About Suvi

Olen 35-Vuotias Erä- ja luonto-opas ja päätyönään sosionomina toimiva nyt jo 3- vuotiaan "Eräipanan" äiti. "Eräily" ja luonto on kulkenut elämän ajan tiiviisti mukana monessa eri muodossaan. Perheeseen kuuluu myös aviomies ja hänen 4 teini-ikäistä lasta,sekä meidän kaksi ranskanbulldogia Peto ja Mörkö. Kirjoittelen mielelläni erityisesti tästä rakkaimmasta harrastuksesta/työstä "eräilystä"ja sen toteuttamisesta ihan pienen lapsen kanssa. Muina hyvinä harrastuksina toimivat valokuvaaminen,kaikenlainen askartelu ja piirtely. Matkustelu avartaa ja ennen perheellistymistä tuli seilattua ympäri maailmaa,osa opinnoistakin tuli Kiinassa suoritettua. Tarkoitus on saada innostettua ihmisiä liikkumaan ihan pienimpienkin kanssa luonnossa ja madaltamaan kynnystä lähiseikkailuihin!

Pimeyden aika, pitäisikö lähteä talviunille vaiko tuuleen ja tuiskeeseen?

Kohuakin herättänyt risukeitin. Valtion mailla käyttö sallittua siellä missä liikkuminenkin. Kun EI ole ruohikko- tai metsäpalovaroitus voimassa!

Loka-Marraskuu on aikaa jolloin monen tekee mieli linnottautua sisälle, vetää viltti korviin ja ryhtyä talviunille.

Täällä Eräipana on ollut kiireinen loka- marraskuussa ja kovin paljoa ei ole ehtinyt miettimään pimeyden tuomaa mahdollista väsymystä. Äitiä on puolestaan (onneksi) työllistänyt mukavat luontoretket ja luontojuhlat asiakkaiden kanssa (huomioiden kaikki koronaan liittyvä turvallinen toiminta!). Tarvitsee toivoa että ihmisten mielenkiinto retkeilyä,”eräilyä” kohtaan säilyy ja ajatus siitä miten kulkea luonnossa vastuullisesti. Eri kohde vinkkejä on kyselty paljon, huomaa että osa haluaa kulkea vähemmän tunnetuilla ja heille uusilla reiteillä. Myös niiden paikkojen etsiminen ja omien kontaktien käyttäminen eri kaupungeissa on antoisaa. Perinteiset erätaidot kiinnostavat myös enenevin määrin ja monet lasten huoltajat toivovat näiden opettamista lapsilleen. Myös tuote testaukset, suunnittelut, haastattelut ja vastaaminen eri kautta tuleviin kysymyksiin kuuluu arkeen meillä, oman aikansa se toki vie.

Perinteisiä erätaitoja, ”bushcraft” modernisti ilmaistuna, voi olla esim. tuluksilla tehty tuli tai taulan valmistaminen.
Mielenkiintoisia asioita ollut matkassa mukana, aamukahvi seurana Yle aamu.
Ruutisavun sisäampumarata laajenee Vantaalta Tampereelle ja pääsin katsomaan missä vaiheessa hommat ovat. Hyvältä näyttää!
Miten erä plasmasytytin toimii kun säät kylmenevät?
Lasten luontosynttäreillä oli suuria summia ulkona jahdissa, luontopolun, slacklinen ja tulusrautojen sekä nuotio ruuan lisänä.

Eräipana on päiväkotipäivien jälkeen oman jaksamisen mukaan saanut määritellä paljon mitä tehdään. Välillä on ollut todella väsynyt Eräipana ja ollaan puuhailtu sisällä asioita ja tehty vain pieni lenkki lähimetsässä koirien kanssa. Tämä opettaa myös lapselle eläinten hoidosta ja vastuun ottamisesta. Sisällä ollaan opeteltu vaatteiden vahaamista (lasten haalarien ”strategiset paikat”, polvet /peppu on ollut hyvä vahata), tuliporan valmistamista, taulan tekoa, piikivien lohkomista, suunnistus kartan merkkejä, lumijälkien opettelua, katseltu luonto-ohjelmia herkkujen kera.. näitä ”eräily asioita”. Ampumarata on myös tuttu lähikohde silloin kun on vielä valoisaa. Kun Eräipana on mukana, on treeni aika hieman lyhyempi, jotta hän jaksaa olla kiinnostunut asiasta vaikka ei pääse vielä itse ampumaan.

Hämärä hiipii nopeasti ja sade ropisee hennosti järven pintaan.

Jos ja yleensä kun, Eräipanalla on virtaa niin lähdetään arkisinkin helpoille pikku retkille. Myös ns. mikroretkeily takapihalla on mukavaa, popcornit vaikka marinol keittimellä! Välillä on autossa valmiina retkivarusteet päiväkodilta haettaessa, etenkin jos ilma on mukavan selkeä. Sitten suunnataan ennalta ajateltuun paikkaan. Yleensä silloin on mukana lämpimän ruuan ainekset ja jälkiruoka. Autossa kuitenkin aina ns. hätävara ruokaa / välipalaa. Vaatteet on pakattuna mukana, jos on tarve vaihtaa vaikkapa eri kengät maastoa ajatellen tai paksummat tumput. Koska pimeä tulee aikaisin on se huomioitava siten että kaikille on omat toimivat otsalamput ja autossa yksi varalamppu aina (=turvallisuus). Lähiseutujen laavut ja tulipaikat ovat olleet meillä kovalla käytöllä arkisin. Siinä pysyy itsekkin hyvin kartalla kuinka paljon kohteissa ihmiset käy, puista sen huomaa melko helposti ja missä kunnossa paikat ovat. Välillä on tullut ikäviä yllätyksiä vastaan ja melkoisia roska kasoja on saanut kärrätä pois.

uusien kohteiden haaste voi olla että sinne ei päädykkään 🙂

Eräipanalla on pari omaa suosikki kohdetta (Tampereen Kintulammi ja Kangasalan Personkolo) joissa pääsee sopivasti luttaamaan vedellä tai rakentamaan majaa hakkuu alueen risuista. Aina on oma plasmasytytin mukana ja sillä valvotusti saa käristellä tuohta ja sytyttää nuotioita. Oma pikku ensipuukko tuottaa paljon iloa myös ja sen käsittelyssä allaan edistytty hyvin. Eri ruoka kokeiluja on tehty, mikä uppoaa lapseen ja mikä ei. Mutta aina mukana jotain sellaista mikä varmasti menee mahaan asti, kiukkuinen Eräipana jos ruokarytmi ei ole tasainen. Lintujen pesälaatikoiden ja pönttöjen tarkistus reissut ovat olleet myös lapsen kannalta tärkeitä. Tässä Eräipana on saanut itse olla rakentamassa pönttöjä ja näkee kuinka niitä tulee huoltaa ja kuka niissä asuu. Kesällä pönttöjen kiikarointi on todella mukavaa yhteistä puuhaa! Kun ajatellaan riistanhoitoa, niin mineraalikivien huoltotyöt ovat tärkeitä kun mennään talvea kohden. Sorkkaeläimet saattavat muuten suunnata teille suolauksen vuoksi, muutenkin ruokinnalla pidetään huolta ravinnon saannista ja voidaan vaikuttaa toivonmukaan kulkureitteihin.

Vesi kiinnostaa aina Eräipanaa monien lapsien tavoin. Pikku kävyt toimii hyvin laivoina.

Kaatosateella retkeily on välillä kiinnostavaa ja sitä on myös hyvä harjoitella, koskaanhan ei voi olla varma myöskään mitä taivaalta yllättäen tulee. Pienemmällä sateella on puolestaan hyvä treenata tulentekoa kosteissa olosuhteissa. Vesisade retkeily ei kuullosta houkuttelevalta, mutta ilma on ainakin raikasta! Vaatetuksella on silloin toki suuri merkitys. Jos olet itse luttumärkä ja viluinen niin siitä on hohto kaukana. Jos puolestaan olet kuivana ja lämpöisenä laavulla kokkaamassa jotakin erityisen hyvää kaasukeittimellä, ei tilanne ole lainkaan niin ikävä!

Lämmin juoma lämmittää koko kehoa hyvin

Viikonloppuisin voidaankin sitten suunnata pidemmälle, mielellään paikkoihin jotka ovat itselle uusia tai missä tulee käytyä harvemmin. Niiden kanssa on tullut kiinnostavia seikkoja, esimerkiksi polku loppuu kesken tai alueella on kattavat metsähakkuut meneillään. Näissä tilanteissa ollaan sitten ”metsähaahuiltu” ja tehty kaasukeittimellä ruuat. Yleensä kun lähtee uuteen kohteeseen tietämättä siitä mitään muuta kuin mahdollisen sijainnin, on kaasukeitin mukana. Mukavaa voi olla vaikka asiat eivät menisi suunnitellusti 🙂 Tulenteosta valtionmailla vielä mainittakoon, liittyen risukeittimeen. Eli risukeittimen käyttö on sallittua siellä missä kulkeminenkin, kun EI ole päällä ruohikko- ja metsäpalovaroitusta. Tästä oli hyvin paljon keskustelua kesän mittaan, mutta tämä on varmistettua tietoa metsähallitukselta.

Eräipana haluaisi rohkaista kaikkia ulos, siellä piristyy yleensä vaikka ilma ei aina olisi se houkuttelevin. Happi ja kevytkin liikunta auttaa unenkin kanssa monesti ja lapsikin saattaa olla tyynempi sisätiloissa.

”Äiti,tuleeko jo lunta ja pakkasta?”

Yle Radio Suomen aamussa, Eräipanan äidin haastattelu ulkona nukkumisesta.

Tamperelainen eräopas Suvi Björk vannoo raikkaan ulkoilman nimeen myös yöaikaan. Iltaisin hän laittaa alle kouluikäisen lapsensa nukkumaan, katsoo miehensä kanssa hetken telkkaria ja levittää sitten makuupussinsa takapihalle, oli sää mikä hyvänsä. Toisinaan lapsi nukkuu ulkona äitinsä kanssa. Naapuria öinen rutiini huolestutti aluksi, ja Suvilta kysyttiinkin kauniisti, onko kotona kaikki hyvin. On, ja unikin on laadultaan parempaa. Katri Tapola kävi katsomassa Suvi Björkin makuuhuonetta synkkänä ja myrskyisenä marraskuisena aamuna.

