Ensiapu. Mitä jos…

oi ei! kauhea vekki päässä, mitäs nyt!? Tekoveri on Eräipanasta ihan paras juttu, joten sitä käytetään usein harjoitellessa.

Ajattelin tuoda tähän pari esimerkkiä mitä meillä on sattunut ja mitä on ensiapu laukussa mukana retkillä. Talvi ja kesä tuovat omat pienet ”viilaukset” pakkauksen sisältöihin. Henkilökohtaiseti olen näiden asioiden kanssa ollut tekemisissä vuosia, osittain työn vuoksi myös. Elvyttämistä esimerkiksi on joutunut käytännössä antamaan muutamia kertoja, ja kolari paikolla ollut monesti se ensimmäinen ohikulkija jostain syystä. Näiden asioiden kautta toivoo, että kun hätä tulee osaa toimia edes hiukan. Lopussa pari suoraa linkkiä jotka koen hyödyllisiksi.

Ajat päiväkodilta kotiin, näet kuinka pyöräilijä kaatuu asfaltiin lujaa, ilman kypärää selatessaan puhelinta. Mitä teet ensimmäisenä. Katsot tuleeko perässä ketään ja ajat sivuun, laittaen hätävilkut päälle, auto sammuksiin, lapselle käsky odottaa. Puhelin käteen, soitto 112 sovelluksella ja salamana paikalle. Kaiutin päällä olet yhteydessä hätäkeskukseen. Kaatunut vuotaa päästä pahan näköisesti verta, ei reagoi puhutteluun tai ravisteluun. Hengitys kulkee. Turvataan henkilön hengitysteiden avoimuus ja käännetään kylkiasentoon. Pään haavaa painetaan puhtaalla nenäliina nipulla, joka auton hanskalokerosta tuli käteen paikalle juostessa. Pian saapuu ambulanssi ja kaatunut saadaan ensihoidon matkaan. Yhteystiedot annetaan hoitohenkilökunnalle. Seuraavana päivänä saat kiitos puhelun.

Hyvin menee, kieputa kieputa!

Kuullostaako tutulta? Koskaan et voi tietää milloin olet tilanteessa ensimmäisenä. Monia hyvin erilaisia ensiapu tilanteita on, lähtien henkisestä ensiavusta nenäverenvuotoon, vierasesineeseen tai ruokaan tukehtumisen vaaraan ja siitä elvytykseen. Meillä ensiaputaitoja treenataan myös koko perheen kanssa, esimerkiksi haavojen sidontaa, missä on ensiapupakkaus, miten soitetaan 112. Eräipana 4v:lle puhutaan paljon miten toimitaan jos äidille tai isille / läheiselle sattuu jotakin, mitä neljävuotias voi tehdä? Ohjeena kotona on on että juoksee naapuriin ja jättää oven auki ja nyt saa huutaa apua! Puhelimen käyttöä ja 112 sovellusta on opetettu myös. Lapsien kanssa on helppo leikin kautta opetella ensiaputaitoja ja ikätasoon nähden sopivia harjoituksia on hyvä tehdä. Myös että lapsi tietää mistä löytyy puhdistusaine ja laastarit tai missä on päävirtakytkin ovat hyvää tietoa. Erämaassa yleensä on kummatkin vanhemmat mukana. Silloin on kerrottu joillekkin läheisille mihin lähdetään, millaista reitti, milloin pitäisi olla seuraavassa kohteessa. Mukana alueella jossa ei ole verkkoa on hätäviestintälaitteena ollut Garmin InReach, joita saa melko hyvin vuokralle. Tämän pystyn myös pariliittämään omaan kellooni. Omassa puhelimessa on myös hätäviesti painike joka lähettää sijaintitiedot & valmiin viestin kolmelle valitulle henkilölle. Tästä on ennalta sovittu näiden kolmen ihmisen kanssa, jos saavat viestin niin osaavat välittää tiedon eteenpäin. Jos olen kaksin Eräipanan kanssa liikkellä, kerrotaan aina mihin matkataan ja annetaan väliaika tietoja. Kaksin kulkiessa nyt lapsen ollessa isompi, on kerrattu missä on äidin astmalääke esimerkiksi (aina samassa paikassa rinkan/ repun sivustaskussa, josta ulkopuolinen sen saa helposti! Ja lapsi oppii muistamaan myös paikan). Retket on myös suunniteltu siten, että osaa arvioida itse reittiä ja varuisteita jotka edesauttavat turvallisuudessa. Esimerkiksi kengät liukkaalla säällä tai kallioilla.

Lopussa myös suu suppuun 😀 Hieno kääre ja verenvuoto saatu tyrehtymään, näin istuma asennossakin.

Erittäin hyvät ja kattavat ensiapu ohjeet löytyvät punaisenristin sivuilta ja niihin tutustumista suosittelen. Tässä suora linkki valikkoon jossa yleimpiä onnettomuuksia: https://www.punainenristi.fi/ensiapu/ensiapuohjeet/ Toinen hyvä sivu johon kannattaa tutustua erilaisien vaaratilanteiden syntymisen ennaltaehkäisyä ajatellen on:https://www.kotitapaturma.fi/ikaryhmatietoa/lapset/#46797e46

Ensimmäinen retkeily tapaturma oli Eräipanan ollessa ihan pieni ja oppinut juuri kävelemään. Lähdettiin läheiselle laavulle kauniissa pakkassäässä. Äiti laittelee ruokaa lautaselle ja isi pakkaa laavulla lepääviä tarvikkeita reppuun. Pikkuinen Eräipana auttelee parhaansamukaan ja kipittää äidin luota isin luokse. KOPS! Laavun reuna tuleekin vastaan suoraan kasvoille ja lapsi kaatuu selälleen itkien. Kolahdus oli melkoinen ja sitä säikähti itsekin. Nopea ajatus oli että ”lapsi itkee, hyvä!” Eli on ainakin tajuissaan. Vaikka kaikki tapahtui sekunissa, niin aika tuntui hitaalta. Se miten yhdellä jalan siirrolla olit jo lapsessa kiinni, toteamasa että on tajuissaan ja mitä mahdollisesti aletaan paikkaamaan. Psyykkinen tila ottaa vallan silloin, poistutaan mukavuusalueelta ja siirrytään vaaran alueelle, toisilla siirtyminen tapahtuu paniikin alueelle. Näillä eri alueilla ihmine toimii erilailla, ja tästä syystä oman itsensä tunteminen hätä tilanteen sattuessa on hyvä tiedostaa. Objektiivien uhka ei ole olennaisin, vaan tulkinta tilanteesta. Myös aiemmat kokemukset voivat ohjata tilannetta. Eräipana oli lyönyt nenänsä lujaa terävään laavun reunaan. Hampaat olivat säästyneet siis. Koska verta vuosi nenästä, otettiin pikkuinen etukumaraan asentoon. Etukumarassa ei veri vuoda nieluun. Pyyhittiin suurimmat veret nenästä. Jos kyseessä olisi lapsi joka osaisi niistää, olisi pyydetty tyhjentämään nenästä veret niistämällä. Painettiin sieraimia (etuosa, ei nenän juuren luinen alue) kohti rustoa ja lapsi ei itkenyt enään. Otettiin aikaa milloin nenää alettiin puristamaan etukumarassa, 5min. kuluttua oli vuoto lakannut. Jos nenäverenvuoto ei meinaa tyrehtyä, on syytä lähteä kohti lääkäriä. Seurailtiin tilannetta ja Eräipana vaikutti tarkkaavaiselta jälleen. Otettiin nyt hyvin rauhallisesti ja syötiin eväät & lähdettiin pois. Koska osuma tuli päähän, oli syytä tarkkailla pikkuisen epäonnisen retkeilän vointia. Onneksi mitään ei tästä kolauksesta seurannut.

epäonnen retkeltä, vielä nenä kunnossa.

Falavel jumissa kurkussa. Ei varsinaien vierasesine, mutta jumissa tiukasti. Oltiin kaksin kokkailemassa päivällistä, kaunis Isojärven kansallispuisto oli kohteena. Yksi yö oli takana ja nyt kotiin paluu häämötti 3v:llä retkeilijällä. Uusi tuttavauus falavel oli kesän hitti ja helppo valmistaa ulkonakin kaasulla tai tulilla. Nyt Eräipana veteli kauhealla tahdilla ruokaa, vaikka on muistutettu että ei saa hotkia. No kohta kuului köhimistä ja kakomista. Tuttu tunne itsellekkin ja siinä voi iskeä paniikki pian! Totesin että nyt on pahasti jumissa ruuat kurkussa! Äkkiä poika polvien päälle syliin, siten että pää oli alempana vartaloa. Viisi napakkaa lyöntiä lapojen väliin (suhteutetaan lapsen kokoon. Vauvoilla sylissä pito hieman eri, kts.punaisen ristin sivuilla hyvä ohje). Neljännellä lyönnillä lähti valtava falavel köntti nielusta, huh helpotus. Henkisesti oli valmiina jo ottamaan puhelimen 112 sovelluksen esiin.Heimlichin ote olisi ollut seuraavana käytössä. Näitä kahta otetta olisi jatkettu vuorotellen, kunnes pelastushenkilöstö olisi tullut paikalle. Pahimmillaan olisi pitänyt aloittaa elvytys jos Eräipana olis mennyt tajuttomaksi. Onni onnettomuudessa!

Alla kuvissa hieman harjoiteltiin tilannetta jossa äiti olikin pyykkejä laitellessa kaatunut. Miten karjutaan apua tai juostaan etupihaan huutamaan tai koputtelemaan naapureiden oville. Myös 112 sovellusta ja puhelimessa puhumista on treenattu. Tässä kokeiltiin hengittääkö äiti, reagoiko ravisteluun tai puhutteluun ja miten saisi käännettyä kylki asentoon. Isi neuvoi vierestä ja hieman autteli 🙂 kutittelu lopuksi sai kummasti äidin hereille ❤

Missä haavateippi! Huutaa Eräipanan isi. Eräipana taisi olla 2v kin paikattiin säären terävää haavaa. Oltiin Itä-Suomessa ja aikalailla ”keskellä ei mitään” Matkaa naapuri valtion rajalle 5km. Viiltohaavoja voi syntyä melko helposti, esimerkiski paperista tai puukosta tai tölkin kannesta. Tällä kertaa oli kyseessä viimeinen vaihtoehto. Haava oli kuitenkin ikävän pitkä ja syvä. Eräipana oli tutkinut ruoka tarpeitamme hyvin hartaasti ja huudahti ”pipi” kun käteen oli tullut haava. Haava oli kesäaikaa elettäessä käsivarren sisäpuolelle. Puhdistettiin haava mukana olleella puhdistetulla vedellä, jota valutettiin ylhäältäpäin haavaan. Vesi oli onneksi kylmää, koska kylmä supistaa verisuonia (miksi oli kýlmää, oli puhdistettu lähteestä). Todettiin että haavassa ei ole vierasesinettä, kuten hiekkaa tai sammalta, laitettiin antieptistä puhdistusainetta vielä ja paineltiin kuivaksi sideharsolla. Sitten haavateippi, myös perhosteippinä tunnettu päälle, jotta reunat pysyisivät toisisaan kiinni ja jäljestä jäisi siistimpi. Taas hyvä muistus itselle, älä jätä ananaspurkin kantta suojaamatta matalalle.

Palovammat kesällä. Minä itte! Neljävuotiaan kovalla tahdolla ei tunnu aina kaikki menevän muistiin, mitä saa tehdä ja mitä ei. Esimerkiksi juurikin tämä ruuanlaitto ja tuli. Ruuanlaitto on toki hyvä asia ja että on kiinnostunut asiasta aidosti, siinä pysyy myös lapsi hyvin silmissä ja keskustelu (tai inttämis) yhteys ja aito läsnäolo. Mutta, nyt retkellä Eräipana halusi kovasti keittää kahvia ja saikin auttaa veden kaadossa kattilaan, veden kiehumisen tarkkailu ja kahvinporojen kaatamisessa kattilaan. Mutta, kun äiti käänsi selkänsä halusi Eräipana ottaa kuumasta kahvasta kiinni ja kaataa kuksaan kaffet. Vaikka on puhuttu sata ja yksi kertaa että lepäämässä olevat ruokailu astiat ovat kuumia. Koska oli kuuma ilma niin lähin kylmä asia oli tällä hetkellä järvi. Äkkiä käsi järveen. Palovammoja´voi aiheuttaa moni muukin asia kuten höyryt, nesteet tai syövyttävät aineet. Eräipana istu käsi järvessä ja minä hain alumiinisen juomapulloni ja palovammageelin. Eräipana sai jatkaa jäähdytyshoitoa puristamalla kylmää pulloa 15min. Näin palo ei pääse etenemään syvemmälle. Tämän ensi jäähdyttelyn jälkeen halusi eräipana vielä pitää pitkän aikaa kylmää märkää sukkaani kädessä (khöm,sukka oli puhdas 😉 )Palovammageeli jäähdytti ja kosteutti ihoa mukavasti, vaikka sattui edelleen. Punainen jälki jäi muistoksi kahvipannun kahvasta ja siinä on edelleen haalea muistutus merkki.

EA Pakkauksesta:

Meillä toimii oiso molle tasku retkillä EA laukkuna. Tämän saa näppärästi nimittäin kiinni joko rinkan ulkopuolelle tai monesti töissä/ harrastuksissa vyölle. Sisältö riippuu myös hieman retken pituudesta ja sijainnista sekä ketä on mukana tai vuoden ajasta. Perus varusteita ovat mukana yleensä: desinfiointiaine, rullalaastaria, sideharsoa, joustoside, ihoteippiä, perhosteippiä, pinsetit, kertakäyttöhanskat,haavapyyhkeitä, permanenttitussi, elvytyssuoja suulle, vanulappuja, vanupuikkoja, pikkusakset,avaruuslakana, sormienlämmittimet, hakaneuloja, rasvalappuja, parin päivän lääkkeet jotka käytössä päivittäin, kipulääkkeitä. Lisäksi jos lähdetään pariksi yöksi tulee mukaan: kuumemittari ja rakkolaastaria. Talvella mukana on myös uudelleen lämmitettävät sormien/varpaiden lämmittimet,toine avaruuslakana. Kesällä puolestaan palovammageeliä ja punkkipihdit sekä kyypakkaus. Monia aikuisille sattuneita havereita on hoidettu retkillä, niistä varmasti myös lapsi on oppinut miten tulee toimia. Esimerkiksi luunmurtuman ensiapu, pyörtyneen ensiapu, henkinen ensiapu, kolaripaikalla toiminen etc. Toivoisinkin että jokainen kertaa omia ensiapu taitojaan ja voisi myös lasten kanssa rohkeasti harjoitella näitä.

112 muistiin ja treenailemaan 🙂

Laavu yön iloa Kintulammilla. Miten meillä extemboree yökyläillään 4-vuotiaan kanssa, keskellä viikkoa.

Kesäkuu oli saapunut ja lämmintä riitti! Eräipana oli jo muutamia öitä laavussa nukkunut kevään aikana ja telttailtu on omilla poluilla, ruuhkien välttämiseksi. Lähellä on onneksemme mukavia ja helposti saavutettavia laavuja, joille voi lähteä hieman extemboree yöksi kun pieni retki kutkuttele. Tässä yksi alkaneen kesän yökyläily 🙂

Kohteeksi otettiin Kintulammin luonnonsuojelualue, joka sijaitsee Tampereella ja on melko tunnettu kohde.Eräippana toivoi kovin tätä paikkaa, koska tänä keväänä ei olla siellä yövytty.Hieman mietitytti olisko muitakin yön viettäjiä paikalla, ja varmuuden vuoksi teltta oli auton peräkontissa. Keskellä viikkoa ei välttämättä vielä olisi ihmisiä yöpymässä, kesälomakausikin monella vielä odottaa.

