Vihreä laskiaissunnuntai Kaitajärven kodalla

52

REPPU JA REISSUMIES

Eilen22.2.2020  satoi vettä ihan kaatamalla ja sekin muuttui isoksi ja märäksi räntäsateeksi illasta. Silloin kyllä kaipasi jälleen pohjoiseen, lumen ääreen. Nyt vaihtoehtona vain kurahaalaria päälle ja potkupyörällä maastoon krossailemaan…

MUTTA! Nyt laskiaissunnuntain sekä aurinkoisen sään kunniaksi lähdettiin Eräipanalle uuteen kohteeseen, Lempäälään Kaitajärven kodalle. Päästetään vaihteeksi Eräipana näppäinten ääreeen koska nyt oli jännitävää!

21

Aamupäivällä äiti ja isi pomppi edelleen ilosta koska ulkona ei satanut taivaalta mitään märkää. Syötiin lämminruoka kotona ja vanhemmat pakkailivat repun laskiais varustein. Nyt kuulemma oli äidin ”naismuistiin” ensimmäinen täysin lumeton laskiaissunnuntai. Aika surullista kyllä, pitäisihän päästä mäkeen laskemaan ja karjumaan pitkiä pellavia!

Mukaan pakattiin juuri leivottuja korvapuusteja, pikakahvia, vettä, mehua, maitoa, hilloa ja hauskinta ikinä spray kermavaahtoa! EA pakkaus, vaihto tumput mukaan, puuko ja nyt niitä vanhojakin tulenteko välineitä, tulimäntä ja magnesiumtikku. Itse pakkasin omaan pikku Corkeriini muutaman pehmolelun, tulihan niidenkin oppia erätaitoja ja nauttia auringosta.

54

JOS MINNE LIE, POLKUNI VIE

Tänään pääsin itselleni uuteen paikkaan tutustumaan, vähän jännitti koska äiti kertoi siellä olevan erikoisen kodan. Tampereelta paikalle ajeli sellaisen 30min. Isoa moottoritietä Lempäälään, Sääksjärvelle ja siitä Kannistontielle josta Rajajärventielle. Se  ohittaa monia Birgitanpolun kylttejä ja kääntyy nimettömälle hiekkatielle. Osoitteeksi laitettiin google mapsiin ”Kaitajärven kota Lempäälä”. Tie oli hiekkatietä ja äiti ajeli hiljaa montuissa ja kurassa, kohtuulisessa kunnossa oleva tie. Äiti tuumi että jos olisi kovinkin madallettu auto niin voisi pohja välillä riipiä maata. Nyt toki vaikuitti asiaan ettei lunta ollut maassa.

Kun saatiin auto pysäköityä, huomasin heti järven ja vauhdilla sinne! Piti käydä vähän sörkkimässä jäätä kepillä toki! Polku lähtikin selvästi kiertämään vasemmalle ja tulipaikka näkyi vastarannalla. Joku oli tehnyt ihan polun alkupäähän jonkinlaisen oman tulipaikan ja se oli aika sottainen näky. Roskatietoisena paheksuin kaikkia mahdollisia ylimääräisyyksiä, takaisin tullessa ne pääsisi meidän kyytiin.

58

Aurinko paistoi ihanasti ja sain tutkia kaikessa rauhassa järven rantaa säännöllisin väliajoin. Pidin pikku kilpailua isin kanssa kumpi saa männynkävyn jäällä liukumaan pidemmälle, ei harmittanut vaikka isi joskus jollain taikahaballa voittikin. Välillä huomasin polulla valtavia vesilätäköitä, oikeastaan siinä oli tulvinut vesi polulle. Jotenkin kummasti minut vain napattiin kainaloon ja pompittiin yli niistä. Eikä edes krokotiiliä näkynyt, vaikka yritin tihrustella yhdeltä pikku sillalta. Matka oli mielestäni kiinnostava tulipaikkaa kohden, mukavaa järvenranta polkua sai kävellä ja jostain pöllähti pikku koirakin vastaan katsomaan ketäs täällä. Muutamia ihmisiä koirineen tuli vielä vastaan ja kerroin heille että meilläkin on kotona Mörkö ja Peto. Polulla oli helppoa kulkea kun vain vähän väisteli puun juuria. Kivoja kiven koloja löytyi joista koitin onkia haukia, mutta nyt ei jostain syystä napannut.

33

Saavutettiin nuotiopaikka, siellä olikin lapsiperhe makkaran paistelu puuhissa ja olisin kyllä mielelläni jäänyt siihen jo. Paikalla oli tyhjä puuliiteri, mutta ilmoitus ylempää löytyvästä toisesta puuliiteristä. Minua kiinnosti erityisesti notkahtanut laituri, siellä olisi varmasti niitä haukia ja kiinnostavia kiiskejä. Äiti ja isi kuitenkin käskytti liikkumaan eteenpäin hieman, toiselle tulipaikalle ja kodalle. Tulipaikka näkyikin rinteen yläpuolella. Hieman mieleni pahoitin, mutta jatkoin äidin ja isin perässä, niillä on kuitenkin minun pullani!