Linkki Yle Areenaan aukeaa tästä kuunneltavaksi 🙂

Mukavaa myrskyisää torstain jatkoa kaikille!

Karrimor SF Thor 40L

Yhteistyössä U.S. Eaglen kanssa, testissä Karrimor SF Thor 40L reppu.

Yksinkertainen, toimiva kokonaisuus.

Varusteiden testaaminen on itselleni yksi suosikki puuhista. Monissa tuotteissa, mitä arjessa käyttää retkillä ja ulkoillessa on paljon niin hyvää kuin jotain mitä voisi hioa. Kokemus on toki osittain myös henkilökohtainen, kuten miten reppu istuu selkään, tähän tosin voidaan säädöillä vaikuttaa osittain. Housuissa esimerkiksi pieniä asioita mitkä voivat vaikuttaa on vaikkapa punteissa napit, hiertävätkö ne? Näitä, ja materiaali seikkoja on kiinnostavaa huomioida, mitä ne kestävät kulutuksessa joka voi olla ryömimistä maassa, kiipeilyä puussa, hiihtovaellusta, metsästystä tai kevyttä makkaranpaistoa laavulla. Suomen sääolosuhteet ovat hyvin vaihtelevia ja ei ole tavatonta jos heinäkuussa saadaan rakeita niskaan. Tästä syystä materiaalit näyttelevät käyttöominaisuuksien rinnalla suurta osaa.

Karrimor SF Thor 40L kenttäreppu oli itselleni täysin uusi tuttavuus. Karrimor merkkinä oli muutoin tuttu ja tietoa valmistajan historiasta oli hieman. Ison-Britannian tuote, Karrimor on niin siviili kuin ammattikäyttöön tuotteita valmistava merkki. 1946 aloitettu pienellä käsityö tuotannolla ja nyt vaativaan käyttöön markkinoilla!⁣

Nimi tuo melko maskuliinisen vaikutelman ja sotilaskäytön (SF= Special Forces). Sotilas käytössä onkin Karrimor tuotteita. Odotukset olivat siis melko korkealla, sotilas tarkoitukseen tehtäviä tuotteita on kokeiltu paljon ja itsellä käytössä todettu hyviksi. Toivonkin että ns. valtavirtamerkkien ohessa ihmiset löytäisivät helpommin myös ei niin tunnetut valmistajat.

Istuu selkään hyvin helppojen säätöjen ansiosta.

.

Materiaali. Karrimor SF Thor 40L materiaali oli syynissä hyvin, strategiset mitat: n. 60cm x 42cm x 32cm ja reppu painaa n. 1,6kg. Reppu on valmistettu KS500e kankaasta, 500 Denier Nylonia. Kangas on käsitelty vettä hylkivällä elastisella polyurethanella (PU). Loppu viimeistely on tehty kankaalle kestävällä, vettä hylkivällä DWR:llä joka tuo lisää veden sietoa tuotteelle. Ok. Eli pitäisi olla jopa ilman sadesuojaa hyvin vettä hylkivää. Testasin aikaa ottamalla milloin vesi menisi läpi. Kaadoin repun etuosaan vettä ja jäin odottelemaan. Molle taskujen kiinnikkeen ottivat kyllä veden vastaan, mutta sillä ei ollut nyt se suurin merkitys tässä. Aikaa kului 30 min ja ilman kosketusta vesi killui pinnalla edeleen. Joten hieroin ronskisti pintaa veden ollessa päällä ja sitten vesi menikin repun sisäpuolelle, eli vaatii kosketusta pidemmän vedessä ”uiton” aikana. Toisessa kohtaa kaadoin vettä repun päälle ja aloin hieroa kangasta voimakkaasti veden ollessa myös kankaan päällä. Vei aikaa huomattavasti enemmän että vesi alkoi mennä läpi (2 min jotta alkoi imeytyä hiljalleen). Esimerkikski teltoissa suositellaan aina pystytettäessä että pingotetaan kunnolla, saadaan pintajännitettä joka auttaa veden pitävyydessä. Reppujen kanssa se onkin haasteellisempaa, kun metsässä rymytessä osuu keppejä ym varusteisiin.

Sadesään retkeilyllä toimi hyvin sadesuojan kanssa.

Kangasta ei ole palosuojattu, eli kokeilin hyvin varovasti miten kangas suhtautuu tuleen. Sytkällä kärvensin pieneltä alueelta, josta palo ei haittaisi käyttöä pahimmillaan. Kuumeni nopeasti ja tummuminen alkoi myös pian. Eli ei kannata jättää nuotion viereen/ kaasukeittimen lähelle, ellei toivo reikiä reppuun.

Säädöt. Todella yksinkertaiset ja helpot. Sotilas tuotteissa on pyritty yleensä pitämään kaikki ylimääräinen pois ja nopeaan mahdollisuuteen tehdä säädöt. Lannevyön lukko on tyyliltään ”Bergbuckle”. Jos kyseinen lukkomalli ei ole entuudestaan tuttu, niin ei kannata jättää kokeilematta. Pikku harjoittelulla saa helposti yhdellä kädellä auki. Lantiovyö ei ole pehmustettu, mutta tuntui napakalta kuitenkin. Kiitosta saa oikealla puolella oleva viilekkeen (olkaimet) aukaisu lukituksen poisto. Eli saat aukaistua koko viilekkeen ja reppu on helppo poistaa selästä vikkelästi, esimerkiksi painavan repun pois ottaminen on näin helpompaa. Repun sai hyvin lähelle selkää, tukevasti ja tilaa selän ja repun väliin jäi kohtuullisen mukavasti ilmankiertoa ajatellen. Selkäpuolella on pehmusteet ja ilma kulkee hyvin pehmike paneelien muodon vuoksi. Näin naisena, myös säädöt toimivat mitoituksiltaan hyvin, jäi varaa rinnoille ja lantiovyö itselläni ei ainakaan hiertänyt mittojen puitteissa. Viilekkeet ovat puolestaan hyvin pehmustetut ja aika näyttää miten sitten pysyvät muodossaan. Säätöjen jälkeen ns.ylijäävä hihna on helppo kääriä ja mukana on tarrat joilla sen saa pysymään poissa roikkumasta (paitsi edessä olevissa viilekkeiden kiristimissä). Nostokahva on kangasta ja hyvin jämäkän oloinen. Itse toivoisin sen olevan hieman suurempi jotta tarttuminen talvella hanskoilla helpompi jos kahvasta nostelee.

Vetoketjut. Lempi aiheeni. Niiden kanssa tulee monesti suurimpia ongelmia ja puutteita. Ensinnäkin repusta löytyy vain 4 vetoketjua. Repun sisältöön pääsee hyvin käsiksi, koska U:n mallinen vetoketju aukaisee sen kokonaan (kahdet vetimet). Repun päällä olevaan pikku taskuun näin ollen myös kaksi vedintä. Päälokeron vedin ja itse vetoketju on järeä ja kulkee hyvin ilman että esim. kangasta jäisi väliin. Ylhäällä olevan pikkutaskun vetoketju on myös iso ja samoin vetimet, niihin on siis helppo tarttua. Repun oikeassa sivussa on pitkä vetoketju selkäosaan. Itse olen pitänyt selkäosan taskuissa kovalla pakkasella esim istuinalustaa. Myös suorassa pysyvien asioiden säilytyksen hyvä, kuten kartta. Sivun vetoketju on pienempi, kuin myös vetimen metalliosa. Valmiina ollut vetimen naru on jämäkkä joten aukaisu tumput kädessä onnistuu. Sitten ainoa miinus pisteen saava vetoketju. Sadesuoja joka sijaitsee repun alapuolella on pienen vetoketjun takana. Tämän haaste on se, että sisätaskun sisässä, aivan vetoketjun juuressa on sijoitettuna sadesuojan pidikelenkki. Muovinen pidike ottaa kiinni helposti vetoketjuun kun aukaisee / sulkee vetoketjua. Tässä saa siis hieman harjoittaa sorminäppäryyttä. Vetoketju on pienempi hammastukseltaan ja myös metallivedin. Vetimessä kuitenkin hyvä naru josta saa otteen. Muuten vetoketjuissa ei ole moitetta.

Tilavuus ja taskut. 40L on hyvä perus retkeilykoko. Menee päiväretkille ja yökäyttöönkin pienellä varustuksella. Mutta, lisää tilaa saa hyvin molle taskujen avulla! Tässä hyvä puoli on molle taskuille kiinnikeluuppien määrät ja sijainnit. Molle kiinnikeluuppeja on etupaneelissa neljä, sivuissa kolme ja pohjassa vielä kolme riviä. Olkaviilekkeissä on myös kiinnityksille mahdollisuutta, pieniä molletaskuja tai klipisillä vaikka lamppu kiinni.Taskuihin on helppo sitten laittaa kaikki mitä saattaa tarvita nopeasti tai vaikka makuualusen kiinnitykseen. Sivussa on isot taskut. Repun kyljissä kulkee vahvat kiristysremmit joiden avulla repun saa hyvin kutistettua ja tiiviin kokoiseksi. Kaikki klipsit ovat vahvoja ja isokokoisia joka helpottaa hanskat kädessä työskentelyä. Repun sisäpuolella päätaskussa on iso avoin tasku selkäpaneelissa, sinne sopii esimerkiksi juomarakko loistavasti. Juomarakko on huomioitu muutenkin repussa. hyvät ulostulot niin oikealla kuin vasemmalla. Sadesuojassa on myös ulostulot juomarakon letkulle. Miinuksena itse koen, että pikkutaskussa ei ole yhtä pientä klipsiä sisäpuolella. Tämä on täysin oma mielipide ja totuttu asia, avaimet talteen klipsiin.

