Uhriharju, Isokuru ja päälle Tunturiaavan luontopolku! Päivän kestävä reissu vaihtelevin maastoin 4v:n käveltävänä. Pieni kakunpala vai ei?

Bongaa Eräipana kuvasta 🙂

Pitkä ja kivinen tie Isokurun pohjalla? Parasta Eräipanasta! Dinosaurusten mailla selvästi…

Laitetaan itse Eräipana kirjoitus puuhiin niin saadaan hyvin näkökulmaa miltä tuntuu 4v:nä kipittää melko pitkä lenkki.

Aamu alkoi melko usvaisena ja kosteana kun mögin makuupussistani ylös mökillä. Äiti ja isi olivat sitä mieltä että olisi hienoa nähdä Isokuru, kuulemma sekin vanha jääkauden aikainen muodostuma. Jääkausihan oli todella kiinnostava koska silloin täällä eli varmasti valtavia vaarallisa dinosauruksia, ainakin Suomessa. Vaikka vanhemmat ajattelivat aikakauden lähinnä geologian yhtenä tähtikohtana.

Isokuru on koko Suomen suurin kuru ja kyllähän se kuullosti jännittävältä! Syvyytä kun on huimat 220m! Tämä tarkoittaisi ainakin laskeutumista alas kurun pohjalle jossa kulkee kesäreitti. Nyt oli vielä meille epäselvää päästäisiinkö uhriharjulle, koska suuri rappusremontti oli sulkenut yhden osan reittiä.

Jääkauden muodostelmia näkyi hyvin

Minulle varustettiin säänpitävää lämmintä, mutta hengittävää kevyttä vaatetta. Mukaan äiti ja isi nappasi lisä vaatetta jos vaikka jotenkin kastelisin itseni tai palelisi. Muutenkin on hyvä olla jotain lämmikettä mukana, kun ei voi tietää jos vaikka sattuisi jokin onnettomuus tai eksyminen. Onnettomuuksissa uhria pitäisi saada pysymään lämpimänä, siksi avaruuslakana on hurjan hyvä EA-laukkuun! Näitä asioista äiti aina jaksaa paasata kaikille ja joka paikassa. Vaikka se samalla pakatessa lauleli Steve Kekanan ”Raising my family” kappaletta.

Hyvän matkaa isonkurun pohjalla kulki laudoitettu reitti

Eväät toki piti ottaa mukaan kun retkellä menisi koko päivä. Vanhemmilla oli ajatus että käytäisiin Pyhänkasteen lammella ja sitten vielä 7m pitkä luontopolku jatkoksi. Aamupala syötiin tukevasti ennen lähtöä ja reppuihin laitettiin naposteltavaa helposti saataville ja vettä. Välipala olisi voileipää ja kahvia sekä suklaata. Lämminruoka olisi toiveestani muusia voilla, makkaraa, kurkkua, paprikaa ja ketsuppia paljon! Vihannekset minigrip pusiin ja perunamuusi oli valmisjauheena kätevästi. Falavelejä en halunnut ja se vähän harmitti vanhempia, nekun ei olisi jauheena painanut samoin kuin lemppari makkarani.

Matka alkoi puiston portilta, laskettelurinteen vierestä. Ohitettiin Isokurun kota ja tulipaikka ja käveltiin liukkaat portaat alas. Pidin hyvin kiinni kaiteesta ja moikkailin ihmisill ejotka tulivat vastaan ylös puuskuttaen enenmmän tai vähemmän. Yksi vastaantulija osasi kertoa meille hienon uutisen! Portaat Uhriharjulle oli juuri tänään hetki sitten avattu!

Portaat alas varovasti
Alta löytyi selkeät opasteet ja varoitus että puinen osuus osittain heikossa kunnossa. Muutama lauta vähän rikki.

Portaiden alta suunnattiin puu päällysteiselle polulle, mielestäni se oli kiinnostavaa ja helppohan siinä oli talsia, välillä muutama huonompi lauta. kiinnostavaa oli alussa ehdottomasti kirkaat vedet ja miten jotkin olivat heittäeneet kolikoita veteen toivoen jotain. Polullaoli laittéttuna kylttejä jotka kertoivat alueen muodostumista ja kasveista. Tehtiinkin aaltokivien bongaus kilpailu!

Kohta alkoi kivinen osuus. Tämä oli vähän haasteellisempaa pienille jaloille, mutta suoritin sen hyvin liukkaudesta huolimatta. Muutama ihminen tuskaili kyllä kivikon vaikea kulkuisuutta, mutta kannustin heitä hyvin kehumalla (jostain syystä äitiä ja isiä hieman hymyilytti tuo tapa puhua, kuullosti kuulemma tutulta ”hyvin menee, kannattaa ottaa vaikka supermies suklaata niin jaksaa”.)

Masema ympärillä veti kyllä minutkin ihmetyksiin! Nyt jos koska oli pieni olo näiden kivien keskellä! Kullankaivajan kolokin näkyi maastossa ja kyltti siitä meille infona! Korppi tuli lentelemään yllemme ja katsomaan kuka hänen maillaan oikeen liikkuu, ihana korppi. Korppi onkin yksi niistä eläimistä, jota ennen kristinuskon leviämistä täälläkin on pidetty pyhänä. Alueella asui aijemmin metsäsaamelaisia ja heidän kulttuuri on yksi niistä äidin lempi aiheista, joten siinä yksi syy miksi tämä kohde poltteli kovin äitiä 🙂

Päästiin pyhänkasteen putoukselle ja voi pettymys minulle! Luulin että siellä olis iiso kohiseva putous..mutta se olikin todella korkealta tuleva lirupuro! Vähän siinä asiaa protestoin, mutta eväät huutelivat jo repuista. Istuttiin siihen penkille, moikkailtiin paria muuta jotka ihmettelivät tuota putousta seinämineen ja pohtivat pitäisikö kiivetä ylös uusia rappusia. Lämmin isonvaran maitokahvi oli minusta hyvää ja iso voileipä katosi nopeasti. Suklaa sai lopulliseti oloni todella virkeäksi ja päätettin lähteä korkeuksiin katsomaan maisemia. Uusissa metalli rappusissa minu aihmetytti vieressä olevat laudat, alussa niisä oli suloiset tassun kuvatkin? Äiti kertoi että ne on siinä koiria varten. Ei olisi koiralle kovin mukavaa astella metalli ritilällä, siinä tulis nopeasti anturat rikkinäisiksi.

Siellä ne portaat vilkkuu!
Äidille ja isälle tuotti tuskaa pysyä perässä!

Olin huomattavasti nopeampi kuin vanhempani, kohta savutin näköala tasanteen ja ei huimannut yhtään! Ärsyttävää oli että isi ja äiti kumpikin kokoajan olivat kädessä kiinni. Kauhea jano kyllä iski kun laulelin ja naureskelin huipulla! piti kuulemma istua hiemanrauhoittumaan, mutta se ei ollut kuin hetkellinen homma! Jatkettin siis rappusia alas ja takaisin tutulle polulle!

kiitos Superyellow yhteistyöstä! https://www.superyellow.fi/fi/ Huipulla tuuli kylmästi joten tauoksi kunnolliset merinovilla pipot päähän!

Palatessa matka tuntui paljon lyhyemmätä (nyt oli kävelty n.3,9km) ja olimme kohta jo takaisin Isokurun kodan rappusten alapäässä josta lähdimme koko Isonkurun reitille (isokurun kodan portaiden alta yhteen suuntaan Pyhänkasteen putoukselle on 1,5km). Nyt jatkettiinkin suoraan ja lähdimme kiertämään Tunturiaavan luontopolkua! Tämä olisi 7km lenkki jos sen kiertää kokonaan tunturiaapan lintutornin kautta luontokeskukselle. Parasta oli heti alkuunsa KÄRPPÄ! Siellä se juoksi nopeammin kuin öljytyn saippuan lähtönopeus kädestäni! Äiti koitti olla nopea mutta tuolla on nytvain yksi, vähän sinnepäin kuva. Koitettiin olla hiljaa ja odoteltiin. Isin kanssa nähtiin kun se kurkkasi kärppämäisesti yhden ison kiven alta ”lähtiköhän ne ihmis riesat jo?”.

Matka oli minusta verrattaen helppoa kuljettavaa, vain kevyitä nousuja/ lyhyet portaat ja hyvää polkua. Liukkaita juuria ja kiviä kyllä piti varoa. Metsä oli paljolti männyistä koostuvaa, mutta pari pikku lehtoakin tuli polun varrella vastaan. Opasteet olivat hyvin selkeät ja helppoa erottaa mielestäni. Täälläkin oli välillä kylttejä joissa kerrottiin alueen luonnosta, niiden kohdalla välillä otettiin pähkinöitä ja rusinoita mehun kanssa. Äiti nappasi olkapaille hetkeksi, luuli etten jaksaisi pikku matkaa vielä ja että jaloilleni lepo olisi hyvä hetkesi.

Suo. Suot on todella kivoja koska siellä on pitkokosia. Jostain syystä minusta niillä on todella kiva aina juosta ja niin juostiin nytkin. Suo osuus meni siis todella nopeasti ja noin 1,4km sujahti vanhemmista hikisesti juosten, jälleen. Lintuorniin ei kavuttu, koska siellä oli paljon ihmisiä, juostiin senkin ohi!

Pitkokset tulivat aivan Tiaislaavun lähelle ja siellä sitten olis lämminruoka, lemppari makkaraani! Laavulla ei ollut muita ja saatiin rauhassa levittäytyä tavaroinemme! Pian retkeilijöihin tottuneet erittäin kesyt ja vähän liiankin tuttavalliset kuukkelit saapuvat paikalle. Minustahan oli mitä hienointa kun sai antaa pari natural pähkinää linnuille kädeltä, tuli mieleen ylipainoine punatulkku. Mutta kun pähkinää ei tullut päätti yksi kuukkeli testata melkeinpä nuotiosta ruuan noutoa, minun makkaraani! Onneksi ei kuitenkaan tuleen lentänyt. Fiksuja lintuja muuten, tietävät miten saa helposti ruokaa. Kiehautettiin nopeasti siis tulilla muusit ja makkarat oheen. Vihannekset oli helposti äiti jälleen minigripannut viipaleina ja ateria oli kohtuullisen täydellinen (paitsi äidistä joka olisi halunnut falaveleja).

Lintutorni siintää tuolla

Ihailtiin vielä pikkuhiljaa laskevaa aurinkoa ja muutamaa poroa jotka köpöttelivät lähellä. Ihanan hiljaista joka puolella ja pakko myöntää että ruoka rauhoitti oloa hetkeksi. Piti kuitenkin pakata kamat kasaan ja lähteä kuulemma jatkamaa.

Lähdettiin samaista Tunturiaavanluontopolkua eteenpäin ja maisema oli aikas kivaa mänty painotteista metsää ja aika avaraa. Helppoa kulkua leveää polkua jota sanoisin melkeimpä lenkkipoluksi. Äiti ja isi huomasi että nyt alkaa minun jalka painaa kun jäin tutkimaan joka mustikkaa tai kelottunutta puuta. Käveltiin oikaisten, ei menty luontokeskus Naavalle vaan laavulle … josta pääsi suorempaan meidän mökille. Naavalta olisi pitänyt kivuta vain ylämäkeä ja kiertoa olisi tullut noin 600m enemmän meidän tapauksessa. Käännyttiin siis risteyksestä vasemmalle kohti Isokurun kotaa. Isi otti laavun luona harteille ja sain sitten sieltä ihailla maisemia noin 800m mökille.

Aika hyvä lenkki! Äitin ja isin mielestä olin tosi reipas ja omasta mielestäni oli kivaa! Parasta oli se iso kivikko siellä Isollakurulla ja ne valtavat rappuset joista oli hienot näkymät! Kilometrejä tuli mittariin äidin kellon mukaan 9,54km kun tauoiksi matkamittari stopattiin. Mutta nousut saivat ehkä tuntumaan suuremmalta kilometri määrältä ja aikaahan siihe toki menee, siihen kannattaa aina varautua. Rauhallisesti ottamien ilman suoritusta tai kiirettä on hyvä valinta, äiti huutelee.

