Kapeen luontopolun laavut! Hiljaisuutta ja kuivattua kananmunaa!

Onnea on hyvät laavut ja ulkoilu maastot!

On onni että Pirkanmaallakin on paljon mukavia kohteita jotka ovat hieman tuntemattomampia. Tämäkin kohde ei ole kovin tunnettu ja kuitenkin vain n.60km Tampereen keskustasta. Matkojen pituudet ovat tosin suhteellisia, mitä pitää lyhyenä ja myös onko autoa käytössä.

Marraskuun lopussa lähdettiin viettämään perhe aikaa ja se on todella arvokasta. Arki on muuten hyvin aikataulutettua, äidin päätyö sekä erä- ja luonto-oppaan työt + lisäopinnot vaativat suunnittelua. Aika joka arkisin on pyhitetty perheelle, on päiväkodin jälkeen aina Eräipana nukkumaan menoon. Sitten alkaa suunnittelut, projektit, markkinointi ja kirjoitustyöt jotka liittyvät erä puoleen. Tästä syystä harrastuksetkin ovat sellaisia mitä voi tehdä yhdessä, kuten retkeily. Välillä se on liitettynä erä- ja luonto-oppaan työhöni.

Äti, mikä tämä jäkälä on? Männynrunkojäkälää ainakin löytyy ja paisukarvejäkäläsuvun edustajia

Nyt suunnattiin katsomaan oliko Tampereella Kapeen luontopolun laavut missä kunnossa ja millaset reittimerkinnät olivat. Polku on todella huonosti tunnettu ja tästä syystä se ei ole niin selkeä kuin moni muu kohde. Kapeen kyläyhdistys on pääasiallinen ylläpitäjä ja heidän toimestaan nämä hienot laavut onkin rakennettu talkoo voimin vuonna 1999.

Reitti on niinsanotusti yksisuuntainen, eli ei ympyrä reitti. Tosin saa siitä ympyränkin jos vaikka kulkee hiekkatietä takaisin toiselle pysäköinti kohdalle.

Jos haluaa Kapeeseen suunnata niin osoite on Pohjankapeentie 134. Siitä käännytään hiekkatielle jonka varresta lähtee polku metsään. Autolle on pieni levennys tien reunassa. Eteenpäin ajettaessa pikkutietä löytyy isompi levennys ja kyltti Piikkistenvuori.

Me lähdimme nyt Piikkistenvuoren pisteeltä. Kartassa jonka otin karttaselain sovelluksesta on Piikistenvuori alempi,eteläinen pallo. vasen,itäinen pallo toinen levennys. Laavu on ylin,pohjoisin pallo ja taustalla kuva laavusta. Punainen isompi tie on Pohjankapeentie, Tampeensuunnasta tultaessa saavutaan kartassa idästä, vasemmalta.

Karttaselain on näppärä sovellus erityisesti jos käyttää lisäosia. Pääsee esiladattuihin karttoihin ja näkee mm.valtion metsästysalueet tai laavut.

Aluksi polku kulkee pientä ylämäkeä, sukeltaa sitten kanervikkoon, kivikkoon ja siitä havumetsään. Pienille jaloille kiivettävää hieman ja paljon juostavaa! Reitistä näkee että on todella vähän kuljettua, itse polku on melko heikosti näkyvissä välillä, mutta keltaiset narut pitävät polulla. Muutenkin huoli eksymisestä on pieni, teiden sisällä kun ollaan. Ihana hiljaisuus vallitsee ja Eräipanasta pitäisi pysähdellä tutkimaan kokoajan kiviä ja puussa kasvavia sammaleita. Eli hieman sai patistaa häntä kulkemaan eteenpäin. Laavut ovat kallion alapuolella ja hyvin hiljainen Pohjankapeentie melkein näkyy. Tielle on laavuita todella lyhyt matka.

Ruuan valmistus aloiteltiin heti, kauhea nälkä tulee ulkoillessa helposti, etenkin kun juoksee karkuun jälleen dinosauruksia, mönkii maassa, kiipeilee puiden runkojen yli ja väijyy kivien takana! Eräipana sai veistellä omalla puukollaan tuttuun tapaan ja auttaa puiden noudosta vajasta. Ruokana oli simppeliä makkaraa, lihapullia Eräipana toiveesta, vihanneksia ja kuivattua kanamunaa, joka muuntui nopeasti munakaaksi. Kuivattuun kanamunaan lisätään tilkka vettä minigrip pussiinsa, pyöritellään sormien välissä ja kaadetaan kuumalle rasvatulle pannulle. Ei siis vaadi pitkää tekeytymis aikaa joka on nälkäisen onni. Munakas on todella näppärä retkiruoka, koska siihen on helppo lisätä vaikka tonnikalaa tai tomaattia + mausteita. Eräipana on onneksi munakkaan ystävä. Jälkiruoka on aina toki tärkeä ja nyt se oli banaania & suklaata. Banaanin kuoreen viilto, suklaata sisään tulen päälle lämpiämään.

Vaikka pysähtyessä saattaa tulla vilu,niin Eräipana ei kaivannut lämmintä päälleen. Isi kyllä kaivoi repusta pieneen mahtuvan lisä paidan päälleen ja minä itse hikoilin ohuella SA-paidalla ja vuorettomalla takilla. Säidenkesto kyky meillä on kaikilla erilainen ja kokeilemalla selviää miten normaalisti oma keho toimii. Poikkeustilanteet ja sään yllätys ilmiöt toki aina ovat asia erikseen. Siksi EA-laukussa on syytä olla lämpöpeite kesälläkin mukana, esim. tajuttomuuden/ sairaskohtauksen/ eksymisen / kastumisen vuoksi. Eräipanalla vuoreton haalari, villahaalari ja alla ohut merino kerrasto. Jalassa laskettelu sukat pitkillä varsilla ja vaelluskengät. Päässä merinovillainen kevyempi pipo ja sormissa vuorelliset tumput. Vaihtovaatteena yleensä ainakin villasukat ja villatumput + oma kevytuntuvatakki joka sopii Eräipanalle jos vilu iskee (peittää koko pojan hyvin). Metsässä liikkuessa eräipanalla on yleensä heijastinliivi, näin hän pysyy paremmin silmien havaittavissa kun juoksee yleensä edellä.

