Eräipanan syyskuulumisia metsoineen ja somen ihmeineen.

Syksy on lähtenyt käyntiin mukavasti ja Eräipanan äidillä on kalenteri punaisena sekä uusia tuulia viritteillä. Kaiken ohessa on ollut hyvin viikonloput tai illat aikaa puuhailla myös omiakin juttuja Eräipanan kanssa. On nautittu alkaneesta metsästyskaudesta, tosin melko heikoksi on jäänyt saaliit. Kyyhkysiä ei ole ruokinta pellolla ollut edellisten vuosien tapaan ja sorsat ovat jossain piilossa.

Nyt ei pakastin täyttyne näistä niin hyvin kuin aijemmin. Mutta toivotaan että alkanut metsäkanalintu kausi olisi sitten parempi!

Koska arkeen paluu on ollut hyvin hektinen, ovat illat tärkeitä. Silloin on kaivannut ulkoilua ja ajatusten rauhoittamista. Eräipanakin on ollut sangen riehakas ja energiaa riittänyt hillittömästi päiväkodinkin jälkeen. Onneksi lähistöllä on paljon metsää, pääsee vaikka sienestämään ja marjoja poimimaan. Puolukoita on riittänyt paljon, naapurille ja myyntiin asti. Yli 150L omassa pakastimessa taitaa riittää..

Lähilaavuja on ollut mukava hyödyntää arkisin, iltapala tulilla on mukavempi kuin kotona pöydän ääressä.Pimenevät illat tuovat kivasti laavuiluun tunnelmaa ja illan villeydet saa purettua kätevästi. Hyvin pienellä vaivannäöllä pääsee irrottautumaan eri tunnelmaan. Julkisista paikoista tosiaan lähi laavut ovat olleet helpon saavutettavuutensa vuoksi iltapala kohteina. Välillä ollut puuroa, välillä lämpimiä leipiä ja jos vielä oli päivällisaika kyseessä niin lämpöiset kasvisnyytit tai suolaiset letut ovat olleet loistavia! Käytännössähän kaiken voi valmistaa tulella tai kaasulla, arkisin nopeus on vain valttia ja ettei turhaan revi hermojaan.

Telttailtu on arkisin ainoastaan takapihalla, nalle makuupussi kutsuu kummasti Eräipanaa unille. Päiväkotiin lähtöön ulkona nukkuminen ei vaikuta, Eräipana nousee aina hyvin aamulla ja suora tie onkin keittiöön pihalta. Vaatteet on aina katsottu valmiiksi edellisenä iltana ja kahvinkeitin ladattuna äidille & isille. Säiden viilentyessä takapihalla nukkumisen hyvä puoli Eräipanan kanssa on se, että huomaa milloin tarvitaan lisää lämmikettä. Eräipana osaa itse sanoa jos tuntuu viileältä tai jokin on huonosti. Välillä asioiden sanoittamisessa pitää auttaa. Viikonloput ovat olleet hieman vauhdikkaita monesta syystä nyt syksyllä, joten kauemmas laavuille ei olla päästy (vielä). Mutta koemme että syksy ja talvi ovat mahtavaa retkeily aikaa näin lasten kanssa! Turhaa painetta tai stressiä emme ole ottaneet aikataulujen tiukkuudesta (”pakko telttailla, pakko laavuilla, pakko eräillä”..ei,ei ei,muuten menee maku koko hommaan!”)

Syyskuun 2020 Meidän perhe – lehti oli mukava kokemus päästä kertomaan yhdestä suosikki kohteestaan!

Paikallislehdessä myös syyskuussa tuli puhuttua retkeilystä. Eli vipinää on ollut myös tällä saralla.

Syksyn kohteina päiväretkillä onkin ollut nyt todella tiiviisti omat lapsuuden maisemat ja paikat joissa ei ole muuta porukkaa. Julkisia paikkoja on vältelty myös metsästys syistä. On ollut hienoa ottaa Eräipana kainaloon ja kohti metsästys maita/ vesiä. Monestihan on niin ,että kun lapsen kanssa lähtee metsälle ei näy yhtäkään lintua. Osa syy meillä ainakin on Eräipanan malttamattomuus metsässä. Ääni ei meinaa pysyä pienenä ja mustikat tai keppimiekat kiinnostaa enemmän. Yhdellä kerralla meidät Eräipana kanssa yllätettiin hyvin. Juuri oli nyt alkanut metsäkanalintu aika,innolla lähdettiin tähyilemään tutuille paikoille missä monesti näkyy teeriä. Mutta tällä kertaa näkyi läjäpäin tuoretta hirven -ja peuran kakkaa, sai kyllä katsella mihin jalkansa laskee, tai reppunsa. Saatiin hyvin kartoitettua että hirvien ikivanha reitti on edelleen voimissaan. Riistanhoidolla koitamme pitää reittiä paikoillaan, koska julkinen vilkas tie kulkee lähistöllä, kolareita ei kaivata. Mutta, aikamme tähyiltyämme lintuja ja syötyämme mustikoita päätettiin lähteä autoa kohden. Hiekkatielle päästyämme kuului takaamme ääniä, rahinaa ja kahinaa. Peräämme hyppäsi metsiköstä kunnon metsouros! siinä se pörhisteli komeana tiellä. Tuijoteltiin siinä hetki että mitäs tässä. Koska tielle ei saa ampua jatkoimme matkaa ja komea lintu sai jäädä. Paitsi, että tämäpä lähti perään rauhallisesti eikä yhtään uhoillen. Siinä hän sitten käveli muina metsoina pitkän pätkän perässä! Kieltämättä huvittava tapaus ja hyvä mielihän tästä kohtaamisesta kuitenkin jäi 😀

