Heramaanjärvi ympäri, osa Kaarinanpolun reittiä. Veden kirkkaus vetää hiljaiseksi Eräipanankin!

Voimaa ulkoilusta!

Vappu! Siinä yksi hyvä lisä syy lähteä herkku retkelle. Eräipana rakastaa kaikkea lehti-ja voitaikina sekä croissantti taikina aineksista valmistettua. Ei ole omena kauas puusta pudonnut! Itse olen pienestä asti himoinnut näitä taikinoita, niin suolaisessa kuin makeassa ruuan valmistuksessa.

Otettiinpa kohteeksi kangasalla sijaitseva Heramaanjärvi. Heramaanjärven lenkki kuuluu Kaarinanpolun retkeilyreitistöön, joka yhdistyy Birgitanpolkuun. Tästä saa siis halutessaan 60km lenkin! Kuva alla on otettu jyväskyläntieltä käännyttäessä Säynäjärventielle.

Perinteinen, epävakainen sää oli vallitseva ilmanala. Pukeutua tuli Eräipanan lämpimästi, mutta ei kuumasti. Joten kerrospukeutuminen oli hyvä asia. Laitettiin merinovillaiset pitkät kalsarit ja päälle ohuet puuvilla housut ja siihen kuorihousut päälle. Yläosaan merinovillainen pitkähihainen aluspaita ja päälle fleece takki ja siihen kuoritakki. Päähän kevyt pipo pikku hikoilijalle tänään. Mukana oli lämpöisempi merinovillainen pipo myös, koska tauolla voi tulla kylmä kun pää on märkä oletettavasti. Jalkaan kengät jotka kestäisi kuraa edes hieman ja niissä olisi syvät urat, kiipeämistä olisi edessä. Käsiin kevyet tumput ja mukaan sormikkaat.

Edellisenä iltapäivänä olimme käyneet myös Heramaanjärven rannalla ja silloin kokkailtiin kaasulla pinaattilättyjä täytteineen ja ei kierretty koko lenkkiä. Öljyä tarvitsee kunnolla näiden lättyjen kanssa, kuvasta näköjään uupuu nimittäin öljypullo 😉

Nyt jätettiin auto Säynäjärventien ja uudentalontien kupeessa olevaan isohkoon levennykseen. Polku kierrokselle / järvelle lähtee Säynäjärventien ja Heramaanjärventien risteyksestä. Siinä kohdassa on heikko mahdollisuus jättää autoa, jotta ei tuki kulkua Heramaantien liikenteelle.(maastoliikennelaki 2 luku 4 §) Siitä onkin puomissa myös muistutus tästä.Punaisissa palloissa oikea ylin on auto, vasen ylhäällä polun aloitus jossa kyltit, alin pallo koht ajosta lähdimme nyt ylhäältä katsoen vasemmalle. Sovellus kuvassa on karttaselain.

Liikkeelle lähtö tälle lenkille on selvästi osoitettu. Me lähdimme kiertämään lenkkiä vastapäivään, eli suunnaksi kyltiltä Heramaanjärvi 1km. Siniset merkinnät puissa olivat tiuhaan merkattu ja sinänsä reitti oli selvä. Kulkiessa järvelle oli matkalla myös pieni oja jonka yli kulki silta (pari lankkua). Siinä kiinnostavaa oli leikkiä ”kolme pukkia sillalla”, satu on jäänyt Eräipanan mieleen ja hänestä on kiva leikkiä että sillan alla on peikko ja hän saa jakaa puheenvuorot joka pukille 🙂 Järven rantaan kulku on helpohkoa polkua, ei suuria nousuja. Vaellussauva oli nyt oleellinen osa Eräipana matkaa,kuraa/ metson kakkaa sillä oli hyvä kaivaa tai nojailla tyylikkäästi lepohetkillään. Pari pyytäkin nähtiin eilen täällä (ja niiden kakkaa myös 😀 ) Niillä main siniset merkinnät menee hieman soisevaan maastoon ja vieressä kulkee selkeä polku kuivemmalla maalla.

Mahtuisikohan peikko olemaan tuolla alla?
Myös matemaattiset plus ja miinus laskut kepeillä on Eräipanasta hyvää puuhaa. Välillä keskellä polkuakin….

Saavuttuamme Heramaanjärvelle pidettiin juomatauko ja tehtiin suunnitelma. Kierretään noin puoleenväliin lenkkiä ja kokkaillaan sopivassa, tuulettomassa kohdassa. Tästä sanottakoon, että järven rannassa on parikin LAITONTA tulipaikkaa (toinen härskisti kieltomerkin vieressä.. Tulta EI saa tehdä omine nokkinneen mihin tahansa, kaiken lisäksi tämä on luonnonsuojelualuetta. Avotulenteko ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.

Suora lainaus. Ympäristöministeriö, Jokamiehenoikeudet ja toimiminen toisen alueella
Lainsäädäntöä ja hyviä käytäntöjä,Pekka Tuunanen,Markus Tarasti,Anne Rautiainen (toim.)Avotulenteko on sallittu rikoslain (4luku 5§) nojalla pakkotilassa. Pakkotilalla tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä hengen tai terveyden suojelemista esimerkiksi jäihin pudonnutta lämpimänä pidettäessä.

Muutenkin muistettava retkeillessä vastuullisuus jättämästään jäljestä esim. ei roskata ja suositaan valmista polkua, ei revitä kasveja. Retkikeitintä voi käyttää, meillä mukana kaasukeitin.

Lähdettiin Kaarinanpolun suuntaan ja vastapäivään siis. Tässä polku kulkee hienosti meidän vasemmalla puolella, todella kirkaan järven rannalla. Oli mahtavaa nähdä järven pohjaa todella hyvin ja tätä Eräipanakin ihmetteli, koitti bongailla kaloja. Tämän erämaajärven pinta-ala on 20,6 ha joten kyllä sinne kalojakin mahtuu. Kalastonhoitomaksulla kalastaminen onnistuu täällä (18-64v), mato-ongintaan tai pilkkimiseen kalastonhoitoimaksua ei tarvita. Myös sukeltajat ovat viehättyneet järvestä, juurikin tämän kirkkauden vuoksi. Heramaanjärvi on 2016 liitetty metso-ohjelman mukaan suojelukohteeksi Lihasulan säätiön kautta.

Matka jatkui Eräipanan juostessa ja taistellessa näkymättömiä ninjoja vastaa. Välillä hän kokeili, osuuko kepillä kuinka hyvin isin heittämään käpyyn. Välillä saatiin lumisadetta niskaan pikku kuurona ja pian taas paistoi aurinko, tuuli oli onneksi heikkoa.

Metsän puolelle siirryttäessä tuuleminen loppui kokonaan. Polku lähti kohti ylämäkeä ja se oli lopussa melko jyrkkä. Isojen kivien kohdalla Eräipana halusi ehdottomasti pysähtyä tutkimaan, olisiko koloissa eläimiä? Ei ollut. Metsä oli pääsääsntöisesti havupuu painotteista ja tuoksui auringossa aivan ihanalta! Kalliolta oli hienoa ihastella näkymää järvelle ja aurinko tuntui nyt suosivan meitä. Taskussa helposti saatavilla oleet ”energipommi rusisnat = tavalliset rusinat) olivat olleet hyvänä lisävirtana kulkiessa Eräipanalle. Nyt kuitenkin alkoi nälkä hiukomaan ja etenkin jälkiruoka kiinnosti pienintä ulkoilijaa. Eli ruokailuun sopivasti, yksi metson kakka kuvakin tämän kuvasarjan loppuun 😉

Otettiin hyvä kohta polun sivusta, johon ei tuuli kävisi. Kokkailu tarvikkeet omista pusseistaan esiin ja roskapussi & muut tarvikkeet helposti ulottuville. Isi touhusi Eräipana kanssa sillä välin kun minä laittelin keittimelle pikaruuan; nakit ja muusi. Valmis perunamuusi jauhe on kätevä nopeutensa ansiosta, sinne suolaa ja voita sekaan, aikuisten makuun voi olla vaikka villivihannekset siellä joukossa pehmenemässä. Kun muusi oli valmis laitettiin nakit pannulle jossa oli öljyä. Ruoka valmis! Lisukkeena oli mukana minitomaatteja.

Jälkiruoka valmistui samassa kattilassa missä oli muusi tehty, huljautus vedellä, pyyhkiminen talouspaperilla, paperi roskapussiin ja öljy kattilaan kuumenenmaan. Kuumaan öljyyn laitettiin kaupan croissantti purkista taikinaa, jota oli kohtuullisen helppo näpertää kiepauttamalla ympyräiseksi. Itse otin kolmion ja rullasin sen croissantti muotoon, veitsellä poikki keskeltä ja siitä sai sormen kätevästi läpi ja melkein munkin muotoiseksi. Rasvassa ne paistuivatkin nopeasti! sitten kiepautus sokerissa (varovasti,koska öljyinen ”munkki” on kuuma!)

Ja kaiken kruunaa tietysti jäätelö! Neljä jäätelöpuikkoa mahtu ruokatermokseen ja olivat siellä reilun kaksi tuntia. Kunnolla ei ehtinyt kotoa lähdettäessä pakastamaan ruokatermosta ihan kylmäksi,se auttaa tuotteen kylmänä pysymiseen. Kuuma munkki. kylmä jäätelö ja vielä valmis kermavaahto. Taattu rasva-sokeri ähky. Siinä syötiin kaikessa rauhassa jälkkärit ja juomana oli mehua, joka oli jauhe mikä sekoitetaan veteen.

Matka jatkui ruokailun jälkeen kaarinanpolku kylttien mukaisesti. Päädyimmekin tielle (Jotostie) josta lähtee polku myös kohti Lihasulaa. Jatkoimme tietä oikealle Kaarinanpolku kylttien suuntaan, tässä oli myös kyltti luonnonsuojelu alueesta hyvänä muistutuksena. Myös Lihasulan yhdistyksen mökki ohitettiin joka on järven rannassa. Kaarinanpolku jatkuu viitoitettuna järven ympäri, eikä kulje järven rantaa pitkin tämän osuuden jälkeen. Maasto on aluksi lähes mäntymetsää ja muuttuu kuusikoksi myös. Hyvää polkua hyppiä ja pullistella, ainakin Eräipanasta.

Loppuosuudella ylitettiin myös Heramaanoja joka oli kurainen, mutta onneksi pikku pitkokset kulki yli hyvin. Eräipanasta toki kura on parasta ikinä ja pikku taistelu oli, saako kuraan mennä hyppimään. Eli, ei se Eräipanakaan aina ole helpoin henkilö omine tahtoineen reissussa.

Iso nousun kipuaminen edessä ja juomatauko! Aurinko paistoi jälleen ja Eräipanalla alkoi jalka painaa. Joinakin päivinä saattaa vain väsyttää, vaikka intoa lapsella riittäisi. Hyvä muistaa pitää silloin taukoja ja keskittyä johkin ihan muuhun. Voidaan vaikka katsella puhelimen kartta sovelluksista missä ollaan ja mitä kasveja,lintujen ääniä tai tuoksuja on nyt.

Aivan polun lopulla tulee varoitus kyltti, joka on ihan aiheestaä. Hyvin jyrkkä laskeutuminen edessä. Tässä sai olla rämäpää ipanakin tarkkana,koska maa oli hyvin liukas saten jälkeen. Matkan lopussa tie alkoi näkyä ja pullahdettiin lähelle autoa polulta, ei siis kohtaan josta lähdettiin kylttien mukaan, vaan hieman aijemmin. Tästä näytti moni muukin kulkeneen, näin saatiin ympyrä aikaan 🙂 Polku olisi muuten jatkanut Heramaanjärven rantaan, josta olisi tultu samaa lähtöreittiä autolle. Pituutta reitille tuli oman kelloni mukaan 4,97km. Tässä toki voi olla pieni heitto, leikkien ja reitin tutkimisen kanssa tullen.

Oikein mukava kohde päivän luonto seikkailulle!

Nyt on meillä takapiha telttailut tovin arjessa tauolla…tuo piha on yksi iso kurakenttä ja lähellä uuden asuin alueen rakennustyöt. Valtatien viereltä on metsää kaadettu runsaasti ja meluvalleja ei ole. Myös lumi ei ole pehmentämässä ääntä ja tämä meteli tulee läpi korvatulppien. Saa nähdä pystyykö itse enään nukkumaan ulkona kotonaan! (kiukku hymiö tähän jos sellaisen saisi). Mutta muuten täällä nautitaan keväästä ja sen mahdollistamista asioista!

