Omille reiteille maastoon. Miten aloittaa helposti ja kohdata pelkoja & tunteita?

Nyt etenkin kuluneena kesänä on tullut kysymyksiä miten lähteä omatoimi retkille,maastoon jossa ei ole polkuja. Mahdollinen lasten mukana oleminen on myös mietityttänyt. Kysytty käynkö minä esimerkiksi Eräipanan kanssa ihan uusissa metsissä hänen mukana ollessa (kyllä). Retkeily nosti päätään entistä enemmän niin hyvässä kuin pahassa koronan myötä. Pahassa tarkoitan mahdollista välinpitämättömyyttä mihin on törmännyt. etenkin kun isommat massat lähtevät liikkelle luontoon. Mutta asian hyvä kääntöpuoli on ehdottomasti kiinnostus miten luonnossa liikkua tai miten sitä voi hyödyntää. Retkeily kun ei ole rakettitiedettä tai vaadi kalliita varusteita heti ensi kättelyssä. Ajatus siitä miten voisi esimerkiksi auttaa lintuja pesinnässä tai tehdä hyönteishotelleja itse on hienoa. Villivihanneksien käyttö on yleistynyt ja kiinnostus riistaa & kalaa kohtaan. Valokuvaamista, luonto leikkejä ja perinnetaitoja on listailtu yhdessä esiin ja mitä retkelle tarvitaan? Mitä olisi hyvä olla EA-laukussa? Eli hyviä teemoja on noussut paljon ja uskon että tämä ei ole ihan ohi menevä ilmiö,vaikka korona onkin jo (toistaiseksi) hiipunut. Esteettömyys on ollut itselleni se yksi iso seikka mikä on myös puhututtanut. Toimintakyvyn rajallisuus tulisi huomioida paremmin kun puhutaan virallisista kohteista (sekä näkökulmasta liikuttaessa lasten kanssa jotka eivät itse vielä kävele). Pienikin kosketus luontoon auttaa mieltä & kehoa sekä madaltaa kynnystä moniin keskusteluihin & oppimiseen.Esteettömyyttä on myös henkinen puoli, kokeeko olonsa turvalliseksi. Siitä tässä kirjoitankin osaksi.

Mutta,miten lähteä turvallisesti kartan kanssa maastoon?

Kartta ja sen tulkinta. se on olennaisin osa kun lähtee pohtimaan missä ollaan. Normaalisti itsellä on jokin ajatus mistä mihin kuljetaan, yleensä on jokin kiinnostava syy lähteä reissuun (esimerkiksi lampi,vesiputous,luola tai suo). Luonnossa jossa ei ole valmiita polkuja on oma jännityksensä, mitä kaikkea hienoa voi löytää!

Yleensä kun ajattelen aluetta minne lähteä tutustun maaston merkkeihin etukäteen hyvin. Kun aloittelee omatoimista kulkemista maastossa on hyvä valita alue vaikkapa näin: Alue joka on rajattu esimerkiksi teillä tai rajautuu vesistöön tai jyrkänteeseen jolloin on helpompi päästä jyvälle sijainnista. Isotkin alueet metsää rajautuvat helposti pikku teihin ja sähkölinjat ovat oivallisia maamerkkejä (esim tiedän jos alitan sähkölinjan niin olen ajautumassa pois reitiltä tai että jos seuraan linjaa niin päädyn tielle. Niitä on hyvä katsoa siis etukäteen. Erilaiset kartta sovellukset ovat hyviä,kunhan kentät toimivat (paitsi jos hankkii esiladatun version mm.karttaselain itsellä käytössä). Eli kannattaa lähteä aluksi alueille joissa verkot toimivat, vaikkapa koti kulmien lähelle treenaamaan miten kartan merkit ja todellisuus kohtaavat. Monesti teen ”metsä haahuilu” retkiä ilman karttaa tutuilla alueilla siten,että tiedän jossain tulevan aina tien vastaan jossain kohtaa. Monille varmasti tuttua juttua jo.

Alla kuvissa rajattuja alue esimerkkejä. Kuvat joissa kompassin sisällä huutomerkki ovat maastokartta ohjelmasta ja toiset karttaselaimesta. Samalla näkee eri ohjelmien hienoista eroa. Alakulmassa numero johon viittaan.

Kuva1. Kolmionmallinen alue joka rajautuu yhteen isompaan (punainen) tiehen ja kahteen pienempään mustalla näkyvään tiehen.

Kuva 2.Voimalinja (mustat vierekkäiset ohuet viivat), hyvä maamerkki. Jos pysyn punaisen isomman tien ja sähkölinjan välissä en päädy kauas.

Kuva 3.Pienempien teiden ja polkujen väliin jää alue haahuiluun, myös sähkölinja halkaisee alueen. Sen avulla voi rajata aluettaan vielä pienemmäksi.

Kuva 4. Tässä jälleen tiet rajaavat isompaa maanpalaa hyvin ja laavu löytyy alueelta. Samoin pari pientä lammea ja yksi isompi kallio.

Kuva 5. Jos haluaisin luolalle niin esimerkiksi sähkölinja toimii maamerkkinä sekä polut & tiet ja korkeuskäyrät kallion ympärillä + kosteikot. Tässä kohteessa olen käynyt juurikin myös ”haahuilemassa” näillä tiedoilla.

Kuva 6. Hyvin rajautunut alue teiden perusteella. Täällä myös tutkittu suota ja sen kerran muistaa koska mikään ei mennyt putkeen. Siksi oli tyytyväinen että tiesi olevansa teiden sisäpuolella.

Kuva 7. X merkit kohteina. Rajautuvat teihin sekä järviin,helppoja maamerkkejä.

Suunnistamis taito on hyvä omata ja siihen liittyen karttamerkit. Eri järjestöt pitävät suunnistuskouluja ja niihin on helppo päästä mukaan. Mutta,kannattaa tässäkin muistaa jälleen sosiaaliset verkostot: Tunnetko jonkun joka osaa suunnistaa? kannattaa huhuilla eri retkeily ryhmissä (jälleen facebook tai instagramkin) ottaisiko joku mukaan vaikka iltarasteille! Itse olen ottanut mukaan yksitellen ihmisiä iltarasteille aikataulujen puitteissa. Suunnistaminen on jopa koukuttavaa,löytämisen iloa! Myös Eräipana on kokenut riemua kun on löydetty rasti, välillä niitä tulee vahingossa metsissä vastaan ja silloinkin hän hyppii ilosta ”Ääiti löysin sen!”.

Pelot,se on yksi lempi aiheeni oli kyseessä retkeily tai arjen elämä.Myös oma päätyöni sosiaalipuolella on usein eri pelkojen läpikäyntiä. Miten ihminen kokee pelon ja miten sen käsittelee, pelko vaikuttaa käytökseen todella paljon.Turvallisuus henkisesti ja fyysisesti on äärimmäisen olennaista. Jos sinua pelottaa ja koet todellista epävarmuutta on retkestä kyllä ilo poissa. Pelkoja on monenlaisia henkisellä tasolla. Pakko kirjoittaa nyt jotenkin lyhyesti asiasta (Lähteenä Psykologi Johanna Mäenalustan kurssi materiaalia). Normaali elämässä yleensä elämme mukavuusalueella,kaikki on hallinnassa,tuttua ja turvallista. Siitä siirrymme oppimisen ja kasvun alueelle. Oppimisen ja kasvun alueella tulee mahdollisuudet;haasteiden kohtaaminen/ uuden oppiminen/ tavoitteet/ merkityksellisyys/ unelmat/ itsetunto/ seikkailu/ ilo. Tämä on ainakin itselle hyvää aluetta työskennellä kun tunnistaa milloin tälle alueelle on siirrytty. Tästä siirrytään janalla vaaran alueelle. Vaaran alueella tulee sisään rakennettuja vaistoja käyttöön: lamaantuminen,luovuttaminen,pakeneminen,selviytyminen. Tässä tulee helposti suora pelko jolloin tunne (pelko) kertoo että on uhattuna. Pelon tunne suojelee ja ohjaa välttämään vaaraa. Pelon tunteen huomatessa se on sinun tulkinta tilanteesta,ei välttämättä objektiivinen uhka (olemme kaikki yksilöitä). Kun janalla edetään tulee paniikki seuraavana aiheuttaen kauhun. Tunteita meillä on laaja skaala,ne tulevat ja menevät. Tunteet ohjaavat meitä toimimaan ja viestivät meille jostakin tärkeästä. Tunteet ohjaavat poispäin tai kohti jotakin. Silloin on tärkeää tunnistaa tunne,kuunnella mikä aiheuttaa tunteen? Silloin voi aina pysähtyä miettimään mikä tunteen aiheuttaa. Pelko voi olla huolta vaikkapa mukana olevasta lapsesta, eläimen kohtaamisesta, eksymisestä. Kaikki ne ovat realistisia pelkoja ja psyykkisellä tasolla ne kuormittavat todella paljon. Siksi valmistautuminen ja itsensä tunteminen, miten reagoi eri tilanteissa on hyvä opetella. Itse olen tietoisesti eksyttänyt itseäni ja kokeillut miltä tuntuu kun ei tiedä missä on. Kokemuksella on aina jokin merkitys jatkoa ajatellen ja ne toimivat myös peilinä tulevaisuuden toiminnalle (kokeilenko uudelleen/ se ei ollutkaan niin kamalaa/ pystyn mihin tahansa kun yritän vs.se oli kamalaa ja toivottavasti en koe tätä uudelleen) Jos kokee epävarmuutta,mutta silti halua lähteä poluttomiin paikkohin, voi pyytää aina jonkun kaveriksi. Nykyään kun esimerkiksi on facebookissa vaikka millaista retkeily seura ryhmää (jälleen). Myös eri järjestöiltä voi saada neuvoja tai vaikkapa meiltä eri retkeily blogien kirjoittajilta.

Turvallisuuteen liittyen kannattaa ehdottomasti kertoa jollekulle suunnitelmastaan minne on matkalla. Mielestäni on aina hyvä varautua kaikkeen mihin voi varautua,kuin että jää sitten pyörittelemään peukaloitaan. Etenkin lapsen kanssa kun lähtee niin mieluummin suosin ensimmäisiä kertoja turvallisuus syistä alueille joissa voi juuri ”metsähaahuilla”. Kun kartan lukutaito ja järkevä itsevarmuus kehittyy voi helpommin lähteä uusissakin maakunnissa liikkeelle. Lapsen kanssa lapsen huoltaja tietää parhaiten lapsensa (ja oman) jaksamisen jos kävelee jo itsenäisesti (tai jos on kannettavana), tai milloin tulee nälkäkiukku. Vara eväs on aina paikallaan ja vettä sekä se aina peräänkuuluttamani EA-pakkaus. Nyt syksyn mittaan tulee mahtavia ilmoja liikkua erilaisissa luonto ympäristöissä ja nauttia syksyn hyvistä puolista ❤

Änäkäinen,Saarijärvenkierto teltassa yöpyen.

Laitetaanpa itse Eräipana näppäimistön ääreen kertomaan miltä tuntui omin jaloin kulkea kierros karhunpolun maisemissa.

Äitin käsi oli nyt ihan rikki. Lääkäri sille sanoi eilen Lieksassa että nyt ei rouva sitten rasita sitä lainkaan,ei edes rinkkaa selkään. Vaarana oli tulehduksen pahentuminen metallilevyn ympärillä sisäisesti ja mahdolline vernmyrkytys. Näinkin kun äiti itkeä tihrusti salaa tukikohdan saunan lauteilla, kyllä se hakkasi päätä myös mäntyyn asiasta ja manaili keskenään jotain.Vanhemmat joutuvat laittamaan koko suunnitelmat nyt matkalta uusiksi koska tämä ikävä juttu tapahtu reissun toisena päivänä ja viikko oli tarkoitus Pohjois-Karjalassa samoilla.

Äiti ja isi keskustelivat kynttilän valossa yöllä ja joivat kahvia karttoja tutkien. Jotain helppoa ja sovellettavaa piti keksiä. Onneksi vanhemmilla on kokemusta retkien suunnittelusta ja muovaamisesta paljon. Eniten harmitti kun kahden yön retki Ystävyydenpuiston Elimyssaloon piti perua,se oli äidille erityisesti kova pala.

Seuraavana päivänä pakattiin tavarat ja äiti ja isi kertoi suunnitelmasta jolla pääsee todella helpolla!

Suunnitelmaan kuului Änäkäisen virkistysmetsä josta on vain muutama kilometri itärajalle ja Karhunpolku kulkee siitä näppärästi lävitse myös. Vanhat panssariesteet ja juoksuhaudat,korsut ja luolat ovat täällä myös. Niihin olemme tutustuneet jo aiemmin täällä liikkuessamme, joten alue on tuttua. Tuo Kivivaarantiehän on se niinsanottu Rukajärventie ja Salpalinjan kulku paikka. Maasto on juuri sopivan tasaista sekä helppokulkuista,ajatellen minua Eräipanaa ja äitiä jonka verenkierto ei saa nyt lähteä vilkastumaan runsaasti. Alueelle on helppo päästä autolla, on myös matkailuautoille/vaunuille omat paikat. Tulipaikoille pääsee esteettömästi ja kotakin olisi käytössä sekä mahdollisuus laavuun. Alueella on viisi tulipaikkaa joista pari hormillista (kodan luona), siitä pääsee myös helpoiten uimaan. Alueella saa myös kalastaa kun ostaa luvan ja veneen saa vuokrata Annukan kahvilan kautta. Alueen puuhuolto on hyvä ja kohde siisti kaiken kaikkiaan! Nyt taktiikka olisi seuraava helppoudessaan: veisimme autolla yöpymispaikalle valmiiksi tavarat,kokoaisimme sinne teltan valmiiksi odottamaan. Sitten ajaisimme järven toiseen päähän jossa parkkipaikka,auto sinne. Kävelisimme puolet reitistä joka olisi siis teltalle (Saarijärven laavun kohta). Siinä olisimme yön ja aamulla kävelisimme toisen puolikkaan reittiä autolle. Sitten hyppy autoon ja 5-10 minuutin ajolla noutamaan teltta ja tavarat. Eli nyt on simppeli suunnitelma jota näppärä käyttää tällaisessa tilanteessa!

