Valoa päivään Vehoniemen laavulta!

 

7Kaunis ilma perjantaiana  13..3.2020sai aikaan sen että suoraan töistä lähdettiin liikkeelle, lähellä on laavu jossa ei olla käyty?! No nytpä mennään! Kohteena on siis Vehonimen laavu, Kangasalan puolella ja vieressä,voisi sanoa on  Vehoniemen automuseo & näkötorni sekä saarikylien retkiluistelu paikka. Tämä laavu on vain jotenkin päässyt lipsumaan ohi.

89876579_10157832526268267_5720238213059051520_o

 

Katselin kohteen ajoreitin ja näytti ihan tie menevän perille, puomi tosin olisi edessä, mutta siitä kävely matka olisi hyvin lyhyt ja tietä sekin noi 800m. Sain tietää myöhemmin että talvisin ei ole kunnossapitoa tiellä, tosin nyt ei ole lunta. Mutta muutoin jos olisi lunta niin pulkka tai lapsenkantorinkka/ muu lapsenkanto väline mukaan niille, jotka eivät itse vielä jaksa kävellä. Myös hiihtolatu kulkee tästä ohi 🙂

 

Nyt oli tarkoitus vain mennä katsomaan mikä paikka oikein olisi fasiliteeteiltaan, napattiin koirat samalla kätevästi lenkille. Otettiin tutusti suunta lahdentielle ja kohti ihanaa kaivannon kanavaa jossa kohta jälleen pääsee kuoreita lippomaan! Siitä kohta tie kääntyykin kohti Vehoniemen näkötornia ja automuseota, vanhalle pälkäneen tielle. Eräipana huomasi heti mihin tultiin, korkeiden paikkojen rakastajana näkötornit vetää häntä aina puoleensa…ja toki ne autot siinä vieressä. Luvattiin että palatessa voidaan käydä näkötornissa ihailemassa upeita Roineen sekä Pielisen maisemia. Tie jatkoi kulkua harjanteella ja kohta loiva oikea suunta alas, saavuttiin vehoniemen kylään. Kohta vasemmalla näkyikin puinen kyltti; Vehoniemen laavu (vastapäätä tie nimeltä Vehoniemenkylätie). Myös google maps tunnisti ”vehoniemen laavu” kohteen.  Auton sai hyvin parkkiin tukkimatta tietä ja tästä lähtisi myös polkuja kohti vehonimen harjua ja maastokarttojen mukaan muitakin polkuja kulkee maastossa runsaasti.

Yksi hyvin kiinnostava asia tarvinee käydä katsomassa laavun lähellä. Nimittäin suuri suppa, punamultalukko on laavusta noin 800m päässä ja kaiken lisäksi oletettavasti pohjoismaiden suurin!

Mutta yhteen päivään sopii hyvin supan tutkailu ja yhdistäen sen Vehoniemen laavuun, on lapsiperheen päivä paketissa. Toki jos laavulta suuntaa kohti suppaa on huomioitavaa kulku polulla ja nousut! Vaikka suppaa karttojen mukaan lähestyisi suunnasta kuin suunnasta on aina ylämäkeä, mutta supalle pääsee Varalantietä lähimmäksi autolla.

Toinen kiinnostava asia oman mittapuun mukaan lähellä on Kirvunlinna, linnavuori Pälkäneen puolella. Sinne pitänee kyllä tehdä jo ihan erikseen reissu.

Takaisin laavulle! Kuljimme kävellen sutkakkaasti ohi puomin joka ilmeisimmin suljettaisiin yöksi, ainakin kyltin mukaan. Tie oli pääosin sulaa ja mukavia lätäköitä tuli hypittäväksi tuon tuosta. Pieniä polkuja lähti metsään välillä tien varrelta. Kavioiden jäljistä päätellen myös hevoset ulkoilevat koirien lisäksi täällä.

 

1

25

Tien vasemmalla puolella, meno matkalla  oli isoja soramonttuja ja jotakin jännittäviä nappuloita tolpissa. Kaupungin hiekkakuoppia. Eräipana koki selkeästi olevansa villi ja vapaa kun juoksi tietä innolla ja harmitteli kun ei kyseisiin nappuloihin ylettynyt. Myös hiekkakasojen alla oleva suuri lätäkkö kiinnosti ja pakko sinne oli koittaa saada heitettyä pari kiveä. Vieläkään ei tullut ketään vastaan, vain taakse jäävä havupuupainotteinen metsä piti ääntä. Autojenkaan ääntä ei kuulunut, ihana hiljaisuus (vai liekö osana korona joka rajoittanut kulkemista, tiedä häntä.)

8

Onneksi oli pukeuduttu lämpimästi, todella kylmä kaakkoistuuli puhalsi auringon paisteen ohessa. Eräipanalla oli merino kerrasto, villahaalari ja hyvin tuulta eristävä haalari vahvikkeilla jotka ottaakin kunnolla osumaa. Käteen lämpöiset rukkaset (ja toiset reppuun kastumisen varalta) ja lämmin mutta hikoavassa päässä parhaaksi todettu merino pipo, niin ja perinteinen kauluri! Kengiksi otettiin lämpöiset Sorelit joiden kumiosa pitää vesileikeissäkin osansa.

Matka laavulle taittui ilman sen kummempia mutkia ja laavu oli helppo saavuttaa. Maisemat laavulla oli hyvinkin hiekkaiset. Näkymät olivat suoraan hiekkamonttuun ja kallioon, sekä sen takana siintävään männikköön (josta pääsisi supalle 😉 ). Laavu oli todella iso ja itse tulipaikka melko etäällä laavusta. Nukkumiseen soveltuu kuitenkin vain noin kahdelle aikuiselle. Puuliteri oli olemassa ja siellä oli puitakin vielä. Ulkohuussi oli paikalla ja sekin siisti sekä wc-papeeria löytyi, nyt kun sitäkin ihmiset ovat hamstranneet.

4

2

22

18

Kohteessa oli jotain kivaa, niin erilainen kuin yleensä. Ei perinteistä järvenranta tai suo maisemaa. Ajatukset vei jotenkin kesäiltaan, kesäilta hiekkakuopalla jossa olisi hiljaista ja tuli räiskyisi tuossa betoni rinkulassa. Erilainen kuvaa hyvin paikkaa. Lapsille kuitenkin on tekemistä kun tässä on todellakin tilaa juosta ja helppo pitää silmällä. Perinteisiä leikkejä kuten tervapataa, väriä, kapteeni käskee tai kukapelkää mustekalaa (uusi nimi oman lapsuuden leikille…). Täällä voisin kuvitella pitäväni itse vaikka lapsille erilaisia tutkimusretkiä ja havainnointia hiekka ja kivi ympäristöstä. Kivien muotojen ja pintojen tutkiminen on sangen kiintoisaa puuhaan ja etenkin kun otaa vielä luupit matkaan. Tilaa on ainakin ruokailuun kunnolla!

3

Eräipanan oli iha pakko päästä täälläkin korkealle, oman vuoren huiputus! Sopiva hiekkakasa kutsui ja antaa palaa! Veikkaamme isin kanssa että tuo lapsi heiluttelee vielä jonkin vuoren huipulla isona.

Onneksi oli mukana pillimehua koska kyllähän juostessa hiki tulee! Toki reppuun oli sujautettu myös aina EA-pakkaus, puukko, otsalamput ja vettä & ruisnappuloita. Autossakin on aina jokin ruoka hätävära jemma.

6

Poikettiimpa siten luvatusti siellä näkötornilla ja nähtiin maisemien lisänä pyrstötiaisia iso parvi harmaalepässä istumassa. Hurjan suloinen lintu, valkoinen pää saa sen näyttämään hyvin sympaattiselta! Sääli ettei oma kamera ihan tarkenna lintuihin asti kauniisti tuolta etäisyydeltä. Aurinko laski hissukseen ja mukava uuteen paikkaan tutustuminen suoritettu! Uusien kohteiden haaliminen on kiinnostavaa, välillä on tullut toki pettymyksiä, välillä tiputtu kartalta ja välillä löytynyt jotakin aivan mahtavaa, joskus ei kohdetta ole edes ollutkaan.

10

11

Omien polkujen kulkeminen on kuitenkin välillä hyvin tervettä itselleni yksin, ottaa kartta kouraan ja marssia uuteen metsään! Tämä puolestaan antaa varmuutta liikkua maastossa ja avaa uusia ovia sitä kautta.

Ja nyt, koska korona peruutti kotimaan matkailumessuihin valmistautumisen, sai aikaa kirjoitteluun! Yritetään säästyä kaikki tuolta virukselta ja metsään uskaltanee mennä ❤

GoExpo hurmaa, korkeuksista pohjalle ja hieman sen välille!

9

GoExpo 2020 oli edessä ja vähän jännitti päästäänkö liikeelle, sen verran oli räkäisyyttä ollut Eräipanalla että kuumeen nousua jo odotettiin. Mutta, säästyttiin kuumelta ja helposti iskelvätä kurkunpääntulehdukselta!

Päästiin launataina 29.2 liikkeelle heti aamusta ja ajomatka sujui jälleen kätevästi Miinaa ja Manua kuunnelleen. Yhden pikku pissatauon taktiikalla hurautettiin Pasilaan nopeasti!

Väkeä olikin messukeskuksella todella paljon! Huomasi että ihmisiä kiinnosti todella kattava messujen tarjonta. Kaikkea oli, voisi melkeinpä sanoa että maan ja taivaan väliltä, oli nimittäin sukelluksesta kiipeilyyn asiaa.Meillä oli tarkoituksena pysyä retkeilyyn liittyvien asioiden piirissä, mutta toki tutustua muuhun tarjontaan, kuten hevosiin.

Pari meille kiinnostavinta asiaa aijon avata tässä.

Ensimmäisenä suunnattiin kuitenkin Base camp lavalle jossa Petri Mäkelä Ekokumppanit Oy:sta oli kertomassa Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualueesta, voitto kun tuli vuoden retkikohteeksi 2020. Voitto oli kyllä ilahduttava! Kintulammi on taidokkaasti ja luontoa sekä perinteitä kunnioittaen rakennettu kokonaisuus. Kintulammin monipuolisuus on omasta mielestäni hyvin oleellinen, reittejä on moneen makuun ja esteetömyyskin on otettu huomioon yhdelle katetulle tulipaikalle. Kannattaa tutustua alueeseen osoitteessa: Kintulammi.fi Meille Eräipanan kanssa Kintulammi on hyvin tuttu, äidille tuttu jo omasta lapsuudesta jolloin alue ei ollut retkeily käytössä. Äiti henkilöllä on myös alueella omia, luvanvaraisia projekteja lintujen parissa ja se puolestaan myös liittyy siihen että alue on tuttua. Pidetään siis huolta että kaunis alue pysyy siistinä meidän retkeilijöiden osalta!

