Yllätyksiä kyttäyskopissa

15

19.5.2019. Nyt tuntuu kesältä jo toden teolla, saa varustautua aurinkorasvalla, lippiksellä ja vesipullolla mihin menikin. Olin miehen kanssa kaksin pitkästä aikaa pikku yön yli retkellä Isojärven kansallispuistossa ja ipana sai olla mummon kanssa viettämässä laatuaikaa. Nyt sitten vielä olikin viikonloppua jäljellä ja sää hellii, mihin mentäsi yhdessä että ipanakin saa jotain uutta koettavaa ja vapaata tilaa kiitämiseen?

Ipana ei ollut aijemmin käynyt Kangasalla Pohtiolammella jossa on myös sääksikeskus. Sääksi on sellaine nimi itselle että se menee aina ristiin sen pikku itikka sääsken kanssa (Suora lainaus wikipediasta: Tieteellisesti kaikki hyttyset ovat sääskiä, mutta kaikki sääsket eivät ole hyttysiä). Kalasääksi puolestaan on ns. vanhentunut nimitys, eli pelkkä sääksi riittää. Nimen historia on puolestaa värikästä ja Suomalais-Ugrilaista perää kuten se sääski, sääksä, siekso..  Myös historiassa on linnulla ollut merkitystä eri heimoilla mm. sielujen välittäjä lintuna, vaaroista varoittajana.

9

Pohtiolammi on mukava paikka viettää päivää, siellä kun saa pelata minigolfia ja kalastaa lohiakin & savustaa ne paikanpäällä, maksusta toki. Alue on osa  Kangasalan Sarsaa, siellä kulkee myös pieni luontopolku joka jossa muinaismuisto on historiallisia kohteita. Osoitteena on Pohtiolammentie 64, 32670 KANGASALA

Päädyimme siis sinne lähtemään ja elimme toivossa sääksen näkemisestä. Nyt oli syytä tosiaan laittaa ipanalle kunnon kesäkamppeet ja ottaa mukaan evästä. Koska ipanalla on paha atopia vaatii se kesäaikaan hieman vähemmän lääkinnällistä rasvaamista, mutta aurinkosuojan tulee olla hyvä, koska iho reagoi aurinkoon voimakkaasti. Myös silmien valoyliherkkyys on meillä yksi seikka lisänä, silmä oirehdintaa buustaa myös voimaks allergia siitepölyille. Onneksi ipana on pienestä asti ollut sillä linjalla että aurinkolasit on hieno juttu koska äidillä ja isälläkin on sellaiset. Siinä muutama juttu mitä meillä vaaditaan lisä huomioina näin kesäisin.

Tampereelta Pohtolammille ajoi vain 15min ja opasteet olivat hyvin selkeät. Tielle 12, eli Lahdentielle josta rampille Kuhmoinen/ Orivesi /Sahalahti oikealle, rampilta käännös vasemmalle joka on Sahalahdentietä. Suoraan ja opasteet tulevat esiin. Mobilian automuseo on myös ihan vieressä virikkeineen. Tilaa oli parkkipaikalla yllättävän hyyvin säähän ja aukioloon nähden. Pohtiolampi on auki la-su 11-17. Muutoin jos mielii sääksiä katselemaan voi auton jättää Sahalahdentien portille josta on sääksi tornille lyhyt matka kävellä (n.300m)

2

Parkkipaikalta ipana bongasi heti leikkipaikan, samanlainen kuin silloin kun oli itse lapsi ja usein täällä vieraili vanhempien kanssa. Keinut ja liukumäki oli pakko testata muutamaan otteeseen ennen kun iso torni sääksikeskuksen vieressä herätti kiinnostusta.

Kipuaminen näkötorniin on oma projektinsa, etenkin kun tornista asteli pari prinsessaa samalla ikätasolla ipanan kanssa. Taisi olla ihastusta ensi vilkaisulla 😉 Tornin rappuset ovat tällaiselle kaksi vuotiaaalle kohtuulisen hyvät kiivettävät.

Meillä äiti paineli edellä ja isi perässä. Raput tosin ovat tuttuja kotoakin, helpottanee hieman. Kaiteet ovat sen verran matalat että lapsen on niistä hyvä myös ottaa tukea. Ylhäällä on vielä 90cm henkilön turvallista, ellei rapun aukkoa oteta lukuun. Näkymät kalalammelle ja lintukosteikkoon on tästä lähimmästä näköala tornista hyvät.

Meillä oli mukana kiikarit Tristar optiikalla 10x42ja niillä saa hyvin jo kohdennettua linnut. Ipana kiikarien käsittely on vielä hieman haparoivaa ja ei ihan pääse selvyyteen näkeekö hän niillä mitää todellisuudessa. Ainakin kyllä kovin väittää että niillä näkee lähelle. Ipanan mielestä oli huippua kun sai olla korkealla, kaikki korkeat paikat kiinnostaa kovin muutenkin. Tornista havaittiin lähimmässä kosteikossa polskivan punasotka ja heinäsorsia pari. Taivaalla liiteli harmaalokkeja ja pellolla tai tolppien päissä komeita tummasiipisempiä selkälokkeja. Pari joutsenta näkyi selvästi kauemmaisella kosteikolla. Pikkulintuja ei varsinaisesti näkynyt mutta kuului kyllä, ainakin äänestä pääteltiin että paikalla oli peipposia ja pajulintuja.

