Uhriharju, Isokuru ja päälle Tunturiaavan luontopolku! Päivän kestävä reissu vaihtelevin maastoin 4v:n käveltävänä. Pieni kakunpala vai ei?

Bongaa Eräipana kuvasta 🙂

Pitkä ja kivinen tie Isokurun pohjalla? Parasta Eräipanasta! Dinosaurusten mailla selvästi…

Laitetaan itse Eräipana kirjoitus puuhiin niin saadaan hyvin näkökulmaa miltä tuntuu 4v:nä kipittää melko pitkä lenkki.

Aamu alkoi melko usvaisena ja kosteana kun mögin makuupussistani ylös mökillä. Äiti ja isi olivat sitä mieltä että olisi hienoa nähdä Isokuru, kuulemma sekin vanha jääkauden aikainen muodostuma. Jääkausihan oli todella kiinnostava koska silloin täällä eli varmasti valtavia vaarallisa dinosauruksia, ainakin Suomessa. Vaikka vanhemmat ajattelivat aikakauden lähinnä geologian yhtenä tähtikohtana.

Isokuru on koko Suomen suurin kuru ja kyllähän se kuullosti jännittävältä! Syvyytä kun on huimat 220m! Tämä tarkoittaisi ainakin laskeutumista alas kurun pohjalle jossa kulkee kesäreitti. Nyt oli vielä meille epäselvää päästäisiinkö uhriharjulle, koska suuri rappusremontti oli sulkenut yhden osan reittiä.

Jääkauden muodostelmia näkyi hyvin

Minulle varustettiin säänpitävää lämmintä, mutta hengittävää kevyttä vaatetta. Mukaan äiti ja isi nappasi lisä vaatetta jos vaikka jotenkin kastelisin itseni tai palelisi. Muutenkin on hyvä olla jotain lämmikettä mukana, kun ei voi tietää jos vaikka sattuisi jokin onnettomuus tai eksyminen. Onnettomuuksissa uhria pitäisi saada pysymään lämpimänä, siksi avaruuslakana on hurjan hyvä EA-laukkuun! Näitä asioista äiti aina jaksaa paasata kaikille ja joka paikassa. Vaikka se samalla pakatessa lauleli Steve Kekanan ”Raising my family” kappaletta.

Hyvän matkaa isonkurun pohjalla kulki laudoitettu reitti

Eväät toki piti ottaa mukaan kun retkellä menisi koko päivä. Vanhemmilla oli ajatus että käytäisiin Pyhänkasteen lammella ja sitten vielä 7m pitkä luontopolku jatkoksi. Aamupala syötiin tukevasti ennen lähtöä ja reppuihin laitettiin naposteltavaa helposti saataville ja vettä. Välipala olisi voileipää ja kahvia sekä suklaata. Lämminruoka olisi toiveestani muusia voilla, makkaraa, kurkkua, paprikaa ja ketsuppia paljon! Vihannekset minigrip pusiin ja perunamuusi oli valmisjauheena kätevästi. Falavelejä en halunnut ja se vähän harmitti vanhempia, nekun ei olisi jauheena painanut samoin kuin lemppari makkarani.

Matka alkoi puiston portilta, laskettelurinteen vierestä. Ohitettiin Isokurun kota ja tulipaikka ja käveltiin liukkaat portaat alas. Pidin hyvin kiinni kaiteesta ja moikkailin ihmisill ejotka tulivat vastaan ylös puuskuttaen enenmmän tai vähemmän. Yksi vastaantulija osasi kertoa meille hienon uutisen! Portaat Uhriharjulle oli juuri tänään hetki sitten avattu!

Portaat alas varovasti
Alta löytyi selkeät opasteet ja varoitus että puinen osuus osittain heikossa kunnossa. Muutama lauta vähän rikki.

Portaiden alta suunnattiin puu päällysteiselle polulle, mielestäni se oli kiinnostavaa ja helppohan siinä oli talsia, välillä muutama huonompi lauta. kiinnostavaa oli alussa ehdottomasti kirkaat vedet ja miten jotkin olivat heittäeneet kolikoita veteen toivoen jotain. Polullaoli laittéttuna kylttejä jotka kertoivat alueen muodostumista ja kasveista. Tehtiinkin aaltokivien bongaus kilpailu!

Kohta alkoi kivinen osuus. Tämä oli vähän haasteellisempaa pienille jaloille, mutta suoritin sen hyvin liukkaudesta huolimatta. Muutama ihminen tuskaili kyllä kivikon vaikea kulkuisuutta, mutta kannustin heitä hyvin kehumalla (jostain syystä äitiä ja isiä hieman hymyilytti tuo tapa puhua, kuullosti kuulemma tutulta ”hyvin menee, kannattaa ottaa vaikka supermies suklaata niin jaksaa”.)

Masema ympärillä veti kyllä minutkin ihmetyksiin! Nyt jos koska oli pieni olo näiden kivien keskellä! Kullankaivajan kolokin näkyi maastossa ja kyltti siitä meille infona! Korppi tuli lentelemään yllemme ja katsomaan kuka hänen maillaan oikeen liikkuu, ihana korppi. Korppi onkin yksi niistä eläimistä, jota ennen kristinuskon leviämistä täälläkin on pidetty pyhänä. Alueella asui aijemmin metsäsaamelaisia ja heidän kulttuuri on yksi niistä äidin lempi aiheista, joten siinä yksi syy miksi tämä kohde poltteli kovin äitiä 🙂

Päästiin pyhänkasteen putoukselle ja voi pettymys minulle! Luulin että siellä olis iiso kohiseva putous..mutta se olikin todella korkealta tuleva lirupuro! Vähän siinä asiaa protestoin, mutta eväät huutelivat jo repuista. Istuttiin siihen penkille, moikkailtiin paria muuta jotka ihmettelivät tuota putousta seinämineen ja pohtivat pitäisikö kiivetä ylös uusia rappusia. Lämmin isonvaran maitokahvi oli minusta hyvää ja iso voileipä katosi nopeasti. Suklaa sai lopulliseti oloni todella virkeäksi ja päätettin lähteä korkeuksiin katsomaan maisemia. Uusissa metalli rappusissa minu aihmetytti vieressä olevat laudat, alussa niisä oli suloiset tassun kuvatkin? Äiti kertoi että ne on siinä koiria varten. Ei olisi koiralle kovin mukavaa astella metalli ritilällä, siinä tulis nopeasti anturat rikkinäisiksi.

Siellä ne portaat vilkkuu!
Äidille ja isälle tuotti tuskaa pysyä perässä!

Olin huomattavasti nopeampi kuin vanhempani, kohta savutin näköala tasanteen ja ei huimannut yhtään! Ärsyttävää oli että isi ja äiti kumpikin kokoajan olivat kädessä kiinni. Kauhea jano kyllä iski kun laulelin ja naureskelin huipulla! piti kuulemma istua hiemanrauhoittumaan, mutta se ei ollut kuin hetkellinen homma! Jatkettin siis rappusia alas ja takaisin tutulle polulle!

kiitos Superyellow yhteistyöstä! https://www.superyellow.fi/fi/ Huipulla tuuli kylmästi joten tauoksi kunnolliset merinovilla pipot päähän!