1

 

Edustavaa

Hmm..välillä ne yhteiskuvat menee ihan nappiin 😀 Mutta hei! Höpsötellä saa ja pitääkin!

 

Suunnattiin heti tutustumaan erilaisiin retkeily tuttavuuksiin. Koska mukana oli pieni energinen poika niin silmiin iski tietysti auto, jonka katolla oli hänen unelma asumus, teltta! meillä on ollut pitkään jo toiveena eräipanan puolelta että muutettaisiin telttaan. Kävimme tutustumassa todellakin kiinnostavaan konseptiin Ikamper . Mielenkiintoista oli että kyseinen tuote on hyvin kevyt, joten sen saisi vaikka Minin mini mallin tai vaikkapa Kia picanto:n katolle. Eli kyseessä on tässä kohtaa, paljonko auton katolle saa lastata painoa. Ikamper firman sivuilla on tästä omat luettelot joten tiedon saanti on helppoa sen suhteen. Eurooppalainen sivusto on hieman erilainen ja kattavampi kuin pohjoismainen, mutta ihan toimivat, jos asia kiinnostaa. Tuotteella on puolensa kyllä ja idea on hauska. Mutta itseäni nuo tikkaat mietityttää yö pissailuiden kanssa 😀 Se myös että pitäisi olla paikassa johon pääsee autolla ja haluaa siinä telttailla rajoittaa jonkin verran, omasta näkökulmasta. Meitä matkustajia/ retkeilijöitä on moneenlähtöön. Tässä paikanpäällä olleen pohjoismaisen edustajn sivut https://ikampernordic.com/

3

Maisemia

Sopivasti ikkuna itään nävissä ❤ Ja Petkeljärvihän puuttuu meidän listalta 😉

 

Siitä sulavasti siirryimme ylhäältä alas. Packraft tuotteisiin Melomon pisteelle. Koska vesillä oleminen ja melonta on lähellä sydäntä oli tätä pakko tukailla lähemmin. Melomolla oli MRS merkkiä myynnissä. Packratf eli pieni ilmatäytteinen kajakki kuullostaa erittäin jännittävältä, koska kajakin mukaan saaminen eräily reissuille olisi sangen mukavaa, mahtuisi rinkan päällä kuljetettavaksi! Näitä packraft tuotteita on todella moneen lähtöön. On pientä ja hyvin kevyttä joka sopii tasaiseelle vedenpinnalle ja vaikkapa ylitys tilanteisiin. Sitten on hieman järeämpää kalustoa jolla voi vaikka laskea koskea. Painot tuotteesta riippuen on 3-5,5kg. Omilla vaelluksilla olisi joskus ollut kerrassaan ihanaa jos jonkin vesistön olisi erämaassa voinut vain ylittää simppelisti. Kun miettii Suomen pikku vesiä joita tulee keskellä ei mitään vastaan, niin tämähän avaa uusia mahdollisuuksia. Mela on puolestaan yleensä kajakista tuttu kaksilapainen versio, mutta kukapa kieltäsi myös yksilapaista mitä yleensä käytetään inkkarikanootissa. Täyttämine tapahtuu ilamtiivin säkiin avulla ja se on plussaa, ei tarvita pumppua mukaan. Mukavuus ja turvallisuus sitten. Melontaliivit, aina päällä. Vaatetus toki riippuu kuinka paljon aikoo meloa, kuivapuku on toki kiva, mutta joskyseessä on lähinnä ylityksiä tai pinissä järvissä tasaisella melontaa niin parjää hyvin ilmankin. Kengät on hyvä olla eri, esimerkiski itse ottaisin varmaan neopreeni tossut tai skinners:it eli paljasjalka tossut. Jos esimerkiksi vellus ja melonta harrastusten yhdstäminen kiinnostaa niin kannattaa tutustua! https://www.melomo.fi/

7

Jämädimme veden ääreen. Eräipana oli täysin haltioissaan kun näki pieniä lapsia snorklaamassa. kiinnostus veteen on suurta ja taidot uimiseen alkaa pikkuhiljaa hioutua, vaikka uimisen osaamisesta ollaan vielä kaukana. Beden kanssa tutuiksi tuleminen o tärkeää ja itse arvostamme uimataitoa todella paljon. Uimataidon oppiminen on jokaisen  Suomessa asuvan lapsen perusoikeus. Koulujen tulisi taata että jokainen lapsi oppii uimaan yhdeksänteen luokkaan mennessä, koska kaikilla ei ole mahdollisuutta uimaopetukseen muutoin. Monilla on hyvin erilaisia kokemuksia esimerkiksi juuri koulun uinti tunneista, jotka voivat liittyä niin pelkoon tai häpeään, joskus jopa nöyryyttämisen tunteisiin. Itselläni oli onni että ne tunteet jäivät paitsi ja ilo oli aian kun pääsi koulust auimaan. Nyt Eräipanalla on toistaiseksi se ilon tunne kun pääsee veteen. Ja takaisin siis sukeltamiseen… Eli snorklaaminen kiinnosti kovin. Kävinkin jututtamassa sukeltajaliiton edustajaa ja utelin miten ja missä iässä voi ajatella lajin kokeilua. Itse olen sukeltanut laitteilla kunnes iski hankaloittava astma, eikä verenpainettakaan hyvällä katsottu, turvallisuus ensin ja snorkaliulun on saanut kelvata.  Sukeltajaliiton edustaja osasi kertoa hyvin kaiken mahdollisen mihin etsimme vastausta. Lapsillehan on vaikka mitä mitä toimintaa! Hyvin usealla paikkakunnallla toimii sukeltajaliiton alaisia yhdistyksiä. Nuorimmat ovat todellakin 3- vuotiaita ja harrastavat vedessä erilissta harjoittelua vanhempiensa ja ohjaajien kanssa. Siitä polku etenemiseen on hyvin rakennettu leikin avulla harjoitteluun. Hyvin koulutetut ohjaajat antavat turvallisen tunteen itsellenikin kun lapsen kanssa on veden parissa. Pirkanmaalta löytyi heti alle 7-vuotiaille on vanhempien mukana ollessa kuutti toimintaa ja siitä polkua eteenpäin nuorisojaokseen norppatoimintaaan. Tästä helposti tutustumaan mitä mahdollisuuksia löytyy https://www.sukeltaja.fi/ Laji yllätti myös edullisella hinnallaan, ajattelin että saisi pulittaa ainakin 100€ mutta ainakaan Tampereella ei jäsenmaksua ollut lainkaan ja kausi maksu norppatoimintaan olisi 35€ . Kovalla työllä sain Eräipanan pois alataalta johon siirtyi melonta kokeilijoita…

Innostus 100!

Jotain niin kiehtovaa ettei pois todhi ollenkaan

Messujen anti oli suuri. Monta uutta kohdetta tulevalle mahdolliselle kesälomalle jäi kytemään mieleen; pohjoiseen tai Itä-Suomeen tie kuitenkin oletettavasti käy. Mutta toisaalta…upea saaristo alkoi houkuttaa kun keskusteli eri palveluiden tuottajien kanssa.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Kokeilaan ja annetaan mahdollisuuksia uusille liikkumisen ja ulkoilun maailmoille ❤

Pakko saada!

Ja tietenkin ruoka ja mikä helpottaa myös retki ruokien valmistelussa 😛

 

 

Vihreä laskiaissunnuntai Kaitajärven kodalla

52

REPPU JA REISSUMIES

Eilen22.2.2020  satoi vettä ihan kaatamalla ja sekin muuttui isoksi ja märäksi räntäsateeksi illasta. Silloin kyllä kaipasi jälleen pohjoiseen, lumen ääreen. Nyt vaihtoehtona vain kurahaalaria päälle ja potkupyörällä maastoon krossailemaan…

MUTTA! Nyt laskiaissunnuntain sekä aurinkoisen sään kunniaksi lähdettiin Eräipanalle uuteen kohteeseen, Lempäälään Kaitajärven kodalle. Päästetään vaihteeksi Eräipana näppäinten ääreeen koska nyt oli jännitävää!

21

Aamupäivällä äiti ja isi pomppi edelleen ilosta koska ulkona ei satanut taivaalta mitään märkää. Syötiin lämminruoka kotona ja vanhemmat pakkailivat repun laskiais varustein. Nyt kuulemma oli äidin ”naismuistiin” ensimmäinen täysin lumeton laskiaissunnuntai. Aika surullista kyllä, pitäisihän päästä mäkeen laskemaan ja karjumaan pitkiä pellavia!

Mukaan pakattiin juuri leivottuja korvapuusteja, pikakahvia, vettä, mehua, maitoa, hilloa ja hauskinta ikinä spray kermavaahtoa! EA pakkaus, vaihto tumput mukaan, puuko ja nyt niitä vanhojakin tulenteko välineitä, tulimäntä ja magnesiumtikku. Itse pakkasin omaan pikku Corkeriini muutaman pehmolelun, tulihan niidenkin oppia erätaitoja ja nauttia auringosta.

54

JOS MINNE LIE, POLKUNI VIE

Tänään pääsin itselleni uuteen paikkaan tutustumaan, vähän jännitti koska äiti kertoi siellä olevan erikoisen kodan. Tampereelta paikalle ajeli sellaisen 30min. Isoa moottoritietä Lempäälään, Sääksjärvelle ja siitä Kannistontielle josta Rajajärventielle. Se  ohittaa monia Birgitanpolun kylttejä ja kääntyy nimettömälle hiekkatielle. Osoitteeksi laitettiin google mapsiin ”Kaitajärven kota Lempäälä”. Tie oli hiekkatietä ja äiti ajeli hiljaa montuissa ja kurassa, kohtuulisessa kunnossa oleva tie. Äiti tuumi että jos olisi kovinkin madallettu auto niin voisi pohja välillä riipiä maata. Nyt toki vaikuitti asiaan ettei lunta ollut maassa.

