanskat, jotka nekin vahattu. Pitkä varrelliset kengät joissa kumipäällinen, syvät urat pohjissa ja lämmin ohut vuori.

Autossa jälleen Eräipana kuunteli äänikirjoja ja äiti & isi osaavat sangen hyvin muutaman Miinan ja Manun ulkoa 😀 Autossa ajellessa pysähdyttiin nappaamaan eväs banaanit ja jätskit. Matka ei kuitenkaan ollut pitkä, mutta välipala pitää mielen virkeänä.

Osoite millä parkkipaikalle löytää on Karjulantie 369, 34300 Ylöjärvi. Tampereelta tultaessa matkan varrelle osuu kivasti myös Muroleen kanava, jossa on mukava kesäkahvila, vene paikkoja ja tapahtumia (tosin nyt korona varmasti vaikuttaa asiaan). https://muroleenkesakahvila.fi/

Mutkikkaalla tiellä Eräipana huuteli iloisena että vauhtia alamäkiin, kutittaa vatsanpohjasta, kun taas isi oli yökätä. Tässä yksi syy miksi viihdyn ratin takana, itse voin mutkikkailla teillä pahoin helposti, ratissa en 🙂 Pelloilla vaani kauriita, peuroja, kurkia, joutsenia ja muutama hanhikin näytti olevan liikkeellä. Parkkipaikka on helposti havaittavissa ihan tien vieressä ja sillan kupeessa. Sinen P merkki on helppo huomata, vaikka ihasteli koskea patoineen.

Eräipanalle ulkovaatteet päälle peräkontissa, reput selkään ja ajotielle! Reitti lähtee kuohuvan padon vierestä ylöspäin, parkkipaikalta katsottuna ajotien toiselta puolelta. Kyltit opastavat hyvin reitille ja tämähän kuuluu myös Pirkan taipaleeseen.

Alussa toki oli pakko ihastella patoa ja jo se sai Eräipanan liekkeihin! Hieman jo tässä kuumotti lapsen kanssa ja sai olla kainalo-otteessa. Mutta, matka jatkui leppoisasti hyvin merkattua reittiä pitkin. Sini-punaisten viivojen bongaus puista kiinnosti, tällä uudella reitillä Eräipanaa paljon. Metsä oli täynnä miekkoja, tutkimusmatkailijan sauvoja, jääpuikkoja, maahisten jälkiä, joen pyörteitä, kiinnostavia kiviä, jänniä vanhoja puita… Eipä tarvinnut todellakaan antaa lapselle mitään virikkeitä, vaikka luuppikin oli taskussa.

Reitin ensimmäinen joen ylitys oli kieltämättä hieman vauhkolle äidille pelottavaa. Ei itseni, vaan villin Eräipana puolesta, joka oli jo toinen jalka lähtökuopassa menossa. Käytiin hyvin toimintaohjeet läpi ennen sillalle astumista. Tarkasti kerrottiin silmiin katsoen, rauhallisesti, että ”lankut ovat liukkaat varmasti, alla on joki jossa on kylmää vettä, joka kuljettaa mukanaan. Joki vie sille isolle padolle jota katseltiin ja missä on melojillekkin SEIS kyltti hyvissä ajoin. Nyt pitää antaa äidin ja isin pitää kiinni, ei riuhdota. Muuten joudutaan palaamaan tylsälle autolle ja herkut jää syömättä.” Taktiikka toimi hyvin joen ylityksessä ja huokaisin helpotuksesta. Hurjan kaunis pieni silta ja niin oli maisemakin.

Ensimmäinen silta,hieman jännitti

Ensimmäisen sillan jälkeen oli polulla vettä paljon! Lenkkareilla olisi saanut tehdä melko hyppyjä jos olisi halunnut jatkaa matkaa. Eräät vastaan tulijat olivatkin palanneet tästä syystä. Loikittiin eräipanaa nostaen vähä vesisimmistä kohdista. Pätkä oli noin 4m ja sitten polku oli jälleen helppoa kulkea. Vanha metsä kutsui pysähtymään ja ihmettelemään puissa olevaa kolojen määriä, virtaavaa jokea, eri kääpiä ja mikä parasta isoa kaatunutta mäntyä. Puun rungolla oli hauskaa kokeilla tasapainoilua ja tästä ei olisi Eräipana ihan helpolla lähtenyt.

Matka jatkui ja hieman piti kiertää metsäaukean puolelle koska polku oli joen vallassa. Mutta, tästä oli muutkin kulkeneet ja reitti oli hyvä. Polku kulkee koko matkan joen vartta, eli eksymistä ei kannata pelätä, seuraa jokea.

Pian esiin pilkisti auringossa laavu! wau mikä paikka, kosken äärellä ja hyvät puitteet. Kuraa toki on nyt joka puolella ja laavun edusta oli sulanut nuotion vuoksi kuraiseksi. Mutta kura kuuluu kevääseen, siinä missä telkkäkin kosken pyörteissä surffaamassa. Tosin itse en tiedä pystyisinkö nukkumaan tässä, ääni koskesta oli sen verran kova.

Siellä laavu jo siintääkin!

Laavulla oli hyvin puita puuliiterissä + sahat ja kirves. PuuCee löytyi myös. Alettiin heti ruuan valmistukseen, mutta rauhallisin mielin nauttien auringosta. Eräipana toimi klapi lähettiläänä. Isi pilkkoi puuvajalla hieman pienemmäksi klapeja ja Eräipana toi ne luokseni laavulle. Laavulla hän sai sitten itse veistellä kiehisiä puukollaan + väsätä vaahtokarkki tikkuja muille, kun äiti silppusi sytykettä. (Huom tarkka valvonta puukon kanssa!) Plasmasytyttimellä sitten Eräipana sai sytytellä omia pikku tikkujaan ja heitellä äidin tikkujen sekaan. (Ja myös tämän kanssa tarkkana! Ei ole mikään lasten lelu) Näin olikin kohta tuli valmiina. Ja yhtä oikeaa tapaahan ei ole sytyttää nuotiota. Pääasia että ilma kiertää ja on kuivaa sytykettä & erikokoista puuta millä tuli saadaan alkuun helpoiten. Itse pidän edelleen parhaana tuohta & kiehisiä, tuohirulla jonka sisässä on esim katajaniiniä on huippu. Pahin on sanomalehti, palaa nopeasti ja tuhkaa tulee, mutta joku tästäkin tykkää sytykkeenä.

Sijainti on kyllä melkoisen hieno!

Ruokana oli Eräipana herkku lemppari nuudelia..jep, halvat herkut hänellä. Äidille ja isille oli minigrip pussissa ollut ennalistumassa kuivattua toniokalaa ja herne,maissi,paparika sekoitusta. Ne olivatkin pehmenneet todellakin jo kokonaan. Kuivat aineet pussiin,kuumaa vettä, tiiviisti kiinni ja suu rullataan. Sitten toisen minigrip pussin sisään varmuudeksi. Eräipana sai nuudelinsa ja lisukkeena kurkkua sekä nakkeja. Nyt sopi laittaa hetkeksi silmät kiinni ja nauttia auringosta, Eräipanakin kiltisti paikoillaan. Samalla kiehui vesi jo kahviinkin. Jälkiruokana oli varmuuden vuoksi suklaata Eräipanalle. Äidin ”5 min digestivemutakakku” ei välttämättä uppoaisi. Olinkin oikeassa sen suhteen, näytti kuulemma liikaa kakalta. Äiti ja isi sanoi puolestaan että ihan ok.retkijälkkäri ja ruokatermarissa jos olisi vaikka jätskiä seuraksi..hmm

Vedet tulille

Ruokailujen jälkeen Eräipana halusi kieritellä viimeisistä lumista lumipalloja ja tutkia koskea. koski tutkimusta rajattiin tiukasti ja siitähän menee hernepussit nenään. Tilanne kuitenkin rauhoittui nopeasti kun jälleen huomautettiin virran voimakkuudesta, heitettiin rannalla ollut kepin pätkä virtaukseen mihin se pian katosi. Puolestaan telkän koski surffailua oli kiva katsella ja heitellä pikku lumipalloja pieneen kuuseen katsoen kuka osuu parhaiten latvaan.

Ja sitten matka jatkui hyvällä polulla. Nyt oli energiaa ja Eräipana olikin karhu joka jahtasi meitä. Mutta pysähdys tapahtui kun hän huomasi puusta pudonneen linnunpesän, sen katselemisessa oli paljon kiinnostavaa ja sai kertoa miten ja millä linnut pesiään rakentavat. Välillä taas juostiin puolestaan isi karhua karkuun, kas äiti karhuilla olikin super voimia joilla se sai etä lamaannutettua karhun. Tätä se olikin sitten seuraavalle sillalle asti, jossa jälleen käytiin ”silta säännöt” läpi. Sillan ylitys meni jälleen hyvin ja todettiin että voidaan toistenkin ylittää näin pieniä siltoja, läpyt sille!

Takaisin paluu oli myös joen vartta kulkien. Tällä puolella maasto oli kallioisempaa kulkea ja syväuraiset kengät olivat hyvä valinta. Lapsen energian määrä on melkoinen, välillä pysähdyttiin vesi tauolle ja matka jatkui, toisinaan hörpättiin myös mehua ja otettiin pähkinöitä. Eräipanan pissa tauot kuuluivat toki asiaan matkan varrella.

Huomattiin kohta että ollaan jo palaamassa tutulle reitille, ensimmäinen silta näkyi edessä. Huomattiinkin että joen varrella oli myös kulkenut majavia, syönti jälkeä löytyi ja mahtava hämähäkki (Tuohinopsakki) viimeisessä kuvassa sarjassa. Eli tähänkin jämähdettiin, mutta mikäs siinä kun ei ollut kiire ja välipalaakin oli repussa. Välipalapatukat on näppäriä ja niitäkin voi itse helposti valmistellä halutessaan.

Ja matka jatkuu!

Pian olikin saavutettu kyltti, joka varoitta tulevasta padosta ja käskee melojia rantautumaan. Vielä katseltiin hieman patoa ja sujahdettiin autolle, tien toiselle puolelle. Kurainen poika takakonttiin ja ulkovaatteet kestokassiin. Sitten pikainen ”oliko kivaa” kierros ja todettiin että oli! Juuri lähtiessä taivaalta alkoikin sataa valtavia räntä rättejä. Matka meni jällee kauriita varoen ja samalla kuunnelle sujuvasti..Miinaa ja Manua. Eräipana samalla pohti uimataito asiaa, koska satu kertoi uimakoulusta. Niin, tärkeää kun lähtee kesällä melomaankin retkille! 😉

Kevät tuo tullessaan uusia juttuja ja toivon mukaan iloa kaikille lähteä ulos! Ei tarvita hifistelyjä ja lähi ympäristöön kannattaa tutustua. Keväällä parasta on meillä lintujen bongailu, halpaa lystiä ja samalla hyvää oppia lajeista, sangen koukuttavaa 😉

Kyrön laavu Ruovedellä, Eräipanalle uusi helppo kohde.

HITAAT AIKUISET, OTTAKAA KIINNI!

Pääsiäinen ja yllättäen tullut lomapäivä! Koronan vaikutus näkyy myös näissä erä-ja luonto-oppaan töissä ja yhteistyö tahojen kanssa tarvittaviin töihin. Mutta, koska loma tuli, niin kohti laavua jolla ei oltu käyty yhdessä. Päätyöstäni sosiaalipuolelta olikin vapaata kivasti nyt 🙂

Ruovedellä on monelle ehkä tuntemattomampi Kyrön laavu. Laavu on kuivan maan aikaan erittäin helppo saavuttaa lasten ja vaunuikäistenkin kanssa.

Keväällä on nyt aina vähän mysteeri miten autolla pääsee mihinkin kulkemaan mahdollisten kelirikkojen tai sohjon vuoksi. Tästä syystä tämä valikoitui kohteeksi. Päätieltä ei ole kuin vajaa kolme kilometriä laavulle (2,52km kelloni mukaan). Tosin metsäautotiekin voi olla raskasta käveltävää jos lunta on paljon. Maastossa kulkeminen on aina pidemmän oloista, kuin puhtaita kävelyteitä matkatessa.

Kuraahan nyt riitti, aurinko paistoi, mutta silti viileää. Pukea piti siten että ei tulisi liian kuuma ja kuraa olisi varmasti vaatteissa. Laitettiin Eräipanalle jalkaan kevyet fleece housut, lämpöiset merinovilla sukat, t-paita ja sen päälle vetoketjullinen fleece takki. Näin saatiin autossa yläosa helposti kuorittua ajomatkaksikin. Pipo sai olla hengittävä pikku hikoilijalle. Kuraa kestävät tumput käteen ja fleece vuorelliset kurahanskat mukaan. Vaihtosukat ja parit hedelmäpussit jos kengät kastuisi. Eli jos tulee märät kengät, laitetaan kuivat sukat jalkaan, hedelmä/koirankakkapusii päälle ja kenkään koipi. Nyt jalkaan laitettiin kengät joissa kumipäällyste ja irroitettava toppavuori. Toppatakki & housut, jotka käsitelty pesukoneeseen laitettavalla kalvopesuaineella.

Ja sitten matkaan, kaapattiin mummo mukaan ulkoilemaan upeaan säähän samalla! Osoitteeksi laitettiin navigaattoriin Pöytäniementie 35750 Ruovesi. Alue on Ruhalaa ja tien varressa esimerkiksi ihan lähellä vanhainkoti. Tie jolle auto jätettiin on metsätie jolla ei ole nimeä, joskus tässä on ollut pieni puinen kyltti ”laavu”. Nyt tie oli niin sohjoinen että sai tehdä uraa varoen ettei hulahda ojaan sohjossa autolaan. Peruuttamisen taito on yksi tärkeä ominaisuus välillä, jos pikku teillä tulee joku vastaan niin siinä voi joutua peruuttelemaan pitkäänkin. Nyt auton sai tien laitaan siten että ohi pääsisi. Jos tie olisi ollut autollemme ajettavassa kunnossa, olisi tullut pari hyvää levennystä myöhemmin. Nämä kuvat napattu karttaselaimen sovelluksesta.

Eräipana oli jutustellut koko matkan niitä näitä ja odotti yhtä lempi ruokiaan syötäväksi (ei vain jälkiruokaa 🙂 ). Ruokana oli pyttipannua, helppo näin pikku päiväretkelle. Useinmiten omista jääneistä keitetyistä perunoista, mutta nyt otettiin oikein hienosti kaupan valmis pussi.Kasviksia oli pilkottuna mukaan ja hätävara ruokaa, kuten banaania ja suolakeksejä. Ketsuppia lisukkeeksi ja öljyä paistamiseen. Mummo oli hääräillyt ja laittanut termariin caffet mukaan & maidot purkkiin sekä pikku pääsisäis herkkuja.