Palatessa matka tuntui paljon lyhyemmätä (nyt oli kävelty n.3,9km) ja olimme kohta jo takaisin Isokurun kodan rappusten alapäässä josta lähdimme koko Isonkurun reitille (isokurun kodan portaiden alta yhteen suuntaan Pyhänkasteen putoukselle on 1,5km). Nyt jatkettiinkin suoraan ja lähdimme kiertämään Tunturiaavan luontopolkua! Tämä olisi 7km lenkki jos sen kiertää kokonaan tunturiaapan lintutornin kautta luontokeskukselle. Parasta oli heti alkuunsa KÄRPPÄ! Siellä se juoksi nopeammin kuin öljytyn saippuan lähtönopeus kädestäni! Äiti koitti olla nopea mutta tuolla on nytvain yksi, vähän sinnepäin kuva. Koitettiin olla hiljaa ja odoteltiin. Isin kanssa nähtiin kun se kurkkasi kärppämäisesti yhden ison kiven alta ”lähtiköhän ne ihmis riesat jo?”.

Matka oli minusta verrattaen helppoa kuljettavaa, vain kevyitä nousuja/ lyhyet portaat ja hyvää polkua. Liukkaita juuria ja kiviä kyllä piti varoa. Metsä oli paljolti männyistä koostuvaa, mutta pari pikku lehtoakin tuli polun varrella vastaan. Opasteet olivat hyvin selkeät ja helppoa erottaa mielestäni. Täälläkin oli välillä kylttejä joissa kerrottiin alueen luonnosta, niiden kohdalla välillä otettiin pähkinöitä ja rusinoita mehun kanssa. Äiti nappasi olkapaille hetkeksi, luuli etten jaksaisi pikku matkaa vielä ja että jaloilleni lepo olisi hyvä hetkesi.

Suo. Suot on todella kivoja koska siellä on pitkokosia. Jostain syystä minusta niillä on todella kiva aina juosta ja niin juostiin nytkin. Suo osuus meni siis todella nopeasti ja noin 1,4km sujahti vanhemmista hikisesti juosten, jälleen. Lintuorniin ei kavuttu, koska siellä oli paljon ihmisiä, juostiin senkin ohi!

Pitkokset tulivat aivan Tiaislaavun lähelle ja siellä sitten olis lämminruoka, lemppari makkaraani! Laavulla ei ollut muita ja saatiin rauhassa levittäytyä tavaroinemme! Pian retkeilijöihin tottuneet erittäin kesyt ja vähän liiankin tuttavalliset kuukkelit saapuvat paikalle. Minustahan oli mitä hienointa kun sai antaa pari natural pähkinää linnuille kädeltä, tuli mieleen ylipainoine punatulkku. Mutta kun pähkinää ei tullut päätti yksi kuukkeli testata melkeinpä nuotiosta ruuan noutoa, minun makkaraani! Onneksi ei kuitenkaan tuleen lentänyt. Fiksuja lintuja muuten, tietävät miten saa helposti ruokaa. Kiehautettiin nopeasti siis tulilla muusit ja makkarat oheen. Vihannekset oli helposti äiti jälleen minigripannut viipaleina ja ateria oli kohtuullisen täydellinen (paitsi äidistä joka olisi halunnut falaveleja).

Lintutorni siintää tuolla

Ihailtiin vielä pikkuhiljaa laskevaa aurinkoa ja muutamaa poroa jotka köpöttelivät lähellä. Ihanan hiljaista joka puolella ja pakko myöntää että ruoka rauhoitti oloa hetkeksi. Piti kuitenkin pakata kamat kasaan ja lähteä kuulemma jatkamaa.

Lähdettiin samaista Tunturiaavanluontopolkua eteenpäin ja maisema oli aikas kivaa mänty painotteista metsää ja aika avaraa. Helppoa kulkua leveää polkua jota sanoisin melkeimpä lenkkipoluksi. Äiti ja isi huomasi että nyt alkaa minun jalka painaa kun jäin tutkimaan joka mustikkaa tai kelottunutta puuta. Käveltiin oikaisten, ei menty luontokeskus Naavalle vaan laavulle … josta pääsi suorempaan meidän mökille. Naavalta olisi pitänyt kivuta vain ylämäkeä ja kiertoa olisi tullut noin 600m enemmän meidän tapauksessa. Käännyttiin siis risteyksestä vasemmalle kohti Isokurun kotaa. Isi otti laavun luona harteille ja sain sitten sieltä ihailla maisemia noin 800m mökille.

Aika hyvä lenkki! Äitin ja isin mielestä olin tosi reipas ja omasta mielestäni oli kivaa! Parasta oli se iso kivikko siellä Isollakurulla ja ne valtavat rappuset joista oli hienot näkymät! Kilometrejä tuli mittariin äidin kellon mukaan 9,54km kun tauoiksi matkamittari stopattiin. Mutta nousut saivat ehkä tuntumaan suuremmalta kilometri määrältä ja aikaahan siihe toki menee, siihen kannattaa aina varautua. Rauhallisesti ottamien ilman suoritusta tai kiirettä on hyvä valinta, äiti huutelee.

Sitten äidille vielä pari sanaa tähän loppuun: Oli näin vanhemman näkökulmasta hienoa huomata miten lapsi kiinnostui jälleen uudesta maisemasta. Kummepaa motivointia ei tarvittu vaan enneminkin pyydetty hidastamaan tahtia. Tällä reissulla kaikki meni jotenkin epäilyttävän hyvin ja maisemat olivat todella mieleen painuvat! Pirkanmaalla ei samanlaisia löydy, muuta hienoa kylläkin. Mutta varautuminen mahdolliseen lapsen kantamiseen oli jälleen huomioitu ja reppujen painot jaettu tasaisesti sekä omat vaatteet ja erityisesti kengät sellaiset että kulku olisi kohtuullisen mukavaa. Reittimerkinnät mielestäni hyvät ja selkeät, kivinen osuus haasteellisempi kulkea, puhelimen kuuluvuudet toimivat meillä kummallakin aikuisella, puitteet olivat siistit ja huolletut. Oikein mukava vaihtoehto variaatioineen!

Ei se nauru halua loppua ❤
suuniteltu reitti köpötelty! Hyvää ulkoilua eväineen, poissa koti maisemista!

Jokaiselle mukavaa viikonjatkoa sekä hyviä ulkoilu hetkiä!

Saa laittaa aina kysymyksiä perään ❤

Eräipanan syyskuulumisia metsoineen ja somen ihmeineen.

Syksy on lähtenyt käyntiin mukavasti ja Eräipanan äidillä on kalenteri punaisena sekä uusia tuulia viritteillä. Kaiken ohessa on ollut hyvin viikonloput tai illat aikaa puuhailla myös omiakin juttuja Eräipanan kanssa. On nautittu alkaneesta metsästyskaudesta, tosin melko heikoksi on jäänyt saaliit. Kyyhkysiä ei ole ruokinta pellolla ollut edellisten vuosien tapaan ja sorsat ovat jossain piilossa.

