Heramaanjärvi ympäri, osa Kaarinanpolun reittiä. Veden kirkkaus vetää hiljaiseksi Eräipanankin!

Voimaa ulkoilusta!

Vappu! Siinä yksi hyvä lisä syy lähteä herkku retkelle. Eräipana rakastaa kaikkea lehti-ja voitaikina sekä croissantti taikina aineksista valmistettua. Ei ole omena kauas puusta pudonnut! Itse olen pienestä asti himoinnut näitä taikinoita, niin suolaisessa kuin makeassa ruuan valmistuksessa.

Otettiinpa kohteeksi kangasalla sijaitseva Heramaanjärvi. Heramaanjärven lenkki kuuluu Kaarinanpolun retkeilyreitistöön, joka yhdistyy Birgitanpolkuun. Tästä saa siis halutessaan 60km lenkin! Kuva alla on otettu jyväskyläntieltä käännyttäessä Säynäjärventielle.

Perinteinen, epävakainen sää oli vallitseva ilmanala. Pukeutua tuli Eräipanan lämpimästi, mutta ei kuumasti. Joten kerrospukeutuminen oli hyvä asia. Laitettiin merinovillaiset pitkät kalsarit ja päälle ohuet puuvilla housut ja siihen kuorihousut päälle. Yläosaan merinovillainen pitkähihainen aluspaita ja päälle fleece takki ja siihen kuoritakki. Päähän kevyt pipo pikku hikoilijalle tänään. Mukana oli lämpöisempi merinovillainen pipo myös, koska tauolla voi tulla kylmä kun pää on märkä oletettavasti. Jalkaan kengät jotka kestäisi kuraa edes hieman ja niissä olisi syvät urat, kiipeämistä olisi edessä. Käsiin kevyet tumput ja mukaan sormikkaat.

Edellisenä iltapäivänä olimme käyneet myös Heramaanjärven rannalla ja silloin kokkailtiin kaasulla pinaattilättyjä täytteineen ja ei kierretty koko lenkkiä. Öljyä tarvitsee kunnolla näiden lättyjen kanssa, kuvasta näköjään uupuu nimittäin öljypullo 😉

Nyt jätettiin auto Säynäjärventien ja uudentalontien kupeessa olevaan isohkoon levennykseen. Polku kierrokselle / järvelle lähtee Säynäjärventien ja Heramaanjärventien risteyksestä. Siinä kohdassa on heikko mahdollisuus jättää autoa, jotta ei tuki kulkua Heramaantien liikenteelle.(maastoliikennelaki 2 luku 4 §) Siitä onkin puomissa myös muistutus tästä.Punaisissa palloissa oikea ylin on auto, vasen ylhäällä polun aloitus jossa kyltit, alin pallo koht ajosta lähdimme nyt ylhäältä katsoen vasemmalle. Sovellus kuvassa on karttaselain.

Liikkeelle lähtö tälle lenkille on selvästi osoitettu. Me lähdimme kiertämään lenkkiä vastapäivään, eli suunnaksi kyltiltä Heramaanjärvi 1km. Siniset merkinnät puissa olivat tiuhaan merkattu ja sinänsä reitti oli selvä. Kulkiessa järvelle oli matkalla myös pieni oja jonka yli kulki silta (pari lankkua). Siinä kiinnostavaa oli leikkiä ”kolme pukkia sillalla”, satu on jäänyt Eräipanan mieleen ja hänestä on kiva leikkiä että sillan alla on peikko ja hän saa jakaa puheenvuorot joka pukille 🙂 Järven rantaan kulku on helpohkoa polkua, ei suuria nousuja. Vaellussauva oli nyt oleellinen osa Eräipana matkaa,kuraa/ metson kakkaa sillä oli hyvä kaivaa tai nojailla tyylikkäästi lepohetkillään. Pari pyytäkin nähtiin eilen täällä (ja niiden kakkaa myös 😀 ) Niillä main siniset merkinnät menee hieman soisevaan maastoon ja vieressä kulkee selkeä polku kuivemmalla maalla.

Mahtuisikohan peikko olemaan tuolla alla?
Myös matemaattiset plus ja miinus laskut kepeillä on Eräipanasta hyvää puuhaa. Välillä keskellä polkuakin….

Saavuttuamme Heramaanjärvelle pidettiin juomatauko ja tehtiin suunnitelma. Kierretään noin puoleenväliin lenkkiä ja kokkaillaan sopivassa, tuulettomassa kohdassa. Tästä sanottakoon, että järven rannassa on parikin LAITONTA tulipaikkaa (toinen härskisti kieltomerkin vieressä.. Tulta EI saa tehdä omine nokkinneen mihin tahansa, kaiken lisäksi tämä on luonnonsuojelualuetta. Avotulenteko ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.