Kävely auringossa sai mielen kirkkaaksi ja kamera valmiina odotti josko nyt näkyisi jotain jännää! Peuran jälkiä riitti ja koiran tassun painaumia jotka Eräipanasta näytti toki dinosauruksen jäljiltä. Yksi kiinnostava tuulivoimala näkyi ja sitäkin ihmeteltiin hetki pönöttäen auringossa, hyvähän oli selittää miten sillä sähköä tuotetaan. Metsä ympärillä oli alkanut sulaa ja vihreys näkyi havupuu voittoisessa metsässä. Välillä tie mutkitteli pellonkin halki ja tiestä oli kiva kaivaa tietysti kiviä ja katsoa kuinka pitkälle ne lentäisi tiellä, mahdollisesti niihin mahtaviin lätäköihin? Tietä pitkin kulku oli helppoa, välillä Eräipana alkoi jo kysellä ”ollaanko kohta perillä?” Siinä piti hieman motivoida että perillä odottaisi herkkuruoka ja pidettiin mehu taukoa. Tällaiset tiellä kulkemiset saattavat meillä tylsistyttää Eräipanaa, etenkin jos koko matka on ns tylsää tietä, silloin ne lätäköt, eläinten kakat, mielikuvitus leikit, ja pistäytymiset metsän puolella on hyviä. Jos energiat meinaa loppua, otetaan pala suklaata, pieni paha.

Tie alkoi muuttua hieman lumisemmaksi ja kohta se olikin ihan viime metreillä polviin asti kivasti upottavaa sohjoa. Välillä lumen pinta piti ja sitten taas humps! Eräipanasta tämhän oli juuri hyvä ja kulki edellä juosten iloisena. Lasta kun lumi piti melko hyvin pinnalla, välillä kyllä hänkin humpsahti, joten onneksi lahkeet oli suojassa.

En muistanutkaan että laavu olisi näin kiva! Kääntöpaikka oli suoraan laavun edessä. Tätä en muista, oliko puomi jossain kohtaa tietä, jolloin aivan perille ei pääse autolla, nyt sellaista ei näkynyt/ kielto merkkejä. Tämä selvinee jälleen kesä aikaan. PuuCeetä paikassa ei ole. Joten jos hätä iskee, kävele metsään, kaiva kolo, tee asiasi, peitä kolo ja desinfio kätesi.

Laavulla oli toki nyt ensimmäisenä hääräämässä Eräipana, availemassa tulipaikan painavaa kantta valmiiksi. Taisi nälkä iskeä kävellessä. Laitettiin tulet heti, laavulla olikin puita laavun takana, mutta meillä oli myös omat mukana joten poltettiin niitä ja jätettiin ylimääräiset laavulle. Kirvestä paikalla ei ollut jos olisi tarvinnut. Hyvänä keinona puiden kantamiseen näin päiväretkillä on ollut laittaa puut muovipusiin/ (kangaskasseihin jotka ei ole niin liukkaita kuin muovipussit) ja toinen pussi siten että suuaukko peittyy. Sitten pussit repun päälle, hupun alle ja kiristää kunnolla narut. Välillä laitettu lisä narua tai kuormaliinalla. Narua onkin hyvä olla aina mukana. Reppu jossa ei ole huppua, on käytetty samaa tekniikkaa, eli repun yläosaan ja sitten naru + ohut kuormaliina. Mukavempi kun kädet vapaana ja paino on helpompi selässä. Kannattaa kiinnittää kerrasta kunnolla, ei tarvitse sitten laskea kymmeneen kesken matkan kun puut on levällään.

Aika kului Eräipanalla hyvin, oma tärkeä puukko oli matkassa ja sillä jälleen harjoitteli mummon kanssa kiehisten tekoa. Myös paikalla olleet makkaratikut saivat teroitusta. Puukko on todella terävä ja siinä on ehdoton etu että se kulkee pinnalla silloin hyvin ja jos vahinko sattuisi olisi haava siistimpi. Tylppä kärki on ehdoton plussa lasten ensi puukossa, samoin kunnon sormisuoja ja kahva joka on liukumaton. Yksin lasta ei jätetä ikinä puukon kanssa ja harjoittelu aina valvottuna. Koska käpyjä oli saatavilla, tuli niistäkin hienoja hmm käpy dinosauruksia käpylehmien sijaan. Juokseminen lumipallojen kanssa ilman suurempaa missiota näyttää olevan hauskaa 😀 Yleensä Eräipana keksii virikkeitä ihan itsestään ja keksii leikkejä kivestä ja laakeasta puun palasta tulee hyvä linko. Luupilla voi koittaa saada tulen syttymään (tämä tosin aikuisen seurassa). Myös tuo ihan oma plasmasytytin on tärkeä ja sillä on käristetty kaikkea mahdollista, paitsi omaa nahkaa.

Ruoka valmistui pannulla kahdessa erässä koska sitä oli paljon! rasvaa kunnolla pannuun ja nam kohta oli mättö ateria valmis. Eräipana sai syödä ensimmäisestä erästä mummon kanssa ja äiti sitten viimeisestä. Kasvikset meninvät hyvin, niinkuin aina. Paprika ja kurkku on sellaisia mitkä tuoreena uppoaa Eräipanaan äärettömän hyvin, onneksi. Tällaiset helpot ruoka ratkaisut ovat välillä ihan kultaa! siinä ei tarvitse miettiä sataa ainesosaa tai häärätä kippojen ja kuppien kanssa. rentouttaa itseäkin välillä helppous joka uppoaa lapseen myös. vaikkakin, tykkään testailla kaikkia mahdollisia tee se itse ruokia. Lähtökohtaisesti kaiken kun voi maastossakin valmistaa eri kuumennus vehkeillä/ nuotiossa.

Kahvia ja suklaa munia oli jälkiruokana ja voin sanoa että kamala ähky kyllä saatiin aikaiseksi (kokonainen Mignon muna,huh huh)! Välillä tulee ylimitoitettua ruuan määrää. Mutta sitten loput vaan rasiassa kotiin. Nytkin jäi banaanit mukavasti kotiin kuljetettavaksi. Autossa tosin pitää olla aina hätävara nakerrettavaa.

Takaisin kävellessä aurinko oli sulattanut entisestään tuota pikku matkan lumi hanki käveltävää, humps ja humps, siellä oli aikuinen polvia myöden. Nyt Eräipanakin uppoili lumeen, ihme ettei kiukku kuitenkaan iskenyt, liekö vielä sokerilla vaikutusta hymyyn. Metsän puolella tässä kohtaa ei olisi kulku ollut helpompaa, muuten olisimme sinne siirtyneet. Loppu matka sujui tahtia etana. Joka ikinen kivi piti tutkia, tarvitsi sujahdella metsään kun näki entistä paremman vaellus-sauvan, kaikki eläimen jäljet tarvitsi tökkiä kepillä, pudonnut linnunpönttö piti tutkia, pajunkisoja tarvitsi katsoa ja kokeilla miten pehmeiltä ne tuntuvat nenän päässä… Jälleen, aikaa lapsen kanssa liikkuessa tarvitsee. Viimeiset 20 metriä autolle olikin sitten jo ”ollaanko jo perillä?” kysymystä. Mutta eipä ihme, kun juoksee pikku jaloilla niin väsyy. Taukoja pidettiin ja juotiin muutenkin kyllä, mustikkamehu muumi pullosta toimii hyvin. Vettä saa sitten aikuisten pullosta, siinä on sitten jotain erityisen hienoa 🙂

Ennen autoon istumista, koko kura pakkaus lapsi riisuttiin takakontissa ja kura vaatteet & kengät kestokassiin. Autossa Eräipana ei kauaa jaksanut olla hereillä, joutsen parven ja töyhtöhyypät ehti näkemään pellolla ennen kun simahti. Kyllähän se toki vaikutti siihen että yöunille mentiin myöhemmin, mutta onneksi pääsiäis loma oli nyt. Isille ja isosisaruksille oli sitten kotona kerrottavana uuden laavu valloituksen huippuhetkiä.

Aurinkoista kevättä kaikille! Nyt on loistavaa aikaa opetella lintujen ääniä ja käydä lintutorneilla ❤

Norojärvenlaavu ja pimeässä retkeilyn taikaa.

Vielä on retkeilyä pimeässä!

Pimeässä retkeily on aina haasteellisempaa, vaikka se sitten onkin klo:16.00 päivällä.Nyt yksi mukava kohde joka on tuttu otettiin hämärä kohteeksi. Norojärven laavu on Kangasalla ja pienen järven edustalla. Laavu on Kaarinanpolun retkeilyreitistön pohjoispäässä. Osoite on Norontie joka on Jyväskyläntien varressa, monesti puomi tien edessä, jolloin käveltävää tulee hieman enemmän hiekkatietä myöden. Myös Haukijärven tien kautta pääsee Kaarinapolulle, josta laavulle. Haukijärventietä voi ajaa n.250m Jyväskyläntieltä käännyttäessä ja kääntyä pikku tielle vasemmalle jossa on kääntöpaikka. Jos teiden varsilla on puomit kiinni tulee huomioda että jättää auton mahdollisimman reunaan turvallisesti ja haittaa aiheuttamatta niin luonnolle kuin muulle liikenteelle. Maastopysäköintilaki onkin välillä hyvin kimurantti asia, joten jos aihe kiinnostaa ihan syvemmin niin tässä lakitekstiin linkki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19951710

Metsään mennään!

Vaikka nyt mennään valoa kohden talvipäivän seisauksen jälkeen, on pimeys / hämäryys kuitenkin täällä etelä-suomessa vallistsevaa. Siksipä retket arkisin tapahtuvvat poikkeuksetta hämärissä. Ilman ulkoilua lamaantuisi lopullisesti. Itse henkilökohtaisesti olen huomannut piirteeni vuosien aikana ”passiivisuus passiovoi, aktiivisuus aktivoi”. Kokeeko muut samoin?

Norojärven laavulle takaisin. Pimeänä iltapäivänä oli portti auki Norontiellä ja sinne ajoimme suoraan päiväkodista. Pikku riski toki ajaa aukiolevan puomin ollessa auki, mutta se riski otettiin. Pimeys oli jo laskeutunut. Auto parkkiin, nokka kohti lähtö suuntaa.

Eräipanalle oli varattu mukaan oma otsalamppu, koska hän kuitenkin on jälleen retkikunnan johtaja. Myös oma puukko löytyi äidin repusta. Mukana oli ruuat, tulenteko välineet, EA laukku, vaihtotumput eräipanalle ja aikusten otsalamput.

Vaikka Norojärven laavu ja sen reitti on tuttu, niin maisema ja sen muodot muuttuvat kummasti pimeässä. Esimerkiksi polun lähtökohta suoraan puskaan voi näyttää sellaiselta ”tästäkö se muka meni?”. Lapsen kanssa hämärässä retkeillessä on miellyttävämpää ottaa tuttu kohde, jossa eksymisen riski olisi vähäisempi. Vaikka olisi puhelimessa kartta sovellukset ja kellossa GPS niin tunne eksymisestä on ikävä, vaikka ei olisi mitään hätää edes. Myös tieto liikuttaessa siitä, että on teiden sisäpuolella helpottaa omaa mieltä. Eli tässäkin hyvä huomioida etukäteen mihin on matkalla ja mitä ympäristössä on karttojen mukaan. Lähtökohtaisesti Kaarinanpolun merkinnät ovat hyvät ja polku paljon kuljettu. Mutta, pimeässä tuttukin polku näyttää suppeammalta ja sen ympäristöä on vaikea hahmottaa. Etäisyydet saattavat tuntua erilaisilta myös kun kulkee pimeässä, sekä aika voi tuntua pidemmältä.

Lyhytkin matka voi tuntua pimeässä pitkältä.

Itseäni kiinnostaa paljon ihmisen reagointi ja toimintakyky pimeässä, koska olemme kaikki erilaisia. Päätyössäni monesti keskustellaan peloista ja pimeän pelko on yksi mikä nousee usein esille. Tämän pelon koskemus on inhimillistä ja koostuu monesti kokemuksista ja ennakkoajatuksista. Vielä kun otettaisiin retkeily mukaan pimeän pelkoon, niin paketti on aika kova pala. Tästä syystä puolestaan Erä- ja luonto-oppaana pidän aiheesta pimeässä kulkeminen ja toimiminen pimeässä. Monia ihmisiä olen vienyt retkille, totuttelemaan pimeän kokemisen tunteeseen. Voidaan kulkea yhdessä turvallisesti vaikka laavulle, tehdä ruokaa ja halutessa yöpyä laavussa / teltassa.

Norojärven polku alkaa tästä kohdin suoraan puskaan menemisellä. Mutta polku itsessään on todella selkeä ja kyltti tulee pian myös vastaan. Nyt Eräipana oli kiukkuinen ja ihme ettei oma agentti Nero Naru otsalamppu lentänyt pöpelölikköön. Syynä oli simppeli suklaa, miksi jälkiruokaa ei saa heti!? Annettiin kiukulle tilaa. Hetken uhmaa kesti ja vanhempien yhteen hiileen puhaltaminen ja linjassa pysyminen, jälkiruoka ruuan jälkeen. Pian Eräipana huomasi että uhma ei auta ja lähti johdattamaan meitä polkua pitkin eteen päin. Kohta tuli valtava kurakko eteen, siellä muhi alligaattoreita ja oli parempi että isi kantoi tästä yli.

Retken johtajakin pitää välillä kädestä kiinni, ihan toki siksi ettei isi eksy 🙂

Matka alas viettävälle polulle, joka johtaa laavulle on noin 240m. Mutta pimeässä sekin tuntuu suuremmalta. Lapsen kanssa näin hämärässä matka on oikein hyvä päiväkoti päivän jälkeen. Tekemistä kuitenkin riittää laavulla. Polku laavulle alas olikin melko liukas, joten joukon johtajakin sai kulkea varovaisesti. Pezil Tikkid otsalampussa joka meidän johtajalla on, löytyy 20lm ja se on oikein riittävä sekä turvallinen silmille. Itsellä on käytössä 1000lm otsalamppu säädettävyydellä, mutta lapsi kuitenkin useimiten sillä sohii muiden silmiin tarkoituksetta. Pimeässä on myös hyvä treenata silmiä, harvoin täyttä tehoa tarvitsee edes.

Laavulla oli valmiina tulet edellisiltä kävijöiltä, joten nyt päästiin helpolla! Eräipana lisäsi pari puuta ja laitoimme ruuat tulille. Käytiin katsomassa rannassa jäitä. Pieni n.3cm jää oli tullut rantaan. Kova into oli Eräipanalla saada jäähän reikä ja onnistuttiin yhdessä siinä. Tässä olikin sitten hyvä hetki puhua jäistä ja että sinne ei mennä nyt.

Jään vahvuus tutkimuksia osa 1.

Tulilla oli Eräipana lemppari makkaraa ja hyvin eksoottinen makea ”möhnä”. Nopeaa ja helppoa! Kasviksia oli myös mukana. Eräipanalla on siis eksoottinen maku makkaran lisukkeena, joillekin aamupala, jälkiruoka tai välipala. Hieman eri versio kaurahyveestä. Eli lohkottuja päärynöitä, kaurahiutaleita ja paljon hunajaa! Kaurahyve kokataan voissa ja möhnä hunajassa & parissa rkl vettä. tämä kypsytetään pannulla sekoitellen ja sitä sitten makkaran lisukkeena, no kai sitä huonompiakin vaihtoehtoja voisi olla?