Nyt ei pakastin täyttyne näistä niin hyvin kuin aijemmin. Mutta toivotaan että alkanut metsäkanalintu kausi olisi sitten parempi!

Koska arkeen paluu on ollut hyvin hektinen, ovat illat tärkeitä. Silloin on kaivannut ulkoilua ja ajatusten rauhoittamista. Eräipanakin on ollut sangen riehakas ja energiaa riittänyt hillittömästi päiväkodinkin jälkeen. Onneksi lähistöllä on paljon metsää, pääsee vaikka sienestämään ja marjoja poimimaan. Puolukoita on riittänyt paljon, naapurille ja myyntiin asti. Yli 150L omassa pakastimessa taitaa riittää..

Lähilaavuja on ollut mukava hyödyntää arkisin, iltapala tulilla on mukavempi kuin kotona pöydän ääressä.Pimenevät illat tuovat kivasti laavuiluun tunnelmaa ja illan villeydet saa purettua kätevästi. Hyvin pienellä vaivannäöllä pääsee irrottautumaan eri tunnelmaan. Julkisista paikoista tosiaan lähi laavut ovat olleet helpon saavutettavuutensa vuoksi iltapala kohteina. Välillä ollut puuroa, välillä lämpimiä leipiä ja jos vielä oli päivällisaika kyseessä niin lämpöiset kasvisnyytit tai suolaiset letut ovat olleet loistavia! Käytännössähän kaiken voi valmistaa tulella tai kaasulla, arkisin nopeus on vain valttia ja ettei turhaan revi hermojaan.

Telttailtu on arkisin ainoastaan takapihalla, nalle makuupussi kutsuu kummasti Eräipanaa unille. Päiväkotiin lähtöön ulkona nukkuminen ei vaikuta, Eräipana nousee aina hyvin aamulla ja suora tie onkin keittiöön pihalta. Vaatteet on aina katsottu valmiiksi edellisenä iltana ja kahvinkeitin ladattuna äidille & isille. Säiden viilentyessä takapihalla nukkumisen hyvä puoli Eräipanan kanssa on se, että huomaa milloin tarvitaan lisää lämmikettä. Eräipana osaa itse sanoa jos tuntuu viileältä tai jokin on huonosti. Välillä asioiden sanoittamisessa pitää auttaa. Viikonloput ovat olleet hieman vauhdikkaita monesta syystä nyt syksyllä, joten kauemmas laavuille ei olla päästy (vielä). Mutta koemme että syksy ja talvi ovat mahtavaa retkeily aikaa näin lasten kanssa! Turhaa painetta tai stressiä emme ole ottaneet aikataulujen tiukkuudesta (”pakko telttailla, pakko laavuilla, pakko eräillä”..ei,ei ei,muuten menee maku koko hommaan!”)

Syyskuun 2020 Meidän perhe – lehti oli mukava kokemus päästä kertomaan yhdestä suosikki kohteestaan!

Paikallislehdessä myös syyskuussa tuli puhuttua retkeilystä. Eli vipinää on ollut myös tällä saralla.

Syksyn kohteina päiväretkillä onkin ollut nyt todella tiiviisti omat lapsuuden maisemat ja paikat joissa ei ole muuta porukkaa. Julkisia paikkoja on vältelty myös metsästys syistä. On ollut hienoa ottaa Eräipana kainaloon ja kohti metsästys maita/ vesiä. Monestihan on niin ,että kun lapsen kanssa lähtee metsälle ei näy yhtäkään lintua. Osa syy meillä ainakin on Eräipanan malttamattomuus metsässä. Ääni ei meinaa pysyä pienenä ja mustikat tai keppimiekat kiinnostaa enemmän. Yhdellä kerralla meidät Eräipana kanssa yllätettiin hyvin. Juuri oli nyt alkanut metsäkanalintu aika,innolla lähdettiin tähyilemään tutuille paikoille missä monesti näkyy teeriä. Mutta tällä kertaa näkyi läjäpäin tuoretta hirven -ja peuran kakkaa, sai kyllä katsella mihin jalkansa laskee, tai reppunsa. Saatiin hyvin kartoitettua että hirvien ikivanha reitti on edelleen voimissaan. Riistanhoidolla koitamme pitää reittiä paikoillaan, koska julkinen vilkas tie kulkee lähistöllä, kolareita ei kaivata. Mutta, aikamme tähyiltyämme lintuja ja syötyämme mustikoita päätettiin lähteä autoa kohden. Hiekkatielle päästyämme kuului takaamme ääniä, rahinaa ja kahinaa. Peräämme hyppäsi metsiköstä kunnon metsouros! siinä se pörhisteli komeana tiellä. Tuijoteltiin siinä hetki että mitäs tässä. Koska tielle ei saa ampua jatkoimme matkaa ja komea lintu sai jäädä. Paitsi, että tämäpä lähti perään rauhallisesti eikä yhtään uhoillen. Siinä hän sitten käveli muina metsoina pitkän pätkän perässä! Kieltämättä huvittava tapaus ja hyvä mielihän tästä kohtaamisesta kuitenkin jäi 😀

Valmiista kohteista päiväretkiin viikonloppuisin on mahtunut Pukala, Kintulammi, Birgitanpolun reitit ja Siikaneva lähiaikoina. Niissä on todettu suuria väki määriä ja se on puolestaan ihan positiivista,ellei etsi rauhaa. Toki rauhakin on käsitteenä henkilökohtainen kuten luontokokemuksetkin. Osa pitkoksista vielä hieman huonossa kunnossa Siikanevalla, mutta jos kengät kestä vettä niin hyvin mahtui väistämään suon puolelle. Karpalotkin sekä sienet siellä kukoistivat jo kauniiden värien ympäröimänä. Hyvää retki etikettiä on onneksi sattunut meidän kohdalle. Ihmiset ovat jutelleet retkeilystä ja vaihtaneet vinkkejä sekä autelleet tulenteossa toisiaan (+turvavälit pysyneet). Eräipanakin on monesti ollut todella innokas jutuissaan. Päiväkodissakin opettaja oli saanut palautetta, todetessaan metsässä että puussa kasvaa sieni. Eräipana oli sitten korjannut tilanteen ”se on kyllä kääpä”. Samana päivänä myös olivat keskustelleet veden puhdistimesta puhdistimella, keskustelun ollessa kuravedessä. Pieneen ihmiseen näköjään mahtuu tietoa hyvin ja tiedon jako onnistuu melko luontevasti, toki sen voisi ottaa joku näsäviisautena. Kuitenkin meillä nuo asiat ovat osa arkea ja sitä myöden tarttuu lapsen puheeseen hyvin herkästi.

Siikanevan tuoksun kun saisikin pullotettua!

Meille syksy on siis yleensä hyvin vauhdikasta aikaa ja Eräipanan äidin kalenterit täyttyy monien eri luonto ja eräily tahojen tapahtumista + talven valmistelusta. Myös omat metsästys reissut tulee saada kalenteriin ja marjastus/ sienestys. Meillä kun liputetaan itse hankitun ruuan puolesta, sekin lapsuudesta opittua.