Valmiista kohteista päiväretkiin viikonloppuisin on mahtunut Pukala, Kintulammi, Birgitanpolun reitit ja Siikaneva lähiaikoina. Niissä on todettu suuria väki määriä ja se on puolestaan ihan positiivista,ellei etsi rauhaa. Toki rauhakin on käsitteenä henkilökohtainen kuten luontokokemuksetkin. Osa pitkoksista vielä hieman huonossa kunnossa Siikanevalla, mutta jos kengät kestä vettä niin hyvin mahtui väistämään suon puolelle. Karpalotkin sekä sienet siellä kukoistivat jo kauniiden värien ympäröimänä. Hyvää retki etikettiä on onneksi sattunut meidän kohdalle. Ihmiset ovat jutelleet retkeilystä ja vaihtaneet vinkkejä sekä autelleet tulenteossa toisiaan (+turvavälit pysyneet). Eräipanakin on monesti ollut todella innokas jutuissaan. Päiväkodissakin opettaja oli saanut palautetta, todetessaan metsässä että puussa kasvaa sieni. Eräipana oli sitten korjannut tilanteen ”se on kyllä kääpä”. Samana päivänä myös olivat keskustelleet veden puhdistimesta puhdistimella, keskustelun ollessa kuravedessä. Pieneen ihmiseen näköjään mahtuu tietoa hyvin ja tiedon jako onnistuu melko luontevasti, toki sen voisi ottaa joku näsäviisautena. Kuitenkin meillä nuo asiat ovat osa arkea ja sitä myöden tarttuu lapsen puheeseen hyvin herkästi.

Siikanevan tuoksun kun saisikin pullotettua!

Meille syksy on siis yleensä hyvin vauhdikasta aikaa ja Eräipanan äidin kalenterit täyttyy monien eri luonto ja eräily tahojen tapahtumista + talven valmistelusta. Myös omat metsästys reissut tulee saada kalenteriin ja marjastus/ sienestys. Meillä kun liputetaan itse hankitun ruuan puolesta, sekin lapsuudesta opittua.

Myös aika jolloin haluaa vain olla oman perheen kanssa on tärkeää. Siihen sopii hyvin juuri reissut joissa ei someteta ja kamerat jää kotiin. Sosiaalisen median käyttö on lisääntynyt yhteydenottojen myötä ja sen hyväksyminen isoksi osaksi työtä on ollut itselleni haaste. Puhelimella tai tietokoneella oleminen ei ole itselleni luontaista, vaan ihmisten kanssa oleminen ”face to face”. Mutta tiedonjako on tärkeää ja asioista keskustelu asiallisesti on suotavaa. Loistavaa puolestaan on että kysymyksiä retkeilyyn ja ”eräilyyn” tulee paljon! Tuntuu että kynnys kysyä omasta mielestä tyhmää asiaa on madaltunut 🙂 Mutta somen ikävä puolikin on olemassa, ei ymmäretä että toisella puolella on ihan oikea elävä ihminen, helppo huudella mitä sattuu (voisiko sen sanoa kasvotusten?). Myös yleisesti lapsiin kohdistuneet hämmentävät kommentit ovat saaneet entistä varautunemmaksi. Kuka vain voi olla mitä vain verkossa! Pitää muistaa varovaisuus ja se että virkavallalta saa ja pitää kysyä apua jos herää epäilyksiä. Se olkoot näin loppuun hyvä muistutus ikävästä puolesta.

Ei nyt viitsi lopettaa noin inhorealistiseen ajatukseen. Vaan haluan kaiken positiivisen kiireen keskellä toivottaa mahtavaa syksyä kaikille! koitamme Eräipana kanssa kasata instagramiin eri kohteista kuvat yksiin kansioihin (hillitön homma kun kuvat ovat kadonneet bitti avaruuteen). Blogiin saadaan vielä kohde käyntejä syksyn mittaan ja tulevasta pohjoisen reissusta varmasti jotakin. Miksikö nyt kesäloma? Syksy…metsästäminen, ruska, lappi ❤ Paljon olisi eräilyyn liittyvää kirjoitetavaa ja koitetaan saada aikaa kirjoittamiseen, se on mukavaa puuhaa!

Omille reiteille maastoon. Miten aloittaa helposti ja kohdata pelkoja & tunteita?