Kuva: Rami Marjamäki / Prokuvat

Kuttuniskan lenkki Kurussa. 3km joenvartta koskia ihaillen, laavulla kokkaillen.

Huhtikuinen lauantai 10.4.2021 ja säätiedote luvannut niin sanotun perus suomalaista kevättä. Ei voinut olla varma, sataako, vaiko paistaako tai jos sataa niin mitä taivaalta tulee. Olimme kuitenkin päätetty lähteä retkelle paikkaan, jossa itse olen käynyt kävellen viime vuoden puolella. Joskus nuorempana melomassa täällä tuli käytyä ns.edellisessä elämässä.

Kuru, joka kuuluu Ylöjärveen on todella hyvää retkeily seutua. Tämän kertainen kohde olisi Kuttuniskan lenkki, jolla pituutta noin 3km. Sen jaksaisi Eräipanakin hyvin kävellä, lapsen tahdilla. Laavu olisi myös tämän ympyrä reitin varrella.

Pukeutuminen oli nyt sellaista, että napattiin vähän vaihto vaatetta mukaan, kuten kurahanskat ja kevyempi pipo sekä sukat. Housuiksi valikoitui ohuella vuorella varustetut housut jotka käsitelty vahalla. Alle tavalliset college housut. Yläosaan puuvilla T-paita, fleece takki ja päälle kalvotakki. Päähän ohuehko kaksi kerroksinen pipo koska ulkona tuuli kuitenkin. Tavalliset kevyemmät vuorelliset toppahanskat, jotka nekin vahattu. Pitkä varrelliset kengät joissa kumipäällinen, syvät urat pohjissa ja lämmin ohut vuori.

Autossa jälleen Eräipana kuunteli äänikirjoja ja äiti & isi osaavat sangen hyvin muutaman Miinan ja Manun ulkoa 😀 Autossa ajellessa pysähdyttiin nappaamaan eväs banaanit ja jätskit. Matka ei kuitenkaan ollut pitkä, mutta välipala pitää mielen virkeänä.

Osoite millä parkkipaikalle löytää on Karjulantie 369, 34300 Ylöjärvi. Tampereelta tultaessa matkan varrelle osuu kivasti myös Muroleen kanava, jossa on mukava kesäkahvila, vene paikkoja ja tapahtumia (tosin nyt korona varmasti vaikuttaa asiaan). https://muroleenkesakahvila.fi/

Mutkikkaalla tiellä Eräipana huuteli iloisena että vauhtia alamäkiin, kutittaa vatsanpohjasta, kun taas isi oli yökätä. Tässä yksi syy miksi viihdyn ratin takana, itse voin mutkikkailla teillä pahoin helposti, ratissa en 🙂 Pelloilla vaani kauriita, peuroja, kurkia, joutsenia ja muutama hanhikin näytti olevan liikkeellä. Parkkipaikka on helposti havaittavissa ihan tien vieressä ja sillan kupeessa. Sinen P merkki on helppo huomata, vaikka ihasteli koskea patoineen.

Eräipanalle ulkovaatteet päälle peräkontissa, reput selkään ja ajotielle! Reitti lähtee kuohuvan padon vierestä ylöspäin, parkkipaikalta katsottuna ajotien toiselta puolelta. Kyltit opastavat hyvin reitille ja tämähän kuuluu myös Pirkan taipaleeseen.

Alussa toki oli pakko ihastella patoa ja jo se sai Eräipanan liekkeihin! Hieman jo tässä kuumotti lapsen kanssa ja sai olla kainalo-otteessa. Mutta, matka jatkui leppoisasti hyvin merkattua reittiä pitkin. Sini-punaisten viivojen bongaus puista kiinnosti, tällä uudella reitillä Eräipanaa paljon. Metsä oli täynnä miekkoja, tutkimusmatkailijan sauvoja, jääpuikkoja, maahisten jälkiä, joen pyörteitä, kiinnostavia kiviä, jänniä vanhoja puita… Eipä tarvinnut todellakaan antaa lapselle mitään virikkeitä, vaikka luuppikin oli taskussa.

Reitin ensimmäinen joen ylitys oli kieltämättä hieman vauhkolle äidille pelottavaa. Ei itseni, vaan villin Eräipana puolesta, joka oli jo toinen jalka lähtökuopassa menossa. Käytiin hyvin toimintaohjeet läpi ennen sillalle astumista. Tarkasti kerrottiin silmiin katsoen, rauhallisesti, että ”lankut ovat liukkaat varmasti, alla on joki jossa on kylmää vettä, joka kuljettaa mukanaan. Joki vie sille isolle padolle jota katseltiin ja missä on melojillekkin SEIS kyltti hyvissä ajoin. Nyt pitää antaa äidin ja isin pitää kiinni, ei riuhdota. Muuten joudutaan palaamaan tylsälle autolle ja herkut jää syömättä.” Taktiikka toimi hyvin joen ylityksessä ja huokaisin helpotuksesta. Hurjan kaunis pieni silta ja niin oli maisemakin.

Ensimmäinen silta,hieman jännitti

Ensimmäisen sillan jälkeen oli polulla vettä paljon! Lenkkareilla olisi saanut tehdä melko hyppyjä jos olisi halunnut jatkaa matkaa. Eräät vastaan tulijat olivatkin palanneet tästä syystä. Loikittiin eräipanaa nostaen vähä vesisimmistä kohdista. Pätkä oli noin 4m ja sitten polku oli jälleen helppoa kulkea. Vanha metsä kutsui pysähtymään ja ihmettelemään puissa olevaa kolojen määriä, virtaavaa jokea, eri kääpiä ja mikä parasta isoa kaatunutta mäntyä. Puun rungolla oli hauskaa kokeilla tasapainoilua ja tästä ei olisi Eräipana ihan helpolla lähtenyt.

Matka jatkui ja hieman piti kiertää metsäaukean puolelle koska polku oli joen vallassa. Mutta, tästä oli muutkin kulkeneet ja reitti oli hyvä. Polku kulkee koko matkan joen vartta, eli eksymistä ei kannata pelätä, seuraa jokea.

Pian esiin pilkisti auringossa laavu! wau mikä paikka, kosken äärellä ja hyvät puitteet. Kuraa toki on nyt joka puolella ja laavun edusta oli sulanut nuotion vuoksi kuraiseksi. Mutta kura kuuluu kevääseen, siinä missä telkkäkin kosken pyörteissä surffaamassa. Tosin itse en tiedä pystyisinkö nukkumaan tässä, ääni koskesta oli sen verran kova.

Siellä laavu jo siintääkin!

Laavulla oli hyvin puita puuliiterissä + sahat ja kirves. PuuCee löytyi myös. Alettiin heti ruuan valmistukseen, mutta rauhallisin mielin nauttien auringosta. Eräipana toimi klapi lähettiläänä. Isi pilkkoi puuvajalla hieman pienemmäksi klapeja ja Eräipana toi ne luokseni laavulle. Laavulla hän sai sitten itse veistellä kiehisiä puukollaan + väsätä vaahtokarkki tikkuja muille, kun äiti silppusi sytykettä. (Huom tarkka valvonta puukon kanssa!) Plasmasytyttimellä sitten Eräipana sai sytytellä omia pikku tikkujaan ja heitellä äidin tikkujen sekaan. (Ja myös tämän kanssa tarkkana! Ei ole mikään lasten lelu) Näin olikin kohta tuli valmiina. Ja yhtä oikeaa tapaahan ei ole sytyttää nuotiota. Pääasia että ilma kiertää ja on kuivaa sytykettä & erikokoista puuta millä tuli saadaan alkuun helpoiten. Itse pidän edelleen parhaana tuohta & kiehisiä, tuohirulla jonka sisässä on esim katajaniiniä on huippu. Pahin on sanomalehti, palaa nopeasti ja tuhkaa tulee, mutta joku tästäkin tykkää sytykkeenä.

Sijainti on kyllä melkoisen hieno!

Ruokana oli Eräipana herkku lemppari nuudelia..jep, halvat herkut hänellä. Äidille ja isille oli minigrip pussissa ollut ennalistumassa kuivattua toniokalaa ja herne,maissi,paparika sekoitusta. Ne olivatkin pehmenneet todellakin jo kokonaan. Kuivat aineet pussiin,kuumaa vettä, tiiviisti kiinni ja suu rullataan. Sitten toisen minigrip pussin sisään varmuudeksi. Eräipana sai nuudelinsa ja lisukkeena kurkkua sekä nakkeja. Nyt sopi laittaa hetkeksi silmät kiinni ja nauttia auringosta, Eräipanakin kiltisti paikoillaan. Samalla kiehui vesi jo kahviinkin. Jälkiruokana oli varmuuden vuoksi suklaata Eräipanalle. Äidin ”5 min digestivemutakakku” ei välttämättä uppoaisi. Olinkin oikeassa sen suhteen, näytti kuulemma liikaa kakalta. Äiti ja isi sanoi puolestaan että ihan ok.retkijälkkäri ja ruokatermarissa jos olisi vaikka jätskiä seuraksi..hmm

Vedet tulille

Ruokailujen jälkeen Eräipana halusi kieritellä viimeisistä lumista lumipalloja ja tutkia koskea. koski tutkimusta rajattiin tiukasti ja siitähän menee hernepussit nenään. Tilanne kuitenkin rauhoittui nopeasti kun jälleen huomautettiin virran voimakkuudesta, heitettiin rannalla ollut kepin pätkä virtaukseen mihin se pian katosi. Puolestaan telkän koski surffailua oli kiva katsella ja heitellä pikku lumipalloja pieneen kuuseen katsoen kuka osuu parhaiten latvaan.

Ja sitten matka jatkui hyvällä polulla. Nyt oli energiaa ja Eräipana olikin karhu joka jahtasi meitä. Mutta pysähdys tapahtui kun hän huomasi puusta pudonneen linnunpesän, sen katselemisessa oli paljon kiinnostavaa ja sai kertoa miten ja millä linnut pesiään rakentavat. Välillä taas juostiin puolestaan isi karhua karkuun, kas äiti karhuilla olikin super voimia joilla se sai etä lamaannutettua karhun. Tätä se olikin sitten seuraavalle sillalle asti, jossa jälleen käytiin ”silta säännöt” läpi. Sillan ylitys meni jälleen hyvin ja todettiin että voidaan toistenkin ylittää näin pieniä siltoja, läpyt sille!

Takaisin paluu oli myös joen vartta kulkien. Tällä puolella maasto oli kallioisempaa kulkea ja syväuraiset kengät olivat hyvä valinta. Lapsen energian määrä on melkoinen, välillä pysähdyttiin vesi tauolle ja matka jatkui, toisinaan hörpättiin myös mehua ja otettiin pähkinöitä. Eräipanan pissa tauot kuuluivat toki asiaan matkan varrella.

Huomattiin kohta että ollaan jo palaamassa tutulle reitille, ensimmäinen silta näkyi edessä. Huomattiinkin että joen varrella oli myös kulkenut majavia, syönti jälkeä löytyi ja mahtava hämähäkki (Tuohinopsakki) viimeisessä kuvassa sarjassa. Eli tähänkin jämähdettiin, mutta mikäs siinä kun ei ollut kiire ja välipalaakin oli repussa. Välipalapatukat on näppäriä ja niitäkin voi itse helposti valmistellä halutessaan.

Ja matka jatkuu!

Pian olikin saavutettu kyltti, joka varoitta tulevasta padosta ja käskee melojia rantautumaan. Vielä katseltiin hieman patoa ja sujahdettiin autolle, tien toiselle puolelle. Kurainen poika takakonttiin ja ulkovaatteet kestokassiin. Sitten pikainen ”oliko kivaa” kierros ja todettiin että oli! Juuri lähtiessä taivaalta alkoikin sataa valtavia räntä rättejä. Matka meni jällee kauriita varoen ja samalla kuunnelle sujuvasti..Miinaa ja Manua. Eräipana samalla pohti uimataito asiaa, koska satu kertoi uimakoulusta. Niin, tärkeää kun lähtee kesällä melomaankin retkille! 😉

Kevät tuo tullessaan uusia juttuja ja toivon mukaan iloa kaikille lähteä ulos! Ei tarvita hifistelyjä ja lähi ympäristöön kannattaa tutustua. Keväällä parasta on meillä lintujen bongailu, halpaa lystiä ja samalla hyvää oppia lajeista, sangen koukuttavaa 😉

Luolat, Kangasalan seikkailut Lempokallion ja Ohtolan Pirunkallion luolissa.