Myös aika jolloin haluaa vain olla oman perheen kanssa on tärkeää. Siihen sopii hyvin juuri reissut joissa ei someteta ja kamerat jää kotiin. Sosiaalisen median käyttö on lisääntynyt yhteydenottojen myötä ja sen hyväksyminen isoksi osaksi työtä on ollut itselleni haaste. Puhelimella tai tietokoneella oleminen ei ole itselleni luontaista, vaan ihmisten kanssa oleminen ”face to face”. Mutta tiedonjako on tärkeää ja asioista keskustelu asiallisesti on suotavaa. Loistavaa puolestaan on että kysymyksiä retkeilyyn ja ”eräilyyn” tulee paljon! Tuntuu että kynnys kysyä omasta mielestä tyhmää asiaa on madaltunut 🙂 Mutta somen ikävä puolikin on olemassa, ei ymmäretä että toisella puolella on ihan oikea elävä ihminen, helppo huudella mitä sattuu (voisiko sen sanoa kasvotusten?). Myös yleisesti lapsiin kohdistuneet hämmentävät kommentit ovat saaneet entistä varautunemmaksi. Kuka vain voi olla mitä vain verkossa! Pitää muistaa varovaisuus ja se että virkavallalta saa ja pitää kysyä apua jos herää epäilyksiä. Se olkoot näin loppuun hyvä muistutus ikävästä puolesta.

Ei nyt viitsi lopettaa noin inhorealistiseen ajatukseen. Vaan haluan kaiken positiivisen kiireen keskellä toivottaa mahtavaa syksyä kaikille! koitamme Eräipana kanssa kasata instagramiin eri kohteista kuvat yksiin kansioihin (hillitön homma kun kuvat ovat kadonneet bitti avaruuteen). Blogiin saadaan vielä kohde käyntejä syksyn mittaan ja tulevasta pohjoisen reissusta varmasti jotakin. Miksikö nyt kesäloma? Syksy…metsästäminen, ruska, lappi ❤ Paljon olisi eräilyyn liittyvää kirjoitetavaa ja koitetaan saada aikaa kirjoittamiseen, se on mukavaa puuhaa!

Syksyn yöt ulkosalla ja mitä huomioida pienten kanssa.

Mihinkäs se kesä meni? Nopsaan meni vaikka oltiinkin käsi paketissa ja parantelu toipilaana. Hieman muutti kesä suunnitelmiamme,mutta ei voi mitään. Onneksi nyt syksyksi käsi ehtii toipua ja metsästys kausi on päässyt jotenkin vauhtiin!

Mutta mites se telttailu ja laavuilu näin syksyn tullen? Sataa, on kosteutta, säät viilenee, yöt pimenee,arki on koittanut päiväkoteineen.

Meillä on onneksemme metsää lähettyvillä,se helpottaa välimatkoja ajatellen paljon. Omien lähimaastojen hyödyntäminen kannattaa ja takapihakin on loistava! Jokamiehenoikeuksilla saa hyvin vapaasti sen teltan pystyttää metsään, mikä nyt sitten mukavimmalta paikalta tuntuu. Kunhan nyt ei kenenkään pihaan parkkeeraa tavaroidensa kera ja jos aikoo olla pitkään niin asiasta tulee kysyä maanomistajalta. Myös luonnonsuojelualueet tulee huomioida. Kansallispuistoissa on merkattuja paikkoja helposti joita käyttää.

Mutta mitä päälle lapselle kun säät vaihtuu minuutin välein? Käytännössä homma ei ole rakettitiedettä, etenkin jos kyseessä on jo näin iso kuin 4v. Mutta hieman suunnittelua ja oman lapsen tuntemusta saa varata. Ihan pienen kanssa sitten enemmän matkaan mukaan lämpöä ja läheisyyttä sekä retkikohteen valintaa kannattaa miettiä. Tietysti jokaisen harrastuneisuus ja asennekkin ratkaisee miten lähteä vaikka harjoittelemaan ulkona yöpymisiä vielä vauva iässä olevan kanssa syksyllä. Meillä Eräipanan ensimmäiset syys yöt vielä vauva iässä alkoi takapihalta. Niinsanottu varustelu ja sään viileys piti huomioida kesää paremmin, miten vaipanvaihto, ruokailut ja pepun pyyhintä tehdään nopeasti maastossa, onko mikä paras alustana ja millaiset vaatteet saa pian päälle takaisin. Pärjäänkö yksin vai otetaanko toinen aikuinen tai nuori apukäsiksi matkaan mukaan?

Kosteus on aina toki haaste, koska se kylmentää aikuistakin hyvin. Lapsen makuupussin tai rataspussin tulisi olla hengittävä ja kosteutta sietävää jotta vesi ei kondensoidu, kerry pintaan ja humahda sisuksiin. Kerrospukeutuminen niin ihan pienelle kuin jo tällaiselle isollekkin on mielestäni toimivaa. Pienien kanssa se nopeus on vain valttia juurikin vaippa hommissa. Meillä oli aluksi vauva iässä haalari välikerrastona, mutta melko pian todettiin että se hidastaa ja siirryttiin kaksiosaiseen jolloin ei esim sukkahousuja tarvinnut kokonaan riisua. Myös miten Eräipana kulki matkassa vaikutti. Kun on tiiviisti kantorepussa ihan vanhemman iholla vaikutti sekin lapsen lämpöön ja myös omaan. Meillä Eräipana on kova kuumakalle ja hikoilija kuten äitinsäkin. Kun Eräipana oli Manducassa edessä kyydissä ja hänellä päällä haalari,niin aukaisin usein lapsen haalarin vetoketjua jotta kuumuus helpottaisi. Silloin myös oman takin vetoketju oli auki yleensä lapsen kohdalla. Kunnon kaulahuivi itsellä ja lapsella kypärämyssy & pipo niin yläosa pysyi lämpöisenä. Lapsen kantamiseen tarkoitettua takkia ei ollut koskaan käytössä. Lämmin kantorepun suoja oli olemassa mutta kuivilla pakkasilla käytössä. Sain onneksi silloin kosteille säille kyllä kosteutta pitävän tuulisuojan, silloin oli pakko puolestaan pienentää lapsen vaatekertaa.

Nyt Eräipanan ollessa 4v on homma helpompaa vaatetukselta, vaikka vauhtia ja itsenäisyyttä touhuissa on (joka luo vaatteen ominaisuuksille haastetta). Nyt on todettu että samaa materiaalia olevat retkeilyhousut kuin aikuisillakin toimii parhaiten. Kostealla säällä kuorihousut (sateessa kurahousut + pitkätkalsarit /ohuet colleget) ja kuivemmalla retkeilyhousut /takki. Myös vaatteiden oikea pesu j akäsittely esim. vedenhylkimistä edistävillä tuotteilla kannattaa tai vahaaminen. Kannattaa katsoa käytettyinä, uutena melko suolaisen hintaisia! Kunnon kerrospukeutuminen saapuu jälleen kohta kun syksy etenee. Meillä ohut merinovilla on toiminut parhaiten näin alkusyksystä. Myöhemmin talvella oletettavasti siirrytään paksumpaan versioon joka on haalarin alla vaikka pulkkamäessä hyvä.