Suora lainaus. Ympäristöministeriö, Jokamiehenoikeudet ja toimiminen toisen alueella
Lainsäädäntöä ja hyviä käytäntöjä,Pekka Tuunanen,Markus Tarasti,Anne Rautiainen (toim.)Avotulenteko on sallittu rikoslain (4luku 5§) nojalla pakkotilassa. Pakkotilalla tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä hengen tai terveyden suojelemista esimerkiksi jäihin pudonnutta lämpimänä pidettäessä.

Muutenkin muistettava retkeillessä vastuullisuus jättämästään jäljestä esim. ei roskata ja suositaan valmista polkua, ei revitä kasveja. Retkikeitintä voi käyttää, meillä mukana kaasukeitin.

Lähdettiin Kaarinanpolun suuntaan ja vastapäivään siis. Tässä polku kulkee hienosti meidän vasemmalla puolella, todella kirkaan järven rannalla. Oli mahtavaa nähdä järven pohjaa todella hyvin ja tätä Eräipanakin ihmetteli, koitti bongailla kaloja. Tämän erämaajärven pinta-ala on 20,6 ha joten kyllä sinne kalojakin mahtuu. Kalastonhoitomaksulla kalastaminen onnistuu täällä (18-64v), mato-ongintaan tai pilkkimiseen kalastonhoitoimaksua ei tarvita. Myös sukeltajat ovat viehättyneet järvestä, juurikin tämän kirkkauden vuoksi. Heramaanjärvi on 2016 liitetty metso-ohjelman mukaan suojelukohteeksi Lihasulan säätiön kautta.

Matka jatkui Eräipanan juostessa ja taistellessa näkymättömiä ninjoja vastaa. Välillä hän kokeili, osuuko kepillä kuinka hyvin isin heittämään käpyyn. Välillä saatiin lumisadetta niskaan pikku kuurona ja pian taas paistoi aurinko, tuuli oli onneksi heikkoa.

Metsän puolelle siirryttäessä tuuleminen loppui kokonaan. Polku lähti kohti ylämäkeä ja se oli lopussa melko jyrkkä. Isojen kivien kohdalla Eräipana halusi ehdottomasti pysähtyä tutkimaan, olisiko koloissa eläimiä? Ei ollut. Metsä oli pääsääsntöisesti havupuu painotteista ja tuoksui auringossa aivan ihanalta! Kalliolta oli hienoa ihastella näkymää järvelle ja aurinko tuntui nyt suosivan meitä. Taskussa helposti saatavilla oleet ”energipommi rusisnat = tavalliset rusinat) olivat olleet hyvänä lisävirtana kulkiessa Eräipanalle. Nyt kuitenkin alkoi nälkä hiukomaan ja etenkin jälkiruoka kiinnosti pienintä ulkoilijaa. Eli ruokailuun sopivasti, yksi metson kakka kuvakin tämän kuvasarjan loppuun 😉

Otettiin hyvä kohta polun sivusta, johon ei tuuli kävisi. Kokkailu tarvikkeet omista pusseistaan esiin ja roskapussi & muut tarvikkeet helposti ulottuville. Isi touhusi Eräipana kanssa sillä välin kun minä laittelin keittimelle pikaruuan; nakit ja muusi. Valmis perunamuusi jauhe on kätevä nopeutensa ansiosta, sinne suolaa ja voita sekaan, aikuisten makuun voi olla vaikka villivihannekset siellä joukossa pehmenemässä. Kun muusi oli valmis laitettiin nakit pannulle jossa oli öljyä. Ruoka valmis! Lisukkeena oli mukana minitomaatteja.

Jälkiruoka valmistui samassa kattilassa missä oli muusi tehty, huljautus vedellä, pyyhkiminen talouspaperilla, paperi roskapussiin ja öljy kattilaan kuumenenmaan. Kuumaan öljyyn laitettiin kaupan croissantti purkista taikinaa, jota oli kohtuullisen helppo näpertää kiepauttamalla ympyräiseksi. Itse otin kolmion ja rullasin sen croissantti muotoon, veitsellä poikki keskeltä ja siitä sai sormen kätevästi läpi ja melkein munkin muotoiseksi. Rasvassa ne paistuivatkin nopeasti! sitten kiepautus sokerissa (varovasti,koska öljyinen ”munkki” on kuuma!)

Ja kaiken kruunaa tietysti jäätelö! Neljä jäätelöpuikkoa mahtu ruokatermokseen ja olivat siellä reilun kaksi tuntia. Kunnolla ei ehtinyt kotoa lähdettäessä pakastamaan ruokatermosta ihan kylmäksi,se auttaa tuotteen kylmänä pysymiseen. Kuuma munkki. kylmä jäätelö ja vielä valmis kermavaahto. Taattu rasva-sokeri ähky. Siinä syötiin kaikessa rauhassa jälkkärit ja juomana oli mehua, joka oli jauhe mikä sekoitetaan veteen.

