Otamus; Tyyttikiven julmuus ja huikeat jyrkänteet!

Ajetaan ohi. Otamus mikäs se on? Tämä tapahtui muutama vuosi sitten, Ritajärven luonnonsuojelualueelle ajaessa 21hurauttaa tämän kohteen ohi helposti. Nyt kaivattiin uutta kohdetta ja tämä tuli mieleen kun pohti mihin Tampereelta ottaisi suuntaa, yhden päivän retkeen näin viikonloppuna. Sastamala ja mieleen painuneet sanat lapsuudesta ”Häijää, Viitaa, Perämaa”, täällä eleli sukua lehmineen aikoinaan.  Mutta en nyt lähde niille lapsuus retkille vaikka kerrottavaa olisi yöllisistä rapuretkistä paljon ❤

 

Sää oli nihkeä nahkean kostea ja pari senttiä lunta maassa, ehkä pakkasta yksi aste. Nakerrettiin aamupalaa ja katseltiin ulos harmauteen. Samalla pyörittelin päässä mikä lenkki olisi otollinen kuljettava. Vaihtoehtoja oli kolme 1. luontopolku joka olisi 2km ja luokiteltu haasteelliseksi. 2.Tilankierros pituudeltaan 5km muutamia haasteellisia kohtia. 3.Salminkierros 8,5km joka olisi helpoin reitti maastollisesti. Päädyttiin haasteelliseen maastoon ja luontopolkuun. Mikä tekee haasteelliseksi maaston? Jyrkät nousut ja louhikot, korkeita pudotuksia havaittavissa. Kuulostaa juuri hyvältä näin liukkaalla & hämärällä säällä siis. Kuvauksissa luontopolkua kehuttiin erittäin kauniiksi ja kun katselin maastokarttaa niin kyllähän siellä nousuja olisi, eli varmasti hienoja näköaloja myös! Melontareittiin puolestaan voisi tutustua kesällä. Reittien pituuksissa oli ennakko tutkimusten mukaan pieniä heittoja mutta uskoin nyt kylttejä paikanpäällä.

93

Vaatteiksi jotain millä olisi Eräipanan helppo itse liikkua ja myös helppo istua rinkan kyydissä. Vaihto tumput oli oleellista muistaa koska ne yleensä tuppaavat kastumaan eli laita kurahanskoja suosilla. Mitään rakettitiede vaatetusta ei tarvita, perus toppahaalari joka kylläkin hylkii vettä kohtuullisesti ja kengät joissa uralliset pohjat. Super hikoilijalle kevyt pipo. Äidille ja isille vaatetta jolla vois vaikka kontata ja mitkä päällä olisi helppo kantaa lasta ylämäkien kohdatessa. Kengät olisi nyt varmasti se tärkein juttu liukkauden ja maaston vaihteluiden vuoksi. Meillä on käytössä molemmilla Alpina Trapper kengät ja ne ovat olleet hyvät monipuolisessa käytössä. Pohjallisilla on helppo vaikuttaa kenkiin kesällä ja talvella. Talvisin lämpöpohjalliset joissa hopeinen pohja ja villa päällä, kesällä puolestaan hikeä syövät pohjalliset.

Ajettiin osoitteeseen: Otamussillantie 65, 36420 Sastamala ja kohteeseen oli mielestäni helppoa löytää. Paikalla on vuonna 2003 perustettu ihana kesäkahvila. Se miksi jo kahvila viehättää ulkoisesti on aito turve katto! Sijainti on myös näppärä koska tieltä siihen helppo poiketa, iso terassi ja venepaikat & laituri on ehdoton plussa! Laavu + kaksi tulipaikkaa, siistit PuuCeet ja roskikset löytyvät pihapiiristä. Erittäin matalan kynnyksen laavu ja kahvila on myös esteetön! Laavulla maksulla puita, toimii joko kesäisin kassalle maksuna tai myös tilisiirtona. Eli omat puut voi myös ottaa niin kuin me teimme (meillä on aina puita auton peräkontossa, ikinä ei voi tietää mistä itsensä löytää 😉 ).

6

 

89

Reitit lenkeille lähti kahvilan pihasta. Meidän luontopolku valinta lähti portaita ylös ajotielle josta tulimme. Reitti oli merkitty hyvin selvästi ja kulku tapahtui sillan yli metsään vasemmalle. Eräipana halusi pomppia itse ja antaa palaa! Maasto oli melko juurakkoista ja nousu alkoikin melkein heti. Matkalla tavattiin myös kylttejä joissa kerrottiin alueen kasveista, historiasta ja eläimistä. Ylämäki oli kyllä melko liukas, kallio alla ja sammalta sekä jäätä päällä. Eräipana kulki melko sutjakkaasti ja pysyttiin hänen vierellä kun tuli isompi kiipeäminen eteen. Pystysuoria pudotuksia joten luokittelen itse lasten kanssa vaaralliseksi. Todellakin oikea paikka pitää kiinni  Varoituskylttejä oli myös ja köysi yhdessä kohtaa nousua. Mutta maisemat Tupurlanjärvelle olivat kyllä komeat! Jos näin harmaana päivänäkin oli mykistävää omalla levollisella tavallaan niin mitenhän kesä väreineen. Tarvitsee tulla katsomaan kyllä!

69

 

Matka jatkui korkean huipun jälkeen ylhäällä mutta tasaisella maastolla ja polku kulki pellon laitaa. Ajatukset mahdollisista kauriista/ peuroista eivät olleet turhia, melko tuoreita oletettavan kauriin jälkiä löytyi pellon pientareelta heti. Lumijälkiä alkoikin tupsahdella enemmänkin ja niistäkös ilo syntyi koska niitä on toki hauska seurailla. Oli perus oravaa, kettu, metsämyyrä, mahdollinen lumikko, rusakko…kakkaa..myyrän kakkaa. Hauskaa oli näyttää miten rusakko oli huijannut kettua, jäljet noin vain loppuivat! Mutta kappas olivatkin siirtyneet pidemmälle ihan eri suuntaan. Ilmeisesti jäljistä päätellen kettu ei ollut tätä hoksannut.

32

 

Polku johti sekametsään, merkinnät olivat edelleen hyvin selkeät ja polku erottui mielestämme hyvin. Nyt eteen tuli se mahtavin juttu (minusta) Tyyttikivi! Siinä oli historiaa karuimmilaan, kivi oli aikoinaan toiminut ihmisten piiskaus paikkana. Ihminen joka oli tehnyt pikkurikoksen sai täällä tietyn määrän raipaniskuja. Kivi oli kyllä vaikuttava näky ja Eräipana olisi toki halunnut jäädä sinne etsimään lumikoita.

25

57

Reissu jatkui lepikkoon kirjaimellisesti, mutta polku oli siisti, ei risujen huitomista kasvoilta. Matka jatkui kohti Ristivuoren lakea ja täälläkin näkyi runsaasti pikku eläinten jälkiä ja muutama hömötiainen piti seuraa meille. Ristivuorella, sen korkeimmalla kohdalla Helaakalliolla puolestaan poltettiin aikoinaan helavalkeita ja kyläläiset kokoontuivat käräjäkiville. Helavalkeita (kokkoja) poltettiin toukojuhlien aikaan, (kevään juhla jolloinmyös karja päästettiin yleensä ulos) ja vielä varhemmin historiassa niillä karkoitettiin myös pahoja henkiä. Paikalla oli info taulu ja vieraskirjakin. Lähiseudun historia osaa toisinaan yllättää!

Siitä polku jatkaa takaisin kohti pellon piennarta, hyvin läheltä asuintaloa, mutta siinä se polku kulkee. Polku tulee pihaan johtavalle tielle ja sitä jatkettiin kunnes polku näkyy kääntyvänä oikealle hyvin merkattuna. Tästä kävelemme polun alkupisteelle ja siitä sillan yli kahvilalle. Eräipana kävelikin sitten koko matkan ja lapsenkatorinkka kulki vain tyhjänä selässä. Tuntuu että energiaa riittäisi kuitenkin jatkoonkin ja vauhtio vain kiihtyi loppua kohden.

Eväät meillä oli autossa ja nyt sitten eväille laavulle! Pikku naposteltavaa oli lapsenkatorinkassa ja myös vettä sekä EA-pakkaus. Omat puut kainaloon ja tekemään tulia. Makkarat paistui toiveen mukaan ja leivät lämpeni helposti, juustot valuen. Laavulla oli hyvin vielä puita ja muutenkin alue oli siisti. PuuCeet oli hyvin siistit kuten jo mainitsinkin ja ainakin yksi pottakin oli saatavilla. Joitakin ihmisiä oli juuri lähdössä kiertämään luontopolkua ja muutama ihminen kävi katsomassa rantaa.