Kun pystyttää telttaa näin sateiden aikana on tärkeää että muistaa pingottaa päälliosa kunnolla! Jos sen hoitaa huonosti tulee pian sateet sisään asumukseen. Tarppi teltan yläpuolelle on myös hyvä lisuke tai tilanantaja tarvittaessa. Seinien koskettelua kannattaa välttää jotta pintajännitys pysyy! Pohjan viileys alkaa jo pikkuhiljaa tuntumaan kun ollaan maan tasolla yötä.Siksi eristävyyden kanssa saa jo miettiä mitä makuupussin ja pohjan väliin laittaa. Meillä on käytössä ympärivuoden Eräipanalla ilmatäytteinen alunen ja sen lisänä paksu solumuovi. Telttapaikan valinnoissakin on syytä aina muistaa että kylmyys viihtyy kuopissa. Teltassa plussaa on toki ettei tuuli tule sisään helposti ja vaatteiden vaihto on mukavempaa, koska onhan teltassa lämpöisempää.

Laavuissa on nykyään meidän Eräipanan helpompi jo nukkua ja erityisen hienoa hänestä on kun sieltä näkee ympärilleen! Tuulen suojana tarvittaessa on tarppi ollut mukana. Laavussa vaatteiden vaihto käy onneksi melko rivakasti kun on kyseessä pieni ihminen ja Eräipana on oppinut myös pussissa riisumisen ja pukemisen (unille mentäessä vaatteet pois ja kerrasto päälle. Sukkien kanssa ei taistella enään, kun ei suostu niitä pitämään). Nyt oli myös jo toinen makuupussi oman pikku pussin päällä, sitä sai sitten kuitenkin aukaistua jos tulee kuuma. Pipoa saa jo salaa ujuttaa Eräipanan päähän kun hän on nukahtanut, ohut trikoopipo tai ohut merino pipo on jo hyvä yön viileydessä. Nyt meinaakin jo ”neuloosi” iskeä ja miettii millaisen pipon kutoisi. Mutta vielä ei ole makuupussiin laitettu uudelleen lämmitettäviä kädenlämmittimiä lisukkeeksi.

Kenkinä meillä on ollut nyt syksyllä sään mukaan joko kevyet kumpparit tai kalvolliset kengät. Enään ei viiletetä paljasjalkakengissä joihin ihastui. Tasainen pohja liukkaalla aiheutti kolhuja metsäsässä joten syvä uralliset kengät ovat olleet maastossa käytössä nyt. Jos matkat eivät ole kävellessä pitkiä on välillä jaksanut ottaa vaihtokengät mukaan, yleensä ne kevyet kumisaappaat. Hedelmäpusseja on aina mukana, kengät jos kastuvat jossain välissä. sitten vain kuivat sukat jalkaan,muovipussi päälle ja kengät takaisin.

Ruokaa kannattaa miettiä myös siten mikä on helppoa valmistaa jos sataa. Avotuli harvemmin silloin toimii, ellei ole sattumoisin katoksellinen paikka. Avotulihan on muuten ihana syksyllä kun pimenee ja tuli tuo lämpöä. Myös kosteiden vaatteiden kuivaaminen on siinä näppärää. lapsia usein tuli kiehtoo ja saa pysähtymään joskus hetkeksi. Meillä olen pienestä asti Eräipanaa opettanut tulen käsittelyyn ja kokkailun avuksi. Kaasu on toki näppärä siinä missä monipolttoainekkin. Niiden kanssa ei vain teltassa sovi kokkailla, kaasu onnettomuudet ovat kuitenkin mahdollisia. Teltan absidissa ollaan pakkotilanteissa laitettu ruokaa kaasulla,todella varoen ja hyvällä tuuletuksella (tätä en siis suosittele). Siksipä tarppi (kuten huonolaatuisessa alakuvassa) on ollut kätevä lisä retkillä, sen alla voi kokkailla huolettomammin. Tarpin saa pikku treenillä nopeasti kasattua katokseksi vaikkapa loue tyyliin tai ihan mielikuvitusta käyttäen. Laavussa puolestaan ruuan lämmitys kaasulla onnistuu helposti. Lämmin ruoka pitääkin vilua poissa hyvin ja esimerkiksi lämminkuppi välipalat ovat käteviä. Ruokatermos on myös yksi hyvä keino vaikka päiväretkillä tai ruuan tekeytymiseen. Meillä esimerkiksi nuudelit ovat ”se juttu” Eräipanalle ja monesti nuudelit saavatkin tekeytyä ruokatermoksessa kun aamulla lähdetään jatkamaan matkaa. Eli kuumennettu vesi (samalla kun vaikka aamukahvit keitetty) nuudelit kuumaan veteen termokseen). Silloin voi vain avata termoksen ja ruoka on valmiina. Pikkuisen kanssa maidon/ ruuan lämmitys onnistui nopeiten kaasulla. Itse en voinut imettää Eräipanaa, joten tästä syystä maitojen lämmittely retkillä tuli tutuksi ja maitojauheet.

Pimeys on myös syytä huomioida jo ihan turvallisuus syistäkin. Pimeässä kompurointi ei ole kovin mukavaa ja siinä satuttaa helposti maastossa itsensä tai sylissä kulkevan. Pimeässä asiat muuttavat muotoaan ja tuttukin metsä /polku voi näyttää oudolta. Lapsista monesti se oma tasku- tai otsalamppu on maailman hienointa! Kunhan ei soikaise muita. Lapsille onkin suunniteltu omia silmäystävällisempiä lamppuja. Näin syksylläkin kun päiväretkillä tulee pimeys iltaisin kuten alakuvassa ehkä näkyy 🙂

Mitähän vielä tulisi mieleen lapsen vaatetuksesta tai ulkona syys nukkumisesta? Jos teille tulee jotakin mieleen niin laittakaahan viestiä. yhteyden saa muutenkin joko tänne tai sähköpostiin eraipana@hotmail.com myös instagramissa voi laittaa viestiä sekä facebookissa 🙂

Pielisen ulkoilmamuseo, historiaa Eräipanan askelissa

Huh. Tätä reissua kun muistelee niin kylmät väreet. Ensinnäkin siksi että silloin köröteltiin vararenkaalla pitkä matka Lieksaan peukut pystyssä että päästään perille,ylimääräistä vararengasta kun ei ollut. Toisekseen vauhti oli Eräipanalla hurja itse museossa.

Hyvää oli se että päästiin Lieksaan ja Pielis rengas Oy:lle joka on aivan Pielisen ulkoilmamuseon vieressä ja sää oli kerrassaan mahtava!

Mutta,miltä tuntui Suomen toiseksi suurin ulkoilmamuseo vauhdikkaan Eräipana kanssa. Samalla myös historiaa tiivistettynä!