Matka jatkui ruokailun jälkeen kaarinanpolku kylttien mukaisesti. Päädyimmekin tielle (Jotostie) josta lähtee polku myös kohti Lihasulaa. Jatkoimme tietä oikealle Kaarinanpolku kylttien suuntaan, tässä oli myös kyltti luonnonsuojelu alueesta hyvänä muistutuksena. Myös Lihasulan yhdistyksen mökki ohitettiin joka on järven rannassa. Kaarinanpolku jatkuu viitoitettuna järven ympäri, eikä kulje järven rantaa pitkin tämän osuuden jälkeen. Maasto on aluksi lähes mäntymetsää ja muuttuu kuusikoksi myös. Hyvää polkua hyppiä ja pullistella, ainakin Eräipanasta.

Loppuosuudella ylitettiin myös Heramaanoja joka oli kurainen, mutta onneksi pikku pitkokset kulki yli hyvin. Eräipanasta toki kura on parasta ikinä ja pikku taistelu oli, saako kuraan mennä hyppimään. Eli, ei se Eräipanakaan aina ole helpoin henkilö omine tahtoineen reissussa.

Iso nousun kipuaminen edessä ja juomatauko! Aurinko paistoi jälleen ja Eräipanalla alkoi jalka painaa. Joinakin päivinä saattaa vain väsyttää, vaikka intoa lapsella riittäisi. Hyvä muistaa pitää silloin taukoja ja keskittyä johkin ihan muuhun. Voidaan vaikka katsella puhelimen kartta sovelluksista missä ollaan ja mitä kasveja,lintujen ääniä tai tuoksuja on nyt.

Aivan polun lopulla tulee varoitus kyltti, joka on ihan aiheestaä. Hyvin jyrkkä laskeutuminen edessä. Tässä sai olla rämäpää ipanakin tarkkana,koska maa oli hyvin liukas saten jälkeen. Matkan lopussa tie alkoi näkyä ja pullahdettiin lähelle autoa polulta, ei siis kohtaan josta lähdettiin kylttien mukaan, vaan hieman aijemmin. Tästä näytti moni muukin kulkeneen, näin saatiin ympyrä aikaan 🙂 Polku olisi muuten jatkanut Heramaanjärven rantaan, josta olisi tultu samaa lähtöreittiä autolle. Pituutta reitille tuli oman kelloni mukaan 4,97km. Tässä toki voi olla pieni heitto, leikkien ja reitin tutkimisen kanssa tullen.

Oikein mukava kohde päivän luonto seikkailulle!

Nyt on meillä takapiha telttailut tovin arjessa tauolla…tuo piha on yksi iso kurakenttä ja lähellä uuden asuin alueen rakennustyöt. Valtatien viereltä on metsää kaadettu runsaasti ja meluvalleja ei ole. Myös lumi ei ole pehmentämässä ääntä ja tämä meteli tulee läpi korvatulppien. Saa nähdä pystyykö itse enään nukkumaan ulkona kotonaan! (kiukku hymiö tähän jos sellaisen saisi). Mutta muuten täällä nautitaan keväästä ja sen mahdollistamista asioista!

Kuva: Rami Marjamäki / Prokuvat

Luolat, Kangasalan seikkailut Lempokallion ja Ohtolan Pirunkallion luolissa.

Ohtolan Pirunkallion luolaan mars! Näkyyköhän maahisia?

Kangasalla on kolme helposti saavutettavaa luolaa; Mäyrävuori josta täällä onkin jo oma juttunsa ja sitten nämä kaksi jotka nyt ympätään yhteen tekstiin. Nämä kaksi sopivatkin profiileiltaan paremmin yhteen.

ALOITETAAN LEMPOKALLION LUOLASTA:

Mitä luola pitääkään sisällään, muuta kuin maagista tunnelmaa ja pari spray purkkia.

Lempokallion nimi on toisinaan mainittu myös Lempokallion luolana. Harmaa päivä, lunta ripsutteli verkkaisesti. väsymystä riitti ja kaikille päiväunetkin teki hyvää. Eräipanalla mieli teki leikimään tutkimusmatkailijaa päivän edetessä. Illan keskustelu Kolumbuksesta oli jäänyt mieleen. Ajateltiinkin sitten että otetaan lähikohde, jossa olisi hieman seikkailun tuntua ja jännitystä.

Luolat! Miten loistavia luonnon muodostelmia, etenkin jos kärsii hiema klaustrofobiasta. Mutta, pelkojaan voi koittaa voittaa ja oppia niistä pois! Lähdimme siis kohti Kangasalaa ja Lempokallion luolaa. Eräipana varusti itselleen lämpöiset talvivaatteet, koska nyt ei olisi hikipäässä juoksu retki ja ajomatka olisi lyhyt (ei siis autossa hikoiluja).