Kun saatiin auto pysäköityä, huomasin heti järven ja vauhdilla sinne! Piti käydä vähän sörkkimässä jäätä kepillä toki! Polku lähtikin selvästi kiertämään vasemmalle ja tulipaikka näkyi vastarannalla. Joku oli tehnyt ihan polun alkupäähän jonkinlaisen oman tulipaikan ja se oli aika sottainen näky. Roskatietoisena paheksuin kaikkia mahdollisia ylimääräisyyksiä, takaisin tullessa ne pääsisi meidän kyytiin.

58

Aurinko paistoi ihanasti ja sain tutkia kaikessa rauhassa järven rantaa säännöllisin väliajoin. Pidin pikku kilpailua isin kanssa kumpi saa männynkävyn jäällä liukumaan pidemmälle, ei harmittanut vaikka isi joskus jollain taikahaballa voittikin. Välillä huomasin polulla valtavia vesilätäköitä, oikeastaan siinä oli tulvinut vesi polulle. Jotenkin kummasti minut vain napattiin kainaloon ja pompittiin yli niistä. Eikä edes krokotiiliä näkynyt, vaikka yritin tihrustella yhdeltä pikku sillalta. Matka oli mielestäni kiinnostava tulipaikkaa kohden, mukavaa järvenranta polkua sai kävellä ja jostain pöllähti pikku koirakin vastaan katsomaan ketäs täällä. Muutamia ihmisiä koirineen tuli vielä vastaan ja kerroin heille että meilläkin on kotona Mörkö ja Peto. Polulla oli helppoa kulkea kun vain vähän väisteli puun juuria. Kivoja kiven koloja löytyi joista koitin onkia haukia, mutta nyt ei jostain syystä napannut.

33

Saavutettiin nuotiopaikka, siellä olikin lapsiperhe makkaran paistelu puuhissa ja olisin kyllä mielelläni jäänyt siihen jo. Paikalla oli tyhjä puuliiteri, mutta ilmoitus ylempää löytyvästä toisesta puuliiteristä. Minua kiinnosti erityisesti notkahtanut laituri, siellä olisi varmasti niitä haukia ja kiinnostavia kiiskejä. Äiti ja isi kuitenkin käskytti liikkumaan eteenpäin hieman, toiselle tulipaikalle ja kodalle. Tulipaikka näkyikin rinteen yläpuolella. Hieman mieleni pahoitin, mutta jatkoin äidin ja isin perässä, niillä on kuitenkin minun pullani!

37

Kota se olikin jännä! Aluksi katselin sitä hieman kauempaa, siellähän saattoi vaikka olla jokin kiukkuinen rölli!  Äiti kuitenkin meni kodan lähelle ja totesi että ei siellä ole ketään. Kodan alle meni luukku, joka oli auki… ennen kuin äiti ehti sanoa ”ei” niin olin jo sujahtanut luukusta kodan alle. Tulin kuitenkin heti pois koska siellä oli pölyistä hiekkaa paljon ja äiti käski…

49Kodan yläpuolella oli se toinen puuliiteri ja PuuCeekin. Puita ei ollut, pari rankaa kuitenkin. Otettiin siis sahaus hommia, äiti auttoi  minua kiltisti ja isi puolestaan autteli vähän minua pikku pöllien pilkkomisessa valtavalla lekalla. Olipa voimakas olo tänään! Sitten kannoin puut nuotiopaikalle ihan ite!

6

7

23

46

Isillä ja äitillä on välillä kummallisia tapoja, niinkuin kisa kumpi saa tulen kytemään nopeammin jollain erilaisella tavalla kuin tulitikuilla. Nyt isi käytti tulimäntää jossa kitka pienessä putkessa suuren nopeuden vuoksi sytyttää esim. taulan. Tekniikkana on iskeä terävällä nopealla liikkeellä männän päähän. Äiti on tuota kovasti harjoitellut mutta todennut että ei ole oma juttu. Äitillä oli hyppysissä vanha karkku ja kvartsia sekä taulaa. Auttelin salaa ja siksipä se isi nipin napin voitti. Hän sai kyllä melko nopsaan kipinän kytemään taulan palaan ja siirsi sen pikku tikulla tuohirullaan jonka sisässä oli katajaniiniä. Äiti oli jo väsännyt puista pienempiä sissipuukollaan ja tehnyt niihin kiehisiä lisukkeeksi. Nopeasti tuli syttyikin nuotioon, kuivia puita ja eikä edes satanut. Vedet laitettiin kiehumaan ja sillä välin isi ja äiti opetti magnesiumtikun käyttöä, se vasta hauskaa olikin! Pikkuiset ympäriinsä räiskyvät kipinät on hienoja! Vanhemmat näytti miten taula saatiin kytemään hyvin. Magnesiumia oli hyvä vähän rapsuttaa penkin päällä olevaan taulan palaan ja asettaa tikku taulanpalan päälle, raapaista voimakkaasti kipinä siihen ja taula jo kyti. Yksin reenailin asiaa ja kohta, ihan kohta osaan!

25

Vesi kiehui auringon paistellessa ja mieleni tekikin jo kaffetta. Kyllä minulla on omassa kuksassa pikku kahvi. Pikakahvi, oikein cappicino ja maitoa sekaan ja vielä kermavaahtoa tuosta jännästä spray putelista! Äiti laittoi minulle kohvapuustin väliin hilloa ja kermavaahtoa, kohta koko kasvot olikin kermavaahdossa, mutta eipä se haittaa. Äiti ja iskä nautti varmasti yhtä paljon kuin minä! Ei ollut kiire mihinkään, äiti ja isi keskittyi minuun ja yhdessä olemiseen. Vaikka äidillä olikin kamera mukana niin aikaa ei sen kanssa liikaa käytetty. Äiti osaa rajata kuitenkin itseään vaikka kuinka tykkääkin valokuvaamisesta ja somettamisesta. Aikaa ja aitoa läsnäoloa on oltava. Jos näitä retkiä tekisi vain ja ainoastaan että voi somettaa, ei kuulostaisi äidiltä. Puhelinvapaat / some vapaat päivät tekee hyvää myös! Vanhemmilla on aito kiinnostus luontoon, ihmisiin, kulttuuriin ja näiden yhdistelmiin, sosiaalipuolen ihmisiä kun ovat ammateiltaan.

Äiti ja isi mietti, josko tultaisiin tänne yöksi yhdessä jokin päivä jos olisi lomaa. Kodassa oli kiuas lämmittimenä ja siellä olisi helppo nukkua minunkin koska sinne ei käy tuulikaan. Äitiä kuulemma hieman jotenkin jännittää, tosin itsensä puolesta. Se kun tykkää nukkua avomajoitteissa tai pelkässä pussissa, seinät vähän ahdistaa. Toivottavasti vanhempien asiat menisi siten että päästäisi vielä näin ”talvella” yöksi tänne!

12

Kun pullat oli syöty ja minun mehutkin, vielä olisi hyvää aikaa edelleen olla matkassa. Käytiin harjanteen takana ja siellä oli kiva pikku puro johon ihastuin! Siinä olisi varmasti taimenet nousemassa! Kuljeskeltiin puron vartta ylös ja alas, vaahtoa oli mahtavasti koska pikkuisia ”vesiputouksia” oli purossa, pikkaisen harmitti ettei ollut ämpäriä mukana. Ei myöskään näkynyt taimenia, niitä olisi kyllä kiva lähteä kalastelemaan! Onneksi oli muuten ne vaihto tumput mukana, koska pariin otteeseen se vesi kuitenkin kummasti tarttui tumppuihin.

19

17

41Kun palattiin nuotiopaikalle saapui sinne joku retkeilijä ja lämmiteltiin vähän sormia isin kanssa nuotiolla siinä. Minusta oli kiva vähän jututtaa retkeilijää, oliko hänellä evästä? Oliko lapsia tai koiraa? Mikä on paras pulkkamäki? Tovin vanhemmat siinä hänen kanssaan jutteli reiteistä ja vihreästä talvesta. Paluumatkalla toisella tulipaikalla oli myös retkeilijä jolle moikkailtiin myös. Kävin siinä samalla laiturilla nyt ihmettelemässä kuinka syvä järvi onkaan jo laiturin alusta, täällä olisi nyt niitä mustia pikku ahvenia varmaan. Mutta keppiin ei tullut yhden yhtäkään, edelleen hämmentää. Äiti ja isi kyllä ehdotti että helpottaisi asiaa jos olisi siima,koukkku ja mato.

45

22Palatessa polkua pitkin aurinko paistoi edelleen ja matka kulki joutuisasti. Autolle päästyämme kurvasi siihen parkkiin joku muukin perhe ja siinä samassa iski räntäsade. Kyllä harmitti juuri paikalle tulleiden puolesta, olisi heillekkin toivonut aurinkoa. Istuin istuimeeni ja äiti laittoi toiveestani Miinan ja Manun äänikirjan (jonka kuulemma osaavat jo ulkoa) iskä auttoi sivujen kääntelyssä ja minulla oli kivaa!

 

38

 

Kotona sain kertoa Mörkölle ja Pedolle hurjia tarinoita metsän dinosauruksista ja gepardeista joita nähtiin. Nyt sitten kun äiti tätä tekstiä kanssani kirjoittelee, olen melko nuhainen ja jännittää meneekö pöpö pahemmaksi. Sopii toivoa ettei pahenisi, olisi aamusella nimittäin lähtö  GoExpo messuille!

 

Siellä on varmasti kyllä paljon nähtävää ja toivottavasti testattavaa. Hevosiakin olisi paikalla ja sehän sopii tällaiselle heppamiehelle kuin minä 🙂

24

Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Naavakuusikon tarinoita tiipiissä myrskysäällä. Lapsien kera arvostelua kirjasta nuotion äärellä.

18

Nyt oli todellakin synkkä ja myrskyinen päivä! Vettä satoi ja kova tuuli vihmoi aamusta asti. Suunniteltu oli kuitenkin, että tänään lähdettäisiin muutaman lapsen voimin Tampereen luontokoulu korennon tiipiin. Luettavana olisi Kari Välimäen uusi kirja Naavakuusikon tarinoita. Samalla voidaan harjoitella tulen tekoa tiipiissä perinteisin erätaidoin tulusraudoilla ja tutustua taulan valmistukseen.

