Kirjamessujen antia; Susivihasta ilmastonmuutoseen, loruttelua, satua ja faktaa.

Eräipana täällä näppäinten äärellä!

DSC_0345

Äiti tällähetkellä piirtää minulle monokkeliapinaa kun pyysin ja on sillä joku sadunkin kirjoitus meneillään. Äiti on aina rakastanut kirjoja ja lukemista, vaarini suku onkin taiteilijoita ja äidillä on välillä taiteilukausia = kyniä, maaleja ja siveltimiä jokapaikassa. Äidille luettiin paljon kun hän oli pieni, nyt sitten minulle kaikki lukee paljon ja minusta se on hurjan hienoa! Nykyään osaan keskittyä pitkiinkin tarinoihin ja keskustella niistä, paljon kuulemma välikysymyksiä. Kaikkia luonto tietokirjojakin saan lueskella ja äidin kirjat kiinnostaa koska niissä on hyviä eläintekuvia. Nykyään olen jo niin iso etten revi sivuja tai piirrä metsäpeuralle avaruuspukua. ”Miksi” vaihe on minulla nyt hyvin meneillään ja kysysmys; miksi mäyrällä on raidat kasvoissa ei ole uutta. Äänikirjat toimii etenkin automatkoilla hyvin kun ajetaan pitkää matkaa, nyt löytyi messuilta yksi mukava mukaankin!

Äiti kovasti tahtoi kirjamessuille helsinkiin ja mikäpä siinä, hienoa lähteä katsomaan uutuuksia ja mitä kirjallisuuden saralla nyt tapahtuu ja puhututtaa. Äiti tutustui ohjelmaan ja huomasi että siellä oli myös tilaisuuksia joissa haastateltiin kirjailijoita ja aiheina saattoi olla vaikkapa aiheena kuumottava ilmaston muutos.

Matkasimme Helsinkiin eksoottosesti maitojunalla ja nehän oli mennen-tullen ihan täpösen täynä, äidillä kuulemma jalat vähän kipeinä seisomisesta. Itseäni onneksi nukutti hyvin mennessä ja palatessa sai ihmetellä matkaavia koiria. Äiti oli onneksi pakannut matkaan naposteltavia kurkkuja, keksejä, omenaa ja itsellään sillä oli termari ja kuksa mukana.

74634317_10157425900643267_5963053248540573696_nMessuilla tutustuttiin heti ensimmäisenä minua kiinnostavaan ja syksyllä  mietitityttäneeseen asiaan: hirvikärpäseen. Mietin syksyllä että oli silkkaa huijausta että hirvikärpänen oli sarveton, samoin kuin hirvikoirakin. Mutta, nytpä näinkin, kortit ja lautapelin jossa oli hirvikärpänen sarvilla! Pelkortit kiinnosti erityisesti ja ehkäpä joulupukki ne tuo. Sain oikein nimmarilla varustetun kortinkin taiteilijalta. Kyseessä oli Nurin ja Kurin sarja jonka on kuvittanut Jakke Haapanen ja kirjoittanut Mika Myllyneva, ikä suositus on tässä kirjassa 3-6v ja pelikortitkin soveltuu jo tällaiselle kolmevuotiaalle. Suositus tähän sarjaan kyllä tulee eräipanalta!

 

 

 

DSC_0344Sitten kävimme lastenosastolla, siellä sain onkia mangneettikaloja ja karkasimpa myös satujen lukulavalle kesken kaiken, oli niin jännittävä satu! Tatu ja Patu olivat myös vierailulla, mutta olivat vähän turhan suuria kavereita kestohymy päällä, joten jätin heidät rauhaan.

 

Äiti tahtoi väkisinkin kuulostella tovin Yle kioskin ”ilmaston muutos pilasi mielikuvituksemme puhetta”. Kyky ajatella positiivisesti on kyllä saattanut kadota, samaa on äitikin pohtinut. Ilmastonmuutoksen esillä olo katastrofeineen tuntuu melko lohduttomalta. epätoivo voi iskeä ja huoli, voiko itse vaikuttaa, tai onko omilla valinnoilla merkitystä. Äitiä sosiaalialan ihmisenä kiinostaa juuri myös valintojen mahdollisuus tai mahdottomuus,vähävaraisilla ei ole välttämättä mahdollisuutta siihen ilmasto kestävimpään valintaan.  Äiti pohti että aikoo itse jatkossakin tehdä oman osansa ilmaston puolesta, yrittämällä parantaa ihmisten luontoymmärrystä, siten että se olisi helposti saatavilla.

Ilmaston muutoksesta meille lapsille kertookin lajissaan ensimmäinen kirja : ihme ilmat- miksi ilmasto muuttuu?. Kirjassa kerrotaan mielestäni hyvin miten voidaan arjessa auttaa asiaa että meillä olisi jatkossakin jouluna lunta. Kuvitus on kiva ja värikäs, mutta itse näin kolmevuotiaana en ihan päässyt jyvälle kaikesta kuitenkaan. Kirjassa kerrottiin hienosti esimerkiksi miten sää ja ilmasto eroavat toisistaan. Eri ilmasto tyyppien kuvat oli minusta erityisen kivoja ja samalla puhuttiin äidin kanssa metsien puu ja eläinlajeista. Sitten mietittiin myös kirjassa vilahtanutta teemaa miten itse voi vaikuttaa, meillä ainakin kierrätetään niin vaatteet kun lasipurkit. Tälle kirjalle annan vahvan suosituksen myös. Kirjan ovat kirjoittaneet Laura Ertimo ja Mari Ahokoivu. Into kustannus.

ihme-ilmat-etukansi.jpg

Yksi juttu mikä minua kiinnosti oli kirja: Ihan oikeat viikinkiajan lapset. Todella kiinnostava kirja jossa kerrotaan millaist aelämä oli viikinkiajalla, meille lapsille sopivalla tavalla. Kuvat ovat kirjassa hienossti piirrettyjä ja kirjaa tutkiessa heräsi paljon minulle kysymyksiä: ” ai miksi ei ollut monoja suksissa”. Tässä on aikuisillekkin paljon kiinnostavaa tietoa pohjolan menneisyydestä. Tämän kirjan on puolestaan kirjoittanut Karoliina Suoniemi.

Näin ötököistä kiinnostuneena kirja Elämää maan kaätköissä nousi listalleni myös. Siinä kerrotaan realistisin kuvin  mitä siellä alempana kuin ruohonjuuritaso tapahtuu. Mitä kivien ja sammaleiden alla piilee, mitä mullassa möyriikään! kirjassa pääsee hyvin selville kuinka tärkeitä kaikki pikku ötökät, sienet ja bakteerit ovat ekosysteemille. Kirjan on kirjoittanut Veikko Huhta ja Eeva-Liisa Hallanaro.