Niin,autolla pääsee laavulle tuomaan tavarat helposti. Kauniilla paikalla järven rannalla koko kohde!

Äiti ja isi ottivat ison Jääkäri XL rinkan johon mahtui melkein kaikki tarvittava. Pienempään Haglöfs OxO 65l rinkkaan loput. Mukana oli: teltta,makuupussit,aluset,EA-pakkaus,ruokaa (jota oli taas liikaa),tulenteko välineet, ruuan valmistukseen vain tarpeelliset paistinpannu & kattila, yö vaatteet = merinokerrastot, villasukat varmuudeksi,puukko,silmälasit (jos puolisokean äitin piilarit vaikka tippuisi),kosteuspyyhkeitä,hyttysmyrkky,pikku paketti,3x lautasta,mukia,luhaa. Narua on aina ja varakiiloja telttaan pari. Nyt aika kevyt varustus koska retki on lyhyt,vain yksi yö ja maasto tuttu rakenteiltaan sekä reitiltään entuudestaan,mutta aina voi toki tulla ylläreitä. Niin ja kamera äidillä on mukana, täällä tallustelee runsaasti karhuja ja juuri täällä niitä & ahma oli tavattu äsken. Kalastuslupia saa tännä https://verkkokauppa.eraluvat.fi/fi/ ja annukan kahvilasta https://www.facebook.com/kahvilaannukka/ sekä sivulla tietoa https://way.fi/annukan_kahvila joka on lähellä, Annukan kahvilasta saa myös soutuveneen avaimen kun sellaisen haluaa vuokrata!

Mummo miettii aina että ”miten te siellä uskallatte kulkea kun on paljon Suomen kansalliseläin karhuja (Ursus arctos). Karhulla onkin loistava haju-ja kuuloaisti.Mutta normaali karhu kiertää ihmisen aina ja lähtee pois Mutta suurpeto kun on ja villieläin niin hyvä muistaa myös se, erityisesti pentujen kanssa. Kuten suurpeto sivustolla todetaankin ”vaaratonta karhua ei ole”. Jos sattuisi tulemaan kuonotusten karhun kanssa toimia tulisi seuraavasti: peräänny rauhallisesti tulo suuntaasi hiljaa puhuen, älä tuijota silmiin. Karhu on sinua nopeampi ja osaa uida sekä kiivetä puuhun. Jos karhu kuitenkin hyökkää,mene mahallesi maahan ja suojaa käsillä niskaa ja ole liikkumatta! Hyvää,asiallista tietoa suurpedoista ja muunmuassa tapaamisista ja käyttäytymisestä löytyy: http://www.suurpedot.fi/ Eräipana suosittelee.

Eli sitten hurautettiin Änäkäiselle, Kivivaaran tielle! Tieltä 524 (Nurmijärventie) käännytään tielle 5241 (kivivaarantie) Siinä onkin opasteet. Tie on aluksi asfaltoitu mutt amuuttuu hiekkatieksi. Tien aivan alussa Kivivaarantien risteyksessä on opaste kyltti & tykki sekä uusi hieno laavu johon pääsee vaikka autolla viereen. Kivivaarantien varressa matkalla Änäkäiselle on myös kota oikealla puolella joka on vapaassa käytössä ja näkyy tielle sekä tähänkin pääsee siis autolla melkein sisälle 😉

Ajeltin Valamantietä pitkin ja tie kaartoi oikealle ylämäkeen. Pian huomattiin että tuttu laavu oli nenän edessä. Juoksin äkkiä autosta pois ja kirmasin rantaan! Nyt paikalla ei ollut yhtäkään ihmistä tauolla kalahommista, tässä kun on perkaupöydätkin. Äitiä ja isiä autoin kohta kasaamaan teltan ja purkamaan isoimmat kamat rinkoista sisään telttaan. Oltiin unohdettu päiväreppu kotiin joten nyt se Haglöfs toimitti repun virkaa. Tavarat saatiin nopeasti paikalleen ja ilma oli ihana! Ei liian kuuma ja pieni tuulenvire. Eli nyt vain autolla Saarijärven parkkipaikalle josta lähdetään kierrolle.

Saarijärven laavulla oli tilaa hyvin teltalle j0hon ei itikat iskisi kuten laavussa nukuttaessa!

Paikalla oli pari matkailuautoa ja yksi teltta. Pari kalastajaa oli juuri lopettamassa hommat ja olivat saalistakin saaneet, aikoivat paistella tässä kodan edustalla tulilla. Me jatkoimme nyt Saarijärven kierrolle joka kuljettiin myötäpäivään. Opasteet täällä ovat hyvin selvät ja minä bongailin merkkejä puista. Sitten meni sotajuttuihin! Isi kertoi minulle tarkkaan sodan vaiheista,hevosista,kiviesteistä,panssarivaunuista,aseista,polttopulloista,lotista… Ja äiti kipitti hieman edellä nenä maata viistäen milloin missäkin pusikossa. Mustikoita oli muuten todella runsaasti ja sen näki myös kasvoilta,komea sininen ilmestys!

Polku on helppoa kuljettavaa,vain mielestäni loivaa nousua tällä puolella järveä (toinen puoli tasaista suo maastoa) tuumii Eräipana. Jaksoin juosta lähes koko matkan,en tiedä miksi mutta mieli teki juosta. Äiti ja isi välillä käskivät pysähtymään ja pidettiin rauhallisia mustikka ja vesi taukoja. Toki silloin kun juttelin isin kanssa sota juttuja niin tahti oli verkkaisempaa. Yleensä kuljen poluilla äidin ja isin välissä,koska kyy on sellainen mihin ei saisi astua,tai jos suurpeto tulisi vastaan. Eksyminen olisi oikeastaan vaikeaa,kun tietää että on kiertämässä järveä ympäri. Puhelimen kuuluvuudet eivät täällä oikein toimi aina, joten vanhemmilla karttaselaimen ( https://www.karttaselain.fi/ ) esiladatut kartat aina matkassa mukana ja akkua puhelimissa. Äidillä on myös Maastokartat,Omariista ja MapiGIS sovellukset karttoina. Toki tännekkin kun lähdettiin niin laitettiin mummolle viestiä että ollaan muuten kiertämässä Saarijärven kiertoa.

Matka taittui auringossa laavua kohti,komeita kelottuneita aihkimäntyjä oli paljon ja rinteen päällä kulkeva polku tarjosi upeita erämaa maisemia näin pienellekkin. Kohta polku kaartoi oikealle ja laavu häämötti rannassa. Piti päästä äkkiä PuuCeelle! Onneksi se oli todella siistissä kunnossa ja joku oli sinne jättänyt paketin vauvojen kosteuspyyhkeitäkin!

Isi alkoi sahaamaan rankoja puuliiteristä ja minä siinä auttelin näppäränä poikana. Pilkottiin puut paikalla olleella kirveellä ja isi vielä pienensi niitä puukolla. kiehisiä olen koittanut harjoitella tekemään ja melkien olen mestari siinä. Äiti laittoi tulet tuomiini puihin nuotiolla, nyt ei ollut onneksi metsäpalovaroitustakaan. Kohta meillä oli lounas tulossa ja kieltämättä lämmin ruoka olisi jo paikallaan! Vieläkään ei karhuja näkynyt, tosin minun komeat kutsuhuudot saattoivat karkoittaa ne. Äiti ja isi välillä kehoittivat että oleppas hiljempaa.. Välillä on kovin haasteellista pysyä paikoillaan sellaista nanosekuntia ja kiva kokeilla miten vanhemmat suhtautuvat jos teen jotain mistä on monta kertaa puhutte ettei niin toimita. Puhuvat jostain uhmaiästä. Se uhmaikä saattaa välillä kuulemma tehdä retkeilystäkin monimutkaisempaa, mutta kovasti he jaksavat kanssani retkeillä ja selittää maltilla asioita jotka jotenkin unohtuvat kaiken kiinnostava keskellä. Sitten aina he kehuvat kun osaan yhtäkkiä vaikka nimetä jonkin linnun,kasvin tai luonnon muodostelman, muistini on terävä!

Ruuan jälkeen tutkittiin lähi maastoa polkujen ulkopuolella. Siellä oli kaikkea kiinnostavaa lapsen näkökulmasta! Paljon kaatuneita puita missä kiivetä sekä kallioita, niin ja joku karhun kakkakin! Sitten kuljettiin Karhunpolkua hieman ja se päätyi hiekkatielle jossa oli mielestäni maailman upeimpia dinosauruksen hampaita! En olisi malttanut lähteä takaisin teltalle millään.

Laavulla harjoiteltiin hieman puukon käyttöä ja kohta oli kuulemma jo iltapala lättyjen aika,äidillä oli valmiit jauhot mukana niin se oli nopeaa! Tosi vikkelästi aika kuluu täällä metsässä. Sain autella lättyjen paistossa ja se on mielestäni ihanaa. Olin vähän villillä tuulella ja äiti laittoi minut rakentamaan kaatuneen lahon puun osista tornia hirsimökki tavalla. Koitin keskittyä asiaan mutta järvi veti puoleensa myös. Isin kanssa sitten heiteltiin leipiä hetki kunnes päädyin lättyjen luokse taas tutkimaan tilannetta.

Kummasti alkoi väsyttämään ja vanhemmat totesi että paras pestä hampaat ja hipsiä yöpuulle. Äiti ja isi olivat puhdistelleet veden puhdistimella vettä lisä ja minusta se maistui vähän suolta, mutta ei se haittaa! Astiatkin pestiin ja vanhemmat ovatkin kertoneet että miten imeytetään ns.tiskivedet maastoon, ei siis jätetä veteen ruuan tähteitä! Meillä ollut tiskiaineina PlanetPurea, Ole Hyvää ja Sonettia. Kompostoituvat PuuCeehen. Täällä muutenkin esim kalan perkeet on hyvä hävittää maastosta jottei ne houkuttele eläimiä.

Nyt kun hampaat kiilsi sai mennä telttaan,kengät absidiin ja vaatteet pois! Mukava ohut merinovilla kerrasto päälle vaikka protestoin hieman asiaa. Mielestäni liian kuuma, mutta äiti sanoi että illalla ja yöllä on viileää. Suostuin pitkin hampain kerrastoon, mutta makuupussi jätettin molemmilta sivuiltaan auki.Olinkin nyt ainoa jolla oli ilmatäytteinen patja käytössä, extra mukavuutta. Juttelin ja juttelin ja juttelin..ei sittenkään uni meinannut tulla, pissahätäkin tuli pariin kertaan. Viimein kuitenkin hiljaisuus ja vanhempien puhumattomuus sai minut nukahtamaan.

Myöhemmin sain kuulla että vanhemmat olivat istuneet laavulla vielä juttelemassa ja syömässä jotain herkkuja nuotion ääressä. Kaippa nekin haluavat sitä jotakin aikuisten aikaa ja siinähän minä olin teltassa ihan silmien alla kuitenkin.

Aamulla sitten syötiin tuhti aamupuuro ja isillä oli jokin valmis puuro missä oli hedelmiä. Minusta tavallinen puuro on parempaa,erityisesti tuoreilla mustikoilla! Teltta jätettiin pystyyn ja kaikki tavara sinne mitä ei tarvitsisi kävellessä reittiä loppuun kodalle, josta Saarijärvenkierto alkoi ja autokin siellä odotti. Matka olisi vajaa 2km ja lähinnä tasaista suo maastoa ja upeita pitkoksia! Mukaan otettiin EA-pakkaus,vettä,pähkinöitä & rusinoita ja isille kiikarit!

Polku lähti kiertämään järveä ensin metsässä ja pian oltiin järven rantaa myöden kulkemassa. Joku oli tehnyt oman tulipaikan joka ei olisi virallinen,sitä ihmeteltiin. Samassa paikassa oli myös rangoista tehty laavun runko johon saisi vain pressun päälle heittämällä majapaikan. Tästä sitten matka jatkui kohti suo osuutta! Se olisi parasta! Lakkoja pullahteli ihan pitkoksienkin vieressä ja niitä poimittiin aikas paljon matkaan mukaan. Itse en vielä kovin niistä pidä mutta poimiminen on kivaa, samalla näkyi sisiliskoja,rupisammakon poikasia, sinisiipiä,hämähäkkejä,kihokkeja… Siten poikettiin tutkimassa pikku suo saarekkeet, niihin pääsyssä oli minusta paljon jännitystä ja pikkuisia ahvenia vilisi vedessä paljon,aivan jalkojen alla! Isolumpeen-Pohjanlumpeen kukkia kasvoi järvessä runsaasti ja huomattiin myös tutkimus purkki puussa. Yleensä niissä on paikan koordinaatit tiesi äiti kertoa.

Loppu etapilla jossa on pitkä pitkos osuus,halusin ottaa juoma tauon ja rusinoita & pähkinöitä. Istuttiin pitkoksilla ja katseltiin järvelle ja toiselle puolelle suota, tuntui että meitä tarkkailtaisi metsästä kauempaa. Aurinko helotti kirkkaalta taivaalta,pieni tuuli kävi ja suo tuoksui taivaalliselta! Äiti tarkisti metsäpalovaroitukset ja nyt ne olivat täälläkin voimassa, aamulla vielä ei ollut. Tauko teki hyvää ja nyt oli minussa taas hurja virta! Päästyämme kodalle oli siellä kalastajia jälleen lähdössä vesille. Parkkipaikalle oli tullut yksi matkailu autokin lisää, taitaa olla oma-aikaa ihmisillä. Ajellessa takaisin Kivivaaran tielle huomattiin myös muilla tulipaikoilla ihmisiä leiriytymässä ja samoin muilla parkkipaikoilla. Ajoimme Saarijärven laavulle jossa nyt äiti ja isi pakkasivat reippaasti tavarat minun ohjeistuksella. Huomaa että vanhemmat tuntevat varusteteet hyvin koska pakkaaminen oli nopeaa. Äiti sanookin aina että harjoitella kannattaa pakkaamista,jotta se sujuu helpommin kun retkeilee pienten kanssa..kumma lause 😉 Äiti ja isi yleensä myös laittavat minulle pikku apulais hommia pakatessa.