Kaiken kaikkiaan reppu on käytössä osottautunut toimivaksi suuremman luokan repuksi. Mukana reppu on ollut metsästysreissuilla kuin päiväretkillä.Sadesäässä ja auringossa. Metsästysreppu tämä ei varsinaisesti ole, mutta käytännöllisyydellään passeli siihenkin. Lasten kanssa retkeillessä mahtuu hyvin nuotioreissun tavarat tänne, ja juomarakkoa käyttämään oppinut lapsi voi hörpätä helposti suoraan repun letkusta vettä. Reppu saa minulta hyvät arvosanat huolettomuuden ja yksinkertaisuuden vuoksi. Iso tasku joka avautuu kokonaa helpottaa reissuja huomattavasti! Tämän repun kun saa kutistettua sivulla olevien remmien ansiosta,käy tämä vaikka työreppuna. Ulkonäöllisesti tyylikkään ja uskottavan näköinen, laadukas vaikutelma. Näitä reppuja ei kadulla tule joka päivä vastaan, joten voi hieman erottua massasta. Massasta erottumiseen voi lisätä vaikka buustiksi tarran etupaneeliin, jossa sille oma paikkansa. Hinta- laatusuhde on mielestäni kohdallaan.

Lopuksi vielä linkki U.S Eaglen Karrimor tuotteiden sivulle: Karrimor

Ilta seikkailut jatkukoon!

Iso kiitos U.S Eagle että saimme olla testaajina!

Terveisin Suvi ja Eräipana

Eräipanan isi esille

Ensiaskelia, turvallisesti isin kanssa ❤

Isänpäivä tuli ja meni. Siitäpä mieleen pullahtikin että vosin lyhyesti esitellä hyvinkin oleellisen osan perhettä,isi. Eräipanan isi on suurin idoli lapselleen ”Eräipanalle” melkoinen isin poika. Vaikkakin äiti on se ”supermies” ja ”tosi kova äijä” kuten on Eräipana todennut, otettakoon nyt positiivisena (on äiti kuitenkin välillä se rinsessakin).

Ja taas sitä mentiin,voi haukotus!

Mutta isi. Meillä aviomieheni on ollut mukana vahvasti kaikissa eräily asioissa. Miehelläni on vahvat taidot luonnossa liikkumisesta ja eräilystä vuosi kymmenet. Mieheni kautta olen oppinut myös osan asioista ja kärsivällisyyttä pienissä hienosäätö puuhissa. Eräipanan isi on todella näppärä näpertäjä ja yhdessä tulee tehtyä iltaisin eri ”tee se itse” viritelmiä, kun Eräipana on simahtanut. Muunmuassa tulimäntä on yksi hauskimmista viritelmistä. Isillä on vilkas mielikuvitus ja idearikkaus. Kuitenkin jalat maassa ja pää maltillisesti pilvilinnoissa, realisti.

”pää pilvissä”

Isi on myös sosiaalialan ihminen ammatiltaan, niin kuin äitikin. Ammatti yhdisti aikoinaan meidät ja yhteiset mielenkiinnon kohteet. Eräipanalla on myös neljä mahtavaa sisarusta isin puolelta,he ovatkin välillä ovat kuvissakin vilahdelleet. Valokuvia otettaessa toki välillä on isi kameran takana ja hyvin tuo isi on suhtautunut tähän ”Eräipana” tapaan tuoda ihmisille esille äidin ammattia ja perheiden luontoon lähdön neuvontaa.

Pikku marttyyri takana

Mitäs se isi tykkää tehdä? Muuta kuin näpertää pikkutarkkuutta vaativia asioita ja viettää eräily elämää. Isi rakastaa lukemista, harrastaa kahveja, ihailee kauniita asioita kuten antiikkia. Eräipanan isi on todella lehmänhermoinen ja tyyni ihminen, hänelle on helppo puhua surut ja murheet myös niiden ulkopuolisien ❤ Monia onkin kiinnostanut onko meillä iso ikäero? Riippuu näkökulmasta 😉

Jä näin sitten puhallusputki toimii

Isyys on kaiken kaikkiaan moninainen asia jota isänpäivä nosti esiin jälleen. Isyyttä on niin montaa kuin isejäkin. Toisilla ei ole isä hengissä, toisen isä ei ole läsnä, ei olla väleissä, on anteeksi antamattomia tekoja, on isejä vankiloissa/ muissa laitoksissa, on isejä eri kodeissa, on isejä joista ei tiedetä. Mutta kuka määrittää hyvää isyyttä, jokaine itse. (ellei rikota tiettyjä rajoja joita ei tule hyväksyä)

Breikki kohti Saarenmaata, vaati tuhtiä jätskiä ja kahvia, isin kanssa pohdintaa. Onko Kaalin kraaterilla meteoriitin paloja?

Keep it simple,tälläinen on isi, juuri Eräipanalle täydellinen, turvallinen aikuinen, hellä, rakas isi ❤

Nuotiolla herkkujen kokkailuja, kohteena Jäminkipohjan laavu!

Kummitädin kanssa dinosaurusjahdissa

Lokakuun lopulla pohdimme, että olisi kiva hurauttaa johonkin uuteen kohteeseen missä ei olla käyty. Kuitenkin sopivan ajomatkan päähän tampereesta, alle 2h suuntaansa. Kun pikkuisen tutki karttasovelluksia löytyi Jäminkipohjasta laavu, kivan oloisella paikalla kartan maaston muotojen mukaan. Mitään kummempaa tietoa ei googlailuilla löytynyt, joten kuullostaa hieman seikkailulta!

Ilma olisi muuttumassa säätietojen mukaan; aurinkoa, ei liian viileä kuitenkaan. Eräipanan paljon eräilevä kummitäti innostui myös ajatuksesta ja pomppasi matkaan mukaan! Ajateltiin että, on syytä ottaa omat puut mukaan ja nyt jotain speciaalia herkkua ruuaksi! Jotain kohtuullisen helppoa ja nopeaa Pizza, se toimii yleensä aina, ei liian haastavan hidasta lapsen näkökulmasta. Kuitenkin varmuudenvuoksi mukaan paketti nuudeleita, neljävuotiaan makunystyröiden mielipide voi vaihtua sekunissa ja syödä pitää kuitenkin (vältellään nälkä kiukkuja). Jälkiruokana pettymystä ei tuota sokeriöveri Snickersmutakakku.

Tarkkailkaamme mutakakun koostumusta; mutainen on ja makea!
Ja pizza..juuri ne oman maun mukaiset täytteet pääsee tulille!

Kotona laitettiin yhdessä raaka-aineet minigrip pusseihein ja purkkeihin. Eräipanasta kasvisten pilkkominen on loistavaa puuhaa, samoin kuin pizza taikinan teko. Eli pienet esivalmistelut kotona, pääsee helpolla ulkona. Loppuun sujautetaan reseptit 🙂

Auto starttasi pikku vesisateessa kohti Ruovettä, tarkemminottaen Jäminkipohjaa joka on Tampereen Teiskon suunnalta tultuna ennen Ruovettä. Eräipana jaksoi hyvin laulaa omia hevi laulujaan auton takapenkillä ja suunnitella suklaapatukan upottamista kakkuun. Kuitenkin, uni vei voiton ja tuhina kuului kohta. Pikku päiväunet eivät ole pahitteeksi hänelle, jaksaapa olla vauhdissa ja paremmalla tuulella myöskin. Eräipanalla ei automatkalla ole ulkovaatteita päällä, joten mukavempi matkustaa & ulkona ei tule vilu niin herkästi kun ei hikoile autossa.

Saavuttuamme oletettavasti oikeaan paikkaan joutui miettimään, voiko autoa jättää tänne. Paikka oli päättyvän tien varressa ja tie päättyi talon pihaan josta lähti pellolle tie. Jätimme auton tien varteen, siten että siitä pääsi turvallisesti kaikki ohi. Eräipanakin heräsi ja vähän venyteltiin ja puskapissasi ennen kun alettiin laittamaan ulkovaatteita. Kerros pukeutuen oli helpoin olla, sekä nopeasti laittaa lisää tai vähentää. Lähdettyämme kävelemään oli sade tauonnut, mutta kohta ropisi hieman vettä ja nopsaan sadetakki & hattu ylle. Pelolla meni hyvä traktori ”polku” ja siitä kävelimme kohti oletettavaa laavua. Kun ura loppui, siirryimme pellon reunaan kävelemään ja pian metsään meni aivan pellon kulmasta vähän kuljetun polun jälki. Järvi näkyi kokoan, olimmehan pikku niemessä kokoajan. Eräipana huomasi pian korkean pikku rakennuksen, PuuCeehän se oli ja oikealla puolella, rannan tuntumassa näkyi laavun katto. Olipa helppo matka!

Tärkeitä tutkimuksia erilaisten heinäkasvien parissa. On kastikoita, koiranheinää, juolaheinää..

Siinä ihmeteltiin että ompahan kauniilla paikalla laavu! Vesi tihku loppui ja saatiin sadetakki & hattu pois Nimin luki laavussa ”Tervasalmi”Puita ei ollut, eikä liiteriä. Omat puut olivat siis hyvä olla tai kaasukeitin / trangia / risukeitin. Istuttiin laavulle ja hetki vain ihailtiin maisemaa, Eräipanan kaivaessa maasta mitä upeinta katapulttia..eli vanhaa lahoa puun pätkää. Purettiin reput ja alettiin valmistelemaan ruokia. Kummitätii toi osan eväs tarpeista ja meillä oli kyllä melkoiset herkut nyt kasassa! Palasteltiin puita pienemmiksi puukolla & yhdellä halolla, hieman tervasta ja tuohta. Kohta oli hyvä nuotio ruuan laittoon valmiina! Eräipana viihdytti hyvin itseään kasaamalla maasta löytyneitä tikkuja ansoiksi ja kohta kummitäti oli osana katapultti leikkiä (kävyt toimivat loistavasti pommeina ja kummitäti olikin melkoinen koppari!).

Järveltä katsottuna laavu maastoutuu melko hyvin

Pizzat pääsivät ensimmäisenä paistoon, ohut pohja voidellulle pannulle + päälle täytteet, sitten folio päälle kanneksi ja melko korkealle paistumaan kun tuli oli vielä kohtalaisen iso. Pizzaa sai seurailla jottei sattuisi palamista. Eräipana näki äidin pizzan vamiina, totesi hän että en muuten syö pizzaa! Ei edes maistanut. No..onneksi oli nuudelit matkassa, ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta että ruoka retkellä ei kelpaa. Retkillä me joustamme, jotta saadaan pidettyä retkeily lapsesta kivana. Ei muuta kun nuudelit marinolkeittimen päälle kiehumaan. Mukana oli kuitenkin lisukkeita kuten tomaattia & kinkkua jota sai pizzaan, eli ei ihan nuudelin voimalla menty..Nuotion hiillos oli jo niin pieni että pizza pannua sai pidettyä hiilloksen päällä suoraan

Täällä luonnonsuojelualueen keskellä oli kyllä hyvin rauhallista, ei mitään muuta kuin luonnon ääniä! Ja välillä tuon pienen retkeilijän iloisia hihkaisuja kun sai keppiään vuoltua.

