Ensiapu. Mitä jos…

oi ei! kauhea vekki päässä, mitäs nyt!? Tekoveri on Eräipanasta ihan paras juttu, joten sitä käytetään usein harjoitellessa.

Ajattelin tuoda tähän pari esimerkkiä mitä meillä on sattunut ja mitä on ensiapu laukussa mukana retkillä. Talvi ja kesä tuovat omat pienet ”viilaukset” pakkauksen sisältöihin. Henkilökohtaiseti olen näiden asioiden kanssa ollut tekemisissä vuosia, osittain työn vuoksi myös. Elvyttämistä esimerkiksi on joutunut käytännössä antamaan muutamia kertoja, ja kolari paikolla ollut monesti se ensimmäinen ohikulkija jostain syystä. Näiden asioiden kautta toivoo, että kun hätä tulee osaa toimia edes hiukan. Lopussa pari suoraa linkkiä jotka koen hyödyllisiksi.

Ajat päiväkodilta kotiin, näet kuinka pyöräilijä kaatuu asfaltiin lujaa, ilman kypärää selatessaan puhelinta. Mitä teet ensimmäisenä. Katsot tuleeko perässä ketään ja ajat sivuun, laittaen hätävilkut päälle, auto sammuksiin, lapselle käsky odottaa. Puhelin käteen, soitto 112 sovelluksella ja salamana paikalle. Kaiutin päällä olet yhteydessä hätäkeskukseen. Kaatunut vuotaa päästä pahan näköisesti verta, ei reagoi puhutteluun tai ravisteluun. Hengitys kulkee. Turvataan henkilön hengitysteiden avoimuus ja käännetään kylkiasentoon. Pään haavaa painetaan puhtaalla nenäliina nipulla, joka auton hanskalokerosta tuli käteen paikalle juostessa. Pian saapuu ambulanssi ja kaatunut saadaan ensihoidon matkaan. Yhteystiedot annetaan hoitohenkilökunnalle. Seuraavana päivänä saat kiitos puhelun.

Hyvin menee, kieputa kieputa!

Kuullostaako tutulta? Koskaan et voi tietää milloin olet tilanteessa ensimmäisenä. Monia hyvin erilaisia ensiapu tilanteita on, lähtien henkisestä ensiavusta nenäverenvuotoon, vierasesineeseen tai ruokaan tukehtumisen vaaraan ja siitä elvytykseen. Meillä ensiaputaitoja treenataan myös koko perheen kanssa, esimerkiksi haavojen sidontaa, missä on ensiapupakkaus, miten soitetaan 112. Eräipana 4v:lle puhutaan paljon miten toimitaan jos äidille tai isille / läheiselle sattuu jotakin, mitä neljävuotias voi tehdä? Ohjeena kotona on on että juoksee naapuriin ja jättää oven auki ja nyt saa huutaa apua! Puhelimen käyttöä ja 112 sovellusta on opetettu myös. Lapsien kanssa on helppo leikin kautta opetella ensiaputaitoja ja ikätasoon nähden sopivia harjoituksia on hyvä tehdä. Myös että lapsi tietää mistä löytyy puhdistusaine ja laastarit tai missä on päävirtakytkin ovat hyvää tietoa. Erämaassa yleensä on kummatkin vanhemmat mukana. Silloin on kerrottu joillekkin läheisille mihin lähdetään, millaista reitti, milloin pitäisi olla seuraavassa kohteessa. Mukana alueella jossa ei ole verkkoa on hätäviestintälaitteena ollut Garmin InReach, joita saa melko hyvin vuokralle. Tämän pystyn myös pariliittämään omaan kellooni. Omassa puhelimessa on myös hätäviesti painike joka lähettää sijaintitiedot & valmiin viestin kolmelle valitulle henkilölle. Tästä on ennalta sovittu näiden kolmen ihmisen kanssa, jos saavat viestin niin osaavat välittää tiedon eteenpäin. Jos olen kaksin Eräipanan kanssa liikkellä, kerrotaan aina mihin matkataan ja annetaan väliaika tietoja. Kaksin kulkiessa nyt lapsen ollessa isompi, on kerrattu missä on äidin astmalääke esimerkiksi (aina samassa paikassa rinkan/ repun sivustaskussa, josta ulkopuolinen sen saa helposti! Ja lapsi oppii muistamaan myös paikan). Retket on myös suunniteltu siten, että osaa arvioida itse reittiä ja varuisteita jotka edesauttavat turvallisuudessa. Esimerkiksi kengät liukkaalla säällä tai kallioilla.

Lopussa myös suu suppuun 😀 Hieno kääre ja verenvuoto saatu tyrehtymään, näin istuma asennossakin.

Erittäin hyvät ja kattavat ensiapu ohjeet löytyvät punaisenristin sivuilta ja niihin tutustumista suosittelen. Tässä suora linkki valikkoon jossa yleimpiä onnettomuuksia: https://www.punainenristi.fi/ensiapu/ensiapuohjeet/ Toinen hyvä sivu johon kannattaa tutustua erilaisien vaaratilanteiden syntymisen ennaltaehkäisyä ajatellen on:https://www.kotitapaturma.fi/ikaryhmatietoa/lapset/#46797e46

Ensimmäinen retkeily tapaturma oli Eräipanan ollessa ihan pieni ja oppinut juuri kävelemään. Lähdettiin läheiselle laavulle kauniissa pakkassäässä. Äiti laittelee ruokaa lautaselle ja isi pakkaa laavulla lepääviä tarvikkeita reppuun. Pikkuinen Eräipana auttelee parhaansamukaan ja kipittää äidin luota isin luokse. KOPS! Laavun reuna tuleekin vastaan suoraan kasvoille ja lapsi kaatuu selälleen itkien. Kolahdus oli melkoinen ja sitä säikähti itsekin. Nopea ajatus oli että ”lapsi itkee, hyvä!” Eli on ainakin tajuissaan. Vaikka kaikki tapahtui sekunissa, niin aika tuntui hitaalta. Se miten yhdellä jalan siirrolla olit jo lapsessa kiinni, toteamasa että on tajuissaan ja mitä mahdollisesti aletaan paikkaamaan. Psyykkinen tila ottaa vallan silloin, poistutaan mukavuusalueelta ja siirrytään vaaran alueelle, toisilla siirtyminen tapahtuu paniikin alueelle. Näillä eri alueilla ihmine toimii erilailla, ja tästä syystä oman itsensä tunteminen hätä tilanteen sattuessa on hyvä tiedostaa. Objektiivien uhka ei ole olennaisin, vaan tulkinta tilanteesta. Myös aiemmat kokemukset voivat ohjata tilannetta. Eräipana oli lyönyt nenänsä lujaa terävään laavun reunaan. Hampaat olivat säästyneet siis. Koska verta vuosi nenästä, otettiin pikkuinen etukumaraan asentoon. Etukumarassa ei veri vuoda nieluun. Pyyhittiin suurimmat veret nenästä. Jos kyseessä olisi lapsi joka osaisi niistää, olisi pyydetty tyhjentämään nenästä veret niistämällä. Painettiin sieraimia (etuosa, ei nenän juuren luinen alue) kohti rustoa ja lapsi ei itkenyt enään. Otettiin aikaa milloin nenää alettiin puristamaan etukumarassa, 5min. kuluttua oli vuoto lakannut. Jos nenäverenvuoto ei meinaa tyrehtyä, on syytä lähteä kohti lääkäriä. Seurailtiin tilannetta ja Eräipana vaikutti tarkkaavaiselta jälleen. Otettiin nyt hyvin rauhallisesti ja syötiin eväät & lähdettiin pois. Koska osuma tuli päähän, oli syytä tarkkailla pikkuisen epäonnisen retkeilän vointia. Onneksi mitään ei tästä kolauksesta seurannut.

epäonnen retkeltä, vielä nenä kunnossa.

Falavel jumissa kurkussa. Ei varsinaien vierasesine, mutta jumissa tiukasti. Oltiin kaksin kokkailemassa päivällistä, kaunis Isojärven kansallispuisto oli kohteena. Yksi yö oli takana ja nyt kotiin paluu häämötti 3v:llä retkeilijällä. Uusi tuttavauus falavel oli kesän hitti ja helppo valmistaa ulkonakin kaasulla tai tulilla. Nyt Eräipana veteli kauhealla tahdilla ruokaa, vaikka on muistutettu että ei saa hotkia. No kohta kuului köhimistä ja kakomista. Tuttu tunne itsellekkin ja siinä voi iskeä paniikki pian! Totesin että nyt on pahasti jumissa ruuat kurkussa! Äkkiä poika polvien päälle syliin, siten että pää oli alempana vartaloa. Viisi napakkaa lyöntiä lapojen väliin (suhteutetaan lapsen kokoon. Vauvoilla sylissä pito hieman eri, kts.punaisen ristin sivuilla hyvä ohje). Neljännellä lyönnillä lähti valtava falavel köntti nielusta, huh helpotus. Henkisesti oli valmiina jo ottamaan puhelimen 112 sovelluksen esiin.Heimlichin ote olisi ollut seuraavana käytössä. Näitä kahta otetta olisi jatkettu vuorotellen, kunnes pelastushenkilöstö olisi tullut paikalle. Pahimmillaan olisi pitänyt aloittaa elvytys jos Eräipana olis mennyt tajuttomaksi. Onni onnettomuudessa!

Alla kuvissa hieman harjoiteltiin tilannetta jossa äiti olikin pyykkejä laitellessa kaatunut. Miten karjutaan apua tai juostaan etupihaan huutamaan tai koputtelemaan naapureiden oville. Myös 112 sovellusta ja puhelimessa puhumista on treenattu. Tässä kokeiltiin hengittääkö äiti, reagoiko ravisteluun tai puhutteluun ja miten saisi käännettyä kylki asentoon. Isi neuvoi vierestä ja hieman autteli 🙂 kutittelu lopuksi sai kummasti äidin hereille ❤

Missä haavateippi! Huutaa Eräipanan isi. Eräipana taisi olla 2v kin paikattiin säären terävää haavaa. Oltiin Itä-Suomessa ja aikalailla ”keskellä ei mitään” Matkaa naapuri valtion rajalle 5km. Viiltohaavoja voi syntyä melko helposti, esimerkiski paperista tai puukosta tai tölkin kannesta. Tällä kertaa oli kyseessä viimeinen vaihtoehto. Haava oli kuitenkin ikävän pitkä ja syvä. Eräipana oli tutkinut ruoka tarpeitamme hyvin hartaasti ja huudahti ”pipi” kun käteen oli tullut haava. Haava oli kesäaikaa elettäessä käsivarren sisäpuolelle. Puhdistettiin haava mukana olleella puhdistetulla vedellä, jota valutettiin ylhäältäpäin haavaan. Vesi oli onneksi kylmää, koska kylmä supistaa verisuonia (miksi oli kýlmää, oli puhdistettu lähteestä). Todettiin että haavassa ei ole vierasesinettä, kuten hiekkaa tai sammalta, laitettiin antieptistä puhdistusainetta vielä ja paineltiin kuivaksi sideharsolla. Sitten haavateippi, myös perhosteippinä tunnettu päälle, jotta reunat pysyisivät toisisaan kiinni ja jäljestä jäisi siistimpi. Taas hyvä muistus itselle, älä jätä ananaspurkin kantta suojaamatta matalalle.

Palovammat kesällä. Minä itte! Neljävuotiaan kovalla tahdolla ei tunnu aina kaikki menevän muistiin, mitä saa tehdä ja mitä ei. Esimerkiksi juurikin tämä ruuanlaitto ja tuli. Ruuanlaitto on toki hyvä asia ja että on kiinnostunut asiasta aidosti, siinä pysyy myös lapsi hyvin silmissä ja keskustelu (tai inttämis) yhteys ja aito läsnäolo. Mutta, nyt retkellä Eräipana halusi kovasti keittää kahvia ja saikin auttaa veden kaadossa kattilaan, veden kiehumisen tarkkailu ja kahvinporojen kaatamisessa kattilaan. Mutta, kun äiti käänsi selkänsä halusi Eräipana ottaa kuumasta kahvasta kiinni ja kaataa kuksaan kaffet. Vaikka on puhuttu sata ja yksi kertaa että lepäämässä olevat ruokailu astiat ovat kuumia. Koska oli kuuma ilma niin lähin kylmä asia oli tällä hetkellä järvi. Äkkiä käsi järveen. Palovammoja´voi aiheuttaa moni muukin asia kuten höyryt, nesteet tai syövyttävät aineet. Eräipana istu käsi järvessä ja minä hain alumiinisen juomapulloni ja palovammageelin. Eräipana sai jatkaa jäähdytyshoitoa puristamalla kylmää pulloa 15min. Näin palo ei pääse etenemään syvemmälle. Tämän ensi jäähdyttelyn jälkeen halusi eräipana vielä pitää pitkän aikaa kylmää märkää sukkaani kädessä (khöm,sukka oli puhdas 😉 )Palovammageeli jäähdytti ja kosteutti ihoa mukavasti, vaikka sattui edelleen. Punainen jälki jäi muistoksi kahvipannun kahvasta ja siinä on edelleen haalea muistutus merkki.

EA Pakkauksesta:

Meillä toimii oiso molle tasku retkillä EA laukkuna. Tämän saa näppärästi nimittäin kiinni joko rinkan ulkopuolelle tai monesti töissä/ harrastuksissa vyölle. Sisältö riippuu myös hieman retken pituudesta ja sijainnista sekä ketä on mukana tai vuoden ajasta. Perus varusteita ovat mukana yleensä: desinfiointiaine, rullalaastaria, sideharsoa, joustoside, ihoteippiä, perhosteippiä, pinsetit, kertakäyttöhanskat,haavapyyhkeitä, permanenttitussi, elvytyssuoja suulle, vanulappuja, vanupuikkoja, pikkusakset,avaruuslakana, sormienlämmittimet, hakaneuloja, rasvalappuja, parin päivän lääkkeet jotka käytössä päivittäin, kipulääkkeitä. Lisäksi jos lähdetään pariksi yöksi tulee mukaan: kuumemittari ja rakkolaastaria. Talvella mukana on myös uudelleen lämmitettävät sormien/varpaiden lämmittimet,toine avaruuslakana. Kesällä puolestaan palovammageeliä ja punkkipihdit sekä kyypakkaus. Monia aikuisille sattuneita havereita on hoidettu retkillä, niistä varmasti myös lapsi on oppinut miten tulee toimia. Esimerkiksi luunmurtuman ensiapu, pyörtyneen ensiapu, henkinen ensiapu, kolaripaikalla toiminen etc. Toivoisinkin että jokainen kertaa omia ensiapu taitojaan ja voisi myös lasten kanssa rohkeasti harjoitella näitä.

112 muistiin ja treenailemaan 🙂

Laavu yön iloa Kintulammilla. Miten meillä extemboree yökyläillään 4-vuotiaan kanssa, keskellä viikkoa.

Kesäkuu oli saapunut ja lämmintä riitti! Eräipana oli jo muutamia öitä laavussa nukkunut kevään aikana ja telttailtu on omilla poluilla, ruuhkien välttämiseksi. Lähellä on onneksemme mukavia ja helposti saavutettavia laavuja, joille voi lähteä hieman extemboree yöksi kun pieni retki kutkuttele. Tässä yksi alkaneen kesän yökyläily 🙂

Kohteeksi otettiin Kintulammin luonnonsuojelualue, joka sijaitsee Tampereella ja on melko tunnettu kohde.Eräippana toivoi kovin tätä paikkaa, koska tänä keväänä ei olla siellä yövytty.Hieman mietitytti olisko muitakin yön viettäjiä paikalla, ja varmuuden vuoksi teltta oli auton peräkontissa. Keskellä viikkoa ei välttämättä vielä olisi ihmisiä yöpymässä, kesälomakausikin monella vielä odottaa.