10

Lähdimme liikkeelle sateen halkoessa ilmaa, päällä oli lapsilla varmuudenvuoksi kurahousut & kumpparit ja tällä säällä kyllä ihan paikallaan. Ilma ei ollut lämmin johtuen hyytävästä, puuskaisesta tuulesta. Nyt olikin luvattu jopa myrsky puuska lukemia ja tuulen nopeus oli muutenkin napakkaa. Napattiin omat puut mukaan matkaan ja eväänä oli tällä kertaa näppäriä nakkeja, mehua ja nameja. Niitä olisi helppo nakertaa kun luettaisiin kirjaa.

Osa lapsista tuli muulla kyydillä paikalle ja pikkuista jännitystä saattoi leijua ilmassa. Ajomatkalla oli puhuttu että mennään intiaani tiipiin lukemaan uutta kirjaa josta kaivataan arviota asiantuntioilta, kuulijakunnalta itseltään. Nyt mukana oli lapsia ikähaarukalla 3-7 vuotta. Saatiinpa paikalle meidän erämummo nakinpaisto avuksi. Aijemmin kirjaa oli kotona lukeneet teini-ikäiset 14-18v nuoret.

Lapset olivat reippaalla tuulella ja matkan pituus ei ollut haitannut heitä. Ajomatka kesti noin 30min. Lapset juoksivat autosta iloisesi ja Eräipana etunenässä kiisi jo tiipiä kohden. Mäki oli alas liukas ja pyllyllään siinä oltiin helposti, lasten innokas ääni kuului varmasti Terälahden ytimeen asti!

 

Laitettiin heti tulet palamaan ja tiipiin saatiin tunnelmallinen valaistus ja lämpöä. Mukana oli lampaantaljoja, jotta istuminen puisilla penkeillä olisi miellyttävämpää. Lapset kokeilivat tulusraudalla pii tai kvartsikiveen kipinän iskemistä. Ihmeteltiin kuinka kummassa ihmiset olivat osanneet keksiä tulenteon taidon. Pohdittiin taulan samettisuutta ja miten sitä hyödynnetään tulen kytemisessä, miten puolestaan arinakääpä piti sitten yllä tulta aikoinaan.

23

Nakit kypsyivät ja aloitettiin luku puuhat. Kirja kulki näppärästi kokonsa puolesta repussa ja pehmeäkantisuus oli plussaa jotta taipuisi hieman repussa. Lapset istuivat viereeni nakit hyppysissää, kätevästi suodatinpusseissa jolloin ketsupinkin dippaaminen onnistuu. Kirjassa juoni kulkee aina omassa pikku tarinassaan, omalla painollaan ja seuraavassa tarinassa on oma juonensa. Joissakin tarinoissa voi olla viittauksia jo menneeseen tarinaan. Pienimpiä lapsia kiinnosti olisiko kuvia, mutta kirjassa ei ole joka sivulla kuvitusta. Mustavalkoisia todella taidokkaita kuvia oli kyllä kirjassa ja pikkususi erityisesti kiinnosti niissä. Kuvat kirjaan on piirtänyt Jaana Ojalainen.19Alussa tulee tutuksi kirjan päähahmot jotka ovat metsiemme asukkeja. Tapahtumat sijoittuvat pääosin metsään ja hamojen seikkailut sopivat sinne hienosti, nimi Naavakuusikon tarinoita on kirjalle kuin nappi otsaan! Kirjassa päähahmoina ovat peikko, pikkuinensusi, karhu ja kettu, jokainen omanlaisensa persoona. Kirjassa on myös maahisia, hiiriä, ihmisiä, korppi  ja muita sivuhahmoja. Lapsilla tuli paljon kysymyksiä kirjan edetessä ”jaksaako oikeasti jänis kantaa karhunruhoa ja miksi karhussa oli vetoketju?”. Joissakin kohdissa lapset kaipasivat tarkennusta mitä tapahtui, kirjan tempo on melko vauhdikas. 

24

 

 

Kirjassa on monia pieniä tarinoita ja kirja kannattaa aloittaa alusta, jotta hahmot tulevat tutuiksi.  Kielikuvia oli käytetty hyvin, osaa piti avata nuoremmille kuulijoille ja välillä palata luettuun kohtaan uudelleen. Kirjan tapahtumat ovat siis pääosin metsässä, puron varrella väillä pilven päällä ja toisinaan jonkun hahmon kotona. Karhu tykkäsi esimerkiksi köllötellä sohvalla usein, myös ruokakomero tuli tutuksi. Lapset huomasivat hienosti hahmojen välisiä suhteita ja millaisia luonteenpiirteitä hahmoilla on. Myös tunteita käsitellään erilaisin ilmaisuin ”pieni sudenpoikanen nostaa päätään. Mitä on rakastuminen?Se kysyy. -Pitääkö silloin ottaa sydän irti? Tekeekö se kipeää? Rakastuminen tekee kipeää jos rakastuu yksin. Vastakkain rakastuminen on hyvä. Se on silloin kumppanuutta. -Se on ihan koko metsä, karhu lisää ketun piirtämään mielikuvaan.” Tuulen puuskat kuuluivat ulkona hienosti ja tiipiin lämmössä oli kyllä oikea elämys lukea eläinten seikkailusta! Kolme vuotias Eräipana innostui kirjasta siten, ettei malttanut olla hiljaa. Viisivuotias, tarkkaavainen kuuntelija puolestaan jaksoi keskittyä jo sujuvammin kirjan kulkuun. Kirjassa on pohdittu taidokkaasti myös luontoa ja miten nämä eläimet ihmistä kuvailevat ”Pieni sudenpoikanen seisoo mäen harjalla ja katselee kaupunkia, ihmisten metsää”. Joissain tarinoiden teksteissä saattaa olla kohtia joita kaikki ihan pienet eivät ymmärrä.  Aikuinen voi miettiä, onko esimerkiksi kirjan loppu puolella, viinaa juova karhu itsetuhoisen metsään menijän kanssa lapsille vielä ymmärrettävää. Itse jätin tarinan väliin niiltä osin, koska tekstin sanoma ei näin pieniin toimisi oman arvioni mukaan. Teini-ikäiset ymmärsivät lopun idean puolestaan jo hyvin.

5

 

Tarinat kuljettivat maistelemaan hattaraisia lumihiutaleita ja keväisille niityille joissa aurinko tuoksui. Niihin tunnelmiin oli ihana uppoutua. Lapset keskeyttivät välillä ja kertoivat iloisesti omia ajatuksiaan keväästä, miltä se heistä tuoksui; auringolta! Liftaava karhu herätti hilpeyttä ”mitäs jos mekin nähdään karhu kotimatkalla, peukalo pystyssä. Otetaanhan se kyytiin?” Tai millainen on kettuinen ääni jolla kutsutaan kaloja vedenpintaan, toimiisiko se oikeasti?

Suomalaista kulttuuria saatiin kokea kirjassa myös. Mikäs sen suomalaisempaa kuin saunominen ja marjastaminen. Maisemien kuvaukset ovat osuvasti myös suomalaisia, pellot ”lehmän munineen” (se aiheutti kuulija kunnassa valtavan naurun ja innon kertoa mitä ne heistä ovat).

Lapsista nuorimmat 3-4 vuotiaat antoivat arvostelussa pisteitä peikosta ja sudesta sekä juuston syömisestä. Hauskaa oli myös kun karhu ja nainen lentävät täysikuun aikaan luudalla. Vanhempien lapsien 5-7 vuotiaiden näkökulmasta kirjaa oli kiva kuunnella ja herätti paljon ajatuksia miten luonto toimii oikeasti ja mitä tunteita eläimet ja muut hahmot tunsivat, mitä on ystävyys. 14-18v nuorten arvio kirjasta oli jo erilainen ja kirjan jäsentely oli helpompaa. Nuorissa kirja herätti kysymyksiä ihmisenä olemisesta, erityisesti lopussa jossa peikko oli muuttumassa ihmiseksi ”sitä pelottaa, se tahdo olla ihminen”. Ajattelu oli nuorilla hyvinkin taitavaa, miten vertauskuvana peikko on muuttumassa, muuksi kuin omaksi itsekseen ja se ei tunnu hyvätä peikosta. Mahtavaa pohdintaa nuorilta!

Itse arvioisin että kirja sopii paremmin jo isommille lapsille, kirjoitusasun vuoksi joka vaatii pohdintaa ja ymmärtämistä, esimerkiksi mikä oli unta.  Aikuisille kirja sopii hyvin, herättämään ajatuksia ihmisyydestä. Mielestäni kirjan hahmot henkivät ihmisen erilaisia piirteitä erilaisine ominaisuuksineen ja tapoineeen elää ja ajatella. Kirja on perinteisestä satukirjasta poikkeava, mielenkiitoinnen ja minun teki mieli lukea koko kirja heti itsekseni. Iso kiitos Kari Välimäki!

19

 

 

Tampereen luontokoulu Korennon laavu siltoineen ja Kalmakurjenkosken pyörteet! Helppoa päiväretkeilyä leppoisaan tahtiin.

5

51

Omat lapsuuden ja teinivuosien kulmat kutsuivat, pidemmän aikaa on pitänyt käydä tuossa kohteessa. Vanha yläasteeni oli muuttunut Luontokoulu Korennoksi ja toki kiinnosti millainen olisi koulun lähelle rakennettu laavu. Itseä kiinnosti myös se, että olisko vanhan myllyn luona, melontareitin varrella Kalmakurjenkoskella koskikaroja! ihania pikkuisia sirpakoita lintuja, niitä olisi kiva bongailla ja näyttää Eräipanalle. Nyt siis tuumasta toimeen, harmaan päivän piristykseksi kotiseutu matkailua. Miehen isommat lapset eivät lämmenneet tälle laavu ja lintubongaus retkelle, kaikkeni yritin, mutta muu oli vetovoimaisempaa jopa tiskikoneen tyhjennys.

Pakattiin mukaan helposti valmiit eväät, voileipää, mehua, kaurakeksejä ja kahvia. Välillä kiva lähteä ihan rennosti ja keskittyä vaikka niihin lintuihin, eikä nuotion sytyttelyyn. Retkeilyn ei kaiken kaikkiaan tarvitsella olla mitään rakettitiede ”bushcraft” (mielestäni sana kuvaa lähinnä perinnetaitoja) kikkailua. Ulkona raikkaan ilman haukkaaminen ja yhdessä oleminen on mielestäni tärkeimpiä asioita. Se että on aikaa niin lapselle, kuin muulle mahdolliselle seuralle ei ole itsestään selvyys. Lapsi yleensä nauttii kun saa pyytteetöntä ja aitoa huomiota, jotain yhdessä tekemistä. eikä tekemisenkään tarvitse olla muuta kuin pysähtymistä ja asioiden ihmettelyä tai vapaata olemista.