Pikkuinen retki oli mielestäni todella kiva! Tykkään nukkua teltassa, vaikka laavu on mukavampi. Nyt oli teltta vaihtoehtona itikoiden vuoksi, telttaan ne eivät tulisi heti pureksimaan. Tälläisen kolmevuotiaan kanssa Saarijärven kierto onnistuu myös tällä taktiikalla. Reitti on hyvä myös ihan päiväretkenä kun tauottaa matkan lapsen mukaan. Maaston muodot ovat mukavat,koska on kaunista harjannetta ja myös suota!

Tätä Änäkäisen aluetta Eräipana voi suositella kyllä ihan rehdisti koko sydämestään. Täällä on yleensä rauhallista, selkeät polut, hyvät puitteet retkeilyyn helposti (saavutettavuus esim.autolla tulipaikoille,esteettömyyttä) ja oma ekopistekkin!

Seuraavaksi äiti kirjoittelee muusta mitä täällä Pohjois-Karjalassa puuhattiin ja nähtiin. Sekä mitä vinkkejä voi antaa,kun lähtee omille poluille tutkimaan maastoa uudessa paikassa. Mukavaa ja rauhaisaa viikon jatkoa kaikille ❤

Patvinsuo,Mäntypolku. Luontopolkua kepeästi eteenpäin mars!

Mihin ne jäljet johtavatkaan?

Kesän matka Itä-Suomeen oli sangen vauhdikas, surkeiden sattumusten summaa,mutta kuitenkin ihanaa ja rauhoittavaa. Aloitetaan kuitenkin näin tehokkaalla otteella,ei alusta vaan keskeltä reissua.

Tapana on aina omien polkujen lisäksi käydä julkisissa kohteissa,luonnonpuistot,kansallispuistot, virkistysmetsät,nähtävyydet… Nyt päädyimme Patvinsuolle ,päiväretki ajatuksella. Tarkoitus oli käydä isommalla retkellä sitten Ystävyyden puistossa Elimyssalossa,ennen kuin tiesimme tulevasta epäonnesta.

Mutta asiaan! Lähdimme hyvissä ajoin liikkelle tukikohdastamme (mökki jossa ei sähköä/juoksevaa vettä rajan tuntumassa,tästä näppärä singahdella omille poluille tai hurauttaa kauemmas kohteisiin.) Mukana oli valmiiksi tulostettuna Patvinsuon retkeilykartta jolla ei voisi suunnistaa sekä varmuudeksi karttaselaimen plus versio joka toimii offline tilassa. Itselle on yleensä tärkeää että olisi myös fyysinen maastokartta mukana,nyt kuitenkin jätettiin sen hankkiminen koska reitti on hyvin selkeä ja offline kartta puhelimessa. Patvinsuolla ei jokapaikassa ollutkaan kuuluvuuksia.

Tarkoitus oli kiertää 4,5 kilometrin mittainen Mäntypolku joka on helppo rengasreitti. Siihen saisi oheen hyvin ruokailut maastossa kaasun kanssa. Päätettiin ottaa varmuudeksi lapsenkantorinkka mukaan,koska Eräipana oli viime yön valvonut iloisesti kesäloma tunnelmin ja ihaillut mökin lähi rantaa.

Yhteen isoon rinkkaan mahtui todella hyvin kaikki mitä tarvittiin; kuoritakit, EA-laukku, ruokaa, kaasupullo ja keitin & kattila,mukit,haarukat,otsalamppu,puukko,vettä ja veden puhdistin sekä muovipussi roskille. Sää oli ennusteen mukaan sateeton,mutta takit tarvittaessa on hyvä lisä jotka eivät nyt paljoa paina. Pakkaaminen on kyllä tyystin erilaista kun lähtee vain itsekseen tai aikuisten kanssa,lapsi/lapset mukana vaikuttaa paljon. Myös lapsen ikä ja jaksaminen ovat sidoksissa kaikkeen. Eräipanan omassa rinkassa oli hänen oma juomapullo,rusinoita,ohut satukirja ja pieni pehmolelu.

Koska oli meko lämmin sää,mutta itikoita ilmassa inasen niin päälle puettiin pitkähihaista. Eräipana housut ovat kyllä mainiot koska kangas on niin vahvaa ettei paarmat pääse puremaan läpi. Paita oli ohuempi,puuvillainen ja siihen laitettiin ötökkämyrkkyä,samoin kuin iholle niskaan ja lippikseen. Kengät ovat nyt tukevampaa mallia joilla pääsee lujaa.

Niin,lujaa päästiin! Täällä on tilaa juosta!

Ajettiin Suomun luontotuvalle osoitteeseen Suomuntie 54, Hattuvaara. tämä tie on talvisin aurattu kun tullaan Kivilahti-Kitsi suunnasta.Itse Eräipanalle tämä on ensimmäinen kerta Patvinsuolla ja kerroimmekin hänelle että millaista maastoa ja mitä eläimiä voitaisiin nähdä. Tarkoitus oli ottaa lapsentahtinen kevyt retki.

Saavuttiin Suomun luontotuvan pihaan ja se oli täpösen täynä autoja,myös taaempi parkkipaikka oli muutamaa paikkaa vaille täynä. Kaikki eivät olleet varmaan huomanneet tuota toista parkkipaikkaa ja ajoimme auton sinne. Luontotuvan miljöö on ihanan historiallinen ja itse luontotuvassa oli lapsellekkin kiinnostavia asioita, aonakin katossa liihottelevat puiset haukat ja lattian tasossa karhun pesä pehmukarhuilla varustettuna.

Valmiina reitille!

Juotiin kahvit ja pullat lisänä,hyvä tankkaus on kaiken aa ja oo 😉 Luontotuvalla käy vain käteinen on hyvä muistaa,mutta myös tilisiirtona onnistuisi tarvittaessa. Ihmisiä riitti ja osa kailotti kuinka oli varannut saunan ja toinen veneen ja kolmas ostanut viehekalastusluvan. Yksi ryhmä puolestaan tutkaili tuvalta ostamaansa karttaa, teltat oliovat saaneet ilmaiselle telttailu alueelle juuri pystyyn. Kiinnostavaa kuunnella ihmisten ajatuksia sivukorvalla ja samalla katsoa kun Eräipana juoksee pihassa ympyrää ja välillä polkee polkuautoa. Telttailua alueella on PuuCee, tulentekopaikka ja vesipiste. Myös räystäspääsky oli löytänyt luontotuvan räystään alta pesäpaikan ja siellä poikaset odottelivat ruokaa innokkaina.

Kurkattiin nopeasti telttailu alueen puitteita kauempaa ja ranta jolle pääsi mukavan esteettömästi (ellei männyn juuria lasketa pieniksi esteiksi matkaan).

Lähdettiin kiertämään Mäntypolkua joka oli merkitty maastoon sinisin ympyröin,vaikka lukemassani reittikuvauksessa mainittiin ne vihreinä. Myös kyltissä oli vielä vihreä merkintä.Polun alku lähti samaan suuntaan Suomunkierron kanssa ja oli todella helppokulkuista ja Eräipana jaksoi hyvin kulkea polkua etsien aina seuraavaa sinistä palloa. Merkinnät olivat kyllä erittäin selkeät ja tietoisku kyltit mukava lisä!

Polku kulki rauhaisaa mäntymetsikköä ja aurinko paistoi, välillä mennen pilvien taakse. Pieni pilvisyys oli hyvästä, jos olisi jatkuvasti aurinko paistanut olisi tullut liian kuuma nopeasti. Välillä pysähdyttiin syömään mustikoita,juomaan mehua tai kokeilemaan aihkimäntyjen siloisia pintoja. Kilpikaarnaisia mäntyjä tuli välillä vastaan,selitettiin itse Eräipanalle että männyn tulee olla +150v vanha että kilpikaarnaa alkaa muodostumaan.

Reitillä käytiin kauniissa Suomujärven niemen nokassa jossa olikin useita retkeilijöitä evästelemässä. Jatkoimme matkaa pikku pitkokseia pitkin rannalle jossa kokkailtiin kaasun avulla. Siinä kun äiti ja isi laitteli ruokia oli näppärä Eräipana kaapannut äidin kameran. Siinähän sitten kävi niin että loppu kierroksella ei kuvia otettu,pieni kastumisvaurio kameralle aiheutti oikosulun.

Ruoka oli helppoa laittaa omassa rauhassa kaasun kera ja aikaa sai käyttää kunnolla. Mukana oli parmesaani pastaa ja Eräipanalle se onneksi myös jo maistuu neutraalin maun vuoksi. Myös kurkkua oli mukana pilkottuna ja jäkiruoka keksejä sekä mehua (mehu tehtiin mehujauheesta,säästää painossa) Eräipanalla olisi puolet matkasta käveltävänä vielä. Kunnon tauot tekee jaksamiselle hyvää,samoin kuin pienet ”ihmettely” breikit. Esimerkiksi kihokki kasvit kiinnostavat,lihansyöjiä kun ovat.

Polkua eteenpäin kuljettaessa saavuimme risteykseen josta voisi halutessa oikaista ja palata Suomun luontotuvalle suomujärvenkierto reittiä myöden. Tässäkin hyvin selkeät opastekyltit ja kartta hahmotuksen avuksi. Jatkoimme kauniiseen mäntymetsään ja polku oli mielestämme edelleen helppokulkuista,pari pientä ylämäkeä oli. Eräipanasta oli parasta nuo pienet sillat joita luontopolulla oli. Niistä oli kiinnostavaa kurkkia pilkistelikö mahdollinen krokotiili tai haikala esiin. Myös pitkos osuudet ovat aina hauskoja,pitkoksille voi välillä pysähdellä istumaan jos muita ei näy ja haistella suopursun tuoksuja. Kypsiä lakkojakin oli ihan pitkokisen vieressä napsittavina, soilla täällä näkyikin hyvin paljon lakan poimijoita.Polun loppuosa oli kulki hienosti Sihvonlammien läheisyydestä ja kyltit alueista tässä loppu suorallakin olivat alueellisesti kiinnostavat! Eräipana väsähti ihan loppumetreillä monista rusina,mehu ja mustikka tauoista huolimatta. Lapsenkantorinkkaan siis. Nyt alkaa olemaan jo raskasta kuljettaa 15,5kg lasta rinkassa+rinkassa olevia mahdollisia tarvikkeita. Reittien suunnittelussa nykyään koittaakin katsoa matkoja jotka lapsi jaksaa kävellä itse. Jaksamiseen toki vaikuttaa moni seikka ja tilanne voi olla ihan päivästä riippuvainen. Oman lapsen energian säännöstely on meillä myös ns.tarkkailussa,jos alussa painaa tuhatta ja vähintään sataa,iskee lopussa helposti väsymys. Meillä tämä vajaa 5km on hyvä matka jos ajattelee päiväretkenä yhdellä pidemmällä ruokatauolla. Kahdella ruokatauolla voitaisiin lisätä noin kaksi kilometriä, mutta lapset ovat erilaisia ja jokainen huoltajai tietää lapsensa (ja itsensä) jaksamisen rajat. Meillä tarkoitus ei ole suorittaa ja nähdä/kokea kaikkea verenmaku suussa. Tarkoitus saada oikeasti rauhaa ja ajatusta pois hektisestä arjesta, keskittyä siihen miten luonto ns.parantaa itsessään. Luonnossa voit olla oma itsesi,luonto ei arvostele sinua millään tavoin, siksi ainakin itseni on helppo olla luonnossa ❤

Harmittaa että ei loppu osalta ollut kuvia näytille maisemista ja reitistä,mutta omassa mielessä ne ovat ainakin kauniina. Luontopolku mielestäni oli kaiken kaikkiaan helppokulkuinen ja pystyy kulkemaan ainakin kuivalla säällä ihan lenkkareissa. Opasteista myös plussaa kohteelle, madaltaa kynnystä lähteä liikkelle kun opasteet erottuvat helposti ja polku on selkeästi erottettava. Paikan suosion huomasi välillä roskista polulla,ne napattiin mukaan ja toivottavasti muutkin niin tekevät jos matkalle osuu esim.karkkikääre.

Ilta menikin sitten suoraan Patvinsuolta Eräipanan äidillä Lieksan terveyskeskuksessa jossa oli erittäin ystävällistä palvelua. Leikattu käsi oli alkanut tulehtumaan ärhäkästi,pohdittiin tuleeko lähteä Joensuuhun tiputukseen. lopulta päädyttiin vahvaan antibiootti kuuriin,tarkkailuun ja olematta tekemättä mitään kädellä. Tästä alkoi myös epäonnen pikku mutkat ja suunnitelmien muutokset koko reissulle. Kun vanhemmista toinen ei saa nyt kantaa mitään selässään ja pitää olla vain oikea kätinen vaikuttaa paljon toimintaan. koska apteekit olivat terveyskeskukseta pois päästessä jo kiinni, tarkoitti se sitä että seuraavana päivänä tulisi ajaa joko Nurmekseen tai Lieksaan apteekkin, yksi päivä siis osittain pelistä pois retkeilyn kannalta. Mutta seuraavassa tekstissä lisää reissusta!

