Halimasjärven luonnonsuojelualue. Ympyrälenkki pienillekkin kulkijoille.

Eräipana pienempänä esteen ylitys puuhissa Halimasjärvellä

Otettiimpa vanhempi kuva heti alkuun, Eräipanan taapero vuosilta. Tampereella Atalassa on luonnonsuojelu alue, Halimasjärvi. sen ympäri kulkee mukava pikku polku joka on vajaan 2km pitkä. Osan matkaa kulkee myös pitkospuut, mutta esteetön reitti ei ole. Alue on muodostunut kahdesta yhdistyneestä luonnonsuojelualueesta, joka on perustettu 1988.

Tämä paikka on meille todella tuttu ja rakas, vieressä kun asutaan. Ehkäpä tästä syystä on jäänyt ns.itsestään selvyytenä kirjoittamatta paikasta. mutta nytpä korjataan asia!

Kesän vihreys iskee hyvin!

Atalaan Tampereella pääsee melkoisen helposti julkisilla, keskustasta noin 12km ja on Itä-Tamperetta. Bussi nro 8. tulee lähimmäksi Halimasjärveä, pysäkki 5262 Ahkionkatu. Myös muut bussit jotka kulkevat Aitolahdentietä, ovat hyviä. Bussipysäkeiltä ei ole järvelle pitkää matkaa. Kuvassa näkyy sinisellä ympyrällä pysäkit ja Halimasjärvi oikealla. Saa hieman käsitystä reitistä järvelle 🙂 Jos saapuu omalla autolla, ei varsinaista pysäköinti aluetta ole, vaan pitää lähi katujen paikkoja katsella säädöksiä noudattaen.

Reitille järven ympäri pääsee suoraan uimarannalta, joka on järven etelä-osassa. Siellä on laituri josta voi pulahtamaan melko syvään veteen, joka on tummaa ja humuspitoista. Kyltti rannalla kertoo alueen luonnosta ja sen suojeltavista eläimistä, sekä kasveista. Metsä on osittain lehtomaista ja esimerkiksi myrkylliset näsiät viihtyvät täällä, kauniisti kukkien. Mutta osa metsää on puolestaan kangasmetsää. Aluella on puroja ja soistumaa, sekä yksi lähde. Lähdettä käytettiin joskus vedenotto paikkana, mutta nykyään tätä käyttöä ei ole. Valuma vesiä tulee niin Ollinojan alueelta kuin Halimasjärvenojalta sekä Petäjäsuolta. Nämä kuuluvat myös virkistysmetsä alueeseen joka on luonnonsuojelualueen ympärillä. Hyvät lenkkeily ja hiihto mahdollisuudet kulkevat aivan reitin kulmalla. Muunmuassa Kangasalle pääsee näitä reittejä hyödyntäen. Nyt tosin Ojalan/ Lamminrahkan asuinallueen rakennustyömaat saattavat sekoittaa reittejä. Kaarinanpolun Katajajärven laavullekkin on näitä polkuja kuljettu kätevästi, nyt olemme saaneet varoa tätä työmaata ja seurata tiedoite kylttejä.

Kierros kiertää koko matkan järven rantaa. Matka alkaa mukavasti pitkospuilla, lähtipä sitten myötä- tai vastapäivään. Kierroksen pääsee aloittamaan myös Kumpulan suunnasta tulevalta polulta tai valaistun lenkkipolun varresta järven länsi puolelta.

Hyväkuntoiset pitkospuut kulkevat järven ympärillä kosteimmilla kohdilla, keväällä saattaa usein tulvia jollin pitkokset ovat tarpeen!
Kaksi pikku siltaa ylittävät lasku kohtien virrat

Pitkospuita pitkin kävellessä huomaa hyvin, miten metsässä kasvaa runsaasti eri kasveja. vanhat puut ovat kiinnostavia eri kääpineen ja tikkojen hakkaaminen koloineen. Metsässä asuu myös hämärän ystävä, liito-orava! Me emme ole tosin vielä törmänneet näihin söpöläisiin. Pohjantikka on myös havaittu täällä ja sen puuhia olemme saaneet katsella kyllä. Kaakkurit ovat yksi alueen harvinaisuus. Halimasjärvessä on rakennettuna pesäsaareke kaakkureille ja nyt kuluvanakin kesänä siellä on ollut elämää. Vesilintuja poikkeaa tässä kiitettävästi ja kiikarit ovat hyvä lisä retkelle.

Tavikin viihtyy hyvin täällä
Kaakkuri matkalla saarekkeelleen
Kyytiläiselle sopiva kohde 🙂 Jestas kun aika kuluu nopeasti! Nyt Eräipana kiitää vauhdilla joka paikkaan!
Polkuja mutkittelee lähimaastossa runsaasti ja saattaa törmätä vaikka isoon siirtolohkareeseen.

Polkua jatkettaessa eteenpäin, tulee pieniä siltoja eteen, näissä tulvii keväisin toisinaan, kun laskuvedet kulkevat Halimasjäven läpi. Rantaviivaa Halimasjärvellä on 950m. Mato-ongella täältä voi saada hyvin tummia isojakin ahvenia! Mato-ongintaan tai pilkkimiseen ei tarvita erikseen lupaa.

Eräipana haluaa aina kulkea pitkoksilla edellä, koska on hyvin mahdollista bongata ensimmäisenä puukiipijä. Tästä meillä on myös aina pikku kilpailu, koska puukiipijä maastoutuu runkoon kovin hyvin. Puukiipijän äänikin on hyvin hento pikku siritys. Tässä linkissä hyvä ääninäyte: https://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/puukiipija

Kun kierrosta kiertelee, näkyy useita ihmisten tekemiä polkuja metsään. Pikku puro etenkin on kerännyt runsaasti kävijöitä, ja hienoja vaahtoisia pyörteitä laskeutuu kivikon läpi Kumpulan suunnasta.

Syksyllä Halimasjärvi loista usein satumaisesti!
Liikkuva vesi kiehtoo

Iso kallio on noin puolessavälissä reittiä ja sinne kulkee myös ihmisten muodostamia polkuja, karttaan merkitty näköalapiakkana. Siellä sietää olla hyvin varovainen, etenkin näiden pienten nopea jalkaisten seikkailijoiden kanssa! Kallion edessä on iso laituri jossa on mukava evästellä helposti! Laittomien tulipaikkojen aluetta myös, ja monesti saa keräillä lasinsiruja tai roskia juuri tältä kohdalta. Aikoinaan tässä on ollut mökki, ellen väärin muista niin metsänhoitajan. Historiaa kun alueella on ollut pitkään, muussakin käytössä ennen asutuksen saapumista lähelle. Nyt mökki on purettuna ja vain vähäisiä raunioita näkyvissä.

Kaasukeitin on ook. Mutta ne lukuisat luvattomat tulipaikat ei. Pikku eväät tekee helposti hommasta retken tunnun 😉
Kolme hyvää kylttiä. Yksi uimarannan aloitus kohdassa järven itäpuolella, toinen Kumpulasta tulevalta polulta ja kolmas valaistun lenkkipolun varresta järven länsipuolella.

Pikkulintuja on hyvin paljon metsissä ja vain äänen perusteella voidaan tunnistaa,kuka missäkin lauloi. Keväisin rupikonnat ovat toden teolla vallanneet rantojen alueita ja näitä soidinmenoja ei voi olla kuulematta! Eräipanasta toki on parasta lystiä koittaa laskea rupikonnien määrää ja ihmetellä niiden puuhia. siinä saakin sitten toimia opettajan roolissa ja kertoa mitä tässä tapahtuu. Vesimyyriä myös lymyilee täällä. Hauskoja bongauksia on ollut, kun vesimyyrä istuu kaatuneella puunrungolla nakertamassa vesiukasvin paksua juurta ja me saadaan katsella ruokailuhetkeä ihan muina miehinä.

Vesimyyrä oli hyvinkin keskittynyt
Rupikonnia on keväisin todella paljon, välillä koko järvi on yhtä kuohuntaa ja kurnutusta.

Paikka on suosittu lähellä asuvien ihmisten keskuudessa ja helppoutensa vuoksi suosittu. Myös tämä pieni uimaranta tekee varmasti osuuden asiaan. Mutta täällä mekin viihdymme hyvin usein ja etenkin kun linnut palaavat, on niiden puuhia hyvä katsella riittävän etäältä. Kaakkurien pesintä rauhan toivoisi pysyvän ja että alue pysyisi siistinä jatkossakin (myös vedeltään), vaikka uusi asuinalue tulee viereen. ❤

Säällä kuin säällä ❤

Heramaanjärvi ympäri, osa Kaarinanpolun reittiä. Veden kirkkaus vetää hiljaiseksi Eräipanankin!

Voimaa ulkoilusta!

Vappu! Siinä yksi hyvä lisä syy lähteä herkku retkelle. Eräipana rakastaa kaikkea lehti-ja voitaikina sekä croissantti taikina aineksista valmistettua. Ei ole omena kauas puusta pudonnut! Itse olen pienestä asti himoinnut näitä taikinoita, niin suolaisessa kuin makeassa ruuan valmistuksessa.

Otettiinpa kohteeksi kangasalla sijaitseva Heramaanjärvi. Heramaanjärven lenkki kuuluu Kaarinanpolun retkeilyreitistöön, joka yhdistyy Birgitanpolkuun. Tästä saa siis halutessaan 60km lenkin! Kuva alla on otettu jyväskyläntieltä käännyttäessä Säynäjärventielle.

Perinteinen, epävakainen sää oli vallitseva ilmanala. Pukeutua tuli Eräipanan lämpimästi, mutta ei kuumasti. Joten kerrospukeutuminen oli hyvä asia. Laitettiin merinovillaiset pitkät kalsarit ja päälle ohuet puuvilla housut ja siihen kuorihousut päälle. Yläosaan merinovillainen pitkähihainen aluspaita ja päälle fleece takki ja siihen kuoritakki. Päähän kevyt pipo pikku hikoilijalle tänään. Mukana oli lämpöisempi merinovillainen pipo myös, koska tauolla voi tulla kylmä kun pää on märkä oletettavasti. Jalkaan kengät jotka kestäisi kuraa edes hieman ja niissä olisi syvät urat, kiipeämistä olisi edessä. Käsiin kevyet tumput ja mukaan sormikkaat.

Edellisenä iltapäivänä olimme käyneet myös Heramaanjärven rannalla ja silloin kokkailtiin kaasulla pinaattilättyjä täytteineen ja ei kierretty koko lenkkiä. Öljyä tarvitsee kunnolla näiden lättyjen kanssa, kuvasta näköjään uupuu nimittäin öljypullo 😉

Nyt jätettiin auto Säynäjärventien ja uudentalontien kupeessa olevaan isohkoon levennykseen. Polku kierrokselle / järvelle lähtee Säynäjärventien ja Heramaanjärventien risteyksestä. Siinä kohdassa on heikko mahdollisuus jättää autoa, jotta ei tuki kulkua Heramaantien liikenteelle.(maastoliikennelaki 2 luku 4 §) Siitä onkin puomissa myös muistutus tästä.Punaisissa palloissa oikea ylin on auto, vasen ylhäällä polun aloitus jossa kyltit, alin pallo koht ajosta lähdimme nyt ylhäältä katsoen vasemmalle. Sovellus kuvassa on karttaselain.

Liikkeelle lähtö tälle lenkille on selvästi osoitettu. Me lähdimme kiertämään lenkkiä vastapäivään, eli suunnaksi kyltiltä Heramaanjärvi 1km. Siniset merkinnät puissa olivat tiuhaan merkattu ja sinänsä reitti oli selvä. Kulkiessa järvelle oli matkalla myös pieni oja jonka yli kulki silta (pari lankkua). Siinä kiinnostavaa oli leikkiä ”kolme pukkia sillalla”, satu on jäänyt Eräipanan mieleen ja hänestä on kiva leikkiä että sillan alla on peikko ja hän saa jakaa puheenvuorot joka pukille 🙂 Järven rantaan kulku on helpohkoa polkua, ei suuria nousuja. Vaellussauva oli nyt oleellinen osa Eräipana matkaa,kuraa/ metson kakkaa sillä oli hyvä kaivaa tai nojailla tyylikkäästi lepohetkillään. Pari pyytäkin nähtiin eilen täällä (ja niiden kakkaa myös 😀 ) Niillä main siniset merkinnät menee hieman soisevaan maastoon ja vieressä kulkee selkeä polku kuivemmalla maalla.

Mahtuisikohan peikko olemaan tuolla alla?
Myös matemaattiset plus ja miinus laskut kepeillä on Eräipanasta hyvää puuhaa. Välillä keskellä polkuakin….

Saavuttuamme Heramaanjärvelle pidettiin juomatauko ja tehtiin suunnitelma. Kierretään noin puoleenväliin lenkkiä ja kokkaillaan sopivassa, tuulettomassa kohdassa. Tästä sanottakoon, että järven rannassa on parikin LAITONTA tulipaikkaa (toinen härskisti kieltomerkin vieressä.. Tulta EI saa tehdä omine nokkinneen mihin tahansa, kaiken lisäksi tämä on luonnonsuojelualuetta. Avotulenteko ei kuulu jokamiehenoikeuksiin.

Suora lainaus. Ympäristöministeriö, Jokamiehenoikeudet ja toimiminen toisen alueella
Lainsäädäntöä ja hyviä käytäntöjä,Pekka Tuunanen,Markus Tarasti,Anne Rautiainen (toim.)Avotulenteko on sallittu rikoslain (4luku 5§) nojalla pakkotilassa. Pakkotilalla tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä hengen tai terveyden suojelemista esimerkiksi jäihin pudonnutta lämpimänä pidettäessä.