Luolalle lähtö päivänä oli vielä lunta maassa paljon! Tien varteen olisi ollut liian vaarallista pysäköidä hetkeksi. Siksipä pysäköinti tapahtui tällä kertaa Treeline retkeilyvaruste liikkeen isolle parkkipaikalle. siinä on toki riskinä päätyä ostoksille, tuonne ulkoilijan karkkikauppaan & napata hyvä erikoiskahvi leivoksen kera. Mutta, parkkipaikalta olikin sopiva kävelymatka luolalle,noin 1,05 km suuntaansa, hyvää kävelytietä pitkin. Siinä sai sopivasti ulkoilua ja liikettä omiinkin kinttuihin.

Kävelytieltä kulki polku pikku metsään, jossa näkyi kallio. Sinne siis!

Kävelytieltä kaartui metsään pikku polku joka oli lumisessa maastossa helppo huomata. Muitakin tutkimusmatkailijoita + koiran ulkoiluttajia oli siis täällä käynyt. Iso kivi joka oli luolastoa, näkyikin tielle kun tarkkaan katsoi. Suunnattiin siis tulle kiven möhkäleelle ja sai olla hyvin varovainen, jotta jalkojen alla olisi kiveä eikä koloa. Tästä syystä oli parempi että äiti kulki edellä ja huomasi jos lumen alla olikin iso kolo. Eräipana hihkui riemusta kun sai kiipeillä turvallisemmissa kohdissa ja tähystellä laivansa kannelta. Välillä laiva ajautui suuriin pyörteisiin jotka veivät planeetan sisuksiin, jossa puolestaan oli laavavirtoja. Näissä laavavirroissa kuitenkin meidän alus kulki sangen jouhevasti 😀

Luolan suulle johti myös polku ja helpoin sinne oli päästä kiven taka kautta, ei joutuisi hyppimään lumisilla kivillä niin paljoa.

Luolan suu oli todella kutsuva…ainakin Eräipanan mielestä, joka oli säntäämässä luolaan heti ja ilman otsalamppuaan (Kuvassa näkyy luolan suu aukko jonne matka johti) . Isi sai jäädä ulkopuolelle kun ahtaanpaikan kammoinen äiti mönki luolaan ensin ja kun reitti oli selvä niin Eräipana perässä.

Luolassa oli oikeastaan aika levollista. Koitin miettiä että luola on ollut tässä iät ajat ja luolan suulle ei ole pitkää matkaa, hengitellä rauhallisesti. Luolassa tuoksui kostea maa ja kivet kimmelsivät kauniisti valossa. Eräipana oli todella haltioissaan ”uudesta mantereesta”. Luolaan olisi pitänyt jäädä leikkimään, mutta ei ihan koko päivää kuitenkaan siellä uumenissa vietetty. Maahisia, peikkoja tai muita pirulaisia ei nyt näkynyt, liekö meidän ostalamppujen valo pelottanut ne pois. Meillä isi odotteli ulkopuolella ja se onkin itselleni yksi turvallisen tunteen luoja, joku tietää missä ollaan. Sama pätee retkeilyssäkin, hyvä ilmoittaa aikeistaan ja aikatauluistaan.

Pois lähtiessä pari muutakin aikuista saapui katsomaan tätä helppoa kohdetta, jossa sai mielikuvituksen hyvin käyntiin ja vaihtelua arkeen!

OHTOLAN PIRUNKALLION LUOLA

Olisiko täällä jotain maahisen meininkiä?

Kevät oli alkanut tehdä kunnolla tuloaan, kun maaliskuu oli puolessa välissä. Kuraa, loskaa, tien pölyjä… Ikkunoiden likaisuus ahdisti, nyt tarvittiin jotain kivaa aurinkoiseen päivään! Kysyttiimpä Eräipanalta, olisiko toiveita? ”No siis tietenkin vosi seikkailla” Oli vastaus. Yksi tunnetuista Kangasalan luolista oli tutkimatta, joten tässä olis hyvä ajatus! Samalla voisi piipahtaa Vehoniemen harjun luontopolulla Roineen maisemissa ja ottaa omat caffet termariin. Korona aika ja meidän riskiryhmäläisyys on tehnyt varovaiseksi ja myös että tahdomme tavata läheistä sairaalassa.

Napattiin sellaiset vaatteet päälle jotka kestävät hinkkaantumista, kuraa ja kosteutta. tässä jälleen vaatteiden vahaukselle kiitosta. Meidän super vilkas Peto koirakin lähti mukaan intoa täynnä!