Nyt etenkin kuluneena kesänä on tullut kysymyksiä miten lähteä omatoimi retkille,maastoon jossa ei ole polkuja. Mahdollinen lasten mukana oleminen on myös mietityttänyt. Kysytty käynkö minä esimerkiksi Eräipanan kanssa ihan uusissa metsissä hänen mukana ollessa (kyllä). Retkeily nosti päätään entistä enemmän niin hyvässä kuin pahassa koronan myötä. Pahassa tarkoitan mahdollista välinpitämättömyyttä mihin on törmännyt. etenkin kun isommat massat lähtevät liikkelle luontoon. Mutta asian hyvä kääntöpuoli on ehdottomasti kiinnostus miten luonnossa liikkua tai miten sitä voi hyödyntää. Retkeily kun ei ole rakettitiedettä tai vaadi kalliita varusteita heti ensi kättelyssä. Ajatus siitä miten voisi esimerkiksi auttaa lintuja pesinnässä tai tehdä hyönteishotelleja itse on hienoa. Villivihanneksien käyttö on yleistynyt ja kiinnostus riistaa & kalaa kohtaan. Valokuvaamista, luonto leikkejä ja perinnetaitoja on listailtu yhdessä esiin ja mitä retkelle tarvitaan? Mitä olisi hyvä olla EA-laukussa? Eli hyviä teemoja on noussut paljon ja uskon että tämä ei ole ihan ohi menevä ilmiö,vaikka korona onkin jo (toistaiseksi) hiipunut. Esteettömyys on ollut itselleni se yksi iso seikka mikä on myös puhututtanut. Toimintakyvyn rajallisuus tulisi huomioida paremmin kun puhutaan virallisista kohteista (sekä näkökulmasta liikuttaessa lasten kanssa jotka eivät itse vielä kävele). Pienikin kosketus luontoon auttaa mieltä & kehoa sekä madaltaa kynnystä moniin keskusteluihin & oppimiseen.Esteettömyyttä on myös henkinen puoli, kokeeko olonsa turvalliseksi. Siitä tässä kirjoitankin osaksi.

Mutta,miten lähteä turvallisesti kartan kanssa maastoon?

Kartta ja sen tulkinta. se on olennaisin osa kun lähtee pohtimaan missä ollaan. Normaalisti itsellä on jokin ajatus mistä mihin kuljetaan, yleensä on jokin kiinnostava syy lähteä reissuun (esimerkiksi lampi,vesiputous,luola tai suo). Luonnossa jossa ei ole valmiita polkuja on oma jännityksensä, mitä kaikkea hienoa voi löytää!

Yleensä kun ajattelen aluetta minne lähteä tutustun maaston merkkeihin etukäteen hyvin. Kun aloittelee omatoimista kulkemista maastossa on hyvä valita alue vaikkapa näin: Alue joka on rajattu esimerkiksi teillä tai rajautuu vesistöön tai jyrkänteeseen jolloin on helpompi päästä jyvälle sijainnista. Isotkin alueet metsää rajautuvat helposti pikku teihin ja sähkölinjat ovat oivallisia maamerkkejä (esim tiedän jos alitan sähkölinjan niin olen ajautumassa pois reitiltä tai että jos seuraan linjaa niin päädyn tielle. Niitä on hyvä katsoa siis etukäteen. Erilaiset kartta sovellukset ovat hyviä,kunhan kentät toimivat (paitsi jos hankkii esiladatun version mm.karttaselain itsellä käytössä). Eli kannattaa lähteä aluksi alueille joissa verkot toimivat, vaikkapa koti kulmien lähelle treenaamaan miten kartan merkit ja todellisuus kohtaavat. Monesti teen ”metsä haahuilu” retkiä ilman karttaa tutuilla alueilla siten,että tiedän jossain tulevan aina tien vastaan jossain kohtaa. Monille varmasti tuttua juttua jo.

Alla kuvissa rajattuja alue esimerkkejä. Kuvat joissa kompassin sisällä huutomerkki ovat maastokartta ohjelmasta ja toiset karttaselaimesta. Samalla näkee eri ohjelmien hienoista eroa. Alakulmassa numero johon viittaan.

Kuva1. Kolmionmallinen alue joka rajautuu yhteen isompaan (punainen) tiehen ja kahteen pienempään mustalla näkyvään tiehen.

Kuva 2.Voimalinja (mustat vierekkäiset ohuet viivat), hyvä maamerkki. Jos pysyn punaisen isomman tien ja sähkölinjan välissä en päädy kauas.

Kuva 3.Pienempien teiden ja polkujen väliin jää alue haahuiluun, myös sähkölinja halkaisee alueen. Sen avulla voi rajata aluettaan vielä pienemmäksi.

Kuva 4. Tässä jälleen tiet rajaavat isompaa maanpalaa hyvin ja laavu löytyy alueelta. Samoin pari pientä lammea ja yksi isompi kallio.

Kuva 5. Jos haluaisin luolalle niin esimerkiksi sähkölinja toimii maamerkkinä sekä polut & tiet ja korkeuskäyrät kallion ympärillä + kosteikot. Tässä kohteessa olen käynyt juurikin myös ”haahuilemassa” näillä tiedoilla.

Kuva 6. Hyvin rajautunut alue teiden perusteella. Täällä myös tutkittu suota ja sen kerran muistaa koska mikään ei mennyt putkeen. Siksi oli tyytyväinen että tiesi olevansa teiden sisäpuolella.

Kuva 7. X merkit kohteina. Rajautuvat teihin sekä järviin,helppoja maamerkkejä.