9789520404642_frontcover_final.jpg

 

Koska tykkään runoista ja loruista niin kirja Hiiri mittaa maailmaa innosti minua! Kirjassa on hurjasti runoja, loruja, vauvarunoja, runoja luonnosta, eri eläimistä, aakkosloruja, unirunoja, saturunoja, sormiloruja, juhla- ja sururunoja, leikkiloruja ja vaikka mitä! Erittäin hellyyttävä kirja totesi äitikin. Kuvat ovat suloisia ja ihanan satumaisia. Tätä olisi kiva lueskella vaikka teltassa iltaisin taskulampun valossa tai nuotiolla! Kirjan on kirjoittanut Hannele Huovi ja kuvitus on Elina Wasta:n tuotantoa. Kustantajana Tammi.

 

 

 

 

Sitten äiti bongasi vielä yhden mahtavuuden näin lapselle. Äänikirja Kettujuttuja – kolme hännäkästä tarinaa. Siitä saatiin kuunnella näyte ja ihastuin kovasti lukijan ääneen jossa oli hyvä rytmi. äänikirjassa kerrotaan ketun tahdosta maalata taulu, mutta kohteen kanssa on vaikeuksia, kuten pikkuiset mäyrän pennut jotka vain liikkuvat. kirjassa kettu onneksi löytää opettavaisen ystävän joka auttaa kettua näkemään kaikkea hienoa ympärillään mitä voi maalata tauluun, rohkeasti hommiin vain! kirjan on kirjoittanut kaija Pannula ja lukijana toimii Anu Valonen.

Aikuisille äiti nopeasti bongaili muutamia kiintoisia kirjoja kuten:Etelä-Skandinavian vaellusreitit. kirjassa esitellään monipuolisesti Etelä-Norjan reittejä ja kohdekuvaukset ovat erittäin kiitettävästi tehty. Kirja sopii niin aloittelijallekkin kuin jo pidempään reissanneille. Tästä äidiltä lukusuositus jos Norja kiinnostaa. Kirjoittajana toimii Harri Ahonen joka on myös asunut Norjassa ja tutustunut vaelluskulttuuriin siellä. Kustantajana Tammi. 9789520403928_frontcover_final.jpg

Kasvibongarin opas- kukat ja niiden hedelmät oli yksi kiinnostava uusi kirja. Siinä opastetaan helpolla tavalla kasvien tunnistamiseen ja kiitosta sai se että, tämän avulla pystyi opettelemaan tunnistusta kukinto kaudenkin jälkeen. Kirjassa on käytössä uusi ajantasainen nimistö joten kirjan käyttö on taattu jatkossakin pitkään. Kirjan on kirjoittanut pentti Halenius ja Arto Rantanen.

Itämeri ja ihminen kirja tarttui myös äidin käteen ja kiinnosti paljonkin. Puhutteleva, kattava teos ihmisen ja Itämeren suhteesta ja miten se on vuosien saatossa muuttunut paljonkin. Kirjassa kerrotaan myös historiallisia taustoja itämerestä ja sen alueella asuneista ihmisistä. Kaiken sen lisänä tutustutaan myös eliöihin meressä ja miten rehevöityminen, vieraslajit tai ilmastonmuutos vaikuttaa. Kirjan on kirjoitanut Kai Myrberg ja matti Leppäranta. Molemmat pitkänlnjan itämeren tutkijoita ja professoreja sekä tietokirjailijoita. Kustantaja Tammi. 9789520406417_frontcover_final.jpg

Pari kirjaa jäi kiinnostamaan äitiä, mutta minulla oli hieman kiire, joten äiti tyytyi vain kansien katsomiseen. Kirjat olisivat olleet tällaiset: sukupuutot/ Miia Toivio, Hämärä ei tanssi enää/ Vesa Haapala sekä kirja Villi ihminen ja muita luontokappaleita/ riikka kaihovaara.

Sitten törmättiin puhututtavaan arkaan paikkaan, susi vihaan. Tämä onkin aikuisten kirja E-Kirja myös. Kirjan nimi on Lauma- 1880- luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa. Kirjassa kerrotaan miten 1880-luvulla 22 lasta Turun seudulla tappaneet sudet ovat vaikuttaneet susi asenteeseen mahdollisesti. Äitiä kiinnosti aihe niin paljon että päätti hankkia E-Kirjan ja tutustua kotona siihen. Kirjoittaja on toimittaja ja biologi ammatiltaan, se myös näkyi kirjassa hyvänä tapana kirjoittaa tiede pohjaista asiaa. Historian tutkimus ja siihen liittyvät ihmiset oli kuvattu realistisesti, äidin oli pakko välillä lopettaa lukeminen kuulemma, pahaa teki ajatus syödystä lapsesta. Tässä on kirjan saatavilla olevasta julkisesta osasta lukunäytteen otsikko joka puhuu puolestaan ”Mitä sudet ajattelivat, kun ne söivät 8-vuotiaan Karl Johan Hörnbergin?”.  Äiti suosittelee kirjaa luettavaksi ja pohtimaan susiasennetta monesta tulokulmasta. Asiat eivät ole suoraviivaisen yksinkertaisia tässä asiassa, pohtii äiti. Jokainen muodostakoon omat käsityksensä ja argumenttinsa. Mutta kirja on hyvä! Kirjoittaja on Jouni Tikkanen.

Messuilla olisi ollut kuuneltavana myös metsästyksestä, mutta valitettavasti se meni meidän ohi. Piti ehtiä mutta välillä tulee pikku hidasteita. Puhuja asiasta olisi ollut Aleksi Lumme ja asiaa markkinoitiin seuraavasti: Metsästä,Suomessa on aina metsästetty, mutta kaupunkilainen elämäntapa ja eräily eivät kohtaa. Vai kohtaavatko sittenkin? Helsinkiläinen Aleksi Lumme aloitti metsästyksen ja huomasi, ettei vastakkainasettelu ole niin vahvaa kuin hän oletti. Hänen eräkavereilleen metsä on temppeli, jossa mieli lepää. Vegaaniystäviensä kanssa Lumme puhuu ravinnon eettisyydestä. Metsältä löytyy mielenrauhaa ja syvempi luontosuhde – sekä ruokaa, jonka alkuperästä voi olla varma. Tämä kuullosti hyvätä ja varmasti keskustelua ja ajatusta herättävältä. Siksipä äitiä kiinnostaakin oliko kukaan kuulemassa tätä, joka nyt tämän tekstin luki 🙂

 

Kaiken kaikkiaan meillä oli todella antoisa kirjamessu reissu! Kirjoja olisi voinut jäädä tutkimaan vielä lisää ja lisää ja lisää. Onneksi äidillä oli kynä ja paperia sekä puhelin, niillä sai muistiin mihin voi tutustua sitten kirjakaupoissa tai kirjastoissa. Kiitos kummitädille joka leikki kanssani kun äiti höpötteli ihmisten kanssa ❤ Ja olipa kiva nähdä äidin ystävä luontohetkiblogi:sta, hän kirjoittaa Helsingin seudun luonnosta ja tapahtumista aktiivisesti ja on monessa mukan! Kannattaa siis tutustua hänen juttuihin myös instagramissa ja facebook:issa!

