Naavakuusikon tarinoita tiipiissä myrskysäällä. Lapsien kera arvostelua kirjasta nuotion äärellä.

18

Nyt oli todellakin synkkä ja myrskyinen päivä! Vettä satoi ja kova tuuli vihmoi aamusta asti. Suunniteltu oli kuitenkin, että tänään lähdettäisiin muutaman lapsen voimin Tampereen luontokoulu korennon tiipiin. Luettavana olisi Kari Välimäen uusi kirja Naavakuusikon tarinoita. Samalla voidaan harjoitella tulen tekoa tiipiissä perinteisin erätaidoin tulusraudoilla ja tutustua taulan valmistukseen.

10

Lähdimme liikkeelle sateen halkoessa ilmaa, päällä oli lapsilla varmuudenvuoksi kurahousut & kumpparit ja tällä säällä kyllä ihan paikallaan. Ilma ei ollut lämmin johtuen hyytävästä, puuskaisesta tuulesta. Nyt olikin luvattu jopa myrsky puuska lukemia ja tuulen nopeus oli muutenkin napakkaa. Napattiin omat puut mukaan matkaan ja eväänä oli tällä kertaa näppäriä nakkeja, mehua ja nameja. Niitä olisi helppo nakertaa kun luettaisiin kirjaa.

Osa lapsista tuli muulla kyydillä paikalle ja pikkuista jännitystä saattoi leijua ilmassa. Ajomatkalla oli puhuttu että mennään intiaani tiipiin lukemaan uutta kirjaa josta kaivataan arviota asiantuntioilta, kuulijakunnalta itseltään. Nyt mukana oli lapsia ikähaarukalla 3-7 vuotta. Saatiinpa paikalle meidän erämummo nakinpaisto avuksi. Aijemmin kirjaa oli kotona lukeneet teini-ikäiset 14-18v nuoret.

Lapset olivat reippaalla tuulella ja matkan pituus ei ollut haitannut heitä. Ajomatka kesti noin 30min. Lapset juoksivat autosta iloisesi ja Eräipana etunenässä kiisi jo tiipiä kohden. Mäki oli alas liukas ja pyllyllään siinä oltiin helposti, lasten innokas ääni kuului varmasti Terälahden ytimeen asti!

 

Laitettiin heti tulet palamaan ja tiipiin saatiin tunnelmallinen valaistus ja lämpöä. Mukana oli lampaantaljoja, jotta istuminen puisilla penkeillä olisi miellyttävämpää. Lapset kokeilivat tulusraudalla pii tai kvartsikiveen kipinän iskemistä. Ihmeteltiin kuinka kummassa ihmiset olivat osanneet keksiä tulenteon taidon. Pohdittiin taulan samettisuutta ja miten sitä hyödynnetään tulen kytemisessä, miten puolestaan arinakääpä piti sitten yllä tulta aikoinaan.

23

Nakit kypsyivät ja aloitettiin luku puuhat. Kirja kulki näppärästi kokonsa puolesta repussa ja pehmeäkantisuus oli plussaa jotta taipuisi hieman repussa. Lapset istuivat viereeni nakit hyppysissää, kätevästi suodatinpusseissa jolloin ketsupinkin dippaaminen onnistuu. Kirjassa juoni kulkee aina omassa pikku tarinassaan, omalla painollaan ja seuraavassa tarinassa on oma juonensa. Joissakin tarinoissa voi olla viittauksia jo menneeseen tarinaan. Pienimpiä lapsia kiinnosti olisiko kuvia, mutta kirjassa ei ole joka sivulla kuvitusta. Mustavalkoisia todella taidokkaita kuvia oli kyllä kirjassa ja pikkususi erityisesti kiinnosti niissä. Kuvat kirjaan on piirtänyt Jaana Ojalainen.19Alussa tulee tutuksi kirjan päähahmot jotka ovat metsiemme asukkeja. Tapahtumat sijoittuvat pääosin metsään ja hamojen seikkailut sopivat sinne hienosti, nimi Naavakuusikon tarinoita on kirjalle kuin nappi otsaan! Kirjassa päähahmoina ovat peikko, pikkuinensusi, karhu ja kettu, jokainen omanlaisensa persoona. Kirjassa on myös maahisia, hiiriä, ihmisiä, korppi  ja muita sivuhahmoja. Lapsilla tuli paljon kysymyksiä kirjan edetessä ”jaksaako oikeasti jänis kantaa karhunruhoa ja miksi karhussa oli vetoketju?”. Joissakin kohdissa lapset kaipasivat tarkennusta mitä tapahtui, kirjan tempo on melko vauhdikas. 