Suunnistamis taito on hyvä omata ja siihen liittyen karttamerkit. Eri järjestöt pitävät suunnistuskouluja ja niihin on helppo päästä mukaan. Mutta,kannattaa tässäkin muistaa jälleen sosiaaliset verkostot: Tunnetko jonkun joka osaa suunnistaa? kannattaa huhuilla eri retkeily ryhmissä (jälleen facebook tai instagramkin) ottaisiko joku mukaan vaikka iltarasteille! Itse olen ottanut mukaan yksitellen ihmisiä iltarasteille aikataulujen puitteissa. Suunnistaminen on jopa koukuttavaa,löytämisen iloa! Myös Eräipana on kokenut riemua kun on löydetty rasti, välillä niitä tulee vahingossa metsissä vastaan ja silloinkin hän hyppii ilosta ”Ääiti löysin sen!”.

Pelot,se on yksi lempi aiheeni oli kyseessä retkeily tai arjen elämä.Myös oma päätyöni sosiaalipuolella on usein eri pelkojen läpikäyntiä. Miten ihminen kokee pelon ja miten sen käsittelee, pelko vaikuttaa käytökseen todella paljon.Turvallisuus henkisesti ja fyysisesti on äärimmäisen olennaista. Jos sinua pelottaa ja koet todellista epävarmuutta on retkestä kyllä ilo poissa. Pelkoja on monenlaisia henkisellä tasolla. Pakko kirjoittaa nyt jotenkin lyhyesti asiasta (Lähteenä Psykologi Johanna Mäenalustan kurssi materiaalia). Normaali elämässä yleensä elämme mukavuusalueella,kaikki on hallinnassa,tuttua ja turvallista. Siitä siirrymme oppimisen ja kasvun alueelle. Oppimisen ja kasvun alueella tulee mahdollisuudet;haasteiden kohtaaminen/ uuden oppiminen/ tavoitteet/ merkityksellisyys/ unelmat/ itsetunto/ seikkailu/ ilo. Tämä on ainakin itselle hyvää aluetta työskennellä kun tunnistaa milloin tälle alueelle on siirrytty. Tästä siirrytään janalla vaaran alueelle. Vaaran alueella tulee sisään rakennettuja vaistoja käyttöön: lamaantuminen,luovuttaminen,pakeneminen,selviytyminen. Tässä tulee helposti suora pelko jolloin tunne (pelko) kertoo että on uhattuna. Pelon tunne suojelee ja ohjaa välttämään vaaraa. Pelon tunteen huomatessa se on sinun tulkinta tilanteesta,ei välttämättä objektiivinen uhka (olemme kaikki yksilöitä). Kun janalla edetään tulee paniikki seuraavana aiheuttaen kauhun. Tunteita meillä on laaja skaala,ne tulevat ja menevät. Tunteet ohjaavat meitä toimimaan ja viestivät meille jostakin tärkeästä. Tunteet ohjaavat poispäin tai kohti jotakin. Silloin on tärkeää tunnistaa tunne,kuunnella mikä aiheuttaa tunteen? Silloin voi aina pysähtyä miettimään mikä tunteen aiheuttaa. Pelko voi olla huolta vaikkapa mukana olevasta lapsesta, eläimen kohtaamisesta, eksymisestä. Kaikki ne ovat realistisia pelkoja ja psyykkisellä tasolla ne kuormittavat todella paljon. Siksi valmistautuminen ja itsensä tunteminen, miten reagoi eri tilanteissa on hyvä opetella. Itse olen tietoisesti eksyttänyt itseäni ja kokeillut miltä tuntuu kun ei tiedä missä on. Kokemuksella on aina jokin merkitys jatkoa ajatellen ja ne toimivat myös peilinä tulevaisuuden toiminnalle (kokeilenko uudelleen/ se ei ollutkaan niin kamalaa/ pystyn mihin tahansa kun yritän vs.se oli kamalaa ja toivottavasti en koe tätä uudelleen) Jos kokee epävarmuutta,mutta silti halua lähteä poluttomiin paikkohin, voi pyytää aina jonkun kaveriksi. Nykyään kun esimerkiksi on facebookissa vaikka millaista retkeily seura ryhmää (jälleen). Myös eri järjestöiltä voi saada neuvoja tai vaikkapa meiltä eri retkeily blogien kirjoittajilta.

Turvallisuuteen liittyen kannattaa ehdottomasti kertoa jollekulle suunnitelmastaan minne on matkalla. Mielestäni on aina hyvä varautua kaikkeen mihin voi varautua,kuin että jää sitten pyörittelemään peukaloitaan. Etenkin lapsen kanssa kun lähtee niin mieluummin suosin ensimmäisiä kertoja turvallisuus syistä alueille joissa voi juuri ”metsähaahuilla”. Kun kartan lukutaito ja järkevä itsevarmuus kehittyy voi helpommin lähteä uusissakin maakunnissa liikkeelle. Lapsen kanssa lapsen huoltaja tietää parhaiten lapsensa (ja oman) jaksamisen jos kävelee jo itsenäisesti (tai jos on kannettavana), tai milloin tulee nälkäkiukku. Vara eväs on aina paikallaan ja vettä sekä se aina peräänkuuluttamani EA-pakkaus. Nyt syksyn mittaan tulee mahtavia ilmoja liikkua erilaisissa luonto ympäristöissä ja nauttia syksyn hyvistä puolista ❤

Laipanmaa, rauhallinen helmi Pirkanmaalla!

Täälä sitä mentiin! Ilmeestäni retken jälkeen voinee päätellä mitä pidin!

No Eräipana täällä moi!