Ulkoillessa tyyli on vapaa 🙂 Joten vaatetus sen mukaisesti

Laavulla oli kiva tutkailla, katseltiin luupeilla sammaleita, kiviä (jotka osottautuivat Afrikantähdiksi tietenkin) ja kuka oli syönyt mitäkin käpyjä. Parasta oli kuitenkin ”hups, kaaduin leikki”, ihan omaa iloaan Eräipana juoksi ja oli kaatuili tarkoituksella pehmeille sammaleille.

Aika kuluu nopeasti ja oli pakko pakkailla tavarat kasaan. Pakkaamista helpottaa aina kun joka asialle on omat pussinssa, likaiset astiat, pannut, ruuat, roskat, vaihtoivaatteet, tulentekovälineet… Näin purkaminenkin on helpompaa. Myös kotona on helppoa lähteä nopeasti jos on valmiina ns.pakolliset asiat aina (EA-laukku, tulipussi, minigripattu wc-paperi..)

Oikeaoppinen veistely tekniikka vaatii harjoitusta.

Palatessa olikin jo hämärämpää, samaa polkua käveltiin autolle ja matka tuntui jaloissa lyhyemmältä. Eräipana halusi oll seikkailu jaoston johtaja ja kulki edellä vaellussauvansa kanssa. Sillä oli hyvä myös osoitella missä lymysi mahdolliset dinosaurukset ja ketut. Tuttu linnun ääni oli ainoa ääni mitä kuului. Hyvin on Eräipana oppinut oman ”kärkilintunsa” äänen. Palokärki oli Eräipanan ensimmäinen lintu minkä oppi ja kärkilintu on melko hieno nimi myös 🙂 Palokärjen ääni on myös helppo erottaa lento äänineen.

Pieni lumisade saapui ja kallion päältä katseltiin maisemaa järvelle, samalla Eräipana keskittyneesti piirsi lumeen kolmijalkaisia avaruusolentoja. Hienoa taidetta! Myös pieniä luonnon omia taideteoksia näkyi, kun katseli muunmuassa eri torvijäkäliä. Oman kellon toimivuutta on hyvä kokeilla välillä, auton sijainti oli merkattuna kelloon ja takaisin suunnistaminen onnistuisi senkin avulla hyvin. Itsellä käytössä Garmin Instict, se on toiminut hyvin mm. Venäjän rajan tuntumassa Itä-Suomen erämaissa, jossa puhelimen kenttiä ei ole. Nyt kuitenkin ei tarvinnut harhailla autolle kellon avulla. Päästyämme levennykselle, oli kaikilla edelleen mahat täynnä ja olisi ehkä itse voinut kävellä vielä tovin (vähän turhan tuhdit eväät jälleen). Sitten vain haalari pois peräkontissa, kuraa riitti jostain syystä hyvin ja automatka on muutenkin mukavampi taittaa kevyissä asusteissa.

Kaiken kaikkiaan mukava päiväretki ja rauhallinen kohde! Tarvitsee vielä kiertää laavulle toiselta pysäköinti ”pallerolta” jokin päivä!

Mukavaa talven jatkoa kaikille, ehkä se lumi saapuu vielä tänne Etelä-Suomeenkin!

Mukavaa talven jatkoa kaikille! Nautitaan siitä mitä on ja mitä jaksaa tehdä, kukin tavllaan ❤

Uhriharju, Isokuru ja päälle Tunturiaavan luontopolku! Päivän kestävä reissu vaihtelevin maastoin 4v:n käveltävänä. Pieni kakunpala vai ei?

Bongaa Eräipana kuvasta 🙂

Pitkä ja kivinen tie Isokurun pohjalla? Parasta Eräipanasta! Dinosaurusten mailla selvästi…

Laitetaan itse Eräipana kirjoitus puuhiin niin saadaan hyvin näkökulmaa miltä tuntuu 4v:nä kipittää melko pitkä lenkki.

Aamu alkoi melko usvaisena ja kosteana kun mögin makuupussistani ylös mökillä. Äiti ja isi olivat sitä mieltä että olisi hienoa nähdä Isokuru, kuulemma sekin vanha jääkauden aikainen muodostuma. Jääkausihan oli todella kiinnostava koska silloin täällä eli varmasti valtavia vaarallisa dinosauruksia, ainakin Suomessa. Vaikka vanhemmat ajattelivat aikakauden lähinnä geologian yhtenä tähtikohtana.

Isokuru on koko Suomen suurin kuru ja kyllähän se kuullosti jännittävältä! Syvyytä kun on huimat 220m! Tämä tarkoittaisi ainakin laskeutumista alas kurun pohjalle jossa kulkee kesäreitti. Nyt oli vielä meille epäselvää päästäisiinkö uhriharjulle, koska suuri rappusremontti oli sulkenut yhden osan reittiä.

Jääkauden muodostelmia näkyi hyvin

Minulle varustettiin säänpitävää lämmintä, mutta hengittävää kevyttä vaatetta. Mukaan äiti ja isi nappasi lisä vaatetta jos vaikka jotenkin kastelisin itseni tai palelisi. Muutenkin on hyvä olla jotain lämmikettä mukana, kun ei voi tietää jos vaikka sattuisi jokin onnettomuus tai eksyminen. Onnettomuuksissa uhria pitäisi saada pysymään lämpimänä, siksi avaruuslakana on hurjan hyvä EA-laukkuun! Näitä asioista äiti aina jaksaa paasata kaikille ja joka paikassa. Vaikka se samalla pakatessa lauleli Steve Kekanan ”Raising my family” kappaletta.