37

Kota se olikin jännä! Aluksi katselin sitä hieman kauempaa, siellähän saattoi vaikka olla jokin kiukkuinen rölli!  Äiti kuitenkin meni kodan lähelle ja totesi että ei siellä ole ketään. Kodan alle meni luukku, joka oli auki… ennen kuin äiti ehti sanoa ”ei” niin olin jo sujahtanut luukusta kodan alle. Tulin kuitenkin heti pois koska siellä oli pölyistä hiekkaa paljon ja äiti käski…

49Kodan yläpuolella oli se toinen puuliiteri ja PuuCeekin. Puita ei ollut, pari rankaa kuitenkin. Otettiin siis sahaus hommia, äiti auttoi  minua kiltisti ja isi puolestaan autteli vähän minua pikku pöllien pilkkomisessa valtavalla lekalla. Olipa voimakas olo tänään! Sitten kannoin puut nuotiopaikalle ihan ite!

6

7

23

46

Isillä ja äitillä on välillä kummallisia tapoja, niinkuin kisa kumpi saa tulen kytemään nopeammin jollain erilaisella tavalla kuin tulitikuilla. Nyt isi käytti tulimäntää jossa kitka pienessä putkessa suuren nopeuden vuoksi sytyttää esim. taulan. Tekniikkana on iskeä terävällä nopealla liikkeellä männän päähän. Äiti on tuota kovasti harjoitellut mutta todennut että ei ole oma juttu. Äitillä oli hyppysissä vanha karkku ja kvartsia sekä taulaa. Auttelin salaa ja siksipä se isi nipin napin voitti. Hän sai kyllä melko nopsaan kipinän kytemään taulan palaan ja siirsi sen pikku tikulla tuohirullaan jonka sisässä oli katajaniiniä. Äiti oli jo väsännyt puista pienempiä sissipuukollaan ja tehnyt niihin kiehisiä lisukkeeksi. Nopeasti tuli syttyikin nuotioon, kuivia puita ja eikä edes satanut. Vedet laitettiin kiehumaan ja sillä välin isi ja äiti opetti magnesiumtikun käyttöä, se vasta hauskaa olikin! Pikkuiset ympäriinsä räiskyvät kipinät on hienoja! Vanhemmat näytti miten taula saatiin kytemään hyvin. Magnesiumia oli hyvä vähän rapsuttaa penkin päällä olevaan taulan palaan ja asettaa tikku taulanpalan päälle, raapaista voimakkaasti kipinä siihen ja taula jo kyti. Yksin reenailin asiaa ja kohta, ihan kohta osaan!

25

Vesi kiehui auringon paistellessa ja mieleni tekikin jo kaffetta. Kyllä minulla on omassa kuksassa pikku kahvi. Pikakahvi, oikein cappicino ja maitoa sekaan ja vielä kermavaahtoa tuosta jännästä spray putelista! Äiti laittoi minulle kohvapuustin väliin hilloa ja kermavaahtoa, kohta koko kasvot olikin kermavaahdossa, mutta eipä se haittaa. Äiti ja iskä nautti varmasti yhtä paljon kuin minä! Ei ollut kiire mihinkään, äiti ja isi keskittyi minuun ja yhdessä olemiseen. Vaikka äidillä olikin kamera mukana niin aikaa ei sen kanssa liikaa käytetty. Äiti osaa rajata kuitenkin itseään vaikka kuinka tykkääkin valokuvaamisesta ja somettamisesta. Aikaa ja aitoa läsnäoloa on oltava. Jos näitä retkiä tekisi vain ja ainoastaan että voi somettaa, ei kuulostaisi äidiltä. Puhelinvapaat / some vapaat päivät tekee hyvää myös! Vanhemmilla on aito kiinnostus luontoon, ihmisiin, kulttuuriin ja näiden yhdistelmiin, sosiaalipuolen ihmisiä kun ovat ammateiltaan.

Äiti ja isi mietti, josko tultaisiin tänne yöksi yhdessä jokin päivä jos olisi lomaa. Kodassa oli kiuas lämmittimenä ja siellä olisi helppo nukkua minunkin koska sinne ei käy tuulikaan. Äitiä kuulemma hieman jotenkin jännittää, tosin itsensä puolesta. Se kun tykkää nukkua avomajoitteissa tai pelkässä pussissa, seinät vähän ahdistaa. Toivottavasti vanhempien asiat menisi siten että päästäisi vielä näin ”talvella” yöksi tänne!

12

Kun pullat oli syöty ja minun mehutkin, vielä olisi hyvää aikaa edelleen olla matkassa. Käytiin harjanteen takana ja siellä oli kiva pikku puro johon ihastuin! Siinä olisi varmasti taimenet nousemassa! Kuljeskeltiin puron vartta ylös ja alas, vaahtoa oli mahtavasti koska pikkuisia ”vesiputouksia” oli purossa, pikkaisen harmitti ettei ollut ämpäriä mukana. Ei myöskään näkynyt taimenia, niitä olisi kyllä kiva lähteä kalastelemaan! Onneksi oli muuten ne vaihto tumput mukana, koska pariin otteeseen se vesi kuitenkin kummasti tarttui tumppuihin.