Sitten äidille vielä pari sanaa tähän loppuun: Oli näin vanhemman näkökulmasta hienoa huomata miten lapsi kiinnostui jälleen uudesta maisemasta. Kummepaa motivointia ei tarvittu vaan enneminkin pyydetty hidastamaan tahtia. Tällä reissulla kaikki meni jotenkin epäilyttävän hyvin ja maisemat olivat todella mieleen painuvat! Pirkanmaalla ei samanlaisia löydy, muuta hienoa kylläkin. Mutta varautuminen mahdolliseen lapsen kantamiseen oli jälleen huomioitu ja reppujen painot jaettu tasaisesti sekä omat vaatteet ja erityisesti kengät sellaiset että kulku olisi kohtuullisen mukavaa. Reittimerkinnät mielestäni hyvät ja selkeät, kivinen osuus haasteellisempi kulkea, puhelimen kuuluvuudet toimivat meillä kummallakin aikuisella, puitteet olivat siistit ja huolletut. Oikein mukava vaihtoehto variaatioineen!

Ei se nauru halua loppua ❤
suuniteltu reitti köpötelty! Hyvää ulkoilua eväineen, poissa koti maisemista!

Jokaiselle mukavaa viikonjatkoa sekä hyviä ulkoilu hetkiä!

Saa laittaa aina kysymyksiä perään ❤

Ukko-Luoston valloitus kivikkoisen etelärinteen kautta. Faktaa lapsen kanssa retkeilystä, aina ei olla pelkkää hymyä!

Aloitetaampa lapin reissun sumuisimmista hetkistä!

Saavuttuamme Pyhälle vietettiin ensimmäinen iltapäivä melko leppoisasti, pitkän yöllisen ajomatkan jälkeen. Onneksi meillä minä olen yökukkuja ja nautin ajamisesta 😉

Seuraavana päivänä oli hieman sumuinen sää aamusta alkaen, oli ajatus lähteä Luoston puolelle ja katsoa miten 4v Eräipana jaksaa kivuta Ukko-Luostolle. 540 metriä merenpinnasta olisi toki pikkuisille jaloille aika urakka, vaikka olisikin kuinka energinen.

Sumun kauneus

Valmistauduttiin siihen että osan matkaa pitää ottaa Eräipana olkapäille, lapsenkantorinkkaa kun ei ole enään käytössä. Tämä tarkoitti sitä että molemmilla aikuisilla oli päiväreput selässä, jolloin olisi mahdollista helposti kantaa lasta olkapäillä. Reppuina oli Fjällrävenin Abisko hike 35l ja Millet 15+5l. Koska sää oli sumuinen ja kostea oli hyvä laittaa kuori vaatetta ja suosia kerrospukeutumista, mukaan lisä lämmikettä. Mukaan otettiin lämpöiset Superyellow merinovilla pipot, ne on meillä todettu pitkällä kokemuksella yhdeksi suosikeiksi. Hengittävyys hikoilevilla ja herkkäihoisilla on meillä A ja O. Villahaalari oli myös repussa, sekä lisä villa tumput & villasukat (+pikku pusseja jos sattuu kastumista kenkiin). Hyvä uraiset kengät jalkaan (myös aikuisille tukevat kengät suosittelisin tälle reitille) ja menoksi!

Päätimme että ei mennä rappusia ylös, niitä olisi se 670 kivuttavana ylöspäin. Otettaisiin hieman jännempi reitti, etelärinnettä ylös! Auto jätettiin parkkipaikalle lavan eteen (Pi Ukko-Luosto) ja suunnattiin siitä vasemmalle josta lähtee lumikenkä reitti. Toinen vaihtoehto olisi ollut kiivetä huipulle Tikkalaavun kautta pohjoispuolta ja laskeutua rappuja alas (tai toisinpäin). Tämä valitsemamme reitti tuntuu pidemmältä kuin ohje viitoissa (lähtökohtaisesti niissä ovat tasomittoja) johtuen maastosta ja korkeuseroista.

ja tästä kohta lähteekin jostakin polku?

Alkumatka oli helppoa nousua ja metsä maisemissa kuljettiin. Onneksi aikaa oli varattu kunnolla, Eräipanaa kun kiinnosti kaikki poluilla! Puun juuret, kivet, missä meni mikäkin lintu… Vaikka metsä ympäristönä tuntuu jo pursuavan Eräipanalla korvista, tulee uusia ”ahaa” elämyksiä kun ollaan kauempana kotoa. Hienoa männikköä oli lähestulkoon koko polku, liukkaita juuria ja kiviä sai varoa kyllä. Aluksi siniset merkinnät ja sitten keltaiset & vihreät merkinnät olivat meillä suuntaviivoina. .Nousu rinteelle eteläpuolelta on osa Pyhä-Luoston ja Luoston vaellusluontopolkua. Luoston vaellusluontopolku on tasoltaan kartoissa vaativa.

Auto on parkissa ”olet tässä” nuolesta ylöspäin keltaista polkumerkintää mentäessä, mustalle kahdeksikon malliselle tielle, eli parkkipaikka/ infille/ lavalle. Tämän opasteen mukaan suunnattiin siis vihreälle reitille kohti punaisena olevaa näköala kohdetta päin 🙂

Polkujen risteys kohdasta olikin sitten suunta ylöspäin ja pikkuhiljaa maisemat muuttuivat kitukasvuisemmaksi ja kivikkoisemmaksi. Ei siis reitti heille joilla ns. huonot jalat (ellei nyt halua itseään kunnolla haastaa) Oma luokitukseni olisi vaativa reitti tätä kautta. Vain pari pariskuntaa tuli vastaan, Eräipana sai heiltä huomiot aja ihmetystä osakseen kun oli lähtenyt reippaasti kiipeämään.

Mitä ylemmäs mentii, sitä enemmän oli maaston vaihtelua ja pian nousu oli vain kivikkoa..isoa ja pientä kiveä. Sumun määrä samalla lisääntyy kun mennään ylöspäin ja reittimerkinnät onneksi näkyivät hyvin ja olivat lähekkäin, myös valkoiset reittimerkinnät näkyvät säännöllisesti. Säätiedot on hyvä aina tarkistaa ennen matkaan lähtöä joka apauksessa, vaikka olosuhteet saattavatkin vaihdella nopeasti.

Eräipanalla alkoi tulla pientä ärrimurria ”ollaanko jo perillä? paljonko vielä”. Joten otettiin pikku motivaatio suklaa esiin, se kädessä matka jatkui hyvin! Ehdottomasti aina kun Eräipanasta tuntui siltä, niin pidettiin taukoa ja ihmeteltiin asioita, juotiin ja jutusteltiin. Muutenkin voin sanoa että ei todellakaan aina olla hymy naamalla ja kaikkia on ihanaaa, helppoa ja kivaa ”jee jee”. Olisi väärin antaa se kuva lasten kanssa eräilystä tai retkeilystä. Monesti voi tulla vaikutelma esimerkiksi instagramissa että ompas helppoa ja kivaa, todellisuus on välillä kaikkea muuta. On ikään kuuluvaa uhmaa, kyllästymistä, märkää vaatetta, odottelua… Kyllä vanhempien hermoja koetellaan välillä kun kuuluu vain kiukkuinen huuto ja Eräipana istuu maassa uhmaisena. Siinä lasketaan kymmeneen ja keräillään aikuisuutta kasaan. Tai jos lapsi vain haluaa pysähdellä ihan kokoajan leikkimään polulla kepeillä ja matkaa olisi vielä kuljettavana. Motivointi on tärkeää ja joka lapseen toimii eri jutut. Meillä toimii asiasta huomion pois kääntäminen ja jatkuva juttelu. Esimerkiksi nyt laitettiin Eräipana bongaamaan seuraavia reitti merkintä neliöitä ja puhuttiin miksi niitä on, hän kun on todella utelias. Myös sumun muodostuminen kiinnosti, mistä tuulet tulee, mitä eri myrsky tyyppejä on (siinä sai sitten selittää hurrikaanien, syklonien ja taifunien eroja). Muuten pienbet virikkeet kuten oman vaellussauvan etsiminen ja käyttö tai se motivointi suklaa on paikallaan. Mutta tosiaan, jokainen on lapsen expertti ja tietää lapsen kipukohdat ja fyysisen jaksamisen. Meillä tämä oli nyt hyvä haaste ja kokeilu. Kun tämän reitin selvittää voi hyvin arvioida Eräipanan fyysistä jaksamista. (Kuullostaa ikävältä lapsikokeelta, mutta varautuminen jaksamattomuuten on kuitenkin huomioitu 🙂 )

Puusto alkaa muuttua pikkuhiljaa
Sieltä he susmusta astelevat esiin . Kivisemmäksi muuttu reitti

Nousu oli kieltämättä lapsen näkökulmasta valtava ja viimeisellä sadalla metrillä oli äidin olkapäät oikea paikka. Siellä oli kyllä hymy herkässä ja intoa että nytkö pääsee huipulle! Huipullahan oli pelkkää sumua, mutta saavuttamisen ilo oli todellakin mahtavaa Eräipanalla! Etenkin säätutka torni oli mitä kiinnostavin ja sitä sai sitten selittää juurtajaksaen miten se toimii. Huipulla oleva kota oli lukossa ja kova tuuli kävi, istuttiin seinustalle johon tuuli ei käynyt. Siinä oli hyvä pitää isompi evästauko istuinalusten päällä, kylmillä kivillä ei kannattaisi istuskella pitkään. Eväänä oli simppelisti kahvia termarissa ja isot voileivät sekä erikseen omenaa omassa rasiassaan pilkottuina. Mukana on aina naposteltavaa kuten pähkinöitä, kuivattuja marjoja/ banaania, sellaista mikä kestää kyydissä mukana helposti ja on energia pitoista. Nesteet on toki aina tärkeitä ja vettä kunnolla mukana, näillä kohdin ei olisi edes puroa josta voisi puhdistella vettä.

Take a breath!
Tutkimuksia kohti korkeuksia!
Jaksaa jaksaa! Hetkittäin sumu hälveni kun kiivettiin ylös

Huipulla oli hyvä laittaa lämpöisempi pipo ja tumput käteen, kysyttiin myös olisiko kylmä. Pidemmillä pysähdyksillä on Eräipanalla välillä minun vanha kevytuntuva takki pika lämmikkeenä kun istutaan eväille. Matka jatkui sitten taukoilun ja venyttelyiden jälkeen. Huipulle olikin tullut väkeä, joista suurin osa portaita pitkin. Juteltiin näiden muutamien ihmisten kanssa niitä näitä ja vähän harmiteltiin sumua joka peitti muuten mahtavat näköalat. Näin koronan aikana turvavälit kyllä pysyi muutenkin hyvin täällä. Kivaa oli kuulla muiden reiteistä ja tuntemuksista. Pari lapsiperhettä kapusi juuri portaista hikipäässä eväille myös. Heillä pieni kulkikin näppärästi edessä manducassa.

Alaspäin matka olikin villiä! koska Eräipana oli syönyt niin vauhti oli siitäkin syystä kova. Punainen pipo vain viuhui kuin hän juoksi kohti rappusia. Onneksi hieman saatiin pysähdystä, välillä sumu hälveni inasen ja jotakin näkyi hetkellisesti. Alla muutama kuva hetkellisistä maisemista.

Portaissa olikin vastaantulijoita sitten enemmän ja melkoinen homma kyllä kivuta rappusia ylös! Mutta alas mennessä oli Eräipanan haaste olla liukastumatta kun nopeus oli suuri, siinä sai sanoa tiukastikkin kyllä että pitää hidastaa! Uhkailu,kiristys,lahjonta…nyt oli lahjonnan hetket ”pääset ametisti kylpylään kun nyt hidastat”. Tämä oli kyllä jo ennalta sovittu näin vanhempien kesken että sumuisen päivän hommiin sopii lenkin jälkeen uinti. Ametistikylpylä oli edellisellä kerralla jäänyt ametistikaivoksen lisäksi Eräipanalle niin hyvänä ja erikoisena asiana mieleen että päätettiin toteuttaa haave. Meille tällaiset ovat erikois tilanteita, myös lomilla. Tapoja viettää lomaa ja arkea kun on monen laisia, nämä asiat ainakin jäävät hyvin mieleen mitkä poikkeavat totutusta. Toisille taas metsässä yöpymine voisi olla kokemus tai kalastaminen.