Mukavaa viikon jatkoa kaikille! Olisi myös mukava kuulla millaisia kokemuksia muilla on Patvinsuosta lasten kera 🙂

Laipanmaa, rauhallinen helmi Pirkanmaalla!

Täälä sitä mentiin! Ilmeestäni retken jälkeen voinee päätellä mitä pidin!

No Eräipana täällä moi!

Olimme käymässä Laipanmaalla tovi sitten, (kuulin ensin että vaipanmaalla ja sain nauru hepulin!). Paikka oli minulle uusi, mutta äidille ja isille tuttu. Vanhemmat olivat ajatelleet että kun on nätti ilma niin näytetään minulle uusi paikka joka ei ole kovin kaukana. Laipanmaa on Kangasalan ja Pälkäneen maastoissa jotka ovat jopa erämaa tunnelmaisia. Tarkoitus oli ottaa rennosti ja kiertää luontopolku siellä, pituus polulla olisi noin 3km ja sen varrella on alueen luonnosta kertovia tauluja.

Ajettiin Tampereelta Rajalan kämpän parkkipaikalle josta luontopolku lähtisi. Ajomatka kulki Kangasalta Sahalahden ja Pälkäneen läpi, maisemat olivat kerrassaan upeita matkalla,vettä vihreyttä paljon! Ajoaika oli 45min ja osoite oli Teivaantie 751 745, 36430 Kangasala.

Tie oli hyvässä kunnossa ja opasteet selkeitä parkkipaikalle. Tilaakin oli autolle tänään hyvin. Täällä on hyvä muistaa että puhelimen kuuluvuudet eivät välttämättä toimi, eli esimerkiksi karttaohjelmat eivät aina toimi täysin (ellei ole offline karttoja esim. karttaselaimesta tai maastokartoista). Niitä äiti välillä käyttää ja näyttää, myös mapit GIS on sillä puhelimessa yhtenä vaihtoehtona ja kello kädessä jolla voi suunnistella jouhevasti. Mutta ilman mitään härpäkkeitä pärjää hyvin reitillä, on sen verran hyvin merkattu maastoon sinisillä reitti merkinnöillä. kannattaa toki tutustua ensin reittiin vaikka kotona tietokoneella.

Reitti luontopolulle lähtee kiertämään vastapäivään suositellusti,eli kävellään ensin ylämäkeen hiekkatietä pois päin parkkipaikalta ja kaarretaan metsään vasemmalle. Siitä alkaa reitin merkinnät hyvin näkyvästi! Merkit ovat joko tolpissa, nauhana tai kivissä, mutta ne erottaa hyvin maastossa.

(Me tosin tehtiin homma myötäpäivään ja silloin merkinnät saattavat tuntua haasteellisemmilta. Esimerkiksi kun lähtee laavulta.)

No niin,se niistä. Lähdimme siis ei suositeltuun kiertosuuntaan ja lämpö hiveli hipiää! Hurjan paljon heinäsirkkoja siritteli ympärillä ja polku tuntui hyvältä jalkojen alla! Lastenvaunujen kanssa tänne ei pääsisi kulkemaan. Polku kulki valoisassa metsässä pitkän pätkän kunnes nousi kuusikkoon johon paisteli valo hienosti. Välillä tuli aukeaa esiin ja polku mutkitteli talousmetsässä hyvin = hurjan hyvä juoksurata ja leikki; ota isi saalis kiinni. Välillä pysähdyin katselemaan ötököitä ja näinpä kuolleen metsäpäästäisenkin jota muurahaiset olivat kovasti tutkimassa lisäkseni.

Aurinkoinen polun alku! Hyvä kulkea aikuisten välissä käärmeiden varalta,joita nyt ei nähty.

Polku oli hieman juurakkoista ja kallioista välillä, piti joskus ottaa äitiä tai isiä kädestä varmuudeksi, vaikka hurja vuorikiipeilijä olenkin! Polku tuli Ruokojärven rantaan ja siinä tutkittiin raakoja lakkoja ja soistuvan maan tuoksuja. Pikku pitkokset ja sillat olivat todella kivoja mielestäni!

Kohta näkyikin jo laavu! Näin myötäpäivään kierrettäessä laavu oli inasen lähempänä parkkipaikkaa (1.25km). Se oli kuulemma yksi syy miksi kierrettin reitti näin päin, lounas aika nimittäin! Vanhemmat tekivät tuli harjoituksia, tosin äidin käsi on vielä leikkauksen jälkeen siinä kunnossa ettei ilman tukea sillä mitään tehdä (eli hieman haastellista on kaikki vielä..). Äiti teki tulia magnesium tikulla ja tuohella,siinäkin auttelin innolla! Plasmasytytin oli myös mukana ja sillä tulen teko yksikätisenäkin onnistuisi helposti tuoheen. Tulen teossa kiinnostavinta oli ehdottomasti luuppi, sehän on kuin suurennuslasi! Luupilla kun otti hyvän pisteen auringon valolla ja pikku palan taulaa,niin sekunissa alkoi savuamaan! Aivan mahtavaa hihkuin ja isi kädestä pitäen opetti sitä tekniikkaa.

Laavu oli siistissä kunnossa ja oli puitakin puuliiterissä ja PuuCee oli myös siisti! Ruokaa odotellessa keksin hyvin myös omaa toimintaa kuten kivien kasaamista linnaksi ja löytämällä samalla timantteja joita oli hyvä esitellä äidille ja isille. Myös oman ”kivikirveen” väsäsin nopeasti. Itseni viihdyttäminen ei ole vaikeaa luonnossa,tekemistä ja tutkittavaa on joka puolella! Ruuan laitossa saa auttaa usein, nyt varsinkin kun äiti on yksikätinen. Nyt oli ruokana grillijuustoa, paistettuja perunoita ja lohta, sekä kurkkua. Eiliset perunat ja lohet oli helppo ottaa mukaan koska matkakin oli lyhyt niitä kantaa. Runsaasti vain voita pannulle! Äiti söi myös horsman lehtiä ”salaattina”,jota minä en vielä popsi, isillehän se on ihan mies ruokaa (terveysvaikutuksia esimerkiksi eturauhasvaivojen ennaltaehkäisyyn ja siinä on proteiinejakin rutkasti). Jälkiruokana oli perinteiseti kahvi / mehua ja keksejä ja vesimelonia oli matkassa mukana myös.

Ruuan jälkeen oli nuotion sammutus ja liikkeelle lähdön aika. Isin puhelimessa ei ollut enään kenttää ja maastokartat enään ei näkyvissä. Äidin sovelluksessa joka oli laajempi niin sijainti näkyi. Tämä on aina minustakin kiinnostavaa kun katsotaan missä ollaan kartasta ja on äiti koittanut suunistamistakin opettaa.

Matka jatkui kevyttä ylämäkeä meillä ja päädyimme hiekkatielle. Tässä kohtaa jos ei tietäisi mihin lähteä olisi näin ”väärinpäin” kierrettynä ehkä vaikea hahmottaa, lähteekö oikealle vaiko vasemmalle. Suunta oli oikealle tietä pitkin jota käveltiin kääntöpaikalle josta sujahdettiin metsään. Tästä syystä vastapäivään on helpompi kiertää jos ensimmäistä kertaa luontopolulla.

Metsässä oli polku selvä ja kivat kyltit luonnosta jatkuivat heti! Mielestäni kiinnostava peikko kallio kertoi että täällä oli mäyriäkin. Hämärämpi metsä osuus jatkui ja polku oli edelleen hyvää kulkea tälläisen pienen Eräipanan! Kevyitä nousuja tuli ja sanikkaisia kasvoi sekä mustikoita puski maasta. Piakkoin tultiin jälleen hiekkatielle, tässä huomattiin vasemmalla sininen viitta ja suuntasimme tietä pitkin sinne. Polku lähti nyt oikealle metsään, kuusi maisemiin. Polkua talsiessa lauleskelin ja kohta alkoi hieman väsyttämään kävely. Isi oli kiva ja otti harteille etten ihan väsyisi ja kyllästyisi. Saavuimme polkujen risteykseen jossa oli opaste taulu. Äidillä oli alueen retkikartta mukana ja katselimme näiden täsmäävyyksiä ja lukaisimme kyltit. Me jatkoimme oikealle tähän suuntaan kierrettäessä. Polku saapui heinikkoiselle ja avaralle vanhalle hakkuualueelle. Tässä olikin jo puhtia taas kävellä ja runsaasti eri perhosia lepatteli ympärillä ja heinäsirkat olivat aktiivisella tuulella. Äidin kanssa tutkailtiin rauhassa sirkkoja ja kun ei ollut kiire niin napostelin ”muutaman” rusinan samalla. Oli lämmintä ja aurinkoista jotenn lippis ja säännöllinen juomine oli todella tärkeää.

Polulla oli kiva kaatunut iso koivu, siinä leikin myös hetken voimamiestä ja yritin siirtää koivua polulta. Jätin sen kuitenkin paikalleen niin muutkin voivat kokeilla sen painoa. Mielestäni puun pinta tuoksui myös hyvältä ja se oli ihanan lämpöisen & rosoisen tuntuinen käsissä. paljon jälleen pikku hyönteisiä oli havaittavissa,äiti nappasi niistä muistoksi kuvia minulle, ajattelin perustaa ötökkä gallerian!

Polun varrelle osui jäänteet vanhasta savupirtistä ja mäkiuunista. Todella kiinnostavaa historiaa josta oli omat taulunsakin paikalla. Äiti ja isi pähkivät että ei siitä loppujen lopuksi niin kovin pitkää aikaa ole kun hevoset toimivat peltotöissä ja pyykättiin pyykkilaudalla kesät-talvet.

Tässä ajattelin ottaa lisää hörppyä vesipullosta ja vielä oli pieni matka kuulemma käveltävänä. Tottapa tuo oli, matka tielle oli melko lyhyt ja siinäkin ehti vielä ihmetellä kuinka kuusien latvat hipoivat taivasta tai miten eri kastikkaheinät huojuivat kevyessä tuulessa tai miten eri sammalet kasvoivat vihreän eri sävyissä ympärillä. Äiti välillä pyysi pysähtymään ja saattoi pyytää laittamaan silmät kiinni ja osoittaa kuusta, testasi olinko havainnoinut maastoa. Toki olen tähän leikkiin vielä ehkä liian pieni… mutta sitä voi soveltaa toki. Tai sitten äidillä voi olla vaikkapa eri värisiä lappuja taskussa ja kun pysähdytään hän pyytää nostamaan pikku pussista yhden lapun. sitten minun pitää löytää lapun värinen asia luonnosta. Välillä ne laput ovat eri muotoja tai jopa kasveja!

Polku tuli tielle josta näkyikin jo parkkipaikka alamäessä. Eli jos reitti kuljettaisiin suositellusti oikein niin polku alkaisi tästä.

Äiti nappasi harteille ja oli myös iloinen siitä kuinka reippaasti, ihan huomaamattani kävelin tuon noin 3km. Äiti kun unohti laittaa kellon ”matkamittarin” laavulla takaisin päälle niin tarkka matka jäi mittaamatta. Uskon kyllä että 3km on todella tarkka ja meillä varmasti tulisi pikku lisä metrejä koska polulta piti välillä ottaa etäisyyttä tutkimaan milloin mitäkin. Tänään minulla ei ollut edes yhtä hernettä nenässä ja se varmasti ilahdutti vanhempia! Välillä tulee joku ärrimurri,kuulemma aivan normaalia. Silloin toivonkin että vanhemmat ovat rauhallisia kun minua kiukuttaa, se ainakin minulla toimii parhaiten (vaikka kyllä ne varmasti laskevat sataan monesti). Tarkoitus on saada kivoja yhteisiä retkiä ja hetkiä joista kaikki nauttii. Toki joskus tulee yllätyksiä matkaan ja niihin ei aina voi varautua. Äiti käy aina kuulemma päässään läpi mitä voi sattua ja miten silloin toimia, myös sitä henkistä treeniä (jos minä Eräipana vaikka kiukuttelisin, niin mitkä ovat parhaimpia kikkoja kiukusta pois kääntämiseen. Jokaine huoltaja kun on lapsensa expertti ja neuvoja voi kysyä muilta, mikä teillä toimii tai onko ideoita).

Todella kiva reitti näin lapsen näkökulmasta ja ainakin tänään erittäin rauhallinen, ainoita ääniä olivat vain luonnon omat äänet. Äiti ja isi pitivät myös luontopolusta ja sen vaihtelevasta maastosta. Kunhan muistaa varoa liukkaita kiviä tai juuria joihin kompastua.

Käykää tutustumassa lisää Laipanmaan reitteihin osoitteessa https://www.laipanmaa.fi/

Nyt me jatkamme Itä-Suomen reissun odotuksissa ja toivotamme hyvää viikonloppua ihan jokaiselle, töihin ja vapaille ❤

Tampereen Maisansalon poluilla,kaunista luontoa lisukkeena terassi jäätelö ja uimaranta! Kevytretkeilyä helteellä.

Lapsuus, niin se kaikki mikä liittyyy myös vahvasti luontokokemuksiin. Muistan miten välillä käytiin läheisellä maisansalon luontopolulla/ lenkkipolulla. Se kulki osittain kodin lähellä jossa asuimme hetken ja siellä oli huikea, iso kiipeily kallio. Sinne kalliolle välillä tuli mentyä ilman lupaa, tämän nyt isompana onkin äidille myöntänyt 😉

Tampereelta 32km päässä on Maisansalo,ulkomailla Teiskossa niin kuin laulussakin kerrotaan. Siellä on tämä lenkkipolku upeissa Näsijärven maisemissa, Maisa Juhlaravintola & Country Bistro + kesäterassi vene satamineen ( http://www.restaurantmaisa.fi/ ) ja SFC -Pirkanmaa karavaanari alue jolla ihana uimaranta (https://www.sfcpirkanmaa.fi/2017/01/24/maisansalo/. ) Bussi nro 90M tai 90Mx kulkee ravintolan eteen, joten saavutettavissa myös bussilla (https://joukkoliikenne.tampere.fi/aikataulut-ja-reitit.html). Nämä kolme ”kohdetta” ovat toisistaan hieman erillään (Ravintolalta on noin 800m polun alkuun ja ravintolalta uimarannalle kävellen noin 1km)

Kuvassa polku katkoviivana joka kuljettiin.Sininen pallo olemme me polun alku päässä/loppupäässä,miten päin nyt kiertääkään 🙂

Koska oma käsi on edelleen valitettavasti paketoituna niin jälleen se Eräipanan mummo astuu kuvioihin. Mummon kanssa kevytretkeily on todella hyvä asia ja samalla voi todeta miten asiat sopii lapselle kuin jo iäkkäämmälle.