Ensiapulaukku sujahti reppuun, vara tumput, talouspaperia, otsalamput, parit muovipussit, puukko, narua, ne on sellaisia asioita jotka yleensä aina on mukana repussa. Ainakin sen huomaa jos ne tarvittaessa puuttuu. Nyt ei tehtäisi edes nuotiota joten tulenteko välineet saivat jäädä kotiin.

Sitten matkaan! Nyt alkaa tuntumaan että mummo saa perustaa kohta oman blogin ”erä mummo reissaa kevyesti”, nimittäin kukapa lähti ajankulukseen ulkoilemaan! Mummo! Eräipana oli toki ihan innoissaan koska mummo on universumin mahtavin. On suuri etuoikeus että lapsella on mummo, mummo joka jaksaa olla läsnä ja kiinnostunut Eräipanan touhuista, sekä myös olla mieheni lapsien elämässä läsnä.

Suunta teiskoon! kura loiskui ja höpötys kävi kun kurvattiin Tampereen pohjois osaan, Terälahteen koordinaatit (Niemikyläntie 14
34260 Terälahti). Tampereelta Teiskontielle (12), siitä E63 jyväskyläntielle, Kaitavedentielle 338, sitä sitten huristellaan kohti Sorilaa & Kämmenniemeä ja jatketaan vielä Terälahteen. Bussilla 90 pääsee myös tänne. Terälahti on aikoinaan ollut vilkas pikku paikka, nykyyän valitettavasti kato on sielläkin käynyt ja palvelut / toiminnat ovat kutistuneet. Ei ole enään huoltoasemaa ja paria kyläkauppaa. Mutta, sale kauppa on ainakin! Se on ihan ytimessä josta näkyykin melkein kohteeseemme. Salen jälkeen käännytään oikealle Tampereelta tultaessa ylämäkeen, jossa heti oikelalla näkyy iso keltainen puurakennus. Auton sai parkkiin matalan punaisen puurakennuksen taakse jossa on myös kirjasto.

62

Lähdimme tutustumaan miltä maisemat näyttää nykyään. Tuli kyllä haikea olo. Täällä sitä oli itse teininä opiskellut, enmmän ja vähemmän tehokkaasti. Suunta alaspäin, parkkipaikalta siis. Edessä näkyi tiipi joka veti eräipanaa puoleensa kuin hunaja kärpästä. Käytiin ihailemassa tätä inkkarien asumusta ja eräipana ihastui ikihyviksi!

 

Jatkettiin matkaa polkua pitkin loivasti vasemmalle metsään, kyltin mukaan. Edessä oli avaraa kuusikkoa ja polku kulki Kiimajoen vartta. (Terälahdesta saa muuten kanootteja vuokralle 🙂 ). Polku oli hyvässä kunnossa ja huomasi että täällä puuhastellan lasten kanssa. eräipana kipitti vauhdilla edellä ja ihaili kalliota ja selkeitä sudenjälikiä (ilmeisesti myös suosittu lenkkeily reittikin). Pientä ylämäkeä oli edessä ja kohta eteen tuli joen ylittävä silta! Silta oli todella lapsiystävälliseksi rakennettu, hyvä verkko ja kiipeily pieniltä ei onnistuisi koska puiset rakenteet oli verkon ulkopuolella. Sillalla oli matallalla infokyltti koskikarasta, juurikin siitä tumma-valkoisesta söpöläisestä. Koitettiin olla hipihiljaa..ei näkynyt. mutta joen pohja näkyi hyvin ja kuinka virtaus liikutti vesikasveja. Juuri kun lähdimme sillalta pieni tumma piste vilahti silmäkumassa ja myöhästyin, koskikara. Tätä tipua en tavoittanut enään, harmi!

39

 

Melko jyrkän nousun jälkeen saavuttiin laavulle ja se oli todella kiva! mukavan avara ympäristö ja iso ruokailukatos. Tasapainoiluun oli omia pölkkyjä ja tukkeja. Nuotion edessä oli myös isomalle seurueelle istumapaikat ympyrässä. PuuCee löytyi myös. Puut tuodaan itse kun käyttää laavua. Matka ei ollut pitkä kävellä ja polun varrella oli sopivasti kaikkea kiinnostavaa ja tuo joen ylitys siltaa pitkin on hyvä lisä. Isoman lapsi porukan kanssa tuo laavun ympärillä oleva avara tila mahdollistaa helpomman silmällä pidettävyyden 🙂 Vaunujen kanssa paikalle ei pääse ainakaan tätä kautta. Polku jatkuu laavulta eteenpäin ja on leveä ja hyvä kuntoinen, mutta ei nyt käyty sitä kovin pitkälle kävelemässä. Tuo polku päätyy metsätielle jota lounaaseen kuljettaessa tulee Petääjärven tielle ja toinen pää päätyy pellon laitaan. Jos pellon laitaa jatkaa niin päätyy Kalmakurjen koskelle. Tosin pellonlaita on melko rämpimistä. Koskelta puolestaan pääsee tietä pitkin takaisin Luontokoululle, matkaa tulee silloin karkeasti laskettuna 4km. Luontokoululta laavulle on noin 700m.

45

47

Me kaipasimme nyt ruokaa ja herkkuja, kokeiltiimpa siis katos ruokailua. Eräipanalla oli höpötysvaihe taas ja kuulti hienoja satuja kuinka isi on pyydystänyt lohikäärmeen ja hän koirien kanssa sitten ruokkinut sitä matokeitolla. Tämä lohikäärme on kuulemma todella ystävällistä sorttia ja asuu meillä olohuoneessa, erityisesti viihtyy keinutuolissa. Välillä tulisi kyllä kirjoittaa ylös kaikkia hauskoja sepustuksia mitä eräipanan suusta kuulee. simppeli eväsreki tuntuu hyvältä ❤

29

Leivät maistui ja samoin donitsit jota mummo oli yllärinä napannut mukaan, nam! Huomasi että Eräipanaan tuli kummasti virtaa ja leikittiin hyvä tovi vielä! Lunta oli sen verran että siitä sai kasattua yhdessä parit T-rexit ja juostiin keppien kanssa merirosvoina ohessa. Paikkana kyllä omasta mielestä todella toimiva! Takaisin paluu matkalla katseltiin vielä rusakoiden jälkiä jotka kulki joen rannan lumipeitteellä ja koitettiin bongata koskikara.

Tiipiin olisi toki pitänyt jäädä vielä, mutta lupasin että voidaan tulla sitä vielä ihailemaan uudelleen. Matka jatkui autolla lähelle kalmakurjen koskelle. Käytiin katsomassa oliko täällä koskikaraa, no yksi kaveri näkyi. Mutta juuri kun näin linnun se lensi alas koskelle ja kun minä kipitin alas niin lintu lensi ylös. Koitin välimaaston tekniikkaa, mutta kadotin koko linnun. Ehkä joku päivä suuntaan yksin varsinaisesti lintubongailuun. Pienen malttamattoman lapsen kanssa koskiympäristö pidemmän päälle ei ihan vielä sovi (meillä). Ompahan joku tuosta koskesta kajakillakin laskenut, melontareitillä kun on. Onneksi tämän saa ylitettyä myös tietä myöden 🙂 Vaativuus tasolta koski luokitellaan V luokkaan eli putouskoski/ vuoristokoski, äärimmäisen vaikea. https://www.kiimajoki.fi/index.html Kannattaa tutustua reittikuvaukseen kun suunnittelee melonta retkeä, mielestäni erittäin toimivat sivut!

60

Oli hurjan kiva käydä pitkästä aikaa omilla teinivuosien kulmilla, vähän eri näkö vinkkelistä ja tutustua itselle uuteen laavuun!

Tänne palataan ensi kerralla ihan eri kokoonpanolla!

Ipanat vauhdissa Kintulammilla & mitä materiaalia käytän ulkona opetuksessa

2

 

 

Mahtavaa! Lunta vihdoin, vähän märkää muttta lunta kuitenkin! Tänään saatiin metsäretkelle mukaan pientä lisä seuraa! Kaksi lasta innoissaan suunnittelemassa retkeä kuullosti hauskalta. Eväs toiveet oli melkoisen sokeri överiset näin aikuisen näkökulmasta. Koska vieraamme oli saapunut kaupungin sykkeestä olisi hyvä ottaa hetki luonnossa ja käyttää molempien lasten energiat luonto puuhiin.

 

 

Itse käytän välillä Eräipana kanssa ikätasoon sopivia opetusmateriaaleja, esimerkisi kortteja. Eri materiaalien käyttö on toki ikä- ja ryhmäkoko sidonaista tai jos on vieraana esim. koululla, onko heillä jokin teema meneillään. Monet asiat voi toteuttaa ulkona kuten onneksi useissa  kouluissa ja varhaiskasvatuksessa on huomattu. Matematiikkaa vaikkappa kävyillä, muotoja, aakkosia, värejä, tuunnetaitoja, itseilmaisua, ryhmäyttämistä ja jokamiehen oikeuksia… Eräipana kertoi olevansa viimeksi kuin iso kivi koska on yhtä vahvaa ainesta 🙂 Hyviä materiaaleja löytyy mm.Mappa.fi, ulkoluokka.fi, Suomen latu. Mikkelin seudun ympäristö keskukselta löytyi materiaalia ja eräkummien materiaalipankissa on myös hyvää aineistoa! Internetissä on hurjasti vinkkejä miten voi hyödyntää eri materiaaleja. Sisällähän toimii vaikka muistipelinä. Mutta tässä siis kortti osastoa. Isoja kuvia olen käyttänyt eläinten turkisnäytteiden kanssa mitä itsellä on ”mikä turkis kuuluu mihinkin kuvaan”. Metsästyksetä puhun aina hyvin sensitiivisesti ja tuoden esiin luonnon monipuolisuuden ja sen kunniottamisen, sekä miten voimme suojella luontoa & hoitaa sitä. Muuten kaikki konkreetinen tekeminen on kiinnostavaa, kuten kiikarit, pimeällä erilaiset heijastinradat otsalamppujen kanssa, puukon käyttö kädestäpitäen, tulentekoa vanhoilla tuluksilla, kairan käytön opettelu, leipäkivien heittely veteen…

3

Eräipana puettiin säänkestävään GoreTex haalariin, vettä hylkiviin tumppuihin, merinovilla pipoon ja välissä on ruskovillan merinovilla haalari. Villasukat vielä jalkaan ja kengät joissa syvät urat sekä kuminen pinta mukaanlukematta varsi osaa. Vieraamme puettiin vielä kurahousuhin säätä pitävän kauniin haalarin lisäksi. Alle hänelle fleece haalari, villasukat jalkaan ja kosteutta kestävät tumput. Jalkaan neidille myöskengät joissa alaosa kumia.

