Hurja vuosi takana, sen voin näin heti alkuun sanoa.

Nyt pakko vähän purkaa tuntemuksia teillekkin. Kirjoittamien nyt syksyllä on ollut tästä syystä hieman hiljaisempaa, mutta retkiä on onneksi päässyt tekemään lähiseuduille ja iltapäivät kuluneet metsäsässä lähinnä. Kiire luo oman tarpeensa päästä olemaan ulkona ja tasaamaan ajatuksia. Tässä voi todeta myös että opiskelu meni loppujen lopuksi nopeasti ja oli hyin intensiivinen puristus.

Ajatus siitä että hankkii harrastuksesta ja intohimostaan ammatin kyti jo pitkään. Mutta se että opiskelun ajoittaa ns.pahimpiin ruuhkavuosiin tuli itsellekkin yllätyksenä hieman. Iso uusperhe jossa itse eräipana pienimpänä ja työssäkäynti henkisesti kuormittavalla alalla on jännä kombo. Omassa sosiaalialan työssä oli huomannut kuinka luonnossa oleminen oli asiakkaille hyväksi ja miten itsekkin vapaa-aika oli aina luonnossa liikkumista jossakin muotoa. Jatkuva uteliaisuus kaikkeen ”eräilyyn” liittyvistä asioista oli pohjaton ja on edelleenkin.

Metsähallituksen eräkummina toimiminen oli myös luontevaa, tapa päästä toimimaan luonnossa liikkumisen opastajana lapsille. Omat pohja tiedot olivat onnekseni hyvät ennen kouluun valikoitumistani. Hakiessa kyllä mietti jo että jos pääsee sisään kouluun niin miten kaikki järjestyy ajallisesti. Kova itseni piiskuri kun on, pitää kaiken olla just eikä melkein. Eräipanablogi oli kuitenkin jo aloitettu ennen opintoja ja se oli yksi hyvä ja kantava asia.

Kun sai tietää että valikoitui pääsykokeen jälkeen opiskelijoiden mukaan, niin kyllä sydän pomppasi kurkkuun! Haaveiden toteuttaminen kuullostaa hyvältä ja tavoitteisiin pyrkiminen. Pääsin onneksi olemaan niiden joukossa jotka opiskelevat työn ohessa ns.omapolkulaisena. Keskustelu opettajan kanssa siitä, miten ja mitä näyttöjä teen oli kiinnostavaa ja miten hankin tarvittavia tietoja/taitoja ammattiin. Paljon olisi töitä edessä, onnekseni oli jo olemassa olevia kontakteja alan ihmisiin. Myös täyspäiväisesti opiskelevien luokkatovereiden seuraan sai aina mennä mukaan opetukseen. Muutamissa yhteisissä jutuissa pääsi olemaan mukana ja myös viikonloppuisin olevissa tapahtumien järjestämisessä pääsi paikalle.

Opiskelu oli itselläni tavallaan jo aloitettu vuosia sitten huomaamattaan, jatkuvaa tiedon hakua ja koulutuksia oli taustalla, linkittymistä eri instansseihin tai seuroihin kuten Metsähallitus tai Tampereen Vihuri, Luontohetkiblogi, Ekokumppanit, tampereen kaupunki, Suomen sieniseura, Metsästäjäliitto, rinkkaputkiblogi ym. Itse näin jälkeenpäin voin todeta että verkostoituminen on kaiken A ja O, sekä rohkeus tunkeutua joka paikkaan. Ihmisten lähestyminen ”hei Suvi täällä, voisitteko neuvoa minua…” tai ”kiinnostaisiko teitä yhteistyö…” puhelut olivat tuttuja oman työn kautta ja koin hyödyksi kaiken kaikkiaan oman ammattini & 12v uran haastavienkin ihmisten parissa.