19

17

41Kun palattiin nuotiopaikalle saapui sinne joku retkeilijä ja lämmiteltiin vähän sormia isin kanssa nuotiolla siinä. Minusta oli kiva vähän jututtaa retkeilijää, oliko hänellä evästä? Oliko lapsia tai koiraa? Mikä on paras pulkkamäki? Tovin vanhemmat siinä hänen kanssaan jutteli reiteistä ja vihreästä talvesta. Paluumatkalla toisella tulipaikalla oli myös retkeilijä jolle moikkailtiin myös. Kävin siinä samalla laiturilla nyt ihmettelemässä kuinka syvä järvi onkaan jo laiturin alusta, täällä olisi nyt niitä mustia pikku ahvenia varmaan. Mutta keppiin ei tullut yhden yhtäkään, edelleen hämmentää. Äiti ja isi kyllä ehdotti että helpottaisi asiaa jos olisi siima,koukkku ja mato.

45

22Palatessa polkua pitkin aurinko paistoi edelleen ja matka kulki joutuisasti. Autolle päästyämme kurvasi siihen parkkiin joku muukin perhe ja siinä samassa iski räntäsade. Kyllä harmitti juuri paikalle tulleiden puolesta, olisi heillekkin toivonut aurinkoa. Istuin istuimeeni ja äiti laittoi toiveestani Miinan ja Manun äänikirjan (jonka kuulemma osaavat jo ulkoa) iskä auttoi sivujen kääntelyssä ja minulla oli kivaa!

 

38

 

Kotona sain kertoa Mörkölle ja Pedolle hurjia tarinoita metsän dinosauruksista ja gepardeista joita nähtiin. Nyt sitten kun äiti tätä tekstiä kanssani kirjoittelee, olen melko nuhainen ja jännittää meneekö pöpö pahemmaksi. Sopii toivoa ettei pahenisi, olisi aamusella nimittäin lähtö  GoExpo messuille!

 

Siellä on varmasti kyllä paljon nähtävää ja toivottavasti testattavaa. Hevosiakin olisi paikalla ja sehän sopii tällaiselle heppamiehelle kuin minä 🙂

24

Mukavaa viikonloppua kaikille!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Naavakuusikon tarinoita tiipiissä myrskysäällä. Lapsien kera arvostelua kirjasta nuotion äärellä.

18

Nyt oli todellakin synkkä ja myrskyinen päivä! Vettä satoi ja kova tuuli vihmoi aamusta asti. Suunniteltu oli kuitenkin, että tänään lähdettäisiin muutaman lapsen voimin Tampereen luontokoulu korennon tiipiin. Luettavana olisi Kari Välimäen uusi kirja Naavakuusikon tarinoita. Samalla voidaan harjoitella tulen tekoa tiipiissä perinteisin erätaidoin tulusraudoilla ja tutustua taulan valmistukseen.

10

Lähdimme liikkeelle sateen halkoessa ilmaa, päällä oli lapsilla varmuudenvuoksi kurahousut & kumpparit ja tällä säällä kyllä ihan paikallaan. Ilma ei ollut lämmin johtuen hyytävästä, puuskaisesta tuulesta. Nyt olikin luvattu jopa myrsky puuska lukemia ja tuulen nopeus oli muutenkin napakkaa. Napattiin omat puut mukaan matkaan ja eväänä oli tällä kertaa näppäriä nakkeja, mehua ja nameja. Niitä olisi helppo nakertaa kun luettaisiin kirjaa.

Osa lapsista tuli muulla kyydillä paikalle ja pikkuista jännitystä saattoi leijua ilmassa. Ajomatkalla oli puhuttu että mennään intiaani tiipiin lukemaan uutta kirjaa josta kaivataan arviota asiantuntioilta, kuulijakunnalta itseltään. Nyt mukana oli lapsia ikähaarukalla 3-7 vuotta. Saatiinpa paikalle meidän erämummo nakinpaisto avuksi. Aijemmin kirjaa oli kotona lukeneet teini-ikäiset 14-18v nuoret.

Lapset olivat reippaalla tuulella ja matkan pituus ei ollut haitannut heitä. Ajomatka kesti noin 30min. Lapset juoksivat autosta iloisesi ja Eräipana etunenässä kiisi jo tiipiä kohden. Mäki oli alas liukas ja pyllyllään siinä oltiin helposti, lasten innokas ääni kuului varmasti Terälahden ytimeen asti!

 

Laitettiin heti tulet palamaan ja tiipiin saatiin tunnelmallinen valaistus ja lämpöä. Mukana oli lampaantaljoja, jotta istuminen puisilla penkeillä olisi miellyttävämpää. Lapset kokeilivat tulusraudalla pii tai kvartsikiveen kipinän iskemistä. Ihmeteltiin kuinka kummassa ihmiset olivat osanneet keksiä tulenteon taidon. Pohdittiin taulan samettisuutta ja miten sitä hyödynnetään tulen kytemisessä, miten puolestaan arinakääpä piti sitten yllä tulta aikoinaan.