Ohtolan Pirunkallion luolaan mars! Näkyyköhän maahisia?

Kangasalla on kolme helposti saavutettavaa luolaa; Mäyrävuori josta täällä onkin jo oma juttunsa ja sitten nämä kaksi jotka nyt ympätään yhteen tekstiin. Nämä kaksi sopivatkin profiileiltaan paremmin yhteen.

ALOITETAAN LEMPOKALLION LUOLASTA:

Mitä luola pitääkään sisällään, muuta kuin maagista tunnelmaa ja pari spray purkkia.

Lempokallion nimi on toisinaan mainittu myös Lempokallion luolana. Harmaa päivä, lunta ripsutteli verkkaisesti. väsymystä riitti ja kaikille päiväunetkin teki hyvää. Eräipanalla mieli teki leikimään tutkimusmatkailijaa päivän edetessä. Illan keskustelu Kolumbuksesta oli jäänyt mieleen. Ajateltiinkin sitten että otetaan lähikohde, jossa olisi hieman seikkailun tuntua ja jännitystä.

Luolat! Miten loistavia luonnon muodostelmia, etenkin jos kärsii hiema klaustrofobiasta. Mutta, pelkojaan voi koittaa voittaa ja oppia niistä pois! Lähdimme siis kohti Kangasalaa ja Lempokallion luolaa. Eräipana varusti itselleen lämpöiset talvivaatteet, koska nyt ei olisi hikipäässä juoksu retki ja ajomatka olisi lyhyt (ei siis autossa hikoiluja).

Luolalle lähtö päivänä oli vielä lunta maassa paljon! Tien varteen olisi ollut liian vaarallista pysäköidä hetkeksi. Siksipä pysäköinti tapahtui tällä kertaa Treeline retkeilyvaruste liikkeen isolle parkkipaikalle. siinä on toki riskinä päätyä ostoksille, tuonne ulkoilijan karkkikauppaan & napata hyvä erikoiskahvi leivoksen kera. Mutta, parkkipaikalta olikin sopiva kävelymatka luolalle,noin 1,05 km suuntaansa, hyvää kävelytietä pitkin. Siinä sai sopivasti ulkoilua ja liikettä omiinkin kinttuihin.

Kävelytieltä kulki polku pikku metsään, jossa näkyi kallio. Sinne siis!

Kävelytieltä kaartui metsään pikku polku joka oli lumisessa maastossa helppo huomata. Muitakin tutkimusmatkailijoita + koiran ulkoiluttajia oli siis täällä käynyt. Iso kivi joka oli luolastoa, näkyikin tielle kun tarkkaan katsoi. Suunnattiin siis tulle kiven möhkäleelle ja sai olla hyvin varovainen, jotta jalkojen alla olisi kiveä eikä koloa. Tästä syystä oli parempi että äiti kulki edellä ja huomasi jos lumen alla olikin iso kolo. Eräipana hihkui riemusta kun sai kiipeillä turvallisemmissa kohdissa ja tähystellä laivansa kannelta. Välillä laiva ajautui suuriin pyörteisiin jotka veivät planeetan sisuksiin, jossa puolestaan oli laavavirtoja. Näissä laavavirroissa kuitenkin meidän alus kulki sangen jouhevasti 😀

Luolan suulle johti myös polku ja helpoin sinne oli päästä kiven taka kautta, ei joutuisi hyppimään lumisilla kivillä niin paljoa.

Luolan suu oli todella kutsuva…ainakin Eräipanan mielestä, joka oli säntäämässä luolaan heti ja ilman otsalamppuaan (Kuvassa näkyy luolan suu aukko jonne matka johti) . Isi sai jäädä ulkopuolelle kun ahtaanpaikan kammoinen äiti mönki luolaan ensin ja kun reitti oli selvä niin Eräipana perässä.

Luolassa oli oikeastaan aika levollista. Koitin miettiä että luola on ollut tässä iät ajat ja luolan suulle ei ole pitkää matkaa, hengitellä rauhallisesti. Luolassa tuoksui kostea maa ja kivet kimmelsivät kauniisti valossa. Eräipana oli todella haltioissaan ”uudesta mantereesta”. Luolaan olisi pitänyt jäädä leikkimään, mutta ei ihan koko päivää kuitenkaan siellä uumenissa vietetty. Maahisia, peikkoja tai muita pirulaisia ei nyt näkynyt, liekö meidän ostalamppujen valo pelottanut ne pois. Meillä isi odotteli ulkopuolella ja se onkin itselleni yksi turvallisen tunteen luoja, joku tietää missä ollaan. Sama pätee retkeilyssäkin, hyvä ilmoittaa aikeistaan ja aikatauluistaan.

Pois lähtiessä pari muutakin aikuista saapui katsomaan tätä helppoa kohdetta, jossa sai mielikuvituksen hyvin käyntiin ja vaihtelua arkeen!

OHTOLAN PIRUNKALLION LUOLA

Olisiko täällä jotain maahisen meininkiä?

Kevät oli alkanut tehdä kunnolla tuloaan, kun maaliskuu oli puolessa välissä. Kuraa, loskaa, tien pölyjä… Ikkunoiden likaisuus ahdisti, nyt tarvittiin jotain kivaa aurinkoiseen päivään! Kysyttiimpä Eräipanalta, olisiko toiveita? ”No siis tietenkin vosi seikkailla” Oli vastaus. Yksi tunnetuista Kangasalan luolista oli tutkimatta, joten tässä olis hyvä ajatus! Samalla voisi piipahtaa Vehoniemen harjun luontopolulla Roineen maisemissa ja ottaa omat caffet termariin. Korona aika ja meidän riskiryhmäläisyys on tehnyt varovaiseksi ja myös että tahdomme tavata läheistä sairaalassa.

Napattiin sellaiset vaatteet päälle jotka kestävät hinkkaantumista, kuraa ja kosteutta. tässä jälleen vaatteiden vahaukselle kiitosta. Meidän super vilkas Peto koirakin lähti mukaan intoa täynnä!

Auto suunnattiin kohti Kaarina Maununtyttären tietä ja karttaa katsellessa olisi kohteen lähellä mahdollista jättää auto pienemmän tien varteen. Karttaohjelmien, kuten maastokartat ja karttaseilain tutkiminen on hyödyllistä. Karttojen vertailussa oli helppo kohdentaa luolan sijainti, ja tienpätkät mihin auton voisi mahdollisesti jättää. Lumien sulaminen on helpottanut nyt osittain asiaa. Ajeltiin Laaksolan ratsutilan ohi tultaessa Kangasalan suunnalta tielle, matka ei ollut kovinkaan pitkä kun navigaattori näytti kohteen lähestyvän. Juuri ennen tuota pikkuista metsä kaistaletta tien oikealla puolella oli leveä peltotien pätkä. Siihen jätimme auton, niin että ohi mahtuisi hyvin jos pellolle oli kulkua. Alla kuvassa harmaa pallo on luolan sijainti.

Eräipana hillui puolestaan alku matkan laulaen jotakin omaa hevi biisiään, mutta sammui kuitenkin tasaisessa auton hurinassa ja pedon kuorsatessa takaboxissa. Pysähdyttyämme alkoikin sitten jälleen super vauhti! Sanoin vain että luola on tuolla mäen nyppylän kohdilla ja kun vapaus turvavöistä koitti, olikin hän jo juoksemassa sinne. Eli perään!

Iso kuusi on hyvä tunniste luolalle

Tämä luola oli myös aivan tien vieressä ja myös helppo löytää. Pieni metsikkö teiden ja pellon välissä, kiipeäminen kalliolle jonka päällä kasvaa suuri kuusi. Luolan suuaukko oli melko pienen näköinen kun sen havaitsi kauemapaa, huh, nousi jälleen pieni ahdistus. Luolan suu oli siis tuon suuren kuusen alapuolella. Melko selkeä polkukin näkyi johtavan luolalle.

Eräipana juoksi riemuissaan jälleen, ja Peto hihnassa hyvää vauhtia etunenässä. Matkalla toki löytyi tuikitärkeä vaellus-sauva, sellainen pitää olla aina matkassa mukana. Tosin kun Peto on lähituntumassa, saattaa syntyä taistelu; kumpi löysi kepin ensin.

Otsalamppu jälleen äidin päähän ja sukellus luolaan. Laskeutumista oli nyt aika paljon ja jää hieman hankaloitti menoa kivien päällä. Eli aikuinen edellä kannattaa mennä lasten kanssa, sen verran haasteellinen on laskeutuminen. Kostetaa oli myös, koska osa jäästä toki suli näin kevään vuoksi. Kun äiti pääsi pohjalle sai eräipana luvan laskeutua ja äiti ottaa vastaan. Eräipana oli halunnut oma plasmasytyttimensä mukaan luolaan, koska siinähän on lamppu toisessa päässä. Ensimmäisessä kuvassa alapuolella näkyy pudotus luolaan pohjalle.

Tämä luola se olikin ihan kunnon luola! Jälleen mahtavia kivien hohteita, joita ei kameraan saa kunnolla ikuistettua. Luolassa oli paljon vierailijoita käynyt ja ilmeisimmin joku hurja jatkanut ryömien pidemmälle ahtaan oloiseen tunneliin. Eräipana innostui kaivamaan vaellus-sauvallaan maata, ehkä siellä olisi dinosauruksen luita! Geokätkö purkkikin löytyi samalla. Eräipana bongasi hurjaakin hurjemman alkukantaisen eliön, kastemadon luikertelemassa kallion seinää alaspäin. Nyt muodostu ongelmaksi että pois ei haluttu lähteä. Sovittiin että haetaan yhdessä isi luolan ulkopuolelta, ja ipana saa sitten mennä uudelleen luolaan näyttämään paikkoja isille. Jälleen turvallisuus seikka.

Nyt oli isikin ihmeissään hienosta kunnon luolasta!

Tässä suora lainaus Kangasalan sanomista 15.6.2019 / Krisita Kaitasuo; Luolatutkija Tuomo Kesäläinen on valinnut Valkeakoskentien varressa Ohtolassa sijaitsevan Pirunkallion luolan yhdeksi Suomen 20 kiinnostavimmasta luolasta. 13 metrisessä, lohkareista muodostuneessa luolassa on tehty suomalaisen maantieteen ja geologian historiaa. Puolimetrinen savikerros on muodostunut lattialle luolan ollessa Anculysjärven vesien peitossa jääkauden aikaan yli 9 000 vuotta sitten.

Äiti mönkii hyvin kolosta pihalle!

Mahtavan luola kokemuksen jälkeen, kuraisina suunnattiin herkuille Vehoniemelle suunnitellusti. Ajeltiin Kaivannon kanavan yli ja puhuttiin että nyt Eräipanakin voisi jo valvoa niin myöhään että pääsisi kuorrestamaan. Siitäkös hän innostui ja nyt odotetaan sitäkin hetkeä!

Pieni EA-pakkaus on hyvä käden ulottuvilla, esim avaava astmalääke tai lamppukin näköjään 🙂

Vehoniemen luontopolku on mukavan lyhyt, mutta korkeuserojen vuoksi haasteellinen. Itseasiassa meille kävi nyt niin että ei kierretty koko kierrosta, vaan pysyttiin Roineen puolella auringoss aj rannassa ihmettelemässä puikkoontunutta jäätä. Tässä oli oiva tilaisuus jälleen kerrata Eräipanalle jääturvallisuutta ja miten puikkoontunut jää rikkoontuu.

Kahvit ja suolakeksit maistui paremmin kuin hyvin ja pikku pähkinöitä kului banaanin ohessa. Auringossa ulkoilu helposti tekee hyvää, ei suorituspaineita vaan keskittymistä lapseen ja mieheen sekä toki petoon joka jyysti osaa innolla. Vaikka kamera kulkee mukana, ei se ole rasite tai ”pakko ottaa kuvia” varten. Itselleni se toimii muistina ja luonnon kanssa ihmettelyissä on hyvä olla lisämuisti mukana sekä yritys saada upeat maisemat edes jotenkin mukaansa ❤

Aurinkoisia kevään hetkiä teille kaikille! Retkeillään siististi ja annetaan eläimillekkin kevät rauha ❤

Norojärvenlaavu ja pimeässä retkeilyn taikaa.

Vielä on retkeilyä pimeässä!