Auto suunnattiin kohti Kaarina Maununtyttären tietä ja karttaa katsellessa olisi kohteen lähellä mahdollista jättää auto pienemmän tien varteen. Karttaohjelmien, kuten maastokartat ja karttaseilain tutkiminen on hyödyllistä. Karttojen vertailussa oli helppo kohdentaa luolan sijainti, ja tienpätkät mihin auton voisi mahdollisesti jättää. Lumien sulaminen on helpottanut nyt osittain asiaa. Ajeltiin Laaksolan ratsutilan ohi tultaessa Kangasalan suunnalta tielle, matka ei ollut kovinkaan pitkä kun navigaattori näytti kohteen lähestyvän. Juuri ennen tuota pikkuista metsä kaistaletta tien oikealla puolella oli leveä peltotien pätkä. Siihen jätimme auton, niin että ohi mahtuisi hyvin jos pellolle oli kulkua. Alla kuvassa harmaa pallo on luolan sijainti.

Eräipana hillui puolestaan alku matkan laulaen jotakin omaa hevi biisiään, mutta sammui kuitenkin tasaisessa auton hurinassa ja pedon kuorsatessa takaboxissa. Pysähdyttyämme alkoikin sitten jälleen super vauhti! Sanoin vain että luola on tuolla mäen nyppylän kohdilla ja kun vapaus turvavöistä koitti, olikin hän jo juoksemassa sinne. Eli perään!

Iso kuusi on hyvä tunniste luolalle

Tämä luola oli myös aivan tien vieressä ja myös helppo löytää. Pieni metsikkö teiden ja pellon välissä, kiipeäminen kalliolle jonka päällä kasvaa suuri kuusi. Luolan suuaukko oli melko pienen näköinen kun sen havaitsi kauemapaa, huh, nousi jälleen pieni ahdistus. Luolan suu oli siis tuon suuren kuusen alapuolella. Melko selkeä polkukin näkyi johtavan luolalle.

Eräipana juoksi riemuissaan jälleen, ja Peto hihnassa hyvää vauhtia etunenässä. Matkalla toki löytyi tuikitärkeä vaellus-sauva, sellainen pitää olla aina matkassa mukana. Tosin kun Peto on lähituntumassa, saattaa syntyä taistelu; kumpi löysi kepin ensin.

Otsalamppu jälleen äidin päähän ja sukellus luolaan. Laskeutumista oli nyt aika paljon ja jää hieman hankaloitti menoa kivien päällä. Eli aikuinen edellä kannattaa mennä lasten kanssa, sen verran haasteellinen on laskeutuminen. Kostetaa oli myös, koska osa jäästä toki suli näin kevään vuoksi. Kun äiti pääsi pohjalle sai eräipana luvan laskeutua ja äiti ottaa vastaan. Eräipana oli halunnut oma plasmasytyttimensä mukaan luolaan, koska siinähän on lamppu toisessa päässä. Ensimmäisessä kuvassa alapuolella näkyy pudotus luolaan pohjalle.

Tämä luola se olikin ihan kunnon luola! Jälleen mahtavia kivien hohteita, joita ei kameraan saa kunnolla ikuistettua. Luolassa oli paljon vierailijoita käynyt ja ilmeisimmin joku hurja jatkanut ryömien pidemmälle ahtaan oloiseen tunneliin. Eräipana innostui kaivamaan vaellus-sauvallaan maata, ehkä siellä olisi dinosauruksen luita! Geokätkö purkkikin löytyi samalla. Eräipana bongasi hurjaakin hurjemman alkukantaisen eliön, kastemadon luikertelemassa kallion seinää alaspäin. Nyt muodostu ongelmaksi että pois ei haluttu lähteä. Sovittiin että haetaan yhdessä isi luolan ulkopuolelta, ja ipana saa sitten mennä uudelleen luolaan näyttämään paikkoja isille. Jälleen turvallisuus seikka.

Nyt oli isikin ihmeissään hienosta kunnon luolasta!

Tässä suora lainaus Kangasalan sanomista 15.6.2019 / Krisita Kaitasuo; Luolatutkija Tuomo Kesäläinen on valinnut Valkeakoskentien varressa Ohtolassa sijaitsevan Pirunkallion luolan yhdeksi Suomen 20 kiinnostavimmasta luolasta. 13 metrisessä, lohkareista muodostuneessa luolassa on tehty suomalaisen maantieteen ja geologian historiaa. Puolimetrinen savikerros on muodostunut lattialle luolan ollessa Anculysjärven vesien peitossa jääkauden aikaan yli 9 000 vuotta sitten.

Äiti mönkii hyvin kolosta pihalle!

Mahtavan luola kokemuksen jälkeen, kuraisina suunnattiin herkuille Vehoniemelle suunnitellusti. Ajeltiin Kaivannon kanavan yli ja puhuttiin että nyt Eräipanakin voisi jo valvoa niin myöhään että pääsisi kuorrestamaan. Siitäkös hän innostui ja nyt odotetaan sitäkin hetkeä!