Hyvän matkaa isonkurun pohjalla kulki laudoitettu reitti

Eväät toki piti ottaa mukaan kun retkellä menisi koko päivä. Vanhemmilla oli ajatus että käytäisiin Pyhänkasteen lammella ja sitten vielä 7m pitkä luontopolku jatkoksi. Aamupala syötiin tukevasti ennen lähtöä ja reppuihin laitettiin naposteltavaa helposti saataville ja vettä. Välipala olisi voileipää ja kahvia sekä suklaata. Lämminruoka olisi toiveestani muusia voilla, makkaraa, kurkkua, paprikaa ja ketsuppia paljon! Vihannekset minigrip pusiin ja perunamuusi oli valmisjauheena kätevästi. Falavelejä en halunnut ja se vähän harmitti vanhempia, nekun ei olisi jauheena painanut samoin kuin lemppari makkarani.

Matka alkoi puiston portilta, laskettelurinteen vierestä. Ohitettiin Isokurun kota ja tulipaikka ja käveltiin liukkaat portaat alas. Pidin hyvin kiinni kaiteesta ja moikkailin ihmisill ejotka tulivat vastaan ylös puuskuttaen enenmmän tai vähemmän. Yksi vastaantulija osasi kertoa meille hienon uutisen! Portaat Uhriharjulle oli juuri tänään hetki sitten avattu!

Portaat alas varovasti
Alta löytyi selkeät opasteet ja varoitus että puinen osuus osittain heikossa kunnossa. Muutama lauta vähän rikki.

Portaiden alta suunnattiin puu päällysteiselle polulle, mielestäni se oli kiinnostavaa ja helppohan siinä oli talsia, välillä muutama huonompi lauta. kiinnostavaa oli alussa ehdottomasti kirkaat vedet ja miten jotkin olivat heittäeneet kolikoita veteen toivoen jotain. Polullaoli laittéttuna kylttejä jotka kertoivat alueen muodostumista ja kasveista. Tehtiinkin aaltokivien bongaus kilpailu!

Kohta alkoi kivinen osuus. Tämä oli vähän haasteellisempaa pienille jaloille, mutta suoritin sen hyvin liukkaudesta huolimatta. Muutama ihminen tuskaili kyllä kivikon vaikea kulkuisuutta, mutta kannustin heitä hyvin kehumalla (jostain syystä äitiä ja isiä hieman hymyilytti tuo tapa puhua, kuullosti kuulemma tutulta ”hyvin menee, kannattaa ottaa vaikka supermies suklaata niin jaksaa”.)

Masema ympärillä veti kyllä minutkin ihmetyksiin! Nyt jos koska oli pieni olo näiden kivien keskellä! Kullankaivajan kolokin näkyi maastossa ja kyltti siitä meille infona! Korppi tuli lentelemään yllemme ja katsomaan kuka hänen maillaan oikeen liikkuu, ihana korppi. Korppi onkin yksi niistä eläimistä, jota ennen kristinuskon leviämistä täälläkin on pidetty pyhänä. Alueella asui aijemmin metsäsaamelaisia ja heidän kulttuuri on yksi niistä äidin lempi aiheista, joten siinä yksi syy miksi tämä kohde poltteli kovin äitiä 🙂

Päästiin pyhänkasteen putoukselle ja voi pettymys minulle! Luulin että siellä olis iiso kohiseva putous..mutta se olikin todella korkealta tuleva lirupuro! Vähän siinä asiaa protestoin, mutta eväät huutelivat jo repuista. Istuttiin siihen penkille, moikkailtiin paria muuta jotka ihmettelivät tuota putousta seinämineen ja pohtivat pitäisikö kiivetä ylös uusia rappusia. Lämmin isonvaran maitokahvi oli minusta hyvää ja iso voileipä katosi nopeasti. Suklaa sai lopulliseti oloni todella virkeäksi ja päätettin lähteä korkeuksiin katsomaan maisemia. Uusissa metalli rappusissa minu aihmetytti vieressä olevat laudat, alussa niisä oli suloiset tassun kuvatkin? Äiti kertoi että ne on siinä koiria varten. Ei olisi koiralle kovin mukavaa astella metalli ritilällä, siinä tulis nopeasti anturat rikkinäisiksi.

Siellä ne portaat vilkkuu!
Äidille ja isälle tuotti tuskaa pysyä perässä!

Olin huomattavasti nopeampi kuin vanhempani, kohta savutin näköala tasanteen ja ei huimannut yhtään! Ärsyttävää oli että isi ja äiti kumpikin kokoajan olivat kädessä kiinni. Kauhea jano kyllä iski kun laulelin ja naureskelin huipulla! piti kuulemma istua hiemanrauhoittumaan, mutta se ei ollut kuin hetkellinen homma! Jatkettin siis rappusia alas ja takaisin tutulle polulle!

kiitos Superyellow yhteistyöstä! https://www.superyellow.fi/fi/ Huipulla tuuli kylmästi joten tauoksi kunnolliset merinovilla pipot päähän!

Palatessa matka tuntui paljon lyhyemmätä (nyt oli kävelty n.3,9km) ja olimme kohta jo takaisin Isokurun kodan rappusten alapäässä josta lähdimme koko Isonkurun reitille (isokurun kodan portaiden alta yhteen suuntaan Pyhänkasteen putoukselle on 1,5km). Nyt jatkettiinkin suoraan ja lähdimme kiertämään Tunturiaavan luontopolkua! Tämä olisi 7km lenkki jos sen kiertää kokonaan tunturiaapan lintutornin kautta luontokeskukselle. Parasta oli heti alkuunsa KÄRPPÄ! Siellä se juoksi nopeammin kuin öljytyn saippuan lähtönopeus kädestäni! Äiti koitti olla nopea mutta tuolla on nytvain yksi, vähän sinnepäin kuva. Koitettiin olla hiljaa ja odoteltiin. Isin kanssa nähtiin kun se kurkkasi kärppämäisesti yhden ison kiven alta ”lähtiköhän ne ihmis riesat jo?”.

