Pohjois – Karjala osa 2. Tiilikkajärven kansallispuisto, Rautavaaran tahtiin mars!

 

69970582_10157293227273267_8725749386409148416_n

No itse Eräipana täällä näppäinten ääressä, äitillä muka kiire. Valmistelee jotain ykkösluokkalisten mettään vientiä…

69545079_10157293267518267_5620923730063523840_n

Mutta siellä Pohjois-Karjalassa oli yksi paikka joka jää kyllä mieleen varmasti ja kesällä sinne on pakko päästä uudelleen, yhdestä hyvästä syystä. Eli Tiilikkajärven kansallispuisto. Selvitän miksi ihastuttiin teille tässä, kunhan tuo äiti olisi tovin hiljaa. Pyysi pahoittelemaan joidenkin kuvien laatua, välillä piti penkoa kohdetta esiin kun oli jo hämärää. Kuvia kun on niin hurjasti!

Lähdettiin tukikohdasta jo hyvin aikaisin liikkeelle, vanhemmat olivat pakanneet rinkkaan kaikkea tarpeellista päivän kestävää retkeä ajatellen. Siellä oli minulle vaihtovaatetta, EA- pakkaus, aika paljon ruokaa ja naposteltavaa, tulenteko välineet, kaasukeitin ja kattila & kahvipannu, pari puukkoa, kartta ja kompassi, pari otsalamppua, siinäpä varmaan ne tärkeimmät.

Ilma oli mukavan harmaa, ei aurinkoa porottamalla ja ei satanut. Toisin sanoen vanhemmilla ei olisiniin kuuma kun kantavat välillä rinkkaa tai meikäläistä tarvittaessa. Syksy onkin mainiota aikaa retkeilyyn ja luonnosta löytyy marjoja, sieniä ja lihaakin. Muuttuva luonto kantaa itseään upeissa väreissä ja eläimet valmistelevat itseään talveen.

69654308_10157293226723267_6376944296074936320_n

Äiti ja isi oli varustautuneet tukevilla kengillä kummatkin, maasto kun olisi vaihtelevaa ja välillä voi jalka vaikka lipsahtaa pitkokselta suohon. Pitkät housut jotka kestää vaikka konttaamista, t-paita äidillä (koska se on kauhee hikoilija aina & kuumissaan ), ja oli niillä fleecet kalvotakitkin mukana. Minulla oli kanssa kerrospukeutumiseen vaatteet ja syväuraiset kengät.

Äiti toimi kuskina ja auto suunnattiin Rautavaaraan, valtimontien varteen. Rautavaarasta tuli mieleen Tapio Rautavaaran muutamakin kappale sopivasti tähän, kuten Reppu ja reissumies tai Rakovalkealla

”On yö, ja tähdet taivahalla loistaa välkkyen,
Kuu kirkas hohdettaan luo tunturille.
On ympärilläin erämaa ja outo hurma sen,
On avautunut sydämeni sille.
Tää köyhä, karu maa
Mun lumoihinsa saa.
On avautunut sydämeni sille.
On yö, ja revontulet Pohjan puolla loistavat,
Ne niinkuin noitavalot luovat taikaa.
On ennen olleet täällä noidat, Lapin haltiat.
Se oli suurten tietäjien aikaa.
Tää revontulten maa,
Tää taian, loitsun maa,
Se elää vielä tietäjien aikaa.
On yö, ja rakovalkealla liekkiin tuijotan.
Se lämpöänsä Lapin yöhön valaa.
Ken suoniinsa on saanut Lapin-kuumeen polttavan.
Sen mieli tänne lakkaamatta palaa.
Tää jään…”

70181087_10157293233358267_4082064736345128960_n

Lenkin jälkeen vähän mustikkainen olo ja ei olisi kiinnostanu kököttää kuvassa,kuten ilmeestä näkyy

Minä ja isi nukuttiin koko reilu tunnin ajomatka ja sillä välin äiti oli bongannut kurkia ja parit kauriit sekä jokun autokuskin joka käytösellään oli meinannut aiheuttaa ison kolarin.

Tiilikkajärvelle oli kuulemma helppo osata ja asialliset opasteetkin oli. Suunattiin Sammakkotammen pysäköintialueelle. Osoittena äiti oli käyttänyt navigaattorissa: Valtimontie 1095, 73900 Rautavaara. Tietkin oli hyvässä kunnossa kokonaisuudessaan.