DSC_0217.JPG

Alastullessa ipana kertoi vakasti että aikoo vielä mennä liukumäkeen. Pikku suostuttelulla kuitenkin rappusten alapäässä saatiin suunta rannan polkua kohti ja matka sääksitorniin. Polun varella oli häkkejä joihin myöhemmin ilmaantunee kanoja.Matka toiselle yleisötornille on lyhyt, noin 70m sääksikeskuksen pihasta nähden. Lintujen tarkkailu tornit ovat ihan kosteikon kupeessa ja niihin on isona plussana esteetön pääsy, eli pyörätuolillakin sujuu.

10

Ai tälle yleisötornille? Jatkettiinpa eteenpäin!

Ohitettiin yleisötorni ja suunnattiin hieman eteenpäin. Polku jatkui hieman uudemmalle varsinaiselle kosteikkotornille. Samassa tornissa on myös vuokrattava koppi ja se on hyvä huomioida rauhan suhteen. Tähänkin torniin on esteetön pääsy, loistavaa! Aluella on toki kuvauspiilokojuja vuokrattavana ja niistä hyvät infot löytyy sääsksikeskuksen sivuilta ( https://www.saaksisaatio.fi/saaksikeskus ). Ipana  kiisi polulle ja perehtyi hyvin tarkkaan pikku ötököihin ja ihmetteli linnunpönttöjen määrää polun varrella.17

16

19

Esteetön pääsy,loistavaa!

Ihanan vehreää enkä yhtään ihmettele miksi linnut täällä viihtyvät. Meidät kuitenkin yllätti olemassaolollaan neljä ihan pientä oravanpoikasta. Ihmeissään ja uteliana siitä meitä katselivat. Hurjan suloisiahan nuo olivat ja annettiin niille rauha, palattiin toiselle yleisötornille, josko tovin kuluttua oravat olisivat siirtyneet. Ipanaa kylläkin olisi tuo orava asia kiinnostanut enemmänkin! Ipanan äänen volyymi taso meinasi nousta kokoajan ja muistuttelua ettei saa mennä lähelle sai jankata rahallisesti kuiskaillen. Uskon että oravat herättävät vielä paljon keskustelua. lapsen opettaminen kuiskaamaan onkin yksi haaste meillä, kun ipana innostuu on volyymi taso nouseva 🙂

 

Ipanaa piti muistutella edelleenkin että nyt tulisi olla hiljaa, pari sinisorsaa taaperteli juuri tornin juurella ihmetellen. Ipanalle lintutornissa oleminen oli kieltämättä hieman ehkä pitkästyttävää, mutta yritettiin ainakin. Pikku selitystä miksi tällainen torni on tehty ja mitä siellä kosteikossa meni. Onneksi lintuja oli runsaati uimassa näköetäisyydellä. Ipanalle kerrottiin punasotkasta joka nukkui lammessa, tukkasotkista jotka uiskentelivat ja parista isosta joutsenesta. Myös yksi tavi porskutteli iloisesti vedessä. JA SITTEN! kun olit juuri saanut ipanan syliin tuolilta seisomasta ja lintuja katselemasta, laittanut kameran kaiteelle… niin silloin tietysti se kaunis sääksi liiteli kohdalle! Ja missä on kamera, ei ainakaan valmiina H hetkellä. Silloin kyllä harmitti, mutta tulipahan nähtyä tuo upea petolintu. Ipanan ei valitettavasti tainnut lintua huomata, mutta huomasi kyllä että alaspäin portaisiin vois lähteä jo. Pienen ihmisen kärsivällisyys varsinaisessa lintubongailussa on vielä malttamatonta, oletan kuitenkin että joka kokemuksella on merkityksensä. Intoa ainakin riittää uusiin paikkoihin!

 

 

Otettiin välipalat tornin juurella; uusi termari hyvällä käytöllä, voileipää ja smoothieta ipanalle. Siinä olikin hyvä istuskella, nauttia auringon säteistä ja ihmetellä kimalaisia. Tukittiin nimillä kaikkia maassa kasvavia kasveja, hyvää opettelua itsellekkin  tunnistaa kaikkia oljenkorsia. Hyvin hiljaista oli, ketään muita ei näkynyt. Ipana koitti syöttää kimalaiselle smoothietaan mutta huonolla menestyksellä, välillä ötökkä intoilu lähtee vähän käsistä pikku miehellä. Niin ja PuuCee on vieressä myös.

Palattiin takaisin kosteikkotornille yleisöosaan ja sieltä oli hyvät näkymät myös kyttäyskoppeihin joihin pari innokasta kuvaajaa menikin. Se vasta ipanansta olikin jännittävää! Kovasti olisi sinne halunnut lähteä myös, mutta veikkaampa että tarvitaan parit ikävuodet lisää että jaksaisi keskittyä olennaiseen. Tällä tornilla ei ollut niin runsaasti vesilintuja kuin ensimmäisellä, mutta yksi oravanpoikanen saapui rapistellen tuolien alle tutkimaan ketäs täällä nyt on? Siinä oltiin ihan hipihiljaa ja ihmeteltiin oravaa, ipanasta se olisi tokii pitänyt saada mukaan koirien seuraksi. Yllättävän peloton orava oli ja pitkään ihmetteli siinä meitä. Koska linnut eivät olleet niinkään kiinnostuneita tästä kosteikko tornin lammesta jatkettiin takaisin sääksikeskuksen tuntumaan.