Muutenkin muistettava retkeillessä vastuullisuus jättämästään jäljestä esim. ei roskata ja suositaan valmista polkua, ei revitä kasveja. Retkikeitintä voi käyttää, meillä mukana kaasukeitin.

Lähdettiin Kaarinanpolun suuntaan ja vastapäivään siis. Tässä polku kulkee hienosti meidän vasemmalla puolella, todella kirkaan järven rannalla. Oli mahtavaa nähdä järven pohjaa todella hyvin ja tätä Eräipanakin ihmetteli, koitti bongailla kaloja. Tämän erämaajärven pinta-ala on 20,6 ha joten kyllä sinne kalojakin mahtuu. Kalastonhoitomaksulla kalastaminen onnistuu täällä (18-64v), mato-ongintaan tai pilkkimiseen kalastonhoitoimaksua ei tarvita. Myös sukeltajat ovat viehättyneet järvestä, juurikin tämän kirkkauden vuoksi. Heramaanjärvi on 2016 liitetty metso-ohjelman mukaan suojelukohteeksi Lihasulan säätiön kautta.

Matka jatkui Eräipanan juostessa ja taistellessa näkymättömiä ninjoja vastaa. Välillä hän kokeili, osuuko kepillä kuinka hyvin isin heittämään käpyyn. Välillä saatiin lumisadetta niskaan pikku kuurona ja pian taas paistoi aurinko, tuuli oli onneksi heikkoa.

Metsän puolelle siirryttäessä tuuleminen loppui kokonaan. Polku lähti kohti ylämäkeä ja se oli lopussa melko jyrkkä. Isojen kivien kohdalla Eräipana halusi ehdottomasti pysähtyä tutkimaan, olisiko koloissa eläimiä? Ei ollut. Metsä oli pääsääsntöisesti havupuu painotteista ja tuoksui auringossa aivan ihanalta! Kalliolta oli hienoa ihastella näkymää järvelle ja aurinko tuntui nyt suosivan meitä. Taskussa helposti saatavilla oleet ”energipommi rusisnat = tavalliset rusinat) olivat olleet hyvänä lisävirtana kulkiessa Eräipanalle. Nyt kuitenkin alkoi nälkä hiukomaan ja etenkin jälkiruoka kiinnosti pienintä ulkoilijaa. Eli ruokailuun sopivasti, yksi metson kakka kuvakin tämän kuvasarjan loppuun 😉

Otettiin hyvä kohta polun sivusta, johon ei tuuli kävisi. Kokkailu tarvikkeet omista pusseistaan esiin ja roskapussi & muut tarvikkeet helposti ulottuville. Isi touhusi Eräipana kanssa sillä välin kun minä laittelin keittimelle pikaruuan; nakit ja muusi. Valmis perunamuusi jauhe on kätevä nopeutensa ansiosta, sinne suolaa ja voita sekaan, aikuisten makuun voi olla vaikka villivihannekset siellä joukossa pehmenemässä. Kun muusi oli valmis laitettiin nakit pannulle jossa oli öljyä. Ruoka valmis! Lisukkeena oli mukana minitomaatteja.

Jälkiruoka valmistui samassa kattilassa missä oli muusi tehty, huljautus vedellä, pyyhkiminen talouspaperilla, paperi roskapussiin ja öljy kattilaan kuumenenmaan. Kuumaan öljyyn laitettiin kaupan croissantti purkista taikinaa, jota oli kohtuullisen helppo näpertää kiepauttamalla ympyräiseksi. Itse otin kolmion ja rullasin sen croissantti muotoon, veitsellä poikki keskeltä ja siitä sai sormen kätevästi läpi ja melkein munkin muotoiseksi. Rasvassa ne paistuivatkin nopeasti! sitten kiepautus sokerissa (varovasti,koska öljyinen ”munkki” on kuuma!)

Ja kaiken kruunaa tietysti jäätelö! Neljä jäätelöpuikkoa mahtu ruokatermokseen ja olivat siellä reilun kaksi tuntia. Kunnolla ei ehtinyt kotoa lähdettäessä pakastamaan ruokatermosta ihan kylmäksi,se auttaa tuotteen kylmänä pysymiseen. Kuuma munkki. kylmä jäätelö ja vielä valmis kermavaahto. Taattu rasva-sokeri ähky. Siinä syötiin kaikessa rauhassa jälkkärit ja juomana oli mehua, joka oli jauhe mikä sekoitetaan veteen.

Matka jatkui ruokailun jälkeen kaarinanpolku kylttien mukaisesti. Päädyimmekin tielle (Jotostie) josta lähtee polku myös kohti Lihasulaa. Jatkoimme tietä oikealle Kaarinanpolku kylttien suuntaan, tässä oli myös kyltti luonnonsuojelu alueesta hyvänä muistutuksena. Myös Lihasulan yhdistyksen mökki ohitettiin joka on järven rannassa. Kaarinanpolku jatkuu viitoitettuna järven ympäri, eikä kulje järven rantaa pitkin tämän osuuden jälkeen. Maasto on aluksi lähes mäntymetsää ja muuttuu kuusikoksi myös. Hyvää polkua hyppiä ja pullistella, ainakin Eräipanasta.

Loppuosuudella ylitettiin myös Heramaanoja joka oli kurainen, mutta onneksi pikku pitkokset kulki yli hyvin. Eräipanasta toki kura on parasta ikinä ja pikku taistelu oli, saako kuraan mennä hyppimään. Eli, ei se Eräipanakaan aina ole helpoin henkilö omine tahtoineen reissussa.

Iso nousun kipuaminen edessä ja juomatauko! Aurinko paistoi jälleen ja Eräipanalla alkoi jalka painaa. Joinakin päivinä saattaa vain väsyttää, vaikka intoa lapsella riittäisi. Hyvä muistaa pitää silloin taukoja ja keskittyä johkin ihan muuhun. Voidaan vaikka katsella puhelimen kartta sovelluksista missä ollaan ja mitä kasveja,lintujen ääniä tai tuoksuja on nyt.

Aivan polun lopulla tulee varoitus kyltti, joka on ihan aiheestaä. Hyvin jyrkkä laskeutuminen edessä. Tässä sai olla rämäpää ipanakin tarkkana,koska maa oli hyvin liukas saten jälkeen. Matkan lopussa tie alkoi näkyä ja pullahdettiin lähelle autoa polulta, ei siis kohtaan josta lähdettiin kylttien mukaan, vaan hieman aijemmin. Tästä näytti moni muukin kulkeneen, näin saatiin ympyrä aikaan 🙂 Polku olisi muuten jatkanut Heramaanjärven rantaan, josta olisi tultu samaa lähtöreittiä autolle. Pituutta reitille tuli oman kelloni mukaan 4,97km. Tässä toki voi olla pieni heitto, leikkien ja reitin tutkimisen kanssa tullen.

Oikein mukava kohde päivän luonto seikkailulle!

Nyt on meillä takapiha telttailut tovin arjessa tauolla…tuo piha on yksi iso kurakenttä ja lähellä uuden asuin alueen rakennustyöt. Valtatien viereltä on metsää kaadettu runsaasti ja meluvalleja ei ole. Myös lumi ei ole pehmentämässä ääntä ja tämä meteli tulee läpi korvatulppien. Saa nähdä pystyykö itse enään nukkumaan ulkona kotonaan! (kiukku hymiö tähän jos sellaisen saisi). Mutta muuten täällä nautitaan keväästä ja sen mahdollistamista asioista!

Kuva: Rami Marjamäki / Prokuvat

Kuttuniskan lenkki Kurussa. 3km joenvartta koskia ihaillen, laavulla kokkaillen.

Huhtikuinen lauantai 10.4.2021 ja säätiedote luvannut niin sanotun perus suomalaista kevättä. Ei voinut olla varma, sataako, vaiko paistaako tai jos sataa niin mitä taivaalta tulee. Olimme kuitenkin päätetty lähteä retkelle paikkaan, jossa itse olen käynyt kävellen viime vuoden puolella. Joskus nuorempana melomassa täällä tuli käytyä ns.edellisessä elämässä.

Kuru, joka kuuluu Ylöjärveen on todella hyvää retkeily seutua. Tämän kertainen kohde olisi Kuttuniskan lenkki, jolla pituutta noin 3km. Sen jaksaisi Eräipanakin hyvin kävellä, lapsen tahdilla. Laavu olisi myös tämän ympyrä reitin varrella.

Pukeutuminen oli nyt sellaista, että napattiin vähän vaihto vaatetta mukaan, kuten kurahanskat ja kevyempi pipo sekä sukat. Housuiksi valikoitui ohuella vuorella varustetut housut jotka käsitelty vahalla. Alle tavalliset college housut. Yläosaan puuvilla T-paita, fleece takki ja päälle kalvotakki. Päähän ohuehko kaksi kerroksinen pipo koska ulkona tuuli kuitenkin. Tavalliset kevyemmät vuorelliset toppahanskat, jotka nekin vahattu. Pitkä varrelliset kengät joissa kumipäällinen, syvät urat pohjissa ja lämmin ohut vuori.

Autossa jälleen Eräipana kuunteli äänikirjoja ja äiti & isi osaavat sangen hyvin muutaman Miinan ja Manun ulkoa 😀 Autossa ajellessa pysähdyttiin nappaamaan eväs banaanit ja jätskit. Matka ei kuitenkaan ollut pitkä, mutta välipala pitää mielen virkeänä.

Osoite millä parkkipaikalle löytää on Karjulantie 369, 34300 Ylöjärvi. Tampereelta tultaessa matkan varrelle osuu kivasti myös Muroleen kanava, jossa on mukava kesäkahvila, vene paikkoja ja tapahtumia (tosin nyt korona varmasti vaikuttaa asiaan). https://muroleenkesakahvila.fi/

Mutkikkaalla tiellä Eräipana huuteli iloisena että vauhtia alamäkiin, kutittaa vatsanpohjasta, kun taas isi oli yökätä. Tässä yksi syy miksi viihdyn ratin takana, itse voin mutkikkailla teillä pahoin helposti, ratissa en 🙂 Pelloilla vaani kauriita, peuroja, kurkia, joutsenia ja muutama hanhikin näytti olevan liikkeellä. Parkkipaikka on helposti havaittavissa ihan tien vieressä ja sillan kupeessa. Sinen P merkki on helppo huomata, vaikka ihasteli koskea patoineen.

Eräipanalle ulkovaatteet päälle peräkontissa, reput selkään ja ajotielle! Reitti lähtee kuohuvan padon vierestä ylöspäin, parkkipaikalta katsottuna ajotien toiselta puolelta. Kyltit opastavat hyvin reitille ja tämähän kuuluu myös Pirkan taipaleeseen.

Alussa toki oli pakko ihastella patoa ja jo se sai Eräipanan liekkeihin! Hieman jo tässä kuumotti lapsen kanssa ja sai olla kainalo-otteessa. Mutta, matka jatkui leppoisasti hyvin merkattua reittiä pitkin. Sini-punaisten viivojen bongaus puista kiinnosti, tällä uudella reitillä Eräipanaa paljon. Metsä oli täynnä miekkoja, tutkimusmatkailijan sauvoja, jääpuikkoja, maahisten jälkiä, joen pyörteitä, kiinnostavia kiviä, jänniä vanhoja puita… Eipä tarvinnut todellakaan antaa lapselle mitään virikkeitä, vaikka luuppikin oli taskussa.

Reitin ensimmäinen joen ylitys oli kieltämättä hieman vauhkolle äidille pelottavaa. Ei itseni, vaan villin Eräipana puolesta, joka oli jo toinen jalka lähtökuopassa menossa. Käytiin hyvin toimintaohjeet läpi ennen sillalle astumista. Tarkasti kerrottiin silmiin katsoen, rauhallisesti, että ”lankut ovat liukkaat varmasti, alla on joki jossa on kylmää vettä, joka kuljettaa mukanaan. Joki vie sille isolle padolle jota katseltiin ja missä on melojillekkin SEIS kyltti hyvissä ajoin. Nyt pitää antaa äidin ja isin pitää kiinni, ei riuhdota. Muuten joudutaan palaamaan tylsälle autolle ja herkut jää syömättä.” Taktiikka toimi hyvin joen ylityksessä ja huokaisin helpotuksesta. Hurjan kaunis pieni silta ja niin oli maisemakin.

Ensimmäinen silta,hieman jännitti

Ensimmäisen sillan jälkeen oli polulla vettä paljon! Lenkkareilla olisi saanut tehdä melko hyppyjä jos olisi halunnut jatkaa matkaa. Eräät vastaan tulijat olivatkin palanneet tästä syystä. Loikittiin eräipanaa nostaen vähä vesisimmistä kohdista. Pätkä oli noin 4m ja sitten polku oli jälleen helppoa kulkea. Vanha metsä kutsui pysähtymään ja ihmettelemään puissa olevaa kolojen määriä, virtaavaa jokea, eri kääpiä ja mikä parasta isoa kaatunutta mäntyä. Puun rungolla oli hauskaa kokeilla tasapainoilua ja tästä ei olisi Eräipana ihan helpolla lähtenyt.

Matka jatkui ja hieman piti kiertää metsäaukean puolelle koska polku oli joen vallassa. Mutta, tästä oli muutkin kulkeneet ja reitti oli hyvä. Polku kulkee koko matkan joen vartta, eli eksymistä ei kannata pelätä, seuraa jokea.

Pian esiin pilkisti auringossa laavu! wau mikä paikka, kosken äärellä ja hyvät puitteet. Kuraa toki on nyt joka puolella ja laavun edusta oli sulanut nuotion vuoksi kuraiseksi. Mutta kura kuuluu kevääseen, siinä missä telkkäkin kosken pyörteissä surffaamassa. Tosin itse en tiedä pystyisinkö nukkumaan tässä, ääni koskesta oli sen verran kova.