Tutustuin opintosuunnitelmaan huolella ja punakynän kanssa kävin läpi mitä kohtia tulee työstää ja millaisin vaatimuksin. Vertasin omia suunnitelmia päätoimisten opiskelijoiden opiskeluun koko opintojen ajan, pyrin tekemään kaikki samat asiat itsenäisesti ja hankkimaan tiedon samoista aiheista kuin he. Tampereella on paljon tarjolla eri luonto alan toimijoita ja kurssi mahdollisuuksia sekä retkiä. Koska päivät olin töissä oli iltapäivät ja illat aikaa lähteä vaikka lintujen tunnistus retkelle, mitä eri seurat täällä järjestävät. Koin näistä olevan paljon hyötyä omatoimisen opiskelun lisänä ja buustasivat innostusta lisää! En aijemmin ollut niin kiinnostunut pikkulinnuista, mutta niiden bongailu olikin varsin koukuttavaa yllättäen. Oma aktiivisuus kantaa pitkälle.

Eräipana oli yleensä aina mukana kun tein itsenäisiä harjoituksia metsissä lajitunnistuksen tiimoilta. Lajitunnistus oli kattava osa opintoja ja kasvit, nisäkkäät, sammakot, kalat, linnut, sienet etc. tuli syynättyä tarkoin. Tästä myös eräipana hyötyi kun nimettiin asioita ja kosketeltiin, kuunneltiin, haisteltiin sekä maisteltiin opintomateriaalia. Kaikki ei tietenkään jää mieleen kerrasta ja tapa ”hauki on kala, hauki on kala” ei toimi. Myös unohtaminen on inhimillistä, asioiden kertaaminen jatkuu ikuisesti, samoin kuin uuden oppiminen. Tieto ja taito kehittyy kokoajan. Mitä enemmän tekee, sitä enemmän oppii. Ei esimerkiksi suunnistamista opi vain lukemalla, vaan tekemällä. Asioita oppi jopa huomaamattaan ja tiedonhaku taidot kehittyvät.

Paljon opiskeli asioita jotka eivät varsinaiseti kuuluneet opintosuunnitelmiin, mutta niistä oli aina hyöty ja varmasti apua tulevaisuudessa. Esimerkiksi tuotteiden huoltaminen tai korjaaminen, taulan valmistus, hätämajoitteiden teko ja niissä yöpyminen kesällä/ talvella tai vuoristo turvallisuus.

Oma kiinnostus on ollut pitkään vahvasti omien rajojen kokeilussa ja miten selviytyä jos oikeasti iskee hätä, tai miten käyttäytyy niissä tilanteissa? Näihin sain ja saan edelleen opastusta juuri näihin teemoihin kouluttautuneelta puolustusvoimien erikoisjoukkojen henkilöltä. Ihmisen käyttäytymisen psykologia liittyy tähän paljon ja sen alan ammattiosaajia on päivätyössäni ympärilläni kokoajan.

Viikonloput oltiin enennen opintojenkin alkua pyritty retkeilemään, mutta nyt siihen lisättiin opiskelu oheen, joka näkyi uusien asioiden kokeiluna, vanhojen taitojen hiomisena. Blogin kirjoitus ohessa piti myös huomioda. Iltapäivien lähi retket saivat samalla uusia ulottuvuuksia ja kysymysmerkkejä, mitä voisin tehdä toisin? Mitä puuttuu toiminnasta?