Parkkipaikan kupeesta lähtee pieni luontopolku jonka varrella on esihistoriallisia kaivauksia ja löytöjä. Nyt tosin ne olivat puiden lehtien peitossa ja ipanaa ei historian luento voinut vähempää kiinnostaa. Enemmän jännää oli istua isän harteilla ja katsella näkyykö viereisellä ratsastus kentällä hevosia, kopoti kopoti iskä! Lenkki on hyvin lyhyt ja polku kiertää lehto metsässä joka tuoksuu tähän aikaan vuodesta aivan ihanalta, tuomet kun kukkivat sopivasti.

34

38

33

Luontopolkua ei rattailla ihan helposti pääse kulkemaan vaikka polku on selkeä eikä kovinkaan juurikkoinen, mutta saisi siinä lykkiä ihan reippaasti. Polkua voi ”lyhentää” ensimmäiseltä muinaismuisto merkiltä vasemmalle kulkien ylärinteeseen, pikku ympyrän muodostaen ja sääksi keskus näkyy kokoajan.

Pienet jalat kipitti hurjaa vauhtia ylä ja alamäet, välillä niin vauhdilla että kompastuu omiin jalkoihinsa. Välillä osuu maastosta esiin huikeita keppejä jotka olivat onkina kun dinosauruksia ongittiin puskasta.  Ja kun sääksikeskus on nähtävillä keinuineen oli sinne vielä mentävä ja torniin ja liukumäkeen ja… Eli näin sai todellakin päivän kulumaan hyvin, ilman kiirettä se on ihanaa. Tietäen että kotona ei odota pyykkivuori, ruuanlaitto tai lattioden pesu, perus perhe arki siis. Tällaiset kiireettömät päivät ovat todellakin kullan arvoisia kokoperheelle. Nyt miehen isommat lapset eivät olleet meillä, mutta olettevasti lohen onginta heitäkin kiinnostaisi.

37

Jos tykkää simppelistä toiminnasta, kuten minigolfista, lohen ongista,& pienestä luonto kävelystä, historiasta  ja jos vähänkin linnut kiinnostavat niin voin suositella pohtiolampea.

36

Aurinkoista kesän jatkoa kaikille!

 

Niihamanluontopolku, mikä se on? Läheltä kaupunkia löytyy!

Niihama IG

Kohde joka on lähellä Tampereen kaupungin keskustaa, vain 8,9km jos tarkkoja ollaan. Niihaman luontopolku on kaupinurheilupuiston reitistöllä osittain.

Tämä kaupin urheilupuisto puolestaan kattaa runsaan valaistun lenkkipolku/ latuverkoston naapuri kaupunki Kangasalle asti (32km). Itse kaupin alueella on mm. aito+tekonurmikenttä, keilahalli, urheiluhalli, vinttikoirata, jousiammuntarata, kanootti ja sup vuokrausta, sauna ja kiintorasteja.

Niihamasta (Pikku-Niihamantie 80, 33560 Tampere) löytyy puolestaa ulkoilu maja joka tarjoaa myös palveluita kuten saunaa, lounasta, TYKY ja TYHY päiviä, krllikotaa vuokralle ja pari nuotio paikkaa. Täällä on myös vesihiihtäjille oma paikkansa. Mutta täältä me lähdettiin liikkeelle tällä kertaa.

Luontopolkuilu on meille vähän erilaista perinteisemmän eräilyn oheen, virkistävää! Reitti joka lähtee Niihamanmajalta on noin 3km ja kohtuullisen helppo maastokuvaukseltaan. Mutta miten meni?

 

Ipana pakattiin kevyesti ja mukaan otettiin minulle uusi äitienpäivä lahja termospulo testiin ❤ Eli ”herkku” välipalaa ja ulkoilu vaatteet lämpimään, mutta hieman tuuliseen säähän. Myös varjoisaa olisi metsässä niin ipanalle takki ja tumput oheen. Muuten pitäsi selvitä ipanan retki housuilla+sukkahousuilla, pitkähihaisella paidalla sekä lämpöisellä villatakilla. Ipanan toiveesta hän sai reppunsa selkään ja sinne omat keksinsä sekä soseensa.

DSC_0241

Innoissaan ipana pomppasi kaksi ween energialla autoon päiväkoti päivän jälkeen ja oli valmiina uuteen seikkailuun!

Perillä viidessä minuutissa,huippua! Ipanan iloksi Niihaman majan pihassa oli lihaskunto välineistöä joka vaati parempaa tutkintaa, siitä teki hieman tiukkaa lähteä kohti luontopolkua, härvelit kiinnosti. Mutta kun ipana saatiin polulle vekottimet unohtuvat ja luonto kutsui, villi sellainen! Täältähän muuten myös löytyy kiintorasteja ja frisbee golfia 😉 Maastopyöräilijöitäkin vilahti parit ohi.

DSC_0228

 

Polun lähtöpiste on majan edestä katsottuna oikealla, jos sen kiertää vastapäivään. Aikoinaan polun varrella on ollut tietoisku kylttejä,nyt niistä ei ollut havaintoa valitettavasti.

 

 

Säästä riippuen polulla oli osottain melko kuraa, mutta ne pystyi kiertämään hyvin ja samalla löytyi luonnon aarteita kuten kääpiä ja muurahaispesiä. Ipanalle kulkeminen oli toisinaan vaihteella: sata lasiin stop-sata lasiin- stop… eli hurjaa vauhtia ja kun jotain jännää löytyy niin sitä tutkitaan huolella, todella huolella!  Maasto oli alkuun mukavan lehtomaista ja valoisaa, paljon koivua ja puissa lauleli peipposet sekä satakielet.