Matka oli minusta verrattaen helppoa kuljettavaa, vain kevyitä nousuja/ lyhyet portaat ja hyvää polkua. Liukkaita juuria ja kiviä kyllä piti varoa. Metsä oli paljolti männyistä koostuvaa, mutta pari pikku lehtoakin tuli polun varrella vastaan. Opasteet olivat hyvin selkeät ja helppoa erottaa mielestäni. Täälläkin oli välillä kylttejä joissa kerrottiin alueen luonnosta, niiden kohdalla välillä otettiin pähkinöitä ja rusinoita mehun kanssa. Äiti nappasi olkapaille hetkeksi, luuli etten jaksaisi pikku matkaa vielä ja että jaloilleni lepo olisi hyvä hetkesi.

Suo. Suot on todella kivoja koska siellä on pitkokosia. Jostain syystä minusta niillä on todella kiva aina juosta ja niin juostiin nytkin. Suo osuus meni siis todella nopeasti ja noin 1,4km sujahti vanhemmista hikisesti juosten, jälleen. Lintuorniin ei kavuttu, koska siellä oli paljon ihmisiä, juostiin senkin ohi!

Pitkokset tulivat aivan Tiaislaavun lähelle ja siellä sitten olis lämminruoka, lemppari makkaraani! Laavulla ei ollut muita ja saatiin rauhassa levittäytyä tavaroinemme! Pian retkeilijöihin tottuneet erittäin kesyt ja vähän liiankin tuttavalliset kuukkelit saapuvat paikalle. Minustahan oli mitä hienointa kun sai antaa pari natural pähkinää linnuille kädeltä, tuli mieleen ylipainoine punatulkku. Mutta kun pähkinää ei tullut päätti yksi kuukkeli testata melkeinpä nuotiosta ruuan noutoa, minun makkaraani! Onneksi ei kuitenkaan tuleen lentänyt. Fiksuja lintuja muuten, tietävät miten saa helposti ruokaa. Kiehautettiin nopeasti siis tulilla muusit ja makkarat oheen. Vihannekset oli helposti äiti jälleen minigripannut viipaleina ja ateria oli kohtuullisen täydellinen (paitsi äidistä joka olisi halunnut falaveleja).

Lintutorni siintää tuolla

Ihailtiin vielä pikkuhiljaa laskevaa aurinkoa ja muutamaa poroa jotka köpöttelivät lähellä. Ihanan hiljaista joka puolella ja pakko myöntää että ruoka rauhoitti oloa hetkeksi. Piti kuitenkin pakata kamat kasaan ja lähteä kuulemma jatkamaa.

Lähdettiin samaista Tunturiaavanluontopolkua eteenpäin ja maisema oli aikas kivaa mänty painotteista metsää ja aika avaraa. Helppoa kulkua leveää polkua jota sanoisin melkeimpä lenkkipoluksi. Äiti ja isi huomasi että nyt alkaa minun jalka painaa kun jäin tutkimaan joka mustikkaa tai kelottunutta puuta. Käveltiin oikaisten, ei menty luontokeskus Naavalle vaan laavulle … josta pääsi suorempaan meidän mökille. Naavalta olisi pitänyt kivuta vain ylämäkeä ja kiertoa olisi tullut noin 600m enemmän meidän tapauksessa. Käännyttiin siis risteyksestä vasemmalle kohti Isokurun kotaa. Isi otti laavun luona harteille ja sain sitten sieltä ihailla maisemia noin 800m mökille.

Aika hyvä lenkki! Äitin ja isin mielestä olin tosi reipas ja omasta mielestäni oli kivaa! Parasta oli se iso kivikko siellä Isollakurulla ja ne valtavat rappuset joista oli hienot näkymät! Kilometrejä tuli mittariin äidin kellon mukaan 9,54km kun tauoiksi matkamittari stopattiin. Mutta nousut saivat ehkä tuntumaan suuremmalta kilometri määrältä ja aikaahan siihe toki menee, siihen kannattaa aina varautua. Rauhallisesti ottamien ilman suoritusta tai kiirettä on hyvä valinta, äiti huutelee.

Sitten äidille vielä pari sanaa tähän loppuun: Oli näin vanhemman näkökulmasta hienoa huomata miten lapsi kiinnostui jälleen uudesta maisemasta. Kummepaa motivointia ei tarvittu vaan enneminkin pyydetty hidastamaan tahtia. Tällä reissulla kaikki meni jotenkin epäilyttävän hyvin ja maisemat olivat todella mieleen painuvat! Pirkanmaalla ei samanlaisia löydy, muuta hienoa kylläkin. Mutta varautuminen mahdolliseen lapsen kantamiseen oli jälleen huomioitu ja reppujen painot jaettu tasaisesti sekä omat vaatteet ja erityisesti kengät sellaiset että kulku olisi kohtuullisen mukavaa. Reittimerkinnät mielestäni hyvät ja selkeät, kivinen osuus haasteellisempi kulkea, puhelimen kuuluvuudet toimivat meillä kummallakin aikuisella, puitteet olivat siistit ja huolletut. Oikein mukava vaihtoehto variaatioineen!

Ei se nauru halua loppua ❤
suuniteltu reitti köpötelty! Hyvää ulkoilua eväineen, poissa koti maisemista!

Jokaiselle mukavaa viikonjatkoa sekä hyviä ulkoilu hetkiä!

Saa laittaa aina kysymyksiä perään ❤

Patvinsuo,Mäntypolku. Luontopolkua kepeästi eteenpäin mars!

Mihin ne jäljet johtavatkaan?

Kesän matka Itä-Suomeen oli sangen vauhdikas, surkeiden sattumusten summaa,mutta kuitenkin ihanaa ja rauhoittavaa. Aloitetaan kuitenkin näin tehokkaalla otteella,ei alusta vaan keskeltä reissua.

Tapana on aina omien polkujen lisäksi käydä julkisissa kohteissa,luonnonpuistot,kansallispuistot, virkistysmetsät,nähtävyydet… Nyt päädyimme Patvinsuolle ,päiväretki ajatuksella. Tarkoitus oli käydä isommalla retkellä sitten Ystävyyden puistossa Elimyssalossa,ennen kuin tiesimme tulevasta epäonnesta.

