Mäyrävuoren siirtolohkare ja luolat, pikku seikkailijan paratiisi!

Siirtolohkareen kulmalla tähystellään!

Valoa ja pari senttiä lunta! Se pienikin lumen rippunen tuottaa iloa, on kaivettu pulkat esiin ja nyt vuoden juuri vaihduttua saatiin sukset jalkaan ja ahkiotkin esiin! Nyt aivan vuoden vaihteessa oli kuitenkin tämä visiitti tutkimusmatkalle Mäyrävuorelle Kangasalle.

Nyt on sen verran valoisaa että oli hienoa lähteä lähiseutu seikkailulle vielä töiden jälkeenkin. Mäyrävuori siis kutsui, siellä on mahtava siirtolohkare, luolia ja kalliota runsaasti ja hyvin saavutettavissa. Alue on valaistun lenkkipolun kupeessa ja täällä käy myös moni kalliokiipeilyä harrastava, sen huomaa kiinnikkeistä seinämissä. Toki esteetön paikka ei ole ja jos lapsi vaikka kantorepussa niin sopii kyllä katsoa mihin näin liukkaalla jalkansa asettelee polulla.

Nappasimme Eräipanan mummon mukaan, hänelle Mäyrävuori oli ennestään aivan tuntemataton, joten hieman seikkailua!

Mäyrävuorelle pääsee helposti Lahdentietä (tie 12). Käännytään kohti Sahalahti ja Tampereelta päin tultaessa ajetaan vasemmalle Sahalahdentietä. Saman tien varressa on muuten Pohtiolampi, joka on sääksikeskus sekä osa Sarsan muinaishistoriallista aluetta (mainio pieni luontopolku). Sääksi keskuksen aukioloajat löytyvät https://www.facebook.com/pohtiolampi ja lisä tietoa https://www.saaksisaatio.fi/saaksikeskus . Mutta, emme aja sinne, vaan käänny kohta rampilta tultaessa Mäyrävuorentielle jota ajetaan lyhyt matka ja käännytään Pyydyspolulle. Tien päässä on pieni parkkipaikka. (Navigaattorissa itsellä oli Pyydyspolku, kangasala).

Eräipana olikin ehtinyt nukahtaa autossa, mutta kun kuuli että ollaan perillä iski vallattomuus! Kohti valaistua lenkkipolkua siis! Parkkipaikalta vasemmalle suuntaavalle lenkkipolulle Mäessä joka tulee pian lenkkipolulla vastaan olinkin monia pikku mäenlaskijoita! Helpoiten siirtolohkareelle pääsee kun kääntyy ylämäestä melko selkeälle pienelle polulle vasempaan. Me päätettiin mennä kuitenkin hieman ylempää ja jatkoimme matkaa eteenpäin. Käännyttiin ennen alamäkeä vasempaan. Täällä risteilee pikku polkuja kyllä runsaasti. Käveltiin ylös ja harjanteelle jossa tutkittiin pikku koloja ja majoja sekä eläinten jälkiä ja kiven murikoita.

Kun liikkellä on todella innokas lapsi ei aika käy pitkäksi, paikkakin kun oli Eräipanalle uusi. Mummokin jaksoi hyvin vaikka nousua olikin paljon. Liukas mäki ja kalliot tuovat omat haasteensa liikkumiseen.

Alas laskeuduttiin kiertäen siirtolohkareen ja jyrkemmän pudotuksen yläpuolelta, takaisin lähelle mäen rinnettä jossa lapset lakivat mäkeä. Siitä laskeutuminen pikku polulle ja kohti kiveä!

Onhan se melkoisen näyttävän näköinen kiven järkäle! Ja parastahan on pikku luola ja myös toinen luola on heti lohkareen takana kallion seinän kupeessa. Alueella näkyy hieman suosio. Siirtolohkaretta koristaa yksi iloinen spray maalaus ja kiven lipan alla on joku tulia pitänyt. Kallio kiipeilijöitä tosiaan myös käy täällä treenaamassa.

Ei ihan pikku kivi!

Eräipanasta tosin oli varmaa että kyseinen kuvio oli esi-isiemme aikaansaannoksia. Vaikkaikin alue kuuluu niihin seutuhin missä on löytynyt muis asutuksen merkkejä. Omalla vaellussauvalla oli myös kiva piirrellä jälkiä lumeen 🙂

Meillä oli mukana kaasukeitin ja herkkuja mukana, kahvit ja keksit on aina paikallaan kun ulkoillaan. Kaasukeitin on ihana nopea ja kevyt mukana. Talvella jos on kova pakkanen -25c niin monesti esilämmitän kaasupulloa Savotan uudelleen käytettävällä käden lämmittuimellä. Eli naps, lämmitin lämpiämään ja juuri sopivan kokoine mahtumaan kaasupullon alle.

Siinä ehdittiin seikkailemaan, eli leikittiin tutkimusmatkailijoita. Eräipanasta on mahtavaa omistaa aina jokin vaellussauva ja leikkiä matkan johtajaa kertoen mihin ollaan matkalla. Nyt hitti on pitkään ollut dinosaurukset ja tulivuoret. Maasto olikin siis otolline näihin leikkeihin. Tutkimusmatkailija sai äidin kanssa tutkia luolia ja mietittiin turvallisuus asioita. Ei ikinä yksin tällaisiin paikkoihin leikkimään ja kaikki kolot eivät todellakaan ole turvallisia.

Siinä sitten tauolla keksien kanssa puhuttiin näistä kivi muodostumista ja jääkaudesta. Kysymyksiä heräsi valtavasti pienen mieleen. Kummasti kiinnostaa tällaista 4v lastakin, toki varmasti riippuu lapsesta ja missä seurassa on. Kerrottiin viimeisimmästä veiksel- jääkaudesta joka päättyi Suomessa 11 500 kalenterivuotta sitten. Se on jättänyt runsaasti erilaisia merkkejä luontoon aina harju muodostelmista hiidenkirnuihin, pirunpeltoihin, suppiin ja muodostaen yleisimmän maalajimme moreenin.

Kyllä se vetää aikuisenkin hiljaiseksi kun törmää näihin ”pieniin luonnon ihmeisiin”. Se antaa hieman käsitystä myös siitä millaiset voimat on liikkuneet jääkaudella! Ainoa mikä paikassa häiritsee on tie joka kulkee ihan näköetäisyydellä. Mutta kuitenkin tämä on paikka jossa kannattaa tehdä pyörähdys jos liikkuu lähettyvillä ja haluaa haukata happea.

Palasimme pikku polkuja pitkin takaisin, hieman kierrellen tutulle lenkkipolulle jossa vielä pari lasta oli laskettelemassa. Automatkalla oli tällä kertaa Eräipanalla mietinnässä

Norojärvenlaavu ja pimeässä retkeilyn taikaa.

Vielä on retkeilyä pimeässä!

Pimeässä retkeily on aina haasteellisempaa, vaikka se sitten onkin klo:16.00 päivällä.Nyt yksi mukava kohde joka on tuttu otettiin hämärä kohteeksi. Norojärven laavu on Kangasalla ja pienen järven edustalla. Laavu on Kaarinanpolun retkeilyreitistön pohjoispäässä. Osoite on Norontie joka on Jyväskyläntien varressa, monesti puomi tien edessä, jolloin käveltävää tulee hieman enemmän hiekkatietä myöden. Myös Haukijärven tien kautta pääsee Kaarinapolulle, josta laavulle. Haukijärventietä voi ajaa n.250m Jyväskyläntieltä käännyttäessä ja kääntyä pikku tielle vasemmalle jossa on kääntöpaikka. Jos teiden varsilla on puomit kiinni tulee huomioda että jättää auton mahdollisimman reunaan turvallisesti ja haittaa aiheuttamatta niin luonnolle kuin muulle liikenteelle. Maastopysäköintilaki onkin välillä hyvin kimurantti asia, joten jos aihe kiinnostaa ihan syvemmin niin tässä lakitekstiin linkki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19951710

Metsään mennään!

Vaikka nyt mennään valoa kohden talvipäivän seisauksen jälkeen, on pimeys / hämäryys kuitenkin täällä etelä-suomessa vallistsevaa. Siksipä retket arkisin tapahtuvvat poikkeuksetta hämärissä. Ilman ulkoilua lamaantuisi lopullisesti. Itse henkilökohtaisesti olen huomannut piirteeni vuosien aikana ”passiivisuus passiovoi, aktiivisuus aktivoi”. Kokeeko muut samoin?

Norojärven laavulle takaisin. Pimeänä iltapäivänä oli portti auki Norontiellä ja sinne ajoimme suoraan päiväkodista. Pikku riski toki ajaa aukiolevan puomin ollessa auki, mutta se riski otettiin. Pimeys oli jo laskeutunut. Auto parkkiin, nokka kohti lähtö suuntaa.

Eräipanalle oli varattu mukaan oma otsalamppu, koska hän kuitenkin on jälleen retkikunnan johtaja. Myös oma puukko löytyi äidin repusta. Mukana oli ruuat, tulenteko välineet, EA laukku, vaihtotumput eräipanalle ja aikusten otsalamput.

Vaikka Norojärven laavu ja sen reitti on tuttu, niin maisema ja sen muodot muuttuvat kummasti pimeässä. Esimerkiksi polun lähtökohta suoraan puskaan voi näyttää sellaiselta ”tästäkö se muka meni?”. Lapsen kanssa hämärässä retkeillessä on miellyttävämpää ottaa tuttu kohde, jossa eksymisen riski olisi vähäisempi. Vaikka olisi puhelimessa kartta sovellukset ja kellossa GPS niin tunne eksymisestä on ikävä, vaikka ei olisi mitään hätää edes. Myös tieto liikuttaessa siitä, että on teiden sisäpuolella helpottaa omaa mieltä. Eli tässäkin hyvä huomioida etukäteen mihin on matkalla ja mitä ympäristössä on karttojen mukaan. Lähtökohtaisesti Kaarinanpolun merkinnät ovat hyvät ja polku paljon kuljettu. Mutta, pimeässä tuttukin polku näyttää suppeammalta ja sen ympäristöä on vaikea hahmottaa. Etäisyydet saattavat tuntua erilaisilta myös kun kulkee pimeässä, sekä aika voi tuntua pidemmältä.