Pimeälle taivalle kohoavat liekkien kipinät mietityttivät Eräipanaa. Ne olivat hänestä tänään erityisen hienoja ja kerrankin höpötys hiljeni niitä ihaillessa. On hienoa huomata myös että lapsi osaa haltioitua tästä tunnelmasta! Aikuisille tuli on lumoava elementti, mutta vetoaa myös lapsiin monin tavoin ja hiljentyminen & tulen ihmettely on taito lapsille. Muuten Eräipana olikin tulen kimpussa leikkien että se on tulivuori. Ihme että haalari on pysynyt ehjänä, myös kipinöiden suhteen. Vaikka kuinka opettaa että miten tulta turvallisesti käsitellään ja tulessa olevat / sen ympärillä metallit ovat kuumia niin kyllä paristi on sormea saatu jäähdytellä (kesällä palovamma geeli ja kylmäpussi on hyvä yhdistelmä)

Tuli vangitsee katseen ja hiljentää välillä jopa lumoutuneen lapsenkin

Ruokailun jälkeen oli pakko alkaa pikkuhiljaa pakkailemaan ja retkikunnan johtaja veisteli uutta vaellussauvaansa sillä välin. Vaellussauvana toimii nyt löydetty makkaratikku, sillä on myös hyvä tökkiä äitiä ahteriin. Kun matka autolle jatkui laitettiin lamput päähän ja rinnettä ylös. Nyt Eräipanalle sanottiin että hiljaa ja kuunneltiin mitä ympäriltä kuuluu? Havainto oli autotien ääni. Puhuttiin että jos eksyisi pimeässä on hyvä pysähtyä ja koittaa havainnoida ääniä. Täällä autotie (Jyväskyläntie) kuuluu hyvin, joten autotietä kohden liikkuttaessa päätyisi ihmistenilmoille. Mutta nyt käytettiin polkua kuitenkin 🙂

Tutkimukset siitä miltä kuusetkin näyttivät pimeässä ja isot kivet tekivät Eräipanaan vaikutuksen, mielikuvituksen keinoin joulutontut varmasti lymyilivät niiden suojissa. Eräipana kertoi myös aikeestaan viedä päiväkodin yksi tyttö retkelle syömään vaahtokarkkeja ja ajattelinkin että isompana voikin olla hyvä treffi keino 😉 Kokeiltiin myös ilmana otsalamppuja kulkemista ja todettiin että melko hyvin voi nähdä kun silmä tottuu pimeyteen. Samalla mietittiin eri elänten pimeässä näkökykyä. Miten selkärankaisilla on kahdenlaisia valoresptoreja silmissä; sauva- ja tappisoluja. Eläimet jotka ovat hämäräaktiivisia omaavat yleensä isommat silmät, jotta ne voisivat kerätä vähäisenkin valon reseptoreihinsa. Hämärä eläimillä suurin osa silmän verkkokalvolla olevista soluista, tai kaikki ovat sauvasoluja.

Tällä retkellä oli mukana uudelleen täytettävä kahvi pussi, helppoa!

Palatessa autolle sai olla tarkkana ettei kävelisi ohi vasemmalle lähtevän pienemmän polun. Tässä hyvänä tunnisteena oli kyltti Kaarinanpolku, sen läheltä kulku vasemmalle missä oli päättyvä tie ja auto. suurimmat kurat kopisteltiin pois ja hyppy autoon! Onneksi porttikin oli auki ja pääsimme kohti kotia. reilu kaksi tuntia meni ja nyt uni tulisi varmasti paremin kun Eräipana menee untenmaille. Kotona mietittiin vielä iltapuuron ääressä että kuinka moni metsän eläin on talviunilla tai horrostamassa tai mitkä eläimet vaihtavat väriä? Lumikon ja kärpän erottaa ainakin mustasta hännänpäästä, lumikko on vitivalkoinen ja kärpällä musta hännänpää.

Nyt toivotetaan kaikille rauhaisaa joulun aikaa ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

Uusi vuosi tuo näillä näkymin muutoksia Eräipanan äidin elämään, hyvällä luontoon liittyvällä tavalla, jos nyt asiat saadaan suunnitellusti etenemään 🙂 Toivotaan siis parasta!

Sadetta,pimeää ja nuotio puuhat arkena.

Vielä ei ollut pimeys laskeutunut, hyvä näpertää tikkuja puukolla varovasti.

Mitä täällä tuumitaan kun syksy on käynnissä? Tuntuu että on uhmaikä vahvimmilaan ja ulkona ollaan kuitenkin kokoajan. Eräipana on saanut osansa tänäkin vuonna siitä mitä on olla metsästämässä, marjastamassa tai sienessä. Välillä ollut äidin mukana eri tapahtumissa myös. Mutta nyt kun syksy on todellakin ”päällä” ja sää vaihtele jatkuvasti on se välillä haaste, tietenkin. Ei ole koskaan varmaa sataako taivaalta kenties pieniä vihreitä miehiä tai keijupölyä? Asiaa kaunistelematta on totta että ei aina nappaisi lähteä pimeään ja vesisateeseen retkelle tai jotain muuta puuhailemaan. Joskus koirien lenkitys aamu viideltä sateessa ja pimeässä ei tuntuisi mukavimmalta vaihtoehdolta, vaan peiton vetäminen korville & ”adios”. Ulkoillessa, loppujen lopuksi kuitenkin melkein joka kerta on ollut ilo huomata että kannatti lähteä. Aamuisin virkistyy tahtomattaankin ja iltaisin aivot virittyvät jälleen kun saa happea!

Mikä helpottaa lähtöä pimeään ja kaatosateeseen on varmasti myös se, että siihen on vain tottunut. Myös oman lapsen vilkkaus on syy miksi on pakko olla ulkona. Siellä on tilaa purkaa energiaa ja kuralätäköissä saa pomppia. Esimerkisi lapsen osallistaminen takapihan siivoamiseen talviteloille tai riistan talviruokinnan aloittamisessa, on aktiviteettia jolla saa paremman rauhan iltoihin. Oma asenne toki ratkaiseen ja mitä on valmis tekemään, astumaan pois mukavuusalueelta tai kokeilemaan uutta? (Mutta) Myös vaatetus on iso olennainen kysymys, jos ei omista vaikka itse kumisaappaita, eipä se ole helppoa lähteä vesisateeseen. Meillä on panostettu ulkoiluvaatteisiin, tässä korostan että kaikkea ei todellakaan ole ostettu uutena. mutta tarve on pakkotanut hankkimaan vaatteet joka säälle.

Mitä siellä kuraisessa, pimeässä märässä säässä voi sitten tehdä? Keskellä arkista viikkoa, kun töiden jälkeen on yleensä hämärtyvää (ainakin päivätyöläisillä) tuntuu että aika loppuu päivästä valon vuoksi Värit ovat alkaneet katoamaan, pikku hyönteisiä ei pörrää enään, sienet ja marjat ovat jo kohta ei syötävässä kunnossa. Bingo voisi olla kurabingoa.

Mutta! Ainakin meillä toimii illan hämärtyessä otsalamput (oma on Nitecore Hc60-Nl1834 & Pezl Actik Core, ipanan Pezl tikkid eli lasten oma malli joka silmille turvallisempi) tulen tekeminen, ruokailu/välipala ulkona, muiden lasten kanssa mahdolliset heijastin bongaus leikit pihassa (ennalta suunniteltu heijastin rata toimii myös rasti tehtävänä, joissa kysymyksiä isommille), tähtien tunnistaminen. Sisällä ollaan myös nikkaroitu hyvällä sotkun määrällä lintulautoja syksyllä.

Esimerkisi olimme vesisade iltaruoka retkellä laavulla juuri. Todella hämärä päivä, itselläkin hyvin vetämätön olo ja ajattelin että työpäivän jälkeen haetaan Eräipana päiväkodista ja katsotaan elokuvaa möllötellen (ei se väärin ole). toisaalta.. koko päivä sisällä tarkoittasi itselle myös unetonta yötä ja mitäpä jos päiväkodissa ei olisi oltu ulkona ja lapsi käy ylikierroksilla. Päätettiin miehen kanssa että napataan Eräipana päiväkodista suoraan matkaan laavulle kokkailemaan. Sade yltyi ja mietin että onko tässä mitään järkeä. Pakattiin tulentekovälineet, EA-pakkaus, helpot ruuat nuotiolle, Eräipanalle vaihtovaatetta, puukot ja otsalamput. Päälle kuori vaatteet, joista tieto että nämä vielä kestää sateen. Perinteinen sadeasu on aina hyvä, mutta itse ”kuumakallena” sen kanssa olo on yhtä tuskaa. Yleensä vain tosi myrskyllä käytössä tai jos istuu veneessä / on stabiilimpaa olemista kaatosateessa. Reppuna meillä oli 40l Karrimor SF Thor käytössä ja sinne mahtuu loistavasti kaikki! Myös hyvä sadesuoja löytyy ja helppo aukaisu, siten että koko reppua aukeaa U-mallisen vetoketjun ansiosta (helppo päästä käsiksi nopeasti tavaroihin).

Päiväkodilla odotti kiukkuinen lapsi! Pahempi ärrimurri iski kun tultiin kesken leikin hakemaan. Ruokakin oli ollut kuulemma matokeittoa ja kakkaa. Vaatteiden pukeminen on kerrassaan kamalaa vapauden riistoa ja kurahousut saisi syöttää T-Rexille. Tällä asenteella oli mukava lähteä matkaan ja sade vaan jatkuu.

Ai minä murjotan? kiukuttelen?

Kohteena oli Kangasalan vehoniemen laavu koska; siellä oli takuulla puita, iso laavu, yleensä rauhallinen (tosin kuka lähtee hämärässä vesisateesa nuotiolle?), PuuCee, sopiva lyhyehkö kävelymatka joka hiekkatietä = paljon hyviä vesilätäköitä. Laavu muutoin esteetön, paitsi PuuCee/Puuliiteri. Myös potkupyörä oli mukana, ajateltiin että varmaan ilahtuu kun pääsisi potkuttelemaan, oma rinkkakin oli mukaan pakattu.

Kuitenkin, kun auto oli saatu sopivaan kohtaan ilmoitti Eräipana että ei varmasti ota potkupyörää saatika tyhmää ja rumaa rinkkaa. Vesisateessa jatkettiin sitten hiekkatietä eteenpäin ja asiaa helpotti kun piti kädestä kiinni. Kohta kuitenkin alkoi harmitus laantua eräipanalla ja kuralätäköt sekä hiekkakasat & isot kivet alkoivat kiinnostamaan. Loppumatka sujui hyppien, pomppien ja kiipeillen kivillä. Onneksi oli repussa sadesuoja ja aikuisillakin kengät joista vesi ei mene läpi. Sade muuttui kaatosateesta hieman pienemmiksi pisaroiksi, ihan hyvä niin koska kohta oltiin perillä.

Isin kädessä on hyvä taittaa matkaa

Laavulla haettiin heti kuivia puita liiteristä ja tuohta, sitten vaan pilkkomaan ihan pientä silppua siittä. Kun tulta sytyttää sateessa (tai märkiä puita) on syytä tehdä pohjatyö kunnolla jotta tuli pysyy ja syttyy hyvin. Ihan pieni silppu on välillä hyvä laittaa kosteassa säässä takin sisään kuivumaan, samalla kun pilkkoo muita puita. Oleellista on että puiden koko ”kasvaa” pikkuhiljaa tulessa. Eli ensin kuivat pikku silput & tuohet, tikut ja kiehiset. Sitten sormenpaksuista puuta ja siitä sitten suunta suurempaan. Kaikkiin kokoluokkiin itse teen sateella kiehisiä pintaan ja se on toiminut hyvin (ellei ole ihan tolkutun kaatosade).

Eräipana auttoi tekemällä omalla pikku puukolla (Marttiini Condor Junior, hyvä kahvan pinnoite & sormisuoja, pyöristetty kärki) silppua ja harjoitteli isin kanssa kiehisien tekoa. sitten kaivettiin hänelle oma plasmasytytin jolla sai sitten käristellä puun palojaan (Eräsytytin/ plasmasytytin.fi). Plasmasytytin on kaukana leikkikalusta joten tätä en suosittele lapsen käyttöön ilman todella tarkkaa valvontaa! Samalla äiti sai tulen syttymään. Sateen suojassa laavun alla sytytettiin tuohen pala ja pikkusilppu. Nopeasti ne tulipaikkaan ja kainalossa pieniä puun paloja. Pikkusilppua ja tikkuja saa olla todella paljon. Puut syttyivät ihme kyllä ensi yrityksellä ja saatin lisäiltyä ripeästi isompia puita. Tulen ylläpidossa ja elvytyksessä auttaa ilman saaminen. Siinä hyvänä apuna on vaikkapa istuinalunen ja sillä tulen ”leuhuttelu”. Tästä ipana kovasti pitääkin kun saa olla mukana tuli puuhissa!

Ja tuli vangitsee loisteellaan. Näin onnistuu tulen hapen saanti hyvin.

Ruokana oli risottoa jossa paistettua tomaattia lisänä. Riisi oli eiliseltä päivälliseltä ja jauhelliha paistui nopeasti tulella. Nämä yhteen, paljon öljyä kattilassa ja tomaattia pilkottuna sekaan sekä herne-maissi-paprika sekoitusta (joka kotona otettu pienempään erään purkissa), mausteet sekaan! Kurkkua oli mukana omassa purkissaan, se kun on parasta Eräipanan mielestä. Jälkiruokana oli kahvia ja erityis yllärinä kindermuna Eräipanalle. Erityis jälkiruoka reippaalle sadesään ulkoilijalle! Omassa juomapullossa oli mukana myös puolukkatuoremehua, joka kuuluu myös suosikkeihin.

Tuli tuo kummasti tunnelmaa kun illat pimenevät.

Ilta oli jo pimeä ja otsalampulle kyllä tarvetta. Mutta mikäs siinä ollessa sateella, suojassa ja hörppiä kahvia. Meillä Eräipana saa kahvia myös, tosin ainakin puolet on siitä maitoa. On kiva olla niinkuin muutkin. Siinä istuskellessa käytiin läpi jo hyvillä mielin päivän tapahtumia, mitä oli askarreltu päiväkodisssa, kuka leikki ja kenen kanssa, mitä mahtaa mummolle kuulua, oliko kummisetä missäpäin, saako tyttöjä pussailla päiväkodissa, miksi joku kiroilee, oliko pimeässä nyt jännittävää (jos on niin miksi). Käytiin läpi ihmisten ja eläinten aisteja ja miten niillä pimeässä pärjää, todettiin että pimeys herkistää ihmisen aisteja muun muassa kuuloa.