Siellä laavu jo siintääkin!

Laavulla oli hyvin puita puuliiterissä + sahat ja kirves. PuuCee löytyi myös. Alettiin heti ruuan valmistukseen, mutta rauhallisin mielin nauttien auringosta. Eräipana toimi klapi lähettiläänä. Isi pilkkoi puuvajalla hieman pienemmäksi klapeja ja Eräipana toi ne luokseni laavulle. Laavulla hän sai sitten itse veistellä kiehisiä puukollaan + väsätä vaahtokarkki tikkuja muille, kun äiti silppusi sytykettä. (Huom tarkka valvonta puukon kanssa!) Plasmasytyttimellä sitten Eräipana sai sytytellä omia pikku tikkujaan ja heitellä äidin tikkujen sekaan. (Ja myös tämän kanssa tarkkana! Ei ole mikään lasten lelu) Näin olikin kohta tuli valmiina. Ja yhtä oikeaa tapaahan ei ole sytyttää nuotiota. Pääasia että ilma kiertää ja on kuivaa sytykettä & erikokoista puuta millä tuli saadaan alkuun helpoiten. Itse pidän edelleen parhaana tuohta & kiehisiä, tuohirulla jonka sisässä on esim katajaniiniä on huippu. Pahin on sanomalehti, palaa nopeasti ja tuhkaa tulee, mutta joku tästäkin tykkää sytykkeenä.

Sijainti on kyllä melkoisen hieno!

Ruokana oli Eräipana herkku lemppari nuudelia..jep, halvat herkut hänellä. Äidille ja isille oli minigrip pussissa ollut ennalistumassa kuivattua toniokalaa ja herne,maissi,paparika sekoitusta. Ne olivatkin pehmenneet todellakin jo kokonaan. Kuivat aineet pussiin,kuumaa vettä, tiiviisti kiinni ja suu rullataan. Sitten toisen minigrip pussin sisään varmuudeksi. Eräipana sai nuudelinsa ja lisukkeena kurkkua sekä nakkeja. Nyt sopi laittaa hetkeksi silmät kiinni ja nauttia auringosta, Eräipanakin kiltisti paikoillaan. Samalla kiehui vesi jo kahviinkin. Jälkiruokana oli varmuuden vuoksi suklaata Eräipanalle. Äidin ”5 min digestivemutakakku” ei välttämättä uppoaisi. Olinkin oikeassa sen suhteen, näytti kuulemma liikaa kakalta. Äiti ja isi sanoi puolestaan että ihan ok.retkijälkkäri ja ruokatermarissa jos olisi vaikka jätskiä seuraksi..hmm

Vedet tulille

Ruokailujen jälkeen Eräipana halusi kieritellä viimeisistä lumista lumipalloja ja tutkia koskea. koski tutkimusta rajattiin tiukasti ja siitähän menee hernepussit nenään. Tilanne kuitenkin rauhoittui nopeasti kun jälleen huomautettiin virran voimakkuudesta, heitettiin rannalla ollut kepin pätkä virtaukseen mihin se pian katosi. Puolestaan telkän koski surffailua oli kiva katsella ja heitellä pikku lumipalloja pieneen kuuseen katsoen kuka osuu parhaiten latvaan.

Ja sitten matka jatkui hyvällä polulla. Nyt oli energiaa ja Eräipana olikin karhu joka jahtasi meitä. Mutta pysähdys tapahtui kun hän huomasi puusta pudonneen linnunpesän, sen katselemisessa oli paljon kiinnostavaa ja sai kertoa miten ja millä linnut pesiään rakentavat. Välillä taas juostiin puolestaan isi karhua karkuun, kas äiti karhuilla olikin super voimia joilla se sai etä lamaannutettua karhun. Tätä se olikin sitten seuraavalle sillalle asti, jossa jälleen käytiin ”silta säännöt” läpi. Sillan ylitys meni jälleen hyvin ja todettiin että voidaan toistenkin ylittää näin pieniä siltoja, läpyt sille!

Takaisin paluu oli myös joen vartta kulkien. Tällä puolella maasto oli kallioisempaa kulkea ja syväuraiset kengät olivat hyvä valinta. Lapsen energian määrä on melkoinen, välillä pysähdyttiin vesi tauolle ja matka jatkui, toisinaan hörpättiin myös mehua ja otettiin pähkinöitä. Eräipanan pissa tauot kuuluivat toki asiaan matkan varrella.

Huomattiin kohta että ollaan jo palaamassa tutulle reitille, ensimmäinen silta näkyi edessä. Huomattiinkin että joen varrella oli myös kulkenut majavia, syönti jälkeä löytyi ja mahtava hämähäkki (Tuohinopsakki) viimeisessä kuvassa sarjassa. Eli tähänkin jämähdettiin, mutta mikäs siinä kun ei ollut kiire ja välipalaakin oli repussa. Välipalapatukat on näppäriä ja niitäkin voi itse helposti valmistellä halutessaan.

Ja matka jatkuu!

Pian olikin saavutettu kyltti, joka varoitta tulevasta padosta ja käskee melojia rantautumaan. Vielä katseltiin hieman patoa ja sujahdettiin autolle, tien toiselle puolelle. Kurainen poika takakonttiin ja ulkovaatteet kestokassiin. Sitten pikainen ”oliko kivaa” kierros ja todettiin että oli! Juuri lähtiessä taivaalta alkoikin sataa valtavia räntä rättejä. Matka meni jällee kauriita varoen ja samalla kuunnelle sujuvasti..Miinaa ja Manua. Eräipana samalla pohti uimataito asiaa, koska satu kertoi uimakoulusta. Niin, tärkeää kun lähtee kesällä melomaankin retkille! 😉

Kevät tuo tullessaan uusia juttuja ja toivon mukaan iloa kaikille lähteä ulos! Ei tarvita hifistelyjä ja lähi ympäristöön kannattaa tutustua. Keväällä parasta on meillä lintujen bongailu, halpaa lystiä ja samalla hyvää oppia lajeista, sangen koukuttavaa 😉

Kyrön laavu Ruovedellä, Eräipanalle uusi helppo kohde.

HITAAT AIKUISET, OTTAKAA KIINNI!

Pääsiäinen ja yllättäen tullut lomapäivä! Koronan vaikutus näkyy myös näissä erä-ja luonto-oppaan töissä ja yhteistyö tahojen kanssa tarvittaviin töihin. Mutta, koska loma tuli, niin kohti laavua jolla ei oltu käyty yhdessä. Päätyöstäni sosiaalipuolelta olikin vapaata kivasti nyt 🙂

Ruovedellä on monelle ehkä tuntemattomampi Kyrön laavu. Laavu on kuivan maan aikaan erittäin helppo saavuttaa lasten ja vaunuikäistenkin kanssa.

Keväällä on nyt aina vähän mysteeri miten autolla pääsee mihinkin kulkemaan mahdollisten kelirikkojen tai sohjon vuoksi. Tästä syystä tämä valikoitui kohteeksi. Päätieltä ei ole kuin vajaa kolme kilometriä laavulle (2,52km kelloni mukaan). Tosin metsäautotiekin voi olla raskasta käveltävää jos lunta on paljon. Maastossa kulkeminen on aina pidemmän oloista, kuin puhtaita kävelyteitä matkatessa.

Kuraahan nyt riitti, aurinko paistoi, mutta silti viileää. Pukea piti siten että ei tulisi liian kuuma ja kuraa olisi varmasti vaatteissa. Laitettiin Eräipanalle jalkaan kevyet fleece housut, lämpöiset merinovilla sukat, t-paita ja sen päälle vetoketjullinen fleece takki. Näin saatiin autossa yläosa helposti kuorittua ajomatkaksikin. Pipo sai olla hengittävä pikku hikoilijalle. Kuraa kestävät tumput käteen ja fleece vuorelliset kurahanskat mukaan. Vaihtosukat ja parit hedelmäpussit jos kengät kastuisi. Eli jos tulee märät kengät, laitetaan kuivat sukat jalkaan, hedelmä/koirankakkapusii päälle ja kenkään koipi. Nyt jalkaan laitettiin kengät joissa kumipäällyste ja irroitettava toppavuori. Toppatakki & housut, jotka käsitelty pesukoneeseen laitettavalla kalvopesuaineella.

Ja sitten matkaan, kaapattiin mummo mukaan ulkoilemaan upeaan säähän samalla! Osoitteeksi laitettiin navigaattoriin Pöytäniementie 35750 Ruovesi. Alue on Ruhalaa ja tien varressa esimerkiksi ihan lähellä vanhainkoti. Tie jolle auto jätettiin on metsätie jolla ei ole nimeä, joskus tässä on ollut pieni puinen kyltti ”laavu”. Nyt tie oli niin sohjoinen että sai tehdä uraa varoen ettei hulahda ojaan sohjossa autolaan. Peruuttamisen taito on yksi tärkeä ominaisuus välillä, jos pikku teillä tulee joku vastaan niin siinä voi joutua peruuttelemaan pitkäänkin. Nyt auton sai tien laitaan siten että ohi pääsisi. Jos tie olisi ollut autollemme ajettavassa kunnossa, olisi tullut pari hyvää levennystä myöhemmin. Nämä kuvat napattu karttaselaimen sovelluksesta.

Eräipana oli jutustellut koko matkan niitä näitä ja odotti yhtä lempi ruokiaan syötäväksi (ei vain jälkiruokaa 🙂 ). Ruokana oli pyttipannua, helppo näin pikku päiväretkelle. Useinmiten omista jääneistä keitetyistä perunoista, mutta nyt otettiin oikein hienosti kaupan valmis pussi.Kasviksia oli pilkottuna mukaan ja hätävara ruokaa, kuten banaania ja suolakeksejä. Ketsuppia lisukkeeksi ja öljyä paistamiseen. Mummo oli hääräillyt ja laittanut termariin caffet mukaan & maidot purkkiin sekä pikku pääsisäis herkkuja.

Kävely auringossa sai mielen kirkkaaksi ja kamera valmiina odotti josko nyt näkyisi jotain jännää! Peuran jälkiä riitti ja koiran tassun painaumia jotka Eräipanasta näytti toki dinosauruksen jäljiltä. Yksi kiinnostava tuulivoimala näkyi ja sitäkin ihmeteltiin hetki pönöttäen auringossa, hyvähän oli selittää miten sillä sähköä tuotetaan. Metsä ympärillä oli alkanut sulaa ja vihreys näkyi havupuu voittoisessa metsässä. Välillä tie mutkitteli pellonkin halki ja tiestä oli kiva kaivaa tietysti kiviä ja katsoa kuinka pitkälle ne lentäisi tiellä, mahdollisesti niihin mahtaviin lätäköihin? Tietä pitkin kulku oli helppoa, välillä Eräipana alkoi jo kysellä ”ollaanko kohta perillä?” Siinä piti hieman motivoida että perillä odottaisi herkkuruoka ja pidettiin mehu taukoa. Tällaiset tiellä kulkemiset saattavat meillä tylsistyttää Eräipanaa, etenkin jos koko matka on ns tylsää tietä, silloin ne lätäköt, eläinten kakat, mielikuvitus leikit, ja pistäytymiset metsän puolella on hyviä. Jos energiat meinaa loppua, otetaan pala suklaata, pieni paha.

Tie alkoi muuttua hieman lumisemmaksi ja kohta se olikin ihan viime metreillä polviin asti kivasti upottavaa sohjoa. Välillä lumen pinta piti ja sitten taas humps! Eräipanasta tämhän oli juuri hyvä ja kulki edellä juosten iloisena. Lasta kun lumi piti melko hyvin pinnalla, välillä kyllä hänkin humpsahti, joten onneksi lahkeet oli suojassa.

En muistanutkaan että laavu olisi näin kiva! Kääntöpaikka oli suoraan laavun edessä. Tätä en muista, oliko puomi jossain kohtaa tietä, jolloin aivan perille ei pääse autolla, nyt sellaista ei näkynyt/ kielto merkkejä. Tämä selvinee jälleen kesä aikaan. PuuCeetä paikassa ei ole. Joten jos hätä iskee, kävele metsään, kaiva kolo, tee asiasi, peitä kolo ja desinfio kätesi.

Laavulla oli toki nyt ensimmäisenä hääräämässä Eräipana, availemassa tulipaikan painavaa kantta valmiiksi. Taisi nälkä iskeä kävellessä. Laitettiin tulet heti, laavulla olikin puita laavun takana, mutta meillä oli myös omat mukana joten poltettiin niitä ja jätettiin ylimääräiset laavulle. Kirvestä paikalla ei ollut jos olisi tarvinnut. Hyvänä keinona puiden kantamiseen näin päiväretkillä on ollut laittaa puut muovipusiin/ (kangaskasseihin jotka ei ole niin liukkaita kuin muovipussit) ja toinen pussi siten että suuaukko peittyy. Sitten pussit repun päälle, hupun alle ja kiristää kunnolla narut. Välillä laitettu lisä narua tai kuormaliinalla. Narua onkin hyvä olla aina mukana. Reppu jossa ei ole huppua, on käytetty samaa tekniikkaa, eli repun yläosaan ja sitten naru + ohut kuormaliina. Mukavempi kun kädet vapaana ja paino on helpompi selässä. Kannattaa kiinnittää kerrasta kunnolla, ei tarvitse sitten laskea kymmeneen kesken matkan kun puut on levällään.