Alhaalla olikin sumutonta ja portaiden alas pääsyn jälkeen suunnattiin oikealle, kohti parkkipaikkaa. Siinä reitti onkin jo iso kävelytie jota oli helppoa kävellä ja samalla jutella millainen reissu oli? Eräipana sanoi että oli ”aika rankka kävely lenkki kun ei nähnyt paljoa”. Harvoinpa täällä Etelä -Suomessa tuollaisessa sumussa velteleekaan kivikossa kaiken lisäksi. Parasta oli nousussa kiinnostavat kivet joita hän olisikin halunnut enemmänkin tutkia, geologia kiinnostaa. Kieltämättä näiden tunturien synty on kiintoisaa! Jääkauden merkkejä on näkyvillä joka puolella ja eri kivilajien syntyä on jännittävää tutkia. Esimerkiksi rakat, louhikot tunturi maastossa tai miten kvartsiittilouhikot peittävät maata. Muutenkin luonto tunturissa korkealla on kasvillisuudellaan ihana jylhää, karua ja kuitenkin värikästä! Variksenmarjoja kasvoi yllättävän korkealle ja pian muuttui näkymiin ainoastaan eri sammalet väreissään. Ajatella, että Pyhä-Luoston tunturi maisemat ovat Niin ja tietenkin ne poron kakkapipanat kiinnosti!

Valloitusten iloa ❤

Alla näkyy lenkin pituus, 5.76km ja pikku lepo pysähdykset ovat ajassa. Pidemmän tauon ajan oli pysäytettynä jotta aika pysyy realistisena.

Kymmenen pistettä ja kuukkeli merkki Eräipanalle tästä retkestä! Vaikka kuljetaan aina lapsen ehdoilla ja vaihtoehtona on hänellä aina olla harteilla niin myös omaa kestävyyttä tulee testattua. En voi sanoa ettei olisi tullut kuuma siinä viimeisellä sadalla metrillä, jolla Eräipana oli harteilla tai etteikö olisi mietityttänyt kivikossa että tuliko valittua liaan raskas reitti lapselle? Mutta, ilmeisimmin Eräipana puheistaan päätellen oli tyytyväinen retkeen koska paljon on tullut myöhemmin kysymyksiä kohteesta. Myös se että lapsi haluaa lähteä seuraavana päivänä uudelleen retkelle on positiivine merkki, kiinnostusta riittää siis.

Lopputulemana voisin sanoa että myös tätä reitti vaihtoehtoa huipulle kannattaa miettiä, vaikkakin on haasteellisempi ja esim. laavua ei ole matkan varrella. Jos mietityttää eksyminen niin ainakin itselläni ja miehellä puhelimen kentät toimivat hyvin ja esim.karttaselain ohjelma.Itselläni siinä lisäosat joilla saa esiladattua karttoja ja polut & laavut ym.luontopalvelut näkyviin + valtion metsästysalueet.

Tästä olikin sitten hyvä hurauttaa hyvin hiljaiseen kylpylään, paikalla olikin vain kaksi muuta kylpijää meidän lisäksi. Paikalla tehtiin myös dokumettia koronan vaikutuksesta ja ikävä kyllä oli melko surullista kuultavaa mitä jutteli henkilökunnan kanssa. Toivotaan että epidemia loppuisi pian ja pidetään kaikki omalta osaltamme huolta ettei se leviä!

Seuraavaksi jatketaan Pyhä-Luoston muista puuhista

Eräipanan syyskuulumisia metsoineen ja somen ihmeineen.

Syksy on lähtenyt käyntiin mukavasti ja Eräipanan äidillä on kalenteri punaisena sekä uusia tuulia viritteillä. Kaiken ohessa on ollut hyvin viikonloput tai illat aikaa puuhailla myös omiakin juttuja Eräipanan kanssa. On nautittu alkaneesta metsästyskaudesta, tosin melko heikoksi on jäänyt saaliit. Kyyhkysiä ei ole ruokinta pellolla ollut edellisten vuosien tapaan ja sorsat ovat jossain piilossa.

Nyt ei pakastin täyttyne näistä niin hyvin kuin aijemmin. Mutta toivotaan että alkanut metsäkanalintu kausi olisi sitten parempi!

Koska arkeen paluu on ollut hyvin hektinen, ovat illat tärkeitä. Silloin on kaivannut ulkoilua ja ajatusten rauhoittamista. Eräipanakin on ollut sangen riehakas ja energiaa riittänyt hillittömästi päiväkodinkin jälkeen. Onneksi lähistöllä on paljon metsää, pääsee vaikka sienestämään ja marjoja poimimaan. Puolukoita on riittänyt paljon, naapurille ja myyntiin asti. Yli 150L omassa pakastimessa taitaa riittää..

Lähilaavuja on ollut mukava hyödyntää arkisin, iltapala tulilla on mukavempi kuin kotona pöydän ääressä.Pimenevät illat tuovat kivasti laavuiluun tunnelmaa ja illan villeydet saa purettua kätevästi. Hyvin pienellä vaivannäöllä pääsee irrottautumaan eri tunnelmaan. Julkisista paikoista tosiaan lähi laavut ovat olleet helpon saavutettavuutensa vuoksi iltapala kohteina. Välillä ollut puuroa, välillä lämpimiä leipiä ja jos vielä oli päivällisaika kyseessä niin lämpöiset kasvisnyytit tai suolaiset letut ovat olleet loistavia! Käytännössähän kaiken voi valmistaa tulella tai kaasulla, arkisin nopeus on vain valttia ja ettei turhaan revi hermojaan.

Telttailtu on arkisin ainoastaan takapihalla, nalle makuupussi kutsuu kummasti Eräipanaa unille. Päiväkotiin lähtöön ulkona nukkuminen ei vaikuta, Eräipana nousee aina hyvin aamulla ja suora tie onkin keittiöön pihalta. Vaatteet on aina katsottu valmiiksi edellisenä iltana ja kahvinkeitin ladattuna äidille & isille. Säiden viilentyessä takapihalla nukkumisen hyvä puoli Eräipanan kanssa on se, että huomaa milloin tarvitaan lisää lämmikettä. Eräipana osaa itse sanoa jos tuntuu viileältä tai jokin on huonosti. Välillä asioiden sanoittamisessa pitää auttaa. Viikonloput ovat olleet hieman vauhdikkaita monesta syystä nyt syksyllä, joten kauemmas laavuille ei olla päästy (vielä). Mutta koemme että syksy ja talvi ovat mahtavaa retkeily aikaa näin lasten kanssa! Turhaa painetta tai stressiä emme ole ottaneet aikataulujen tiukkuudesta (”pakko telttailla, pakko laavuilla, pakko eräillä”..ei,ei ei,muuten menee maku koko hommaan!”)

Syyskuun 2020 Meidän perhe – lehti oli mukava kokemus päästä kertomaan yhdestä suosikki kohteestaan!

Paikallislehdessä myös syyskuussa tuli puhuttua retkeilystä. Eli vipinää on ollut myös tällä saralla.

Syksyn kohteina päiväretkillä onkin ollut nyt todella tiiviisti omat lapsuuden maisemat ja paikat joissa ei ole muuta porukkaa. Julkisia paikkoja on vältelty myös metsästys syistä. On ollut hienoa ottaa Eräipana kainaloon ja kohti metsästys maita/ vesiä. Monestihan on niin ,että kun lapsen kanssa lähtee metsälle ei näy yhtäkään lintua. Osa syy meillä ainakin on Eräipanan malttamattomuus metsässä. Ääni ei meinaa pysyä pienenä ja mustikat tai keppimiekat kiinnostaa enemmän. Yhdellä kerralla meidät Eräipana kanssa yllätettiin hyvin. Juuri oli nyt alkanut metsäkanalintu aika,innolla lähdettiin tähyilemään tutuille paikoille missä monesti näkyy teeriä. Mutta tällä kertaa näkyi läjäpäin tuoretta hirven -ja peuran kakkaa, sai kyllä katsella mihin jalkansa laskee, tai reppunsa. Saatiin hyvin kartoitettua että hirvien ikivanha reitti on edelleen voimissaan. Riistanhoidolla koitamme pitää reittiä paikoillaan, koska julkinen vilkas tie kulkee lähistöllä, kolareita ei kaivata. Mutta, aikamme tähyiltyämme lintuja ja syötyämme mustikoita päätettiin lähteä autoa kohden. Hiekkatielle päästyämme kuului takaamme ääniä, rahinaa ja kahinaa. Peräämme hyppäsi metsiköstä kunnon metsouros! siinä se pörhisteli komeana tiellä. Tuijoteltiin siinä hetki että mitäs tässä. Koska tielle ei saa ampua jatkoimme matkaa ja komea lintu sai jäädä. Paitsi, että tämäpä lähti perään rauhallisesti eikä yhtään uhoillen. Siinä hän sitten käveli muina metsoina pitkän pätkän perässä! Kieltämättä huvittava tapaus ja hyvä mielihän tästä kohtaamisesta kuitenkin jäi 😀

Valmiista kohteista päiväretkiin viikonloppuisin on mahtunut Pukala, Kintulammi, Birgitanpolun reitit ja Siikaneva lähiaikoina. Niissä on todettu suuria väki määriä ja se on puolestaan ihan positiivista,ellei etsi rauhaa. Toki rauhakin on käsitteenä henkilökohtainen kuten luontokokemuksetkin. Osa pitkoksista vielä hieman huonossa kunnossa Siikanevalla, mutta jos kengät kestä vettä niin hyvin mahtui väistämään suon puolelle. Karpalotkin sekä sienet siellä kukoistivat jo kauniiden värien ympäröimänä. Hyvää retki etikettiä on onneksi sattunut meidän kohdalle. Ihmiset ovat jutelleet retkeilystä ja vaihtaneet vinkkejä sekä autelleet tulenteossa toisiaan (+turvavälit pysyneet). Eräipanakin on monesti ollut todella innokas jutuissaan. Päiväkodissakin opettaja oli saanut palautetta, todetessaan metsässä että puussa kasvaa sieni. Eräipana oli sitten korjannut tilanteen ”se on kyllä kääpä”. Samana päivänä myös olivat keskustelleet veden puhdistimesta puhdistimella, keskustelun ollessa kuravedessä. Pieneen ihmiseen näköjään mahtuu tietoa hyvin ja tiedon jako onnistuu melko luontevasti, toki sen voisi ottaa joku näsäviisautena. Kuitenkin meillä nuo asiat ovat osa arkea ja sitä myöden tarttuu lapsen puheeseen hyvin herkästi.

Siikanevan tuoksun kun saisikin pullotettua!

Meille syksy on siis yleensä hyvin vauhdikasta aikaa ja Eräipanan äidin kalenterit täyttyy monien eri luonto ja eräily tahojen tapahtumista + talven valmistelusta. Myös omat metsästys reissut tulee saada kalenteriin ja marjastus/ sienestys. Meillä kun liputetaan itse hankitun ruuan puolesta, sekin lapsuudesta opittua.

Myös aika jolloin haluaa vain olla oman perheen kanssa on tärkeää. Siihen sopii hyvin juuri reissut joissa ei someteta ja kamerat jää kotiin. Sosiaalisen median käyttö on lisääntynyt yhteydenottojen myötä ja sen hyväksyminen isoksi osaksi työtä on ollut itselleni haaste. Puhelimella tai tietokoneella oleminen ei ole itselleni luontaista, vaan ihmisten kanssa oleminen ”face to face”. Mutta tiedonjako on tärkeää ja asioista keskustelu asiallisesti on suotavaa. Loistavaa puolestaan on että kysymyksiä retkeilyyn ja ”eräilyyn” tulee paljon! Tuntuu että kynnys kysyä omasta mielestä tyhmää asiaa on madaltunut 🙂 Mutta somen ikävä puolikin on olemassa, ei ymmäretä että toisella puolella on ihan oikea elävä ihminen, helppo huudella mitä sattuu (voisiko sen sanoa kasvotusten?). Myös yleisesti lapsiin kohdistuneet hämmentävät kommentit ovat saaneet entistä varautunemmaksi. Kuka vain voi olla mitä vain verkossa! Pitää muistaa varovaisuus ja se että virkavallalta saa ja pitää kysyä apua jos herää epäilyksiä. Se olkoot näin loppuun hyvä muistutus ikävästä puolesta.

Ei nyt viitsi lopettaa noin inhorealistiseen ajatukseen. Vaan haluan kaiken positiivisen kiireen keskellä toivottaa mahtavaa syksyä kaikille! koitamme Eräipana kanssa kasata instagramiin eri kohteista kuvat yksiin kansioihin (hillitön homma kun kuvat ovat kadonneet bitti avaruuteen). Blogiin saadaan vielä kohde käyntejä syksyn mittaan ja tulevasta pohjoisen reissusta varmasti jotakin. Miksikö nyt kesäloma? Syksy…metsästäminen, ruska, lappi ❤ Paljon olisi eräilyyn liittyvää kirjoitetavaa ja koitetaan saada aikaa kirjoittamiseen, se on mukavaa puuhaa!

