Tampereen luontokoulu Korennon laavu siltoineen ja Kalmakurjenkosken pyörteet! Helppoa päiväretkeilyä leppoisaan tahtiin.

5

51

Omat lapsuuden ja teinivuosien kulmat kutsuivat, pidemmän aikaa on pitänyt käydä tuossa kohteessa. Vanha yläasteeni oli muuttunut Luontokoulu Korennoksi ja toki kiinnosti millainen olisi koulun lähelle rakennettu laavu. Itseä kiinnosti myös se, että olisko vanhan myllyn luona, melontareitin varrella Kalmakurjenkoskella koskikaroja! ihania pikkuisia sirpakoita lintuja, niitä olisi kiva bongailla ja näyttää Eräipanalle. Nyt siis tuumasta toimeen, harmaan päivän piristykseksi kotiseutu matkailua. Miehen isommat lapset eivät lämmenneet tälle laavu ja lintubongaus retkelle, kaikkeni yritin, mutta muu oli vetovoimaisempaa jopa tiskikoneen tyhjennys.

Pakattiin mukaan helposti valmiit eväät, voileipää, mehua, kaurakeksejä ja kahvia. Välillä kiva lähteä ihan rennosti ja keskittyä vaikka niihin lintuihin, eikä nuotion sytyttelyyn. Retkeilyn ei kaiken kaikkiaan tarvitsella olla mitään rakettitiede ”bushcraft” (mielestäni sana kuvaa lähinnä perinnetaitoja) kikkailua. Ulkona raikkaan ilman haukkaaminen ja yhdessä oleminen on mielestäni tärkeimpiä asioita. Se että on aikaa niin lapselle, kuin muulle mahdolliselle seuralle ei ole itsestään selvyys. Lapsi yleensä nauttii kun saa pyytteetöntä ja aitoa huomiota, jotain yhdessä tekemistä. eikä tekemisenkään tarvitse olla muuta kuin pysähtymistä ja asioiden ihmettelyä tai vapaata olemista.

Ensiapulaukku sujahti reppuun, vara tumput, talouspaperia, otsalamput, parit muovipussit, puukko, narua, ne on sellaisia asioita jotka yleensä aina on mukana repussa. Ainakin sen huomaa jos ne tarvittaessa puuttuu. Nyt ei tehtäisi edes nuotiota joten tulenteko välineet saivat jäädä kotiin.

Sitten matkaan! Nyt alkaa tuntumaan että mummo saa perustaa kohta oman blogin ”erä mummo reissaa kevyesti”, nimittäin kukapa lähti ajankulukseen ulkoilemaan! Mummo! Eräipana oli toki ihan innoissaan koska mummo on universumin mahtavin. On suuri etuoikeus että lapsella on mummo, mummo joka jaksaa olla läsnä ja kiinnostunut Eräipanan touhuista, sekä myös olla mieheni lapsien elämässä läsnä.

Suunta teiskoon! kura loiskui ja höpötys kävi kun kurvattiin Tampereen pohjois osaan, Terälahteen koordinaatit (Niemikyläntie 14
34260 Terälahti). Tampereelta Teiskontielle (12), siitä E63 jyväskyläntielle, Kaitavedentielle 338, sitä sitten huristellaan kohti Sorilaa & Kämmenniemeä ja jatketaan vielä Terälahteen. Bussilla 90 pääsee myös tänne. Terälahti on aikoinaan ollut vilkas pikku paikka, nykyyän valitettavasti kato on sielläkin käynyt ja palvelut / toiminnat ovat kutistuneet. Ei ole enään huoltoasemaa ja paria kyläkauppaa. Mutta, sale kauppa on ainakin! Se on ihan ytimessä josta näkyykin melkein kohteeseemme. Salen jälkeen käännytään oikealle Tampereelta tultaessa ylämäkeen, jossa heti oikelalla näkyy iso keltainen puurakennus. Auton sai parkkiin matalan punaisen puurakennuksen taakse jossa on myös kirjasto.

62

Lähdimme tutustumaan miltä maisemat näyttää nykyään. Tuli kyllä haikea olo. Täällä sitä oli itse teininä opiskellut, enmmän ja vähemmän tehokkaasti. Suunta alaspäin, parkkipaikalta siis. Edessä näkyi tiipi joka veti eräipanaa puoleensa kuin hunaja kärpästä. Käytiin ihailemassa tätä inkkarien asumusta ja eräipana ihastui ikihyviksi!