Kiitos Messukeskukselle upeista messuista ja tietysti kaikille kirjailijoille, tuotte paljon sisältöä arkeen!

Seuraavaksi Suunnataankin leijonalaavulle! Hui, liekö siellä oikeasti leijonia?

 

 

 

 

 

 

 

Paljon se otti, paljon se antoi! Valmistumisen ilo! Mitä seuraavaksi?

72285489_10157409008933267_2868139951512354816_n

Iloiseksihan siitä tulee kun saa tiedon että sai uuden ammatin!

Hurja vuosi takana, sen voin näin heti alkuun sanoa.

Nyt pakko vähän purkaa tuntemuksia teillekkin. Kirjoittamien nyt syksyllä on ollut tästä syystä hieman hiljaisempaa, mutta retkiä on onneksi päässyt tekemään lähiseuduille ja iltapäivät kuluneet metsäsässä lähinnä. Kiire luo oman tarpeensa päästä olemaan ulkona ja tasaamaan ajatuksia. Tässä voi todeta myös että opiskelu meni loppujen lopuksi nopeasti ja oli hyin intensiivinen puristus.

70301822_10157293284198267_5155587723171463168_n

Rastilan retkiväivässä oli meikäläisellä erätaitopiste jossa mm. sai laittaa karvat oikealle eläimelle, vanhoilla tuluksilla tulentekoa ja suunnistamiseen suunnanotto harjoitusta. Ja ihailla tarpista tehtävää helppoa majoitetta.

Ajatus siitä että hankkii harrastuksesta ja intohimostaan ammatin kyti jo pitkään. Mutta se että opiskelun ajoittaa ns.pahimpiin ruuhkavuosiin tuli itsellekkin yllätyksenä hieman. Iso uusperhe jossa itse eräipana pienimpänä ja työssäkäynti henkisesti kuormittavalla alalla on jännä kombo. Omassa sosiaalialan työssä oli huomannut kuinka luonnossa oleminen oli asiakkaille hyväksi ja miten itsekkin vapaa-aika oli aina luonnossa liikkumista jossakin muotoa. Jatkuva uteliaisuus kaikkeen ”eräilyyn” liittyvistä asioista oli pohjaton ja on edelleenkin.

IMG-20180718-WA0001

Kuva Lieksasta 2018 kun kaikki mietitytti opiskelun suunnittelussa. Täällä olikin stten karhu juuri mönkinyt 😉

Metsähallituksen eräkummina toimiminen oli myös luontevaa, tapa päästä toimimaan luonnossa liikkumisen opastajana lapsille. Omat pohja tiedot olivat onnekseni hyvät ennen kouluun valikoitumistani. Hakiessa kyllä mietti jo että jos pääsee sisään kouluun niin miten kaikki järjestyy ajallisesti. Kova itseni piiskuri kun on, pitää kaiken olla just eikä melkein. Eräipanablogi oli kuitenkin jo aloitettu ennen opintoja ja se oli yksi hyvä ja kantava asia.

IMG_20181008_211028_764

Eräkummi edustaa rennosti

Kun sai tietää että valikoitui pääsykokeen jälkeen opiskelijoiden mukaan, niin kyllä sydän pomppasi kurkkuun! Haaveiden toteuttaminen kuullostaa hyvältä ja tavoitteisiin pyrkiminen. Pääsin onneksi olemaan niiden joukossa jotka opiskelevat työn ohessa ns.omapolkulaisena. Keskustelu opettajan kanssa siitä, miten ja mitä näyttöjä teen oli kiinnostavaa ja miten hankin tarvittavia tietoja/taitoja ammattiin. Paljon olisi töitä edessä, onnekseni oli jo olemassa olevia kontakteja alan ihmisiin. Myös täyspäiväisesti opiskelevien luokkatovereiden seuraan sai aina mennä mukaan opetukseen. Muutamissa yhteisissä jutuissa pääsi olemaan mukana ja myös viikonloppuisin olevissa tapahtumien järjestämisessä pääsi paikalle.

55467782_10156909937583267_3461505394445123584_o

Yöllä sitten luettiin, tutkittiin, kuunneltiin…

Opiskelu oli itselläni tavallaan jo aloitettu vuosia sitten huomaamattaan, jatkuvaa tiedon hakua ja koulutuksia oli taustalla, linkittymistä eri instansseihin tai seuroihin kuten Metsähallitus tai Tampereen Vihuri, Luontohetkiblogi, Ekokumppanit, tampereen kaupunki, Suomen sieniseura, Metsästäjäliitto, rinkkaputkiblogi ym. Itse näin jälkeenpäin voin todeta että verkostoituminen on kaiken A ja O, sekä rohkeus tunkeutua joka paikkaan. Ihmisten lähestyminen ”hei Suvi täällä, voisitteko neuvoa minua…” tai ”kiinnostaisiko teitä yhteistyö…” puhelut olivat tuttuja oman työn kautta ja koin hyödyksi kaiken kaikkiaan oman ammattini & 12v uran haastavienkin ihmisten parissa.

65395092_10157136388213267_5533152405467693056_n

Välillä sai aikaa melontaseuran ohjaaja avuiksikin

56894337_10156947842578267_3001954553881952256_n

Lapsimessuille hyvänä yhteistyö tahona Treeline, lahjakortti arvontaa

Tutustuin opintosuunnitelmaan huolella ja punakynän kanssa kävin läpi mitä kohtia tulee työstää ja millaisin vaatimuksin. Vertasin omia suunnitelmia päätoimisten opiskelijoiden opiskeluun koko opintojen ajan, pyrin tekemään kaikki samat asiat itsenäisesti ja hankkimaan tiedon samoista aiheista kuin he. Tampereella on paljon tarjolla eri luonto alan toimijoita ja kurssi mahdollisuuksia sekä retkiä. Koska päivät olin töissä oli iltapäivät ja illat aikaa lähteä vaikka lintujen tunnistus retkelle, mitä eri seurat täällä järjestävät. Koin näistä olevan paljon hyötyä omatoimisen opiskelun lisänä ja buustasivat innostusta lisää! En aijemmin ollut niin kiinnostunut pikkulinnuista, mutta niiden bongailu olikin varsin koukuttavaa yllättäen. Oma aktiivisuus kantaa pitkälle.

46470449_10156640978073267_7832311775553912832_n

Pöllö? puolisukeltaja? vaiko varpunen?

Eräipana oli yleensä aina mukana kun tein itsenäisiä harjoituksia metsissä lajitunnistuksen tiimoilta. Lajitunnistus oli kattava osa opintoja ja kasvit, nisäkkäät, sammakot, kalat, linnut, sienet etc. tuli syynättyä tarkoin. Tästä myös eräipana hyötyi kun nimettiin asioita ja kosketeltiin, kuunneltiin, haisteltiin sekä maisteltiin opintomateriaalia. Kaikki ei tietenkään jää mieleen kerrasta ja tapa ”hauki on kala, hauki on kala” ei toimi. Myös unohtaminen on inhimillistä, asioiden kertaaminen jatkuu ikuisesti, samoin kuin uuden oppiminen. Tieto ja taito kehittyy kokoajan. Mitä enemmän tekee, sitä enemmän oppii. Ei esimerkiksi suunnistamista opi vain lukemalla, vaan tekemällä. Asioita oppi jopa huomaamattaan ja tiedonhaku taidot kehittyvät.