Syksyn yöt ulkosalla ja mitä huomioida pienten kanssa.

Mihinkäs se kesä meni? Nopsaan meni vaikka oltiinkin käsi paketissa ja parantelu toipilaana. Hieman muutti kesä suunnitelmiamme,mutta ei voi mitään. Onneksi nyt syksyksi käsi ehtii toipua ja metsästys kausi on päässyt jotenkin vauhtiin!

Mutta mites se telttailu ja laavuilu näin syksyn tullen? Sataa, on kosteutta, säät viilenee, yöt pimenee,arki on koittanut päiväkoteineen.

Meillä on onneksemme metsää lähettyvillä,se helpottaa välimatkoja ajatellen paljon. Omien lähimaastojen hyödyntäminen kannattaa ja takapihakin on loistava! Jokamiehenoikeuksilla saa hyvin vapaasti sen teltan pystyttää metsään, mikä nyt sitten mukavimmalta paikalta tuntuu. Kunhan nyt ei kenenkään pihaan parkkeeraa tavaroidensa kera ja jos aikoo olla pitkään niin asiasta tulee kysyä maanomistajalta. Myös luonnonsuojelualueet tulee huomioida. Kansallispuistoissa on merkattuja paikkoja helposti joita käyttää.

Mutta mitä päälle lapselle kun säät vaihtuu minuutin välein? Käytännössä homma ei ole rakettitiedettä, etenkin jos kyseessä on jo näin iso kuin 4v. Mutta hieman suunnittelua ja oman lapsen tuntemusta saa varata. Ihan pienen kanssa sitten enemmän matkaan mukaan lämpöä ja läheisyyttä sekä retkikohteen valintaa kannattaa miettiä. Tietysti jokaisen harrastuneisuus ja asennekkin ratkaisee miten lähteä vaikka harjoittelemaan ulkona yöpymisiä vielä vauva iässä olevan kanssa syksyllä. Meillä Eräipanan ensimmäiset syys yöt vielä vauva iässä alkoi takapihalta. Niinsanottu varustelu ja sään viileys piti huomioida kesää paremmin, miten vaipanvaihto, ruokailut ja pepun pyyhintä tehdään nopeasti maastossa, onko mikä paras alustana ja millaiset vaatteet saa pian päälle takaisin. Pärjäänkö yksin vai otetaanko toinen aikuinen tai nuori apukäsiksi matkaan mukaan?

Kosteus on aina toki haaste, koska se kylmentää aikuistakin hyvin. Lapsen makuupussin tai rataspussin tulisi olla hengittävä ja kosteutta sietävää jotta vesi ei kondensoidu, kerry pintaan ja humahda sisuksiin. Kerrospukeutuminen niin ihan pienelle kuin jo tällaiselle isollekkin on mielestäni toimivaa. Pienien kanssa se nopeus on vain valttia juurikin vaippa hommissa. Meillä oli aluksi vauva iässä haalari välikerrastona, mutta melko pian todettiin että se hidastaa ja siirryttiin kaksiosaiseen jolloin ei esim sukkahousuja tarvinnut kokonaan riisua. Myös miten Eräipana kulki matkassa vaikutti. Kun on tiiviisti kantorepussa ihan vanhemman iholla vaikutti sekin lapsen lämpöön ja myös omaan. Meillä Eräipana on kova kuumakalle ja hikoilija kuten äitinsäkin. Kun Eräipana oli Manducassa edessä kyydissä ja hänellä päällä haalari,niin aukaisin usein lapsen haalarin vetoketjua jotta kuumuus helpottaisi. Silloin myös oman takin vetoketju oli auki yleensä lapsen kohdalla. Kunnon kaulahuivi itsellä ja lapsella kypärämyssy & pipo niin yläosa pysyi lämpöisenä. Lapsen kantamiseen tarkoitettua takkia ei ollut koskaan käytössä. Lämmin kantorepun suoja oli olemassa mutta kuivilla pakkasilla käytössä. Sain onneksi silloin kosteille säille kyllä kosteutta pitävän tuulisuojan, silloin oli pakko puolestaan pienentää lapsen vaatekertaa.

Nyt Eräipanan ollessa 4v on homma helpompaa vaatetukselta, vaikka vauhtia ja itsenäisyyttä touhuissa on (joka luo vaatteen ominaisuuksille haastetta). Nyt on todettu että samaa materiaalia olevat retkeilyhousut kuin aikuisillakin toimii parhaiten. Kostealla säällä kuorihousut (sateessa kurahousut + pitkätkalsarit /ohuet colleget) ja kuivemmalla retkeilyhousut /takki. Myös vaatteiden oikea pesu j akäsittely esim. vedenhylkimistä edistävillä tuotteilla kannattaa tai vahaaminen. Kannattaa katsoa käytettyinä, uutena melko suolaisen hintaisia! Kunnon kerrospukeutuminen saapuu jälleen kohta kun syksy etenee. Meillä ohut merinovilla on toiminut parhaiten näin alkusyksystä. Myöhemmin talvella oletettavasti siirrytään paksumpaan versioon joka on haalarin alla vaikka pulkkamäessä hyvä.

Kun pystyttää telttaa näin sateiden aikana on tärkeää että muistaa pingottaa päälliosa kunnolla! Jos sen hoitaa huonosti tulee pian sateet sisään asumukseen. Tarppi teltan yläpuolelle on myös hyvä lisuke tai tilanantaja tarvittaessa. Seinien koskettelua kannattaa välttää jotta pintajännitys pysyy! Pohjan viileys alkaa jo pikkuhiljaa tuntumaan kun ollaan maan tasolla yötä.Siksi eristävyyden kanssa saa jo miettiä mitä makuupussin ja pohjan väliin laittaa. Meillä on käytössä ympärivuoden Eräipanalla ilmatäytteinen alunen ja sen lisänä paksu solumuovi. Telttapaikan valinnoissakin on syytä aina muistaa että kylmyys viihtyy kuopissa. Teltassa plussaa on toki ettei tuuli tule sisään helposti ja vaatteiden vaihto on mukavempaa, koska onhan teltassa lämpöisempää.

Laavuissa on nykyään meidän Eräipanan helpompi jo nukkua ja erityisen hienoa hänestä on kun sieltä näkee ympärilleen! Tuulen suojana tarvittaessa on tarppi ollut mukana. Laavussa vaatteiden vaihto käy onneksi melko rivakasti kun on kyseessä pieni ihminen ja Eräipana on oppinut myös pussissa riisumisen ja pukemisen (unille mentäessä vaatteet pois ja kerrasto päälle. Sukkien kanssa ei taistella enään, kun ei suostu niitä pitämään). Nyt oli myös jo toinen makuupussi oman pikku pussin päällä, sitä sai sitten kuitenkin aukaistua jos tulee kuuma. Pipoa saa jo salaa ujuttaa Eräipanan päähän kun hän on nukahtanut, ohut trikoopipo tai ohut merino pipo on jo hyvä yön viileydessä. Nyt meinaakin jo ”neuloosi” iskeä ja miettii millaisen pipon kutoisi. Mutta vielä ei ole makuupussiin laitettu uudelleen lämmitettäviä kädenlämmittimiä lisukkeeksi.

Kenkinä meillä on ollut nyt syksyllä sään mukaan joko kevyet kumpparit tai kalvolliset kengät. Enään ei viiletetä paljasjalkakengissä joihin ihastui. Tasainen pohja liukkaalla aiheutti kolhuja metsäsässä joten syvä uralliset kengät ovat olleet maastossa käytössä nyt. Jos matkat eivät ole kävellessä pitkiä on välillä jaksanut ottaa vaihtokengät mukaan, yleensä ne kevyet kumisaappaat. Hedelmäpusseja on aina mukana, kengät jos kastuvat jossain välissä. sitten vain kuivat sukat jalkaan,muovipussi päälle ja kengät takaisin.

Ruokaa kannattaa miettiä myös siten mikä on helppoa valmistaa jos sataa. Avotuli harvemmin silloin toimii, ellei ole sattumoisin katoksellinen paikka. Avotulihan on muuten ihana syksyllä kun pimenee ja tuli tuo lämpöä. Myös kosteiden vaatteiden kuivaaminen on siinä näppärää. lapsia usein tuli kiehtoo ja saa pysähtymään joskus hetkeksi. Meillä olen pienestä asti Eräipanaa opettanut tulen käsittelyyn ja kokkailun avuksi. Kaasu on toki näppärä siinä missä monipolttoainekkin. Niiden kanssa ei vain teltassa sovi kokkailla, kaasu onnettomuudet ovat kuitenkin mahdollisia. Teltan absidissa ollaan pakkotilanteissa laitettu ruokaa kaasulla,todella varoen ja hyvällä tuuletuksella (tätä en siis suosittele). Siksipä tarppi (kuten huonolaatuisessa alakuvassa) on ollut kätevä lisä retkillä, sen alla voi kokkailla huolettomammin. Tarpin saa pikku treenillä nopeasti kasattua katokseksi vaikkapa loue tyyliin tai ihan mielikuvitusta käyttäen. Laavussa puolestaan ruuan lämmitys kaasulla onnistuu helposti. Lämmin ruoka pitääkin vilua poissa hyvin ja esimerkiksi lämminkuppi välipalat ovat käteviä. Ruokatermos on myös yksi hyvä keino vaikka päiväretkillä tai ruuan tekeytymiseen. Meillä esimerkiksi nuudelit ovat ”se juttu” Eräipanalle ja monesti nuudelit saavatkin tekeytyä ruokatermoksessa kun aamulla lähdetään jatkamaan matkaa. Eli kuumennettu vesi (samalla kun vaikka aamukahvit keitetty) nuudelit kuumaan veteen termokseen). Silloin voi vain avata termoksen ja ruoka on valmiina. Pikkuisen kanssa maidon/ ruuan lämmitys onnistui nopeiten kaasulla. Itse en voinut imettää Eräipanaa, joten tästä syystä maitojen lämmittely retkillä tuli tutuksi ja maitojauheet.

Pimeys on myös syytä huomioida jo ihan turvallisuus syistäkin. Pimeässä kompurointi ei ole kovin mukavaa ja siinä satuttaa helposti maastossa itsensä tai sylissä kulkevan. Pimeässä asiat muuttavat muotoaan ja tuttukin metsä /polku voi näyttää oudolta. Lapsista monesti se oma tasku- tai otsalamppu on maailman hienointa! Kunhan ei soikaise muita. Lapsille onkin suunniteltu omia silmäystävällisempiä lamppuja. Näin syksylläkin kun päiväretkillä tulee pimeys iltaisin kuten alakuvassa ehkä näkyy 🙂

Mitähän vielä tulisi mieleen lapsen vaatetuksesta tai ulkona syys nukkumisesta? Jos teille tulee jotakin mieleen niin laittakaahan viestiä. yhteyden saa muutenkin joko tänne tai sähköpostiin eraipana@hotmail.com myös instagramissa voi laittaa viestiä sekä facebookissa 🙂

Pielisen ulkoilmamuseo, historiaa Eräipanan askelissa

Huh. Tätä reissua kun muistelee niin kylmät väreet. Ensinnäkin siksi että silloin köröteltiin vararenkaalla pitkä matka Lieksaan peukut pystyssä että päästään perille,ylimääräistä vararengasta kun ei ollut. Toisekseen vauhti oli Eräipanalla hurja itse museossa.

Hyvää oli se että päästiin Lieksaan ja Pielis rengas Oy:lle joka on aivan Pielisen ulkoilmamuseon vieressä ja sää oli kerrassaan mahtava!

Mutta,miltä tuntui Suomen toiseksi suurin ulkoilmamuseo vauhdikkaan Eräipana kanssa. Samalla myös historiaa tiivistettynä!

Museo on todella laaja kesäisin,talvella on auki päärakennuksessa perusnäyttely sekä vaihtuva näyttely. Kesäaukioloajat (15.5. – 15.9.): avoinna ma – su klo 10-18. Pääsymaksut 7 / 5,50 / 1,50 €.  Myös maksullisia opastuksia on saatavilla. Hyvän opaste esitteen kanssa pääsee jyvälle kyllä näppärästi ja nyt on myös saatavilla Lieksa Myst mobiili peli alueelle,sitä pelataan museolta lainattavalla kännykällä. Kesä ulkoilmamuseo on todella näyttävä ja emme ihmetelleet kehuja siitä. Ulkoilmamuseossa on kolme erilaista pihapiiriä kolmelta eri vuosisadalta joten nähtävää riittää. koska meillä me vanhemmat olemme kiinnostuneita historiasta oli paikka oikea kultakaivos meille.