Eräipana hihkui riemusta kun sanoin töiden jälkeen että, pakkaappa rinkkasi niin lähdetään Kintulammille laavulle yöksi.Hyppimis reaktio jee jee jee huudoilla kuului varmasti naapuriin asti. Oman rinkkansa pakkaamisessa ei Eräipanalla, 4v:n tarmolla kauaa kulunut. Rinkkana hänellä on Bergans Ruffen 18l. Tärkeimmät asiat oli hänellä pakattuina: pari ohutta Miina ja Manu kirjaa ja Villi luonto kirja, oma pikku nalle tyyny, puukko, vesipullo ja Papu niminen delfiini. Eli näillä pärjäisi kerrassan mainiostai yhden yön 😉

Äiti puolestaan pakkasi nopeasti mukaan oleellisia tarvikkeita myös. Meillä on valmiina omissa pusseissaan monet tarvikkeet, ne on sitten helppo nopeasti heittää rinkkaan ja tietää että niissä on kaikki tarvittava. Esimerkiksi tulenteko pussi, siellä on pitkät tulitikut, tuohta, pari sytyspalaa, myrskytikut minigroppussissa ja vähän ylimääräisenä kivana tulusraudat + taulaa sekä kätevä plasmasytytin, lunttua ja piitä. Itselläni rinkkana oli nyt Savotta Jääkäri XL joka on omaan selkään sopiva ja helppo säätää & todella tilava sekä kestävä. Ainoa miinus on itselle tuo tilan määrä, pakkohan ei ole pakata täyteen..mutta kun sitä tilaa, on niin äkkiä löytyy vähän kaikkea kivaa rinkasta 😀

Mukaan oli nyt helppo pakata vain oleellinen, sekä ylimitoitetusti ruokaa (oma heikko kohta). Mukaan tuli EA-pakkaus jossa kesä huomioitu,esimerkiksi punkkipihdit ja palovammageeli, ja lämpöpeitto on aina kesälläkin mukana. Eräipanalle ohut merino kerrasto ja ohut trikoo pipo yöksi myös. Vaihto kalsarit, sukat, kalvotakki, ohuet vaihto housut ja pitkähihainen vaihtopaita. välillä kun tuulee näitä ”OHO” ruuat kaatuu päälle tai ollaan suossa nenällään. Itselleni otin vain pitkähihaisen fleece takin, sukat ja sadeviitan. Itse pärjää hyvin vähällä ja etenkin jos pidemmiläkin reissuilla sietää hieman likaisuuden oloa.

Muuta mitä tuli mukaan oli J-P Peltosen sissipuukko,hammasharjat, hammaslanka, kampa, silmälasit ja piilolinssi vermeet, talouspaperia, käsidesiä, pieni pesusieni astioille. Kaasukeitin oli mukana myös. Kokkaus välineet 1x 1l kattila ja trangian pannu, pannu toimi kantena kun esim tehtiin poppareita ja yksi pieni sheikkeri. Iso lusikka-haarukka, kaksi pikkulusikkaa, yksi iso matala lautanen ja yksi syvä kuppi. Toki omat kuksat myös 😉

Nukkumiseen Eräipanalle oma rakas Deuter Little Star nalle korvainen makuupussi ja Xped ilmatäytteinen kesä makuualusta, siihen lisäksi ohut solumuovi. Lasten makuupusseissa on syytä huomioida, että niissä ei ole R-arvoja. Lasten pusseissa on hyvä huomioida, saako niitä jatkettua kun kasvun tahti on suuri. Pohjan eristävyys on A ja O yöpymisessä, koska pohjasta säteilee helpoiten kylmyys. Myös liika pukeutumine pussiin ei ole suositeltavaa, koska ilma ei muuten kierrä kerrosten välissä. Itselleni otin Ohto Kaira paksun solumuovin ja makuupussina Carinthian Tropen kesäpussi jossa on hyttys-suoja (oma suosikki pussi, koska hengittää todella hyvin ja on talvella hyvä lisäpussi). Mukana myös kevyt DD-hammock makuupussin sisäpussi, joka on silkki-viskoosia, lämmittää mukavasti ja pitää pussin siistinä. Nyt yöllä ei ollut käytössä, koska minä itse Eräipana halusi vain nalle pussinsa.

Sitten menoksi! Kintulammen suuntaan ja P2 pysäköinti alueelle. https://kintulammi.fi/reitit/ Nyt näytti yllättävän hiljaiselta, vain muutama auto. Jätettiin teltta autoon ja toivottiin että laavu olisi tyhjänä. Lähdettiin rauhaksiin kävelemään kohti Kintulammin laavua ja sä oli aivan mahtava edelleen!

Hyttysiä kylläkin riitti vaikka kuinka paljon, toviin en muista milloin täällä päin Suomea olisi näin runsaasti hyttysiä, tai sitten ne ovat alkaneet kiinnostumaan minusta. Päällä oli Eräipanlla pitkähinainen ohut puuvilla paita tästä syystä. Kaikkiin vaatteisiin oli laitettu hyttys ja itikka karkoitetta. Mukana oli myös Thermacell hyttyskarkoitin, joka meillä todettu erittäin toimivaksi. Itikan puremiiin ja kutinoihin Etono puikko on mukana myös. Eräipana saa isoja paiseta tavallisista hyttysistä ja niitä sitten pahimmassa tapauksessa raapii ja raapimis kohdat saattavat tulehtua. Myö atopia saattaa vaikutta herkkyytteen ihossa. Mutta, hyvin on pärjätty kun ennakoi tilannetta ja pyrkii välttämään pahimmat kuusikot.

Laavulle kävellessä ihmeteltiin miten lyhyessä ajassa pieni polku oli kasvanut jo mielestämme isoksi. Suosio on kaiken kaikkiaan lisääntynyt retkeilyssä ja sen homaa myös poluissa. Onneksi Kintulammi on pysynyt siistinä, vaikka esimerkiksi laittomia tulipaikkoja tulee välillä vastaan. Luonto on nyt todella vehreänä ja opeteltiin jälleen Eräipanan kanssa myrkkykasveja ja mitä sai syödä ja mitä ei. Lähtökohtaisesti pyydän aina Eräipanan näyttämään mitä suuhunsa laittaa. Mutta luottoa on tullut esimerkiski että erottaa sudenmarjan mustikasta. Myrkky kasveja koitettiin myös rannasta löytää, esimerkiksi myrkkykeiso tärkeää tunnistaa. Konnanmarja, kielonmarja, oravanmarja,näsiä siinä muutama mitkä on hyvä tunnistaa. Myös korpipaatsama ja lehtokuusama on luokiteltu myrkyllisiksi, mutta pieni määrä aiheuttaa harvoin oireita.

Suruvaippa ottaa auringon säteistä kaiken irti

Kävellessä bongailtiin perhosia, niistä Eräipana on tänä kesänä innostunut kunnolla! Nyt näkyi esimerkiksi runsaasti kauniin vihreän hohtavia kangasperhosia. Kuvan suruvaippa kuuluu täpläperhosiin ja alaheimona aitotäpläperhoset. Perhosia on alalajeineen todella paljon ja niiden opettelu vie kyllä aikaa. Myös perhosten talvehtinmien on kiinnostavaa! Nyt illalla pohditiin pitkään kiertosulkaista, joka tuli valon perässä paikalle.

Laavulla oli tyhjää! Päästiin levittämän ensimmäisenä nukkumis kamppeet laavuun ja tässä nykyään ”minä itse” Eräipana oli hyvin rivakka tässäkin. Pian oli kaikki unilelusta satukirjoihin järjstettynä. Sitten aloitettiin iltapalan teko, vaikka olihan matkalla syöty kävellessä pähkinöitä ja juotu vettä. Matka parkkipaikalta on alle 2km ja osa kulkua on hiekkatietä. Loppu osa hyvää polkua hieman vaihtelevin maastoin, mutta ei esimerkiksi pitkiä nousuja. Iltapalaksi oli puuroa ja päälle Eräipanan super lempparia: valmis jauhe kiisseliä. Kiisseliin lisätään vain vettä ja ravistellaan, annetaan tekeytyä 3min ja ihana makea kiisseli puuron päälle on valmis. Kieltämättä hyvää.. Itse olin ottanut jääkaapista croissantti purkin joka olisi pakko käyttää ja parmesan juustoa joka on kuivatavaraa. Ei mitään kauniita croissantteja tällä kertaa tikun nokassa, mutta taikina & juusto addiktille herkkua! Puuron jälkeen tehtiin popcorneja, ne on helppoja hyvä suolainen naposteltava ja valmistus ääniä ja räjähtelyä on lapsista kiva seurata. Mielestäni kattilassa öljyssä räjäytetyt popcornit vie aina voiton ja suolaa päälle 😛 Kahvina oli pikakahvi-kaakao pussukka, todella speciaali hyvää välillä! Aamuksi toinen samanmoinen pussukka mukana. Vettä oli mukana 2x 1,5l pulloa, koska matka oli lyhyt kävellä, jaksoi kantaa.

Mutta vedenpuhdistin on aina kesällä mukana, eikä se paina juurikaan ja on usein tarpeen. Esimerkiksi Kolilla toissakesänä oli helle, ja taukopaikan kaivossa olikin kyltti että vettä ei kannata juoda ilman keittämistä (meillä käytössä Sawyer Care Plus ).Kattila pestiin puuron ja poppareiden välissä ja tässä hyvä muistuttaa, että pesu vesi ei ole hyvä järveen huuhdottavaksi. Vaan puucee mahdollisuuksien mukaan tai imeyttäminen kauemmaa rannasta. Biohajoava saippua on paras aina luonnossa, jos pelkkä vesi ei riitä.

Aika kuluu nopeasti ja ilta hämärtyy. Lammella uiskenteli pari telkkää ja pikku saaressa oli kalalokkeja, ilmeisesti pesintä hommissaan. Alueen korppi myös lenteli yli, kuka nyt oli paikalla.Itselläni on luvalla alueella muutama linnunpönttö, niiden huolto ja seuranta on todella kiinnostavaa. Toivoisinkin erityisesti tukkakoskeloiden löytävän laatikkonsa.

Ilta puuhina hampaiden pesu, sujahdus yö asusteeseen ja kömpiminen. Varmistettiin että kaikki tavarat ovat paikoillaan,eikä lojumassa miten sattuu. Katsottiin että lähellä on tarpeelliset kamppeet,kuten otsalamppu ja tossut. Ihmeteltiin pusseista maisemaa, joka oli todella kauniin seesteinen. Kintulammin kämpältä kuului ääniä, joku siellä saunoi ja ui lämpöisessä vedessä. Iltasatuna oli Miina ja Manu retkellä, aika osuva valinta. Eräipana simahti yllättävän nopeasti, ilmeiseti rankka päiväkoti viikko takana ja nyt puuhailut ilta myöhään. Itse vielä koitin etsiä lisää tietoa eri perhosista ja käydä läpi niiden tarkempia tietoja. Yököt, kiitäjät,kehrääjät ja moni muu isoperhosten alalajistosta koittaa painua mieleen 🙂 Opitun saattaa unohtaa nopeasti, ellei asioita kertaa säänölisesti, ja niitä tunnista luonnossa.

Yöllä meillä oli hyvin rauhallista, Eräipana heräsi vain kerran pissalle ja nukahti heti takasin, oma delfiini kainalossa.Hyttyset pysyivät loitolla kun makuupussit ja pipot oli myrkytetty ja Thermacell oli päällä. Allergikkoina meillä on koko kesän lääkitys päällä ja itselläni astman kanssa tehostetumpi lääkitys. Tässä yksi syy miksi olen talvi-ihmisiä.

Aamulla hieman ennen kuutta noustiin ja makuupussista oli taas kiva kurkkia järven näkymiä! Laitellessani aamupalaa, Eräipanalla oli oma pikku puukkonsa ja teki sillä paikalla olleista makkara/ vaahtokarkki/ Crossantti (mikäväin käristettävä) tikuista terävämpiä. Metsäpalovaroitus ei ollut vielä voimassa ja huolellinen tulen käyttö huomioituna, kokattiin tulella. Eräipana halusi voileipää, kiisseliä, mysliä ja jugurttia. Hmm tämäkin erikoisyhdistelmä onnistui helposti. Kuivattu Alpro soija jugurtti on kokemusteni perusteella helpoin ennallistettava. Kuivattua jugurtia minigripissä ja sinne hyvin vähän vettä kerrallaan ja puristellaan pussia. Jugurtit jäävät helposti karkeiksi ja jauhomaisen olosiksi. Kananmunaa ja kuivalihaa oli leivän päälle varattuna. Ritilällä paahdettu leipä on kyllä hyvää näiden lisukkeiden kanssa! Kesällä myös villivihannekset ovat kiva lisä. Kuivatun kananmunan käyttö on helppoa ja se saa ruuista monipuolisemman kivasti. Eli samoin kuin jugurtin kanssa ennallistaminen, eikä vaadi pitkää ennalistamis aikaa. Mutta, monesti olen laittanut edellisenä iltana aamupala kokkelin munat likoamaan ja näin rakenne on hieman tasaisempi. vaikkakin kokkelissa sillä ei itselleni ole niin merkitystä.

Aamupalan jälkeen katsottiin että nuotio on hyvin sammutettu ja tavaroiden pakkaaminen onnistunut, ilman että mitään jäisi. Tuntui kyllä kevyemmältä lasti nyt palatessa 🙂 Vielä pisut ja hammaspesut. Matkalla autolle tuli muutama aamuvirkku vastaan, on kyllä ihana lähteä aamusta liikkeelle, kun ei ole tukalan kuumakaan. Aamuisin luontokin on vielä jotenkin raukean oloinen ja kun osaa ottaa kiireettä, ilman paineita saa stressiä purettua. Jos suinkin, niin keskellä viikkoa on mahdollisuus lähteä yökylään, niin se kannattaa, ainakin meillä 🙂 Nyt pääsen itse aloittamaan työt kotona ajallaan ja Eräipanalla olikin sovittuna mummola päivä. Itseäni auttaa jaksamaan tällainen aamu paljon, työpäivä sujuu huomattavasti paremmin kun alun on voinut ottaa toiminnallisesti, mutta rauhassa, luonnon helmassa ❤

Tällainen reissu kuvaus tähän väliin. Seuraavaksi haluaisin napata uuden kohteen, joka ei olisi niin tunnettu. Monista paikosta löytyyy hyvin tietoa verkosta tai eri kartta sovelluksita, mutta osa on jäänyt huomiotta. Näitä koitan kartoittaa ja mitkä kohteet ovat kaikkien käyterttävissä, mitkä puolestaan yksityisen mailla ja ovessa lappu käytön rajaamisesta tai luvan kysynnästä. Lakipykälät ovat välillä kiemuraisia ja itse kysyn aina luvan jos menen yksityisen maille, jossa laavu tai muu rakenne. Esimerkiski hirviporukoilla tai partioiden lippukunnilla on omia laavuja sekä kotia, heiltä yleensä kysymällä on saanut luvan käyttää rakennetta. Lakipykälistä voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon ja mitä sisältyy tarkemmin asiaan kun tulkitaan vaikka jokamiehnoikeuksia. Mutta jätetään se nyt tässä kohtaa 😉

Nyt hyvää kesäkuun jatkoa ja mukavia ulkoilu hetkiä kaikille! Instagramin, facebookin tai sähköpostin kautta saa yhteyden, jos jokin retkeily asia mietityttää 🙂

Heippa jälleen Kintulammi! Nähdään pian!

Heramaanjärvi ympäri, osa Kaarinanpolun reittiä. Veden kirkkaus vetää hiljaiseksi Eräipanankin!

Voimaa ulkoilusta!

Vappu! Siinä yksi hyvä lisä syy lähteä herkku retkelle. Eräipana rakastaa kaikkea lehti-ja voitaikina sekä croissantti taikina aineksista valmistettua. Ei ole omena kauas puusta pudonnut! Itse olen pienestä asti himoinnut näitä taikinoita, niin suolaisessa kuin makeassa ruuan valmistuksessa.