67884420_10157224891178267_2719264990484758528_n

Peto oli välillä mukana kirjoitus hommissa. Jäi rysän päältä kiinni

57373089_10156962884268267_4650048881063624704_n

Taulaakin tässä valmistui

51549864_10156814693463267_49883601306648576_n

Talvella retkellä, pärjääkö pelkällä sissipuukolla, makuupussilla kuinka hyvin -23c. pärjää… No oli toki ruokaa ja tulitikut 🙂

Paljon opiskeli asioita jotka eivät varsinaiseti kuuluneet opintosuunnitelmiin, mutta niistä oli aina hyöty ja varmasti apua tulevaisuudessa. Esimerkiksi tuotteiden huoltaminen tai korjaaminen, taulan valmistus, hätämajoitteiden teko ja niissä yöpyminen kesällä/ talvella tai vuoristo turvallisuus.

Oma kiinnostus on ollut pitkään vahvasti omien rajojen kokeilussa ja miten selviytyä jos oikeasti iskee hätä, tai miten käyttäytyy niissä tilanteissa? Näihin sain ja saan edelleen opastusta juuri näihin teemoihin kouluttautuneelta puolustusvoimien erikoisjoukkojen henkilöltä. Ihmisen käyttäytymisen psykologia liittyy tähän paljon ja sen alan ammattiosaajia on päivätyössäni ympärilläni kokoajan.

Viikonloput oltiin enennen opintojenkin alkua pyritty retkeilemään, mutta nyt siihen lisättiin opiskelu oheen, joka näkyi uusien asioiden kokeiluna, vanhojen taitojen hiomisena. Blogin kirjoitus ohessa piti myös huomioda. Iltapäivien lähi retket saivat samalla uusia ulottuvuuksia ja kysymysmerkkejä, mitä voisin tehdä toisin? Mitä puuttuu toiminnasta?

52315702_10156840462258267_6291491901631627264_n

Tämän kuvan teki meidän perheen teini. Mitä voinee siis tuumia

69125642_10157247701898267_4485234523306459136_n

Yhdessä päivässä viikonloppuna ehti aamulla kyyhkysjahtiin, tunnistamaan peuran kallon ipanan kanssa maalla ja vaikka suunnistamaan illalla.

Koulunkäynti vaati myös yöt. Blogin ylläpito tapahtuu itselläni yleensä yöllä, en halua iltapäiviä käyttää koneella olemiseen, kuvien käsittelyyn ja kirjoittamiseen. Halusin töiden jälkeisen ajan viettää perheen kanssa, lapsi on pieni vain hetken ja se välillä ihan itketti kun tajuaa miten aika kuluu, se pieni puklaava vauva onkin jo 3v eräipana. Tunne myrskyt sisälläni oli tosi kovia välillä ja syyllistäminenkin siitä, että välillä käytin aikaa retkiin eräipanan kanssa kun mies hoiti kotia. Illat jolloin eräipana oli jo nukkumassa alkoi sillä että kaivoin kirjoja, läppärin, testikamoja, tai ”tee se itse” materiaalia työhuneesta olohuoneeseen. Siinä kului aikaa monesti kello 03.00 asti. Tämä ilta aika oli sitten pois ajasta miehelleni. Onneksi esimerkiksi tulimännän tai taulan valmistus kiinnosti miestänikin. Mieheni on myös todella taitava eräilijä ja minua kokeneempi monessakin asiassa, ei vain siksi että on minua 15v vanhempi 😉 Opiskelu kyllä verotti paljon mieheni elämää, etenkin siinä kohtaa vielä lisää kun olin leikkauksen jälkeen pitkään yksikätinen. Nyt onnesi peukalo on jälleen paikallaan ja yhden nivelen puuttuminen ei menoa haitta! Mutta varmasti tieto että tämä ei ole pysyväis tila helpotti asiaa.

56323761_10156940967833267_5394000009152692224_o

FirePiston ”tee se itse” prototyyppi valmistui öiden aikaan, siinä missä lunttu tai taulakin pääs osin.

57038282_10156956835618267_8676288757776777216_n

Lapsimessuilla ennen messukeskuksen avautumista yleisölle. Sai käydä rauhassa vetää kaffet ja latautua ihmis massoihin.

Äitini joutui ja pääsi välillä myös opintoihin sisään, yhteisiä retkiä tehtiin paljon. Äitini myös auttoi hetkinä jolloin mies oli vaikkapa töissä ja minun piti olla jossakin tapahtumassa. Äiti myös haki eräipanaa päiväkodista usein jos piti mennä töistä suoraan hoitamaan koulu asioita ja miehen työpäivä venyisi. Ystävien näkeminen oli myös aivan olematonta, ihme että ovat edelleen tuossa ❤

57674159_10156970472603267_1944758052007706624_n

Välillä mummo on varsinainen pikajuoksia ❤

Kaiken kaikkiaan kalenterointia ja ennakointia tuli aina käyttää, lusikka oli niin monessa sopassa mukana. Oli lapsimessujen järkkäilyä, villivihannes opastusta, eräkummeilua, talkoita, luentoja iltaisin, mutta niistä kaikista oli aina hyöty koulua ajatellen. Mutta, täydellistä ei ole, oppiminen ja opiskelu jatkuu edelleen samaan tahtiin. Oppiminen on elinikäistä, riippumatta alasta. Jatkuvasti olen mukana edeleen eri tapahtumissa, kirjoitan blogia, koitan seikkailla uusissa tuulissa ja opettaa muita siinä mitkä ovat omia vahvuuksiani.