Mutta asiaan! Lähdimme hyvissä ajoin liikkelle tukikohdastamme (mökki jossa ei sähköä/juoksevaa vettä rajan tuntumassa,tästä näppärä singahdella omille poluille tai hurauttaa kauemmas kohteisiin.) Mukana oli valmiiksi tulostettuna Patvinsuon retkeilykartta jolla ei voisi suunnistaa sekä varmuudeksi karttaselaimen plus versio joka toimii offline tilassa. Itselle on yleensä tärkeää että olisi myös fyysinen maastokartta mukana,nyt kuitenkin jätettiin sen hankkiminen koska reitti on hyvin selkeä ja offline kartta puhelimessa. Patvinsuolla ei jokapaikassa ollutkaan kuuluvuuksia.

Tarkoitus oli kiertää 4,5 kilometrin mittainen Mäntypolku joka on helppo rengasreitti. Siihen saisi oheen hyvin ruokailut maastossa kaasun kanssa. Päätettiin ottaa varmuudeksi lapsenkantorinkka mukaan,koska Eräipana oli viime yön valvonut iloisesti kesäloma tunnelmin ja ihaillut mökin lähi rantaa.

Yhteen isoon rinkkaan mahtui todella hyvin kaikki mitä tarvittiin; kuoritakit, EA-laukku, ruokaa, kaasupullo ja keitin & kattila,mukit,haarukat,otsalamppu,puukko,vettä ja veden puhdistin sekä muovipussi roskille. Sää oli ennusteen mukaan sateeton,mutta takit tarvittaessa on hyvä lisä jotka eivät nyt paljoa paina. Pakkaaminen on kyllä tyystin erilaista kun lähtee vain itsekseen tai aikuisten kanssa,lapsi/lapset mukana vaikuttaa paljon. Myös lapsen ikä ja jaksaminen ovat sidoksissa kaikkeen. Eräipanan omassa rinkassa oli hänen oma juomapullo,rusinoita,ohut satukirja ja pieni pehmolelu.

Koska oli meko lämmin sää,mutta itikoita ilmassa inasen niin päälle puettiin pitkähihaista. Eräipana housut ovat kyllä mainiot koska kangas on niin vahvaa ettei paarmat pääse puremaan läpi. Paita oli ohuempi,puuvillainen ja siihen laitettiin ötökkämyrkkyä,samoin kuin iholle niskaan ja lippikseen. Kengät ovat nyt tukevampaa mallia joilla pääsee lujaa.

Niin,lujaa päästiin! Täällä on tilaa juosta!

Ajettiin Suomun luontotuvalle osoitteeseen Suomuntie 54, Hattuvaara. tämä tie on talvisin aurattu kun tullaan Kivilahti-Kitsi suunnasta.Itse Eräipanalle tämä on ensimmäinen kerta Patvinsuolla ja kerroimmekin hänelle että millaista maastoa ja mitä eläimiä voitaisiin nähdä. Tarkoitus oli ottaa lapsentahtinen kevyt retki.

Saavuttiin Suomun luontotuvan pihaan ja se oli täpösen täynä autoja,myös taaempi parkkipaikka oli muutamaa paikkaa vaille täynä. Kaikki eivät olleet varmaan huomanneet tuota toista parkkipaikkaa ja ajoimme auton sinne. Luontotuvan miljöö on ihanan historiallinen ja itse luontotuvassa oli lapsellekkin kiinnostavia asioita, aonakin katossa liihottelevat puiset haukat ja lattian tasossa karhun pesä pehmukarhuilla varustettuna.

Valmiina reitille!

Juotiin kahvit ja pullat lisänä,hyvä tankkaus on kaiken aa ja oo 😉 Luontotuvalla käy vain käteinen on hyvä muistaa,mutta myös tilisiirtona onnistuisi tarvittaessa. Ihmisiä riitti ja osa kailotti kuinka oli varannut saunan ja toinen veneen ja kolmas ostanut viehekalastusluvan. Yksi ryhmä puolestaan tutkaili tuvalta ostamaansa karttaa, teltat oliovat saaneet ilmaiselle telttailu alueelle juuri pystyyn. Kiinnostavaa kuunnella ihmisten ajatuksia sivukorvalla ja samalla katsoa kun Eräipana juoksee pihassa ympyrää ja välillä polkee polkuautoa. Telttailua alueella on PuuCee, tulentekopaikka ja vesipiste. Myös räystäspääsky oli löytänyt luontotuvan räystään alta pesäpaikan ja siellä poikaset odottelivat ruokaa innokkaina.

Kurkattiin nopeasti telttailu alueen puitteita kauempaa ja ranta jolle pääsi mukavan esteettömästi (ellei männyn juuria lasketa pieniksi esteiksi matkaan).

Lähdettiin kiertämään Mäntypolkua joka oli merkitty maastoon sinisin ympyröin,vaikka lukemassani reittikuvauksessa mainittiin ne vihreinä. Myös kyltissä oli vielä vihreä merkintä.Polun alku lähti samaan suuntaan Suomunkierron kanssa ja oli todella helppokulkuista ja Eräipana jaksoi hyvin kulkea polkua etsien aina seuraavaa sinistä palloa. Merkinnät olivat kyllä erittäin selkeät ja tietoisku kyltit mukava lisä!

Polku kulki rauhaisaa mäntymetsikköä ja aurinko paistoi, välillä mennen pilvien taakse. Pieni pilvisyys oli hyvästä, jos olisi jatkuvasti aurinko paistanut olisi tullut liian kuuma nopeasti. Välillä pysähdyttiin syömään mustikoita,juomaan mehua tai kokeilemaan aihkimäntyjen siloisia pintoja. Kilpikaarnaisia mäntyjä tuli välillä vastaan,selitettiin itse Eräipanalle että männyn tulee olla +150v vanha että kilpikaarnaa alkaa muodostumaan.

Reitillä käytiin kauniissa Suomujärven niemen nokassa jossa olikin useita retkeilijöitä evästelemässä. Jatkoimme matkaa pikku pitkokseia pitkin rannalle jossa kokkailtiin kaasun avulla. Siinä kun äiti ja isi laitteli ruokia oli näppärä Eräipana kaapannut äidin kameran. Siinähän sitten kävi niin että loppu kierroksella ei kuvia otettu,pieni kastumisvaurio kameralle aiheutti oikosulun.