Kun nuudelit olivat kypsyneet ja Eräipanalla ruoka lautasella, sai keittimelle laitettua helposti mutakakku aineet (nuudelikattilan nopea huuhtelu, mutta ei järveen vesiä vaan imeytys maahan / PuuCee jos nuudelia seassa)

Samalla kun mussuti pizzaa sai sekoitella mutakakkua möhnää hiljalleen, näytti ihanan tahmaiselta! Sopivan hetken koittaessa mutakakku omalle pannulleen ja matalalle kypsymään ritilälle hiilloksen päälle. Odotellessa tutkittiin järven rantaa ja Eräipana veisteli taistelu tikkua keskittyneesti. Samalla treenattiin turvallista puukon käsittelyä.

Mutakakusta tuli niin valtavan super ihanan äklöä, että jos ei sillä lähde makean himo niin ei millään. Kakusta jäi reippaasti vielä isillekkin kotiin viemisiä.

Näin leveästi on toki hyvä marssia doinosaurusten mailla

Mahat täynnä ja energia suonissa virraten lähdettiin dinosaurusten jahti retkelle. Kierrettiin eteenpäin vievää polkua kohti niemen nokkaa. Matkalla oli huikeita dinosauruksen luolia ja muna joka oli jumissa kaatuneen männyn juurakossa. Lähellä nimen nokkaa oli vesi laskenut huomattavan paljon. Ihanaa mutaa jossa näin aikuisenakin oli hauska kävellä ja löllytellä mutaa jalkojen alla. Mudassa näkyi hienosti myös kauriiden kavioiden pikkuisia jälkiä, eli siis tietysti dinosaurusten. Sää oli kerrassaan upean aurinkoinen ja huomaamattaan kuitenkin aurinko alkoi laskea. Leikkiessä ja mukaan heittäytyessä aikaa sujahtaa siivillä!

Palasimme samaa polkua takaisin laavulle ja siistimme paikat hyvään kuntoon..tai oikeastaan parempaan, muiden roskia ja juoma tölkkejä lähti mukaan. Tätä on ollut hyvä opettaa myös Eräipanalle, muidenkin roskat voi ja pitää ottaa mukaan mahdollisuuksien mukaisesti.

Autolla peräkontissa riisuttiin jälleen kuraistakin kuraisemmat vaatteet pois ja puhdas eräipana autoon! Upea sumu laskeutui ja maalaismaisemat olivat todella rauhaisat. Nyt ajoimme hieman eri reittiä takaisin, koukaten Muroleen-Kapeen kautta. Jälleen totesimme että olipahan hyvä lähteä! Vaikka emme olleet varmoja mikä paikka on, niin katsomalla selviää 🙂

Pizza:

pohjaan (noin neljä isoa pizzaa, riippuu myös paistopannun koosta)

2 dlVettä
25 gHiivaa
5 dlJauhoja vehnä/ruis
1 RklÖljyä
Täytteet:
Esim. Tomaattimurskaa, sipulia,kinkkua, pestoa, tomaattia, mozzarellaa ja juustoraastetta
Pohjan voi tehdä valmiiksi vaikkapa edellisenä iltana kotona. Me teimme smana aamuna, ja minigrip pussiin mukaan. Toimi ihan hyvin näin, myös rasia / kelmu toimivat. Tulipaikalla taikinasta sai helposti paineltua lättysen, sopivan ohuen muovi lautasen päällä josta pohja voidellulle pannulle (meillä Adabau). Täytteet päälle ja tulesta riippuen korkeus. Tuli on yllättävä välillä joten mieluummin esin korkeammalla jos liekit. Folio kansi buustaa hyvin kypsymistä, kannattaa siis seurat pizzan paistumista.

Snickers mutakakku:

125 gvoita, 125 g tummaa suklaata, 2 rkl vahvaa kahvia, 1 dl sokeria, ¾ dlvehnäjauhoja tai gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta, 2 kananmunaa, 2 (à 50 g)Snickers-patukkaa, ripaus sormisuolaa, alumiinifoliovuoka kypsentämiseen

Paloittele tumma suklaa ja voi kattilaan. Kuumenna, kunnes voi sulaa. Nosta kattila tulelta/ keittimeltä, voin lämpö sulattaa myös suklaapalat. Sekoita joukkoon kahvi. Lisää sokeri, vehnäjauhot ja kananmunat. Sekoita tasaiseksi. (kaikki raaka-aineet mukana, minigrip pusseissa. Kananmunat rikottuina valmiiksi pikku pullossa, helppo käsitellä näin).

 Kaada taikina nuotion kestävälle paistinpannulle (halkaisija 15 cm) tai alumiinifolioiseen paistovuokaan. Paloittele Snickers-patukat ja painele suklaapatukkapalat taikinan joukkoon. Ripottele päälle hiutalesuolaa. Peitä pannu alumiinifoliolla kypsennyksen ajaksi. Kypsennä hyvällä hiilloksella paistoritilän päällä 10–15 minuuttia, kunnes kakkutaikina on pinnalta kypsynyt kiinteäksi. Sisältä kakku saa jäädä taikinaiseksi.

Mukavaa marraskuun alkua kaikille!

 

Sadetta,pimeää ja nuotio puuhat arkena.

Vielä ei ollut pimeys laskeutunut, hyvä näpertää tikkuja puukolla varovasti.

Mitä täällä tuumitaan kun syksy on käynnissä? Tuntuu että on uhmaikä vahvimmilaan ja ulkona ollaan kuitenkin kokoajan. Eräipana on saanut osansa tänäkin vuonna siitä mitä on olla metsästämässä, marjastamassa tai sienessä. Välillä ollut äidin mukana eri tapahtumissa myös. Mutta nyt kun syksy on todellakin ”päällä” ja sää vaihtele jatkuvasti on se välillä haaste, tietenkin. Ei ole koskaan varmaa sataako taivaalta kenties pieniä vihreitä miehiä tai keijupölyä? Asiaa kaunistelematta on totta että ei aina nappaisi lähteä pimeään ja vesisateeseen retkelle tai jotain muuta puuhailemaan. Joskus koirien lenkitys aamu viideltä sateessa ja pimeässä ei tuntuisi mukavimmalta vaihtoehdolta, vaan peiton vetäminen korville & ”adios”. Ulkoillessa, loppujen lopuksi kuitenkin melkein joka kerta on ollut ilo huomata että kannatti lähteä. Aamuisin virkistyy tahtomattaankin ja iltaisin aivot virittyvät jälleen kun saa happea!

Mikä helpottaa lähtöä pimeään ja kaatosateeseen on varmasti myös se, että siihen on vain tottunut. Myös oman lapsen vilkkaus on syy miksi on pakko olla ulkona. Siellä on tilaa purkaa energiaa ja kuralätäköissä saa pomppia. Esimerkisi lapsen osallistaminen takapihan siivoamiseen talviteloille tai riistan talviruokinnan aloittamisessa, on aktiviteettia jolla saa paremman rauhan iltoihin. Oma asenne toki ratkaiseen ja mitä on valmis tekemään, astumaan pois mukavuusalueelta tai kokeilemaan uutta? (Mutta) Myös vaatetus on iso olennainen kysymys, jos ei omista vaikka itse kumisaappaita, eipä se ole helppoa lähteä vesisateeseen. Meillä on panostettu ulkoiluvaatteisiin, tässä korostan että kaikkea ei todellakaan ole ostettu uutena. mutta tarve on pakkotanut hankkimaan vaatteet joka säälle.

Mitä siellä kuraisessa, pimeässä märässä säässä voi sitten tehdä? Keskellä arkista viikkoa, kun töiden jälkeen on yleensä hämärtyvää (ainakin päivätyöläisillä) tuntuu että aika loppuu päivästä valon vuoksi Värit ovat alkaneet katoamaan, pikku hyönteisiä ei pörrää enään, sienet ja marjat ovat jo kohta ei syötävässä kunnossa. Bingo voisi olla kurabingoa.

Mutta! Ainakin meillä toimii illan hämärtyessä otsalamput (oma on Nitecore Hc60-Nl1834 & Pezl Actik Core, ipanan Pezl tikkid eli lasten oma malli joka silmille turvallisempi) tulen tekeminen, ruokailu/välipala ulkona, muiden lasten kanssa mahdolliset heijastin bongaus leikit pihassa (ennalta suunniteltu heijastin rata toimii myös rasti tehtävänä, joissa kysymyksiä isommille), tähtien tunnistaminen. Sisällä ollaan myös nikkaroitu hyvällä sotkun määrällä lintulautoja syksyllä.

Esimerkisi olimme vesisade iltaruoka retkellä laavulla juuri. Todella hämärä päivä, itselläkin hyvin vetämätön olo ja ajattelin että työpäivän jälkeen haetaan Eräipana päiväkodista ja katsotaan elokuvaa möllötellen (ei se väärin ole). toisaalta.. koko päivä sisällä tarkoittasi itselle myös unetonta yötä ja mitäpä jos päiväkodissa ei olisi oltu ulkona ja lapsi käy ylikierroksilla. Päätettiin miehen kanssa että napataan Eräipana päiväkodista suoraan matkaan laavulle kokkailemaan. Sade yltyi ja mietin että onko tässä mitään järkeä. Pakattiin tulentekovälineet, EA-pakkaus, helpot ruuat nuotiolle, Eräipanalle vaihtovaatetta, puukot ja otsalamput. Päälle kuori vaatteet, joista tieto että nämä vielä kestää sateen. Perinteinen sadeasu on aina hyvä, mutta itse ”kuumakallena” sen kanssa olo on yhtä tuskaa. Yleensä vain tosi myrskyllä käytössä tai jos istuu veneessä / on stabiilimpaa olemista kaatosateessa. Reppuna meillä oli 40l Karrimor SF Thor käytössä ja sinne mahtuu loistavasti kaikki! Myös hyvä sadesuoja löytyy ja helppo aukaisu, siten että koko reppua aukeaa U-mallisen vetoketjun ansiosta (helppo päästä käsiksi nopeasti tavaroihin).