67615430_10157211161648267_668249653732442112_n

Nuuksiossa järkätyltä lapsi-aikuis retki ja yö oltiin teltoissa tuulen humistessa ihanasti. Tässä pohditaan mikä muna löytyi lillumasta järvestä

62217796_10157081144703267_8012601969925423104_n

Niihaman majalla sitten kierrettiin maastossa ihmisten kera ja tutustuttiin villivihanneksiin. Myös luupeilla tutkittiin kasveja ja arvuuteltiin nimiä

60042728_10157013640003267_9084406991308193792_o

kahden naisen kanssa oltiin teerien soidinta katselemassa

Koulusta oli valtava hyöty, sai uusia kontakteja, paljon tietoa ja apua sekä ympärilleenuusia ihania ihmisiä luokaltani, nyt on UUSI AMMATTI! voi siis sanoa että olen virallisesti pätevä 🙂 Tavoite on päästä toki työllistymään alalla, mutta Etelä-Suomessa se on hyvin haasteellista, vaikka alkaisi yksityisyrittäjäksi. MUTTA, kun tavoitteena on saada etenkin lasten luontosuhdetta nousujohteiseksi ja saada ihmisiä luontoon matalalla kynnyksellä, on ajatuksia vaikka kuinka paljon! Miten luontoon lähtö ihmisille tulisi turvallisen oloiseksi ja mitä luonto voi antaa itse kullekkin? Siinä sopii olla auttavana tahona. Myös ns kädet mullassa työnteko on sitä mistä pidän, ihan hyvin voisin rakentaa pitkospuita, pitää talvella yllä reittejä ym. Toisaalta suunnittelu uusien kohteiden suhteen kiinnostaa, siinä olisi näkökulmaa myös erityis ryhmien huomionnissa, niin oman työn kautta kuin näin lapsellisena. Ja kaikki tämä liittyy siihen että toivon ympäristön kiinnostava ihmisiä, näin ollen sen huomioiminen ehkä myös omissa valinnoissa ja arjessa kuin kasvatuksessakin. Myös jatko opiskelu on mielessä, biologian opinnot voisi olla mahdollisuus. Luonnossa oleminen on kuitenkin osa Suomalaistakin perinnettä ja tästä syystä myös ne perinnetaidot/ selvitymistaidot joita jotkin nimittävät ”bushcraft:iksi” kiinnostavat. Katsotaan mitä saan aikaan omalta osaltani ja kenen kanssa 😉

46837137_10156645355248267_475796451281076224_o

Nyt loistavaa syksyn jatkoa! Pian sitten vihdoin jälleen retki tekstien pariin!

57079681_10156962949308267_1774134635018584064_n

Siikanevan sieni paratiisi

71695057_10157353827028267_4920239419614560256_n

Aika kuluu niin nopeasti ettei perässä meinaa pysyä, pelottavaa jopa hieman! Syksy on ollut oikeaa metsä aikaa ja kaikki vapaat hetket on mennyt viikolla hieman lähempänä metsissä ja viikonloppuisin pidemmällä.

Meillä valitettavasti itse Eräipana sairastui pahasti ja toipunen kesti pidempään kuin ennen. Kurkunpään tulehdus iski (juuri kun äiti oli tietenkin yötä metsässä hommissa 😦 ) ja sairaalassa ipana olisi sitten kun ei se henki kulkenut kotikonstein enään. Tämä on ikävästi jo tuttu näiden kaikkien kolmen vuoden elon aikana. Nyt perään iski ärhäkkä kuume ja flunnsa ja korvat… Toipunen on onneksi alkanut ja pikku retket on taas aloitettu.

 

71706057_10157353848413267_1187528607321292800_n

tämä

Mutta, ennen tätä olime juuri Siikanevan soidensuojelualueella, Orivedellä. Yksi meidän lempikohteita koska suot ne vaan vetää puoleensa! Siikaneva on sulan maan aikaan helppo saavuttaa, talvella autolla on haasteellisempaa koska parkkipaikalle johtavalle tielle ei ole talvikunnosspitoa. Itse olen talvisin käynyt lumikenkäilemässä alueella ja jättänyt auton tien varteen josta pysäköinti alueelle käännyttäisiin. Myös komea Ollinkivi on ihan nurkalla. P1 jota käytettän onkin Ollikinven tieltä poikkeava.

 

 

 

 

Nyt meillä oli ihan suunnitelmallinen missio miksi juuri Siikaneva ja kiero vastapäivään tuolla reitillä. Reitti on inasta vaille 10km ja osittain hyvin haasteellista kulkea lasta tai huonojalkaista ajatellen. Tarkoittaen kalliota ja polkuja joissa runsaasti juurakkoa.

Lähdimme siis metsästämään, tälläkertaa sieniä. Metsästys on kiellettyä alueella, mutta sienien ja marjojen poimiminen sallittua. Tiedettiin että lenkin loppupäässä olisi metsää jossa kasvaa todella hyvin sienisalaattiin sieniä sekä suppilovahvereoita, keltavahveroita ja mustiatorvisieniä. Eli hyvässä valossa lähdimme kiertämään vastapäivään lenkkiä ja myös se haasteellinen osuus olisi nyt ensin. Valoisalla onkin parempi kulkea kallioisissa maastoissa ja juurakoissa, sekä nähdä sienet. Suositus on toki että kuljetaan polkuja pitkin, mutta pikku ”hairahdukset” polulta ei ole kiellettyä.

Reitti on hyvin merkitty sinisin merkein ja sääkin suosi, aurinko paisteli tovin kunnes päädyimme metsän hämäriin. Eräipana kulki suunnitellusti haastellisemman osuuden rinkassa, jäisi voimia helpommalle n. 5km osuudelle omin jaloin. Ipanalle oli laitettu lämmintä kerrospukeutumista päälle ja vaihto vaatetta oli mukana jos vaikka tulisi pissa vahinko. EA-pussissa on toki aina avaruuslakana mukana jos jokin todella paha hyytyminen sattuisi. Vettäkin oli syytä olla mukana koska tiesio että kuuma tulee kun kantaa noin+20kg:tä selässä ja tekee syväkyykkyjä 😀

Soiden näkeminen ja erityisesti sen haistaminen viritti aistit hyvin! Löydettiin tutut sini kohteet nopeasti ja ipana sai myös poistua rinkasta niiksi ajoiksi kun isompi löydös pullahti eteen. Samalla kun poimittiin sieniä sai omat aivot lajien nimi jumppaa, viitaten lukuisiin sammaleihin, jäkäliin, limasieniin ym. Ipanalta tuli välillä tiukkaa miksi miksi miksi kysymyksiä liittyen luontoon, se vasta hienoa onkin koittaa selittää ekosysteemiä kolmevuotiaalle! Mutta on jotain ipanan päähän jäänyt sienien nimiä ja kulkemisesta metsässä. Ei kannata astua vaikkapa puun rungon päälle tai juuren päälle, voi liukastua.

Siikanevan sieni maasto on yksi parhaita mitä olemme nähneet, monipuolisuus on yllättävä. Näin hyviä esiintymiä ei löydä helposti ja täällä ne ovat lähes polulla, kun vain pitää silmät auki ja välillä muutenkin piipahtaa pois polulta.

Ipanasta on hienoa välillä ryömiä maastossa, niinkuin vauva ja tehdä lähi tutkimuksia. Hänelle on kerrottu että esimerkiksi sammalia ei saa repiä tai niin kivaa kuin olisikin niin puiden kaarnoja ei revitä, yllättävän helpolla mennyt jakeluun. Kerrottu että nämä ovat pikku ötököiden koteja ja tutkittu yhdessä mitä mini öttiäisiä siellä asuu ihan konkrettisesti. Kerrottu myös kirjanpainaja kaarnakuoriaisesta joka aiheuttaa suurta haittaa kuusille, näitä maalla tutkittu ihan urakalla…

 

Metsä ja kallio osuus oli todella liukasta koska oli sadellut paljon. Itse sai olla tarkkana nilkojen kanssa ja tukevat kengät olivat oikea valinta. Itsellä on käytössä ympäri vuoden Alpina Trapper kenkä, omassa käytössä ollut paras valinta. Kalliolta alaspäin lapsenkantorinkka selässä sai olla todella kieli keskellä suuta. Tuli mieleen Orivedellä toinen kohde mieleen, Nunnankirkko.