Ruoka oli helppoa laittaa omassa rauhassa kaasun kera ja aikaa sai käyttää kunnolla. Mukana oli parmesaani pastaa ja Eräipanalle se onneksi myös jo maistuu neutraalin maun vuoksi. Myös kurkkua oli mukana pilkottuna ja jäkiruoka keksejä sekä mehua (mehu tehtiin mehujauheesta,säästää painossa) Eräipanalla olisi puolet matkasta käveltävänä vielä. Kunnon tauot tekee jaksamiselle hyvää,samoin kuin pienet ”ihmettely” breikit. Esimerkiksi kihokki kasvit kiinnostavat,lihansyöjiä kun ovat.

Polkua eteenpäin kuljettaessa saavuimme risteykseen josta voisi halutessa oikaista ja palata Suomun luontotuvalle suomujärvenkierto reittiä myöden. Tässäkin hyvin selkeät opastekyltit ja kartta hahmotuksen avuksi. Jatkoimme kauniiseen mäntymetsään ja polku oli mielestämme edelleen helppokulkuista,pari pientä ylämäkeä oli. Eräipanasta oli parasta nuo pienet sillat joita luontopolulla oli. Niistä oli kiinnostavaa kurkkia pilkistelikö mahdollinen krokotiili tai haikala esiin. Myös pitkos osuudet ovat aina hauskoja,pitkoksille voi välillä pysähdellä istumaan jos muita ei näy ja haistella suopursun tuoksuja. Kypsiä lakkojakin oli ihan pitkokisen vieressä napsittavina, soilla täällä näkyikin hyvin paljon lakan poimijoita.Polun loppuosa oli kulki hienosti Sihvonlammien läheisyydestä ja kyltit alueista tässä loppu suorallakin olivat alueellisesti kiinnostavat! Eräipana väsähti ihan loppumetreillä monista rusina,mehu ja mustikka tauoista huolimatta. Lapsenkantorinkkaan siis. Nyt alkaa olemaan jo raskasta kuljettaa 15,5kg lasta rinkassa+rinkassa olevia mahdollisia tarvikkeita. Reittien suunnittelussa nykyään koittaakin katsoa matkoja jotka lapsi jaksaa kävellä itse. Jaksamiseen toki vaikuttaa moni seikka ja tilanne voi olla ihan päivästä riippuvainen. Oman lapsen energian säännöstely on meillä myös ns.tarkkailussa,jos alussa painaa tuhatta ja vähintään sataa,iskee lopussa helposti väsymys. Meillä tämä vajaa 5km on hyvä matka jos ajattelee päiväretkenä yhdellä pidemmällä ruokatauolla. Kahdella ruokatauolla voitaisiin lisätä noin kaksi kilometriä, mutta lapset ovat erilaisia ja jokainen huoltajai tietää lapsensa (ja itsensä) jaksamisen rajat. Meillä tarkoitus ei ole suorittaa ja nähdä/kokea kaikkea verenmaku suussa. Tarkoitus saada oikeasti rauhaa ja ajatusta pois hektisestä arjesta, keskittyä siihen miten luonto ns.parantaa itsessään. Luonnossa voit olla oma itsesi,luonto ei arvostele sinua millään tavoin, siksi ainakin itseni on helppo olla luonnossa ❤

Harmittaa että ei loppu osalta ollut kuvia näytille maisemista ja reitistä,mutta omassa mielessä ne ovat ainakin kauniina. Luontopolku mielestäni oli kaiken kaikkiaan helppokulkuinen ja pystyy kulkemaan ainakin kuivalla säällä ihan lenkkareissa. Opasteista myös plussaa kohteelle, madaltaa kynnystä lähteä liikkelle kun opasteet erottuvat helposti ja polku on selkeästi erottettava. Paikan suosion huomasi välillä roskista polulla,ne napattiin mukaan ja toivottavasti muutkin niin tekevät jos matkalle osuu esim.karkkikääre.

Ilta menikin sitten suoraan Patvinsuolta Eräipanan äidillä Lieksan terveyskeskuksessa jossa oli erittäin ystävällistä palvelua. Leikattu käsi oli alkanut tulehtumaan ärhäkästi,pohdittiin tuleeko lähteä Joensuuhun tiputukseen. lopulta päädyttiin vahvaan antibiootti kuuriin,tarkkailuun ja olematta tekemättä mitään kädellä. Tästä alkoi myös epäonnen pikku mutkat ja suunnitelmien muutokset koko reissulle. Kun vanhemmista toinen ei saa nyt kantaa mitään selässään ja pitää olla vain oikea kätinen vaikuttaa paljon toimintaan. koska apteekit olivat terveyskeskukseta pois päästessä jo kiinni, tarkoitti se sitä että seuraavana päivänä tulisi ajaa joko Nurmekseen tai Lieksaan apteekkin, yksi päivä siis osittain pelistä pois retkeilyn kannalta. Mutta seuraavassa tekstissä lisää reissusta!

Mukavaa viikon jatkoa kaikille! Olisi myös mukava kuulla millaisia kokemuksia muilla on Patvinsuosta lasten kera 🙂

Yllätyksiä kyttäyskopissa,Pohtiolammi!

15

19.5.2019. Nyt tuntuu kesältä jo toden teolla, saa varustautua aurinkorasvalla, lippiksellä ja vesipullolla mihin menikin. Olin miehen kanssa kaksin pitkästä aikaa pikku yön yli retkellä Isojärven kansallispuistossa ja ipana sai olla mummon kanssa viettämässä laatuaikaa. Nyt sitten vielä olikin viikonloppua jäljellä ja sää hellii, mihin mentäsi yhdessä että ipanakin saa jotain uutta koettavaa ja vapaata tilaa kiitämiseen?