Pieni EA-pakkaus on hyvä käden ulottuvilla, esim avaava astmalääke tai lamppukin näköjään 🙂

Vehoniemen luontopolku on mukavan lyhyt, mutta korkeuserojen vuoksi haasteellinen. Itseasiassa meille kävi nyt niin että ei kierretty koko kierrosta, vaan pysyttiin Roineen puolella auringoss aj rannassa ihmettelemässä puikkoontunutta jäätä. Tässä oli oiva tilaisuus jälleen kerrata Eräipanalle jääturvallisuutta ja miten puikkoontunut jää rikkoontuu.

Kahvit ja suolakeksit maistui paremmin kuin hyvin ja pikku pähkinöitä kului banaanin ohessa. Auringossa ulkoilu helposti tekee hyvää, ei suorituspaineita vaan keskittymistä lapseen ja mieheen sekä toki petoon joka jyysti osaa innolla. Vaikka kamera kulkee mukana, ei se ole rasite tai ”pakko ottaa kuvia” varten. Itselleni se toimii muistina ja luonnon kanssa ihmettelyissä on hyvä olla lisämuisti mukana sekä yritys saada upeat maisemat edes jotenkin mukaansa ❤

Aurinkoisia kevään hetkiä teille kaikille! Retkeillään siististi ja annetaan eläimillekkin kevät rauha ❤

Laipanmaa, rauhallinen helmi Pirkanmaalla!

Täälä sitä mentiin! Ilmeestäni retken jälkeen voinee päätellä mitä pidin!

No Eräipana täällä moi!

Olimme käymässä Laipanmaalla tovi sitten, (kuulin ensin että vaipanmaalla ja sain nauru hepulin!). Paikka oli minulle uusi, mutta äidille ja isille tuttu. Vanhemmat olivat ajatelleet että kun on nätti ilma niin näytetään minulle uusi paikka joka ei ole kovin kaukana. Laipanmaa on Kangasalan ja Pälkäneen maastoissa jotka ovat jopa erämaa tunnelmaisia. Tarkoitus oli ottaa rennosti ja kiertää luontopolku siellä, pituus polulla olisi noin 3km ja sen varrella on alueen luonnosta kertovia tauluja.

Ajettiin Tampereelta Rajalan kämpän parkkipaikalle josta luontopolku lähtisi. Ajomatka kulki Kangasalta Sahalahden ja Pälkäneen läpi, maisemat olivat kerrassaan upeita matkalla,vettä vihreyttä paljon! Ajoaika oli 45min ja osoite oli Teivaantie 751 745, 36430 Kangasala.

Tie oli hyvässä kunnossa ja opasteet selkeitä parkkipaikalle. Tilaakin oli autolle tänään hyvin. Täällä on hyvä muistaa että puhelimen kuuluvuudet eivät välttämättä toimi, eli esimerkiksi karttaohjelmat eivät aina toimi täysin (ellei ole offline karttoja esim. karttaselaimesta tai maastokartoista). Niitä äiti välillä käyttää ja näyttää, myös mapit GIS on sillä puhelimessa yhtenä vaihtoehtona ja kello kädessä jolla voi suunnistella jouhevasti. Mutta ilman mitään härpäkkeitä pärjää hyvin reitillä, on sen verran hyvin merkattu maastoon sinisillä reitti merkinnöillä. kannattaa toki tutustua ensin reittiin vaikka kotona tietokoneella.

Reitti luontopolulle lähtee kiertämään vastapäivään suositellusti,eli kävellään ensin ylämäkeen hiekkatietä pois päin parkkipaikalta ja kaarretaan metsään vasemmalle. Siitä alkaa reitin merkinnät hyvin näkyvästi! Merkit ovat joko tolpissa, nauhana tai kivissä, mutta ne erottaa hyvin maastossa.

(Me tosin tehtiin homma myötäpäivään ja silloin merkinnät saattavat tuntua haasteellisemmilta. Esimerkiksi kun lähtee laavulta.)

No niin,se niistä. Lähdimme siis ei suositeltuun kiertosuuntaan ja lämpö hiveli hipiää! Hurjan paljon heinäsirkkoja siritteli ympärillä ja polku tuntui hyvältä jalkojen alla! Lastenvaunujen kanssa tänne ei pääsisi kulkemaan. Polku kulki valoisassa metsässä pitkän pätkän kunnes nousi kuusikkoon johon paisteli valo hienosti. Välillä tuli aukeaa esiin ja polku mutkitteli talousmetsässä hyvin = hurjan hyvä juoksurata ja leikki; ota isi saalis kiinni. Välillä pysähdyin katselemaan ötököitä ja näinpä kuolleen metsäpäästäisenkin jota muurahaiset olivat kovasti tutkimassa lisäkseni.