Makkara ja lämpöiset leivät meni hyvin ja toki oli jälkipalaa (jälkiruokahan ei ole tarttunut Eräipanan sanavarastoon..). Paikalle tuli juuri meidän tehdessä lähtöä perhe makkararetkelle ja jutusteltiin Pirkanmaan retkikohteista, miten paljon onkaan loppujen lopuksi paikkoja saatavilla! Nyt sopii toivoa että hyvistä reiteistä pidettäisiin huolta ja omatoimi retkeilijät sulautuisivat joukkoon ja onhan meillä metsiä joissa kulkea. Hyvää loppuvaa tammikuuta kaikille, retkeillään tyylillämme kaikki ❤

 

Ei ihan mennyt niin kuin Strömsössä, Siitinjärvi ja pakkanen

pukalaan3Eräipana täälä moro!

Nyt sitten takaisin Pirkanmaalle! Oli kaunista ilmaa luvassa ja siltä se myös aamustakin näytti, eli matkaan mars! Äiti oli diktaattorillisesti julistanut ”tänään, tänään on Pukalan vuoro!”. Pukala on loistava paikka mielestäni retkeilyyn koska monenlaista lenkkiä saa sovellettua. Nyt Pukalaa ollaankin yhdistämässä Tampereen Kintulammin reitteihin. Pakkasta oli hieman ja kivan kuiva ilma pitkästä aikaa! Lämmin merinovillainen haalari päälle autoon ja pihalle hyvin sään kestävä haalari. Villasukat auto matkaksi ja lämpöiset huopavuorelliset talvikengät, säätä pitävät hanskat ja merinovillainen pipo päähän.

Ennen lähtöä syötiin tuhti aamupala ja matkaan otettiin myös yksi lemppari ruuistani; perunaa ja makkaraa! Se toimii aina meikäläiseen ja on nopea valmistaa, nuo kuiva muonat ei oiken kohtaa omaa makumaailmaa vaikka ne olisi itse valmistettuja. Jotkin niistä menettelee, kuten peruna/ bataattimuusi ja ruskeakastike, jos nuudelit lasketaan niin ne on ihan parasta! kerran äiti koitti syöttää minulle jotain itse kuvaamaansa ”kermaista pastaa kanttarelleilla” ei ihan toiminut, ehta makkara on tämän Eräipanan ykkös muona!

 

Varustuksiin kuului perus EA-pakkaus ja näin talvella ne tupla avaruuslakanat ja sormien/ varpaiden lämmittimet. Myös tehokkaamman otsalampun vara-akut oli mukana. Nyt äidin muisti oli tainnut tehdä taantuman, juuri tovi sittenhän se manaili google mapsin ”lyhyintä” reittiä. No, kuinkas nyt sitten kävikään. Äiti päätti että kokeillaan eri tietä perille tuonne Siitinjärven parkkipaikalle, pohjois osaan Pukalaa. 

lg

Mamma rattiin ja minä isin kanssa takapenkille. Suunnattiin kohti tuttua Teiskoa jonka metsät on kohta kartoitettu omatoimisen hyvin, perukoilla kun on sukuakin sopivasti kahvi taukoihin 😀 Ihana aurinko paisteli ja kaarsimme tutulle tielle Viitapohjaan ja siitä kartan mukaan pienemmille teille ja hieman pienemmille teille ja hmmm tie muuttui metsäautotien tapaiseksi jossa ei oltu ajettu ainakaan tänään. Nooo äiti ajatteli että kyllähän tästä vielä hyvin pääsee! Ei kuulemma haitannut kun ajaa hiljaa niin ei jää jumiin tai ojakaan imaise. Tämä kärrypolku kuitenkin muuttui kokoajan entistä pienemmäksi ja kohta olimme hyytävän suuren lätäkön edessä. Äiti pysäyttia auton ja meni katsomaan isin kanssa tilannetta. Tuosta lätäköstä mentäisiin korkeintaan tarktorilla. Joten nyt sitten pitäisi palata takaisin. Se ei kuitenkaan olisi niin helposti tehty kuin sanottu, lunta oli ja kääntymissen mahdollisuus oli pieni. Välillä auton pohja ehkä hieman hipoi maata ja kuoppia oli melko runsaasti.

pukalaan1

Olimme ohittaneet alaspäin oikealle viettävän pikkutien tovi sitten ja äitin oli pakko peruuttaa sinne- Takaisin hieman suuremmalle metsätielle olisi kilometrejä. Peruuttelu sujui hyvin, mutta kuten jo oli tiedossa, olisimme jumissa kun pitäisi kääntyä. Joten sekin tehtiin sitten suunnitelmallisesti ja mahdollsiimman loivasti. Isi pääsi työntämään pikkuisen vauhtia ja melko nopeasti oltiin irti, malttia vain ja rauhallisia liikkeitä. MUTTA ei siinä vielä kaikki. Nyt kartta ohjasi toiselle metsätielle jota ajettiin hetki ennen kun äiti huomasi että ollaampa eri tiellä missä pitäisi. Äiti päätti että peruuttaa matkan risteykseen, muuten ihan kiva mutta kerran jäätiin tiessä olevaan kuoppaan kiinni ja isi jälleen työntämään, tällä kertaa nokasta (vaihtelu virkistää). Kun päästiin takasin ”isolle tielle” äiti myösnsi tappion ja jatkoimme huollettua tietä tuttuun risteykseen joka osuu Teiskon Kirkkotielle. Olimme jumitelleet tutun metsän ja pellon takana, äiti ja isi tiesi hyvinkin missä oltiin ja olisimme saaneet onneksi jonkun tutun raktorilla tarvittaessa meitä kaivamaan ojasta (kuinka noloa..). Jospa äiti VIHDOIN oppisi! Onneksi minulla oli nakerrettavaa ja ihmeteltävää noiden aikuisten maltillisista tuumailuista (äiti taisi käydä kyllä jotain kuusta potkimassa salaa kerran). Eipä ole eka kerta kun jumitellaan jossain metsässä autolla…

DSC_0326

Eli jos laittaa navigaattoriin ositteeksi Metsisianpolku 245 oltaisiin parkkipaikalla. Tulimme Teiskon suunnasta ja ajoimme Enokunnantietä kunnes tie Juurakko, se vaihtuu puolesaan Metsisianpoluksi (Oriveden suunnasta pääsee näppärästi myös). Päästiin siitinjärven parkkipaikalle johtavaan risteykseen. Nyt iski äitiin epäily, muutama auto oli tien varressa parkissa, mutta uusia jälkiä parkkipaikalle oli lumessa. Tie on melko jyrkkä tästä suunnasta alas ja ei aina ihan huippu kunnossakaan, luntakin oli. Kohta kuului ääniä ja yksi iso pakettiauto ajeli mäkeä ylös. Pysäytettiin auto tämän päästyä tielle ja kysyttiin millaisessa kunnossa tie ja parkkipaikka olisi. Saatiin tieto että siellä olisi pari muutakin autoa ja yksi ihan pikkuinen kaara joten sinne ainakin pääsisi. Ajettiin parkkipaikalle ja käännettiin auto heti, nokka lähtö suuntaa. Pimeässä  mahdollinen haaste kääntää auto ja jos sattuu jäämään vaikka jumiin, niin se on valoisalla mukavempaa 😉 Jostain jäänyt äidille tämä ”lähtöön heti valmiina” ajatusmalli.