Museo on todella laaja kesäisin,talvella on auki päärakennuksessa perusnäyttely sekä vaihtuva näyttely. Kesäaukioloajat (15.5. – 15.9.): avoinna ma – su klo 10-18. Pääsymaksut 7 / 5,50 / 1,50 €.  Myös maksullisia opastuksia on saatavilla. Hyvän opaste esitteen kanssa pääsee jyvälle kyllä näppärästi ja nyt on myös saatavilla Lieksa Myst mobiili peli alueelle,sitä pelataan museolta lainattavalla kännykällä. Kesä ulkoilmamuseo on todella näyttävä ja emme ihmetelleet kehuja siitä. Ulkoilmamuseossa on kolme erilaista pihapiiriä kolmelta eri vuosisadalta joten nähtävää riittää. koska meillä me vanhemmat olemme kiinnostuneita historiasta oli paikka oikea kultakaivos meille.

Asiaa toki hieman mutkistutti sisätiloissa ollessa Eräipana joka halusi juosta ja mennä jo ulos. Oli hieman haasteellista saada innostumaan asioista joihin ei saanut koskea. sisällä oli kuitenkin kiinnostavia asioita kuten sotilas varustus ja lelut joita oli samanlaisia kuin vaarin luonakin tai kotona koristeina. Suurimman osan ajasta olikin pakko pitää Eräipanaa sisällä kädestä kiinni, ettei hän päässyt testailemaan käden ulottuvilla olevia asioita. Sisätiloissa on myös paljon muinais historiallisia löydöksiä, keihäänkärjistä alkaen. Tämä jos jokin on kiehtovaa! Onneksi selvisimme kuitenkin kunnialla tästä ja itse Eräipanallekkin jäi hyvä maku suuhun. On mielestäni tärkeää koittaa opettaa lasta toimimaan eri ympäristöissä ja itselleni se on myös hyvää harjoitusta laskea kymmeneen. itse olen ollut kuulemani mukaan pienenä kiinnostunut museoissa olemisesta ja olisin mielelläni ottanut sieltä esineitä matkaan. Joten positiivinen uteliaisuus saattaa kantaa hedelmää kun vanhempana vain jaksaa olla maltillinen.

Kun päästiin ”vihdoin” ulos aurinko helotti kauniisti taivaalla, yli 70 rakennusta / rakennetta huusi puoleensa tutustumaan! Lämmin ja kirkas sää sai kaiken näyttämään entistäkin upeammalta! Itselläni tuli mieleen omat lapsuuden maisemat kylläkin. Kun on asunut maalla ja museo talossa ympäristöineen, on kiinnostavaa nähdä asioita myös näin ”auki kirjoitettuna”.

Kun lähtee kulkemaan kartan mukaan mennään lineaariseti ajassa eteenpäin. Oli mahtava kuinka näki miten Eräipana suhtautui asioihin ja ulkona oli tilaa juosta, mutta osasi olla kuten kuuluu. Tiettyihin asioihin ei koskettu. Eteenpäin sujahdellessa siinä sitten ihmeteltiin vanhaa koirankoppiakin ja savusaunaa. Eräipanalle moni asia oli entuudestaan tuttua, mutta uusi ympäristö sai ne näyttämäänn jännittävämmiltä. Rakennukset joihin päästiin sisään olivat jo tuoksultaan sellaisia että tiedettiin olevamme maalla ja tuntui kuin olisi matkannut oikeasti ajassa taaksepäin.

Lieksahan tunnetaan 1500- luvulta,Venäläisten verottamana Karjalaiskylänä ja alue jossa museo on, kuului aikoinaan ortodoksisen pappilan maille. Savolaisia kaskenpolttajia muutti puolestaan Pielisjärvelle 1600-luvulla. Sittemmin kreivi Pietari Brahe perusti Brahean kaupungin niin ikään 1600-luvun puolessavälissä. Brahea sijaitsi aivan museoaluetta vastapäätä olevaan saareen,Kirkkosaareen. Kun käytti mielikuvistustaan saattoi hyvin kuvitella itsensä 1800-luvulle karjatöihin tai keittiöön lapsilauman ympäröimäksi emännäksi. Arki..niin se on ollut hyvin raskasta ja silloin käsite ”oma aika” oli kyllä tuntematon. Arki oli pyykinpesua avannolla pyykkilaudalla,öisin leipomista, karjanhoitoa,synnyttämistä,peltotöitä. Mutta ei ollut muuta olemassakaan, tietoa mitä nykyaika on erilaisine paineineen. Itse arvostan nykyajan tuomia helpotuksia,elanto talveksi ei ole kiinni viljasadosta ja kasviksien kasvusta,miten saa saalista metsältä tai kalastaen. Minun ei tarvitse lähteä navettaan lämmittämään vettä pyykin pesua varten ja on sisälle juokseva vesi.

Kohde kohteelta siirryttiin hyvin epämääräiseen tahtiin eteenpäin. Välillä juostiin ja välillä jäätiin jumiin pidemmäksi aikaa. Ympäristönä pikkulapselle tuo on kiinnostava. Iso nurmikenttä antoi meille vanhemmille hyvän mahdollisuuden, Eräipana juoksi kenttää ympäri,teki kuperkeikkoja ja ties mitä millä sai energiaansa kulumaan. Siinä ei ainakaan rakenteet kärsineet ja me saimme samalla tutkia rakennuksia vuorotellen rauhassa.

Jakob stenius vanhempi ja nuorempi toimivat Pielisjärven kirkkoherroina tunnetaan sangen luonto aiheisilla liikanimillä; Korpi-Jaakko ja Koski-Jaakko. Kun tultiin 1800-luvulle tuli kirkonkylästä liikekeskus,tästä alkoi kehitys kohti Lieksan kaupunkia.

Paikalla olleet työntekijät olivat todella loistavia,heitä kulki vanhanaikaisissa asuissa pihalla ja kysymyksiin sai vastaukset helposti & ystävällisesti. Paljon kiinnosti myös nykyisen Lieksan synty,tuosta kirkonkylän liikekeskuksesta kaupungiksi. 1936 tuli kunnan keskustaan perustettiin kauppala ja 1973 Lieksan kauppala ja Pielisjärven kunta yhdistyivät. Näin syntyi valloittava,värikkään historian omaavan Lieksan kaupunki!

Pihapiireissä huomattiin helposti säätyläisyys ja vanhat perinteet siitä miten rakennuksia oli sijoiteltu. Aikoinaan pihan muodostaminen neliön malliseksi oli osittain siitä syystä että petoeläimet pysyisivät helpommin poissa tai ne havaittiin helpommin. Historian maatalous kiertolais kouluineen, on sangen kiehtovaa ja herättää ajatuksia. Ei siitä loppujen lopuksi ole niin pitkää aikaa. Onko tällainen omavaraisuus monen mielessä? Olisi sangen kiintoisaa miten nykyajan ihmiset kokisivat, jos eläisivät vaikkapa vuoden 1800-luvuun omavaraisuudessa,lähtisikö romantisointi vai tuntuisiko hyvältä? Pihapiireissä oltiin jopa 1600-luvulla.