72201311_10157353842003267_4405232266268114944_n

Männynsuomuorakas on aikas komea sieni

Välillä ripsutteli hieman vettä, mutta eipä se juuri metsän puolella haitannut. Jatkettiin matkaa ja pikkuisen alkoi nälkä jo olla, sienetys kun vei äkkiä ajantajun mennessään. Ipana laitettiin rinkkaan jotta päästäsiin hieman nopeampaan tahtiin Jaarikanmaan laavulle. Muutama ihminen tuli vastaan ja pari kysyikin mistä on bongattu noin paljon sieniä matkaan.  Ipana huuteli reippaasti rinkastaan käsin vinkkejä kuten: kääpässieniä ei saa syödä kun ne on myykyllisiä. Myös tieto että metsässä elää pienpetoja kuten kettuja jotka syö sammakoita tuli selväksi. Myöskään näätiä ei kannata ipanan mielestä pelätä lainaan, eivät syö ihmisiä.

 

 

Laavulle matka oli ylämäkeä ja alamäkeä, pikkusen kuuma siinä tuli! Ipana söi rinkassaan omenaa jottei liika nälkä iskisi ja sitä myöden kiukkua, miksi ei olla jo laavulla. Välillä kyllä tuli kommenttia ”joko ollaan nuotiolla” , ”saako jo makkalaa?”.

71905173_10157353838628267_3919012620849381376_n

Laavulla olikin nuotio jo valmiina ja pari ihmistä, vettä sateli hiljakseen ja ihailtiin suota harmaana ja seesteisenä. Koska ipanalla oli varmasti nälkä, niin nopeasti kaasulla lämmitin makaronilaatikon hänelle ja jälkiruokana sitten makkaraa, ovelaa… Laavulla oli kiva istuskella ja seuramiehenä ipana jututti ihmisiä samalla kun söi naama ketsupissa. Toistaisesi ipana on ollut asiallinen retkeilijä ja on vältytty ”miksi ihmeessä pakko raahata lapsi retkelle” kommenteilta. On yritetty opettaa että metsässä ei meluta ja annetaa rauha metsän eläimille sekä ihmisille jotka ovat liikkeellä siellä. Toki ei se metsässä äänettömyys onnistu aina, koska välillä voi kuulua kovaan ääneen vaikka ”iiisiii ootkoo sää siellää? Löysin kalhun kolon!”. Mutta ne ovat sellaisia kertaluonteisia karjumisia normaalisti. Luulen että mitä enemmän ollaan näin pihalla, niin sitä helpompi lapsen on oppia ymmärtämään ns.metsä käyttäytymistä.

71145227_10157353838433267_6017316612682547200_n

71150701_10157353838103267_4631685860058726400_n

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Laavulle takaisin siis…Makkarat maistui ja istuinalunen lämmitti pikku peppua hyvin. Vaikka ipana söikin melkein koko makkarankin niin piti saada jälkiruokaa masuun vielä, pullaa poskeen siis! Laavulla oli saatavilla myös siisti PuuCee ja puuliiteri.

72544721_10157353830768267_8418197026134556672_n

 

(Näin vastapäivään kierretynä tuolta maastokartta kuvasta bongattuna P1 lähellä on tulipaikka puuliitereineen ja PuuCeineen. Sekin nyt ohitettiin ennen parkkipaikalle sapumista. Eli noin 300m autolta myötäpäivään kierrettynä ensimmäinen mahdollinen tulipaikka.)

Oli alkanut hieman hämärtämään ja kellokin oli jo viiden pintaan. Lähdettiin kävelemään kohti parkkipaikkaa ja nyt ipana sai kävellä itse. Paljon helpompaa kulkua ja pitkosta paljon. Osa pitkoksista oli heikossa kunnossa ja sai olla itsekkin tarkkana ettei liukastu. Välillä oli pakko ipanan käydä kuitenkin puska pissalla, onneksi se menee nykyään hyvin, mutta…tälläkertaa onnistui jotenkin hienosti pissat osumaan haalarin huppuun ja yläosaan. Onneksi oli lämmin vaihto vaate laittaa märän haalarin sijaan. Todella reippaasti ipana jaksoi kävellä melkein perille asti. Lopussa kuitenkin ipana pyysi rinkkaan ja saikin sitten kyydin parkkipaikalle asti, ehkä sen viimeisen 200m. Ipanasta oli kuitenkin jännää tutkia karpaloita ja ihmetellä vetisiä suonsilmäkkeitä. Olikin hyvä muistutella pikku kiitäjää että sinne EI astuta, pitkoksilla PITÄÄ pysyä. Pikku saarekkeilla sai sitten tehdä vapaammin tutkimuksia.

71819992_10157353839423267_1175682821230952448_n

Sinne EI astuta

 

Kaiken kaikkiaan sateista huolimatta oli Siikaneva jälleen antoisa ja ihanan rauhallinen. Kun osaa hieman varautua vaihteleviin sää olosuhteisiin, varautua ajan käyttöön, mahdollsiin kastumisiin yllättäen ja hämärän tuloon on koko päivän retket syksyllä antoisia. Meillä ipanan sormien kylmyys on ainoa harmi, nimittäin jos istuu pidempään paikoillaan hänellä somet kylmettyy nopeammin. Silloin pyydetään laittamaan kädet alas rinkassa ja liikuttelemaan sormia. Nyt kuitenkin kun on jo noi iso niin kävely on hyvä aina,  vaikka se sitten onkin hitaampaa kulkemista. Hitaampiin kulkemisiin tarvii ottaa vain oma aikansa. Talvella on käytetty jos on tarve, avaruuslakanaa. Sen saa näppärästi joko vain jaloille tais itten yläruumiille jolloin kädetkin saa suojaan. Tosin, aina se oman lapsen tunteminen ja retken suunnittel,  sekä järki päässä itsellä auttaa kummasti että on turvallista ja kivaa. Neuvoja voi kysyä jos jokin mietityttää lapsen kera, tai muutenkin retkeilystä, vaikkapa minulta 🙂 Ehkä osaan auttaa, ehkä en ja jos en osaa niin sitten selvitetään asia. Oma kokemus, koulutus, verkostot ym on auttaneet itsenikin paljon, kysyn jos en tiedä ja aina joku on osannut neuvoa.