Mummo nappasi meidät kyytiin ja hihkui että nyt mennään lapsuus maisemiin katsomaan onko lenkkipolku enään olemassa ja jätskille sekä uimaan! No mikäpä siinä, hyppy kyytiin ja evästä matkaan. Kuumalla säällä hyvä olla vettä, suolaista ja motivaatioherkkuja. Motivaatioherkut tarkoittavat esim. Eräipanan herkku cashewpähkinää tai muumikeksiä jolla lapsi siirtyy meillä hyvin tarvittaessa paikasta toiseen tauolle.

Ajo kesti Koljonseläntie 7 osoitteeseen puolisen tuntia,ei ruuhkia tai liikennettä. Siinä on asuin alueen parkkipaikka, johon sai jätettyä auton ja polun aloituspiste oli ihan vieressä. Näyttipä kaikki muuttuneen omista lapsuusajoista! Tuntuu että aika on tehnyt tehtäväänsä ja paikka jotenkin rapistut, leikkipaikalla eri ruohokasveja ja polun alkupää epäselvästi havaittava. Alku on pikku silta joka alkaa Jyväkorventien vierestä.

Polku kulki aluksi kevyttä alamäkeä, päätettiin kohta kääntyä ylämäkeen ja kiertää ympyrä polku myötäpäivään. Lasten rattaiden kanssa haastellinen kulku. Eräipana juoksi lujaa edellä ja oli innoissaan uusista maisemista! Välillä hän katosi puun tai kiven taakse, hurjasti sieltä pelästyttäen meitä. Juomaan piti Eräipanaa välillä pysäyttää. Alku oli sekametsä painotteista ja välillä lehtomaista. Sitten saavuttiin kohta ranta maisemiin! Tästä näkymästä jopa 3v osasi olla iloinen! Kaunista Näsijärveä ja kalliota. Polku on valaistu, mutta en tiedä onko talvisin täällä latua niinkuin silloin yli 20v sitten 🙂 Eräipana olikin sekunissa juoksemassa kalliolla ja matkalla rantaan tutkimaan vettä tai kallio kiipeily rutikuivan jäkälän rapistessa oli ilmeinen riemu. Harvoin Eräipana tuumaa että jäädään tänne asumaan! Itse katseli että mihin tässä kiinnittäisi riippumaton ja ihailisi järveä..sitten kun ottaisi vaikka oman hetken itselleen tai miehen kanssa.

Mummo tutki mustikoiden kypsymis tilaa ja ainakin joissain kohdin näytti hyvältä! Eräipana ihmetteli järvellä kiiitäviä veneitä ja kerroin että ne ovat matkalla Maisansalon ravintolalle, sinne mihin mentäsiin jäätelölle! Matka kulki hyvin polulla ja järvenranta maisema jatkui ja jatkui.. Yhdessä niemen nokassa oli ”yllättäen” luvaton tulipaikka. Olkootkin vaikka mitkä maisemat niin hurja veto kyllä! Mummokin pyöritteli päätään. Istuttiin useammalla tauolla, kuumuus ja maisemat hyvä syy istua ja ihmetellä. Luonnossa oli vaikka mitä kiinnostavaa ja 3v oli peppu pystyssä koko ajan tutkimassa milloin mitäkin hyönteistä tai kiveä tai miten mänty oli vaurioitunut jossain kohtaa kauan sitten,saaden kummallisen viirun kylkeensä. Siinä testataan äidin luonnon tuntemusta hyvin! Miksi? Mikä? Miten? milloin? Mitä sitten? Kysely vaihe kun on päällä. Oikeastaan se on hyvä, saa työstää omaa päätään! Välillä sai itsekin laittaa silmät kiinni ja vetää aurinkoista ilmaa keuhkoihin, kuunnellen kesää! Koitetaan myös välillä saada Eräipanaa pysähtymään ja laittamaan silmät kiinni ja kertoa mitä haistaa? Äänien jaottelu on vielä haasteellista, mutta haju ja tuntoaistin harjoitteet toimii hyvin!

Polku loppupäästään oli kuusimetsä painotteista ennen kun palasi lähtöpisteelleen. Reitillä oli nousuja jonkin verran ja ylhäällä maastokartta sovelluksen kuva missä näkyy korkeuskäyriäkin. Pituus oli noin 3km piti mitata matka mutta, hieman myöhässä laitoin ”trippi mittarin” päälle ja polulta poikettiin useissa kohdin. Mutta ei paljoa tuo 3km heitä varmasti. Tulipa siinä se oma kiipeily kalliokin vastaan, voi kuinka se oli pienentynyt..tai minä kasvanut!

Suunnattiin autolle ja hurautettiin noin 700m. Maisa Juhlaravintola Country Bistro:n parkkipaikalle. Eräipana juoksi jo lujaa kohti ravintolan terassia kun olin matkalla katsomaan veneiden parkkipaikkaa, siellä se oli paikallaan ja aika täynnä, eikä ihme. Sijainti ravintolalla on huikea! Info tapahtumista ja toiminnasta oli ilmoitustaululla parkkipaikalla ja verkossa ajantasaiset tiedot. Omassa päässä oli heti miljoona ideaa mitä tänne saisi matkailun suhteen! Mutta nyt keskityttiin jäätelöön, vaikka pyöritteli vaikka mitä retki juttuja ja kotieläin pihoja mielessään. Eräipanan iloiksi oli leikkipaikka myös paikalla ja yksi frisbeegolf maali. Ruokalista näytti hyvältä ja iloisia ihmisiä oli paikalla nauttimassa kesästä. Busseja kulki melko hyvin tähän, ne kun näkyivät terassille asti. Palvelu oli myös hyvää ja lapsille näytti olevan syöttötuoleja terassillakin sekä käsidesi huomioitu portilla. Kiinnostusta itsessäni herätti myös savusauna, jota ainakin paketti sauna hetkinä ruokineen mainostetaan.

Siitä jouheva siirtyminen SFC-Pirkanmaa karavaanarien alueelle (Kuterintie 34, 34260 Terälahti). Noin kilometri kävellen ja autolla pari. Eli hurautettiin viidessä minuutissa parkkiin. Karavaanari alueella on yleensä oma pikku kauppa,mutta nyt se oli suljettuna koronan vuoksi. Parkkipaikalta oli selkeät opasteet rantaan. Koirille oli oma ranta ja koiratarhaus juoksenteluun, karavaanareilla on myös omat saunat ja grillikota alueella.

Uimaranta oli tyystin muuttunut omasta lapsuudesta. Suuret laiturit olivat kadonneet ja tilalla oli hiekkaranta ja vesitrampoliini. Ranta on mielestäni hyvä myös Eräipanan kaliperisille ihmisille. Uima aluetta on rajtatu poijuilla pienemmille, siinä syveneminen ei tapahdu niin jyrkästi. Ranta syvenee ei rajatulla alueella melko nopeasti, mutta sitten tulee ainakin yhdessä kohtaa matalempaa. Vesi turvallisuus pitää aina huomioida kuitenkin erityisestiu uimataidottomien lasten kanssa. Itse on koittanut harjoitella mm.vedestä pelastamista niin paljon kun voi ja elvyttämistä. Vedestä ihmisen pelastaminen on erittäin haasteellista ja siinä joutuu itsekin helposti vaaraan. Rannalla on asiaan kuuluvasti pelastusrengas ja heittoköysikin.

Eräipana nautti koko elementillään vedestä mummon kanssa. Itse sai touhuta rannalla sitten kasaten hiekkakasoja ja nauttien rauhaisasta ilmapiiristä! Käsi muistutteli olemassa olostaan kipuillen väilillä. Hieman kyllä harmittaa edelleen nämä ”tekevälle sattuu onnettomuudet”. Välillä Eräipana ja mummo tulivat tauolle, vettä, vesimelonia & ruisnappuloita sekä aurinkorasvaa! Hattu päässä oli ehdoton edellytys rantailuun. Äiti on tiukkis usein. Uinti treenit onnistui hienosti, mummo kun on vanha vesipeto uimamaisteri ja osaa opettaa lasta minun onneksi uimaan. Ihanaa oli kuulla niityllä myös heinäsirkkojen soittelua helteen siivittämänä! Hopeasinisiipikin vilahti uteliaana useaan otteeseen vierellä rannalla. Päätön pikku nukke puolestaan kiinnosti kovastio eräipanaa ja pohdittiin oliko kenties hauki tai särki vienyt pään mukanaan 😉

Kokonainen päivä meni tähän retkeen. Ilta oli jo pitkällä kun palattiin kotiin. Ihana päivä, kevytretki jossa valmiiden puitteiden ja palveluiden hyödyntämistä. Välillä on mahtavaa liikkua ilman isoa rinkkaa tai kompassin kanssa kulkua mikä on enemmän arjessa meillä mukana. Tänne blogiin koitankin kasata näitä monenlaisia kohteita ja tietysti kokemuksia ja omia mielipiteitä luonnossa liikkumisesta ja ns. eräilystä sekä ajoittain vaikkapa siitä metsästyksestä kun reissuilla lapsi mukana. Itse toivoo että erilaiset ihmiset,eri lähtökohdista löytäisivät tapansa olla luonnossa, ilman mitään kummempia paineita tai hifistelyjä ❤ Pidetään huolta luonnosta ja nautitaan siitä.

Eräipanan oma iloinen katsaus Pirkkalan laavulle, lintutorniin, rannalle ja lampaisiin ja….

Kasailin hinoja muotoja eri luonnon materiaaleista laavulla myös

Koska Eräipanan äidin käsi on vieläkin paketissa niin laitetaanpa itse ipana kirjoittamaan!

Äiti ja mummo päätti eräänä kauniina ja helteisenä kesäkuun päivänä että olisi mukava matkailla jossakin lähellä. Äiti oli kuullut että Pirkkalassa olis kiva laavu, lintutorni ja uimaranta joten sinne voisi lähteä!

Pakattiin mukaan toiveestani lätty tarpeet (valmisjauhe pussi, vettä, voita ja paistinpannu, sokeria ja hilloa). Mukana toki muutenkin vettä ja mehua, kahviakin näppärästi termariin ja maitoa pikku pulloon. Viimemetreillä äiti muisti onneksi lastankin paistamiseen. On kyllä kivaa että nyt kun äidin olisi hieman haasteellisempaa kahden kanssani olla liikkeellä, niin mummo on mukana ❤ Kovasti nyt vaan odottaa että voisi lähteä muuallekkin telttailemaan kuin takapihalle, mutta viikolla äiti ei pääse kanssani kahden, mälsää.

Ensiapupakkaus oli toki myös repussa mukana ja kaasukeitin kokkailuun. Metsäpalovaroitus on nyt voimassa kaikkialla ja äiti ei itse tee tulia edes hormillisissa kohteissa. Olisihan tulen äärellä kuuma kaiken lisäksi. Uima kamppeet mahtuivat hyvin vielä mukaan koska oli vain pieni päiväretki suunnitelmana. Lisä eväänä heitettiin reppuun ruisnappuloita ja pähkinöitä naposteluun.

Ajomatkalla nautiskelin rock musiikkia radiosta ja huutelin turvaistuimestani aikuisille että isommalle! Niitä kovin nauratti vaan! Pappilan laavulle olikin helppo löytää, ajettiin E12 tietä kunnes tulin Pirkkala/Säijä kyltti,sinne sitten. Anian rantatietä ajeltiin kauniissa maisemissa Pirkkalan vanhallekirkolle. Autolla päästiin parkkiin Pappilantiellä olevalle isolle parkkipaikalle joka on helppo nähdä ja opasteet selkeät. (Pappilantie 65, Pirkkala)

Miljöö on todellaa viehättävä vanhoine rakenuksineen! Päätettiin ensimmäisenä suunnata lintutornille joka oli rannassa, vieressä kirkkovene vajakin ja laituri. Mummoa kauhistutti lintutorni joka oli minun mielestä melko matala ja maisemat mahtavat Pyhäjärvelle josta näkyi Nokiakin hyvin Tampereen lisäksi! Ihailtin maisemia ja kiikaroitiin näkyisikö lintuja. No,kalalokkeja & haarmaalokkeja ainoastaan näkyi vesillä liihottelemassa.

Laskeuduttuamme lintutornista jatkoimme luontopolkua rantaa myöden, tornista nähden alas vasemmalle. Polku oli todella hyvässä kunnossa ja helppoa kuljettavaa, alue on tosiaan Pirkkalan seurakunnan ja matkalla oli kauniita hengellisiä runojakin!