Ulkoilma kierroksen aikana saatiin tutustua laajasti Torpparin ja mäkitupalaisten asuntoihin pihapiireineen, Pielisjärveläiseen talonpoikaistaloon omine pihoineen, ortodoksisen karjalaisen asumukseen, myllytermään jonka myllyt olivat Eräipanasta menestys (etenkin veden ja tuulen käyttö kiinnosti ja sitä käytiin tarkkaan läpi miten ja miksi ja millaisin menetelmin saatiin jyvät myllystä jauhoiksi), savotarantaan erilaisine rakennelmineen (metsäsauna 1800-luvulta oli erittäin kiinnostava! Erilaiset metsätyö- ja uittovälineet kiinnostivat,miten tukeilla voidaan hyppiä!?), maatalousosasto oli toki kiinnostava Eräipanasta koska siellä oli jopa koneita ja lopuksi vielä palo-osasto palokalustoineen! Kattaus on niin laaja että tästä saisi vaikka kirjan helposti.

Kaiken kaikkiaan kun kiersimme aluetta oli meillä onnea sään suhteen. Ulkoilmamuseo on minun mielestä kuitenkin nopean lapsen kanssa helpompi kuin sisä museo, ulkona sai kuitenkin juosta. Eräipanalla onneksi kiinnostus riitti hyvin eri rakennuksiin kun selitti hyvin mikä niiden tarkoitus on. Lampaat olivat yksi pelastus, noin puolessa välissä kierrosta pidettiin huilaus tauko rauhassa siis lampaiden parissa. Aikaa olisi saanut menemään helposti koko päivän, jos olisi kiertänyt aivan rauhaksiin kaiken. Pielisen ulkoilmamuseolle Eräipana antoi kymmene pistettä ja samoin myös Pielis rengas Oy:lle jonka ansiosta matka jatkui jälleen ja jätskit & kahvit kaupanpäälle!

Nyt koitetaan saada aikaa teksteille jälleen 🙂 Mukavaa alkanutta syksyä kaikille!

Patvinsuo,Mäntypolku. Luontopolkua kepeästi eteenpäin mars!

Mihin ne jäljet johtavatkaan?

Kesän matka Itä-Suomeen oli sangen vauhdikas, surkeiden sattumusten summaa,mutta kuitenkin ihanaa ja rauhoittavaa. Aloitetaan kuitenkin näin tehokkaalla otteella,ei alusta vaan keskeltä reissua.

Tapana on aina omien polkujen lisäksi käydä julkisissa kohteissa,luonnonpuistot,kansallispuistot, virkistysmetsät,nähtävyydet… Nyt päädyimme Patvinsuolle ,päiväretki ajatuksella. Tarkoitus oli käydä isommalla retkellä sitten Ystävyyden puistossa Elimyssalossa,ennen kuin tiesimme tulevasta epäonnesta.

Mutta asiaan! Lähdimme hyvissä ajoin liikkelle tukikohdastamme (mökki jossa ei sähköä/juoksevaa vettä rajan tuntumassa,tästä näppärä singahdella omille poluille tai hurauttaa kauemmas kohteisiin.) Mukana oli valmiiksi tulostettuna Patvinsuon retkeilykartta jolla ei voisi suunnistaa sekä varmuudeksi karttaselaimen plus versio joka toimii offline tilassa. Itselle on yleensä tärkeää että olisi myös fyysinen maastokartta mukana,nyt kuitenkin jätettiin sen hankkiminen koska reitti on hyvin selkeä ja offline kartta puhelimessa. Patvinsuolla ei jokapaikassa ollutkaan kuuluvuuksia.

Tarkoitus oli kiertää 4,5 kilometrin mittainen Mäntypolku joka on helppo rengasreitti. Siihen saisi oheen hyvin ruokailut maastossa kaasun kanssa. Päätettiin ottaa varmuudeksi lapsenkantorinkka mukaan,koska Eräipana oli viime yön valvonut iloisesti kesäloma tunnelmin ja ihaillut mökin lähi rantaa.

Yhteen isoon rinkkaan mahtui todella hyvin kaikki mitä tarvittiin; kuoritakit, EA-laukku, ruokaa, kaasupullo ja keitin & kattila,mukit,haarukat,otsalamppu,puukko,vettä ja veden puhdistin sekä muovipussi roskille. Sää oli ennusteen mukaan sateeton,mutta takit tarvittaessa on hyvä lisä jotka eivät nyt paljoa paina. Pakkaaminen on kyllä tyystin erilaista kun lähtee vain itsekseen tai aikuisten kanssa,lapsi/lapset mukana vaikuttaa paljon. Myös lapsen ikä ja jaksaminen ovat sidoksissa kaikkeen. Eräipanan omassa rinkassa oli hänen oma juomapullo,rusinoita,ohut satukirja ja pieni pehmolelu.

Koska oli meko lämmin sää,mutta itikoita ilmassa inasen niin päälle puettiin pitkähihaista. Eräipana housut ovat kyllä mainiot koska kangas on niin vahvaa ettei paarmat pääse puremaan läpi. Paita oli ohuempi,puuvillainen ja siihen laitettiin ötökkämyrkkyä,samoin kuin iholle niskaan ja lippikseen. Kengät ovat nyt tukevampaa mallia joilla pääsee lujaa.

Niin,lujaa päästiin! Täällä on tilaa juosta!

Ajettiin Suomun luontotuvalle osoitteeseen Suomuntie 54, Hattuvaara. tämä tie on talvisin aurattu kun tullaan Kivilahti-Kitsi suunnasta.Itse Eräipanalle tämä on ensimmäinen kerta Patvinsuolla ja kerroimmekin hänelle että millaista maastoa ja mitä eläimiä voitaisiin nähdä. Tarkoitus oli ottaa lapsentahtinen kevyt retki.

Saavuttiin Suomun luontotuvan pihaan ja se oli täpösen täynä autoja,myös taaempi parkkipaikka oli muutamaa paikkaa vaille täynä. Kaikki eivät olleet varmaan huomanneet tuota toista parkkipaikkaa ja ajoimme auton sinne. Luontotuvan miljöö on ihanan historiallinen ja itse luontotuvassa oli lapsellekkin kiinnostavia asioita, aonakin katossa liihottelevat puiset haukat ja lattian tasossa karhun pesä pehmukarhuilla varustettuna.

Valmiina reitille!

Juotiin kahvit ja pullat lisänä,hyvä tankkaus on kaiken aa ja oo 😉 Luontotuvalla käy vain käteinen on hyvä muistaa,mutta myös tilisiirtona onnistuisi tarvittaessa. Ihmisiä riitti ja osa kailotti kuinka oli varannut saunan ja toinen veneen ja kolmas ostanut viehekalastusluvan. Yksi ryhmä puolestaan tutkaili tuvalta ostamaansa karttaa, teltat oliovat saaneet ilmaiselle telttailu alueelle juuri pystyyn. Kiinnostavaa kuunnella ihmisten ajatuksia sivukorvalla ja samalla katsoa kun Eräipana juoksee pihassa ympyrää ja välillä polkee polkuautoa. Telttailua alueella on PuuCee, tulentekopaikka ja vesipiste. Myös räystäspääsky oli löytänyt luontotuvan räystään alta pesäpaikan ja siellä poikaset odottelivat ruokaa innokkaina.