71107623_10157353826558267_4011547068471443456_n

Myös mysteerinen kartalta löydetty Isonsilmän kämppä selvisi. Merkattuna autiotuvaksi joissain palveluissa. Tätä koitin selvittää toki heto googlella bongauksen jälkeen, mutta ei tietoa mikä paikka oli. Soittelin myös metsähallitukselle koska hoitavat Siikanevan aluetta, olisiko heillä tietoa, ei ollut. Myös kunnat eivät tienneet kenelle kämppä kuuluu ja mikä se on. Mutta, meilleppä sattui onni! Käytiin paikkaa katsomassa ja eräs mökiällä liikkuva mökkiläinen saapui sopivasti metsästä Hän osasi kertoa että paikalla on ainakin lintututkijoita ja ihan kunnon tupa se on. Ei siis autiokämppä 🙂

71323799_10157353825828267_2741257009746673664_n

Nyt Siikanevan jälkeen on tehty pienempiä retkiä lähi laavuille ja metsiin, sekä käyty metsästys reissuilla.

Kiirettä pukkaa joka suunnasta ja retkiä pidmmällä on ollut haastellista päästä toteuttamaan ipanan kanssa. Nyt tosin minä,äääiti, olin Etelä-konnevedellä suunnistelemassa pimeässä. Oli aivan mahtavaa! Omien tuntemusten oppiminen, miten reagoi uudessa ympäristössä pimeään on hieno havainnoida. Retkillä oman itsensä ja toimintansa tunteminen on mielestäni tärkeää etenkin jos iskee paniikki.

71218887_10157353827853267_6040313156075520_n

Hyvää syksyn jatkoa jokaiselle ❤

Pohjois – Karjala osa 3. Lyhyestä virsi kaunis; äiti, se iso paha metsästäjä (kö?)

Eräipana täällä hei!

Äiti tuossa jupisi metsästäjä vihasta ja jotain yleistämis sanaa se manaili. Siitä tuli mieleen että vosin kertoa mitä meillä metsästys on ja miten siellä Itä-Suomessa meni minun kanssa.ehkä5

Itä- Suomessa äiti tykkäsi käydä haulikon kanssa linnustamassa tai vaanimassa rusakoita.  Alueella kun oli valtion maita joille luvan saaminen onnistui helposti. Äiti on enennekin käyttänyt tuota helppoa Eräluvat.fi sivua josta näkee kaikki alueet missä saa metsästää. Sitten kun äiti oli huomannut että tässä lähellä oli pari järveä ja oli vesilintujen metsätys aika, niin siellähän se oli välillä. Myös rusakko, metsäjänis ja villikani aika olisi nyt. Joko aamulla tosi aikaisin tai illan hämärtyessä äiti oli liikkeellä, pimeys saattaa yllättääkkin nopsaan ja se tulee aina huomioida. Kuitenkaan meidän Pohjois – Karjalan reissu ei ollut mikään metsästys reissu varsinaisesti. Tuossa alla ompi kuva josta näkyy miltä näyttää esimerkiksi metsästys alue mille lupaa on ostamassa. Aluehan jatkuu täällä ihan itä rajan tuntumaan ja on todella suuri!

 

ehkä6

Äidillä on omat näkökulmansa metsästykseen, kuten se on aijemminkin kirjoitellut täällä metsästyksestä. On sangen harvinaista jos äiti ottaa kuvia tai somettaa metsästettäessä, sanoo sen kuuluvan muualle, se on sille myös kaikesta irtaantumista ja keskittymistä sekä luonnosta nauttimista. Puhelin on lähinnä hätätilanteita varten sillä matkassa. Äidin luurissa onkin tosi huono kamera kaikenlisäksi, mutta akku kestää heittämällä ilman lataamista 5 päivää. Äiti rakastaa luontoa ja siitä huolehtimista, vaikka joku saattanee ajatella että tuo kuullostaa ristiriitaiselta, niin metsästys on muutakin kuin aseen kanssa ulkoilemista, tai millään mateerialla hienostelua. Luonnon tuntemus monipuolisesti ainakin kasvaa ja luonnossaliikkumisen  taidot kehittyy.

ehkä11

Äiti on perehtynyt riistan hoitoon ja erityisesti linnut ovat lähellä sydäntä. Siksi esimerkiksi lintukosteikkojen hoitaminen tai niistä puhuminen on tärkeää. Äiti on noita isojen vesilintujen pönttöjä tai laatikoita myös rakentanut ja vienyt luonnonsuojelualueille luvan kanssa. Myös peurojen pois saaminen autoteiden läheisyydestä voi onnistua oikealla ruokinnalla, josko eläimet eivät menisi tielle asti.

Matkalla kyttäys kohteelta tupaan, luonto tekee hyvää!

Mutta nyt, siellä se äiti oli hiippaillut ja vaikka se kuinka siellä kyttäsi niin eipä ollut saalista saanut, koska lintuja ei vain näkynyt. Meillä ongelmana tällä reissulla oli myös se että ei ollut koiraa. Välillä äiti kulkee jonkun kanssa jolla koira on mukana tai saa lainata tuttavien koiraa joka tottelee äitiä. Jonakin päivänä meilläkin varmaan on se äidin lapsuudesta tuttu koirarotu; karkeakarvainen saksanseisoja, sen nimeksi tuli sitten Rousku 😉

Kun lähtee metsälle on tietysti tiedettävä mitä metsästää ja millä / miksi. Metsästys ajat löytyvät myös riista.fi sivulta näppärästi. Äiti on onneksi tosi tarkka aseiden kanssa ja niiden huollosta. Saaliit mamma ilmoittaa myös oma riista sovelluksen kautta (puhelimeen ladattavana sovelluksena myös) samoin kuin havainnot eläimistä. Näin voidaan laskea helpommin mitä eläimiä meidän luonnossa liikkuu ja missä. Se puolestaan näyttää puhelimen näytöllä näin simppeliltä, karttakin löytyy!

Oma riista puhelimeen avattuna

Äidillä oli ollut huonoa onnea linnustuksessa Itä – Suomessa mutta eli kuitenkin siinä toivossa joka reissulla että nyt tulisi saalista. Isiä ei haitannut se että äiti meni joskus yksin metsälle, tai järvelle. Äiti sai siellä ajatella omiaan ja keitellä kahveja. On äiti saanut syksyn aikana saalistakin ja se on hienoa! Mieluummin sitä syö eläintä joka on elänyt vapaana, syönyt mitä sen kuuluukin ja voinut elää eläimen lajityypillistä elämää. Mielestäni parempi se kuin vaikkapa tehotuotettu broileri. Myös näin minä, Eräipana olen oppinut tietämään mistä ruoka tulee ja miten se eroaa kaupasta ostetusta ruuasta. Porkkanatkin pitää istuttaa siemenestä multaan, ei ne olekkaan valmiina hokkuspokkus pussissa kaupassa pestynä, vaan kasvanut joskus mullassa pellossa 😉