Otsalampun iloa! Kunhan ei näytellä silmiin, myöskään omiin silmiin1

Kello lähestyi seitsemää, pakattiin tavarat ja katsottiin ettei jäänyt mitään laavulle. Meillä arkisin mennään 20.00 yöunille. Sadesuoja repun päälle ja matka kohti autoa otsalamppun valossa alkoi. Eräipana on aina tohkeissaan, kun saa kulkea erityisesti äidin lamppu päässään ja tutkia ympäristöä sen kanssa. Eikä tarvitse edes lähteä vaikkapa olohuonetta pidemmälle! Nyt oli virtaa Eräipanassa ja etenkin kun näki jo melko lähellä autoa, ison metsäkoneen työssään! siinä jos jossain oli kunnon valot ja miten se katkoikaan puut siisteiksi pinoiksi karsien ne samalla. Näitä ihaillaan välillä YouTubessa tai Instagramissa 😀

Palatessa autolle, oli puolestaan äidin käsi hyvä

Autossa riisuttiin takakontissa kuravaatteet ja sitten menoksi! Loppujen lopuksi oli kiva, märkä, pimeä reissu. hyvää ulkoilua kaiken kaikkiaan ja omakin mieli oli huomattavasti virkeämpi. Eräipanan kiukku oli jäänyt jo menomatkalla hiekkatien mutkaan ja hyvä niin! Kotona lämmin suihku, voileipä ja lämmin maito, sitten pieni mies nukahtikin ennen kuin oli ehtinyt pöö sanomaan. Ulkoilu on täällä todettu parhaaksi unilääkkeeksi kaikille ja unet silloin myös Eräipanalla tasaisia. Itse olen opetellut nyt pakosta nukkumaan sisällä, lähellä tehdään uutta asuinaluetta, joka vaikuttanut ison tien liikenteen ääniin. Metsää on kaadettu tien ja kodin välistä runsaasti ja peltorit päässä ei oikein osaa nukkua, vielä. Tässä koittaa nyt löytää markkinoilta kaiken äänen eristäviä korvatulppia ja kokeilla sitä kuppikuulokkeiden kanssa nukahtamista. Sisällä nukkuminen on itselleni haaste ja ulkona nukkuessa unenlaatu on parempi, sekä aamulla olo pirteämpi. Ehkä tähän löytyy ratkaisu, miten saada melu pois pihalta!

Nyt toivotetaan hyvää viikon jatkoa kaikille, ulkoillaan sen verran kukin tyylillämme mikä hyvältä tuntuu ja kaikkea voi ainakin kokeilla!

Laipanmaa, rauhallinen helmi Pirkanmaalla!

Täälä sitä mentiin! Ilmeestäni retken jälkeen voinee päätellä mitä pidin!

No Eräipana täällä moi!

Olimme käymässä Laipanmaalla tovi sitten, (kuulin ensin että vaipanmaalla ja sain nauru hepulin!). Paikka oli minulle uusi, mutta äidille ja isille tuttu. Vanhemmat olivat ajatelleet että kun on nätti ilma niin näytetään minulle uusi paikka joka ei ole kovin kaukana. Laipanmaa on Kangasalan ja Pälkäneen maastoissa jotka ovat jopa erämaa tunnelmaisia. Tarkoitus oli ottaa rennosti ja kiertää luontopolku siellä, pituus polulla olisi noin 3km ja sen varrella on alueen luonnosta kertovia tauluja.

Ajettiin Tampereelta Rajalan kämpän parkkipaikalle josta luontopolku lähtisi. Ajomatka kulki Kangasalta Sahalahden ja Pälkäneen läpi, maisemat olivat kerrassaan upeita matkalla,vettä vihreyttä paljon! Ajoaika oli 45min ja osoite oli Teivaantie 751 745, 36430 Kangasala.

Tie oli hyvässä kunnossa ja opasteet selkeitä parkkipaikalle. Tilaakin oli autolle tänään hyvin. Täällä on hyvä muistaa että puhelimen kuuluvuudet eivät välttämättä toimi, eli esimerkiksi karttaohjelmat eivät aina toimi täysin (ellei ole offline karttoja esim. karttaselaimesta tai maastokartoista). Niitä äiti välillä käyttää ja näyttää, myös mapit GIS on sillä puhelimessa yhtenä vaihtoehtona ja kello kädessä jolla voi suunnistella jouhevasti. Mutta ilman mitään härpäkkeitä pärjää hyvin reitillä, on sen verran hyvin merkattu maastoon sinisillä reitti merkinnöillä. kannattaa toki tutustua ensin reittiin vaikka kotona tietokoneella.

Reitti luontopolulle lähtee kiertämään vastapäivään suositellusti,eli kävellään ensin ylämäkeen hiekkatietä pois päin parkkipaikalta ja kaarretaan metsään vasemmalle. Siitä alkaa reitin merkinnät hyvin näkyvästi! Merkit ovat joko tolpissa, nauhana tai kivissä, mutta ne erottaa hyvin maastossa.

(Me tosin tehtiin homma myötäpäivään ja silloin merkinnät saattavat tuntua haasteellisemmilta. Esimerkiksi kun lähtee laavulta.)

No niin,se niistä. Lähdimme siis ei suositeltuun kiertosuuntaan ja lämpö hiveli hipiää! Hurjan paljon heinäsirkkoja siritteli ympärillä ja polku tuntui hyvältä jalkojen alla! Lastenvaunujen kanssa tänne ei pääsisi kulkemaan. Polku kulki valoisassa metsässä pitkän pätkän kunnes nousi kuusikkoon johon paisteli valo hienosti. Välillä tuli aukeaa esiin ja polku mutkitteli talousmetsässä hyvin = hurjan hyvä juoksurata ja leikki; ota isi saalis kiinni. Välillä pysähdyin katselemaan ötököitä ja näinpä kuolleen metsäpäästäisenkin jota muurahaiset olivat kovasti tutkimassa lisäkseni.

Aurinkoinen polun alku! Hyvä kulkea aikuisten välissä käärmeiden varalta,joita nyt ei nähty.

Polku oli hieman juurakkoista ja kallioista välillä, piti joskus ottaa äitiä tai isiä kädestä varmuudeksi, vaikka hurja vuorikiipeilijä olenkin! Polku tuli Ruokojärven rantaan ja siinä tutkittiin raakoja lakkoja ja soistuvan maan tuoksuja. Pikku pitkokset ja sillat olivat todella kivoja mielestäni!

Kohta näkyikin jo laavu! Näin myötäpäivään kierrettäessä laavu oli inasen lähempänä parkkipaikkaa (1.25km). Se oli kuulemma yksi syy miksi kierrettin reitti näin päin, lounas aika nimittäin! Vanhemmat tekivät tuli harjoituksia, tosin äidin käsi on vielä leikkauksen jälkeen siinä kunnossa ettei ilman tukea sillä mitään tehdä (eli hieman haastellista on kaikki vielä..). Äiti teki tulia magnesium tikulla ja tuohella,siinäkin auttelin innolla! Plasmasytytin oli myös mukana ja sillä tulen teko yksikätisenäkin onnistuisi helposti tuoheen. Tulen teossa kiinnostavinta oli ehdottomasti luuppi, sehän on kuin suurennuslasi! Luupilla kun otti hyvän pisteen auringon valolla ja pikku palan taulaa,niin sekunissa alkoi savuamaan! Aivan mahtavaa hihkuin ja isi kädestä pitäen opetti sitä tekniikkaa.

Laavu oli siistissä kunnossa ja oli puitakin puuliiterissä ja PuuCee oli myös siisti! Ruokaa odotellessa keksin hyvin myös omaa toimintaa kuten kivien kasaamista linnaksi ja löytämällä samalla timantteja joita oli hyvä esitellä äidille ja isille. Myös oman ”kivikirveen” väsäsin nopeasti. Itseni viihdyttäminen ei ole vaikeaa luonnossa,tekemistä ja tutkittavaa on joka puolella! Ruuan laitossa saa auttaa usein, nyt varsinkin kun äiti on yksikätinen. Nyt oli ruokana grillijuustoa, paistettuja perunoita ja lohta, sekä kurkkua. Eiliset perunat ja lohet oli helppo ottaa mukaan koska matkakin oli lyhyt niitä kantaa. Runsaasti vain voita pannulle! Äiti söi myös horsman lehtiä ”salaattina”,jota minä en vielä popsi, isillehän se on ihan mies ruokaa (terveysvaikutuksia esimerkiksi eturauhasvaivojen ennaltaehkäisyyn ja siinä on proteiinejakin rutkasti). Jälkiruokana oli perinteiseti kahvi / mehua ja keksejä ja vesimelonia oli matkassa mukana myös.

Ruuan jälkeen oli nuotion sammutus ja liikkeelle lähdön aika. Isin puhelimessa ei ollut enään kenttää ja maastokartat enään ei näkyvissä. Äidin sovelluksessa joka oli laajempi niin sijainti näkyi. Tämä on aina minustakin kiinnostavaa kun katsotaan missä ollaan kartasta ja on äiti koittanut suunistamistakin opettaa.

Matka jatkui kevyttä ylämäkeä meillä ja päädyimme hiekkatielle. Tässä kohtaa jos ei tietäisi mihin lähteä olisi näin ”väärinpäin” kierrettynä ehkä vaikea hahmottaa, lähteekö oikealle vaiko vasemmalle. Suunta oli oikealle tietä pitkin jota käveltiin kääntöpaikalle josta sujahdettiin metsään. Tästä syystä vastapäivään on helpompi kiertää jos ensimmäistä kertaa luontopolulla.

Metsässä oli polku selvä ja kivat kyltit luonnosta jatkuivat heti! Mielestäni kiinnostava peikko kallio kertoi että täällä oli mäyriäkin. Hämärämpi metsä osuus jatkui ja polku oli edelleen hyvää kulkea tälläisen pienen Eräipanan! Kevyitä nousuja tuli ja sanikkaisia kasvoi sekä mustikoita puski maasta. Piakkoin tultiin jälleen hiekkatielle, tässä huomattiin vasemmalla sininen viitta ja suuntasimme tietä pitkin sinne. Polku lähti nyt oikealle metsään, kuusi maisemiin. Polkua talsiessa lauleskelin ja kohta alkoi hieman väsyttämään kävely. Isi oli kiva ja otti harteille etten ihan väsyisi ja kyllästyisi. Saavuimme polkujen risteykseen jossa oli opaste taulu. Äidillä oli alueen retkikartta mukana ja katselimme näiden täsmäävyyksiä ja lukaisimme kyltit. Me jatkoimme oikealle tähän suuntaan kierrettäessä. Polku saapui heinikkoiselle ja avaralle vanhalle hakkuualueelle. Tässä olikin jo puhtia taas kävellä ja runsaasti eri perhosia lepatteli ympärillä ja heinäsirkat olivat aktiivisella tuulella. Äidin kanssa tutkailtiin rauhassa sirkkoja ja kun ei ollut kiire niin napostelin ”muutaman” rusinan samalla. Oli lämmintä ja aurinkoista jotenn lippis ja säännöllinen juomine oli todella tärkeää.

Polulla oli kiva kaatunut iso koivu, siinä leikin myös hetken voimamiestä ja yritin siirtää koivua polulta. Jätin sen kuitenkin paikalleen niin muutkin voivat kokeilla sen painoa. Mielestäni puun pinta tuoksui myös hyvältä ja se oli ihanan lämpöisen & rosoisen tuntuinen käsissä. paljon jälleen pikku hyönteisiä oli havaittavissa,äiti nappasi niistä muistoksi kuvia minulle, ajattelin perustaa ötökkä gallerian!

Polun varrelle osui jäänteet vanhasta savupirtistä ja mäkiuunista. Todella kiinnostavaa historiaa josta oli omat taulunsakin paikalla. Äiti ja isi pähkivät että ei siitä loppujen lopuksi niin kovin pitkää aikaa ole kun hevoset toimivat peltotöissä ja pyykättiin pyykkilaudalla kesät-talvet.

Tässä ajattelin ottaa lisää hörppyä vesipullosta ja vielä oli pieni matka kuulemma käveltävänä. Tottapa tuo oli, matka tielle oli melko lyhyt ja siinäkin ehti vielä ihmetellä kuinka kuusien latvat hipoivat taivasta tai miten eri kastikkaheinät huojuivat kevyessä tuulessa tai miten eri sammalet kasvoivat vihreän eri sävyissä ympärillä. Äiti välillä pyysi pysähtymään ja saattoi pyytää laittamaan silmät kiinni ja osoittaa kuusta, testasi olinko havainnoinut maastoa. Toki olen tähän leikkiin vielä ehkä liian pieni… mutta sitä voi soveltaa toki. Tai sitten äidillä voi olla vaikkapa eri värisiä lappuja taskussa ja kun pysähdytään hän pyytää nostamaan pikku pussista yhden lapun. sitten minun pitää löytää lapun värinen asia luonnosta. Välillä ne laput ovat eri muotoja tai jopa kasveja!

Polku tuli tielle josta näkyikin jo parkkipaikka alamäessä. Eli jos reitti kuljettaisiin suositellusti oikein niin polku alkaisi tästä.

Äiti nappasi harteille ja oli myös iloinen siitä kuinka reippaasti, ihan huomaamattani kävelin tuon noin 3km. Äiti kun unohti laittaa kellon ”matkamittarin” laavulla takaisin päälle niin tarkka matka jäi mittaamatta. Uskon kyllä että 3km on todella tarkka ja meillä varmasti tulisi pikku lisä metrejä koska polulta piti välillä ottaa etäisyyttä tutkimaan milloin mitäkin. Tänään minulla ei ollut edes yhtä hernettä nenässä ja se varmasti ilahdutti vanhempia! Välillä tulee joku ärrimurri,kuulemma aivan normaalia. Silloin toivonkin että vanhemmat ovat rauhallisia kun minua kiukuttaa, se ainakin minulla toimii parhaiten (vaikka kyllä ne varmasti laskevat sataan monesti). Tarkoitus on saada kivoja yhteisiä retkiä ja hetkiä joista kaikki nauttii. Toki joskus tulee yllätyksiä matkaan ja niihin ei aina voi varautua. Äiti käy aina kuulemma päässään läpi mitä voi sattua ja miten silloin toimia, myös sitä henkistä treeniä (jos minä Eräipana vaikka kiukuttelisin, niin mitkä ovat parhaimpia kikkoja kiukusta pois kääntämiseen. Jokaine huoltaja kun on lapsensa expertti ja neuvoja voi kysyä muilta, mikä teillä toimii tai onko ideoita).

Todella kiva reitti näin lapsen näkökulmasta ja ainakin tänään erittäin rauhallinen, ainoita ääniä olivat vain luonnon omat äänet. Äiti ja isi pitivät myös luontopolusta ja sen vaihtelevasta maastosta. Kunhan muistaa varoa liukkaita kiviä tai juuria joihin kompastua.