DSC_0720

Mukaan kuitenkin pakattiin ihan varmuudenvuoksi kurahanskat molemmille ja vaihto sukat sekä muutamat hedelmäpussit (välieristeeksi tarvittaessa jos kastuu). EA-pakkaus  mukaan, otsalmput kaikille, luupit, puukko laatua J-P peltonen, nenäliinoja joka taskuun. Päätettiin ottaa kohde joka olisi lähellä ja kuitenkin sopivan kävely ja remuamis matkan päässä. Myös tieto että tie olisi aurattu vaikutti valintaan. Eli Kintulammin Saarijjärven laavu kohteeksi.

39

Ruokapolitiikkaan, herkkujen lisäksi lähti kuitenkin mukaan makkaraa paria sorttia ja leipiä mitä sai lämmittää nuotiolla. Ketsuppi ja sinappi mausteiksi sekä puolukkamehua molemmille muovipulloihin jotka olisivat samanlaiset (tämähän on oleellista ettei tule epäreiluuden tunteita).

Mummo halusi hypätä matkaan mukaan ja mikäs siinä sitten, olipa hälläkin ipanoille herkkuja matkassa. Ei muuta kun turvaistuimet paikalleen ja kohti metsää. Sää oli kevyen harmaa, mutta eipä se haitannut matkaa, vettä ei kuitenkaan satanut. Lapset takapenkillä lauloivat jotain mystistä vauvakielellä ja odottivat joko ollaan perillä. Tie oli hyvässä kunnossa ja parkkipaikalla yllättävän hiljaista. Lapset vapautettiin autosta ja vauhti oli mieletön! suunta oli lumikasassa heti, hyvä niin! Reppu selkään ja polulle.

1

L26eikittiin johtaja leikkiä, jokainen sai ohjata seikkailu ryhmää kohti määränpäätä. Ryhmän ohjaajan tuli kertoa mitä havaitsi ja kertoa se muille.

Esimerkiski kuulimme johtaja neidiltä miten koivussa kasvoi kääpä, sitä tutkittiin tarkasti lahossa puussa ja todettiin se taulakääväksi. Eräipana havaitsi polun vasemmalla puolella suuren kiven ja käytiin katsomassa sitä tarkasti, olisko aikoinaan jään kuljettama. Mummo oli puolestaan varma että ennen suurta vesilätäkkö jonka yli meni pitkokset oli lätäkössä krokotiili.

 

Konttaaminen lumessa ja välillä kieriminen ei hidastanut näiden lasten vauhtia. Matka pysäköinti alueelta laavulle on 700m. Aikaa tällä kertaa meni 40min mutta se ei sinänsä haitannut, aikaahan meillä oli. Laavulle päästyämme aloitettiin nuotion rakentelu. Mutta tällä kertaa ei puuliiterissä ollut kuin muutama pidempi ranka. Onneksi oli saha ja kirves vajassa tallessa. Yleensä puuhuolto on ollut moitteeton ja ei käynyt mielessäkään että ei olisi ollut puita (joita kyllä sitten auton perässä oli). sahattiin ja halottiin puita. Lapsista se oli hauskaa, sahan käyttöön saivat osallistua ja pienennettyjen puiden kantamiseen nuotio paikalle. Mummo on mestari kirveen kanssa ja lapset pysyivät nätisti kaukana.

Kohta meillä oli pienen pieniä puita joihin askarreltiin kiehisiä, sekä aivan pientä silppua joka kuivui taskussa nopsaan kiehisiä veistellessä. Niillä saatiin hyvin tuli syttymään ja isommat puut kuivumaan reunalle. Lapset eivät olleet luuppi hommista kiinnostuneita, liukumäki oli paljon jännempää! Pari muovipussia oli matkassa ja ne toimi loistavina liukureina. Kohta kuului mäestä että ”onko jo luokaaaa?!”. Kohta, ruoka olis valmis ja iloiset ipanat kiisivät paikalle ”hieman” kuraisina ja kosteina…myös neidin pipo otti hyvää osumaa tumppuun, joka oli käynyt noessa.

 

13

 

Ruokailun ajaksi naperoilta tumput pois. Inasen kylmät tumput päätyivät takkini sisään lämpiämään, siellä ne eivät ainakaan pala niin kuin joskus on päässyt käymään nuotiolla. Paljon on tullut vahingossa vähän ylilämmitettyä omiakin varusteita nuotion tuntumassa.

 

 

Kun pääruuat oli nautittu kasvot ketsupissa oli se paras juttu, jälkiruoka. siinä meni keksi jos toinenkin ja ehkä pari pullaa ohessa. Tämän jälkeen oli kyllä virtaa taas niin paljon että päätettiin rakentaa laavun viereen pikku kukkulalle lumiukot. Hartaudella ja intohimolla niitä rakennettiin ja maasta löytyi sopivaa hiusta ja nenää.  Lapset olivat todella ylpeitä teoksistaan ja toki ne kuvattiin tarkasti. Aapo oli toinen ja neiti avaruusolio.

DSC_0835

 

46Huomattiimpa että ilta oli hiipimässä koska alkoi hämärtämään, päätettin pakata kimpsut kasaan, siivota omat ja vähän muiden jälkiä. Nopein liikkein oltiin jälleen polulla ja mietittiin miltä se maasto nyt näyttää kun on hämärää. Lapsien mielikuvitus laukkais hienosti ja vahvalla tahdolla varustetut lapset leikkivät jälleen johtajaa. Tällä kertaa kuljettiin osittain rinnakkain ja käsi kädessä että varmasti kumpikin sai olla yhtäpaljon johtaja. Välillä kyllä jämähdettiin kun kuului varmasti rapinaa metsästä. Itseasiassa kyllä siellä orava oli iltahommissa kuusessa, varmaan korvatulppia lähtenyt etsimään. Lapsille koitan aina opettaa että metsässä ei huudeta, se on eläinten koti ja voi muuten jäädä paljon näkemättä jos karjuu. Yleensä ihmiset lähtevät näille retkeilyalueille hakemaan rauhaa ja rentoutumista ja se on syytä muistaa mielestäni. Hyviä tapoja on myös mielestäni tervetiä vastaan tulevaa polulla, antaa tietä ja kertoa jos jotain erityistä huomioitavaa matkalla esim. hiillos nuotiolla talvella, vettä pitkoksilla runsaasti etc.

47

70

Loppujen lopuksi lapset ihmettelivät niskat vinossa kuusien ja mäntyjen korkeutta ja missä on vakio korppi? Autoon mennessä tahti lapsilla oli hyvä vireinen. Laitoin auton penkkien ”takataskuihin” jätesäkit ns. potkusuojiksi. Välillä kun ne jalat vipattaa lujaakin vaikka kuinka sanoisi asiasta. Voihan ne virittää vaikka tekemällä pienemmän reijän säkin umpinaiseen päähän ja pujottaa koko etupenkin läpi. Välillä on kikkailtu niinkin 😉

Kumpikin lapsi oli yhtä hymyä jälleen kun ajeltiin kotiinpäin, kuunneltiin Miinan ja Manun seikkailua lapissa samalla. Mummoistui hykerrellen etupenkillä, oli saanut hänkin samalla hyvän happihyppelyn ihanien lapsien seurasssa. Tämä mummo kun on entinen lapsipuolen ammattilainen ja oikea ”erämummo” muutenkin. Ilman tuollaista äitiä tuskin olisin tälläinen, savunhajuinen luonnossa kuin kotonaan oleva äiti tyyppi.

 

Otamus; Tyyttikiven julmuus ja huikeat jyrkänteet!

Ajetaan ohi. Otamus mikäs se on? Tämä tapahtui muutama vuosi sitten, Ritajärven luonnonsuojelualueelle ajaessa 21hurauttaa tämän kohteen ohi helposti. Nyt kaivattiin uutta kohdetta ja tämä tuli mieleen kun pohti mihin Tampereelta ottaisi suuntaa, yhden päivän retkeen näin viikonloppuna. Sastamala ja mieleen painuneet sanat lapsuudesta ”Häijää, Viitaa, Perämaa”, täällä eleli sukua lehmineen aikoinaan.  Mutta en nyt lähde niille lapsuus retkille vaikka kerrottavaa olisi yöllisistä rapuretkistä paljon ❤

 

Sää oli nihkeä nahkean kostea ja pari senttiä lunta maassa, ehkä pakkasta yksi aste. Nakerrettiin aamupalaa ja katseltiin ulos harmauteen. Samalla pyörittelin päässä mikä lenkki olisi otollinen kuljettava. Vaihtoehtoja oli kolme 1. luontopolku joka olisi 2km ja luokiteltu haasteelliseksi. 2.Tilankierros pituudeltaan 5km muutamia haasteellisia kohtia. 3.Salminkierros 8,5km joka olisi helpoin reitti maastollisesti. Päädyttiin haasteelliseen maastoon ja luontopolkuun. Mikä tekee haasteelliseksi maaston? Jyrkät nousut ja louhikot, korkeita pudotuksia havaittavissa. Kuulostaa juuri hyvältä näin liukkaalla & hämärällä säällä siis. Kuvauksissa luontopolkua kehuttiin erittäin kauniiksi ja kun katselin maastokarttaa niin kyllähän siellä nousuja olisi, eli varmasti hienoja näköaloja myös! Melontareittiin puolestaan voisi tutustua kesällä. Reittien pituuksissa oli ennakko tutkimusten mukaan pieniä heittoja mutta uskoin nyt kylttejä paikanpäällä.