Lyhytkin matka voi tuntua pimeässä pitkältä.

Itseäni kiinnostaa paljon ihmisen reagointi ja toimintakyky pimeässä, koska olemme kaikki erilaisia. Päätyössäni monesti keskustellaan peloista ja pimeän pelko on yksi mikä nousee usein esille. Tämän pelon koskemus on inhimillistä ja koostuu monesti kokemuksista ja ennakkoajatuksista. Vielä kun otettaisiin retkeily mukaan pimeän pelkoon, niin paketti on aika kova pala. Tästä syystä puolestaan Erä- ja luonto-oppaana pidän aiheesta pimeässä kulkeminen ja toimiminen pimeässä. Monia ihmisiä olen vienyt retkille, totuttelemaan pimeän kokemisen tunteeseen. Voidaan kulkea yhdessä turvallisesti vaikka laavulle, tehdä ruokaa ja halutessa yöpyä laavussa / teltassa.

Norojärven polku alkaa tästä kohdin suoraan puskaan menemisellä. Mutta polku itsessään on todella selkeä ja kyltti tulee pian myös vastaan. Nyt Eräipana oli kiukkuinen ja ihme ettei oma agentti Nero Naru otsalamppu lentänyt pöpelölikköön. Syynä oli simppeli suklaa, miksi jälkiruokaa ei saa heti!? Annettiin kiukulle tilaa. Hetken uhmaa kesti ja vanhempien yhteen hiileen puhaltaminen ja linjassa pysyminen, jälkiruoka ruuan jälkeen. Pian Eräipana huomasi että uhma ei auta ja lähti johdattamaan meitä polkua pitkin eteen päin. Kohta tuli valtava kurakko eteen, siellä muhi alligaattoreita ja oli parempi että isi kantoi tästä yli.

Retken johtajakin pitää välillä kädestä kiinni, ihan toki siksi ettei isi eksy 🙂

Matka alas viettävälle polulle, joka johtaa laavulle on noin 240m. Mutta pimeässä sekin tuntuu suuremmalta. Lapsen kanssa näin hämärässä matka on oikein hyvä päiväkoti päivän jälkeen. Tekemistä kuitenkin riittää laavulla. Polku laavulle alas olikin melko liukas, joten joukon johtajakin sai kulkea varovaisesti. Pezil Tikkid otsalampussa joka meidän johtajalla on, löytyy 20lm ja se on oikein riittävä sekä turvallinen silmille. Itsellä on käytössä 1000lm otsalamppu säädettävyydellä, mutta lapsi kuitenkin useimiten sillä sohii muiden silmiin tarkoituksetta. Pimeässä on myös hyvä treenata silmiä, harvoin täyttä tehoa tarvitsee edes.

Laavulla oli valmiina tulet edellisiltä kävijöiltä, joten nyt päästiin helpolla! Eräipana lisäsi pari puuta ja laitoimme ruuat tulille. Käytiin katsomassa rannassa jäitä. Pieni n.3cm jää oli tullut rantaan. Kova into oli Eräipanalla saada jäähän reikä ja onnistuttiin yhdessä siinä. Tässä olikin sitten hyvä hetki puhua jäistä ja että sinne ei mennä nyt.

Jään vahvuus tutkimuksia osa 1.

Tulilla oli Eräipana lemppari makkaraa ja hyvin eksoottinen makea ”möhnä”. Nopeaa ja helppoa! Kasviksia oli myös mukana. Eräipanalla on siis eksoottinen maku makkaran lisukkeena, joillekin aamupala, jälkiruoka tai välipala. Hieman eri versio kaurahyveestä. Eli lohkottuja päärynöitä, kaurahiutaleita ja paljon hunajaa! Kaurahyve kokataan voissa ja möhnä hunajassa & parissa rkl vettä. tämä kypsytetään pannulla sekoitellen ja sitä sitten makkaran lisukkeena, no kai sitä huonompiakin vaihtoehtoja voisi olla?

Pimeälle taivalle kohoavat liekkien kipinät mietityttivät Eräipanaa. Ne olivat hänestä tänään erityisen hienoja ja kerrankin höpötys hiljeni niitä ihaillessa. On hienoa huomata myös että lapsi osaa haltioitua tästä tunnelmasta! Aikuisille tuli on lumoava elementti, mutta vetoaa myös lapsiin monin tavoin ja hiljentyminen & tulen ihmettely on taito lapsille. Muuten Eräipana olikin tulen kimpussa leikkien että se on tulivuori. Ihme että haalari on pysynyt ehjänä, myös kipinöiden suhteen. Vaikka kuinka opettaa että miten tulta turvallisesti käsitellään ja tulessa olevat / sen ympärillä metallit ovat kuumia niin kyllä paristi on sormea saatu jäähdytellä (kesällä palovamma geeli ja kylmäpussi on hyvä yhdistelmä)

Tuli vangitsee katseen ja hiljentää välillä jopa lumoutuneen lapsenkin

Ruokailun jälkeen oli pakko alkaa pikkuhiljaa pakkailemaan ja retkikunnan johtaja veisteli uutta vaellussauvaansa sillä välin. Vaellussauvana toimii nyt löydetty makkaratikku, sillä on myös hyvä tökkiä äitiä ahteriin. Kun matka autolle jatkui laitettiin lamput päähän ja rinnettä ylös. Nyt Eräipanalle sanottiin että hiljaa ja kuunneltiin mitä ympäriltä kuuluu? Havainto oli autotien ääni. Puhuttiin että jos eksyisi pimeässä on hyvä pysähtyä ja koittaa havainnoida ääniä. Täällä autotie (Jyväskyläntie) kuuluu hyvin, joten autotietä kohden liikkuttaessa päätyisi ihmistenilmoille. Mutta nyt käytettiin polkua kuitenkin 🙂

Tutkimukset siitä miltä kuusetkin näyttivät pimeässä ja isot kivet tekivät Eräipanaan vaikutuksen, mielikuvituksen keinoin joulutontut varmasti lymyilivät niiden suojissa. Eräipana kertoi myös aikeestaan viedä päiväkodin yksi tyttö retkelle syömään vaahtokarkkeja ja ajattelinkin että isompana voikin olla hyvä treffi keino 😉 Kokeiltiin myös ilmana otsalamppuja kulkemista ja todettiin että melko hyvin voi nähdä kun silmä tottuu pimeyteen. Samalla mietittiin eri elänten pimeässä näkökykyä. Miten selkärankaisilla on kahdenlaisia valoresptoreja silmissä; sauva- ja tappisoluja. Eläimet jotka ovat hämäräaktiivisia omaavat yleensä isommat silmät, jotta ne voisivat kerätä vähäisenkin valon reseptoreihinsa. Hämärä eläimillä suurin osa silmän verkkokalvolla olevista soluista, tai kaikki ovat sauvasoluja.

Tällä retkellä oli mukana uudelleen täytettävä kahvi pussi, helppoa!

Palatessa autolle sai olla tarkkana ettei kävelisi ohi vasemmalle lähtevän pienemmän polun. Tässä hyvänä tunnisteena oli kyltti Kaarinanpolku, sen läheltä kulku vasemmalle missä oli päättyvä tie ja auto. suurimmat kurat kopisteltiin pois ja hyppy autoon! Onneksi porttikin oli auki ja pääsimme kohti kotia. reilu kaksi tuntia meni ja nyt uni tulisi varmasti paremin kun Eräipana menee untenmaille. Kotona mietittiin vielä iltapuuron ääressä että kuinka moni metsän eläin on talviunilla tai horrostamassa tai mitkä eläimet vaihtavat väriä? Lumikon ja kärpän erottaa ainakin mustasta hännänpäästä, lumikko on vitivalkoinen ja kärpällä musta hännänpää.

Nyt toivotetaan kaikille rauhaisaa joulun aikaa ja kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

Uusi vuosi tuo näillä näkymin muutoksia Eräipanan äidin elämään, hyvällä luontoon liittyvällä tavalla, jos nyt asiat saadaan suunnitellusti etenemään 🙂 Toivotaan siis parasta!

Kapeen luontopolun laavut! Hiljaisuutta ja kuivattua kananmunaa!

Onnea on hyvät laavut ja ulkoilu maastot!

On onni että Pirkanmaallakin on paljon mukavia kohteita jotka ovat hieman tuntemattomampia. Tämäkin kohde ei ole kovin tunnettu ja kuitenkin vain n.60km Tampereen keskustasta. Matkojen pituudet ovat tosin suhteellisia, mitä pitää lyhyenä ja myös onko autoa käytössä.

Marraskuun lopussa lähdettiin viettämään perhe aikaa ja se on todella arvokasta. Arki on muuten hyvin aikataulutettua, äidin päätyö sekä erä- ja luonto-oppaan työt + lisäopinnot vaativat suunnittelua. Aika joka arkisin on pyhitetty perheelle, on päiväkodin jälkeen aina Eräipana nukkumaan menoon. Sitten alkaa suunnittelut, projektit, markkinointi ja kirjoitustyöt jotka liittyvät erä puoleen. Tästä syystä harrastuksetkin ovat sellaisia mitä voi tehdä yhdessä, kuten retkeily. Välillä se on liitettynä erä- ja luonto-oppaan työhöni.

Äti, mikä tämä jäkälä on? Männynrunkojäkälää ainakin löytyy ja paisukarvejäkäläsuvun edustajia

Nyt suunnattiin katsomaan oliko Tampereella Kapeen luontopolun laavut missä kunnossa ja millaset reittimerkinnät olivat. Polku on todella huonosti tunnettu ja tästä syystä se ei ole niin selkeä kuin moni muu kohde. Kapeen kyläyhdistys on pääasiallinen ylläpitäjä ja heidän toimestaan nämä hienot laavut onkin rakennettu talkoo voimin vuonna 1999.

Reitti on niinsanotusti yksisuuntainen, eli ei ympyrä reitti. Tosin saa siitä ympyränkin jos vaikka kulkee hiekkatietä takaisin toiselle pysäköinti kohdalle.