Asiaa toki hieman mutkistutti sisätiloissa ollessa Eräipana joka halusi juosta ja mennä jo ulos. Oli hieman haasteellista saada innostumaan asioista joihin ei saanut koskea. sisällä oli kuitenkin kiinnostavia asioita kuten sotilas varustus ja lelut joita oli samanlaisia kuin vaarin luonakin tai kotona koristeina. Suurimman osan ajasta olikin pakko pitää Eräipanaa sisällä kädestä kiinni, ettei hän päässyt testailemaan käden ulottuvilla olevia asioita. Sisätiloissa on myös paljon muinais historiallisia löydöksiä, keihäänkärjistä alkaen. Tämä jos jokin on kiehtovaa! Onneksi selvisimme kuitenkin kunnialla tästä ja itse Eräipanallekkin jäi hyvä maku suuhun. On mielestäni tärkeää koittaa opettaa lasta toimimaan eri ympäristöissä ja itselleni se on myös hyvää harjoitusta laskea kymmeneen. itse olen ollut kuulemani mukaan pienenä kiinnostunut museoissa olemisesta ja olisin mielelläni ottanut sieltä esineitä matkaan. Joten positiivinen uteliaisuus saattaa kantaa hedelmää kun vanhempana vain jaksaa olla maltillinen.

Kun päästiin ”vihdoin” ulos aurinko helotti kauniisti taivaalla, yli 70 rakennusta / rakennetta huusi puoleensa tutustumaan! Lämmin ja kirkas sää sai kaiken näyttämään entistäkin upeammalta! Itselläni tuli mieleen omat lapsuuden maisemat kylläkin. Kun on asunut maalla ja museo talossa ympäristöineen, on kiinnostavaa nähdä asioita myös näin ”auki kirjoitettuna”.

Kun lähtee kulkemaan kartan mukaan mennään lineaariseti ajassa eteenpäin. Oli mahtava kuinka näki miten Eräipana suhtautui asioihin ja ulkona oli tilaa juosta, mutta osasi olla kuten kuuluu. Tiettyihin asioihin ei koskettu. Eteenpäin sujahdellessa siinä sitten ihmeteltiin vanhaa koirankoppiakin ja savusaunaa. Eräipanalle moni asia oli entuudestaan tuttua, mutta uusi ympäristö sai ne näyttämäänn jännittävämmiltä. Rakennukset joihin päästiin sisään olivat jo tuoksultaan sellaisia että tiedettiin olevamme maalla ja tuntui kuin olisi matkannut oikeasti ajassa taaksepäin.

Lieksahan tunnetaan 1500- luvulta,Venäläisten verottamana Karjalaiskylänä ja alue jossa museo on, kuului aikoinaan ortodoksisen pappilan maille. Savolaisia kaskenpolttajia muutti puolestaan Pielisjärvelle 1600-luvulla. Sittemmin kreivi Pietari Brahe perusti Brahean kaupungin niin ikään 1600-luvun puolessavälissä. Brahea sijaitsi aivan museoaluetta vastapäätä olevaan saareen,Kirkkosaareen. Kun käytti mielikuvistustaan saattoi hyvin kuvitella itsensä 1800-luvulle karjatöihin tai keittiöön lapsilauman ympäröimäksi emännäksi. Arki..niin se on ollut hyvin raskasta ja silloin käsite ”oma aika” oli kyllä tuntematon. Arki oli pyykinpesua avannolla pyykkilaudalla,öisin leipomista, karjanhoitoa,synnyttämistä,peltotöitä. Mutta ei ollut muuta olemassakaan, tietoa mitä nykyaika on erilaisine paineineen. Itse arvostan nykyajan tuomia helpotuksia,elanto talveksi ei ole kiinni viljasadosta ja kasviksien kasvusta,miten saa saalista metsältä tai kalastaen. Minun ei tarvitse lähteä navettaan lämmittämään vettä pyykin pesua varten ja on sisälle juokseva vesi.

Kohde kohteelta siirryttiin hyvin epämääräiseen tahtiin eteenpäin. Välillä juostiin ja välillä jäätiin jumiin pidemmäksi aikaa. Ympäristönä pikkulapselle tuo on kiinnostava. Iso nurmikenttä antoi meille vanhemmille hyvän mahdollisuuden, Eräipana juoksi kenttää ympäri,teki kuperkeikkoja ja ties mitä millä sai energiaansa kulumaan. Siinä ei ainakaan rakenteet kärsineet ja me saimme samalla tutkia rakennuksia vuorotellen rauhassa.

Jakob stenius vanhempi ja nuorempi toimivat Pielisjärven kirkkoherroina tunnetaan sangen luonto aiheisilla liikanimillä; Korpi-Jaakko ja Koski-Jaakko. Kun tultiin 1800-luvulle tuli kirkonkylästä liikekeskus,tästä alkoi kehitys kohti Lieksan kaupunkia.

Paikalla olleet työntekijät olivat todella loistavia,heitä kulki vanhanaikaisissa asuissa pihalla ja kysymyksiin sai vastaukset helposti & ystävällisesti. Paljon kiinnosti myös nykyisen Lieksan synty,tuosta kirkonkylän liikekeskuksesta kaupungiksi. 1936 tuli kunnan keskustaan perustettiin kauppala ja 1973 Lieksan kauppala ja Pielisjärven kunta yhdistyivät. Näin syntyi valloittava,värikkään historian omaavan Lieksan kaupunki!

Pihapiireissä huomattiin helposti säätyläisyys ja vanhat perinteet siitä miten rakennuksia oli sijoiteltu. Aikoinaan pihan muodostaminen neliön malliseksi oli osittain siitä syystä että petoeläimet pysyisivät helpommin poissa tai ne havaittiin helpommin. Historian maatalous kiertolais kouluineen, on sangen kiehtovaa ja herättää ajatuksia. Ei siitä loppujen lopuksi ole niin pitkää aikaa. Onko tällainen omavaraisuus monen mielessä? Olisi sangen kiintoisaa miten nykyajan ihmiset kokisivat, jos eläisivät vaikkapa vuoden 1800-luvuun omavaraisuudessa,lähtisikö romantisointi vai tuntuisiko hyvältä? Pihapiireissä oltiin jopa 1600-luvulla.

Ulkoilma kierroksen aikana saatiin tutustua laajasti Torpparin ja mäkitupalaisten asuntoihin pihapiireineen, Pielisjärveläiseen talonpoikaistaloon omine pihoineen, ortodoksisen karjalaisen asumukseen, myllytermään jonka myllyt olivat Eräipanasta menestys (etenkin veden ja tuulen käyttö kiinnosti ja sitä käytiin tarkkaan läpi miten ja miksi ja millaisin menetelmin saatiin jyvät myllystä jauhoiksi), savotarantaan erilaisine rakennelmineen (metsäsauna 1800-luvulta oli erittäin kiinnostava! Erilaiset metsätyö- ja uittovälineet kiinnostivat,miten tukeilla voidaan hyppiä!?), maatalousosasto oli toki kiinnostava Eräipanasta koska siellä oli jopa koneita ja lopuksi vielä palo-osasto palokalustoineen! Kattaus on niin laaja että tästä saisi vaikka kirjan helposti.

Kaiken kaikkiaan kun kiersimme aluetta oli meillä onnea sään suhteen. Ulkoilmamuseo on minun mielestä kuitenkin nopean lapsen kanssa helpompi kuin sisä museo, ulkona sai kuitenkin juosta. Eräipanalla onneksi kiinnostus riitti hyvin eri rakennuksiin kun selitti hyvin mikä niiden tarkoitus on. Lampaat olivat yksi pelastus, noin puolessa välissä kierrosta pidettiin huilaus tauko rauhassa siis lampaiden parissa. Aikaa olisi saanut menemään helposti koko päivän, jos olisi kiertänyt aivan rauhaksiin kaiken. Pielisen ulkoilmamuseolle Eräipana antoi kymmene pistettä ja samoin myös Pielis rengas Oy:lle jonka ansiosta matka jatkui jälleen ja jätskit & kahvit kaupanpäälle!

Nyt koitetaan saada aikaa teksteille jälleen 🙂 Mukavaa alkanutta syksyä kaikille!

Omille reiteille maastoon. Miten aloittaa helposti ja kohdata pelkoja & tunteita?

Nyt etenkin kuluneena kesänä on tullut kysymyksiä miten lähteä omatoimi retkille,maastoon jossa ei ole polkuja. Mahdollinen lasten mukana oleminen on myös mietityttänyt. Kysytty käynkö minä esimerkiksi Eräipanan kanssa ihan uusissa metsissä hänen mukana ollessa (kyllä). Retkeily nosti päätään entistä enemmän niin hyvässä kuin pahassa koronan myötä. Pahassa tarkoitan mahdollista välinpitämättömyyttä mihin on törmännyt. etenkin kun isommat massat lähtevät liikkelle luontoon. Mutta asian hyvä kääntöpuoli on ehdottomasti kiinnostus miten luonnossa liikkua tai miten sitä voi hyödyntää. Retkeily kun ei ole rakettitiedettä tai vaadi kalliita varusteita heti ensi kättelyssä. Ajatus siitä miten voisi esimerkiksi auttaa lintuja pesinnässä tai tehdä hyönteishotelleja itse on hienoa. Villivihanneksien käyttö on yleistynyt ja kiinnostus riistaa & kalaa kohtaan. Valokuvaamista, luonto leikkejä ja perinnetaitoja on listailtu yhdessä esiin ja mitä retkelle tarvitaan? Mitä olisi hyvä olla EA-laukussa? Eli hyviä teemoja on noussut paljon ja uskon että tämä ei ole ihan ohi menevä ilmiö,vaikka korona onkin jo (toistaiseksi) hiipunut. Esteettömyys on ollut itselleni se yksi iso seikka mikä on myös puhututtanut. Toimintakyvyn rajallisuus tulisi huomioida paremmin kun puhutaan virallisista kohteista (sekä näkökulmasta liikuttaessa lasten kanssa jotka eivät itse vielä kävele). Pienikin kosketus luontoon auttaa mieltä & kehoa sekä madaltaa kynnystä moniin keskusteluihin & oppimiseen.Esteettömyyttä on myös henkinen puoli, kokeeko olonsa turvalliseksi. Siitä tässä kirjoitankin osaksi.

Mutta,miten lähteä turvallisesti kartan kanssa maastoon?

Kartta ja sen tulkinta. se on olennaisin osa kun lähtee pohtimaan missä ollaan. Normaalisti itsellä on jokin ajatus mistä mihin kuljetaan, yleensä on jokin kiinnostava syy lähteä reissuun (esimerkiksi lampi,vesiputous,luola tai suo). Luonnossa jossa ei ole valmiita polkuja on oma jännityksensä, mitä kaikkea hienoa voi löytää!

Yleensä kun ajattelen aluetta minne lähteä tutustun maaston merkkeihin etukäteen hyvin. Kun aloittelee omatoimista kulkemista maastossa on hyvä valita alue vaikkapa näin: Alue joka on rajattu esimerkiksi teillä tai rajautuu vesistöön tai jyrkänteeseen jolloin on helpompi päästä jyvälle sijainnista. Isotkin alueet metsää rajautuvat helposti pikku teihin ja sähkölinjat ovat oivallisia maamerkkejä (esim tiedän jos alitan sähkölinjan niin olen ajautumassa pois reitiltä tai että jos seuraan linjaa niin päädyn tielle. Niitä on hyvä katsoa siis etukäteen. Erilaiset kartta sovellukset ovat hyviä,kunhan kentät toimivat (paitsi jos hankkii esiladatun version mm.karttaselain itsellä käytössä). Eli kannattaa lähteä aluksi alueille joissa verkot toimivat, vaikkapa koti kulmien lähelle treenaamaan miten kartan merkit ja todellisuus kohtaavat. Monesti teen ”metsä haahuilu” retkiä ilman karttaa tutuilla alueilla siten,että tiedän jossain tulevan aina tien vastaan jossain kohtaa. Monille varmasti tuttua juttua jo.

Alla kuvissa rajattuja alue esimerkkejä. Kuvat joissa kompassin sisällä huutomerkki ovat maastokartta ohjelmasta ja toiset karttaselaimesta. Samalla näkee eri ohjelmien hienoista eroa. Alakulmassa numero johon viittaan.