Laavu oli hyvin lyhyen kävelyn päässä ja hieman ylempänä näkyi varaus kotakin jota myöhemmin katsotaan. Laavulla oli siistiä, oli puuliiteri ja PuuCee laavun takana, istuma paikkakin veden ääressä oli. Olin kyllä innoissani tästä laavusta ja etenkin kiinnosti tulipaikka jossa oli myös hormi ja halusin tutkailla tarkasti tätä erinäköistä tulipaikkaa. Askartelin erilaisia muotoja luonnon materiaaleista mitä löytyi maasta, helppoa opiskelua! Samalla myös hieman matematiikkaa numeroiden opiskelun merkeissä. Äiti kaiveli lätty aineet laavulla esiin ja sain auttaa kasaamaan kaasukeitintä. Alan osata jo itsenäisesti koota tuon pikku keittimen ja taikinan ravistelu pikku sheikkerissä oli minun hommiani myös 🙂 Paistamisessa sain hieman autella ja odotin innolla lättyjäni, koska ajattelin että mummo ja äiti selviää yhdellä. Tuli todella hyviä lättyjä ja niitä oli kiva syödä siinä kesäpäivässä, saatoin ehkä hieman innostua lättyjen syönnistä.. sattui tuo äidin kahvimuki käsiini ja säästin äidin kahvi myrkytykseltä kippaamalla mukin laavulta alas. Äiti mummo olivat kyllä sitä mieltä että se ei ollut nätisti tehty. Onneksi oli kuitenkin sitten kahvia lisää termarissa ja pyysin anteeksi ja lupasin että en enään tekisi noin.

Meillä kävi uskomaton onni laavulla! Seisoin rannassa isolla kivellä muina miehinä tarkkailemassa ja huomasin liikettä ranta kasvustossa, sieltä tuli isokoskeloita! Emo ja yhdeksän poikasta uiskentelivat esiin kalastus harjoituksiin. Äiti oli ihan innoissaan, nuo kaikki koskelot kun kuuluvat hänen suosikkeihinsa. Osasin olla hiljaa ja päästiin rantaan katsomaan kun linnut mellastivat vedessä, hauskaa katsoa kun yksi saa kalan ja kohta on pari jo ryöstö yrityksissä, ihan kuin juoksisivat veden pintaa pitkin! Emo uiskenteli tarkkana poikasten lähellä ja tarkkaili ympäristöä, linnut ovat kyllä todella kiehtovia ja äiti on opettanut miten lajeja voisi opetella (koko, elinympäristö, siipi ja- silmäjuovat, nokan ja jalkojen väri, nokan & pään malli, pyrstön pituus..).

Mieli teki uimaan ja emme tienneet missä tuo uimaranta olisi ja millainen se on. Käveltiin rannan luontopolkua pitkin eteenpäin ja nopeasti oltiin hulppean hirsitalon edessä ja siinä oli pieni hiekkaranta ja suuri laituri. Muutamia ihmisiä oli uimassa ja evästelemässä laiturilla, mummo kysäisikin että tietävätkö he missä on ranta jolla sopii uida. Vastaus oli että tässä! Tämä olikin osa pirkkalan seurakunnan aluetta edelleen ja tuo rakennus oli ”rantatupa”. Aluetta sopii käyttää silloin kun ei ole seurakunnan toimintaa. Ei muuta siis kuin uikkarit jalkaan ja polskimaan matalaan hiekkarantaan joka oli juuri sopiva tällaiselle vauhdikkaalle 3v:lle! Mummo ui kanssani ja äiti kasasi yhdellä kädellä hiekkalinnaa.

Kun uimiset oli uitu päätettiin kulkea samaa reittiä takaisin ja kurkkia mitä muuta täällä olisi. Kuljettiin laavun takaa ja törmättiin frisbeegolf rataan! Tutkailin tovin rataa ja olin varma että voittaisin äidin ja mummon tuossakin lajissa, pitää tulla ottamaan kisa! Myös PuuCee kutsui ja siellä oli todella siistiä sekä wc-paperikin. Seuraavaksi lisää jännää, kota! Kota oli lukossa ja sitä saisi vuokrata,oli kyllä todella komean näköinen jo ulkoakin päin.

Kipitettiin pappilan pihapiiriin ja mahtava yllätys sielläkin! Löysin lampaita, hieman ne uskalsivat tulla moikkaamaan ja ihan kauheasti olisin halunnut ottaa yhden mukaan tai jäädä tänne niiden kanssa asumaan. Äiti ja mummo kuitenkin torppasivat vaatimukseni, ihme tyyppejä nuo aikuiset.

No,onneksi pihasta löytyi jättikokoinen shakkilauta ja siinä sain veivata nappulaa mummon kanssa! Oli siinä tulipaikkakin sekä huvimaja vierssä ja pöytätennis pöytä, mutta ne eivät kiinnostaneet niinkuin tämä ”liisa ihmemaassa” löytö!

Äiti oli bongannut vielä keinunkin pappilan pihasta, mutta ovelasti kierrettiin se,koska muuten olsin varmasti senkin halunnut mukaan.

Autolle kun käveltiin ihailtiin vielä kauniita ruusuja joille kaikille oli oma nimikylttikin. Maisemaa nuo aikuiset kyllä jaksoivat ihailla, oli peltoa, järveä, kukkia, vanhaa ajan patinaa, eli kaikkea mitä kulttuurimaisemiin kuuluu ❤

Voisin näin 3v:nä todeta että todella kiva päivä! Aikaa meillä meni ja onneksi oli myös lisä naposteltavaa ja paljon vettä mukana. Äiti ja mummo eivät ihan olleet varautuneet näin kivaan pitkään päivä retkeen, joten ensi kerralla ruoka mukaan!

Ja tekemistä riittää näin lapsen näkökulmasta aina!

Katsotaampa sitten mitä äiti keksii, jotakin helppoa varmasti koska nyt sen käsi onkin mädäntynyt,yök! Mutta, äiti totesi että huonomminkin voisi olla kun oli ajanut pahan kolari paikan ohi ja takana tullut pillit ulvoen pari paloautoa. Silloin äiti jälleen painotti sitä, että EA taidot on hyvä hallita ja ainakin 112 sovellus puhelimessa sekä ensiapulaukku autossakin!

Kaupunkiluontoa uittotunnelilla, kulttuurilla,kahvilla ja uimarannalla hipaistuna!

Eräipana täällä hei!

Kaunis kesäpäivä olisi edessä ja olisi mukavaa tehdä jotakin jännittävää. yleensä äiti ja isi vie johonkin metsä puuhiin, tutkimusmatkalle, bongaamaan tipuja, päiväretkelle tai yöksi laavuun. Tänään oli kuitenkin jotain erilaista luvassa.

Mummoa nimittäin kiinnosti kovin kotikaupunkimme uittotunneli joka yhdistää Näsijärven ja pyhäjärven. Vaikka mummokin on ikänsä Tampereella asunut, niin tämä oli uusi juttu hänelle. Äiti puolestaan on kiikuttanut välillä kajakkia järvestä toiseen tämän kautta, vettä kun tunnelissa ei ole. Kahvilakin löytyy tunnelin Näsijärven puoleisesta päästä heti, Pyhäjärven puolella löytyy Kurpitsatalo melko läheltä. Matkaa tuli kaikenkaikkiaan käveltäväksi 3km.

Maisemat ovat upeat näillä kulmilla, pyynikin ainutlaatuinen harju ja sen munkkikahvila ovat myös lähellä. Ne ovatkin monelle tutumpia kuin läheinen Pispalan alue ja tuo tunneli jonne kävellessä näkee kaunista kaupunkiluontoa.

Äiti ajatteli että voitaisiin samalla kun käytäisiin tunnelin kahvilassa tutkailla kaunista rantaa jossa kulkee myös PyhäNäsi pyöräilyreitti. Lisää reitistä löytyy tästä: https://pyhanasi.fi/

Auto jätettiin Tahmelan (Tahmelankatu 25) uimarannan parkkipaikalle, siinä olisi sopiva 4h pysäköinti kiekolla. Uimaranta on todella siisti ja hyvät pukuhuoneet sekä WC:t löytyvät maksutta. Rannalla on myös leikkipaikka & pöydät syömiseen. Iso kenttä leikkeihin löytyy myös ja vieressä on viljelypalstoja. Viljelypalstat ovatkin todella suosittuja ja sellaisen saaminen on täällä kuulemma haasteellista. Maisemat hivelevät silmiä ja ranta kutsui luttaamaan! rannalla on myös nurmitilaa paljon sekä puita joiden alla olisi kiva viettää aikaa varjossa.

Äiti oli ottanut meille osan eväistä ja mummo toisen osan. Äiti laittoi kotona makkarkeittoa ruokatermokseen, pari banaania, mehua ja keksiä. Mummo oli ottanut aikuisille salaattia ja minulle vielä lemppari kitkat suklaata ja mehua. Vettä piti olla runsaasti mukana, mummolla olikin hyvää kuplavettä jota sain juoda myös. Aiemmin en oikein tykännyt kuplista mutta tänä kesänä olen alkanut niistä pitämään. Myös kalalokki 303 saapui paikallle huomattuaan meidät, onneksi ei ihan pöydälle hyppinyt tai kakkinut niskaan närkästyneenä.

Jatkettiin kävelyä verkkaisesti kävely/ pyörätietä, tai minä siis juoksin ja aikuiset mateli perässä. Välillä kyllä pysähdyin ihmettelemään milloin mitäkin; maassa lojuvaa roskaa tai soutuveneitä venepaikoillaan. Väillä sai varoa pyöräilijöitä. Äiti on koittanut opettaa että pitää kulkea sivussa ja pysähtyä kun sanotaan seis! Mutta tämäpä välillä unohtuu minulta ja äidin kunto kasvaa!

Hiekkatie kulki vehreässä rannassa ja leikkipaikkoja ja yksi maton pesupaikkakin ohitettiin. Luonto oli todella vihreää ja oli saanut monia ulkoilijoita nauttimaan auringosta. Vasemmalla näkyi harjua ja sen asutusta, kohta ohitettiinkin Kurpitsatalo ja sen ympärillä oli myös viljelypalstaa jossa innokkaita city viljelijöitä oli kuokkineen. Pysähdyinkin äidin mielestä nolosti huutamaan asiaa eräälle kuokka ihmiselle että ”onko siellä matoja?! Vosin onkia niillä ahvenia! onko sinulla jossain enemmän maataloa?” Kurpitsatalolla olisi myös kahvilakin sekä soutuvene/ kanootti vuokraa & viljelyksiin tutustumista ym ym.

Tästä saatte lisää infoa kurpisatalosta: https://kurpitsatalo.net/

Matka jatkui ja hiekkatie kaarsi loivaan ylämäkeen ja muuttui ihan pikku toviksi asfaltiksi (Vierenmäenkatu). Sitten jälleen sujahdus hiekkatielle (Hyhkyn rantapolku) ja alamäkeen rantaa kohden vasemmalle. Pyhäjärvi oli koko ajan näkyvillä ja isoja vanhoja puita oli varjostamassa rantaa. Siisti nurmialue osui eteen ja pidettiin juomatauko, olimme kävelleet noin 850 metriä tähän mennessä. Järvellä polski kanadanhanhia, pari telkkää, isokoskelo ja sinisorsia, kalalokkeja kaarteli ilmassa ja pikkulintuja, kuten talitintti sirkutteli puissa & pensaissa. Ötökoistä upein oli niittysusikki hämähäkki ja niittysylkikuoriainen. Ihanan rauhallista aluetta ja autoteiden äänetkään eivät kuuluneet. minulla oli paljon kysymyksiä ilmassa: miksi tie kulkee tässä, kenen vene tuo on, miksi kanadanhanhen päässä on valkoista, onko uittotunnelilla alligaattoreita, saako jäätelöä?

Näihin kysymyksiin kaikkiin en saanut suoraa vastausta, äiti väittää että ei myös tunne kaikkia vastaantuliojoita. Lähestyimme itse uittotunnelia ja pyörätien merkkejä sekä hiekkatietä seuraten löysi hyvin paikalle. Täällä on myös veneiden laskupaikka joten saa varoa mahdollista liikennettä. Jatkoimme kyltin mukaisesti oikealle uittotunneliin. Tunnelin vieressä on myös info taulu tunnelista ja sen historiasta, minua se ei liiemmin kiinnostanut. mutta äitiä ja mummoa se kyllä kiinnosti. Pian sujahdinkin viileään pitkään tunneliin joka oli mielestäni aivan mahtava! Koitin juosta seinää pitkin kuten spiderman, mutta ei ihan vielä onnistunut. Saavutin melko nopeasti tunnelin suuta, äiti joutui juokseman jälleen kiinni, koska pelkäsi että juoksen uittotunnelin kahvilan parkkipaikalle.

Kahvilasta lisää tästä: http://www.kahvilaepila.com/uittotunneli_kahvila.html

Uittotunnelin päällä kulkeekin Paasikiventie josta pääsee tähän kahvilalle myös ja uittotunnelin venesatmaan. Ihana aurinkoinen näsijärvi kimalteli edessä ja kivikkoinen ranta kutsui heittelemään ensin muutaman kiven. Rantaan sai myös veneen kiinni ja alueella on myös vesijettien harjoitusrata. Jäätelö kuitenkin veti puoleensa ja astelimme kahvilalle. Kahvila oli todella siisti ja siinä oli katettu terassi sekä ulkopuolella pöytiä myös sekä bajamajat. Istuttiin herkuttelemassa ilman kiirettä ja ihailtiin myös kahvilla olevaa koiraa. Ihmisiä oli jonkin verran liikkeellä ja pari lasta kaivoi pikku hiekkalaatikkoa joka oli pihassa.

Takaisin kävellessä (juostessa) olikin energinen olo koska oli saanut jäätelöä! Tunnelin jälkeen sain katsella veneiden laskupaikassa Pyhäjärven puolella laiturilta veteen. Vähän kyllä harmittaa että jotkin ihmiset ovat törkymöykkyjä ja ovat heitelleet veteenkin roskia.

Kun päästiin takaisin parkkipaikalle, oli vielä aikaa leikkiä tällä Tahmelan uimarannan leikkipaikalla! Mielestäni kiva vaihtoehto jos tulee Tampereelle ja haluaa ulkoilla helposti rannan tuntumassa ja kahvitella kulttuurimaisemissa!