Jos haluaa Kapeeseen suunnata niin osoite on Pohjankapeentie 134. Siitä käännytään hiekkatielle jonka varresta lähtee polku metsään. Autolle on pieni levennys tien reunassa. Eteenpäin ajettaessa pikkutietä löytyy isompi levennys ja kyltti Piikkistenvuori.

Me lähdimme nyt Piikkistenvuoren pisteeltä. Kartassa jonka otin karttaselain sovelluksesta on Piikistenvuori alempi,eteläinen pallo. vasen,itäinen pallo toinen levennys. Laavu on ylin,pohjoisin pallo ja taustalla kuva laavusta. Punainen isompi tie on Pohjankapeentie, Tampeensuunnasta tultaessa saavutaan kartassa idästä, vasemmalta.

Karttaselain on näppärä sovellus erityisesti jos käyttää lisäosia. Pääsee esiladattuihin karttoihin ja näkee mm.valtion metsästysalueet tai laavut.

Aluksi polku kulkee pientä ylämäkeä, sukeltaa sitten kanervikkoon, kivikkoon ja siitä havumetsään. Pienille jaloille kiivettävää hieman ja paljon juostavaa! Reitistä näkee että on todella vähän kuljettua, itse polku on melko heikosti näkyvissä välillä, mutta keltaiset narut pitävät polulla. Muutenkin huoli eksymisestä on pieni, teiden sisällä kun ollaan. Ihana hiljaisuus vallitsee ja Eräipanasta pitäisi pysähdellä tutkimaan kokoajan kiviä ja puussa kasvavia sammaleita. Eli hieman sai patistaa häntä kulkemaan eteenpäin. Laavut ovat kallion alapuolella ja hyvin hiljainen Pohjankapeentie melkein näkyy. Tielle on laavuita todella lyhyt matka.

Ruuan valmistus aloiteltiin heti, kauhea nälkä tulee ulkoillessa helposti, etenkin kun juoksee karkuun jälleen dinosauruksia, mönkii maassa, kiipeilee puiden runkojen yli ja väijyy kivien takana! Eräipana sai veistellä omalla puukollaan tuttuun tapaan ja auttaa puiden noudosta vajasta. Ruokana oli simppeliä makkaraa, lihapullia Eräipana toiveesta, vihanneksia ja kuivattua kanamunaa, joka muuntui nopeasti munakaaksi. Kuivattuun kanamunaan lisätään tilkka vettä minigrip pussiinsa, pyöritellään sormien välissä ja kaadetaan kuumalle rasvatulle pannulle. Ei siis vaadi pitkää tekeytymis aikaa joka on nälkäisen onni. Munakas on todella näppärä retkiruoka, koska siihen on helppo lisätä vaikka tonnikalaa tai tomaattia + mausteita. Eräipana on onneksi munakkaan ystävä. Jälkiruoka on aina toki tärkeä ja nyt se oli banaania & suklaata. Banaanin kuoreen viilto, suklaata sisään tulen päälle lämpiämään.

Vaikka pysähtyessä saattaa tulla vilu,niin Eräipana ei kaivannut lämmintä päälleen. Isi kyllä kaivoi repusta pieneen mahtuvan lisä paidan päälleen ja minä itse hikoilin ohuella SA-paidalla ja vuorettomalla takilla. Säidenkesto kyky meillä on kaikilla erilainen ja kokeilemalla selviää miten normaalisti oma keho toimii. Poikkeustilanteet ja sään yllätys ilmiöt toki aina ovat asia erikseen. Siksi EA-laukussa on syytä olla lämpöpeite kesälläkin mukana, esim. tajuttomuuden/ sairaskohtauksen/ eksymisen / kastumisen vuoksi. Eräipanalla vuoreton haalari, villahaalari ja alla ohut merino kerrasto. Jalassa laskettelu sukat pitkillä varsilla ja vaelluskengät. Päässä merinovillainen kevyempi pipo ja sormissa vuorelliset tumput. Vaihtovaatteena yleensä ainakin villasukat ja villatumput + oma kevytuntuvatakki joka sopii Eräipanalle jos vilu iskee (peittää koko pojan hyvin). Metsässä liikkuessa eräipanalla on yleensä heijastinliivi, näin hän pysyy paremmin silmien havaittavissa kun juoksee yleensä edellä.

Ulkoillessa tyyli on vapaa 🙂 Joten vaatetus sen mukaisesti

Laavulla oli kiva tutkailla, katseltiin luupeilla sammaleita, kiviä (jotka osottautuivat Afrikantähdiksi tietenkin) ja kuka oli syönyt mitäkin käpyjä. Parasta oli kuitenkin ”hups, kaaduin leikki”, ihan omaa iloaan Eräipana juoksi ja oli kaatuili tarkoituksella pehmeille sammaleille.

Aika kuluu nopeasti ja oli pakko pakkailla tavarat kasaan. Pakkaamista helpottaa aina kun joka asialle on omat pussinssa, likaiset astiat, pannut, ruuat, roskat, vaihtoivaatteet, tulentekovälineet… Näin purkaminenkin on helpompaa. Myös kotona on helppoa lähteä nopeasti jos on valmiina ns.pakolliset asiat aina (EA-laukku, tulipussi, minigripattu wc-paperi..)

Oikeaoppinen veistely tekniikka vaatii harjoitusta.

Palatessa olikin jo hämärämpää, samaa polkua käveltiin autolle ja matka tuntui jaloissa lyhyemmältä. Eräipana halusi oll seikkailu jaoston johtaja ja kulki edellä vaellussauvansa kanssa. Sillä oli hyvä myös osoitella missä lymysi mahdolliset dinosaurukset ja ketut. Tuttu linnun ääni oli ainoa ääni mitä kuului. Hyvin on Eräipana oppinut oman ”kärkilintunsa” äänen. Palokärki oli Eräipanan ensimmäinen lintu minkä oppi ja kärkilintu on melko hieno nimi myös 🙂 Palokärjen ääni on myös helppo erottaa lento äänineen.

Pieni lumisade saapui ja kallion päältä katseltiin maisemaa järvelle, samalla Eräipana keskittyneesti piirsi lumeen kolmijalkaisia avaruusolentoja. Hienoa taidetta! Myös pieniä luonnon omia taideteoksia näkyi, kun katseli muunmuassa eri torvijäkäliä. Oman kellon toimivuutta on hyvä kokeilla välillä, auton sijainti oli merkattuna kelloon ja takaisin suunnistaminen onnistuisi senkin avulla hyvin. Itsellä käytössä Garmin Instict, se on toiminut hyvin mm. Venäjän rajan tuntumassa Itä-Suomen erämaissa, jossa puhelimen kenttiä ei ole. Nyt kuitenkin ei tarvinnut harhailla autolle kellon avulla. Päästyämme levennykselle, oli kaikilla edelleen mahat täynnä ja olisi ehkä itse voinut kävellä vielä tovin (vähän turhan tuhdit eväät jälleen). Sitten vain haalari pois peräkontissa, kuraa riitti jostain syystä hyvin ja automatka on muutenkin mukavampi taittaa kevyissä asusteissa.

Kaiken kaikkiaan mukava päiväretki ja rauhallinen kohde! Tarvitsee vielä kiertää laavulle toiselta pysäköinti ”pallerolta” jokin päivä!

Mukavaa talven jatkoa kaikille, ehkä se lumi saapuu vielä tänne Etelä-Suomeenkin!

Mukavaa talven jatkoa kaikille! Nautitaan siitä mitä on ja mitä jaksaa tehdä, kukin tavllaan ❤

Pimeyden aika, pitäisikö lähteä talviunille vaiko tuuleen ja tuiskeeseen?

Kohuakin herättänyt risukeitin. Valtion mailla käyttö sallittua siellä missä liikkuminenkin. Kun EI ole ruohikko- tai metsäpalovaroitus voimassa!

Loka-Marraskuu on aikaa jolloin monen tekee mieli linnottautua sisälle, vetää viltti korviin ja ryhtyä talviunille.

Täällä Eräipana on ollut kiireinen loka- marraskuussa ja kovin paljoa ei ole ehtinyt miettimään pimeyden tuomaa mahdollista väsymystä. Äitiä on puolestaan (onneksi) työllistänyt mukavat luontoretket ja luontojuhlat asiakkaiden kanssa (huomioiden kaikki koronaan liittyvä turvallinen toiminta!). Tarvitsee toivoa että ihmisten mielenkiinto retkeilyä,”eräilyä” kohtaan säilyy ja ajatus siitä miten kulkea luonnossa vastuullisesti. Eri kohde vinkkejä on kyselty paljon, huomaa että osa haluaa kulkea vähemmän tunnetuilla ja heille uusilla reiteillä. Myös niiden paikkojen etsiminen ja omien kontaktien käyttäminen eri kaupungeissa on antoisaa. Perinteiset erätaidot kiinnostavat myös enenevin määrin ja monet lasten huoltajat toivovat näiden opettamista lapsilleen. Myös tuote testaukset, suunnittelut, haastattelut ja vastaaminen eri kautta tuleviin kysymyksiin kuuluu arkeen meillä, oman aikansa se toki vie.

Perinteisiä erätaitoja, ”bushcraft” modernisti ilmaistuna, voi olla esim. tuluksilla tehty tuli tai taulan valmistaminen.
Mielenkiintoisia asioita ollut matkassa mukana, aamukahvi seurana Yle aamu.
Ruutisavun sisäampumarata laajenee Vantaalta Tampereelle ja pääsin katsomaan missä vaiheessa hommat ovat. Hyvältä näyttää!
Miten erä plasmasytytin toimii kun säät kylmenevät?
Lasten luontosynttäreillä oli suuria summia ulkona jahdissa, luontopolun, slacklinen ja tulusrautojen sekä nuotio ruuan lisänä.