Aikaa oli mennyt paljon tähän autoiluun. Puettiin lämpöisesti päälle, minut rinkkaan jotta pääsisimme nopeasti laavulle. Huomattiin että parkkipaikan vieressä  olevalla nuotiopaikalla oli pari retkeilijää. Reitti on tuttu ja vauhti hyvä…kunnes. Nyt minusta tuntui että on kylmä ja kiukuttaa. Rinkassa minulla tulee joskus kylmä kun on paikallaan. Yleensä kuitenkin kuljen kävellen jolloin pysyy lämpimänä hyvin, nyt oli kuitenkin tarkoitus olla laavulla ennen kun ilta hämärtyisi. Äiti ja isi oli aika poikki tästä ”pikku” ajaelureissusta ja päätyivät eri ratkaisuun poiketen suunnitelmasta. Olisihan minut voinut laittaa avaruuslakanaan rinkassa ja lämmittimet varpaille. Mutta, nyt mentiin helpoimman kautta. Pääsin ulos rinkasta polulle. Totesin että olin ihan voimaton kun oltiin istuttu autossa ja tovi nyt rinkassa. Äiti ja isi laittoivat mukana olleiden ohuempien villa tumppujen päälle lämmittimet ja yhdet isot aikuisten laskettelu tumput niiden päälle. Pian sormet olikin ihan lämpöiset ja kun vielä liikuttelin niitä niin veri kiertää taas hyvin.

flf

DSC_0324

 

Käveltiin siinä polkua ja pitkoksia pitkin takasin parkkipaikan tulipaikkaa kohti. Matka takasin olikin oikeastaan kiva eikä kylmyys enään vaivannut! Ei kiukuttanut yhtään ja sai juosta, kiipeillä, arvuutella kasveja, ihmetellä jäätynyttä vaahtoa purossa. Äidistä on hauskaa kertoa minulle erilaisista kasveista ja eläimistä ja välillä kokeillaan puiden ja kivien pintoja, tehdään niistä havaintoja kuten ”kilpikaarna tuntuu ihan lohikäärmeen nahkalta”, mielikuvitusta siis saa käyttää aina! Välillä möngin kaatuneiden puiden alta ja välillä ratsastin puun rungolla kuin ritari konsanaan! Aikaa tässä kului mysö hyvin kun sain ihan itse määritellä tahtia! Äiti ja isi saivat ihan rauhassa haukata rennosti happea, eikä nuppia kiristänyt yksikään ruuvi.

DSC_0320

DSC_0313

Järven rannalla ihailtiin jo laskevaa aurinkoa ja toivottiin että pakkanen pysyisi nyt, pääsisi turvallisesti jäälle! Tulipaikalta oli juuri lähdössä kaksi ihmistä ja heitä huvitti kovasti kun juoksin etunenässä nuotiolle ja esittelin itseni. Kerroin ohessa tietenkin että äiti ja isi päätti palata takaisin koska törmättiin leijonaan metsässä, en tiedä mikä tarinassa heitä niin huvitti. Onhan kuitenkin huomion arvoista että Siitinjärven kulmilla elää teräväkynsinen leijona. Heipat heiluteltiin ja päästiin valmiille nuotiolle joka kaipasi hieman puita. Puuvajassa oli muutama pitkä ranka jota tarvitsi hieman sahata ja pilkkoa. Valmiit puut olivat loppuneet tällä hekellä. nuotiopaikan vieressä on virallisesti yhdelle teltalle myös paikka ja siinä on esimerkiksi hyvä harjoitella lapsen kanssa telttailua.

Tuuli kävi melko navakasti tähän ja nenä oli aika punaisena, mutta ei se tällä hetkellä haitannut kun sai olla liikeessä ja autella nuotion kanssa. Pian äiti oli paistanut meille pyttipannua, tällä välin isi olikin melkein hörppinyt koko termarillisen kuumaa kahvi, se on semmoinen vilukissa. Vaikka isi kuinka toppaisi itsensä niin tuntuu että aina joku kohta on kylmänä, nyt näkäjään nenä. Isi sai joulupukilta oman Anar Garra merinovilla aluskerraston ja oli kyllä siitä innoissan ja todennut sen lämpimäksi! Itselläni onkin Ruskovillan merinovillahaalari ja äitillä on Devold merinovilla kerrasto, se näistä hyviksi havaituista lämmittimistä. Ruoka oli aivan ihanaa ja lämmitti hyvin! Äiti syötti minulle lautaselta ruuan  niin ei tarvinnut minun otta tumppuja pois. Isot aikuisten lasketteluhanskat oli vaihtuineet omiin toppa rukkasiin jo. Meno päällä sain vielä mehua ja keksiä jälkkäriksi, äidillekkin oli jäänyt tippa kahvia onneksi. Siinä sitten istuttiin alustan päällä, kuin ellun kanat ja todettiin että ompas kivaa loppujen lopuksi! Asioiden soveltaminen ja suunnitelman muuttaminenon joskus paikallaan jotta saadaan kiva kokemus!

lvv

lffk

Ilta oli jo saapunut, ympärillä oli pimeää ihan huomaamattaan. Päätettiin että nyt ajetaan sitä tuttua reittiä takasin kotiin. Seuraavalla Pukalan  reissulla tänne Siitinjärven parkkipaikalle tullaan jatkossa tätä helpompaa reittiä 😉 Kyllä tuonne laavulle tai Valkeajärven nuotiopaikalle jokin muu päivä hyvin! Ne ovat kyllä käymisen arvoisia ainakin äitin ja isin mielestä! Aikuisia kiehtoo nuo hautaröykkiöt eli Lapinrauniot (Ikkalan luoteispuoli, mäen päällä). Muutenkin Pukalan reitit ovat olleet erittäin mukavia kulkea ja rengasreittien käyttö on hyvä ominaisuus. Tavisin väkeä käy vähemmän ja polut saattavat olla kävelemättömiä ja puden reitti merkinnät voivat olla tuulen syystä lumen peittämiä joskus (tämä siis muistutuksena reittien kanssa). Virallisesti vain Juurakon parkkipaikalle on auraus talvisin. Mutta oma kokemus on että aurausta on ollut myös isommalla tiellä joka kulkee Siitinjärven parkkialaueelle käännyttäessä (Metsisianpolku). Tässä on välillä tienvarressa autoja tai ajettu siten että on Siitinjärven parkkipaikalle johtavalle tielle tampattua uraa.

sc

dv

Mutta, me palaamme vielä! Illan hämärissä kotiin ajettaessa nähtiin kauniita lumisa puita ja muutama rusakko…sitten uni tuli ja vei voiton. Hieman erilainen ajeluretki tänään, mutta tulipa onneksi ulkoiltuakkin edes reilut kolme tuntia.

sds

Ahvenlammen tulet kutsui Luostolla ja yöllinen ajo takaisin Tampereelle!

a21Pahoitelut näin alkuun vähän venyneestä tekstistä, lähtee joskus lapasesta!

Aika Luostolla on kulunut nopeasti,ihan liian nopeasti. Tämä tuntuu paikalta johon voisi jäädä tutkimaan luontoa ja ihmettelemään elämää. Tänään olisi viimeinen päivä kuitenkin näissä lumisissa maisemissa. Olin ajatellut että olisi juuri sopiva päivä lähteä retkelle ja kivan matkan päässä olisi myös Tikkalaavu tunturissa.

Tikkalaavulle pääsisi näppärästi ihan laskettelu rinteen kupeesta lumigengillä ja näkisi hyvät maisemat korkealta samalla!

 

Tuumasta toimeen siis! Pakkasin lapsenkantorinkkaan lounaan joka toiveesta sisälsi: makkaraa, kurkkua ja keksejä sekä maitoa + mehua. No muuta otin mukaan myös,kuten kahvin termariin, vettä, suklaata, pähkinöitä ja yhden hätävara valmis ruuan (pasta carbonara/ blå band). EA-pakkaus jossa nyt jälleen varmuudeksi 2x avaruuslakanaa, napsautettavat käsien/ varpaiden lämmittimet (Savotta), pieniä muovipusseja 5 (jos sukka kastuu esim  ja yksi roskille), nenäliinoja ja puukko & vesitiivis sytytys tarvike pussi (myrskytikut, pitkät tulitikut, tuohirullia joissa katajaniiniä sisässä, 3 sytytyspalaa), kevytuntuvatakki joka mene todella pieneen. Pienellä varauksella aina uuteen maastoon kuitenkin, etenkin talvella. Rinkan ulkopuolelle sai istuinalustan hyvin ja ulkona oleviin taskuihin kaikkea mitä voi tarvita kuten pitkä naru rullalla,valmentajan pilli (ei kuulallinenkoska se kuula saattaapi jäätyä), muumi patukoita ja alueen kartta & kompassi sekä otsalamppuja 2. Takin taskuun menisi avaava astmalääke ja paidan sisään varavirta. Kaikki mahtui hyvin rinkkaan vaikka painoa onkin kiitettävät 23kg kun lapsi on sisässä. Myös ystäväni tiesi suunnitelmastamme ja oli kertonutkin laavusta sekä mitä reittejä käyttäen sinne pääsisi. Hän oli myös kertonut reitin profiilista tarkkaan ja kuullosti hyvältä, vaikkakin jyrkältä osittain.