Eräipana hihkui riemusta kun sanoin töiden jälkeen että, pakkaappa rinkkasi niin lähdetään Kintulammille laavulle yöksi.Hyppimis reaktio jee jee jee huudoilla kuului varmasti naapuriin asti. Oman rinkkansa pakkaamisessa ei Eräipanalla, 4v:n tarmolla kauaa kulunut. Rinkkana hänellä on Bergans Ruffen 18l. Tärkeimmät asiat oli hänellä pakattuina: pari ohutta Miina ja Manu kirjaa ja Villi luonto kirja, oma pikku nalle tyyny, puukko, vesipullo ja Papu niminen delfiini. Eli näillä pärjäisi kerrassan mainiostai yhden yön 😉

Äiti puolestaan pakkasi nopeasti mukaan oleellisia tarvikkeita myös. Meillä on valmiina omissa pusseissaan monet tarvikkeet, ne on sitten helppo nopeasti heittää rinkkaan ja tietää että niissä on kaikki tarvittava. Esimerkiksi tulenteko pussi, siellä on pitkät tulitikut, tuohta, pari sytyspalaa, myrskytikut minigroppussissa ja vähän ylimääräisenä kivana tulusraudat + taulaa sekä kätevä plasmasytytin, lunttua ja piitä. Itselläni rinkkana oli nyt Savotta Jääkäri XL joka on omaan selkään sopiva ja helppo säätää & todella tilava sekä kestävä. Ainoa miinus on itselle tuo tilan määrä, pakkohan ei ole pakata täyteen..mutta kun sitä tilaa, on niin äkkiä löytyy vähän kaikkea kivaa rinkasta 😀

Mukaan oli nyt helppo pakata vain oleellinen, sekä ylimitoitetusti ruokaa (oma heikko kohta). Mukaan tuli EA-pakkaus jossa kesä huomioitu,esimerkiksi punkkipihdit ja palovammageeli, ja lämpöpeitto on aina kesälläkin mukana. Eräipanalle ohut merino kerrasto ja ohut trikoo pipo yöksi myös. Vaihto kalsarit, sukat, kalvotakki, ohuet vaihto housut ja pitkähihainen vaihtopaita. välillä kun tuulee näitä ”OHO” ruuat kaatuu päälle tai ollaan suossa nenällään. Itselleni otin vain pitkähihaisen fleece takin, sukat ja sadeviitan. Itse pärjää hyvin vähällä ja etenkin jos pidemmiläkin reissuilla sietää hieman likaisuuden oloa.

Muuta mitä tuli mukaan oli J-P Peltosen sissipuukko,hammasharjat, hammaslanka, kampa, silmälasit ja piilolinssi vermeet, talouspaperia, käsidesiä, pieni pesusieni astioille. Kaasukeitin oli mukana myös. Kokkaus välineet 1x 1l kattila ja trangian pannu, pannu toimi kantena kun esim tehtiin poppareita ja yksi pieni sheikkeri. Iso lusikka-haarukka, kaksi pikkulusikkaa, yksi iso matala lautanen ja yksi syvä kuppi. Toki omat kuksat myös 😉

Nukkumiseen Eräipanalle oma rakas Deuter Little Star nalle korvainen makuupussi ja Xped ilmatäytteinen kesä makuualusta, siihen lisäksi ohut solumuovi. Lasten makuupusseissa on syytä huomioida, että niissä ei ole R-arvoja. Lasten pusseissa on hyvä huomioida, saako niitä jatkettua kun kasvun tahti on suuri. Pohjan eristävyys on A ja O yöpymisessä, koska pohjasta säteilee helpoiten kylmyys. Myös liika pukeutumine pussiin ei ole suositeltavaa, koska ilma ei muuten kierrä kerrosten välissä. Itselleni otin Ohto Kaira paksun solumuovin ja makuupussina Carinthian Tropen kesäpussi jossa on hyttys-suoja (oma suosikki pussi, koska hengittää todella hyvin ja on talvella hyvä lisäpussi). Mukana myös kevyt DD-hammock makuupussin sisäpussi, joka on silkki-viskoosia, lämmittää mukavasti ja pitää pussin siistinä. Nyt yöllä ei ollut käytössä, koska minä itse Eräipana halusi vain nalle pussinsa.

Sitten menoksi! Kintulammen suuntaan ja P2 pysäköinti alueelle. https://kintulammi.fi/reitit/ Nyt näytti yllättävän hiljaiselta, vain muutama auto. Jätettiin teltta autoon ja toivottiin että laavu olisi tyhjänä. Lähdettiin rauhaksiin kävelemään kohti Kintulammin laavua ja sä oli aivan mahtava edelleen!

Hyttysiä kylläkin riitti vaikka kuinka paljon, toviin en muista milloin täällä päin Suomea olisi näin runsaasti hyttysiä, tai sitten ne ovat alkaneet kiinnostumaan minusta. Päällä oli Eräipanlla pitkähinainen ohut puuvilla paita tästä syystä. Kaikkiin vaatteisiin oli laitettu hyttys ja itikka karkoitetta. Mukana oli myös Thermacell hyttyskarkoitin, joka meillä todettu erittäin toimivaksi. Itikan puremiiin ja kutinoihin Etono puikko on mukana myös. Eräipana saa isoja paiseta tavallisista hyttysistä ja niitä sitten pahimmassa tapauksessa raapii ja raapimis kohdat saattavat tulehtua. Myö atopia saattaa vaikutta herkkyytteen ihossa. Mutta, hyvin on pärjätty kun ennakoi tilannetta ja pyrkii välttämään pahimmat kuusikot.

Laavulle kävellessä ihmeteltiin miten lyhyessä ajassa pieni polku oli kasvanut jo mielestämme isoksi. Suosio on kaiken kaikkiaan lisääntynyt retkeilyssä ja sen homaa myös poluissa. Onneksi Kintulammi on pysynyt siistinä, vaikka esimerkiksi laittomia tulipaikkoja tulee välillä vastaan. Luonto on nyt todella vehreänä ja opeteltiin jälleen Eräipanan kanssa myrkkykasveja ja mitä sai syödä ja mitä ei. Lähtökohtaisesti pyydän aina Eräipanan näyttämään mitä suuhunsa laittaa. Mutta luottoa on tullut esimerkiski että erottaa sudenmarjan mustikasta. Myrkky kasveja koitettiin myös rannasta löytää, esimerkiksi myrkkykeiso tärkeää tunnistaa. Konnanmarja, kielonmarja, oravanmarja,näsiä siinä muutama mitkä on hyvä tunnistaa. Myös korpipaatsama ja lehtokuusama on luokiteltu myrkyllisiksi, mutta pieni määrä aiheuttaa harvoin oireita.

Suruvaippa ottaa auringon säteistä kaiken irti

Kävellessä bongailtiin perhosia, niistä Eräipana on tänä kesänä innostunut kunnolla! Nyt näkyi esimerkiksi runsaasti kauniin vihreän hohtavia kangasperhosia. Kuvan suruvaippa kuuluu täpläperhosiin ja alaheimona aitotäpläperhoset. Perhosia on alalajeineen todella paljon ja niiden opettelu vie kyllä aikaa. Myös perhosten talvehtinmien on kiinnostavaa! Nyt illalla pohditiin pitkään kiertosulkaista, joka tuli valon perässä paikalle.

Laavulla oli tyhjää! Päästiin levittämän ensimmäisenä nukkumis kamppeet laavuun ja tässä nykyään ”minä itse” Eräipana oli hyvin rivakka tässäkin. Pian oli kaikki unilelusta satukirjoihin järjstettynä. Sitten aloitettiin iltapalan teko, vaikka olihan matkalla syöty kävellessä pähkinöitä ja juotu vettä. Matka parkkipaikalta on alle 2km ja osa kulkua on hiekkatietä. Loppu osa hyvää polkua hieman vaihtelevin maastoin, mutta ei esimerkiksi pitkiä nousuja. Iltapalaksi oli puuroa ja päälle Eräipanan super lempparia: valmis jauhe kiisseliä. Kiisseliin lisätään vain vettä ja ravistellaan, annetaan tekeytyä 3min ja ihana makea kiisseli puuron päälle on valmis. Kieltämättä hyvää.. Itse olin ottanut jääkaapista croissantti purkin joka olisi pakko käyttää ja parmesan juustoa joka on kuivatavaraa. Ei mitään kauniita croissantteja tällä kertaa tikun nokassa, mutta taikina & juusto addiktille herkkua! Puuron jälkeen tehtiin popcorneja, ne on helppoja hyvä suolainen naposteltava ja valmistus ääniä ja räjähtelyä on lapsista kiva seurata. Mielestäni kattilassa öljyssä räjäytetyt popcornit vie aina voiton ja suolaa päälle 😛 Kahvina oli pikakahvi-kaakao pussukka, todella speciaali hyvää välillä! Aamuksi toinen samanmoinen pussukka mukana. Vettä oli mukana 2x 1,5l pulloa, koska matka oli lyhyt kävellä, jaksoi kantaa.

Mutta vedenpuhdistin on aina kesällä mukana, eikä se paina juurikaan ja on usein tarpeen. Esimerkiksi Kolilla toissakesänä oli helle, ja taukopaikan kaivossa olikin kyltti että vettä ei kannata juoda ilman keittämistä (meillä käytössä Sawyer Care Plus ).Kattila pestiin puuron ja poppareiden välissä ja tässä hyvä muistuttaa, että pesu vesi ei ole hyvä järveen huuhdottavaksi. Vaan puucee mahdollisuuksien mukaan tai imeyttäminen kauemmaa rannasta. Biohajoava saippua on paras aina luonnossa, jos pelkkä vesi ei riitä.

Aika kuluu nopeasti ja ilta hämärtyy. Lammella uiskenteli pari telkkää ja pikku saaressa oli kalalokkeja, ilmeisesti pesintä hommissaan. Alueen korppi myös lenteli yli, kuka nyt oli paikalla.Itselläni on luvalla alueella muutama linnunpönttö, niiden huolto ja seuranta on todella kiinnostavaa. Toivoisinkin erityisesti tukkakoskeloiden löytävän laatikkonsa.

Ilta puuhina hampaiden pesu, sujahdus yö asusteeseen ja kömpiminen. Varmistettiin että kaikki tavarat ovat paikoillaan,eikä lojumassa miten sattuu. Katsottiin että lähellä on tarpeelliset kamppeet,kuten otsalamppu ja tossut. Ihmeteltiin pusseista maisemaa, joka oli todella kauniin seesteinen. Kintulammin kämpältä kuului ääniä, joku siellä saunoi ja ui lämpöisessä vedessä. Iltasatuna oli Miina ja Manu retkellä, aika osuva valinta. Eräipana simahti yllättävän nopeasti, ilmeiseti rankka päiväkoti viikko takana ja nyt puuhailut ilta myöhään. Itse vielä koitin etsiä lisää tietoa eri perhosista ja käydä läpi niiden tarkempia tietoja. Yököt, kiitäjät,kehrääjät ja moni muu isoperhosten alalajistosta koittaa painua mieleen 🙂 Opitun saattaa unohtaa nopeasti, ellei asioita kertaa säänölisesti, ja niitä tunnista luonnossa.

Yöllä meillä oli hyvin rauhallista, Eräipana heräsi vain kerran pissalle ja nukahti heti takasin, oma delfiini kainalossa.Hyttyset pysyivät loitolla kun makuupussit ja pipot oli myrkytetty ja Thermacell oli päällä. Allergikkoina meillä on koko kesän lääkitys päällä ja itselläni astman kanssa tehostetumpi lääkitys. Tässä yksi syy miksi olen talvi-ihmisiä.

Aamulla hieman ennen kuutta noustiin ja makuupussista oli taas kiva kurkkia järven näkymiä! Laitellessani aamupalaa, Eräipanalla oli oma pikku puukkonsa ja teki sillä paikalla olleista makkara/ vaahtokarkki/ Crossantti (mikäväin käristettävä) tikuista terävämpiä. Metsäpalovaroitus ei ollut vielä voimassa ja huolellinen tulen käyttö huomioituna, kokattiin tulella. Eräipana halusi voileipää, kiisseliä, mysliä ja jugurttia. Hmm tämäkin erikoisyhdistelmä onnistui helposti. Kuivattu Alpro soija jugurtti on kokemusteni perusteella helpoin ennallistettava. Kuivattua jugurtia minigripissä ja sinne hyvin vähän vettä kerrallaan ja puristellaan pussia. Jugurtit jäävät helposti karkeiksi ja jauhomaisen olosiksi. Kananmunaa ja kuivalihaa oli leivän päälle varattuna. Ritilällä paahdettu leipä on kyllä hyvää näiden lisukkeiden kanssa! Kesällä myös villivihannekset ovat kiva lisä. Kuivatun kananmunan käyttö on helppoa ja se saa ruuista monipuolisemman kivasti. Eli samoin kuin jugurtin kanssa ennallistaminen, eikä vaadi pitkää ennalistamis aikaa. Mutta, monesti olen laittanut edellisenä iltana aamupala kokkelin munat likoamaan ja näin rakenne on hieman tasaisempi. vaikkakin kokkelissa sillä ei itselleni ole niin merkitystä.

Aamupalan jälkeen katsottiin että nuotio on hyvin sammutettu ja tavaroiden pakkaaminen onnistunut, ilman että mitään jäisi. Tuntui kyllä kevyemmältä lasti nyt palatessa 🙂 Vielä pisut ja hammaspesut. Matkalla autolle tuli muutama aamuvirkku vastaan, on kyllä ihana lähteä aamusta liikkeelle, kun ei ole tukalan kuumakaan. Aamuisin luontokin on vielä jotenkin raukean oloinen ja kun osaa ottaa kiireettä, ilman paineita saa stressiä purettua. Jos suinkin, niin keskellä viikkoa on mahdollisuus lähteä yökylään, niin se kannattaa, ainakin meillä 🙂 Nyt pääsen itse aloittamaan työt kotona ajallaan ja Eräipanalla olikin sovittuna mummola päivä. Itseäni auttaa jaksamaan tällainen aamu paljon, työpäivä sujuu huomattavasti paremmin kun alun on voinut ottaa toiminnallisesti, mutta rauhassa, luonnon helmassa ❤

Tällainen reissu kuvaus tähän väliin. Seuraavaksi haluaisin napata uuden kohteen, joka ei olisi niin tunnettu. Monista paikosta löytyyy hyvin tietoa verkosta tai eri kartta sovelluksita, mutta osa on jäänyt huomiotta. Näitä koitan kartoittaa ja mitkä kohteet ovat kaikkien käyterttävissä, mitkä puolestaan yksityisen mailla ja ovessa lappu käytön rajaamisesta tai luvan kysynnästä. Lakipykälät ovat välillä kiemuraisia ja itse kysyn aina luvan jos menen yksityisen maille, jossa laavu tai muu rakenne. Esimerkiski hirviporukoilla tai partioiden lippukunnilla on omia laavuja sekä kotia, heiltä yleensä kysymällä on saanut luvan käyttää rakennetta. Lakipykälistä voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon ja mitä sisältyy tarkemmin asiaan kun tulkitaan vaikka jokamiehnoikeuksia. Mutta jätetään se nyt tässä kohtaa 😉

Nyt hyvää kesäkuun jatkoa ja mukavia ulkoilu hetkiä kaikille! Instagramin, facebookin tai sähköpostin kautta saa yhteyden, jos jokin retkeily asia mietityttää 🙂

Heippa jälleen Kintulammi! Nähdään pian!

Heramaanjärvi ympäri, osa Kaarinanpolun reittiä. Veden kirkkaus vetää hiljaiseksi Eräipanankin!

Voimaa ulkoilusta!