Eräipana on päiväkotipäivien jälkeen oman jaksamisen mukaan saanut määritellä paljon mitä tehdään. Välillä on ollut todella väsynyt Eräipana ja ollaan puuhailtu sisällä asioita ja tehty vain pieni lenkki lähimetsässä koirien kanssa. Tämä opettaa myös lapselle eläinten hoidosta ja vastuun ottamisesta. Sisällä ollaan opeteltu vaatteiden vahaamista (lasten haalarien ”strategiset paikat”, polvet /peppu on ollut hyvä vahata), tuliporan valmistamista, taulan tekoa, piikivien lohkomista, suunnistus kartan merkkejä, lumijälkien opettelua, katseltu luonto-ohjelmia herkkujen kera.. näitä ”eräily asioita”. Ampumarata on myös tuttu lähikohde silloin kun on vielä valoisaa. Kun Eräipana on mukana, on treeni aika hieman lyhyempi, jotta hän jaksaa olla kiinnostunut asiasta vaikka ei pääse vielä itse ampumaan.

Hämärä hiipii nopeasti ja sade ropisee hennosti järven pintaan.

Jos ja yleensä kun, Eräipanalla on virtaa niin lähdetään arkisinkin helpoille pikku retkille. Myös ns. mikroretkeily takapihalla on mukavaa, popcornit vaikka marinol keittimellä! Välillä on autossa valmiina retkivarusteet päiväkodilta haettaessa, etenkin jos ilma on mukavan selkeä. Sitten suunnataan ennalta ajateltuun paikkaan. Yleensä silloin on mukana lämpimän ruuan ainekset ja jälkiruoka. Autossa kuitenkin aina ns. hätävara ruokaa / välipalaa. Vaatteet on pakattuna mukana, jos on tarve vaihtaa vaikkapa eri kengät maastoa ajatellen tai paksummat tumput. Koska pimeä tulee aikaisin on se huomioitava siten että kaikille on omat toimivat otsalamput ja autossa yksi varalamppu aina (=turvallisuus). Lähiseutujen laavut ja tulipaikat ovat olleet meillä kovalla käytöllä arkisin. Siinä pysyy itsekkin hyvin kartalla kuinka paljon kohteissa ihmiset käy, puista sen huomaa melko helposti ja missä kunnossa paikat ovat. Välillä on tullut ikäviä yllätyksiä vastaan ja melkoisia roska kasoja on saanut kärrätä pois.

uusien kohteiden haaste voi olla että sinne ei päädykkään 🙂

Eräipanalla on pari omaa suosikki kohdetta (Tampereen Kintulammi ja Kangasalan Personkolo) joissa pääsee sopivasti luttaamaan vedellä tai rakentamaan majaa hakkuu alueen risuista. Aina on oma plasmasytytin mukana ja sillä valvotusti saa käristellä tuohta ja sytyttää nuotioita. Oma pikku ensipuukko tuottaa paljon iloa myös ja sen käsittelyssä allaan edistytty hyvin. Eri ruoka kokeiluja on tehty, mikä uppoaa lapseen ja mikä ei. Mutta aina mukana jotain sellaista mikä varmasti menee mahaan asti, kiukkuinen Eräipana jos ruokarytmi ei ole tasainen. Lintujen pesälaatikoiden ja pönttöjen tarkistus reissut ovat olleet myös lapsen kannalta tärkeitä. Tässä Eräipana on saanut itse olla rakentamassa pönttöjä ja näkee kuinka niitä tulee huoltaa ja kuka niissä asuu. Kesällä pönttöjen kiikarointi on todella mukavaa yhteistä puuhaa! Kun ajatellaan riistanhoitoa, niin mineraalikivien huoltotyöt ovat tärkeitä kun mennään talvea kohden. Sorkkaeläimet saattavat muuten suunnata teille suolauksen vuoksi, muutenkin ruokinnalla pidetään huolta ravinnon saannista ja voidaan vaikuttaa toivonmukaan kulkureitteihin.

Vesi kiinnostaa aina Eräipanaa monien lapsien tavoin. Pikku kävyt toimii hyvin laivoina.

Kaatosateella retkeily on välillä kiinnostavaa ja sitä on myös hyvä harjoitella, koskaanhan ei voi olla varma myöskään mitä taivaalta yllättäen tulee. Pienemmällä sateella on puolestaan hyvä treenata tulentekoa kosteissa olosuhteissa. Vesisade retkeily ei kuullosta houkuttelevalta, mutta ilma on ainakin raikasta! Vaatetuksella on silloin toki suuri merkitys. Jos olet itse luttumärkä ja viluinen niin siitä on hohto kaukana. Jos puolestaan olet kuivana ja lämpöisenä laavulla kokkaamassa jotakin erityisen hyvää kaasukeittimellä, ei tilanne ole lainkaan niin ikävä!

Lämmin juoma lämmittää koko kehoa hyvin

Viikonloppuisin voidaankin sitten suunnata pidemmälle, mielellään paikkoihin jotka ovat itselle uusia tai missä tulee käytyä harvemmin. Niiden kanssa on tullut kiinnostavia seikkoja, esimerkiksi polku loppuu kesken tai alueella on kattavat metsähakkuut meneillään. Näissä tilanteissa ollaan sitten ”metsähaahuiltu” ja tehty kaasukeittimellä ruuat. Yleensä kun lähtee uuteen kohteeseen tietämättä siitä mitään muuta kuin mahdollisen sijainnin, on kaasukeitin mukana. Mukavaa voi olla vaikka asiat eivät menisi suunnitellusti 🙂 Tulenteosta valtionmailla vielä mainittakoon, liittyen risukeittimeen. Eli risukeittimen käyttö on sallittua siellä missä kulkeminenkin, kun EI ole päällä ruohikko- ja metsäpalovaroitusta. Tästä oli hyvin paljon keskustelua kesän mittaan, mutta tämä on varmistettua tietoa metsähallitukselta.

Eräipana haluaisi rohkaista kaikkia ulos, siellä piristyy yleensä vaikka ilma ei aina olisi se houkuttelevin. Happi ja kevytkin liikunta auttaa unenkin kanssa monesti ja lapsikin saattaa olla tyynempi sisätiloissa.

”Äiti,tuleeko jo lunta ja pakkasta?”

Yle Radio Suomen aamussa, Eräipanan äidin haastattelu ulkona nukkumisesta.

Tamperelainen eräopas Suvi Björk vannoo raikkaan ulkoilman nimeen myös yöaikaan. Iltaisin hän laittaa alle kouluikäisen lapsensa nukkumaan, katsoo miehensä kanssa hetken telkkaria ja levittää sitten makuupussinsa takapihalle, oli sää mikä hyvänsä. Toisinaan lapsi nukkuu ulkona äitinsä kanssa. Naapuria öinen rutiini huolestutti aluksi, ja Suvilta kysyttiinkin kauniisti, onko kotona kaikki hyvin. On, ja unikin on laadultaan parempaa. Katri Tapola kävi katsomassa Suvi Björkin makuuhuonetta synkkänä ja myrskyisenä marraskuisena aamuna.

Linkki Yle Areenaan aukeaa tästä kuunneltavaksi 🙂

Mukavaa myrskyisää torstain jatkoa kaikille!

Karrimor SF Thor 40L

Yhteistyössä U.S. Eaglen kanssa, testissä Karrimor SF Thor 40L reppu.

Yksinkertainen, toimiva kokonaisuus.

Varusteiden testaaminen on itselleni yksi suosikki puuhista. Monissa tuotteissa, mitä arjessa käyttää retkillä ja ulkoillessa on paljon niin hyvää kuin jotain mitä voisi hioa. Kokemus on toki osittain myös henkilökohtainen, kuten miten reppu istuu selkään, tähän tosin voidaan säädöillä vaikuttaa osittain. Housuissa esimerkiksi pieniä asioita mitkä voivat vaikuttaa on vaikkapa punteissa napit, hiertävätkö ne? Näitä, ja materiaali seikkoja on kiinnostavaa huomioida, mitä ne kestävät kulutuksessa joka voi olla ryömimistä maassa, kiipeilyä puussa, hiihtovaellusta, metsästystä tai kevyttä makkaranpaistoa laavulla. Suomen sääolosuhteet ovat hyvin vaihtelevia ja ei ole tavatonta jos heinäkuussa saadaan rakeita niskaan. Tästä syystä materiaalit näyttelevät käyttöominaisuuksien rinnalla suurta osaa.

Karrimor SF Thor 40L kenttäreppu oli itselleni täysin uusi tuttavuus. Karrimor merkkinä oli muutoin tuttu ja tietoa valmistajan historiasta oli hieman. Ison-Britannian tuote, Karrimor on niin siviili kuin ammattikäyttöön tuotteita valmistava merkki. 1946 aloitettu pienellä käsityö tuotannolla ja nyt vaativaan käyttöön markkinoilla!⁣

Nimi tuo melko maskuliinisen vaikutelman ja sotilaskäytön (SF= Special Forces). Sotilas käytössä onkin Karrimor tuotteita. Odotukset olivat siis melko korkealla, sotilas tarkoitukseen tehtäviä tuotteita on kokeiltu paljon ja itsellä käytössä todettu hyviksi. Toivonkin että ns. valtavirtamerkkien ohessa ihmiset löytäisivät helpommin myös ei niin tunnetut valmistajat.

Istuu selkään hyvin helppojen säätöjen ansiosta.

.

Materiaali. Karrimor SF Thor 40L materiaali oli syynissä hyvin, strategiset mitat: n. 60cm x 42cm x 32cm ja reppu painaa n. 1,6kg. Reppu on valmistettu KS500e kankaasta, 500 Denier Nylonia. Kangas on käsitelty vettä hylkivällä elastisella polyurethanella (PU). Loppu viimeistely on tehty kankaalle kestävällä, vettä hylkivällä DWR:llä joka tuo lisää veden sietoa tuotteelle. Ok. Eli pitäisi olla jopa ilman sadesuojaa hyvin vettä hylkivää. Testasin aikaa ottamalla milloin vesi menisi läpi. Kaadoin repun etuosaan vettä ja jäin odottelemaan. Molle taskujen kiinnikkeen ottivat kyllä veden vastaan, mutta sillä ei ollut nyt se suurin merkitys tässä. Aikaa kului 30 min ja ilman kosketusta vesi killui pinnalla edeleen. Joten hieroin ronskisti pintaa veden ollessa päällä ja sitten vesi menikin repun sisäpuolelle, eli vaatii kosketusta pidemmän vedessä ”uiton” aikana. Toisessa kohtaa kaadoin vettä repun päälle ja aloin hieroa kangasta voimakkaasti veden ollessa myös kankaan päällä. Vei aikaa huomattavasti enemmän että vesi alkoi mennä läpi (2 min jotta alkoi imeytyä hiljalleen). Esimerkikski teltoissa suositellaan aina pystytettäessä että pingotetaan kunnolla, saadaan pintajännitettä joka auttaa veden pitävyydessä. Reppujen kanssa se onkin haasteellisempaa, kun metsässä rymytessä osuu keppejä ym varusteisiin.