Ipana ei ollut aijemmin käynyt Kangasalla Pohtiolammella jossa on myös sääksikeskus. Sääksi on sellaine nimi itselle että se menee aina ristiin sen pikku itikka sääsken kanssa (Suora lainaus wikipediasta: Tieteellisesti kaikki hyttyset ovat sääskiä, mutta kaikki sääsket eivät ole hyttysiä). Kalasääksi puolestaan on ns. vanhentunut nimitys, eli pelkkä sääksi riittää. Nimen historia on puolestaa värikästä ja Suomalais-Ugrilaista perää kuten se sääski, sääksä, siekso..  Myös historiassa on linnulla ollut merkitystä eri heimoilla mm. sielujen välittäjä lintuna, vaaroista varoittajana.

9

Pohtiolammi on mukava paikka viettää päivää, siellä kun saa pelata minigolfia ja kalastaa lohiakin & savustaa ne paikanpäällä, maksusta toki. Alue on osa  Kangasalan Sarsaa, siellä kulkee myös pieni luontopolku joka jossa muinaismuisto on historiallisia kohteita. Osoitteena on Pohtiolammentie 64, 32670 KANGASALA

Päädyimme siis sinne lähtemään ja elimme toivossa sääksen näkemisestä. Nyt oli syytä tosiaan laittaa ipanalle kunnon kesäkamppeet ja ottaa mukaan evästä. Koska ipanalla on paha atopia vaatii se kesäaikaan hieman vähemmän lääkinnällistä rasvaamista, mutta aurinkosuojan tulee olla hyvä, koska iho reagoi aurinkoon voimakkaasti. Myös silmien valoyliherkkyys on meillä yksi seikka lisänä, silmä oirehdintaa buustaa myös voimaks allergia siitepölyille. Onneksi ipana on pienestä asti ollut sillä linjalla että aurinkolasit on hieno juttu koska äidillä ja isälläkin on sellaiset. Siinä muutama juttu mitä meillä vaaditaan lisä huomioina näin kesäisin.

Tampereelta Pohtolammille ajoi vain 15min ja opasteet olivat hyvin selkeät. Tielle 12, eli Lahdentielle josta rampille Kuhmoinen/ Orivesi /Sahalahti oikealle, rampilta käännös vasemmalle joka on Sahalahdentietä. Suoraan ja opasteet tulevat esiin. Mobilian automuseo on myös ihan vieressä virikkeineen. Tilaa oli parkkipaikalla yllättävän hyyvin säähän ja aukioloon nähden. Pohtiolampi on auki la-su 11-17. Muutoin jos mielii sääksiä katselemaan voi auton jättää Sahalahdentien portille josta on sääksi tornille lyhyt matka kävellä (n.300m)

2

Parkkipaikalta ipana bongasi heti leikkipaikan, samanlainen kuin silloin kun oli itse lapsi ja usein täällä vieraili vanhempien kanssa. Keinut ja liukumäki oli pakko testata muutamaan otteeseen ennen kun iso torni sääksikeskuksen vieressä herätti kiinnostusta.

Kipuaminen näkötorniin on oma projektinsa, etenkin kun tornista asteli pari prinsessaa samalla ikätasolla ipanan kanssa. Taisi olla ihastusta ensi vilkaisulla 😉 Tornin rappuset ovat tällaiselle kaksi vuotiaaalle kohtuulisen hyvät kiivettävät.

Meillä äiti paineli edellä ja isi perässä. Raput tosin ovat tuttuja kotoakin, helpottanee hieman. Kaiteet ovat sen verran matalat että lapsen on niistä hyvä myös ottaa tukea. Ylhäällä on vielä 90cm henkilön turvallista, ellei rapun aukkoa oteta lukuun. Näkymät kalalammelle ja lintukosteikkoon on tästä lähimmästä näköala tornista hyvät.

Meillä oli mukana kiikarit Tristar optiikalla 10x42ja niillä saa hyvin jo kohdennettua linnut. Ipana kiikarien käsittely on vielä hieman haparoivaa ja ei ihan pääse selvyyteen näkeekö hän niillä mitää todellisuudessa. Ainakin kyllä kovin väittää että niillä näkee lähelle. Ipanan mielestä oli huippua kun sai olla korkealla, kaikki korkeat paikat kiinnostaa kovin muutenkin. Tornista havaittiin lähimmässä kosteikossa polskivan punasotka ja heinäsorsia pari. Taivaalla liiteli harmaalokkeja ja pellolla tai tolppien päissä komeita tummasiipisempiä selkälokkeja. Pari joutsenta näkyi selvästi kauemmaisella kosteikolla. Pikkulintuja ei varsinaisesti näkynyt mutta kuului kyllä, ainakin äänestä pääteltiin että paikalla oli peipposia ja pajulintuja.

DSC_0217.JPG

Alastullessa ipana kertoi vakasti että aikoo vielä mennä liukumäkeen. Pikku suostuttelulla kuitenkin rappusten alapäässä saatiin suunta rannan polkua kohti ja matka sääksitorniin. Polun varella oli häkkejä joihin myöhemmin ilmaantunee kanoja.Matka toiselle yleisötornille on lyhyt, noin 70m sääksikeskuksen pihasta nähden. Lintujen tarkkailu tornit ovat ihan kosteikon kupeessa ja niihin on isona plussana esteetön pääsy, eli pyörätuolillakin sujuu.

10

Ai tälle yleisötornille? Jatkettiinpa eteenpäin!

Ohitettiin yleisötorni ja suunnattiin hieman eteenpäin. Polku jatkui hieman uudemmalle varsinaiselle kosteikkotornille. Samassa tornissa on myös vuokrattava koppi ja se on hyvä huomioida rauhan suhteen. Tähänkin torniin on esteetön pääsy, loistavaa! Aluella on toki kuvauspiilokojuja vuokrattavana ja niistä hyvät infot löytyy sääsksikeskuksen sivuilta ( https://www.saaksisaatio.fi/saaksikeskus ). Ipana  kiisi polulle ja perehtyi hyvin tarkkaan pikku ötököihin ja ihmetteli linnunpönttöjen määrää polun varrella.17

16

19

Esteetön pääsy,loistavaa!