Vappu! Siinä yksi hyvä lisä syy lähteä herkku retkelle. Eräipana rakastaa kaikkea lehti-ja voitaikina sekä croissantti taikina aineksista valmistettua. Ei ole omena kauas puusta pudonnut! Itse olen pienestä asti himoinnut näitä taikinoita, niin suolaisessa kuin makeassa ruuan valmistuksessa.

Otettiinpa kohteeksi kangasalla sijaitseva Heramaanjärvi. Heramaanjärven lenkki kuuluu Kaarinanpolun retkeilyreitistöön, joka yhdistyy Birgitanpolkuun. Tästä saa siis halutessaan 60km lenkin! Kuva alla on otettu jyväskyläntieltä käännyttäessä Säynäjärventielle.

Perinteinen, epävakainen sää oli vallitseva ilmanala. Pukeutua tuli Eräipanan lämpimästi, mutta ei kuumasti. Joten kerrospukeutuminen oli hyvä asia. Laitettiin merinovillaiset pitkät kalsarit ja päälle ohuet puuvilla housut ja siihen kuorihousut päälle. Yläosaan merinovillainen pitkähihainen aluspaita ja päälle fleece takki ja siihen kuoritakki. Päähän kevyt pipo pikku hikoilijalle tänään. Mukana oli lämpöisempi merinovillainen pipo myös, koska tauolla voi tulla kylmä kun pää on märkä oletettavasti. Jalkaan kengät jotka kestäisi kuraa edes hieman ja niissä olisi syvät urat, kiipeämistä olisi edessä. Käsiin kevyet tumput ja mukaan sormikkaat.

Edellisenä iltapäivänä olimme käyneet myös Heramaanjärven rannalla ja silloin kokkailtiin kaasulla pinaattilättyjä täytteineen ja ei kierretty koko lenkkiä. Öljyä tarvitsee kunnolla näiden lättyjen kanssa, kuvasta näköjään uupuu nimittäin öljypullo 😉

Nyt jätettiin auto Säynäjärventien ja uudentalontien kupeessa olevaan isohkoon levennykseen. Polku kierrokselle / järvelle lähtee Säynäjärventien ja Heramaanjärventien risteyksestä. Siinä kohdassa on heikko mahdollisuus jättää autoa, jotta ei tuki kulkua Heramaantien liikenteelle.(maastoliikennelaki 2 luku 4 §) Siitä onkin puomissa myös muistutus tästä.Punaisissa palloissa oikea ylin on auto, vasen ylhäällä polun aloitus jossa kyltit, alin pallo koht ajosta lähdimme nyt ylhäältä katsoen vasemmalle. Sovellus kuvassa on karttaselain.

Liikkeelle lähtö tälle lenkille on selvästi osoitettu. Me lähdimme kiertämään lenkkiä vastapäivään, eli suunnaksi kyltiltä Heramaanjärvi 1km. Siniset merkinnät puissa olivat tiuhaan merkattu ja sinänsä reitti oli selvä. Kulkiessa järvelle oli matkalla myös pieni oja jonka yli kulki silta (pari lankkua). Siinä kiinnostavaa oli leikkiä ”kolme pukkia sillalla”, satu on jäänyt Eräipanan mieleen ja hänestä on kiva leikkiä että sillan alla on peikko ja hän saa jakaa puheenvuorot joka pukille 🙂 Järven rantaan kulku on helpohkoa polkua, ei suuria nousuja. Vaellussauva oli nyt oleellinen osa Eräipana matkaa,kuraa/ metson kakkaa sillä oli hyvä kaivaa tai nojailla tyylikkäästi lepohetkillään. Pari pyytäkin nähtiin eilen täällä (ja niiden kakkaa myös 😀 ) Niillä main siniset merkinnät menee hieman soisevaan maastoon ja vieressä kulkee selkeä polku kuivemmalla maalla.

Mahtuisikohan peikko olemaan tuolla alla?
Myös matemaattiset plus ja miinus laskut kepeillä on Eräipanasta hyvää puuhaa. Välillä keskellä polkuakin….

Saavuttuamme Heramaanjärvelle pidettiin juomatauko ja tehtiin suunnitelma. Kierretään noin puoleenväliin lenkkiä ja kokkaillaan sopivassa, tuulettomassa kohdassa. Tästä sanottakoon, että järven rannassa on parikin LAITONTA tulipaikkaa (toinen härskisti kieltomerkin vieressä.. Tulta EI saa tehdä omine nokkinneen mihin tahansa, kaiken lisäksi tämä on luonnonsuojelualuetta. Avotulenteko ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.

Suora lainaus. Ympäristöministeriö, Jokamiehenoikeudet ja toimiminen toisen alueella
Lainsäädäntöä ja hyviä käytäntöjä,Pekka Tuunanen,Markus Tarasti,Anne Rautiainen (toim.)Avotulenteko on sallittu rikoslain (4luku 5§) nojalla pakkotilassa. Pakkotilalla tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä hengen tai terveyden suojelemista esimerkiksi jäihin pudonnutta lämpimänä pidettäessä.

Muutenkin muistettava retkeillessä vastuullisuus jättämästään jäljestä esim. ei roskata ja suositaan valmista polkua, ei revitä kasveja. Retkikeitintä voi käyttää, meillä mukana kaasukeitin.

Lähdettiin Kaarinanpolun suuntaan ja vastapäivään siis. Tässä polku kulkee hienosti meidän vasemmalla puolella, todella kirkaan järven rannalla. Oli mahtavaa nähdä järven pohjaa todella hyvin ja tätä Eräipanakin ihmetteli, koitti bongailla kaloja. Tämän erämaajärven pinta-ala on 20,6 ha joten kyllä sinne kalojakin mahtuu. Kalastonhoitomaksulla kalastaminen onnistuu täällä (18-64v), mato-ongintaan tai pilkkimiseen kalastonhoitoimaksua ei tarvita. Myös sukeltajat ovat viehättyneet järvestä, juurikin tämän kirkkauden vuoksi. Heramaanjärvi on 2016 liitetty metso-ohjelman mukaan suojelukohteeksi Lihasulan säätiön kautta.

Matka jatkui Eräipanan juostessa ja taistellessa näkymättömiä ninjoja vastaa. Välillä hän kokeili, osuuko kepillä kuinka hyvin isin heittämään käpyyn. Välillä saatiin lumisadetta niskaan pikku kuurona ja pian taas paistoi aurinko, tuuli oli onneksi heikkoa.

Metsän puolelle siirryttäessä tuuleminen loppui kokonaan. Polku lähti kohti ylämäkeä ja se oli lopussa melko jyrkkä. Isojen kivien kohdalla Eräipana halusi ehdottomasti pysähtyä tutkimaan, olisiko koloissa eläimiä? Ei ollut. Metsä oli pääsääsntöisesti havupuu painotteista ja tuoksui auringossa aivan ihanalta! Kalliolta oli hienoa ihastella näkymää järvelle ja aurinko tuntui nyt suosivan meitä. Taskussa helposti saatavilla oleet ”energipommi rusisnat = tavalliset rusinat) olivat olleet hyvänä lisävirtana kulkiessa Eräipanalle. Nyt kuitenkin alkoi nälkä hiukomaan ja etenkin jälkiruoka kiinnosti pienintä ulkoilijaa. Eli ruokailuun sopivasti, yksi metson kakka kuvakin tämän kuvasarjan loppuun 😉

Otettiin hyvä kohta polun sivusta, johon ei tuuli kävisi. Kokkailu tarvikkeet omista pusseistaan esiin ja roskapussi & muut tarvikkeet helposti ulottuville. Isi touhusi Eräipana kanssa sillä välin kun minä laittelin keittimelle pikaruuan; nakit ja muusi. Valmis perunamuusi jauhe on kätevä nopeutensa ansiosta, sinne suolaa ja voita sekaan, aikuisten makuun voi olla vaikka villivihannekset siellä joukossa pehmenemässä. Kun muusi oli valmis laitettiin nakit pannulle jossa oli öljyä. Ruoka valmis! Lisukkeena oli mukana minitomaatteja.

Jälkiruoka valmistui samassa kattilassa missä oli muusi tehty, huljautus vedellä, pyyhkiminen talouspaperilla, paperi roskapussiin ja öljy kattilaan kuumenenmaan. Kuumaan öljyyn laitettiin kaupan croissantti purkista taikinaa, jota oli kohtuullisen helppo näpertää kiepauttamalla ympyräiseksi. Itse otin kolmion ja rullasin sen croissantti muotoon, veitsellä poikki keskeltä ja siitä sai sormen kätevästi läpi ja melkein munkin muotoiseksi. Rasvassa ne paistuivatkin nopeasti! sitten kiepautus sokerissa (varovasti,koska öljyinen ”munkki” on kuuma!)

Ja kaiken kruunaa tietysti jäätelö! Neljä jäätelöpuikkoa mahtu ruokatermokseen ja olivat siellä reilun kaksi tuntia. Kunnolla ei ehtinyt kotoa lähdettäessä pakastamaan ruokatermosta ihan kylmäksi,se auttaa tuotteen kylmänä pysymiseen. Kuuma munkki. kylmä jäätelö ja vielä valmis kermavaahto. Taattu rasva-sokeri ähky. Siinä syötiin kaikessa rauhassa jälkkärit ja juomana oli mehua, joka oli jauhe mikä sekoitetaan veteen.

Matka jatkui ruokailun jälkeen kaarinanpolku kylttien mukaisesti. Päädyimmekin tielle (Jotostie) josta lähtee polku myös kohti Lihasulaa. Jatkoimme tietä oikealle Kaarinanpolku kylttien suuntaan, tässä oli myös kyltti luonnonsuojelu alueesta hyvänä muistutuksena. Myös Lihasulan yhdistyksen mökki ohitettiin joka on järven rannassa. Kaarinanpolku jatkuu viitoitettuna järven ympäri, eikä kulje järven rantaa pitkin tämän osuuden jälkeen. Maasto on aluksi lähes mäntymetsää ja muuttuu kuusikoksi myös. Hyvää polkua hyppiä ja pullistella, ainakin Eräipanasta.

Loppuosuudella ylitettiin myös Heramaanoja joka oli kurainen, mutta onneksi pikku pitkokset kulki yli hyvin. Eräipanasta toki kura on parasta ikinä ja pikku taistelu oli, saako kuraan mennä hyppimään. Eli, ei se Eräipanakaan aina ole helpoin henkilö omine tahtoineen reissussa.

Iso nousun kipuaminen edessä ja juomatauko! Aurinko paistoi jälleen ja Eräipanalla alkoi jalka painaa. Joinakin päivinä saattaa vain väsyttää, vaikka intoa lapsella riittäisi. Hyvä muistaa pitää silloin taukoja ja keskittyä johkin ihan muuhun. Voidaan vaikka katsella puhelimen kartta sovelluksista missä ollaan ja mitä kasveja,lintujen ääniä tai tuoksuja on nyt.

Aivan polun lopulla tulee varoitus kyltti, joka on ihan aiheestaä. Hyvin jyrkkä laskeutuminen edessä. Tässä sai olla rämäpää ipanakin tarkkana,koska maa oli hyvin liukas saten jälkeen. Matkan lopussa tie alkoi näkyä ja pullahdettiin lähelle autoa polulta, ei siis kohtaan josta lähdettiin kylttien mukaan, vaan hieman aijemmin. Tästä näytti moni muukin kulkeneen, näin saatiin ympyrä aikaan 🙂 Polku olisi muuten jatkanut Heramaanjärven rantaan, josta olisi tultu samaa lähtöreittiä autolle. Pituutta reitille tuli oman kelloni mukaan 4,97km. Tässä toki voi olla pieni heitto, leikkien ja reitin tutkimisen kanssa tullen.

Oikein mukava kohde päivän luonto seikkailulle!

Nyt on meillä takapiha telttailut tovin arjessa tauolla…tuo piha on yksi iso kurakenttä ja lähellä uuden asuin alueen rakennustyöt. Valtatien viereltä on metsää kaadettu runsaasti ja meluvalleja ei ole. Myös lumi ei ole pehmentämässä ääntä ja tämä meteli tulee läpi korvatulppien. Saa nähdä pystyykö itse enään nukkumaan ulkona kotonaan! (kiukku hymiö tähän jos sellaisen saisi). Mutta muuten täällä nautitaan keväästä ja sen mahdollistamista asioista!

Kuva: Rami Marjamäki / Prokuvat

Kuttuniskan lenkki Kurussa. 3km joenvartta koskia ihaillen, laavulla kokkaillen.

Huhtikuinen lauantai 10.4.2021 ja säätiedote luvannut niin sanotun perus suomalaista kevättä. Ei voinut olla varma, sataako, vaiko paistaako tai jos sataa niin mitä taivaalta tulee. Olimme kuitenkin päätetty lähteä retkelle paikkaan, jossa itse olen käynyt kävellen viime vuoden puolella. Joskus nuorempana melomassa täällä tuli käytyä ns.edellisessä elämässä.

Kuru, joka kuuluu Ylöjärveen on todella hyvää retkeily seutua. Tämän kertainen kohde olisi Kuttuniskan lenkki, jolla pituutta noin 3km. Sen jaksaisi Eräipanakin hyvin kävellä, lapsen tahdilla. Laavu olisi myös tämän ympyrä reitin varrella.

Pukeutuminen oli nyt sellaista, että napattiin vähän vaihto vaatetta mukaan, kuten kurahanskat ja kevyempi pipo sekä sukat. Housuiksi valikoitui ohuella vuorella varustetut housut jotka käsitelty vahalla. Alle tavalliset college housut. Yläosaan puuvilla T-paita, fleece takki ja päälle kalvotakki. Päähän ohuehko kaksi kerroksinen pipo koska ulkona tuuli kuitenkin. Tavalliset kevyemmät vuorelliset toppahanskat, jotka nekin vahattu. Pitkä varrelliset kengät joissa kumipäällinen, syvät urat pohjissa ja lämmin ohut vuori.

Autossa jälleen Eräipana kuunteli äänikirjoja ja äiti & isi osaavat sangen hyvin muutaman Miinan ja Manun ulkoa 😀 Autossa ajellessa pysähdyttiin nappaamaan eväs banaanit ja jätskit. Matka ei kuitenkaan ollut pitkä, mutta välipala pitää mielen virkeänä.

Osoite millä parkkipaikalle löytää on Karjulantie 369, 34300 Ylöjärvi. Tampereelta tultaessa matkan varrelle osuu kivasti myös Muroleen kanava, jossa on mukava kesäkahvila, vene paikkoja ja tapahtumia (tosin nyt korona varmasti vaikuttaa asiaan). https://muroleenkesakahvila.fi/

Mutkikkaalla tiellä Eräipana huuteli iloisena että vauhtia alamäkiin, kutittaa vatsanpohjasta, kun taas isi oli yökätä. Tässä yksi syy miksi viihdyn ratin takana, itse voin mutkikkailla teillä pahoin helposti, ratissa en 🙂 Pelloilla vaani kauriita, peuroja, kurkia, joutsenia ja muutama hanhikin näytti olevan liikkeellä. Parkkipaikka on helposti havaittavissa ihan tien vieressä ja sillan kupeessa. Sinen P merkki on helppo huomata, vaikka ihasteli koskea patoineen.

Eräipanalle ulkovaatteet päälle peräkontissa, reput selkään ja ajotielle! Reitti lähtee kuohuvan padon vierestä ylöspäin, parkkipaikalta katsottuna ajotien toiselta puolelta. Kyltit opastavat hyvin reitille ja tämähän kuuluu myös Pirkan taipaleeseen.

Alussa toki oli pakko ihastella patoa ja jo se sai Eräipanan liekkeihin! Hieman jo tässä kuumotti lapsen kanssa ja sai olla kainalo-otteessa. Mutta, matka jatkui leppoisasti hyvin merkattua reittiä pitkin. Sini-punaisten viivojen bongaus puista kiinnosti, tällä uudella reitillä Eräipanaa paljon. Metsä oli täynnä miekkoja, tutkimusmatkailijan sauvoja, jääpuikkoja, maahisten jälkiä, joen pyörteitä, kiinnostavia kiviä, jänniä vanhoja puita… Eipä tarvinnut todellakaan antaa lapselle mitään virikkeitä, vaikka luuppikin oli taskussa.

