Ukko-Luoston valloitus kivikkoisen etelärinteen kautta. Faktaa lapsen kanssa retkeilystä, aina ei olla pelkkää hymyä!

Aloitetaampa lapin reissun sumuisimmista hetkistä!

Saavuttuamme Pyhälle vietettiin ensimmäinen iltapäivä melko leppoisasti, pitkän yöllisen ajomatkan jälkeen. Onneksi meillä minä olen yökukkuja ja nautin ajamisesta 😉

Seuraavana päivänä oli hieman sumuinen sää aamusta alkaen, oli ajatus lähteä Luoston puolelle ja katsoa miten 4v Eräipana jaksaa kivuta Ukko-Luostolle. 540 metriä merenpinnasta olisi toki pikkuisille jaloille aika urakka, vaikka olisikin kuinka energinen.

Sumun kauneus

Valmistauduttiin siihen että osan matkaa pitää ottaa Eräipana olkapäille, lapsenkantorinkkaa kun ei ole enään käytössä. Tämä tarkoitti sitä että molemmilla aikuisilla oli päiväreput selässä, jolloin olisi mahdollista helposti kantaa lasta olkapäillä. Reppuina oli Fjällrävenin Abisko hike 35l ja Millet 15+5l. Koska sää oli sumuinen ja kostea oli hyvä laittaa kuori vaatetta ja suosia kerrospukeutumista, mukaan lisä lämmikettä. Mukaan otettiin lämpöiset Superyellow merinovilla pipot, ne on meillä todettu pitkällä kokemuksella yhdeksi suosikeiksi. Hengittävyys hikoilevilla ja herkkäihoisilla on meillä A ja O. Villahaalari oli myös repussa, sekä lisä villa tumput & villasukat (+pikku pusseja jos sattuu kastumista kenkiin). Hyvä uraiset kengät jalkaan (myös aikuisille tukevat kengät suosittelisin tälle reitille) ja menoksi!

Päätimme että ei mennä rappusia ylös, niitä olisi se 670 kivuttavana ylöspäin. Otettaisiin hieman jännempi reitti, etelärinnettä ylös! Auto jätettiin parkkipaikalle lavan eteen (Pi Ukko-Luosto) ja suunnattiin siitä vasemmalle josta lähtee lumikenkä reitti. Toinen vaihtoehto olisi ollut kiivetä huipulle Tikkalaavun kautta pohjoispuolta ja laskeutua rappuja alas (tai toisinpäin). Tämä valitsemamme reitti tuntuu pidemmältä kuin ohje viitoissa (lähtökohtaisesti niissä ovat tasomittoja) johtuen maastosta ja korkeuseroista.

ja tästä kohta lähteekin jostakin polku?

Alkumatka oli helppoa nousua ja metsä maisemissa kuljettiin. Onneksi aikaa oli varattu kunnolla, Eräipanaa kun kiinnosti kaikki poluilla! Puun juuret, kivet, missä meni mikäkin lintu… Vaikka metsä ympäristönä tuntuu jo pursuavan Eräipanalla korvista, tulee uusia ”ahaa” elämyksiä kun ollaan kauempana kotoa. Hienoa männikköä oli lähestulkoon koko polku, liukkaita juuria ja kiviä sai varoa kyllä. Aluksi siniset merkinnät ja sitten keltaiset & vihreät merkinnät olivat meillä suuntaviivoina. .Nousu rinteelle eteläpuolelta on osa Pyhä-Luoston ja Luoston vaellusluontopolkua. Luoston vaellusluontopolku on tasoltaan kartoissa vaativa.

Auto on parkissa ”olet tässä” nuolesta ylöspäin keltaista polkumerkintää mentäessä, mustalle kahdeksikon malliselle tielle, eli parkkipaikka/ infille/ lavalle. Tämän opasteen mukaan suunnattiin siis vihreälle reitille kohti punaisena olevaa näköala kohdetta päin 🙂

Polkujen risteys kohdasta olikin sitten suunta ylöspäin ja pikkuhiljaa maisemat muuttuivat kitukasvuisemmaksi ja kivikkoisemmaksi. Ei siis reitti heille joilla ns. huonot jalat (ellei nyt halua itseään kunnolla haastaa) Oma luokitukseni olisi vaativa reitti tätä kautta. Vain pari pariskuntaa tuli vastaan, Eräipana sai heiltä huomiot aja ihmetystä osakseen kun oli lähtenyt reippaasti kiipeämään.

Mitä ylemmäs mentii, sitä enemmän oli maaston vaihtelua ja pian nousu oli vain kivikkoa..isoa ja pientä kiveä. Sumun määrä samalla lisääntyy kun mennään ylöspäin ja reittimerkinnät onneksi näkyivät hyvin ja olivat lähekkäin, myös valkoiset reittimerkinnät näkyvät säännöllisesti. Säätiedot on hyvä aina tarkistaa ennen matkaan lähtöä joka apauksessa, vaikka olosuhteet saattavatkin vaihdella nopeasti.