Äiti otti minutkin mukaan toki paristi ja olin enennekin ollut mukana näillä reissuilla. Turvallisuuden kanssa oltiin erityisen tarkkoja koska olenhan minä nopea ipana nykyään. Omista kuulosuojista oli todella ylpeä ja äidistä sadehattu oli hyvä lisä näkyvyyden kannalta. Näin linnustettaessa äiti puki minulle taas värikästä päälle. Sää oli nyt lämmin eikä edes satanut tai tuullut. Mukana oli kuitenkin takkia ja muuta lämmintä, Suomen syksy kun on arvaamaton. Toisella kerralla olikin tuulista ja takki oli hyvä olla, värikäs sekin. Ötököitä oli hieman liikekellä joten pitkähihainen ja lahkeinen vaatetus on jo siitäkin syystä hyvä. Sitten yllättäen olikin liikettä, mutta ei järvellä. Rusakko sattui paikalle… Isi otti minut lähelle ja laittoi kuulosuojat päähän todeten että kohta kuuluu kova ääni. Niin, siinne jäi ei osunut, no rusakko jatkoi elämäänsä.

ehkä8

Mutta, oli hienoa kun voitiin syödä metsästys reissuissa ulkona, raikkaassa ilmassa. Äidin mielestä nämä minun kanssa pienriista metsästykset olikin vähän sellaisia seikkailu retkiä ja jännittäviä kokemuksia, vaihtelua perus retkeilyyn. Laitettiin tarpista laavu pystyyn jos vaikka tuuli tai satoi (sai laittaa vaikka mukavat tossut siksi aikaa ja lukea kirjaakn), sitten siinä kokkailtiin varovaisuudella pikku kaasukeittimellä. Onhan maja muutenkin hieno! Saattaa olla että linnut lähti karkuun minun ääniä myöskin, välillä kun metsässä on niin hienoa leikkiä että ei huomaa omaa ääntänsä. Kuulosuojat päässä erityisesti on hienoa huudella kun ei itse kuule mitään! Kiikaritkin on ihan mahtavat, niillä kun näkyy melkein avaruuteen asti. Siksi olen päättänyt olla myös astronautti isona, sen lisäksi että olen palomies ja formulakuski ja leijonan kasvattaja ja….

Koska isi on mukana niin meidän on kohtuullisen helppoa olla metsästämässä yhdessä ja minun toiveita kuullaan aina. Jos haluan että nyt tämä reissu riittää niin lähdetään korvesta pois, haluavat minulle positiivista kokemusta ulkona olemisesta. Tosin aina ei tietenkään hommat mene putkeen ja kiukkua joskus riittää, syystä tai toisesta.  Viimeksi taisin suuttua koska en saanut lisää keksiä. Käytännössä minun vahtiminen ammunta hetkellä on turvattua tai sen tarpin laittamien yhdessä onnistuu aina helpommin. Aseet kiinnostaa, näin uteliaana pikkuisena. Nyt kun saa tutustua niihin turvallisesti, ymmärrän varmasti isonakin että se mikä sitä asetta kantaa on se vastuunottaja ja tajuan miten vaarallinen ase on. Sitten kun olen isompi niin kuulemma minua opetetaan ampumaan, jos minua kiinnostaa. Ammunta vaikkapa tarkkuuslajina on todella keskittymiskykyä vahvistavaa. Muitakin pieniä on jotka käyvät metsäsätämässä vanhempien kanssa ja vinkkien / kokemusten vaihtoa tapahtuu. Se on toki kiva että meitä lapsia otetaan mukaan. Kaikki lapsien kanssa metsästävät ovat olleet hyvin vastuullisia ihmisiä. Mukavaa on että moni on ollut yhteydessä kysyessä miten aloittaa, mitä ottaa huomioon, esimerkiksi ruokailu vinkkejä tai vaate asiaa. Kaikki toki riippuu lapsen iästä ja luonteesta. Koska äippä on metsähallituksen eräkummi niin se käy välillä juttelemassa tai retkellä muidenkin lasten kanssa. Koska äidillä on sosiaalialan koulutus ja  työ niin yleensä se osaa olla sensitiivinen erilaisten ihmisryhmien kanssa, mutta reippaalla otteella.

ehkä3

Mutta, ainakin nyt olen pikkuisesta asti tietoinen millaista on olla metsällä, miksi siellä ollaan ja miksi metsästäminen on ok. Ja miksi niitä vieraslajejakin on syytä metsästää, tai muita pikku petoja kuten minkkiä. Linnut ovat kokeneet välillä kovia kun kanta on noussut pienpetojen kanssa tai muut eläimet levittäneet sairauksia. Äiti totesi kerran että voisi olla hyvä lukea metsästäjän opas vaikka ei metsästys kiinnostaisi. Koska; siinä on kattava tieto riistalajeista elintapoineen, luonnon hoitamisesta, luonnossa liikkumisesta, eri luonto / riista alan toimijoista ja lakipykälistä.

Tuommosta härpäkettä se äiti kantaa ranteessa välillä jos ollaan ihan oudoissa paikoissa erämaassa. Vaikka yleensä mukana on oikea kartta ja kompassikin. Äidillä on kumma suunta-aisti, se vaan tietää mistä on tultu tai missä tie kulkee kaukana.

Kuulemma medioissa on paljon jos jonkinlaista keskustelua metsästyksestä ja usein äitikin joutuu avaamaan metsästyksen eri puolia. Välilä tulee vihaisia viestejä ”metsästäjät tappaa vain huvikseen ja tappamisen ilosta”. Se on aika julmaa yleistämistä. Vaikka jokaikisestä ihmisryhmistä, työ ja harrastus piireistä löytyy aina ei asiallisesti toimivia henkilöitä, niin yleistäminen ei ole aikuismaista. Asiallinen keskustelu, provosoimattomuus ja eri näkökulmien laaja katsominen on järkevää. Vaikka meillä syödään lihaa, niin silti aina tarjolla on kasvisvaihtoehto vieraille. Ei meillä metsästystä ikinä ole ”tuputettu” kenellekkään. eidän perheessä se on kulkenut suvussa. Muutoinkaan ei metsästyksestä tehdä numeroa, saaliskuvia ei äiti juuri ota, kokee sen osana saaliiin kunnioittamista. Vaikka esishistoriassa onkin oikein kalliomaalauksissa kuvia saaliista 😉

ehkä4

Yleensä äiti vastaa vihamielisiin viesteihin asiallisesti, vaikka saattaa kokea ihmetystä siitä että joku ei uskaltaudu sitten loppujen lopuksi keskustelemaan asiasta, vaan juttu jää yhteen vihaiseen saapuneeseen pahan mielen purkuun. Siksi usemiten äiti ei kommentoi esimerkiksi facebookissa viestiketjuja liittyen metsästykseen, tai laita kuvia saalista. Aina ei vain jaksa käsitellä asiaa josta tulee sitä negatiivista palautetta ja vastuutomuutta ottaa asillista keskustelua vastaan.

Ensi kerralla siirrytään takaisin eteläisempään Suomeen ja siikanevalle, sieni paratiisiin ja nuotion ääreen!

Tuommonen emäntä voii olla se vastuullinen metsästäjä. Uskokaa pois sillä on melkonen kokemus eri aseista vaikka ei siltä ekä näytä 😀