Sadesään retkeilyllä toimi hyvin sadesuojan kanssa.

Kangasta ei ole palosuojattu, eli kokeilin hyvin varovasti miten kangas suhtautuu tuleen. Sytkällä kärvensin pieneltä alueelta, josta palo ei haittaisi käyttöä pahimmillaan. Kuumeni nopeasti ja tummuminen alkoi myös pian. Eli ei kannata jättää nuotion viereen/ kaasukeittimen lähelle, ellei toivo reikiä reppuun.

Säädöt. Todella yksinkertaiset ja helpot. Sotilas tuotteissa on pyritty yleensä pitämään kaikki ylimääräinen pois ja nopeaan mahdollisuuteen tehdä säädöt. Lannevyön lukko on tyyliltään ”Bergbuckle”. Jos kyseinen lukkomalli ei ole entuudestaan tuttu, niin ei kannata jättää kokeilematta. Pikku harjoittelulla saa helposti yhdellä kädellä auki. Lantiovyö ei ole pehmustettu, mutta tuntui napakalta kuitenkin. Kiitosta saa oikealla puolella oleva viilekkeen (olkaimet) aukaisu lukituksen poisto. Eli saat aukaistua koko viilekkeen ja reppu on helppo poistaa selästä vikkelästi, esimerkiksi painavan repun pois ottaminen on näin helpompaa. Repun sai hyvin lähelle selkää, tukevasti ja tilaa selän ja repun väliin jäi kohtuullisen mukavasti ilmankiertoa ajatellen. Selkäpuolella on pehmusteet ja ilma kulkee hyvin pehmike paneelien muodon vuoksi. Näin naisena, myös säädöt toimivat mitoituksiltaan hyvin, jäi varaa rinnoille ja lantiovyö itselläni ei ainakaan hiertänyt mittojen puitteissa. Viilekkeet ovat puolestaan hyvin pehmustetut ja aika näyttää miten sitten pysyvät muodossaan. Säätöjen jälkeen ns.ylijäävä hihna on helppo kääriä ja mukana on tarrat joilla sen saa pysymään poissa roikkumasta (paitsi edessä olevissa viilekkeiden kiristimissä). Nostokahva on kangasta ja hyvin jämäkän oloinen. Itse toivoisin sen olevan hieman suurempi jotta tarttuminen talvella hanskoilla helpompi jos kahvasta nostelee.

Vetoketjut. Lempi aiheeni. Niiden kanssa tulee monesti suurimpia ongelmia ja puutteita. Ensinnäkin repusta löytyy vain 4 vetoketjua. Repun sisältöön pääsee hyvin käsiksi, koska U:n mallinen vetoketju aukaisee sen kokonaan (kahdet vetimet). Repun päällä olevaan pikku taskuun näin ollen myös kaksi vedintä. Päälokeron vedin ja itse vetoketju on järeä ja kulkee hyvin ilman että esim. kangasta jäisi väliin. Ylhäällä olevan pikkutaskun vetoketju on myös iso ja samoin vetimet, niihin on siis helppo tarttua. Repun oikeassa sivussa on pitkä vetoketju selkäosaan. Itse olen pitänyt selkäosan taskuissa kovalla pakkasella esim istuinalustaa. Myös suorassa pysyvien asioiden säilytyksen hyvä, kuten kartta. Sivun vetoketju on pienempi, kuin myös vetimen metalliosa. Valmiina ollut vetimen naru on jämäkkä joten aukaisu tumput kädessä onnistuu. Sitten ainoa miinus pisteen saava vetoketju. Sadesuoja joka sijaitsee repun alapuolella on pienen vetoketjun takana. Tämän haaste on se, että sisätaskun sisässä, aivan vetoketjun juuressa on sijoitettuna sadesuojan pidikelenkki. Muovinen pidike ottaa kiinni helposti vetoketjuun kun aukaisee / sulkee vetoketjua. Tässä saa siis hieman harjoittaa sorminäppäryyttä. Vetoketju on pienempi hammastukseltaan ja myös metallivedin. Vetimessä kuitenkin hyvä naru josta saa otteen. Muuten vetoketjuissa ei ole moitetta.

Tilavuus ja taskut. 40L on hyvä perus retkeilykoko. Menee päiväretkille ja yökäyttöönkin pienellä varustuksella. Mutta, lisää tilaa saa hyvin molle taskujen avulla! Tässä hyvä puoli on molle taskuille kiinnikeluuppien määrät ja sijainnit. Molle kiinnikeluuppeja on etupaneelissa neljä, sivuissa kolme ja pohjassa vielä kolme riviä. Olkaviilekkeissä on myös kiinnityksille mahdollisuutta, pieniä molletaskuja tai klipisillä vaikka lamppu kiinni.Taskuihin on helppo sitten laittaa kaikki mitä saattaa tarvita nopeasti tai vaikka makuualusen kiinnitykseen. Sivussa on isot taskut. Repun kyljissä kulkee vahvat kiristysremmit joiden avulla repun saa hyvin kutistettua ja tiiviin kokoiseksi. Kaikki klipsit ovat vahvoja ja isokokoisia joka helpottaa hanskat kädessä työskentelyä. Repun sisäpuolella päätaskussa on iso avoin tasku selkäpaneelissa, sinne sopii esimerkiksi juomarakko loistavasti. Juomarakko on huomioitu muutenkin repussa. hyvät ulostulot niin oikealla kuin vasemmalla. Sadesuojassa on myös ulostulot juomarakon letkulle. Miinuksena itse koen, että pikkutaskussa ei ole yhtä pientä klipsiä sisäpuolella. Tämä on täysin oma mielipide ja totuttu asia, avaimet talteen klipsiin.

Kaiken kaikkiaan reppu on käytössä osottautunut toimivaksi suuremman luokan repuksi. Mukana reppu on ollut metsästysreissuilla kuin päiväretkillä.Sadesäässä ja auringossa. Metsästysreppu tämä ei varsinaisesti ole, mutta käytännöllisyydellään passeli siihenkin. Lasten kanssa retkeillessä mahtuu hyvin nuotioreissun tavarat tänne, ja juomarakkoa käyttämään oppinut lapsi voi hörpätä helposti suoraan repun letkusta vettä. Reppu saa minulta hyvät arvosanat huolettomuuden ja yksinkertaisuuden vuoksi. Iso tasku joka avautuu kokonaa helpottaa reissuja huomattavasti! Tämän repun kun saa kutistettua sivulla olevien remmien ansiosta,käy tämä vaikka työreppuna. Ulkonäöllisesti tyylikkään ja uskottavan näköinen, laadukas vaikutelma. Näitä reppuja ei kadulla tule joka päivä vastaan, joten voi hieman erottua massasta. Massasta erottumiseen voi lisätä vaikka buustiksi tarran etupaneeliin, jossa sille oma paikkansa. Hinta- laatusuhde on mielestäni kohdallaan.

Lopuksi vielä linkki U.S Eaglen Karrimor tuotteiden sivulle: Karrimor

Ilta seikkailut jatkukoon!

Iso kiitos U.S Eagle että saimme olla testaajina!

Terveisin Suvi ja Eräipana

Eräipanan isi esille

Ensiaskelia, turvallisesti isin kanssa ❤

Isänpäivä tuli ja meni. Siitäpä mieleen pullahtikin että vosin lyhyesti esitellä hyvinkin oleellisen osan perhettä,isi. Eräipanan isi on suurin idoli lapselleen ”Eräipanalle” melkoinen isin poika. Vaikkakin äiti on se ”supermies” ja ”tosi kova äijä” kuten on Eräipana todennut, otettakoon nyt positiivisena (on äiti kuitenkin välillä se rinsessakin).

Ja taas sitä mentiin,voi haukotus!

Mutta isi. Meillä aviomieheni on ollut mukana vahvasti kaikissa eräily asioissa. Miehelläni on vahvat taidot luonnossa liikkumisesta ja eräilystä vuosi kymmenet. Mieheni kautta olen oppinut myös osan asioista ja kärsivällisyyttä pienissä hienosäätö puuhissa. Eräipanan isi on todella näppärä näpertäjä ja yhdessä tulee tehtyä iltaisin eri ”tee se itse” viritelmiä, kun Eräipana on simahtanut. Muunmuassa tulimäntä on yksi hauskimmista viritelmistä. Isillä on vilkas mielikuvitus ja idearikkaus. Kuitenkin jalat maassa ja pää maltillisesti pilvilinnoissa, realisti.

”pää pilvissä”

Isi on myös sosiaalialan ihminen ammatiltaan, niin kuin äitikin. Ammatti yhdisti aikoinaan meidät ja yhteiset mielenkiinnon kohteet. Eräipanalla on myös neljä mahtavaa sisarusta isin puolelta,he ovatkin välillä ovat kuvissakin vilahdelleet. Valokuvia otettaessa toki välillä on isi kameran takana ja hyvin tuo isi on suhtautunut tähän ”Eräipana” tapaan tuoda ihmisille esille äidin ammattia ja perheiden luontoon lähdön neuvontaa.