Kurkattiin nopeasti telttailu alueen puitteita kauempaa ja ranta jolle pääsi mukavan esteettömästi (ellei männyn juuria lasketa pieniksi esteiksi matkaan).

Lähdettiin kiertämään Mäntypolkua joka oli merkitty maastoon sinisin ympyröin,vaikka lukemassani reittikuvauksessa mainittiin ne vihreinä. Myös kyltissä oli vielä vihreä merkintä.Polun alku lähti samaan suuntaan Suomunkierron kanssa ja oli todella helppokulkuista ja Eräipana jaksoi hyvin kulkea polkua etsien aina seuraavaa sinistä palloa. Merkinnät olivat kyllä erittäin selkeät ja tietoisku kyltit mukava lisä!

Polku kulki rauhaisaa mäntymetsikköä ja aurinko paistoi, välillä mennen pilvien taakse. Pieni pilvisyys oli hyvästä, jos olisi jatkuvasti aurinko paistanut olisi tullut liian kuuma nopeasti. Välillä pysähdyttiin syömään mustikoita,juomaan mehua tai kokeilemaan aihkimäntyjen siloisia pintoja. Kilpikaarnaisia mäntyjä tuli välillä vastaan,selitettiin itse Eräipanalle että männyn tulee olla +150v vanha että kilpikaarnaa alkaa muodostumaan.

Reitillä käytiin kauniissa Suomujärven niemen nokassa jossa olikin useita retkeilijöitä evästelemässä. Jatkoimme matkaa pikku pitkokseia pitkin rannalle jossa kokkailtiin kaasun avulla. Siinä kun äiti ja isi laitteli ruokia oli näppärä Eräipana kaapannut äidin kameran. Siinähän sitten kävi niin että loppu kierroksella ei kuvia otettu,pieni kastumisvaurio kameralle aiheutti oikosulun.

Ruoka oli helppoa laittaa omassa rauhassa kaasun kera ja aikaa sai käyttää kunnolla. Mukana oli parmesaani pastaa ja Eräipanalle se onneksi myös jo maistuu neutraalin maun vuoksi. Myös kurkkua oli mukana pilkottuna ja jäkiruoka keksejä sekä mehua (mehu tehtiin mehujauheesta,säästää painossa) Eräipanalla olisi puolet matkasta käveltävänä vielä. Kunnon tauot tekee jaksamiselle hyvää,samoin kuin pienet ”ihmettely” breikit. Esimerkiksi kihokki kasvit kiinnostavat,lihansyöjiä kun ovat.

Polkua eteenpäin kuljettaessa saavuimme risteykseen josta voisi halutessa oikaista ja palata Suomun luontotuvalle suomujärvenkierto reittiä myöden. Tässäkin hyvin selkeät opastekyltit ja kartta hahmotuksen avuksi. Jatkoimme kauniiseen mäntymetsään ja polku oli mielestämme edelleen helppokulkuista,pari pientä ylämäkeä oli. Eräipanasta oli parasta nuo pienet sillat joita luontopolulla oli. Niistä oli kiinnostavaa kurkkia pilkistelikö mahdollinen krokotiili tai haikala esiin. Myös pitkos osuudet ovat aina hauskoja,pitkoksille voi välillä pysähdellä istumaan jos muita ei näy ja haistella suopursun tuoksuja. Kypsiä lakkojakin oli ihan pitkokisen vieressä napsittavina, soilla täällä näkyikin hyvin paljon lakan poimijoita.Polun loppuosa oli kulki hienosti Sihvonlammien läheisyydestä ja kyltit alueista tässä loppu suorallakin olivat alueellisesti kiinnostavat! Eräipana väsähti ihan loppumetreillä monista rusina,mehu ja mustikka tauoista huolimatta. Lapsenkantorinkkaan siis. Nyt alkaa olemaan jo raskasta kuljettaa 15,5kg lasta rinkassa+rinkassa olevia mahdollisia tarvikkeita. Reittien suunnittelussa nykyään koittaakin katsoa matkoja jotka lapsi jaksaa kävellä itse. Jaksamiseen toki vaikuttaa moni seikka ja tilanne voi olla ihan päivästä riippuvainen. Oman lapsen energian säännöstely on meillä myös ns.tarkkailussa,jos alussa painaa tuhatta ja vähintään sataa,iskee lopussa helposti väsymys. Meillä tämä vajaa 5km on hyvä matka jos ajattelee päiväretkenä yhdellä pidemmällä ruokatauolla. Kahdella ruokatauolla voitaisiin lisätä noin kaksi kilometriä, mutta lapset ovat erilaisia ja jokainen huoltajai tietää lapsensa (ja itsensä) jaksamisen rajat. Meillä tarkoitus ei ole suorittaa ja nähdä/kokea kaikkea verenmaku suussa. Tarkoitus saada oikeasti rauhaa ja ajatusta pois hektisestä arjesta, keskittyä siihen miten luonto ns.parantaa itsessään. Luonnossa voit olla oma itsesi,luonto ei arvostele sinua millään tavoin, siksi ainakin itseni on helppo olla luonnossa ❤

Harmittaa että ei loppu osalta ollut kuvia näytille maisemista ja reitistä,mutta omassa mielessä ne ovat ainakin kauniina. Luontopolku mielestäni oli kaiken kaikkiaan helppokulkuinen ja pystyy kulkemaan ainakin kuivalla säällä ihan lenkkareissa. Opasteista myös plussaa kohteelle, madaltaa kynnystä lähteä liikkelle kun opasteet erottuvat helposti ja polku on selkeästi erottettava. Paikan suosion huomasi välillä roskista polulla,ne napattiin mukaan ja toivottavasti muutkin niin tekevät jos matkalle osuu esim.karkkikääre.

Ilta menikin sitten suoraan Patvinsuolta Eräipanan äidillä Lieksan terveyskeskuksessa jossa oli erittäin ystävällistä palvelua. Leikattu käsi oli alkanut tulehtumaan ärhäkästi,pohdittiin tuleeko lähteä Joensuuhun tiputukseen. lopulta päädyttiin vahvaan antibiootti kuuriin,tarkkailuun ja olematta tekemättä mitään kädellä. Tästä alkoi myös epäonnen pikku mutkat ja suunnitelmien muutokset koko reissulle. Kun vanhemmista toinen ei saa nyt kantaa mitään selässään ja pitää olla vain oikea kätinen vaikuttaa paljon toimintaan. koska apteekit olivat terveyskeskukseta pois päästessä jo kiinni, tarkoitti se sitä että seuraavana päivänä tulisi ajaa joko Nurmekseen tai Lieksaan apteekkin, yksi päivä siis osittain pelistä pois retkeilyn kannalta. Mutta seuraavassa tekstissä lisää reissusta!

Mukavaa viikon jatkoa kaikille! Olisi myös mukava kuulla millaisia kokemuksia muilla on Patvinsuosta lasten kera 🙂