GoExpo hurmaa, korkeuksista pohjalle ja hieman sen välille!

9

GoExpo 2020 oli edessä ja vähän jännitti päästäänkö liikeelle, sen verran oli räkäisyyttä ollut Eräipanalla että kuumeen nousua jo odotettiin. Mutta, säästyttiin kuumelta ja helposti iskelvätä kurkunpääntulehdukselta!

Päästiin launataina 29.2 liikkeelle heti aamusta ja ajomatka sujui jälleen kätevästi Miinaa ja Manua kuunnelleen. Yhden pikku pissatauon taktiikalla hurautettiin Pasilaan nopeasti!

Väkeä olikin messukeskuksella todella paljon! Huomasi että ihmisiä kiinnosti todella kattava messujen tarjonta. Kaikkea oli, voisi melkeinpä sanoa että maan ja taivaan väliltä, oli nimittäin sukelluksesta kiipeilyyn asiaa.Meillä oli tarkoituksena pysyä retkeilyyn liittyvien asioiden piirissä, mutta toki tutustua muuhun tarjontaan, kuten hevosiin.

Pari meille kiinnostavinta asiaa aijon avata tässä.

Ensimmäisenä suunnattiin kuitenkin Base camp lavalle jossa Petri Mäkelä Ekokumppanit Oy:sta oli kertomassa Kintulammin retkeily- ja luonnonsuojelualueesta, voitto kun tuli vuoden retkikohteeksi 2020. Voitto oli kyllä ilahduttava! Kintulammi on taidokkaasti ja luontoa sekä perinteitä kunnioittaen rakennettu kokonaisuus. Kintulammin monipuolisuus on omasta mielestäni hyvin oleellinen, reittejä on moneen makuun ja esteetömyyskin on otettu huomioon yhdelle katetulle tulipaikalle. Kannattaa tutustua alueeseen osoitteessa: Kintulammi.fi Meille Eräipanan kanssa Kintulammi on hyvin tuttu, äidille tuttu jo omasta lapsuudesta jolloin alue ei ollut retkeily käytössä. Äiti henkilöllä on myös alueella omia, luvanvaraisia projekteja lintujen parissa ja se puolestaan myös liittyy siihen että alue on tuttua. Pidetään siis huolta että kaunis alue pysyy siistinä meidän retkeilijöiden osalta!

1

 

Edustavaa

Hmm..välillä ne yhteiskuvat menee ihan nappiin 😀 Mutta hei! Höpsötellä saa ja pitääkin!

 

Suunnattiin heti tutustumaan erilaisiin retkeily tuttavuuksiin. Koska mukana oli pieni energinen poika niin silmiin iski tietysti auto, jonka katolla oli hänen unelma asumus, teltta! meillä on ollut pitkään jo toiveena eräipanan puolelta että muutettaisiin telttaan. Kävimme tutustumassa todellakin kiinnostavaan konseptiin Ikamper . Mielenkiintoista oli että kyseinen tuote on hyvin kevyt, joten sen saisi vaikka Minin mini mallin tai vaikkapa Kia picanto:n katolle. Eli kyseessä on tässä kohtaa, paljonko auton katolle saa lastata painoa. Ikamper firman sivuilla on tästä omat luettelot joten tiedon saanti on helppoa sen suhteen. Eurooppalainen sivusto on hieman erilainen ja kattavampi kuin pohjoismainen, mutta ihan toimivat, jos asia kiinnostaa. Tuotteella on puolensa kyllä ja idea on hauska. Mutta itseäni nuo tikkaat mietityttää yö pissailuiden kanssa 😀 Se myös että pitäisi olla paikassa johon pääsee autolla ja haluaa siinä telttailla rajoittaa jonkin verran, omasta näkökulmasta. Meitä matkustajia/ retkeilijöitä on moneenlähtöön. Tässä paikanpäällä olleen pohjoismaisen edustajn sivut https://ikampernordic.com/

3

Maisemia

Sopivasti ikkuna itään nävissä ❤ Ja Petkeljärvihän puuttuu meidän listalta 😉

 