Eräipanalla alkoi tulla pientä ärrimurria ”ollaanko jo perillä? paljonko vielä”. Joten otettiin pikku motivaatio suklaa esiin, se kädessä matka jatkui hyvin! Ehdottomasti aina kun Eräipanasta tuntui siltä, niin pidettiin taukoa ja ihmeteltiin asioita, juotiin ja jutusteltiin. Muutenkin voin sanoa että ei todellakaan aina olla hymy naamalla ja kaikkia on ihanaaa, helppoa ja kivaa ”jee jee”. Olisi väärin antaa se kuva lasten kanssa eräilystä tai retkeilystä. Monesti voi tulla vaikutelma esimerkiksi instagramissa että ompas helppoa ja kivaa, todellisuus on välillä kaikkea muuta. On ikään kuuluvaa uhmaa, kyllästymistä, märkää vaatetta, odottelua… Kyllä vanhempien hermoja koetellaan välillä kun kuuluu vain kiukkuinen huuto ja Eräipana istuu maassa uhmaisena. Siinä lasketaan kymmeneen ja keräillään aikuisuutta kasaan. Tai jos lapsi vain haluaa pysähdellä ihan kokoajan leikkimään polulla kepeillä ja matkaa olisi vielä kuljettavana. Motivointi on tärkeää ja joka lapseen toimii eri jutut. Meillä toimii asiasta huomion pois kääntäminen ja jatkuva juttelu. Esimerkiksi nyt laitettiin Eräipana bongaamaan seuraavia reitti merkintä neliöitä ja puhuttiin miksi niitä on, hän kun on todella utelias. Myös sumun muodostuminen kiinnosti, mistä tuulet tulee, mitä eri myrsky tyyppejä on (siinä sai sitten selittää hurrikaanien, syklonien ja taifunien eroja). Muuten pienbet virikkeet kuten oman vaellussauvan etsiminen ja käyttö tai se motivointi suklaa on paikallaan. Mutta tosiaan, jokainen on lapsen expertti ja tietää lapsen kipukohdat ja fyysisen jaksamisen. Meillä tämä oli nyt hyvä haaste ja kokeilu. Kun tämän reitin selvittää voi hyvin arvioida Eräipanan fyysistä jaksamista. (Kuullostaa ikävältä lapsikokeelta, mutta varautuminen jaksamattomuuten on kuitenkin huomioitu 🙂 )

Puusto alkaa muuttua pikkuhiljaa
Sieltä he susmusta astelevat esiin . Kivisemmäksi muuttu reitti

Nousu oli kieltämättä lapsen näkökulmasta valtava ja viimeisellä sadalla metrillä oli äidin olkapäät oikea paikka. Siellä oli kyllä hymy herkässä ja intoa että nytkö pääsee huipulle! Huipullahan oli pelkkää sumua, mutta saavuttamisen ilo oli todellakin mahtavaa Eräipanalla! Etenkin säätutka torni oli mitä kiinnostavin ja sitä sai sitten selittää juurtajaksaen miten se toimii. Huipulla oleva kota oli lukossa ja kova tuuli kävi, istuttiin seinustalle johon tuuli ei käynyt. Siinä oli hyvä pitää isompi evästauko istuinalusten päällä, kylmillä kivillä ei kannattaisi istuskella pitkään. Eväänä oli simppelisti kahvia termarissa ja isot voileivät sekä erikseen omenaa omassa rasiassaan pilkottuina. Mukana on aina naposteltavaa kuten pähkinöitä, kuivattuja marjoja/ banaania, sellaista mikä kestää kyydissä mukana helposti ja on energia pitoista. Nesteet on toki aina tärkeitä ja vettä kunnolla mukana, näillä kohdin ei olisi edes puroa josta voisi puhdistella vettä.

Take a breath!
Tutkimuksia kohti korkeuksia!
Jaksaa jaksaa! Hetkittäin sumu hälveni kun kiivettiin ylös

Huipulla oli hyvä laittaa lämpöisempi pipo ja tumput käteen, kysyttiin myös olisiko kylmä. Pidemmillä pysähdyksillä on Eräipanalla välillä minun vanha kevytuntuva takki pika lämmikkeenä kun istutaan eväille. Matka jatkui sitten taukoilun ja venyttelyiden jälkeen. Huipulle olikin tullut väkeä, joista suurin osa portaita pitkin. Juteltiin näiden muutamien ihmisten kanssa niitä näitä ja vähän harmiteltiin sumua joka peitti muuten mahtavat näköalat. Näin koronan aikana turvavälit kyllä pysyi muutenkin hyvin täällä. Kivaa oli kuulla muiden reiteistä ja tuntemuksista. Pari lapsiperhettä kapusi juuri portaista hikipäässä eväille myös. Heillä pieni kulkikin näppärästi edessä manducassa.