69763854_10157293231438267_7457395821063962624_n

Perillä odotti hienot opasteet ja taulut missä kerrottiin alueen elämistä, kasveista ja historiasta. Karhuja, ahmoja ja vaikka mitä jännää! Äiti jäleen intoili linnuista. Siinä oli jopa tulipaikkakin valmiina ja tupa minkä saisi vuokrata ( pieni 2hlö  ja nimi Sammakkotammi ), sekä tuvan seinässä numero jos tulee hätä (ei pissa) kenelle soittaa. Parkkipaikalla oli myös siisti PuuCee ja näin pienenäkin sinne sai unein jälkeen tarpeet hyvin. Olin meinaan aikas innoissani tästä kaikesta ja levon jälkeen oli hurrrrjan reipas olo! Tästä reittipisteeltä oli pääsy lähtöön myös talvellakin! Me päätettiin mennä nyt Uiton kierto joka on 7km plus pikku lisänä Venäjänhiekan visiitti.

Siis historiahan se oli osasyy miksi äiti erityisesti tämän kohteen halusi kansallsipuisto listaan nyt. Toki myös se että mainostus ”sopii omatoimisille retkeilijöille” vetosi äitiin. Itä-Suomessa oli mahtavia retkikohteita pilvinpimein, mutta aikaa liian vähän. Jos kaikkia kohteita lähtisi nyt juoksemaan, tulisi joku ressi? Äiti oli ollut suunnistamassa tuolla Loso-Teerisuo alueella viisi päivää kun olin alle vuoden, oli ollut kova pala henkisesti.

69869080_10157293273718267_197755150599716864_n

70020753_10157293234053267_6385362586593918976_n70188227_10157293273843267_6011018236416491520_n

Mutta, polun lähtöpiste oli selvä ja kulku mielestäni näin 3v:n jaloille vielä ainakin ihan loistavaa! Kaunista metsää, sammaloituneita veneitä. Jännää että täällä oli solmittu Ruotsin ja Venäjän täyssinän rauha 1595 ja rajakivessä olisi merkki yhden polun varrella.

Ketään ei tullut vastaan, välillä havumetsä vaihtui pikku pitkoksiin ja kauniit järvi maisemat ympäröi meitä. Toisinaan tuntui että joku tarkkailisi meitä, olikohan se nyt se karhu! Aurinko tuli esiin hetkeksi ja minä vetelin mustikoita polun varrelta hyvään tahtiin. tai minusta tahti oli juuri sopiva, vanhemmista vähän etana etenemistä kuulemma.

Jossain kohtaa alkoikin sitten ylämäki ja tarvi vähän pitää kiinni isin kädestä ja hypätä rinkkaan lepuuttamaan. Sitten polku jatkui jälleen kaartaen rinteelle vasemmalle. Merkinnät ja polut olivat hyvin selkeät. Piti aina vain muistaa että täällä ei välttämättä puhelimet kuulu. Siksi kartta ja kompassi on kiva lisä, ilmoitus jollekin tutulle että ”moro,mennään kiertämään Tiilikkka järveä päiväksi, ilmoitellaan kun palaillaan kentälle”. Siellä meidän tukikohdassa oltiin katveessa useimiten, liian lähellä rajaa niin ei tolppia ole voitu pystyttää kovin tiuhaan. Äitin superkello kuitenkin osasi myös suunnistaa tarvittaessa.

Nyt polku oli komeaa kangasmetsää jossa näkyi palokoroja ja aihkimäntyjä. Niitä kelpasi ihastella kyllä! Välillä hyppäsin isin harteille jos tuli isompaa mäkeä vastaan. Kivistä ja juurikkoista välillä kyllä oli.

70556946_10157293267253267_5361134206439129088_n

 

70295008_10157293267968267_3602776090105348096_n

Tovin patikoinnin jälkeen tuli opaste nyt Venäjänhiekalle, haarutuen Uitonkierrosta. Sinne mars! Polku oli erittäin hyvää juoksemiseen ja hienojen käpyjen heittelyyn, joita polulla oli. Mäen päältä laskeutui polku upealle hiekkarannalle ja kaksi tulipaikkaa näkyi pöytineen. Wau! Olin valmiina uimaan ja aloin ottamaan takkia pois mutta vanhemmat olivat nyt sillä linjalla että olisi liian kylmä ja pyyhettä ei edes ollut mukana.

 

69932404_10157293266103267_8678297827513729024_n

 

Mutta tämä oli kyllä niin hieno paikka että tänne pitää päästä uinti aikaan. Rannan tulipaikoilla oli myös puuliiteri ja PuuCee (joka oli ihan täpösen täynä). Parit hyvää telttapaikkaa oli myös täällä. Leikin siinä hiekkaranalla linnoja rakennellen  ja vanhemmat laittelivat taukotulia ja ruokaa, hiljaisuus oli täydellinen. Olisi hyvin voinut ajatella että toisella puolella järveä meitä katselisi nyt se karhu tai vaikka susi! Ilma oli mukavan harmaa,välillä auringon vilahtaen ja jonkinlainen rauha huokui ympäristössä, tulet syttyivät ja nälkä hieman murisi masussa.