Pimeässä retkeily on aina haasteellisempaa, vaikka se sitten onkin klo:16.00 päivällä.Nyt yksi mukava kohde joka on tuttu otettiin hämärä kohteeksi. Norojärven laavu on Kangasalla ja pienen järven edustalla. Laavu on Kaarinanpolun retkeilyreitistön pohjoispäässä. Osoite on Norontie joka on Jyväskyläntien varressa, monesti puomi tien edessä, jolloin käveltävää tulee hieman enemmän hiekkatietä myöden. Myös Haukijärven tien kautta pääsee Kaarinapolulle, josta laavulle. Haukijärventietä voi ajaa n.250m Jyväskyläntieltä käännyttäessä ja kääntyä pikku tielle vasemmalle jossa on kääntöpaikka. Jos teiden varsilla on puomit kiinni tulee huomioda että jättää auton mahdollisimman reunaan turvallisesti ja haittaa aiheuttamatta niin luonnolle kuin muulle liikenteelle. Maastopysäköintilaki onkin välillä hyvin kimurantti asia, joten jos aihe kiinnostaa ihan syvemmin niin tässä lakitekstiin linkki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19951710

Metsään mennään!

Vaikka nyt mennään valoa kohden talvipäivän seisauksen jälkeen, on pimeys / hämäryys kuitenkin täällä etelä-suomessa vallistsevaa. Siksipä retket arkisin tapahtuvvat poikkeuksetta hämärissä. Ilman ulkoilua lamaantuisi lopullisesti. Itse henkilökohtaisesti olen huomannut piirteeni vuosien aikana ”passiivisuus passiovoi, aktiivisuus aktivoi”. Kokeeko muut samoin?

Norojärven laavulle takaisin. Pimeänä iltapäivänä oli portti auki Norontiellä ja sinne ajoimme suoraan päiväkodista. Pikku riski toki ajaa aukiolevan puomin ollessa auki, mutta se riski otettiin. Pimeys oli jo laskeutunut. Auto parkkiin, nokka kohti lähtö suuntaa.

Eräipanalle oli varattu mukaan oma otsalamppu, koska hän kuitenkin on jälleen retkikunnan johtaja. Myös oma puukko löytyi äidin repusta. Mukana oli ruuat, tulenteko välineet, EA laukku, vaihtotumput eräipanalle ja aikusten otsalamput.

Vaikka Norojärven laavu ja sen reitti on tuttu, niin maisema ja sen muodot muuttuvat kummasti pimeässä. Esimerkiksi polun lähtökohta suoraan puskaan voi näyttää sellaiselta ”tästäkö se muka meni?”. Lapsen kanssa hämärässä retkeillessä on miellyttävämpää ottaa tuttu kohde, jossa eksymisen riski olisi vähäisempi. Vaikka olisi puhelimessa kartta sovellukset ja kellossa GPS niin tunne eksymisestä on ikävä, vaikka ei olisi mitään hätää edes. Myös tieto liikuttaessa siitä, että on teiden sisäpuolella helpottaa omaa mieltä. Eli tässäkin hyvä huomioida etukäteen mihin on matkalla ja mitä ympäristössä on karttojen mukaan. Lähtökohtaisesti Kaarinanpolun merkinnät ovat hyvät ja polku paljon kuljettu. Mutta, pimeässä tuttukin polku näyttää suppeammalta ja sen ympäristöä on vaikea hahmottaa. Etäisyydet saattavat tuntua erilaisilta myös kun kulkee pimeässä, sekä aika voi tuntua pidemmältä.

Lyhytkin matka voi tuntua pimeässä pitkältä.

Itseäni kiinnostaa paljon ihmisen reagointi ja toimintakyky pimeässä, koska olemme kaikki erilaisia. Päätyössäni monesti keskustellaan peloista ja pimeän pelko on yksi mikä nousee usein esille. Tämän pelon koskemus on inhimillistä ja koostuu monesti kokemuksista ja ennakkoajatuksista. Vielä kun otettaisiin retkeily mukaan pimeän pelkoon, niin paketti on aika kova pala. Tästä syystä puolestaan Erä- ja luonto-oppaana pidän aiheesta pimeässä kulkeminen ja toimiminen pimeässä. Monia ihmisiä olen vienyt retkille, totuttelemaan pimeän kokemisen tunteeseen. Voidaan kulkea yhdessä turvallisesti vaikka laavulle, tehdä ruokaa ja halutessa yöpyä laavussa / teltassa.

Norojärven polku alkaa tästä kohdin suoraan puskaan menemisellä. Mutta polku itsessään on todella selkeä ja kyltti tulee pian myös vastaan. Nyt Eräipana oli kiukkuinen ja ihme ettei oma agentti Nero Naru otsalamppu lentänyt pöpelölikköön. Syynä oli simppeli suklaa, miksi jälkiruokaa ei saa heti!? Annettiin kiukulle tilaa. Hetken uhmaa kesti ja vanhempien yhteen hiileen puhaltaminen ja linjassa pysyminen, jälkiruoka ruuan jälkeen. Pian Eräipana huomasi että uhma ei auta ja lähti johdattamaan meitä polkua pitkin eteen päin. Kohta tuli valtava kurakko eteen, siellä muhi alligaattoreita ja oli parempi että isi kantoi tästä yli.

Retken johtajakin pitää välillä kädestä kiinni, ihan toki siksi ettei isi eksy 🙂

Matka alas viettävälle polulle, joka johtaa laavulle on noin 240m. Mutta pimeässä sekin tuntuu suuremmalta. Lapsen kanssa näin hämärässä matka on oikein hyvä päiväkoti päivän jälkeen. Tekemistä kuitenkin riittää laavulla. Polku laavulle alas olikin melko liukas, joten joukon johtajakin sai kulkea varovaisesti. Pezil Tikkid otsalampussa joka meidän johtajalla on, löytyy 20lm ja se on oikein riittävä sekä turvallinen silmille. Itsellä on käytössä 1000lm otsalamppu säädettävyydellä, mutta lapsi kuitenkin useimiten sillä sohii muiden silmiin tarkoituksetta. Pimeässä on myös hyvä treenata silmiä, harvoin täyttä tehoa tarvitsee edes.

Laavulla oli valmiina tulet edellisiltä kävijöiltä, joten nyt päästiin helpolla! Eräipana lisäsi pari puuta ja laitoimme ruuat tulille. Käytiin katsomassa rannassa jäitä. Pieni n.3cm jää oli tullut rantaan. Kova into oli Eräipanalla saada jäähän reikä ja onnistuttiin yhdessä siinä. Tässä olikin sitten hyvä hetki puhua jäistä ja että sinne ei mennä nyt.

Jään vahvuus tutkimuksia osa 1.

Tulilla oli Eräipana lemppari makkaraa ja hyvin eksoottinen makea ”möhnä”. Nopeaa ja helppoa! Kasviksia oli myös mukana. Eräipanalla on siis eksoottinen maku makkaran lisukkeena, joillekin aamupala, jälkiruoka tai välipala. Hieman eri versio kaurahyveestä. Eli lohkottuja päärynöitä, kaurahiutaleita ja paljon hunajaa! Kaurahyve kokataan voissa ja möhnä hunajassa & parissa rkl vettä. tämä kypsytetään pannulla sekoitellen ja sitä sitten makkaran lisukkeena, no kai sitä huonompiakin vaihtoehtoja voisi olla?

Pimeälle taivalle kohoavat liekkien kipinät mietityttivät Eräipanaa. Ne olivat hänestä tänään erityisen hienoja ja kerrankin höpötys hiljeni niitä ihaillessa. On hienoa huomata myös että lapsi osaa haltioitua tästä tunnelmasta! Aikuisille tuli on lumoava elementti, mutta vetoaa myös lapsiin monin tavoin ja hiljentyminen & tulen ihmettely on taito lapsille. Muuten Eräipana olikin tulen kimpussa leikkien että se on tulivuori. Ihme että haalari on pysynyt ehjänä, myös kipinöiden suhteen. Vaikka kuinka opettaa että miten tulta turvallisesti käsitellään ja tulessa olevat / sen ympärillä metallit ovat kuumia niin kyllä paristi on sormea saatu jäähdytellä (kesällä palovamma geeli ja kylmäpussi on hyvä yhdistelmä)

Tuli vangitsee katseen ja hiljentää välillä jopa lumoutuneen lapsenkin

Ruokailun jälkeen oli pakko alkaa pikkuhiljaa pakkailemaan ja retkikunnan johtaja veisteli uutta vaellussauvaansa sillä välin. Vaellussauvana toimii nyt löydetty makkaratikku, sillä on myös hyvä tökkiä äitiä ahteriin. Kun matka autolle jatkui laitettiin lamput päähän ja rinnettä ylös. Nyt Eräipanalle sanottiin että hiljaa ja kuunneltiin mitä ympäriltä kuuluu? Havainto oli autotien ääni. Puhuttiin että jos eksyisi pimeässä on hyvä pysähtyä ja koittaa havainnoida ääniä. Täällä autotie (Jyväskyläntie) kuuluu hyvin, joten autotietä kohden liikkuttaessa päätyisi ihmistenilmoille. Mutta nyt käytettiin polkua kuitenkin 🙂

Tutkimukset siitä miltä kuusetkin näyttivät pimeässä ja isot kivet tekivät Eräipanaan vaikutuksen, mielikuvituksen keinoin joulutontut varmasti lymyilivät niiden suojissa. Eräipana kertoi myös aikeestaan viedä päiväkodin yksi tyttö retkelle syömään vaahtokarkkeja ja ajattelinkin että isompana voikin olla hyvä treffi keino 😉 Kokeiltiin myös ilmana otsalamppuja kulkemista ja todettiin että melko hyvin voi nähdä kun silmä tottuu pimeyteen. Samalla mietittiin eri elänten pimeässä näkökykyä. Miten selkärankaisilla on kahdenlaisia valoresptoreja silmissä; sauva- ja tappisoluja. Eläimet jotka ovat hämäräaktiivisia omaavat yleensä isommat silmät, jotta ne voisivat kerätä vähäisenkin valon reseptoreihinsa. Hämärä eläimillä suurin osa silmän verkkokalvolla olevista soluista, tai kaikki ovat sauvasoluja.

Tällä retkellä oli mukana uudelleen täytettävä kahvi pussi, helppoa!

Palatessa autolle sai olla tarkkana ettei kävelisi ohi vasemmalle lähtevän pienemmän polun. Tässä hyvänä tunnisteena oli kyltti Kaarinanpolku, sen läheltä kulku vasemmalle missä oli päättyvä tie ja auto. suurimmat kurat kopisteltiin pois ja hyppy autoon! Onneksi porttikin oli auki ja pääsimme kohti kotia. reilu kaksi tuntia meni ja nyt uni tulisi varmasti paremin kun Eräipana menee untenmaille. Kotona mietittiin vielä iltapuuron ääressä että kuinka moni metsän eläin on talviunilla tai horrostamassa tai mitkä eläimet vaihtavat väriä? Lumikon ja kärpän erottaa ainakin mustasta hännänpäästä, lumikko on vitivalkoinen ja kärpällä musta hännänpää.

Nyt toivotetaan kaikille rauhaisaa joulun aikaa ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

Uusi vuosi tuo näillä näkymin muutoksia Eräipanan äidin elämään, hyvällä luontoon liittyvällä tavalla, jos nyt asiat saadaan suunnitellusti etenemään 🙂 Toivotaan siis parasta!

Kapeen luontopolun laavut! Hiljaisuutta ja kuivattua kananmunaa!

Onnea on hyvät laavut ja ulkoilu maastot!

On onni että Pirkanmaallakin on paljon mukavia kohteita jotka ovat hieman tuntemattomampia. Tämäkin kohde ei ole kovin tunnettu ja kuitenkin vain n.60km Tampereen keskustasta. Matkojen pituudet ovat tosin suhteellisia, mitä pitää lyhyenä ja myös onko autoa käytössä.

Marraskuun lopussa lähdettiin viettämään perhe aikaa ja se on todella arvokasta. Arki on muuten hyvin aikataulutettua, äidin päätyö sekä erä- ja luonto-oppaan työt + lisäopinnot vaativat suunnittelua. Aika joka arkisin on pyhitetty perheelle, on päiväkodin jälkeen aina Eräipana nukkumaan menoon. Sitten alkaa suunnittelut, projektit, markkinointi ja kirjoitustyöt jotka liittyvät erä puoleen. Tästä syystä harrastuksetkin ovat sellaisia mitä voi tehdä yhdessä, kuten retkeily. Välillä se on liitettynä erä- ja luonto-oppaan työhöni.