Alaspäin matka olikin villiä! koska Eräipana oli syönyt niin vauhti oli siitäkin syystä kova. Punainen pipo vain viuhui kuin hän juoksi kohti rappusia. Onneksi hieman saatiin pysähdystä, välillä sumu hälveni inasen ja jotakin näkyi hetkellisesti. Alla muutama kuva hetkellisistä maisemista.

Portaissa olikin vastaantulijoita sitten enemmän ja melkoinen homma kyllä kivuta rappusia ylös! Mutta alas mennessä oli Eräipanan haaste olla liukastumatta kun nopeus oli suuri, siinä sai sanoa tiukastikkin kyllä että pitää hidastaa! Uhkailu,kiristys,lahjonta…nyt oli lahjonnan hetket ”pääset ametisti kylpylään kun nyt hidastat”. Tämä oli kyllä jo ennalta sovittu näin vanhempien kesken että sumuisen päivän hommiin sopii lenkin jälkeen uinti. Ametistikylpylä oli edellisellä kerralla jäänyt ametistikaivoksen lisäksi Eräipanalle niin hyvänä ja erikoisena asiana mieleen että päätettiin toteuttaa haave. Meille tällaiset ovat erikois tilanteita, myös lomilla. Tapoja viettää lomaa ja arkea kun on monen laisia, nämä asiat ainakin jäävät hyvin mieleen mitkä poikkeavat totutusta. Toisille taas metsässä yöpymine voisi olla kokemus tai kalastaminen.

Alhaalla olikin sumutonta ja portaiden alas pääsyn jälkeen suunnattiin oikealle, kohti parkkipaikkaa. Siinä reitti onkin jo iso kävelytie jota oli helppoa kävellä ja samalla jutella millainen reissu oli? Eräipana sanoi että oli ”aika rankka kävely lenkki kun ei nähnyt paljoa”. Harvoinpa täällä Etelä -Suomessa tuollaisessa sumussa velteleekaan kivikossa kaiken lisäksi. Parasta oli nousussa kiinnostavat kivet joita hän olisikin halunnut enemmänkin tutkia, geologia kiinnostaa. Kieltämättä näiden tunturien synty on kiintoisaa! Jääkauden merkkejä on näkyvillä joka puolella ja eri kivilajien syntyä on jännittävää tutkia. Esimerkiksi rakat, louhikot tunturi maastossa tai miten kvartsiittilouhikot peittävät maata. Muutenkin luonto tunturissa korkealla on kasvillisuudellaan ihana jylhää, karua ja kuitenkin värikästä! Variksenmarjoja kasvoi yllättävän korkealle ja pian muuttui näkymiin ainoastaan eri sammalet väreissään. Ajatella, että Pyhä-Luoston tunturi maisemat ovat Niin ja tietenkin ne poron kakkapipanat kiinnosti!

Valloitusten iloa ❤

Alla näkyy lenkin pituus, 5.76km ja pikku lepo pysähdykset ovat ajassa. Pidemmän tauon ajan oli pysäytettynä jotta aika pysyy realistisena.

Kymmenen pistettä ja kuukkeli merkki Eräipanalle tästä retkestä! Vaikka kuljetaan aina lapsen ehdoilla ja vaihtoehtona on hänellä aina olla harteilla niin myös omaa kestävyyttä tulee testattua. En voi sanoa ettei olisi tullut kuuma siinä viimeisellä sadalla metrillä, jolla Eräipana oli harteilla tai etteikö olisi mietityttänyt kivikossa että tuliko valittua liaan raskas reitti lapselle? Mutta, ilmeisimmin Eräipana puheistaan päätellen oli tyytyväinen retkeen koska paljon on tullut myöhemmin kysymyksiä kohteesta. Myös se että lapsi haluaa lähteä seuraavana päivänä uudelleen retkelle on positiivine merkki, kiinnostusta riittää siis.

Lopputulemana voisin sanoa että myös tätä reitti vaihtoehtoa huipulle kannattaa miettiä, vaikkakin on haasteellisempi ja esim. laavua ei ole matkan varrella. Jos mietityttää eksyminen niin ainakin itselläni ja miehellä puhelimen kentät toimivat hyvin ja esim.karttaselain ohjelma.Itselläni siinä lisäosat joilla saa esiladattua karttoja ja polut & laavut ym.luontopalvelut näkyviin + valtion metsästysalueet.

Tästä olikin sitten hyvä hurauttaa hyvin hiljaiseen kylpylään, paikalla olikin vain kaksi muuta kylpijää meidän lisäksi. Paikalla tehtiin myös dokumettia koronan vaikutuksesta ja ikävä kyllä oli melko surullista kuultavaa mitä jutteli henkilökunnan kanssa. Toivotaan että epidemia loppuisi pian ja pidetään kaikki omalta osaltamme huolta ettei se leviä!

Seuraavaksi jatketaan Pyhä-Luoston muista puuhista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s