Jännittävää oli laskujoki Pikku- Niihamaan sen yli meni pari lankkua, mieleen tuli ipanalle heti että siellä on varmasti haikala (kuumin asia tällähetkellä dinosaurusten ohessa) , sama joka kylpyammeessaan, se joka syö laivakoiran ja varpaat. No tälläkertaa näkyi vain rentukoita. Laulujoutsenien torvimaiset äänet kyllä kuului hyvin, miten niin kauniilla linnulla on niin ruma ääni? siis minun mielestä lisättäköön. Tähän liittyen ihmetytti eräs aikuinen ihminen joka tuli vastaan ja ihmetteli mikä ääni oli, laulujoutsenen ääni on melko helppo tunnistaa lyhyen torvimaisuutensa ansiosta. Onneksi ipana valveutuneena kertoi mikä tirppa oli kyseessä.

DSC_0239

Lehdosta polku kulki kohti havupuisempaa maastoa. Maaston vaihtelun raja oli selvästi nähtävillä ja kasvusto muuttui mukavasti. Uutta jännää lapsenkin näkökulmasta! kaatunut kuusi, tikan työt puun rungoissa, arinakääpää ja runsaasti kuusikoissa viihtyviä pikkulintuja kuului. Ipanan iloksi polun varrella oli kuoppia joihin vettä oli kerääntynyt hyvin, sinne oli sitten hienoa heitellä kiviä ja keppejä haikaloille.

Polku päätyi Soukonvuoren hiekkatielle. Hiekkatielle tupsahdettuamme oli opasteena valkoinen kyltti vasemmalle päin, jatkettiin siis siihen suuntaan tietäpitkin, olettaen että viitta tarkoittaa luontopolkua. Ipana juoksi edelleen ja kaikki tien vierellä olevat vähänkin isommat ojat saivat osuutensa kivistä. Välillä matkan jatko tuotti haastetta koska kiviä olisi ollut kiva jäädä heittelemään. Myös keskellä tietä oli pikku, pikku hämähäkki jota piti jäädä toki ihailemaan. Silloin auttoi houkuttelu keksillä ja mehulla, joku kiva paikka olis varmasti kohta evästelyyn. Jos omat jalat eivät kulkeneet ipanalla auttoi myös kysymys ”haluatko itse juosta vai tuletko rinkkaan?” meillä tämä toimii todella hyvin ja lapsi saa kokemuksen että itse voi päättää asioistaan.

Hiekkatietä kuljettiin melko pitkään ennen polun risteämistä oikealle kohti luonnonsuojelualuetta. Maasto oli hieman jyrkempää ja metsä monimuotoista. Polku pöllähti takaisin soukonvuoren tielle pikku mutkan tehtyään lenkin Soukonvuoren luonnonsuojelualueella. Tien yli polku jatkui jo näkyvissä olevalle Pikku-Niihama järvelle jonka rannalla Niihaman maja on.

Eväät päädyttiin syömään Ipanan tahdosta melko ryteikössä, mutta pakko oli päästä kannolle istumaan. Eväshetki on tärkeä ipanalle, koska tiedossa oli hedelmäsoseen lisäksi keksiä ja mehua. Koirillekkin oli omat herkkunsa, vaikkakin Petoa kiinnosti enemmän risujen järsiminen ja Mörkö puolestaan istui hievahtamatta ipanan vieressä kauhuissan ulkoilusta. Äidin ja isin kahvit olivat uudessa termarissa (Thermos Mid Night Blue) kuumana, keksiä oheen ja katse aurinkoon!

DSC_0324

Ihana ilma kaiken kaikkiaan eikä tähän rinteeseen käynyt edes tuuli. Alaspäin pikku kukkulalta rämmiettäessä sai Mörkö kyydin sylissä, ei ole ihan maastokelpoinen tuo 10v Mutta, eipä Mörkö ole koskaan ollutkaan mikään ulkoilu intoilija päinvastoin kun Peto.

Ipana kulki hyvin ja sukkelasti takaisin polulle joka kulki rantaa myöden. Polulla oli juurakkoa melko paljon ja kasvusto runsasta, vesillä oli myös vesihiihtäjiä ja sekös oli parasta viihdettä ipanasta! Kuitenkin tauon jälkeen oli poika jo niin poikki että halusi rinkan kyytiin, sieltäpä sitten näkyikin vesihiihtäjät hienosti.

Käytiin vielä kurkkimassa varaus kotaa ja se oli kyllä hyvin siistissä kunnossa. Sinne olisi helppoa mennä isommallakin porukalla ja liikuntaesteisten kanssa. Mutta, edelleen harmittaa että polun varrella olisi pitänyt olla näitä tietoisku kylttejä, kuten kaupungin sivuilla oli mainittu, niitä ei ollut koko matkan varrella. Myös opasteiden suhteen itse toivoisin selkeyttä. Vaikkakin polku on erittäin hyvin havaittavissa. Jos ei olisi katsonut karttaa ennen polulle lähtöä olisi Soukonvuoren luonnonsuojelualueen osuus jäänyt kiipeämättä. En itse huomannut kylttiä joka ohjaisi polulle oikealle Soukonvuorentieltä.

Muuten luontopolku oli mukava, pituus sopiva noin 3km ja maaston vaihtelevuus kasveineen oli hyvä asia. Se että polku alkaa ja loppuu Niihaman majalle on myös kiva asia, siellä kun on palveluita saatavilla ja hyvä parkkipaikka sekä alueen kartta.