Pikku marttyyri takana

Mitäs se isi tykkää tehdä? Muuta kuin näpertää pikkutarkkuutta vaativia asioita ja viettää eräily elämää. Isi rakastaa lukemista, harrastaa kahveja, ihailee kauniita asioita kuten antiikkia. Eräipanan isi on todella lehmänhermoinen ja tyyni ihminen, hänelle on helppo puhua surut ja murheet myös niiden ulkopuolisien ❤ Monia onkin kiinnostanut onko meillä iso ikäero? Riippuu näkökulmasta 😉

Jä näin sitten puhallusputki toimii

Isyys on kaiken kaikkiaan moninainen asia jota isänpäivä nosti esiin jälleen. Isyyttä on niin montaa kuin isejäkin. Toisilla ei ole isä hengissä, toisen isä ei ole läsnä, ei olla väleissä, on anteeksi antamattomia tekoja, on isejä vankiloissa/ muissa laitoksissa, on isejä eri kodeissa, on isejä joista ei tiedetä. Mutta kuka määrittää hyvää isyyttä, jokaine itse. (ellei rikota tiettyjä rajoja joita ei tule hyväksyä)

Breikki kohti Saarenmaata, vaati tuhtiä jätskiä ja kahvia, isin kanssa pohdintaa. Onko Kaalin kraaterilla meteoriitin paloja?

Keep it simple,tälläinen on isi, juuri Eräipanalle täydellinen, turvallinen aikuinen, hellä, rakas isi ❤

Nuotiolla herkkujen kokkailuja, kohteena Jäminkipohjan laavu!

Kummitädin kanssa dinosaurusjahdissa

Lokakuun lopulla pohdimme, että olisi kiva hurauttaa johonkin uuteen kohteeseen missä ei olla käyty. Kuitenkin sopivan ajomatkan päähän tampereesta, alle 2h suuntaansa. Kun pikkuisen tutki karttasovelluksia löytyi Jäminkipohjasta laavu, kivan oloisella paikalla kartan maaston muotojen mukaan. Mitään kummempaa tietoa ei googlailuilla löytynyt, joten kuullostaa hieman seikkailulta!

Ilma olisi muuttumassa säätietojen mukaan; aurinkoa, ei liian viileä kuitenkaan. Eräipanan paljon eräilevä kummitäti innostui myös ajatuksesta ja pomppasi matkaan mukaan! Ajateltiin että, on syytä ottaa omat puut mukaan ja nyt jotain speciaalia herkkua ruuaksi! Jotain kohtuullisen helppoa ja nopeaa Pizza, se toimii yleensä aina, ei liian haastavan hidasta lapsen näkökulmasta. Kuitenkin varmuudenvuoksi mukaan paketti nuudeleita, neljävuotiaan makunystyröiden mielipide voi vaihtua sekunissa ja syödä pitää kuitenkin (vältellään nälkä kiukkuja). Jälkiruokana pettymystä ei tuota sokeriöveri Snickersmutakakku.

Tarkkailkaamme mutakakun koostumusta; mutainen on ja makea!
Ja pizza..juuri ne oman maun mukaiset täytteet pääsee tulille!

Kotona laitettiin yhdessä raaka-aineet minigrip pusseihein ja purkkeihin. Eräipanasta kasvisten pilkkominen on loistavaa puuhaa, samoin kuin pizza taikinan teko. Eli pienet esivalmistelut kotona, pääsee helpolla ulkona. Loppuun sujautetaan reseptit 🙂

Auto starttasi pikku vesisateessa kohti Ruovettä, tarkemminottaen Jäminkipohjaa joka on Tampereen Teiskon suunnalta tultuna ennen Ruovettä. Eräipana jaksoi hyvin laulaa omia hevi laulujaan auton takapenkillä ja suunnitella suklaapatukan upottamista kakkuun. Kuitenkin, uni vei voiton ja tuhina kuului kohta. Pikku päiväunet eivät ole pahitteeksi hänelle, jaksaapa olla vauhdissa ja paremmalla tuulella myöskin. Eräipanalla ei automatkalla ole ulkovaatteita päällä, joten mukavempi matkustaa & ulkona ei tule vilu niin herkästi kun ei hikoile autossa.

Saavuttuamme oletettavasti oikeaan paikkaan joutui miettimään, voiko autoa jättää tänne. Paikka oli päättyvän tien varressa ja tie päättyi talon pihaan josta lähti pellolle tie. Jätimme auton tien varteen, siten että siitä pääsi turvallisesti kaikki ohi. Eräipanakin heräsi ja vähän venyteltiin ja puskapissasi ennen kun alettiin laittamaan ulkovaatteita. Kerros pukeutuen oli helpoin olla, sekä nopeasti laittaa lisää tai vähentää. Lähdettyämme kävelemään oli sade tauonnut, mutta kohta ropisi hieman vettä ja nopsaan sadetakki & hattu ylle. Pelolla meni hyvä traktori ”polku” ja siitä kävelimme kohti oletettavaa laavua. Kun ura loppui, siirryimme pellon reunaan kävelemään ja pian metsään meni aivan pellon kulmasta vähän kuljetun polun jälki. Järvi näkyi kokoan, olimmehan pikku niemessä kokoajan. Eräipana huomasi pian korkean pikku rakennuksen, PuuCeehän se oli ja oikealla puolella, rannan tuntumassa näkyi laavun katto. Olipa helppo matka!

Tärkeitä tutkimuksia erilaisten heinäkasvien parissa. On kastikoita, koiranheinää, juolaheinää..

Siinä ihmeteltiin että ompahan kauniilla paikalla laavu! Vesi tihku loppui ja saatiin sadetakki & hattu pois Nimin luki laavussa ”Tervasalmi”Puita ei ollut, eikä liiteriä. Omat puut olivat siis hyvä olla tai kaasukeitin / trangia / risukeitin. Istuttiin laavulle ja hetki vain ihailtiin maisemaa, Eräipanan kaivaessa maasta mitä upeinta katapulttia..eli vanhaa lahoa puun pätkää. Purettiin reput ja alettiin valmistelemaan ruokia. Kummitätii toi osan eväs tarpeista ja meillä oli kyllä melkoiset herkut nyt kasassa! Palasteltiin puita pienemmiksi puukolla & yhdellä halolla, hieman tervasta ja tuohta. Kohta oli hyvä nuotio ruuan laittoon valmiina! Eräipana viihdytti hyvin itseään kasaamalla maasta löytyneitä tikkuja ansoiksi ja kohta kummitäti oli osana katapultti leikkiä (kävyt toimivat loistavasti pommeina ja kummitäti olikin melkoinen koppari!).

Järveltä katsottuna laavu maastoutuu melko hyvin

Pizzat pääsivät ensimmäisenä paistoon, ohut pohja voidellulle pannulle + päälle täytteet, sitten folio päälle kanneksi ja melko korkealle paistumaan kun tuli oli vielä kohtalaisen iso. Pizzaa sai seurailla jottei sattuisi palamista. Eräipana näki äidin pizzan vamiina, totesi hän että en muuten syö pizzaa! Ei edes maistanut. No..onneksi oli nuudelit matkassa, ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta että ruoka retkellä ei kelpaa. Retkillä me joustamme, jotta saadaan pidettyä retkeily lapsesta kivana. Ei muuta kun nuudelit marinolkeittimen päälle kiehumaan. Mukana oli kuitenkin lisukkeita kuten tomaattia & kinkkua jota sai pizzaan, eli ei ihan nuudelin voimalla menty..Nuotion hiillos oli jo niin pieni että pizza pannua sai pidettyä hiilloksen päällä suoraan

Täällä luonnonsuojelualueen keskellä oli kyllä hyvin rauhallista, ei mitään muuta kuin luonnon ääniä! Ja välillä tuon pienen retkeilijän iloisia hihkaisuja kun sai keppiään vuoltua.

Kun nuudelit olivat kypsyneet ja Eräipanalla ruoka lautasella, sai keittimelle laitettua helposti mutakakku aineet (nuudelikattilan nopea huuhtelu, mutta ei järveen vesiä vaan imeytys maahan / PuuCee jos nuudelia seassa)

Samalla kun mussuti pizzaa sai sekoitella mutakakkua möhnää hiljalleen, näytti ihanan tahmaiselta! Sopivan hetken koittaessa mutakakku omalle pannulleen ja matalalle kypsymään ritilälle hiilloksen päälle. Odotellessa tutkittiin järven rantaa ja Eräipana veisteli taistelu tikkua keskittyneesti. Samalla treenattiin turvallista puukon käsittelyä.

Mutakakusta tuli niin valtavan super ihanan äklöä, että jos ei sillä lähde makean himo niin ei millään. Kakusta jäi reippaasti vielä isillekkin kotiin viemisiä.

Näin leveästi on toki hyvä marssia doinosaurusten mailla

Mahat täynnä ja energia suonissa virraten lähdettiin dinosaurusten jahti retkelle. Kierrettiin eteenpäin vievää polkua kohti niemen nokkaa. Matkalla oli huikeita dinosauruksen luolia ja muna joka oli jumissa kaatuneen männyn juurakossa. Lähellä nimen nokkaa oli vesi laskenut huomattavan paljon. Ihanaa mutaa jossa näin aikuisenakin oli hauska kävellä ja löllytellä mutaa jalkojen alla. Mudassa näkyi hienosti myös kauriiden kavioiden pikkuisia jälkiä, eli siis tietysti dinosaurusten. Sää oli kerrassaan upean aurinkoinen ja huomaamattaan kuitenkin aurinko alkoi laskea. Leikkiessä ja mukaan heittäytyessä aikaa sujahtaa siivillä!

Palasimme samaa polkua takaisin laavulle ja siistimme paikat hyvään kuntoon..tai oikeastaan parempaan, muiden roskia ja juoma tölkkejä lähti mukaan. Tätä on ollut hyvä opettaa myös Eräipanalle, muidenkin roskat voi ja pitää ottaa mukaan mahdollisuuksien mukaisesti.

Autolla peräkontissa riisuttiin jälleen kuraistakin kuraisemmat vaatteet pois ja puhdas eräipana autoon! Upea sumu laskeutui ja maalaismaisemat olivat todella rauhaisat. Nyt ajoimme hieman eri reittiä takaisin, koukaten Muroleen-Kapeen kautta. Jälleen totesimme että olipahan hyvä lähteä! Vaikka emme olleet varmoja mikä paikka on, niin katsomalla selviää 🙂

Pizza:

pohjaan (noin neljä isoa pizzaa, riippuu myös paistopannun koosta)

2 dlVettä
25 gHiivaa
5 dlJauhoja vehnä/ruis
1 RklÖljyä
Täytteet:
Esim. Tomaattimurskaa, sipulia,kinkkua, pestoa, tomaattia, mozzarellaa ja juustoraastetta
Pohjan voi tehdä valmiiksi vaikkapa edellisenä iltana kotona. Me teimme smana aamuna, ja minigrip pussiin mukaan. Toimi ihan hyvin näin, myös rasia / kelmu toimivat. Tulipaikalla taikinasta sai helposti paineltua lättysen, sopivan ohuen muovi lautasen päällä josta pohja voidellulle pannulle (meillä Adabau). Täytteet päälle ja tulesta riippuen korkeus. Tuli on yllättävä välillä joten mieluummin esin korkeammalla jos liekit. Folio kansi buustaa hyvin kypsymistä, kannattaa siis seurat pizzan paistumista.