Kuva1. Kolmionmallinen alue joka rajautuu yhteen isompaan (punainen) tiehen ja kahteen pienempään mustalla näkyvään tiehen.

Kuva 2.Voimalinja (mustat vierekkäiset ohuet viivat), hyvä maamerkki. Jos pysyn punaisen isomman tien ja sähkölinjan välissä en päädy kauas.

Kuva 3.Pienempien teiden ja polkujen väliin jää alue haahuiluun, myös sähkölinja halkaisee alueen. Sen avulla voi rajata aluettaan vielä pienemmäksi.

Kuva 4. Tässä jälleen tiet rajaavat isompaa maanpalaa hyvin ja laavu löytyy alueelta. Samoin pari pientä lammea ja yksi isompi kallio.

Kuva 5. Jos haluaisin luolalle niin esimerkiksi sähkölinja toimii maamerkkinä sekä polut & tiet ja korkeuskäyrät kallion ympärillä + kosteikot. Tässä kohteessa olen käynyt juurikin myös ”haahuilemassa” näillä tiedoilla.

Kuva 6. Hyvin rajautunut alue teiden perusteella. Täällä myös tutkittu suota ja sen kerran muistaa koska mikään ei mennyt putkeen. Siksi oli tyytyväinen että tiesi olevansa teiden sisäpuolella.

Kuva 7. X merkit kohteina. Rajautuvat teihin sekä järviin,helppoja maamerkkejä.

Suunnistamis taito on hyvä omata ja siihen liittyen karttamerkit. Eri järjestöt pitävät suunnistuskouluja ja niihin on helppo päästä mukaan. Mutta,kannattaa tässäkin muistaa jälleen sosiaaliset verkostot: Tunnetko jonkun joka osaa suunnistaa? kannattaa huhuilla eri retkeily ryhmissä (jälleen facebook tai instagramkin) ottaisiko joku mukaan vaikka iltarasteille! Itse olen ottanut mukaan yksitellen ihmisiä iltarasteille aikataulujen puitteissa. Suunnistaminen on jopa koukuttavaa,löytämisen iloa! Myös Eräipana on kokenut riemua kun on löydetty rasti, välillä niitä tulee vahingossa metsissä vastaan ja silloinkin hän hyppii ilosta ”Ääiti löysin sen!”.

Pelot,se on yksi lempi aiheeni oli kyseessä retkeily tai arjen elämä.Myös oma päätyöni sosiaalipuolella on usein eri pelkojen läpikäyntiä. Miten ihminen kokee pelon ja miten sen käsittelee, pelko vaikuttaa käytökseen todella paljon.Turvallisuus henkisesti ja fyysisesti on äärimmäisen olennaista. Jos sinua pelottaa ja koet todellista epävarmuutta on retkestä kyllä ilo poissa. Pelkoja on monenlaisia henkisellä tasolla. Pakko kirjoittaa nyt jotenkin lyhyesti asiasta (Lähteenä Psykologi Johanna Mäenalustan kurssi materiaalia). Normaali elämässä yleensä elämme mukavuusalueella,kaikki on hallinnassa,tuttua ja turvallista. Siitä siirrymme oppimisen ja kasvun alueelle. Oppimisen ja kasvun alueella tulee mahdollisuudet;haasteiden kohtaaminen/ uuden oppiminen/ tavoitteet/ merkityksellisyys/ unelmat/ itsetunto/ seikkailu/ ilo. Tämä on ainakin itselle hyvää aluetta työskennellä kun tunnistaa milloin tälle alueelle on siirrytty. Tästä siirrytään janalla vaaran alueelle. Vaaran alueella tulee sisään rakennettuja vaistoja käyttöön: lamaantuminen,luovuttaminen,pakeneminen,selviytyminen. Tässä tulee helposti suora pelko jolloin tunne (pelko) kertoo että on uhattuna. Pelon tunne suojelee ja ohjaa välttämään vaaraa. Pelon tunteen huomatessa se on sinun tulkinta tilanteesta,ei välttämättä objektiivinen uhka (olemme kaikki yksilöitä). Kun janalla edetään tulee paniikki seuraavana aiheuttaen kauhun. Tunteita meillä on laaja skaala,ne tulevat ja menevät. Tunteet ohjaavat meitä toimimaan ja viestivät meille jostakin tärkeästä. Tunteet ohjaavat poispäin tai kohti jotakin. Silloin on tärkeää tunnistaa tunne,kuunnella mikä aiheuttaa tunteen? Silloin voi aina pysähtyä miettimään mikä tunteen aiheuttaa. Pelko voi olla huolta vaikkapa mukana olevasta lapsesta, eläimen kohtaamisesta, eksymisestä. Kaikki ne ovat realistisia pelkoja ja psyykkisellä tasolla ne kuormittavat todella paljon. Siksi valmistautuminen ja itsensä tunteminen, miten reagoi eri tilanteissa on hyvä opetella. Itse olen tietoisesti eksyttänyt itseäni ja kokeillut miltä tuntuu kun ei tiedä missä on. Kokemuksella on aina jokin merkitys jatkoa ajatellen ja ne toimivat myös peilinä tulevaisuuden toiminnalle (kokeilenko uudelleen/ se ei ollutkaan niin kamalaa/ pystyn mihin tahansa kun yritän vs.se oli kamalaa ja toivottavasti en koe tätä uudelleen) Jos kokee epävarmuutta,mutta silti halua lähteä poluttomiin paikkohin, voi pyytää aina jonkun kaveriksi. Nykyään kun esimerkiksi on facebookissa vaikka millaista retkeily seura ryhmää (jälleen). Myös eri järjestöiltä voi saada neuvoja tai vaikkapa meiltä eri retkeily blogien kirjoittajilta.

Turvallisuuteen liittyen kannattaa ehdottomasti kertoa jollekulle suunnitelmastaan minne on matkalla. Mielestäni on aina hyvä varautua kaikkeen mihin voi varautua,kuin että jää sitten pyörittelemään peukaloitaan. Etenkin lapsen kanssa kun lähtee niin mieluummin suosin ensimmäisiä kertoja turvallisuus syistä alueille joissa voi juuri ”metsähaahuilla”. Kun kartan lukutaito ja järkevä itsevarmuus kehittyy voi helpommin lähteä uusissakin maakunnissa liikkeelle. Lapsen kanssa lapsen huoltaja tietää parhaiten lapsensa (ja oman) jaksamisen jos kävelee jo itsenäisesti (tai jos on kannettavana), tai milloin tulee nälkäkiukku. Vara eväs on aina paikallaan ja vettä sekä se aina peräänkuuluttamani EA-pakkaus. Nyt syksyn mittaan tulee mahtavia ilmoja liikkua erilaisissa luonto ympäristöissä ja nauttia syksyn hyvistä puolista ❤

Änäkäinen,Saarijärvenkierto teltassa yöpyen.

Laitetaanpa itse Eräipana näppäimistön ääreen kertomaan miltä tuntui omin jaloin kulkea kierros karhunpolun maisemissa.

Äitin käsi oli nyt ihan rikki. Lääkäri sille sanoi eilen Lieksassa että nyt ei rouva sitten rasita sitä lainkaan,ei edes rinkkaa selkään. Vaarana oli tulehduksen pahentuminen metallilevyn ympärillä sisäisesti ja mahdolline vernmyrkytys. Näinkin kun äiti itkeä tihrusti salaa tukikohdan saunan lauteilla, kyllä se hakkasi päätä myös mäntyyn asiasta ja manaili keskenään jotain.Vanhemmat joutuvat laittamaan koko suunnitelmat nyt matkalta uusiksi koska tämä ikävä juttu tapahtu reissun toisena päivänä ja viikko oli tarkoitus Pohjois-Karjalassa samoilla.

Äiti ja isi keskustelivat kynttilän valossa yöllä ja joivat kahvia karttoja tutkien. Jotain helppoa ja sovellettavaa piti keksiä. Onneksi vanhemmilla on kokemusta retkien suunnittelusta ja muovaamisesta paljon. Eniten harmitti kun kahden yön retki Ystävyydenpuiston Elimyssaloon piti perua,se oli äidille erityisesti kova pala.

Seuraavana päivänä pakattiin tavarat ja äiti ja isi kertoi suunnitelmasta jolla pääsee todella helpolla!

Suunnitelmaan kuului Änäkäisen virkistysmetsä josta on vain muutama kilometri itärajalle ja Karhunpolku kulkee siitä näppärästi lävitse myös. Vanhat panssariesteet ja juoksuhaudat,korsut ja luolat ovat täällä myös. Niihin olemme tutustuneet jo aiemmin täällä liikkuessamme, joten alue on tuttua. Tuo Kivivaarantiehän on se niinsanottu Rukajärventie ja Salpalinjan kulku paikka. Maasto on juuri sopivan tasaista sekä helppokulkuista,ajatellen minua Eräipanaa ja äitiä jonka verenkierto ei saa nyt lähteä vilkastumaan runsaasti. Alueelle on helppo päästä autolla, on myös matkailuautoille/vaunuille omat paikat. Tulipaikoille pääsee esteettömästi ja kotakin olisi käytössä sekä mahdollisuus laavuun. Alueella on viisi tulipaikkaa joista pari hormillista (kodan luona), siitä pääsee myös helpoiten uimaan. Alueella saa myös kalastaa kun ostaa luvan ja veneen saa vuokrata Annukan kahvilan kautta. Alueen puuhuolto on hyvä ja kohde siisti kaiken kaikkiaan! Nyt taktiikka olisi seuraava helppoudessaan: veisimme autolla yöpymispaikalle valmiiksi tavarat,kokoaisimme sinne teltan valmiiksi odottamaan. Sitten ajaisimme järven toiseen päähän jossa parkkipaikka,auto sinne. Kävelisimme puolet reitistä joka olisi siis teltalle (Saarijärven laavun kohta). Siinä olisimme yön ja aamulla kävelisimme toisen puolikkaan reittiä autolle. Sitten hyppy autoon ja 5-10 minuutin ajolla noutamaan teltta ja tavarat. Eli nyt on simppeli suunnitelma jota näppärä käyttää tällaisessa tilanteessa!

Niin,autolla pääsee laavulle tuomaan tavarat helposti. Kauniilla paikalla järven rannalla koko kohde!

Äiti ja isi ottivat ison Jääkäri XL rinkan johon mahtui melkein kaikki tarvittava. Pienempään Haglöfs OxO 65l rinkkaan loput. Mukana oli: teltta,makuupussit,aluset,EA-pakkaus,ruokaa (jota oli taas liikaa),tulenteko välineet, ruuan valmistukseen vain tarpeelliset paistinpannu & kattila, yö vaatteet = merinokerrastot, villasukat varmuudeksi,puukko,silmälasit (jos puolisokean äitin piilarit vaikka tippuisi),kosteuspyyhkeitä,hyttysmyrkky,pikku paketti,3x lautasta,mukia,luhaa. Narua on aina ja varakiiloja telttaan pari. Nyt aika kevyt varustus koska retki on lyhyt,vain yksi yö ja maasto tuttu rakenteiltaan sekä reitiltään entuudestaan,mutta aina voi toki tulla ylläreitä. Niin ja kamera äidillä on mukana, täällä tallustelee runsaasti karhuja ja juuri täällä niitä & ahma oli tavattu äsken. Kalastuslupia saa tännä https://verkkokauppa.eraluvat.fi/fi/ ja annukan kahvilasta https://www.facebook.com/kahvilaannukka/ sekä sivulla tietoa https://way.fi/annukan_kahvila joka on lähellä, Annukan kahvilasta saa myös soutuveneen avaimen kun sellaisen haluaa vuokrata!

Mummo miettii aina että ”miten te siellä uskallatte kulkea kun on paljon Suomen kansalliseläin karhuja (Ursus arctos). Karhulla onkin loistava haju-ja kuuloaisti.Mutta normaali karhu kiertää ihmisen aina ja lähtee pois Mutta suurpeto kun on ja villieläin niin hyvä muistaa myös se, erityisesti pentujen kanssa. Kuten suurpeto sivustolla todetaankin ”vaaratonta karhua ei ole”. Jos sattuisi tulemaan kuonotusten karhun kanssa toimia tulisi seuraavasti: peräänny rauhallisesti tulo suuntaasi hiljaa puhuen, älä tuijota silmiin. Karhu on sinua nopeampi ja osaa uida sekä kiivetä puuhun. Jos karhu kuitenkin hyökkää,mene mahallesi maahan ja suojaa käsillä niskaa ja ole liikkumatta! Hyvää,asiallista tietoa suurpedoista ja muunmuassa tapaamisista ja käyttäytymisestä löytyy: http://www.suurpedot.fi/ Eräipana suosittelee.