Otettiinpa kohteeksi kangasalla sijaitseva Heramaanjärvi. Heramaanjärven lenkki kuuluu Kaarinanpolun retkeilyreitistöön, joka yhdistyy Birgitanpolkuun. Tästä saa siis halutessaan 60km lenkin! Kuva alla on otettu jyväskyläntieltä käännyttäessä Säynäjärventielle.

Perinteinen, epävakainen sää oli vallitseva ilmanala. Pukeutua tuli Eräipanan lämpimästi, mutta ei kuumasti. Joten kerrospukeutuminen oli hyvä asia. Laitettiin merinovillaiset pitkät kalsarit ja päälle ohuet puuvilla housut ja siihen kuorihousut päälle. Yläosaan merinovillainen pitkähihainen aluspaita ja päälle fleece takki ja siihen kuoritakki. Päähän kevyt pipo pikku hikoilijalle tänään. Mukana oli lämpöisempi merinovillainen pipo myös, koska tauolla voi tulla kylmä kun pää on märkä oletettavasti. Jalkaan kengät jotka kestäisi kuraa edes hieman ja niissä olisi syvät urat, kiipeämistä olisi edessä. Käsiin kevyet tumput ja mukaan sormikkaat.

Edellisenä iltapäivänä olimme käyneet myös Heramaanjärven rannalla ja silloin kokkailtiin kaasulla pinaattilättyjä täytteineen ja ei kierretty koko lenkkiä. Öljyä tarvitsee kunnolla näiden lättyjen kanssa, kuvasta näköjään uupuu nimittäin öljypullo 😉

Nyt jätettiin auto Säynäjärventien ja uudentalontien kupeessa olevaan isohkoon levennykseen. Polku kierrokselle / järvelle lähtee Säynäjärventien ja Heramaanjärventien risteyksestä. Siinä kohdassa on heikko mahdollisuus jättää autoa, jotta ei tuki kulkua Heramaantien liikenteelle.(maastoliikennelaki 2 luku 4 §) Siitä onkin puomissa myös muistutus tästä.Punaisissa palloissa oikea ylin on auto, vasen ylhäällä polun aloitus jossa kyltit, alin pallo koht ajosta lähdimme nyt ylhäältä katsoen vasemmalle. Sovellus kuvassa on karttaselain.

Liikkeelle lähtö tälle lenkille on selvästi osoitettu. Me lähdimme kiertämään lenkkiä vastapäivään, eli suunnaksi kyltiltä Heramaanjärvi 1km. Siniset merkinnät puissa olivat tiuhaan merkattu ja sinänsä reitti oli selvä. Kulkiessa järvelle oli matkalla myös pieni oja jonka yli kulki silta (pari lankkua). Siinä kiinnostavaa oli leikkiä ”kolme pukkia sillalla”, satu on jäänyt Eräipanan mieleen ja hänestä on kiva leikkiä että sillan alla on peikko ja hän saa jakaa puheenvuorot joka pukille 🙂 Järven rantaan kulku on helpohkoa polkua, ei suuria nousuja. Vaellussauva oli nyt oleellinen osa Eräipana matkaa,kuraa/ metson kakkaa sillä oli hyvä kaivaa tai nojailla tyylikkäästi lepohetkillään. Pari pyytäkin nähtiin eilen täällä (ja niiden kakkaa myös 😀 ) Niillä main siniset merkinnät menee hieman soisevaan maastoon ja vieressä kulkee selkeä polku kuivemmalla maalla.

Mahtuisikohan peikko olemaan tuolla alla?
Myös matemaattiset plus ja miinus laskut kepeillä on Eräipanasta hyvää puuhaa. Välillä keskellä polkuakin….

Saavuttuamme Heramaanjärvelle pidettiin juomatauko ja tehtiin suunnitelma. Kierretään noin puoleenväliin lenkkiä ja kokkaillaan sopivassa, tuulettomassa kohdassa. Tästä sanottakoon, että järven rannassa on parikin LAITONTA tulipaikkaa (toinen härskisti kieltomerkin vieressä.. Tulta EI saa tehdä omine nokkinneen mihin tahansa, kaiken lisäksi tämä on luonnonsuojelualuetta. Avotulenteko ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.

Suora lainaus. Ympäristöministeriö, Jokamiehenoikeudet ja toimiminen toisen alueella
Lainsäädäntöä ja hyviä käytäntöjä,Pekka Tuunanen,Markus Tarasti,Anne Rautiainen (toim.)Avotulenteko on sallittu rikoslain (4luku 5§) nojalla pakkotilassa. Pakkotilalla tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä hengen tai terveyden suojelemista esimerkiksi jäihin pudonnutta lämpimänä pidettäessä.

Muutenkin muistettava retkeillessä vastuullisuus jättämästään jäljestä esim. ei roskata ja suositaan valmista polkua, ei revitä kasveja. Retkikeitintä voi käyttää, meillä mukana kaasukeitin.

Lähdettiin Kaarinanpolun suuntaan ja vastapäivään siis. Tässä polku kulkee hienosti meidän vasemmalla puolella, todella kirkaan järven rannalla. Oli mahtavaa nähdä järven pohjaa todella hyvin ja tätä Eräipanakin ihmetteli, koitti bongailla kaloja. Tämän erämaajärven pinta-ala on 20,6 ha joten kyllä sinne kalojakin mahtuu. Kalastonhoitomaksulla kalastaminen onnistuu täällä (18-64v), mato-ongintaan tai pilkkimiseen kalastonhoitoimaksua ei tarvita. Myös sukeltajat ovat viehättyneet järvestä, juurikin tämän kirkkauden vuoksi. Heramaanjärvi on 2016 liitetty metso-ohjelman mukaan suojelukohteeksi Lihasulan säätiön kautta.

Matka jatkui Eräipanan juostessa ja taistellessa näkymättömiä ninjoja vastaa. Välillä hän kokeili, osuuko kepillä kuinka hyvin isin heittämään käpyyn. Välillä saatiin lumisadetta niskaan pikku kuurona ja pian taas paistoi aurinko, tuuli oli onneksi heikkoa.

Metsän puolelle siirryttäessä tuuleminen loppui kokonaan. Polku lähti kohti ylämäkeä ja se oli lopussa melko jyrkkä. Isojen kivien kohdalla Eräipana halusi ehdottomasti pysähtyä tutkimaan, olisiko koloissa eläimiä? Ei ollut. Metsä oli pääsääsntöisesti havupuu painotteista ja tuoksui auringossa aivan ihanalta! Kalliolta oli hienoa ihastella näkymää järvelle ja aurinko tuntui nyt suosivan meitä. Taskussa helposti saatavilla oleet ”energipommi rusisnat = tavalliset rusinat) olivat olleet hyvänä lisävirtana kulkiessa Eräipanalle. Nyt kuitenkin alkoi nälkä hiukomaan ja etenkin jälkiruoka kiinnosti pienintä ulkoilijaa. Eli ruokailuun sopivasti, yksi metson kakka kuvakin tämän kuvasarjan loppuun 😉

Otettiin hyvä kohta polun sivusta, johon ei tuuli kävisi. Kokkailu tarvikkeet omista pusseistaan esiin ja roskapussi & muut tarvikkeet helposti ulottuville. Isi touhusi Eräipana kanssa sillä välin kun minä laittelin keittimelle pikaruuan; nakit ja muusi. Valmis perunamuusi jauhe on kätevä nopeutensa ansiosta, sinne suolaa ja voita sekaan, aikuisten makuun voi olla vaikka villivihannekset siellä joukossa pehmenemässä. Kun muusi oli valmis laitettiin nakit pannulle jossa oli öljyä. Ruoka valmis! Lisukkeena oli mukana minitomaatteja.

Jälkiruoka valmistui samassa kattilassa missä oli muusi tehty, huljautus vedellä, pyyhkiminen talouspaperilla, paperi roskapussiin ja öljy kattilaan kuumenenmaan. Kuumaan öljyyn laitettiin kaupan croissantti purkista taikinaa, jota oli kohtuullisen helppo näpertää kiepauttamalla ympyräiseksi. Itse otin kolmion ja rullasin sen croissantti muotoon, veitsellä poikki keskeltä ja siitä sai sormen kätevästi läpi ja melkein munkin muotoiseksi. Rasvassa ne paistuivatkin nopeasti! sitten kiepautus sokerissa (varovasti,koska öljyinen ”munkki” on kuuma!)

Ja kaiken kruunaa tietysti jäätelö! Neljä jäätelöpuikkoa mahtu ruokatermokseen ja olivat siellä reilun kaksi tuntia. Kunnolla ei ehtinyt kotoa lähdettäessä pakastamaan ruokatermosta ihan kylmäksi,se auttaa tuotteen kylmänä pysymiseen. Kuuma munkki. kylmä jäätelö ja vielä valmis kermavaahto. Taattu rasva-sokeri ähky. Siinä syötiin kaikessa rauhassa jälkkärit ja juomana oli mehua, joka oli jauhe mikä sekoitetaan veteen.

Matka jatkui ruokailun jälkeen kaarinanpolku kylttien mukaisesti. Päädyimmekin tielle (Jotostie) josta lähtee polku myös kohti Lihasulaa. Jatkoimme tietä oikealle Kaarinanpolku kylttien suuntaan, tässä oli myös kyltti luonnonsuojelu alueesta hyvänä muistutuksena. Myös Lihasulan yhdistyksen mökki ohitettiin joka on järven rannassa. Kaarinanpolku jatkuu viitoitettuna järven ympäri, eikä kulje järven rantaa pitkin tämän osuuden jälkeen. Maasto on aluksi lähes mäntymetsää ja muuttuu kuusikoksi myös. Hyvää polkua hyppiä ja pullistella, ainakin Eräipanasta.

Loppuosuudella ylitettiin myös Heramaanoja joka oli kurainen, mutta onneksi pikku pitkokset kulki yli hyvin. Eräipanasta toki kura on parasta ikinä ja pikku taistelu oli, saako kuraan mennä hyppimään. Eli, ei se Eräipanakaan aina ole helpoin henkilö omine tahtoineen reissussa.

Iso nousun kipuaminen edessä ja juomatauko! Aurinko paistoi jälleen ja Eräipanalla alkoi jalka painaa. Joinakin päivinä saattaa vain väsyttää, vaikka intoa lapsella riittäisi. Hyvä muistaa pitää silloin taukoja ja keskittyä johkin ihan muuhun. Voidaan vaikka katsella puhelimen kartta sovelluksista missä ollaan ja mitä kasveja,lintujen ääniä tai tuoksuja on nyt.

Aivan polun lopulla tulee varoitus kyltti, joka on ihan aiheestaä. Hyvin jyrkkä laskeutuminen edessä. Tässä sai olla rämäpää ipanakin tarkkana,koska maa oli hyvin liukas saten jälkeen. Matkan lopussa tie alkoi näkyä ja pullahdettiin lähelle autoa polulta, ei siis kohtaan josta lähdettiin kylttien mukaan, vaan hieman aijemmin. Tästä näytti moni muukin kulkeneen, näin saatiin ympyrä aikaan 🙂 Polku olisi muuten jatkanut Heramaanjärven rantaan, josta olisi tultu samaa lähtöreittiä autolle. Pituutta reitille tuli oman kelloni mukaan 4,97km. Tässä toki voi olla pieni heitto, leikkien ja reitin tutkimisen kanssa tullen.

Oikein mukava kohde päivän luonto seikkailulle!

Nyt on meillä takapiha telttailut tovin arjessa tauolla…tuo piha on yksi iso kurakenttä ja lähellä uuden asuin alueen rakennustyöt. Valtatien viereltä on metsää kaadettu runsaasti ja meluvalleja ei ole. Myös lumi ei ole pehmentämässä ääntä ja tämä meteli tulee läpi korvatulppien. Saa nähdä pystyykö itse enään nukkumaan ulkona kotonaan! (kiukku hymiö tähän jos sellaisen saisi). Mutta muuten täällä nautitaan keväästä ja sen mahdollistamista asioista!

Kuva: Rami Marjamäki / Prokuvat

Kuttuniskan lenkki Kurussa. 3km joenvartta koskia ihaillen, laavulla kokkaillen.

Huhtikuinen lauantai 10.4.2021 ja säätiedote luvannut niin sanotun perus suomalaista kevättä. Ei voinut olla varma, sataako, vaiko paistaako tai jos sataa niin mitä taivaalta tulee. Olimme kuitenkin päätetty lähteä retkelle paikkaan, jossa itse olen käynyt kävellen viime vuoden puolella. Joskus nuorempana melomassa täällä tuli käytyä ns.edellisessä elämässä.

Kuru, joka kuuluu Ylöjärveen on todella hyvää retkeily seutua. Tämän kertainen kohde olisi Kuttuniskan lenkki, jolla pituutta noin 3km. Sen jaksaisi Eräipanakin hyvin kävellä, lapsen tahdilla. Laavu olisi myös tämän ympyrä reitin varrella.

Pukeutuminen oli nyt sellaista, että napattiin vähän vaihto vaatetta mukaan, kuten kurahanskat ja kevyempi pipo sekä sukat. Housuiksi valikoitui ohuella vuorella varustetut housut jotka käsitelty vahalla. Alle tavalliset college housut. Yläosaan puuvilla T-paita, fleece takki ja päälle kalvotakki. Päähän ohuehko kaksi kerroksinen pipo koska ulkona tuuli kuitenkin. Tavalliset kevyemmät vuorelliset toppahanskat, jotka nekin vahattu. Pitkä varrelliset kengät joissa kumipäällinen, syvät urat pohjissa ja lämmin ohut vuori.

Autossa jälleen Eräipana kuunteli äänikirjoja ja äiti & isi osaavat sangen hyvin muutaman Miinan ja Manun ulkoa 😀 Autossa ajellessa pysähdyttiin nappaamaan eväs banaanit ja jätskit. Matka ei kuitenkaan ollut pitkä, mutta välipala pitää mielen virkeänä.

Osoite millä parkkipaikalle löytää on Karjulantie 369, 34300 Ylöjärvi. Tampereelta tultaessa matkan varrelle osuu kivasti myös Muroleen kanava, jossa on mukava kesäkahvila, vene paikkoja ja tapahtumia (tosin nyt korona varmasti vaikuttaa asiaan). https://muroleenkesakahvila.fi/

Mutkikkaalla tiellä Eräipana huuteli iloisena että vauhtia alamäkiin, kutittaa vatsanpohjasta, kun taas isi oli yökätä. Tässä yksi syy miksi viihdyn ratin takana, itse voin mutkikkailla teillä pahoin helposti, ratissa en 🙂 Pelloilla vaani kauriita, peuroja, kurkia, joutsenia ja muutama hanhikin näytti olevan liikkeellä. Parkkipaikka on helposti havaittavissa ihan tien vieressä ja sillan kupeessa. Sinen P merkki on helppo huomata, vaikka ihasteli koskea patoineen.

Eräipanalle ulkovaatteet päälle peräkontissa, reput selkään ja ajotielle! Reitti lähtee kuohuvan padon vierestä ylöspäin, parkkipaikalta katsottuna ajotien toiselta puolelta. Kyltit opastavat hyvin reitille ja tämähän kuuluu myös Pirkan taipaleeseen.

Alussa toki oli pakko ihastella patoa ja jo se sai Eräipanan liekkeihin! Hieman jo tässä kuumotti lapsen kanssa ja sai olla kainalo-otteessa. Mutta, matka jatkui leppoisasti hyvin merkattua reittiä pitkin. Sini-punaisten viivojen bongaus puista kiinnosti, tällä uudella reitillä Eräipanaa paljon. Metsä oli täynnä miekkoja, tutkimusmatkailijan sauvoja, jääpuikkoja, maahisten jälkiä, joen pyörteitä, kiinnostavia kiviä, jänniä vanhoja puita… Eipä tarvinnut todellakaan antaa lapselle mitään virikkeitä, vaikka luuppikin oli taskussa.