Äti, mikä tämä jäkälä on? Männynrunkojäkälää ainakin löytyy ja paisukarvejäkäläsuvun edustajia

Nyt suunnattiin katsomaan oliko Tampereella Kapeen luontopolun laavut missä kunnossa ja millaset reittimerkinnät olivat. Polku on todella huonosti tunnettu ja tästä syystä se ei ole niin selkeä kuin moni muu kohde. Kapeen kyläyhdistys on pääasiallinen ylläpitäjä ja heidän toimestaan nämä hienot laavut onkin rakennettu talkoo voimin vuonna 1999.

Reitti on niinsanotusti yksisuuntainen, eli ei ympyrä reitti. Tosin saa siitä ympyränkin jos vaikka kulkee hiekkatietä takaisin toiselle pysäköinti kohdalle.

Jos haluaa Kapeeseen suunnata niin osoite on Pohjankapeentie 134. Siitä käännytään hiekkatielle jonka varresta lähtee polku metsään. Autolle on pieni levennys tien reunassa. Eteenpäin ajettaessa pikkutietä löytyy isompi levennys ja kyltti Piikkistenvuori.

Me lähdimme nyt Piikkistenvuoren pisteeltä. Kartassa jonka otin karttaselain sovelluksesta on Piikistenvuori alempi,eteläinen pallo. vasen,itäinen pallo toinen levennys. Laavu on ylin,pohjoisin pallo ja taustalla kuva laavusta. Punainen isompi tie on Pohjankapeentie, Tampeensuunnasta tultaessa saavutaan kartassa idästä, vasemmalta.

Karttaselain on näppärä sovellus erityisesti jos käyttää lisäosia. Pääsee esiladattuihin karttoihin ja näkee mm.valtion metsästysalueet tai laavut.

Aluksi polku kulkee pientä ylämäkeä, sukeltaa sitten kanervikkoon, kivikkoon ja siitä havumetsään. Pienille jaloille kiivettävää hieman ja paljon juostavaa! Reitistä näkee että on todella vähän kuljettua, itse polku on melko heikosti näkyvissä välillä, mutta keltaiset narut pitävät polulla. Muutenkin huoli eksymisestä on pieni, teiden sisällä kun ollaan. Ihana hiljaisuus vallitsee ja Eräipanasta pitäisi pysähdellä tutkimaan kokoajan kiviä ja puussa kasvavia sammaleita. Eli hieman sai patistaa häntä kulkemaan eteenpäin. Laavut ovat kallion alapuolella ja hyvin hiljainen Pohjankapeentie melkein näkyy. Tielle on laavuita todella lyhyt matka.

Ruuan valmistus aloiteltiin heti, kauhea nälkä tulee ulkoillessa helposti, etenkin kun juoksee karkuun jälleen dinosauruksia, mönkii maassa, kiipeilee puiden runkojen yli ja väijyy kivien takana! Eräipana sai veistellä omalla puukollaan tuttuun tapaan ja auttaa puiden noudosta vajasta. Ruokana oli simppeliä makkaraa, lihapullia Eräipana toiveesta, vihanneksia ja kuivattua kanamunaa, joka muuntui nopeasti munakaaksi. Kuivattuun kanamunaan lisätään tilkka vettä minigrip pussiinsa, pyöritellään sormien välissä ja kaadetaan kuumalle rasvatulle pannulle. Ei siis vaadi pitkää tekeytymis aikaa joka on nälkäisen onni. Munakas on todella näppärä retkiruoka, koska siihen on helppo lisätä vaikka tonnikalaa tai tomaattia + mausteita. Eräipana on onneksi munakkaan ystävä. Jälkiruoka on aina toki tärkeä ja nyt se oli banaania & suklaata. Banaanin kuoreen viilto, suklaata sisään tulen päälle lämpiämään.

Vaikka pysähtyessä saattaa tulla vilu,niin Eräipana ei kaivannut lämmintä päälleen. Isi kyllä kaivoi repusta pieneen mahtuvan lisä paidan päälleen ja minä itse hikoilin ohuella SA-paidalla ja vuorettomalla takilla. Säidenkesto kyky meillä on kaikilla erilainen ja kokeilemalla selviää miten normaalisti oma keho toimii. Poikkeustilanteet ja sään yllätys ilmiöt toki aina ovat asia erikseen. Siksi EA-laukussa on syytä olla lämpöpeite kesälläkin mukana, esim. tajuttomuuden/ sairaskohtauksen/ eksymisen / kastumisen vuoksi. Eräipanalla vuoreton haalari, villahaalari ja alla ohut merino kerrasto. Jalassa laskettelu sukat pitkillä varsilla ja vaelluskengät. Päässä merinovillainen kevyempi pipo ja sormissa vuorelliset tumput. Vaihtovaatteena yleensä ainakin villasukat ja villatumput + oma kevytuntuvatakki joka sopii Eräipanalle jos vilu iskee (peittää koko pojan hyvin). Metsässä liikkuessa eräipanalla on yleensä heijastinliivi, näin hän pysyy paremmin silmien havaittavissa kun juoksee yleensä edellä.

Ulkoillessa tyyli on vapaa 🙂 Joten vaatetus sen mukaisesti

Laavulla oli kiva tutkailla, katseltiin luupeilla sammaleita, kiviä (jotka osottautuivat Afrikantähdiksi tietenkin) ja kuka oli syönyt mitäkin käpyjä. Parasta oli kuitenkin ”hups, kaaduin leikki”, ihan omaa iloaan Eräipana juoksi ja oli kaatuili tarkoituksella pehmeille sammaleille.

Aika kuluu nopeasti ja oli pakko pakkailla tavarat kasaan. Pakkaamista helpottaa aina kun joka asialle on omat pussinssa, likaiset astiat, pannut, ruuat, roskat, vaihtoivaatteet, tulentekovälineet… Näin purkaminenkin on helpompaa. Myös kotona on helppoa lähteä nopeasti jos on valmiina ns.pakolliset asiat aina (EA-laukku, tulipussi, minigripattu wc-paperi..)

Oikeaoppinen veistely tekniikka vaatii harjoitusta.

Palatessa olikin jo hämärämpää, samaa polkua käveltiin autolle ja matka tuntui jaloissa lyhyemmältä. Eräipana halusi oll seikkailu jaoston johtaja ja kulki edellä vaellussauvansa kanssa. Sillä oli hyvä myös osoitella missä lymysi mahdolliset dinosaurukset ja ketut. Tuttu linnun ääni oli ainoa ääni mitä kuului. Hyvin on Eräipana oppinut oman ”kärkilintunsa” äänen. Palokärki oli Eräipanan ensimmäinen lintu minkä oppi ja kärkilintu on melko hieno nimi myös 🙂 Palokärjen ääni on myös helppo erottaa lento äänineen.

Pieni lumisade saapui ja kallion päältä katseltiin maisemaa järvelle, samalla Eräipana keskittyneesti piirsi lumeen kolmijalkaisia avaruusolentoja. Hienoa taidetta! Myös pieniä luonnon omia taideteoksia näkyi, kun katseli muunmuassa eri torvijäkäliä. Oman kellon toimivuutta on hyvä kokeilla välillä, auton sijainti oli merkattuna kelloon ja takaisin suunnistaminen onnistuisi senkin avulla hyvin. Itsellä käytössä Garmin Instict, se on toiminut hyvin mm. Venäjän rajan tuntumassa Itä-Suomen erämaissa, jossa puhelimen kenttiä ei ole. Nyt kuitenkin ei tarvinnut harhailla autolle kellon avulla. Päästyämme levennykselle, oli kaikilla edelleen mahat täynnä ja olisi ehkä itse voinut kävellä vielä tovin (vähän turhan tuhdit eväät jälleen). Sitten vain haalari pois peräkontissa, kuraa riitti jostain syystä hyvin ja automatka on muutenkin mukavampi taittaa kevyissä asusteissa.

Kaiken kaikkiaan mukava päiväretki ja rauhallinen kohde! Tarvitsee vielä kiertää laavulle toiselta pysäköinti ”pallerolta” jokin päivä!

Mukavaa talven jatkoa kaikille, ehkä se lumi saapuu vielä tänne Etelä-Suomeenkin!

Mukavaa talven jatkoa kaikille! Nautitaan siitä mitä on ja mitä jaksaa tehdä, kukin tavllaan ❤

Sadetta,pimeää ja nuotio puuhat arkena.

Vielä ei ollut pimeys laskeutunut, hyvä näpertää tikkuja puukolla varovasti.

Mitä täällä tuumitaan kun syksy on käynnissä? Tuntuu että on uhmaikä vahvimmilaan ja ulkona ollaan kuitenkin kokoajan. Eräipana on saanut osansa tänäkin vuonna siitä mitä on olla metsästämässä, marjastamassa tai sienessä. Välillä ollut äidin mukana eri tapahtumissa myös. Mutta nyt kun syksy on todellakin ”päällä” ja sää vaihtele jatkuvasti on se välillä haaste, tietenkin. Ei ole koskaan varmaa sataako taivaalta kenties pieniä vihreitä miehiä tai keijupölyä? Asiaa kaunistelematta on totta että ei aina nappaisi lähteä pimeään ja vesisateeseen retkelle tai jotain muuta puuhailemaan. Joskus koirien lenkitys aamu viideltä sateessa ja pimeässä ei tuntuisi mukavimmalta vaihtoehdolta, vaan peiton vetäminen korville & ”adios”. Ulkoillessa, loppujen lopuksi kuitenkin melkein joka kerta on ollut ilo huomata että kannatti lähteä. Aamuisin virkistyy tahtomattaankin ja iltaisin aivot virittyvät jälleen kun saa happea!

Mikä helpottaa lähtöä pimeään ja kaatosateeseen on varmasti myös se, että siihen on vain tottunut. Myös oman lapsen vilkkaus on syy miksi on pakko olla ulkona. Siellä on tilaa purkaa energiaa ja kuralätäköissä saa pomppia. Esimerkisi lapsen osallistaminen takapihan siivoamiseen talviteloille tai riistan talviruokinnan aloittamisessa, on aktiviteettia jolla saa paremman rauhan iltoihin. Oma asenne toki ratkaiseen ja mitä on valmis tekemään, astumaan pois mukavuusalueelta tai kokeilemaan uutta? (Mutta) Myös vaatetus on iso olennainen kysymys, jos ei omista vaikka itse kumisaappaita, eipä se ole helppoa lähteä vesisateeseen. Meillä on panostettu ulkoiluvaatteisiin, tässä korostan että kaikkea ei todellakaan ole ostettu uutena. mutta tarve on pakkotanut hankkimaan vaatteet joka säälle.

Mitä siellä kuraisessa, pimeässä märässä säässä voi sitten tehdä? Keskellä arkista viikkoa, kun töiden jälkeen on yleensä hämärtyvää (ainakin päivätyöläisillä) tuntuu että aika loppuu päivästä valon vuoksi Värit ovat alkaneet katoamaan, pikku hyönteisiä ei pörrää enään, sienet ja marjat ovat jo kohta ei syötävässä kunnossa. Bingo voisi olla kurabingoa.

Mutta! Ainakin meillä toimii illan hämärtyessä otsalamput (oma on Nitecore Hc60-Nl1834 & Pezl Actik Core, ipanan Pezl tikkid eli lasten oma malli joka silmille turvallisempi) tulen tekeminen, ruokailu/välipala ulkona, muiden lasten kanssa mahdolliset heijastin bongaus leikit pihassa (ennalta suunniteltu heijastin rata toimii myös rasti tehtävänä, joissa kysymyksiä isommille), tähtien tunnistaminen. Sisällä ollaan myös nikkaroitu hyvällä sotkun määrällä lintulautoja syksyllä.