Siitä sulavasti siirryimme ylhäältä alas. Packraft tuotteisiin Melomon pisteelle. Koska vesillä oleminen ja melonta on lähellä sydäntä oli tätä pakko tukailla lähemmin. Melomolla oli MRS merkkiä myynnissä. Packratf eli pieni ilmatäytteinen kajakki kuullostaa erittäin jännittävältä, koska kajakin mukaan saaminen eräily reissuille olisi sangen mukavaa, mahtuisi rinkan päällä kuljetettavaksi! Näitä packraft tuotteita on todella moneen lähtöön. On pientä ja hyvin kevyttä joka sopii tasaiseelle vedenpinnalle ja vaikkapa ylitys tilanteisiin. Sitten on hieman järeämpää kalustoa jolla voi vaikka laskea koskea. Painot tuotteesta riippuen on 3-5,5kg. Omilla vaelluksilla olisi joskus ollut kerrassaan ihanaa jos jonkin vesistön olisi erämaassa voinut vain ylittää simppelisti. Kun miettii Suomen pikku vesiä joita tulee keskellä ei mitään vastaan, niin tämähän avaa uusia mahdollisuuksia. Mela on puolestaan yleensä kajakista tuttu kaksilapainen versio, mutta kukapa kieltäsi myös yksilapaista mitä yleensä käytetään inkkarikanootissa. Täyttämine tapahtuu ilamtiivin säkiin avulla ja se on plussaa, ei tarvita pumppua mukaan. Mukavuus ja turvallisuus sitten. Melontaliivit, aina päällä. Vaatetus toki riippuu kuinka paljon aikoo meloa, kuivapuku on toki kiva, mutta joskyseessä on lähinnä ylityksiä tai pinissä järvissä tasaisella melontaa niin parjää hyvin ilmankin. Kengät on hyvä olla eri, esimerkiski itse ottaisin varmaan neopreeni tossut tai skinners:it eli paljasjalka tossut. Jos esimerkiksi vellus ja melonta harrastusten yhdstäminen kiinnostaa niin kannattaa tutustua! https://www.melomo.fi/

7

Jämädimme veden ääreen. Eräipana oli täysin haltioissaan kun näki pieniä lapsia snorklaamassa. kiinnostus veteen on suurta ja taidot uimiseen alkaa pikkuhiljaa hioutua, vaikka uimisen osaamisesta ollaan vielä kaukana. Beden kanssa tutuiksi tuleminen o tärkeää ja itse arvostamme uimataitoa todella paljon. Uimataidon oppiminen on jokaisen  Suomessa asuvan lapsen perusoikeus. Koulujen tulisi taata että jokainen lapsi oppii uimaan yhdeksänteen luokkaan mennessä, koska kaikilla ei ole mahdollisuutta uimaopetukseen muutoin. Monilla on hyvin erilaisia kokemuksia esimerkiksi juuri koulun uinti tunneista, jotka voivat liittyä niin pelkoon tai häpeään, joskus jopa nöyryyttämisen tunteisiin. Itselläni oli onni että ne tunteet jäivät paitsi ja ilo oli aian kun pääsi koulust auimaan. Nyt Eräipanalla on toistaiseksi se ilon tunne kun pääsee veteen. Ja takaisin siis sukeltamiseen… Eli snorklaaminen kiinnosti kovin. Kävinkin jututtamassa sukeltajaliiton edustajaa ja utelin miten ja missä iässä voi ajatella lajin kokeilua. Itse olen sukeltanut laitteilla kunnes iski hankaloittava astma, eikä verenpainettakaan hyvällä katsottu, turvallisuus ensin ja snorkaliulun on saanut kelvata.  Sukeltajaliiton edustaja osasi kertoa hyvin kaiken mahdollisen mihin etsimme vastausta. Lapsillehan on vaikka mitä mitä toimintaa! Hyvin usealla paikkakunnallla toimii sukeltajaliiton alaisia yhdistyksiä. Nuorimmat ovat todellakin 3- vuotiaita ja harrastavat vedessä erilissta harjoittelua vanhempiensa ja ohjaajien kanssa. Siitä polku etenemiseen on hyvin rakennettu leikin avulla harjoitteluun. Hyvin koulutetut ohjaajat antavat turvallisen tunteen itsellenikin kun lapsen kanssa on veden parissa. Pirkanmaalta löytyi heti alle 7-vuotiaille on vanhempien mukana ollessa kuutti toimintaa ja siitä polkua eteenpäin nuorisojaokseen norppatoimintaaan. Tästä helposti tutustumaan mitä mahdollisuuksia löytyy https://www.sukeltaja.fi/ Laji yllätti myös edullisella hinnallaan, ajattelin että saisi pulittaa ainakin 100€ mutta ainakaan Tampereella ei jäsenmaksua ollut lainkaan ja kausi maksu norppatoimintaan olisi 35€ . Kovalla työllä sain Eräipanan pois alataalta johon siirtyi melonta kokeilijoita…

Innostus 100!

Jotain niin kiehtovaa ettei pois todhi ollenkaan

Messujen anti oli suuri. Monta uutta kohdetta tulevalle mahdolliselle kesälomalle jäi kytemään mieleen; pohjoiseen tai Itä-Suomeen tie kuitenkin oletettavasti käy. Mutta toisaalta…upea saaristo alkoi houkuttaa kun keskusteli eri palveluiden tuottajien kanssa.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Kokeilaan ja annetaan mahdollisuuksia uusille liikkumisen ja ulkoilun maailmoille ❤

Pakko saada!

Ja tietenkin ruoka ja mikä helpottaa myös retki ruokien valmistelussa 😛

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s