a39

Eräipana itsessään oli hyppinyt aamu kuudesta jo liikkeelle, innoissaan että pääsee jälleen lumeen riehumaan! Mukava ilma, kevyt pakkanen  n-12c eikä edes tuullut juurikaan. Hurautettiimpa sitten reitin lähtöpisteelle… no tuota.. Yöllähän olis satanut lunta,sillain ihan reippaasti 20cm. Kohta josta lumikenkäily reitti ylös lähtisi oli täysin kulkematon. Eilen ei ollut mennyt siitä retkiryhmää kuulin näin kerrottavan oppailta. Koska rinteen profiili olisi jyrkkä aluksi ja Eräipanan tulisi yksi kohta kiivetä itsekseen tuli itselle olo että nyt on liian kova mäki edessä tällä lumimäärällä. Eli yli oman polven oli lunta kun kävi kokeilemassa. Siinä ei lumikengilläkään jaksaisi omalla kunnolla +23kg lapsi selässä ylös. Ehkä yksin ja tavallisen rinkan kanssa isollakin painolla selkiäisi ylös, mutta liikkuva tyyppi rinkassa on eri juttu ja tarkoitus oli kivaa nauttimista luonnosta kaksi eikä suorittamista verenmaku suussa.

a34

a8

Päätettiin Eräipanan kanssa yhdessä että otetaan Tikkalaavu seuraavalla Luoston reissulla haltuun 😉 NYT mennään Ahvenlammen katetulle tulipaikalle johon olisi helppo pääsy varmasti! Voitaisiin vähän omatoimi tutkailla tasaisempaa lähi maastoa ennen sitä ja tehdä vaikka sata lumienkeliä tai tutkia jälkiä, piirtää lumeen kuvia,.

Luonon muodostelmat lumen kanssa on hienoja, vasemmalla oli juurikin sellainen peikkojen pesän oviaukko maanalle 😉

 

 

Auto parkkiin hotellin eteen ja siitä sujahdus hotellin taakse jossa kulkee valaistu, aurattu minun silmin ”lenkkipolku” pituudeltaan 2,8km (pääsee siis lasterattaiden tai pyörätuolin kanssa, on loivia ylämäkiä kylläkin matkassa). Koska lenkkipolulta lähti uria kohti tunturia ja niissä lumi ei upottanut, kävelimme niitä myöden ilman lumikenkiä ja Eräipana sai todellakin riekkua lumessa & leikkiä näätää. Täällä näkyi muuten maastokatta sovelluskin hyvin. Olin ystävälleni ilmoittanut tästä suunnitelman muutoksesta ja se on aina osa turvallisuutta kun lähtee liikkeelle, että jollain tieto mitä olet suunnitellut ja onko muutoksia.

Me seurailimme kelkan ja välillä metsäsuksien jälkiä ja toisinaan siitä erkaantuvia ihmisten tekemiä polkuja, ne eivät hurjasti upottaneet. Eipä tullut ketään vastaan, ei edes hotellin pihasta lenkkipolulle lähtiessä. Välillä istahdettiin hörppäämään mehua lumikasan päälle ja juteltiin miten ihanaa on olla kaksin lumessa tutkimusretkellä. Täällähän oli pienelle lapselle paljon upeutta ja Eräipana ihaili edessä olevaa Ukko-Luoston tunturia, pohtien että siellä ne peikot asuu. Yksi kuukkeli nähtiin, ketun jälkiä ja pikku hömötiasia liiteli kuusien seassa. Jonkin aikaa kierreltiin ja leikittiin samalla vaanivia susia, no susien tulee nälkä ja otettiin suunta takaisin lenkkipolulle.

Lähestyttiin Ahvenlammen kotaa. Ihan umpikota tämä ei ole, eikä kotus tai laavukaan varsinaisesti, eli kota-laavu lienee lähin nimitys tälle 🙂 Tai tulistelu paikka kuten internet sivut sanovat.

a19

Haettiin puuliiteristä hieman nahkeita puita, puuliiteriin pääsi kovalla tuulella raoista lunta joten kaiveltiin keskemmältä hieman kuivempaa puuta. Puita oli kyllä runsaasti kaikenkaikkiaan. PuuCee löytyi myös läheltä ja oli siisti. Muutama siideri ja olut tölkki oli kodalla ja karkkipapereita penkkien alla lojui hajanaisesti.

Pilkottiin jälleen halkoja puukolla pienemmäksi ja veisteltiin niihin kiehisiä, pientä silppua hyvin koivu haloista ja kohta meillä paloi tasaisesti tuli. Tulen ympärille muutamia halkoja kuivumaan. Itse laitan välillä kuivumaan pikku silppua takin/ paidan sisään koska se kuivuu siellä todella nopeasti ja palaa siten hyvn jos tuli meinaa hyytyä tai on kasaamassa tulentekoon tarpeita.

Eräipana seuraili mitä tehtiin ja leikki puukon tupella lohikäärmeiden kouluttajaa ja välillä leikki tekevänsä pienempiä puita tupella. Toisinaan, kädestä pitäen tehdään yhdessä kiehisiä puuhun ja Eräipana on näppärä repimään haloista tuohta sytykkeeksi, ihan tumput kädessäkin.

a23

Makkarat räjähteli tulilla ja Eräipana oli varma että niissä oli pommeja. Oli kyllä hyvää lämmin ruoka tähän kohtaan! Osan makkarastaan eräipana söi paljain sormin mutta pakkanen pakotti laittamaan tumput käsiin. Itselläni on ongelmana puolestaan käyttää talvellakaan sormikkaita/ tumppuja joten ipanan syöttäminen toimi hyvin paljain sormin. Jälkiruokana oli kahvit ja keksit, Eräipanalla oli toki oma kahvikin,runsaalla maidolla. Siinä oli kiva istuskella lämpöisellä alustalla kaksin, ihailla tulta ja nakertaa keksiä.

a22

Vaikka nyt ei päästy tunturiin niin tämä oli varmasti hyvä ratkaisu tähän kohtaan. Se että oli selvittänyt etukäteen missä on tulipaikkoja ja erilaisia reittejä talviaikaan, millaista maastoa ympärillä on helpotti suunnitelman muutosta!

Siivoitiin paikat kuntoon ja otettiin muidenkin roskat mukaan omien sekaan. Ai niin, tuolta lammelta tulee kuulemma kalaakin hyvin 😉 Hotellille olisi tästä lyhyt matka, noin 500m. Kodalta eteenpäin jatketaessa lapsen energia oli todella maksimissaan joten tehtiin syvään lumeen hyppyjä ja juostiin hippaa. kyllä siinä itsellä aika hiki tuli! Ahvenlammen ympäri kiertävä reitti on tosiaan sen kepeät 2,8km. Pimeäkin hiipi jälleen jo hyvissäajoin, mutta valaistu reitti kun oli niin helppoa kulkua! Autossa tuumailtiin että oli hyvä päiväretki ja kohta koittaisi sitten pitkä ajo kotiin.

a2

a36

Ahvenlampi valaistuna ja heijastinliivillinen Eräipna näkyy hyvin huolletulla lenkillä.

Kotiin paluun ikävin puoli oli jälleen pakkaaminen,tavarat oikeisiin paikkoihin rinkoissa jotta purku olisi nopeampaan kotona. Kunnon ”iltapala” (=poronkäristys muusilla ja puolukkahillolla 😛 ) vielä ennen ajoon lähtöä seitsemän aikaan ja nyt jo ikävä oli takaisin pohjoiseen. Se on kumma juttu että aina yleensä lähtiessä tulee ikävä.

a33

Ajomatka alkoi hyvin, nyt otettiin suunnaksi Rovaniemi ja E75, ei mitään ”kärrypolkuja” enään ja selkeä reitti. Eräipana pohti lappia ja miten kivaa oli ollut, isiä ja koiria oli kyllä ikävä hänellä. Kerroin että nyt ajetaan koko yö ja saa nukahtaa ihan rauhassa, ettei äiti poistu mihinkään. Ajettiin tankille ja käytiin nappaamassa sämpylä äitille, kahvi olikin termarissa tutusti. Eräipana sai tahtonsa läpi ja nakersi onnellisesti kaurakeksiä maidon kanssa takapenkillä.