Esimerkisi olimme vesisade iltaruoka retkellä laavulla juuri. Todella hämärä päivä, itselläkin hyvin vetämätön olo ja ajattelin että työpäivän jälkeen haetaan Eräipana päiväkodista ja katsotaan elokuvaa möllötellen (ei se väärin ole). toisaalta.. koko päivä sisällä tarkoittasi itselle myös unetonta yötä ja mitäpä jos päiväkodissa ei olisi oltu ulkona ja lapsi käy ylikierroksilla. Päätettiin miehen kanssa että napataan Eräipana päiväkodista suoraan matkaan laavulle kokkailemaan. Sade yltyi ja mietin että onko tässä mitään järkeä. Pakattiin tulentekovälineet, EA-pakkaus, helpot ruuat nuotiolle, Eräipanalle vaihtovaatetta, puukot ja otsalamput. Päälle kuori vaatteet, joista tieto että nämä vielä kestää sateen. Perinteinen sadeasu on aina hyvä, mutta itse ”kuumakallena” sen kanssa olo on yhtä tuskaa. Yleensä vain tosi myrskyllä käytössä tai jos istuu veneessä / on stabiilimpaa olemista kaatosateessa. Reppuna meillä oli 40l Karrimor SF Thor käytössä ja sinne mahtuu loistavasti kaikki! Myös hyvä sadesuoja löytyy ja helppo aukaisu, siten että koko reppua aukeaa U-mallisen vetoketjun ansiosta (helppo päästä käsiksi nopeasti tavaroihin).

Päiväkodilla odotti kiukkuinen lapsi! Pahempi ärrimurri iski kun tultiin kesken leikin hakemaan. Ruokakin oli ollut kuulemma matokeittoa ja kakkaa. Vaatteiden pukeminen on kerrassaan kamalaa vapauden riistoa ja kurahousut saisi syöttää T-Rexille. Tällä asenteella oli mukava lähteä matkaan ja sade vaan jatkuu.

Ai minä murjotan? kiukuttelen?

Kohteena oli Kangasalan vehoniemen laavu koska; siellä oli takuulla puita, iso laavu, yleensä rauhallinen (tosin kuka lähtee hämärässä vesisateesa nuotiolle?), PuuCee, sopiva lyhyehkö kävelymatka joka hiekkatietä = paljon hyviä vesilätäköitä. Laavu muutoin esteetön, paitsi PuuCee/Puuliiteri. Myös potkupyörä oli mukana, ajateltiin että varmaan ilahtuu kun pääsisi potkuttelemaan, oma rinkkakin oli mukaan pakattu.

Kuitenkin, kun auto oli saatu sopivaan kohtaan ilmoitti Eräipana että ei varmasti ota potkupyörää saatika tyhmää ja rumaa rinkkaa. Vesisateessa jatkettiin sitten hiekkatietä eteenpäin ja asiaa helpotti kun piti kädestä kiinni. Kohta kuitenkin alkoi harmitus laantua eräipanalla ja kuralätäköt sekä hiekkakasat & isot kivet alkoivat kiinnostamaan. Loppumatka sujui hyppien, pomppien ja kiipeillen kivillä. Onneksi oli repussa sadesuoja ja aikuisillakin kengät joista vesi ei mene läpi. Sade muuttui kaatosateesta hieman pienemmiksi pisaroiksi, ihan hyvä niin koska kohta oltiin perillä.

Isin kädessä on hyvä taittaa matkaa

Laavulla haettiin heti kuivia puita liiteristä ja tuohta, sitten vaan pilkkomaan ihan pientä silppua siittä. Kun tulta sytyttää sateessa (tai märkiä puita) on syytä tehdä pohjatyö kunnolla jotta tuli pysyy ja syttyy hyvin. Ihan pieni silppu on välillä hyvä laittaa kosteassa säässä takin sisään kuivumaan, samalla kun pilkkoo muita puita. Oleellista on että puiden koko ”kasvaa” pikkuhiljaa tulessa. Eli ensin kuivat pikku silput & tuohet, tikut ja kiehiset. Sitten sormenpaksuista puuta ja siitä sitten suunta suurempaan. Kaikkiin kokoluokkiin itse teen sateella kiehisiä pintaan ja se on toiminut hyvin (ellei ole ihan tolkutun kaatosade).

Eräipana auttoi tekemällä omalla pikku puukolla (Marttiini Condor Junior, hyvä kahvan pinnoite & sormisuoja, pyöristetty kärki) silppua ja harjoitteli isin kanssa kiehisien tekoa. sitten kaivettiin hänelle oma plasmasytytin jolla sai sitten käristellä puun palojaan (Eräsytytin/ plasmasytytin.fi). Plasmasytytin on kaukana leikkikalusta joten tätä en suosittele lapsen käyttöön ilman todella tarkkaa valvontaa! Samalla äiti sai tulen syttymään. Sateen suojassa laavun alla sytytettiin tuohen pala ja pikkusilppu. Nopeasti ne tulipaikkaan ja kainalossa pieniä puun paloja. Pikkusilppua ja tikkuja saa olla todella paljon. Puut syttyivät ihme kyllä ensi yrityksellä ja saatin lisäiltyä ripeästi isompia puita. Tulen ylläpidossa ja elvytyksessä auttaa ilman saaminen. Siinä hyvänä apuna on vaikkapa istuinalunen ja sillä tulen ”leuhuttelu”. Tästä ipana kovasti pitääkin kun saa olla mukana tuli puuhissa!

Ja tuli vangitsee loisteellaan. Näin onnistuu tulen hapen saanti hyvin.

Ruokana oli risottoa jossa paistettua tomaattia lisänä. Riisi oli eiliseltä päivälliseltä ja jauhelliha paistui nopeasti tulella. Nämä yhteen, paljon öljyä kattilassa ja tomaattia pilkottuna sekaan sekä herne-maissi-paprika sekoitusta (joka kotona otettu pienempään erään purkissa), mausteet sekaan! Kurkkua oli mukana omassa purkissaan, se kun on parasta Eräipanan mielestä. Jälkiruokana oli kahvia ja erityis yllärinä kindermuna Eräipanalle. Erityis jälkiruoka reippaalle sadesään ulkoilijalle! Omassa juomapullossa oli mukana myös puolukkatuoremehua, joka kuuluu myös suosikkeihin.

Tuli tuo kummasti tunnelmaa kun illat pimenevät.

Ilta oli jo pimeä ja otsalampulle kyllä tarvetta. Mutta mikäs siinä ollessa sateella, suojassa ja hörppiä kahvia. Meillä Eräipana saa kahvia myös, tosin ainakin puolet on siitä maitoa. On kiva olla niinkuin muutkin. Siinä istuskellessa käytiin läpi jo hyvillä mielin päivän tapahtumia, mitä oli askarreltu päiväkodisssa, kuka leikki ja kenen kanssa, mitä mahtaa mummolle kuulua, oliko kummisetä missäpäin, saako tyttöjä pussailla päiväkodissa, miksi joku kiroilee, oliko pimeässä nyt jännittävää (jos on niin miksi). Käytiin läpi ihmisten ja eläinten aisteja ja miten niillä pimeässä pärjää, todettiin että pimeys herkistää ihmisen aisteja muun muassa kuuloa.

Otsalampun iloa! Kunhan ei näytellä silmiin, myöskään omiin silmiin1

Kello lähestyi seitsemää, pakattiin tavarat ja katsottiin ettei jäänyt mitään laavulle. Meillä arkisin mennään 20.00 yöunille. Sadesuoja repun päälle ja matka kohti autoa otsalamppun valossa alkoi. Eräipana on aina tohkeissaan, kun saa kulkea erityisesti äidin lamppu päässään ja tutkia ympäristöä sen kanssa. Eikä tarvitse edes lähteä vaikkapa olohuonetta pidemmälle! Nyt oli virtaa Eräipanassa ja etenkin kun näki jo melko lähellä autoa, ison metsäkoneen työssään! siinä jos jossain oli kunnon valot ja miten se katkoikaan puut siisteiksi pinoiksi karsien ne samalla. Näitä ihaillaan välillä YouTubessa tai Instagramissa 😀

Palatessa autolle, oli puolestaan äidin käsi hyvä

Autossa riisuttiin takakontissa kuravaatteet ja sitten menoksi! Loppujen lopuksi oli kiva, märkä, pimeä reissu. hyvää ulkoilua kaiken kaikkiaan ja omakin mieli oli huomattavasti virkeämpi. Eräipanan kiukku oli jäänyt jo menomatkalla hiekkatien mutkaan ja hyvä niin! Kotona lämmin suihku, voileipä ja lämmin maito, sitten pieni mies nukahtikin ennen kuin oli ehtinyt pöö sanomaan. Ulkoilu on täällä todettu parhaaksi unilääkkeeksi kaikille ja unet silloin myös Eräipanalla tasaisia. Itse olen opetellut nyt pakosta nukkumaan sisällä, lähellä tehdään uutta asuinaluetta, joka vaikuttanut ison tien liikenteen ääniin. Metsää on kaadettu tien ja kodin välistä runsaasti ja peltorit päässä ei oikein osaa nukkua, vielä. Tässä koittaa nyt löytää markkinoilta kaiken äänen eristäviä korvatulppia ja kokeilla sitä kuppikuulokkeiden kanssa nukahtamista. Sisällä nukkuminen on itselleni haaste ja ulkona nukkuessa unenlaatu on parempi, sekä aamulla olo pirteämpi. Ehkä tähän löytyy ratkaisu, miten saada melu pois pihalta!

Nyt toivotetaan hyvää viikon jatkoa kaikille, ulkoillaan sen verran kukin tyylillämme mikä hyvältä tuntuu ja kaikkea voi ainakin kokeilla!

Luontokeskus Naava sadepäivänä ja ruokavisiitti Isokurun laavulle.

Vettä satoi..satoi kunnolla. Aamulla kaiken löysäilyn jälkeen ajateltiin että mennään käymään luontokeskus Naavassa, siellä kun ei olla aiemmin käyty.

Luontokeskus Naavalle olikin mökiltä lyhyt matka, lähellä oli myös matkamuistomyymälä ja kuppa josta olikin napattu nakkikeitto ainekset viikoksi. Naavalta lähtee myös suuri osa reiteistä ja sen vieressä on iso infotaulu alueen ympäristöstä.

Ilma oli harmaa ja hieman märkinä hipsimme ovista sisään. Mainittakoon oleellinen seikka, Naavaan on ilmainen sisäänpääsy kaikille ja se on iso plussa. Hienosti oli huomioitu korona ja käsidesiä oli saatavilla ja muistutus turvaväleistä (nyt on maski suositus jo). WC tilat olivat heti ovilla jossa pääsi myös kunnon käsipesulle. Kulku myös esteetön.

Kaiken kaikkiaan eteisaula oli ihanan tilava ja info piste myös helposti siinä. Cafe Loimu löytyy myös samasta rakennuksesta. Sovittiinkin Eräipanan kanssa, joka huomasi kiiltävät berliininmunkit, että mennään herkuille kierroksen jälkeen.

Se olin sitten tuhatta ja sataa kiertämään ja kokeilemaan asioita! Näin lapsellisen näkökulmasta oli Naavassa suunnittelu tehty hyvin. Tietoa alueen luonnosta oli monipuolisesti tarjolla. Siellä pääsi kokeilemaan, haistelemaan ja tunnustelemaan asioita.

Leikkipaikka oli ainakin Eräipanalle erittäin mieluisa kohde. Siellä toukka, rämekauniainen sai kyytiä ja susi pääsi kainaloon pötköttelemään. Siinä saattoi itse hyvin katsella mitä kerrottiin alueen historiasta ja geologiasta, samalla oli kuitenkin näkö/ kuulo yhteys lapseen.

Luontokeskus Naava oli siis kaukana museosta jossa ei saa koskea mihinkään ja pitää olla ”hysss”. Tällainen Naavan tapainen luontokeskus houkuttelee ja saa lapsetkin kiinnostumaan eri tavoin, kun saa koskea. Aikuisen silmin tieto oli kerätty siten että asiat on selitetty erittäin ymmärettävällä tavalla. Kun aikuinen puolestaan selittää asian lapselle on tieto siirtynyt hyvin uteliaaseen päähän.

Aikaa meillä kului kierrettäessä hyvin rauhaksiin reilu tunti. Mukaan Eräipana oli ottanut ihan oman mummolta saadun rahan, jolla ihan itse osti komean pikkuisen pehmeän tunturipöllön NaavaShopista (joka toimittaa nyt unilelun virkaa yhdessä rouva kukkakaalin, kettuporon ja papu delfiinin kanssa = sängyssä on kohta ahdasta..)

Äiti sai puolestaan hyvää tietoa alueen metsästys seuduista infon tiskiltä. Omalle kohdalle oli sattunut nyt huonoa onnea ja saaliskiintiö jäi nollaan. Mutta tulipa liikuttua uusissa maisemissa ja ihailtua upeaa Lapin luontoa! Valtion maita alueella on hyvin, kunhan huomio myös kansallispuisto alueen rajoituksineen! Eli tiedä missä liikut!