Aurinkoinen polun alku! Hyvä kulkea aikuisten välissä käärmeiden varalta,joita nyt ei nähty.

Polku oli hieman juurakkoista ja kallioista välillä, piti joskus ottaa äitiä tai isiä kädestä varmuudeksi, vaikka hurja vuorikiipeilijä olenkin! Polku tuli Ruokojärven rantaan ja siinä tutkittiin raakoja lakkoja ja soistuvan maan tuoksuja. Pikku pitkokset ja sillat olivat todella kivoja mielestäni!

Kohta näkyikin jo laavu! Näin myötäpäivään kierrettäessä laavu oli inasen lähempänä parkkipaikkaa (1.25km). Se oli kuulemma yksi syy miksi kierrettin reitti näin päin, lounas aika nimittäin! Vanhemmat tekivät tuli harjoituksia, tosin äidin käsi on vielä leikkauksen jälkeen siinä kunnossa ettei ilman tukea sillä mitään tehdä (eli hieman haastellista on kaikki vielä..). Äiti teki tulia magnesium tikulla ja tuohella,siinäkin auttelin innolla! Plasmasytytin oli myös mukana ja sillä tulen teko yksikätisenäkin onnistuisi helposti tuoheen. Tulen teossa kiinnostavinta oli ehdottomasti luuppi, sehän on kuin suurennuslasi! Luupilla kun otti hyvän pisteen auringon valolla ja pikku palan taulaa,niin sekunissa alkoi savuamaan! Aivan mahtavaa hihkuin ja isi kädestä pitäen opetti sitä tekniikkaa.

Laavu oli siistissä kunnossa ja oli puitakin puuliiterissä ja PuuCee oli myös siisti! Ruokaa odotellessa keksin hyvin myös omaa toimintaa kuten kivien kasaamista linnaksi ja löytämällä samalla timantteja joita oli hyvä esitellä äidille ja isille. Myös oman ”kivikirveen” väsäsin nopeasti. Itseni viihdyttäminen ei ole vaikeaa luonnossa,tekemistä ja tutkittavaa on joka puolella! Ruuan laitossa saa auttaa usein, nyt varsinkin kun äiti on yksikätinen. Nyt oli ruokana grillijuustoa, paistettuja perunoita ja lohta, sekä kurkkua. Eiliset perunat ja lohet oli helppo ottaa mukaan koska matkakin oli lyhyt niitä kantaa. Runsaasti vain voita pannulle! Äiti söi myös horsman lehtiä ”salaattina”,jota minä en vielä popsi, isillehän se on ihan mies ruokaa (terveysvaikutuksia esimerkiksi eturauhasvaivojen ennaltaehkäisyyn ja siinä on proteiinejakin rutkasti). Jälkiruokana oli perinteiseti kahvi / mehua ja keksejä ja vesimelonia oli matkassa mukana myös.

Ruuan jälkeen oli nuotion sammutus ja liikkeelle lähdön aika. Isin puhelimessa ei ollut enään kenttää ja maastokartat enään ei näkyvissä. Äidin sovelluksessa joka oli laajempi niin sijainti näkyi. Tämä on aina minustakin kiinnostavaa kun katsotaan missä ollaan kartasta ja on äiti koittanut suunistamistakin opettaa.

Matka jatkui kevyttä ylämäkeä meillä ja päädyimme hiekkatielle. Tässä kohtaa jos ei tietäisi mihin lähteä olisi näin ”väärinpäin” kierrettynä ehkä vaikea hahmottaa, lähteekö oikealle vaiko vasemmalle. Suunta oli oikealle tietä pitkin jota käveltiin kääntöpaikalle josta sujahdettiin metsään. Tästä syystä vastapäivään on helpompi kiertää jos ensimmäistä kertaa luontopolulla.

Metsässä oli polku selvä ja kivat kyltit luonnosta jatkuivat heti! Mielestäni kiinnostava peikko kallio kertoi että täällä oli mäyriäkin. Hämärämpi metsä osuus jatkui ja polku oli edelleen hyvää kulkea tälläisen pienen Eräipanan! Kevyitä nousuja tuli ja sanikkaisia kasvoi sekä mustikoita puski maasta. Piakkoin tultiin jälleen hiekkatielle, tässä huomattiin vasemmalla sininen viitta ja suuntasimme tietä pitkin sinne. Polku lähti nyt oikealle metsään, kuusi maisemiin. Polkua talsiessa lauleskelin ja kohta alkoi hieman väsyttämään kävely. Isi oli kiva ja otti harteille etten ihan väsyisi ja kyllästyisi. Saavuimme polkujen risteykseen jossa oli opaste taulu. Äidillä oli alueen retkikartta mukana ja katselimme näiden täsmäävyyksiä ja lukaisimme kyltit. Me jatkoimme oikealle tähän suuntaan kierrettäessä. Polku saapui heinikkoiselle ja avaralle vanhalle hakkuualueelle. Tässä olikin jo puhtia taas kävellä ja runsaasti eri perhosia lepatteli ympärillä ja heinäsirkat olivat aktiivisella tuulella. Äidin kanssa tutkailtiin rauhassa sirkkoja ja kun ei ollut kiire niin napostelin ”muutaman” rusinan samalla. Oli lämmintä ja aurinkoista jotenn lippis ja säännöllinen juomine oli todella tärkeää.