DSC_0316

Aurinkoista ja vauhdikastakesän jatkoa kaikille! ❤

Ritajärvi, koleaa kyytiä vappuna ipanan kanssa!

5

Eräipana täällä hei! Pakko tulla kertomaan mitä nuo taannoin keksi.

Oli synkkä ja myrskyinen VAPPU! Vettä tihkutti aamusta alkaen, taivas oli pilvinen ja tuulikin hieman. Aamulla oli mahtavaa kun sai katsoa muumeja samalla kun veteli aamupuuroa, viikonloppu. Äiti ja isi siinä puheli samalla että nyt on se vappu, on paljon ilmapalloja ja serpenttiiniä. Mummokin oli ihana ja osti minulle kävelevän norsun, tästä tietämättä äiti ja iskä oli hankkineet spiderman pallon, mikä onni kaksi palloa! Niin, meidän suunnitelmat kuulemma olivat muuttuneet. Pian äiti ja isi pakkasivat retki kamppeita ja ollaan kuulemma lähdössä Sastamalaan. Kuullostaa lähinnä ruualta, Sastamala. Siellä on 127 hehtaarinen Ritajärven luonnonsuojelu alue joka oli perustettu 2015 ELY-keskuksen rahoituspäätöksellä. Alue kuullosti selvästi kiinnostavalta, mukavaa monipuolista erämaa aluetta.

26

Ilma oli todella kolea. Äiti ja isi onneksi osasivat toivonmukaan pakata tarpeeksi lämmintä sekä vedenpitävää vaatetta. Reittien pitäisi olla tietojen perusteella hyvin merkattuja, silti vanhemmat ottivat alueen retkeily kartan mukaan ja äiti pakkasi kartan jolla voi suunnistaa. Tulipaikkoja ei voisi käyttää, vielä oli metsäpalovaroitus voimassa vaikka sataa ripsutteli, onneksi ”matkamikro” eli kaasukeitin on helppo napata mukaan.

Lähedettiin matkaan. Autoon sain mennä sisä vaatteissa koska täältä Tampereelta sinne Sastamalaan ajaa noin tunnin. Äidin taktiikkaan kuului kuitenkin ilmeisesti pysähdys ABC:llä matkan varrella jossa oli jokin Arnolds mistä sai munkkia mukaan. Ajomatkalla minun piti nukkua, mutta ei niin kiinnostavalla tiellä pystynyt nukkumaan. Kokoajan tuli rekkoja vastaan tai taivaalla liiteli kurkia. Loppujen lopuksi kuitenkin jotenkin simahdin isin kanssa takapenkille. Äiti oli kiva kun huomasi että nukahdettiin isin kanssa ja ajeli madellen hiekkatie osuuden välillä pysähtyen jotain kasveja kuvaamaan tai maisemia, saatin vähän lepoa.

Reitti oli kuulemma helppo ajaa Ritajärvelle ja opasteet selkeät parkkipaikalle. Osoite oli Valkeajärven parkkipaikalle: Ritajärventie 358, 38100 Sastamala. Yksi hyvä homma oli myös hieman ennen Ritajärventietä pari isompaa ruokakauppaa, jos ne makkarat tai halloumit oli vaikka unohtuneet.

Parkkiapaikalla ei satanut vettä ja aurinko paisteli pilvien väistä, tuuli kyllä kävi ja juuri heränneelle se teki aika gutaa. Äiti kävi katselemassa opastaulua ja oli ihmeissään autojen paljoudesta parkkiapikalla, ihan hyvä että ihmiset ulkoilee. Toisella puolen tietä vähän piilossa oli myös puu cee.  Vaatteet päälle ja sitten minut laitettiin rinkkaan, sen verran oli vielä unihiekkaa silmässä.

me

Mutta portista kun astuttiin sisään koin ihmeellisen herätyksen! Pääsinkin siis pian juoksemaan polulle joka oli todella leveä ja hyväkuntoinen, tuli lähinnä lenkkipolku mieleen ilman katuvaloja. Ai niin! Meillä oli Peto mukana, se vasta innoissan olikin uusista hajuista! Liikkeellä oli myös muita koirallisia ja kaikkia asianmukaisesti kytkettyinä. Äiti oli välillä sitä mieltä että minut olisi pitänyt kytkeä, koska  saatoin karata ojaan tekemään tutkimuksia.

Ritajärven parkkipaikalta tosiaan kulkee valkeajärven rantaan todella hyvä polku. Siitä sitten lähteekin järven kiertävä lenkki, sinisin merkinnöin. Lenkki on luokiteltu keskivaativaksi, paljon kivikkoa ja rappustakin on. Eli retti ei ole esteetön. Äitillä ja isillä on suunnitelman kiertää järveä vastapäivään sinisien merkintöjen mukaan, käydä näköala tasanteella Paavinhatulla ja jatkaa näköalapaikalle punaisia merkintöjä seuraten Ylinen Ritajärvi alueelle niemen nokan jälkeen suuntaan pohjoinen.

Alakuvan kylteissä olisi kiva lisä värikoodit

6

8

Sain juosta vapaasti tällä Valkeajärven kierroksella, Peto ei. Oli ihanaa kun oli paljon mukavia haasteita tällaiselle 90cm miehelle, juurakoita, lankkuja ,kiviä joilta voi hyppiä, kuraa polun varrella, rappusia… Olen aika super nopea ja ketterä, mutta välillä kyllä äiti tai isi joutui vähän auttamaan isojen kivien kohdalla tai jos oli hurjasti mutaa. Jossain kohtaa tuli mieleen olisiko järvessä jotakin ongittavaa ja silloin vanhemmat nappasiavat rannasta polulle takaisin. Nyt oli myös ensimmäistä kertaa käytössä uudet retkeilyhousut, kunnon vahvikkeet polvissa ja pepussakin sekä taskut joihin jemmata käpyjä.