Snickers mutakakku:

125 gvoita, 125 g tummaa suklaata, 2 rkl vahvaa kahvia, 1 dl sokeria, ¾ dlvehnäjauhoja tai gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta, 2 kananmunaa, 2 (à 50 g)Snickers-patukkaa, ripaus sormisuolaa, alumiinifoliovuoka kypsentämiseen

Paloittele tumma suklaa ja voi kattilaan. Kuumenna, kunnes voi sulaa. Nosta kattila tulelta/ keittimeltä, voin lämpö sulattaa myös suklaapalat. Sekoita joukkoon kahvi. Lisää sokeri, vehnäjauhot ja kananmunat. Sekoita tasaiseksi. (kaikki raaka-aineet mukana, minigrip pusseissa. Kananmunat rikottuina valmiiksi pikku pullossa, helppo käsitellä näin).

 Kaada taikina nuotion kestävälle paistinpannulle (halkaisija 15 cm) tai alumiinifolioiseen paistovuokaan. Paloittele Snickers-patukat ja painele suklaapatukkapalat taikinan joukkoon. Ripottele päälle hiutalesuolaa. Peitä pannu alumiinifoliolla kypsennyksen ajaksi. Kypsennä hyvällä hiilloksella paistoritilän päällä 10–15 minuuttia, kunnes kakkutaikina on pinnalta kypsynyt kiinteäksi. Sisältä kakku saa jäädä taikinaiseksi.

Mukavaa marraskuun alkua kaikille!

 

Sadetta,pimeää ja nuotio puuhat arkena.

Vielä ei ollut pimeys laskeutunut, hyvä näpertää tikkuja puukolla varovasti.

Mitä täällä tuumitaan kun syksy on käynnissä? Tuntuu että on uhmaikä vahvimmilaan ja ulkona ollaan kuitenkin kokoajan. Eräipana on saanut osansa tänäkin vuonna siitä mitä on olla metsästämässä, marjastamassa tai sienessä. Välillä ollut äidin mukana eri tapahtumissa myös. Mutta nyt kun syksy on todellakin ”päällä” ja sää vaihtele jatkuvasti on se välillä haaste, tietenkin. Ei ole koskaan varmaa sataako taivaalta kenties pieniä vihreitä miehiä tai keijupölyä? Asiaa kaunistelematta on totta että ei aina nappaisi lähteä pimeään ja vesisateeseen retkelle tai jotain muuta puuhailemaan. Joskus koirien lenkitys aamu viideltä sateessa ja pimeässä ei tuntuisi mukavimmalta vaihtoehdolta, vaan peiton vetäminen korville & ”adios”. Ulkoillessa, loppujen lopuksi kuitenkin melkein joka kerta on ollut ilo huomata että kannatti lähteä. Aamuisin virkistyy tahtomattaankin ja iltaisin aivot virittyvät jälleen kun saa happea!

Mikä helpottaa lähtöä pimeään ja kaatosateeseen on varmasti myös se, että siihen on vain tottunut. Myös oman lapsen vilkkaus on syy miksi on pakko olla ulkona. Siellä on tilaa purkaa energiaa ja kuralätäköissä saa pomppia. Esimerkisi lapsen osallistaminen takapihan siivoamiseen talviteloille tai riistan talviruokinnan aloittamisessa, on aktiviteettia jolla saa paremman rauhan iltoihin. Oma asenne toki ratkaiseen ja mitä on valmis tekemään, astumaan pois mukavuusalueelta tai kokeilemaan uutta? (Mutta) Myös vaatetus on iso olennainen kysymys, jos ei omista vaikka itse kumisaappaita, eipä se ole helppoa lähteä vesisateeseen. Meillä on panostettu ulkoiluvaatteisiin, tässä korostan että kaikkea ei todellakaan ole ostettu uutena. mutta tarve on pakkotanut hankkimaan vaatteet joka säälle.

Mitä siellä kuraisessa, pimeässä märässä säässä voi sitten tehdä? Keskellä arkista viikkoa, kun töiden jälkeen on yleensä hämärtyvää (ainakin päivätyöläisillä) tuntuu että aika loppuu päivästä valon vuoksi Värit ovat alkaneet katoamaan, pikku hyönteisiä ei pörrää enään, sienet ja marjat ovat jo kohta ei syötävässä kunnossa. Bingo voisi olla kurabingoa.

Mutta! Ainakin meillä toimii illan hämärtyessä otsalamput (oma on Nitecore Hc60-Nl1834 & Pezl Actik Core, ipanan Pezl tikkid eli lasten oma malli joka silmille turvallisempi) tulen tekeminen, ruokailu/välipala ulkona, muiden lasten kanssa mahdolliset heijastin bongaus leikit pihassa (ennalta suunniteltu heijastin rata toimii myös rasti tehtävänä, joissa kysymyksiä isommille), tähtien tunnistaminen. Sisällä ollaan myös nikkaroitu hyvällä sotkun määrällä lintulautoja syksyllä.

Esimerkisi olimme vesisade iltaruoka retkellä laavulla juuri. Todella hämärä päivä, itselläkin hyvin vetämätön olo ja ajattelin että työpäivän jälkeen haetaan Eräipana päiväkodista ja katsotaan elokuvaa möllötellen (ei se väärin ole). toisaalta.. koko päivä sisällä tarkoittasi itselle myös unetonta yötä ja mitäpä jos päiväkodissa ei olisi oltu ulkona ja lapsi käy ylikierroksilla. Päätettiin miehen kanssa että napataan Eräipana päiväkodista suoraan matkaan laavulle kokkailemaan. Sade yltyi ja mietin että onko tässä mitään järkeä. Pakattiin tulentekovälineet, EA-pakkaus, helpot ruuat nuotiolle, Eräipanalle vaihtovaatetta, puukot ja otsalamput. Päälle kuori vaatteet, joista tieto että nämä vielä kestää sateen. Perinteinen sadeasu on aina hyvä, mutta itse ”kuumakallena” sen kanssa olo on yhtä tuskaa. Yleensä vain tosi myrskyllä käytössä tai jos istuu veneessä / on stabiilimpaa olemista kaatosateessa. Reppuna meillä oli 40l Karrimor SF Thor käytössä ja sinne mahtuu loistavasti kaikki! Myös hyvä sadesuoja löytyy ja helppo aukaisu, siten että koko reppua aukeaa U-mallisen vetoketjun ansiosta (helppo päästä käsiksi nopeasti tavaroihin).

Päiväkodilla odotti kiukkuinen lapsi! Pahempi ärrimurri iski kun tultiin kesken leikin hakemaan. Ruokakin oli ollut kuulemma matokeittoa ja kakkaa. Vaatteiden pukeminen on kerrassaan kamalaa vapauden riistoa ja kurahousut saisi syöttää T-Rexille. Tällä asenteella oli mukava lähteä matkaan ja sade vaan jatkuu.

Ai minä murjotan? kiukuttelen?

Kohteena oli Kangasalan vehoniemen laavu koska; siellä oli takuulla puita, iso laavu, yleensä rauhallinen (tosin kuka lähtee hämärässä vesisateesa nuotiolle?), PuuCee, sopiva lyhyehkö kävelymatka joka hiekkatietä = paljon hyviä vesilätäköitä. Laavu muutoin esteetön, paitsi PuuCee/Puuliiteri. Myös potkupyörä oli mukana, ajateltiin että varmaan ilahtuu kun pääsisi potkuttelemaan, oma rinkkakin oli mukaan pakattu.

Kuitenkin, kun auto oli saatu sopivaan kohtaan ilmoitti Eräipana että ei varmasti ota potkupyörää saatika tyhmää ja rumaa rinkkaa. Vesisateessa jatkettiin sitten hiekkatietä eteenpäin ja asiaa helpotti kun piti kädestä kiinni. Kohta kuitenkin alkoi harmitus laantua eräipanalla ja kuralätäköt sekä hiekkakasat & isot kivet alkoivat kiinnostamaan. Loppumatka sujui hyppien, pomppien ja kiipeillen kivillä. Onneksi oli repussa sadesuoja ja aikuisillakin kengät joista vesi ei mene läpi. Sade muuttui kaatosateesta hieman pienemmiksi pisaroiksi, ihan hyvä niin koska kohta oltiin perillä.

Isin kädessä on hyvä taittaa matkaa

Laavulla haettiin heti kuivia puita liiteristä ja tuohta, sitten vaan pilkkomaan ihan pientä silppua siittä. Kun tulta sytyttää sateessa (tai märkiä puita) on syytä tehdä pohjatyö kunnolla jotta tuli pysyy ja syttyy hyvin. Ihan pieni silppu on välillä hyvä laittaa kosteassa säässä takin sisään kuivumaan, samalla kun pilkkoo muita puita. Oleellista on että puiden koko ”kasvaa” pikkuhiljaa tulessa. Eli ensin kuivat pikku silput & tuohet, tikut ja kiehiset. Sitten sormenpaksuista puuta ja siitä sitten suunta suurempaan. Kaikkiin kokoluokkiin itse teen sateella kiehisiä pintaan ja se on toiminut hyvin (ellei ole ihan tolkutun kaatosade).