Olimme käymässä Laipanmaalla tovi sitten, (kuulin ensin että vaipanmaalla ja sain nauru hepulin!). Paikka oli minulle uusi, mutta äidille ja isille tuttu. Vanhemmat olivat ajatelleet että kun on nätti ilma niin näytetään minulle uusi paikka joka ei ole kovin kaukana. Laipanmaa on Kangasalan ja Pälkäneen maastoissa jotka ovat jopa erämaa tunnelmaisia. Tarkoitus oli ottaa rennosti ja kiertää luontopolku siellä, pituus polulla olisi noin 3km ja sen varrella on alueen luonnosta kertovia tauluja.

Ajettiin Tampereelta Rajalan kämpän parkkipaikalle josta luontopolku lähtisi. Ajomatka kulki Kangasalta Sahalahden ja Pälkäneen läpi, maisemat olivat kerrassaan upeita matkalla,vettä vihreyttä paljon! Ajoaika oli 45min ja osoite oli Teivaantie 751 745, 36430 Kangasala.

Tie oli hyvässä kunnossa ja opasteet selkeitä parkkipaikalle. Tilaakin oli autolle tänään hyvin. Täällä on hyvä muistaa että puhelimen kuuluvuudet eivät välttämättä toimi, eli esimerkiksi karttaohjelmat eivät aina toimi täysin (ellei ole offline karttoja esim. karttaselaimesta tai maastokartoista). Niitä äiti välillä käyttää ja näyttää, myös mapit GIS on sillä puhelimessa yhtenä vaihtoehtona ja kello kädessä jolla voi suunnistella jouhevasti. Mutta ilman mitään härpäkkeitä pärjää hyvin reitillä, on sen verran hyvin merkattu maastoon sinisillä reitti merkinnöillä. kannattaa toki tutustua ensin reittiin vaikka kotona tietokoneella.

Reitti luontopolulle lähtee kiertämään vastapäivään suositellusti,eli kävellään ensin ylämäkeen hiekkatietä pois päin parkkipaikalta ja kaarretaan metsään vasemmalle. Siitä alkaa reitin merkinnät hyvin näkyvästi! Merkit ovat joko tolpissa, nauhana tai kivissä, mutta ne erottaa hyvin maastossa.

(Me tosin tehtiin homma myötäpäivään ja silloin merkinnät saattavat tuntua haasteellisemmilta. Esimerkiksi kun lähtee laavulta.)

No niin,se niistä. Lähdimme siis ei suositeltuun kiertosuuntaan ja lämpö hiveli hipiää! Hurjan paljon heinäsirkkoja siritteli ympärillä ja polku tuntui hyvältä jalkojen alla! Lastenvaunujen kanssa tänne ei pääsisi kulkemaan. Polku kulki valoisassa metsässä pitkän pätkän kunnes nousi kuusikkoon johon paisteli valo hienosti. Välillä tuli aukeaa esiin ja polku mutkitteli talousmetsässä hyvin = hurjan hyvä juoksurata ja leikki; ota isi saalis kiinni. Välillä pysähdyin katselemaan ötököitä ja näinpä kuolleen metsäpäästäisenkin jota muurahaiset olivat kovasti tutkimassa lisäkseni.

Aurinkoinen polun alku! Hyvä kulkea aikuisten välissä käärmeiden varalta,joita nyt ei nähty.

Polku oli hieman juurakkoista ja kallioista välillä, piti joskus ottaa äitiä tai isiä kädestä varmuudeksi, vaikka hurja vuorikiipeilijä olenkin! Polku tuli Ruokojärven rantaan ja siinä tutkittiin raakoja lakkoja ja soistuvan maan tuoksuja. Pikku pitkokset ja sillat olivat todella kivoja mielestäni!

Kohta näkyikin jo laavu! Näin myötäpäivään kierrettäessä laavu oli inasen lähempänä parkkipaikkaa (1.25km). Se oli kuulemma yksi syy miksi kierrettin reitti näin päin, lounas aika nimittäin! Vanhemmat tekivät tuli harjoituksia, tosin äidin käsi on vielä leikkauksen jälkeen siinä kunnossa ettei ilman tukea sillä mitään tehdä (eli hieman haastellista on kaikki vielä..). Äiti teki tulia magnesium tikulla ja tuohella,siinäkin auttelin innolla! Plasmasytytin oli myös mukana ja sillä tulen teko yksikätisenäkin onnistuisi helposti tuoheen. Tulen teossa kiinnostavinta oli ehdottomasti luuppi, sehän on kuin suurennuslasi! Luupilla kun otti hyvän pisteen auringon valolla ja pikku palan taulaa,niin sekunissa alkoi savuamaan! Aivan mahtavaa hihkuin ja isi kädestä pitäen opetti sitä tekniikkaa.