Käykää tutustumassa lisää Laipanmaan reitteihin osoitteessa https://www.laipanmaa.fi/

Nyt me jatkamme Itä-Suomen reissun odotuksissa ja toivotamme hyvää viikonloppua ihan jokaiselle, töihin ja vapaille ❤

Tampereen Maisansalon poluilla,kaunista luontoa lisukkeena terassi jäätelö ja uimaranta! Kevytretkeilyä helteellä.

Lapsuus, niin se kaikki mikä liittyyy myös vahvasti luontokokemuksiin. Muistan miten välillä käytiin läheisellä maisansalon luontopolulla/ lenkkipolulla. Se kulki osittain kodin lähellä jossa asuimme hetken ja siellä oli huikea, iso kiipeily kallio. Sinne kalliolle välillä tuli mentyä ilman lupaa, tämän nyt isompana onkin äidille myöntänyt 😉

Tampereelta 32km päässä on Maisansalo,ulkomailla Teiskossa niin kuin laulussakin kerrotaan. Siellä on tämä lenkkipolku upeissa Näsijärven maisemissa, Maisa Juhlaravintola & Country Bistro + kesäterassi vene satamineen ( http://www.restaurantmaisa.fi/ ) ja SFC -Pirkanmaa karavaanari alue jolla ihana uimaranta (https://www.sfcpirkanmaa.fi/2017/01/24/maisansalo/. ) Bussi nro 90M tai 90Mx kulkee ravintolan eteen, joten saavutettavissa myös bussilla (https://joukkoliikenne.tampere.fi/aikataulut-ja-reitit.html). Nämä kolme ”kohdetta” ovat toisistaan hieman erillään (Ravintolalta on noin 800m polun alkuun ja ravintolalta uimarannalle kävellen noin 1km)

Kuvassa polku katkoviivana joka kuljettiin.Sininen pallo olemme me polun alku päässä/loppupäässä,miten päin nyt kiertääkään 🙂

Koska oma käsi on edelleen valitettavasti paketoituna niin jälleen se Eräipanan mummo astuu kuvioihin. Mummon kanssa kevytretkeily on todella hyvä asia ja samalla voi todeta miten asiat sopii lapselle kuin jo iäkkäämmälle.

Mummo nappasi meidät kyytiin ja hihkui että nyt mennään lapsuus maisemiin katsomaan onko lenkkipolku enään olemassa ja jätskille sekä uimaan! No mikäpä siinä, hyppy kyytiin ja evästä matkaan. Kuumalla säällä hyvä olla vettä, suolaista ja motivaatioherkkuja. Motivaatioherkut tarkoittavat esim. Eräipanan herkku cashewpähkinää tai muumikeksiä jolla lapsi siirtyy meillä hyvin tarvittaessa paikasta toiseen tauolle.

Ajo kesti Koljonseläntie 7 osoitteeseen puolisen tuntia,ei ruuhkia tai liikennettä. Siinä on asuin alueen parkkipaikka, johon sai jätettyä auton ja polun aloituspiste oli ihan vieressä. Näyttipä kaikki muuttuneen omista lapsuusajoista! Tuntuu että aika on tehnyt tehtäväänsä ja paikka jotenkin rapistut, leikkipaikalla eri ruohokasveja ja polun alkupää epäselvästi havaittava. Alku on pikku silta joka alkaa Jyväkorventien vierestä.

Polku kulki aluksi kevyttä alamäkeä, päätettiin kohta kääntyä ylämäkeen ja kiertää ympyrä polku myötäpäivään. Lasten rattaiden kanssa haastellinen kulku. Eräipana juoksi lujaa edellä ja oli innoissaan uusista maisemista! Välillä hän katosi puun tai kiven taakse, hurjasti sieltä pelästyttäen meitä. Juomaan piti Eräipanaa välillä pysäyttää. Alku oli sekametsä painotteista ja välillä lehtomaista. Sitten saavuttiin kohta ranta maisemiin! Tästä näkymästä jopa 3v osasi olla iloinen! Kaunista Näsijärveä ja kalliota. Polku on valaistu, mutta en tiedä onko talvisin täällä latua niinkuin silloin yli 20v sitten 🙂 Eräipana olikin sekunissa juoksemassa kalliolla ja matkalla rantaan tutkimaan vettä tai kallio kiipeily rutikuivan jäkälän rapistessa oli ilmeinen riemu. Harvoin Eräipana tuumaa että jäädään tänne asumaan! Itse katseli että mihin tässä kiinnittäisi riippumaton ja ihailisi järveä..sitten kun ottaisi vaikka oman hetken itselleen tai miehen kanssa.

Mummo tutki mustikoiden kypsymis tilaa ja ainakin joissain kohdin näytti hyvältä! Eräipana ihmetteli järvellä kiiitäviä veneitä ja kerroin että ne ovat matkalla Maisansalon ravintolalle, sinne mihin mentäsiin jäätelölle! Matka kulki hyvin polulla ja järvenranta maisema jatkui ja jatkui.. Yhdessä niemen nokassa oli ”yllättäen” luvaton tulipaikka. Olkootkin vaikka mitkä maisemat niin hurja veto kyllä! Mummokin pyöritteli päätään. Istuttiin useammalla tauolla, kuumuus ja maisemat hyvä syy istua ja ihmetellä. Luonnossa oli vaikka mitä kiinnostavaa ja 3v oli peppu pystyssä koko ajan tutkimassa milloin mitäkin hyönteistä tai kiveä tai miten mänty oli vaurioitunut jossain kohtaa kauan sitten,saaden kummallisen viirun kylkeensä. Siinä testataan äidin luonnon tuntemusta hyvin! Miksi? Mikä? Miten? milloin? Mitä sitten? Kysely vaihe kun on päällä. Oikeastaan se on hyvä, saa työstää omaa päätään! Välillä sai itsekin laittaa silmät kiinni ja vetää aurinkoista ilmaa keuhkoihin, kuunnellen kesää! Koitetaan myös välillä saada Eräipanaa pysähtymään ja laittamaan silmät kiinni ja kertoa mitä haistaa? Äänien jaottelu on vielä haasteellista, mutta haju ja tuntoaistin harjoitteet toimii hyvin!

Polku loppupäästään oli kuusimetsä painotteista ennen kun palasi lähtöpisteelleen. Reitillä oli nousuja jonkin verran ja ylhäällä maastokartta sovelluksen kuva missä näkyy korkeuskäyriäkin. Pituus oli noin 3km piti mitata matka mutta, hieman myöhässä laitoin ”trippi mittarin” päälle ja polulta poikettiin useissa kohdin. Mutta ei paljoa tuo 3km heitä varmasti. Tulipa siinä se oma kiipeily kalliokin vastaan, voi kuinka se oli pienentynyt..tai minä kasvanut!

Suunnattiin autolle ja hurautettiin noin 700m. Maisa Juhlaravintola Country Bistro:n parkkipaikalle. Eräipana juoksi jo lujaa kohti ravintolan terassia kun olin matkalla katsomaan veneiden parkkipaikkaa, siellä se oli paikallaan ja aika täynnä, eikä ihme. Sijainti ravintolalla on huikea! Info tapahtumista ja toiminnasta oli ilmoitustaululla parkkipaikalla ja verkossa ajantasaiset tiedot. Omassa päässä oli heti miljoona ideaa mitä tänne saisi matkailun suhteen! Mutta nyt keskityttiin jäätelöön, vaikka pyöritteli vaikka mitä retki juttuja ja kotieläin pihoja mielessään. Eräipanan iloiksi oli leikkipaikka myös paikalla ja yksi frisbeegolf maali. Ruokalista näytti hyvältä ja iloisia ihmisiä oli paikalla nauttimassa kesästä. Busseja kulki melko hyvin tähän, ne kun näkyivät terassille asti. Palvelu oli myös hyvää ja lapsille näytti olevan syöttötuoleja terassillakin sekä käsidesi huomioitu portilla. Kiinnostusta itsessäni herätti myös savusauna, jota ainakin paketti sauna hetkinä ruokineen mainostetaan.

Siitä jouheva siirtyminen SFC-Pirkanmaa karavaanarien alueelle (Kuterintie 34, 34260 Terälahti). Noin kilometri kävellen ja autolla pari. Eli hurautettiin viidessä minuutissa parkkiin. Karavaanari alueella on yleensä oma pikku kauppa,mutta nyt se oli suljettuna koronan vuoksi. Parkkipaikalta oli selkeät opasteet rantaan. Koirille oli oma ranta ja koiratarhaus juoksenteluun, karavaanareilla on myös omat saunat ja grillikota alueella.

Uimaranta oli tyystin muuttunut omasta lapsuudesta. Suuret laiturit olivat kadonneet ja tilalla oli hiekkaranta ja vesitrampoliini. Ranta on mielestäni hyvä myös Eräipanan kaliperisille ihmisille. Uima aluetta on rajtatu poijuilla pienemmille, siinä syveneminen ei tapahdu niin jyrkästi. Ranta syvenee ei rajatulla alueella melko nopeasti, mutta sitten tulee ainakin yhdessä kohtaa matalempaa. Vesi turvallisuus pitää aina huomioida kuitenkin erityisestiu uimataidottomien lasten kanssa. Itse on koittanut harjoitella mm.vedestä pelastamista niin paljon kun voi ja elvyttämistä. Vedestä ihmisen pelastaminen on erittäin haasteellista ja siinä joutuu itsekin helposti vaaraan. Rannalla on asiaan kuuluvasti pelastusrengas ja heittoköysikin.

Eräipana nautti koko elementillään vedestä mummon kanssa. Itse sai touhuta rannalla sitten kasaten hiekkakasoja ja nauttien rauhaisasta ilmapiiristä! Käsi muistutteli olemassa olostaan kipuillen väilillä. Hieman kyllä harmittaa edelleen nämä ”tekevälle sattuu onnettomuudet”. Välillä Eräipana ja mummo tulivat tauolle, vettä, vesimelonia & ruisnappuloita sekä aurinkorasvaa! Hattu päässä oli ehdoton edellytys rantailuun. Äiti on tiukkis usein. Uinti treenit onnistui hienosti, mummo kun on vanha vesipeto uimamaisteri ja osaa opettaa lasta minun onneksi uimaan. Ihanaa oli kuulla niityllä myös heinäsirkkojen soittelua helteen siivittämänä! Hopeasinisiipikin vilahti uteliaana useaan otteeseen vierellä rannalla. Päätön pikku nukke puolestaan kiinnosti kovastio eräipanaa ja pohdittiin oliko kenties hauki tai särki vienyt pään mukanaan 😉

Kokonainen päivä meni tähän retkeen. Ilta oli jo pitkällä kun palattiin kotiin. Ihana päivä, kevytretki jossa valmiiden puitteiden ja palveluiden hyödyntämistä. Välillä on mahtavaa liikkua ilman isoa rinkkaa tai kompassin kanssa kulkua mikä on enemmän arjessa meillä mukana. Tänne blogiin koitankin kasata näitä monenlaisia kohteita ja tietysti kokemuksia ja omia mielipiteitä luonnossa liikkumisesta ja ns. eräilystä sekä ajoittain vaikkapa siitä metsästyksestä kun reissuilla lapsi mukana. Itse toivoo että erilaiset ihmiset,eri lähtökohdista löytäisivät tapansa olla luonnossa, ilman mitään kummempia paineita tai hifistelyjä ❤ Pidetään huolta luonnosta ja nautitaan siitä.

Eräipanan oma iloinen katsaus Pirkkalan laavulle, lintutorniin, rannalle ja lampaisiin ja….

Kasailin hinoja muotoja eri luonnon materiaaleista laavulla myös

Koska Eräipanan äidin käsi on vieläkin paketissa niin laitetaanpa itse ipana kirjoittamaan!

Äiti ja mummo päätti eräänä kauniina ja helteisenä kesäkuun päivänä että olisi mukava matkailla jossakin lähellä. Äiti oli kuullut että Pirkkalassa olis kiva laavu, lintutorni ja uimaranta joten sinne voisi lähteä!

Pakattiin mukaan toiveestani lätty tarpeet (valmisjauhe pussi, vettä, voita ja paistinpannu, sokeria ja hilloa). Mukana toki muutenkin vettä ja mehua, kahviakin näppärästi termariin ja maitoa pikku pulloon. Viimemetreillä äiti muisti onneksi lastankin paistamiseen. On kyllä kivaa että nyt kun äidin olisi hieman haasteellisempaa kahden kanssani olla liikkeellä, niin mummo on mukana ❤ Kovasti nyt vaan odottaa että voisi lähteä muuallekkin telttailemaan kuin takapihalle, mutta viikolla äiti ei pääse kanssani kahden, mälsää.

Ensiapupakkaus oli toki myös repussa mukana ja kaasukeitin kokkailuun. Metsäpalovaroitus on nyt voimassa kaikkialla ja äiti ei itse tee tulia edes hormillisissa kohteissa. Olisihan tulen äärellä kuuma kaiken lisäksi. Uima kamppeet mahtuivat hyvin vielä mukaan koska oli vain pieni päiväretki suunnitelmana. Lisä eväänä heitettiin reppuun ruisnappuloita ja pähkinöitä naposteluun.

Ajomatkalla nautiskelin rock musiikkia radiosta ja huutelin turvaistuimestani aikuisille että isommalle! Niitä kovin nauratti vaan! Pappilan laavulle olikin helppo löytää, ajettiin E12 tietä kunnes tulin Pirkkala/Säijä kyltti,sinne sitten. Anian rantatietä ajeltiin kauniissa maisemissa Pirkkalan vanhallekirkolle. Autolla päästiin parkkiin Pappilantiellä olevalle isolle parkkipaikalle joka on helppo nähdä ja opasteet selkeät. (Pappilantie 65, Pirkkala)

Miljöö on todellaa viehättävä vanhoine rakenuksineen! Päätettiin ensimmäisenä suunnata lintutornille joka oli rannassa, vieressä kirkkovene vajakin ja laituri. Mummoa kauhistutti lintutorni joka oli minun mielestä melko matala ja maisemat mahtavat Pyhäjärvelle josta näkyi Nokiakin hyvin Tampereen lisäksi! Ihailtin maisemia ja kiikaroitiin näkyisikö lintuja. No,kalalokkeja & haarmaalokkeja ainoastaan näkyi vesillä liihottelemassa.

Laskeuduttuamme lintutornista jatkoimme luontopolkua rantaa myöden, tornista nähden alas vasemmalle. Polku oli todella hyvässä kunnossa ja helppoa kuljettavaa, alue on tosiaan Pirkkalan seurakunnan ja matkalla oli kauniita hengellisiä runojakin!