Vauhdikasta viikonlopun jatkoa kaikille ja hellettähän on luvassa, taitaa ranta kutsua Eräipanaa ainakin!

Eräipanan laavuyö Pukalan Valkeajärvellä. Miksi kiiltomato loistaa?

Pukala,tuo ”Etelä-Suomen Inari! Pirkanmaalla on polutonta metsää vaikka kuinka paljon,on mukava kulkea välillä reiteillä ja yöpyä laavuilla. Eräipana onkin mielellään laavussa yötä, sieltä voi tarkkailla vaikka tähtitaivasta!

Nyt Eräipana pääsisi laavulle yöksi, kaikella 3v energialla kävely Valkeanimen laavulle oletettavasti sujuisi. Valkeaniemi valikoitui joukosta vähän testi mielessä lapsen kävelyn jaksamisen suhteen. Kohde on meille vanhemmille tuttu entuudestaan ja se on plussaa. Maaston vaihtelevuus korkeuseroineen olisi lapselle haaste ehkä. Mutta matka,vajaa 3km ei olisi liian pitkä tarvittaessa kantaa (lapsenkatorinkkaa ei mukaan).

Koska laavuista ei voi ikinä tietää olisiko siellä iso porukka yöpymässä,napattiin Husky Bright 4 teltta mukaan. Eräipana oli ihan liekeissä,isikin pääsee mukaan lomapäivän puitteissa!

”isi, sää olisit sitten niinkun se triteratops,joten kuljeppa perässä!”

Pakattiin vain tarpeelliset:

Nukkumiseen: 2x ilmatäytteistä alustaa, yksi paksu Kaira solumuovi & 2x ohutta solumuovia. 2x aikuisten makuupussia (vilukissa miehelle talvipussi),1x juniori talvi pussi ja lasten Deuter little star. Mies oli jemmannut myös pikku nalle tyynyt rinkkaansa itselleen 😀

Rinkkoina Savotta Jääkäri XL ja Haglöfs oxo 65l, eräipanalla Haglöfs Corker xs

Ruokina: auto evääksi mennessä Eräipanalle banaani ja mehua (energiaa kävelyyn). Perunamuusi jauhe,voita rasiassa,suolaa. Makkaraa joka illaksi muusin kanssa,sinappi,ketsuppi,kurkkua. Herkkuina jälkiruoaksi keksejä ja suklaata. Pannukahvia ja maitojauhetta. Illaksi & aamuksi puuroa + speciaalisti lättyjä lisäksi aamulle (valmisjauhe johon vain vesi)+sokeria. Välipalana kuivattuja aprikooseja ja mustikka-vadelma kiisseliä (blå band). Lounaaksi Eräipanan ikuisuus ykkönen, nuudelit! Kuivattua kanaa & porkkanaa mukana joukossa. Päivällis aikaan oltaisiin varmaan jo kotona, mutta vara ruokana on kuitenkin pussi risottoa. Naposteluun koko pikku porukalle sopii paahdetut härkäpavut, rusinat ja cashewpähkinät.

Vaatetus: oli melko kevyt. Suojaavaa vaatetta itikoilta ja risuilta etenkin Eräipanalle joka kovin kutiaa hyttysistä ja mäkäristä. Eli kevyttä pitkähihaista T-paidan päälle. Iltaa ja aamua ajatellen lämmintä ja tuulenpitävää vaatetta (säätiedoite lupaili tuulta ja ehkä mini sadekuuroja seuraavalle päivälle). Lippikset ja aurinkolasit sekä sormikkaat miehille. Yö asuina kaikilla oli merino kerrastot ja villasukat sekä ohuet pipot. Itselläni oli lämmin ohut huppari tarvittaessa takin alle ja miehellä ohut untuvatakki, Eräipanalle lämmin fleece ”taukotakkina” jos tarvisi. Tossuja ei otettu mukaan tälle matkalle taukokengiksi.

EA-laukku sai haavansulkuteippi täydennyksen tarkistuksessa. Säännöllinen tarkistus on hyvä tehdä! Myös tulenteko pussi tarkistettiin ja puhelimien akut. Myös tieto että ollaan matkalla Valkeajärven maisemiin ilmoitettiin mummolle varmuudeksi. Kartta ja kompassi myös matkassa. Oma pieni pään sisäinen turvallisuus suunnitelma on totuttu tapa ajan myöden.

Kartta ja kompassi kulkee yleensä mukana

Sitten MENOKSI! Mataka sujui aurinkoisesti ja poikettiin nappaamassa jäätelötkin vielä, ihan loma olo! Ajellessa Eräipana tarkkaili kurkia ja oli vakuuttunut että ne ovat sukua dinosauruksille, pterosaureille. Matka taittui hyvin ja tiet olivat hyvässä kunnossa näin tavalliselle famarimallin ”epänelivedolle”. Ajoimme reittiä Tampereen Teiskon kautta Siitinjärven parkkipaikalle. Terälahdesta eteenpäin ja suunta kohti Kaanaata, tielle Moottorikeskuksentie. Sitä ajetaan kunnes ohitetaan moottorikeskus ja lentokenttä. Heti tuleekin oikealle tie nimeltä Vehokyläntie. Vehokyläntie tulee risteykseen josta käännytään Ukaantielle vasemmalle. Tietä ajetaan kunnes se haarautuu loivasti oikealle ja nimeksi vaihtuu Enokunnantie, sen varresta löytyykin Pukalan opasteet jo ja jatketaan suoraan tietä Juurakko. Tie muuttuu Metsisianpoluksi jonka varrelta tie kääntyy oikealle melko jyrkkään alamäkeen ja Siitinjärven parkkipaikalle (vasemmalle jatkuisi tässä haaraumassa Valkealahdentie). Oriveden kautta on myös helppo reitti, mutta Teiskolaisena on kotoisaa kurvailla tätä reittiä 😉

Kahvi hetki, hyvä hetki

Olimme hämmästyneitä että Siitinjärven parkkipaikalla oli vain pari autoa, sää kun oli niin mahtava! Eräipanalla pärisi lujaa ja oli jo puskassa ennen kuin ehti sanoa että ”kengät jalkaan!”. No hänet saatiin kiinni ja kengät koipiin. Matkan teko lapsen tahtiin on hidasta..ja sitten vauhdikasta..ja taas hidasta.. Eli ainakin meillä varataan aina aikaa reippaasti kävelyyn, on aikaa ihmetellä. Ajan antaminen lapsen kiinnostuksille, vaikka sille käävän ihailulle on tärkeää, sillä saa hyvin positiivistä vivahdetta hommaan ja lapsi tulee kuulluksi.

Reissussa juteltiin myös siitä kuka oli Elvis ja millaista musiikkia Elvis teki. Eräipanalla on omia lemppari lasten lauluja, mutta hevi ja rock iskee tähän pieneen. Metsässä kulki hyvä polku ja se on selkeästi merkittynä maastoon. Pukalan reitistö on sinänsä kiva, että jos jostain syystä eksyisi, päätyy aina jollekkin rielle tai järven rannalle. Pukalan erityis piirre on myös se että siellä saa metsästää, Orivesi onkin hyvää linnustus maastoa ja Eräipanan äiti siellä myös metsästänyt. Tulevana syksynä pääsee Eräipana mukaan metsälle jälleen.

Polku kulki metsässä, pitkoksilla, kalliolla ja järven rannassa. Maastossa kalliota ja kevyttä nousua. Korkeimmalta kalliolta alas laskeuduttaessa kohti järven rantaa sai pitää villiä Eräipanaa kädestä kiinni. Eräipanan vauhti hiipui noin puolessa välissä ja silloin pidettiin taukoa ja näytettiin retkeily kartasta missä ollaan. Motivoitiin laavun saavuttamisella ja miten saa autella tulien teossa. Energiaa riitti tauon jälkeen siis hyvin!

Maisemat olivat aivan mahtavat! Järven ranta ja auriko oli täydellinen yhdistelmä hiljaisuudessa! Välillä tosin saattoi kuulua kun Eräipana karjui dinosauruksena. Silloin palautellaan meluamisesta ja kerrotaan ettei eläinten kodissa saa huutaa ja ihmiset tulevat tänne nauttimaan hiljaisuudesta, ettei karjuminen ole sopivaa. Dinosaurukset osaavat nimittäin myös hiipiä ja kuiskutella 😉

Laavulla kamppeet pois harteilta ja sahaamaan rankoja puuliiteriin ja kirvestä heiluttelemaan. Rankoja oli runsaasti ja puu työt teki hyvää yläkropalle! Valmiit halot olivat loppuneet. Miehen kanssa vuoroteltiin sahaamisen ja pilkkomisen kanssa. Eräipana auttoi sahatessa rangan kiinnipidossa ja välillä isiä, sai viedä halkoja laavulle. Näin homma sujui nopeasti ja tulet saatiin pian! Paikalla hieman kauempana oli yksi riippumatto retkeilijä, muistutettiin Eräipanaa että nyt pitää erityisesti antaa muille rauhaa ja osasi ollakkin nätisti sekä kysyä haluaako tulille.

Kohta oli ruoka valmiina ja huomasi että oli kyllä nälkä, sinne upposi lemppari makkara ja muusi voilla! Ruokailu sujui hyvin (aina ei; on kiukuttelua, en syö, pahaa, kuumaa, tyhmää, syötä, huidotaan…) Ise söi ja siististi kaiken lisäksi rauhallisesti maisemaa ihaillen. Edessä tyyni ja aurinkoinen järvi ❤ Jälkiruuan jälkeen laitettiin patjat ja pussit paikoilleen laavuun, Eräipana sai ihanan välipaikan.

Sitten tutkittiin maastoa ja katsottiin missä kunnossa PuuCee on, hyvässä ja siistissä kunnossa! Tuli jotenkin omat lapsuuden retket mieleen, miten jännittävää oli aina uusi teltta tai laavu paikka! Ilta alkoi hiipiä ja Eräipanan uniaika oli venynyt pitkälle, retkillä saa ottaa löysästi. Tehtiin puuro Eräipanalle ja iltatoimet kuten hampaiden pesu & kerrastoon sujahdus. Sitten lapsi pussiin ja vanhemmat myös, näin meillä nukahdetaan parhaiten. Luettiin vielä Miina ja Manu kirja joka on pehmeä sulloa rinkkaan, monesti iso ilo tuokin. Pian Eräipana tuhisi hyvin pussissaan ja saatiin salaa pipo sujautettua päähän, se kun on inhokki! Talvisin se tuottaa ongelmaa kun ei meinaa pipo pysyä päässä, siksi aina hyvä kypärämyssy. Itse kyllä herään herkästi pienimpäänkin lapsen liikahdukseen, mutta Eräipana nukkuu ulkona levollisemmin kuin sisällä, onneksi.

Nyt oli äidillä ja isillä ns. omaa aikaa, saatiin kerrastot päällä istua ja jutella kahvien sekä suklaan merkeissä! Tyylikästä parisuhde aikaa, mutta meidän näköistä, ompa meillä samanlaiset vaellukengätkin kruunaamassa kaiken. Näissä kohdissa on hyvä saada puhuttua arjesta, mitäs ensiviikolla syödään, mikä olisi kiinnostava taito oppia eräilyn suhteen, mihin kesälomalla uskaltaisi matkata (olisiko rakas Itä-suomi?), miksi hampaasta lähti nyt paikka, mitä voisi istuttaa ystävän haudalle. Asiat ovat moninaisia ja ulkona puhuminen on jotenkin helpompaa, etenkin kun maisema on omaan silmään täydellinen. Sitten unille Eräipanan viereen joka nukkui niin rennosti kuin lapsi voi nukkua.

Yöllä oli yllättävän hiljaista ja vain yksi pissahätä yllätti Eräipanan. Silloin hän mönkii ihan kasvoille ja kertoon hätänsä. Toistaiseksi ei ole tullut tilannetta että hän lähtisi yksin pissalle yöllä. Siitä on toki puhuttu että aina herätetään aikuinen! Takaisin nukahtaminen tutuksi käyneeseen nalle korvaiseen pussiin ei tuottanut ongelmaa. Välillä takaisin nukahtaminen voi ottaa aikaa jos alkaa höpöttely. Pyritäänkin olemaan aina hiljaa ja korkeintaan kuiskutellaan pari sanaa ja sanotaan kauniita unia ja pusut päälle.

Aamulla olikin koleaa ja harmaata, sumusade. Lämpimät vaatteet kerraston päälle kaikille, mukavempi aloittaa aamu lämpimästi. Eräipanan vaatteet olivat olleet lämpiämässä äidin kainalossa joten hänellä oli extra palvelu 🙂 Puuro heti kaasulla puuro nopeasti, se upposi hyvin kaikille pähkinöiden kera ja lämmitti. Laittelin samalla lättyjä muutamalla puulla nuotiolle, tihkukin oli laantunut hetkeksi. Lättyjä kun oli luvattu, oi että ne olivat hyviä! Jälleen pikku sumusade nousi, laavussa istuen ei voisi olla mukavampaa kuin nyt, lätyt ja lämmin olo ilman hoppua. kahvit siinä kiehuivat samalla nuotion loppu tulilla. Äidin ja isin hommiin kuului pakkaaminen, Eräipana sai sillä välin katsella kirjaansa laavussa ja nakertaa vielä pähkinöitä.