Laavu oli siistissä kunnossa ja oli puitakin puuliiterissä ja PuuCee oli myös siisti! Ruokaa odotellessa keksin hyvin myös omaa toimintaa kuten kivien kasaamista linnaksi ja löytämällä samalla timantteja joita oli hyvä esitellä äidille ja isille. Myös oman ”kivikirveen” väsäsin nopeasti. Itseni viihdyttäminen ei ole vaikeaa luonnossa,tekemistä ja tutkittavaa on joka puolella! Ruuan laitossa saa auttaa usein, nyt varsinkin kun äiti on yksikätinen. Nyt oli ruokana grillijuustoa, paistettuja perunoita ja lohta, sekä kurkkua. Eiliset perunat ja lohet oli helppo ottaa mukaan koska matkakin oli lyhyt niitä kantaa. Runsaasti vain voita pannulle! Äiti söi myös horsman lehtiä ”salaattina”,jota minä en vielä popsi, isillehän se on ihan mies ruokaa (terveysvaikutuksia esimerkiksi eturauhasvaivojen ennaltaehkäisyyn ja siinä on proteiinejakin rutkasti). Jälkiruokana oli perinteiseti kahvi / mehua ja keksejä ja vesimelonia oli matkassa mukana myös.

Ruuan jälkeen oli nuotion sammutus ja liikkeelle lähdön aika. Isin puhelimessa ei ollut enään kenttää ja maastokartat enään ei näkyvissä. Äidin sovelluksessa joka oli laajempi niin sijainti näkyi. Tämä on aina minustakin kiinnostavaa kun katsotaan missä ollaan kartasta ja on äiti koittanut suunistamistakin opettaa.

Matka jatkui kevyttä ylämäkeä meillä ja päädyimme hiekkatielle. Tässä kohtaa jos ei tietäisi mihin lähteä olisi näin ”väärinpäin” kierrettynä ehkä vaikea hahmottaa, lähteekö oikealle vaiko vasemmalle. Suunta oli oikealle tietä pitkin jota käveltiin kääntöpaikalle josta sujahdettiin metsään. Tästä syystä vastapäivään on helpompi kiertää jos ensimmäistä kertaa luontopolulla.

Metsässä oli polku selvä ja kivat kyltit luonnosta jatkuivat heti! Mielestäni kiinnostava peikko kallio kertoi että täällä oli mäyriäkin. Hämärämpi metsä osuus jatkui ja polku oli edelleen hyvää kulkea tälläisen pienen Eräipanan! Kevyitä nousuja tuli ja sanikkaisia kasvoi sekä mustikoita puski maasta. Piakkoin tultiin jälleen hiekkatielle, tässä huomattiin vasemmalla sininen viitta ja suuntasimme tietä pitkin sinne. Polku lähti nyt oikealle metsään, kuusi maisemiin. Polkua talsiessa lauleskelin ja kohta alkoi hieman väsyttämään kävely. Isi oli kiva ja otti harteille etten ihan väsyisi ja kyllästyisi. Saavuimme polkujen risteykseen jossa oli opaste taulu. Äidillä oli alueen retkikartta mukana ja katselimme näiden täsmäävyyksiä ja lukaisimme kyltit. Me jatkoimme oikealle tähän suuntaan kierrettäessä. Polku saapui heinikkoiselle ja avaralle vanhalle hakkuualueelle. Tässä olikin jo puhtia taas kävellä ja runsaasti eri perhosia lepatteli ympärillä ja heinäsirkat olivat aktiivisella tuulella. Äidin kanssa tutkailtiin rauhassa sirkkoja ja kun ei ollut kiire niin napostelin ”muutaman” rusinan samalla. Oli lämmintä ja aurinkoista jotenn lippis ja säännöllinen juomine oli todella tärkeää.

Polulla oli kiva kaatunut iso koivu, siinä leikin myös hetken voimamiestä ja yritin siirtää koivua polulta. Jätin sen kuitenkin paikalleen niin muutkin voivat kokeilla sen painoa. Mielestäni puun pinta tuoksui myös hyvältä ja se oli ihanan lämpöisen & rosoisen tuntuinen käsissä. paljon jälleen pikku hyönteisiä oli havaittavissa,äiti nappasi niistä muistoksi kuvia minulle, ajattelin perustaa ötökkä gallerian!

Polun varrelle osui jäänteet vanhasta savupirtistä ja mäkiuunista. Todella kiinnostavaa historiaa josta oli omat taulunsakin paikalla. Äiti ja isi pähkivät että ei siitä loppujen lopuksi niin kovin pitkää aikaa ole kun hevoset toimivat peltotöissä ja pyykättiin pyykkilaudalla kesät-talvet.

Tässä ajattelin ottaa lisää hörppyä vesipullosta ja vielä oli pieni matka kuulemma käveltävänä. Tottapa tuo oli, matka tielle oli melko lyhyt ja siinäkin ehti vielä ihmetellä kuinka kuusien latvat hipoivat taivasta tai miten eri kastikkaheinät huojuivat kevyessä tuulessa tai miten eri sammalet kasvoivat vihreän eri sävyissä ympärillä. Äiti välillä pyysi pysähtymään ja saattoi pyytää laittamaan silmät kiinni ja osoittaa kuusta, testasi olinko havainnoinut maastoa. Toki olen tähän leikkiin vielä ehkä liian pieni… mutta sitä voi soveltaa toki. Tai sitten äidillä voi olla vaikkapa eri värisiä lappuja taskussa ja kun pysähdytään hän pyytää nostamaan pikku pussista yhden lapun. sitten minun pitää löytää lapun värinen asia luonnosta. Välillä ne laput ovat eri muotoja tai jopa kasveja!

Polku tuli tielle josta näkyikin jo parkkipaikka alamäessä. Eli jos reitti kuljettaisiin suositellusti oikein niin polku alkaisi tästä.