Laavu oli hyvin lyhyen kävelyn päässä ja hieman ylempänä näkyi varaus kotakin jota myöhemmin katsotaan. Laavulla oli siistiä, oli puuliiteri ja PuuCee laavun takana, istuma paikkakin veden ääressä oli. Olin kyllä innoissani tästä laavusta ja etenkin kiinnosti tulipaikka jossa oli myös hormi ja halusin tutkailla tarkasti tätä erinäköistä tulipaikkaa. Askartelin erilaisia muotoja luonnon materiaaleista mitä löytyi maasta, helppoa opiskelua! Samalla myös hieman matematiikkaa numeroiden opiskelun merkeissä. Äiti kaiveli lätty aineet laavulla esiin ja sain auttaa kasaamaan kaasukeitintä. Alan osata jo itsenäisesti koota tuon pikku keittimen ja taikinan ravistelu pikku sheikkerissä oli minun hommiani myös 🙂 Paistamisessa sain hieman autella ja odotin innolla lättyjäni, koska ajattelin että mummo ja äiti selviää yhdellä. Tuli todella hyviä lättyjä ja niitä oli kiva syödä siinä kesäpäivässä, saatoin ehkä hieman innostua lättyjen syönnistä.. sattui tuo äidin kahvimuki käsiini ja säästin äidin kahvi myrkytykseltä kippaamalla mukin laavulta alas. Äiti mummo olivat kyllä sitä mieltä että se ei ollut nätisti tehty. Onneksi oli kuitenkin sitten kahvia lisää termarissa ja pyysin anteeksi ja lupasin että en enään tekisi noin.

Meillä kävi uskomaton onni laavulla! Seisoin rannassa isolla kivellä muina miehinä tarkkailemassa ja huomasin liikettä ranta kasvustossa, sieltä tuli isokoskeloita! Emo ja yhdeksän poikasta uiskentelivat esiin kalastus harjoituksiin. Äiti oli ihan innoissaan, nuo kaikki koskelot kun kuuluvat hänen suosikkeihinsa. Osasin olla hiljaa ja päästiin rantaan katsomaan kun linnut mellastivat vedessä, hauskaa katsoa kun yksi saa kalan ja kohta on pari jo ryöstö yrityksissä, ihan kuin juoksisivat veden pintaa pitkin! Emo uiskenteli tarkkana poikasten lähellä ja tarkkaili ympäristöä, linnut ovat kyllä todella kiehtovia ja äiti on opettanut miten lajeja voisi opetella (koko, elinympäristö, siipi ja- silmäjuovat, nokan ja jalkojen väri, nokan & pään malli, pyrstön pituus..).

Mieli teki uimaan ja emme tienneet missä tuo uimaranta olisi ja millainen se on. Käveltiin rannan luontopolkua pitkin eteenpäin ja nopeasti oltiin hulppean hirsitalon edessä ja siinä oli pieni hiekkaranta ja suuri laituri. Muutamia ihmisiä oli uimassa ja evästelemässä laiturilla, mummo kysäisikin että tietävätkö he missä on ranta jolla sopii uida. Vastaus oli että tässä! Tämä olikin osa pirkkalan seurakunnan aluetta edelleen ja tuo rakennus oli ”rantatupa”. Aluetta sopii käyttää silloin kun ei ole seurakunnan toimintaa. Ei muuta siis kuin uikkarit jalkaan ja polskimaan matalaan hiekkarantaan joka oli juuri sopiva tällaiselle vauhdikkaalle 3v:lle! Mummo ui kanssani ja äiti kasasi yhdellä kädellä hiekkalinnaa.

Kun uimiset oli uitu päätettiin kulkea samaa reittiä takaisin ja kurkkia mitä muuta täällä olisi. Kuljettiin laavun takaa ja törmättiin frisbeegolf rataan! Tutkailin tovin rataa ja olin varma että voittaisin äidin ja mummon tuossakin lajissa, pitää tulla ottamaan kisa! Myös PuuCee kutsui ja siellä oli todella siistiä sekä wc-paperikin. Seuraavaksi lisää jännää, kota! Kota oli lukossa ja sitä saisi vuokrata,oli kyllä todella komean näköinen jo ulkoakin päin.

Kipitettiin pappilan pihapiiriin ja mahtava yllätys sielläkin! Löysin lampaita, hieman ne uskalsivat tulla moikkaamaan ja ihan kauheasti olisin halunnut ottaa yhden mukaan tai jäädä tänne niiden kanssa asumaan. Äiti ja mummo kuitenkin torppasivat vaatimukseni, ihme tyyppejä nuo aikuiset.

No,onneksi pihasta löytyi jättikokoinen shakkilauta ja siinä sain veivata nappulaa mummon kanssa! Oli siinä tulipaikkakin sekä huvimaja vierssä ja pöytätennis pöytä, mutta ne eivät kiinnostaneet niinkuin tämä ”liisa ihmemaassa” löytö!

Äiti oli bongannut vielä keinunkin pappilan pihasta, mutta ovelasti kierrettiin se,koska muuten olsin varmasti senkin halunnut mukaan.

Autolle kun käveltiin ihailtiin vielä kauniita ruusuja joille kaikille oli oma nimikylttikin. Maisemaa nuo aikuiset kyllä jaksoivat ihailla, oli peltoa, järveä, kukkia, vanhaa ajan patinaa, eli kaikkea mitä kulttuurimaisemiin kuuluu ❤

Voisin näin 3v:nä todeta että todella kiva päivä! Aikaa meillä meni ja onneksi oli myös lisä naposteltavaa ja paljon vettä mukana. Äiti ja mummo eivät ihan olleet varautuneet näin kivaan pitkään päivä retkeen, joten ensi kerralla ruoka mukaan!

Ja tekemistä riittää näin lapsen näkökulmasta aina!

Katsotaampa sitten mitä äiti keksii, jotakin helppoa varmasti koska nyt sen käsi onkin mädäntynyt,yök! Mutta, äiti totesi että huonomminkin voisi olla kun oli ajanut pahan kolari paikan ohi ja takana tullut pillit ulvoen pari paloautoa. Silloin äiti jälleen painotti sitä, että EA taidot on hyvä hallita ja ainakin 112 sovellus puhelimessa sekä ensiapulaukku autossakin!

Eräipanan laavuyö Pukalan Valkeajärvellä. Miksi kiiltomato loistaa?

Pukala,tuo ”Etelä-Suomen Inari! Pirkanmaalla on polutonta metsää vaikka kuinka paljon,on mukava kulkea välillä reiteillä ja yöpyä laavuilla. Eräipana onkin mielellään laavussa yötä, sieltä voi tarkkailla vaikka tähtitaivasta!

Nyt Eräipana pääsisi laavulle yöksi, kaikella 3v energialla kävely Valkeanimen laavulle oletettavasti sujuisi. Valkeaniemi valikoitui joukosta vähän testi mielessä lapsen kävelyn jaksamisen suhteen. Kohde on meille vanhemmille tuttu entuudestaan ja se on plussaa. Maaston vaihtelevuus korkeuseroineen olisi lapselle haaste ehkä. Mutta matka,vajaa 3km ei olisi liian pitkä tarvittaessa kantaa (lapsenkatorinkkaa ei mukaan).

Koska laavuista ei voi ikinä tietää olisiko siellä iso porukka yöpymässä,napattiin Husky Bright 4 teltta mukaan. Eräipana oli ihan liekeissä,isikin pääsee mukaan lomapäivän puitteissa!

”isi, sää olisit sitten niinkun se triteratops,joten kuljeppa perässä!”

Pakattiin vain tarpeelliset:

Nukkumiseen: 2x ilmatäytteistä alustaa, yksi paksu Kaira solumuovi & 2x ohutta solumuovia. 2x aikuisten makuupussia (vilukissa miehelle talvipussi),1x juniori talvi pussi ja lasten Deuter little star. Mies oli jemmannut myös pikku nalle tyynyt rinkkaansa itselleen 😀

Rinkkoina Savotta Jääkäri XL ja Haglöfs oxo 65l, eräipanalla Haglöfs Corker xs

Ruokina: auto evääksi mennessä Eräipanalle banaani ja mehua (energiaa kävelyyn). Perunamuusi jauhe,voita rasiassa,suolaa. Makkaraa joka illaksi muusin kanssa,sinappi,ketsuppi,kurkkua. Herkkuina jälkiruoaksi keksejä ja suklaata. Pannukahvia ja maitojauhetta. Illaksi & aamuksi puuroa + speciaalisti lättyjä lisäksi aamulle (valmisjauhe johon vain vesi)+sokeria. Välipalana kuivattuja aprikooseja ja mustikka-vadelma kiisseliä (blå band). Lounaaksi Eräipanan ikuisuus ykkönen, nuudelit! Kuivattua kanaa & porkkanaa mukana joukossa. Päivällis aikaan oltaisiin varmaan jo kotona, mutta vara ruokana on kuitenkin pussi risottoa. Naposteluun koko pikku porukalle sopii paahdetut härkäpavut, rusinat ja cashewpähkinät.

Vaatetus: oli melko kevyt. Suojaavaa vaatetta itikoilta ja risuilta etenkin Eräipanalle joka kovin kutiaa hyttysistä ja mäkäristä. Eli kevyttä pitkähihaista T-paidan päälle. Iltaa ja aamua ajatellen lämmintä ja tuulenpitävää vaatetta (säätiedoite lupaili tuulta ja ehkä mini sadekuuroja seuraavalle päivälle). Lippikset ja aurinkolasit sekä sormikkaat miehille. Yö asuina kaikilla oli merino kerrastot ja villasukat sekä ohuet pipot. Itselläni oli lämmin ohut huppari tarvittaessa takin alle ja miehellä ohut untuvatakki, Eräipanalle lämmin fleece ”taukotakkina” jos tarvisi. Tossuja ei otettu mukaan tälle matkalle taukokengiksi.

EA-laukku sai haavansulkuteippi täydennyksen tarkistuksessa. Säännöllinen tarkistus on hyvä tehdä! Myös tulenteko pussi tarkistettiin ja puhelimien akut. Myös tieto että ollaan matkalla Valkeajärven maisemiin ilmoitettiin mummolle varmuudeksi. Kartta ja kompassi myös matkassa. Oma pieni pään sisäinen turvallisuus suunnitelma on totuttu tapa ajan myöden.

Kartta ja kompassi kulkee yleensä mukana

Sitten MENOKSI! Mataka sujui aurinkoisesti ja poikettiin nappaamassa jäätelötkin vielä, ihan loma olo! Ajellessa Eräipana tarkkaili kurkia ja oli vakuuttunut että ne ovat sukua dinosauruksille, pterosaureille. Matka taittui hyvin ja tiet olivat hyvässä kunnossa näin tavalliselle famarimallin ”epänelivedolle”. Ajoimme reittiä Tampereen Teiskon kautta Siitinjärven parkkipaikalle. Terälahdesta eteenpäin ja suunta kohti Kaanaata, tielle Moottorikeskuksentie. Sitä ajetaan kunnes ohitetaan moottorikeskus ja lentokenttä. Heti tuleekin oikealle tie nimeltä Vehokyläntie. Vehokyläntie tulee risteykseen josta käännytään Ukaantielle vasemmalle. Tietä ajetaan kunnes se haarautuu loivasti oikealle ja nimeksi vaihtuu Enokunnantie, sen varresta löytyykin Pukalan opasteet jo ja jatketaan suoraan tietä Juurakko. Tie muuttuu Metsisianpoluksi jonka varrelta tie kääntyy oikealle melko jyrkkään alamäkeen ja Siitinjärven parkkipaikalle (vasemmalle jatkuisi tässä haaraumassa Valkealahdentie). Oriveden kautta on myös helppo reitti, mutta Teiskolaisena on kotoisaa kurvailla tätä reittiä 😉

Kahvi hetki, hyvä hetki

Olimme hämmästyneitä että Siitinjärven parkkipaikalla oli vain pari autoa, sää kun oli niin mahtava! Eräipanalla pärisi lujaa ja oli jo puskassa ennen kuin ehti sanoa että ”kengät jalkaan!”. No hänet saatiin kiinni ja kengät koipiin. Matkan teko lapsen tahtiin on hidasta..ja sitten vauhdikasta..ja taas hidasta.. Eli ainakin meillä varataan aina aikaa reippaasti kävelyyn, on aikaa ihmetellä. Ajan antaminen lapsen kiinnostuksille, vaikka sille käävän ihailulle on tärkeää, sillä saa hyvin positiivistä vivahdetta hommaan ja lapsi tulee kuulluksi.

Reissussa juteltiin myös siitä kuka oli Elvis ja millaista musiikkia Elvis teki. Eräipanalla on omia lemppari lasten lauluja, mutta hevi ja rock iskee tähän pieneen. Metsässä kulki hyvä polku ja se on selkeästi merkittynä maastoon. Pukalan reitistö on sinänsä kiva, että jos jostain syystä eksyisi, päätyy aina jollekkin rielle tai järven rannalle. Pukalan erityis piirre on myös se että siellä saa metsästää, Orivesi onkin hyvää linnustus maastoa ja Eräipanan äiti siellä myös metsästänyt. Tulevana syksynä pääsee Eräipana mukaan metsälle jälleen.

Polku kulki metsässä, pitkoksilla, kalliolla ja järven rannassa. Maastossa kalliota ja kevyttä nousua. Korkeimmalta kalliolta alas laskeuduttaessa kohti järven rantaa sai pitää villiä Eräipanaa kädestä kiinni. Eräipanan vauhti hiipui noin puolessa välissä ja silloin pidettiin taukoa ja näytettiin retkeily kartasta missä ollaan. Motivoitiin laavun saavuttamisella ja miten saa autella tulien teossa. Energiaa riitti tauon jälkeen siis hyvin!

Maisemat olivat aivan mahtavat! Järven ranta ja auriko oli täydellinen yhdistelmä hiljaisuudessa! Välillä tosin saattoi kuulua kun Eräipana karjui dinosauruksena. Silloin palautellaan meluamisesta ja kerrotaan ettei eläinten kodissa saa huutaa ja ihmiset tulevat tänne nauttimaan hiljaisuudesta, ettei karjuminen ole sopivaa. Dinosaurukset osaavat nimittäin myös hiipiä ja kuiskutella 😉

Laavulla kamppeet pois harteilta ja sahaamaan rankoja puuliiteriin ja kirvestä heiluttelemaan. Rankoja oli runsaasti ja puu työt teki hyvää yläkropalle! Valmiit halot olivat loppuneet. Miehen kanssa vuoroteltiin sahaamisen ja pilkkomisen kanssa. Eräipana auttoi sahatessa rangan kiinnipidossa ja välillä isiä, sai viedä halkoja laavulle. Näin homma sujui nopeasti ja tulet saatiin pian! Paikalla hieman kauempana oli yksi riippumatto retkeilijä, muistutettiin Eräipanaa että nyt pitää erityisesti antaa muille rauhaa ja osasi ollakkin nätisti sekä kysyä haluaako tulille.

Kohta oli ruoka valmiina ja huomasi että oli kyllä nälkä, sinne upposi lemppari makkara ja muusi voilla! Ruokailu sujui hyvin (aina ei; on kiukuttelua, en syö, pahaa, kuumaa, tyhmää, syötä, huidotaan…) Ise söi ja siististi kaiken lisäksi rauhallisesti maisemaa ihaillen. Edessä tyyni ja aurinkoinen järvi ❤ Jälkiruuan jälkeen laitettiin patjat ja pussit paikoilleen laavuun, Eräipana sai ihanan välipaikan.