 

Jatkettiin matkaa polkua pitkin loivasti vasemmalle metsään, kyltin mukaan. Edessä oli avaraa kuusikkoa ja polku kulki Kiimajoen vartta. (Terälahdesta saa muuten kanootteja vuokralle 🙂 ). Polku oli hyvässä kunnossa ja huomasi että täällä puuhastellan lasten kanssa. eräipana kipitti vauhdilla edellä ja ihaili kalliota ja selkeitä sudenjälikiä (ilmeisesti myös suosittu lenkkeily reittikin). Pientä ylämäkeä oli edessä ja kohta eteen tuli joen ylittävä silta! Silta oli todella lapsiystävälliseksi rakennettu, hyvä verkko ja kiipeily pieniltä ei onnistuisi koska puiset rakenteet oli verkon ulkopuolella. Sillalla oli matallalla infokyltti koskikarasta, juurikin siitä tumma-valkoisesta söpöläisestä. Koitettiin olla hipihiljaa..ei näkynyt. mutta joen pohja näkyi hyvin ja kuinka virtaus liikutti vesikasveja. Juuri kun lähdimme sillalta pieni tumma piste vilahti silmäkumassa ja myöhästyin, koskikara. Tätä tipua en tavoittanut enään, harmi!

39

 

Melko jyrkän nousun jälkeen saavuttiin laavulle ja se oli todella kiva! mukavan avara ympäristö ja iso ruokailukatos. Tasapainoiluun oli omia pölkkyjä ja tukkeja. Nuotion edessä oli myös isomalle seurueelle istumapaikat ympyrässä. PuuCee löytyi myös. Puut tuodaan itse kun käyttää laavua. Matka ei ollut pitkä kävellä ja polun varrella oli sopivasti kaikkea kiinnostavaa ja tuo joen ylitys siltaa pitkin on hyvä lisä. Isoman lapsi porukan kanssa tuo laavun ympärillä oleva avara tila mahdollistaa helpomman silmällä pidettävyyden 🙂 Vaunujen kanssa paikalle ei pääse ainakaan tätä kautta. Polku jatkuu laavulta eteenpäin ja on leveä ja hyvä kuntoinen, mutta ei nyt käyty sitä kovin pitkälle kävelemässä. Tuo polku päätyy metsätielle jota lounaaseen kuljettaessa tulee Petääjärven tielle ja toinen pää päätyy pellon laitaan. Jos pellon laitaa jatkaa niin päätyy Kalmakurjen koskelle. Tosin pellonlaita on melko rämpimistä. Koskelta puolestaan pääsee tietä pitkin takaisin Luontokoululle, matkaa tulee silloin karkeasti laskettuna 4km. Luontokoululta laavulle on noin 700m.

45

47

Me kaipasimme nyt ruokaa ja herkkuja, kokeiltiimpa siis katos ruokailua. Eräipanalla oli höpötysvaihe taas ja kuulti hienoja satuja kuinka isi on pyydystänyt lohikäärmeen ja hän koirien kanssa sitten ruokkinut sitä matokeitolla. Tämä lohikäärme on kuulemma todella ystävällistä sorttia ja asuu meillä olohuoneessa, erityisesti viihtyy keinutuolissa. Välillä tulisi kyllä kirjoittaa ylös kaikkia hauskoja sepustuksia mitä eräipanan suusta kuulee. simppeli eväsreki tuntuu hyvältä ❤

29

Leivät maistui ja samoin donitsit jota mummo oli yllärinä napannut mukaan, nam! Huomasi että Eräipanaan tuli kummasti virtaa ja leikittiin hyvä tovi vielä! Lunta oli sen verran että siitä sai kasattua yhdessä parit T-rexit ja juostiin keppien kanssa merirosvoina ohessa. Paikkana kyllä omasta mielestä todella toimiva! Takaisin paluu matkalla katseltiin vielä rusakoiden jälkiä jotka kulki joen rannan lumipeitteellä ja koitettiin bongata koskikara.

Tiipiin olisi toki pitänyt jäädä vielä, mutta lupasin että voidaan tulla sitä vielä ihailemaan uudelleen. Matka jatkui autolla lähelle kalmakurjen koskelle. Käytiin katsomassa oliko täällä koskikaraa, no yksi kaveri näkyi. Mutta juuri kun näin linnun se lensi alas koskelle ja kun minä kipitin alas niin lintu lensi ylös. Koitin välimaaston tekniikkaa, mutta kadotin koko linnun. Ehkä joku päivä suuntaan yksin varsinaisesti lintubongailuun. Pienen malttamattoman lapsen kanssa koskiympäristö pidemmän päälle ei ihan vielä sovi (meillä). Ompahan joku tuosta koskesta kajakillakin laskenut, melontareitillä kun on. Onneksi tämän saa ylitettyä myös tietä myöden 🙂 Vaativuus tasolta koski luokitellaan V luokkaan eli putouskoski/ vuoristokoski, äärimmäisen vaikea. https://www.kiimajoki.fi/index.html Kannattaa tutustua reittikuvaukseen kun suunnittelee melonta retkeä, mielestäni erittäin toimivat sivut!

60

Oli hurjan kiva käydä pitkästä aikaa omilla teinivuosien kulmilla, vähän eri näkö vinkkelistä ja tutustua itselle uuteen laavuun!

Tänne palataan ensi kerralla ihan eri kokoonpanolla!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s