Eräipana auttoi tekemällä omalla pikku puukolla (Marttiini Condor Junior, hyvä kahvan pinnoite & sormisuoja, pyöristetty kärki) silppua ja harjoitteli isin kanssa kiehisien tekoa. sitten kaivettiin hänelle oma plasmasytytin jolla sai sitten käristellä puun palojaan (Eräsytytin/ plasmasytytin.fi). Plasmasytytin on kaukana leikkikalusta joten tätä en suosittele lapsen käyttöön ilman todella tarkkaa valvontaa! Samalla äiti sai tulen syttymään. Sateen suojassa laavun alla sytytettiin tuohen pala ja pikkusilppu. Nopeasti ne tulipaikkaan ja kainalossa pieniä puun paloja. Pikkusilppua ja tikkuja saa olla todella paljon. Puut syttyivät ihme kyllä ensi yrityksellä ja saatin lisäiltyä ripeästi isompia puita. Tulen ylläpidossa ja elvytyksessä auttaa ilman saaminen. Siinä hyvänä apuna on vaikkapa istuinalunen ja sillä tulen ”leuhuttelu”. Tästä ipana kovasti pitääkin kun saa olla mukana tuli puuhissa!

Ja tuli vangitsee loisteellaan. Näin onnistuu tulen hapen saanti hyvin.

Ruokana oli risottoa jossa paistettua tomaattia lisänä. Riisi oli eiliseltä päivälliseltä ja jauhelliha paistui nopeasti tulella. Nämä yhteen, paljon öljyä kattilassa ja tomaattia pilkottuna sekaan sekä herne-maissi-paprika sekoitusta (joka kotona otettu pienempään erään purkissa), mausteet sekaan! Kurkkua oli mukana omassa purkissaan, se kun on parasta Eräipanan mielestä. Jälkiruokana oli kahvia ja erityis yllärinä kindermuna Eräipanalle. Erityis jälkiruoka reippaalle sadesään ulkoilijalle! Omassa juomapullossa oli mukana myös puolukkatuoremehua, joka kuuluu myös suosikkeihin.

Tuli tuo kummasti tunnelmaa kun illat pimenevät.

Ilta oli jo pimeä ja otsalampulle kyllä tarvetta. Mutta mikäs siinä ollessa sateella, suojassa ja hörppiä kahvia. Meillä Eräipana saa kahvia myös, tosin ainakin puolet on siitä maitoa. On kiva olla niinkuin muutkin. Siinä istuskellessa käytiin läpi jo hyvillä mielin päivän tapahtumia, mitä oli askarreltu päiväkodisssa, kuka leikki ja kenen kanssa, mitä mahtaa mummolle kuulua, oliko kummisetä missäpäin, saako tyttöjä pussailla päiväkodissa, miksi joku kiroilee, oliko pimeässä nyt jännittävää (jos on niin miksi). Käytiin läpi ihmisten ja eläinten aisteja ja miten niillä pimeässä pärjää, todettiin että pimeys herkistää ihmisen aisteja muun muassa kuuloa.

Otsalampun iloa! Kunhan ei näytellä silmiin, myöskään omiin silmiin1

Kello lähestyi seitsemää, pakattiin tavarat ja katsottiin ettei jäänyt mitään laavulle. Meillä arkisin mennään 20.00 yöunille. Sadesuoja repun päälle ja matka kohti autoa otsalamppun valossa alkoi. Eräipana on aina tohkeissaan, kun saa kulkea erityisesti äidin lamppu päässään ja tutkia ympäristöä sen kanssa. Eikä tarvitse edes lähteä vaikkapa olohuonetta pidemmälle! Nyt oli virtaa Eräipanassa ja etenkin kun näki jo melko lähellä autoa, ison metsäkoneen työssään! siinä jos jossain oli kunnon valot ja miten se katkoikaan puut siisteiksi pinoiksi karsien ne samalla. Näitä ihaillaan välillä YouTubessa tai Instagramissa 😀

Palatessa autolle, oli puolestaan äidin käsi hyvä

Autossa riisuttiin takakontissa kuravaatteet ja sitten menoksi! Loppujen lopuksi oli kiva, märkä, pimeä reissu. hyvää ulkoilua kaiken kaikkiaan ja omakin mieli oli huomattavasti virkeämpi. Eräipanan kiukku oli jäänyt jo menomatkalla hiekkatien mutkaan ja hyvä niin! Kotona lämmin suihku, voileipä ja lämmin maito, sitten pieni mies nukahtikin ennen kuin oli ehtinyt pöö sanomaan. Ulkoilu on täällä todettu parhaaksi unilääkkeeksi kaikille ja unet silloin myös Eräipanalla tasaisia. Itse olen opetellut nyt pakosta nukkumaan sisällä, lähellä tehdään uutta asuinaluetta, joka vaikuttanut ison tien liikenteen ääniin. Metsää on kaadettu tien ja kodin välistä runsaasti ja peltorit päässä ei oikein osaa nukkua, vielä. Tässä koittaa nyt löytää markkinoilta kaiken äänen eristäviä korvatulppia ja kokeilla sitä kuppikuulokkeiden kanssa nukahtamista. Sisällä nukkuminen on itselleni haaste ja ulkona nukkuessa unenlaatu on parempi, sekä aamulla olo pirteämpi. Ehkä tähän löytyy ratkaisu, miten saada melu pois pihalta!

Nyt toivotetaan hyvää viikon jatkoa kaikille, ulkoillaan sen verran kukin tyylillämme mikä hyvältä tuntuu ja kaikkea voi ainakin kokeilla!

Luontokeskus Naava sadepäivänä ja ruokavisiitti Isokurun laavulle.

Vettä satoi..satoi kunnolla. Aamulla kaiken löysäilyn jälkeen ajateltiin että mennään käymään luontokeskus Naavassa, siellä kun ei olla aiemmin käyty.

Luontokeskus Naavalle olikin mökiltä lyhyt matka, lähellä oli myös matkamuistomyymälä ja kuppa josta olikin napattu nakkikeitto ainekset viikoksi. Naavalta lähtee myös suuri osa reiteistä ja sen vieressä on iso infotaulu alueen ympäristöstä.

Ilma oli harmaa ja hieman märkinä hipsimme ovista sisään. Mainittakoon oleellinen seikka, Naavaan on ilmainen sisäänpääsy kaikille ja se on iso plussa. Hienosti oli huomioitu korona ja käsidesiä oli saatavilla ja muistutus turvaväleistä (nyt on maski suositus jo). WC tilat olivat heti ovilla jossa pääsi myös kunnon käsipesulle. Kulku myös esteetön.

Kaiken kaikkiaan eteisaula oli ihanan tilava ja info piste myös helposti siinä. Cafe Loimu löytyy myös samasta rakennuksesta. Sovittiinkin Eräipanan kanssa, joka huomasi kiiltävät berliininmunkit, että mennään herkuille kierroksen jälkeen.

Se olin sitten tuhatta ja sataa kiertämään ja kokeilemaan asioita! Näin lapsellisen näkökulmasta oli Naavassa suunnittelu tehty hyvin. Tietoa alueen luonnosta oli monipuolisesti tarjolla. Siellä pääsi kokeilemaan, haistelemaan ja tunnustelemaan asioita.

Leikkipaikka oli ainakin Eräipanalle erittäin mieluisa kohde. Siellä toukka, rämekauniainen sai kyytiä ja susi pääsi kainaloon pötköttelemään. Siinä saattoi itse hyvin katsella mitä kerrottiin alueen historiasta ja geologiasta, samalla oli kuitenkin näkö/ kuulo yhteys lapseen.

Luontokeskus Naava oli siis kaukana museosta jossa ei saa koskea mihinkään ja pitää olla ”hysss”. Tällainen Naavan tapainen luontokeskus houkuttelee ja saa lapsetkin kiinnostumaan eri tavoin, kun saa koskea. Aikuisen silmin tieto oli kerätty siten että asiat on selitetty erittäin ymmärettävällä tavalla. Kun aikuinen puolestaan selittää asian lapselle on tieto siirtynyt hyvin uteliaaseen päähän.

Aikaa meillä kului kierrettäessä hyvin rauhaksiin reilu tunti. Mukaan Eräipana oli ottanut ihan oman mummolta saadun rahan, jolla ihan itse osti komean pikkuisen pehmeän tunturipöllön NaavaShopista (joka toimittaa nyt unilelun virkaa yhdessä rouva kukkakaalin, kettuporon ja papu delfiinin kanssa = sängyssä on kohta ahdasta..)

Äiti sai puolestaan hyvää tietoa alueen metsästys seuduista infon tiskiltä. Omalle kohdalle oli sattunut nyt huonoa onnea ja saaliskiintiö jäi nollaan. Mutta tulipa liikuttua uusissa maisemissa ja ihailtua upeaa Lapin luontoa! Valtion maita alueella on hyvin, kunhan huomio myös kansallispuisto alueen rajoituksineen! Eli tiedä missä liikut!

Naavassa on se ihana paikkaa mistä saa herkkuja, Cafe Loimu.Istuttiin rauhassa hyvin turva etäisyyksin muista ja katseltiin sadetta. Illalla pitäisi sateen loppua. Sokeri kuorrutteet olivat Eräipanasta parasta ikinä ja tahmatassu saikin kunnon käsipesun tämän jälkeen.

Illan saavuttua sade tosiaan melkein loppui, hienoista pikku tihkua vain. Silloin pakattiin nopeasti kamat kasaan ja melko lähellä olevalle Isokurun laavulle/ kodalle! Näin saatiin isoimmat kierrokset Eräipanalta pois! Tehtiin simppeliä nuudelia ja makkaraa, nyt oli tarkoitus olla happihyppelyllä ennen saunaa ja yöunia. Hauskaa oli kun jälleen täälläkin kuukkelit lehahtivat paikalle ja saivatkin muutaman naturel pähkinän kädeltä. Tämä laavu/ kota on esteetön kulultaan, myös PuuCee on esteetön ja siitä syystä varmasti suosittu, matka luontokeskukselta on sinne myös lyhyt.

Näin tiivistettynä kesäloma oli loistava näin syksyllä pidettynä. Itse toki koittaakin ajoittaa kesäloman syksyyn marjastuksen,sienestyksen ja metsästyksen vuoksi. Nyt, mukavaa syksyn jatkoa kaikille! Koitetaan pysyä kuivina,lämpiminä ja nähdä ilmojen hyviä puolia. (sade sään terveiset nuotiolta ilta pimeyksissä 😉 )