Kun kello lähestyi yhdeksää takapenkin höpöttelijä simahti, ihana pieni reipas matkalainen. Tie oli hyvä ja liikenne tasaista, radiokin sai soida hiljaisesti ja viileä sisäilma piti hyvin virkeänä. Aikaa kului ja ajatukset sinkoili milloin missäkin, seuraavana eteen tulikin Kemi ja matka jatkui. Liikenne hiljeni ja oikestaan rekkoja oli liikeellä. Välillä pysähdyin levähdyspaikoille/ huoltoasemalle hyppimään X hyppyjä ja ottamaan kahvia, paristi ipana heräsi ja kysyi ollaanko jo perillä? Isoa tietä oli kyllä huomattvasti turvallisempi ja nopeampi ajaa.

a27

Kemistä pullahdettiin Ouluun ja E75 vaan jatkuu..ja jatkuu ja jatkuu… Pitkissä matkoissa on itselleni tärkeää mahdollisimman hyvä ergonomia, että esimerkiksi auton ratti on sopivan matalalla jottei hartiat jännity ja veri kulkee päähän hyvin. Turvallisudessa taustapeilin tsekkaus on aina hyvä ja katse-etumatka on tärkeä aina, ennakointi, A ja O. Oulusta luontevasti Jyväskylään ja oltiin siis jo melkein perillä! Mittasuhteet muuttuu aina mukavasti kun jokin 300km on ihan kärpäsen kakka. Jyväskylästä tie muuttui E63 numeroksi ja pian olikin Tampere ja kotipiha edessä! Yksi peura, yksi kettu siinä saldo yön eläimistä, pari ”hullua” kuskia joilla ohitukset tapahtui hieman erikois kohdissa. Lisävalot oli huiput ja sääkin oli kohtuu hyvä, valillä eteläänpäin tullessa tuli pari hassua vesisade kuuroa. Kotiin päästessä oli näköjään ajoon mennyt karkeasti 11 tuntia, kahdella 15min tauolla ja 3:lla hyppely breikillä. 

a37

Eräipana oli ihan hämmentynyt kotiin tullessa ja oli heti höpöttämässä isille mitä kaikkea oli tehty!

Itse pääsin aamupalalle, suihkuun ja unille, aika luksusta! Näin jälkeenpäin voin todeta että irtiotto teki hyvää ja ajo kaksin lapsen kanssa onnistui yllättävän hyvin, odotuksia paremmin! Pieni kuluinen bensa-auto teki matkasta edullisen ja mahdollisti omat aikataut sekä menot kohteessa. Bensoihin meni 150-160€ ja pidin tankin kokoajan kohtuullisen täynnä. Auton perus asioiden kurkkaus välillä, kuten ne öljyt, jäähdytinnesteet, lasinpesunesteet ja rengaspaineet.

UUDESTAAN! voidaan nyt vain todeta! Kiitos ihan jokaiselle joka meitä auttoi matkan kanssa ❤ Ilman ystäviä ei matka olisi onnistunut näin ❤ 

 

Rakkaudella lunta (kin) muistellen täällä vesisateisen Tampereen ja tahmaisen näppäimistön ääreltä heipat! Seuraavaksi juttua sitten Pukalan reissulta joka oli näitä 50/50 etkö jo opta opiksesi reissuja.

a35

Lampivaaran ametistikaivos, onnen retki!

 

38

Lampivaaran maisemia ❤

Aamulla jälleen aikainen herätys, mutta nyt ei kauneusunia otettaisi. Meillä oli tiedossa jotain aivan erityistä. Olimme buukanneet itsemme Lampivaaran toiminnassa olevalle ametistikaivokselle retkelle, kaivoksillehan ei tiedettävästi muualla maailmassa pääsisi. wau, oman elämäni toinen opastettu turistikierros tiedossa, kiinnostavaa!

58Lunta oli tupruttanut yöllä lisää ja meidän maisemat olivat kerrassan häikäisevän valkeat. Niitä kuvia lumen määrästä oli mukava lähetellä kotiin Tampereelle jossa satoi vettä. Kuten kuvassa näkyy oli lunta reippaasti polven yli.

Aamupala sai olla tuhtia puuroa ja banaania, sekä lämmin aamumaito (ei lämmintä maitoa itselle kiitos…). Välipalaa otettiin mukaan kuitenkin leipien ja smoothien, mehun ja kahvi termarin muodossa. Muutenkin yleensä aina jotain pientä naposteltavaa repussa varmuudeksi. Autossa on myös pikku hätävara varasto peräkontissa (pähkinöitä, kuivattua banaania, retkiruokapussi, näkkileipää ja vesipullo joka tosin talvella jäätyy jos se siellä muhii).

Sitten matkaan, lämmintä ja helppoa kerrospukeutumista suositiin. Koska matkaan sisältyi kuitenkin myös hieman autossa istumista ja ”lumikissa” bendoliinossa olemista. Auto käyntiin ja metrin lumet alta pois! Eräipanalle oli tärkeää että äidin reppuun mahtui suurisilmäinen ”kettuporo” pehmolelu, koska olihan sangen oleellista esitellä jalokiviä sillekkin. Retki asiastahan oli puhuttu eilisestä asti ja kerrottu retken sisällöstä, Eräipana oli ihan täpinöissään! Pelkkä ajatus että pääsisi itse kaivamaan jalokiviä oli hänelle suuri juttu! kierros jolle olimme menossa olisi englanniksi, mutta pikkuiselle tulkkaus olisi helppoa tärkeimmistä kohdista. Liput saisi näppärästi verkkokaupasta tai myös Luostolta Ametistikaupasta sekä Lampivaarasta tuleva saa liput lampivaaran kahviolta.

Ajettiin lumisia teitä kohti bendoliino pysäkki kakkosta (Ukkoluosto P-paikka). Ensimmäinen turistien kyytiin nappaamis piste oli Luoston keskustasta ja seuraava tämä Ukkoluosto ja kolmas Lampivaaran kahviolla jossa olisi pikku tauko ennen kaivokselle saapumista. Lampivaaran kahvio on hyvien latujen saavutettavissa ja myös lumikenkäillen sinne pääsee!

56

70

68

Pysäköinti alueelle Ukkoluostolle oli helppo löytää ja tiet olivat hyvässä kunnossa, perus farmarilla ilman neliveto höysteitä pärjäsi hyvin, jos ymmärtää lumisen tien käyttäytymistä. Lumi saattaa helposti vaikka imaista ojaan.

Ukkoluoston P-paikka, mihin auto jätettiin oli myös lumikenkäily/ hiihto reitin varrella. Nyt lumessa mellasti bussilastillinen turisteja, pulkkamäkeä olivat harjoittamassa.

Turisteilla oli omat tontut oppaina jotka sitten bussin lähtiessä iloisesti vilkuttivat ihmisille. Tätä eräipana ihmetteli erittäin paljon, että mistä tuo tonttu tulla tupsahti. Me olimme hieman etuajassa ja käytiin myös testaamassa liukumäkeä, tosin kotoisasti auton perässä olleella jätesäkillä.

Bendoliino saapui paikalle ajallaan ja jo etuvalojen näkeminen sai Eräipanan hyppimään innosta! Mitään noin mahtavaa vehjettä ei oltu kuulemma ennen nähty. Bendoliinossa oli pari muuta ihmistä etukäteen ja iloinen kuski tuli avaamaan meille oven. Olimme ainoat suomalaiset jälleen ja kyytiin tulisikin vain lisäksemme ulkomaalaisia. Kuitenkin saatiin täysin suomenkielinen opastus aina matkan varrella. Nyt kun bendoliinoon astui muita sai kyllä yrittää olla nauramatta, ei turisteille vaan Eräipanalle. Nyt sitten hämmästeltiin upean kulkuneuvon lisäksi parin turistin hattua joissa oli pehmo poron päät ”äääiti, miksi noilla on nallet päässä?”.  Se oli onneksi selitettävissä että ihan pipoja ne on mutta, porot ovat sellaisia lapin ihmeitä että niistä on tehty tuollaisia hauskoa pipoja myös. Muille turisteille oli tärkeää ottaa runsaasti selfietä ja sai varoa selfiekeppien osumista päähän, tai ettei olisi nyt ihan joka kuvassa. Muutama lapsi oli myös paikalla ja heidän kanssa Eräipana jutteli tulkkauksen välityksellä. Kiinnostavaa ja mukavaa kuulla lapsien mielipiteitä ja heidän vanhempiensa ihmetystä maamme upeasta luonnosta.