Eli sitten hurautettiin Änäkäiselle, Kivivaaran tielle! Tieltä 524 (Nurmijärventie) käännytään tielle 5241 (kivivaarantie) Siinä onkin opasteet. Tie on aluksi asfaltoitu mutt amuuttuu hiekkatieksi. Tien aivan alussa Kivivaarantien risteyksessä on opaste kyltti & tykki sekä uusi hieno laavu johon pääsee vaikka autolla viereen. Kivivaarantien varressa matkalla Änäkäiselle on myös kota oikealla puolella joka on vapaassa käytössä ja näkyy tielle sekä tähänkin pääsee siis autolla melkein sisälle 😉

Ajeltin Valamantietä pitkin ja tie kaartoi oikealle ylämäkeen. Pian huomattiin että tuttu laavu oli nenän edessä. Juoksin äkkiä autosta pois ja kirmasin rantaan! Nyt paikalla ei ollut yhtäkään ihmistä tauolla kalahommista, tässä kun on perkaupöydätkin. Äitiä ja isiä autoin kohta kasaamaan teltan ja purkamaan isoimmat kamat rinkoista sisään telttaan. Oltiin unohdettu päiväreppu kotiin joten nyt se Haglöfs toimitti repun virkaa. Tavarat saatiin nopeasti paikalleen ja ilma oli ihana! Ei liian kuuma ja pieni tuulenvire. Eli nyt vain autolla Saarijärven parkkipaikalle josta lähdetään kierrolle.

Saarijärven laavulla oli tilaa hyvin teltalle j0hon ei itikat iskisi kuten laavussa nukuttaessa!

Paikalla oli pari matkailuautoa ja yksi teltta. Pari kalastajaa oli juuri lopettamassa hommat ja olivat saalistakin saaneet, aikoivat paistella tässä kodan edustalla tulilla. Me jatkoimme nyt Saarijärven kierrolle joka kuljettiin myötäpäivään. Opasteet täällä ovat hyvin selvät ja minä bongailin merkkejä puista. Sitten meni sotajuttuihin! Isi kertoi minulle tarkkaan sodan vaiheista,hevosista,kiviesteistä,panssarivaunuista,aseista,polttopulloista,lotista… Ja äiti kipitti hieman edellä nenä maata viistäen milloin missäkin pusikossa. Mustikoita oli muuten todella runsaasti ja sen näki myös kasvoilta,komea sininen ilmestys!

Polku on helppoa kuljettavaa,vain mielestäni loivaa nousua tällä puolella järveä (toinen puoli tasaista suo maastoa) tuumii Eräipana. Jaksoin juosta lähes koko matkan,en tiedä miksi mutta mieli teki juosta. Äiti ja isi välillä käskivät pysähtymään ja pidettiin rauhallisia mustikka ja vesi taukoja. Toki silloin kun juttelin isin kanssa sota juttuja niin tahti oli verkkaisempaa. Yleensä kuljen poluilla äidin ja isin välissä,koska kyy on sellainen mihin ei saisi astua,tai jos suurpeto tulisi vastaan. Eksyminen olisi oikeastaan vaikeaa,kun tietää että on kiertämässä järveä ympäri. Puhelimen kuuluvuudet eivät täällä oikein toimi aina, joten vanhemmilla karttaselaimen ( https://www.karttaselain.fi/ ) esiladatut kartat aina matkassa mukana ja akkua puhelimissa. Äidillä on myös Maastokartat,Omariista ja MapiGIS sovellukset karttoina. Toki tännekkin kun lähdettiin niin laitettiin mummolle viestiä että ollaan muuten kiertämässä Saarijärven kiertoa.

Matka taittui auringossa laavua kohti,komeita kelottuneita aihkimäntyjä oli paljon ja rinteen päällä kulkeva polku tarjosi upeita erämaa maisemia näin pienellekkin. Kohta polku kaartoi oikealle ja laavu häämötti rannassa. Piti päästä äkkiä PuuCeelle! Onneksi se oli todella siistissä kunnossa ja joku oli sinne jättänyt paketin vauvojen kosteuspyyhkeitäkin!

Isi alkoi sahaamaan rankoja puuliiteristä ja minä siinä auttelin näppäränä poikana. Pilkottiin puut paikalla olleella kirveellä ja isi vielä pienensi niitä puukolla. kiehisiä olen koittanut harjoitella tekemään ja melkien olen mestari siinä. Äiti laittoi tulet tuomiini puihin nuotiolla, nyt ei ollut onneksi metsäpalovaroitustakaan. Kohta meillä oli lounas tulossa ja kieltämättä lämmin ruoka olisi jo paikallaan! Vieläkään ei karhuja näkynyt, tosin minun komeat kutsuhuudot saattoivat karkoittaa ne. Äiti ja isi välillä kehoittivat että oleppas hiljempaa.. Välillä on kovin haasteellista pysyä paikoillaan sellaista nanosekuntia ja kiva kokeilla miten vanhemmat suhtautuvat jos teen jotain mistä on monta kertaa puhutte ettei niin toimita. Puhuvat jostain uhmaiästä. Se uhmaikä saattaa välillä kuulemma tehdä retkeilystäkin monimutkaisempaa, mutta kovasti he jaksavat kanssani retkeillä ja selittää maltilla asioita jotka jotenkin unohtuvat kaiken kiinnostava keskellä. Sitten aina he kehuvat kun osaan yhtäkkiä vaikka nimetä jonkin linnun,kasvin tai luonnon muodostelman, muistini on terävä!

Ruuan jälkeen tutkittiin lähi maastoa polkujen ulkopuolella. Siellä oli kaikkea kiinnostavaa lapsen näkökulmasta! Paljon kaatuneita puita missä kiivetä sekä kallioita, niin ja joku karhun kakkakin! Sitten kuljettiin Karhunpolkua hieman ja se päätyi hiekkatielle jossa oli mielestäni maailman upeimpia dinosauruksen hampaita! En olisi malttanut lähteä takaisin teltalle millään.

Laavulla harjoiteltiin hieman puukon käyttöä ja kohta oli kuulemma jo iltapala lättyjen aika,äidillä oli valmiit jauhot mukana niin se oli nopeaa! Tosi vikkelästi aika kuluu täällä metsässä. Sain autella lättyjen paistossa ja se on mielestäni ihanaa. Olin vähän villillä tuulella ja äiti laittoi minut rakentamaan kaatuneen lahon puun osista tornia hirsimökki tavalla. Koitin keskittyä asiaan mutta järvi veti puoleensa myös. Isin kanssa sitten heiteltiin leipiä hetki kunnes päädyin lättyjen luokse taas tutkimaan tilannetta.

Kummasti alkoi väsyttämään ja vanhemmat totesi että paras pestä hampaat ja hipsiä yöpuulle. Äiti ja isi olivat puhdistelleet veden puhdistimella vettä lisä ja minusta se maistui vähän suolta, mutta ei se haittaa! Astiatkin pestiin ja vanhemmat ovatkin kertoneet että miten imeytetään ns.tiskivedet maastoon, ei siis jätetä veteen ruuan tähteitä! Meillä ollut tiskiaineina PlanetPurea, Ole Hyvää ja Sonettia. Kompostoituvat PuuCeehen. Täällä muutenkin esim kalan perkeet on hyvä hävittää maastosta jottei ne houkuttele eläimiä.

Nyt kun hampaat kiilsi sai mennä telttaan,kengät absidiin ja vaatteet pois! Mukava ohut merinovilla kerrasto päälle vaikka protestoin hieman asiaa. Mielestäni liian kuuma, mutta äiti sanoi että illalla ja yöllä on viileää. Suostuin pitkin hampain kerrastoon, mutta makuupussi jätettin molemmilta sivuiltaan auki.Olinkin nyt ainoa jolla oli ilmatäytteinen patja käytössä, extra mukavuutta. Juttelin ja juttelin ja juttelin..ei sittenkään uni meinannut tulla, pissahätäkin tuli pariin kertaan. Viimein kuitenkin hiljaisuus ja vanhempien puhumattomuus sai minut nukahtamaan.

Myöhemmin sain kuulla että vanhemmat olivat istuneet laavulla vielä juttelemassa ja syömässä jotain herkkuja nuotion ääressä. Kaippa nekin haluavat sitä jotakin aikuisten aikaa ja siinähän minä olin teltassa ihan silmien alla kuitenkin.

Aamulla sitten syötiin tuhti aamupuuro ja isillä oli jokin valmis puuro missä oli hedelmiä. Minusta tavallinen puuro on parempaa,erityisesti tuoreilla mustikoilla! Teltta jätettiin pystyyn ja kaikki tavara sinne mitä ei tarvitsisi kävellessä reittiä loppuun kodalle, josta Saarijärvenkierto alkoi ja autokin siellä odotti. Matka olisi vajaa 2km ja lähinnä tasaista suo maastoa ja upeita pitkoksia! Mukaan otettiin EA-pakkaus,vettä,pähkinöitä & rusinoita ja isille kiikarit!

Polku lähti kiertämään järveä ensin metsässä ja pian oltiin järven rantaa myöden kulkemassa. Joku oli tehnyt oman tulipaikan joka ei olisi virallinen,sitä ihmeteltiin. Samassa paikassa oli myös rangoista tehty laavun runko johon saisi vain pressun päälle heittämällä majapaikan. Tästä sitten matka jatkui kohti suo osuutta! Se olisi parasta! Lakkoja pullahteli ihan pitkoksienkin vieressä ja niitä poimittiin aikas paljon matkaan mukaan. Itse en vielä kovin niistä pidä mutta poimiminen on kivaa, samalla näkyi sisiliskoja,rupisammakon poikasia, sinisiipiä,hämähäkkejä,kihokkeja… Siten poikettiin tutkimassa pikku suo saarekkeet, niihin pääsyssä oli minusta paljon jännitystä ja pikkuisia ahvenia vilisi vedessä paljon,aivan jalkojen alla! Isolumpeen-Pohjanlumpeen kukkia kasvoi järvessä runsaasti ja huomattiin myös tutkimus purkki puussa. Yleensä niissä on paikan koordinaatit tiesi äiti kertoa.

Loppu etapilla jossa on pitkä pitkos osuus,halusin ottaa juoma tauon ja rusinoita & pähkinöitä. Istuttiin pitkoksilla ja katseltiin järvelle ja toiselle puolelle suota, tuntui että meitä tarkkailtaisi metsästä kauempaa. Aurinko helotti kirkkaalta taivaalta,pieni tuuli kävi ja suo tuoksui taivaalliselta! Äiti tarkisti metsäpalovaroitukset ja nyt ne olivat täälläkin voimassa, aamulla vielä ei ollut. Tauko teki hyvää ja nyt oli minussa taas hurja virta! Päästyämme kodalle oli siellä kalastajia jälleen lähdössä vesille. Parkkipaikalle oli tullut yksi matkailu autokin lisää, taitaa olla oma-aikaa ihmisillä. Ajellessa takaisin Kivivaaran tielle huomattiin myös muilla tulipaikoilla ihmisiä leiriytymässä ja samoin muilla parkkipaikoilla. Ajoimme Saarijärven laavulle jossa nyt äiti ja isi pakkasivat reippaasti tavarat minun ohjeistuksella. Huomaa että vanhemmat tuntevat varusteteet hyvin koska pakkaaminen oli nopeaa. Äiti sanookin aina että harjoitella kannattaa pakkaamista,jotta se sujuu helpommin kun retkeilee pienten kanssa..kumma lause 😉 Äiti ja isi yleensä myös laittavat minulle pikku apulais hommia pakatessa.

Pikkuinen retki oli mielestäni todella kiva! Tykkään nukkua teltassa, vaikka laavu on mukavampi. Nyt oli teltta vaihtoehtona itikoiden vuoksi, telttaan ne eivät tulisi heti pureksimaan. Tälläisen kolmevuotiaan kanssa Saarijärven kierto onnistuu myös tällä taktiikalla. Reitti on hyvä myös ihan päiväretkenä kun tauottaa matkan lapsen mukaan. Maaston muodot ovat mukavat,koska on kaunista harjannetta ja myös suota!

Tätä Änäkäisen aluetta Eräipana voi suositella kyllä ihan rehdisti koko sydämestään. Täällä on yleensä rauhallista, selkeät polut, hyvät puitteet retkeilyyn helposti (saavutettavuus esim.autolla tulipaikoille,esteettömyyttä) ja oma ekopistekkin!