Aika kului Eräipanalla hyvin, oma tärkeä puukko oli matkassa ja sillä jälleen harjoitteli mummon kanssa kiehisten tekoa. Myös paikalla olleet makkaratikut saivat teroitusta. Puukko on todella terävä ja siinä on ehdoton etu että se kulkee pinnalla silloin hyvin ja jos vahinko sattuisi olisi haava siistimpi. Tylppä kärki on ehdoton plussa lasten ensi puukossa, samoin kunnon sormisuoja ja kahva joka on liukumaton. Yksin lasta ei jätetä ikinä puukon kanssa ja harjoittelu aina valvottuna. Koska käpyjä oli saatavilla, tuli niistäkin hienoja hmm käpy dinosauruksia käpylehmien sijaan. Juokseminen lumipallojen kanssa ilman suurempaa missiota näyttää olevan hauskaa 😀 Yleensä Eräipana keksii virikkeitä ihan itsestään ja keksii leikkejä kivestä ja laakeasta puun palasta tulee hyvä linko. Luupilla voi koittaa saada tulen syttymään (tämä tosin aikuisen seurassa). Myös tuo ihan oma plasmasytytin on tärkeä ja sillä on käristetty kaikkea mahdollista, paitsi omaa nahkaa.

Ruoka valmistui pannulla kahdessa erässä koska sitä oli paljon! rasvaa kunnolla pannuun ja nam kohta oli mättö ateria valmis. Eräipana sai syödä ensimmäisestä erästä mummon kanssa ja äiti sitten viimeisestä. Kasvikset meninvät hyvin, niinkuin aina. Paprika ja kurkku on sellaisia mitkä tuoreena uppoaa Eräipanaan äärettömän hyvin, onneksi. Tällaiset helpot ruoka ratkaisut ovat välillä ihan kultaa! siinä ei tarvitse miettiä sataa ainesosaa tai häärätä kippojen ja kuppien kanssa. rentouttaa itseäkin välillä helppous joka uppoaa lapseen myös. vaikkakin, tykkään testailla kaikkia mahdollisia tee se itse ruokia. Lähtökohtaisesti kaiken kun voi maastossakin valmistaa eri kuumennus vehkeillä/ nuotiossa.

Kahvia ja suklaa munia oli jälkiruokana ja voin sanoa että kamala ähky kyllä saatiin aikaiseksi (kokonainen Mignon muna,huh huh)! Välillä tulee ylimitoitettua ruuan määrää. Mutta sitten loput vaan rasiassa kotiin. Nytkin jäi banaanit mukavasti kotiin kuljetettavaksi. Autossa tosin pitää olla aina hätävara nakerrettavaa.

Takaisin kävellessä aurinko oli sulattanut entisestään tuota pikku matkan lumi hanki käveltävää, humps ja humps, siellä oli aikuinen polvia myöden. Nyt Eräipanakin uppoili lumeen, ihme ettei kiukku kuitenkaan iskenyt, liekö vielä sokerilla vaikutusta hymyyn. Metsän puolella tässä kohtaa ei olisi kulku ollut helpompaa, muuten olisimme sinne siirtyneet. Loppu matka sujui tahtia etana. Joka ikinen kivi piti tutkia, tarvitsi sujahdella metsään kun näki entistä paremman vaellus-sauvan, kaikki eläimen jäljet tarvitsi tökkiä kepillä, pudonnut linnunpönttö piti tutkia, pajunkisoja tarvitsi katsoa ja kokeilla miten pehmeiltä ne tuntuvat nenän päässä… Jälleen, aikaa lapsen kanssa liikkuessa tarvitsee. Viimeiset 20 metriä autolle olikin sitten jo ”ollaanko jo perillä?” kysymystä. Mutta eipä ihme, kun juoksee pikku jaloilla niin väsyy. Taukoja pidettiin ja juotiin muutenkin kyllä, mustikkamehu muumi pullosta toimii hyvin. Vettä saa sitten aikuisten pullosta, siinä on sitten jotain erityisen hienoa 🙂

Ennen autoon istumista, koko kura pakkaus lapsi riisuttiin takakontissa ja kura vaatteet & kengät kestokassiin. Autossa Eräipana ei kauaa jaksanut olla hereillä, joutsen parven ja töyhtöhyypät ehti näkemään pellolla ennen kun simahti. Kyllähän se toki vaikutti siihen että yöunille mentiin myöhemmin, mutta onneksi pääsiäis loma oli nyt. Isille ja isosisaruksille oli sitten kotona kerrottavana uuden laavu valloituksen huippuhetkiä.

Aurinkoista kevättä kaikille! Nyt on loistavaa aikaa opetella lintujen ääniä ja käydä lintutorneilla ❤

Luolat, Kangasalan seikkailut Lempokallion ja Ohtolan Pirunkallion luolissa.

Ohtolan Pirunkallion luolaan mars! Näkyyköhän maahisia?

Kangasalla on kolme helposti saavutettavaa luolaa; Mäyrävuori josta täällä onkin jo oma juttunsa ja sitten nämä kaksi jotka nyt ympätään yhteen tekstiin. Nämä kaksi sopivatkin profiileiltaan paremmin yhteen.

ALOITETAAN LEMPOKALLION LUOLASTA:

Mitä luola pitääkään sisällään, muuta kuin maagista tunnelmaa ja pari spray purkkia.

Lempokallion nimi on toisinaan mainittu myös Lempokallion luolana. Harmaa päivä, lunta ripsutteli verkkaisesti. väsymystä riitti ja kaikille päiväunetkin teki hyvää. Eräipanalla mieli teki leikimään tutkimusmatkailijaa päivän edetessä. Illan keskustelu Kolumbuksesta oli jäänyt mieleen. Ajateltiinkin sitten että otetaan lähikohde, jossa olisi hieman seikkailun tuntua ja jännitystä.

Luolat! Miten loistavia luonnon muodostelmia, etenkin jos kärsii hiema klaustrofobiasta. Mutta, pelkojaan voi koittaa voittaa ja oppia niistä pois! Lähdimme siis kohti Kangasalaa ja Lempokallion luolaa. Eräipana varusti itselleen lämpöiset talvivaatteet, koska nyt ei olisi hikipäässä juoksu retki ja ajomatka olisi lyhyt (ei siis autossa hikoiluja).

Luolalle lähtö päivänä oli vielä lunta maassa paljon! Tien varteen olisi ollut liian vaarallista pysäköidä hetkeksi. Siksipä pysäköinti tapahtui tällä kertaa Treeline retkeilyvaruste liikkeen isolle parkkipaikalle. siinä on toki riskinä päätyä ostoksille, tuonne ulkoilijan karkkikauppaan & napata hyvä erikoiskahvi leivoksen kera. Mutta, parkkipaikalta olikin sopiva kävelymatka luolalle,noin 1,05 km suuntaansa, hyvää kävelytietä pitkin. Siinä sai sopivasti ulkoilua ja liikettä omiinkin kinttuihin.

Kävelytieltä kulki polku pikku metsään, jossa näkyi kallio. Sinne siis!

Kävelytieltä kaartui metsään pikku polku joka oli lumisessa maastossa helppo huomata. Muitakin tutkimusmatkailijoita + koiran ulkoiluttajia oli siis täällä käynyt. Iso kivi joka oli luolastoa, näkyikin tielle kun tarkkaan katsoi. Suunnattiin siis tulle kiven möhkäleelle ja sai olla hyvin varovainen, jotta jalkojen alla olisi kiveä eikä koloa. Tästä syystä oli parempi että äiti kulki edellä ja huomasi jos lumen alla olikin iso kolo. Eräipana hihkui riemusta kun sai kiipeillä turvallisemmissa kohdissa ja tähystellä laivansa kannelta. Välillä laiva ajautui suuriin pyörteisiin jotka veivät planeetan sisuksiin, jossa puolestaan oli laavavirtoja. Näissä laavavirroissa kuitenkin meidän alus kulki sangen jouhevasti 😀

Luolan suulle johti myös polku ja helpoin sinne oli päästä kiven taka kautta, ei joutuisi hyppimään lumisilla kivillä niin paljoa.

Luolan suu oli todella kutsuva…ainakin Eräipanan mielestä, joka oli säntäämässä luolaan heti ja ilman otsalamppuaan (Kuvassa näkyy luolan suu aukko jonne matka johti) . Isi sai jäädä ulkopuolelle kun ahtaanpaikan kammoinen äiti mönki luolaan ensin ja kun reitti oli selvä niin Eräipana perässä.

Luolassa oli oikeastaan aika levollista. Koitin miettiä että luola on ollut tässä iät ajat ja luolan suulle ei ole pitkää matkaa, hengitellä rauhallisesti. Luolassa tuoksui kostea maa ja kivet kimmelsivät kauniisti valossa. Eräipana oli todella haltioissaan ”uudesta mantereesta”. Luolaan olisi pitänyt jäädä leikkimään, mutta ei ihan koko päivää kuitenkaan siellä uumenissa vietetty. Maahisia, peikkoja tai muita pirulaisia ei nyt näkynyt, liekö meidän ostalamppujen valo pelottanut ne pois. Meillä isi odotteli ulkopuolella ja se onkin itselleni yksi turvallisen tunteen luoja, joku tietää missä ollaan. Sama pätee retkeilyssäkin, hyvä ilmoittaa aikeistaan ja aikatauluistaan.

Pois lähtiessä pari muutakin aikuista saapui katsomaan tätä helppoa kohdetta, jossa sai mielikuvituksen hyvin käyntiin ja vaihtelua arkeen!

OHTOLAN PIRUNKALLION LUOLA

Olisiko täällä jotain maahisen meininkiä?

Kevät oli alkanut tehdä kunnolla tuloaan, kun maaliskuu oli puolessa välissä. Kuraa, loskaa, tien pölyjä… Ikkunoiden likaisuus ahdisti, nyt tarvittiin jotain kivaa aurinkoiseen päivään! Kysyttiimpä Eräipanalta, olisiko toiveita? ”No siis tietenkin vosi seikkailla” Oli vastaus. Yksi tunnetuista Kangasalan luolista oli tutkimatta, joten tässä olis hyvä ajatus! Samalla voisi piipahtaa Vehoniemen harjun luontopolulla Roineen maisemissa ja ottaa omat caffet termariin. Korona aika ja meidän riskiryhmäläisyys on tehnyt varovaiseksi ja myös että tahdomme tavata läheistä sairaalassa.

Napattiin sellaiset vaatteet päälle jotka kestävät hinkkaantumista, kuraa ja kosteutta. tässä jälleen vaatteiden vahaukselle kiitosta. Meidän super vilkas Peto koirakin lähti mukaan intoa täynnä!

Auto suunnattiin kohti Kaarina Maununtyttären tietä ja karttaa katsellessa olisi kohteen lähellä mahdollista jättää auto pienemmän tien varteen. Karttaohjelmien, kuten maastokartat ja karttaseilain tutkiminen on hyödyllistä. Karttojen vertailussa oli helppo kohdentaa luolan sijainti, ja tienpätkät mihin auton voisi mahdollisesti jättää. Lumien sulaminen on helpottanut nyt osittain asiaa. Ajeltiin Laaksolan ratsutilan ohi tultaessa Kangasalan suunnalta tielle, matka ei ollut kovinkaan pitkä kun navigaattori näytti kohteen lähestyvän. Juuri ennen tuota pikkuista metsä kaistaletta tien oikealla puolella oli leveä peltotien pätkä. Siihen jätimme auton, niin että ohi mahtuisi hyvin jos pellolle oli kulkua. Alla kuvassa harmaa pallo on luolan sijainti.

Eräipana hillui puolestaan alku matkan laulaen jotakin omaa hevi biisiään, mutta sammui kuitenkin tasaisessa auton hurinassa ja pedon kuorsatessa takaboxissa. Pysähdyttyämme alkoikin sitten jälleen super vauhti! Sanoin vain että luola on tuolla mäen nyppylän kohdilla ja kun vapaus turvavöistä koitti, olikin hän jo juoksemassa sinne. Eli perään!

Iso kuusi on hyvä tunniste luolalle

Tämä luola oli myös aivan tien vieressä ja myös helppo löytää. Pieni metsikkö teiden ja pellon välissä, kiipeäminen kalliolle jonka päällä kasvaa suuri kuusi. Luolan suuaukko oli melko pienen näköinen kun sen havaitsi kauemapaa, huh, nousi jälleen pieni ahdistus. Luolan suu oli siis tuon suuren kuusen alapuolella. Melko selkeä polkukin näkyi johtavan luolalle.

Eräipana juoksi riemuissaan jälleen, ja Peto hihnassa hyvää vauhtia etunenässä. Matkalla toki löytyi tuikitärkeä vaellus-sauva, sellainen pitää olla aina matkassa mukana. Tosin kun Peto on lähituntumassa, saattaa syntyä taistelu; kumpi löysi kepin ensin.

Otsalamppu jälleen äidin päähän ja sukellus luolaan. Laskeutumista oli nyt aika paljon ja jää hieman hankaloitti menoa kivien päällä. Eli aikuinen edellä kannattaa mennä lasten kanssa, sen verran haasteellinen on laskeutuminen. Kostetaa oli myös, koska osa jäästä toki suli näin kevään vuoksi. Kun äiti pääsi pohjalle sai eräipana luvan laskeutua ja äiti ottaa vastaan. Eräipana oli halunnut oma plasmasytyttimensä mukaan luolaan, koska siinähän on lamppu toisessa päässä. Ensimmäisessä kuvassa alapuolella näkyy pudotus luolaan pohjalle.

Tämä luola se olikin ihan kunnon luola! Jälleen mahtavia kivien hohteita, joita ei kameraan saa kunnolla ikuistettua. Luolassa oli paljon vierailijoita käynyt ja ilmeisimmin joku hurja jatkanut ryömien pidemmälle ahtaan oloiseen tunneliin. Eräipana innostui kaivamaan vaellus-sauvallaan maata, ehkä siellä olisi dinosauruksen luita! Geokätkö purkkikin löytyi samalla. Eräipana bongasi hurjaakin hurjemman alkukantaisen eliön, kastemadon luikertelemassa kallion seinää alaspäin. Nyt muodostu ongelmaksi että pois ei haluttu lähteä. Sovittiin että haetaan yhdessä isi luolan ulkopuolelta, ja ipana saa sitten mennä uudelleen luolaan näyttämään paikkoja isille. Jälleen turvallisuus seikka.