Sitten tutkittiin maastoa ja katsottiin missä kunnossa PuuCee on, hyvässä ja siistissä kunnossa! Tuli jotenkin omat lapsuuden retket mieleen, miten jännittävää oli aina uusi teltta tai laavu paikka! Ilta alkoi hiipiä ja Eräipanan uniaika oli venynyt pitkälle, retkillä saa ottaa löysästi. Tehtiin puuro Eräipanalle ja iltatoimet kuten hampaiden pesu & kerrastoon sujahdus. Sitten lapsi pussiin ja vanhemmat myös, näin meillä nukahdetaan parhaiten. Luettiin vielä Miina ja Manu kirja joka on pehmeä sulloa rinkkaan, monesti iso ilo tuokin. Pian Eräipana tuhisi hyvin pussissaan ja saatiin salaa pipo sujautettua päähän, se kun on inhokki! Talvisin se tuottaa ongelmaa kun ei meinaa pipo pysyä päässä, siksi aina hyvä kypärämyssy. Itse kyllä herään herkästi pienimpäänkin lapsen liikahdukseen, mutta Eräipana nukkuu ulkona levollisemmin kuin sisällä, onneksi.

Nyt oli äidillä ja isillä ns. omaa aikaa, saatiin kerrastot päällä istua ja jutella kahvien sekä suklaan merkeissä! Tyylikästä parisuhde aikaa, mutta meidän näköistä, ompa meillä samanlaiset vaellukengätkin kruunaamassa kaiken. Näissä kohdissa on hyvä saada puhuttua arjesta, mitäs ensiviikolla syödään, mikä olisi kiinnostava taito oppia eräilyn suhteen, mihin kesälomalla uskaltaisi matkata (olisiko rakas Itä-suomi?), miksi hampaasta lähti nyt paikka, mitä voisi istuttaa ystävän haudalle. Asiat ovat moninaisia ja ulkona puhuminen on jotenkin helpompaa, etenkin kun maisema on omaan silmään täydellinen. Sitten unille Eräipanan viereen joka nukkui niin rennosti kuin lapsi voi nukkua.

Yöllä oli yllättävän hiljaista ja vain yksi pissahätä yllätti Eräipanan. Silloin hän mönkii ihan kasvoille ja kertoon hätänsä. Toistaiseksi ei ole tullut tilannetta että hän lähtisi yksin pissalle yöllä. Siitä on toki puhuttu että aina herätetään aikuinen! Takaisin nukahtaminen tutuksi käyneeseen nalle korvaiseen pussiin ei tuottanut ongelmaa. Välillä takaisin nukahtaminen voi ottaa aikaa jos alkaa höpöttely. Pyritäänkin olemaan aina hiljaa ja korkeintaan kuiskutellaan pari sanaa ja sanotaan kauniita unia ja pusut päälle.

Aamulla olikin koleaa ja harmaata, sumusade. Lämpimät vaatteet kerraston päälle kaikille, mukavempi aloittaa aamu lämpimästi. Eräipanan vaatteet olivat olleet lämpiämässä äidin kainalossa joten hänellä oli extra palvelu 🙂 Puuro heti kaasulla puuro nopeasti, se upposi hyvin kaikille pähkinöiden kera ja lämmitti. Laittelin samalla lättyjä muutamalla puulla nuotiolle, tihkukin oli laantunut hetkeksi. Lättyjä kun oli luvattu, oi että ne olivat hyviä! Jälleen pikku sumusade nousi, laavussa istuen ei voisi olla mukavampaa kuin nyt, lätyt ja lämmin olo ilman hoppua. kahvit siinä kiehuivat samalla nuotion loppu tulilla. Äidin ja isin hommiin kuului pakkaaminen, Eräipana sai sillä välin katsella kirjaansa laavussa ja nakertaa vielä pähkinöitä.

Paikalle saapui muutamia retkeilijöitä kun alettioin olemaan valmiita. Eräipana halusikin loruilla heille: ”kalalokki kakki,se oli kuin nakki. Iskäkin kakki ja sillä on iso kalapakki!” Hurjan hieno riimi siis,melko kakki siis jälleen näköjään meno! Muut saivat helposti vielä sytytettyä tulen uudelleen.Nyt kävely huppu päässä pienessä pikku sumu sateessa ei kulkenut niin hyvin Eräipanalla. Matkaa olisi ympyräreittiä kolmisen kilometriä. Sade loppui mutta tuuli viileästi, piti motivoida pientä retkeilijää ja jutella hellän mukavia ja innostavia juttuja, veisi ajatuksen pois matkan pituudesta. Koska lapsi oli selvästi hyvien, pitkien unien jälkeen kuitenkin ”vedoton” niin napatiin lyhyempi reitti, hiekkatietä (Eli tie on Metsisianpolku vasemmalle, kun pöllähti merkatulta reitiltä, kun suunta kohti kohti lapinraunioita ja Vähä-Musturia. Silloin tämä on tie joka muutoin ylitetään). Matka kuluu helpommin kuin polulla ja matka lyhenee kilometrin verran (Valkeajärven laavulta Siitinjärven parkkipaikalle oli tietämyöden 2,02km). Lapin rauniot jäi nyt näkemättä Eräipanalta, mutta hiekkatiellä olikin kaikkea mahtavaa! Maassahan oli dinosauruksen hampaita! Eli valkoista kiveä, näin helpolla saadaan matka taittumaan hyvin ja ”äääiti en tahdo kävellä” unohtui. Myös kiiltomadon toukan bongaus oli ihan mahtavaa Eräipanasta, nyt sitten ihmetystä riittää miten eläin tuottaa itse valoa? Kumpikin sukupuoli voi tuottaa valoa, mutta naaras erityisesti houkuttelee sillä koiraita. Ilmiö perustuu bioluminesenssiin joka syntyy kemiallisessa entsyymi reaktiossa,lusiferaasientsyymi hapettaa lusiferiiniyhdisteen oksilusiferiiniksi. Kiiltomato muuten haisee yleisesti mädäntyneeltä. Kiiltomadon toukka on melkoinen peto,tappaa saaliinsa erittämällä myrkkyä ja lamaannuttaa siten saaliinsa. Sitten se pihtimäisillä puruelimillä haukkaa saaliistaan paloja. Kiiltomadon toukat ovat hyödyllisiä mm. tuhoamaan lehtokotiloita puutarhassa. Aikuiset kiiltomadot puolestaan eivät syö mitään.

Parkkipaikan lähestyessä alkoi tien pientareella näkyä autoja jonoksi asti! Nyt näkyi paikan suosio sekä lomapäivä,Helatorstai. Ihmettelyn ohessa Eräipana pysähtyi syömään aprikooseja, autolla tehtiin kylmään veteen kiisselit, nyt kun lounas jäi syömättä reitin lyhenemisen myötä. Vaikka ei mennyt suunnitellusti niin retki oli todella kiva, koskaan ei voi tietää mitä sattuu ja nyt oli ainakin kaikilla hyvä mieli ja reippaastihan Eräipana käveli ja loppu matkalla jalat saikin juoksenteluun virtaa! Autossa pieni mies sitten jaksoi tovin hereillä ja parastahan oli valtava metsäkone joka antoi meille tietä ajaen metsään!

Lisää mukavia retkiä ja laavu öitä toivotaan tälle kesälle paljon! Nyt etenkin lähiseutu retkeily kunniaan 🙂 Pukalassa on myös hyvät mahdollisuudet melontaan, sienestykseen,marjastukseen,hiihtoon,kalastukseen,metsästykseen,pyöräilyyn ja uintiin. Huomioiden jokamiehen oikeudet ja metsästys/kalastonhoitomaksut. Myös erilaiset tehtävät lasten kanssa onnistuvat hyvin, leikittiin ”olen kuin leikkiä” Eräipana nappasi kieron kepin ja kertoi ”olen kuin tämä käärme keppi, nopea ja kiemurteleva!” (osui kyllä oikeaan).

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille ja nautitaan tästäkin vuodenajasta retkeillen vastuullisesti!

Otetaan rennosti ilolla!

Tässä on Eräipanan kesän rallatus jonka radiossa kuuli ja kiinnitti tuttuihin sanoihin heti huomion: kuksa, metsä, sauna, kesä, vene, onkiminen. Ei ollut tällä kertaa heviä tai toinen lemppari ”Ikuinen vappu” jossa matkataan pohjoiseen ❤ Kesään tämä kyllä sopii hyvinkin!

Kuasman kiäppi Sastamalassa, oivallinen kohde!

Yksikätinen täällä nyt kirjoittelee erittäin kivasta kohteesta sastamalassa. Nyt saikin lisättyä tekstiin yllätyksekseni diasarjoina kuvia,jes!

Kävin taannoin ystäväni kanssa tutkimassa kohdetta, vietettiin yö laavulla/ riippumatossa ja jatkettiin kierros ympäri seuraavana päivänä. tarkoitus oli katsoa miten yöpymiset sujuisi ja millaista maasto olisi lasten kera. Koitan kesän aikan löytää kohteita jotka eivät olisi niin tunnettuja, mutta saatavilla.Toki muutenkin on välillä mukava mennä ihan kaksin ystävän kera!

Kuasman kiäppi, kohde sastamalassa johon tampereelta hurautti vajaassa tunnissa hyvällä säällä. kokonaisuudessaan Kuasman kiäppi olisi 13,5 km ja reittiä ylläpitää Kuorsumaan kyläseura ry. Nyt on ollut pelkkää hyvää sanottavaa kyläyhdistyksien/ seurojen reiteistä Sastamalassa, merkinnät todella selviä, tietoisku kylttejä ja puita on ollut aina sekä tuli/ laavu paikat siistejä. Etukäteistietona oli että ainakin lintutornin laavulla olisi puita. Tehtiin taktinen veto ja päätettiin jättää auto Hepokorventien parkkipaikalle josta ensin kävelisimme Kiikanhuhdanmäenlaavulle joka myös olisi järven rannassa. Siinä voisi nukkua yön ja jos puitakin olisi voisi kokkailla mukavasti tulilla höpöteleen rauhassa ja nukkua kunnon unet! Alueeseen kuuluu Kuorsumaanjärvi joka on osa Natura 2000 verkostoa.

OPASTE KUVA VISIT SASTAMALAN SIVULTA

Ajomatkalla bongailtiin ikkunasta laulujoutsenia, töyhtöhyyppiä, hiirihaukka ja kauriita sekä yksi kettu. Parkkipaikalla oli yksi auto ja henkilöautoja mahtuisi noin kuusi oman arvion mukaan siihen. Reitin aloitus Hepokorven parkkipaikalta oli hyvin selvä ja opaste kyltti helposti nähtävillä. Aurinko jatkoi paistamista ja lähdimme tietä eteenpäin. Kulku oli helppoa hiekkatiellä ja vaihtuttuaan poluksi ei kävely ollut haasteellista (esimerkiksi isoja mäkiä). ylitimme peltoja, kuljoimme soistuvassa suopursun tuoksuisessa mänty metssässä, ylitimme pienen sillan jonka alta kulkee kuorsumanoja, luimme kylttejä ja huomaamattamme olimme kohteessa. koko matkan ajan reitti oli selkeääkin selkeämpi, keltaista leveää nauhaa patikoitsijoiden kuvilla. Voisin ajatella että Eräipana jaksaisi tähän laavulle kävellä, matkaa oli 3km.

Oli upeaa kun kuultiin heti saavuttuamme hieman jo illan hämärtyessä kaulushaikaran reviiri huhuilua, erittäin kiinnostava ääni. Kuullostaa iavan kuin puhaltaisi tyhjän pullon suuhun! Itse lintu on hyvin vaikea havaita ja viihtyy ruovikoissa. Tämä lintu on jotenkin kovin haikean reppanan näköinen omasta mielestä 😉 sitten kun tähän lauluun yhdistyi vielä käki, niin combo oli melko hauska!

Tehtiin nuotio,koska laavulla oli puita paljon ja ei tarvinnut edes saha hommia. Puut olivat nihkeitä kosteudesta ja sytyttely & kuivailu vei hetken, mutta ei ollut kiirettä (suklaa toimi hyvin eturuokana). Näppärää oli pilkkoa puukolla puista todella pientä silppua ja hieman suurempaa tikkua. Monesti laitan takin/paidan sisään kuivumaan pikku puuta. Kun tuli oli syttynyt pieniin paloihin saatiin seuraavaa kokoa lisättyä ja isompia kuivumaan tulen ympärille. Tuohta oli onneksi kuivana laavulla ja sehän on paras sytytys materiaali (älkää repikö puista! se ei ole jokamiehen oikeus ja puu kärsii tästä. Eli mukaan aian pari sytytyspalaa minigripissä tarpeen tullen).

Ruokailu oli ihanaa ja helppoa, perunamuusi jauhe johon paljon voita, chili makkaraa, ketsuppia. Kun matka on lyhyt ja vain omat kamat mukana voi kantaa enemmänkin ruokia mukana kivasti. Ilta kului herkkuja syöden ja luontoa ihmetellen, viritellen riippumattoa. Tällainen tekee hyvää omalle jaksamiselle välillä.

Yö oli melko hilajinen,ellei yö laulajien ääniä lasketa. Kauempaa kuului välillä rekan ääniä. Taivas oli kirkas ja tähdet loistivat kauniisti. Että voi ihmisen hyvä olla!

Aamulla kokeilin kylmään veteen valmistettavaa aamupala jugurttia ja oli kyllä hyvää! Ei jauhoista kuten ajattelin ja oli kyllä todella täyttävää!

Paikat siistittyämme jatkettiin matkaa kohti lintutornia. Törmättiin yhteen auringossa lötköttelevään kyyhynkin sattumalta. Matkalla oli pientä ylämäkeä,hiekkatietä ja vastaan tuli uimarantakin joka kurkattiin. Siistin oloinen ranta jossa myös PuuCee ja hyvät pukuhuoneet. Hiekkatie osuus oli pitkä ja lintutornille oli helppo kulku myös sille tarkoitetulta parkkipaikalta.

Kurkimme lintuja tovin ja ainoastaan nokikanoja, joutsenia ja pikku pajulintuja osui eteen. Laavu joka oli lintutornin kupeessa oli hiljaisena, tällä laavulla myös hormillinen tulipaikka. Ei jääty pidemmäksi aikaa paikalleen ja lähdettiin jatkamaan kierrosta. Pitkoksilla linturtornille tulikin juuri lapsiperhe vastaan ja ilmeisimmin yksi matkalaisista oli tutkinut vettä kunnolla 😀

Matka jatkui hiekkatietä aina asfaltille asti. Saavuttiin siis kt 44:sen varteen joka ylitettiin, tämän tien varressa oli myös parkkipaikkamme. Jatkoimme oikealle asfalttitien vierustaa ja kohta tulikin opaste hiekkatietä eteenpäin vasemmalle. Osa reiteistä kulkee yksityisien maiden ja jopa pihojen läpi. Tien varresta löytyi myös parkkipaikka, joka sekin selvästi merkattu ja ohessa oli opastetaulu. Alun perin reitti on toteutettu Leader+ Kuorsumaan Kyläseura ry:n kylähanketta vuonna 2004 käyttöön otettuna.