23

Nakit kypsyivät ja aloitettiin luku puuhat. Kirja kulki näppärästi kokonsa puolesta repussa ja pehmeäkantisuus oli plussaa jotta taipuisi hieman repussa. Lapset istuivat viereeni nakit hyppysissää, kätevästi suodatinpusseissa jolloin ketsupinkin dippaaminen onnistuu. Kirjassa juoni kulkee aina omassa pikku tarinassaan, omalla painollaan ja seuraavassa tarinassa on oma juonensa. Joissakin tarinoissa voi olla viittauksia jo menneeseen tarinaan. Pienimpiä lapsia kiinnosti olisiko kuvia, mutta kirjassa ei ole joka sivulla kuvitusta. Mustavalkoisia todella taidokkaita kuvia oli kyllä kirjassa ja pikkususi erityisesti kiinnosti niissä. Kuvat kirjaan on piirtänyt Jaana Ojalainen.19Alussa tulee tutuksi kirjan päähahmot jotka ovat metsiemme asukkeja. Tapahtumat sijoittuvat pääosin metsään ja hamojen seikkailut sopivat sinne hienosti, nimi Naavakuusikon tarinoita on kirjalle kuin nappi otsaan! Kirjassa päähahmoina ovat peikko, pikkuinensusi, karhu ja kettu, jokainen omanlaisensa persoona. Kirjassa on myös maahisia, hiiriä, ihmisiä, korppi  ja muita sivuhahmoja. Lapsilla tuli paljon kysymyksiä kirjan edetessä ”jaksaako oikeasti jänis kantaa karhunruhoa ja miksi karhussa oli vetoketju?”. Joissakin kohdissa lapset kaipasivat tarkennusta mitä tapahtui, kirjan tempo on melko vauhdikas. 

24

 

 

Kirjassa on monia pieniä tarinoita ja kirja kannattaa aloittaa alusta, jotta hahmot tulevat tutuiksi.  Kielikuvia oli käytetty hyvin, osaa piti avata nuoremmille kuulijoille ja välillä palata luettuun kohtaan uudelleen. Kirjan tapahtumat ovat siis pääosin metsässä, puron varrella väillä pilven päällä ja toisinaan jonkun hahmon kotona. Karhu tykkäsi esimerkiksi köllötellä sohvalla usein, myös ruokakomero tuli tutuksi. Lapset huomasivat hienosti hahmojen välisiä suhteita ja millaisia luonteenpiirteitä hahmoilla on. Myös tunteita käsitellään erilaisin ilmaisuin ”pieni sudenpoikanen nostaa päätään. Mitä on rakastuminen?Se kysyy. -Pitääkö silloin ottaa sydän irti? Tekeekö se kipeää? Rakastuminen tekee kipeää jos rakastuu yksin. Vastakkain rakastuminen on hyvä. Se on silloin kumppanuutta. -Se on ihan koko metsä, karhu lisää ketun piirtämään mielikuvaan.” Tuulen puuskat kuuluivat ulkona hienosti ja tiipiin lämmössä oli kyllä oikea elämys lukea eläinten seikkailusta! Kolme vuotias Eräipana innostui kirjasta siten, ettei malttanut olla hiljaa. Viisivuotias, tarkkaavainen kuuntelija puolestaan jaksoi keskittyä jo sujuvammin kirjan kulkuun. Kirjassa on pohdittu taidokkaasti myös luontoa ja miten nämä eläimet ihmistä kuvailevat ”Pieni sudenpoikanen seisoo mäen harjalla ja katselee kaupunkia, ihmisten metsää”. Joissain tarinoiden teksteissä saattaa olla kohtia joita kaikki ihan pienet eivät ymmärrä.  Aikuinen voi miettiä, onko esimerkiksi kirjan loppu puolella, viinaa juova karhu itsetuhoisen metsään menijän kanssa lapsille vielä ymmärrettävää. Itse jätin tarinan väliin niiltä osin, koska tekstin sanoma ei näin pieniin toimisi oman arvioni mukaan. Teini-ikäiset ymmärsivät lopun idean puolestaan jo hyvin.

5

 

Tarinat kuljettivat maistelemaan hattaraisia lumihiutaleita ja keväisille niityille joissa aurinko tuoksui. Niihin tunnelmiin oli ihana uppoutua. Lapset keskeyttivät välillä ja kertoivat iloisesti omia ajatuksiaan keväästä, miltä se heistä tuoksui; auringolta! Liftaava karhu herätti hilpeyttä ”mitäs jos mekin nähdään karhu kotimatkalla, peukalo pystyssä. Otetaanhan se kyytiin?” Tai millainen on kettuinen ääni jolla kutsutaan kaloja vedenpintaan, toimiisiko se oikeasti?

Suomalaista kulttuuria saatiin kokea kirjassa myös. Mikäs sen suomalaisempaa kuin saunominen ja marjastaminen. Maisemien kuvaukset ovat osuvasti myös suomalaisia, pellot ”lehmän munineen” (se aiheutti kuulija kunnassa valtavan naurun ja innon kertoa mitä ne heistä ovat).

Lapsista nuorimmat 3-4 vuotiaat antoivat arvostelussa pisteitä peikosta ja sudesta sekä juuston syömisestä. Hauskaa oli myös kun karhu ja nainen lentävät täysikuun aikaan luudalla. Vanhempien lapsien 5-7 vuotiaiden näkökulmasta kirjaa oli kiva kuunnella ja herätti paljon ajatuksia miten luonto toimii oikeasti ja mitä tunteita eläimet ja muut hahmot tunsivat, mitä on ystävyys. 14-18v nuorten arvio kirjasta oli jo erilainen ja kirjan jäsentely oli helpompaa. Nuorissa kirja herätti kysymyksiä ihmisenä olemisesta, erityisesti lopussa jossa peikko oli muuttumassa ihmiseksi ”sitä pelottaa, se tahdo olla ihminen”. Ajattelu oli nuorilla hyvinkin taitavaa, miten vertauskuvana peikko on muuttumassa, muuksi kuin omaksi itsekseen ja se ei tunnu hyvätä peikosta. Mahtavaa pohdintaa nuorilta!