Nyt oli isikin ihmeissään hienosta kunnon luolasta!

Tässä suora lainaus Kangasalan sanomista 15.6.2019 / Krisita Kaitasuo; Luolatutkija Tuomo Kesäläinen on valinnut Valkeakoskentien varressa Ohtolassa sijaitsevan Pirunkallion luolan yhdeksi Suomen 20 kiinnostavimmasta luolasta. 13 metrisessä, lohkareista muodostuneessa luolassa on tehty suomalaisen maantieteen ja geologian historiaa. Puolimetrinen savikerros on muodostunut lattialle luolan ollessa Anculysjärven vesien peitossa jääkauden aikaan yli 9 000 vuotta sitten.

Äiti mönkii hyvin kolosta pihalle!

Mahtavan luola kokemuksen jälkeen, kuraisina suunnattiin herkuille Vehoniemelle suunnitellusti. Ajeltiin Kaivannon kanavan yli ja puhuttiin että nyt Eräipanakin voisi jo valvoa niin myöhään että pääsisi kuorrestamaan. Siitäkös hän innostui ja nyt odotetaan sitäkin hetkeä!

Pieni EA-pakkaus on hyvä käden ulottuvilla, esim avaava astmalääke tai lamppukin näköjään 🙂

Vehoniemen luontopolku on mukavan lyhyt, mutta korkeuserojen vuoksi haasteellinen. Itseasiassa meille kävi nyt niin että ei kierretty koko kierrosta, vaan pysyttiin Roineen puolella auringoss aj rannassa ihmettelemässä puikkoontunutta jäätä. Tässä oli oiva tilaisuus jälleen kerrata Eräipanalle jääturvallisuutta ja miten puikkoontunut jää rikkoontuu.

Kahvit ja suolakeksit maistui paremmin kuin hyvin ja pikku pähkinöitä kului banaanin ohessa. Auringossa ulkoilu helposti tekee hyvää, ei suorituspaineita vaan keskittymistä lapseen ja mieheen sekä toki petoon joka jyysti osaa innolla. Vaikka kamera kulkee mukana, ei se ole rasite tai ”pakko ottaa kuvia” varten. Itselleni se toimii muistina ja luonnon kanssa ihmettelyissä on hyvä olla lisämuisti mukana sekä yritys saada upeat maisemat edes jotenkin mukaansa ❤

Aurinkoisia kevään hetkiä teille kaikille! Retkeillään siististi ja annetaan eläimillekkin kevät rauha ❤

Ahkio perään ja Ala-Kaulamoiselle. Helppo suppilovahverokeitto & lumipallo motivaattori!

Mitä jännää sitä sitten keksisikään?

Olipa kerran synkkä ja myrskyinen… tai otetaanpa alusta.. Olipa kerran maaliskuun puolessa välissä vuonna 2021 mukava päivä! Lunta oli vielä maassa, mini pakkanen -1c ja vapaapäivä. Tässähän on ainekset lähteä perheen kanssa päivän retkelle, ja ottaa mukaan kaupan päälle vielä eräopas ystävämme. Välillä ne hulluimmat ideat syntyvät silloin kun lähtee vapaalla ajalla liikkeelle, porukalla jossa on paljon luonnossa aikaa viettäviä ihmisiä. Mutta nyt ehkä ei mitään sellaista suunniteltu 😉

Päätettiin lähteä käymään Tampereen Kintulammin uusimmalla tulipaikalla, Ala-Kaulamoisella. Matkaan pakattiin tällä kertaa monenlaista evästä. Aikuisille suppilovahverokeitto ainekset, Eräipana ei ole vielä innostunut kyseisestä herkusta valitettavasti. sienten kerääjänä kyllä on kovinkin innokas 🙂 Makkaraa, tämä on Eräipanan kesto suosikkilistalla ja samoin eilinen kanapastan jämä, joka lämmitettäisiin paikan päällä. Jälkiruoka on simppeliä, nokipannukahvia ja suklaata. Reissuun lähtee aina mukaan ”varmuuden vuoksi” ruokaa ja nyt sille oli käyttöä. Esimerkiksi pähkinöitä, suolakeksiä, hedelmä patukka, banaania etc.

Ilma oli melko lämmin joten kastuminen piti huomioida, vaihto tumput ja sukat mukaan ainakin ja hedelmäpusseja aina kastumisen varalta. Jos kävisi niin että sukka kastuisi, laitettaisiin mahdollinen kuiva sukka jalkaa ja pussi päälle, siitä sitten kenkään. Mutta jos ei ole vaihto sukkaa, on jalka laitettu pussiin ja matka jatkunut. Talvella ja viileinä ilmoina on tärkeä muistaa vaihto sukat tästäkin syystä. Kesällä lits läts ulkoilu kenkä ei ole sekään mukava, mutta paleltumisen vaara on silloin pienempi. Paljon on Eräipanan jalkaa pussitettu, ja myös omaani.

Vahaaminen auttaa vaatteiden kosteuden ja tuulen pitävyydessä kivasti.

Vahattu haalari ja tumput auttavat kosteuden hylkimisessä hyvin. Nyt oli ahkio mukana, joten sinnekkin mukaan lampaantalja. Jos olisi kylmä ilma, olisi paikallaan olevalla lapsella lämpöisempää päällä.

Matkan alku oli säältään todella epävakaata, satoi räntää, satoi vettä, sitten paistoi aurinko ja sama kierros uudestaan. Mutta sään ei annettu haitata. Pikku tie jopka lähti kohti P2 aluetta oli hyvässä kunnossa, mutta ahdas. On hyvä katsoa muissa on levennyksiä tai tien haaroja, mahdollista vastaan tulevaa autoa ajatellen. Tien pientareet olivat nyt hyvin auton imevät, ja märkä pöpperöinen lumi saa auton helposti jumiin (ainakin meidän ei neliveto farmarin). Oltiin jo melkein perillä, kunnes sitten tulkin isompi este vastaan. Joku oli hurauttanut ojan puolelle ja iso hinausauto oli paikalla ja kääntymässä oikeinpäin autoa nähden. Tässä meni siis hyvä tovi että hinausauto sai auton ojasta. Siinä sitten peruuteltiin itse alta pois noin kilometri, hyvää harjoitusta aina peruuttamisen kanssa. Tien risteys antoi mahdollisuuden meille väistää niin hinausautoa kuin ojasta tullutta.

Sieltä hinausauto kaivaa jotakuta takaisin tielle

Perillä parkkipaikalla oltiin hieman nälkäisiä jo. Eräipanalle lykättiin banaani käteen, ahkioon kyytiin ja mars polulle! Paljakka mahtui juuri sopivasti kulkemaan polulla. Äiti kulki edellä ja tähysteli, näkyisikö lintuja. Kovin rauhallista oli kaiken kaikkiaan, ei tullut kuin muutama ihminen alku metreillä vastaan. Paljakka kulki hyvin ja isin kunto koheni selkeästi 😉 Kyytiläinen selosti innolla kaikkea mahdollista perää pitävälle ystävällemme ja hihkui ”vauhtiaaa!” . Seura tekee hyvää ja Eräipana sai malttia olemiseensa kun oli muuta juttuseuraa. Ystävämme puolestaan auttoi tiukossa kohdissa ahkion kanssa, siten että vältyttiin vaikkapa pitkoksilta ojan ylityksessä tippuminen.

Matka taittui mutkitellen kauniissa metsässä jossa kasvaa mahtavia vanhoja kuusia, oli kirkasta mänty metsää ja siirtolohkareita hienon kuuran peitossa kimaltamassa. Nyt kelpasi puolestaa kävellä aurinkoisessa säässä. Merkinnät uudella tulipaikalle olivat hyvin selkeät, okran värisiä maalattuja kolmioita puissa. Myös näin talvella polku on helppo havaita.

Polku kiemurtelee mukavassa mäntymetsässä välillä ja merkinnät näkyvät hienosti.

Tulipaikka on kauniin pienen järven rannalla ja puitteet ovat hyvät. Puuliiterissä oli kuivia valmiita klapeja runsaasti tällä hetkellä. Muutoin lähin puuliiteri on Ylä-Kaulamoisen tulipaikalla. Myös saha ja kirves olivat täydessä terässä. Eräipana kipitti innolla ympäriinsä ja virtaa kyllä riitti, hän kun oli istunut hyvässä kyydissä tuon 3,36km (oman kelloni mukaan P2 paikalta). Nyt paikalla ei ollut ketään. Rauhassa tehtiin vähän kiehisiä ja edelleen aurinko pilkisteli mukavasti. Eräipana oli löytänyt taisteluvälineitä maasta; pitkän kepin ja käpyjä. iso kivi puolestaan suorastaan kutsui leikkimään ninjaa. Tosin ninja sai olla erityisen varovainen liukkaalla kivellä. Välillä Eräipana tuli tökkimään nuotiota miekallaan, siinä sai taas varoa housujaan ja takkejaan. Kylmä ei ainakaan tulisi tällä nopeudella. Itselläni päällä oli koko kävelymatkan yläosassa vain Sa Int poolo, liikkuessa lämpenee aina, eikä halua vilua sitten pysähdyttäessä.

Ruokaa. Puiden käyttö järkevästi, vain tarvittava määrä, tämä on seikka johon tulee kiinnittää huomiota aina. aloitettiin Eräipanan pastan lämmityksellä kattilassa nuotiolla ja tätä koordinoi isi. Myös makkarat pääsivät tulille. Sillävälin äiti kaivoi salaisen aseen, kaasukeittimen repusta. Siinä tuli nopeasti keitto, jonka valmistaminen onnistui helpommin samanaikasesti. Simppeli resepti löytyy lopusta. Pasta ruokailussa piti auttaa hieman kun Eräipana ei halunnut tumppujaan pois, mutta olipa meitä kolme ihmistä niin miksipä ei. Ruokaa oli juuri sopivasti ja suppiskeitto..hmm äidin HUPS liikkeen takia hieman liian suolaista.

Hieman voi tökkiä nuotion alkua ”miekalla”
Pikku juustomakkaroita kylkeen
Ruokailu kuvat ovat aina viimeisenpäälle onnistuneita 😉

Nyt Eräipana oli melkoisissa ruoka energioissa ja ei malttanut pysyä nanosekuntiakaan paikallaan. Onneksi oli tilaa hyppiä ja pomppia, odottaa jälkiruokaa joka sitten buustasi entisestää ylivireyttä. Mutta, ompahan ainakin iloinen pakkaus! Hetkeksi Eräipana istahti seuraan juomaan kahvia ja puhumaan tärkeitä retkeily asioitaan. Hurjan hyvin on lapseen tarttunut yllättäviäkin asioita, aina ei tule ajatelleeksi mitä kaikkea lapsi sisäistääkään! Muunmuassa, kuinka hän selitti ystävällemme eri tulivuorien tyypeistä tai lintujen pesinnästä. Hurjassa vauhdissa oli myös tumput kastuneet ja niitä sai kuivatella nuotiolla ja takin sisässä, josko kuivuisivat. Välillä on pussitettu myös käsiäkin. Onneksi vaihto tumput oli matkassa mukana ja jopa kelpasi yleensä tumppu vastaiselle vaatetus uhmaajalle.

Muutama retkeijä kulki ohitsemme, reitti kun jatkui eteenpäin Ylä-Kaulamoiselle, osa taas tuli jäätäpitkin muualta ja joku kävi vain katsomassa miltä tämä paikka näytti. Mukava vaihtaa turvallisen välimatkan päästä ajatuksia. Tulipaikan siisteys oli todella hienoa, toivotaan että myös pysyy siistinä ja rakenteet kunnossa. Alueen kehitys on ollut hyvin suunniteltua tämä laajennus mukaan lukien .Saa nähdä, onko Tampereen Teiskon suunta vielä laajentumassa, muiden laajennusten ohessa. Asioita kuitenkin viedään eteenpäin. Nyt luontomatkailun kultakautena on hyvä työskennellä vastuullisen retkeilyn ja saavutettavuuden puolesta. Luonto tarjoaa paljon, ei vain pelkkää kävelyä ja makkaran paistoa. Kokemukset voivat olla hyvin erilaisia ja luonnon monipuolinen hyödyntäminen tulisi olla mahdollista kaikille. Jokainen ulkoilija on yksilö,omine piirteineen. Tästä asiasta voisi kirjoitella vaikka kuinka paljon 😀

Aikaa tällaisella päivän retkellä sai kulumaan hyvin vain olemalla, ottamalla ihan rauhallisesti. Se että jättää puhelimen pois käsistään ja laittaa äänettömälle tekee todella hyvää. Keskittymisen fokusoiminen olemiseen ei ole aina helppoa hektisessä maailmassa. Heittäytyminen lapsen leikkiin, ilman että kiristelee hampaita aikataulujen kanssa tai ”pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tuota”. Pois oppiminen stressistä, tai asioista jotka tuottavat painetta, aiheuttaa välillä haastetta itselleni.