Paikalle saapui muutamia retkeilijöitä kun alettioin olemaan valmiita. Eräipana halusikin loruilla heille: ”kalalokki kakki,se oli kuin nakki. Iskäkin kakki ja sillä on iso kalapakki!” Hurjan hieno riimi siis,melko kakki siis jälleen näköjään meno! Muut saivat helposti vielä sytytettyä tulen uudelleen.Nyt kävely huppu päässä pienessä pikku sumu sateessa ei kulkenut niin hyvin Eräipanalla. Matkaa olisi ympyräreittiä kolmisen kilometriä. Sade loppui mutta tuuli viileästi, piti motivoida pientä retkeilijää ja jutella hellän mukavia ja innostavia juttuja, veisi ajatuksen pois matkan pituudesta. Koska lapsi oli selvästi hyvien, pitkien unien jälkeen kuitenkin ”vedoton” niin napatiin lyhyempi reitti, hiekkatietä (Eli tie on Metsisianpolku vasemmalle, kun pöllähti merkatulta reitiltä, kun suunta kohti kohti lapinraunioita ja Vähä-Musturia. Silloin tämä on tie joka muutoin ylitetään). Matka kuluu helpommin kuin polulla ja matka lyhenee kilometrin verran (Valkeajärven laavulta Siitinjärven parkkipaikalle oli tietämyöden 2,02km). Lapin rauniot jäi nyt näkemättä Eräipanalta, mutta hiekkatiellä olikin kaikkea mahtavaa! Maassahan oli dinosauruksen hampaita! Eli valkoista kiveä, näin helpolla saadaan matka taittumaan hyvin ja ”äääiti en tahdo kävellä” unohtui. Myös kiiltomadon toukan bongaus oli ihan mahtavaa Eräipanasta, nyt sitten ihmetystä riittää miten eläin tuottaa itse valoa? Kumpikin sukupuoli voi tuottaa valoa, mutta naaras erityisesti houkuttelee sillä koiraita. Ilmiö perustuu bioluminesenssiin joka syntyy kemiallisessa entsyymi reaktiossa,lusiferaasientsyymi hapettaa lusiferiiniyhdisteen oksilusiferiiniksi. Kiiltomato muuten haisee yleisesti mädäntyneeltä. Kiiltomadon toukka on melkoinen peto,tappaa saaliinsa erittämällä myrkkyä ja lamaannuttaa siten saaliinsa. Sitten se pihtimäisillä puruelimillä haukkaa saaliistaan paloja. Kiiltomadon toukat ovat hyödyllisiä mm. tuhoamaan lehtokotiloita puutarhassa. Aikuiset kiiltomadot puolestaan eivät syö mitään.

Parkkipaikan lähestyessä alkoi tien pientareella näkyä autoja jonoksi asti! Nyt näkyi paikan suosio sekä lomapäivä,Helatorstai. Ihmettelyn ohessa Eräipana pysähtyi syömään aprikooseja, autolla tehtiin kylmään veteen kiisselit, nyt kun lounas jäi syömättä reitin lyhenemisen myötä. Vaikka ei mennyt suunnitellusti niin retki oli todella kiva, koskaan ei voi tietää mitä sattuu ja nyt oli ainakin kaikilla hyvä mieli ja reippaastihan Eräipana käveli ja loppu matkalla jalat saikin juoksenteluun virtaa! Autossa pieni mies sitten jaksoi tovin hereillä ja parastahan oli valtava metsäkone joka antoi meille tietä ajaen metsään!

Lisää mukavia retkiä ja laavu öitä toivotaan tälle kesälle paljon! Nyt etenkin lähiseutu retkeily kunniaan 🙂 Pukalassa on myös hyvät mahdollisuudet melontaan, sienestykseen,marjastukseen,hiihtoon,kalastukseen,metsästykseen,pyöräilyyn ja uintiin. Huomioiden jokamiehen oikeudet ja metsästys/kalastonhoitomaksut. Myös erilaiset tehtävät lasten kanssa onnistuvat hyvin, leikittiin ”olen kuin leikkiä” Eräipana nappasi kieron kepin ja kertoi ”olen kuin tämä käärme keppi, nopea ja kiemurteleva!” (osui kyllä oikeaan).

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille ja nautitaan tästäkin vuodenajasta retkeillen vastuullisesti!

Otetaan rennosti ilolla!

Tässä on Eräipanan kesän rallatus jonka radiossa kuuli ja kiinnitti tuttuihin sanoihin heti huomion: kuksa, metsä, sauna, kesä, vene, onkiminen. Ei ollut tällä kertaa heviä tai toinen lemppari ”Ikuinen vappu” jossa matkataan pohjoiseen ❤ Kesään tämä kyllä sopii hyvinkin!

Kuasman kiäppi Sastamalassa, oivallinen kohde!

Yksikätinen täällä nyt kirjoittelee erittäin kivasta kohteesta sastamalassa. Nyt saikin lisättyä tekstiin yllätyksekseni diasarjoina kuvia,jes!

Kävin taannoin ystäväni kanssa tutkimassa kohdetta, vietettiin yö laavulla/ riippumatossa ja jatkettiin kierros ympäri seuraavana päivänä. tarkoitus oli katsoa miten yöpymiset sujuisi ja millaista maasto olisi lasten kera. Koitan kesän aikan löytää kohteita jotka eivät olisi niin tunnettuja, mutta saatavilla.Toki muutenkin on välillä mukava mennä ihan kaksin ystävän kera!

Kuasman kiäppi, kohde sastamalassa johon tampereelta hurautti vajaassa tunnissa hyvällä säällä. kokonaisuudessaan Kuasman kiäppi olisi 13,5 km ja reittiä ylläpitää Kuorsumaan kyläseura ry. Nyt on ollut pelkkää hyvää sanottavaa kyläyhdistyksien/ seurojen reiteistä Sastamalassa, merkinnät todella selviä, tietoisku kylttejä ja puita on ollut aina sekä tuli/ laavu paikat siistejä. Etukäteistietona oli että ainakin lintutornin laavulla olisi puita. Tehtiin taktinen veto ja päätettiin jättää auto Hepokorventien parkkipaikalle josta ensin kävelisimme Kiikanhuhdanmäenlaavulle joka myös olisi järven rannassa. Siinä voisi nukkua yön ja jos puitakin olisi voisi kokkailla mukavasti tulilla höpöteleen rauhassa ja nukkua kunnon unet! Alueeseen kuuluu Kuorsumaanjärvi joka on osa Natura 2000 verkostoa.

OPASTE KUVA VISIT SASTAMALAN SIVULTA

Ajomatkalla bongailtiin ikkunasta laulujoutsenia, töyhtöhyyppiä, hiirihaukka ja kauriita sekä yksi kettu. Parkkipaikalla oli yksi auto ja henkilöautoja mahtuisi noin kuusi oman arvion mukaan siihen. Reitin aloitus Hepokorven parkkipaikalta oli hyvin selvä ja opaste kyltti helposti nähtävillä. Aurinko jatkoi paistamista ja lähdimme tietä eteenpäin. Kulku oli helppoa hiekkatiellä ja vaihtuttuaan poluksi ei kävely ollut haasteellista (esimerkiksi isoja mäkiä). ylitimme peltoja, kuljoimme soistuvassa suopursun tuoksuisessa mänty metssässä, ylitimme pienen sillan jonka alta kulkee kuorsumanoja, luimme kylttejä ja huomaamattamme olimme kohteessa. koko matkan ajan reitti oli selkeääkin selkeämpi, keltaista leveää nauhaa patikoitsijoiden kuvilla. Voisin ajatella että Eräipana jaksaisi tähän laavulle kävellä, matkaa oli 3km.

Oli upeaa kun kuultiin heti saavuttuamme hieman jo illan hämärtyessä kaulushaikaran reviiri huhuilua, erittäin kiinnostava ääni. Kuullostaa iavan kuin puhaltaisi tyhjän pullon suuhun! Itse lintu on hyvin vaikea havaita ja viihtyy ruovikoissa. Tämä lintu on jotenkin kovin haikean reppanan näköinen omasta mielestä 😉 sitten kun tähän lauluun yhdistyi vielä käki, niin combo oli melko hauska!

Tehtiin nuotio,koska laavulla oli puita paljon ja ei tarvinnut edes saha hommia. Puut olivat nihkeitä kosteudesta ja sytyttely & kuivailu vei hetken, mutta ei ollut kiirettä (suklaa toimi hyvin eturuokana). Näppärää oli pilkkoa puukolla puista todella pientä silppua ja hieman suurempaa tikkua. Monesti laitan takin/paidan sisään kuivumaan pikku puuta. Kun tuli oli syttynyt pieniin paloihin saatiin seuraavaa kokoa lisättyä ja isompia kuivumaan tulen ympärille. Tuohta oli onneksi kuivana laavulla ja sehän on paras sytytys materiaali (älkää repikö puista! se ei ole jokamiehen oikeus ja puu kärsii tästä. Eli mukaan aian pari sytytyspalaa minigripissä tarpeen tullen).

Ruokailu oli ihanaa ja helppoa, perunamuusi jauhe johon paljon voita, chili makkaraa, ketsuppia. Kun matka on lyhyt ja vain omat kamat mukana voi kantaa enemmänkin ruokia mukana kivasti. Ilta kului herkkuja syöden ja luontoa ihmetellen, viritellen riippumattoa. Tällainen tekee hyvää omalle jaksamiselle välillä.

Yö oli melko hilajinen,ellei yö laulajien ääniä lasketa. Kauempaa kuului välillä rekan ääniä. Taivas oli kirkas ja tähdet loistivat kauniisti. Että voi ihmisen hyvä olla!

Aamulla kokeilin kylmään veteen valmistettavaa aamupala jugurttia ja oli kyllä hyvää! Ei jauhoista kuten ajattelin ja oli kyllä todella täyttävää!

Paikat siistittyämme jatkettiin matkaa kohti lintutornia. Törmättiin yhteen auringossa lötköttelevään kyyhynkin sattumalta. Matkalla oli pientä ylämäkeä,hiekkatietä ja vastaan tuli uimarantakin joka kurkattiin. Siistin oloinen ranta jossa myös PuuCee ja hyvät pukuhuoneet. Hiekkatie osuus oli pitkä ja lintutornille oli helppo kulku myös sille tarkoitetulta parkkipaikalta.

Kurkimme lintuja tovin ja ainoastaan nokikanoja, joutsenia ja pikku pajulintuja osui eteen. Laavu joka oli lintutornin kupeessa oli hiljaisena, tällä laavulla myös hormillinen tulipaikka. Ei jääty pidemmäksi aikaa paikalleen ja lähdettiin jatkamaan kierrosta. Pitkoksilla linturtornille tulikin juuri lapsiperhe vastaan ja ilmeisimmin yksi matkalaisista oli tutkinut vettä kunnolla 😀

Matka jatkui hiekkatietä aina asfaltille asti. Saavuttiin siis kt 44:sen varteen joka ylitettiin, tämän tien varressa oli myös parkkipaikkamme. Jatkoimme oikealle asfalttitien vierustaa ja kohta tulikin opaste hiekkatietä eteenpäin vasemmalle. Osa reiteistä kulkee yksityisien maiden ja jopa pihojen läpi. Tien varresta löytyi myös parkkipaikka, joka sekin selvästi merkattu ja ohessa oli opastetaulu. Alun perin reitti on toteutettu Leader+ Kuorsumaan Kyläseura ry:n kylähanketta vuonna 2004 käyttöön otettuna.

Hiekkatie kesti melko pitkään ja vaihtui hiljalleen poluksi. Matkalla oli myös historian havinaa, 1906 vuodelta jolloin olimmekin venäjän vallan alla. Kalliota (käärmekälliona tunnettu) on käytetty kolmiomittaustornin paikkana, sijainti onkin 109m merenpinnan yläpuolella. Aikoinaan täältä on kuulemma näkynytkin monien kirkkojen tornit. Siitä etenimme reittiä eteenpäin ja polku oli välillä jälleen metsäautotietä. Reitti tällä puolella kulki enimäkseen alussa havupuu maisemissa. Saavutettiin sangen hauska taukolato, siellä voisi juurikin pitää tauon eväiden kanssa.

Matka jatkui metsäautotietä kulkien ja maasto muuttui hiljalleen kuivemmaksi ja avarammaksi koivikoksi. Hiekkatielle pöllähdimme jälleen ja edessä oli piakkoin laavu jossa ajattelimme pitää ruokatauon. Pikkuisen mäen nyppylän päällä oli Pappilankallioidenlaavu tulipaikalla varustettuna ja PuuCee. Tarvetta tulille ei ollut vaan kaasulla saatiin nopeasti ruoka lämmitettyä. tämä laavu ei soveltuisi nukkumiseen kapeiden puiden puolesta jotka kulkivat laavun sisäpuolella, mutta taukopaikkana oikein passeli ja lasten kanssa tähän olisi helppo tulla evästelemään. Matkaa Hepokorventien parkkipaikalta olisi 1.2km myötäpäivään kuljettuna tähän.

Mukavaa hieman tuulettaa jalkoja ja paistatella auringiossa! Reitillä olisi myös ”lisäkiäppi” joka olisi noin 2km. Tätä emme kiertäneet matkalla, kuvauksen mukaan vanhaa kuusimetsää.

Ruokailujen ja höpöttelyn sekä paikalle sattuneen ihmisen kanssa jatkoimme tuon 1.2km autolle. Edelleen oli reitti merkitty erittäin hyvin! Matka oli lähinnä alamäkeä autoille ja metsäautotietä ja hyvää polkua. Vaaroina ovat nuo tie osuudet kun mietin omaa ”Eräipanaa”, kantatie 44:sen ylitys ja sen reunassa hetken kulkeminen sekä nämä julkiset pienemmät tiet/ pihatiet. Myös bussilla pääsisi tähän aivan Hepokorventien parkkipaikan kohdalle.

Mutta kaiken kaikkiaan todella kiva lenkki! Etenkin omasta mielestä kiinnostava ja kaunis on parkkipaikalta kohti kiikanhuhdanmäen laavua oleva osuus,oikeastaan tuo itä puoli reittiä jossa Kuorsumaanjärvi.


Mukavaa ja aurinkoista viikon jatkoa kaikille! Minä puolestani koitan luuduttaa käden nopsaan kuntoon niin helpompi taas puuhailla kaikkea. Mutta onneksi se oli vain käsi ja paranee, huonomminkin voisi olla ❤