Reitin ensimmäinen joen ylitys oli kieltämättä hieman vauhkolle äidille pelottavaa. Ei itseni, vaan villin Eräipana puolesta, joka oli jo toinen jalka lähtökuopassa menossa. Käytiin hyvin toimintaohjeet läpi ennen sillalle astumista. Tarkasti kerrottiin silmiin katsoen, rauhallisesti, että ”lankut ovat liukkaat varmasti, alla on joki jossa on kylmää vettä, joka kuljettaa mukanaan. Joki vie sille isolle padolle jota katseltiin ja missä on melojillekkin SEIS kyltti hyvissä ajoin. Nyt pitää antaa äidin ja isin pitää kiinni, ei riuhdota. Muuten joudutaan palaamaan tylsälle autolle ja herkut jää syömättä.” Taktiikka toimi hyvin joen ylityksessä ja huokaisin helpotuksesta. Hurjan kaunis pieni silta ja niin oli maisemakin.

Ensimmäinen silta,hieman jännitti

Ensimmäisen sillan jälkeen oli polulla vettä paljon! Lenkkareilla olisi saanut tehdä melko hyppyjä jos olisi halunnut jatkaa matkaa. Eräät vastaan tulijat olivatkin palanneet tästä syystä. Loikittiin eräipanaa nostaen vähä vesisimmistä kohdista. Pätkä oli noin 4m ja sitten polku oli jälleen helppoa kulkea. Vanha metsä kutsui pysähtymään ja ihmettelemään puissa olevaa kolojen määriä, virtaavaa jokea, eri kääpiä ja mikä parasta isoa kaatunutta mäntyä. Puun rungolla oli hauskaa kokeilla tasapainoilua ja tästä ei olisi Eräipana ihan helpolla lähtenyt.

Matka jatkui ja hieman piti kiertää metsäaukean puolelle koska polku oli joen vallassa. Mutta, tästä oli muutkin kulkeneet ja reitti oli hyvä. Polku kulkee koko matkan joen vartta, eli eksymistä ei kannata pelätä, seuraa jokea.

Pian esiin pilkisti auringossa laavu! wau mikä paikka, kosken äärellä ja hyvät puitteet. Kuraa toki on nyt joka puolella ja laavun edusta oli sulanut nuotion vuoksi kuraiseksi. Mutta kura kuuluu kevääseen, siinä missä telkkäkin kosken pyörteissä surffaamassa. Tosin itse en tiedä pystyisinkö nukkumaan tässä, ääni koskesta oli sen verran kova.

Siellä laavu jo siintääkin!

Laavulla oli hyvin puita puuliiterissä + sahat ja kirves. PuuCee löytyi myös. Alettiin heti ruuan valmistukseen, mutta rauhallisin mielin nauttien auringosta. Eräipana toimi klapi lähettiläänä. Isi pilkkoi puuvajalla hieman pienemmäksi klapeja ja Eräipana toi ne luokseni laavulle. Laavulla hän sai sitten itse veistellä kiehisiä puukollaan + väsätä vaahtokarkki tikkuja muille, kun äiti silppusi sytykettä. (Huom tarkka valvonta puukon kanssa!) Plasmasytyttimellä sitten Eräipana sai sytytellä omia pikku tikkujaan ja heitellä äidin tikkujen sekaan. (Ja myös tämän kanssa tarkkana! Ei ole mikään lasten lelu) Näin olikin kohta tuli valmiina. Ja yhtä oikeaa tapaahan ei ole sytyttää nuotiota. Pääasia että ilma kiertää ja on kuivaa sytykettä & erikokoista puuta millä tuli saadaan alkuun helpoiten. Itse pidän edelleen parhaana tuohta & kiehisiä, tuohirulla jonka sisässä on esim katajaniiniä on huippu. Pahin on sanomalehti, palaa nopeasti ja tuhkaa tulee, mutta joku tästäkin tykkää sytykkeenä.

Sijainti on kyllä melkoisen hieno!

Ruokana oli Eräipana herkku lemppari nuudelia..jep, halvat herkut hänellä. Äidille ja isille oli minigrip pussissa ollut ennalistumassa kuivattua toniokalaa ja herne,maissi,paparika sekoitusta. Ne olivatkin pehmenneet todellakin jo kokonaan. Kuivat aineet pussiin,kuumaa vettä, tiiviisti kiinni ja suu rullataan. Sitten toisen minigrip pussin sisään varmuudeksi. Eräipana sai nuudelinsa ja lisukkeena kurkkua sekä nakkeja. Nyt sopi laittaa hetkeksi silmät kiinni ja nauttia auringosta, Eräipanakin kiltisti paikoillaan. Samalla kiehui vesi jo kahviinkin. Jälkiruokana oli varmuuden vuoksi suklaata Eräipanalle. Äidin ”5 min digestivemutakakku” ei välttämättä uppoaisi. Olinkin oikeassa sen suhteen, näytti kuulemma liikaa kakalta. Äiti ja isi sanoi puolestaan että ihan ok.retkijälkkäri ja ruokatermarissa jos olisi vaikka jätskiä seuraksi..hmm

Vedet tulille

Ruokailujen jälkeen Eräipana halusi kieritellä viimeisistä lumista lumipalloja ja tutkia koskea. koski tutkimusta rajattiin tiukasti ja siitähän menee hernepussit nenään. Tilanne kuitenkin rauhoittui nopeasti kun jälleen huomautettiin virran voimakkuudesta, heitettiin rannalla ollut kepin pätkä virtaukseen mihin se pian katosi. Puolestaan telkän koski surffailua oli kiva katsella ja heitellä pikku lumipalloja pieneen kuuseen katsoen kuka osuu parhaiten latvaan.

Ja sitten matka jatkui hyvällä polulla. Nyt oli energiaa ja Eräipana olikin karhu joka jahtasi meitä. Mutta pysähdys tapahtui kun hän huomasi puusta pudonneen linnunpesän, sen katselemisessa oli paljon kiinnostavaa ja sai kertoa miten ja millä linnut pesiään rakentavat. Välillä taas juostiin puolestaan isi karhua karkuun, kas äiti karhuilla olikin super voimia joilla se sai etä lamaannutettua karhun. Tätä se olikin sitten seuraavalle sillalle asti, jossa jälleen käytiin ”silta säännöt” läpi. Sillan ylitys meni jälleen hyvin ja todettiin että voidaan toistenkin ylittää näin pieniä siltoja, läpyt sille!

Takaisin paluu oli myös joen vartta kulkien. Tällä puolella maasto oli kallioisempaa kulkea ja syväuraiset kengät olivat hyvä valinta. Lapsen energian määrä on melkoinen, välillä pysähdyttiin vesi tauolle ja matka jatkui, toisinaan hörpättiin myös mehua ja otettiin pähkinöitä. Eräipanan pissa tauot kuuluivat toki asiaan matkan varrella.

Huomattiin kohta että ollaan jo palaamassa tutulle reitille, ensimmäinen silta näkyi edessä. Huomattiinkin että joen varrella oli myös kulkenut majavia, syönti jälkeä löytyi ja mahtava hämähäkki (Tuohinopsakki) viimeisessä kuvassa sarjassa. Eli tähänkin jämähdettiin, mutta mikäs siinä kun ei ollut kiire ja välipalaakin oli repussa. Välipalapatukat on näppäriä ja niitäkin voi itse helposti valmistellä halutessaan.

Ja matka jatkuu!

Pian olikin saavutettu kyltti, joka varoitta tulevasta padosta ja käskee melojia rantautumaan. Vielä katseltiin hieman patoa ja sujahdettiin autolle, tien toiselle puolelle. Kurainen poika takakonttiin ja ulkovaatteet kestokassiin. Sitten pikainen ”oliko kivaa” kierros ja todettiin että oli! Juuri lähtiessä taivaalta alkoikin sataa valtavia räntä rättejä. Matka meni jällee kauriita varoen ja samalla kuunnelle sujuvasti..Miinaa ja Manua. Eräipana samalla pohti uimataito asiaa, koska satu kertoi uimakoulusta. Niin, tärkeää kun lähtee kesällä melomaankin retkille! 😉

Kevät tuo tullessaan uusia juttuja ja toivon mukaan iloa kaikille lähteä ulos! Ei tarvita hifistelyjä ja lähi ympäristöön kannattaa tutustua. Keväällä parasta on meillä lintujen bongailu, halpaa lystiä ja samalla hyvää oppia lajeista, sangen koukuttavaa 😉

Kyrön laavu Ruovedellä, Eräipanalle uusi helppo kohde.

HITAAT AIKUISET, OTTAKAA KIINNI!

Pääsiäinen ja yllättäen tullut lomapäivä! Koronan vaikutus näkyy myös näissä erä-ja luonto-oppaan töissä ja yhteistyö tahojen kanssa tarvittaviin töihin. Mutta, koska loma tuli, niin kohti laavua jolla ei oltu käyty yhdessä. Päätyöstäni sosiaalipuolelta olikin vapaata kivasti nyt 🙂

Ruovedellä on monelle ehkä tuntemattomampi Kyrön laavu. Laavu on kuivan maan aikaan erittäin helppo saavuttaa lasten ja vaunuikäistenkin kanssa.

Keväällä on nyt aina vähän mysteeri miten autolla pääsee mihinkin kulkemaan mahdollisten kelirikkojen tai sohjon vuoksi. Tästä syystä tämä valikoitui kohteeksi. Päätieltä ei ole kuin vajaa kolme kilometriä laavulle (2,52km kelloni mukaan). Tosin metsäautotiekin voi olla raskasta käveltävää jos lunta on paljon. Maastossa kulkeminen on aina pidemmän oloista, kuin puhtaita kävelyteitä matkatessa.

Kuraahan nyt riitti, aurinko paistoi, mutta silti viileää. Pukea piti siten että ei tulisi liian kuuma ja kuraa olisi varmasti vaatteissa. Laitettiin Eräipanalle jalkaan kevyet fleece housut, lämpöiset merinovilla sukat, t-paita ja sen päälle vetoketjullinen fleece takki. Näin saatiin autossa yläosa helposti kuorittua ajomatkaksikin. Pipo sai olla hengittävä pikku hikoilijalle. Kuraa kestävät tumput käteen ja fleece vuorelliset kurahanskat mukaan. Vaihtosukat ja parit hedelmäpussit jos kengät kastuisi. Eli jos tulee märät kengät, laitetaan kuivat sukat jalkaan, hedelmä/koirankakkapusii päälle ja kenkään koipi. Nyt jalkaan laitettiin kengät joissa kumipäällyste ja irroitettava toppavuori. Toppatakki & housut, jotka käsitelty pesukoneeseen laitettavalla kalvopesuaineella.

Ja sitten matkaan, kaapattiin mummo mukaan ulkoilemaan upeaan säähän samalla! Osoitteeksi laitettiin navigaattoriin Pöytäniementie 35750 Ruovesi. Alue on Ruhalaa ja tien varressa esimerkiksi ihan lähellä vanhainkoti. Tie jolle auto jätettiin on metsätie jolla ei ole nimeä, joskus tässä on ollut pieni puinen kyltti ”laavu”. Nyt tie oli niin sohjoinen että sai tehdä uraa varoen ettei hulahda ojaan sohjossa autolaan. Peruuttamisen taito on yksi tärkeä ominaisuus välillä, jos pikku teillä tulee joku vastaan niin siinä voi joutua peruuttelemaan pitkäänkin. Nyt auton sai tien laitaan siten että ohi pääsisi. Jos tie olisi ollut autollemme ajettavassa kunnossa, olisi tullut pari hyvää levennystä myöhemmin. Nämä kuvat napattu karttaselaimen sovelluksesta.

Eräipana oli jutustellut koko matkan niitä näitä ja odotti yhtä lempi ruokiaan syötäväksi (ei vain jälkiruokaa 🙂 ). Ruokana oli pyttipannua, helppo näin pikku päiväretkelle. Useinmiten omista jääneistä keitetyistä perunoista, mutta nyt otettiin oikein hienosti kaupan valmis pussi.Kasviksia oli pilkottuna mukaan ja hätävara ruokaa, kuten banaania ja suolakeksejä. Ketsuppia lisukkeeksi ja öljyä paistamiseen. Mummo oli hääräillyt ja laittanut termariin caffet mukaan & maidot purkkiin sekä pikku pääsisäis herkkuja.

Kävely auringossa sai mielen kirkkaaksi ja kamera valmiina odotti josko nyt näkyisi jotain jännää! Peuran jälkiä riitti ja koiran tassun painaumia jotka Eräipanasta näytti toki dinosauruksen jäljiltä. Yksi kiinnostava tuulivoimala näkyi ja sitäkin ihmeteltiin hetki pönöttäen auringossa, hyvähän oli selittää miten sillä sähköä tuotetaan. Metsä ympärillä oli alkanut sulaa ja vihreys näkyi havupuu voittoisessa metsässä. Välillä tie mutkitteli pellonkin halki ja tiestä oli kiva kaivaa tietysti kiviä ja katsoa kuinka pitkälle ne lentäisi tiellä, mahdollisesti niihin mahtaviin lätäköihin? Tietä pitkin kulku oli helppoa, välillä Eräipana alkoi jo kysellä ”ollaanko kohta perillä?” Siinä piti hieman motivoida että perillä odottaisi herkkuruoka ja pidettiin mehu taukoa. Tällaiset tiellä kulkemiset saattavat meillä tylsistyttää Eräipanaa, etenkin jos koko matka on ns tylsää tietä, silloin ne lätäköt, eläinten kakat, mielikuvitus leikit, ja pistäytymiset metsän puolella on hyviä. Jos energiat meinaa loppua, otetaan pala suklaata, pieni paha.

Tie alkoi muuttua hieman lumisemmaksi ja kohta se olikin ihan viime metreillä polviin asti kivasti upottavaa sohjoa. Välillä lumen pinta piti ja sitten taas humps! Eräipanasta tämhän oli juuri hyvä ja kulki edellä juosten iloisena. Lasta kun lumi piti melko hyvin pinnalla, välillä kyllä hänkin humpsahti, joten onneksi lahkeet oli suojassa.

En muistanutkaan että laavu olisi näin kiva! Kääntöpaikka oli suoraan laavun edessä. Tätä en muista, oliko puomi jossain kohtaa tietä, jolloin aivan perille ei pääse autolla, nyt sellaista ei näkynyt/ kielto merkkejä. Tämä selvinee jälleen kesä aikaan. PuuCeetä paikassa ei ole. Joten jos hätä iskee, kävele metsään, kaiva kolo, tee asiasi, peitä kolo ja desinfio kätesi.

Laavulla oli toki nyt ensimmäisenä hääräämässä Eräipana, availemassa tulipaikan painavaa kantta valmiiksi. Taisi nälkä iskeä kävellessä. Laitettiin tulet heti, laavulla olikin puita laavun takana, mutta meillä oli myös omat mukana joten poltettiin niitä ja jätettiin ylimääräiset laavulle. Kirvestä paikalla ei ollut jos olisi tarvinnut. Hyvänä keinona puiden kantamiseen näin päiväretkillä on ollut laittaa puut muovipusiin/ (kangaskasseihin jotka ei ole niin liukkaita kuin muovipussit) ja toinen pussi siten että suuaukko peittyy. Sitten pussit repun päälle, hupun alle ja kiristää kunnolla narut. Välillä laitettu lisä narua tai kuormaliinalla. Narua onkin hyvä olla aina mukana. Reppu jossa ei ole huppua, on käytetty samaa tekniikkaa, eli repun yläosaan ja sitten naru + ohut kuormaliina. Mukavempi kun kädet vapaana ja paino on helpompi selässä. Kannattaa kiinnittää kerrasta kunnolla, ei tarvitse sitten laskea kymmeneen kesken matkan kun puut on levällään.