Pysähdyimme Lampivaaran kahviolla jossa pääsi ostamaan vaikka kahvia tai matkamuistoa. Kaikki paitsi minä ja Eräipanani jäivät (kirmasivat) lumeen ottamaan lisää selfieitä ja kuvia lumesta + tuttavallista kuukkeleista. Oma suhtautuminen kesyyntyneisiin kuukkeleihin on hieman eri, uteliaat eläimet helpostikkin kesyyntyvät ja tulevat syömään kädeltä. Välillä liian tuttavallisista linnuista tai vaikka oravista on ollut itselle rumasti sanottuna haittaakin. Esimerkiksi orava joka käy päälle vihaisena kun ei olekkaan mitään pähkinää hänelle, ei ole aina se mukavin retkikaveri tai lintujen kakan määrä laavulla ei ole ollut se jees, vaikka eläinten ulosteet luonnossa ovatkin normaaleja ja tutuksi tulleita muutenkin. Lintuna kylläkin kuukkeli on kaunis. Me hipsimme kahvilaan ja napattiin pöytään mehut tiskiltä ja suklaata, hyvä tukea edes vähän kahvilan toimintaa ja siinä oli mukava höpötellä niin Eräipanan kuin kahvilan työntekijöiden kanssa, mukavaa porukkaa!

 

41

Matka ametistikaivokselle jatkui, 400:n metrin korkeuteen merenpinnasta, valkoisissa maisemissa kohti tunturin lakea! Kyyti oli tasaista ja kaikinpuolin oikein mukavaa. Ulkona oleva maisema muuttui aukeammaksija saavuimme perille. Kyllä siinä omakin sydän heitti kieppiä rakkaudesta maisemiin. Aikaa kun oli edellisestä lapin reissusta jo liikaa, oli ihan unuohtunut miten kaunista täällä on talvella. Lampivaaran ametistikaivoshan sijaitseen Pyhä-Luoston kansallispuistossa kaiken lisäksi.

54

Lampivaaran kahvion maisemia

Iloinen bendoliino kuski sanoi heipat ja paikalle saapui reipas hymyilevä opas kertomaan retken kulusta. Opas puhui erittäin selkeää englantia ja johdatti meidät tupaan jossa saatin lämmintä mehua ja päästiin istumaan mukavasti porontaljoille pienen luennon ajaksi. Tila oli mukavan tunnelmallinen ja hienoja ametisteja oli esillä. Oppaan kertomus euroopan ainoasta toimivasta ametistikaivoksesta, geologiasta ja ametistien historiasta oli kiehtovaa! Itse kun pitää historiasta ja vanhoista myyteistä niin asia kolahti hyvin, shamaanien kiviä. Maailmalla ametisteista on paljon onnea tuottavia ja parantavia uskomuksia, niinkuin meidän pohjolassakin. Eräipanallekkin ns. luentoaika oli sopiva, jaksoi keskittyä noin 20min ja hyvä oli lisänä erilaiset ametistit ja kivet jotka kiersivät tutkittavana. Myös toimivan kaivoksen arvot ovat kestävät ja ekologiset sekä kunnioittavat niin ympäröivää luontoa kuin ihmistä. Tämä seikka on mielestäni äärimmäisen tärkeä ja siitä avoin tieto ihmisille on arvostettavaa.

Sitten päästiin jännän äärelle! Matka maan uumeniin alkoi! Poistuimme lämpöisestä tuvasta ja suunnattiin muutamia metrejä alempana olevalle ovelle. Meidät oli opas huomioinut hienosti koko ajan ja kysynyt suomeksi myös ymmärsimmekö 🙂 Askelmia oli paljon alas, jos olisi kovin huonojalkainen niin tekisi tiukkaa, tai jos maanalle meno ahdistaisi. Siinä tapauksessa tunturin laella olsi hienoa ihailla maisemia ja olipa siellä pieni ametisti puotikin.

46

Eräipanan kasvot loistivat riemusta kun kipitettiin alas, oli siis ilmeisimmin hyvin jännittävää, hänestä täällä asuisi peikkojakin! Oikeastaan Eräipanan kasvot olivat olleet iloisessa virneessä koko matkan ajan ja höpötys oli innostunutta. Nyt saisi etsiä 2000 miljoonaa vuotta vanhan kiven itselleen.

Perillä kaivoksen uumenissa oli kiinnostavaa. Opas kertoi meille jakaessaan pieniä kaivuuvälineitä että millaisia jalokiviä etsitään. Ohjeistus oli saatu myös ylhäällä että jokainen saisi etsiä ihan oman onnen ametistin ja jos ei meinaa löytyä niin opas auttaa kaivamisesssa. Lampivaaran kaivos on siis todellakin toimiva, jalokiviä etsitään ympäri vuoden ja käsityönä. Melkoista hommaa kyllä jos ajattelee että kaivaisi näitä ametisteja täällä päätyönään. Kiven jatkojalostus koruiksi on kiinnostavaa, hyvin hienoa käsityötä. Eräipana kaivoi onnessaan kivistä maata ja jokainen kivi näytti ametistilta hänen silmissään! ”äääiti onko tämä timantti?” asiaa varmistettiin oppaalta joka kierteli ihmisten luona jutellen. Kyllä, ihan oikea kaunis ametisti sieltä löytyi, violettina hohtavana. Eräipana sai kaivaa sitten äidillekkin oman onnenkiven kun oli asiasta niin innoissaan ja mahtava kivi sieltä löytyikin! Mielestäni tällainen turistikierros oli mukavan rento ja itse tekeminen toi hyvää sisältöä, sekä tämä hieman eksoottisempi bendoliino kuljetus kauniissa Luoston tunturissa.

 

66

37

Takaisin maanpinnalle, siellä opas ohjasi meidät pieneen myymälään tutustumaan, joka kyllä osoitti hienon ja taidokkaan käsityön osaamista. Hurjasti kauniita koruja joissa oli hyödynnetty Lampivaaran ametisteja ❤ Tutkittiin paikkoja ja lähdettiin ulos odottelemaan muita, Eräipanasta kun oli kiinnostavaa tutkia työntekijöiden moottorikelkkoja.

Siinä saatiinkin kohta ihan uskomaton mahdollisuus. Mukava bendoliino kuski tarjosi tästä bendoliinosta äärimmäisen kiinnostuneelle ipanalle elämänsä mahdollisuutta, päästä apukuskin paikalle! Tätä ei kyllä varmasti lapsi unohda koskaan! Matka takasin parkkipaikalle oli huikea, edestä maisemat näkyivät loistavasti ja Eräipana oli silmät pyöreinä kiinnostavista ohjaimista ja miten taitavasti masiinaa ohjattiin. Itseäni toki erä- ja luonto-opas ammattini puolesta kiinnosti monet alueeseen liittyvät seikat ja niistä oli mukava jutustella kuljettajan kanssa.

39

61

Parkkipaikalle saavuttuamme kiiteltiin suuresti tästä mahtavasta kokemuksesta ja heiluteltiin perään! Nyt Eräipana on varma että haluaa isona lumikissa bendoliino kuskiksi, mikäs siinä sanoisin! Retki oli kokonaisuutena toimiva ja mielestäni myös 3-vuotiaallekkin sopiva, erityisesti toiminnallisuuden vuoksi. Lapsi näkökulmasta katsottuna oppaiden huomiointi lapsiin kohdistuen oli hienoa. Kaikille työntekijöille voisin antaa huomaavaisuudesta, asiallisuudesta, ammattitaidosta ja hymystä kymppi plussan arvosanaksi! Etenkin kun oltiin vielä ne ainoat suomalaiset ja saimme palvelua suomeksi kuitenkin, vaikka tiesimme menevämme englannin kieliselle opastukselle.

 

60

Matkalla ”kotiin” eräipana söi vähän eväitään ja pohti tiukasti uutta uravalintaansa, kuljettaja oli nyt se maailman coolein ja osaavin henkilö. Perillä ystäviemme luona syötiin ja lähdettiin vielä tekemään pihaan lumityöt koska lumessa puuhailu on kivaa, sitten veilä vähän pulkalla lähimetsissä otsalamppujen kanssa. Hauskaahan oli että kun lumityöt oli tehty ja ulkoiltu, niin kappas, tien auraus traktori tuli viimeistelemään hommat. Mutta tulipahan hikoiltua 😀

36

Hieno päivä joka jää mieleen varmasti! Ja kotona virittelin oman onnen ametistini hopealangalla kaulakoruun, katsotaampa mitä onnea Lampivaaran löydös tuottaa! Myös yhden suklaatikkarin verran onnea tuotti ainakin onnelliselle lapselle ❤ Kiitos vielä Lampivaaraan ametistikaivoksen poppoolle!