Seuraavaksi äiti kirjoittelee muusta mitä täällä Pohjois-Karjalassa puuhattiin ja nähtiin. Sekä mitä vinkkejä voi antaa,kun lähtee omille poluille tutkimaan maastoa uudessa paikassa. Mukavaa ja rauhaisaa viikon jatkoa kaikille ❤

Patvinsuo,Mäntypolku. Luontopolkua kepeästi eteenpäin mars!

Mihin ne jäljet johtavatkaan?

Kesän matka Itä-Suomeen oli sangen vauhdikas, surkeiden sattumusten summaa,mutta kuitenkin ihanaa ja rauhoittavaa. Aloitetaan kuitenkin näin tehokkaalla otteella,ei alusta vaan keskeltä reissua.

Tapana on aina omien polkujen lisäksi käydä julkisissa kohteissa,luonnonpuistot,kansallispuistot, virkistysmetsät,nähtävyydet… Nyt päädyimme Patvinsuolle ,päiväretki ajatuksella. Tarkoitus oli käydä isommalla retkellä sitten Ystävyyden puistossa Elimyssalossa,ennen kuin tiesimme tulevasta epäonnesta.

Mutta asiaan! Lähdimme hyvissä ajoin liikkelle tukikohdastamme (mökki jossa ei sähköä/juoksevaa vettä rajan tuntumassa,tästä näppärä singahdella omille poluille tai hurauttaa kauemmas kohteisiin.) Mukana oli valmiiksi tulostettuna Patvinsuon retkeilykartta jolla ei voisi suunnistaa sekä varmuudeksi karttaselaimen plus versio joka toimii offline tilassa. Itselle on yleensä tärkeää että olisi myös fyysinen maastokartta mukana,nyt kuitenkin jätettiin sen hankkiminen koska reitti on hyvin selkeä ja offline kartta puhelimessa. Patvinsuolla ei jokapaikassa ollutkaan kuuluvuuksia.

Tarkoitus oli kiertää 4,5 kilometrin mittainen Mäntypolku joka on helppo rengasreitti. Siihen saisi oheen hyvin ruokailut maastossa kaasun kanssa. Päätettiin ottaa varmuudeksi lapsenkantorinkka mukaan,koska Eräipana oli viime yön valvonut iloisesti kesäloma tunnelmin ja ihaillut mökin lähi rantaa.

Yhteen isoon rinkkaan mahtui todella hyvin kaikki mitä tarvittiin; kuoritakit, EA-laukku, ruokaa, kaasupullo ja keitin & kattila,mukit,haarukat,otsalamppu,puukko,vettä ja veden puhdistin sekä muovipussi roskille. Sää oli ennusteen mukaan sateeton,mutta takit tarvittaessa on hyvä lisä jotka eivät nyt paljoa paina. Pakkaaminen on kyllä tyystin erilaista kun lähtee vain itsekseen tai aikuisten kanssa,lapsi/lapset mukana vaikuttaa paljon. Myös lapsen ikä ja jaksaminen ovat sidoksissa kaikkeen. Eräipanan omassa rinkassa oli hänen oma juomapullo,rusinoita,ohut satukirja ja pieni pehmolelu.

Koska oli meko lämmin sää,mutta itikoita ilmassa inasen niin päälle puettiin pitkähihaista. Eräipana housut ovat kyllä mainiot koska kangas on niin vahvaa ettei paarmat pääse puremaan läpi. Paita oli ohuempi,puuvillainen ja siihen laitettiin ötökkämyrkkyä,samoin kuin iholle niskaan ja lippikseen. Kengät ovat nyt tukevampaa mallia joilla pääsee lujaa.

Niin,lujaa päästiin! Täällä on tilaa juosta!

Ajettiin Suomun luontotuvalle osoitteeseen Suomuntie 54, Hattuvaara. tämä tie on talvisin aurattu kun tullaan Kivilahti-Kitsi suunnasta.Itse Eräipanalle tämä on ensimmäinen kerta Patvinsuolla ja kerroimmekin hänelle että millaista maastoa ja mitä eläimiä voitaisiin nähdä. Tarkoitus oli ottaa lapsentahtinen kevyt retki.

Saavuttiin Suomun luontotuvan pihaan ja se oli täpösen täynä autoja,myös taaempi parkkipaikka oli muutamaa paikkaa vaille täynä. Kaikki eivät olleet varmaan huomanneet tuota toista parkkipaikkaa ja ajoimme auton sinne. Luontotuvan miljöö on ihanan historiallinen ja itse luontotuvassa oli lapsellekkin kiinnostavia asioita, aonakin katossa liihottelevat puiset haukat ja lattian tasossa karhun pesä pehmukarhuilla varustettuna.

Valmiina reitille!

Juotiin kahvit ja pullat lisänä,hyvä tankkaus on kaiken aa ja oo 😉 Luontotuvalla käy vain käteinen on hyvä muistaa,mutta myös tilisiirtona onnistuisi tarvittaessa. Ihmisiä riitti ja osa kailotti kuinka oli varannut saunan ja toinen veneen ja kolmas ostanut viehekalastusluvan. Yksi ryhmä puolestaan tutkaili tuvalta ostamaansa karttaa, teltat oliovat saaneet ilmaiselle telttailu alueelle juuri pystyyn. Kiinnostavaa kuunnella ihmisten ajatuksia sivukorvalla ja samalla katsoa kun Eräipana juoksee pihassa ympyrää ja välillä polkee polkuautoa. Telttailua alueella on PuuCee, tulentekopaikka ja vesipiste. Myös räystäspääsky oli löytänyt luontotuvan räystään alta pesäpaikan ja siellä poikaset odottelivat ruokaa innokkaina.

Kurkattiin nopeasti telttailu alueen puitteita kauempaa ja ranta jolle pääsi mukavan esteettömästi (ellei männyn juuria lasketa pieniksi esteiksi matkaan).

Lähdettiin kiertämään Mäntypolkua joka oli merkitty maastoon sinisin ympyröin,vaikka lukemassani reittikuvauksessa mainittiin ne vihreinä. Myös kyltissä oli vielä vihreä merkintä.Polun alku lähti samaan suuntaan Suomunkierron kanssa ja oli todella helppokulkuista ja Eräipana jaksoi hyvin kulkea polkua etsien aina seuraavaa sinistä palloa. Merkinnät olivat kyllä erittäin selkeät ja tietoisku kyltit mukava lisä!

Polku kulki rauhaisaa mäntymetsikköä ja aurinko paistoi, välillä mennen pilvien taakse. Pieni pilvisyys oli hyvästä, jos olisi jatkuvasti aurinko paistanut olisi tullut liian kuuma nopeasti. Välillä pysähdyttiin syömään mustikoita,juomaan mehua tai kokeilemaan aihkimäntyjen siloisia pintoja. Kilpikaarnaisia mäntyjä tuli välillä vastaan,selitettiin itse Eräipanalle että männyn tulee olla +150v vanha että kilpikaarnaa alkaa muodostumaan.

Reitillä käytiin kauniissa Suomujärven niemen nokassa jossa olikin useita retkeilijöitä evästelemässä. Jatkoimme matkaa pikku pitkokseia pitkin rannalle jossa kokkailtiin kaasun avulla. Siinä kun äiti ja isi laitteli ruokia oli näppärä Eräipana kaapannut äidin kameran. Siinähän sitten kävi niin että loppu kierroksella ei kuvia otettu,pieni kastumisvaurio kameralle aiheutti oikosulun.

Ruoka oli helppoa laittaa omassa rauhassa kaasun kera ja aikaa sai käyttää kunnolla. Mukana oli parmesaani pastaa ja Eräipanalle se onneksi myös jo maistuu neutraalin maun vuoksi. Myös kurkkua oli mukana pilkottuna ja jäkiruoka keksejä sekä mehua (mehu tehtiin mehujauheesta,säästää painossa) Eräipanalla olisi puolet matkasta käveltävänä vielä. Kunnon tauot tekee jaksamiselle hyvää,samoin kuin pienet ”ihmettely” breikit. Esimerkiksi kihokki kasvit kiinnostavat,lihansyöjiä kun ovat.

Polkua eteenpäin kuljettaessa saavuimme risteykseen josta voisi halutessa oikaista ja palata Suomun luontotuvalle suomujärvenkierto reittiä myöden. Tässäkin hyvin selkeät opastekyltit ja kartta hahmotuksen avuksi. Jatkoimme kauniiseen mäntymetsään ja polku oli mielestämme edelleen helppokulkuista,pari pientä ylämäkeä oli. Eräipanasta oli parasta nuo pienet sillat joita luontopolulla oli. Niistä oli kiinnostavaa kurkkia pilkistelikö mahdollinen krokotiili tai haikala esiin. Myös pitkos osuudet ovat aina hauskoja,pitkoksille voi välillä pysähdellä istumaan jos muita ei näy ja haistella suopursun tuoksuja. Kypsiä lakkojakin oli ihan pitkokisen vieressä napsittavina, soilla täällä näkyikin hyvin paljon lakan poimijoita.Polun loppuosa oli kulki hienosti Sihvonlammien läheisyydestä ja kyltit alueista tässä loppu suorallakin olivat alueellisesti kiinnostavat! Eräipana väsähti ihan loppumetreillä monista rusina,mehu ja mustikka tauoista huolimatta. Lapsenkantorinkkaan siis. Nyt alkaa olemaan jo raskasta kuljettaa 15,5kg lasta rinkassa+rinkassa olevia mahdollisia tarvikkeita. Reittien suunnittelussa nykyään koittaakin katsoa matkoja jotka lapsi jaksaa kävellä itse. Jaksamiseen toki vaikuttaa moni seikka ja tilanne voi olla ihan päivästä riippuvainen. Oman lapsen energian säännöstely on meillä myös ns.tarkkailussa,jos alussa painaa tuhatta ja vähintään sataa,iskee lopussa helposti väsymys. Meillä tämä vajaa 5km on hyvä matka jos ajattelee päiväretkenä yhdellä pidemmällä ruokatauolla. Kahdella ruokatauolla voitaisiin lisätä noin kaksi kilometriä, mutta lapset ovat erilaisia ja jokainen huoltajai tietää lapsensa (ja itsensä) jaksamisen rajat. Meillä tarkoitus ei ole suorittaa ja nähdä/kokea kaikkea verenmaku suussa. Tarkoitus saada oikeasti rauhaa ja ajatusta pois hektisestä arjesta, keskittyä siihen miten luonto ns.parantaa itsessään. Luonnossa voit olla oma itsesi,luonto ei arvostele sinua millään tavoin, siksi ainakin itseni on helppo olla luonnossa ❤

Harmittaa että ei loppu osalta ollut kuvia näytille maisemista ja reitistä,mutta omassa mielessä ne ovat ainakin kauniina. Luontopolku mielestäni oli kaiken kaikkiaan helppokulkuinen ja pystyy kulkemaan ainakin kuivalla säällä ihan lenkkareissa. Opasteista myös plussaa kohteelle, madaltaa kynnystä lähteä liikkelle kun opasteet erottuvat helposti ja polku on selkeästi erottettava. Paikan suosion huomasi välillä roskista polulla,ne napattiin mukaan ja toivottavasti muutkin niin tekevät jos matkalle osuu esim.karkkikääre.

Ilta menikin sitten suoraan Patvinsuolta Eräipanan äidillä Lieksan terveyskeskuksessa jossa oli erittäin ystävällistä palvelua. Leikattu käsi oli alkanut tulehtumaan ärhäkästi,pohdittiin tuleeko lähteä Joensuuhun tiputukseen. lopulta päädyttiin vahvaan antibiootti kuuriin,tarkkailuun ja olematta tekemättä mitään kädellä. Tästä alkoi myös epäonnen pikku mutkat ja suunnitelmien muutokset koko reissulle. Kun vanhemmista toinen ei saa nyt kantaa mitään selässään ja pitää olla vain oikea kätinen vaikuttaa paljon toimintaan. koska apteekit olivat terveyskeskukseta pois päästessä jo kiinni, tarkoitti se sitä että seuraavana päivänä tulisi ajaa joko Nurmekseen tai Lieksaan apteekkin, yksi päivä siis osittain pelistä pois retkeilyn kannalta. Mutta seuraavassa tekstissä lisää reissusta!

Mukavaa viikon jatkoa kaikille! Olisi myös mukava kuulla millaisia kokemuksia muilla on Patvinsuosta lasten kera 🙂