Itse arvioisin että kirja sopii paremmin jo isommille lapsille, kirjoitusasun vuoksi joka vaatii pohdintaa ja ymmärtämistä, esimerkiksi mikä oli unta.  Aikuisille kirja sopii hyvin, herättämään ajatuksia ihmisyydestä. Mielestäni kirjan hahmot henkivät ihmisen erilaisia piirteitä erilaisine ominaisuuksineen ja tapoineeen elää ja ajatella. Kirja on perinteisestä satukirjasta poikkeava, mielenkiitoinnen ja minun teki mieli lukea koko kirja heti itsekseni. Iso kiitos Kari Välimäki!

19

 

 

Tampereen luontokoulu Korennon laavu siltoineen ja Kalmakurjenkosken pyörteet! Helppoa päiväretkeilyä leppoisaan tahtiin.

5

51

Omat lapsuuden ja teinivuosien kulmat kutsuivat, pidemmän aikaa on pitänyt käydä tuossa kohteessa. Vanha yläasteeni oli muuttunut Luontokoulu Korennoksi ja toki kiinnosti millainen olisi koulun lähelle rakennettu laavu. Itseä kiinnosti myös se, että olisko vanhan myllyn luona, melontareitin varrella Kalmakurjenkoskella koskikaroja! ihania pikkuisia sirpakoita lintuja, niitä olisi kiva bongailla ja näyttää Eräipanalle. Nyt siis tuumasta toimeen, harmaan päivän piristykseksi kotiseutu matkailua. Miehen isommat lapset eivät lämmenneet tälle laavu ja lintubongaus retkelle, kaikkeni yritin, mutta muu oli vetovoimaisempaa jopa tiskikoneen tyhjennys.

Pakattiin mukaan helposti valmiit eväät, voileipää, mehua, kaurakeksejä ja kahvia. Välillä kiva lähteä ihan rennosti ja keskittyä vaikka niihin lintuihin, eikä nuotion sytyttelyyn. Retkeilyn ei kaiken kaikkiaan tarvitsella olla mitään rakettitiede ”bushcraft” (mielestäni sana kuvaa lähinnä perinnetaitoja) kikkailua. Ulkona raikkaan ilman haukkaaminen ja yhdessä oleminen on mielestäni tärkeimpiä asioita. Se että on aikaa niin lapselle, kuin muulle mahdolliselle seuralle ei ole itsestään selvyys. Lapsi yleensä nauttii kun saa pyytteetöntä ja aitoa huomiota, jotain yhdessä tekemistä. eikä tekemisenkään tarvitse olla muuta kuin pysähtymistä ja asioiden ihmettelyä tai vapaata olemista.

Ensiapulaukku sujahti reppuun, vara tumput, talouspaperia, otsalamput, parit muovipussit, puukko, narua, ne on sellaisia asioita jotka yleensä aina on mukana repussa. Ainakin sen huomaa jos ne tarvittaessa puuttuu. Nyt ei tehtäisi edes nuotiota joten tulenteko välineet saivat jäädä kotiin.

Sitten matkaan! Nyt alkaa tuntumaan että mummo saa perustaa kohta oman blogin ”erä mummo reissaa kevyesti”, nimittäin kukapa lähti ajankulukseen ulkoilemaan! Mummo! Eräipana oli toki ihan innoissaan koska mummo on universumin mahtavin. On suuri etuoikeus että lapsella on mummo, mummo joka jaksaa olla läsnä ja kiinnostunut Eräipanan touhuista, sekä myös olla mieheni lapsien elämässä läsnä.

Suunta teiskoon! kura loiskui ja höpötys kävi kun kurvattiin Tampereen pohjois osaan, Terälahteen koordinaatit (Niemikyläntie 14
34260 Terälahti). Tampereelta Teiskontielle (12), siitä E63 jyväskyläntielle, Kaitavedentielle 338, sitä sitten huristellaan kohti Sorilaa & Kämmenniemeä ja jatketaan vielä Terälahteen. Bussilla 90 pääsee myös tänne. Terälahti on aikoinaan ollut vilkas pikku paikka, nykyyän valitettavasti kato on sielläkin käynyt ja palvelut / toiminnat ovat kutistuneet. Ei ole enään huoltoasemaa ja paria kyläkauppaa. Mutta, sale kauppa on ainakin! Se on ihan ytimessä josta näkyykin melkein kohteeseemme. Salen jälkeen käännytään oikealle Tampereelta tultaessa ylämäkeen, jossa heti oikelalla näkyy iso keltainen puurakennus. Auton sai parkkiin matalan punaisen puurakennuksen taakse jossa on myös kirjasto.

62

Lähdimme tutustumaan miltä maisemat näyttää nykyään. Tuli kyllä haikea olo. Täällä sitä oli itse teininä opiskellut, enmmän ja vähemmän tehokkaasti. Suunta alaspäin, parkkipaikalta siis. Edessä näkyi tiipi joka veti eräipanaa puoleensa kuin hunaja kärpästä. Käytiin ihailemassa tätä inkkarien asumusta ja eräipana ihastui ikihyviksi!