Päiväkodilla odotti kiukkuinen lapsi! Pahempi ärrimurri iski kun tultiin kesken leikin hakemaan. Ruokakin oli ollut kuulemma matokeittoa ja kakkaa. Vaatteiden pukeminen on kerrassaan kamalaa vapauden riistoa ja kurahousut saisi syöttää T-Rexille. Tällä asenteella oli mukava lähteä matkaan ja sade vaan jatkuu.

Ai minä murjotan? kiukuttelen?

Kohteena oli Kangasalan vehoniemen laavu koska; siellä oli takuulla puita, iso laavu, yleensä rauhallinen (tosin kuka lähtee hämärässä vesisateesa nuotiolle?), PuuCee, sopiva lyhyehkö kävelymatka joka hiekkatietä = paljon hyviä vesilätäköitä. Laavu muutoin esteetön, paitsi PuuCee/Puuliiteri. Myös potkupyörä oli mukana, ajateltiin että varmaan ilahtuu kun pääsisi potkuttelemaan, oma rinkkakin oli mukaan pakattu.

Kuitenkin, kun auto oli saatu sopivaan kohtaan ilmoitti Eräipana että ei varmasti ota potkupyörää saatika tyhmää ja rumaa rinkkaa. Vesisateessa jatkettiin sitten hiekkatietä eteenpäin ja asiaa helpotti kun piti kädestä kiinni. Kohta kuitenkin alkoi harmitus laantua eräipanalla ja kuralätäköt sekä hiekkakasat & isot kivet alkoivat kiinnostamaan. Loppumatka sujui hyppien, pomppien ja kiipeillen kivillä. Onneksi oli repussa sadesuoja ja aikuisillakin kengät joista vesi ei mene läpi. Sade muuttui kaatosateesta hieman pienemmiksi pisaroiksi, ihan hyvä niin koska kohta oltiin perillä.

Isin kädessä on hyvä taittaa matkaa

Laavulla haettiin heti kuivia puita liiteristä ja tuohta, sitten vaan pilkkomaan ihan pientä silppua siittä. Kun tulta sytyttää sateessa (tai märkiä puita) on syytä tehdä pohjatyö kunnolla jotta tuli pysyy ja syttyy hyvin. Ihan pieni silppu on välillä hyvä laittaa kosteassa säässä takin sisään kuivumaan, samalla kun pilkkoo muita puita. Oleellista on että puiden koko ”kasvaa” pikkuhiljaa tulessa. Eli ensin kuivat pikku silput & tuohet, tikut ja kiehiset. Sitten sormenpaksuista puuta ja siitä sitten suunta suurempaan. Kaikkiin kokoluokkiin itse teen sateella kiehisiä pintaan ja se on toiminut hyvin (ellei ole ihan tolkutun kaatosade).

Eräipana auttoi tekemällä omalla pikku puukolla (Marttiini Condor Junior, hyvä kahvan pinnoite & sormisuoja, pyöristetty kärki) silppua ja harjoitteli isin kanssa kiehisien tekoa. sitten kaivettiin hänelle oma plasmasytytin jolla sai sitten käristellä puun palojaan (Eräsytytin/ plasmasytytin.fi). Plasmasytytin on kaukana leikkikalusta joten tätä en suosittele lapsen käyttöön ilman todella tarkkaa valvontaa! Samalla äiti sai tulen syttymään. Sateen suojassa laavun alla sytytettiin tuohen pala ja pikkusilppu. Nopeasti ne tulipaikkaan ja kainalossa pieniä puun paloja. Pikkusilppua ja tikkuja saa olla todella paljon. Puut syttyivät ihme kyllä ensi yrityksellä ja saatin lisäiltyä ripeästi isompia puita. Tulen ylläpidossa ja elvytyksessä auttaa ilman saaminen. Siinä hyvänä apuna on vaikkapa istuinalunen ja sillä tulen ”leuhuttelu”. Tästä ipana kovasti pitääkin kun saa olla mukana tuli puuhissa!

Ja tuli vangitsee loisteellaan. Näin onnistuu tulen hapen saanti hyvin.

Ruokana oli risottoa jossa paistettua tomaattia lisänä. Riisi oli eiliseltä päivälliseltä ja jauhelliha paistui nopeasti tulella. Nämä yhteen, paljon öljyä kattilassa ja tomaattia pilkottuna sekaan sekä herne-maissi-paprika sekoitusta (joka kotona otettu pienempään erään purkissa), mausteet sekaan! Kurkkua oli mukana omassa purkissaan, se kun on parasta Eräipanan mielestä. Jälkiruokana oli kahvia ja erityis yllärinä kindermuna Eräipanalle. Erityis jälkiruoka reippaalle sadesään ulkoilijalle! Omassa juomapullossa oli mukana myös puolukkatuoremehua, joka kuuluu myös suosikkeihin.

Tuli tuo kummasti tunnelmaa kun illat pimenevät.

Ilta oli jo pimeä ja otsalampulle kyllä tarvetta. Mutta mikäs siinä ollessa sateella, suojassa ja hörppiä kahvia. Meillä Eräipana saa kahvia myös, tosin ainakin puolet on siitä maitoa. On kiva olla niinkuin muutkin. Siinä istuskellessa käytiin läpi jo hyvillä mielin päivän tapahtumia, mitä oli askarreltu päiväkodisssa, kuka leikki ja kenen kanssa, mitä mahtaa mummolle kuulua, oliko kummisetä missäpäin, saako tyttöjä pussailla päiväkodissa, miksi joku kiroilee, oliko pimeässä nyt jännittävää (jos on niin miksi). Käytiin läpi ihmisten ja eläinten aisteja ja miten niillä pimeässä pärjää, todettiin että pimeys herkistää ihmisen aisteja muun muassa kuuloa.

Otsalampun iloa! Kunhan ei näytellä silmiin, myöskään omiin silmiin1

Kello lähestyi seitsemää, pakattiin tavarat ja katsottiin ettei jäänyt mitään laavulle. Meillä arkisin mennään 20.00 yöunille. Sadesuoja repun päälle ja matka kohti autoa otsalamppun valossa alkoi. Eräipana on aina tohkeissaan, kun saa kulkea erityisesti äidin lamppu päässään ja tutkia ympäristöä sen kanssa. Eikä tarvitse edes lähteä vaikkapa olohuonetta pidemmälle! Nyt oli virtaa Eräipanassa ja etenkin kun näki jo melko lähellä autoa, ison metsäkoneen työssään! siinä jos jossain oli kunnon valot ja miten se katkoikaan puut siisteiksi pinoiksi karsien ne samalla. Näitä ihaillaan välillä YouTubessa tai Instagramissa 😀

Palatessa autolle, oli puolestaan äidin käsi hyvä

Autossa riisuttiin takakontissa kuravaatteet ja sitten menoksi! Loppujen lopuksi oli kiva, märkä, pimeä reissu. hyvää ulkoilua kaiken kaikkiaan ja omakin mieli oli huomattavasti virkeämpi. Eräipanan kiukku oli jäänyt jo menomatkalla hiekkatien mutkaan ja hyvä niin! Kotona lämmin suihku, voileipä ja lämmin maito, sitten pieni mies nukahtikin ennen kuin oli ehtinyt pöö sanomaan. Ulkoilu on täällä todettu parhaaksi unilääkkeeksi kaikille ja unet silloin myös Eräipanalla tasaisia. Itse olen opetellut nyt pakosta nukkumaan sisällä, lähellä tehdään uutta asuinaluetta, joka vaikuttanut ison tien liikenteen ääniin. Metsää on kaadettu tien ja kodin välistä runsaasti ja peltorit päässä ei oikein osaa nukkua, vielä. Tässä koittaa nyt löytää markkinoilta kaiken äänen eristäviä korvatulppia ja kokeilla sitä kuppikuulokkeiden kanssa nukahtamista. Sisällä nukkuminen on itselleni haaste ja ulkona nukkuessa unenlaatu on parempi, sekä aamulla olo pirteämpi. Ehkä tähän löytyy ratkaisu, miten saada melu pois pihalta!

Nyt toivotetaan hyvää viikon jatkoa kaikille, ulkoillaan sen verran kukin tyylillämme mikä hyvältä tuntuu ja kaikkea voi ainakin kokeilla!

Luontokeskus Naava sadepäivänä ja ruokavisiitti Isokurun laavulle.

Vettä satoi..satoi kunnolla. Aamulla kaiken löysäilyn jälkeen ajateltiin että mennään käymään luontokeskus Naavassa, siellä kun ei olla aiemmin käyty.

Luontokeskus Naavalle olikin mökiltä lyhyt matka, lähellä oli myös matkamuistomyymälä ja kuppa josta olikin napattu nakkikeitto ainekset viikoksi. Naavalta lähtee myös suuri osa reiteistä ja sen vieressä on iso infotaulu alueen ympäristöstä.

Ilma oli harmaa ja hieman märkinä hipsimme ovista sisään. Mainittakoon oleellinen seikka, Naavaan on ilmainen sisäänpääsy kaikille ja se on iso plussa. Hienosti oli huomioitu korona ja käsidesiä oli saatavilla ja muistutus turvaväleistä (nyt on maski suositus jo). WC tilat olivat heti ovilla jossa pääsi myös kunnon käsipesulle. Kulku myös esteetön.

Kaiken kaikkiaan eteisaula oli ihanan tilava ja info piste myös helposti siinä. Cafe Loimu löytyy myös samasta rakennuksesta. Sovittiinkin Eräipanan kanssa, joka huomasi kiiltävät berliininmunkit, että mennään herkuille kierroksen jälkeen.

Se olin sitten tuhatta ja sataa kiertämään ja kokeilemaan asioita! Näin lapsellisen näkökulmasta oli Naavassa suunnittelu tehty hyvin. Tietoa alueen luonnosta oli monipuolisesti tarjolla. Siellä pääsi kokeilemaan, haistelemaan ja tunnustelemaan asioita.

Leikkipaikka oli ainakin Eräipanalle erittäin mieluisa kohde. Siellä toukka, rämekauniainen sai kyytiä ja susi pääsi kainaloon pötköttelemään. Siinä saattoi itse hyvin katsella mitä kerrottiin alueen historiasta ja geologiasta, samalla oli kuitenkin näkö/ kuulo yhteys lapseen.