 

 

Saavuttiin isojen portaiden juurelle josta pääsi näköala tasanteelle Paavinhatulle, missä olisi tulipaikka. Ihan itse sain kävellä nuo melko jyrkät portaat, vaikka nyt olikin hieman liukasta niin homma sujui hienosti ylös asti! Myös kallioimarretta näkyi kasvavan kalliolla kauniisti.

 

3

Peto laitettiin puuhun kiinni ja äiti alkoi kokkaamaan meidän pikku ”matka mikrolla” eli kaasulla. Kiva katos missä ei orastava tihkusade ja tuuli haittaa! Hurjan siisti paikka ja WC kin löytyi. Ei siinä mennyt kuin pari minuuttia ja ruokani olikin jo lämmin, ihan kohtuullinen lounas ja jälkiruokana oli suklaata 😛 Pikku tihkusade alkoi mutta loppui melkein yhtä nopeasti kuin  saapuikin. 

Palattiin alas rappuja, jotkin ihmiset tuli vastaan ja sanoivat minulle että ompas reipasta tällä säällä retkeillä. Mutta nuo suuret siirtolohkareet olivat kyllä näkemisen arvoisia tuumailin samalla. Muita ihmisiä ei sitten näkynytkään pitkään aikaan.

21

 

16

 

(Näihinkin viittoihin olisi ollut toimiva lisä värikoodit)

jatkettiin reippasti matkaa pikku tihkusateessa ja vastaan tuli kylttimerkintä jossa vauhtoehdot punainen & sininen tai punainen j& keltainen. Valittiin sinen ja punainen reitti, sen pitäisi kohta muuttua ainoastaan punaiseksi mutisi äiti. Kohta oltiinkin jo Ylinen Ritajärven rannassa jossa oli kyltti, sen mukaan lähdettäisi vasempaan jotta näköalapaikka tulisi vastaan.

29

Yksinäinen kuikka lipui järvessä

Lähdettiin järven myötäisesti liikkeelle ja ysinäinen kuikkakin lipui vastaan. Katseltiin tihkusateessa sen uiskentelua ja mietittiin olisiko järvellä mitä muuta lintu elämää? Punaiset reittimerkinnät alkoivat olemaan harvakseltaan ja ei niin selkeitä kuin aluksi. Loppujen lopuksi päädyimme tulipaikalle jota kartassa ei havaittu. Äiti siinä pyöri vähän hämillään ja jopa pikkusien kiukkuisena kun ei tajunnut missä on retkikartan perusteella, banaani helpotti kuitenkin äitiä kummasti. Päätettiin palata takaisin päin koska vesisade yltyi jo kovaksi. Varsinainen näköalapaikka olisi retkikartan mukaan vielä edessäpäin. Minut sitten pakattiin rinkkaan sateelta suojaan ja mikäs siellä ollessa!

10

Metsä on tällä osuudella lähinnä havupuu painotteista ja rannassa lehtipuuta ja pajukkoa.  Vesisade ei haittaa näköjään äitiä ja isiä koska tutkivat milloin mitäkin linnun ääntä, kääpää tai sammalta. Äitiä mietityttää sen verran paljon missä tarkalleen ollaan käväisty että tuumii tulevansa uudelleen tänne keskenään kipittämään koko retkeily reitistön nopsaan tahtiin. Kolmen järven kierros on rapiat 8,8 km, mutta haasteellinen kallio ja soistuva maasto voinee hidastaa.

24

Palauduimme polulle joka kiertää Valkeajärveä ympäri ja osuimme  Kannaksen laavulle. Siellä olikin muutama ihminen sateelta suojassa ja vaikuttivat melko äreiltä siitä syystä. Äiti tutki laavun aluetta ja pohti ääneen sen olevan siisti ja toimiva, helposti lasten kanssa saavutettavissa, mutta ei siis rattaiden tai pyörätuolin. Sitten kyyti jatkui. Polku oli hyvässä kunnossa tälläkin osalla jossa ne siniset merkinnät kulki, lankut olivat kyllä kuulemma liukkaat, mutta äitin kengissä on onneksi hyvä pito.

Kaikesta haahuilusta huolimatta ainakin minä olin iloinen! Sai tutkia niitä jättiläiskiviä, juosta ja pomppia kiviltä, tutkia onko ötököitä kivien alla? Äiti ja isi jäivät pohtimaan edelleen mahdollista omaa hahmotuskykyään yleisen retkikartan suhteen, mikä tulipaikka meillä tuli eteen koska täysin keltaista reitistöä ei kuljettu missään vaiheessa. Myös puhelimen kartta kertoi meidän olleen Ylinen Ritajärvi niemen nokassa jonka edessä oli pikkuinen saari. Äidillä on kartta ja kompassi monesti mukana ja eipä se muutenkaan hirveästi metsässä ressaa jos oikeasti eksyisi, lähinnä se tulee kiukkuiseksi. Mutta tällaiset ”polku mokat” ei maastokartalla selity. Äiti ja isi toivoisivat ainakin että reiteillä olisi opaste viitat värikoodeilla merkittyinä nimen lisäksi ja merkinnät ehkä selvemmät puissa punaisella osuudella. Keltaisesta osasta ei voida tehdä mitään arviota kun sille ei tälläkertaa poikettu. Alueen historia ja jääkauden lukuisat merkit olivat kiehtovia! On hurjaa ajatella että tässäkin on ollut merialuetta kun jääkauden jää on sulanut päältä pois. Parkkipaikalla on kiva opastaulu jossa historia alueesta lyhyesti ja sen lukaiseen nopsaan läpikin.