Äiti nappasi harteille ja oli myös iloinen siitä kuinka reippaasti, ihan huomaamattani kävelin tuon noin 3km. Äiti kun unohti laittaa kellon ”matkamittarin” laavulla takaisin päälle niin tarkka matka jäi mittaamatta. Uskon kyllä että 3km on todella tarkka ja meillä varmasti tulisi pikku lisä metrejä koska polulta piti välillä ottaa etäisyyttä tutkimaan milloin mitäkin. Tänään minulla ei ollut edes yhtä hernettä nenässä ja se varmasti ilahdutti vanhempia! Välillä tulee joku ärrimurri,kuulemma aivan normaalia. Silloin toivonkin että vanhemmat ovat rauhallisia kun minua kiukuttaa, se ainakin minulla toimii parhaiten (vaikka kyllä ne varmasti laskevat sataan monesti). Tarkoitus on saada kivoja yhteisiä retkiä ja hetkiä joista kaikki nauttii. Toki joskus tulee yllätyksiä matkaan ja niihin ei aina voi varautua. Äiti käy aina kuulemma päässään läpi mitä voi sattua ja miten silloin toimia, myös sitä henkistä treeniä (jos minä Eräipana vaikka kiukuttelisin, niin mitkä ovat parhaimpia kikkoja kiukusta pois kääntämiseen. Jokaine huoltaja kun on lapsensa expertti ja neuvoja voi kysyä muilta, mikä teillä toimii tai onko ideoita).

Todella kiva reitti näin lapsen näkökulmasta ja ainakin tänään erittäin rauhallinen, ainoita ääniä olivat vain luonnon omat äänet. Äiti ja isi pitivät myös luontopolusta ja sen vaihtelevasta maastosta. Kunhan muistaa varoa liukkaita kiviä tai juuria joihin kompastua.

Käykää tutustumassa lisää Laipanmaan reitteihin osoitteessa https://www.laipanmaa.fi/

Nyt me jatkamme Itä-Suomen reissun odotuksissa ja toivotamme hyvää viikonloppua ihan jokaiselle, töihin ja vapaille ❤

Kaupunkiluontoa uittotunnelilla, kulttuurilla,kahvilla ja uimarannalla hipaistuna!

Eräipana täällä hei!

Kaunis kesäpäivä olisi edessä ja olisi mukavaa tehdä jotakin jännittävää. yleensä äiti ja isi vie johonkin metsä puuhiin, tutkimusmatkalle, bongaamaan tipuja, päiväretkelle tai yöksi laavuun. Tänään oli kuitenkin jotain erilaista luvassa.

Mummoa nimittäin kiinnosti kovin kotikaupunkimme uittotunneli joka yhdistää Näsijärven ja pyhäjärven. Vaikka mummokin on ikänsä Tampereella asunut, niin tämä oli uusi juttu hänelle. Äiti puolestaan on kiikuttanut välillä kajakkia järvestä toiseen tämän kautta, vettä kun tunnelissa ei ole. Kahvilakin löytyy tunnelin Näsijärven puoleisesta päästä heti, Pyhäjärven puolella löytyy Kurpitsatalo melko läheltä. Matkaa tuli kaikenkaikkiaan käveltäväksi 3km.

Maisemat ovat upeat näillä kulmilla, pyynikin ainutlaatuinen harju ja sen munkkikahvila ovat myös lähellä. Ne ovatkin monelle tutumpia kuin läheinen Pispalan alue ja tuo tunneli jonne kävellessä näkee kaunista kaupunkiluontoa.

Äiti ajatteli että voitaisiin samalla kun käytäisiin tunnelin kahvilassa tutkailla kaunista rantaa jossa kulkee myös PyhäNäsi pyöräilyreitti. Lisää reitistä löytyy tästä: https://pyhanasi.fi/

Auto jätettiin Tahmelan (Tahmelankatu 25) uimarannan parkkipaikalle, siinä olisi sopiva 4h pysäköinti kiekolla. Uimaranta on todella siisti ja hyvät pukuhuoneet sekä WC:t löytyvät maksutta. Rannalla on myös leikkipaikka & pöydät syömiseen. Iso kenttä leikkeihin löytyy myös ja vieressä on viljelypalstoja. Viljelypalstat ovatkin todella suosittuja ja sellaisen saaminen on täällä kuulemma haasteellista. Maisemat hivelevät silmiä ja ranta kutsui luttaamaan! rannalla on myös nurmitilaa paljon sekä puita joiden alla olisi kiva viettää aikaa varjossa.

Äiti oli ottanut meille osan eväistä ja mummo toisen osan. Äiti laittoi kotona makkarkeittoa ruokatermokseen, pari banaania, mehua ja keksiä. Mummo oli ottanut aikuisille salaattia ja minulle vielä lemppari kitkat suklaata ja mehua. Vettä piti olla runsaasti mukana, mummolla olikin hyvää kuplavettä jota sain juoda myös. Aiemmin en oikein tykännyt kuplista mutta tänä kesänä olen alkanut niistä pitämään. Myös kalalokki 303 saapui paikallle huomattuaan meidät, onneksi ei ihan pöydälle hyppinyt tai kakkinut niskaan närkästyneenä.