Reitin ensimmäinen joen ylitys oli kieltämättä hieman vauhkolle äidille pelottavaa. Ei itseni, vaan villin Eräipana puolesta, joka oli jo toinen jalka lähtökuopassa menossa. Käytiin hyvin toimintaohjeet läpi ennen sillalle astumista. Tarkasti kerrottiin silmiin katsoen, rauhallisesti, että ”lankut ovat liukkaat varmasti, alla on joki jossa on kylmää vettä, joka kuljettaa mukanaan. Joki vie sille isolle padolle jota katseltiin ja missä on melojillekkin SEIS kyltti hyvissä ajoin. Nyt pitää antaa äidin ja isin pitää kiinni, ei riuhdota. Muuten joudutaan palaamaan tylsälle autolle ja herkut jää syömättä.” Taktiikka toimi hyvin joen ylityksessä ja huokaisin helpotuksesta. Hurjan kaunis pieni silta ja niin oli maisemakin.

Ensimmäinen silta,hieman jännitti

Ensimmäisen sillan jälkeen oli polulla vettä paljon! Lenkkareilla olisi saanut tehdä melko hyppyjä jos olisi halunnut jatkaa matkaa. Eräät vastaan tulijat olivatkin palanneet tästä syystä. Loikittiin eräipanaa nostaen vähä vesisimmistä kohdista. Pätkä oli noin 4m ja sitten polku oli jälleen helppoa kulkea. Vanha metsä kutsui pysähtymään ja ihmettelemään puissa olevaa kolojen määriä, virtaavaa jokea, eri kääpiä ja mikä parasta isoa kaatunutta mäntyä. Puun rungolla oli hauskaa kokeilla tasapainoilua ja tästä ei olisi Eräipana ihan helpolla lähtenyt.

Matka jatkui ja hieman piti kiertää metsäaukean puolelle koska polku oli joen vallassa. Mutta, tästä oli muutkin kulkeneet ja reitti oli hyvä. Polku kulkee koko matkan joen vartta, eli eksymistä ei kannata pelätä, seuraa jokea.

Pian esiin pilkisti auringossa laavu! wau mikä paikka, kosken äärellä ja hyvät puitteet. Kuraa toki on nyt joka puolella ja laavun edusta oli sulanut nuotion vuoksi kuraiseksi. Mutta kura kuuluu kevääseen, siinä missä telkkäkin kosken pyörteissä surffaamassa. Tosin itse en tiedä pystyisinkö nukkumaan tässä, ääni koskesta oli sen verran kova.

Siellä laavu jo siintääkin!

Laavulla oli hyvin puita puuliiterissä + sahat ja kirves. PuuCee löytyi myös. Alettiin heti ruuan valmistukseen, mutta rauhallisin mielin nauttien auringosta. Eräipana toimi klapi lähettiläänä. Isi pilkkoi puuvajalla hieman pienemmäksi klapeja ja Eräipana toi ne luokseni laavulle. Laavulla hän sai sitten itse veistellä kiehisiä puukollaan + väsätä vaahtokarkki tikkuja muille, kun äiti silppusi sytykettä. (Huom tarkka valvonta puukon kanssa!) Plasmasytyttimellä sitten Eräipana sai sytytellä omia pikku tikkujaan ja heitellä äidin tikkujen sekaan. (Ja myös tämän kanssa tarkkana! Ei ole mikään lasten lelu) Näin olikin kohta tuli valmiina. Ja yhtä oikeaa tapaahan ei ole sytyttää nuotiota. Pääasia että ilma kiertää ja on kuivaa sytykettä & erikokoista puuta millä tuli saadaan alkuun helpoiten. Itse pidän edelleen parhaana tuohta & kiehisiä, tuohirulla jonka sisässä on esim katajaniiniä on huippu. Pahin on sanomalehti, palaa nopeasti ja tuhkaa tulee, mutta joku tästäkin tykkää sytykkeenä.

Sijainti on kyllä melkoisen hieno!

Ruokana oli Eräipana herkku lemppari nuudelia..jep, halvat herkut hänellä. Äidille ja isille oli minigrip pussissa ollut ennalistumassa kuivattua toniokalaa ja herne,maissi,paparika sekoitusta. Ne olivatkin pehmenneet todellakin jo kokonaan. Kuivat aineet pussiin,kuumaa vettä, tiiviisti kiinni ja suu rullataan. Sitten toisen minigrip pussin sisään varmuudeksi. Eräipana sai nuudelinsa ja lisukkeena kurkkua sekä nakkeja. Nyt sopi laittaa hetkeksi silmät kiinni ja nauttia auringosta, Eräipanakin kiltisti paikoillaan. Samalla kiehui vesi jo kahviinkin. Jälkiruokana oli varmuuden vuoksi suklaata Eräipanalle. Äidin ”5 min digestivemutakakku” ei välttämättä uppoaisi. Olinkin oikeassa sen suhteen, näytti kuulemma liikaa kakalta. Äiti ja isi sanoi puolestaan että ihan ok.retkijälkkäri ja ruokatermarissa jos olisi vaikka jätskiä seuraksi..hmm

Vedet tulille

Ruokailujen jälkeen Eräipana halusi kieritellä viimeisistä lumista lumipalloja ja tutkia koskea. koski tutkimusta rajattiin tiukasti ja siitähän menee hernepussit nenään. Tilanne kuitenkin rauhoittui nopeasti kun jälleen huomautettiin virran voimakkuudesta, heitettiin rannalla ollut kepin pätkä virtaukseen mihin se pian katosi. Puolestaan telkän koski surffailua oli kiva katsella ja heitellä pikku lumipalloja pieneen kuuseen katsoen kuka osuu parhaiten latvaan.

Ja sitten matka jatkui hyvällä polulla. Nyt oli energiaa ja Eräipana olikin karhu joka jahtasi meitä. Mutta pysähdys tapahtui kun hän huomasi puusta pudonneen linnunpesän, sen katselemisessa oli paljon kiinnostavaa ja sai kertoa miten ja millä linnut pesiään rakentavat. Välillä taas juostiin puolestaan isi karhua karkuun, kas äiti karhuilla olikin super voimia joilla se sai etä lamaannutettua karhun. Tätä se olikin sitten seuraavalle sillalle asti, jossa jälleen käytiin ”silta säännöt” läpi. Sillan ylitys meni jälleen hyvin ja todettiin että voidaan toistenkin ylittää näin pieniä siltoja, läpyt sille!

Takaisin paluu oli myös joen vartta kulkien. Tällä puolella maasto oli kallioisempaa kulkea ja syväuraiset kengät olivat hyvä valinta. Lapsen energian määrä on melkoinen, välillä pysähdyttiin vesi tauolle ja matka jatkui, toisinaan hörpättiin myös mehua ja otettiin pähkinöitä. Eräipanan pissa tauot kuuluivat toki asiaan matkan varrella.

Huomattiin kohta että ollaan jo palaamassa tutulle reitille, ensimmäinen silta näkyi edessä. Huomattiinkin että joen varrella oli myös kulkenut majavia, syönti jälkeä löytyi ja mahtava hämähäkki (Tuohinopsakki) viimeisessä kuvassa sarjassa. Eli tähänkin jämähdettiin, mutta mikäs siinä kun ei ollut kiire ja välipalaakin oli repussa. Välipalapatukat on näppäriä ja niitäkin voi itse helposti valmistellä halutessaan.

Ja matka jatkuu!

Pian olikin saavutettu kyltti, joka varoitta tulevasta padosta ja käskee melojia rantautumaan. Vielä katseltiin hieman patoa ja sujahdettiin autolle, tien toiselle puolelle. Kurainen poika takakonttiin ja ulkovaatteet kestokassiin. Sitten pikainen ”oliko kivaa” kierros ja todettiin että oli! Juuri lähtiessä taivaalta alkoikin sataa valtavia räntä rättejä. Matka meni jällee kauriita varoen ja samalla kuunnelle sujuvasti..Miinaa ja Manua. Eräipana samalla pohti uimataito asiaa, koska satu kertoi uimakoulusta. Niin, tärkeää kun lähtee kesällä melomaankin retkille! 😉

Kevät tuo tullessaan uusia juttuja ja toivon mukaan iloa kaikille lähteä ulos! Ei tarvita hifistelyjä ja lähi ympäristöön kannattaa tutustua. Keväällä parasta on meillä lintujen bongailu, halpaa lystiä ja samalla hyvää oppia lajeista, sangen koukuttavaa 😉

Kyrön laavu Ruovedellä, Eräipanalle uusi helppo kohde.

HITAAT AIKUISET, OTTAKAA KIINNI!

Pääsiäinen ja yllättäen tullut lomapäivä! Koronan vaikutus näkyy myös näissä erä-ja luonto-oppaan töissä ja yhteistyö tahojen kanssa tarvittaviin töihin. Mutta, koska loma tuli, niin kohti laavua jolla ei oltu käyty yhdessä. Päätyöstäni sosiaalipuolelta olikin vapaata kivasti nyt 🙂

Ruovedellä on monelle ehkä tuntemattomampi Kyrön laavu. Laavu on kuivan maan aikaan erittäin helppo saavuttaa lasten ja vaunuikäistenkin kanssa.

Keväällä on nyt aina vähän mysteeri miten autolla pääsee mihinkin kulkemaan mahdollisten kelirikkojen tai sohjon vuoksi. Tästä syystä tämä valikoitui kohteeksi. Päätieltä ei ole kuin vajaa kolme kilometriä laavulle (2,52km kelloni mukaan). Tosin metsäautotiekin voi olla raskasta käveltävää jos lunta on paljon. Maastossa kulkeminen on aina pidemmän oloista, kuin puhtaita kävelyteitä matkatessa.

Kuraahan nyt riitti, aurinko paistoi, mutta silti viileää. Pukea piti siten että ei tulisi liian kuuma ja kuraa olisi varmasti vaatteissa. Laitettiin Eräipanalle jalkaan kevyet fleece housut, lämpöiset merinovilla sukat, t-paita ja sen päälle vetoketjullinen fleece takki. Näin saatiin autossa yläosa helposti kuorittua ajomatkaksikin. Pipo sai olla hengittävä pikku hikoilijalle. Kuraa kestävät tumput käteen ja fleece vuorelliset kurahanskat mukaan. Vaihtosukat ja parit hedelmäpussit jos kengät kastuisi. Eli jos tulee märät kengät, laitetaan kuivat sukat jalkaan, hedelmä/koirankakkapusii päälle ja kenkään koipi. Nyt jalkaan laitettiin kengät joissa kumipäällyste ja irroitettava toppavuori. Toppatakki & housut, jotka käsitelty pesukoneeseen laitettavalla kalvopesuaineella.

Ja sitten matkaan, kaapattiin mummo mukaan ulkoilemaan upeaan säähän samalla! Osoitteeksi laitettiin navigaattoriin Pöytäniementie 35750 Ruovesi. Alue on Ruhalaa ja tien varressa esimerkiksi ihan lähellä vanhainkoti. Tie jolle auto jätettiin on metsätie jolla ei ole nimeä, joskus tässä on ollut pieni puinen kyltti ”laavu”. Nyt tie oli niin sohjoinen että sai tehdä uraa varoen ettei hulahda ojaan sohjossa autolaan. Peruuttamisen taito on yksi tärkeä ominaisuus välillä, jos pikku teillä tulee joku vastaan niin siinä voi joutua peruuttelemaan pitkäänkin. Nyt auton sai tien laitaan siten että ohi pääsisi. Jos tie olisi ollut autollemme ajettavassa kunnossa, olisi tullut pari hyvää levennystä myöhemmin. Nämä kuvat napattu karttaselaimen sovelluksesta.

Eräipana oli jutustellut koko matkan niitä näitä ja odotti yhtä lempi ruokiaan syötäväksi (ei vain jälkiruokaa 🙂 ). Ruokana oli pyttipannua, helppo näin pikku päiväretkelle. Useinmiten omista jääneistä keitetyistä perunoista, mutta nyt otettiin oikein hienosti kaupan valmis pussi.Kasviksia oli pilkottuna mukaan ja hätävara ruokaa, kuten banaania ja suolakeksejä. Ketsuppia lisukkeeksi ja öljyä paistamiseen. Mummo oli hääräillyt ja laittanut termariin caffet mukaan & maidot purkkiin sekä pikku pääsisäis herkkuja.

Kävely auringossa sai mielen kirkkaaksi ja kamera valmiina odotti josko nyt näkyisi jotain jännää! Peuran jälkiä riitti ja koiran tassun painaumia jotka Eräipanasta näytti toki dinosauruksen jäljiltä. Yksi kiinnostava tuulivoimala näkyi ja sitäkin ihmeteltiin hetki pönöttäen auringossa, hyvähän oli selittää miten sillä sähköä tuotetaan. Metsä ympärillä oli alkanut sulaa ja vihreys näkyi havupuu voittoisessa metsässä. Välillä tie mutkitteli pellonkin halki ja tiestä oli kiva kaivaa tietysti kiviä ja katsoa kuinka pitkälle ne lentäisi tiellä, mahdollisesti niihin mahtaviin lätäköihin? Tietä pitkin kulku oli helppoa, välillä Eräipana alkoi jo kysellä ”ollaanko kohta perillä?” Siinä piti hieman motivoida että perillä odottaisi herkkuruoka ja pidettiin mehu taukoa. Tällaiset tiellä kulkemiset saattavat meillä tylsistyttää Eräipanaa, etenkin jos koko matka on ns tylsää tietä, silloin ne lätäköt, eläinten kakat, mielikuvitus leikit, ja pistäytymiset metsän puolella on hyviä. Jos energiat meinaa loppua, otetaan pala suklaata, pieni paha.

Tie alkoi muuttua hieman lumisemmaksi ja kohta se olikin ihan viime metreillä polviin asti kivasti upottavaa sohjoa. Välillä lumen pinta piti ja sitten taas humps! Eräipanasta tämhän oli juuri hyvä ja kulki edellä juosten iloisena. Lasta kun lumi piti melko hyvin pinnalla, välillä kyllä hänkin humpsahti, joten onneksi lahkeet oli suojassa.

En muistanutkaan että laavu olisi näin kiva! Kääntöpaikka oli suoraan laavun edessä. Tätä en muista, oliko puomi jossain kohtaa tietä, jolloin aivan perille ei pääse autolla, nyt sellaista ei näkynyt/ kielto merkkejä. Tämä selvinee jälleen kesä aikaan. PuuCeetä paikassa ei ole. Joten jos hätä iskee, kävele metsään, kaiva kolo, tee asiasi, peitä kolo ja desinfio kätesi.

Laavulla oli toki nyt ensimmäisenä hääräämässä Eräipana, availemassa tulipaikan painavaa kantta valmiiksi. Taisi nälkä iskeä kävellessä. Laitettiin tulet heti, laavulla olikin puita laavun takana, mutta meillä oli myös omat mukana joten poltettiin niitä ja jätettiin ylimääräiset laavulle. Kirvestä paikalla ei ollut jos olisi tarvinnut. Hyvänä keinona puiden kantamiseen näin päiväretkillä on ollut laittaa puut muovipusiin/ (kangaskasseihin jotka ei ole niin liukkaita kuin muovipussit) ja toinen pussi siten että suuaukko peittyy. Sitten pussit repun päälle, hupun alle ja kiristää kunnolla narut. Välillä laitettu lisä narua tai kuormaliinalla. Narua onkin hyvä olla aina mukana. Reppu jossa ei ole huppua, on käytetty samaa tekniikkaa, eli repun yläosaan ja sitten naru + ohut kuormaliina. Mukavempi kun kädet vapaana ja paino on helpompi selässä. Kannattaa kiinnittää kerrasta kunnolla, ei tarvitse sitten laskea kymmeneen kesken matkan kun puut on levällään.