4

Kotimatkalla nähtiin taas kurkia ja pari metsäkaurista tietä pällistelemässä. Niin, koska nythän oli vappu saaatiin sitten kotona herkutella takkatulen äärellä donitseilla!

DSC_0311.JPG

 

Kaarinanpolulla hikoilemassa!

36

27.4.2019 Huh hellettä! Tampereelle oli iskenyt kunnon lämpöaalto ja ilma hiveli hipiää. Tampereen kulmilla Kangasalla kulkee Kaarinanpolku (n.60km mittainen) jonka varrella on hyviä laavu ja tulipaikkoja. Tämä Kaarinanpolku yhdistyy Birgitan polkuun joten kyseessä on pirkanmaalla pitkähkö reitti mahdollisuus. Ihan huippua, ettenkö sanoisi!

Reittit on itselle osittain hyvinkin tuttuja, etenkin laavu ja tulipaikka kohteet joissa on työn ja vapaa-ajan puitteissa tullut oltua.

jhjhhg

Tänään ajateltiin että suunnataan Kaarinapolun Personkolon laavulle ja kuljetaan siinä lenkki sekä vähän omaa, ei poluilla menevää ”reittiä”.

16

Koska oli kuuma päivä sai ipanakin kunnon kerroksen aurinkorasvaa joka sopii myös herkkähipiäiselle atoopikolle. Myös allergiakausi on korkattu ja ipanan räkäisyys on melkoinen! Onneksi lääkintä auttaa huomattavasti, vaikka jo toivoi että ”ihme parantuminen” olisi tapahtunut. Pitkät college housut oli syytä laittaa koska maasto on melko risukkoa välillä ja kalliosta . Kengät joissa on kunnolliset urat pohjissa on myös paikallaan. Mutta T-paita keli olisi ja lippis päähän ja aurinkolasit päähän! Tuulikaan ei käynyt, mutta mukaan tulee ohut takki. Housuista tulikin mieleen että edelliset retkipöksyt jotka olivat ohuet kuorihousut kokivat loppunsa. Kuorihousut puolestaan saattavat helle säällä olla aktiiviselle lapselle kuumat.  Näin simpsakoille lapsille on vaikea löytää ns.erä housuja, mutta siitä myöhemmin, koska hyvät löytyi koossa 90cm 🙂 College housut kun saavat reikiä hyvin helposti näin retkeillessä.

Nyt piti tarkistaa EA-laukun sisältöä, onko kesään sopivia tarvikkeita kuten ne punkkipihdit ja geelimäinen palovamma aine mukana. Itse piti muistaa astmaatisena allegikkona että ottaa varmasti avaavan astmalääkkensä mukaan ettei tarvi vinkua turhia 😉

Personkolon laavulle (myös nimellä vesipirkkojen laavu) pääsee helpoiten kun ajaa Tampereen suunnasta kohti Jyväskylää 9 tietä. Vasemmalle kääntyy Käpykankaantie jonka varrella isoja louhoksia. Sitä ajellaan kunnes vasemmalle kääntyy Persontie. Persontien varressa on levennys johon on helppo jättää auto, levennyksen kohdalla on myös Kaarinanpolun reitti viitta (Kaarinan polun merkinnät ovat sinisiä, sähkölinjojen alla selkeät kepit joissa siniset päät ja kivissä myös merkintöjä sinisellä). Tie on hiekkatietä ja vähän töyssyistä, mutta tavallisella farmariautolla tänne pääsee ihan hyvin. Talvisin sitten tarvittaisiin Person tielle kunnon maasturia.

39

Auto parkkiin ja ipana vapauteen! Ipanalla lienee kevättä rinnassa kun huutaa autosta päästessään ”mää lakastan sua laavu” ja lähtee polulle hirveällä kyydillä. Silloin piti vähän juosta perään, koska maasto on otollista kyille. Sovittiin että isi kulkee edellä ja tömistellään maata että kyyt tietäisi väistyä alta pois.

Edessä oli tuttu kurakko jossa oli laudat päällä,ylitys onnistui hyvin ja mieliteko mudasta jäi taakse. Laavu oli kohta oikealla puolella ja näkyy melkein polulle, sinne menee mielestäni erottuva polku. Pieni hyppy tuli kun isi säikähti sammakkoa. Lajiksi osottautui ruskosammakko ja oli kyllä harvinaisen komea yksilö 😉

26

Jatkettiin matkaa kuitenkin eteenpäin. Polulla oli vettä/ mutaa sen verran että ipanaa piti nostella suurimpien kurakoiden yli. Kurakoiden jälkeen siirryttiin sähkölinjojen alla kulkevalle polulle. Sorkkaeläinten ruokinta paikkakin löytyi tutkittavaksi ja paljon hirven papanaa!