Polulla oli kiva kaatunut iso koivu, siinä leikin myös hetken voimamiestä ja yritin siirtää koivua polulta. Jätin sen kuitenkin paikalleen niin muutkin voivat kokeilla sen painoa. Mielestäni puun pinta tuoksui myös hyvältä ja se oli ihanan lämpöisen & rosoisen tuntuinen käsissä. paljon jälleen pikku hyönteisiä oli havaittavissa,äiti nappasi niistä muistoksi kuvia minulle, ajattelin perustaa ötökkä gallerian!

Polun varrelle osui jäänteet vanhasta savupirtistä ja mäkiuunista. Todella kiinnostavaa historiaa josta oli omat taulunsakin paikalla. Äiti ja isi pähkivät että ei siitä loppujen lopuksi niin kovin pitkää aikaa ole kun hevoset toimivat peltotöissä ja pyykättiin pyykkilaudalla kesät-talvet.

Tässä ajattelin ottaa lisää hörppyä vesipullosta ja vielä oli pieni matka kuulemma käveltävänä. Tottapa tuo oli, matka tielle oli melko lyhyt ja siinäkin ehti vielä ihmetellä kuinka kuusien latvat hipoivat taivasta tai miten eri kastikkaheinät huojuivat kevyessä tuulessa tai miten eri sammalet kasvoivat vihreän eri sävyissä ympärillä. Äiti välillä pyysi pysähtymään ja saattoi pyytää laittamaan silmät kiinni ja osoittaa kuusta, testasi olinko havainnoinut maastoa. Toki olen tähän leikkiin vielä ehkä liian pieni… mutta sitä voi soveltaa toki. Tai sitten äidillä voi olla vaikkapa eri värisiä lappuja taskussa ja kun pysähdytään hän pyytää nostamaan pikku pussista yhden lapun. sitten minun pitää löytää lapun värinen asia luonnosta. Välillä ne laput ovat eri muotoja tai jopa kasveja!

Polku tuli tielle josta näkyikin jo parkkipaikka alamäessä. Eli jos reitti kuljettaisiin suositellusti oikein niin polku alkaisi tästä.

Äiti nappasi harteille ja oli myös iloinen siitä kuinka reippaasti, ihan huomaamattani kävelin tuon noin 3km. Äiti kun unohti laittaa kellon ”matkamittarin” laavulla takaisin päälle niin tarkka matka jäi mittaamatta. Uskon kyllä että 3km on todella tarkka ja meillä varmasti tulisi pikku lisä metrejä koska polulta piti välillä ottaa etäisyyttä tutkimaan milloin mitäkin. Tänään minulla ei ollut edes yhtä hernettä nenässä ja se varmasti ilahdutti vanhempia! Välillä tulee joku ärrimurri,kuulemma aivan normaalia. Silloin toivonkin että vanhemmat ovat rauhallisia kun minua kiukuttaa, se ainakin minulla toimii parhaiten (vaikka kyllä ne varmasti laskevat sataan monesti). Tarkoitus on saada kivoja yhteisiä retkiä ja hetkiä joista kaikki nauttii. Toki joskus tulee yllätyksiä matkaan ja niihin ei aina voi varautua. Äiti käy aina kuulemma päässään läpi mitä voi sattua ja miten silloin toimia, myös sitä henkistä treeniä (jos minä Eräipana vaikka kiukuttelisin, niin mitkä ovat parhaimpia kikkoja kiukusta pois kääntämiseen. Jokaine huoltaja kun on lapsensa expertti ja neuvoja voi kysyä muilta, mikä teillä toimii tai onko ideoita).

Todella kiva reitti näin lapsen näkökulmasta ja ainakin tänään erittäin rauhallinen, ainoita ääniä olivat vain luonnon omat äänet. Äiti ja isi pitivät myös luontopolusta ja sen vaihtelevasta maastosta. Kunhan muistaa varoa liukkaita kiviä tai juuria joihin kompastua.

Käykää tutustumassa lisää Laipanmaan reitteihin osoitteessa https://www.laipanmaa.fi/

Nyt me jatkamme Itä-Suomen reissun odotuksissa ja toivotamme hyvää viikonloppua ihan jokaiselle, töihin ja vapaille ❤