Aika kului Eräipanalla hyvin, oma tärkeä puukko oli matkassa ja sillä jälleen harjoitteli mummon kanssa kiehisten tekoa. Myös paikalla olleet makkaratikut saivat teroitusta. Puukko on todella terävä ja siinä on ehdoton etu että se kulkee pinnalla silloin hyvin ja jos vahinko sattuisi olisi haava siistimpi. Tylppä kärki on ehdoton plussa lasten ensi puukossa, samoin kunnon sormisuoja ja kahva joka on liukumaton. Yksin lasta ei jätetä ikinä puukon kanssa ja harjoittelu aina valvottuna. Koska käpyjä oli saatavilla, tuli niistäkin hienoja hmm käpy dinosauruksia käpylehmien sijaan. Juokseminen lumipallojen kanssa ilman suurempaa missiota näyttää olevan hauskaa 😀 Yleensä Eräipana keksii virikkeitä ihan itsestään ja keksii leikkejä kivestä ja laakeasta puun palasta tulee hyvä linko. Luupilla voi koittaa saada tulen syttymään (tämä tosin aikuisen seurassa). Myös tuo ihan oma plasmasytytin on tärkeä ja sillä on käristetty kaikkea mahdollista, paitsi omaa nahkaa.

Ruoka valmistui pannulla kahdessa erässä koska sitä oli paljon! rasvaa kunnolla pannuun ja nam kohta oli mättö ateria valmis. Eräipana sai syödä ensimmäisestä erästä mummon kanssa ja äiti sitten viimeisestä. Kasvikset meninvät hyvin, niinkuin aina. Paprika ja kurkku on sellaisia mitkä tuoreena uppoaa Eräipanaan äärettömän hyvin, onneksi. Tällaiset helpot ruoka ratkaisut ovat välillä ihan kultaa! siinä ei tarvitse miettiä sataa ainesosaa tai häärätä kippojen ja kuppien kanssa. rentouttaa itseäkin välillä helppous joka uppoaa lapseen myös. vaikkakin, tykkään testailla kaikkia mahdollisia tee se itse ruokia. Lähtökohtaisesti kaiken kun voi maastossakin valmistaa eri kuumennus vehkeillä/ nuotiossa.

Kahvia ja suklaa munia oli jälkiruokana ja voin sanoa että kamala ähky kyllä saatiin aikaiseksi (kokonainen Mignon muna,huh huh)! Välillä tulee ylimitoitettua ruuan määrää. Mutta sitten loput vaan rasiassa kotiin. Nytkin jäi banaanit mukavasti kotiin kuljetettavaksi. Autossa tosin pitää olla aina hätävara nakerrettavaa.

Takaisin kävellessä aurinko oli sulattanut entisestään tuota pikku matkan lumi hanki käveltävää, humps ja humps, siellä oli aikuinen polvia myöden. Nyt Eräipanakin uppoili lumeen, ihme ettei kiukku kuitenkaan iskenyt, liekö vielä sokerilla vaikutusta hymyyn. Metsän puolella tässä kohtaa ei olisi kulku ollut helpompaa, muuten olisimme sinne siirtyneet. Loppu matka sujui tahtia etana. Joka ikinen kivi piti tutkia, tarvitsi sujahdella metsään kun näki entistä paremman vaellus-sauvan, kaikki eläimen jäljet tarvitsi tökkiä kepillä, pudonnut linnunpönttö piti tutkia, pajunkisoja tarvitsi katsoa ja kokeilla miten pehmeiltä ne tuntuvat nenän päässä… Jälleen, aikaa lapsen kanssa liikkuessa tarvitsee. Viimeiset 20 metriä autolle olikin sitten jo ”ollaanko jo perillä?” kysymystä. Mutta eipä ihme, kun juoksee pikku jaloilla niin väsyy. Taukoja pidettiin ja juotiin muutenkin kyllä, mustikkamehu muumi pullosta toimii hyvin. Vettä saa sitten aikuisten pullosta, siinä on sitten jotain erityisen hienoa 🙂

Ennen autoon istumista, koko kura pakkaus lapsi riisuttiin takakontissa ja kura vaatteet & kengät kestokassiin. Autossa Eräipana ei kauaa jaksanut olla hereillä, joutsen parven ja töyhtöhyypät ehti näkemään pellolla ennen kun simahti. Kyllähän se toki vaikutti siihen että yöunille mentiin myöhemmin, mutta onneksi pääsiäis loma oli nyt. Isille ja isosisaruksille oli sitten kotona kerrottavana uuden laavu valloituksen huippuhetkiä.

Aurinkoista kevättä kaikille! Nyt on loistavaa aikaa opetella lintujen ääniä ja käydä lintutorneilla ❤

Kapeen luontopolun laavut! Hiljaisuutta ja kuivattua kananmunaa!

Onnea on hyvät laavut ja ulkoilu maastot!

On onni että Pirkanmaallakin on paljon mukavia kohteita jotka ovat hieman tuntemattomampia. Tämäkin kohde ei ole kovin tunnettu ja kuitenkin vain n.60km Tampereen keskustasta. Matkojen pituudet ovat tosin suhteellisia, mitä pitää lyhyenä ja myös onko autoa käytössä.

Marraskuun lopussa lähdettiin viettämään perhe aikaa ja se on todella arvokasta. Arki on muuten hyvin aikataulutettua, äidin päätyö sekä erä- ja luonto-oppaan työt + lisäopinnot vaativat suunnittelua. Aika joka arkisin on pyhitetty perheelle, on päiväkodin jälkeen aina Eräipana nukkumaan menoon. Sitten alkaa suunnittelut, projektit, markkinointi ja kirjoitustyöt jotka liittyvät erä puoleen. Tästä syystä harrastuksetkin ovat sellaisia mitä voi tehdä yhdessä, kuten retkeily. Välillä se on liitettynä erä- ja luonto-oppaan työhöni.

Äti, mikä tämä jäkälä on? Männynrunkojäkälää ainakin löytyy ja paisukarvejäkäläsuvun edustajia

Nyt suunnattiin katsomaan oliko Tampereella Kapeen luontopolun laavut missä kunnossa ja millaset reittimerkinnät olivat. Polku on todella huonosti tunnettu ja tästä syystä se ei ole niin selkeä kuin moni muu kohde. Kapeen kyläyhdistys on pääasiallinen ylläpitäjä ja heidän toimestaan nämä hienot laavut onkin rakennettu talkoo voimin vuonna 1999.

Reitti on niinsanotusti yksisuuntainen, eli ei ympyrä reitti. Tosin saa siitä ympyränkin jos vaikka kulkee hiekkatietä takaisin toiselle pysäköinti kohdalle.

Jos haluaa Kapeeseen suunnata niin osoite on Pohjankapeentie 134. Siitä käännytään hiekkatielle jonka varresta lähtee polku metsään. Autolle on pieni levennys tien reunassa. Eteenpäin ajettaessa pikkutietä löytyy isompi levennys ja kyltti Piikkistenvuori.

Me lähdimme nyt Piikkistenvuoren pisteeltä. Kartassa jonka otin karttaselain sovelluksesta on Piikistenvuori alempi,eteläinen pallo. vasen,itäinen pallo toinen levennys. Laavu on ylin,pohjoisin pallo ja taustalla kuva laavusta. Punainen isompi tie on Pohjankapeentie, Tampeensuunnasta tultaessa saavutaan kartassa idästä, vasemmalta.

Karttaselain on näppärä sovellus erityisesti jos käyttää lisäosia. Pääsee esiladattuihin karttoihin ja näkee mm.valtion metsästysalueet tai laavut.

Aluksi polku kulkee pientä ylämäkeä, sukeltaa sitten kanervikkoon, kivikkoon ja siitä havumetsään. Pienille jaloille kiivettävää hieman ja paljon juostavaa! Reitistä näkee että on todella vähän kuljettua, itse polku on melko heikosti näkyvissä välillä, mutta keltaiset narut pitävät polulla. Muutenkin huoli eksymisestä on pieni, teiden sisällä kun ollaan. Ihana hiljaisuus vallitsee ja Eräipanasta pitäisi pysähdellä tutkimaan kokoajan kiviä ja puussa kasvavia sammaleita. Eli hieman sai patistaa häntä kulkemaan eteenpäin. Laavut ovat kallion alapuolella ja hyvin hiljainen Pohjankapeentie melkein näkyy. Tielle on laavuita todella lyhyt matka.

Ruuan valmistus aloiteltiin heti, kauhea nälkä tulee ulkoillessa helposti, etenkin kun juoksee karkuun jälleen dinosauruksia, mönkii maassa, kiipeilee puiden runkojen yli ja väijyy kivien takana! Eräipana sai veistellä omalla puukollaan tuttuun tapaan ja auttaa puiden noudosta vajasta. Ruokana oli simppeliä makkaraa, lihapullia Eräipana toiveesta, vihanneksia ja kuivattua kanamunaa, joka muuntui nopeasti munakaaksi. Kuivattuun kanamunaan lisätään tilkka vettä minigrip pussiinsa, pyöritellään sormien välissä ja kaadetaan kuumalle rasvatulle pannulle. Ei siis vaadi pitkää tekeytymis aikaa joka on nälkäisen onni. Munakas on todella näppärä retkiruoka, koska siihen on helppo lisätä vaikka tonnikalaa tai tomaattia + mausteita. Eräipana on onneksi munakkaan ystävä. Jälkiruoka on aina toki tärkeä ja nyt se oli banaania & suklaata. Banaanin kuoreen viilto, suklaata sisään tulen päälle lämpiämään.

Vaikka pysähtyessä saattaa tulla vilu,niin Eräipana ei kaivannut lämmintä päälleen. Isi kyllä kaivoi repusta pieneen mahtuvan lisä paidan päälleen ja minä itse hikoilin ohuella SA-paidalla ja vuorettomalla takilla. Säidenkesto kyky meillä on kaikilla erilainen ja kokeilemalla selviää miten normaalisti oma keho toimii. Poikkeustilanteet ja sään yllätys ilmiöt toki aina ovat asia erikseen. Siksi EA-laukussa on syytä olla lämpöpeite kesälläkin mukana, esim. tajuttomuuden/ sairaskohtauksen/ eksymisen / kastumisen vuoksi. Eräipanalla vuoreton haalari, villahaalari ja alla ohut merino kerrasto. Jalassa laskettelu sukat pitkillä varsilla ja vaelluskengät. Päässä merinovillainen kevyempi pipo ja sormissa vuorelliset tumput. Vaihtovaatteena yleensä ainakin villasukat ja villatumput + oma kevytuntuvatakki joka sopii Eräipanalle jos vilu iskee (peittää koko pojan hyvin). Metsässä liikkuessa eräipanalla on yleensä heijastinliivi, näin hän pysyy paremmin silmien havaittavissa kun juoksee yleensä edellä.

Ulkoillessa tyyli on vapaa 🙂 Joten vaatetus sen mukaisesti

Laavulla oli kiva tutkailla, katseltiin luupeilla sammaleita, kiviä (jotka osottautuivat Afrikantähdiksi tietenkin) ja kuka oli syönyt mitäkin käpyjä. Parasta oli kuitenkin ”hups, kaaduin leikki”, ihan omaa iloaan Eräipana juoksi ja oli kaatuili tarkoituksella pehmeille sammaleille.

Aika kuluu nopeasti ja oli pakko pakkailla tavarat kasaan. Pakkaamista helpottaa aina kun joka asialle on omat pussinssa, likaiset astiat, pannut, ruuat, roskat, vaihtoivaatteet, tulentekovälineet… Näin purkaminenkin on helpompaa. Myös kotona on helppoa lähteä nopeasti jos on valmiina ns.pakolliset asiat aina (EA-laukku, tulipussi, minigripattu wc-paperi..)

Oikeaoppinen veistely tekniikka vaatii harjoitusta.

Palatessa olikin jo hämärämpää, samaa polkua käveltiin autolle ja matka tuntui jaloissa lyhyemmältä. Eräipana halusi oll seikkailu jaoston johtaja ja kulki edellä vaellussauvansa kanssa. Sillä oli hyvä myös osoitella missä lymysi mahdolliset dinosaurukset ja ketut. Tuttu linnun ääni oli ainoa ääni mitä kuului. Hyvin on Eräipana oppinut oman ”kärkilintunsa” äänen. Palokärki oli Eräipanan ensimmäinen lintu minkä oppi ja kärkilintu on melko hieno nimi myös 🙂 Palokärjen ääni on myös helppo erottaa lento äänineen.

Pieni lumisade saapui ja kallion päältä katseltiin maisemaa järvelle, samalla Eräipana keskittyneesti piirsi lumeen kolmijalkaisia avaruusolentoja. Hienoa taidetta! Myös pieniä luonnon omia taideteoksia näkyi, kun katseli muunmuassa eri torvijäkäliä. Oman kellon toimivuutta on hyvä kokeilla välillä, auton sijainti oli merkattuna kelloon ja takaisin suunnistaminen onnistuisi senkin avulla hyvin. Itsellä käytössä Garmin Instict, se on toiminut hyvin mm. Venäjän rajan tuntumassa Itä-Suomen erämaissa, jossa puhelimen kenttiä ei ole. Nyt kuitenkin ei tarvinnut harhailla autolle kellon avulla. Päästyämme levennykselle, oli kaikilla edelleen mahat täynnä ja olisi ehkä itse voinut kävellä vielä tovin (vähän turhan tuhdit eväät jälleen). Sitten vain haalari pois peräkontissa, kuraa riitti jostain syystä hyvin ja automatka on muutenkin mukavampi taittaa kevyissä asusteissa.

Kaiken kaikkiaan mukava päiväretki ja rauhallinen kohde! Tarvitsee vielä kiertää laavulle toiselta pysäköinti ”pallerolta” jokin päivä!

Mukavaa talven jatkoa kaikille, ehkä se lumi saapuu vielä tänne Etelä-Suomeenkin!

Mukavaa talven jatkoa kaikille! Nautitaan siitä mitä on ja mitä jaksaa tehdä, kukin tavllaan ❤

Sadetta,pimeää ja nuotio puuhat arkena.

Vielä ei ollut pimeys laskeutunut, hyvä näpertää tikkuja puukolla varovasti.

Mitä täällä tuumitaan kun syksy on käynnissä? Tuntuu että on uhmaikä vahvimmilaan ja ulkona ollaan kuitenkin kokoajan. Eräipana on saanut osansa tänäkin vuonna siitä mitä on olla metsästämässä, marjastamassa tai sienessä. Välillä ollut äidin mukana eri tapahtumissa myös. Mutta nyt kun syksy on todellakin ”päällä” ja sää vaihtele jatkuvasti on se välillä haaste, tietenkin. Ei ole koskaan varmaa sataako taivaalta kenties pieniä vihreitä miehiä tai keijupölyä? Asiaa kaunistelematta on totta että ei aina nappaisi lähteä pimeään ja vesisateeseen retkelle tai jotain muuta puuhailemaan. Joskus koirien lenkitys aamu viideltä sateessa ja pimeässä ei tuntuisi mukavimmalta vaihtoehdolta, vaan peiton vetäminen korville & ”adios”. Ulkoillessa, loppujen lopuksi kuitenkin melkein joka kerta on ollut ilo huomata että kannatti lähteä. Aamuisin virkistyy tahtomattaankin ja iltaisin aivot virittyvät jälleen kun saa happea!