 

 

 

Rinnemonsteri valtaa ametistikylpylän, kohtaamisia saunassa!

 

29

Aamu sarasti ennen sianpieremää, hyvin hämäränä mutta saapui kuitenkin. Rauhallinen aamu oli paikallaan ja puurojen keittely aamun piirrettyjen seurassa oli luksusta. Lunta oli pihalla tooodella paljon ja sekös innosti! Eräipana pohti sohvalla roikkuessaan että haluaa rinteeseen näyttämään huimia lumilautailu temppuja, pää alaspäin tietenkin. Sovittiin että kun puuro on popsittu ja otettu pienet aamu torkut niin lähdetään testaamaan lautaa, Luoston lastenrinteeseen. Etukäteen oli selvitetty että siellä olisi ”taikamatto” hissinä ja Eräipana laskisi ilmaiseksi, äidiltä vain aluemaksu 7€ eli ihanan edukasta! Oltiin katsottu myös miltä taikamatto näyttää ettei tule yllätyksenä, tuskimpa meinaan muistaa viime talven ihmettelyjä rinteiden juurella.

Olinpa möläyttänyt vesihirmulle että Luoston hotellilla on oma pieni ametistikylpylä. Tämähän tieto oli painunut lapsen aivoihin hyvin, ”äääitiii…mennään sitten sinne amehishi kyypylään?” Jep jep..sinne siis ulkoilun jälkeen. Kylpylä kun on auki jokapäivä kivasti aamu 10:stä ilta 21:teen ja maksaisi vain yhden aikuisen verran 14€ koska alle 4v menee ilmaiseksi.

33

Hotellilla bongattiin talvireitti kartta myös heti ovella.

Unien jälkeen aamupäivällä 10.30 vetästiin pikaruuat, laskettelu ja uinti kamat autoon, evästä mukaan (smoothie, banaania, kahvia termarissa, mehua ja pähkinöitä), vaihtovaatetta. Auton jäähdytinneste tsekkaus ja kurvit lumiselle tielle! Oi mitkä maisemat, jo pelkkä luminen tie sai jo mielen ihan muihin sfääreihin arjesta kotona! Ajoon meillä meni tukikohdasta noin vartti.

Luoston lähelle saavuttaessa sai varoa teitä ylittäviä haalari turisteja ulkomailta. Tästä turismista onkin ollut vuonna 2019 uutisissa juttuja, päivän reissuja lappiin jossa kaikki pitäisi sitten ehtiä kokemaan. Busseja sai myös varoa tiukkoine aikatauluineen lumisilla teillä.

 

Rinteen alapuolella oli tilaa parkkeerata loistavasti. Kamat päälle ja hissilippuja ostamaan. Palvelua saatiin heti englanniksi, sitten kun sanoi että ”moro!” niin kieli vaihtui hyvin suomeksi. Palvelu oli kaikinpuolin hyvää täällä. Oltiin ensimmäiset Suomalaiset tänään. Lastenrinne oli todella lähellä vuokraus ja lippu pisettettä, jes! Rinteissä näytti hiljaiselta ja lastenrinteessä oli kolme englantilaista pikkuista vanhempineen ihmettelemässä. Pulkkamäki oli saman taikamaton ulottuvissa ja kota makkaran paistoon aivan vieressä. Toimivan oloinen setti.

23

Lastenrinne sijoittuu kuvassa vasemmalle.

5

Minä itte vedän lautani…

Rinteessä itse tajusin että turhaan otin omat laskettelu kamat mukaan. Lapsen opettaminen ei olekkaan ihan simppeliä. No, oppia ikä kaikki 😀 Lauta jalkojen alle ja mentiin taikamattoon, se vasta hauskaa olikin. Uho oli kova kuinka laskee alas, ihan itte. Valitettavasti karu totuus tuli pian vastaan, ei se pystyssä pysyminen loivassa rinteessä ollutkaan helppoa. Aika pettymys ja Eräipanan oli vaikea ymmärtää ettei heti olla mestareita isossa rinteessä. Välillä maattiin mahallaan maassa huutaen, purren lunta että ”tyhmä lauta,ota se pois!” sitten taas uutta yritystä. Lopulta onnistuttiin avustuksella paristi alas asti ilman pyllähdyksiä. Ilo oli silloin huimaa kun liukui itse, pienikin oma liukuminen oli mahtavaa! Reeniä,reeniä, sitä tarvitaan ja ymmärrystä niin vanhemmilta kuin lapselta homman aloitteluun. Tasamaalla vedin Eräipanaa vielä parkkipaikkaa kohti, jotta saatiin onnistumisen kokemus. Autossa mehua ja pähkinöitä, höpöteltiin ison rinteen valoista ja rinteiden hoidosta. Eräipanasta oli hassua kun lasten rinteeseen tuli aikuisia lumilauta kouluun ja ne ei puhunut edes suomea!

2

Asenne kohdallaan 😀

1

Lopulta hyvillä mielin takaisin autolle välipalalle 🙂

Ja sitten, ametistikylpylään! Hieman hikisenä paukittiin paikalle ja täälläkin saatiin palvelu ensin englannin kielellä. Ihanan maltillista palvelua ihmismäärän nähden. Hotelliin astuttaessa huomasi kyllä sesongin pääturistit, britit. Ravintola näytti sangen viihtyisältä aulassa myös. Mutta kylpylään! Mielestäni kylpylän kokoon nähden sopivat pukutilat ja siistiäkin oli. Opasteita oli monella kielellä seinissä.  Ei niin ketään siellä! Saatiin olla ihan kaksin lillumassa pikku kylpylässä jossa oli mukavia erilaisia vesihieronta pisteitä, joita Eräipanakin kokeili kanssani varovasti. Paras ja jännittävin juttu oli luolamainen suuri poreamme jonka katossa oli ametisteja ja ledivaloja, ihanan hämärää. Siellä me tehtiin sormista kurttuisia. Saunaosastolla ensimmäinen ihmis kohtaaminen tapahtu turkkilaisessa saunassa. Ei uikkareita, selvä homma, pefletit seinästä ja lauteille. Kas, miesten puolella olikin joku ja tämä joku lähti salamana kun huomasi alastoman suomalaisen. Takaisin altailla mies katseli ujosti poispäin ja kohta hänen perhe saapui paikalle hänen onnekseen.

3

Saunassa sattui myös toinen hauska juttu, naisten puolella. Eräipana kun on kova puhumaan ja ihmettelemään ääneen: ”ei saunassa saa olla uimapuvussa, ovessa on melkki” ja huitoi sormellaan. Ulkomaalainen nainen kysyi että mitä lapsi mahtoi sanoa? Selitin ihan rehellisesti mitä lapsi ihmetteli ja samassa huomasi kertovansa asiallisesti useammalle turistille suomalisesta saunakulttuurista savusaunoineen, avantoineen ja kesäisestä mökkikulttuurista. Eli oikeastaan hyvä kohtaaminen. Välillä kyllä huomaa kulttuurien erot, vaikka seinässä olisi kuinka suuret plakaatit meikkien/ hiusten pesusta tai peseutymisestä ennen uintia, tämä ei aina toteudu.

Meidän kylpylä kokemus oli todella rentouttava ja alkoi kyllä unettamaan ja nälättämään. Eräipana kiiltävän puhtaana& tuoksuvana kysyi somasti voisiko saada ranskalaisia tänään? Ajattelin kysysäistä ravintolan ”baaritiskiltä” olisiko jotain lasten ranskalais annosta olemassa ja olihan sellainen. Taisi maksaa 4€  kylkeen iso maito ja äidille kokis. Yllätys oli melkoinen kun saatin annos pöytään, koko oli suuri, siis mielestäni ihan aikuisten annos, loistavaa (koska siitä riitti äidillekkin hyvin 😉 ). Pöytä oli ihanan rauhaisa kyntilöineen ja näkymiä rinteeseen ja osittain parkkipaikalle. Rauhaisaa siihen nähden kuinka paljon turisteja oli ravintolassa tilaamassa suomalaisia eksoottisia ruokia. Samalla katselin ihmisvirtaa hotellille ja miten palvelut oli järjestetty täällä. FatBike vuokrausta ainakin nätti olevan myös.