Aika kului Eräipanalla hyvin, oma tärkeä puukko oli matkassa ja sillä jälleen harjoitteli mummon kanssa kiehisten tekoa. Myös paikalla olleet makkaratikut saivat teroitusta. Puukko on todella terävä ja siinä on ehdoton etu että se kulkee pinnalla silloin hyvin ja jos vahinko sattuisi olisi haava siistimpi. Tylppä kärki on ehdoton plussa lasten ensi puukossa, samoin kunnon sormisuoja ja kahva joka on liukumaton. Yksin lasta ei jätetä ikinä puukon kanssa ja harjoittelu aina valvottuna. Koska käpyjä oli saatavilla, tuli niistäkin hienoja hmm käpy dinosauruksia käpylehmien sijaan. Juokseminen lumipallojen kanssa ilman suurempaa missiota näyttää olevan hauskaa 😀 Yleensä Eräipana keksii virikkeitä ihan itsestään ja keksii leikkejä kivestä ja laakeasta puun palasta tulee hyvä linko. Luupilla voi koittaa saada tulen syttymään (tämä tosin aikuisen seurassa). Myös tuo ihan oma plasmasytytin on tärkeä ja sillä on käristetty kaikkea mahdollista, paitsi omaa nahkaa.

Ruoka valmistui pannulla kahdessa erässä koska sitä oli paljon! rasvaa kunnolla pannuun ja nam kohta oli mättö ateria valmis. Eräipana sai syödä ensimmäisestä erästä mummon kanssa ja äiti sitten viimeisestä. Kasvikset meninvät hyvin, niinkuin aina. Paprika ja kurkku on sellaisia mitkä tuoreena uppoaa Eräipanaan äärettömän hyvin, onneksi. Tällaiset helpot ruoka ratkaisut ovat välillä ihan kultaa! siinä ei tarvitse miettiä sataa ainesosaa tai häärätä kippojen ja kuppien kanssa. rentouttaa itseäkin välillä helppous joka uppoaa lapseen myös. vaikkakin, tykkään testailla kaikkia mahdollisia tee se itse ruokia. Lähtökohtaisesti kaiken kun voi maastossakin valmistaa eri kuumennus vehkeillä/ nuotiossa.

Kahvia ja suklaa munia oli jälkiruokana ja voin sanoa että kamala ähky kyllä saatiin aikaiseksi (kokonainen Mignon muna,huh huh)! Välillä tulee ylimitoitettua ruuan määrää. Mutta sitten loput vaan rasiassa kotiin. Nytkin jäi banaanit mukavasti kotiin kuljetettavaksi. Autossa tosin pitää olla aina hätävara nakerrettavaa.

Takaisin kävellessä aurinko oli sulattanut entisestään tuota pikku matkan lumi hanki käveltävää, humps ja humps, siellä oli aikuinen polvia myöden. Nyt Eräipanakin uppoili lumeen, ihme ettei kiukku kuitenkaan iskenyt, liekö vielä sokerilla vaikutusta hymyyn. Metsän puolella tässä kohtaa ei olisi kulku ollut helpompaa, muuten olisimme sinne siirtyneet. Loppu matka sujui tahtia etana. Joka ikinen kivi piti tutkia, tarvitsi sujahdella metsään kun näki entistä paremman vaellus-sauvan, kaikki eläimen jäljet tarvitsi tökkiä kepillä, pudonnut linnunpönttö piti tutkia, pajunkisoja tarvitsi katsoa ja kokeilla miten pehmeiltä ne tuntuvat nenän päässä… Jälleen, aikaa lapsen kanssa liikkuessa tarvitsee. Viimeiset 20 metriä autolle olikin sitten jo ”ollaanko jo perillä?” kysymystä. Mutta eipä ihme, kun juoksee pikku jaloilla niin väsyy. Taukoja pidettiin ja juotiin muutenkin kyllä, mustikkamehu muumi pullosta toimii hyvin. Vettä saa sitten aikuisten pullosta, siinä on sitten jotain erityisen hienoa 🙂

Ennen autoon istumista, koko kura pakkaus lapsi riisuttiin takakontissa ja kura vaatteet & kengät kestokassiin. Autossa Eräipana ei kauaa jaksanut olla hereillä, joutsen parven ja töyhtöhyypät ehti näkemään pellolla ennen kun simahti. Kyllähän se toki vaikutti siihen että yöunille mentiin myöhemmin, mutta onneksi pääsiäis loma oli nyt. Isille ja isosisaruksille oli sitten kotona kerrottavana uuden laavu valloituksen huippuhetkiä.

Aurinkoista kevättä kaikille! Nyt on loistavaa aikaa opetella lintujen ääniä ja käydä lintutorneilla ❤

Luolat, Kangasalan seikkailut Lempokallion ja Ohtolan Pirunkallion luolissa.

Ohtolan Pirunkallion luolaan mars! Näkyyköhän maahisia?

Kangasalla on kolme helposti saavutettavaa luolaa; Mäyrävuori josta täällä onkin jo oma juttunsa ja sitten nämä kaksi jotka nyt ympätään yhteen tekstiin. Nämä kaksi sopivatkin profiileiltaan paremmin yhteen.

ALOITETAAN LEMPOKALLION LUOLASTA:

Mitä luola pitääkään sisällään, muuta kuin maagista tunnelmaa ja pari spray purkkia.

Lempokallion nimi on toisinaan mainittu myös Lempokallion luolana. Harmaa päivä, lunta ripsutteli verkkaisesti. väsymystä riitti ja kaikille päiväunetkin teki hyvää. Eräipanalla mieli teki leikimään tutkimusmatkailijaa päivän edetessä. Illan keskustelu Kolumbuksesta oli jäänyt mieleen. Ajateltiinkin sitten että otetaan lähikohde, jossa olisi hieman seikkailun tuntua ja jännitystä.

Luolat! Miten loistavia luonnon muodostelmia, etenkin jos kärsii hiema klaustrofobiasta. Mutta, pelkojaan voi koittaa voittaa ja oppia niistä pois! Lähdimme siis kohti Kangasalaa ja Lempokallion luolaa. Eräipana varusti itselleen lämpöiset talvivaatteet, koska nyt ei olisi hikipäässä juoksu retki ja ajomatka olisi lyhyt (ei siis autossa hikoiluja).

Luolalle lähtö päivänä oli vielä lunta maassa paljon! Tien varteen olisi ollut liian vaarallista pysäköidä hetkeksi. Siksipä pysäköinti tapahtui tällä kertaa Treeline retkeilyvaruste liikkeen isolle parkkipaikalle. siinä on toki riskinä päätyä ostoksille, tuonne ulkoilijan karkkikauppaan & napata hyvä erikoiskahvi leivoksen kera. Mutta, parkkipaikalta olikin sopiva kävelymatka luolalle,noin 1,05 km suuntaansa, hyvää kävelytietä pitkin. Siinä sai sopivasti ulkoilua ja liikettä omiinkin kinttuihin.

Kävelytieltä kulki polku pikku metsään, jossa näkyi kallio. Sinne siis!

Kävelytieltä kaartui metsään pikku polku joka oli lumisessa maastossa helppo huomata. Muitakin tutkimusmatkailijoita + koiran ulkoiluttajia oli siis täällä käynyt. Iso kivi joka oli luolastoa, näkyikin tielle kun tarkkaan katsoi. Suunnattiin siis tulle kiven möhkäleelle ja sai olla hyvin varovainen, jotta jalkojen alla olisi kiveä eikä koloa. Tästä syystä oli parempi että äiti kulki edellä ja huomasi jos lumen alla olikin iso kolo. Eräipana hihkui riemusta kun sai kiipeillä turvallisemmissa kohdissa ja tähystellä laivansa kannelta. Välillä laiva ajautui suuriin pyörteisiin jotka veivät planeetan sisuksiin, jossa puolestaan oli laavavirtoja. Näissä laavavirroissa kuitenkin meidän alus kulki sangen jouhevasti 😀

Luolan suulle johti myös polku ja helpoin sinne oli päästä kiven taka kautta, ei joutuisi hyppimään lumisilla kivillä niin paljoa.

Luolan suu oli todella kutsuva…ainakin Eräipanan mielestä, joka oli säntäämässä luolaan heti ja ilman otsalamppuaan (Kuvassa näkyy luolan suu aukko jonne matka johti) . Isi sai jäädä ulkopuolelle kun ahtaanpaikan kammoinen äiti mönki luolaan ensin ja kun reitti oli selvä niin Eräipana perässä.

Luolassa oli oikeastaan aika levollista. Koitin miettiä että luola on ollut tässä iät ajat ja luolan suulle ei ole pitkää matkaa, hengitellä rauhallisesti. Luolassa tuoksui kostea maa ja kivet kimmelsivät kauniisti valossa. Eräipana oli todella haltioissaan ”uudesta mantereesta”. Luolaan olisi pitänyt jäädä leikkimään, mutta ei ihan koko päivää kuitenkaan siellä uumenissa vietetty. Maahisia, peikkoja tai muita pirulaisia ei nyt näkynyt, liekö meidän ostalamppujen valo pelottanut ne pois. Meillä isi odotteli ulkopuolella ja se onkin itselleni yksi turvallisen tunteen luoja, joku tietää missä ollaan. Sama pätee retkeilyssäkin, hyvä ilmoittaa aikeistaan ja aikatauluistaan.

Pois lähtiessä pari muutakin aikuista saapui katsomaan tätä helppoa kohdetta, jossa sai mielikuvituksen hyvin käyntiin ja vaihtelua arkeen!

OHTOLAN PIRUNKALLION LUOLA

Olisiko täällä jotain maahisen meininkiä?

Kevät oli alkanut tehdä kunnolla tuloaan, kun maaliskuu oli puolessa välissä. Kuraa, loskaa, tien pölyjä… Ikkunoiden likaisuus ahdisti, nyt tarvittiin jotain kivaa aurinkoiseen päivään! Kysyttiimpä Eräipanalta, olisiko toiveita? ”No siis tietenkin vosi seikkailla” Oli vastaus. Yksi tunnetuista Kangasalan luolista oli tutkimatta, joten tässä olis hyvä ajatus! Samalla voisi piipahtaa Vehoniemen harjun luontopolulla Roineen maisemissa ja ottaa omat caffet termariin. Korona aika ja meidän riskiryhmäläisyys on tehnyt varovaiseksi ja myös että tahdomme tavata läheistä sairaalassa.

Napattiin sellaiset vaatteet päälle jotka kestävät hinkkaantumista, kuraa ja kosteutta. tässä jälleen vaatteiden vahaukselle kiitosta. Meidän super vilkas Peto koirakin lähti mukaan intoa täynnä!

Auto suunnattiin kohti Kaarina Maununtyttären tietä ja karttaa katsellessa olisi kohteen lähellä mahdollista jättää auto pienemmän tien varteen. Karttaohjelmien, kuten maastokartat ja karttaseilain tutkiminen on hyödyllistä. Karttojen vertailussa oli helppo kohdentaa luolan sijainti, ja tienpätkät mihin auton voisi mahdollisesti jättää. Lumien sulaminen on helpottanut nyt osittain asiaa. Ajeltiin Laaksolan ratsutilan ohi tultaessa Kangasalan suunnalta tielle, matka ei ollut kovinkaan pitkä kun navigaattori näytti kohteen lähestyvän. Juuri ennen tuota pikkuista metsä kaistaletta tien oikealla puolella oli leveä peltotien pätkä. Siihen jätimme auton, niin että ohi mahtuisi hyvin jos pellolle oli kulkua. Alla kuvassa harmaa pallo on luolan sijainti.

Eräipana hillui puolestaan alku matkan laulaen jotakin omaa hevi biisiään, mutta sammui kuitenkin tasaisessa auton hurinassa ja pedon kuorsatessa takaboxissa. Pysähdyttyämme alkoikin sitten jälleen super vauhti! Sanoin vain että luola on tuolla mäen nyppylän kohdilla ja kun vapaus turvavöistä koitti, olikin hän jo juoksemassa sinne. Eli perään!

Iso kuusi on hyvä tunniste luolalle

Tämä luola oli myös aivan tien vieressä ja myös helppo löytää. Pieni metsikkö teiden ja pellon välissä, kiipeäminen kalliolle jonka päällä kasvaa suuri kuusi. Luolan suuaukko oli melko pienen näköinen kun sen havaitsi kauemapaa, huh, nousi jälleen pieni ahdistus. Luolan suu oli siis tuon suuren kuusen alapuolella. Melko selkeä polkukin näkyi johtavan luolalle.

Eräipana juoksi riemuissaan jälleen, ja Peto hihnassa hyvää vauhtia etunenässä. Matkalla toki löytyi tuikitärkeä vaellus-sauva, sellainen pitää olla aina matkassa mukana. Tosin kun Peto on lähituntumassa, saattaa syntyä taistelu; kumpi löysi kepin ensin.

Otsalamppu jälleen äidin päähän ja sukellus luolaan. Laskeutumista oli nyt aika paljon ja jää hieman hankaloitti menoa kivien päällä. Eli aikuinen edellä kannattaa mennä lasten kanssa, sen verran haasteellinen on laskeutuminen. Kostetaa oli myös, koska osa jäästä toki suli näin kevään vuoksi. Kun äiti pääsi pohjalle sai eräipana luvan laskeutua ja äiti ottaa vastaan. Eräipana oli halunnut oma plasmasytyttimensä mukaan luolaan, koska siinähän on lamppu toisessa päässä. Ensimmäisessä kuvassa alapuolella näkyy pudotus luolaan pohjalle.

Tämä luola se olikin ihan kunnon luola! Jälleen mahtavia kivien hohteita, joita ei kameraan saa kunnolla ikuistettua. Luolassa oli paljon vierailijoita käynyt ja ilmeisimmin joku hurja jatkanut ryömien pidemmälle ahtaan oloiseen tunneliin. Eräipana innostui kaivamaan vaellus-sauvallaan maata, ehkä siellä olisi dinosauruksen luita! Geokätkö purkkikin löytyi samalla. Eräipana bongasi hurjaakin hurjemman alkukantaisen eliön, kastemadon luikertelemassa kallion seinää alaspäin. Nyt muodostu ongelmaksi että pois ei haluttu lähteä. Sovittiin että haetaan yhdessä isi luolan ulkopuolelta, ja ipana saa sitten mennä uudelleen luolaan näyttämään paikkoja isille. Jälleen turvallisuus seikka.

Nyt oli isikin ihmeissään hienosta kunnon luolasta!

Tässä suora lainaus Kangasalan sanomista 15.6.2019 / Krisita Kaitasuo; Luolatutkija Tuomo Kesäläinen on valinnut Valkeakoskentien varressa Ohtolassa sijaitsevan Pirunkallion luolan yhdeksi Suomen 20 kiinnostavimmasta luolasta. 13 metrisessä, lohkareista muodostuneessa luolassa on tehty suomalaisen maantieteen ja geologian historiaa. Puolimetrinen savikerros on muodostunut lattialle luolan ollessa Anculysjärven vesien peitossa jääkauden aikaan yli 9 000 vuotta sitten.

Äiti mönkii hyvin kolosta pihalle!

Mahtavan luola kokemuksen jälkeen, kuraisina suunnattiin herkuille Vehoniemelle suunnitellusti. Ajeltiin Kaivannon kanavan yli ja puhuttiin että nyt Eräipanakin voisi jo valvoa niin myöhään että pääsisi kuorrestamaan. Siitäkös hän innostui ja nyt odotetaan sitäkin hetkeä!