 

Jatkettiin matkaa polkua pitkin loivasti vasemmalle metsään, kyltin mukaan. Edessä oli avaraa kuusikkoa ja polku kulki Kiimajoen vartta. (Terälahdesta saa muuten kanootteja vuokralle 🙂 ). Polku oli hyvässä kunnossa ja huomasi että täällä puuhastellan lasten kanssa. eräipana kipitti vauhdilla edellä ja ihaili kalliota ja selkeitä sudenjälikiä (ilmeisesti myös suosittu lenkkeily reittikin). Pientä ylämäkeä oli edessä ja kohta eteen tuli joen ylittävä silta! Silta oli todella lapsiystävälliseksi rakennettu, hyvä verkko ja kiipeily pieniltä ei onnistuisi koska puiset rakenteet oli verkon ulkopuolella. Sillalla oli matallalla infokyltti koskikarasta, juurikin siitä tumma-valkoisesta söpöläisestä. Koitettiin olla hipihiljaa..ei näkynyt. mutta joen pohja näkyi hyvin ja kuinka virtaus liikutti vesikasveja. Juuri kun lähdimme sillalta pieni tumma piste vilahti silmäkumassa ja myöhästyin, koskikara. Tätä tipua en tavoittanut enään, harmi!

39

 

Melko jyrkän nousun jälkeen saavuttiin laavulle ja se oli todella kiva! mukavan avara ympäristö ja iso ruokailukatos. Tasapainoiluun oli omia pölkkyjä ja tukkeja. Nuotion edessä oli myös isomalle seurueelle istumapaikat ympyrässä. PuuCee löytyi myös. Puut tuodaan itse kun käyttää laavua. Matka ei ollut pitkä kävellä ja polun varrella oli sopivasti kaikkea kiinnostavaa ja tuo joen ylitys siltaa pitkin on hyvä lisä. Isoman lapsi porukan kanssa tuo laavun ympärillä oleva avara tila mahdollistaa helpomman silmällä pidettävyyden 🙂 Vaunujen kanssa paikalle ei pääse ainakaan tätä kautta. Polku jatkuu laavulta eteenpäin ja on leveä ja hyvä kuntoinen, mutta ei nyt käyty sitä kovin pitkälle kävelemässä. Tuo polku päätyy metsätielle jota lounaaseen kuljettaessa tulee Petääjärven tielle ja toinen pää päätyy pellon laitaan. Jos pellon laitaa jatkaa niin päätyy Kalmakurjen koskelle. Tosin pellonlaita on melko rämpimistä. Koskelta puolestaan pääsee tietä pitkin takaisin Luontokoululle, matkaa tulee silloin karkeasti laskettuna 4km. Luontokoululta laavulle on noin 700m.

45

47

Me kaipasimme nyt ruokaa ja herkkuja, kokeiltiimpa siis katos ruokailua. Eräipanalla oli höpötysvaihe taas ja kuulti hienoja satuja kuinka isi on pyydystänyt lohikäärmeen ja hän koirien kanssa sitten ruokkinut sitä matokeitolla. Tämä lohikäärme on kuulemma todella ystävällistä sorttia ja asuu meillä olohuoneessa, erityisesti viihtyy keinutuolissa. Välillä tulisi kyllä kirjoittaa ylös kaikkia hauskoja sepustuksia mitä eräipanan suusta kuulee. simppeli eväsreki tuntuu hyvältä ❤

29

Leivät maistui ja samoin donitsit jota mummo oli yllärinä napannut mukaan, nam! Huomasi että Eräipanaan tuli kummasti virtaa ja leikittiin hyvä tovi vielä! Lunta oli sen verran että siitä sai kasattua yhdessä parit T-rexit ja juostiin keppien kanssa merirosvoina ohessa. Paikkana kyllä omasta mielestä todella toimiva! Takaisin paluu matkalla katseltiin vielä rusakoiden jälkiä jotka kulki joen rannan lumipeitteellä ja koitettiin bongata koskikara.

Tiipiin olisi toki pitänyt jäädä vielä, mutta lupasin että voidaan tulla sitä vielä ihailemaan uudelleen. Matka jatkui autolla lähelle kalmakurjen koskelle. Käytiin katsomassa oliko täällä koskikaraa, no yksi kaveri näkyi. Mutta juuri kun näin linnun se lensi alas koskelle ja kun minä kipitin alas niin lintu lensi ylös. Koitin välimaaston tekniikkaa, mutta kadotin koko linnun. Ehkä joku päivä suuntaan yksin varsinaisesti lintubongailuun. Pienen malttamattoman lapsen kanssa koskiympäristö pidemmän päälle ei ihan vielä sovi (meillä). Ompahan joku tuosta koskesta kajakillakin laskenut, melontareitillä kun on. Onneksi tämän saa ylitettyä myös tietä myöden 🙂 Vaativuus tasolta koski luokitellaan V luokkaan eli putouskoski/ vuoristokoski, äärimmäisen vaikea. https://www.kiimajoki.fi/index.html Kannattaa tutustua reittikuvaukseen kun suunnittelee melonta retkeä, mielestäni erittäin toimivat sivut!

60

Oli hurjan kiva käydä pitkästä aikaa omilla teinivuosien kulmilla, vähän eri näkö vinkkelistä ja tutustua itselle uuteen laavuun!

Tänne palataan ensi kerralla ihan eri kokoonpanolla!