26

 

”Kotiin” ajeltaessa alkoi takapenkillä kuulua iloista laulelua ja ikionnelisen näköinen poika ihaili lumista pimeää maisemaa. Vähän aikaa eräipana jaksoi ystäviemme luona hillua ja hyöriä sekä kuunnella satukirjan joka liittyy myös jouluun,kunnes uni vei voiton. Tällainen oli Eräipanan toive päivä, sopivasti ulkoilua upeassa lumessa, lämmintä vettä polskuteltavana ja herkkuruokaa rauhassa äidin kanssa ❤ Huomenna suunnataan ensin ylös ja sitten maan uumeniin!

31

Ai niinkun missä me ollaan,hups.. Oulusta Luostolle, parin mutkan kautta!

 

81106958_10157573948988267_3058562910037999616_n

Aamu koitti Oulussa ja matkamme jatkuisi tänään hyvissä ajoin kohti Luostoa! Ajateltiin että olisi sitten aikaa päivällä touhuilla paikanpäällä. Matkaan ei kuluisi kuin nelisen tuntia, pikku kakun pala siis. Eräipana sai kunnon aamupuurot ja pakkailukin sujui hyvin, oltiin aikataulussa jota ei varsinaisesti sen kummemmin ollut. Koska ajomatka olis lyhyt niin oli kivan rento olo ja erityisesti kun oli nukkunut hyvin!

MUTTA. Alku sujui ihan kivasti. Auton tsekkaus, oli jäähdytinnnesteet kunnossa ja kaikki kamat mukana. Sitten alkoi takapenkin protesti ”ääääitii, tahdon mehhuu”, ”äääitiii joko ollaan perillä”, ”ääätiii miksi en saa potkia ovea”! Otettettiimpa sitten breikki. No sekään ei mennyt putkeen koska ei jääty tunniksi leikkimään autolla. Myös tankatessa ei kurttu seteli kelvannut… No matka jatkuu, Eräipana syö kiukkuunsa kuulemma pahaa pompannappi ruisleipää jossa on matojakin sanojensa mukaan, heittelee niitä sitten lattioille. Pompannapin syöminen muuttuu lelujen kiusaamiseksi ja kirjan repimiseksi. Sitten kirja takavarikoitiin ja se vasta kiukuttikin, no minkäs teet. Kiukku jatkui ja kyllästyttyään turhaan kiukutteluun ja siihen ettei äiti lähde mukaan kiukutteluun tuotti tulosta, nukahdus. Matkalla katseli useita hylättyjä taloja ja kuihtuvia kyliä, surullista.

82058983_10157619630423267_8340647560494448640_n

 

Aikaa edellisestä Luoston suuntaan ajosta on jo hmmm,nelisen vuotta (apua,mihin se aika on mennyt!). Siksipä ei tullut näin jälki viisaaana edes kysyttyä parasta reittiä Oulu-Luosto, vaan nappasin lyhyimmän reitin. Nyt voin todeta että virhe! Lyhin ei ole aina nopein ja sehän olisi pitänyt muistaa parista edellisestä virheestä kun luottaa ehdotettuun Google Maps:in vaihtoehtoon. Alku osa reitistä vaikutti ihan sujuvalta, mutta kun isommat tiet alkoivat pienenemään kyläteiksi ja kartta lakkasi toimimasta iski ketutus. Tuli taasen tyhmä olo. Onneksi oli käynyt tankilla ja tiet oli kuitenkin ihan teitä,ei kärrypolkuja niin kuin joskus on käynyt 🙂  Ajelin nimittäin noin 15km harhaan koska en huomannut karttaohjelman jämähdystä. Onneksi kuitenkin olin tulostanut kyseisen reittiohjeen mukaan ja sen avulla sai itsensä paikannettua + tomivan maastokartat ohjelman avulla. Hyvä oli myös että oli puhelin laturin päässä ja oikeastaan vain 15km harhaan ajoa. Ipanakin heräili jälleen uusin energisin kierroksin.

Matka johon piti mennä neljä tuntia olikin sitten seitsemän tuntia. Kiukkuinen Eräipana ei liiemmin helpottanut ajaessa keskittymistä. Niissä kohdin oli pakko pysähtyä tien varteen ja selittää mahdollisimman rauhallisesti protestoijalle että ei olla ikinä perillä jos ei äiti saa keskittyä ajoon ja opasteisiin. Äiti oli nyt sitten vain tyhmä kun ei osaa ajaa. Lähtiessä Oulusta oli puettu vaatteiden päälle vain merino haalari ja villasukat ettei autossa tulisi turhan kuuma. Nyt ainakin tällä kiukulla tuo muutenkin paljon hikoileva eräipana olisi ihan liekeissä ja luttumärkä.

11

Jossain kohtaa lähellä Ruonakoskea alkoi taas ystäväni Google Maps toimia. Pimeys oli jo laskeutunut ja varmuuden vuoksi laitettu porokello sovellus päälle. Se on pohjoisessa ajettaessa osottautunut ihan toimivaksi systeemiksi ainakin omalla kohdalla, vaikka nyt tähän vuoden aikaan porot eivät enään teillä pomppisi. Takapenkin äkäpussi oli rauhoittunut ja keskittyi nyt siintävään lumeen ja näkyisikö niitä poroja. Muutenkin alkoi kierrokset laskemaan Eräipanalla. Sitten kun näkyi kyltti Rovaniemi sai huokaista helpotuksesta, tuttu tie! Rovaniemellä pidettiin ruokatauko ja lämmitettiin huoltoasemalla ruoka eräipanalle ja äiti sai himoitsemansa fanta pullon, kahvia kun oli termarissa autossa ja omat eväsleivät. Matkalla katselin vähän kauhun sekaisin tuntei joulupukin maan turistibussien määrää ja valopaljoutta ym. teeman ympärille rakennettua. Hyvin markkinoitu paikka.

20

Loppu ajomatka oli mukavaa ja helppoa, lunta pikkuisen ripsutteli ja maisemat näytti jo kaivatulta ”oikealta” talvelta. Mietin että omassa lapsuudessa oli Tampereellakin yleensä joulukuussa lunta, nyt ei ole ollut. Lumi ja pakkanen kun mahdollistaisi niin paljon kaikkea ulko aktiviteetteja! Lumi itsessään luo jo valoa ja virkeyttä ainakin omalle mielellekkin. Nyt tähä kohtaan taas kiitos lisävaloille.

17

19

Luostolla meidän ystävien luona oli vastaanotto ihana! Keskellä metsää ja pimeässäkin kaikki oli kaunista, puhtaan valkoista. Eräipanaa kuitenkin kaikesta kiukuttelusta huolimatta kehuttiin pitkän ajomatkan kestämisestä ja olipa lapsi tästä hyvillään. Koko ajomatka tuntui unohtuvan sillä sekunilla kun pääsimme perille ja ovi aukesi. Puhtaan valkeuden huomasi myös villi pikkumies joka syöksyi suoraan lumeen (syämään sitä) ja hihkui ilosta!

15

Vaikka ilta olikin jo hiipinyt niin ruokailun ja tavaroiden purkamisen jälkeen lähdettiin ystäväni ja eräipanan + koiran kanssa lenkille.Kävely todellakin teki hyvää ja uudet pohjoisen maisemat rauhoitti hyvin. Vähän siinä suunniteltiin että mitä voisi tehdä huomenna. Nytkin hiljaiset maisemat herätti innostusta ja oli mukava kuulla millaista eläinkuntaa tässä kulmilla pyörii ❤  Tarkoitus olisi ottaa lepoa ja jotain mikä erityisesti ilahduttaisi reipasta Eräipanaa. Saataisiin hänelle positiivinen alku näihin maiseminn, hieman kurjan ajomatkan jälkeen.

 

22

Lumi ja siinä mellastaminen oli vienyt hyvin energiat lapsesta ja sauna kaiken päälle sai eräipanan suoraan sanottuna sammumaan pussiinsa sekunissa. Siinä kohtaa aikuiset otti kehiin herkkuja, juusto tikkuja, ristikkoperunoita ja jalapeno rinkuloita rasvassa upotettuina,nam! Aikuisten aikaa ja voin kyllä sanoa että oli helpottunut ja rentoutunut olo tämän ajelun jälkeen. Jokaisesta mokasta ehkä oppii (tätä koirjoitettaessa totesin että ei ihan kylläkään heti 😀 )

Huominen olisi ”päivä lapsen ehdoilla”