Pieni EA-pakkaus on hyvä käden ulottuvilla, esim avaava astmalääke tai lamppukin näköjään 🙂

Vehoniemen luontopolku on mukavan lyhyt, mutta korkeuserojen vuoksi haasteellinen. Itseasiassa meille kävi nyt niin että ei kierretty koko kierrosta, vaan pysyttiin Roineen puolella auringoss aj rannassa ihmettelemässä puikkoontunutta jäätä. Tässä oli oiva tilaisuus jälleen kerrata Eräipanalle jääturvallisuutta ja miten puikkoontunut jää rikkoontuu.

Kahvit ja suolakeksit maistui paremmin kuin hyvin ja pikku pähkinöitä kului banaanin ohessa. Auringossa ulkoilu helposti tekee hyvää, ei suorituspaineita vaan keskittymistä lapseen ja mieheen sekä toki petoon joka jyysti osaa innolla. Vaikka kamera kulkee mukana, ei se ole rasite tai ”pakko ottaa kuvia” varten. Itselleni se toimii muistina ja luonnon kanssa ihmettelyissä on hyvä olla lisämuisti mukana sekä yritys saada upeat maisemat edes jotenkin mukaansa ❤

Aurinkoisia kevään hetkiä teille kaikille! Retkeillään siististi ja annetaan eläimillekkin kevät rauha ❤

Helppoa erätunnelmaa Kintulammin kämpällä.

Saunan luota kohti kämppää, nyt on vedet padassa kiehumassa.

Monella on nyt hiihtoloma meneillään. Itse olen töissä, ja hieman haikailee kyllä loman perään. Mutta mahdollisuus viikonlopun viettoon pois kotoa oli mahdollista. kauas ei voida lähteä, eikä nyt koronan vuoksi lähdettäisikään varmaan muutenkaan. Ainakaan mihinkään kohteeseen jossa olisi muita ihmisiä.

Ulkoilma elämä kuitenkin vetää puoleensa ja luonto. Välillä on meilläkin ihan paikallaan ottaa helposti ja rennosti retkeilyt. Tällä tarkoittaen että aina ei tarvitse olla telttaa kainalossa, kuivattuja ruokia, muutamaa makuupussia, keitintä…. Vaan välillä voi vaan sujahtaa kämppään, jossa on katto, takka, jääkaappi, liesi, kahvinkeitin, kerrossängyt, vilttejä, tyynyjä, takka ja liesi, veden saa kaivosta, on rantasauna, pilkottuja halkoja, pihassa nuotiopaikka ja kaiken lisänä hyvät polut joissa kulkea.

Kääk! Nytkö se kaatuu!? Ei kaatunut vielä!

Kintulammin kämppä on perinteikäs ja iso. Puitteet sopivat hyvin useammalle yöpyjälle (20hlö) ja tästä syystä mekin olemme viettäneet täällä esim. Eräipanan 2v synttärit ja yhdet 60v:t. Siinä pääsee moni nauttimaan yhdessä rauhallisesta, kauniista ympäristöstä ja viettämään aikaa luonnossa. Eräipanan 2v synttäreillä oli mainiota lasten kanssa tehdä maasta löytyneistä kävyistä käpylehmiä tai tutkailla muurahaisten elämää,mutta myös kottikärryt olivat suuressa suosiossa 😀 Pienten kanssa lähi maastossa tutkimusretket ja ihmettelyt ovat ihastuttavia! Aikusiten kanssa voikin istua saunan lauteilla ja pulahtaa järveen, pohtien kalajuttuja, istuen ulkona pimeällä nuotiolla tähtiä ihaillen (kuka muuten tuntee tähti kuviot tai öiset laululinnut?). Rauhallisuus saattaa vetää kenet tahansa hiljaiseksi siinä nuotiota tuijotellessa. Aika katoaa kummasti. Varaus kämppään toimii sivulta https://vuokraus.kintulammi.fi/ ja mielestäni systeemi on erittäin toimiva. Muuta tietoa on saatavissa alueesta tästä https://kintulammi.fi/

Matka parkkipaikalta kämpälle on lyhyt, vajaan kilometrin ja tämä on tietä. Nyt talvellakin tie on kunnossa ja sitä pääsee rattaiden / pyörätuolin kanssa. Mutta, olen saanut hyvin perustein erityis tilanteessa puomiin avaimen, jotta sote-taxilla pääsi mukaan myös vaikeasti liikuntarajoitteinen. Kämppään ei mene luiskaa ja se on hyvä huomioida kuljettaessa pyörätuolilla. Kämppä on kallion päällä, joten apuja voi tarvita. Mutta mahdottomuus ei ole kun osaa asiansa.

Ilta alkaa hiipimään ja helmipöllön ääni kuuluikin kohta.

Tällaisen helposti saavutettavan kämpän kautta voi ottaa myös turvallisesti ensikosketuksia retkeilyyn. Pihassa voi rauhassa harjoitella tulentekoa nuotiopaikalla (huom. ruohikko-ja metsäapalovaroitukset!), löytääkö itsensä kartan ja kompassin avulla poluilta ja miltä ne kartalla näyttää?(ns.polku suunnistaminen on myös helppo tapa aloittaa maamerkkien tunnistamista maastokartasta), miltä mahdolliset uudet varusteet tuntuvat kun käy kiertämässä pikku lenkin, jännittääkö pimeys ulkona, entäpä mato-onginta, kuinka kirkkaalta oma otsalamppu tuntuu kun hipsit yöllä PuuCee:hen? Kuitenkin kaikki on kohtuullisen lähellä palveluita, kuten esimerkiksi Aitolahdella oleva ruokakauppa ja huoltoasema.

Meidän minivirkistys loman ehkä mukavan havainto oli itse Eräipanansta ilta seitsemän aikaan alkanut puputtelu ääni. Ilta alkoi hämärtymään ja istuttiin pihassa tekemässä otsalampulla tutkimusta lumesta löytyneestä kuolleesta niveljalkaisesta. Pian kuuluui hämäryyksistä puputus ääni. Tähän Eräipana havahtui. Helmipöllö oli jossain melko lähellä, koska ääni oli hyvin voimakas. Eräipana sammutti heti lamppunsa ja koitti olla hipi hiljaa, siinä toivossa että pöllö tulisi luokse. No, harvemmin ne pöllöt ihan luokse tulee, mutta Eräipana ei ole ennen kuullut helmipöllöä, joten tämä oli hänelle mahtava juttu! Ongelmaksi muodostuikin sitten se että miten houkutellaan lapsi syömään sisälle… Ruokailu kului hyvin jutellen pöllöistä ja puhelimesta niiden kuvia & ääniä tutkien. Ruuan valmistus onnistui sisällä kivasti, kaksi tasoisella liedellä. Jauhelihaklastike ja perunat sekä salaattia. Jäkiruoka olikin sitten äidin synttäri kakku joka odotti jääkaapissa.

Rannan pitkä laituri vei avantoon

Ilta sauna oli ehkä parasta. Vedet oli kannettu avannosta pataan ja isoihin sankonhin, ei mikään hirveä homma. Puulämmitteinen sauna tarjosi pehmeät löylyt ja vilvoittelu hangella kuun loisteessa, muumilimppari kädessä veti pois arjen pyörteistä. Pimeys ympärillä oli kaunis. Eräipanasta tämä ja Lieksan sauna ovat maailman parhaat, eli kova taso on kyseesä.

Nyt sai Eräipanakin valvoa pidempään ja iltapalan jälkeen sai syödä sipsejä kun luettiin kirjaa. Mikäs siinä pötkötellessä nalle makuupussissa ja kuunnella takkatatulta herkutellen samalla. Leppoisaa. Huomasi itsekin olevansa aika poikki, sauna vei olon ihanan rauhalliseksi ja kiireettömyyden tunne oli enemmän kuin tervetullut. Myös ”some vapaa” tekee hyvää.

Ei tarvitse varmaan kysyä että onko kivaa!

Seuraavana päivänä kierrettiin Ala-kaulamoiselle, siellä ei Eräipana ollut käynyt. Äiti ei jaksanut ottaa mukaan edes kameraa ja pysyi kaukana puhelimesta, tämä on hyvä tiedostaa välillä, millon on syytä irtaantua tekniikasta. Turvallisuus välineenä toki puhelin on hyvä olla, mutta pakkanen ja mahdolliset katveet kannattaa aina huomioida. Nyt polku oli hyvässä kunnossa, ja jaksoi tuo Eräipanakin kävellä kämpältä reilun 2km yhteen suuntaan. Mutta rauhallinen oli tahtikin. Retkeilijöitä oli paljon liikkeellä, eikä ihme, aurinko paistoi upeasti ja oli viikonloppu. Oli kiva huomata että ihmiset olivat tulipaikoilla ns.ruuhkasta huolimatta mahdollisimman etäällä toisistaan koronaa ajatellen. Kovin montaa roskaakaan ei tarvinnut napata mukaan reiteiltä.

Kevät tulee vihreyden merkeissä

Päivä kuluikin lähes tällä reissulla, ja kämpällä oli odottamassa kunnon lämmin ruoka (helposti risottoa ja kyllä, kokonainen joulukinkku. Paistettiin pakastimen tilan viejä kotona ja napattiin ahkioon mukaan). Siinä sai valoisaan aikaan vielä harjoitella puukon käyttöä ja pikku kiehisiä alkaa muodostua. Tässä asiassa ollaan tarkkoja ja kädestä pitäen on aloitettu, askel askeleelta eteenpäin. Perus asiat, kuten: puukon kanssa ei kävellä, sillä ei huidota tai osoitella, ote puukosta & ei veistellä itseen päin ja miten laitetaan tuppeensa, on opittu hyvin. Päivällä oli hienoa löytää myös erilaisia lumijälkiä, metson tuoretta kakka ja kuunnella myös muita metsän lintuja, kuten korppia & hömötiaista. Mutta, koska tuo pöllö asia jäi Eräipanaa kiehtomaan, iltaa istuttiin nuotiolla pihassa. Pian se jälleen kuuluikin kun hämärä laskeutui, puputtelu hieman toiselta suunnalta. Illalla käytiin vielä rantasaunan lämmöissä ja purettiin päivän ajatuksia triteratops ajatukseen 😉 Iltapalan jälkeen Eräipana simahti salaman nopeasti, omaan nalle korvaiseen pussiinsa. Vielä juuri ennen nukahtamista sanoi hän vain kuiskaten: tullaanhan vielä pian uudelleen erikois retkelle? Tähän ei ehtinyt vastaamaan, poika oli jo unten mailla. Mutta, toive on kuultu ❤

Eräipanan ylpeyden aihe, oma puukko. Tästä onkin instagramissa enemmän kuvausta 🙂

Kapeen luontopolun laavut! Hiljaisuutta ja kuivattua kananmunaa!

Onnea on hyvät laavut ja ulkoilu maastot!

On onni että Pirkanmaallakin on paljon mukavia kohteita jotka ovat hieman tuntemattomampia. Tämäkin kohde ei ole kovin tunnettu ja kuitenkin vain n.60km Tampereen keskustasta. Matkojen pituudet ovat tosin suhteellisia, mitä pitää lyhyenä ja myös onko autoa käytössä.

Marraskuun lopussa lähdettiin viettämään perhe aikaa ja se on todella arvokasta. Arki on muuten hyvin aikataulutettua, äidin päätyö sekä erä- ja luonto-oppaan työt + lisäopinnot vaativat suunnittelua. Aika joka arkisin on pyhitetty perheelle, on päiväkodin jälkeen aina Eräipana nukkumaan menoon. Sitten alkaa suunnittelut, projektit, markkinointi ja kirjoitustyöt jotka liittyvät erä puoleen. Tästä syystä harrastuksetkin ovat sellaisia mitä voi tehdä yhdessä, kuten retkeily. Välillä se on liitettynä erä- ja luonto-oppaan työhöni.

Äti, mikä tämä jäkälä on? Männynrunkojäkälää ainakin löytyy ja paisukarvejäkäläsuvun edustajia

Nyt suunnattiin katsomaan oliko Tampereella Kapeen luontopolun laavut missä kunnossa ja millaset reittimerkinnät olivat. Polku on todella huonosti tunnettu ja tästä syystä se ei ole niin selkeä kuin moni muu kohde. Kapeen kyläyhdistys on pääasiallinen ylläpitäjä ja heidän toimestaan nämä hienot laavut onkin rakennettu talkoo voimin vuonna 1999.

Reitti on niinsanotusti yksisuuntainen, eli ei ympyrä reitti. Tosin saa siitä ympyränkin jos vaikka kulkee hiekkatietä takaisin toiselle pysäköinti kohdalle.

Jos haluaa Kapeeseen suunnata niin osoite on Pohjankapeentie 134. Siitä käännytään hiekkatielle jonka varresta lähtee polku metsään. Autolle on pieni levennys tien reunassa. Eteenpäin ajettaessa pikkutietä löytyy isompi levennys ja kyltti Piikkistenvuori.

Me lähdimme nyt Piikkistenvuoren pisteeltä. Kartassa jonka otin karttaselain sovelluksesta on Piikistenvuori alempi,eteläinen pallo. vasen,itäinen pallo toinen levennys. Laavu on ylin,pohjoisin pallo ja taustalla kuva laavusta. Punainen isompi tie on Pohjankapeentie, Tampeensuunnasta tultaessa saavutaan kartassa idästä, vasemmalta.

Karttaselain on näppärä sovellus erityisesti jos käyttää lisäosia. Pääsee esiladattuihin karttoihin ja näkee mm.valtion metsästysalueet tai laavut.

Aluksi polku kulkee pientä ylämäkeä, sukeltaa sitten kanervikkoon, kivikkoon ja siitä havumetsään. Pienille jaloille kiivettävää hieman ja paljon juostavaa! Reitistä näkee että on todella vähän kuljettua, itse polku on melko heikosti näkyvissä välillä, mutta keltaiset narut pitävät polulla. Muutenkin huoli eksymisestä on pieni, teiden sisällä kun ollaan. Ihana hiljaisuus vallitsee ja Eräipanasta pitäisi pysähdellä tutkimaan kokoajan kiviä ja puussa kasvavia sammaleita. Eli hieman sai patistaa häntä kulkemaan eteenpäin. Laavut ovat kallion alapuolella ja hyvin hiljainen Pohjankapeentie melkein näkyy. Tielle on laavuita todella lyhyt matka.

Ruuan valmistus aloiteltiin heti, kauhea nälkä tulee ulkoillessa helposti, etenkin kun juoksee karkuun jälleen dinosauruksia, mönkii maassa, kiipeilee puiden runkojen yli ja väijyy kivien takana! Eräipana sai veistellä omalla puukollaan tuttuun tapaan ja auttaa puiden noudosta vajasta. Ruokana oli simppeliä makkaraa, lihapullia Eräipana toiveesta, vihanneksia ja kuivattua kanamunaa, joka muuntui nopeasti munakaaksi. Kuivattuun kanamunaan lisätään tilkka vettä minigrip pussiinsa, pyöritellään sormien välissä ja kaadetaan kuumalle rasvatulle pannulle. Ei siis vaadi pitkää tekeytymis aikaa joka on nälkäisen onni. Munakas on todella näppärä retkiruoka, koska siihen on helppo lisätä vaikka tonnikalaa tai tomaattia + mausteita. Eräipana on onneksi munakkaan ystävä. Jälkiruoka on aina toki tärkeä ja nyt se oli banaania & suklaata. Banaanin kuoreen viilto, suklaata sisään tulen päälle lämpiämään.