Jatkettiin kävelyä verkkaisesti kävely/ pyörätietä, tai minä siis juoksin ja aikuiset mateli perässä. Välillä kyllä pysähdyin ihmettelemään milloin mitäkin; maassa lojuvaa roskaa tai soutuveneitä venepaikoillaan. Väillä sai varoa pyöräilijöitä. Äiti on koittanut opettaa että pitää kulkea sivussa ja pysähtyä kun sanotaan seis! Mutta tämäpä välillä unohtuu minulta ja äidin kunto kasvaa!

Hiekkatie kulki vehreässä rannassa ja leikkipaikkoja ja yksi maton pesupaikkakin ohitettiin. Luonto oli todella vihreää ja oli saanut monia ulkoilijoita nauttimaan auringosta. Vasemmalla näkyi harjua ja sen asutusta, kohta ohitettiinkin Kurpitsatalo ja sen ympärillä oli myös viljelypalstaa jossa innokkaita city viljelijöitä oli kuokkineen. Pysähdyinkin äidin mielestä nolosti huutamaan asiaa eräälle kuokka ihmiselle että ”onko siellä matoja?! Vosin onkia niillä ahvenia! onko sinulla jossain enemmän maataloa?” Kurpitsatalolla olisi myös kahvilakin sekä soutuvene/ kanootti vuokraa & viljelyksiin tutustumista ym ym.

Tästä saatte lisää infoa kurpisatalosta: https://kurpitsatalo.net/

Matka jatkui ja hiekkatie kaarsi loivaan ylämäkeen ja muuttui ihan pikku toviksi asfaltiksi (Vierenmäenkatu). Sitten jälleen sujahdus hiekkatielle (Hyhkyn rantapolku) ja alamäkeen rantaa kohden vasemmalle. Pyhäjärvi oli koko ajan näkyvillä ja isoja vanhoja puita oli varjostamassa rantaa. Siisti nurmialue osui eteen ja pidettiin juomatauko, olimme kävelleet noin 850 metriä tähän mennessä. Järvellä polski kanadanhanhia, pari telkkää, isokoskelo ja sinisorsia, kalalokkeja kaarteli ilmassa ja pikkulintuja, kuten talitintti sirkutteli puissa & pensaissa. Ötökoistä upein oli niittysusikki hämähäkki ja niittysylkikuoriainen. Ihanan rauhallista aluetta ja autoteiden äänetkään eivät kuuluneet. minulla oli paljon kysymyksiä ilmassa: miksi tie kulkee tässä, kenen vene tuo on, miksi kanadanhanhen päässä on valkoista, onko uittotunnelilla alligaattoreita, saako jäätelöä?

Näihin kysymyksiin kaikkiin en saanut suoraa vastausta, äiti väittää että ei myös tunne kaikkia vastaantuliojoita. Lähestyimme itse uittotunnelia ja pyörätien merkkejä sekä hiekkatietä seuraten löysi hyvin paikalle. Täällä on myös veneiden laskupaikka joten saa varoa mahdollista liikennettä. Jatkoimme kyltin mukaisesti oikealle uittotunneliin. Tunnelin vieressä on myös info taulu tunnelista ja sen historiasta, minua se ei liiemmin kiinnostanut. mutta äitiä ja mummoa se kyllä kiinnosti. Pian sujahdinkin viileään pitkään tunneliin joka oli mielestäni aivan mahtava! Koitin juosta seinää pitkin kuten spiderman, mutta ei ihan vielä onnistunut. Saavutin melko nopeasti tunnelin suuta, äiti joutui juokseman jälleen kiinni, koska pelkäsi että juoksen uittotunnelin kahvilan parkkipaikalle.

Kahvilasta lisää tästä: http://www.kahvilaepila.com/uittotunneli_kahvila.html

Uittotunnelin päällä kulkeekin Paasikiventie josta pääsee tähän kahvilalle myös ja uittotunnelin venesatmaan. Ihana aurinkoinen näsijärvi kimalteli edessä ja kivikkoinen ranta kutsui heittelemään ensin muutaman kiven. Rantaan sai myös veneen kiinni ja alueella on myös vesijettien harjoitusrata. Jäätelö kuitenkin veti puoleensa ja astelimme kahvilalle. Kahvila oli todella siisti ja siinä oli katettu terassi sekä ulkopuolella pöytiä myös sekä bajamajat. Istuttiin herkuttelemassa ilman kiirettä ja ihailtiin myös kahvilla olevaa koiraa. Ihmisiä oli jonkin verran liikkeellä ja pari lasta kaivoi pikku hiekkalaatikkoa joka oli pihassa.

Takaisin kävellessä (juostessa) olikin energinen olo koska oli saanut jäätelöä! Tunnelin jälkeen sain katsella veneiden laskupaikassa Pyhäjärven puolella laiturilta veteen. Vähän kyllä harmittaa että jotkin ihmiset ovat törkymöykkyjä ja ovat heitelleet veteenkin roskia.

Kun päästiin takaisin parkkipaikalle, oli vielä aikaa leikkiä tällä Tahmelan uimarannan leikkipaikalla! Mielestäni kiva vaihtoehto jos tulee Tampereelle ja haluaa ulkoilla helposti rannan tuntumassa ja kahvitella kulttuurimaisemissa!

Vauhdikasta viikonlopun jatkoa kaikille ja hellettähän on luvassa, taitaa ranta kutsua Eräipanaa ainakin!