Luontokeskus Naava oli siis kaukana museosta jossa ei saa koskea mihinkään ja pitää olla ”hysss”. Tällainen Naavan tapainen luontokeskus houkuttelee ja saa lapsetkin kiinnostumaan eri tavoin, kun saa koskea. Aikuisen silmin tieto oli kerätty siten että asiat on selitetty erittäin ymmärettävällä tavalla. Kun aikuinen puolestaan selittää asian lapselle on tieto siirtynyt hyvin uteliaaseen päähän.

Aikaa meillä kului kierrettäessä hyvin rauhaksiin reilu tunti. Mukaan Eräipana oli ottanut ihan oman mummolta saadun rahan, jolla ihan itse osti komean pikkuisen pehmeän tunturipöllön NaavaShopista (joka toimittaa nyt unilelun virkaa yhdessä rouva kukkakaalin, kettuporon ja papu delfiinin kanssa = sängyssä on kohta ahdasta..)

Äiti sai puolestaan hyvää tietoa alueen metsästys seuduista infon tiskiltä. Omalle kohdalle oli sattunut nyt huonoa onnea ja saaliskiintiö jäi nollaan. Mutta tulipa liikuttua uusissa maisemissa ja ihailtua upeaa Lapin luontoa! Valtion maita alueella on hyvin, kunhan huomio myös kansallispuisto alueen rajoituksineen! Eli tiedä missä liikut!

Naavassa on se ihana paikkaa mistä saa herkkuja, Cafe Loimu.Istuttiin rauhassa hyvin turva etäisyyksin muista ja katseltiin sadetta. Illalla pitäisi sateen loppua. Sokeri kuorrutteet olivat Eräipanasta parasta ikinä ja tahmatassu saikin kunnon käsipesun tämän jälkeen.

Illan saavuttua sade tosiaan melkein loppui, hienoista pikku tihkua vain. Silloin pakattiin nopeasti kamat kasaan ja melko lähellä olevalle Isokurun laavulle/ kodalle! Näin saatiin isoimmat kierrokset Eräipanalta pois! Tehtiin simppeliä nuudelia ja makkaraa, nyt oli tarkoitus olla happihyppelyllä ennen saunaa ja yöunia. Hauskaa oli kun jälleen täälläkin kuukkelit lehahtivat paikalle ja saivatkin muutaman naturel pähkinän kädeltä. Tämä laavu/ kota on esteetön kulultaan, myös PuuCee on esteetön ja siitä syystä varmasti suosittu, matka luontokeskukselta on sinne myös lyhyt.

Näin tiivistettynä kesäloma oli loistava näin syksyllä pidettynä. Itse toki koittaakin ajoittaa kesäloman syksyyn marjastuksen,sienestyksen ja metsästyksen vuoksi. Nyt, mukavaa syksyn jatkoa kaikille! Koitetaan pysyä kuivina,lämpiminä ja nähdä ilmojen hyviä puolia. (sade sään terveiset nuotiolta ilta pimeyksissä 😉 )

Uhriharju, Isokuru ja päälle Tunturiaavan luontopolku! Päivän kestävä reissu vaihtelevin maastoin 4v:n käveltävänä. Pieni kakunpala vai ei?

Bongaa Eräipana kuvasta 🙂

Pitkä ja kivinen tie Isokurun pohjalla? Parasta Eräipanasta! Dinosaurusten mailla selvästi…

Laitetaan itse Eräipana kirjoitus puuhiin niin saadaan hyvin näkökulmaa miltä tuntuu 4v:nä kipittää melko pitkä lenkki.

Aamu alkoi melko usvaisena ja kosteana kun mögin makuupussistani ylös mökillä. Äiti ja isi olivat sitä mieltä että olisi hienoa nähdä Isokuru, kuulemma sekin vanha jääkauden aikainen muodostuma. Jääkausihan oli todella kiinnostava koska silloin täällä eli varmasti valtavia vaarallisa dinosauruksia, ainakin Suomessa. Vaikka vanhemmat ajattelivat aikakauden lähinnä geologian yhtenä tähtikohtana.

Isokuru on koko Suomen suurin kuru ja kyllähän se kuullosti jännittävältä! Syvyytä kun on huimat 220m! Tämä tarkoittaisi ainakin laskeutumista alas kurun pohjalle jossa kulkee kesäreitti. Nyt oli vielä meille epäselvää päästäisiinkö uhriharjulle, koska suuri rappusremontti oli sulkenut yhden osan reittiä.

Jääkauden muodostelmia näkyi hyvin

Minulle varustettiin säänpitävää lämmintä, mutta hengittävää kevyttä vaatetta. Mukaan äiti ja isi nappasi lisä vaatetta jos vaikka jotenkin kastelisin itseni tai palelisi. Muutenkin on hyvä olla jotain lämmikettä mukana, kun ei voi tietää jos vaikka sattuisi jokin onnettomuus tai eksyminen. Onnettomuuksissa uhria pitäisi saada pysymään lämpimänä, siksi avaruuslakana on hurjan hyvä EA-laukkuun! Näitä asioista äiti aina jaksaa paasata kaikille ja joka paikassa. Vaikka se samalla pakatessa lauleli Steve Kekanan ”Raising my family” kappaletta.

Hyvän matkaa isonkurun pohjalla kulki laudoitettu reitti

Eväät toki piti ottaa mukaan kun retkellä menisi koko päivä. Vanhemmilla oli ajatus että käytäisiin Pyhänkasteen lammella ja sitten vielä 7m pitkä luontopolku jatkoksi. Aamupala syötiin tukevasti ennen lähtöä ja reppuihin laitettiin naposteltavaa helposti saataville ja vettä. Välipala olisi voileipää ja kahvia sekä suklaata. Lämminruoka olisi toiveestani muusia voilla, makkaraa, kurkkua, paprikaa ja ketsuppia paljon! Vihannekset minigrip pusiin ja perunamuusi oli valmisjauheena kätevästi. Falavelejä en halunnut ja se vähän harmitti vanhempia, nekun ei olisi jauheena painanut samoin kuin lemppari makkarani.

Matka alkoi puiston portilta, laskettelurinteen vierestä. Ohitettiin Isokurun kota ja tulipaikka ja käveltiin liukkaat portaat alas. Pidin hyvin kiinni kaiteesta ja moikkailin ihmisill ejotka tulivat vastaan ylös puuskuttaen enenmmän tai vähemmän. Yksi vastaantulija osasi kertoa meille hienon uutisen! Portaat Uhriharjulle oli juuri tänään hetki sitten avattu!

Portaat alas varovasti
Alta löytyi selkeät opasteet ja varoitus että puinen osuus osittain heikossa kunnossa. Muutama lauta vähän rikki.

Portaiden alta suunnattiin puu päällysteiselle polulle, mielestäni se oli kiinnostavaa ja helppohan siinä oli talsia, välillä muutama huonompi lauta. kiinnostavaa oli alussa ehdottomasti kirkaat vedet ja miten jotkin olivat heittäeneet kolikoita veteen toivoen jotain. Polullaoli laittéttuna kylttejä jotka kertoivat alueen muodostumista ja kasveista. Tehtiinkin aaltokivien bongaus kilpailu!

Kohta alkoi kivinen osuus. Tämä oli vähän haasteellisempaa pienille jaloille, mutta suoritin sen hyvin liukkaudesta huolimatta. Muutama ihminen tuskaili kyllä kivikon vaikea kulkuisuutta, mutta kannustin heitä hyvin kehumalla (jostain syystä äitiä ja isiä hieman hymyilytti tuo tapa puhua, kuullosti kuulemma tutulta ”hyvin menee, kannattaa ottaa vaikka supermies suklaata niin jaksaa”.)

Masema ympärillä veti kyllä minutkin ihmetyksiin! Nyt jos koska oli pieni olo näiden kivien keskellä! Kullankaivajan kolokin näkyi maastossa ja kyltti siitä meille infona! Korppi tuli lentelemään yllemme ja katsomaan kuka hänen maillaan oikeen liikkuu, ihana korppi. Korppi onkin yksi niistä eläimistä, jota ennen kristinuskon leviämistä täälläkin on pidetty pyhänä. Alueella asui aijemmin metsäsaamelaisia ja heidän kulttuuri on yksi niistä äidin lempi aiheista, joten siinä yksi syy miksi tämä kohde poltteli kovin äitiä 🙂

Päästiin pyhänkasteen putoukselle ja voi pettymys minulle! Luulin että siellä olis iiso kohiseva putous..mutta se olikin todella korkealta tuleva lirupuro! Vähän siinä asiaa protestoin, mutta eväät huutelivat jo repuista. Istuttiin siihen penkille, moikkailtiin paria muuta jotka ihmettelivät tuota putousta seinämineen ja pohtivat pitäisikö kiivetä ylös uusia rappusia. Lämmin isonvaran maitokahvi oli minusta hyvää ja iso voileipä katosi nopeasti. Suklaa sai lopulliseti oloni todella virkeäksi ja päätettin lähteä korkeuksiin katsomaan maisemia. Uusissa metalli rappusissa minu aihmetytti vieressä olevat laudat, alussa niisä oli suloiset tassun kuvatkin? Äiti kertoi että ne on siinä koiria varten. Ei olisi koiralle kovin mukavaa astella metalli ritilällä, siinä tulis nopeasti anturat rikkinäisiksi.

Siellä ne portaat vilkkuu!
Äidille ja isälle tuotti tuskaa pysyä perässä!

Olin huomattavasti nopeampi kuin vanhempani, kohta savutin näköala tasanteen ja ei huimannut yhtään! Ärsyttävää oli että isi ja äiti kumpikin kokoajan olivat kädessä kiinni. Kauhea jano kyllä iski kun laulelin ja naureskelin huipulla! piti kuulemma istua hiemanrauhoittumaan, mutta se ei ollut kuin hetkellinen homma! Jatkettin siis rappusia alas ja takaisin tutulle polulle!

kiitos Superyellow yhteistyöstä! https://www.superyellow.fi/fi/ Huipulla tuuli kylmästi joten tauoksi kunnolliset merinovilla pipot päähän!