Naavassa on se ihana paikkaa mistä saa herkkuja, Cafe Loimu.Istuttiin rauhassa hyvin turva etäisyyksin muista ja katseltiin sadetta. Illalla pitäisi sateen loppua. Sokeri kuorrutteet olivat Eräipanasta parasta ikinä ja tahmatassu saikin kunnon käsipesun tämän jälkeen.

Illan saavuttua sade tosiaan melkein loppui, hienoista pikku tihkua vain. Silloin pakattiin nopeasti kamat kasaan ja melko lähellä olevalle Isokurun laavulle/ kodalle! Näin saatiin isoimmat kierrokset Eräipanalta pois! Tehtiin simppeliä nuudelia ja makkaraa, nyt oli tarkoitus olla happihyppelyllä ennen saunaa ja yöunia. Hauskaa oli kun jälleen täälläkin kuukkelit lehahtivat paikalle ja saivatkin muutaman naturel pähkinän kädeltä. Tämä laavu/ kota on esteetön kulultaan, myös PuuCee on esteetön ja siitä syystä varmasti suosittu, matka luontokeskukselta on sinne myös lyhyt.

Näin tiivistettynä kesäloma oli loistava näin syksyllä pidettynä. Itse toki koittaakin ajoittaa kesäloman syksyyn marjastuksen,sienestyksen ja metsästyksen vuoksi. Nyt, mukavaa syksyn jatkoa kaikille! Koitetaan pysyä kuivina,lämpiminä ja nähdä ilmojen hyviä puolia. (sade sään terveiset nuotiolta ilta pimeyksissä 😉 )

Uhriharju, Isokuru ja päälle Tunturiaavan luontopolku! Päivän kestävä reissu vaihtelevin maastoin 4v:n käveltävänä. Pieni kakunpala vai ei?

Bongaa Eräipana kuvasta 🙂

Pitkä ja kivinen tie Isokurun pohjalla? Parasta Eräipanasta! Dinosaurusten mailla selvästi…

Laitetaan itse Eräipana kirjoitus puuhiin niin saadaan hyvin näkökulmaa miltä tuntuu 4v:nä kipittää melko pitkä lenkki.

Aamu alkoi melko usvaisena ja kosteana kun mögin makuupussistani ylös mökillä. Äiti ja isi olivat sitä mieltä että olisi hienoa nähdä Isokuru, kuulemma sekin vanha jääkauden aikainen muodostuma. Jääkausihan oli todella kiinnostava koska silloin täällä eli varmasti valtavia vaarallisa dinosauruksia, ainakin Suomessa. Vaikka vanhemmat ajattelivat aikakauden lähinnä geologian yhtenä tähtikohtana.

Isokuru on koko Suomen suurin kuru ja kyllähän se kuullosti jännittävältä! Syvyytä kun on huimat 220m! Tämä tarkoittaisi ainakin laskeutumista alas kurun pohjalle jossa kulkee kesäreitti. Nyt oli vielä meille epäselvää päästäisiinkö uhriharjulle, koska suuri rappusremontti oli sulkenut yhden osan reittiä.

Jääkauden muodostelmia näkyi hyvin

Minulle varustettiin säänpitävää lämmintä, mutta hengittävää kevyttä vaatetta. Mukaan äiti ja isi nappasi lisä vaatetta jos vaikka jotenkin kastelisin itseni tai palelisi. Muutenkin on hyvä olla jotain lämmikettä mukana, kun ei voi tietää jos vaikka sattuisi jokin onnettomuus tai eksyminen. Onnettomuuksissa uhria pitäisi saada pysymään lämpimänä, siksi avaruuslakana on hurjan hyvä EA-laukkuun! Näitä asioista äiti aina jaksaa paasata kaikille ja joka paikassa. Vaikka se samalla pakatessa lauleli Steve Kekanan ”Raising my family” kappaletta.

Hyvän matkaa isonkurun pohjalla kulki laudoitettu reitti

Eväät toki piti ottaa mukaan kun retkellä menisi koko päivä. Vanhemmilla oli ajatus että käytäisiin Pyhänkasteen lammella ja sitten vielä 7m pitkä luontopolku jatkoksi. Aamupala syötiin tukevasti ennen lähtöä ja reppuihin laitettiin naposteltavaa helposti saataville ja vettä. Välipala olisi voileipää ja kahvia sekä suklaata. Lämminruoka olisi toiveestani muusia voilla, makkaraa, kurkkua, paprikaa ja ketsuppia paljon! Vihannekset minigrip pusiin ja perunamuusi oli valmisjauheena kätevästi. Falavelejä en halunnut ja se vähän harmitti vanhempia, nekun ei olisi jauheena painanut samoin kuin lemppari makkarani.

Matka alkoi puiston portilta, laskettelurinteen vierestä. Ohitettiin Isokurun kota ja tulipaikka ja käveltiin liukkaat portaat alas. Pidin hyvin kiinni kaiteesta ja moikkailin ihmisill ejotka tulivat vastaan ylös puuskuttaen enenmmän tai vähemmän. Yksi vastaantulija osasi kertoa meille hienon uutisen! Portaat Uhriharjulle oli juuri tänään hetki sitten avattu!

Portaat alas varovasti
Alta löytyi selkeät opasteet ja varoitus että puinen osuus osittain heikossa kunnossa. Muutama lauta vähän rikki.

Portaiden alta suunnattiin puu päällysteiselle polulle, mielestäni se oli kiinnostavaa ja helppohan siinä oli talsia, välillä muutama huonompi lauta. kiinnostavaa oli alussa ehdottomasti kirkaat vedet ja miten jotkin olivat heittäeneet kolikoita veteen toivoen jotain. Polullaoli laittéttuna kylttejä jotka kertoivat alueen muodostumista ja kasveista. Tehtiinkin aaltokivien bongaus kilpailu!

Kohta alkoi kivinen osuus. Tämä oli vähän haasteellisempaa pienille jaloille, mutta suoritin sen hyvin liukkaudesta huolimatta. Muutama ihminen tuskaili kyllä kivikon vaikea kulkuisuutta, mutta kannustin heitä hyvin kehumalla (jostain syystä äitiä ja isiä hieman hymyilytti tuo tapa puhua, kuullosti kuulemma tutulta ”hyvin menee, kannattaa ottaa vaikka supermies suklaata niin jaksaa”.)

Masema ympärillä veti kyllä minutkin ihmetyksiin! Nyt jos koska oli pieni olo näiden kivien keskellä! Kullankaivajan kolokin näkyi maastossa ja kyltti siitä meille infona! Korppi tuli lentelemään yllemme ja katsomaan kuka hänen maillaan oikeen liikkuu, ihana korppi. Korppi onkin yksi niistä eläimistä, jota ennen kristinuskon leviämistä täälläkin on pidetty pyhänä. Alueella asui aijemmin metsäsaamelaisia ja heidän kulttuuri on yksi niistä äidin lempi aiheista, joten siinä yksi syy miksi tämä kohde poltteli kovin äitiä 🙂

Päästiin pyhänkasteen putoukselle ja voi pettymys minulle! Luulin että siellä olis iiso kohiseva putous..mutta se olikin todella korkealta tuleva lirupuro! Vähän siinä asiaa protestoin, mutta eväät huutelivat jo repuista. Istuttiin siihen penkille, moikkailtiin paria muuta jotka ihmettelivät tuota putousta seinämineen ja pohtivat pitäisikö kiivetä ylös uusia rappusia. Lämmin isonvaran maitokahvi oli minusta hyvää ja iso voileipä katosi nopeasti. Suklaa sai lopulliseti oloni todella virkeäksi ja päätettin lähteä korkeuksiin katsomaan maisemia. Uusissa metalli rappusissa minu aihmetytti vieressä olevat laudat, alussa niisä oli suloiset tassun kuvatkin? Äiti kertoi että ne on siinä koiria varten. Ei olisi koiralle kovin mukavaa astella metalli ritilällä, siinä tulis nopeasti anturat rikkinäisiksi.

Siellä ne portaat vilkkuu!
Äidille ja isälle tuotti tuskaa pysyä perässä!

Olin huomattavasti nopeampi kuin vanhempani, kohta savutin näköala tasanteen ja ei huimannut yhtään! Ärsyttävää oli että isi ja äiti kumpikin kokoajan olivat kädessä kiinni. Kauhea jano kyllä iski kun laulelin ja naureskelin huipulla! piti kuulemma istua hiemanrauhoittumaan, mutta se ei ollut kuin hetkellinen homma! Jatkettin siis rappusia alas ja takaisin tutulle polulle!

kiitos Superyellow yhteistyöstä! https://www.superyellow.fi/fi/ Huipulla tuuli kylmästi joten tauoksi kunnolliset merinovilla pipot päähän!

Palatessa matka tuntui paljon lyhyemmätä (nyt oli kävelty n.3,9km) ja olimme kohta jo takaisin Isokurun kodan rappusten alapäässä josta lähdimme koko Isonkurun reitille (isokurun kodan portaiden alta yhteen suuntaan Pyhänkasteen putoukselle on 1,5km). Nyt jatkettiinkin suoraan ja lähdimme kiertämään Tunturiaavan luontopolkua! Tämä olisi 7km lenkki jos sen kiertää kokonaan tunturiaapan lintutornin kautta luontokeskukselle. Parasta oli heti alkuunsa KÄRPPÄ! Siellä se juoksi nopeammin kuin öljytyn saippuan lähtönopeus kädestäni! Äiti koitti olla nopea mutta tuolla on nytvain yksi, vähän sinnepäin kuva. Koitettiin olla hiljaa ja odoteltiin. Isin kanssa nähtiin kun se kurkkasi kärppämäisesti yhden ison kiven alta ”lähtiköhän ne ihmis riesat jo?”.

Matka oli minusta verrattaen helppoa kuljettavaa, vain kevyitä nousuja/ lyhyet portaat ja hyvää polkua. Liukkaita juuria ja kiviä kyllä piti varoa. Metsä oli paljolti männyistä koostuvaa, mutta pari pikku lehtoakin tuli polun varrella vastaan. Opasteet olivat hyvin selkeät ja helppoa erottaa mielestäni. Täälläkin oli välillä kylttejä joissa kerrottiin alueen luonnosta, niiden kohdalla välillä otettiin pähkinöitä ja rusinoita mehun kanssa. Äiti nappasi olkapaille hetkeksi, luuli etten jaksaisi pikku matkaa vielä ja että jaloilleni lepo olisi hyvä hetkesi.

Suo. Suot on todella kivoja koska siellä on pitkokosia. Jostain syystä minusta niillä on todella kiva aina juosta ja niin juostiin nytkin. Suo osuus meni siis todella nopeasti ja noin 1,4km sujahti vanhemmista hikisesti juosten, jälleen. Lintuorniin ei kavuttu, koska siellä oli paljon ihmisiä, juostiin senkin ohi!

Pitkokset tulivat aivan Tiaislaavun lähelle ja siellä sitten olis lämminruoka, lemppari makkaraani! Laavulla ei ollut muita ja saatiin rauhassa levittäytyä tavaroinemme! Pian retkeilijöihin tottuneet erittäin kesyt ja vähän liiankin tuttavalliset kuukkelit saapuvat paikalle. Minustahan oli mitä hienointa kun sai antaa pari natural pähkinää linnuille kädeltä, tuli mieleen ylipainoine punatulkku. Mutta kun pähkinää ei tullut päätti yksi kuukkeli testata melkeinpä nuotiosta ruuan noutoa, minun makkaraani! Onneksi ei kuitenkaan tuleen lentänyt. Fiksuja lintuja muuten, tietävät miten saa helposti ruokaa. Kiehautettiin nopeasti siis tulilla muusit ja makkarat oheen. Vihannekset oli helposti äiti jälleen minigripannut viipaleina ja ateria oli kohtuullisen täydellinen (paitsi äidistä joka olisi halunnut falaveleja).

Lintutorni siintää tuolla

Ihailtiin vielä pikkuhiljaa laskevaa aurinkoa ja muutamaa poroa jotka köpöttelivät lähellä. Ihanan hiljaista joka puolella ja pakko myöntää että ruoka rauhoitti oloa hetkeksi. Piti kuitenkin pakata kamat kasaan ja lähteä kuulemma jatkamaa.