93

Vaatteiksi jotain millä olisi Eräipanan helppo itse liikkua ja myös helppo istua rinkan kyydissä. Vaihto tumput oli oleellista muistaa koska ne yleensä tuppaavat kastumaan eli laita kurahanskoja suosilla. Mitään rakettitiede vaatetusta ei tarvita, perus toppahaalari joka kylläkin hylkii vettä kohtuullisesti ja kengät joissa uralliset pohjat. Super hikoilijalle kevyt pipo. Äidille ja isille vaatetta jolla vois vaikka kontata ja mitkä päällä olisi helppo kantaa lasta ylämäkien kohdatessa. Kengät olisi nyt varmasti se tärkein juttu liukkauden ja maaston vaihteluiden vuoksi. Meillä on käytössä molemmilla Alpina Trapper kengät ja ne ovat olleet hyvät monipuolisessa käytössä. Pohjallisilla on helppo vaikuttaa kenkiin kesällä ja talvella. Talvisin lämpöpohjalliset joissa hopeinen pohja ja villa päällä, kesällä puolestaan hikeä syövät pohjalliset.

Ajettiin osoitteeseen: Otamussillantie 65, 36420 Sastamala ja kohteeseen oli mielestäni helppoa löytää. Paikalla on vuonna 2003 perustettu ihana kesäkahvila. Se miksi jo kahvila viehättää ulkoisesti on aito turve katto! Sijainti on myös näppärä koska tieltä siihen helppo poiketa, iso terassi ja venepaikat & laituri on ehdoton plussa! Laavu + kaksi tulipaikkaa, siistit PuuCeet ja roskikset löytyvät pihapiiristä. Erittäin matalan kynnyksen laavu ja kahvila on myös esteetön! Laavulla maksulla puita, toimii joko kesäisin kassalle maksuna tai myös tilisiirtona. Eli omat puut voi myös ottaa niin kuin me teimme (meillä on aina puita auton peräkontossa, ikinä ei voi tietää mistä itsensä löytää 😉 ).

6

 

89

Reitit lenkeille lähti kahvilan pihasta. Meidän luontopolku valinta lähti portaita ylös ajotielle josta tulimme. Reitti oli merkitty hyvin selvästi ja kulku tapahtui sillan yli metsään vasemmalle. Eräipana halusi pomppia itse ja antaa palaa! Maasto oli melko juurakkoista ja nousu alkoikin melkein heti. Matkalla tavattiin myös kylttejä joissa kerrottiin alueen kasveista, historiasta ja eläimistä. Ylämäki oli kyllä melko liukas, kallio alla ja sammalta sekä jäätä päällä. Eräipana kulki melko sutjakkaasti ja pysyttiin hänen vierellä kun tuli isompi kiipeäminen eteen. Pystysuoria pudotuksia joten luokittelen itse lasten kanssa vaaralliseksi. Todellakin oikea paikka pitää kiinni  Varoituskylttejä oli myös ja köysi yhdessä kohtaa nousua. Mutta maisemat Tupurlanjärvelle olivat kyllä komeat! Jos näin harmaana päivänäkin oli mykistävää omalla levollisella tavallaan niin mitenhän kesä väreineen. Tarvitsee tulla katsomaan kyllä!

69

 

Matka jatkui korkean huipun jälkeen ylhäällä mutta tasaisella maastolla ja polku kulki pellon laitaa. Ajatukset mahdollisista kauriista/ peuroista eivät olleet turhia, melko tuoreita oletettavan kauriin jälkiä löytyi pellon pientareelta heti. Lumijälkiä alkoikin tupsahdella enemmänkin ja niistäkös ilo syntyi koska niitä on toki hauska seurailla. Oli perus oravaa, kettu, metsämyyrä, mahdollinen lumikko, rusakko…kakkaa..myyrän kakkaa. Hauskaa oli näyttää miten rusakko oli huijannut kettua, jäljet noin vain loppuivat! Mutta kappas olivatkin siirtyneet pidemmälle ihan eri suuntaan. Ilmeisesti jäljistä päätellen kettu ei ollut tätä hoksannut.

32

 

Polku johti sekametsään, merkinnät olivat edelleen hyvin selkeät ja polku erottui mielestämme hyvin. Nyt eteen tuli se mahtavin juttu (minusta) Tyyttikivi! Siinä oli historiaa karuimmilaan, kivi oli aikoinaan toiminut ihmisten piiskaus paikkana. Ihminen joka oli tehnyt pikkurikoksen sai täällä tietyn määrän raipaniskuja. Kivi oli kyllä vaikuttava näky ja Eräipana olisi toki halunnut jäädä sinne etsimään lumikoita.

25

57

Reissu jatkui lepikkoon kirjaimellisesti, mutta polku oli siisti, ei risujen huitomista kasvoilta. Matka jatkui kohti Ristivuoren lakea ja täälläkin näkyi runsaasti pikku eläinten jälkiä ja muutama hömötiainen piti seuraa meille. Ristivuorella, sen korkeimmalla kohdalla Helaakalliolla puolestaan poltettiin aikoinaan helavalkeita ja kyläläiset kokoontuivat käräjäkiville. Helavalkeita (kokkoja) poltettiin toukojuhlien aikaan, (kevään juhla jolloinmyös karja päästettiin yleensä ulos) ja vielä varhemmin historiassa niillä karkoitettiin myös pahoja henkiä. Paikalla oli info taulu ja vieraskirjakin. Lähiseudun historia osaa toisinaan yllättää!

Siitä polku jatkaa takaisin kohti pellon piennarta, hyvin läheltä asuintaloa, mutta siinä se polku kulkee. Polku tulee pihaan johtavalle tielle ja sitä jatkettiin kunnes polku näkyy kääntyvänä oikealle hyvin merkattuna. Tästä kävelemme polun alkupisteelle ja siitä sillan yli kahvilalle. Eräipana kävelikin sitten koko matkan ja lapsenkatorinkka kulki vain tyhjänä selässä. Tuntuu että energiaa riittäisi kuitenkin jatkoonkin ja vauhtio vain kiihtyi loppua kohden.

Eväät meillä oli autossa ja nyt sitten eväille laavulle! Pikku naposteltavaa oli lapsenkatorinkassa ja myös vettä sekä EA-pakkaus. Omat puut kainaloon ja tekemään tulia. Makkarat paistui toiveen mukaan ja leivät lämpeni helposti, juustot valuen. Laavulla oli hyvin vielä puita ja muutenkin alue oli siisti. PuuCeet oli hyvin siistit kuten jo mainitsinkin ja ainakin yksi pottakin oli saatavilla. Joitakin ihmisiä oli juuri lähdössä kiertämään luontopolkua ja muutama ihminen kävi katsomassa rantaa.

Makkara ja lämpöiset leivät meni hyvin ja toki oli jälkipalaa (jälkiruokahan ei ole tarttunut Eräipanan sanavarastoon..). Paikalle tuli juuri meidän tehdessä lähtöä perhe makkararetkelle ja jutusteltiin Pirkanmaan retkikohteista, miten paljon onkaan loppujen lopuksi paikkoja saatavilla! Nyt sopii toivoa että hyvistä reiteistä pidettäisiin huolta ja omatoimi retkeilijät sulautuisivat joukkoon ja onhan meillä metsiä joissa kulkea. Hyvää loppuvaa tammikuuta kaikille, retkeillään tyylillämme kaikki ❤

 

Ei ihan mennyt niin kuin Strömsössä, Siitinjärvi ja pakkanen

pukalaan3Eräipana täälä moro!

Nyt sitten takaisin Pirkanmaalle! Oli kaunista ilmaa luvassa ja siltä se myös aamustakin näytti, eli matkaan mars! Äiti oli diktaattorillisesti julistanut ”tänään, tänään on Pukalan vuoro!”. Pukala on loistava paikka mielestäni retkeilyyn koska monenlaista lenkkiä saa sovellettua. Nyt Pukalaa ollaankin yhdistämässä Tampereen Kintulammin reitteihin. Pakkasta oli hieman ja kivan kuiva ilma pitkästä aikaa! Lämmin merinovillainen haalari päälle autoon ja pihalle hyvin sään kestävä haalari. Villasukat auto matkaksi ja lämpöiset huopavuorelliset talvikengät, säätä pitävät hanskat ja merinovillainen pipo päähän.

Ennen lähtöä syötiin tuhti aamupala ja matkaan otettiin myös yksi lemppari ruuistani; perunaa ja makkaraa! Se toimii aina meikäläiseen ja on nopea valmistaa, nuo kuiva muonat ei oiken kohtaa omaa makumaailmaa vaikka ne olisi itse valmistettuja. Jotkin niistä menettelee, kuten peruna/ bataattimuusi ja ruskeakastike, jos nuudelit lasketaan niin ne on ihan parasta! kerran äiti koitti syöttää minulle jotain itse kuvaamaansa ”kermaista pastaa kanttarelleilla” ei ihan toiminut, ehta makkara on tämän Eräipanan ykkös muona!