Ipanat vauhdissa Kintulammilla & mitä materiaalia käytän ulkona opetuksessa

2

 

 

Mahtavaa! Lunta vihdoin, vähän märkää muttta lunta kuitenkin! Tänään saatiin metsäretkelle mukaan pientä lisä seuraa! Kaksi lasta innoissaan suunnittelemassa retkeä kuullosti hauskalta. Eväs toiveet oli melkoisen sokeri överiset näin aikuisen näkökulmasta. Koska vieraamme oli saapunut kaupungin sykkeestä olisi hyvä ottaa hetki luonnossa ja käyttää molempien lasten energiat luonto puuhiin.

 

 

Itse käytän välillä Eräipana kanssa ikätasoon sopivia opetusmateriaaleja, esimerkisi kortteja. Eri materiaalien käyttö on toki ikä- ja ryhmäkoko sidonaista tai jos on vieraana esim. koululla, onko heillä jokin teema meneillään. Monet asiat voi toteuttaa ulkona kuten onneksi useissa  kouluissa ja varhaiskasvatuksessa on huomattu. Matematiikkaa vaikkappa kävyillä, muotoja, aakkosia, värejä, tuunnetaitoja, itseilmaisua, ryhmäyttämistä ja jokamiehen oikeuksia… Eräipana kertoi olevansa viimeksi kuin iso kivi koska on yhtä vahvaa ainesta 🙂 Hyviä materiaaleja löytyy mm.Mappa.fi, ulkoluokka.fi, Suomen latu. Mikkelin seudun ympäristö keskukselta löytyi materiaalia ja eräkummien materiaalipankissa on myös hyvää aineistoa! Internetissä on hurjasti vinkkejä miten voi hyödyntää eri materiaaleja. Sisällähän toimii vaikka muistipelinä. Mutta tässä siis kortti osastoa. Isoja kuvia olen käyttänyt eläinten turkisnäytteiden kanssa mitä itsellä on ”mikä turkis kuuluu mihinkin kuvaan”. Metsästyksetä puhun aina hyvin sensitiivisesti ja tuoden esiin luonnon monipuolisuuden ja sen kunniottamisen, sekä miten voimme suojella luontoa & hoitaa sitä. Muuten kaikki konkreetinen tekeminen on kiinnostavaa, kuten kiikarit, pimeällä erilaiset heijastinradat otsalamppujen kanssa, puukon käyttö kädestäpitäen, tulentekoa vanhoilla tuluksilla, kairan käytön opettelu, leipäkivien heittely veteen…

3

Eräipana puettiin säänkestävään GoreTex haalariin, vettä hylkiviin tumppuihin, merinovilla pipoon ja välissä on ruskovillan merinovilla haalari. Villasukat vielä jalkaan ja kengät joissa syvät urat sekä kuminen pinta mukaanlukematta varsi osaa. Vieraamme puettiin vielä kurahousuhin säätä pitävän kauniin haalarin lisäksi. Alle hänelle fleece haalari, villasukat jalkaan ja kosteutta kestävät tumput. Jalkaan neidille myöskengät joissa alaosa kumia.

DSC_0720

Mukaan kuitenkin pakattiin ihan varmuudenvuoksi kurahanskat molemmille ja vaihto sukat sekä muutamat hedelmäpussit (välieristeeksi tarvittaessa jos kastuu). EA-pakkaus  mukaan, otsalmput kaikille, luupit, puukko laatua J-P peltonen, nenäliinoja joka taskuun. Päätettiin ottaa kohde joka olisi lähellä ja kuitenkin sopivan kävely ja remuamis matkan päässä. Myös tieto että tie olisi aurattu vaikutti valintaan. Eli Kintulammin Saarijjärven laavu kohteeksi.

39

Ruokapolitiikkaan, herkkujen lisäksi lähti kuitenkin mukaan makkaraa paria sorttia ja leipiä mitä sai lämmittää nuotiolla. Ketsuppi ja sinappi mausteiksi sekä puolukkamehua molemmille muovipulloihin jotka olisivat samanlaiset (tämähän on oleellista ettei tule epäreiluuden tunteita).

Mummo halusi hypätä matkaan mukaan ja mikäs siinä sitten, olipa hälläkin ipanoille herkkuja matkassa. Ei muuta kun turvaistuimet paikalleen ja kohti metsää. Sää oli kevyen harmaa, mutta eipä se haitannut matkaa, vettä ei kuitenkaan satanut. Lapset takapenkillä lauloivat jotain mystistä vauvakielellä ja odottivat joko ollaan perillä. Tie oli hyvässä kunnossa ja parkkipaikalla yllättävän hiljaista. Lapset vapautettiin autosta ja vauhti oli mieletön! suunta oli lumikasassa heti, hyvä niin! Reppu selkään ja polulle.

1

L26eikittiin johtaja leikkiä, jokainen sai ohjata seikkailu ryhmää kohti määränpäätä. Ryhmän ohjaajan tuli kertoa mitä havaitsi ja kertoa se muille.

Esimerkiski kuulimme johtaja neidiltä miten koivussa kasvoi kääpä, sitä tutkittiin tarkasti lahossa puussa ja todettiin se taulakääväksi. Eräipana havaitsi polun vasemmalla puolella suuren kiven ja käytiin katsomassa sitä tarkasti, olisko aikoinaan jään kuljettama. Mummo oli puolestaan varma että ennen suurta vesilätäkkö jonka yli meni pitkokset oli lätäkössä krokotiili.