7

kangasperhonen pajupuskassa linjojen alla

Polku kulki kuivan ja kivisen maaston mutkissa ja kuiva ilma tuoksui ihanalta. Vadelmaa, kanervaa, katajaa ja erilaisia sammaleita oli tutkittavana. Monenlaista heinää kuten hietakastikkaa, metsälauhaa ja kevätpiippoa oli myös havaittavissa. Syytä olikin pitää katsetta maassa, kivikko on melko haasteellista ainakin pienille jaloille. Ipanalle alkoi myös tuottaa kivikko liikaa kulku ongelmaa, nenällään kun ei oltu yhtä tai kahta kertaa. Ipana kun tahtoi kulkea ITSE ja huuto syntyi kun ehdottikin rinkkaan menoa. Mutta, kohta kuitenkin ipana totesi ”äääti, tahtoo jo rinkkaan”. Onneksi hän osaa jo itse sanoa kun ei jaksa kulkea, sitten vain vesi pullo käteen ja matka jatkui.

 

”Iisii, anna keppi!” kepillä tai risulla on kiva sieltä rinkasta käsin huitoa suuntaa erityisesti pohjoiseen kiinnostaa (kappale ikuinen vappu on meillä kovassa huudossa,  koska siinä lauletaan pohjoisesta 😀 ) Tiukkoja havaintoja ja ihme höpinöitä kuuluu pikku papupadan suusta, milloin sähkölinjojen kommenointa ja arviointia ja välillä tuumailua oliko isolla kivellä käärme. Energiaa riitti myös kepillä isin korvan tökkimiseen ja pieneen testailuun sitä myöden. Onneksi huomiota voi kääntää muihin asoihin näissä tilanteissa.

32

Kivikossa on välillä parempi napata suosilla kyytiin ja välillä taas antaa kävellä.

Näin lämpöisellä säällä oli syytä muistaa itsekkin hörppiä vettä säännölliseti, vaikka se meinaa helposti unohtua. Jatkettiin polkua metsään ja siellä oli jälleen viileämpää kuin suorassa auringon paisteessa. Ipana ulos rinkasta ja metsään juoksemaan! Pienet jalat kiittävät tasapainon kehittymisestä ja erilaiset pinnanmuodot tekevät jalan lihaksistolle hyvää. Metsässä kuljettiin polkua hetki, noin 300-450m ja sitten siirryttiin pois polulta, muuten olisimme kohta saavuttaneet Persontien. Nälkäkin saattaa kohta hiipiä masuihin 🙂 Painuimme siis metsään ja kuljettiin ”omaa polkua” kohti Personkolon laavua. Ainakin omassa puhelimessa toimi maastokartat sekä B-park sovellukset ja google maps. Vaikkakin alue on tuttua on hyvä tietää missä mennään, isot voimalinjat ovat tosin hyvä maamerkki. Aina jos lähdemme uudelle alueelle katsotaan maasto karttaa alueesta. Otetaan yksi lähtöpiste ja tehdään havainnot mitä tulee vastaan jos lähtee mihinkin suuntaan, kuten järvi, tie, sähkölinja, joki, pelto… Näistä voi ottaa vaikka kuvan kaappauksen puhelimeenkin näppärästi.

Maasto oli vähän risukkoa, vaikka vastaan tuli kokoajan metsäkoneen uria, mutta kulkivat hieman väärään suuntaan laavua nähden. Uria pitkin pääsisi hiekkatielle oli tiedossa. Suurimmassa risukossa laitettiin vaihteeksi ipana rinkkaan matkaamaan.  Mänty metsän hiljaisuus ja tuoksut ovat kerrassaan huumaavia! Ipanakin oli ihan rauhaisa ja pohti kylläkin nyt metsäkoneiden syvintä olemusta, kuten onko niiden renkaissa kuinka isot urat ja mikä on tehokkuus?

Tuttu polku, Kaatŕinanpolku tuli vastaan niinkuin pitikin ja kohta oltiin laavulla. Laavulle olikin tehty hieno puuvarasto, mutta puita siellä ei ollut. Iso kirves joka oli silmän räpäyksessä ipanan käsissä. Tätä puuhaa on ehkäpä syytä harjoitella kuitenkin äidin ja isän avustuksella. Eväät saatiin kaasulla helposti (koska metsäpalovaroitus oli voimassa), tai siis ipanalle oma ruoka, hän kun ei tykkää valmiista retkiruuista joka oli tällä kertaa mukana. Jälkkäriksi oli sopivasti sulaneita mini suklaamunia pääsiäisen jäämistöistä 😛

Laavun kupeessa on pikkuinen oksista rakennettu maja ja sehän nyt on paras juttu ikinä! Sieltä oli hyvä väijyä hirven jätöksiä ja mahdollisia rusakoita tai dinosauruksia. Pikku sokereissaan ipana selitti dinosaurus tarinoita ja äiti sekä isi sai olla melkoisia jahtauskohteita. Onneksi jos jäi kiinni oli kohtalona kasa kuolaisia pusuja maahan  kellistettynä 😀 Leikki on lapsen työ ja aikuiselle oppimisen paikka, irtiottoa rajoista hyvällä tavalla.

Tunnit olivat touhuillessa sekä kävellessä kuluneet ja suunta otettiin autolle. Jopa paluu matkan ipana jaksoi olla hereillä ja nauttia päiväkoti vapaistaan täysillä! Ipanasta ainakin huomaa miten väsynyt on viikon jälkeen, kunnon unet sekä yhteinen aika näkyy selvästi ilona ja energisyytenä.

59774036_10156999068033267_5233799326739726336_n

Huh hellettä! Ja matka jatkuu kipiltellen kivikossa! ❤