 

Varustuksiin kuului perus EA-pakkaus ja näin talvella ne tupla avaruuslakanat ja sormien/ varpaiden lämmittimet. Myös tehokkaamman otsalampun vara-akut oli mukana. Nyt äidin muisti oli tainnut tehdä taantuman, juuri tovi sittenhän se manaili google mapsin ”lyhyintä” reittiä. No, kuinkas nyt sitten kävikään. Äiti päätti että kokeillaan eri tietä perille tuonne Siitinjärven parkkipaikalle, pohjois osaan Pukalaa. 

lg

Mamma rattiin ja minä isin kanssa takapenkille. Suunnattiin kohti tuttua Teiskoa jonka metsät on kohta kartoitettu omatoimisen hyvin, perukoilla kun on sukuakin sopivasti kahvi taukoihin 😀 Ihana aurinko paisteli ja kaarsimme tutulle tielle Viitapohjaan ja siitä kartan mukaan pienemmille teille ja hieman pienemmille teille ja hmmm tie muuttui metsäautotien tapaiseksi jossa ei oltu ajettu ainakaan tänään. Nooo äiti ajatteli että kyllähän tästä vielä hyvin pääsee! Ei kuulemma haitannut kun ajaa hiljaa niin ei jää jumiin tai ojakaan imaise. Tämä kärrypolku kuitenkin muuttui kokoajan entistä pienemmäksi ja kohta olimme hyytävän suuren lätäkön edessä. Äiti pysäyttia auton ja meni katsomaan isin kanssa tilannetta. Tuosta lätäköstä mentäisiin korkeintaan tarktorilla. Joten nyt sitten pitäisi palata takaisin. Se ei kuitenkaan olisi niin helposti tehty kuin sanottu, lunta oli ja kääntymissen mahdollisuus oli pieni. Välillä auton pohja ehkä hieman hipoi maata ja kuoppia oli melko runsaasti.

pukalaan1

Olimme ohittaneet alaspäin oikealle viettävän pikkutien tovi sitten ja äitin oli pakko peruuttaa sinne- Takaisin hieman suuremmalle metsätielle olisi kilometrejä. Peruuttelu sujui hyvin, mutta kuten jo oli tiedossa, olisimme jumissa kun pitäisi kääntyä. Joten sekin tehtiin sitten suunnitelmallisesti ja mahdollsiimman loivasti. Isi pääsi työntämään pikkuisen vauhtia ja melko nopeasti oltiin irti, malttia vain ja rauhallisia liikkeitä. MUTTA ei siinä vielä kaikki. Nyt kartta ohjasi toiselle metsätielle jota ajettiin hetki ennen kun äiti huomasi että ollaampa eri tiellä missä pitäisi. Äiti päätti että peruuttaa matkan risteykseen, muuten ihan kiva mutta kerran jäätiin tiessä olevaan kuoppaan kiinni ja isi jälleen työntämään, tällä kertaa nokasta (vaihtelu virkistää). Kun päästiin takasin ”isolle tielle” äiti myösnsi tappion ja jatkoimme huollettua tietä tuttuun risteykseen joka osuu Teiskon Kirkkotielle. Olimme jumitelleet tutun metsän ja pellon takana, äiti ja isi tiesi hyvinkin missä oltiin ja olisimme saaneet onneksi jonkun tutun raktorilla tarvittaessa meitä kaivamaan ojasta (kuinka noloa..). Jospa äiti VIHDOIN oppisi! Onneksi minulla oli nakerrettavaa ja ihmeteltävää noiden aikuisten maltillisista tuumailuista (äiti taisi käydä kyllä jotain kuusta potkimassa salaa kerran). Eipä ole eka kerta kun jumitellaan jossain metsässä autolla…

DSC_0326

Eli jos laittaa navigaattoriin ositteeksi Metsisianpolku 245 oltaisiin parkkipaikalla. Tulimme Teiskon suunnasta ja ajoimme Enokunnantietä kunnes tie Juurakko, se vaihtuu puolesaan Metsisianpoluksi (Oriveden suunnasta pääsee näppärästi myös). Päästiin siitinjärven parkkipaikalle johtavaan risteykseen. Nyt iski äitiin epäily, muutama auto oli tien varressa parkissa, mutta uusia jälkiä parkkipaikalle oli lumessa. Tie on melko jyrkkä tästä suunnasta alas ja ei aina ihan huippu kunnossakaan, luntakin oli. Kohta kuului ääniä ja yksi iso pakettiauto ajeli mäkeä ylös. Pysäytettiin auto tämän päästyä tielle ja kysyttiin millaisessa kunnossa tie ja parkkipaikka olisi. Saatiin tieto että siellä olisi pari muutakin autoa ja yksi ihan pikkuinen kaara joten sinne ainakin pääsisi. Ajettiin parkkipaikalle ja käännettiin auto heti, nokka lähtö suuntaa. Pimeässä  mahdollinen haaste kääntää auto ja jos sattuu jäämään vaikka jumiin, niin se on valoisalla mukavempaa 😉 Jostain jäänyt äidille tämä ”lähtöön heti valmiina” ajatusmalli.

Aikaa oli mennyt paljon tähän autoiluun. Puettiin lämpöisesti päälle, minut rinkkaan jotta pääsisimme nopeasti laavulle. Huomattiin että parkkipaikan vieressä  olevalla nuotiopaikalla oli pari retkeilijää. Reitti on tuttu ja vauhti hyvä…kunnes. Nyt minusta tuntui että on kylmä ja kiukuttaa. Rinkassa minulla tulee joskus kylmä kun on paikallaan. Yleensä kuitenkin kuljen kävellen jolloin pysyy lämpimänä hyvin, nyt oli kuitenkin tarkoitus olla laavulla ennen kun ilta hämärtyisi. Äiti ja isi oli aika poikki tästä ”pikku” ajaelureissusta ja päätyivät eri ratkaisuun poiketen suunnitelmasta. Olisihan minut voinut laittaa avaruuslakanaan rinkassa ja lämmittimet varpaille. Mutta, nyt mentiin helpoimman kautta. Pääsin ulos rinkasta polulle. Totesin että olin ihan voimaton kun oltiin istuttu autossa ja tovi nyt rinkassa. Äiti ja isi laittoivat mukana olleiden ohuempien villa tumppujen päälle lämmittimet ja yhdet isot aikuisten laskettelu tumput niiden päälle. Pian sormet olikin ihan lämpöiset ja kun vielä liikuttelin niitä niin veri kiertää taas hyvin.

flf

DSC_0324

 

Käveltiin siinä polkua ja pitkoksia pitkin takasin parkkipaikan tulipaikkaa kohti. Matka takasin olikin oikeastaan kiva eikä kylmyys enään vaivannut! Ei kiukuttanut yhtään ja sai juosta, kiipeillä, arvuutella kasveja, ihmetellä jäätynyttä vaahtoa purossa. Äidistä on hauskaa kertoa minulle erilaisista kasveista ja eläimistä ja välillä kokeillaan puiden ja kivien pintoja, tehdään niistä havaintoja kuten ”kilpikaarna tuntuu ihan lohikäärmeen nahkalta”, mielikuvitusta siis saa käyttää aina! Välillä möngin kaatuneiden puiden alta ja välillä ratsastin puun rungolla kuin ritari konsanaan! Aikaa tässä kului mysö hyvin kun sain ihan itse määritellä tahtia! Äiti ja isi saivat ihan rauhassa haukata rennosti happea, eikä nuppia kiristänyt yksikään ruuvi.

DSC_0320

DSC_0313

Järven rannalla ihailtiin jo laskevaa aurinkoa ja toivottiin että pakkanen pysyisi nyt, pääsisi turvallisesti jäälle! Tulipaikalta oli juuri lähdössä kaksi ihmistä ja heitä huvitti kovasti kun juoksin etunenässä nuotiolle ja esittelin itseni. Kerroin ohessa tietenkin että äiti ja isi päätti palata takaisin koska törmättiin leijonaan metsässä, en tiedä mikä tarinassa heitä niin huvitti. Onhan kuitenkin huomion arvoista että Siitinjärven kulmilla elää teräväkynsinen leijona. Heipat heiluteltiin ja päästiin valmiille nuotiolle joka kaipasi hieman puita. Puuvajassa oli muutama pitkä ranka jota tarvitsi hieman sahata ja pilkkoa. Valmiit puut olivat loppuneet tällä hekellä. nuotiopaikan vieressä on virallisesti yhdelle teltalle myös paikka ja siinä on esimerkiksi hyvä harjoitella lapsen kanssa telttailua.

Tuuli kävi melko navakasti tähän ja nenä oli aika punaisena, mutta ei se tällä hetkellä haitannut kun sai olla liikeessä ja autella nuotion kanssa. Pian äiti oli paistanut meille pyttipannua, tällä välin isi olikin melkein hörppinyt koko termarillisen kuumaa kahvi, se on semmoinen vilukissa. Vaikka isi kuinka toppaisi itsensä niin tuntuu että aina joku kohta on kylmänä, nyt näkäjään nenä. Isi sai joulupukilta oman Anar Garra merinovilla aluskerraston ja oli kyllä siitä innoissan ja todennut sen lämpimäksi! Itselläni onkin Ruskovillan merinovillahaalari ja äitillä on Devold merinovilla kerrasto, se näistä hyviksi havaituista lämmittimistä. Ruoka oli aivan ihanaa ja lämmitti hyvin! Äiti syötti minulle lautaselta ruuan  niin ei tarvinnut minun otta tumppuja pois. Isot aikuisten lasketteluhanskat oli vaihtuineet omiin toppa rukkasiin jo. Meno päällä sain vielä mehua ja keksiä jälkkäriksi, äidillekkin oli jäänyt tippa kahvia onneksi. Siinä sitten istuttiin alustan päällä, kuin ellun kanat ja todettiin että ompas kivaa loppujen lopuksi! Asioiden soveltaminen ja suunnitelman muuttaminenon joskus paikallaan jotta saadaan kiva kokemus!

lvv

lffk

Ilta oli jo saapunut, ympärillä oli pimeää ihan huomaamattaan. Päätettiin että nyt ajetaan sitä tuttua reittiä takasin kotiin. Seuraavalla Pukalan  reissulla tänne Siitinjärven parkkipaikalle tullaan jatkossa tätä helpompaa reittiä 😉 Kyllä tuonne laavulle tai Valkeajärven nuotiopaikalle jokin muu päivä hyvin! Ne ovat kyllä käymisen arvoisia ainakin äitin ja isin mielestä! Aikuisia kiehtoo nuo hautaröykkiöt eli Lapinrauniot (Ikkalan luoteispuoli, mäen päällä). Muutenkin Pukalan reitit ovat olleet erittäin mukavia kulkea ja rengasreittien käyttö on hyvä ominaisuus. Tavisin väkeä käy vähemmän ja polut saattavat olla kävelemättömiä ja puden reitti merkinnät voivat olla tuulen syystä lumen peittämiä joskus (tämä siis muistutuksena reittien kanssa). Virallisesti vain Juurakon parkkipaikalle on auraus talvisin. Mutta oma kokemus on että aurausta on ollut myös isommalla tiellä joka kulkee Siitinjärven parkkialaueelle käännyttäessä (Metsisianpolku). Tässä on välillä tienvarressa autoja tai ajettu siten että on Siitinjärven parkkipaikalle johtavalle tielle tampattua uraa.

sc

dv

Mutta, me palaamme vielä! Illan hämärissä kotiin ajettaessa nähtiin kauniita lumisa puita ja muutama rusakko…sitten uni tuli ja vei voiton. Hieman erilainen ajeluretki tänään, mutta tulipa onneksi ulkoiltuakkin edes reilut kolme tuntia.

sds