Vaikka pysähtyessä saattaa tulla vilu,niin Eräipana ei kaivannut lämmintä päälleen. Isi kyllä kaivoi repusta pieneen mahtuvan lisä paidan päälleen ja minä itse hikoilin ohuella SA-paidalla ja vuorettomalla takilla. Säidenkesto kyky meillä on kaikilla erilainen ja kokeilemalla selviää miten normaalisti oma keho toimii. Poikkeustilanteet ja sään yllätys ilmiöt toki aina ovat asia erikseen. Siksi EA-laukussa on syytä olla lämpöpeite kesälläkin mukana, esim. tajuttomuuden/ sairaskohtauksen/ eksymisen / kastumisen vuoksi. Eräipanalla vuoreton haalari, villahaalari ja alla ohut merino kerrasto. Jalassa laskettelu sukat pitkillä varsilla ja vaelluskengät. Päässä merinovillainen kevyempi pipo ja sormissa vuorelliset tumput. Vaihtovaatteena yleensä ainakin villasukat ja villatumput + oma kevytuntuvatakki joka sopii Eräipanalle jos vilu iskee (peittää koko pojan hyvin). Metsässä liikkuessa eräipanalla on yleensä heijastinliivi, näin hän pysyy paremmin silmien havaittavissa kun juoksee yleensä edellä.

Ulkoillessa tyyli on vapaa 🙂 Joten vaatetus sen mukaisesti

Laavulla oli kiva tutkailla, katseltiin luupeilla sammaleita, kiviä (jotka osottautuivat Afrikantähdiksi tietenkin) ja kuka oli syönyt mitäkin käpyjä. Parasta oli kuitenkin ”hups, kaaduin leikki”, ihan omaa iloaan Eräipana juoksi ja oli kaatuili tarkoituksella pehmeille sammaleille.

Aika kuluu nopeasti ja oli pakko pakkailla tavarat kasaan. Pakkaamista helpottaa aina kun joka asialle on omat pussinssa, likaiset astiat, pannut, ruuat, roskat, vaihtoivaatteet, tulentekovälineet… Näin purkaminenkin on helpompaa. Myös kotona on helppoa lähteä nopeasti jos on valmiina ns.pakolliset asiat aina (EA-laukku, tulipussi, minigripattu wc-paperi..)

Oikeaoppinen veistely tekniikka vaatii harjoitusta.

Palatessa olikin jo hämärämpää, samaa polkua käveltiin autolle ja matka tuntui jaloissa lyhyemmältä. Eräipana halusi oll seikkailu jaoston johtaja ja kulki edellä vaellussauvansa kanssa. Sillä oli hyvä myös osoitella missä lymysi mahdolliset dinosaurukset ja ketut. Tuttu linnun ääni oli ainoa ääni mitä kuului. Hyvin on Eräipana oppinut oman ”kärkilintunsa” äänen. Palokärki oli Eräipanan ensimmäinen lintu minkä oppi ja kärkilintu on melko hieno nimi myös 🙂 Palokärjen ääni on myös helppo erottaa lento äänineen.

Pieni lumisade saapui ja kallion päältä katseltiin maisemaa järvelle, samalla Eräipana keskittyneesti piirsi lumeen kolmijalkaisia avaruusolentoja. Hienoa taidetta! Myös pieniä luonnon omia taideteoksia näkyi, kun katseli muunmuassa eri torvijäkäliä. Oman kellon toimivuutta on hyvä kokeilla välillä, auton sijainti oli merkattuna kelloon ja takaisin suunnistaminen onnistuisi senkin avulla hyvin. Itsellä käytössä Garmin Instict, se on toiminut hyvin mm. Venäjän rajan tuntumassa Itä-Suomen erämaissa, jossa puhelimen kenttiä ei ole. Nyt kuitenkin ei tarvinnut harhailla autolle kellon avulla. Päästyämme levennykselle, oli kaikilla edelleen mahat täynnä ja olisi ehkä itse voinut kävellä vielä tovin (vähän turhan tuhdit eväät jälleen). Sitten vain haalari pois peräkontissa, kuraa riitti jostain syystä hyvin ja automatka on muutenkin mukavampi taittaa kevyissä asusteissa.

Kaiken kaikkiaan mukava päiväretki ja rauhallinen kohde! Tarvitsee vielä kiertää laavulle toiselta pysäköinti ”pallerolta” jokin päivä!

Mukavaa talven jatkoa kaikille, ehkä se lumi saapuu vielä tänne Etelä-Suomeenkin!

Mukavaa talven jatkoa kaikille! Nautitaan siitä mitä on ja mitä jaksaa tehdä, kukin tavllaan ❤

Sadetta,pimeää ja nuotio puuhat arkena.

Vielä ei ollut pimeys laskeutunut, hyvä näpertää tikkuja puukolla varovasti.

Mitä täällä tuumitaan kun syksy on käynnissä? Tuntuu että on uhmaikä vahvimmilaan ja ulkona ollaan kuitenkin kokoajan. Eräipana on saanut osansa tänäkin vuonna siitä mitä on olla metsästämässä, marjastamassa tai sienessä. Välillä ollut äidin mukana eri tapahtumissa myös. Mutta nyt kun syksy on todellakin ”päällä” ja sää vaihtele jatkuvasti on se välillä haaste, tietenkin. Ei ole koskaan varmaa sataako taivaalta kenties pieniä vihreitä miehiä tai keijupölyä? Asiaa kaunistelematta on totta että ei aina nappaisi lähteä pimeään ja vesisateeseen retkelle tai jotain muuta puuhailemaan. Joskus koirien lenkitys aamu viideltä sateessa ja pimeässä ei tuntuisi mukavimmalta vaihtoehdolta, vaan peiton vetäminen korville & ”adios”. Ulkoillessa, loppujen lopuksi kuitenkin melkein joka kerta on ollut ilo huomata että kannatti lähteä. Aamuisin virkistyy tahtomattaankin ja iltaisin aivot virittyvät jälleen kun saa happea!

Mikä helpottaa lähtöä pimeään ja kaatosateeseen on varmasti myös se, että siihen on vain tottunut. Myös oman lapsen vilkkaus on syy miksi on pakko olla ulkona. Siellä on tilaa purkaa energiaa ja kuralätäköissä saa pomppia. Esimerkisi lapsen osallistaminen takapihan siivoamiseen talviteloille tai riistan talviruokinnan aloittamisessa, on aktiviteettia jolla saa paremman rauhan iltoihin. Oma asenne toki ratkaiseen ja mitä on valmis tekemään, astumaan pois mukavuusalueelta tai kokeilemaan uutta? (Mutta) Myös vaatetus on iso olennainen kysymys, jos ei omista vaikka itse kumisaappaita, eipä se ole helppoa lähteä vesisateeseen. Meillä on panostettu ulkoiluvaatteisiin, tässä korostan että kaikkea ei todellakaan ole ostettu uutena. mutta tarve on pakkotanut hankkimaan vaatteet joka säälle.

Mitä siellä kuraisessa, pimeässä märässä säässä voi sitten tehdä? Keskellä arkista viikkoa, kun töiden jälkeen on yleensä hämärtyvää (ainakin päivätyöläisillä) tuntuu että aika loppuu päivästä valon vuoksi Värit ovat alkaneet katoamaan, pikku hyönteisiä ei pörrää enään, sienet ja marjat ovat jo kohta ei syötävässä kunnossa. Bingo voisi olla kurabingoa.

Mutta! Ainakin meillä toimii illan hämärtyessä otsalamput (oma on Nitecore Hc60-Nl1834 & Pezl Actik Core, ipanan Pezl tikkid eli lasten oma malli joka silmille turvallisempi) tulen tekeminen, ruokailu/välipala ulkona, muiden lasten kanssa mahdolliset heijastin bongaus leikit pihassa (ennalta suunniteltu heijastin rata toimii myös rasti tehtävänä, joissa kysymyksiä isommille), tähtien tunnistaminen. Sisällä ollaan myös nikkaroitu hyvällä sotkun määrällä lintulautoja syksyllä.

Esimerkisi olimme vesisade iltaruoka retkellä laavulla juuri. Todella hämärä päivä, itselläkin hyvin vetämätön olo ja ajattelin että työpäivän jälkeen haetaan Eräipana päiväkodista ja katsotaan elokuvaa möllötellen (ei se väärin ole). toisaalta.. koko päivä sisällä tarkoittasi itselle myös unetonta yötä ja mitäpä jos päiväkodissa ei olisi oltu ulkona ja lapsi käy ylikierroksilla. Päätettiin miehen kanssa että napataan Eräipana päiväkodista suoraan matkaan laavulle kokkailemaan. Sade yltyi ja mietin että onko tässä mitään järkeä. Pakattiin tulentekovälineet, EA-pakkaus, helpot ruuat nuotiolle, Eräipanalle vaihtovaatetta, puukot ja otsalamput. Päälle kuori vaatteet, joista tieto että nämä vielä kestää sateen. Perinteinen sadeasu on aina hyvä, mutta itse ”kuumakallena” sen kanssa olo on yhtä tuskaa. Yleensä vain tosi myrskyllä käytössä tai jos istuu veneessä / on stabiilimpaa olemista kaatosateessa. Reppuna meillä oli 40l Karrimor SF Thor käytössä ja sinne mahtuu loistavasti kaikki! Myös hyvä sadesuoja löytyy ja helppo aukaisu, siten että koko reppua aukeaa U-mallisen vetoketjun ansiosta (helppo päästä käsiksi nopeasti tavaroihin).

Päiväkodilla odotti kiukkuinen lapsi! Pahempi ärrimurri iski kun tultiin kesken leikin hakemaan. Ruokakin oli ollut kuulemma matokeittoa ja kakkaa. Vaatteiden pukeminen on kerrassaan kamalaa vapauden riistoa ja kurahousut saisi syöttää T-Rexille. Tällä asenteella oli mukava lähteä matkaan ja sade vaan jatkuu.

Ai minä murjotan? kiukuttelen?

Kohteena oli Kangasalan vehoniemen laavu koska; siellä oli takuulla puita, iso laavu, yleensä rauhallinen (tosin kuka lähtee hämärässä vesisateesa nuotiolle?), PuuCee, sopiva lyhyehkö kävelymatka joka hiekkatietä = paljon hyviä vesilätäköitä. Laavu muutoin esteetön, paitsi PuuCee/Puuliiteri. Myös potkupyörä oli mukana, ajateltiin että varmaan ilahtuu kun pääsisi potkuttelemaan, oma rinkkakin oli mukaan pakattu.

Kuitenkin, kun auto oli saatu sopivaan kohtaan ilmoitti Eräipana että ei varmasti ota potkupyörää saatika tyhmää ja rumaa rinkkaa. Vesisateessa jatkettiin sitten hiekkatietä eteenpäin ja asiaa helpotti kun piti kädestä kiinni. Kohta kuitenkin alkoi harmitus laantua eräipanalla ja kuralätäköt sekä hiekkakasat & isot kivet alkoivat kiinnostamaan. Loppumatka sujui hyppien, pomppien ja kiipeillen kivillä. Onneksi oli repussa sadesuoja ja aikuisillakin kengät joista vesi ei mene läpi. Sade muuttui kaatosateesta hieman pienemmiksi pisaroiksi, ihan hyvä niin koska kohta oltiin perillä.

Isin kädessä on hyvä taittaa matkaa

Laavulla haettiin heti kuivia puita liiteristä ja tuohta, sitten vaan pilkkomaan ihan pientä silppua siittä. Kun tulta sytyttää sateessa (tai märkiä puita) on syytä tehdä pohjatyö kunnolla jotta tuli pysyy ja syttyy hyvin. Ihan pieni silppu on välillä hyvä laittaa kosteassa säässä takin sisään kuivumaan, samalla kun pilkkoo muita puita. Oleellista on että puiden koko ”kasvaa” pikkuhiljaa tulessa. Eli ensin kuivat pikku silput & tuohet, tikut ja kiehiset. Sitten sormenpaksuista puuta ja siitä sitten suunta suurempaan. Kaikkiin kokoluokkiin itse teen sateella kiehisiä pintaan ja se on toiminut hyvin (ellei ole ihan tolkutun kaatosade).

Eräipana auttoi tekemällä omalla pikku puukolla (Marttiini Condor Junior, hyvä kahvan pinnoite & sormisuoja, pyöristetty kärki) silppua ja harjoitteli isin kanssa kiehisien tekoa. sitten kaivettiin hänelle oma plasmasytytin jolla sai sitten käristellä puun palojaan (Eräsytytin/ plasmasytytin.fi). Plasmasytytin on kaukana leikkikalusta joten tätä en suosittele lapsen käyttöön ilman todella tarkkaa valvontaa! Samalla äiti sai tulen syttymään. Sateen suojassa laavun alla sytytettiin tuohen pala ja pikkusilppu. Nopeasti ne tulipaikkaan ja kainalossa pieniä puun paloja. Pikkusilppua ja tikkuja saa olla todella paljon. Puut syttyivät ihme kyllä ensi yrityksellä ja saatin lisäiltyä ripeästi isompia puita. Tulen ylläpidossa ja elvytyksessä auttaa ilman saaminen. Siinä hyvänä apuna on vaikkapa istuinalunen ja sillä tulen ”leuhuttelu”. Tästä ipana kovasti pitääkin kun saa olla mukana tuli puuhissa!

Ja tuli vangitsee loisteellaan. Näin onnistuu tulen hapen saanti hyvin.

Ruokana oli risottoa jossa paistettua tomaattia lisänä. Riisi oli eiliseltä päivälliseltä ja jauhelliha paistui nopeasti tulella. Nämä yhteen, paljon öljyä kattilassa ja tomaattia pilkottuna sekaan sekä herne-maissi-paprika sekoitusta (joka kotona otettu pienempään erään purkissa), mausteet sekaan! Kurkkua oli mukana omassa purkissaan, se kun on parasta Eräipanan mielestä. Jälkiruokana oli kahvia ja erityis yllärinä kindermuna Eräipanalle. Erityis jälkiruoka reippaalle sadesään ulkoilijalle! Omassa juomapullossa oli mukana myös puolukkatuoremehua, joka kuuluu myös suosikkeihin.

Tuli tuo kummasti tunnelmaa kun illat pimenevät.

Ilta oli jo pimeä ja otsalampulle kyllä tarvetta. Mutta mikäs siinä ollessa sateella, suojassa ja hörppiä kahvia. Meillä Eräipana saa kahvia myös, tosin ainakin puolet on siitä maitoa. On kiva olla niinkuin muutkin. Siinä istuskellessa käytiin läpi jo hyvillä mielin päivän tapahtumia, mitä oli askarreltu päiväkodisssa, kuka leikki ja kenen kanssa, mitä mahtaa mummolle kuulua, oliko kummisetä missäpäin, saako tyttöjä pussailla päiväkodissa, miksi joku kiroilee, oliko pimeässä nyt jännittävää (jos on niin miksi). Käytiin läpi ihmisten ja eläinten aisteja ja miten niillä pimeässä pärjää, todettiin että pimeys herkistää ihmisen aisteja muun muassa kuuloa.