Mikä helpottaa lähtöä pimeään ja kaatosateeseen on varmasti myös se, että siihen on vain tottunut. Myös oman lapsen vilkkaus on syy miksi on pakko olla ulkona. Siellä on tilaa purkaa energiaa ja kuralätäköissä saa pomppia. Esimerkisi lapsen osallistaminen takapihan siivoamiseen talviteloille tai riistan talviruokinnan aloittamisessa, on aktiviteettia jolla saa paremman rauhan iltoihin. Oma asenne toki ratkaiseen ja mitä on valmis tekemään, astumaan pois mukavuusalueelta tai kokeilemaan uutta? (Mutta) Myös vaatetus on iso olennainen kysymys, jos ei omista vaikka itse kumisaappaita, eipä se ole helppoa lähteä vesisateeseen. Meillä on panostettu ulkoiluvaatteisiin, tässä korostan että kaikkea ei todellakaan ole ostettu uutena. mutta tarve on pakkotanut hankkimaan vaatteet joka säälle.

Mitä siellä kuraisessa, pimeässä märässä säässä voi sitten tehdä? Keskellä arkista viikkoa, kun töiden jälkeen on yleensä hämärtyvää (ainakin päivätyöläisillä) tuntuu että aika loppuu päivästä valon vuoksi Värit ovat alkaneet katoamaan, pikku hyönteisiä ei pörrää enään, sienet ja marjat ovat jo kohta ei syötävässä kunnossa. Bingo voisi olla kurabingoa.

Mutta! Ainakin meillä toimii illan hämärtyessä otsalamput (oma on Nitecore Hc60-Nl1834 & Pezl Actik Core, ipanan Pezl tikkid eli lasten oma malli joka silmille turvallisempi) tulen tekeminen, ruokailu/välipala ulkona, muiden lasten kanssa mahdolliset heijastin bongaus leikit pihassa (ennalta suunniteltu heijastin rata toimii myös rasti tehtävänä, joissa kysymyksiä isommille), tähtien tunnistaminen. Sisällä ollaan myös nikkaroitu hyvällä sotkun määrällä lintulautoja syksyllä.

Esimerkisi olimme vesisade iltaruoka retkellä laavulla juuri. Todella hämärä päivä, itselläkin hyvin vetämätön olo ja ajattelin että työpäivän jälkeen haetaan Eräipana päiväkodista ja katsotaan elokuvaa möllötellen (ei se väärin ole). toisaalta.. koko päivä sisällä tarkoittasi itselle myös unetonta yötä ja mitäpä jos päiväkodissa ei olisi oltu ulkona ja lapsi käy ylikierroksilla. Päätettiin miehen kanssa että napataan Eräipana päiväkodista suoraan matkaan laavulle kokkailemaan. Sade yltyi ja mietin että onko tässä mitään järkeä. Pakattiin tulentekovälineet, EA-pakkaus, helpot ruuat nuotiolle, Eräipanalle vaihtovaatetta, puukot ja otsalamput. Päälle kuori vaatteet, joista tieto että nämä vielä kestää sateen. Perinteinen sadeasu on aina hyvä, mutta itse ”kuumakallena” sen kanssa olo on yhtä tuskaa. Yleensä vain tosi myrskyllä käytössä tai jos istuu veneessä / on stabiilimpaa olemista kaatosateessa. Reppuna meillä oli 40l Karrimor SF Thor käytössä ja sinne mahtuu loistavasti kaikki! Myös hyvä sadesuoja löytyy ja helppo aukaisu, siten että koko reppua aukeaa U-mallisen vetoketjun ansiosta (helppo päästä käsiksi nopeasti tavaroihin).

Päiväkodilla odotti kiukkuinen lapsi! Pahempi ärrimurri iski kun tultiin kesken leikin hakemaan. Ruokakin oli ollut kuulemma matokeittoa ja kakkaa. Vaatteiden pukeminen on kerrassaan kamalaa vapauden riistoa ja kurahousut saisi syöttää T-Rexille. Tällä asenteella oli mukava lähteä matkaan ja sade vaan jatkuu.

Ai minä murjotan? kiukuttelen?

Kohteena oli Kangasalan vehoniemen laavu koska; siellä oli takuulla puita, iso laavu, yleensä rauhallinen (tosin kuka lähtee hämärässä vesisateesa nuotiolle?), PuuCee, sopiva lyhyehkö kävelymatka joka hiekkatietä = paljon hyviä vesilätäköitä. Laavu muutoin esteetön, paitsi PuuCee/Puuliiteri. Myös potkupyörä oli mukana, ajateltiin että varmaan ilahtuu kun pääsisi potkuttelemaan, oma rinkkakin oli mukaan pakattu.

Kuitenkin, kun auto oli saatu sopivaan kohtaan ilmoitti Eräipana että ei varmasti ota potkupyörää saatika tyhmää ja rumaa rinkkaa. Vesisateessa jatkettiin sitten hiekkatietä eteenpäin ja asiaa helpotti kun piti kädestä kiinni. Kohta kuitenkin alkoi harmitus laantua eräipanalla ja kuralätäköt sekä hiekkakasat & isot kivet alkoivat kiinnostamaan. Loppumatka sujui hyppien, pomppien ja kiipeillen kivillä. Onneksi oli repussa sadesuoja ja aikuisillakin kengät joista vesi ei mene läpi. Sade muuttui kaatosateesta hieman pienemmiksi pisaroiksi, ihan hyvä niin koska kohta oltiin perillä.

Isin kädessä on hyvä taittaa matkaa

Laavulla haettiin heti kuivia puita liiteristä ja tuohta, sitten vaan pilkkomaan ihan pientä silppua siittä. Kun tulta sytyttää sateessa (tai märkiä puita) on syytä tehdä pohjatyö kunnolla jotta tuli pysyy ja syttyy hyvin. Ihan pieni silppu on välillä hyvä laittaa kosteassa säässä takin sisään kuivumaan, samalla kun pilkkoo muita puita. Oleellista on että puiden koko ”kasvaa” pikkuhiljaa tulessa. Eli ensin kuivat pikku silput & tuohet, tikut ja kiehiset. Sitten sormenpaksuista puuta ja siitä sitten suunta suurempaan. Kaikkiin kokoluokkiin itse teen sateella kiehisiä pintaan ja se on toiminut hyvin (ellei ole ihan tolkutun kaatosade).

Eräipana auttoi tekemällä omalla pikku puukolla (Marttiini Condor Junior, hyvä kahvan pinnoite & sormisuoja, pyöristetty kärki) silppua ja harjoitteli isin kanssa kiehisien tekoa. sitten kaivettiin hänelle oma plasmasytytin jolla sai sitten käristellä puun palojaan (Eräsytytin/ plasmasytytin.fi). Plasmasytytin on kaukana leikkikalusta joten tätä en suosittele lapsen käyttöön ilman todella tarkkaa valvontaa! Samalla äiti sai tulen syttymään. Sateen suojassa laavun alla sytytettiin tuohen pala ja pikkusilppu. Nopeasti ne tulipaikkaan ja kainalossa pieniä puun paloja. Pikkusilppua ja tikkuja saa olla todella paljon. Puut syttyivät ihme kyllä ensi yrityksellä ja saatin lisäiltyä ripeästi isompia puita. Tulen ylläpidossa ja elvytyksessä auttaa ilman saaminen. Siinä hyvänä apuna on vaikkapa istuinalunen ja sillä tulen ”leuhuttelu”. Tästä ipana kovasti pitääkin kun saa olla mukana tuli puuhissa!

Ja tuli vangitsee loisteellaan. Näin onnistuu tulen hapen saanti hyvin.

Ruokana oli risottoa jossa paistettua tomaattia lisänä. Riisi oli eiliseltä päivälliseltä ja jauhelliha paistui nopeasti tulella. Nämä yhteen, paljon öljyä kattilassa ja tomaattia pilkottuna sekaan sekä herne-maissi-paprika sekoitusta (joka kotona otettu pienempään erään purkissa), mausteet sekaan! Kurkkua oli mukana omassa purkissaan, se kun on parasta Eräipanan mielestä. Jälkiruokana oli kahvia ja erityis yllärinä kindermuna Eräipanalle. Erityis jälkiruoka reippaalle sadesään ulkoilijalle! Omassa juomapullossa oli mukana myös puolukkatuoremehua, joka kuuluu myös suosikkeihin.

Tuli tuo kummasti tunnelmaa kun illat pimenevät.

Ilta oli jo pimeä ja otsalampulle kyllä tarvetta. Mutta mikäs siinä ollessa sateella, suojassa ja hörppiä kahvia. Meillä Eräipana saa kahvia myös, tosin ainakin puolet on siitä maitoa. On kiva olla niinkuin muutkin. Siinä istuskellessa käytiin läpi jo hyvillä mielin päivän tapahtumia, mitä oli askarreltu päiväkodisssa, kuka leikki ja kenen kanssa, mitä mahtaa mummolle kuulua, oliko kummisetä missäpäin, saako tyttöjä pussailla päiväkodissa, miksi joku kiroilee, oliko pimeässä nyt jännittävää (jos on niin miksi). Käytiin läpi ihmisten ja eläinten aisteja ja miten niillä pimeässä pärjää, todettiin että pimeys herkistää ihmisen aisteja muun muassa kuuloa.

Otsalampun iloa! Kunhan ei näytellä silmiin, myöskään omiin silmiin1

Kello lähestyi seitsemää, pakattiin tavarat ja katsottiin ettei jäänyt mitään laavulle. Meillä arkisin mennään 20.00 yöunille. Sadesuoja repun päälle ja matka kohti autoa otsalamppun valossa alkoi. Eräipana on aina tohkeissaan, kun saa kulkea erityisesti äidin lamppu päässään ja tutkia ympäristöä sen kanssa. Eikä tarvitse edes lähteä vaikkapa olohuonetta pidemmälle! Nyt oli virtaa Eräipanassa ja etenkin kun näki jo melko lähellä autoa, ison metsäkoneen työssään! siinä jos jossain oli kunnon valot ja miten se katkoikaan puut siisteiksi pinoiksi karsien ne samalla. Näitä ihaillaan välillä YouTubessa tai Instagramissa 😀

Palatessa autolle, oli puolestaan äidin käsi hyvä

Autossa riisuttiin takakontissa kuravaatteet ja sitten menoksi! Loppujen lopuksi oli kiva, märkä, pimeä reissu. hyvää ulkoilua kaiken kaikkiaan ja omakin mieli oli huomattavasti virkeämpi. Eräipanan kiukku oli jäänyt jo menomatkalla hiekkatien mutkaan ja hyvä niin! Kotona lämmin suihku, voileipä ja lämmin maito, sitten pieni mies nukahtikin ennen kuin oli ehtinyt pöö sanomaan. Ulkoilu on täällä todettu parhaaksi unilääkkeeksi kaikille ja unet silloin myös Eräipanalla tasaisia. Itse olen opetellut nyt pakosta nukkumaan sisällä, lähellä tehdään uutta asuinaluetta, joka vaikuttanut ison tien liikenteen ääniin. Metsää on kaadettu tien ja kodin välistä runsaasti ja peltorit päässä ei oikein osaa nukkua, vielä. Tässä koittaa nyt löytää markkinoilta kaiken äänen eristäviä korvatulppia ja kokeilla sitä kuppikuulokkeiden kanssa nukahtamista. Sisällä nukkuminen on itselleni haaste ja ulkona nukkuessa unenlaatu on parempi, sekä aamulla olo pirteämpi. Ehkä tähän löytyy ratkaisu, miten saada melu pois pihalta!

Nyt toivotetaan hyvää viikon jatkoa kaikille, ulkoillaan sen verran kukin tyylillämme mikä hyvältä tuntuu ja kaikkea voi ainakin kokeilla!

Uhriharju, Isokuru ja päälle Tunturiaavan luontopolku! Päivän kestävä reissu vaihtelevin maastoin 4v:n käveltävänä. Pieni kakunpala vai ei?

Bongaa Eräipana kuvasta 🙂

Pitkä ja kivinen tie Isokurun pohjalla? Parasta Eräipanasta! Dinosaurusten mailla selvästi…

Laitetaan itse Eräipana kirjoitus puuhiin niin saadaan hyvin näkökulmaa miltä tuntuu 4v:nä kipittää melko pitkä lenkki.

Aamu alkoi melko usvaisena ja kosteana kun mögin makuupussistani ylös mökillä. Äiti ja isi olivat sitä mieltä että olisi hienoa nähdä Isokuru, kuulemma sekin vanha jääkauden aikainen muodostuma. Jääkausihan oli todella kiinnostava koska silloin täällä eli varmasti valtavia vaarallisa dinosauruksia, ainakin Suomessa. Vaikka vanhemmat ajattelivat aikakauden lähinnä geologian yhtenä tähtikohtana.

Isokuru on koko Suomen suurin kuru ja kyllähän se kuullosti jännittävältä! Syvyytä kun on huimat 220m! Tämä tarkoittaisi ainakin laskeutumista alas kurun pohjalle jossa kulkee kesäreitti. Nyt oli vielä meille epäselvää päästäisiinkö uhriharjulle, koska suuri rappusremontti oli sulkenut yhden osan reittiä.

Jääkauden muodostelmia näkyi hyvin

Minulle varustettiin säänpitävää lämmintä, mutta hengittävää kevyttä vaatetta. Mukaan äiti ja isi nappasi lisä vaatetta jos vaikka jotenkin kastelisin itseni tai palelisi. Muutenkin on hyvä olla jotain lämmikettä mukana, kun ei voi tietää jos vaikka sattuisi jokin onnettomuus tai eksyminen. Onnettomuuksissa uhria pitäisi saada pysymään lämpimänä, siksi avaruuslakana on hurjan hyvä EA-laukkuun! Näitä asioista äiti aina jaksaa paasata kaikille ja joka paikassa. Vaikka se samalla pakatessa lauleli Steve Kekanan ”Raising my family” kappaletta.

Hyvän matkaa isonkurun pohjalla kulki laudoitettu reitti

Eväät toki piti ottaa mukaan kun retkellä menisi koko päivä. Vanhemmilla oli ajatus että käytäisiin Pyhänkasteen lammella ja sitten vielä 7m pitkä luontopolku jatkoksi. Aamupala syötiin tukevasti ennen lähtöä ja reppuihin laitettiin naposteltavaa helposti saataville ja vettä. Välipala olisi voileipää ja kahvia sekä suklaata. Lämminruoka olisi toiveestani muusia voilla, makkaraa, kurkkua, paprikaa ja ketsuppia paljon! Vihannekset minigrip pusiin ja perunamuusi oli valmisjauheena kätevästi. Falavelejä en halunnut ja se vähän harmitti vanhempia, nekun ei olisi jauheena painanut samoin kuin lemppari makkarani.

Matka alkoi puiston portilta, laskettelurinteen vierestä. Ohitettiin Isokurun kota ja tulipaikka ja käveltiin liukkaat portaat alas. Pidin hyvin kiinni kaiteesta ja moikkailin ihmisill ejotka tulivat vastaan ylös puuskuttaen enenmmän tai vähemmän. Yksi vastaantulija osasi kertoa meille hienon uutisen! Portaat Uhriharjulle oli juuri tänään hetki sitten avattu!

Portaat alas varovasti
Alta löytyi selkeät opasteet ja varoitus että puinen osuus osittain heikossa kunnossa. Muutama lauta vähän rikki.

Portaiden alta suunnattiin puu päällysteiselle polulle, mielestäni se oli kiinnostavaa ja helppohan siinä oli talsia, välillä muutama huonompi lauta. kiinnostavaa oli alussa ehdottomasti kirkaat vedet ja miten jotkin olivat heittäeneet kolikoita veteen toivoen jotain. Polullaoli laittéttuna kylttejä jotka kertoivat alueen muodostumista ja kasveista. Tehtiinkin aaltokivien bongaus kilpailu!

Kohta alkoi kivinen osuus. Tämä oli vähän haasteellisempaa pienille jaloille, mutta suoritin sen hyvin liukkaudesta huolimatta. Muutama ihminen tuskaili kyllä kivikon vaikea kulkuisuutta, mutta kannustin heitä hyvin kehumalla (jostain syystä äitiä ja isiä hieman hymyilytti tuo tapa puhua, kuullosti kuulemma tutulta ”hyvin menee, kannattaa ottaa vaikka supermies suklaata niin jaksaa”.)