Paluumatkalla alkoi ilta pikkuhiljaa hämärtyä. Eräipanalla oli vauhti päällä, kiitos herkkujen. Matka hänellä taittui omin jaloin sangen näppärästi. Äiti veti etunenässä ahkiota ja tavaroita siellä. Perässäni kulki ystävämme, joka viritti lumipalloja kannoille ja puiden oksiin polun varrella. Eräipana ja isi tulivat hieman hitaammin perässä ja mahtavia merirosvojen aarteita oli siten hienoa koittaa bongata! Näin yksinkertainen motivointi toimii meillä. Tarinakin näistä aarre palloista oli syntynyt matkan varrella. Samalla kuunneltiin muutamia ilta-ajan lintuja ja puhuttiin alkavasta pikkulintujen äänten tunnistus ahdistuksesta. Pikkulintujen ääni maailma on todella laaja ja vaatii säännöllistä muistuttelua. Erityisesti keväällä iskee ahdistus kun linnut aloittavat laulannansa oikein kunnolla. Osa linnuista kun on vain erotettavissa äänestä ja niiden näkeminen hyvin haasteellista. Eräipana yritti liikkua kuin ninja, joten hänkin oli yllättävän hiljaa. Vaikka kohtuullisen hyvin on uponnut ”metsä on eläinten koti” ajatus, niin kyllä välillä niitä ilon karjaisuja kuuluu.

Lumipallon bongausta. Lumipallot olivatkin oikeasti merirosvojen kätkemiä timantteja!

Tallaisen jo neljä vuotiaan kanssa retkeily on monin tavoin kiinnostavaa. Vaikka omia haasteitaan luo lapsen oma kävely matkan jaksaminen, aina kun ei ole lunta jota voi hyödyntää ahkion kanssa, on tässä hienoutensa. Nyt tarvitsee suunnitella reittien pituuksia erilailla ja mitä vaihtoehtoja otetaan käyttöön, kajakki retkeily on yksi vaihtoehto kesää ajatellen. Mutta ei vielä sinne, nautitaan lumesta ja alkaneesta keväästä vielä hetki 🙂

Näin tehtiin meidän kuivatuista suppilovahveroista keitto:

Ainekset menee pieneen tilaan
kuullotus vaiheen sipulin tuoksut
Likoontumis vesi on sangen jännän näköistä.Eräipanasta selvästi noitien taikajuomaa!
Ja siitä tuli hyvää 😛 Ellei OHO suolaa lasketa. Kannattaa siis varoa ettei mikään ipana liiku selän takana kun lisää suolaa…
Hieman liian suolaista, mutta ei pahaa 😀

Mäyrävuoren siirtolohkare ja luolat, pikku seikkailijan paratiisi!

Siirtolohkareen kulmalla tähystellään!

Valoa ja pari senttiä lunta! Se pienikin lumen rippunen tuottaa iloa, on kaivettu pulkat esiin ja nyt vuoden juuri vaihduttua saatiin sukset jalkaan ja ahkiotkin esiin! Nyt aivan vuoden vaihteessa oli kuitenkin tämä visiitti tutkimusmatkalle Mäyrävuorelle Kangasalle.

Nyt on sen verran valoisaa että oli hienoa lähteä lähiseutu seikkailulle vielä töiden jälkeenkin. Mäyrävuori siis kutsui, siellä on mahtava siirtolohkare, luolia ja kalliota runsaasti ja hyvin saavutettavissa. Alue on valaistun lenkkipolun kupeessa ja täällä käy myös moni kalliokiipeilyä harrastava, sen huomaa kiinnikkeistä seinämissä. Toki esteetön paikka ei ole ja jos lapsi vaikka kantorepussa niin sopii kyllä katsoa mihin näin liukkaalla jalkansa asettelee polulla.

Nappasimme Eräipanan mummon mukaan, hänelle Mäyrävuori oli ennestään aivan tuntemataton, joten hieman seikkailua!

Mäyrävuorelle pääsee helposti Lahdentietä (tie 12). Käännytään kohti Sahalahti ja Tampereelta päin tultaessa ajetaan vasemmalle Sahalahdentietä. Saman tien varressa on muuten Pohtiolampi, joka on sääksikeskus sekä osa Sarsan muinaishistoriallista aluetta (mainio pieni luontopolku). Sääksi keskuksen aukioloajat löytyvät https://www.facebook.com/pohtiolampi ja lisä tietoa https://www.saaksisaatio.fi/saaksikeskus . Mutta, emme aja sinne, vaan käänny kohta rampilta tultaessa Mäyrävuorentielle jota ajetaan lyhyt matka ja käännytään Pyydyspolulle. Tien päässä on pieni parkkipaikka. (Navigaattorissa itsellä oli Pyydyspolku, kangasala).

Eräipana olikin ehtinyt nukahtaa autossa, mutta kun kuuli että ollaan perillä iski vallattomuus! Kohti valaistua lenkkipolkua siis! Parkkipaikalta vasemmalle suuntaavalle lenkkipolulle Mäessä joka tulee pian lenkkipolulla vastaan olinkin monia pikku mäenlaskijoita! Helpoiten siirtolohkareelle pääsee kun kääntyy ylämäestä melko selkeälle pienelle polulle vasempaan. Me päätettiin mennä kuitenkin hieman ylempää ja jatkoimme matkaa eteenpäin. Käännyttiin ennen alamäkeä vasempaan. Täällä risteilee pikku polkuja kyllä runsaasti. Käveltiin ylös ja harjanteelle jossa tutkittiin pikku koloja ja majoja sekä eläinten jälkiä ja kiven murikoita.

Kun liikkellä on todella innokas lapsi ei aika käy pitkäksi, paikkakin kun oli Eräipanalle uusi. Mummokin jaksoi hyvin vaikka nousua olikin paljon. Liukas mäki ja kalliot tuovat omat haasteensa liikkumiseen.

Alas laskeuduttiin kiertäen siirtolohkareen ja jyrkemmän pudotuksen yläpuolelta, takaisin lähelle mäen rinnettä jossa lapset lakivat mäkeä. Siitä laskeutuminen pikku polulle ja kohti kiveä!

Onhan se melkoisen näyttävän näköinen kiven järkäle! Ja parastahan on pikku luola ja myös toinen luola on heti lohkareen takana kallion seinän kupeessa. Alueella näkyy hieman suosio. Siirtolohkaretta koristaa yksi iloinen spray maalaus ja kiven lipan alla on joku tulia pitänyt. Kallio kiipeilijöitä tosiaan myös käy täällä treenaamassa.

Ei ihan pikku kivi!

Eräipanasta tosin oli varmaa että kyseinen kuvio oli esi-isiemme aikaansaannoksia. Vaikkaikin alue kuuluu niihin seutuhin missä on löytynyt muis asutuksen merkkejä. Omalla vaellussauvalla oli myös kiva piirrellä jälkiä lumeen 🙂

Meillä oli mukana kaasukeitin ja herkkuja mukana, kahvit ja keksit on aina paikallaan kun ulkoillaan. Kaasukeitin on ihana nopea ja kevyt mukana. Talvella jos on kova pakkanen -25c niin monesti esilämmitän kaasupulloa Savotan uudelleen käytettävällä käden lämmittuimellä. Eli naps, lämmitin lämpiämään ja juuri sopivan kokoine mahtumaan kaasupullon alle.

Siinä ehdittiin seikkailemaan, eli leikittiin tutkimusmatkailijoita. Eräipanasta on mahtavaa omistaa aina jokin vaellussauva ja leikkiä matkan johtajaa kertoen mihin ollaan matkalla. Nyt hitti on pitkään ollut dinosaurukset ja tulivuoret. Maasto olikin siis otolline näihin leikkeihin. Tutkimusmatkailija sai äidin kanssa tutkia luolia ja mietittiin turvallisuus asioita. Ei ikinä yksin tällaisiin paikkoihin leikkimään ja kaikki kolot eivät todellakaan ole turvallisia.

Siinä sitten tauolla keksien kanssa puhuttiin näistä kivi muodostumista ja jääkaudesta. Kysymyksiä heräsi valtavasti pienen mieleen. Kummasti kiinnostaa tällaista 4v lastakin, toki varmasti riippuu lapsesta ja missä seurassa on. Kerrottiin viimeisimmästä veiksel- jääkaudesta joka päättyi Suomessa 11 500 kalenterivuotta sitten. Se on jättänyt runsaasti erilaisia merkkejä luontoon aina harju muodostelmista hiidenkirnuihin, pirunpeltoihin, suppiin ja muodostaen yleisimmän maalajimme moreenin.

Kyllä se vetää aikuisenkin hiljaiseksi kun törmää näihin ”pieniin luonnon ihmeisiin”. Se antaa hieman käsitystä myös siitä millaiset voimat on liikkuneet jääkaudella! Ainoa mikä paikassa häiritsee on tie joka kulkee ihan näköetäisyydellä. Mutta kuitenkin tämä on paikka jossa kannattaa tehdä pyörähdys jos liikkuu lähettyvillä ja haluaa haukata happea.

Palasimme pikku polkuja pitkin takaisin, hieman kierrellen tutulle lenkkipolulle jossa vielä pari lasta oli laskettelemassa. Automatkalla oli tällä kertaa Eräipanalla mietinnässä

Kapeen luontopolun laavut! Hiljaisuutta ja kuivattua kananmunaa!

Onnea on hyvät laavut ja ulkoilu maastot!

On onni että Pirkanmaallakin on paljon mukavia kohteita jotka ovat hieman tuntemattomampia. Tämäkin kohde ei ole kovin tunnettu ja kuitenkin vain n.60km Tampereen keskustasta. Matkojen pituudet ovat tosin suhteellisia, mitä pitää lyhyenä ja myös onko autoa käytössä.

Marraskuun lopussa lähdettiin viettämään perhe aikaa ja se on todella arvokasta. Arki on muuten hyvin aikataulutettua, äidin päätyö sekä erä- ja luonto-oppaan työt + lisäopinnot vaativat suunnittelua. Aika joka arkisin on pyhitetty perheelle, on päiväkodin jälkeen aina Eräipana nukkumaan menoon. Sitten alkaa suunnittelut, projektit, markkinointi ja kirjoitustyöt jotka liittyvät erä puoleen. Tästä syystä harrastuksetkin ovat sellaisia mitä voi tehdä yhdessä, kuten retkeily. Välillä se on liitettynä erä- ja luonto-oppaan työhöni.

Äti, mikä tämä jäkälä on? Männynrunkojäkälää ainakin löytyy ja paisukarvejäkäläsuvun edustajia

Nyt suunnattiin katsomaan oliko Tampereella Kapeen luontopolun laavut missä kunnossa ja millaset reittimerkinnät olivat. Polku on todella huonosti tunnettu ja tästä syystä se ei ole niin selkeä kuin moni muu kohde. Kapeen kyläyhdistys on pääasiallinen ylläpitäjä ja heidän toimestaan nämä hienot laavut onkin rakennettu talkoo voimin vuonna 1999.

Reitti on niinsanotusti yksisuuntainen, eli ei ympyrä reitti. Tosin saa siitä ympyränkin jos vaikka kulkee hiekkatietä takaisin toiselle pysäköinti kohdalle.

Jos haluaa Kapeeseen suunnata niin osoite on Pohjankapeentie 134. Siitä käännytään hiekkatielle jonka varresta lähtee polku metsään. Autolle on pieni levennys tien reunassa. Eteenpäin ajettaessa pikkutietä löytyy isompi levennys ja kyltti Piikkistenvuori.

Me lähdimme nyt Piikkistenvuoren pisteeltä. Kartassa jonka otin karttaselain sovelluksesta on Piikistenvuori alempi,eteläinen pallo. vasen,itäinen pallo toinen levennys. Laavu on ylin,pohjoisin pallo ja taustalla kuva laavusta. Punainen isompi tie on Pohjankapeentie, Tampeensuunnasta tultaessa saavutaan kartassa idästä, vasemmalta.

Karttaselain on näppärä sovellus erityisesti jos käyttää lisäosia. Pääsee esiladattuihin karttoihin ja näkee mm.valtion metsästysalueet tai laavut.

Aluksi polku kulkee pientä ylämäkeä, sukeltaa sitten kanervikkoon, kivikkoon ja siitä havumetsään. Pienille jaloille kiivettävää hieman ja paljon juostavaa! Reitistä näkee että on todella vähän kuljettua, itse polku on melko heikosti näkyvissä välillä, mutta keltaiset narut pitävät polulla. Muutenkin huoli eksymisestä on pieni, teiden sisällä kun ollaan. Ihana hiljaisuus vallitsee ja Eräipanasta pitäisi pysähdellä tutkimaan kokoajan kiviä ja puussa kasvavia sammaleita. Eli hieman sai patistaa häntä kulkemaan eteenpäin. Laavut ovat kallion alapuolella ja hyvin hiljainen Pohjankapeentie melkein näkyy. Tielle on laavuita todella lyhyt matka.

Ruuan valmistus aloiteltiin heti, kauhea nälkä tulee ulkoillessa helposti, etenkin kun juoksee karkuun jälleen dinosauruksia, mönkii maassa, kiipeilee puiden runkojen yli ja väijyy kivien takana! Eräipana sai veistellä omalla puukollaan tuttuun tapaan ja auttaa puiden noudosta vajasta. Ruokana oli simppeliä makkaraa, lihapullia Eräipana toiveesta, vihanneksia ja kuivattua kanamunaa, joka muuntui nopeasti munakaaksi. Kuivattuun kanamunaan lisätään tilkka vettä minigrip pussiinsa, pyöritellään sormien välissä ja kaadetaan kuumalle rasvatulle pannulle. Ei siis vaadi pitkää tekeytymis aikaa joka on nälkäisen onni. Munakas on todella näppärä retkiruoka, koska siihen on helppo lisätä vaikka tonnikalaa tai tomaattia + mausteita. Eräipana on onneksi munakkaan ystävä. Jälkiruoka on aina toki tärkeä ja nyt se oli banaania & suklaata. Banaanin kuoreen viilto, suklaata sisään tulen päälle lämpiämään.