Otsalampun iloa! Kunhan ei näytellä silmiin, myöskään omiin silmiin1

Kello lähestyi seitsemää, pakattiin tavarat ja katsottiin ettei jäänyt mitään laavulle. Meillä arkisin mennään 20.00 yöunille. Sadesuoja repun päälle ja matka kohti autoa otsalamppun valossa alkoi. Eräipana on aina tohkeissaan, kun saa kulkea erityisesti äidin lamppu päässään ja tutkia ympäristöä sen kanssa. Eikä tarvitse edes lähteä vaikkapa olohuonetta pidemmälle! Nyt oli virtaa Eräipanassa ja etenkin kun näki jo melko lähellä autoa, ison metsäkoneen työssään! siinä jos jossain oli kunnon valot ja miten se katkoikaan puut siisteiksi pinoiksi karsien ne samalla. Näitä ihaillaan välillä YouTubessa tai Instagramissa 😀

Palatessa autolle, oli puolestaan äidin käsi hyvä

Autossa riisuttiin takakontissa kuravaatteet ja sitten menoksi! Loppujen lopuksi oli kiva, märkä, pimeä reissu. hyvää ulkoilua kaiken kaikkiaan ja omakin mieli oli huomattavasti virkeämpi. Eräipanan kiukku oli jäänyt jo menomatkalla hiekkatien mutkaan ja hyvä niin! Kotona lämmin suihku, voileipä ja lämmin maito, sitten pieni mies nukahtikin ennen kuin oli ehtinyt pöö sanomaan. Ulkoilu on täällä todettu parhaaksi unilääkkeeksi kaikille ja unet silloin myös Eräipanalla tasaisia. Itse olen opetellut nyt pakosta nukkumaan sisällä, lähellä tehdään uutta asuinaluetta, joka vaikuttanut ison tien liikenteen ääniin. Metsää on kaadettu tien ja kodin välistä runsaasti ja peltorit päässä ei oikein osaa nukkua, vielä. Tässä koittaa nyt löytää markkinoilta kaiken äänen eristäviä korvatulppia ja kokeilla sitä kuppikuulokkeiden kanssa nukahtamista. Sisällä nukkuminen on itselleni haaste ja ulkona nukkuessa unenlaatu on parempi, sekä aamulla olo pirteämpi. Ehkä tähän löytyy ratkaisu, miten saada melu pois pihalta!

Nyt toivotetaan hyvää viikon jatkoa kaikille, ulkoillaan sen verran kukin tyylillämme mikä hyvältä tuntuu ja kaikkea voi ainakin kokeilla!

Ukko-Luoston valloitus kivikkoisen etelärinteen kautta. Faktaa lapsen kanssa retkeilystä, aina ei olla pelkkää hymyä!

Aloitetaampa lapin reissun sumuisimmista hetkistä!

Saavuttuamme Pyhälle vietettiin ensimmäinen iltapäivä melko leppoisasti, pitkän yöllisen ajomatkan jälkeen. Onneksi meillä minä olen yökukkuja ja nautin ajamisesta 😉

Seuraavana päivänä oli hieman sumuinen sää aamusta alkaen, oli ajatus lähteä Luoston puolelle ja katsoa miten 4v Eräipana jaksaa kivuta Ukko-Luostolle. 540 metriä merenpinnasta olisi toki pikkuisille jaloille aika urakka, vaikka olisikin kuinka energinen.

Sumun kauneus

Valmistauduttiin siihen että osan matkaa pitää ottaa Eräipana olkapäille, lapsenkantorinkkaa kun ei ole enään käytössä. Tämä tarkoitti sitä että molemmilla aikuisilla oli päiväreput selässä, jolloin olisi mahdollista helposti kantaa lasta olkapäillä. Reppuina oli Fjällrävenin Abisko hike 35l ja Millet 15+5l. Koska sää oli sumuinen ja kostea oli hyvä laittaa kuori vaatetta ja suosia kerrospukeutumista, mukaan lisä lämmikettä. Mukaan otettiin lämpöiset Superyellow merinovilla pipot, ne on meillä todettu pitkällä kokemuksella yhdeksi suosikeiksi. Hengittävyys hikoilevilla ja herkkäihoisilla on meillä A ja O. Villahaalari oli myös repussa, sekä lisä villa tumput & villasukat (+pikku pusseja jos sattuu kastumista kenkiin). Hyvä uraiset kengät jalkaan (myös aikuisille tukevat kengät suosittelisin tälle reitille) ja menoksi!

Päätimme että ei mennä rappusia ylös, niitä olisi se 670 kivuttavana ylöspäin. Otettaisiin hieman jännempi reitti, etelärinnettä ylös! Auto jätettiin parkkipaikalle lavan eteen (Pi Ukko-Luosto) ja suunnattiin siitä vasemmalle josta lähtee lumikenkä reitti. Toinen vaihtoehto olisi ollut kiivetä huipulle Tikkalaavun kautta pohjoispuolta ja laskeutua rappuja alas (tai toisinpäin). Tämä valitsemamme reitti tuntuu pidemmältä kuin ohje viitoissa (lähtökohtaisesti niissä ovat tasomittoja) johtuen maastosta ja korkeuseroista.

ja tästä kohta lähteekin jostakin polku?

Alkumatka oli helppoa nousua ja metsä maisemissa kuljettiin. Onneksi aikaa oli varattu kunnolla, Eräipanaa kun kiinnosti kaikki poluilla! Puun juuret, kivet, missä meni mikäkin lintu… Vaikka metsä ympäristönä tuntuu jo pursuavan Eräipanalla korvista, tulee uusia ”ahaa” elämyksiä kun ollaan kauempana kotoa. Hienoa männikköä oli lähestulkoon koko polku, liukkaita juuria ja kiviä sai varoa kyllä. Aluksi siniset merkinnät ja sitten keltaiset & vihreät merkinnät olivat meillä suuntaviivoina. .Nousu rinteelle eteläpuolelta on osa Pyhä-Luoston ja Luoston vaellusluontopolkua. Luoston vaellusluontopolku on tasoltaan kartoissa vaativa.

Auto on parkissa ”olet tässä” nuolesta ylöspäin keltaista polkumerkintää mentäessä, mustalle kahdeksikon malliselle tielle, eli parkkipaikka/ infille/ lavalle. Tämän opasteen mukaan suunnattiin siis vihreälle reitille kohti punaisena olevaa näköala kohdetta päin 🙂

Polkujen risteys kohdasta olikin sitten suunta ylöspäin ja pikkuhiljaa maisemat muuttuivat kitukasvuisemmaksi ja kivikkoisemmaksi. Ei siis reitti heille joilla ns. huonot jalat (ellei nyt halua itseään kunnolla haastaa) Oma luokitukseni olisi vaativa reitti tätä kautta. Vain pari pariskuntaa tuli vastaan, Eräipana sai heiltä huomiot aja ihmetystä osakseen kun oli lähtenyt reippaasti kiipeämään.

Mitä ylemmäs mentii, sitä enemmän oli maaston vaihtelua ja pian nousu oli vain kivikkoa..isoa ja pientä kiveä. Sumun määrä samalla lisääntyy kun mennään ylöspäin ja reittimerkinnät onneksi näkyivät hyvin ja olivat lähekkäin, myös valkoiset reittimerkinnät näkyvät säännöllisesti. Säätiedot on hyvä aina tarkistaa ennen matkaan lähtöä joka apauksessa, vaikka olosuhteet saattavatkin vaihdella nopeasti.

Eräipanalla alkoi tulla pientä ärrimurria ”ollaanko jo perillä? paljonko vielä”. Joten otettiin pikku motivaatio suklaa esiin, se kädessä matka jatkui hyvin! Ehdottomasti aina kun Eräipanasta tuntui siltä, niin pidettiin taukoa ja ihmeteltiin asioita, juotiin ja jutusteltiin. Muutenkin voin sanoa että ei todellakaan aina olla hymy naamalla ja kaikkia on ihanaaa, helppoa ja kivaa ”jee jee”. Olisi väärin antaa se kuva lasten kanssa eräilystä tai retkeilystä. Monesti voi tulla vaikutelma esimerkiksi instagramissa että ompas helppoa ja kivaa, todellisuus on välillä kaikkea muuta. On ikään kuuluvaa uhmaa, kyllästymistä, märkää vaatetta, odottelua… Kyllä vanhempien hermoja koetellaan välillä kun kuuluu vain kiukkuinen huuto ja Eräipana istuu maassa uhmaisena. Siinä lasketaan kymmeneen ja keräillään aikuisuutta kasaan. Tai jos lapsi vain haluaa pysähdellä ihan kokoajan leikkimään polulla kepeillä ja matkaa olisi vielä kuljettavana. Motivointi on tärkeää ja joka lapseen toimii eri jutut. Meillä toimii asiasta huomion pois kääntäminen ja jatkuva juttelu. Esimerkiksi nyt laitettiin Eräipana bongaamaan seuraavia reitti merkintä neliöitä ja puhuttiin miksi niitä on, hän kun on todella utelias. Myös sumun muodostuminen kiinnosti, mistä tuulet tulee, mitä eri myrsky tyyppejä on (siinä sai sitten selittää hurrikaanien, syklonien ja taifunien eroja). Muuten pienbet virikkeet kuten oman vaellussauvan etsiminen ja käyttö tai se motivointi suklaa on paikallaan. Mutta tosiaan, jokainen on lapsen expertti ja tietää lapsen kipukohdat ja fyysisen jaksamisen. Meillä tämä oli nyt hyvä haaste ja kokeilu. Kun tämän reitin selvittää voi hyvin arvioida Eräipanan fyysistä jaksamista. (Kuullostaa ikävältä lapsikokeelta, mutta varautuminen jaksamattomuuten on kuitenkin huomioitu 🙂 )

Puusto alkaa muuttua pikkuhiljaa
Sieltä he susmusta astelevat esiin . Kivisemmäksi muuttu reitti

Nousu oli kieltämättä lapsen näkökulmasta valtava ja viimeisellä sadalla metrillä oli äidin olkapäät oikea paikka. Siellä oli kyllä hymy herkässä ja intoa että nytkö pääsee huipulle! Huipullahan oli pelkkää sumua, mutta saavuttamisen ilo oli todellakin mahtavaa Eräipanalla! Etenkin säätutka torni oli mitä kiinnostavin ja sitä sai sitten selittää juurtajaksaen miten se toimii. Huipulla oleva kota oli lukossa ja kova tuuli kävi, istuttiin seinustalle johon tuuli ei käynyt. Siinä oli hyvä pitää isompi evästauko istuinalusten päällä, kylmillä kivillä ei kannattaisi istuskella pitkään. Eväänä oli simppelisti kahvia termarissa ja isot voileivät sekä erikseen omenaa omassa rasiassaan pilkottuina. Mukana on aina naposteltavaa kuten pähkinöitä, kuivattuja marjoja/ banaania, sellaista mikä kestää kyydissä mukana helposti ja on energia pitoista. Nesteet on toki aina tärkeitä ja vettä kunnolla mukana, näillä kohdin ei olisi edes puroa josta voisi puhdistella vettä.

Take a breath!
Tutkimuksia kohti korkeuksia!
Jaksaa jaksaa! Hetkittäin sumu hälveni kun kiivettiin ylös

Huipulla oli hyvä laittaa lämpöisempi pipo ja tumput käteen, kysyttiin myös olisiko kylmä. Pidemmillä pysähdyksillä on Eräipanalla välillä minun vanha kevytuntuva takki pika lämmikkeenä kun istutaan eväille. Matka jatkui sitten taukoilun ja venyttelyiden jälkeen. Huipulle olikin tullut väkeä, joista suurin osa portaita pitkin. Juteltiin näiden muutamien ihmisten kanssa niitä näitä ja vähän harmiteltiin sumua joka peitti muuten mahtavat näköalat. Näin koronan aikana turvavälit kyllä pysyi muutenkin hyvin täällä. Kivaa oli kuulla muiden reiteistä ja tuntemuksista. Pari lapsiperhettä kapusi juuri portaista hikipäässä eväille myös. Heillä pieni kulkikin näppärästi edessä manducassa.

Alaspäin matka olikin villiä! koska Eräipana oli syönyt niin vauhti oli siitäkin syystä kova. Punainen pipo vain viuhui kuin hän juoksi kohti rappusia. Onneksi hieman saatiin pysähdystä, välillä sumu hälveni inasen ja jotakin näkyi hetkellisesti. Alla muutama kuva hetkellisistä maisemista.

Portaissa olikin vastaantulijoita sitten enemmän ja melkoinen homma kyllä kivuta rappusia ylös! Mutta alas mennessä oli Eräipanan haaste olla liukastumatta kun nopeus oli suuri, siinä sai sanoa tiukastikkin kyllä että pitää hidastaa! Uhkailu,kiristys,lahjonta…nyt oli lahjonnan hetket ”pääset ametisti kylpylään kun nyt hidastat”. Tämä oli kyllä jo ennalta sovittu näin vanhempien kesken että sumuisen päivän hommiin sopii lenkin jälkeen uinti. Ametistikylpylä oli edellisellä kerralla jäänyt ametistikaivoksen lisäksi Eräipanalle niin hyvänä ja erikoisena asiana mieleen että päätettiin toteuttaa haave. Meille tällaiset ovat erikois tilanteita, myös lomilla. Tapoja viettää lomaa ja arkea kun on monen laisia, nämä asiat ainakin jäävät hyvin mieleen mitkä poikkeavat totutusta. Toisille taas metsässä yöpymine voisi olla kokemus tai kalastaminen.

Alhaalla olikin sumutonta ja portaiden alas pääsyn jälkeen suunnattiin oikealle, kohti parkkipaikkaa. Siinä reitti onkin jo iso kävelytie jota oli helppoa kävellä ja samalla jutella millainen reissu oli? Eräipana sanoi että oli ”aika rankka kävely lenkki kun ei nähnyt paljoa”. Harvoinpa täällä Etelä -Suomessa tuollaisessa sumussa velteleekaan kivikossa kaiken lisäksi. Parasta oli nousussa kiinnostavat kivet joita hän olisikin halunnut enemmänkin tutkia, geologia kiinnostaa. Kieltämättä näiden tunturien synty on kiintoisaa! Jääkauden merkkejä on näkyvillä joka puolella ja eri kivilajien syntyä on jännittävää tutkia. Esimerkiksi rakat, louhikot tunturi maastossa tai miten kvartsiittilouhikot peittävät maata. Muutenkin luonto tunturissa korkealla on kasvillisuudellaan ihana jylhää, karua ja kuitenkin värikästä! Variksenmarjoja kasvoi yllättävän korkealle ja pian muuttui näkymiin ainoastaan eri sammalet väreissään. Ajatella, että Pyhä-Luoston tunturi maisemat ovat Niin ja tietenkin ne poron kakkapipanat kiinnosti!

Valloitusten iloa ❤

Alla näkyy lenkin pituus, 5.76km ja pikku lepo pysähdykset ovat ajassa. Pidemmän tauon ajan oli pysäytettynä jotta aika pysyy realistisena.

Kymmenen pistettä ja kuukkeli merkki Eräipanalle tästä retkestä! Vaikka kuljetaan aina lapsen ehdoilla ja vaihtoehtona on hänellä aina olla harteilla niin myös omaa kestävyyttä tulee testattua. En voi sanoa ettei olisi tullut kuuma siinä viimeisellä sadalla metrillä, jolla Eräipana oli harteilla tai etteikö olisi mietityttänyt kivikossa että tuliko valittua liaan raskas reitti lapselle? Mutta, ilmeisimmin Eräipana puheistaan päätellen oli tyytyväinen retkeen koska paljon on tullut myöhemmin kysymyksiä kohteesta. Myös se että lapsi haluaa lähteä seuraavana päivänä uudelleen retkelle on positiivine merkki, kiinnostusta riittää siis.

Lopputulemana voisin sanoa että myös tätä reitti vaihtoehtoa huipulle kannattaa miettiä, vaikkakin on haasteellisempi ja esim. laavua ei ole matkan varrella. Jos mietityttää eksyminen niin ainakin itselläni ja miehellä puhelimen kentät toimivat hyvin ja esim.karttaselain ohjelma.Itselläni siinä lisäosat joilla saa esiladattua karttoja ja polut & laavut ym.luontopalvelut näkyviin + valtion metsästysalueet.

Tästä olikin sitten hyvä hurauttaa hyvin hiljaiseen kylpylään, paikalla olikin vain kaksi muuta kylpijää meidän lisäksi. Paikalla tehtiin myös dokumettia koronan vaikutuksesta ja ikävä kyllä oli melko surullista kuultavaa mitä jutteli henkilökunnan kanssa. Toivotaan että epidemia loppuisi pian ja pidetään kaikki omalta osaltamme huolta ettei se leviä!

Seuraavaksi jatketaan Pyhä-Luoston muista puuhista