Masema ympärillä veti kyllä minutkin ihmetyksiin! Nyt jos koska oli pieni olo näiden kivien keskellä! Kullankaivajan kolokin näkyi maastossa ja kyltti siitä meille infona! Korppi tuli lentelemään yllemme ja katsomaan kuka hänen maillaan oikeen liikkuu, ihana korppi. Korppi onkin yksi niistä eläimistä, jota ennen kristinuskon leviämistä täälläkin on pidetty pyhänä. Alueella asui aijemmin metsäsaamelaisia ja heidän kulttuuri on yksi niistä äidin lempi aiheista, joten siinä yksi syy miksi tämä kohde poltteli kovin äitiä 🙂

Päästiin pyhänkasteen putoukselle ja voi pettymys minulle! Luulin että siellä olis iiso kohiseva putous..mutta se olikin todella korkealta tuleva lirupuro! Vähän siinä asiaa protestoin, mutta eväät huutelivat jo repuista. Istuttiin siihen penkille, moikkailtiin paria muuta jotka ihmettelivät tuota putousta seinämineen ja pohtivat pitäisikö kiivetä ylös uusia rappusia. Lämmin isonvaran maitokahvi oli minusta hyvää ja iso voileipä katosi nopeasti. Suklaa sai lopulliseti oloni todella virkeäksi ja päätettin lähteä korkeuksiin katsomaan maisemia. Uusissa metalli rappusissa minu aihmetytti vieressä olevat laudat, alussa niisä oli suloiset tassun kuvatkin? Äiti kertoi että ne on siinä koiria varten. Ei olisi koiralle kovin mukavaa astella metalli ritilällä, siinä tulis nopeasti anturat rikkinäisiksi.

Siellä ne portaat vilkkuu!
Äidille ja isälle tuotti tuskaa pysyä perässä!

Olin huomattavasti nopeampi kuin vanhempani, kohta savutin näköala tasanteen ja ei huimannut yhtään! Ärsyttävää oli että isi ja äiti kumpikin kokoajan olivat kädessä kiinni. Kauhea jano kyllä iski kun laulelin ja naureskelin huipulla! piti kuulemma istua hiemanrauhoittumaan, mutta se ei ollut kuin hetkellinen homma! Jatkettin siis rappusia alas ja takaisin tutulle polulle!

kiitos Superyellow yhteistyöstä! https://www.superyellow.fi/fi/ Huipulla tuuli kylmästi joten tauoksi kunnolliset merinovilla pipot päähän!

Palatessa matka tuntui paljon lyhyemmätä (nyt oli kävelty n.3,9km) ja olimme kohta jo takaisin Isokurun kodan rappusten alapäässä josta lähdimme koko Isonkurun reitille (isokurun kodan portaiden alta yhteen suuntaan Pyhänkasteen putoukselle on 1,5km). Nyt jatkettiinkin suoraan ja lähdimme kiertämään Tunturiaavan luontopolkua! Tämä olisi 7km lenkki jos sen kiertää kokonaan tunturiaapan lintutornin kautta luontokeskukselle. Parasta oli heti alkuunsa KÄRPPÄ! Siellä se juoksi nopeammin kuin öljytyn saippuan lähtönopeus kädestäni! Äiti koitti olla nopea mutta tuolla on nytvain yksi, vähän sinnepäin kuva. Koitettiin olla hiljaa ja odoteltiin. Isin kanssa nähtiin kun se kurkkasi kärppämäisesti yhden ison kiven alta ”lähtiköhän ne ihmis riesat jo?”.

Matka oli minusta verrattaen helppoa kuljettavaa, vain kevyitä nousuja/ lyhyet portaat ja hyvää polkua. Liukkaita juuria ja kiviä kyllä piti varoa. Metsä oli paljolti männyistä koostuvaa, mutta pari pikku lehtoakin tuli polun varrella vastaan. Opasteet olivat hyvin selkeät ja helppoa erottaa mielestäni. Täälläkin oli välillä kylttejä joissa kerrottiin alueen luonnosta, niiden kohdalla välillä otettiin pähkinöitä ja rusinoita mehun kanssa. Äiti nappasi olkapaille hetkeksi, luuli etten jaksaisi pikku matkaa vielä ja että jaloilleni lepo olisi hyvä hetkesi.

Suo. Suot on todella kivoja koska siellä on pitkokosia. Jostain syystä minusta niillä on todella kiva aina juosta ja niin juostiin nytkin. Suo osuus meni siis todella nopeasti ja noin 1,4km sujahti vanhemmista hikisesti juosten, jälleen. Lintuorniin ei kavuttu, koska siellä oli paljon ihmisiä, juostiin senkin ohi!

Pitkokset tulivat aivan Tiaislaavun lähelle ja siellä sitten olis lämminruoka, lemppari makkaraani! Laavulla ei ollut muita ja saatiin rauhassa levittäytyä tavaroinemme! Pian retkeilijöihin tottuneet erittäin kesyt ja vähän liiankin tuttavalliset kuukkelit saapuvat paikalle. Minustahan oli mitä hienointa kun sai antaa pari natural pähkinää linnuille kädeltä, tuli mieleen ylipainoine punatulkku. Mutta kun pähkinää ei tullut päätti yksi kuukkeli testata melkeinpä nuotiosta ruuan noutoa, minun makkaraani! Onneksi ei kuitenkaan tuleen lentänyt. Fiksuja lintuja muuten, tietävät miten saa helposti ruokaa. Kiehautettiin nopeasti siis tulilla muusit ja makkarat oheen. Vihannekset oli helposti äiti jälleen minigripannut viipaleina ja ateria oli kohtuullisen täydellinen (paitsi äidistä joka olisi halunnut falaveleja).

Lintutorni siintää tuolla

Ihailtiin vielä pikkuhiljaa laskevaa aurinkoa ja muutamaa poroa jotka köpöttelivät lähellä. Ihanan hiljaista joka puolella ja pakko myöntää että ruoka rauhoitti oloa hetkeksi. Piti kuitenkin pakata kamat kasaan ja lähteä kuulemma jatkamaa.

Lähdettiin samaista Tunturiaavanluontopolkua eteenpäin ja maisema oli aikas kivaa mänty painotteista metsää ja aika avaraa. Helppoa kulkua leveää polkua jota sanoisin melkeimpä lenkkipoluksi. Äiti ja isi huomasi että nyt alkaa minun jalka painaa kun jäin tutkimaan joka mustikkaa tai kelottunutta puuta. Käveltiin oikaisten, ei menty luontokeskus Naavalle vaan laavulle … josta pääsi suorempaan meidän mökille. Naavalta olisi pitänyt kivuta vain ylämäkeä ja kiertoa olisi tullut noin 600m enemmän meidän tapauksessa. Käännyttiin siis risteyksestä vasemmalle kohti Isokurun kotaa. Isi otti laavun luona harteille ja sain sitten sieltä ihailla maisemia noin 800m mökille.

Aika hyvä lenkki! Äitin ja isin mielestä olin tosi reipas ja omasta mielestäni oli kivaa! Parasta oli se iso kivikko siellä Isollakurulla ja ne valtavat rappuset joista oli hienot näkymät! Kilometrejä tuli mittariin äidin kellon mukaan 9,54km kun tauoiksi matkamittari stopattiin. Mutta nousut saivat ehkä tuntumaan suuremmalta kilometri määrältä ja aikaahan siihe toki menee, siihen kannattaa aina varautua. Rauhallisesti ottamien ilman suoritusta tai kiirettä on hyvä valinta, äiti huutelee.

Sitten äidille vielä pari sanaa tähän loppuun: Oli näin vanhemman näkökulmasta hienoa huomata miten lapsi kiinnostui jälleen uudesta maisemasta. Kummepaa motivointia ei tarvittu vaan enneminkin pyydetty hidastamaan tahtia. Tällä reissulla kaikki meni jotenkin epäilyttävän hyvin ja maisemat olivat todella mieleen painuvat! Pirkanmaalla ei samanlaisia löydy, muuta hienoa kylläkin. Mutta varautuminen mahdolliseen lapsen kantamiseen oli jälleen huomioitu ja reppujen painot jaettu tasaisesti sekä omat vaatteet ja erityisesti kengät sellaiset että kulku olisi kohtuullisen mukavaa. Reittimerkinnät mielestäni hyvät ja selkeät, kivinen osuus haasteellisempi kulkea, puhelimen kuuluvuudet toimivat meillä kummallakin aikuisella, puitteet olivat siistit ja huolletut. Oikein mukava vaihtoehto variaatioineen!

Ei se nauru halua loppua ❤
suuniteltu reitti köpötelty! Hyvää ulkoilua eväineen, poissa koti maisemista!

Jokaiselle mukavaa viikonjatkoa sekä hyviä ulkoilu hetkiä!

Saa laittaa aina kysymyksiä perään ❤

Omille reiteille maastoon. Miten aloittaa helposti ja kohdata pelkoja & tunteita?

Nyt etenkin kuluneena kesänä on tullut kysymyksiä miten lähteä omatoimi retkille,maastoon jossa ei ole polkuja. Mahdollinen lasten mukana oleminen on myös mietityttänyt. Kysytty käynkö minä esimerkiksi Eräipanan kanssa ihan uusissa metsissä hänen mukana ollessa (kyllä). Retkeily nosti päätään entistä enemmän niin hyvässä kuin pahassa koronan myötä. Pahassa tarkoitan mahdollista välinpitämättömyyttä mihin on törmännyt. etenkin kun isommat massat lähtevät liikkelle luontoon. Mutta asian hyvä kääntöpuoli on ehdottomasti kiinnostus miten luonnossa liikkua tai miten sitä voi hyödyntää. Retkeily kun ei ole rakettitiedettä tai vaadi kalliita varusteita heti ensi kättelyssä. Ajatus siitä miten voisi esimerkiksi auttaa lintuja pesinnässä tai tehdä hyönteishotelleja itse on hienoa. Villivihanneksien käyttö on yleistynyt ja kiinnostus riistaa & kalaa kohtaan. Valokuvaamista, luonto leikkejä ja perinnetaitoja on listailtu yhdessä esiin ja mitä retkelle tarvitaan? Mitä olisi hyvä olla EA-laukussa? Eli hyviä teemoja on noussut paljon ja uskon että tämä ei ole ihan ohi menevä ilmiö,vaikka korona onkin jo (toistaiseksi) hiipunut. Esteettömyys on ollut itselleni se yksi iso seikka mikä on myös puhututtanut. Toimintakyvyn rajallisuus tulisi huomioida paremmin kun puhutaan virallisista kohteista (sekä näkökulmasta liikuttaessa lasten kanssa jotka eivät itse vielä kävele). Pienikin kosketus luontoon auttaa mieltä & kehoa sekä madaltaa kynnystä moniin keskusteluihin & oppimiseen.Esteettömyyttä on myös henkinen puoli, kokeeko olonsa turvalliseksi. Siitä tässä kirjoitankin osaksi.

Mutta,miten lähteä turvallisesti kartan kanssa maastoon?

Kartta ja sen tulkinta. se on olennaisin osa kun lähtee pohtimaan missä ollaan. Normaalisti itsellä on jokin ajatus mistä mihin kuljetaan, yleensä on jokin kiinnostava syy lähteä reissuun (esimerkiksi lampi,vesiputous,luola tai suo). Luonnossa jossa ei ole valmiita polkuja on oma jännityksensä, mitä kaikkea hienoa voi löytää!

Yleensä kun ajattelen aluetta minne lähteä tutustun maaston merkkeihin etukäteen hyvin. Kun aloittelee omatoimista kulkemista maastossa on hyvä valita alue vaikkapa näin: Alue joka on rajattu esimerkiksi teillä tai rajautuu vesistöön tai jyrkänteeseen jolloin on helpompi päästä jyvälle sijainnista. Isotkin alueet metsää rajautuvat helposti pikku teihin ja sähkölinjat ovat oivallisia maamerkkejä (esim tiedän jos alitan sähkölinjan niin olen ajautumassa pois reitiltä tai että jos seuraan linjaa niin päädyn tielle. Niitä on hyvä katsoa siis etukäteen. Erilaiset kartta sovellukset ovat hyviä,kunhan kentät toimivat (paitsi jos hankkii esiladatun version mm.karttaselain itsellä käytössä). Eli kannattaa lähteä aluksi alueille joissa verkot toimivat, vaikkapa koti kulmien lähelle treenaamaan miten kartan merkit ja todellisuus kohtaavat. Monesti teen ”metsä haahuilu” retkiä ilman karttaa tutuilla alueilla siten,että tiedän jossain tulevan aina tien vastaan jossain kohtaa. Monille varmasti tuttua juttua jo.

Alla kuvissa rajattuja alue esimerkkejä. Kuvat joissa kompassin sisällä huutomerkki ovat maastokartta ohjelmasta ja toiset karttaselaimesta. Samalla näkee eri ohjelmien hienoista eroa. Alakulmassa numero johon viittaan.

Kuva1. Kolmionmallinen alue joka rajautuu yhteen isompaan (punainen) tiehen ja kahteen pienempään mustalla näkyvään tiehen.

Kuva 2.Voimalinja (mustat vierekkäiset ohuet viivat), hyvä maamerkki. Jos pysyn punaisen isomman tien ja sähkölinjan välissä en päädy kauas.

Kuva 3.Pienempien teiden ja polkujen väliin jää alue haahuiluun, myös sähkölinja halkaisee alueen. Sen avulla voi rajata aluettaan vielä pienemmäksi.

Kuva 4. Tässä jälleen tiet rajaavat isompaa maanpalaa hyvin ja laavu löytyy alueelta. Samoin pari pientä lammea ja yksi isompi kallio.

Kuva 5. Jos haluaisin luolalle niin esimerkiksi sähkölinja toimii maamerkkinä sekä polut & tiet ja korkeuskäyrät kallion ympärillä + kosteikot. Tässä kohteessa olen käynyt juurikin myös ”haahuilemassa” näillä tiedoilla.

Kuva 6. Hyvin rajautunut alue teiden perusteella. Täällä myös tutkittu suota ja sen kerran muistaa koska mikään ei mennyt putkeen. Siksi oli tyytyväinen että tiesi olevansa teiden sisäpuolella.

Kuva 7. X merkit kohteina. Rajautuvat teihin sekä järviin,helppoja maamerkkejä.

Suunnistamis taito on hyvä omata ja siihen liittyen karttamerkit. Eri järjestöt pitävät suunnistuskouluja ja niihin on helppo päästä mukaan. Mutta,kannattaa tässäkin muistaa jälleen sosiaaliset verkostot: Tunnetko jonkun joka osaa suunnistaa? kannattaa huhuilla eri retkeily ryhmissä (jälleen facebook tai instagramkin) ottaisiko joku mukaan vaikka iltarasteille! Itse olen ottanut mukaan yksitellen ihmisiä iltarasteille aikataulujen puitteissa. Suunnistaminen on jopa koukuttavaa,löytämisen iloa! Myös Eräipana on kokenut riemua kun on löydetty rasti, välillä niitä tulee vahingossa metsissä vastaan ja silloinkin hän hyppii ilosta ”Ääiti löysin sen!”.