Koulunkäynti vaati myös yöt. Blogin ylläpito tapahtuu itselläni yleensä yöllä, en halua iltapäiviä käyttää koneella olemiseen, kuvien käsittelyyn ja kirjoittamiseen. Halusin töiden jälkeisen ajan viettää perheen kanssa, lapsi on pieni vain hetken ja se välillä ihan itketti kun tajuaa miten aika kuluu, se pieni puklaava vauva onkin jo 3v eräipana. Tunne myrskyt sisälläni oli tosi kovia välillä ja syyllistäminenkin siitä, että välillä käytin aikaa retkiin eräipanan kanssa kun mies hoiti kotia. Illat jolloin eräipana oli jo nukkumassa alkoi sillä että kaivoin kirjoja, läppärin, testikamoja, tai ”tee se itse” materiaalia työhuneesta olohuoneeseen. Siinä kului aikaa monesti kello 03.00 asti. Tämä ilta aika oli sitten pois ajasta miehelleni. Onneksi esimerkiksi tulimännän tai taulan valmistus kiinnosti miestänikin. Mieheni on myös todella taitava eräilijä ja minua kokeneempi monessakin asiassa, ei vain siksi että on minua 15v vanhempi 😉 Opiskelu kyllä verotti paljon mieheni elämää, etenkin siinä kohtaa vielä lisää kun olin leikkauksen jälkeen pitkään yksikätinen. Nyt onnesi peukalo on jälleen paikallaan ja yhden nivelen puuttuminen ei menoa haitta! Mutta varmasti tieto että tämä ei ole pysyväis tila helpotti asiaa.

Äitini joutui ja pääsi välillä myös opintoihin sisään, yhteisiä retkiä tehtiin paljon. Äitini myös auttoi hetkinä jolloin mies oli vaikkapa töissä ja minun piti olla jossakin tapahtumassa. Äiti myös haki eräipanaa päiväkodista usein jos piti mennä töistä suoraan hoitamaan koulu asioita ja miehen työpäivä venyisi. Ystävien näkeminen oli myös aivan olematonta, ihme että ovat edelleen tuossa ❤

Kaiken kaikkiaan kalenterointia ja ennakointia tuli aina käyttää, lusikka oli niin monessa sopassa mukana. Oli lapsimessujen järkkäilyä, villivihannes opastusta, eräkummeilua, talkoita, luentoja iltaisin, mutta niistä kaikista oli aina hyöty koulua ajatellen. Mutta, täydellistä ei ole, oppiminen ja opiskelu jatkuu edelleen samaan tahtiin. Oppiminen on elinikäistä, riippumatta alasta. Jatkuvasti olen mukana edeleen eri tapahtumissa, kirjoitan blogia, koitan seikkailla uusissa tuulissa ja opettaa muita siinä mitkä ovat omia vahvuuksiani.

Koulusta oli valtava hyöty, sai uusia kontakteja, paljon tietoa ja apua sekä ympärilleenuusia ihania ihmisiä luokaltani, nyt on UUSI AMMATTI! voi siis sanoa että olen virallisesti pätevä 🙂 Tavoite on päästä toki työllistymään alalla, mutta Etelä-Suomessa se on hyvin haasteellista, vaikka alkaisi yksityisyrittäjäksi. MUTTA, kun tavoitteena on saada etenkin lasten luontosuhdetta nousujohteiseksi ja saada ihmisiä luontoon matalalla kynnyksellä, on ajatuksia vaikka kuinka paljon! Miten luontoon lähtö ihmisille tulisi turvallisen oloiseksi ja mitä luonto voi antaa itse kullekkin? Siinä sopii olla auttavana tahona. Myös ns kädet mullassa työnteko on sitä mistä pidän, ihan hyvin voisin rakentaa pitkospuita, pitää talvella yllä reittejä ym. Toisaalta suunnittelu uusien kohteiden suhteen kiinnostaa, siinä olisi näkökulmaa myös erityis ryhmien huomionnissa, niin oman työn kautta kuin näin lapsellisena. Ja kaikki tämä liittyy siihen että toivon ympäristön kiinnostava ihmisiä, näin ollen sen huomioiminen ehkä myös omissa valinnoissa ja arjessa kuin kasvatuksessakin. Myös jatko opiskelu on mielessä, biologian opinnot voisi olla mahdollisuus. Luonnossa oleminen on kuitenkin osa Suomalaistakin perinnettä ja tästä syystä myös ne perinnetaidot/ selvitymistaidot joita jotkin nimittävät ”bushcraft:iksi” kiinnostavat. Katsotaan mitä saan aikaan omalta osaltani ja kenen kanssa 😉

Nyt loistavaa syksyn jatkoa! Pian sitten vihdoin jälleen retki tekstien pariin!