24

 

 

Kirjassa on monia pieniä tarinoita ja kirja kannattaa aloittaa alusta, jotta hahmot tulevat tutuiksi.  Kielikuvia oli käytetty hyvin, osaa piti avata nuoremmille kuulijoille ja välillä palata luettuun kohtaan uudelleen. Kirjan tapahtumat ovat siis pääosin metsässä, puron varrella väillä pilven päällä ja toisinaan jonkun hahmon kotona. Karhu tykkäsi esimerkiksi köllötellä sohvalla usein, myös ruokakomero tuli tutuksi. Lapset huomasivat hienosti hahmojen välisiä suhteita ja millaisia luonteenpiirteitä hahmoilla on. Myös tunteita käsitellään erilaisin ilmaisuin ”pieni sudenpoikanen nostaa päätään. Mitä on rakastuminen?Se kysyy. -Pitääkö silloin ottaa sydän irti? Tekeekö se kipeää? Rakastuminen tekee kipeää jos rakastuu yksin. Vastakkain rakastuminen on hyvä. Se on silloin kumppanuutta. -Se on ihan koko metsä, karhu lisää ketun piirtämään mielikuvaan.” Tuulen puuskat kuuluivat ulkona hienosti ja tiipiin lämmössä oli kyllä oikea elämys lukea eläinten seikkailusta! Kolme vuotias Eräipana innostui kirjasta siten, ettei malttanut olla hiljaa. Viisivuotias, tarkkaavainen kuuntelija puolestaan jaksoi keskittyä jo sujuvammin kirjan kulkuun. Kirjassa on pohdittu taidokkaasti myös luontoa ja miten nämä eläimet ihmistä kuvailevat ”Pieni sudenpoikanen seisoo mäen harjalla ja katselee kaupunkia, ihmisten metsää”. Joissain tarinoiden teksteissä saattaa olla kohtia joita kaikki ihan pienet eivät ymmärrä.  Aikuinen voi miettiä, onko esimerkiksi kirjan loppu puolella, viinaa juova karhu itsetuhoisen metsään menijän kanssa lapsille vielä ymmärrettävää. Itse jätin tarinan väliin niiltä osin, koska tekstin sanoma ei näin pieniin toimisi oman arvioni mukaan. Teini-ikäiset ymmärsivät lopun idean puolestaan jo hyvin.

5

 

Tarinat kuljettivat maistelemaan hattaraisia lumihiutaleita ja keväisille niityille joissa aurinko tuoksui. Niihin tunnelmiin oli ihana uppoutua. Lapset keskeyttivät välillä ja kertoivat iloisesti omia ajatuksiaan keväästä, miltä se heistä tuoksui; auringolta! Liftaava karhu herätti hilpeyttä ”mitäs jos mekin nähdään karhu kotimatkalla, peukalo pystyssä. Otetaanhan se kyytiin?” Tai millainen on kettuinen ääni jolla kutsutaan kaloja vedenpintaan, toimiisiko se oikeasti?

Suomalaista kulttuuria saatiin kokea kirjassa myös. Mikäs sen suomalaisempaa kuin saunominen ja marjastaminen. Maisemien kuvaukset ovat osuvasti myös suomalaisia, pellot ”lehmän munineen” (se aiheutti kuulija kunnassa valtavan naurun ja innon kertoa mitä ne heistä ovat).

Lapsista nuorimmat 3-4 vuotiaat antoivat arvostelussa pisteitä peikosta ja sudesta sekä juuston syömisestä. Hauskaa oli myös kun karhu ja nainen lentävät täysikuun aikaan luudalla. Vanhempien lapsien 5-7 vuotiaiden näkökulmasta kirjaa oli kiva kuunnella ja herätti paljon ajatuksia miten luonto toimii oikeasti ja mitä tunteita eläimet ja muut hahmot tunsivat, mitä on ystävyys. 14-18v nuorten arvio kirjasta oli jo erilainen ja kirjan jäsentely oli helpompaa. Nuorissa kirja herätti kysymyksiä ihmisenä olemisesta, erityisesti lopussa jossa peikko oli muuttumassa ihmiseksi ”sitä pelottaa, se tahdo olla ihminen”. Ajattelu oli nuorilla hyvinkin taitavaa, miten vertauskuvana peikko on muuttumassa, muuksi kuin omaksi itsekseen ja se ei tunnu hyvätä peikosta. Mahtavaa pohdintaa nuorilta!

Itse arvioisin että kirja sopii paremmin jo isommille lapsille, kirjoitusasun vuoksi joka vaatii pohdintaa ja ymmärtämistä, esimerkiksi mikä oli unta.  Aikuisille kirja sopii hyvin, herättämään ajatuksia ihmisyydestä. Mielestäni kirjan hahmot henkivät ihmisen erilaisia piirteitä erilaisine ominaisuuksineen ja tapoineeen elää ja ajatella. Kirja on perinteisestä satukirjasta poikkeava, mielenkiitoinnen ja minun teki mieli lukea koko kirja heti itsekseni. Iso kiitos Kari Välimäki!

19

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s