69986178_10157293264628267_9138314929726554112_n

69699402_10157293263068267_1551709793566064640_n

Nuotio lämmitti kivasti ja samalla grillailin omaa keppiä tulessa. Ruokailu onnistui helposti, kattila tulille, ruoka kattilaan (oli oiken valmis herkku purkkini), kiehautus, kattila äitin syliin, sen housut kestää kyllä hyvin kuumaakin. Äiti hieman auttoi syömisessä etten olisi ihan ruuassa. Samalla isi laitteli aikuisten pussi Blå Band ruokiin vettä ja kahveja tulille. Sain kurkkua ja paprikaa rouskuteltavaksi kun aikuiset söivät ja pohtivat tulevaa ähkyä, kuulemma tosi tuhtia kamaa. Jälkiruokana oli pullaa ja muumikesejä, sekä jostain putkahti suklaatakin 🙂

69584490_10157293264058267_3048959758301134848_n

69740481_10157293263168267_2471553911329128448_n

Äiti pusasi kattilan ensin talouspaperilla, se nuotioon ja kattilaan vettä järvestä, pikapesu harjalla ja vesien imeytys männyn juurelle. Kaikki oli pakattu simppelisti omiin pusseihinsa niin ne oli helppoa löytää leirissä ja taas perillä purkaa, kaikella oma paikkansa.

Matka jatkui risteykseen josta käännyttiin Venäjänhiekalle, siitä suunnitellusti Uitonkierrolle takaisin ja edessä oli heti upea kaarisilta! Äiti meinasi pissiä housuun kun juoksin niin nopsaan sillalle, siitä olisi ikävä pudotus syvään veteen joten sietää olla tarkkana. Siitä pian nähtiin vuokrattavissa oleva Uitonkämppä ja siellä joku taisikin olla koska piipusta nousi kiemurrellen savu. Tälle kämpälle meni myös hieno silta! Metsä jatkui hyvänä polkuna ja mustikoita riitti jälleen vaikka kuinkapaljon! Loppujen lopuksi näytin aika villiltä koska olin ihan mustikassa. Jossain hetkessä huokailujen jälkeen, vanhemmat luovutti kasvojeni jatkuvan siistimisen 😀

70195270_10157293223988267_6398951446506635264_n

Kohta tultiin suurelle hiljaiselle aapasuolle, avosuolle, pitkokset olivat hyvässä kunnossa ja niitä pitkin pääsi edelleen lujaa, leikkien poliisia ja rosvoa. Osa soista on myös rämesuota. Pieniä saarekkeita tuli välillä ja niissä oli mielestäni hyvinkin kiitoisia leikkimis kohteita, kuten haisulin vankiloita äiti ja isi välillä joutuivat houkuttelemaan matkan jatkoon- Oli jo hieman hämärtyvää kellon ajankin puitteissa ja aurinkoa ei ollut näkynyt pilvimassasta toviin. Puska pissat piti tietty vetää paristi, tai eipä ne nyt ihan puskia ollut vaan jokin suon kulmaa.

Pakko myöntää mutta alkoi hieman jo jaloissa tuntua juokseminen ja poliisin leikkiminen. Piti hypätä rinkan kyytiin, pikkusen alkoi jopa välillä kyllästyttämään suon pällistely, äiti siellä nimikoi kasveja ja ötököitä. Vaikka alue oli karhu peräistä, ei me nähty koko Tiilikkajärven retkellä edes sitä perää karhusta. Villein eläin oli Venajänhiekan utelias sinitiainen, jolle tahdoin antaa evääksi pari maapähkinää. Eipä onneksi ollut hirvikärpäsiäkään.

Pari ulkomaalaista turistia käveli iloisesti meitä vastaan, Tanskalaisia tuumaili äiti. Ilta alkoi saapua ja tultiin hyvin lähtöpisteelle ilman että tarvitsi kaivaa otsalamppuja. Äiti ja isi tuumivat kohdetta; hyvin toimiva ja selvä reitti..hyvin merkattu siis. Hyvät mahdollisuudet nähdä niin historiaa ja monipuolista rauhallista luontoa. Me emme poikenneet katsomaan rajakiveä, koska minä, Eräipana hieman hidastin tahtia koska tahdoin kävellä itse ja halusimme olla kiireettömästi reissussa. Tuskin se kivi mihkään katoaa,noin ensi kesää ajatellen 😉 Tulipaikat olivat siistejä, tosin se täysi Puucee oli vähän ällö.

Pikkuihmisille tai huonojalkaisille on muutamia haasteellisempia kohtia alussa, kivistä nousua ja juurakkoa. Vaunujen kera homma ei onnistu. Parkkipaikan vieressä oleva tulipaikka on ihan kiva, jos sattuu ajamaan muuten vaan ohi, makkaranpätkä takataskussa.69957110_10157293230573267_7070863440327213056_n

Kaikkenaan ihana paikka jos pitää suo maisemista ja vanhoista metsistä. Ainakin nyt sai olla rauhassa, mutta kesällä loma-aikoina voi olla toisin. Adios jälleen hetkesi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s