Ihanan vehreää enkä yhtään ihmettele miksi linnut täällä viihtyvät. Meidät kuitenkin yllätti olemassaolollaan neljä ihan pientä oravanpoikasta. Ihmeissään ja uteliana siitä meitä katselivat. Hurjan suloisiahan nuo olivat ja annettiin niille rauha, palattiin toiselle yleisötornille, josko tovin kuluttua oravat olisivat siirtyneet. Ipanaa kylläkin olisi tuo orava asia kiinnostanut enemmänkin! Ipanan äänen volyymi taso meinasi nousta kokoajan ja muistuttelua ettei saa mennä lähelle sai jankata rahallisesti kuiskaillen. Uskon että oravat herättävät vielä paljon keskustelua. lapsen opettaminen kuiskaamaan onkin yksi haaste meillä, kun ipana innostuu on volyymi taso nouseva 🙂

 

Ipanaa piti muistutella edelleenkin että nyt tulisi olla hiljaa, pari sinisorsaa taaperteli juuri tornin juurella ihmetellen. Ipanalle lintutornissa oleminen oli kieltämättä hieman ehkä pitkästyttävää, mutta yritettiin ainakin. Pikku selitystä miksi tällainen torni on tehty ja mitä siellä kosteikossa meni. Onneksi lintuja oli runsaati uimassa näköetäisyydellä. Ipanalle kerrottiin punasotkasta joka nukkui lammessa, tukkasotkista jotka uiskentelivat ja parista isosta joutsenesta. Myös yksi tavi porskutteli iloisesti vedessä. JA SITTEN! kun olit juuri saanut ipanan syliin tuolilta seisomasta ja lintuja katselemasta, laittanut kameran kaiteelle… niin silloin tietysti se kaunis sääksi liiteli kohdalle! Ja missä on kamera, ei ainakaan valmiina H hetkellä. Silloin kyllä harmitti, mutta tulipahan nähtyä tuo upea petolintu. Ipanan ei valitettavasti tainnut lintua huomata, mutta huomasi kyllä että alaspäin portaisiin vois lähteä jo. Pienen ihmisen kärsivällisyys varsinaisessa lintubongailussa on vielä malttamatonta, oletan kuitenkin että joka kokemuksella on merkityksensä. Intoa ainakin riittää uusiin paikkoihin!

 

 

Otettiin välipalat tornin juurella; uusi termari hyvällä käytöllä, voileipää ja smoothieta ipanalle. Siinä olikin hyvä istuskella, nauttia auringon säteistä ja ihmetellä kimalaisia. Tukittiin nimillä kaikkia maassa kasvavia kasveja, hyvää opettelua itsellekkin  tunnistaa kaikkia oljenkorsia. Hyvin hiljaista oli, ketään muita ei näkynyt. Ipana koitti syöttää kimalaiselle smoothietaan mutta huonolla menestyksellä, välillä ötökkä intoilu lähtee vähän käsistä pikku miehellä. Niin ja PuuCee on vieressä myös.

Palattiin takaisin kosteikkotornille yleisöosaan ja sieltä oli hyvät näkymät myös kyttäyskoppeihin joihin pari innokasta kuvaajaa menikin. Se vasta ipanansta olikin jännittävää! Kovasti olisi sinne halunnut lähteä myös, mutta veikkaampa että tarvitaan parit ikävuodet lisää että jaksaisi keskittyä olennaiseen. Tällä tornilla ei ollut niin runsaasti vesilintuja kuin ensimmäisellä, mutta yksi oravanpoikanen saapui rapistellen tuolien alle tutkimaan ketäs täällä nyt on? Siinä oltiin ihan hipihiljaa ja ihmeteltiin oravaa, ipanasta se olisi tokii pitänyt saada mukaan koirien seuraksi. Yllättävän peloton orava oli ja pitkään ihmetteli siinä meitä. Koska linnut eivät olleet niinkään kiinnostuneita tästä kosteikko tornin lammesta jatkettiin takaisin sääksikeskuksen tuntumaan.

Parkkipaikan kupeesta lähtee pieni luontopolku jonka varrella on esihistoriallisia kaivauksia ja löytöjä. Nyt tosin ne olivat puiden lehtien peitossa ja ipanaa ei historian luento voinut vähempää kiinnostaa. Enemmän jännää oli istua isän harteilla ja katsella näkyykö viereisellä ratsastus kentällä hevosia, kopoti kopoti iskä! Lenkki on hyvin lyhyt ja polku kiertää lehto metsässä joka tuoksuu tähän aikaan vuodesta aivan ihanalta, tuomet kun kukkivat sopivasti.

34

38

33

Luontopolkua ei rattailla ihan helposti pääse kulkemaan vaikka polku on selkeä eikä kovinkaan juurikkoinen, mutta saisi siinä lykkiä ihan reippaasti. Polkua voi ”lyhentää” ensimmäiseltä muinaismuisto merkiltä vasemmalle kulkien ylärinteeseen, pikku ympyrän muodostaen ja sääksi keskus näkyy kokoajan.

Pienet jalat kipitti hurjaa vauhtia ylä ja alamäet, välillä niin vauhdilla että kompastuu omiin jalkoihinsa. Välillä osuu maastosta esiin huikeita keppejä jotka olivat onkina kun dinosauruksia ongittiin puskasta.  Ja kun sääksikeskus on nähtävillä keinuineen oli sinne vielä mentävä ja torniin ja liukumäkeen ja… Eli näin sai todellakin päivän kulumaan hyvin, ilman kiirettä se on ihanaa. Tietäen että kotona ei odota pyykkivuori, ruuanlaitto tai lattioden pesu, perus perhe arki siis. Tällaiset kiireettömät päivät ovat todellakin kullan arvoisia kokoperheelle. Nyt miehen isommat lapset eivät olleet meillä, mutta olettevasti lohen onginta heitäkin kiinnostaisi.

37

Jos tykkää simppelistä toiminnasta, kuten minigolfista, lohen ongista,& pienestä luonto kävelystä, historiasta  ja jos vähänkin linnut kiinnostavat niin voin suositella pohtiolampea.

36

Aurinkoista kesän jatkoa kaikille!