Vaikka pysähtyessä saattaa tulla vilu,niin Eräipana ei kaivannut lämmintä päälleen. Isi kyllä kaivoi repusta pieneen mahtuvan lisä paidan päälleen ja minä itse hikoilin ohuella SA-paidalla ja vuorettomalla takilla. Säidenkesto kyky meillä on kaikilla erilainen ja kokeilemalla selviää miten normaalisti oma keho toimii. Poikkeustilanteet ja sään yllätys ilmiöt toki aina ovat asia erikseen. Siksi EA-laukussa on syytä olla lämpöpeite kesälläkin mukana, esim. tajuttomuuden/ sairaskohtauksen/ eksymisen / kastumisen vuoksi. Eräipanalla vuoreton haalari, villahaalari ja alla ohut merino kerrasto. Jalassa laskettelu sukat pitkillä varsilla ja vaelluskengät. Päässä merinovillainen kevyempi pipo ja sormissa vuorelliset tumput. Vaihtovaatteena yleensä ainakin villasukat ja villatumput + oma kevytuntuvatakki joka sopii Eräipanalle jos vilu iskee (peittää koko pojan hyvin). Metsässä liikkuessa eräipanalla on yleensä heijastinliivi, näin hän pysyy paremmin silmien havaittavissa kun juoksee yleensä edellä.

Ulkoillessa tyyli on vapaa 🙂 Joten vaatetus sen mukaisesti

Laavulla oli kiva tutkailla, katseltiin luupeilla sammaleita, kiviä (jotka osottautuivat Afrikantähdiksi tietenkin) ja kuka oli syönyt mitäkin käpyjä. Parasta oli kuitenkin ”hups, kaaduin leikki”, ihan omaa iloaan Eräipana juoksi ja oli kaatuili tarkoituksella pehmeille sammaleille.

Aika kuluu nopeasti ja oli pakko pakkailla tavarat kasaan. Pakkaamista helpottaa aina kun joka asialle on omat pussinssa, likaiset astiat, pannut, ruuat, roskat, vaihtoivaatteet, tulentekovälineet… Näin purkaminenkin on helpompaa. Myös kotona on helppoa lähteä nopeasti jos on valmiina ns.pakolliset asiat aina (EA-laukku, tulipussi, minigripattu wc-paperi..)

Oikeaoppinen veistely tekniikka vaatii harjoitusta.

Palatessa olikin jo hämärämpää, samaa polkua käveltiin autolle ja matka tuntui jaloissa lyhyemmältä. Eräipana halusi oll seikkailu jaoston johtaja ja kulki edellä vaellussauvansa kanssa. Sillä oli hyvä myös osoitella missä lymysi mahdolliset dinosaurukset ja ketut. Tuttu linnun ääni oli ainoa ääni mitä kuului. Hyvin on Eräipana oppinut oman ”kärkilintunsa” äänen. Palokärki oli Eräipanan ensimmäinen lintu minkä oppi ja kärkilintu on melko hieno nimi myös 🙂 Palokärjen ääni on myös helppo erottaa lento äänineen.

Pieni lumisade saapui ja kallion päältä katseltiin maisemaa järvelle, samalla Eräipana keskittyneesti piirsi lumeen kolmijalkaisia avaruusolentoja. Hienoa taidetta! Myös pieniä luonnon omia taideteoksia näkyi, kun katseli muunmuassa eri torvijäkäliä. Oman kellon toimivuutta on hyvä kokeilla välillä, auton sijainti oli merkattuna kelloon ja takaisin suunnistaminen onnistuisi senkin avulla hyvin. Itsellä käytössä Garmin Instict, se on toiminut hyvin mm. Venäjän rajan tuntumassa Itä-Suomen erämaissa, jossa puhelimen kenttiä ei ole. Nyt kuitenkin ei tarvinnut harhailla autolle kellon avulla. Päästyämme levennykselle, oli kaikilla edelleen mahat täynnä ja olisi ehkä itse voinut kävellä vielä tovin (vähän turhan tuhdit eväät jälleen). Sitten vain haalari pois peräkontissa, kuraa riitti jostain syystä hyvin ja automatka on muutenkin mukavampi taittaa kevyissä asusteissa.

Kaiken kaikkiaan mukava päiväretki ja rauhallinen kohde! Tarvitsee vielä kiertää laavulle toiselta pysäköinti ”pallerolta” jokin päivä!

Mukavaa talven jatkoa kaikille, ehkä se lumi saapuu vielä tänne Etelä-Suomeenkin!

Mukavaa talven jatkoa kaikille! Nautitaan siitä mitä on ja mitä jaksaa tehdä, kukin tavllaan ❤

Uhriharju, Isokuru ja päälle Tunturiaavan luontopolku! Päivän kestävä reissu vaihtelevin maastoin 4v:n käveltävänä. Pieni kakunpala vai ei?

Bongaa Eräipana kuvasta 🙂

Pitkä ja kivinen tie Isokurun pohjalla? Parasta Eräipanasta! Dinosaurusten mailla selvästi…

Laitetaan itse Eräipana kirjoitus puuhiin niin saadaan hyvin näkökulmaa miltä tuntuu 4v:nä kipittää melko pitkä lenkki.

Aamu alkoi melko usvaisena ja kosteana kun mögin makuupussistani ylös mökillä. Äiti ja isi olivat sitä mieltä että olisi hienoa nähdä Isokuru, kuulemma sekin vanha jääkauden aikainen muodostuma. Jääkausihan oli todella kiinnostava koska silloin täällä eli varmasti valtavia vaarallisa dinosauruksia, ainakin Suomessa. Vaikka vanhemmat ajattelivat aikakauden lähinnä geologian yhtenä tähtikohtana.

Isokuru on koko Suomen suurin kuru ja kyllähän se kuullosti jännittävältä! Syvyytä kun on huimat 220m! Tämä tarkoittaisi ainakin laskeutumista alas kurun pohjalle jossa kulkee kesäreitti. Nyt oli vielä meille epäselvää päästäisiinkö uhriharjulle, koska suuri rappusremontti oli sulkenut yhden osan reittiä.

Jääkauden muodostelmia näkyi hyvin

Minulle varustettiin säänpitävää lämmintä, mutta hengittävää kevyttä vaatetta. Mukaan äiti ja isi nappasi lisä vaatetta jos vaikka jotenkin kastelisin itseni tai palelisi. Muutenkin on hyvä olla jotain lämmikettä mukana, kun ei voi tietää jos vaikka sattuisi jokin onnettomuus tai eksyminen. Onnettomuuksissa uhria pitäisi saada pysymään lämpimänä, siksi avaruuslakana on hurjan hyvä EA-laukkuun! Näitä asioista äiti aina jaksaa paasata kaikille ja joka paikassa. Vaikka se samalla pakatessa lauleli Steve Kekanan ”Raising my family” kappaletta.

Hyvän matkaa isonkurun pohjalla kulki laudoitettu reitti

Eväät toki piti ottaa mukaan kun retkellä menisi koko päivä. Vanhemmilla oli ajatus että käytäisiin Pyhänkasteen lammella ja sitten vielä 7m pitkä luontopolku jatkoksi. Aamupala syötiin tukevasti ennen lähtöä ja reppuihin laitettiin naposteltavaa helposti saataville ja vettä. Välipala olisi voileipää ja kahvia sekä suklaata. Lämminruoka olisi toiveestani muusia voilla, makkaraa, kurkkua, paprikaa ja ketsuppia paljon! Vihannekset minigrip pusiin ja perunamuusi oli valmisjauheena kätevästi. Falavelejä en halunnut ja se vähän harmitti vanhempia, nekun ei olisi jauheena painanut samoin kuin lemppari makkarani.

Matka alkoi puiston portilta, laskettelurinteen vierestä. Ohitettiin Isokurun kota ja tulipaikka ja käveltiin liukkaat portaat alas. Pidin hyvin kiinni kaiteesta ja moikkailin ihmisill ejotka tulivat vastaan ylös puuskuttaen enenmmän tai vähemmän. Yksi vastaantulija osasi kertoa meille hienon uutisen! Portaat Uhriharjulle oli juuri tänään hetki sitten avattu!

Portaat alas varovasti
Alta löytyi selkeät opasteet ja varoitus että puinen osuus osittain heikossa kunnossa. Muutama lauta vähän rikki.

Portaiden alta suunnattiin puu päällysteiselle polulle, mielestäni se oli kiinnostavaa ja helppohan siinä oli talsia, välillä muutama huonompi lauta. kiinnostavaa oli alussa ehdottomasti kirkaat vedet ja miten jotkin olivat heittäeneet kolikoita veteen toivoen jotain. Polullaoli laittéttuna kylttejä jotka kertoivat alueen muodostumista ja kasveista. Tehtiinkin aaltokivien bongaus kilpailu!

Kohta alkoi kivinen osuus. Tämä oli vähän haasteellisempaa pienille jaloille, mutta suoritin sen hyvin liukkaudesta huolimatta. Muutama ihminen tuskaili kyllä kivikon vaikea kulkuisuutta, mutta kannustin heitä hyvin kehumalla (jostain syystä äitiä ja isiä hieman hymyilytti tuo tapa puhua, kuullosti kuulemma tutulta ”hyvin menee, kannattaa ottaa vaikka supermies suklaata niin jaksaa”.)

Masema ympärillä veti kyllä minutkin ihmetyksiin! Nyt jos koska oli pieni olo näiden kivien keskellä! Kullankaivajan kolokin näkyi maastossa ja kyltti siitä meille infona! Korppi tuli lentelemään yllemme ja katsomaan kuka hänen maillaan oikeen liikkuu, ihana korppi. Korppi onkin yksi niistä eläimistä, jota ennen kristinuskon leviämistä täälläkin on pidetty pyhänä. Alueella asui aijemmin metsäsaamelaisia ja heidän kulttuuri on yksi niistä äidin lempi aiheista, joten siinä yksi syy miksi tämä kohde poltteli kovin äitiä 🙂

Päästiin pyhänkasteen putoukselle ja voi pettymys minulle! Luulin että siellä olis iiso kohiseva putous..mutta se olikin todella korkealta tuleva lirupuro! Vähän siinä asiaa protestoin, mutta eväät huutelivat jo repuista. Istuttiin siihen penkille, moikkailtiin paria muuta jotka ihmettelivät tuota putousta seinämineen ja pohtivat pitäisikö kiivetä ylös uusia rappusia. Lämmin isonvaran maitokahvi oli minusta hyvää ja iso voileipä katosi nopeasti. Suklaa sai lopulliseti oloni todella virkeäksi ja päätettin lähteä korkeuksiin katsomaan maisemia. Uusissa metalli rappusissa minu aihmetytti vieressä olevat laudat, alussa niisä oli suloiset tassun kuvatkin? Äiti kertoi että ne on siinä koiria varten. Ei olisi koiralle kovin mukavaa astella metalli ritilällä, siinä tulis nopeasti anturat rikkinäisiksi.

Siellä ne portaat vilkkuu!
Äidille ja isälle tuotti tuskaa pysyä perässä!

Olin huomattavasti nopeampi kuin vanhempani, kohta savutin näköala tasanteen ja ei huimannut yhtään! Ärsyttävää oli että isi ja äiti kumpikin kokoajan olivat kädessä kiinni. Kauhea jano kyllä iski kun laulelin ja naureskelin huipulla! piti kuulemma istua hiemanrauhoittumaan, mutta se ei ollut kuin hetkellinen homma! Jatkettin siis rappusia alas ja takaisin tutulle polulle!

kiitos Superyellow yhteistyöstä! https://www.superyellow.fi/fi/ Huipulla tuuli kylmästi joten tauoksi kunnolliset merinovilla pipot päähän!

Palatessa matka tuntui paljon lyhyemmätä (nyt oli kävelty n.3,9km) ja olimme kohta jo takaisin Isokurun kodan rappusten alapäässä josta lähdimme koko Isonkurun reitille (isokurun kodan portaiden alta yhteen suuntaan Pyhänkasteen putoukselle on 1,5km). Nyt jatkettiinkin suoraan ja lähdimme kiertämään Tunturiaavan luontopolkua! Tämä olisi 7km lenkki jos sen kiertää kokonaan tunturiaapan lintutornin kautta luontokeskukselle. Parasta oli heti alkuunsa KÄRPPÄ! Siellä se juoksi nopeammin kuin öljytyn saippuan lähtönopeus kädestäni! Äiti koitti olla nopea mutta tuolla on nytvain yksi, vähän sinnepäin kuva. Koitettiin olla hiljaa ja odoteltiin. Isin kanssa nähtiin kun se kurkkasi kärppämäisesti yhden ison kiven alta ”lähtiköhän ne ihmis riesat jo?”.

Matka oli minusta verrattaen helppoa kuljettavaa, vain kevyitä nousuja/ lyhyet portaat ja hyvää polkua. Liukkaita juuria ja kiviä kyllä piti varoa. Metsä oli paljolti männyistä koostuvaa, mutta pari pikku lehtoakin tuli polun varrella vastaan. Opasteet olivat hyvin selkeät ja helppoa erottaa mielestäni. Täälläkin oli välillä kylttejä joissa kerrottiin alueen luonnosta, niiden kohdalla välillä otettiin pähkinöitä ja rusinoita mehun kanssa. Äiti nappasi olkapaille hetkeksi, luuli etten jaksaisi pikku matkaa vielä ja että jaloilleni lepo olisi hyvä hetkesi.

Suo. Suot on todella kivoja koska siellä on pitkokosia. Jostain syystä minusta niillä on todella kiva aina juosta ja niin juostiin nytkin. Suo osuus meni siis todella nopeasti ja noin 1,4km sujahti vanhemmista hikisesti juosten, jälleen. Lintuorniin ei kavuttu, koska siellä oli paljon ihmisiä, juostiin senkin ohi!