 

Konttaaminen lumessa ja välillä kieriminen ei hidastanut näiden lasten vauhtia. Matka pysäköinti alueelta laavulle on 700m. Aikaa tällä kertaa meni 40min mutta se ei sinänsä haitannut, aikaahan meillä oli. Laavulle päästyämme aloitettiin nuotion rakentelu. Mutta tällä kertaa ei puuliiterissä ollut kuin muutama pidempi ranka. Onneksi oli saha ja kirves vajassa tallessa. Yleensä puuhuolto on ollut moitteeton ja ei käynyt mielessäkään että ei olisi ollut puita (joita kyllä sitten auton perässä oli). sahattiin ja halottiin puita. Lapsista se oli hauskaa, sahan käyttöön saivat osallistua ja pienennettyjen puiden kantamiseen nuotio paikalle. Mummo on mestari kirveen kanssa ja lapset pysyivät nätisti kaukana.

Kohta meillä oli pienen pieniä puita joihin askarreltiin kiehisiä, sekä aivan pientä silppua joka kuivui taskussa nopsaan kiehisiä veistellessä. Niillä saatiin hyvin tuli syttymään ja isommat puut kuivumaan reunalle. Lapset eivät olleet luuppi hommista kiinnostuneita, liukumäki oli paljon jännempää! Pari muovipussia oli matkassa ja ne toimi loistavina liukureina. Kohta kuului mäestä että ”onko jo luokaaaa?!”. Kohta, ruoka olis valmis ja iloiset ipanat kiisivät paikalle ”hieman” kuraisina ja kosteina…myös neidin pipo otti hyvää osumaa tumppuun, joka oli käynyt noessa.

 

13

 

Ruokailun ajaksi naperoilta tumput pois. Inasen kylmät tumput päätyivät takkini sisään lämpiämään, siellä ne eivät ainakaan pala niin kuin joskus on päässyt käymään nuotiolla. Paljon on tullut vahingossa vähän ylilämmitettyä omiakin varusteita nuotion tuntumassa.

 

 

Kun pääruuat oli nautittu kasvot ketsupissa oli se paras juttu, jälkiruoka. siinä meni keksi jos toinenkin ja ehkä pari pullaa ohessa. Tämän jälkeen oli kyllä virtaa taas niin paljon että päätettiin rakentaa laavun viereen pikku kukkulalle lumiukot. Hartaudella ja intohimolla niitä rakennettiin ja maasta löytyi sopivaa hiusta ja nenää.  Lapset olivat todella ylpeitä teoksistaan ja toki ne kuvattiin tarkasti. Aapo oli toinen ja neiti avaruusolio.

DSC_0835

 

46Huomattiimpa että ilta oli hiipimässä koska alkoi hämärtämään, päätettin pakata kimpsut kasaan, siivota omat ja vähän muiden jälkiä. Nopein liikkein oltiin jälleen polulla ja mietittiin miltä se maasto nyt näyttää kun on hämärää. Lapsien mielikuvitus laukkais hienosti ja vahvalla tahdolla varustetut lapset leikkivät jälleen johtajaa. Tällä kertaa kuljettiin osittain rinnakkain ja käsi kädessä että varmasti kumpikin sai olla yhtäpaljon johtaja. Välillä kyllä jämähdettiin kun kuului varmasti rapinaa metsästä. Itseasiassa kyllä siellä orava oli iltahommissa kuusessa, varmaan korvatulppia lähtenyt etsimään. Lapsille koitan aina opettaa että metsässä ei huudeta, se on eläinten koti ja voi muuten jäädä paljon näkemättä jos karjuu. Yleensä ihmiset lähtevät näille retkeilyalueille hakemaan rauhaa ja rentoutumista ja se on syytä muistaa mielestäni. Hyviä tapoja on myös mielestäni tervetiä vastaan tulevaa polulla, antaa tietä ja kertoa jos jotain erityistä huomioitavaa matkalla esim. hiillos nuotiolla talvella, vettä pitkoksilla runsaasti etc.

47

70

Loppujen lopuksi lapset ihmettelivät niskat vinossa kuusien ja mäntyjen korkeutta ja missä on vakio korppi? Autoon mennessä tahti lapsilla oli hyvä vireinen. Laitoin auton penkkien ”takataskuihin” jätesäkit ns. potkusuojiksi. Välillä kun ne jalat vipattaa lujaakin vaikka kuinka sanoisi asiasta. Voihan ne virittää vaikka tekemällä pienemmän reijän säkin umpinaiseen päähän ja pujottaa koko etupenkin läpi. Välillä on kikkailtu niinkin 😉

Kumpikin lapsi oli yhtä hymyä jälleen kun ajeltiin kotiinpäin, kuunneltiin Miinan ja Manun seikkailua lapissa samalla. Mummoistui hykerrellen etupenkillä, oli saanut hänkin samalla hyvän happihyppelyn ihanien lapsien seurasssa. Tämä mummo kun on entinen lapsipuolen ammattilainen ja oikea ”erämummo” muutenkin. Ilman tuollaista äitiä tuskin olisin tälläinen, savunhajuinen luonnossa kuin kotonaan oleva äiti tyyppi.