Pelot,se on yksi lempi aiheeni oli kyseessä retkeily tai arjen elämä.Myös oma päätyöni sosiaalipuolella on usein eri pelkojen läpikäyntiä. Miten ihminen kokee pelon ja miten sen käsittelee, pelko vaikuttaa käytökseen todella paljon.Turvallisuus henkisesti ja fyysisesti on äärimmäisen olennaista. Jos sinua pelottaa ja koet todellista epävarmuutta on retkestä kyllä ilo poissa. Pelkoja on monenlaisia henkisellä tasolla. Pakko kirjoittaa nyt jotenkin lyhyesti asiasta (Lähteenä Psykologi Johanna Mäenalustan kurssi materiaalia). Normaali elämässä yleensä elämme mukavuusalueella,kaikki on hallinnassa,tuttua ja turvallista. Siitä siirrymme oppimisen ja kasvun alueelle. Oppimisen ja kasvun alueella tulee mahdollisuudet;haasteiden kohtaaminen/ uuden oppiminen/ tavoitteet/ merkityksellisyys/ unelmat/ itsetunto/ seikkailu/ ilo. Tämä on ainakin itselle hyvää aluetta työskennellä kun tunnistaa milloin tälle alueelle on siirrytty. Tästä siirrytään janalla vaaran alueelle. Vaaran alueella tulee sisään rakennettuja vaistoja käyttöön: lamaantuminen,luovuttaminen,pakeneminen,selviytyminen. Tässä tulee helposti suora pelko jolloin tunne (pelko) kertoo että on uhattuna. Pelon tunne suojelee ja ohjaa välttämään vaaraa. Pelon tunteen huomatessa se on sinun tulkinta tilanteesta,ei välttämättä objektiivinen uhka (olemme kaikki yksilöitä). Kun janalla edetään tulee paniikki seuraavana aiheuttaen kauhun. Tunteita meillä on laaja skaala,ne tulevat ja menevät. Tunteet ohjaavat meitä toimimaan ja viestivät meille jostakin tärkeästä. Tunteet ohjaavat poispäin tai kohti jotakin. Silloin on tärkeää tunnistaa tunne,kuunnella mikä aiheuttaa tunteen? Silloin voi aina pysähtyä miettimään mikä tunteen aiheuttaa. Pelko voi olla huolta vaikkapa mukana olevasta lapsesta, eläimen kohtaamisesta, eksymisestä. Kaikki ne ovat realistisia pelkoja ja psyykkisellä tasolla ne kuormittavat todella paljon. Siksi valmistautuminen ja itsensä tunteminen, miten reagoi eri tilanteissa on hyvä opetella. Itse olen tietoisesti eksyttänyt itseäni ja kokeillut miltä tuntuu kun ei tiedä missä on. Kokemuksella on aina jokin merkitys jatkoa ajatellen ja ne toimivat myös peilinä tulevaisuuden toiminnalle (kokeilenko uudelleen/ se ei ollutkaan niin kamalaa/ pystyn mihin tahansa kun yritän vs.se oli kamalaa ja toivottavasti en koe tätä uudelleen) Jos kokee epävarmuutta,mutta silti halua lähteä poluttomiin paikkohin, voi pyytää aina jonkun kaveriksi. Nykyään kun esimerkiksi on facebookissa vaikka millaista retkeily seura ryhmää (jälleen). Myös eri järjestöiltä voi saada neuvoja tai vaikkapa meiltä eri retkeily blogien kirjoittajilta.

Turvallisuuteen liittyen kannattaa ehdottomasti kertoa jollekulle suunnitelmastaan minne on matkalla. Mielestäni on aina hyvä varautua kaikkeen mihin voi varautua,kuin että jää sitten pyörittelemään peukaloitaan. Etenkin lapsen kanssa kun lähtee niin mieluummin suosin ensimmäisiä kertoja turvallisuus syistä alueille joissa voi juuri ”metsähaahuilla”. Kun kartan lukutaito ja järkevä itsevarmuus kehittyy voi helpommin lähteä uusissakin maakunnissa liikkeelle. Lapsen kanssa lapsen huoltaja tietää parhaiten lapsensa (ja oman) jaksamisen jos kävelee jo itsenäisesti (tai jos on kannettavana), tai milloin tulee nälkäkiukku. Vara eväs on aina paikallaan ja vettä sekä se aina peräänkuuluttamani EA-pakkaus. Nyt syksyn mittaan tulee mahtavia ilmoja liikkua erilaisissa luonto ympäristöissä ja nauttia syksyn hyvistä puolista ❤

Patvinsuo,Mäntypolku. Luontopolkua kepeästi eteenpäin mars!

Mihin ne jäljet johtavatkaan?

Kesän matka Itä-Suomeen oli sangen vauhdikas, surkeiden sattumusten summaa,mutta kuitenkin ihanaa ja rauhoittavaa. Aloitetaan kuitenkin näin tehokkaalla otteella,ei alusta vaan keskeltä reissua.

Tapana on aina omien polkujen lisäksi käydä julkisissa kohteissa,luonnonpuistot,kansallispuistot, virkistysmetsät,nähtävyydet… Nyt päädyimme Patvinsuolle ,päiväretki ajatuksella. Tarkoitus oli käydä isommalla retkellä sitten Ystävyyden puistossa Elimyssalossa,ennen kuin tiesimme tulevasta epäonnesta.

Mutta asiaan! Lähdimme hyvissä ajoin liikkelle tukikohdastamme (mökki jossa ei sähköä/juoksevaa vettä rajan tuntumassa,tästä näppärä singahdella omille poluille tai hurauttaa kauemmas kohteisiin.) Mukana oli valmiiksi tulostettuna Patvinsuon retkeilykartta jolla ei voisi suunnistaa sekä varmuudeksi karttaselaimen plus versio joka toimii offline tilassa. Itselle on yleensä tärkeää että olisi myös fyysinen maastokartta mukana,nyt kuitenkin jätettiin sen hankkiminen koska reitti on hyvin selkeä ja offline kartta puhelimessa. Patvinsuolla ei jokapaikassa ollutkaan kuuluvuuksia.

Tarkoitus oli kiertää 4,5 kilometrin mittainen Mäntypolku joka on helppo rengasreitti. Siihen saisi oheen hyvin ruokailut maastossa kaasun kanssa. Päätettiin ottaa varmuudeksi lapsenkantorinkka mukaan,koska Eräipana oli viime yön valvonut iloisesti kesäloma tunnelmin ja ihaillut mökin lähi rantaa.

Yhteen isoon rinkkaan mahtui todella hyvin kaikki mitä tarvittiin; kuoritakit, EA-laukku, ruokaa, kaasupullo ja keitin & kattila,mukit,haarukat,otsalamppu,puukko,vettä ja veden puhdistin sekä muovipussi roskille. Sää oli ennusteen mukaan sateeton,mutta takit tarvittaessa on hyvä lisä jotka eivät nyt paljoa paina. Pakkaaminen on kyllä tyystin erilaista kun lähtee vain itsekseen tai aikuisten kanssa,lapsi/lapset mukana vaikuttaa paljon. Myös lapsen ikä ja jaksaminen ovat sidoksissa kaikkeen. Eräipanan omassa rinkassa oli hänen oma juomapullo,rusinoita,ohut satukirja ja pieni pehmolelu.

Koska oli meko lämmin sää,mutta itikoita ilmassa inasen niin päälle puettiin pitkähihaista. Eräipana housut ovat kyllä mainiot koska kangas on niin vahvaa ettei paarmat pääse puremaan läpi. Paita oli ohuempi,puuvillainen ja siihen laitettiin ötökkämyrkkyä,samoin kuin iholle niskaan ja lippikseen. Kengät ovat nyt tukevampaa mallia joilla pääsee lujaa.

Niin,lujaa päästiin! Täällä on tilaa juosta!

Ajettiin Suomun luontotuvalle osoitteeseen Suomuntie 54, Hattuvaara. tämä tie on talvisin aurattu kun tullaan Kivilahti-Kitsi suunnasta.Itse Eräipanalle tämä on ensimmäinen kerta Patvinsuolla ja kerroimmekin hänelle että millaista maastoa ja mitä eläimiä voitaisiin nähdä. Tarkoitus oli ottaa lapsentahtinen kevyt retki.

Saavuttiin Suomun luontotuvan pihaan ja se oli täpösen täynä autoja,myös taaempi parkkipaikka oli muutamaa paikkaa vaille täynä. Kaikki eivät olleet varmaan huomanneet tuota toista parkkipaikkaa ja ajoimme auton sinne. Luontotuvan miljöö on ihanan historiallinen ja itse luontotuvassa oli lapsellekkin kiinnostavia asioita, aonakin katossa liihottelevat puiset haukat ja lattian tasossa karhun pesä pehmukarhuilla varustettuna.

Valmiina reitille!

Juotiin kahvit ja pullat lisänä,hyvä tankkaus on kaiken aa ja oo 😉 Luontotuvalla käy vain käteinen on hyvä muistaa,mutta myös tilisiirtona onnistuisi tarvittaessa. Ihmisiä riitti ja osa kailotti kuinka oli varannut saunan ja toinen veneen ja kolmas ostanut viehekalastusluvan. Yksi ryhmä puolestaan tutkaili tuvalta ostamaansa karttaa, teltat oliovat saaneet ilmaiselle telttailu alueelle juuri pystyyn. Kiinnostavaa kuunnella ihmisten ajatuksia sivukorvalla ja samalla katsoa kun Eräipana juoksee pihassa ympyrää ja välillä polkee polkuautoa. Telttailua alueella on PuuCee, tulentekopaikka ja vesipiste. Myös räystäspääsky oli löytänyt luontotuvan räystään alta pesäpaikan ja siellä poikaset odottelivat ruokaa innokkaina.

Kurkattiin nopeasti telttailu alueen puitteita kauempaa ja ranta jolle pääsi mukavan esteettömästi (ellei männyn juuria lasketa pieniksi esteiksi matkaan).

Lähdettiin kiertämään Mäntypolkua joka oli merkitty maastoon sinisin ympyröin,vaikka lukemassani reittikuvauksessa mainittiin ne vihreinä. Myös kyltissä oli vielä vihreä merkintä.Polun alku lähti samaan suuntaan Suomunkierron kanssa ja oli todella helppokulkuista ja Eräipana jaksoi hyvin kulkea polkua etsien aina seuraavaa sinistä palloa. Merkinnät olivat kyllä erittäin selkeät ja tietoisku kyltit mukava lisä!

Polku kulki rauhaisaa mäntymetsikköä ja aurinko paistoi, välillä mennen pilvien taakse. Pieni pilvisyys oli hyvästä, jos olisi jatkuvasti aurinko paistanut olisi tullut liian kuuma nopeasti. Välillä pysähdyttiin syömään mustikoita,juomaan mehua tai kokeilemaan aihkimäntyjen siloisia pintoja. Kilpikaarnaisia mäntyjä tuli välillä vastaan,selitettiin itse Eräipanalle että männyn tulee olla +150v vanha että kilpikaarnaa alkaa muodostumaan.

Reitillä käytiin kauniissa Suomujärven niemen nokassa jossa olikin useita retkeilijöitä evästelemässä. Jatkoimme matkaa pikku pitkokseia pitkin rannalle jossa kokkailtiin kaasun avulla. Siinä kun äiti ja isi laitteli ruokia oli näppärä Eräipana kaapannut äidin kameran. Siinähän sitten kävi niin että loppu kierroksella ei kuvia otettu,pieni kastumisvaurio kameralle aiheutti oikosulun.

Ruoka oli helppoa laittaa omassa rauhassa kaasun kera ja aikaa sai käyttää kunnolla. Mukana oli parmesaani pastaa ja Eräipanalle se onneksi myös jo maistuu neutraalin maun vuoksi. Myös kurkkua oli mukana pilkottuna ja jäkiruoka keksejä sekä mehua (mehu tehtiin mehujauheesta,säästää painossa) Eräipanalla olisi puolet matkasta käveltävänä vielä. Kunnon tauot tekee jaksamiselle hyvää,samoin kuin pienet ”ihmettely” breikit. Esimerkiksi kihokki kasvit kiinnostavat,lihansyöjiä kun ovat.

Polkua eteenpäin kuljettaessa saavuimme risteykseen josta voisi halutessa oikaista ja palata Suomun luontotuvalle suomujärvenkierto reittiä myöden. Tässäkin hyvin selkeät opastekyltit ja kartta hahmotuksen avuksi. Jatkoimme kauniiseen mäntymetsään ja polku oli mielestämme edelleen helppokulkuista,pari pientä ylämäkeä oli. Eräipanasta oli parasta nuo pienet sillat joita luontopolulla oli. Niistä oli kiinnostavaa kurkkia pilkistelikö mahdollinen krokotiili tai haikala esiin. Myös pitkos osuudet ovat aina hauskoja,pitkoksille voi välillä pysähdellä istumaan jos muita ei näy ja haistella suopursun tuoksuja. Kypsiä lakkojakin oli ihan pitkokisen vieressä napsittavina, soilla täällä näkyikin hyvin paljon lakan poimijoita.Polun loppuosa oli kulki hienosti Sihvonlammien läheisyydestä ja kyltit alueista tässä loppu suorallakin olivat alueellisesti kiinnostavat! Eräipana väsähti ihan loppumetreillä monista rusina,mehu ja mustikka tauoista huolimatta. Lapsenkantorinkkaan siis. Nyt alkaa olemaan jo raskasta kuljettaa 15,5kg lasta rinkassa+rinkassa olevia mahdollisia tarvikkeita. Reittien suunnittelussa nykyään koittaakin katsoa matkoja jotka lapsi jaksaa kävellä itse. Jaksamiseen toki vaikuttaa moni seikka ja tilanne voi olla ihan päivästä riippuvainen. Oman lapsen energian säännöstely on meillä myös ns.tarkkailussa,jos alussa painaa tuhatta ja vähintään sataa,iskee lopussa helposti väsymys. Meillä tämä vajaa 5km on hyvä matka jos ajattelee päiväretkenä yhdellä pidemmällä ruokatauolla. Kahdella ruokatauolla voitaisiin lisätä noin kaksi kilometriä, mutta lapset ovat erilaisia ja jokainen huoltajai tietää lapsensa (ja itsensä) jaksamisen rajat. Meillä tarkoitus ei ole suorittaa ja nähdä/kokea kaikkea verenmaku suussa. Tarkoitus saada oikeasti rauhaa ja ajatusta pois hektisestä arjesta, keskittyä siihen miten luonto ns.parantaa itsessään. Luonnossa voit olla oma itsesi,luonto ei arvostele sinua millään tavoin, siksi ainakin itseni on helppo olla luonnossa ❤

Harmittaa että ei loppu osalta ollut kuvia näytille maisemista ja reitistä,mutta omassa mielessä ne ovat ainakin kauniina. Luontopolku mielestäni oli kaiken kaikkiaan helppokulkuinen ja pystyy kulkemaan ainakin kuivalla säällä ihan lenkkareissa. Opasteista myös plussaa kohteelle, madaltaa kynnystä lähteä liikkelle kun opasteet erottuvat helposti ja polku on selkeästi erottettava. Paikan suosion huomasi välillä roskista polulla,ne napattiin mukaan ja toivottavasti muutkin niin tekevät jos matkalle osuu esim.karkkikääre.

Ilta menikin sitten suoraan Patvinsuolta Eräipanan äidillä Lieksan terveyskeskuksessa jossa oli erittäin ystävällistä palvelua. Leikattu käsi oli alkanut tulehtumaan ärhäkästi,pohdittiin tuleeko lähteä Joensuuhun tiputukseen. lopulta päädyttiin vahvaan antibiootti kuuriin,tarkkailuun ja olematta tekemättä mitään kädellä. Tästä alkoi myös epäonnen pikku mutkat ja suunnitelmien muutokset koko reissulle. Kun vanhemmista toinen ei saa nyt kantaa mitään selässään ja pitää olla vain oikea kätinen vaikuttaa paljon toimintaan. koska apteekit olivat terveyskeskukseta pois päästessä jo kiinni, tarkoitti se sitä että seuraavana päivänä tulisi ajaa joko Nurmekseen tai Lieksaan apteekkin, yksi päivä siis osittain pelistä pois retkeilyn kannalta. Mutta seuraavassa tekstissä lisää reissusta!

Mukavaa viikon jatkoa kaikille! Olisi myös mukava kuulla millaisia kokemuksia muilla on Patvinsuosta lasten kera 🙂