Pitkokset tulivat aivan Tiaislaavun lähelle ja siellä sitten olis lämminruoka, lemppari makkaraani! Laavulla ei ollut muita ja saatiin rauhassa levittäytyä tavaroinemme! Pian retkeilijöihin tottuneet erittäin kesyt ja vähän liiankin tuttavalliset kuukkelit saapuvat paikalle. Minustahan oli mitä hienointa kun sai antaa pari natural pähkinää linnuille kädeltä, tuli mieleen ylipainoine punatulkku. Mutta kun pähkinää ei tullut päätti yksi kuukkeli testata melkeinpä nuotiosta ruuan noutoa, minun makkaraani! Onneksi ei kuitenkaan tuleen lentänyt. Fiksuja lintuja muuten, tietävät miten saa helposti ruokaa. Kiehautettiin nopeasti siis tulilla muusit ja makkarat oheen. Vihannekset oli helposti äiti jälleen minigripannut viipaleina ja ateria oli kohtuullisen täydellinen (paitsi äidistä joka olisi halunnut falaveleja).

Lintutorni siintää tuolla

Ihailtiin vielä pikkuhiljaa laskevaa aurinkoa ja muutamaa poroa jotka köpöttelivät lähellä. Ihanan hiljaista joka puolella ja pakko myöntää että ruoka rauhoitti oloa hetkeksi. Piti kuitenkin pakata kamat kasaan ja lähteä kuulemma jatkamaa.

Lähdettiin samaista Tunturiaavanluontopolkua eteenpäin ja maisema oli aikas kivaa mänty painotteista metsää ja aika avaraa. Helppoa kulkua leveää polkua jota sanoisin melkeimpä lenkkipoluksi. Äiti ja isi huomasi että nyt alkaa minun jalka painaa kun jäin tutkimaan joka mustikkaa tai kelottunutta puuta. Käveltiin oikaisten, ei menty luontokeskus Naavalle vaan laavulle … josta pääsi suorempaan meidän mökille. Naavalta olisi pitänyt kivuta vain ylämäkeä ja kiertoa olisi tullut noin 600m enemmän meidän tapauksessa. Käännyttiin siis risteyksestä vasemmalle kohti Isokurun kotaa. Isi otti laavun luona harteille ja sain sitten sieltä ihailla maisemia noin 800m mökille.

Aika hyvä lenkki! Äitin ja isin mielestä olin tosi reipas ja omasta mielestäni oli kivaa! Parasta oli se iso kivikko siellä Isollakurulla ja ne valtavat rappuset joista oli hienot näkymät! Kilometrejä tuli mittariin äidin kellon mukaan 9,54km kun tauoiksi matkamittari stopattiin. Mutta nousut saivat ehkä tuntumaan suuremmalta kilometri määrältä ja aikaahan siihe toki menee, siihen kannattaa aina varautua. Rauhallisesti ottamien ilman suoritusta tai kiirettä on hyvä valinta, äiti huutelee.

Sitten äidille vielä pari sanaa tähän loppuun: Oli näin vanhemman näkökulmasta hienoa huomata miten lapsi kiinnostui jälleen uudesta maisemasta. Kummepaa motivointia ei tarvittu vaan enneminkin pyydetty hidastamaan tahtia. Tällä reissulla kaikki meni jotenkin epäilyttävän hyvin ja maisemat olivat todella mieleen painuvat! Pirkanmaalla ei samanlaisia löydy, muuta hienoa kylläkin. Mutta varautuminen mahdolliseen lapsen kantamiseen oli jälleen huomioitu ja reppujen painot jaettu tasaisesti sekä omat vaatteet ja erityisesti kengät sellaiset että kulku olisi kohtuullisen mukavaa. Reittimerkinnät mielestäni hyvät ja selkeät, kivinen osuus haasteellisempi kulkea, puhelimen kuuluvuudet toimivat meillä kummallakin aikuisella, puitteet olivat siistit ja huolletut. Oikein mukava vaihtoehto variaatioineen!

Ei se nauru halua loppua ❤
suuniteltu reitti köpötelty! Hyvää ulkoilua eväineen, poissa koti maisemista!

Jokaiselle mukavaa viikonjatkoa sekä hyviä ulkoilu hetkiä!

Saa laittaa aina kysymyksiä perään ❤

Eräipanan syyskuulumisia metsoineen ja somen ihmeineen.

Syksy on lähtenyt käyntiin mukavasti ja Eräipanan äidillä on kalenteri punaisena sekä uusia tuulia viritteillä. Kaiken ohessa on ollut hyvin viikonloput tai illat aikaa puuhailla myös omiakin juttuja Eräipanan kanssa. On nautittu alkaneesta metsästyskaudesta, tosin melko heikoksi on jäänyt saaliit. Kyyhkysiä ei ole ruokinta pellolla ollut edellisten vuosien tapaan ja sorsat ovat jossain piilossa.

Nyt ei pakastin täyttyne näistä niin hyvin kuin aijemmin. Mutta toivotaan että alkanut metsäkanalintu kausi olisi sitten parempi!

Koska arkeen paluu on ollut hyvin hektinen, ovat illat tärkeitä. Silloin on kaivannut ulkoilua ja ajatusten rauhoittamista. Eräipanakin on ollut sangen riehakas ja energiaa riittänyt hillittömästi päiväkodinkin jälkeen. Onneksi lähistöllä on paljon metsää, pääsee vaikka sienestämään ja marjoja poimimaan. Puolukoita on riittänyt paljon, naapurille ja myyntiin asti. Yli 150L omassa pakastimessa taitaa riittää..

Lähilaavuja on ollut mukava hyödyntää arkisin, iltapala tulilla on mukavempi kuin kotona pöydän ääressä.Pimenevät illat tuovat kivasti laavuiluun tunnelmaa ja illan villeydet saa purettua kätevästi. Hyvin pienellä vaivannäöllä pääsee irrottautumaan eri tunnelmaan. Julkisista paikoista tosiaan lähi laavut ovat olleet helpon saavutettavuutensa vuoksi iltapala kohteina. Välillä ollut puuroa, välillä lämpimiä leipiä ja jos vielä oli päivällisaika kyseessä niin lämpöiset kasvisnyytit tai suolaiset letut ovat olleet loistavia! Käytännössähän kaiken voi valmistaa tulella tai kaasulla, arkisin nopeus on vain valttia ja ettei turhaan revi hermojaan.

Telttailtu on arkisin ainoastaan takapihalla, nalle makuupussi kutsuu kummasti Eräipanaa unille. Päiväkotiin lähtöön ulkona nukkuminen ei vaikuta, Eräipana nousee aina hyvin aamulla ja suora tie onkin keittiöön pihalta. Vaatteet on aina katsottu valmiiksi edellisenä iltana ja kahvinkeitin ladattuna äidille & isille. Säiden viilentyessä takapihalla nukkumisen hyvä puoli Eräipanan kanssa on se, että huomaa milloin tarvitaan lisää lämmikettä. Eräipana osaa itse sanoa jos tuntuu viileältä tai jokin on huonosti. Välillä asioiden sanoittamisessa pitää auttaa. Viikonloput ovat olleet hieman vauhdikkaita monesta syystä nyt syksyllä, joten kauemmas laavuille ei olla päästy (vielä). Mutta koemme että syksy ja talvi ovat mahtavaa retkeily aikaa näin lasten kanssa! Turhaa painetta tai stressiä emme ole ottaneet aikataulujen tiukkuudesta (”pakko telttailla, pakko laavuilla, pakko eräillä”..ei,ei ei,muuten menee maku koko hommaan!”)

Syyskuun 2020 Meidän perhe – lehti oli mukava kokemus päästä kertomaan yhdestä suosikki kohteestaan!

Paikallislehdessä myös syyskuussa tuli puhuttua retkeilystä. Eli vipinää on ollut myös tällä saralla.

Syksyn kohteina päiväretkillä onkin ollut nyt todella tiiviisti omat lapsuuden maisemat ja paikat joissa ei ole muuta porukkaa. Julkisia paikkoja on vältelty myös metsästys syistä. On ollut hienoa ottaa Eräipana kainaloon ja kohti metsästys maita/ vesiä. Monestihan on niin ,että kun lapsen kanssa lähtee metsälle ei näy yhtäkään lintua. Osa syy meillä ainakin on Eräipanan malttamattomuus metsässä. Ääni ei meinaa pysyä pienenä ja mustikat tai keppimiekat kiinnostaa enemmän. Yhdellä kerralla meidät Eräipana kanssa yllätettiin hyvin. Juuri oli nyt alkanut metsäkanalintu aika,innolla lähdettiin tähyilemään tutuille paikoille missä monesti näkyy teeriä. Mutta tällä kertaa näkyi läjäpäin tuoretta hirven -ja peuran kakkaa, sai kyllä katsella mihin jalkansa laskee, tai reppunsa. Saatiin hyvin kartoitettua että hirvien ikivanha reitti on edelleen voimissaan. Riistanhoidolla koitamme pitää reittiä paikoillaan, koska julkinen vilkas tie kulkee lähistöllä, kolareita ei kaivata. Mutta, aikamme tähyiltyämme lintuja ja syötyämme mustikoita päätettiin lähteä autoa kohden. Hiekkatielle päästyämme kuului takaamme ääniä, rahinaa ja kahinaa. Peräämme hyppäsi metsiköstä kunnon metsouros! siinä se pörhisteli komeana tiellä. Tuijoteltiin siinä hetki että mitäs tässä. Koska tielle ei saa ampua jatkoimme matkaa ja komea lintu sai jäädä. Paitsi, että tämäpä lähti perään rauhallisesti eikä yhtään uhoillen. Siinä hän sitten käveli muina metsoina pitkän pätkän perässä! Kieltämättä huvittava tapaus ja hyvä mielihän tästä kohtaamisesta kuitenkin jäi 😀

Valmiista kohteista päiväretkiin viikonloppuisin on mahtunut Pukala, Kintulammi, Birgitanpolun reitit ja Siikaneva lähiaikoina. Niissä on todettu suuria väki määriä ja se on puolestaan ihan positiivista,ellei etsi rauhaa. Toki rauhakin on käsitteenä henkilökohtainen kuten luontokokemuksetkin. Osa pitkoksista vielä hieman huonossa kunnossa Siikanevalla, mutta jos kengät kestä vettä niin hyvin mahtui väistämään suon puolelle. Karpalotkin sekä sienet siellä kukoistivat jo kauniiden värien ympäröimänä. Hyvää retki etikettiä on onneksi sattunut meidän kohdalle. Ihmiset ovat jutelleet retkeilystä ja vaihtaneet vinkkejä sekä autelleet tulenteossa toisiaan (+turvavälit pysyneet). Eräipanakin on monesti ollut todella innokas jutuissaan. Päiväkodissakin opettaja oli saanut palautetta, todetessaan metsässä että puussa kasvaa sieni. Eräipana oli sitten korjannut tilanteen ”se on kyllä kääpä”. Samana päivänä myös olivat keskustelleet veden puhdistimesta puhdistimella, keskustelun ollessa kuravedessä. Pieneen ihmiseen näköjään mahtuu tietoa hyvin ja tiedon jako onnistuu melko luontevasti, toki sen voisi ottaa joku näsäviisautena. Kuitenkin meillä nuo asiat ovat osa arkea ja sitä myöden tarttuu lapsen puheeseen hyvin herkästi.

Siikanevan tuoksun kun saisikin pullotettua!

Meille syksy on siis yleensä hyvin vauhdikasta aikaa ja Eräipanan äidin kalenterit täyttyy monien eri luonto ja eräily tahojen tapahtumista + talven valmistelusta. Myös omat metsästys reissut tulee saada kalenteriin ja marjastus/ sienestys. Meillä kun liputetaan itse hankitun ruuan puolesta, sekin lapsuudesta opittua.

Myös aika jolloin haluaa vain olla oman perheen kanssa on tärkeää. Siihen sopii hyvin juuri reissut joissa ei someteta ja kamerat jää kotiin. Sosiaalisen median käyttö on lisääntynyt yhteydenottojen myötä ja sen hyväksyminen isoksi osaksi työtä on ollut itselleni haaste. Puhelimella tai tietokoneella oleminen ei ole itselleni luontaista, vaan ihmisten kanssa oleminen ”face to face”. Mutta tiedonjako on tärkeää ja asioista keskustelu asiallisesti on suotavaa. Loistavaa puolestaan on että kysymyksiä retkeilyyn ja ”eräilyyn” tulee paljon! Tuntuu että kynnys kysyä omasta mielestä tyhmää asiaa on madaltunut 🙂 Mutta somen ikävä puolikin on olemassa, ei ymmäretä että toisella puolella on ihan oikea elävä ihminen, helppo huudella mitä sattuu (voisiko sen sanoa kasvotusten?). Myös yleisesti lapsiin kohdistuneet hämmentävät kommentit ovat saaneet entistä varautunemmaksi. Kuka vain voi olla mitä vain verkossa! Pitää muistaa varovaisuus ja se että virkavallalta saa ja pitää kysyä apua jos herää epäilyksiä. Se olkoot näin loppuun hyvä muistutus ikävästä puolesta.

Ei nyt viitsi lopettaa noin inhorealistiseen ajatukseen. Vaan haluan kaiken positiivisen kiireen keskellä toivottaa mahtavaa syksyä kaikille! koitamme Eräipana kanssa kasata instagramiin eri kohteista kuvat yksiin kansioihin (hillitön homma kun kuvat ovat kadonneet bitti avaruuteen). Blogiin saadaan vielä kohde käyntejä syksyn mittaan ja tulevasta pohjoisen reissusta varmasti jotakin. Miksikö nyt kesäloma? Syksy…metsästäminen, ruska, lappi ❤ Paljon olisi eräilyyn liittyvää kirjoitetavaa ja koitetaan saada aikaa kirjoittamiseen, se on mukavaa puuhaa!