Hiekkatie kesti melko pitkään ja vaihtui hiljalleen poluksi. Matkalla oli myös historian havinaa, 1906 vuodelta jolloin olimmekin venäjän vallan alla. Kalliota (käärmekälliona tunnettu) on käytetty kolmiomittaustornin paikkana, sijainti onkin 109m merenpinnan yläpuolella. Aikoinaan täältä on kuulemma näkynytkin monien kirkkojen tornit. Siitä etenimme reittiä eteenpäin ja polku oli välillä jälleen metsäautotietä. Reitti tällä puolella kulki enimäkseen alussa havupuu maisemissa. Saavutettiin sangen hauska taukolato, siellä voisi juurikin pitää tauon eväiden kanssa.

Matka jatkui metsäautotietä kulkien ja maasto muuttui hiljalleen kuivemmaksi ja avarammaksi koivikoksi. Hiekkatielle pöllähdimme jälleen ja edessä oli piakkoin laavu jossa ajattelimme pitää ruokatauon. Pikkuisen mäen nyppylän päällä oli Pappilankallioidenlaavu tulipaikalla varustettuna ja PuuCee. Tarvetta tulille ei ollut vaan kaasulla saatiin nopeasti ruoka lämmitettyä. tämä laavu ei soveltuisi nukkumiseen kapeiden puiden puolesta jotka kulkivat laavun sisäpuolella, mutta taukopaikkana oikein passeli ja lasten kanssa tähän olisi helppo tulla evästelemään. Matkaa Hepokorventien parkkipaikalta olisi 1.2km myötäpäivään kuljettuna tähän.

Mukavaa hieman tuulettaa jalkoja ja paistatella auringiossa! Reitillä olisi myös ”lisäkiäppi” joka olisi noin 2km. Tätä emme kiertäneet matkalla, kuvauksen mukaan vanhaa kuusimetsää.

Ruokailujen ja höpöttelyn sekä paikalle sattuneen ihmisen kanssa jatkoimme tuon 1.2km autolle. Edelleen oli reitti merkitty erittäin hyvin! Matka oli lähinnä alamäkeä autoille ja metsäautotietä ja hyvää polkua. Vaaroina ovat nuo tie osuudet kun mietin omaa ”Eräipanaa”, kantatie 44:sen ylitys ja sen reunassa hetken kulkeminen sekä nämä julkiset pienemmät tiet/ pihatiet. Myös bussilla pääsisi tähän aivan Hepokorventien parkkipaikan kohdalle.

Mutta kaiken kaikkiaan todella kiva lenkki! Etenkin omasta mielestä kiinnostava ja kaunis on parkkipaikalta kohti kiikanhuhdanmäen laavua oleva osuus,oikeastaan tuo itä puoli reittiä jossa Kuorsumaanjärvi.


Mukavaa ja aurinkoista viikon jatkoa kaikille! Minä puolestani koitan luuduttaa käden nopsaan kuntoon niin helpompi taas puuhailla kaikkea. Mutta onneksi se oli vain käsi ja paranee, huonomminkin voisi olla ❤

Eräipanan laavukauden avaus ja uusi makuupussi testissä. Missä meni kivi kenkään?

14

Eräipana täällä pitkästä aikaa! Äidillä on ollut kauhea kiire ja moni asia jäänyt kirjoittelematta, mutta nyt aletaan kirimään kiinni! Tänään kerron laavu kauden avauksesta joka oli 17-18.5.2020.

Aloitetaan vaikka siitä kuinka minä olen kasvanut! Ikää on nyt se 3v ja senttejä kuulemma noin 100. Painan hyvät 14kg suunnilleen ja alan olemaan aika painava kuulemma tuolla lapsenkanto rinkassakin.

Nyt olin sitten kasvanut niin paljon että äiti totesi uuden makuupussin oston olevan edessä. Vielä talvella mahduin nukkumaan teltassa tuossa Halglöfs Pavo pussissa. Äiti oli aikaisemmin kyllä jo selvitellyt mikä olisi hyvä pussi seuraavaksi. Jatkettavuutensa kannalta Deuter Little Star oli päätynyt ykköseksi.  Sellaisen äiti kävi nappaamasta Kangasalan Treeline:stä jossa on todella hyvät valikoimat kaikkeen ulkoiluun ja retkeilyyn (ps. siellä on ne ihanat lampaat ulkona ja kahvilakin normaalisti ellei olisi se korona). Deuter tuotteet ovat aijemmin olleet myös hyviä äidin mielestä mm.vetoketjujen toimivuus ja saumat. pienten lasten pusseissahan ei ole vuodenaika arvoja vaan kaikki menee kesäpusseiksi luokiteltuna. Tällaisen 100cm ihmisen pussin löytäminen ei ole helpointa. Verkkokaupoista joissa on tuntemattomampia merkkejä, äiti ei halunnut ostaa vaikka olisi ollut untuva täytettä, mutta ei välttämättä esimerkiksi jatko mahdollisuutta kasvettaessa (tai löytynyt arvosteluja / hinta todella kova). Toki jos haluaa voi vaikkapa tilaustyönä teettää makuupussin tällaiselle pienelle lapselle untuvasta.

pussissa

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Ei tuota meinannut saada pussista pois ja yö meni siinä kotonakin. Jatko osan toimii todella kätevästi,plussaa. Kompressiopusissa ei kiristin remmejä sivuilla,ainoa miinus.

Vielä tuosta pusseilusta ulkosalla. Kun ilma on vielä öisin kylmää niin äiti ottaan aina varman päälle ettei tule vilu. Ensinnäkin lämmin iltapala ja pissalakäyminen on hyvä suorittaa ennen pussiin sujahdusta, pussiin mennessä ei saisi olla kylmä. Sama pätee toki myös noilla aikuisilla. Kaksi pussia päällekkäin on hyvä ratkaisu ja tätä mekin käytämme talvelle ja myöhään syksyllä/keväällä. Talvella äiti laittaa makuupusiin Savotan uudelleen käytettäviä lämmittimiä. Pussin koko tulee olla sopiva jotta ei lämpö karkaa tai liian ahtaassa pääse kiertämään.  Minulla, Eräipanalla on merino kerrasto, villasukat, tumput viileällä säällä ja talvella on kypärämyssy tarvittaessa. Kun pussista noustaan aamulla on minulla tapana pujahtaa  viileällä säällä  Ruskovillan paksuun merino haalariin heti, se puolestaan on lämmennyt yön äidin kainalossa 🙂 Jokin lämmin on mielestäni hyvä heittää heti päälle, niin kuin aikuisillakin.

12

Nyt oli kevään ensimmäisen laavu yön aika ja minua hieman jännitti, mutta olin todella tohkeissani uudesta pussista! Makuupussissa on korvatkin ja makuupussista käsin sain katsella piirrettyjäkin päivällä, ompahan tullut tutuksi pussi!

Äiti pakkaili mukaan ilmatäytteisen Thermarest Neoair alustan ja Kaira OHTO EV-30 4-season paksun solumuovin minua varten. Iltapala ainekset ja hieman herkkuja lähti mukaan myös sekä iltasatukirja. Äidillä oli jokin yllätyskin minulle mukana. Äiti oli ajatellut että saadaan retkestä positiivinen muisto jälleen näin kauden avajaisten kunniaksi. Toki äiti ilmoitti myöhemmin että joka kerta ei oile ylläri lahjuksia mukana.

Kaikki tavarat mahtuivat helposti  Savotan jääkäri XL rinkkaan, kaasuukeitinkin pakattiin varmuudeksi mukaan, se kun on niin hurjan nopea. EA-pakkaus ja vettä aina kunnolla tai se veden puhdistin Sawyer Care Plus .

Sanoin vähän alahuuli väpättäen isille ja koirille heipat päivällisen jälkeen ja nappasin oman pikku Haglöfs Corker reppuni olalle. Äiti ja isi vähän vilkuilivat hämillään kun näytin kuulemman niin surulliselta kun sanoin heippoja ja rutistin koiria.

Isi ja koira ikävä kuitenkin katosi tuolla 15min ajomatkalla laavulle, juteltiin mitä kaikkea voitaisiin tutkailla ja oliskohan laavulla muita.

23

Auto parkkiin, nokka lähtövalmiudessa tiellepäin. juoksin hurjaa vauhtia kohti laavua ja äidillä oli täysi työ pysyä perässä! Nykyään minulla on kumma tahto olla pysähtymättä kun pyydetään tai muutenkin tehdä juonia salaa. Sitten kun siitä puhutaan niin nolottaa todella paljon, pitää kuulemma harjoitella näitä taitoja.

19

Laavulla oli vain yksi ihminen joka oli juuri lähdössä, oli ollut kiertämässä Kaarinan polun lenkkiä ja pitänyt taukojumpaa tässä. Me aloimme äidin kanssa heti tuumasta toimeen ja laitettiin ilmatäytteiset makuualustat paikoilleen, haettiin puuliiteristä puita ja käytiin järven rantaa tutkimassa, kivaa soistuvaa mutaa sekä huutelevia laulujoutsenia. Äiti oli pakannut yllärin isoon rinkkaansa ja pääsin avaus puuhiin kun äiti pienensi puita puukolla. Ai että! Sieltä tuli oikea dinosaurus jolta valuu limaa nenästä kun puristaa päätä!

Tuli oli kohta nuotiossa ja iltapuuro porisi hyvin kattilassa ja äidin kahvi vesi siinä ohessa, sekä voileipä triplajuustolla. Hurjan mukavaa kun sai istuksella tulen ääressä, ihailla liekkejä ja uusi dinosauruskin pääsi nyt elämänsä ensimmäiselle retkelle. Äiti kertoili miten iltapalan jälkeen pestäisiin hampaat, käytäisiin PuuCeessä riisuttaisiin vaatteet, joiden alla oli merino kerrasto valmiina. Sitten saisin mönkiä omaan korvalliseen ihanaan pussiini! Äidillä on yleensä tapana aina kertoa mitä tapahtuu seuraavaksi tai miltä jokin asia ehkä tuntuu, tuoksuu tai maistuu. Nyt ainakin puuro maistui todella hyvältä…sekä pari miina & manu keksiä!

5

97549655_10158054035563267_4068468136901345280_n

Ilma alkoi hieman viiletä ja yöllä olisi säätietojen mukaan +2c eli melko viileää. Pikkuisen kyllä alkoi jännittää kun menin pussiini ja huomasin että isi ja koirat ei ole paikalla. Soitettiin hyvän yön toivotukset ja äiti alkoi lukea kirjaa ja hyvä kirja olikin. Uni ei meinannut tulla silmään vaikka äiti oli ihan kainalossa ja piti kättä pussin ympärillä. Nyt teki mieli vielä soittaa isille ja sanoa että ”minä rakastan sinua”. Mutta,kun kuulin isin äänen niin kauhea ikävä iski ja alkoi itkettämään! Millään en olisi halunnut luopua puhelimesta ja isin kanssa puhumisesta, isi koitti toisessa päässä puhua rauhoittavasti mutta ei se auttanut. Minä halusin kotiin missä on isi ja koirat! Äiti kuitenkin kuuli mitä isi puhui ja otti puhelimen pois. Äiti piti kainalossa ja puhui rauhoittavsti kaikista kivoista asioista ja koitti kääntää huomion muualle kuin ikävän tunteeseeni. Äiti alkoi lukemaan uudestaan iltasatu kirjaa ja samalla silitteli päätä, kummasti nukahdin ihan vahingossa sitten siihen. Jos en olisi rauhoittunut niin olisimme oikeasti lähteneet kotiin, joka ei ole kovin kaukana.

17

 

97671954_10158054035063267_1071168975380938752_n

Äiti jatkoi minun nukahdettua lukemista, kylläkin jotain kummaa maantieteen kirjaa ja joi kahvia. Yöllä nukuin kuin tuhiseva tukki, enkä edes kierinyt ja pyörinyt. Toisella puolellani oli seinä, toisella puolella äiti. Nukutiin siten että päät olivat laavun suuaukolle päin ja syvällä laavussa. Yöllä heräsin kerran pissa hätään ja äiti nosti minut pussista ja käytiin puun juurella nopsaan. Pisujen jälkeen nukuin aamuun asti todella hyvin! Äiti nyt on tuommoinen yli stressaaja kaikesta aina niin se oli kuulemma aina välillä katsonut miten minä nukun ja oliko inhoamani pipo päässä (kuka nyt tykkää nukkua pipon kanssa!?).

nukkuu

Aamulla oli maanantai ja äidin piti mennä töihin. Kuitenkin minä herään aina niin aikaisin että laavulta ehtii hyvin kotiin ennen äidin töiden alkua. Tehtiin aamukahvit ja minun lämmin aamumaitokin laavulla, nyt sillä nopealla pikku kaasukeittimellä. Äiti oli putsannut kattilan illalla johon sai kaataa maidon kiehumaan nopeasti. Ennakointi on kuulemma tärkeää ja tietää miten asiat pakkaa ja miten ne toimii.

Laavu jäi jäljiltämme siistimmäksi  mitä oli tullessa, napattiin muidenkin roskat matkaan. Kotona olin ihan innoissani kun sai kertoa koirille missä olin yön ja ainakin sata suukkoa isille. Isi sanoikin että seuraavalle laavuretkelle pääsee mukaan. Dinosaurus koki että retki oli ollut jännittävä ja matkalla autolle löydetyt pienet horsmat maistuivat todella hyvältä myöhemmin päivällä ruuassa.

21

Äidin loppu kaneetti kaikkeen on että hyvä kauden aloitus, vaikka tuli tämä vajaan tunnin kestänyt itku ikävä. Oman lapsen tunne reagointi ei ollut yllätys ja oma maltillisuus on tärkeää tällaisessa lapsen paniikin omaisessa tilanteessa. Aamulla kun puhuttiin Eräipanan kanssa keksien kera, mistä ikävä tuli oli asiaa helppo käsitellä ja kertoa ikävän tunteesta. Eräipana sanoi että retki oli kuitenkin todella kiva ja haluaa pian uudelleen laavuun nukkumaan. Pakottamalla ei asiat yleensä toimi, joten jälkipuinti oli tärkeää. Kotona isi kehui reippaaksi ja sanoi olleensa hieman kateellinen noin hienosta retkestä. Siinä Eräipana sai sitten kertoa mitä kaikkea näki (puussa hömötiaisia, valtavia taulakääpiä, muutaman joutsenen ja tietysti mitä dinosaurus teki). Suunniteltiinkin sitten samana päivänä jo retkeä seuraavalle viikolle laavu yölle joka puolestaan on hyvää yhdessä tuumailua kaiken perus arjen keskellä. Annettiin Eräipanalle mahdollisuus vaikuttaa seuraavan retken ruokiin ja hieman laavun sijaintiin 🙂

6