Palatessa matka tuntui paljon lyhyemmätä (nyt oli kävelty n.3,9km) ja olimme kohta jo takaisin Isokurun kodan rappusten alapäässä josta lähdimme koko Isonkurun reitille (isokurun kodan portaiden alta yhteen suuntaan Pyhänkasteen putoukselle on 1,5km). Nyt jatkettiinkin suoraan ja lähdimme kiertämään Tunturiaavan luontopolkua! Tämä olisi 7km lenkki jos sen kiertää kokonaan tunturiaapan lintutornin kautta luontokeskukselle. Parasta oli heti alkuunsa KÄRPPÄ! Siellä se juoksi nopeammin kuin öljytyn saippuan lähtönopeus kädestäni! Äiti koitti olla nopea mutta tuolla on nytvain yksi, vähän sinnepäin kuva. Koitettiin olla hiljaa ja odoteltiin. Isin kanssa nähtiin kun se kurkkasi kärppämäisesti yhden ison kiven alta ”lähtiköhän ne ihmis riesat jo?”.

Matka oli minusta verrattaen helppoa kuljettavaa, vain kevyitä nousuja/ lyhyet portaat ja hyvää polkua. Liukkaita juuria ja kiviä kyllä piti varoa. Metsä oli paljolti männyistä koostuvaa, mutta pari pikku lehtoakin tuli polun varrella vastaan. Opasteet olivat hyvin selkeät ja helppoa erottaa mielestäni. Täälläkin oli välillä kylttejä joissa kerrottiin alueen luonnosta, niiden kohdalla välillä otettiin pähkinöitä ja rusinoita mehun kanssa. Äiti nappasi olkapaille hetkeksi, luuli etten jaksaisi pikku matkaa vielä ja että jaloilleni lepo olisi hyvä hetkesi.

Suo. Suot on todella kivoja koska siellä on pitkokosia. Jostain syystä minusta niillä on todella kiva aina juosta ja niin juostiin nytkin. Suo osuus meni siis todella nopeasti ja noin 1,4km sujahti vanhemmista hikisesti juosten, jälleen. Lintuorniin ei kavuttu, koska siellä oli paljon ihmisiä, juostiin senkin ohi!

Pitkokset tulivat aivan Tiaislaavun lähelle ja siellä sitten olis lämminruoka, lemppari makkaraani! Laavulla ei ollut muita ja saatiin rauhassa levittäytyä tavaroinemme! Pian retkeilijöihin tottuneet erittäin kesyt ja vähän liiankin tuttavalliset kuukkelit saapuvat paikalle. Minustahan oli mitä hienointa kun sai antaa pari natural pähkinää linnuille kädeltä, tuli mieleen ylipainoine punatulkku. Mutta kun pähkinää ei tullut päätti yksi kuukkeli testata melkeinpä nuotiosta ruuan noutoa, minun makkaraani! Onneksi ei kuitenkaan tuleen lentänyt. Fiksuja lintuja muuten, tietävät miten saa helposti ruokaa. Kiehautettiin nopeasti siis tulilla muusit ja makkarat oheen. Vihannekset oli helposti äiti jälleen minigripannut viipaleina ja ateria oli kohtuullisen täydellinen (paitsi äidistä joka olisi halunnut falaveleja).

Lintutorni siintää tuolla

Ihailtiin vielä pikkuhiljaa laskevaa aurinkoa ja muutamaa poroa jotka köpöttelivät lähellä. Ihanan hiljaista joka puolella ja pakko myöntää että ruoka rauhoitti oloa hetkeksi. Piti kuitenkin pakata kamat kasaan ja lähteä kuulemma jatkamaa.

Lähdettiin samaista Tunturiaavanluontopolkua eteenpäin ja maisema oli aikas kivaa mänty painotteista metsää ja aika avaraa. Helppoa kulkua leveää polkua jota sanoisin melkeimpä lenkkipoluksi. Äiti ja isi huomasi että nyt alkaa minun jalka painaa kun jäin tutkimaan joka mustikkaa tai kelottunutta puuta. Käveltiin oikaisten, ei menty luontokeskus Naavalle vaan laavulle … josta pääsi suorempaan meidän mökille. Naavalta olisi pitänyt kivuta vain ylämäkeä ja kiertoa olisi tullut noin 600m enemmän meidän tapauksessa. Käännyttiin siis risteyksestä vasemmalle kohti Isokurun kotaa. Isi otti laavun luona harteille ja sain sitten sieltä ihailla maisemia noin 800m mökille.

Aika hyvä lenkki! Äitin ja isin mielestä olin tosi reipas ja omasta mielestäni oli kivaa! Parasta oli se iso kivikko siellä Isollakurulla ja ne valtavat rappuset joista oli hienot näkymät! Kilometrejä tuli mittariin äidin kellon mukaan 9,54km kun tauoiksi matkamittari stopattiin. Mutta nousut saivat ehkä tuntumaan suuremmalta kilometri määrältä ja aikaahan siihe toki menee, siihen kannattaa aina varautua. Rauhallisesti ottamien ilman suoritusta tai kiirettä on hyvä valinta, äiti huutelee.

Sitten äidille vielä pari sanaa tähän loppuun: Oli näin vanhemman näkökulmasta hienoa huomata miten lapsi kiinnostui jälleen uudesta maisemasta. Kummepaa motivointia ei tarvittu vaan enneminkin pyydetty hidastamaan tahtia. Tällä reissulla kaikki meni jotenkin epäilyttävän hyvin ja maisemat olivat todella mieleen painuvat! Pirkanmaalla ei samanlaisia löydy, muuta hienoa kylläkin. Mutta varautuminen mahdolliseen lapsen kantamiseen oli jälleen huomioitu ja reppujen painot jaettu tasaisesti sekä omat vaatteet ja erityisesti kengät sellaiset että kulku olisi kohtuullisen mukavaa. Reittimerkinnät mielestäni hyvät ja selkeät, kivinen osuus haasteellisempi kulkea, puhelimen kuuluvuudet toimivat meillä kummallakin aikuisella, puitteet olivat siistit ja huolletut. Oikein mukava vaihtoehto variaatioineen!

Ei se nauru halua loppua ❤
suuniteltu reitti köpötelty! Hyvää ulkoilua eväineen, poissa koti maisemista!

Jokaiselle mukavaa viikonjatkoa sekä hyviä ulkoilu hetkiä!

Saa laittaa aina kysymyksiä perään ❤

Ukko-Luoston valloitus kivikkoisen etelärinteen kautta. Faktaa lapsen kanssa retkeilystä, aina ei olla pelkkää hymyä!

Aloitetaampa lapin reissun sumuisimmista hetkistä!

Saavuttuamme Pyhälle vietettiin ensimmäinen iltapäivä melko leppoisasti, pitkän yöllisen ajomatkan jälkeen. Onneksi meillä minä olen yökukkuja ja nautin ajamisesta 😉

Seuraavana päivänä oli hieman sumuinen sää aamusta alkaen, oli ajatus lähteä Luoston puolelle ja katsoa miten 4v Eräipana jaksaa kivuta Ukko-Luostolle. 540 metriä merenpinnasta olisi toki pikkuisille jaloille aika urakka, vaikka olisikin kuinka energinen.

Sumun kauneus

Valmistauduttiin siihen että osan matkaa pitää ottaa Eräipana olkapäille, lapsenkantorinkkaa kun ei ole enään käytössä. Tämä tarkoitti sitä että molemmilla aikuisilla oli päiväreput selässä, jolloin olisi mahdollista helposti kantaa lasta olkapäillä. Reppuina oli Fjällrävenin Abisko hike 35l ja Millet 15+5l. Koska sää oli sumuinen ja kostea oli hyvä laittaa kuori vaatetta ja suosia kerrospukeutumista, mukaan lisä lämmikettä. Mukaan otettiin lämpöiset Superyellow merinovilla pipot, ne on meillä todettu pitkällä kokemuksella yhdeksi suosikeiksi. Hengittävyys hikoilevilla ja herkkäihoisilla on meillä A ja O. Villahaalari oli myös repussa, sekä lisä villa tumput & villasukat (+pikku pusseja jos sattuu kastumista kenkiin). Hyvä uraiset kengät jalkaan (myös aikuisille tukevat kengät suosittelisin tälle reitille) ja menoksi!

Päätimme että ei mennä rappusia ylös, niitä olisi se 670 kivuttavana ylöspäin. Otettaisiin hieman jännempi reitti, etelärinnettä ylös! Auto jätettiin parkkipaikalle lavan eteen (Pi Ukko-Luosto) ja suunnattiin siitä vasemmalle josta lähtee lumikenkä reitti. Toinen vaihtoehto olisi ollut kiivetä huipulle Tikkalaavun kautta pohjoispuolta ja laskeutua rappuja alas (tai toisinpäin). Tämä valitsemamme reitti tuntuu pidemmältä kuin ohje viitoissa (lähtökohtaisesti niissä ovat tasomittoja) johtuen maastosta ja korkeuseroista.

ja tästä kohta lähteekin jostakin polku?

Alkumatka oli helppoa nousua ja metsä maisemissa kuljettiin. Onneksi aikaa oli varattu kunnolla, Eräipanaa kun kiinnosti kaikki poluilla! Puun juuret, kivet, missä meni mikäkin lintu… Vaikka metsä ympäristönä tuntuu jo pursuavan Eräipanalla korvista, tulee uusia ”ahaa” elämyksiä kun ollaan kauempana kotoa. Hienoa männikköä oli lähestulkoon koko polku, liukkaita juuria ja kiviä sai varoa kyllä. Aluksi siniset merkinnät ja sitten keltaiset & vihreät merkinnät olivat meillä suuntaviivoina. .Nousu rinteelle eteläpuolelta on osa Pyhä-Luoston ja Luoston vaellusluontopolkua. Luoston vaellusluontopolku on tasoltaan kartoissa vaativa.

Auto on parkissa ”olet tässä” nuolesta ylöspäin keltaista polkumerkintää mentäessä, mustalle kahdeksikon malliselle tielle, eli parkkipaikka/ infille/ lavalle. Tämän opasteen mukaan suunnattiin siis vihreälle reitille kohti punaisena olevaa näköala kohdetta päin 🙂

Polkujen risteys kohdasta olikin sitten suunta ylöspäin ja pikkuhiljaa maisemat muuttuivat kitukasvuisemmaksi ja kivikkoisemmaksi. Ei siis reitti heille joilla ns. huonot jalat (ellei nyt halua itseään kunnolla haastaa) Oma luokitukseni olisi vaativa reitti tätä kautta. Vain pari pariskuntaa tuli vastaan, Eräipana sai heiltä huomiot aja ihmetystä osakseen kun oli lähtenyt reippaasti kiipeämään.