Lähdettiin samaista Tunturiaavanluontopolkua eteenpäin ja maisema oli aikas kivaa mänty painotteista metsää ja aika avaraa. Helppoa kulkua leveää polkua jota sanoisin melkeimpä lenkkipoluksi. Äiti ja isi huomasi että nyt alkaa minun jalka painaa kun jäin tutkimaan joka mustikkaa tai kelottunutta puuta. Käveltiin oikaisten, ei menty luontokeskus Naavalle vaan laavulle … josta pääsi suorempaan meidän mökille. Naavalta olisi pitänyt kivuta vain ylämäkeä ja kiertoa olisi tullut noin 600m enemmän meidän tapauksessa. Käännyttiin siis risteyksestä vasemmalle kohti Isokurun kotaa. Isi otti laavun luona harteille ja sain sitten sieltä ihailla maisemia noin 800m mökille.

Aika hyvä lenkki! Äitin ja isin mielestä olin tosi reipas ja omasta mielestäni oli kivaa! Parasta oli se iso kivikko siellä Isollakurulla ja ne valtavat rappuset joista oli hienot näkymät! Kilometrejä tuli mittariin äidin kellon mukaan 9,54km kun tauoiksi matkamittari stopattiin. Mutta nousut saivat ehkä tuntumaan suuremmalta kilometri määrältä ja aikaahan siihe toki menee, siihen kannattaa aina varautua. Rauhallisesti ottamien ilman suoritusta tai kiirettä on hyvä valinta, äiti huutelee.

Sitten äidille vielä pari sanaa tähän loppuun: Oli näin vanhemman näkökulmasta hienoa huomata miten lapsi kiinnostui jälleen uudesta maisemasta. Kummepaa motivointia ei tarvittu vaan enneminkin pyydetty hidastamaan tahtia. Tällä reissulla kaikki meni jotenkin epäilyttävän hyvin ja maisemat olivat todella mieleen painuvat! Pirkanmaalla ei samanlaisia löydy, muuta hienoa kylläkin. Mutta varautuminen mahdolliseen lapsen kantamiseen oli jälleen huomioitu ja reppujen painot jaettu tasaisesti sekä omat vaatteet ja erityisesti kengät sellaiset että kulku olisi kohtuullisen mukavaa. Reittimerkinnät mielestäni hyvät ja selkeät, kivinen osuus haasteellisempi kulkea, puhelimen kuuluvuudet toimivat meillä kummallakin aikuisella, puitteet olivat siistit ja huolletut. Oikein mukava vaihtoehto variaatioineen!

Ei se nauru halua loppua ❤
suuniteltu reitti köpötelty! Hyvää ulkoilua eväineen, poissa koti maisemista!

Jokaiselle mukavaa viikonjatkoa sekä hyviä ulkoilu hetkiä!

Saa laittaa aina kysymyksiä perään ❤

Eräipanan syyskuulumisia metsoineen ja somen ihmeineen.

Syksy on lähtenyt käyntiin mukavasti ja Eräipanan äidillä on kalenteri punaisena sekä uusia tuulia viritteillä. Kaiken ohessa on ollut hyvin viikonloput tai illat aikaa puuhailla myös omiakin juttuja Eräipanan kanssa. On nautittu alkaneesta metsästyskaudesta, tosin melko heikoksi on jäänyt saaliit. Kyyhkysiä ei ole ruokinta pellolla ollut edellisten vuosien tapaan ja sorsat ovat jossain piilossa.

Nyt ei pakastin täyttyne näistä niin hyvin kuin aijemmin. Mutta toivotaan että alkanut metsäkanalintu kausi olisi sitten parempi!

Koska arkeen paluu on ollut hyvin hektinen, ovat illat tärkeitä. Silloin on kaivannut ulkoilua ja ajatusten rauhoittamista. Eräipanakin on ollut sangen riehakas ja energiaa riittänyt hillittömästi päiväkodinkin jälkeen. Onneksi lähistöllä on paljon metsää, pääsee vaikka sienestämään ja marjoja poimimaan. Puolukoita on riittänyt paljon, naapurille ja myyntiin asti. Yli 150L omassa pakastimessa taitaa riittää..

Lähilaavuja on ollut mukava hyödyntää arkisin, iltapala tulilla on mukavempi kuin kotona pöydän ääressä.Pimenevät illat tuovat kivasti laavuiluun tunnelmaa ja illan villeydet saa purettua kätevästi. Hyvin pienellä vaivannäöllä pääsee irrottautumaan eri tunnelmaan. Julkisista paikoista tosiaan lähi laavut ovat olleet helpon saavutettavuutensa vuoksi iltapala kohteina. Välillä ollut puuroa, välillä lämpimiä leipiä ja jos vielä oli päivällisaika kyseessä niin lämpöiset kasvisnyytit tai suolaiset letut ovat olleet loistavia! Käytännössähän kaiken voi valmistaa tulella tai kaasulla, arkisin nopeus on vain valttia ja ettei turhaan revi hermojaan.

Telttailtu on arkisin ainoastaan takapihalla, nalle makuupussi kutsuu kummasti Eräipanaa unille. Päiväkotiin lähtöön ulkona nukkuminen ei vaikuta, Eräipana nousee aina hyvin aamulla ja suora tie onkin keittiöön pihalta. Vaatteet on aina katsottu valmiiksi edellisenä iltana ja kahvinkeitin ladattuna äidille & isille. Säiden viilentyessä takapihalla nukkumisen hyvä puoli Eräipanan kanssa on se, että huomaa milloin tarvitaan lisää lämmikettä. Eräipana osaa itse sanoa jos tuntuu viileältä tai jokin on huonosti. Välillä asioiden sanoittamisessa pitää auttaa. Viikonloput ovat olleet hieman vauhdikkaita monesta syystä nyt syksyllä, joten kauemmas laavuille ei olla päästy (vielä). Mutta koemme että syksy ja talvi ovat mahtavaa retkeily aikaa näin lasten kanssa! Turhaa painetta tai stressiä emme ole ottaneet aikataulujen tiukkuudesta (”pakko telttailla, pakko laavuilla, pakko eräillä”..ei,ei ei,muuten menee maku koko hommaan!”)

Syyskuun 2020 Meidän perhe – lehti oli mukava kokemus päästä kertomaan yhdestä suosikki kohteestaan!

Paikallislehdessä myös syyskuussa tuli puhuttua retkeilystä. Eli vipinää on ollut myös tällä saralla.

Syksyn kohteina päiväretkillä onkin ollut nyt todella tiiviisti omat lapsuuden maisemat ja paikat joissa ei ole muuta porukkaa. Julkisia paikkoja on vältelty myös metsästys syistä. On ollut hienoa ottaa Eräipana kainaloon ja kohti metsästys maita/ vesiä. Monestihan on niin ,että kun lapsen kanssa lähtee metsälle ei näy yhtäkään lintua. Osa syy meillä ainakin on Eräipanan malttamattomuus metsässä. Ääni ei meinaa pysyä pienenä ja mustikat tai keppimiekat kiinnostaa enemmän. Yhdellä kerralla meidät Eräipana kanssa yllätettiin hyvin. Juuri oli nyt alkanut metsäkanalintu aika,innolla lähdettiin tähyilemään tutuille paikoille missä monesti näkyy teeriä. Mutta tällä kertaa näkyi läjäpäin tuoretta hirven -ja peuran kakkaa, sai kyllä katsella mihin jalkansa laskee, tai reppunsa. Saatiin hyvin kartoitettua että hirvien ikivanha reitti on edelleen voimissaan. Riistanhoidolla koitamme pitää reittiä paikoillaan, koska julkinen vilkas tie kulkee lähistöllä, kolareita ei kaivata. Mutta, aikamme tähyiltyämme lintuja ja syötyämme mustikoita päätettiin lähteä autoa kohden. Hiekkatielle päästyämme kuului takaamme ääniä, rahinaa ja kahinaa. Peräämme hyppäsi metsiköstä kunnon metsouros! siinä se pörhisteli komeana tiellä. Tuijoteltiin siinä hetki että mitäs tässä. Koska tielle ei saa ampua jatkoimme matkaa ja komea lintu sai jäädä. Paitsi, että tämäpä lähti perään rauhallisesti eikä yhtään uhoillen. Siinä hän sitten käveli muina metsoina pitkän pätkän perässä! Kieltämättä huvittava tapaus ja hyvä mielihän tästä kohtaamisesta kuitenkin jäi 😀

Valmiista kohteista päiväretkiin viikonloppuisin on mahtunut Pukala, Kintulammi, Birgitanpolun reitit ja Siikaneva lähiaikoina. Niissä on todettu suuria väki määriä ja se on puolestaan ihan positiivista,ellei etsi rauhaa. Toki rauhakin on käsitteenä henkilökohtainen kuten luontokokemuksetkin. Osa pitkoksista vielä hieman huonossa kunnossa Siikanevalla, mutta jos kengät kestä vettä niin hyvin mahtui väistämään suon puolelle. Karpalotkin sekä sienet siellä kukoistivat jo kauniiden värien ympäröimänä. Hyvää retki etikettiä on onneksi sattunut meidän kohdalle. Ihmiset ovat jutelleet retkeilystä ja vaihtaneet vinkkejä sekä autelleet tulenteossa toisiaan (+turvavälit pysyneet). Eräipanakin on monesti ollut todella innokas jutuissaan. Päiväkodissakin opettaja oli saanut palautetta, todetessaan metsässä että puussa kasvaa sieni. Eräipana oli sitten korjannut tilanteen ”se on kyllä kääpä”. Samana päivänä myös olivat keskustelleet veden puhdistimesta puhdistimella, keskustelun ollessa kuravedessä. Pieneen ihmiseen näköjään mahtuu tietoa hyvin ja tiedon jako onnistuu melko luontevasti, toki sen voisi ottaa joku näsäviisautena. Kuitenkin meillä nuo asiat ovat osa arkea ja sitä myöden tarttuu lapsen puheeseen hyvin herkästi.

Siikanevan tuoksun kun saisikin pullotettua!

Meille syksy on siis yleensä hyvin vauhdikasta aikaa ja Eräipanan äidin kalenterit täyttyy monien eri luonto ja eräily tahojen tapahtumista + talven valmistelusta. Myös omat metsästys reissut tulee saada kalenteriin ja marjastus/ sienestys. Meillä kun liputetaan itse hankitun ruuan puolesta, sekin lapsuudesta opittua.

Myös aika jolloin haluaa vain olla oman perheen kanssa on tärkeää. Siihen sopii hyvin juuri reissut joissa ei someteta ja kamerat jää kotiin. Sosiaalisen median käyttö on lisääntynyt yhteydenottojen myötä ja sen hyväksyminen isoksi osaksi työtä on ollut itselleni haaste. Puhelimella tai tietokoneella oleminen ei ole itselleni luontaista, vaan ihmisten kanssa oleminen ”face to face”. Mutta tiedonjako on tärkeää ja asioista keskustelu asiallisesti on suotavaa. Loistavaa puolestaan on että kysymyksiä retkeilyyn ja ”eräilyyn” tulee paljon! Tuntuu että kynnys kysyä omasta mielestä tyhmää asiaa on madaltunut 🙂 Mutta somen ikävä puolikin on olemassa, ei ymmäretä että toisella puolella on ihan oikea elävä ihminen, helppo huudella mitä sattuu (voisiko sen sanoa kasvotusten?). Myös yleisesti lapsiin kohdistuneet hämmentävät kommentit ovat saaneet entistä varautunemmaksi. Kuka vain voi olla mitä vain verkossa! Pitää muistaa varovaisuus ja se että virkavallalta saa ja pitää kysyä apua jos herää epäilyksiä. Se olkoot näin loppuun hyvä muistutus ikävästä puolesta.

Ei nyt viitsi lopettaa noin inhorealistiseen ajatukseen. Vaan haluan kaiken positiivisen kiireen keskellä toivottaa mahtavaa syksyä kaikille! koitamme Eräipana kanssa kasata instagramiin eri kohteista kuvat yksiin kansioihin (hillitön homma kun kuvat ovat kadonneet bitti avaruuteen). Blogiin saadaan vielä kohde käyntejä syksyn mittaan ja tulevasta pohjoisen reissusta varmasti jotakin. Miksikö nyt kesäloma? Syksy…metsästäminen, ruska, lappi ❤ Paljon olisi eräilyyn liittyvää kirjoitetavaa ja koitetaan saada aikaa kirjoittamiseen, se on mukavaa puuhaa!