Mitä ylemmäs mentii, sitä enemmän oli maaston vaihtelua ja pian nousu oli vain kivikkoa..isoa ja pientä kiveä. Sumun määrä samalla lisääntyy kun mennään ylöspäin ja reittimerkinnät onneksi näkyivät hyvin ja olivat lähekkäin, myös valkoiset reittimerkinnät näkyvät säännöllisesti. Säätiedot on hyvä aina tarkistaa ennen matkaan lähtöä joka apauksessa, vaikka olosuhteet saattavatkin vaihdella nopeasti.

Eräipanalla alkoi tulla pientä ärrimurria ”ollaanko jo perillä? paljonko vielä”. Joten otettiin pikku motivaatio suklaa esiin, se kädessä matka jatkui hyvin! Ehdottomasti aina kun Eräipanasta tuntui siltä, niin pidettiin taukoa ja ihmeteltiin asioita, juotiin ja jutusteltiin. Muutenkin voin sanoa että ei todellakaan aina olla hymy naamalla ja kaikkia on ihanaaa, helppoa ja kivaa ”jee jee”. Olisi väärin antaa se kuva lasten kanssa eräilystä tai retkeilystä. Monesti voi tulla vaikutelma esimerkiksi instagramissa että ompas helppoa ja kivaa, todellisuus on välillä kaikkea muuta. On ikään kuuluvaa uhmaa, kyllästymistä, märkää vaatetta, odottelua… Kyllä vanhempien hermoja koetellaan välillä kun kuuluu vain kiukkuinen huuto ja Eräipana istuu maassa uhmaisena. Siinä lasketaan kymmeneen ja keräillään aikuisuutta kasaan. Tai jos lapsi vain haluaa pysähdellä ihan kokoajan leikkimään polulla kepeillä ja matkaa olisi vielä kuljettavana. Motivointi on tärkeää ja joka lapseen toimii eri jutut. Meillä toimii asiasta huomion pois kääntäminen ja jatkuva juttelu. Esimerkiksi nyt laitettiin Eräipana bongaamaan seuraavia reitti merkintä neliöitä ja puhuttiin miksi niitä on, hän kun on todella utelias. Myös sumun muodostuminen kiinnosti, mistä tuulet tulee, mitä eri myrsky tyyppejä on (siinä sai sitten selittää hurrikaanien, syklonien ja taifunien eroja). Muuten pienbet virikkeet kuten oman vaellussauvan etsiminen ja käyttö tai se motivointi suklaa on paikallaan. Mutta tosiaan, jokainen on lapsen expertti ja tietää lapsen kipukohdat ja fyysisen jaksamisen. Meillä tämä oli nyt hyvä haaste ja kokeilu. Kun tämän reitin selvittää voi hyvin arvioida Eräipanan fyysistä jaksamista. (Kuullostaa ikävältä lapsikokeelta, mutta varautuminen jaksamattomuuten on kuitenkin huomioitu 🙂 )

Puusto alkaa muuttua pikkuhiljaa
Sieltä he susmusta astelevat esiin . Kivisemmäksi muuttu reitti

Nousu oli kieltämättä lapsen näkökulmasta valtava ja viimeisellä sadalla metrillä oli äidin olkapäät oikea paikka. Siellä oli kyllä hymy herkässä ja intoa että nytkö pääsee huipulle! Huipullahan oli pelkkää sumua, mutta saavuttamisen ilo oli todellakin mahtavaa Eräipanalla! Etenkin säätutka torni oli mitä kiinnostavin ja sitä sai sitten selittää juurtajaksaen miten se toimii. Huipulla oleva kota oli lukossa ja kova tuuli kävi, istuttiin seinustalle johon tuuli ei käynyt. Siinä oli hyvä pitää isompi evästauko istuinalusten päällä, kylmillä kivillä ei kannattaisi istuskella pitkään. Eväänä oli simppelisti kahvia termarissa ja isot voileivät sekä erikseen omenaa omassa rasiassaan pilkottuina. Mukana on aina naposteltavaa kuten pähkinöitä, kuivattuja marjoja/ banaania, sellaista mikä kestää kyydissä mukana helposti ja on energia pitoista. Nesteet on toki aina tärkeitä ja vettä kunnolla mukana, näillä kohdin ei olisi edes puroa josta voisi puhdistella vettä.

Take a breath!
Tutkimuksia kohti korkeuksia!
Jaksaa jaksaa! Hetkittäin sumu hälveni kun kiivettiin ylös

Huipulla oli hyvä laittaa lämpöisempi pipo ja tumput käteen, kysyttiin myös olisiko kylmä. Pidemmillä pysähdyksillä on Eräipanalla välillä minun vanha kevytuntuva takki pika lämmikkeenä kun istutaan eväille. Matka jatkui sitten taukoilun ja venyttelyiden jälkeen. Huipulle olikin tullut väkeä, joista suurin osa portaita pitkin. Juteltiin näiden muutamien ihmisten kanssa niitä näitä ja vähän harmiteltiin sumua joka peitti muuten mahtavat näköalat. Näin koronan aikana turvavälit kyllä pysyi muutenkin hyvin täällä. Kivaa oli kuulla muiden reiteistä ja tuntemuksista. Pari lapsiperhettä kapusi juuri portaista hikipäässä eväille myös. Heillä pieni kulkikin näppärästi edessä manducassa.

Alaspäin matka olikin villiä! koska Eräipana oli syönyt niin vauhti oli siitäkin syystä kova. Punainen pipo vain viuhui kuin hän juoksi kohti rappusia. Onneksi hieman saatiin pysähdystä, välillä sumu hälveni inasen ja jotakin näkyi hetkellisesti. Alla muutama kuva hetkellisistä maisemista.

Portaissa olikin vastaantulijoita sitten enemmän ja melkoinen homma kyllä kivuta rappusia ylös! Mutta alas mennessä oli Eräipanan haaste olla liukastumatta kun nopeus oli suuri, siinä sai sanoa tiukastikkin kyllä että pitää hidastaa! Uhkailu,kiristys,lahjonta…nyt oli lahjonnan hetket ”pääset ametisti kylpylään kun nyt hidastat”. Tämä oli kyllä jo ennalta sovittu näin vanhempien kesken että sumuisen päivän hommiin sopii lenkin jälkeen uinti. Ametistikylpylä oli edellisellä kerralla jäänyt ametistikaivoksen lisäksi Eräipanalle niin hyvänä ja erikoisena asiana mieleen että päätettiin toteuttaa haave. Meille tällaiset ovat erikois tilanteita, myös lomilla. Tapoja viettää lomaa ja arkea kun on monen laisia, nämä asiat ainakin jäävät hyvin mieleen mitkä poikkeavat totutusta. Toisille taas metsässä yöpymine voisi olla kokemus tai kalastaminen.

Alhaalla olikin sumutonta ja portaiden alas pääsyn jälkeen suunnattiin oikealle, kohti parkkipaikkaa. Siinä reitti onkin jo iso kävelytie jota oli helppoa kävellä ja samalla jutella millainen reissu oli? Eräipana sanoi että oli ”aika rankka kävely lenkki kun ei nähnyt paljoa”. Harvoinpa täällä Etelä -Suomessa tuollaisessa sumussa velteleekaan kivikossa kaiken lisäksi. Parasta oli nousussa kiinnostavat kivet joita hän olisikin halunnut enemmänkin tutkia, geologia kiinnostaa. Kieltämättä näiden tunturien synty on kiintoisaa! Jääkauden merkkejä on näkyvillä joka puolella ja eri kivilajien syntyä on jännittävää tutkia. Esimerkiksi rakat, louhikot tunturi maastossa tai miten kvartsiittilouhikot peittävät maata. Muutenkin luonto tunturissa korkealla on kasvillisuudellaan ihana jylhää, karua ja kuitenkin värikästä! Variksenmarjoja kasvoi yllättävän korkealle ja pian muuttui näkymiin ainoastaan eri sammalet väreissään. Ajatella, että Pyhä-Luoston tunturi maisemat ovat Niin ja tietenkin ne poron kakkapipanat kiinnosti!

Valloitusten iloa ❤

Alla näkyy lenkin pituus, 5.76km ja pikku lepo pysähdykset ovat ajassa. Pidemmän tauon ajan oli pysäytettynä jotta aika pysyy realistisena.

Kymmenen pistettä ja kuukkeli merkki Eräipanalle tästä retkestä! Vaikka kuljetaan aina lapsen ehdoilla ja vaihtoehtona on hänellä aina olla harteilla niin myös omaa kestävyyttä tulee testattua. En voi sanoa ettei olisi tullut kuuma siinä viimeisellä sadalla metrillä, jolla Eräipana oli harteilla tai etteikö olisi mietityttänyt kivikossa että tuliko valittua liaan raskas reitti lapselle? Mutta, ilmeisimmin Eräipana puheistaan päätellen oli tyytyväinen retkeen koska paljon on tullut myöhemmin kysymyksiä kohteesta. Myös se että lapsi haluaa lähteä seuraavana päivänä uudelleen retkelle on positiivine merkki, kiinnostusta riittää siis.

Lopputulemana voisin sanoa että myös tätä reitti vaihtoehtoa huipulle kannattaa miettiä, vaikkakin on haasteellisempi ja esim. laavua ei ole matkan varrella. Jos mietityttää eksyminen niin ainakin itselläni ja miehellä puhelimen kentät toimivat hyvin ja esim.karttaselain ohjelma.Itselläni siinä lisäosat joilla saa esiladattua karttoja ja polut & laavut ym.luontopalvelut näkyviin + valtion metsästysalueet.

Tästä olikin sitten hyvä hurauttaa hyvin hiljaiseen kylpylään, paikalla olikin vain kaksi muuta kylpijää meidän lisäksi. Paikalla tehtiin myös dokumettia koronan vaikutuksesta ja ikävä kyllä oli melko surullista kuultavaa mitä jutteli henkilökunnan kanssa. Toivotaan että epidemia loppuisi pian ja pidetään kaikki omalta osaltamme huolta ettei se leviä!

Seuraavaksi jatketaan Pyhä-Luoston muista puuhista